Syvässä on edelleen luulo, ettei vihaa tai vihastumista voi näyttää. Mikäli et uskalla vihastua tai näyttää vihan tunnettasi, niin kertooko se kenties pelosta sisälläsi? Jos vihan tunteen vaientaa, tilalle luikertelevat katkeruus ja kauna – tunnistatko? Kun viha sisälläsi ryöpsähtää, tartu ja tutustu siihen.
Omien tunteiden säätely on olennainen osa henkistä hyvinvointia. Ihminen luo itse omat tunteensa ajatustensa, kokemuksensa, olettamustensa ja tulkintojensa avulla. Tunteet toimivat myös yllykkeenä toimintaan, myös odottamattomaan ja yllätykselliseen.
Viha on keholle ja mielelle raskas koettelemus, syke nousee, lihakset jännittyvät, hengitys tihenee ja möykky rinnan alla kasvaa. Kaikki tiedämme, että pitkään jatkunut patoutunut viha altistaa sairauksille. Jatkuessaan viha käy yhä vaarallisemmaksi ja arvaamattomammaksi.
Vihan tunne kertoo sinulle, että jokin on väärin. Kun oman vihan kohtaa myötätuntoisesti voi alta nousta syviäkin kipuja. Vihan taustalla on tyypillisesti haavoittuvampia tunteita kuten pettymystä, pelkoa, epävarmuutta ja häpeää. Viha kertoo, että rajat on ylitetty tai että minua on kohdeltu huonosti. Silloin on lupa reagoida. Ilman vihan tunnetta ihminen on hukassa, toisten alistettavissa ja ylikäveltävänä.
Mikäli olet varastoinut vihaa sisälläsi pitkään, sen käsittelyyn kannattaa ryhtyä mahdollisimman pian palanen kerrallaan. Kun sisälläsi muhiva vihan tunne ei ole enää hävettävä ja piilotettava mörkö, sinun on helpompi hallita tunnettasi eikä viha enää hallitse sinua.
Omiin tunteisiin tutustuminen tarkoittaa aktiivista mielen prosessointia, jossa tunteisiin liittyviä ajatuksia ja uskomuksia havainnoidaan tietoisesti.
Vihan tunteen tietoinen itsehavainnointi voi edetä esimerkiksi seuraavasti:
– Mieti tilannetta, joka aiheuttaa sinulle vihan tunnetta, mitä tapahtui, kuka oli paikalla?
– Mikä tuossa tilanteessa aiheutti sinulle vihan tunnetta?
– Miten reagoit tapahtuneeseen sisäisesti tai toiminnan tasolla?
– Kuinka pahalta tilanne sinusta tuntui asteikolla 1-10?
– Mitä ajatuksia tilanne sinussa herättää?
– Kuinka todenmukaisia ajatuksesi, tulkintasi ja uskomuksesi tilanteesta ovat? Onko muita mahdollisia tulkintatapoja tai näkökulmia?
– Miten toivot voivasi toimia tilanteessa? Oletko joskus aiemmin vastaavassa tilanteessa toiminut toivomallasi tavalla? Miten onnistuit siinä?
– Tarvitsetko keskusteluapua, voisiko siitä olla hyötyä?
On vaarallista jättää viha kohtaamatta. Ei kuitenkaan unohdeta, että viha on myös positiivista käyttövoimaa: parhaimmillaan se on rohkeutta, itseensä uskomista, omien rajojen, mielipiteiden ja tunteiden huomioimista ja kunnioittamista. Vihan voimalla kasvu täyteen potentiaaliin, oma voima, määrätietoisuus, sinnikkyys, uskallus, periksiantamattomuus ja suoraselkäisyys voivat tapahtua myös turvallisesti, tulla näkyviksi toiminnan tasolla ja oikein kohdatuiksi.
Valjasta viha itsellesi hyväksi palvelijaksi. Jos haluat päästä eroon kärsimystä tuottavasta vihasta sisälläsi, tartu siihen, tunnista se ja opettele ilmaisemaan itseäsi selkeästi omat tarpeesi ja toiveesi tunnistaen.
ADHD-naisen kommentti: ”Olen todennäköisesti ollut väsynyt koko elämäni ajan. Nyt vasta tajuan miksi, ja itse asiassa jo se on helpottanut oloani.” Ote kirjasta Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD (Bazar 2023)
Olen kohdannut työssäni paljon naisia, jotka ovat kärsineet koko elämänsä ajan toistuvista uupumusvaiheista. Jokainen uupumus jättää vähintään pienen jäljen hermostoon, joten paluu entiseen työ- tai toimintakykyyn voi olla joillekin toistuvasti uupuneille epätodennäköinen.
Toisaalta monilla on kyse siitä, että taustalla on neuroerityisyyttä – esimerkiksi ADHD:n tai autismikirjon piirteitä. Nämä erityispiirteet pitävät tyypillisesti sisällään taipumusta maskata eli pyrkimystä yrittää muokata itseään ja omaa toimintaansa samanlaiseksi kuin neurotyypillisillä.
Maskaamisen syvimpänä tarpeena on kuulua kulloiseenkin yhteisöön, jonka osana itse on (kouluyhteisö, perhe, ystävät, työyhteisö jne.). Yhteisöön kuuluminen on meille kaikille ihmisille voimakas perustarve. Uskon, että jokainen muista poikkeavaksi itsensä kokeva joutuu ainakin ajoittain muokkaamaan omaa toimintaansa: esimerkiksi verbaalista ilmaisuaan tai kehonkieltään samanlaiseksi kuin muilla.
Kun on kyse neuroerityisyydestä, jollain tavalla vääränlaiseksi itsensä kokeminen jo pienestä asti on hyvin yleistä. Sinua on saatettu kritisoida jatkuvasti siitä, ettet ole samanlainen kuin muut tai et pysty samoihin asioihin kuin muut samanikäiset. Tai sinua on jatkuvasti vähätelty, jopa nolattu ja vain sen vuoksi, että olet ollut erilainen kuin muut. Olet aina ollut jotain liikaa tai liian vähän. Jatkuvasta vähättelystä ja arvostelusta seuraa jatkuvaa turvattomuuden tunnetta ja valppautta; osaanko varmasti olla oikeanlainen?
Miellyttämisen tarve maskaamisen rinnalla
Maskaamisen rinnalla on tyypillisesti mukana vahva tarve miellyttää, ja nämä yhdessä tuovat mukanaan jatkuvan pyrkimyksen näyttää itsestä ulospäin kaikkea sellaista, jota sinulta odotetaan. Jos olisit aito oma itsesi, et kuuluisi joukkoon ja voit siten kokea myös todellista hylkäämistä, joukosta erottamista. Kun tätä on jatkunut riittävän kauan, alat pitää maskaamista ja miellyttämistä normaalina osana itseäsi – varsinkin jos tämä on alkanut jo lapsuusiässä.
Sellaiset ihmiset, joille tämä ei ole omakohtaisesti tuttua, eivät todennäköisesti voi lainkaan ymmärtää, miltä tämä tuntuu. Vasta aikuisena omat erityispiirteensä tunnistanut alkaa vähitellen oivaltaa, että se joka olen vuosikymmeniä yrittänyt olla, ei olekaan minä, vaan olen muodostanut itsestäni sellaisen minän, jolla koen parhaiten kelpaavani muille ihmisille. Miten paljon tällainen kuluttaakin voimavaroja – yrittää olla jotain muuta mitä on.
Kun maskaava nainen siirtyy työelämään ja mahdollisesti perustaa perheen, tämä malli ei tietenkään katoa minnekään. Nainen pyrkii täydellisyyteen ja tekee ihan kaikkensa jokaisessa roolissaan: naisena, äitinä, vaimona, työntekijänä, tyttärenä jne. Tämän taakan alla hän ennen pitkää uupuu – ja todennäköisesti etsii syytä ja syyllistä vain itsestään.
