Sivu 36 – Hidasta elämää

Sisäiset solmut eivät ratkea järkeilemällä – On asioita, jotka pitää vain uskaltaa tuntea

Kaikkiin sisäisiin solmuihin ei löydy vastausta ajattelemalla. On asioita, jotka pitää vain uskaltaa tuntea. Ajattelukeskeisessä kulttuurissamme kehollisuuden merkitys itsetuntemukselle jää helposti toissijaiseksi. Saatamme sivuuttaa kehollisen kokemuksen sisäisen tiedon lähteenä ja lähteä etsimään vastauksia tunteisiimme pelkästään rationaalisen mielen avulla.

Vaikka itsensä analysointi on tärkeä taito, se ei yksin auta meitä vapautumaan tunteistamme. Usein hyödyllisempää olisi pysähtyä kehotuntemusten äärelle, istua tunteidensa kanssa ja vasta sen jälkeen pohtia, mitä tunne meille kertoo ja mitä voimme kenties siltä oppia.

Jos tunnet olevasi juuri nyt hieman hukassa itsesi ja tunteidesi kanssa, kysy itseltäsi seuraavat kolme kysymystä aloittaen ensimmäisestä:

1. Minkälaisia tuntemuksia huomaat kehossasi? Mitä kehosi sinulle kertoo tässä hetkessä?

Sulje silmäsi ja tunnustele hetki hengitystäsi. Huomion tuominen siihen, miltä hengityksesi tuntuu, auttaa sinua herättämään ns. kehoaistin, joka vie sinut tunteidesi ja tarpeidesi äärelle. Anna rationaalisen mielesi levätä hetki ja ota aikaa sisäisille tuntemuksillesi.

Voit kuvata tuntemuksiasi ääneen tai visualisoida, missä ja miltä ne tuntuvat. Huomaa, onko tuntemuksissasi jotakin tuttua tai herättävätkö ne jotakin mielikuvia. Mitä tuntemus kertoo sinulle? Nouseeko tuntemuksen alta jokin tunne? Millainen se on? Mitä se kenties koittaa viestiä?

Voit syventää tutkimusmatkaasi hengittämällä rauhallisesti tuntemustasi kohti, koskettamalla lempeästi tai antamalla kehosi liikkua tuntemuksen kanssa. Liike voi olla erityisen vapauttavaa voimakkaiden tunteiden keskellä. Kun annat itsesi liikkua vapaasti kehon sisäisistä tuntemuksista käsin, esimerkiksi ravistellen, tömistellen, keinutellen tai pyöritellen, autat tunnetta purkautumaan kehostasi.

2. Mitä asiaa itsessäsi voisit katsoa myötätunnolla?

Tietoisen kehollisen läsnäolon ja tuntemisen jälkimainingeissa on otollinen aika lempeään itsetutkiskeluun. Tunteiden kehollinen vapautuminen on saattanut esimerkiksi nostaa pintaan vanhoja muistoja tai tehdä näkyväksi piilossa olleita ajatuksia, uskomuksia tai toimintamalleja, joiden kohtaaminen vaatii myötätuntoa itseäsi kohtaan.

Toisinaan suru ja itku nousevat pintaan silkasta helpotuksesta, tunteesta, että olet jälleen saanut kosketuksen syvimpään itseesi.

Itsereflektiovaiheeseen toimii oivasti päiväkirjatyöskentely tai ajatusten purkaminen sanoiksi esimerkiksi kirjeen tai runon muodossa. Lähestymällä itseäsi ja kokemustasi myötätunnosta käsin voi kirjoittaminen auttaa sinua pääsemään syvemmälle tunnekokemuksen merkitykseen.

3. Mikä elämässäsi on linjassa syvimpien arvojesi ja toiveidesi kanssa? Mikä ehkä ei? Miten voisit linjautua paremmin itsesi kanssa?

Arvoja ajatellaan usein rationaalisena mielen tuotteina, mutta ne ovat yhtälailla kytköksissä syvimpiin tunteisiisi. Arvot kertovat siitä, mikä on sinulle tärkeää syvällä sydämessäsi, ja niitä seuraamalla voit linjautua paremmin itsesi kanssa.

Kysymykseen ei välttämättä löydy vastausta yhdeltä istumalta, joten annathan itsellesi aikaa. Voit pysähtyä kehosi äärelle useamman kerran viikon aikana ja palata tähän kysymykseen, kun tunnet olevasi valmis. Apuvälineenä voi toimia esimerkiksi ajatustesi visualisointi mind mapin avulla.

Ympäröivä yhteiskunta ja arjen realiteetit haastavat jokaista meistä eri tavoin eikä se aina tapahdu tasapuolisesti. Jos elämääsi on kasautunut monta kuormittavaa tekijää, voi olla vaikea hahmottaa, miten arjestaan voisi tehdä enemmän itsensä näköistä ja tuntuista. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse laittaa uusiksi tai edes haaveilla siitä.

Mieti, mitkä ovat sellaisia pieniä arkisia asioita, jotka auttaisivat sinua löytämään lähemmäksi itseäsi ja sisäistä ääntäsi ja vahvistaisivat voimavarojasi. Hetki omaa kirjoitusaikaa päivittäin, maanantain metsäkävely tai torstain ”terapialenkki” ystävän kanssa ei ehkä kuulosta kovin radikaalilta, mutta saattaa olla hyvinkin se tekijä, joka auttaa sinua palaamaan ympäristön vaatimuksista takaisin omaan ytimeesi.

Kehollinen tunnetyöskentely yhdistettynä itsereflektioon on oiva väline, joka auttaa meitä tulemaan kosketuksiin itsemme, syvimpien tarpeidemme ja toiveidemme kanssa. Tämä sisäsyntyinen kompassi on jokaisen meistä käytössä ja auttaa löytämään takaisin tasapainoon silloinkin, kun arki toisinaan keikuttaa. Huom. Joskus kehomme kantaa mukanaan niin suuria menneisyyden painolasteja, että sen äärelle pysähtyminen voi tuntua pelottavalta. Silloin kannattaa kääntyä osaavan ammatti-ihmisen puoleen.

Tekstin itsereflektiokysymykset löydät kirjastani Tässä hetkessä riittävä. Lempeitä runoja ja tunnetyöskentelyyn ohjaavia kysymyksiä sisältävän minikirjan mukana tulee myös kirjoitusvihko ja tarroja.

Nämä tunteet estävät sanomasta rehellisesti omia ajatuksia

Ikävien tunteiden pelko saa monesti sulkemaan suun ja nielaisemaan sanat, jotka pitäisi sanoa. Jotkut tunteet tuntuvat niin kammottavilta, että mieluiten välttelemme ja pakenemme niitä. Menemme vaikka solmuun mieluummin kuin kohtaamme ne ja annamme niiden tulvahtaa ylitsemme koko voimallaan. Siksi oman totuuden sanominen vaatii usein rohkeutta.

Erityisesti seuraavat tunteet ovat vahvoja suun sulkijoita:

Pelko on vahva leukojen lukitsija. Pelkäämme sitä, mitä seuraa siitä, jos sanomme, mitä ajattelemme. Pelkäämme, että meidät hylätään tai meitä vastaan hyökätään. Pelkäämme ulkopuolelle jättämistä ja sitä, että meitä ei hyväksytä, ei rakasteta, ei ymmärretä. Pelkäämme, että meitä pidetään tyhmänä, ilkeänä tai väärämielisenä. Pelkäämme, että aiheutamme muille pettymyksen. Pelkoja on iso joukko erilaisia. Oman totuuden sanominen voi olla todella pelottavaa.

Ahdistus on pelon läheinen kaveri ja ne kulkevat usein yhdessä.

Häpeä pistää piilottamaan omaa totuuttaan. Häpeä uhkaa täyttää koko kehon ja joka solun, jos uskallamme avata suumme ja sanoa, sen mitä aidosti tarkoitamme. Häpeä uskottelee, että olemme vääränlaisia, typeriä, tyhmiä, naurettavia lapsellisia, itsekkäitä… ja on varottava ettemme paljastu. Häpeä kertoo, että pitää pysyä piilossa ja olla varovainen. Se uskottelee, että paljastaminen ja paljastuminen on vaarallista. Se väittää, että olemme viallisia ja ainoa keino pysyä turvassa on vaieta ja myötäillä muita – salata oma vajavaisuutemme.