Miksi en pysty samaan kuin muut? Miksi en saa itsestäni isompia vaihteita päälle? Miksi en saa aloittamiani tehtäviä helposti valmiiksi? Miksi väsyn niin pienestä? Olenko vain laiska ja saamaton, kuten niin monet ovat minulle elämäni aikana sanoneet? Miksi en osaa olla ”oikein” muiden ihmisten kanssa? Miksi taas sanoin asiat liian suoraan ja hölötin?
Muutos voi alkaa itsensä ymmärtämisestä ja hyväksymisestä – päivä ja askel kerrallaan
Usein tämän kaiken tiedostaminen ja vähittäinen ymmärtäminen on ADHD-naiselle aluksi iso kriisi. Ei ole helppoa alkaa kuoria aitoa itseään monen maski- ja miellyttämiskerroksen alta. Joskus on tarpeen hakeutua pidempään terapeuttiseen prosessiin, joskus voi riittää vertais- tai läheisten ystävien tuki. Joskus on myös hyvä oppia olemaan vain itsensä kanssa – ehkäpä oma sisäinen lapsi seuranaan. Mikäli muistat maskanneesi jo lapsesta asti, sisäinen lapsesi on juuri se osa sinua, joka kaipaa eniten turvaa, huomiota ja myötätuntoa. Lue sisäisen lapsen kohtaamisesta aiemmin kirjoittamastani artikkelista – siitä voi olla sinulle apua, jotta saavutat yhä enemmän sisäistä turvaa ja rauhaa olla sinä <3
Voisitko alkaa olla sisäiselle lapsellesi sellainen aikuinen, joka hyväksyy ehdoitta hänet sellaisena erityisen ihanana, millainen hän on?
Voisi ehkä kuvitella jokaisen meistä osaavan tiedostaa ja tunnistaa, jos on epäterveessä ja satuttavassa suhteessa, joka imee kaiken elämänergian sekä kuluttaa loppuun hitaasti, mutta takuuvarmasti.
Voisi varmaan myös kuvitella, että kyllä jokaisen nyt täytyy tiedostaa ja ymmärtää mikä on huonoa kohtelua ja mikä ei, sekä kyetä vetämään selkeät rajat, pysäyttää tilanne ja lopulta ehkä myös erota.
Jos se todella olisi niin, ei hyvinvointia ja terveyttä kuluttavia (tai murskaavia) suhteita ehkä juurikaan edes olisi.
Hyvin epäterveiden ja satuttavien suhteiden tunnistamisen tekee usein ongelmalliseksi monet eri tekijät.
On erittäin tärkeä tiedostaa ja ymmärtää, etteivät ongelmat ja mahdollinen kaltoinkohtelu tai väkivalta ole jatkuvaa, vaan loistavat poissaolollaan välillä niin kirkkaasti, ettei mieli välttämättä pysty pysymään enää edes mukana siinä mikä on suhteen todellinen tila ja mikä ei. Onko suhde todellisuudessa ihan ok, normaaleja ongelmia sisältävä vai sittenkin jotain ihan muuta?
Kymmenistä, sadoista tai jopa tuhansista eri syistä valitsin alle kolme selkeää merkkiä epäterveestä ja satuttavasta suhteesta, joita ei koskaan pidä tai tarvitse ohittaa missään ihmissuhteessa.
Toivon näistä olevan apua sinulle, jos olet joutunut pohtimaan suhteesi tilaa ja suhteessa mahdollisesti olevaa sinun huonoa kohtelua.
1. MANIPULOINTI
Epäterveet ja satuttavat suhteet voivat hyvin usein jo suhteiden alusta asti perustua monenlaiselle manipuloinnille, sekä asioiden värittämiselle tai vääristelylle.
Työssäni terapeuttina olen valitettavan usein kohdannut tilanteita, joissa toinen on esimerkiksi voinut suhteen alussa kertoa tai näyttää itsestään räikeästi valheellisen version (esim. ymmärtäväisen, toista huomioon ottavan, empaattisen), jota todellisuudessa ei ole olemassakaan (manipulointia!). Kun suhde on edennyt on toisesta yhtäkkiä kuoritunutkin esiin persoona, joka voi saada jopa nautintoa kärsimyksen tuottamisesta omalle ”rakkaalle” kumppanilleen.
Tämän ymmärtäminen ja sisäistäminen voi olla hyvin haastavaa, koska suhteen alku on näyttänyt myös sen todellisuuden, jossa toinen osaa olla ihana ja rakastettava.
Tätä puolta jäämme tavallisesti kaipaamaan ja odottamaan usein liiankin pitkään ja saatamme olla valmiita tekemään melkeinpä mitä tahansa, jotta suhteen hyvä alku palaisi.
Tiedäthän, että jos toinen syyttää sinua jatkuvasti omista teoistaan, sekä moittii reaktioistasi hänen kaltoinkohteluunsa, eikä ole millään tapaa valmis ottamaan vastuuta teoistaan tai muuttamaan omaa haitallista toimintaansa on se manipulointia.
2. EMPATIAN PUUTE
Toiselle osoitettujen myötätuntoisten tekojen taustalla vaikuttaa hyvin vahvasti empatia.
Empaattinen ihminen tuntee mm. pahaa mieltä tai surua, jos toinen on kohdannut vaikeita asioita tai kärsii ja hän voi hyvin luonnollisesti pyrkiä tukemaan toista, lohduttamaan ja auttamaan.
On äärimmäisen tärkeä tiedostaa, etteivät kaikki ihmiset yksinkertaisesti kykene tuntemaan empatiaa tai välitä koko tunteesta.
Ilman empatiakykyä ymmärrys ja välittäminen toisen ihmisen pahasta olosta voi ohittua ilman sen kummempia tunnekokemuksia tai kääntyä jopa vihaksi tai ärtymykseksi.
Jos olet toistuvasti huomannut kumppanisi tai jonkun muun läheisesi olevan hyvin kylmä ja tunteeton jopa niissä tilanteissa joissa olet sairastunut tai menettänyt itselle jotain hyvin tärkeää on tässä kohtaa ehdottoman tärkeä pysähtyä.
Ja jos empatia puuttuu läheisestä ihmissuhteestasi, puuttuu sieltä valitettavasti äärimmäisen arvokas ja oleellinen asia, joka automaattisesti vaikuttaa hyvin negatiivisella tavalla kaikkeen siihen miten hän sinua kohtelee, ottaa huomioon, kuuntelee, katsoo tai koskee.
Silloin, kun itse kykenee empatiaan ja on valmis uhraamaan muiden puolesta suuria osia itsestä on ehdottoman tärkeää pyytää ja vaatia yhtä empaattista ja hyvää kohtelua myös itselleen.
3. LUOTTAMUKSEN PUUTE
Pystytkö luottamaan hänessä seuraaviin asioihin?
hän kuuntelee sinua ja huomioi tarpeesi ja toiveesi
hän välittää siitä miltä sinusta tuntuu
hän haluaa sinulle pelkästään hyvää
hän ei halua satuttaa sinua millään tapaa
hän puhuu totta asioista ja itsestään
jos hän on tehnyt väärin hän pyytää anteeksi ja pyrkii muuttamaan toimintaansa
Edellisten kohtien voisi sanoa olevan kuin ehdoton vaatimus parisuhteen toimimiselle, sekä sille, että suhteessa olevat ihmiset voivat voida hyvin.
Yhtään vähempään sinun ei pidä tai tarvitse edes tyytyä.
Jos taas olet suhteessa ja jouduit vastaamaan suurimpaan osaan kysymyksistä ”ei”, suosittelen ehdottomasti jälleen pysähtymään ja katsomaan silmiin faktoja, sekä käsittelemään niitä yhdessä luotettavan ystävän tai ammattilaisen kanssa vaikka kuinka vaikealta se tuntuisikin.
Ilman luottamusta mikään parisuhde ei yksinkertaisesti voi voida hyvin.
Luottamus on yksi suhteen vahvoista tukipilareista, jonka poissaolo voi romuttaa kaiken.
Muista olla terveesti itsekäs ja vaalia hyvää, tasavertaista, sekä luottamuksellista ilmapiiriä ja kohtelua. Olet todella sen arvoinen, ihan takuulla olet!