Syyllisyys väittää, että olemme itsekkäitä, kun sanomme totuuteemme – sanammehan voivat vaikka loukata toisia. Itseä saa dissata ja vaientaa muttei muita, väittää syyllisyys ja saa pysymään hiljaa. Sanomisesta seuraava syyllisyys on usein opittu tunne.

Suru ja minäparka-tunteet sekä toivottomuus kulkevat usein yhdessä. Tunnemme surua siitä, ettemme voi sanoa ajatuksiamme. Uskomme, että meillä ei ole oikeutta puhua totuuttamme kuten muilla. Luulottelemme itsellemme olevamme jotenkin muiden armoilla ja voimattomia.

Tunteiden kohtaaminen tuo elämään tilaa. Kun ei tarvitse olla alituisella tunteiden karkuretkellä tulee ihan uudenlaista vapautta. Pikkuhiljaa tunteisiin tottuu eivätkä ne jää asumaan meihin, jos suostumme kohtaamaan ne. Tunteet vierailevat ja jatkavat matkaansa, kun emme yritä tukahduttaa tai paeta niitä. Alamme luottaa siihen, että kun tunne tulee, se myös menee. Se vain piipahtaa kylässä. Tämäkin menee ohi.

On hyvä muistaa, että tunteet eivät estä meitä toimimasta. Voi olla samaan aikaan pelokas ja rohkea.

Ohjeita ja harjoituksia vaikeiden tunteiden kohtaamiseen ja hyväksymiseen löytyy uudesta Rohkeasti rehellinen -kirjasta. Kirjan voit tilata täältä.

Helppo harjoitus, joka voi auttaa päästämään irti vääristä uskomuksista itseäsi kohtaan

Huomaan usein ajattelevani ja myös sanovani ääneen, että olen huono. Tehdyt tai tekemättä jätetyt asiat hävettää ja ahdistaa. Sanotut ja sanomattomat asiat pyörivät päässä iltahämärässä unille rauhoittuessa. Näissä tilanteissa apua tuo erilaiset tietoisuusharjoitukset. Jos et ole ennen pysähtynyt vaikeiden ajatusten äärellä pohtimaan, voisiko omat ajatukset kääntää kannustavaksi, suosittelen kokeilemaan!

Pysähdyshetki voi aluksi tuntua haastavalta tai turhalta, mutta kun toiminnan saa osaksi omaa arkea, usein tuo hetki auttaa selviämään monista hankalista hetkistä, ja harjoitus ei tunnu enää harjoitukselta vaan tavanomaiselta osalta elämää matkalla itsensä hyväksymiseen.

Irtipäästämisharjoitus

Pysähdy hetkeksi ja ajattele jotain uskomusta itsestäsi. Otetaan esimerkiksi: “Olen huono työntekijä”. Mieti, mistä uskomuksesi johtuu, mitkä tilanteet ovat johtaneet sinut ajattelemaan näin? Toista mielessäsi tätä uskomusta itsestäsi vahvistaen sitä. Huomaa, että ajatukset ja uskomukset itsestäsi eivät ole yhtä kuin sinä. Voit päästää uskomuksista irti, mutta sinä olet edelleen siinä. Pudota uskomusmöykky harteiltasi ja tee ikävien uskomusten sijaan tilaa lempeille ajatuksille.

Tämän jälkeen voit ajatella uskomuksesi käänteisesti: “Olen hyvä työntekijä”. Voit pohtia, mitkä seikat sinussa ja toiminnassasi tekevät sinusta hyvän juuri tuollaisena. Tällä ajatuksella voit jatkaa päivää eteenpäin.

Mitä useammin tätä simppeliä harjoitusta teet, sitä luonnollisemmaksi osaksi omaa arkeasi uudenlainen ajatusmalli itsestäsi muuttuu.

Jos pysähtyminen ajatusten äärelle tuntuu hankalalta, voit ottaa kirjoittamisen ajatusten jäsentelyn tueksi. Tässä tekstissäni olen kirjoittanut kirjoittamisen superhyödyistä enemmän.

Silloin, kun alennamme itseämme ja puhumme itsellemme rumasti, päädymme usein myös toimintaan, joka ei ole itsellemme tai läheisillemme hyväksi. Joku heijastaa epävarmuutensa muihin etsimällä vikoja toisista, toinen jättää itselleen merkityksellisiä tai kiinnostavia asioita tekemättä, koska uskoo niin vahvasti, että ei pystyisi. Usein uskomuksemme rajoittavat meitä turhaan, sillä suuri osa kielteisistä uskomuksista ei ole tosia. On uskomattoman hienoa, kuinka suuri voima omalla ajattelullamme on toimintaamme — joko kielteisesti tai myönteisesti.

Kaikista pahinta on epätietoisuus – tee nämä asiat, kun et ole varma toisen tunteista

Käsi sydämelle. On parempaa selvittää totuus, vaikka tuo totuus olisi huono, eikö niin?

Totuus on se mikä se on. Ja niin on aina ollut ja tulee olemaan. Totuus on mikä on juuri nyt, ja vain tässä hetkessä voimme ymmärtää, havaita ja hyväksyä asioita. Vain tämän hetken kautta voimme siirtyä jälleen johonkin uuteen, astetta parempaan.

Joskus emme uskalla selvittää toisen ihmisen tunteita, koska pelkäämme pahinta. Epätietoisuus ja siinä ajelehtiminen on kuitenkin monin verroin pahempaa. Vuodet vierivät ja onnellisuudella on ehto, jota emme anna itsemme edes tavoitella. Onko se reilua? Emmekö me itse ole se tärkein ihminen, jonka vuoksi olla rohkea ja tehdä hieman vavisuttaviakin asioita?

Se pahin mahdollinen

Mitä tapahtuisi, joku ihminen, vaikka kuinka ihana tai itsellemme tärkeä olisikin, ei rakastaisikaan meitä tai haluaisi meitä elämäänsä?

Mitä tapahtuisi?

Kuolisitko, tippuisitko pimeyteen? Et. Et sinä kuole.

Mitä siis tapahtuisi?

En haluaisi vastata tähän lainkaan, mutta vastaan nyt oman versioni, näkemykseni. Vapautuisit suuresta illuusiosta, joka on painanut sinua alaspäin jo ties kuinka kauan.

Pystyisit vihdoinkin alkaa elämään, ehkä nollasta tai ehkä jostain pikkukiven murikasta eteenpäin, mutta viikko tai kaksi niin elämäsi olisi alkanut järjestyä hyvään suuntaan. Olisit lähempänä itsesi rakastamista kuin koskaan ennen. Ehkä palkitsisit itseäsi jollain. Ehkäpä jopa tärmäisit uuteen ihmiseen, jonka kohtaaminen odotti vain rohkeutta selvittää ensin jotain vanhaa.

Jossain tapauksessa voi olla kuin saisit koko elämäsi takaisin.

Illuusio

Haluan puhua nyt kumminkin vielä siitä illuusiosta, jonka vahingossa mielessämme luomme ja joka ei liity näihin muihin ihmisiin tai heidän ajatuksiinsa millään lailla.

Tuo illuusio kertoo, että jos joku ei rakastaisi meitä, me emme voisi olla onnellisia. Ja mikä pahinta, emme myöskään voisi olla kaikista arvokkaimpia ja ihanimpia, haluttavimpia, kuten oikeasti olemme. Kuuluisimme jos nyt ei ihan ö-mappiin, niin jonnekin aika lähelle kumminkin, ehkä Å-mappiin.

Kun ikävä totuus on tiedossa, joko alusta lähtien tai selvitettynä myöhemmin, saamme mahdollisuuden – prosessin kautta – todeta olevamme paremman kuin hylkäyksen arvoisia. Ymmärrämme, että kyseinen ihmissuhde (joka ei oikeasti ole mikään suhde vaan pelkkä hylkäys!), ei ole kuin yksi viuhahtava virstanpylväs matkallamme.

Kerran se kirpaisee. Kyllähän arvotut lottonumerotkin halutaan tietää, jotta ymmärtää, mistä varakkuustasosta aloittaa uuden viikkonsa, eikö? Vai oletko kuullut ihmisestä, joka vuosikausia pihistelee loton tarkistusta pysyäkseen illuusiossa, että on saattanut jo siitä ja siitä päivämäärästä lähtien tulla miljonääriksi?

Jos asian laita ei ole tiedossa, käy helposti niin, ettemme pääse eteenpäin. Emme onnellisesti emmekä vaikean kautta. Jäämme jumiin pelon linnakkeeseen.

Silloin menetämme kaikki onnelliset lopputulokset. Sen, jossa kaikki meni kuten toivoimme, ja sen toisen, jossa kaikki ei mennyt kuten toivoimme, mutta korvautui hiljalleen jollain vielä paremmalla.

Ei ole harvinaista, että rohkeus palkitaan. Keskityn kirjoituksessani “huonompaan” lopputulokseen, sillä sen pelkääminen on ratkaisevassa osassa. Pelkojahan me ihmiset tuppaamme pyörittelemään sen sijaan että miettisimme kuinka hyvin kaikki voi mennä. Kysymys kuuluu vain, onko meillä siihen varaa ja kuinka pitkään? Entä jos joku päivä on jo liian myöhäistä.

Kuinka lähestyä

Kuinka sitten lähestyä ihmistä? Tuskin suurella vuodatuksella. Parempi on toimia kuin se olisi muka maailman luontevinta. Hienovaraisesti.

Mitä sinulle kuuluu

Olet ollut mielessäni

Haluaisitko nähdä joskus

yms.

Joskus kun paljon tunnetta on patoutunut, kuvittelemme että se on kaikki tai ei mitään. Mutta ei sen tarvitse olla. Lopultahan me kaikki olemme sisältämme vain pieniä lapsia, jotka kohtaavat hiekkalaatikolla, samalla tasolla. Jokainen tapaaminen on uusi alku, jokainen keskustelu.

Yksi ehto sillä kumminkin on: meidän on oltava aitoja. Silloin kaikki soljuu oikeisiin uomiinsa ilmaan vääntöä ja säätöä.

Täsmälleen sama lähestyminen sopii niin ihastuksen kohteelle, kauan sitten hiipuneelle ystävyydelle kuin riitautuneessa sukulaissuhteessa. Me kaikki olemme ihmisiä ja usein ilahdumme lähestymisestä. Ja jos emme, sitten se on niin. Ainakin toinen osapuoli saa selkeän tiedon, että tämä juttu ei jatku. Asian käsittely mahdollistuu. Lopulta kaikki voittavat.

Totuus vapauttaa, ja olet sen arvoinen. Kehitys kehittyy, ja kulkemalla rohkeuden tietä sinä ihana ihminen löydät yhä vakaamman onnen, ilon ja mielenrauhan.

❤️:lla Riikka

Minusta ja palveluistani lisää alta tai tästä.

Erityisherkkyyden tunnistaminen on avain omannäköiseen elämään – 8 tapaa vahvistaa itsetuntemustasi

Olen itse tiennyt erityisherkkyydestäni yli 12 vuotta. Sen tunnistaminen oli suuri oivalluksen ja helpotuksen hetki, monelle asialle löytyi selitys: olin synnynnäisesti herkkä enkä mitenkään viallinen. Moni asia loksahti paikoilleen ja löysin uudenlaisen ymmärryksen polun. Alkoi herkkyyteen tutustuminen ja itsetuntemuksen vahvistaminen.

Mitä itsetuntemus tarkoittaa?

Itsetuntemus tarkoittaa yksinkertaisesti ymmärrystä itsestä eli vastaa kysymykseen, millainen minä olen? Itsetuntemukseen liittyy myös kyky havaita ja tunnistaa omia ominaisuuksia, kykyjä, tarpeita tai arvoja. Se on realistinen käsitys omista heikkouksista ja vahvuuksista. Itsetuntemus on myös avain hyvinvoivaan ja tasapainoiseen elämään.

Miten erityisherkkä hyötyy itsetuntemuksen vahvistumisesta?

Hyvän itsetuntemuksen avulla tiedostamme paremmin, miksi käyttäydymme ja ajattelemme tietyllä tavalla. Se on myös avain omannäköiseen elämään sekä sopivan ärsyke- ja kuormitustason löytämiseen, mikä erityisherkälle eriyisen tärkeää. Itsetuntemuksen myötä ymmärrämme myös, millaisia erityisherkkiä itse olemme – olemmeko esimerkiksi elämyshakuisia ekstrovertteja vai päin vastoin rauhallisesta elämästä nauttivia introvertteja. Tai ehkä olemme jotain siltä väliltä.

Erityisherkkyyden tunnistaminen ja itsetuntemuksen kehittyminen ovat auttaneet parantamaan myös ihmissuhteitani ja etenkin läheisiäni ymmärtämään sisäistä maailmaani. Olen tehnyt paljon töitä itseni ja herkkyyteni kanssa – niin yksin kuin ammattilaisten tukemana. Kun herkkä tutustuu itseensä, itsetuntemus lisää ymmärrystä myös herkälle tärkeistä rajoista. Hyvä itsetuntemus on myös itseluottamuksen perusta.

Itsetuntemus tarkoittaa yksinkertaisesti ymmärrystä itsestä eli vastaa kysymykseen, millainen minä olen?

Miten erityisherkkyyden tunteminen on vaikuttanut elämääni?

Vaikka olen tiennyt herkkyydestäni jo pitkään, vasta viime vuosina olen aidosti sisäistänyt sen, kuinka olennaista oman herkkyyteni tunteminen on. Nyt olen paljon tarkempi, että työ- ja elinympäristöni ovat suotuisampia herkkyydelleni. On ollut hyvä tarkastella kotiani, työtäni, harrastuksiani ja ihmissuhteitani siitä näkökulmasta, tukevatko herkkyyttäni ja omannäköistä elämääni, jota haluan elää.

Aina kaikkea ei toki voi hallita eikä kaikkeen pysty vaikuttamaan, mutta silti voi omaan herkkyyteen tutustumalla ja sitä kunnioittamalla luoda omannäköisiä polkuja. Päästää irti toimintamalleista tai ihmisistä, jotka eivät tue herkkyyttä tai lisäävät kuormaa.

Elämänmuutokseni myötä arkeni on rakentunut uudenlaiseksi – näin myös herkkyyteni ominaisuudet ovat päässeet oikeuksiinsa enkä koe sen takia elämää enää jatkuvana selviytymisenä tai painetta olla toisenlainen. Opintovapaa, muutto saaristoon ja yrittäjyys ovat olleet isoimmat konkreettiset muutokset omassa elämässäni, mutta pienemmilläkin muutoksilla pystyy vaikuttamaan.

Hyvä itsetuntemus on myös vahvistanut itsetuntoani – en ole vääränlainen, hankala tai viallinen. Olen antanut itselleni luvan olla haavoittuvainen ja rohkeasti keskeneräinen. Kipuilen herkkyyteni kanssa hetkittäin edelleen ja itsensä puolella oleminenkin on jatkuvaa harjoittelua. Kompurointi kuitenkin näyttää aina jotain uutta itsestäni ja matkan varrella opin paremmin elämään omannäköistä elämää.

Näin vahvistat itsetuntemustasi:

Tutustu itseesi ja herkkyyteesi uteliaasti ja avoimin mielin.
Pysähdy itsesi äärelle, varaa omaa aikaa ja kuuntele itseäsi sekä kehoasi.
Kirjoita ajatuksiasi ylös – kokeile aamusivuja tai muuta luovaa kirjoitusta. Unohda kielioppi ja oikeinkirjoitus.
Pidä huolta omista tarpeistasi ja tee asioita, jotka tukevat sinun kokonaisvaltaista hyvinvointiasi.
Tunnista omat vahvuutesi ja kirjoita ne itsellesi ylös. Huomioi ne ja ole ylpeä itsestäsi.
Mieti, missä voisit kasvaa ja kehittyä – suunnittele itsellesi sopivat askeleet tavoitteiden saavuttamiseksi.
Muista olla lempeä itseäsi kohtaan ja itsesi puolella – joka päivä.
Älä jää yksin – juttele sinulle tärkeiden luottoihmisten kanssa ja pyydä apua tarvittaessa. Yksin ei tarvitse pärjätä.

Lunasta Annukan tekemä maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja täältä.