Lisää tietoa epäterveistä suhteista, niiden tunnistamisesta, sekä keinoja toipumiseen ja uuden elämän rakentamiseen löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää järjestävät yhteistyössä ensimmäisen Hidasta elämää -festivaalin Ruovedellä 120-vuotiaan Vinhan ja sen puutarhan ihastuttavassa miljöössä 14.–15.6.2024
Syvällistä kesän kepeydellä – teemalla järjestettävä festivaali pitää sisällään hyvinvointiluentoja, Hidasta elämää -kirjailijoita, musiikkia ja rentoa, yhteisöllistä kesätunnelmaa.
Festivaali antaa mahdollisuuden hengähtää kesän sylissä, idyllisen Vinhan kirjakaupan ja Ruoveden leppoisan tunnelman keskellä. Se sisältää pysähtymistä itsensä ja kesän kauneuden äärelle. Tapahtumassa kuullaan mieltä ravitsevia luentoja sekä musiikkia, ja viikonlopun aikana on mahdollisuus osallistua työpajoihin ja vaikkapa retrodiscoon. Osa ohjelmasta sijoittuu kauniiseen Sofia Magdalenan kirkkoon. Vastaanvanlaista tapahtumaa ei ole aiemmin järjestetty. Festivaalilla kohtaavat kirjallisuus, taide ja henkinen hyvinvointi.
Kesäloman katveessa on hetki, kun saattaa tuntua, että koko maailma pitäisi saada valmiiksi. Jos kiristää tahtia kesäloman kalkkiviivoille, saattaa käydä perinteiset: ensimmäiset lomaviikon kuluvat toipuessa. Kiire ei lopu kiirehtimällä vaan hidastamalla – tapahtuma tarjoaa tähän oivalliset puitteet.
Festivaalin esiintyjät ovat oman alansa huippuammattilaisia ja tuttuja Hidasta elämää -yhteisöstä. Tapahtumassa esiintyy monia vahvoja osaajia, kuten mm. Katri Syvärinen, Karita Palomäki, Eevi Vuoristo, Teemu Syrjälä ja Sanna Wikström.
”Meidän ja uudestisyntyneen Vinhan välillä on ollut alusta saakka vahva ja lämmin yhteys. Siksi oli helppo vastata myöntävästi, kun Vinhan porukka ehdotti Hidasta elämää -festivaalin järjestämistä Vinhan tunnelmallisessa miljöössä Ruovedellä”, kertoo Hidasta elämää -median toinen perustaja Pequ Nieminen.
Festivaalin ohjelma aikatauluineen julkaistaan kevään mittaan. Liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Festivaalialueelle rakennetaan kävijöitä palvelemaan sekä food corner että basaarialue.
Vinhan toiminnan sydämenä on perinteinen kivijalkakauppa, jonka ympärille on kehitetty idyllinen kulttuurikeskus ja matkailukohde. Vinha on kirjakauppa, antikvariaatti, majoitus, galleria, kahvila kesäterasseineen ja paljon tapahtumia.
Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka sisällön tuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hidasta elämää on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa.
Tervetuloa nauttimaan huolettomista kesäpäivistä hitaasti Vinhaan!
Ei mennyt niin kuin Strömsössä! Harvemmin menee. Jopa huolellisin valmistelu kohtaa usein muuttuvia tekijöitä. Ne pakottavat takaisin sorvin ääreen, muuttamaan kurssia ja pohtimaan uusia mahdollisuuksia.
Samaan aikaan pintaan nousee väistämättä ärsytystä, joka huutaa reagoimaan.
Täysi kahvikuppi kaatuu, oma suosikkijoukkue häviää jääkiekossa, linja-auto on auttamattomasti myöhässä, ruokakaupan maksupääte ei toimi, nilkka nyrjähtää liukkaalla kelillä, asiakas peruu jo sovitut kaupat, työyhteisössä alkavat yt-neuvottelut, puoliso kertoo harkitsevansa eroa, läheisen ihmisen vakava sairastuminen.
Raskaita rasteja riittää.
Vaikka kaikki listalla olevat hetket eivät tunnu keskenään vertailukelpoisilta, niiden taustalla vaikuttaa sama mekanismi. Se työntää meidät epämiellyttävien tunteiden ulapalle. Siellä horisontti on usein sankan sumun peitossa.
Ärsykkeen ja reaktion väliin jäävä tila
Logoterapian perustaja Viktor Frankl teljettiin toisen maailmansodan aikana keskitysleirille, jossa hän joutui todistamaan ihmisen pimeintä ilmentymää. Sittemmin julkaistuissa kirjoissaan Frankl on todennut, että yksi tärkein selviytymiskeino Auschwitzissa oli kyky löytää toivoa toivottomuudesta.
Frankl kuvaa samassa asiayhteydessä ärsykkeen ja reaktion väliin jäävää tyhjää tilaa, josta käsin voimme tehdä valinnan. Tuo tila toimii lihaksen tavoin. Sitä voi venyttää ja kehittää, mutta ensin siellä on suostuttava viettämään aikaa.
Filosofi Esa Saarinen muistuttaa vuosien takaisessa Helsingin Sanomien artikkelissa, kuinka kestävä rakkaus edellyttää vaikeiden tunnetilojen sietämistä. Laajentaisin ajatuksen koskemaan koko henkilökohtaista elämää.
Sillä on valtava merkitys, kuinka reagoimme eteen tuleviin muuttuviin tilanteisiin ja niistä kumpuaviin epämiellyttäviin tunteisiin.
Asiat tapahtuvat sinua varten
Kirjailija ja mediapersoona Saku Tuominen kertoo tuoreessa kirjassaan Ettekö tiedä kuka minä olen kohtaamisestaan Byron Katien kanssa. Tuomisen uteli tältä maailmankuululta self-help -gurulta olennaisinta hyvästä elämästä. Tämä vastasi kryptisesti: ”Things don’t happen to you, they happen for you.”
Asiat eivät tapahdu sinulle, vaan sinua varten.
Emme voi useinkaan päättää asioita, joita eteemme tulee. Sen sijaan, voimme päättää millaisena ne otamme vastaan.
Siunauksena, kirouksena vai jonain muuna.
Lopeta uskomasta kaikkia ajatuksiasi
Muuttuvien tilanteiden synnyttämiä epämiellyttäviä tunteita voi oppia sietämään. Alkuun pääsee sillä, että lopettaa uskomasta kaikkia omia ajatuksiaan.
Mikäli suhtaudumme ajatuksiin ja tunteisiin siten, että identifioimme itsemme niihin, muodostuu sietäminenkin perin vaikeaksi. Tällöin epämiellyttävältä tuntuva tunne voi vaikuttaa ylitsepääsemättömältä ja koemme pakottavaa tarvetta reagoida siihen.
Heti, tässä ja nyt.
Eli juosta tukka putkella sen tilan läpi, josta Frankl kirjoitti, ja jossa meidän tulisi oppia viettämään enemmän aikaa.
Tunteen ja reaktion välisessä tilassa vietetty aika määrittää elämämme laatua enemmän kuin kenties mikään muu yksittäinen tekijä. Sen myötä syntyvät valinnat lisäävät, oman sisäisen harmonian lisäksi, myös vakautta ja mielenrauhaa lähipiiriin.
Seuraavan kerran kun tunne laukaisee sinut tuhatta ja sataa kohti reaktiota, vietä tovi tuossa tilassa. Havainnoi asiat ja valitse vasta sitten, kuinka reagoit. Vai reagoitko lainkaan.
Opettele katsomaan itseäsi ulkoapäin: Vaikeiden tunteiden keskellä asiat saavat lähes poikkeuksetta kohtuuttomat mittasuhteet. Sen sijaan, että identifioit itsesi vallalla olevaan tunteeseen, siirry lintuperspektiiviin. Kaikki on hyvin. Näet, ettei tunne ole kaatamassa sinua tai elämäsi pilareita.
Keskitä huomiosi olemassa olevaan hetkeen: Epämiellyttävät tunteet matkaavat usein menneeseen tai tulevaan. Ne tykkäävät märehtiä. Tuo huomiosi tähän hetkeen, jossa harvemmin on suurempaa hätää. Kun opettelet säilyttämään tyyneyden vallitsevassa hetkessä, myös ikävät tunteet on helpompi vastaanottaa.
Pidä huolta hermostosi hyvinvoinnista: Mikäli nukut vähän, selaat alati älypuhelinta tai laiminlyöt hyvinvointisi, eteen tulevat tunteet saattavat hermostuttaa suuresti. Tämän pitäisi olla itsestäänselvää meille kaikille. Pidä huolta siitä, että voit arjessasi hyvin. Sinulla on kaikki olemassa oleva tieto siihen (tai vähintään mahdollisuus hankkia se tieto). Kyse on positiivisesta itsekurista, joka toistuessa muuttuu ajan myötä palkinnoksi.
Maksimoi hyvän olon hormonit: Sillä on merkitystä, minkälaisilla asioilla ruokimme dopamiinia. Palkitse itsesi hyvinvointiasi rakentavilla asioilla, älä sitä kuluttavilla. Lisää serotoniinia liikkumalla ja huolehtimalla suolistosi hyvinvoinnista. Eritä oksitosiinia koskettamalla ja tulemalla kosketetuksi. Nämä kaikki vakauttavat oloasi ja lisäävät turvallisuuden tunnetta, jonka myötä epämiellyttävät tunteet eivät näyttäydy väkivahvoina.
Päästä irti, kulje kohti ja huomaa, ettei mitään pahaa tapahdu: Epämiellyttäviin tunteisiin liittyy usein lamaantuminen. Siedättämisessä oleellista on uskaltaa kulkea tunnetta kohti. Kun toistuvasti kuljet kohti sitä, mikä pelottaa tai tuntuu epämiellyttävältä, sen teho heikkenee. Alta paljastuu todelliset mittasuhteet, jotka ovat lähes poikkeuksetta tuntemaamme tunnetta pienemmät.
Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.
Herkkyys ja empaattisuus ovat ihmisyyden syvää ydintä, elintärkeitä ominaisuuksia, jotka auttavat meitä näkemään toisemme ja pitämään huolta ihmisistä ja elollisista ympärillämme. Jokainen meistä on omalla tavallaan herkkä ja jokaisesta ihmisestä löytyy kyky myötätuntoon. Toisilla meistä nämä ominaisuudet ovat vain enemmän pinnassa.
Usein puhutaan erityisherkistä ja empaatikoista. Vaikka kyseessä ei ole yhtenäinen ryhmä, joukko ihmisiä, jotka olisivat juuri samalla tavoin herkkiä tai empaattisia, käytän tätä sanaparia kuvaamaan ihmistä, jolla on tavanomaista voimakkaampi herkkyys aistia ympäriltä tulevia ärsykkeitä ja erityisesti tunnetiloja.
Mitä herkemmin aistii toisen, kaukaisenkin kanssaihmisen surun, hädän, kivun tai avun tarpeen, sitä todennäköisemmin haluaa kurottaa kohti toista avun merkiksi. Siksi moni herkkä ja empaattinen päätyy elämässään auttamaan muita tavalla tai toisella, lähisuhteissaan, työssään ja vapaa-ajallaan. Auttaminen on paitsi monelle herkälle ja empaattiselle ihmiselle luontaista, myös asia, joka tuo elämään merkityksellisyyden tunteen. Ja mikäli olisikaan sen kauniimpaa.
Paradoksaalista kyllä, liiaksi ammennettuna herkkyyteen ja empaattisuuteen liittyy myös kääntöpuoli, jossa herkkyys muuntuu turtuneisuudeksi ja myötätunto marttyyriudeksi tai vihaksi itseään kohtaan. Se, että on herkkä aistimaan toisen ihmisen tunnetiloja, tarjoamaan olkapäätään, kuuntelemaan ja olemaan läsnä, ei tarkoita, että ihminen osaisi aina soveltaa näitä jaloja taitoja itseensä. Silti jokainen meistä ansaitsee rakkautta ja huolenpitoa myös itseltään.
Se, minkä herkkä ja empaattinen taitaa luonnostaan muita kohtaan, on asia, jota moni meistä joutuu opettelemaan suhteessa itseensä. Usein havahtuminen tapahtuu vasta siinä vaiheessa, kun omat voimavarat ovat ylittyneet ja myötätunnon kaivosta on jäljellä enää pohja.
Myös itse olen kokenut hetken, jolloin tunsin olevani veden jakajalla, vain askeleen päässä kyynisyyden sillasta. Muistan miettineeni silloin: Jos jatkan tästä eteenpäin, menetänkö jotain itselleni arvokasta, kadotanko herkkyyteeni lopullisesti? Näin ei onneksi tapahtunut ja päätin hypätä sivupolulle, kunnes myötätuntovarastoni olisivat jälleen täyttyneet.
Vaikka tuollaista lopullista vedenjakajaa ei olisikaan olemassa, ajattelen nykyään, että sisäisten voimavarojen ehtymiseen on parempi reagoida ennemmin kuin myöhemmin. Erityisen tärkeää se on herkälle ja empaattiselle ihmiselle, jolle ihan tavallinen arki maailmantapahtumineen voi helposti keikauttaa mielen hyvinvoinnin pakkaselle.
Miten sitten oppia herkkyyttä ja myötätuntoa itseään kohtaan? Minulle on ollut apua seuraavien taitojen harjoittelusta – ehkä näistä joku voi resonoida myös sinussa.
Nämä asiat auttoivat minua löytämään tasapainon auttamisen ja oman hyvinvoinnin välille:
1. Kehoyhteyden vaaliminen. Keho puhuu meistä jokaiselle, mutta useimmiten olemme oppineet sivuuttamaan, turruttamaan tai ylianalysoimaan keholliset viestimme. Tämä on myös se malli, johon pääkeskeinen, suoritusorientoitunut kulttuurimme kannustaa. Yhteyden löytäminen omaan kehoon vaatiikin usein uudelleen opettelua.
Kuuntelemalla kehoni hiljaisia ja toisinaan äänekkäitäkin viestejä, olen oppinut tunnistamaan paremmin omat rajani enkä enää ylitä niitä yhtä helposti. Luottamus omaan kehoon on opettanut minua myös suojaamaan rajojani tarvittaessa. Pystyn helpommin päättämään, mihin ja kuinka paljon suuntaan myötätuntoani ja tiedän, miten pääsen takaisin rantaan, jos empatian aallot uhkaavat hukuttaa.
2. Menneisyyden painolastien purkaminen. Elämä haastaa meistä jokaista, ja joskus auttajakin on avun tarpeessa. Luontaisen herkkyyden ja empaattisuuden lisäksi mukanamme saattaa kulkea eletyn elämän edestä tunnetaakkoja. Kun ottaa aikaa niiden purkamiseen ja antaa itselleen luvan surra, oppii katsomaan myös itseään myötätunnolla.
Omien tunnetaakkojen äärelle pysähtyminen on tehnyt näkyväksi hädän itsessäni (ei pelkästään muissa) ja muistuttanut, että sisäisen kivun kohtaaminen on yhtä lailla arvokasta. Myös minä olen yhtä arvokas.
3. Oman herkkyyden ja empaattisuuden arvostaminen. Herkistä tunto- ja tunnesarvista tulee helposti omistajalleen taakka, jolloin näitä ominaisuuksia alkaa pitää heikkoutena vahvuuden sijaan. Silloin omaa ydintään saattaa sättiä ja vähätellä, sen sijaan, että todella arvostaisi kykyä olla herkkävaistoinen ja myötätuntoinen.
Vasta kun olen oppinut aidosti arvostamaan tuntosarviani, olen alkanut pitää niistä huolta. Tämä tarkoittaa muun muassa jatkuvaa tasapainon hakemista antamisen ja vastaanottamisen välillä.