Kouluissa on vanha käytäntö, joka jättää lapsen yksin selviytymään

Eräs äiti soitti minulle huolestuneena: 9-vuotias lapsi oli joutunut jälki-istuntoon koulussa sattuneen kärhämän vuoksi. Äiti ei ollut huolissaan jälki-istunnosta vaan siitä, että jälki-istunto osoittautui ainoastaan ajalliseksi rangaistukseksi, jonka aikana lapsi joko mietti itsekseen tekojaan tai teki vaikka läksyjä.

Kun kuuntelin äitiä ja hänen huoltaan, minulle tuli mieleen monen nykyisen aikuisen lapsena kokema, täysin epätoimiva kasvatusmetodi hankalien tunteiden ja käytöksen kanssa: ”Mene omaan huoneeseen rauhoittumaan ja tule takaisin, kun olet rauhoittunut.”

Onko jälki-istunnon hiljaisuudessa istuminen ja yksin kokemusten kanssa jääminen vain jäänne jostain menneisyydestä? Jokainen yksin lapsena ”rauhoittumaan” eli tunteidensa kanssa yksin jätetty aikuinen tietää, että tuo metodi lisäsi ainoastaan tunteiden pakkaamista sisään – sekä häpeää.

Äiti oli sitä mieltä, että jos lapsi tekee virheitä ja käyttäytyy huonosti, lasta täytyy auttaa, jotta hän osaa seuraavalla kerralla esimerkiksi käsitellä tunteitaan paremmin ja tehdä tilanteessa parempia ratkaisuja. BINGO!

Lapsi – kuten aika moni meistä aikuisistakin – tarvitsee apua oman kokemuksen ymmärtämiseen. Usein nopeasti nousevan tunteen vallassa toiminta – esimerkiksi tappeluun ryhtyminen – kietoutuu tunteen kanssa yhtäläiseksi kimpuksi, kokemukseksi. Aikuisen maailmassa tuo sama kimppu voi muodostua tunteesta ja vaikka sanallisesta ”harkitsemattomuudesta”, kun tunteen ja toiminnan väliin ei jää tilaa.

Kun tunteiden jäsentelyä harjoittelee myös silloin, kun vahva tunne ei ole jo päällä, voimme jumpata aivoja ja tehdä tilaa tunnekimpun eri osa-alueiden välille. Osa-alueita ovat:

1. Tunne

Tunne nousee kehokokemukseen. Tunteen tehtävä on elävöittää havaintomme, jotta toimisimme tunteen mukaan (ja pysyisimme hengissä). Kun harjoittelee tunteiden kehollista tunnistamista ja tunteiden nimeämistä, alamme oppia, miten eri tunteet ilmenevät. Nimeäminen vahvistaa ”tunteiden lennonjohtotornia” eli aivojen etuotsalohkoa.

2. Yllyke

Tunne saa aikaan toimintayllykkeen, joka on niin automaattinen, että emme välttämättä edes huomaa tätä vaihetta. Eri tunteet voivat aiheuttaa eri ihmisillä ja eri ikävaiheissa erilaisia yllykkeitä – riippuen kokemuksista ja taidoista. Kiukuspäissään lapsi saattaa lyödä ja aikuinen sanoa rumasti tai vaikka heittää puhelimen lattiaan. Matalaenergisimmissä tunteissa taas esimerkiksi häpeä tai epävarmuus saattaa aiheutaa yllykkeen ”älä mene kouluun” tai ”pysy etätöissä”.

Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen saa myös tiedostamattoman toimintayllykkeen pauselle hetkeksi: silloin voi harkita uusia tapoja suhtautua asiaan ja myös toimia. Mikä on vastakkainen toiminta yllykkeelle? Kumpi päättää minä vai tunne?

3. Toiminta

Jos tunteita ei opettele tunnistamaan ja nimeämään, tiedostamaton yllyke johtaa salamannopeasti toimintaan, jossa ei ikään kuin ole ehtinyt itse päättää, miten tilanteessa toimii. Erityisesti lapsilla tämä vaatii harjoitusta, jotta tunnereaktio ei jää tunnekimpuksi, jossa tunne on yhtä kuin toiminta, jolloin kiukku voi aiheuttaa lyömisen tai epävarmuus lintsaamista.

Äiti kertoi, että oli pyytänyt, että oma lapsi saa jälki-istunnossa käydä läpi Tunnetaitokortteja ja niiden avulla jäsennellä kärhämätilannetta ja siinä syntyneitä tunteita: Miltä itsestä tuntui? Miltä toisesta tuntui?

Lopuksi äiti pyysi minulta, että voisinko kirjoittaa: ”Eikö koulujen jälki-istuntoon voisi hankkia Tunnetaitokortteja ja esimerkiksi Riidan ratkaisu -kortteja ja niiden avulla auttaa lapsia ja nuoria käsittelemään tunteita ja tilanteita? Ei lapsia ja nuoria saa jättää yksin.”

Kaikki tämä sai minut pohtimaan, että voisiko jälki-istunto olla jatkossa jälkijäsentely tai jälkipohdinta? Uskon, että monissa kouluissa näin on jo, mutta ei selvästikään kaikissa.

Pidetään lastemme ja nuortemme tunnetaidoista huolta: se on halpa tapa satsata tulevaisuuden mielen hyvinvointiin, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti myös sosiaaliseen ja fyysiseenkin hyvinvointiin <3

Tunnetaitokortit lapsille:

Riidan ratkaisu -kortit:

Saatko sanottua, mitä oikeasti ajattelet? – Rehellisyydestä on yllättäviä hyötyjä

Huomaatko joskus, että sinulla on keskusteluun liittyvä ajatus tai kysymys, mutta et sano sitä ääneen? Oletko koskaan miettinyt, mitä tapahtuisi, jos sanoisitkin ääneen, mitä aidosti ajattelet?

Rohkeasti rehellinen -uutuuskirjan (Bazar 2023) kirjoittajat Reija Könönen ja Sanna Laakkio kertovat, miksi suuta ei kannata pitää supussa, vaikka usein olisi helpompi vain myötäillä muita tai olla hiljaa – oli kyse sitten töistä, parisuhteesta, vanhemmuudesta, suvusta tai ystävyydestä.

Reija Könönen ja Sanna Laakkio, kuvaaja: Sampo Oinonen

1. Jos myötäilen muita, onko siitä haittaa? Jos on, niin kenelle?

REIJA: Se haittaa ennen kaikkea itseä. Silloin ei ota aktiivisen toimijan roolia elämässään. Elää muiden mielipiteiden mukana eikä kerro omaansa. Vahvistaa itselleen (ja muille) ajatusta, että minun mielipiteeni, ajatukseni ja kokemukseni eivät ole tärkeitä. Ei anna oman elämänliekkinsä näkyä. Voi käydä niin, että jos vain nyökyttelee ja myötäilee, omat toiveet ja ajatukset alkavat haalistua ja hapertua, kun ei niitä käytä.

Samalla vie myös muilta mahdollisuuden tutustua minuun ja ajatuksiini. Kattaus ei ole tasapuolinen, jos vain osa keskusteluun olevista tuo kantansa esiin. Keskustelu jää vajaaksi ja jotain oleellista voi jäädä piiloon.

Jos vain nyökyttelee ja myötäilee, omat toiveet ja ajatukset alkavat haalistua ja hapertua, kun ei niitä käytä.

SANNA: Ajattelen, että se myös hankaloittaa tai hidastaa ihmissuhteiden syvenemistä ja lujittumista. Uskon, että ihminen, joka ei tuo itsestään mitään eikä omia ajatuksiaan tai näkemyksiään vuorovaikutukseen, ei ole pitkän päälle kiinnostava kovinkaan monelle.

Haasteita voi tulla esimerkiksi nuorilla, joiden ajatukset ja näkemykset alkavat pikku hiljaa kypsyä. Jos sitten yhtäkkiä alkaa puhua rehellisesti omia ajatuksiaan, voi se hämmentää. Olisi tärkeää tuoda siksi ihan lapsesta asti rakentavasti ja rehellisesti omia ajatuksia ympäristöön.

Ja jos on aina nyökytelly ja myötäillyt parisuhteessaan, voi olla melkoinen shokki, jos vaikkapa vasta viisikymppisenä alkaa kertoa, mitä oikeasti itse ajattelee.