4. Itsetuntemuksen tietoinen vahvistaminen. Mitä syvemmin tunnet oman itsesi, sitä helpompi sinun on linjautua ydinarvoistasi käsin ja välttää ns. ”repeäminen joka paikkaan”. Itselleni on ollut tärkeää myös oppia hahmottamaan omaa paikkaani maailmassa ja pohtia, mitkä ovat juuri minun tapojani auttaa, missä juuri minä voin olla avuksi parhaalla mahdollisella tavalla, ja mitkä asiat taas kuormittavat minua liikaa.
Itsetuntemuksen syventämiseen on monia keinoja, kuten lukeminen, kirjoittaminen tai syvälliset keskustelut ihmisten kanssa, jotka tarjoavat sinulle peilauspintaa omaan sisimpään. Myös kaikki mikä auttaa sinua pysähtymään tähän hetkeen ovat portteja itsesi äärelle.
5. Oman henkisen ”avustuspaketin” koostaminen. Herkkyys ja myötätunto ovat ominaisuuksia, jotka tuovat elämään paitsi valtavasti hyvyyttä, myös iloa ja syvyyttä. Niistä on lupa nauttia! Mieti, minkälaisten asioiden äärellä tunnet olevasi eniten elossa ja kutsu niitä lisää arkeesi.
Kaikki, mitä tuo elämääsi lisää läsnäoloa, nautintoa, iloa ja leikkiä toimii henkisenä voimavarana ja auttaa sinua vaalimaan näitä kallisarvoisia ominaisuuksia.
Elämäsi tärkein ja kannattelevin suhde on suhde omaan itseesi – mieleesi ja kehoosi
Kun haluat vahvistaa tätä tärkeää suhdetta ja oppia kuuntelemaan ja tulkitsemaan kehosi viestejä, kurkkaa nämä:
Tänään siivotessani kaikessa rauhassa alkoi yhtäkkiä päähäni tulvia kysymyksiä. Tiesin saman tien, että nämä ovat kysymyksiä, jotka haluan jakaa kanssasi. Hitaan elämän kysymyksiä. (Tai sitten check point-pysähdyksen kysymyksiä, mistä jatkaa taas paahtamaan pitkin omaa ihanaa polkua!)
Siispä kysyn sinulta:
Onko sinulla varaa pitää kiinni ihmisistä, jotka eivät todellisuudessa ole sydämesi ihmisiä?
Onko sinulla varaa sanoa itsellesi ei?
Unelmillesi?
Onko sinulla varaa priorisoida pelkojasi, elää varman päälle?
Onko sinulla varaa näyttää erilaiselta kuin miltä juuri Sinä näytät?
Ilmentää ja ilmaista itseäsi pliisummin kuin miten juuri Sinä tekisit?
Onko sinulla varaa olla näkemättä vaivaa hyvinvointisi eteen?
Onko sinulla varaa elää elämää, jossa kykysi, lahjasi, omat upeat värisi eivät saa loistaa?
Toisin sanottuna jonkun toisen, paljon vakavamielisemmän ja suoriutuvamman ihmisen elämää?
Onko sinulla varaa kokea itsesi pienemmäksi tai vähäpätöisemmäksi kuin joku muu?
Onko sinulla varaa jättää traumojesi käsittely seuraavaan elämään?
Onko sinulla varaa ajatella, että koskettaminen, puhuminen, laulaminen, tanssiminen, itkeminen tai nauraminen eivät olisi oikeuksiasi tai tehtäviäsi?
Onko sinulla varaa jättää seksuaalisuus taka-alalle?
Onko sinulla varaa sujahtaa automaatiolla vanhoihin muotteihin, säilytellä jotakin, mikä todellisuudessa luo kärsimyksen?
Onko sinulla varaa olla rakastamatta itseäsi yhä enemmän – ja olla tekemättä siitä elämäsi ykköstavoitetta, tavallaan koko homman punaista lankaa?
Vastaus kuuluu:
Ei. Ei sinulla ole varaa niin köyhään elämään. Olet niin niin paljon rikkaampi. Olet hyvin merkityksellinen ja arvokas, suoranainen avautuva aarre!
Ei sinulla, eikä minulla, ei meistä kellään, ole varaa sitä unohtaa.
Rakkaudella,
Riikka
Minusta ja palveluistani voit lukea alta tai tästä.
Olitpa sitten suhteessa tai etsit sellaista, yksi asia tuntuu olevan ylitsepääsemättömän tärkeä, jotta toisesta voisi tulla aidosta läheinen. Ja se on yhteys.
Yhteyden puute on kuin suljettu ovi kahden ihmisen välissä
Vaikuttaa siltä, että joidenkin ihmisten kanssa on mahdollista olla näennäisesti lähekkäin, mutta silti ollaan kuin eri puolilla samaa ovea. Vaikka oveen koputtaisi, se ei aukea. Ehkä näet hänet ikkunan läpi ja hän näyttää niin sopivalta. Ehkä juuri sellaiselta, mitä aina kuvittelitkin, toivoit.
Mutta vaikka hän on niin kauniina siinä, puhutte toisillenne oven ja lasin takaa. Ehkä erotatte sanoja, mutta ette kuitenkaan kuule, mitä toinen sanoo. Mitä hän tarkoitti. Tunsi. Ette saa tietää, mitä olisitte voineet nähdä ja kokea, jos ei olisi ovea. Ovi olisi niin helppoa avata, mutta se ei aukea.
Kaikki tuo ymmärtämättömyys voi jollain kummallisella tavalla tapahtua täydessä yhteisymmärryksessä. Ette vain tavoita toisianne ja molemmat kyllä tietävät sen jossain syvällä sisimmässään.
Se sama kaipuu, jota ehkä koit, kun vielä etsit häntä, palaakin takaisin. Se on ovena välissänne. Hän on niin lähellä, mutta kaipaat häntä samoin kuin kaipasit silloin, kun hän oli vielä tuntematon jossain kaukana.
Toisinaan tuntuu, että ovi saattaa pysyä vuosikausia kiinni kahden ihmisen välillä. Ehkä se on ollut kiinni aina, ehkä sulkeutunut pikkuhiljaa. Ehkä sen ei kuulunut koskaan avautua. Ehkä sen voisi avata. Ehkä toinen ei enää odotakaan oven takana, kun oven vihdoin saa auki. Tai sitten sinä olet jo lähtenyt.
Mistä tunnistaa, että toisen kanssa on yhteys?
Väitän, että ihminen tunnistaa jossain syvällä sisimmässään, kun ei tule kohdatuksi tai jos toinen ei anna sinun kohdata häntä. Yhteyden puute voi olla yllättävän helppo huomata, mutta ei aina hyväksyä.
Mutta mistä sitten tunnistaa, että toisen kanssa on yhteys? Onko ovet silloin apposen auki ja sitten vain marssitaan sisään?
Sanoisin, että silloin ovi on ainakin raollaan. Vaikka kuinka hirvittäisi, uskaltaako toisen päästää sisään tai uskaltaako itse ottaa ensimmäisen askeleen, uskaltaa kuitenkin. Vaikka et vielä tiedä, mitä tuleman pitää, sydämessäsi et voi olla avaamatta ovea. Huomaat kätesi jo kääntämässä kahvaa, vaikka et ehkä niin tietoisesti edes päättänyt tehdä niin.
Entä pysyykö ovi auki? Joskus toisen lähellä on vain selittämättömän hyvä olla. On helppoa olla toisen kanssa. Tai vaikka olisikin ollut epäselvyyttä, epäselkeydet on mahdollista selvittää sen sijaan, että asiat menisivät vain lisää solmuun.
Voiko yhteyttä pakottaa?
En oikein usko, että tätä alkuperäistä helppoutta toisen seurassa voi täysin keinotekoisesti saada aikaan, suorittaa tai pakottaa. Mutta ilman muuta sitä voi hellästi ruokkia. Sille voi tehdä tilaa ja antaa sen kasvaa.
Yhteyden eteen voi keskustella ja kommunikoida. Voi rakentaa luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen. Voi tutustua syvemmin itseensä ja sitä kautta nähdä myös toinen selkeämmin. Kuunnella, kertoa, koittaa ymmärtää. Mutta vaikka kaikki nämä asiat tapahtuisivat, aina yhteyttä ei siltikään tapahdu. Kaksi hyvää tyyppiä voi olla paikalla, mutta ovi pysyy kiinni. Hyvästä tahdosta ja yrityksestä huolimatta.
Sanoisin, että vasta kun yhteys on auki, kaikki muu tulee sen mukana. Yhteyskään ei vielä takaa järkkymätöntä, kestävää ihmissuhdetta, mutta se on vahva pohja sellaiselle. Kun ovi on auki toiselle, kaikki pääsee läpi – ei osu seinään, oveen tai ikkunaan.
Silloin voi keskustella, koska tulee kuulluksi. Silloin voi luottaa, koska tulee kannatelluksi. Silloin hyvä tahto ei ole vain etäinen aie, vaan konkreettinen teko, liikahdus, kädenpuristus. Toisen kosketus ei ole vain kaukainen unelma, vaan uni, josta on tullut totta.
Yhteydestä kaikki vasta alkaa. Silloin on mahdollista rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Jos et kuitenkaan ole varma, olisiko yhteyttä vielä mahdollista löytää, kokeile ovea, aukeaako se.
Onko yhteyttä vai ei? Kokeile rakkauden etsijän keskustelukorttien avulla, aukeaako keskustelu toisen kanssa ja tuletteko kuulluiksi. Kortit on laatinut tämän tekstin kirjoittaja Maaria Tommila. Katso taskukokoinen pakka täältä.
Miltä se tuntuu, kun on koko elämänsä yrittänyt olla jotain muuta kuin mitä aidosti on? Kun kokee, ettei ole hyvä sellaisena kuin on, vaan olisi parempi olla toisenlainen?
Moni ADHD-nainen on lapsesta asti pyrkinyt jäljittelemään neurotyypillisten ihmisten käytöstä – usein jopa tiedostamattaan. Pyrkimys olla samanlainen kuin muut voi kuitenkin johtaa monenlaisiin vaikeuksiin ja surullisiinkin elämänkohtaloihin.
Psykofyysinen fysioterapeutti, kirjailija Karita Palomäki on kokenut, miten uuvuttavaa normaaliuden tavoittelu voi olla. Karita sai itse vasta 51-vuotiaana tietää, että hänellä on ADHD. Diagnoosi antoi selityksen moniin lapsuuden ja nuoruudenkin vaikeuksiin. Se herätti voimakkaita tunteita ja oli myös suuri helpotus. Muutama vuosi diagnoosin jälkeen päällimmäiseksi on noussut ilo ja riemu oman aidon itsen, omien vahvuuksien ja paremman tasapainon löytämisestä.
Samalla syntyi myös kirja naisten ADHD:sta, sen tunnistamisestas sekä ennen kaikkea siitä, miten omien erityisten piirteiden kanssa voi oppia tulemaan paremmin toimeen ja löytää omat vahvuutensa. Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD (Bazar 2024) antaa tietoa, vertaistukea sekä keinoja rauhoittaa ja tasapainottaa mieltä, joka toimii vähän eri tavalla kuin muilla.
Tyttöjen adhd on erilaista kuin pojilla
Karitan omat adhd-piirteet tulivat lapsena ja nuorena esiin tytöille tyypilliseen tapaan – ei niinkään ylivilkkautena, kuten pojilla.
”Lapsena olin omissa maailmoissani elävä ja yksin viihtyvä haaveilija. Leikin muidenkin lasten kanssa, jos minua haettiin leikkimään, mutta en itse ollut aktiivinen hakemaan muita. Olin myös ujo ja arka. Koin monesti, ettei puhettani ymmärretty siten kuin olisin toivonut. Lapsuutta ja kouluikää leimasi olo, että minulle on naurettu tai katsottu hölmistyneen näköisenä. Juttuni olivat ehkä liian polveilevia.
Vieläkin on niin, että saatan innostua puhumaan jostain minua kiinnostavasta aiheesta enkä huomaa katsoa muita ihmisiä, että jaksavatko he kuunnella tai ovatko pysyneet kärryillä puheistani.
Minulla oli lapsena myös tarkkaavaisuuden ja vireystilan hallitsemiseen tapoja, joita kutsutaan stimmauskeinoiksi. Parhaiten muistan sen, että purin kynsiäni tosi paljon. Äitinikin muisti, että vaikka kuinka yritettiin, sille ei voitu mitään. Lisäksi minulla oli aistiyliherkkyyksiä. Minua oli todella vaikea saada suihkuun, ja varsinkin hiusten pesu oli hirveää ja suuri taistelun aihe, sillä en kestänyt vettä kasvoillani. Myös monien ruokien syöminen oli vaikeaa, koska tietyn tuntuinen ruoka oli ihan kauheaa. Ruokailutilanteet olivat vaikeita.
Toisaalta minulla oli myös aistien aliherkkyyttä: en tietyissä tilanteissa tuntenut juurikaan kipua tai huomannut vaikka vessahätää. Edelleen on niin, että en muista syödä tai käydä vessassa, jos minulla on vaikkapa jokin kiinnostava tekeminen meneillään. Saatan syödä tuhdin aamupalan ja sitten saattaa mennä kuuteen asti illalla, etten ole syönyt välissä mitään. Sitten vasta tulee nälän tunne yhtäkkiä. Janon tunne on sellainen, että nuoruudesta asti minulla ei ole ollut janon tunnetta juuri lainkaan.
Normaaliuden matkiminen uuvuttaa
”Lapsesta asti olen pyrkinyt myös sopeutumaan ja peittämään omia ADHD-piirteitäni matkimalla muita eli ’maskaamalla’. Tämän ymmärsin vasta saatuani diagnoosin. Nyt aikuisena tunnistan sen, että kun olen enemmän itseni, olen oikeasti puheliaampi ja rempseämpi.
Lapsena olin hiljainen ja tarkkailin ylivirittyneessä tilassa ympäristöä, että uskallanko puhua. Yläkouluikäisenä ja opiskeluaikoina yritin matkia toisten kehon kieltä ja liikkeitä. En ollut aidosti omassa kehossani vaan yritin saada kehoni olemaan tietyssä ryhdissä tai toistin liikemalleja, joita näin muilla. Yritin olla samanlainen kuin neurotyypilliset ikätoverini.
Maskaamisesta puhutaan usein autismin kirjon yhteydessä, mutta sitä esiintyy myös jonkin verran ADHD-ihmisillä, erityisesti tytöillä ja naisilla. Jotta voisi kuulua joukkoon ja ei tulisi hylätyksi, opitaan olemaan samanlaisia kuin muut jäljittelemällä muita.
Ilman diagnoosia en olisi edes ymmärtänyt, mitä tämä maskaaminen on ollut ja miten olen tehnyt sitä ihan lapsesta asti. Vasta diagnoosin saatuani ymmärsin, mitä se tarkoittaa ja miten äärimmäisen kuluttavaa ja kuormittavaa on yrittää olla jotain muuta kuin oikeasti olen.”
Suurien tunteiden diagnoosi – ADHD löytyi ensin lapsilta sitten äidiltä
”ADHD löytyi minulta niin, että toiseksi vanhin lapseni meni tutkimuksiin ja sai diagnoosin. Kun täytin hänen papereitaan, ymmärsin, että taitaakin tulla äidin puolelta tämä. Myös nuorin lapseni on saanut saman diagnoosin ennen minua. Hakeuduin itsekin tutkimuksiin, ja sain diagnoosini suhteellisen nopeasti yksityiseltä puolelta.
Diagnoosin saaminen, aiheeseen liittyvien sometilien seuraaminen ja äänikirjojen kuunteleminen auttoivat minua ymmärtämään, että tietyt kokemani asiat liittyvät ADHD:hen. Diagnoosi oli minulle äärimmäisen helpottava. Samaan aikaan se herätti suuria tunteita, esimerkiksi surua. Mitä olisikaan tapahtunut, jos tämä olisi ymmärretty jo lapsena? Kuka minä olen ja minkälainen minä olen?