Ajattelen, että muiden myötäily hankaloittaa tai hidastaa ihmissuhteiden syvenemistä ja lujittumista.

2. Jos en kerro, mitä aidosti ajattelen, onko se epärehellisyyttä?

REIJA: Se ei ole epärehellisyyttä, mutta se on oman aidon itsen piilottamista ja oman elämän pääroolista sivuun astumista. Silloin ei arvosta omia mielipidettään ja ajatuksiaan kovinkaan korkealle. Kun ei aidosti kerro mitä ajattelee, samalla viestii itselleenkin: ”Minä ja mielipiteeni eivät ole tärkeitä”.

SANNA: Voisin lisätä, että se on itsensä vähättelemistä. Ikään kuin valitsee toisten puolesta, mikä itsessä on kiinnostavaa ja mikä ei.

Kun ei aidosti kerro mitä ajattelee, samalla viestii itselleenkin: ”Minä ja mielipiteeni eivät ole tärkeitä”.

3. Eikö ole töykeää sanoa toiselle suorat sanat?

REIJA JA SANNA: Riippuu vähän, mitä suorilla sanoilla tarkoittaa. Jos sanoo toiselle totuutensa arvostaen häntä ja tiedostaen, että se mitä sanon ei ole ainoa totuus vaan minun rehellinen kantani asiaan, niin se ei ole töykeää vaan myötätuntoista, rehellistä ja reilua.

Kaikkea ei tarvitse sanoa, mutta jos asia tuntuu itselle tärkeältä, on hyvä kertoa eikä esittää tai sanoa jotakin, mikä ei ole totta ja aitoa. Se, ettei sano suoraan, voi olla jopa vahingollista sekä toiselle että itselle.

Vuorovaikutus on helpompaa, kun voi luottaa siihen, että toinen sanoo, mitä oikeasti tarkoittaa eikä hänen puheistaan tarvitse etsiä piilomerkityksiä ja pohtia, että mitähän se oikeasti tarkoitti kun se sanoi noin.

Minulle sanotut suorat sanat ja herättävät kysymykset ovat olleet monessa kohtaa elämääni todella tärkeitä. Suorastaan lahjoja, jotka ovat saaneet minut oikeasti ajattelemaan asioita ja näkemään niitä muistakin näkökulmista. En ole aina heti osannut niitä arvostaa, mutta myöhemmin kyllä.

Vuorovaikutus on helpompaa, kun voi luottaa siihen, että toinen sanoo, mitä oikeasti tarkoittaa.

4. Entä jos rehellisyyteni loukkaa muita?

REIJA: Jokainen voi vastata vain omista teoistaan ja tunteistaan. On hyvä pohtia, miksi sanoo sen, mitä sanoo.

Jos viestii omaa totuuttaan ja tekee sen toista ja itseä arvostaen, ei voi vaikuttaa siihen, jos toinen loukkaantuu. Uskon, että kirkkoisä Augustinuksen lausahdus ”Rakasta ja tee mitä tahdot” pitää pitkälle paikkansa. Jos lähettää sanat rakkaudesta ja arvostaen, ne ovat lahja toiselle ja voivat avata sillmiä. Ellei heti, niin ehkä myöhemmin.

SANNA: Rehellisyydellään voi loukata, jos toisella on juuri siinä heikko kohta tai vanhoja haavoja, joihin tietämättään saattaa osua. Tärkeää näissä hetkissä on pystyä ottamaan vastaan toisen mahdolliset pettymykset ja kiukut ja antaa toisen tuntea hänessä nousseet tunteet. Olla tilanteen jälkeen rehellisen kiinnostunut siitä, mistä reaktio johtui ja mennä yhdessä ehjempänä eteenpäin. Kun kommunikoi omasta neutraalista kohdasta ja rakkaudella, tarkoitus ei ole koskaan loukata muita.

5. En halua väitellä tai joutua hyökkäyksen kohteeksi tai jyrätyksi oman mielipiteeni takia. Miten toimia silloin?

REIJA: Aina voi punnita tilannetta: onko asia sinulle niin tärkeä, että se pitää nostaa esiin, jotta voit elää omien arvojesi mukaan? Vai onko tilanne sellainen, että omaa eriävää mielipidettään ei tarvitse tuoda esiin. Ei tarvitse toimia automaattisesti, vaan tehdä valintoja omien arvojensa ja tilanteen mukaan.

SANNA: Aika usein näissä tilanteissa, joissa mielipiteet ”kuohuvat”, ajattelen katsovani näytelmää ja uteliaana seuraan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Niinkin voi tehdä.

Onko asia sinulle niin tärkeä, että se pitää nostaa esiin, jotta voit elää omien arvojesi mukaan?

6. Miten rohkea rehellisyys palkitsee?

REIJA: Kun alkaa puhua totuuttaan, alkaa samalla arvostaa itseään ja omia ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. Silloin ottaa rohkeasti pääroolin omassa elämässään.

Kun ei tarvitse hyväksyttää itseään muilla, vaan voi olla oma itsensä, se voimaannuttaa ja vapauttaa valtavasti energiaa. Ei enää mene mutkalle mahtuakseen muiden asettamiin muotteihin vaan ottaa sen tilan, minkä tarvitsee. Ei tarvitse enää yrittää arvailla, mitä muut haluavat kuulla, vaan voi kertoa sen, mitä aidosti ajattelee, kokee ja tuntee – se tuo elämään vapauden ja helppouden tunteita.

Kun ei tarvitse hyväksyttää itseään muilla, vaan voi olla oma itsensä, se voimaannuttaa ja vapauttaa valtavasti energiaa.

SANNA: Se parantaa huimasti epävarmuuden sietokykyä ja sitä, miten nopeasti mukautuu erilaisiin tilanteiseen ja ihmisiin. Ei siis sopeuta enää itseään mihinkään muottiin, vaan pystyy olemaan oma rehellinen itsensä missä tahansa. Sinusta tulee myös turvallinen muille, koska heidän ei tarvitse käyttää omaa energiaansa siihen, että he yrittävät tulkita sinua. Pääset nopeammin ihmisten kanssa syvään yhteyteen ja läsnäolon tilaan.

7. Miten rehellisyyden harjoittelun voi aloittaa?

REIJA: Muutos lähtee itsetuntemuksesta. Aluksi voit lempeästi tutkia itseäsi ja omaa käytöstäsi. Voit tarkkailla, millaisissa hetkissä ja tilanteissa ja kenen kanssa keskustellessa sinulla on joku ajatus tai kysymys, mutta et sano sitä ääneen. Voit vaikka kirjoittaa niitä ylös ja pohtia miksi et sanonut, mitä halusit. Millainen tunne niissä tilanteissa on läsnä? Millaisia ajatuksia?

Omia havaintojaan on hyvä kirjoittaa ylös puhelimen muistiinpanoihin tai vaikkapa erilliseen vihkoon. Tätä voit tehdä vaikka viikon verran. Sen jälkeen voit pohtia sitä, miksi minulle olisi tärkeää olla rehellinen ja sanoa mitä ajattelen. Mitä arvoja sieltä takaa löytyy? Voit pohjustella polkuasi äänesi avaamiseen ihan rauhassa.

Jos haluat ryhtyä oman elämäsi päähenkilöksi, Rohkeasti rehellinen -kirjassa on 11 askeleen polku, joka neuvoo, miten muut ovat kulkeneet omat vastaavat matkansa ja millaisia muutoksia he ovat matkan varrella tehneet. Se on tie, joka johtaa helpompaan ja vapaampaan, omannäköiseen elämään.

SANNA: Voit alkaa hiljaa mielessäsi miettimään, mitä aidosti ajattelet erilaisista asioista, tilanteista ja ihmisistä. Miltä mikäkin tuntuu? Missä kohtaa kehoa se tuntuu ja millainen olo sinulle tulee tai mitä ajatuksia tilanteiden jälkeen herää? Voit jutella ajatuksiasi ääneen vaikkapa autossa tai piirtää paperille kehon eri kohtiin, miltä ja missä mikäkin asia itsessä tuntuu.

Hyvä keino on myös kirjoittaa kirje henkilölle, jolle on vaikea olla rehellinen. Kirjeisiin voit aina palata myöhemmin.

Pikku hiljaa voit alkaa harjoitella rehellisempää ilmaisua myös muille. Ota askel kerrallaan – oikestaan viimeinen askel on se, että ilmaiset itseäsi rehellisesti myös muille.

Uusi Rohkeasti rehellinen -opaskirja johdattelee matkalle kohti sydämeen ja omiin arvoihin perustuvaa vuorovaikutusta, jonka palkintoina ovat esimerkiksi

– itsearvostuksen kasvaminen

– syvemmät ja vahvemmat ihmissuhteet sekä

– vapauden ja helppouden tunne, kun ei tarvitse enää jatkuvasti hakea muiden hyväksyntää.

Voit tutustua kirjaan ja sen kirjoittajiin TÄÄLLÄ.

Tästä syystä metsä on turvapaikkani – Nappaa helpot vinkit tutkimusretkelle luontoon

Olen parhaillaan reissussa, kiertelemässä retkeilyautolla Keski-Eurooppaa. Kuljeskellessani uusissa maisemissa, metsissä, joissa on samalla jotain uutta ja jotain kotoista, mieleeni tuli ajatus, että ’kotiin on loppujen lopuksi aina melko lyhyt matka. Se on vihreän eri sävyt, mullan tuoksu ja tuttu humina puiden latvoissa’.

Jäin miettimään tuota ajatusta. Elämäni eri vaiheissa olen ollut hyvinkin erilaisissa paikoissa, sillä olen muuttanut monesti ja reissannut eri puolilla maapalloa. Kaikkialla, missä olen viipynyt hieman pidempään, olen etsiytynyt samojen tuttujen elementtien läheisyyteen. Vaikka metsät saattavat olla eri puolilla maailmaa hyvin eri näköisiä, jotain yhdistävää niistä löytyy aina:

Ehkä se on tunne, että ympärilläni olevat puut ovat ystäviäni –kaikkialla. Ehkä se on tuttu mullan tuoksu ja se, että voin kädelläni koskettaa puun kuorta, tuntea maadoittuvani. Ehkä se on vihreän eri sävyt ja valo, joka säteilee puiden oksistojen lävitse lumoavan kauniina kaikenlaisissa metsissä.

Se, että metsä on ollut minulle lapsesta asti kuin turvapaikka ja toinen koti, on mahdollistanut sen, että löydän samankaltaisia turvapaikkoja ympäri maailmaa. Lapsuudessa totuin kulkemaan metsässä ja teini-iässä pitämään sitä suojapaikkanani. Sama turvan tunne on tavoitettavissani missä päin maailmaa tahansa. Ei siis ihme, että monissa reissuissa ja uusissa asuinpaikoissa olen pikimmiten etsinyt palan luontoa ja erityisesti metsää.

Aina lähellä ei ole metsää. Joskus luontopaikka on löytynyt kaupungin kasvitieteellisestä puutarhasta tai lenkkipolun varrelta. Useimmissa paikoissa on ainakin puistoja, joista löytyy jotain vihreää. Vaikka uusi paikka ja elämäntilanne olisi muutoin kovin hämmentävä, tutut luontoelementit tuovat rauhan ja turvallisuuden tunnetta. Siksi suosittelen tutustumaan luontoon. Kun sen oppii löytämään ja kokemaan itselleen rauhoittavana paikkana, voi ”palan kotia” löytää siellä, missä ikinä kulkeekaan.

Tässä (linkki aiempaan tekstiin) vinkkejä siihen, miten lähteä tutustumaan lähiluontoon. Samat vinkit toimivat missä päin maailmaa tahansa. Omaan lähiluontoon tutustuttuaan on mielenkiintoista laajentaa tutkimusmatkoja uusiin paikkoihin. Alla asioita, joihin huomaan itse kiinnittäväni huomiota uusissa paikoissa. Ota tästä vinkkejä tutkimusretkellesi!

Minkälaisia lehtiä puissa ja kasveissa on? Minkä värisiä lehdet ovat? Minkä mallisia ne ovat? Muistuttavatko ne jotain tuntemaasi kasvia, vai näyttävätkö ne sinulle ihan uusilta? Kasveista voi ottaa kuvia ja selvittää myöhemmin niiden nimet.

Miltä ilma tuntuu iholla? Miltä ilma tuntuu sieraimissa hengittäessäsi sitä sisään? Onko ilma kostea, kuiva, kylmä tai lämmin? Onko ilmasto samantyyppinen kuin kotiympäristössäsi? Voitko päätellä jotain kasvillisuusvyöhykkeestä (esim. havu- tai lehtimetsävyöhyke) ilmaston ja näkemiesi kasvien perusteella?

Mitä ääniä kuulet? Kuuletko lintujen laulua? Ovatko äänet samanlaisia kuin kotiympäristössäsi? Tunnistatko lintuja tai muita eläimiä äänen perusteella?

Näetkö liikettä? Liikkuuko metsässä eläimiä? Millaisia eläimiä näet –maassa, puiden oksistoissa tai taivaalla? Tunnistatko eläimiä ulkoasun perusteella? Oletko nähnyt esimerkiksi samanlaisia perhosia kotiympäristössäsi?

Antoisia tutkimusretkiä luontoon!

Anna luonnon auttaa kun ahdistaa, masentaa tai huolestuttaa

Puuskutan selkä hiestä märkänä ylämäkeen ja keskityn jokaiseen askeleeseen jotten muljauta nilkkaani. Hetken päästä kylmä puhuri saa kaivamaan hanskoja ja pipoa taskusta ja vetämään takin kaulusta ylemmäs. Pikkuvarvasta jomottaa, sillä siinä on mehevä rakko edellispäivinä taitettujen kilometrien seuraksena, vaikka jalassa on mukavat ja maastoon sopivat kengät. Vanha iskiasvaivakin ilmoittelee välillä itsestään, mutta lähettelen pakaraan ja jalkaan hyviä ajatuksia ja toivon että särky hellittää. Illalla jalat huutavat armoa ja jäykkää alaselkää saa elvytellä lempeästi, jotta tossu nousisi seuraavanakin päivänä ja pääsen todistamaan Lapin luonnon mykistävää kauneutta. Pitkästä aikaa tunnen saaneeni jotain aikaiseksi, mieli on tyyni ja pieni kipu ja kolotus vain muistuttavat siitä, että olen elossa.

Viime vuodet ovat kuluneet yhdestä sun toisestakin kriisistä selviytyessä sekä henkilökohtaisessa elämässä että kollektiivisesti. Huomasin viime talvena olevani alakuloinen ja jaksamaton. Se, mikä ennen innosti, ei tuntunut enää oikein miltään eikä mitään uutta jaksanut aloittaa. Olotila tuntuu olevan myös yhteisesti jaettu; moni ympärilläni on potenut jonkin sortin taisteluväsymystä jo pidemmän aikaa. Onko se ihmekään, kun miettii millaisessa myllytyksessä olemme olleet jo useamman vuoden? Onneksi ikää ja elämänkokemusta on jo sen verran, että ymmärtää tämänkin menevän ohi. Monista muistakin vaikeuksista on selvitty.

Mistä sitten repiä niitä voimavaroja ja ilon pilkahduksia, kun väsyttää, tympii, ahdistaa, masentaa tai olo on välillä suorastaan toivoton? Jokaisella meistä on varmasti omat lempikeinonsa saada ajatukset irti ikävistä asioista. Niitä voivat olla vaikkapa musiikki, liikkuminen, hyvän kirjan lukeminen, ystävälle soittaminen, käsityöt, mökkeily, veneily, hauskan elokuvan katsominen, tai muuta vastaavaa. Itselleni luontoon uppoutuminen on ollut lapsesta saakka se keino, jolla saan mieleni rauhoittumaan ja elämäni hankalat asiat asettumaan hallittavammilta tuntuviin mittasuhteisiin. Luonnolla on mahtava taito antaa uutta perspektiiviä. Kun edessä avautuu ikiaikainen maisena ja silmin kantamattomiin erämaata, tuntuvat omat murheet hetken aikaa kovin pieniltä ja kaukaisilta.