ADHD:n löytyminen aiheutti sen, että oma identiteettini meni jollain tavalla uusiksi. Se muutti minua. Nyt parin vuoden jälkeen koen, että ymmärrys tästä asiasta on auttanut minua tulemaan paremmin omaksi itsekseni ja sallimaan itselleni tietynlaisia toiminta- ja kommunikointitapoja. Olen oppinut ymmärtämään, mikä on aidosti minua. Tällainen minä olen ja saan olla.”
Elämä on välillä vuoristorataa, ja se on ihan ok
”Nykyään ymmärrän hermostoni erityispiirteet paremmin. Olen aika lailla vuoristorataihminen: kun innostun, teen asioita 100-prosenttisesti ja ylikin. Kun innostus loppuu tai asia ei minua kiinnosta, en saa itseäni millään tavalla energisoitua. Esimerkiksi kodin siivoaminen on minulle tällainen asia.
Voimakkaan tekemisjakson jälkeen saatan tipahtaa ihan nollatilaan tai kokea ”ADHD-lamaantumisen”, joka on sellainen tila jossa en pysty tekemään mitään. Saatan skrollata kaksi tuntia kännykkää, ja sitä kautta pääsen ehkä siitä tilasta pois. Tai saatan levätä sängyllä rauhallisen näköisenä, mutta aivoni ovat kuin moottoritie, jossa on koko ajan 10 kaistaa auki.
Olen hyväksynyt oman hermostoni. Toki se välillä kiukuttaa ja harmittaa, että en pysty ihan kaikkeen. Mutta olen kokenut, että isosssa kuvassa on helpompaa, kun hyväksyn asian ja järjestän elämääni sen mukaan. Ymmärrän, että tämä on minua ja näin minä toimin.”
Vahvuuksien löytäminen auttaa toteuttamaan omia intohimoja
”Tämän matkan aikana olen oppinut omista vahvuuksistani: yksi isoimpia vahvuuksiani on uusien asioiden ideointi, vanhan ja uuden yhdistely. Minulla syntyy 100 ideaa päivässä. Tämänhetkinen intohimoni on vahvuuksieni valjastaminen ja sen oppiminen, että miten pystyn tuomaan niitä hyvällä tavalla esiin omassa työssäni.
Kun yhdistelen asioita, pääni yläpuolella on palapeli, jota rakennan. Minulla on valtava tarve saada yhdisteltyä tietoa ja koen, että sitä kautta minusta on apua ja hyötyä myös muille ihmisille. Auttamistyö on sydäntäni lähellä, ja ihmisten kohtaaminen on minulle voimavara. Yrittäjänä saan vapauden suunnitella omalle hermostolleni sopivat työajat ja vapaat. Kun ymmärrän itseäni, pystyn suunnittelemaan elämääni siten, että otan huomioon oman hermostoni ja herkkyyteni.”
Elämää parantavia oivalluksia oman hermostosi tarpeiden tunnistamisesta ja kuhisevan mielen tasapainottamisesta löydät Karita Palomäen uutuuskirjasta Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD.
Kirjassa yhdistyvät monien adhd-naisten tunnistamat kokemukset, tutkittu tietoa adhd:sta sekä Karitan oma ammattitaito ja kokemus psykofyysisena fysioterapeuttina.
Itseni puolella oleminen on itseni laittamista etusijalle omassa elämässäni. Se on ensisijaisesti lempeyttä itseä kohtaan eli itsemyötätuntoa ja siitä meidän on hyvä myös aloittaa, sillä se on taito, jota voimme kehittää.
Minulle itseni puolella oleminen tarkoittaa myös sitä, että keskityn kuuntelemaan omaa kehoani ja sen viestejä sekä valitsen tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyvältä ja jotka ovat itselleni tärkeitä sekä merkityksellisiä. Kun olen itseni puolella, osaan ja uskallan myös puolustaa itseäni tarpeen niin vaatiessa.
Itsensä valitseminen ja etusijalle laittaminen ei ole itsekkyyttä, omahyväisyyttä tai muiden huomioimatta jättämistä. Se ei ole välinpitämättömyyttä muita ihmisiä kohtaan eikä pelkkää itsensä ajattelua. Se on suuria ja pieniä arjen valintoja sekä tekoja, jotka tukevat omaa jaksamistani ja hyvinvointiani.
Et ole itsekäs ollessasi itsesi puolella
Törmään usein jooga- ja valmennusasiakkaideni kanssa siihen, että itsensä puolella oleminen koetaan itsekkääksi. Vuosien ajan olin itsekin omaksunut tämän virheellisen uskomuksen. Myönnän, etten oikeastaan edes tiennyt, mitä itsensä puolella oleminen tarkoittaa. Myös ympäristö ja ihmissuhteet voivat vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme puolella olemisen.
Vuosia sitten elin itse esimerkiksi parisuhteessa, jossa minun annettiin ymmärtää, etten saa tai ainakaan osaa olla itseni puolella. Tämä oli luonnollisesti haitallista monellakin tapaa. On kestänyt vuosia ja useita terapiaistuntoja, jotta olen ymmärtänyt oman arvoni.
Minulle itseni puolella oleminen tarkoittaa myös sitä, että keskityn kuuntelemaan omaa kehoani ja sen viestejä sekä valitsen tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyvältä ja jotka ovat itselleni tärkeitä sekä merkityksellisiä.
Vaadin pitkään itseltäni jokaisella elämän osa-alueella koko ajan enemmän ja suoritin ihan kaikkea. Pakotin vuosien ajan kehoni jatkuvasti äärimmäisyyksiin enkä kuunnellut sen hätähuutoja – pysähdyin vasta, kun oli liian myöhäistä. Lempeämmän elämän myötä olen rakentanut itseni uudelleen – identiteettini, arvoni ja itsetuntoni. Kohdannut menneisyyteni ja opetellut olemaan itseni puolella.
Joten lempeästi muistutan, että itsesi puolella oleminen on kaikkea muuta kuin itsekkyyttä.
Se on lempeyttä ja tervettä rakkautta itseäsi kohtaan. Se on itsesi kuuntelua ja arvostamista. Se on rajojen asettamista ja ei:n sanomista. Se on itsestäsi huolen pitämistä ja hyvän sallimista. Itsensä puolella olemisessa ei myöskään ole kyse siitä, että ajattelee oman elämänsä ja itsensä olevan tärkeämpiä kuin muiden, vaan sitä, että pitää myös niitä tärkeinä ja huomion arvoisina.
Sen sijaa, että unohtaisi omat toiveensa, tarpeensa ja arvonsa, ottaa itseään kädestä kiinni ja nostaa sen reippaasi ilmaan, kun tarve on. Sitä on itsensä puolella oleminen.
Harjoittele lempeydellä
Itsensä puolella oleminen ei aina ole helppoa ja itsekin palaan sen ja lempeyden äärelle säännöllisesti. Kun myötätunto itseä kohtaan unohtuu, se voi kostautua nopeastikin, kuten omalla esimerkilläni voin todentaa. Sen takia nykyään harjoittelen itsemyötätuntoa ja itseni puolella olemista päivittäin, pienissäkin asioissa.
Ja mitä konkreettisempi, sinun näköisesi ja arkisempi askel harjoitus on, sitä parempi. Ole siis hyvä myös itsellesi, älä vain muille. Eikö vain?
Mistä tunnistat, oletko itsesi puolella?
Osaat kuunnella kehosi viestejä – tarpeitasi ja toiveitasi.
Osaat asettaa terveitä rajoja ja sanoa ei.
Keskityt lempeyteen suorittamisen sijaan.
Puhut itsellesi hyväksyvästi ja rakastavasti.
Pidät kiinni oikeuksistasi ja puolustat itseäsi lujan lempeästi.
Elät omannäköistäsi elämää sisältäpäin ohjautuen.
Hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet ja luotat itseesi.
Annat itsellesi mahdollisuuden kehittyä, kasvaa ja oppia – olla keskeneräinen ja matkalla.