Luonto ei ratkaise ongelmia puolestamme, mutta se tarjoaa hetken hengähdystauon, helpottaa stressiä ja auttaa muistamaan sen, mikä on meille aidosti tärkeää. Luonto tarjoaa rauhaa ja paremman yhteyden itseen. Laittaessa tossua toisen eteen tai ihastellessa kaunista maisemaa olo tasaantuu ja mieli avautuu uusille vaihtoehdoille ja mahdollisuuksille. Saatamme keksiä sellaisia ratkaisuja, jotka eivät tavoita meitä silloin kun ajatukset kiertävät negatiivista kehää. Meidän on myös helpompi muistaa mitä kaikkea hyvää meillä jo on.

Kun olo on ikävä, voi olla taipumus jäädä lamaantuneena paikoilleen tai koittaa lievittää oloa jollain sellaisella, joka tarjoaa ehkä hetkellisen pakokeinon, muttei ole hyväksi. Yksi selviytymiskeino, jonka olen oppinut elämän varrella, on lähteä liikkeelle ja tehdä jotain tervehdyttävää vaikkei yhtään huvittaisi. On onni asua maassa, jossa meillä on mahtava ilmainen terapeutti kaikkialla ympärillämme. Luonto ottaa meidät vastaan sellaisena kuin olemme, siellä on tilaa tunteille, raitista ilmaa hengitettäväksi ja kauneutta katseltavaksi.

Tunturipoluilla patikoidessa vastaan tulee monen ikäistä luontomatkailijaa. Yllättävän suuri osa heistä on jo kypsään ikään ehtineitä ihmisiä, jotka ovat retkeilleet samoilla seuduilla vuosikymmeniä. Seuraan ihaillen kuinka he kipuavat vaikeitakin rinteitä reippaan oloisesti ja toivon, että oma terveys sallii tunturin laelle nousemisen vielä vanhoilla päivilläkin. Vastaantulijoita tervehditään hymy kasvoilla ja taukopaikoilla vallitsee rauhallinen ja muita retkeilijöitä sekä luontoa kunnioittava käytös. Tunnen olevani osa jotain suurempaa kokonaisuutta; kuuluvani luontoon ja samoja polkuja kulkeneiden sukupolvien jatkumoon. Se on valtavan lohdullista ja kiitolliseksi tekevää.

Jos kärsit vakavasta toimintakykyysi vaikuttavasta masennuksesta, silloin on syytä hakea apua. Täältä löydät tietoa siitä, mistä löydät apua.

Hurmaavat voimaeläimet seikkailevat Hidasta elämää -lastenkirjassa – oletko sielukas perhonen vai omaa polkuaan tallaava tiikeri?

Eläimet on kautta aikojen nähty ihmisen luonteenpiirteiden ilmentäjinä ja itsetutkiskelun innoittajina. Joku kokee hengenheimolaisuutta aina nahkansa uudelleen luovan käärmeen kanssa, toinen tahtoo löytää sisältään tiikerin voimat ja kolmas perhosen sielukkuuden.

Hidasta elämää -lastenromaanissa Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit vilisee värikäs kirjo ikonisia voimaeläimiä. Kehen sinä samaistut?

Perhonen (Pilvi Perhonen)

Yli 200 miljoonaa vuotta planeetallamme asunut mystinen perhonen on mytologian vakiohahmo. Muinaisessa Kreikassa perhonen symboloi sielua, ja kreikkalaiselle perhossiipiselle jumalattarelle annettu nimi Psykhe merkitsee juurikin ”sielua”.

Perhonen on kauneuden, vapauden ja muodonmuutoksen tunnuskuva ja toivottaa mullistavan muutoksen tervetulleeksi.

Omalle mukavuusalueelleen käpertyneitä perhonen kannustaa suurempiin ja huikeampiin unelmiin, uteliaisuuteen sekä rajoittavien uskomusten kahleista murtautumiseen.

Apina (Milla-Maria Makakiapina, Nyyhky Nenäapina)

Apina ottaa jokaisen hetken vastaan sellaisena kuin se sattuu tulemaan. Apinan hengenheimolainen voi olla huolehtivainen ja seurallinen, ja tällä on laaja ystäväpiiri. Hän voi olla myös hyvä ongelmanratkaisija, jolla on aina tarjota kekseliäs ratkaisu.

Apina kannustaa lisäämään elämään leikkisyyttä. Vakavaan tai kielteiseen näkemykseen takertuvalle apina toimii symbolina kepeämmän asenteen omaksumiselle. Mitä jos päästäisit irti itse määrittelemistäsi säännöistä ja toivottaisit elämään tervetulleeksi uteliaisuuden ja ihmetyksen?

Karhu (Maija ja Martti Malaijinkarhu):

Karhu symboloi villiä voimaa: karhuemo tekee mitä tahansa suojellakseen pentujaan. Karhun hengenheimolainen voi olla erittäin suojelevainen rakkaimpiaan kohtaan ja voimaantua puolustamaan sitä, mihin uskoo.

Karhu tietää, milloin taistella ja milloin vetäytyä. Karhun esimerkkiä seuraamalla voi opetella arvioimaan tärkeysjärjestystään uudelleen ja valitsemaan taistelunsa viisaasti.

Tiikeri (Taisto Tiikeri)

Tiikerissä yhdistyvät häkellyttävä kauneus ja kauhistuttava voima.

Isoimpana kissaeläimenä tiikeri kuvataan usein eläinmaailman mahtavana kuninkaana. Toisaalta sen voi nähdä katselevan kaikessa rauhassa maailman menoa, mikä osoittaa, että on arvokasta tasapainotella voimaa ja lempeyttä, dynaamisuutta ja itsetutkiskelua.

Tiikerin peloton tapa elää ja kyky ajatella itse kannustavat meitä tallaamaan omat yksilölliset elämänpolkumme.

Käärme (Petteri Pyyttoni)

Käärme symboloi maadoittavaa energiaa ja nykyhetkeen palaamista.

Monta kertaa vuodessa nahkansa luova käärme on kirjaimellinen esimerkki siitä, että on tärkeää jättää mennyt taakseen voidakseen siirtyä eteenpäin.

Käärme havainnollistaa, että mitä ikinä tapahtuukin, ihmisellä on vapaus valita oma polkunsa, vaikka se tarkoittaisi kaiken aloittamista alusta.

Lähde: Voimaeläimet (Like)

Hidasta elämää -kirjaperheen lastenromaani Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit on suunnattu 6-9-vuotiaille lapsille. Tarinan kantavana teemana ovat erilaiset pelot ja epävarmuudet sekä niiden voittaminen. Tarinan johtotähtenä toimii Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit -kirjasta tuttu herkkä Pilvi Perhonen. Herkän hahmon avulla kirja pureutuu vahvasti myös herkkyyden tunnistamiseen, käsittelemiseen ja herkkyyden näkemiseen voimavarana.

Mitä tehdä, kun jokin ihmissuhteessa triggeröi? – 10 tapaa kohdata vaikea tunne, ennen kuin se räiskyy yli

Jotta ihmissuhteissaan voi olla läheisesti ja turvassa, niihin tarvitsee opetella tuomaan turvaa. Hommeli on yhteistango joka perustuu siihen, että suhteen osapuolet ovat valmiita diilaamaan haavojensa kanssa, kohtaamaan niitä ja opettelemaan aikuista yhteyttä itseensä.

Yksin luolassaan voi olla ihanan valaistunut, mutta ihmissuhteet tuovat meissä esiin kaikkea mahdollista, triggeröivät vanhoja haavoja, nostavat pintaan erilaisia puolia ja tunteita ihan koko skaalalla.

Ja siinä kaikessa saa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Ensisijaisesti se on kuitenkin oma bisneksemme. Se ei tarkoita mitään täydellistä eheyttä vaan sitä, että opettelemme kuulostelemaan mitä itsessämme tapahtuu ja ottamaan siitä koppia.

Aikuisena on ihan realististakin odottaa, että ihmissuhteet painelevat nappuloitamme ja herättävät myös vaikeita tunteita. Hyvissä ja turvallisissakin suhteissa on niin – ja silloin eheytymisen tsäänssit ovat ihan huikeat. Epärealistista on kuitenkin – läheistä ja tasavertaista suhdetta halutessaan – että toinen korjaisi tilanteen ja päästäisi minut vaikeissa tunteissani pälkähästä.