Sen sijaa, että unohtaisi omat toiveensa, tarpeensa ja arvonsa, ottaa itseään kädestä kiinni ja nostaa sen reippaasi ilmaan, kun tarve on. Sitä on itsensä puolella oleminen.
Nuorten kannustaminen rehellisyyteen on tärkeää heidän kasvatuksessaan ja kehityksessään vastuullisiksi aikuisiksi. Kipeintä on usein vanhemmuudessa tai aikuisuudessa se, että sinun tulisi olla esimerkki siitä, miten elämää kannattaa elää. Tämä onkin aikamoinen vastuu ja sen tulisikin saada aikuiset pohtimaan, mitä jokaisella ajatuksellaan ja teollaan luo ympärilleen.
Aina on hetkiä, että esimerkillisyys on utopiaa
Noissa hetkissä olisi hyvä muistaa sanoa ääneen, että nyt on tiukka paikka enkä pysty vaikka haluaisin. Kannattaa myös muistaa kertoa, miksi ei pysty tai kykene olemaan rehellinen. Tilanne lähes aina helpottaa kuitenkin elämän paineiden ja kiireen osalta ja silloin olisi hyvä jakaa sekin nuorelle lähellä. Että hetki sitten jouduin joustamaan rehellisyydestä myötäilemällä, mutta nyt minulla on taas voimia olla rehellisempi.
Lopulta rehellisyys on todella arkista
Se on läsnäoloa ja itseensä tutustumista joka päivä ja uteliaana elämän ihmettelemistä. Pysähtymistä, kuuntelemista ja havainnoimista. Se on oman kiireen ja säntäilyn rauhoittamista niin, että ehtii kohdata lapsen ja nuoren joka päivä ja joka hetki. Se on itsensä huomioimista myötätuntoisesti niin, että nuori oppii, että hänellä itsellään on merkitystä.
Tekoäly listasi joitakin asioita, joilla voit kannustaa nuoria rehellisyyteen:
Ole itse rehellinen esimerkki:
Nuoret oppivat usein eniten vanhemmiltaan ja aikuisilta ympärillään. Näytä hyvää esimerkkiä rehellisestä ja eettisestä käytöksestä omassa elämässäsi.
Kommunikoi avoimesti:
Luo ilmapiiri, jossa nuoret voivat tuntea olonsa turvalliseksi ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan. Kuuntele heitä avoimesti ja osoita kiinnostusta heidän huolenaiheisiinsa.
Keskustele arvoista ja eettisistä periaatteista:
Keskustele nuorten kanssa arvoista, moraalisista kysymyksistä ja eettisistä periaatteista. Auta heitä ymmärtämään, miksi rehellisyys on tärkeää.
Korosta seurauksia:
Selitä nuorille, että teoilla on seurauksia, ja että rehellinen käytös voi tuoda mukanaan positiivisia seurauksia, kun taas epärehellisyys tai itsensä piilottaminen muilta voi aiheuttaa ongelmia.
Kannusta myötätuntoa ja empatiaa:
Opeta nuoria asettumaan toisten ihmisten asemaan ja ymmärtämään, miten heidän teot voivat vaikuttaa muihin.
Rakenna luottamusta:
Anna nuorille mahdollisuus ansaita luottamuksesi ja osoita, että luotat heihin. Luottamus voi motivoida nuoria olemaan rehellisiä, koska he haluavat säilyttää sen.
Tarjoa tilaa virheiden tekemiselle:
Kaikki tekevät virheitä. Kannusta nuoria ottamaan vastuuta virheistään, oppimaan niistä ja korjaamaan ne rehellisesti.
Käytä kasvattavia tilanteita:
Kun nuori tekee virheen tai toimii epärehellisesti, käytä tilaisuutta keskusteluun ja oppimiseen sen sijaan, että rankaisisit ankarammin.
Hyödynnä tarinoita ja esimerkkejä:
Kerro tarinoita tai esimerkkejä rehellisistä ihmisistä tai tilanteista, jotka korostavat rehellisyyden arvoa.
Kannusta vastuullisuuteen:
Rohkaise nuoria ottamaan vastuuta omista päätöksistään ja teoistaan. Auta heitä ymmärtämään, että heillä on valta vaikuttaa omaan elämäänsä.
Nuorten kannustaminen rehellisyyteen vaatii kärsivällisyyttä ja johdonmukaista tukea. He tarvitsevat aikuisia, jotka ovat valmiita tukemaan heidän kasvuaan vastuullisiksi ja eettisiksi yksilöiksi. Samaa me aikuisetkin tarvitsemme. Mitä jos auttaisimme toinen toisiamme, yhdessä elämää opetellen?
Vinkki:
Jos sinulla on kotoa tai perheessä nuori, lähetä tämä blogi hänelle ja pyydä kuulla hänen ajatuksiaan siitä. Jos olet rohkeasti rehellinen, voit myös kysyä, miten hänen mielestään onnistut listan asioissa tai miten voisit onnistua niissä paremmin.
Lisää arkisia oppeja kohti rehellisempää elämää Rohkeasti rehellinen -kirjastani <3
Parisuhteet harvoin loppuvat siksi, että rakkautta ei enää ole. Parisuhdevalmennuksissanikin esiin noussut tavallisempi syy parisuhteiden päättymiselle on kumppanien kokema yhteyden puute. Yhteyden katoaminen tapahtuu torjumalla toista pienillä huomaamattomilla eleillä päivittäin ja kun tätä jatkuu tarpeeksi pitkään huomaakin jossain kohtaa, ettei koe enää mitään yhteyttä kumppaniinsa. Kun yhteys on kadonnut, kumppanit eivät enää motivoidu panostamaan parisuhteeseen.
On ymmärrettävää, että unelmoimme täydellisestä parisuhteesta ja rakkaudesta, joka täyttää meidät ja kaikki toiveemme ilman, että teemme sen eteen sen enempää töitä. Järjellä ajateltuna tiedämme, että mikään arvokas ei voi koskaan säilyä ja kehittyä tällä tavoin, mutta unelmoimme näin siitä huolimatta. Psykologinen termi tälle lapsenomaiselle maailmankuvalle on ulkoistaminen, joka tarkoittaa, ettemme tahdo hyväksyä vastuuta omien tarpeiden tyydyttämisestä. Rakkaussuhteissa tällainen toiveajattelu on kaikkein vahvimmillaan.
Saatamme myös takertua uskomukseen, että kumppani osaa lukea ajatuksemme ja tarpeemme. Tietoisessa kumppanuudessa kannamme vastuun siitä, että opettelemme kehittämään taitoja kertoa kumppanillemme lempeästi ja selkeästi ajatuksista, tunteista, tarpeista ja haluista.
Tämä vaatii kuitenkin sitä, että osoitamme kumppania kohtaan huomiota ja uteliaisuutta. Pysähdymme kumppanimme äärelle kysyen kysymyksen ”mitä sinulle kuuluu tänään”. Erityisen tärkeää on kuunnella ja todella kuulla. Tietoisen läsnäolevan kuuntelemisen avulla osoitamme aitoa kiinnostusta sitä kohtaan, miten kumppani voi tänään. Tämä ilmentää tärkeintä välittämisen tapaa.
Tutkimusten mukaan niinkään tärkeää ei ole se, että kumppani pääsee kertomaan päivästään, vaan että hän saa kokemuksen kuulluksi ja nähdyksi tulosta, joka rakentaa turvaa ja yhteyttä kumppaneiden välille.
”Huomio on rakkauden monivivahteisin ja hienovaraisin muoto. Tässäkin hetkessä on mahdollisuus valita rakkaus itseä ja toista kohtaan. Tässä hetkessä voi valita antaa oman huomion lahjan ilmentäen sitä hetki hetkeltä” Hanne Savunen
Syvässä on edelleen luulo, ettei vihaa tai vihastumista voi näyttää. Mikäli et uskalla vihastua tai näyttää vihan tunnettasi, niin kertooko se kenties pelosta sisälläsi? Jos vihan tunteen vaientaa, tilalle luikertelevat katkeruus ja kauna – tunnistatko? Kun viha sisälläsi ryöpsähtää, tartu ja tutustu siihen.