Turvaa suhteeseen tuo se, että itselläni on työkaluja käsitellä sitä mitä minussa tapahtuu, ja avata sitä toiselle syyttämättä toista dynamiikastamme tai siitä mitä minussa herää. Silloin ei odota toisen olevan minulle vanhempi tai terapeutti (jolla ei ole omia tai ainakaan yhtä tärkeitä tunteita, tarpeita, rajoja ja kokemustaan suhteesta ja maailmasta), enkä projisoi häneen omia olettamuksiani hänen ajatuksistaan tai motiiveistaan.

Jos haen toisesta vanhemmuutta sen sijaan että sitoudun turvallistamaan omaa oloani, painan totuuttani, tunteitani ja tarpeitani alas – tai ryöpsytän niitä toisen päälle – jotta tulisin hyväksytyksi tai en ainakaan hylätyksi. Käytännössä se voi näyttää tältä: en kerro, että olen väsynyt vaan ohitan levon tarpeeni toisen / suhteen ”hyväksi”. Tai en kerro, että olen ahdistunut, peloissani tai epävarma, vaan sanelen toiselle miten tämän pitäisi toimia, tyynnyttää ja reagoida silloin kun minä hepuloin. Tai salamannopeasti kun tunnen oloni uhatuksi, räsäytän toisen päälle jotain veemäistä (syytän tai arvostelen), jotta saisin hänet itsestäni kauemmaksi. Tai en kerro toiselle, että hei mulle tuli paha mieli tai jokin ei tunnu hyvältä, vaan otan etäisyyttä ja sen sijaan esimerkiksi hehkutan toiselle häntä tai suhdettamme (koska minussa herää tunnistamatonta syyllisyyttä pahasta olostani). Nämä ovat usein tiedostamattomia, ihan yleisiä ja tavallisia, itsellenikin tuttuja juttuja!

Kun reagoimme jatkuvasti näin, suhde ei voi syvetä pintaa edemmäs, ja usein siinä käynnistyy kaikenlaisia läheisriippuvaisia toimintamalleja. Läheisyyden sisäisyntyinen paradoksi on, että sinne päästäkseen pitää uskaltaa mennä vaikeiden tunteiden läpi ja selvittää konflikteja. Se ei tarkoita jatkuvasti huonosti voimista toisen kanssa vaan uskallusta olla vanhojen haavojensa kanssa jotta ne voivat eheytyä. Vaikka suhteessa olisi oltu jo 15 vuotta, turvaa suhteeseen voi oppia ja opetella tuomaan nyt.

Pointti ihmissuhteiden turvallistamisessa ja läheistämisessä on sitoutua yhteyteen ja turvaan ensin itsen kanssa, itsensä vanhemmoimiseen ja myötätuntoon. Ilman niitä on tosi vaikeaa tarkastella uteliaasti ja rehellisesti sitä, mitä itsessä herää konfliktissa, triggeröityessä tai yhteisessä olemisessa. Sisäinen turva auttaa tunnistamaan esimerkiksi menettämisen, hylätyksi tulemisen tai yhteensulautumisen pelkoja, jolloin niitä voi kohdata uudella tavalla.

Turva ihmissuhteessa ei tarkoita, ettei saa pelätä, olla haavainen ja turvaton vaan sitä, että opettelee käyttämään sisäisen turvan työkaluja ja läheisyyden taitoja ja sitä, ettei odota toisen fiksaavan itseään, esimerkiksi epävarmuutta.

Silloin suhde voi syvetä pintaa edemmäs. Läheisyyden sisäisyntyinen paradoksi on, että sinne päästäkseen pitää uskaltaa mennä vaikeiden tunteiden läpi ja selvittää konflikteja. Se ei tarkoita jatkuvasti huonosti voimista toisen kanssa vaan uskallusta olla vanhojen haavojensa kanssa jotta ne voivat eheytyä.

Mitä tehdä, kun jokin ihmissuhteessa triggeröi?

Pysähdy. Anna itsellesi tilaa ja aikaa. Varsinkin turvattomasti kiitnyneet alkavat usein reagoida joko pyrkimällä ahdistuneena ja kiihkeästi kohti, ratkomaan tilannetta ja ilmaisemaan monisanaisesti usein ottein miltä tuntuu TAI jäähdyttämään tilannetta viilentymällä ja etääntymällä. Kummassakin lähestymistavassa tarkoitus on ”päästä takaisin turvaan”, saada tilanne rauhoitettua. Monesti se kuitenkin sotkee hommelia entisestään ja saattaa tuoda suhteeseen turvattomuutta.
Ensisijainen juttu onkin huolehtia oman hermoston rauhoittamisesta. Kun käyttää sisäisen turvan työkaluja, tunneraktioon saa erilaisen tatsin ja tilanteita pystyy näkemään vähän etäämpää ja uteliaammin, läsnäolevammin. Tätä saa ja usein joutuukin harjoitella.
Kun huomaat ahdistuksen / pelon / kiukun heräävän, opettele ”menemään väliin” itsesi kanssa heti reagoimisen sijaan. Turvattomuus joka triggeröityy saa aikaan pakene-, taistele, tai jäädy -hässäkän joka saa meidät toimimaan ja puhumaan tavalla, joka rystäyttää meissä heränneen turvattomuuden suhteen / toisen päälle.
Tämä ei haittaa! Tosi paljon voi ja saa korjata niin, että kun saa itsensä rauhoitettua, voi pyytää anteeksi ja avata tilannetta. Turvan myötä tunteitaan oppii kuitenkin säätelemään tavalla, joka auttaa asioiden ilmaisemisessa ja käsittelemisessä tavalla, joka tuo suhteeseen enemmän turvaa.
Omasta turvattomuusreaktiosta kopin ottaminen on sitä, että valitset lähteä pienin askelein opettelemaan itsesi jeesaamista siellä, missä triggeröidyt. Se voi näyttää tältä:
Huomaat, että tunne herää – ahdistus, pelko, kiukku, suru, kateus, syyllisyys, häpeä, mustasukkaisuus.
Hengitä. Sen sijaan, että alat välittömästi räsäyttää tunnetta kehostasi ulos selkäydinreagoiden, hengitys auttaa kannattelemaan tunteen piikkiä. Muutama syvä sisään- ja uloshengitys auttaa. Käy juomassa lasi vettä, liikuta käsiä kiinni ja auki (tai jollain muulla tavalla tuo vähän liikettä kehoon).
Kun opit hidastamaan pakenemisen, taistelemisen tai jäätymisen reaktiota, hermostosi vähän rauhoittuu. Silloin aivojen etuotsalohko eli tunnesäätelykeskus aktivoituu ja pääset vähän paremmin väliin harkitsemaan, mikäköhän nyt tekisi hyvää. Usein se on jotain hermostoa vielä lisää rauhoittavaa: pieni kävely, venyttely tai jooga, mediteeraus tai muu rauhoittava puuha – aikalisä.
Kun oma turvasysteemisi (eli parasympaattinen hermostosi) aktivoituu, pystyt paremmin kuulostelemaan, miksi itsessä heräsi mitä heräsi. Mitä tunteita nousi? Katso pintaa syvemmälle – millainen olo sinulle itsestäsi tulee? Mistä tämä muistuttaa? Pääset asioiden ytimeen, kun laitat toisen ihmisen / tilanteen hetkeksi hattuhyllylle etkä mieti mitä hän teki, sanoi, ei tehnyt tai ei sanonut vaan tutkit tilanteesta riippumatta, mitä sinussa herää.
Tämän myötä pystyt opettelemaan kokemuksesi avaamista toiselle. ”Tiedätkö, mussa alkoi nousta tunne, että mä en ole tärkeä, että musta ei välitetä tai että mun rajoilla ei ole väliä, kun tulit myöhässä”. Tai: ”Me ollaan vietetty niin paljon aikaa yhdessä, että mä huomaankin alkavani pelätä, etten kelpaa tällaisena”. Tai: ”Mussa alkaa nousta kateuden tunteita tai sellaista oloa, etten ole yhtä hyvä kuin sä”. Tai: ”Mä huomaan, että mun resurssit on olleet niin vähäiset, ettei mulla olekaan antaa sulle niin paljon kuin itse toivoisin ja sitten mua alkaa ärsyttää sun toiveet ja tarpeet”.

Turvaa ihmissuhteessa tuo se, että triggeröityessäsi opit validoimaan itse itsellesi omat tunteesi, ajatuksesi ja reaktiosi. Että alat itse ymmärtää itseäsi. Silloin et niiiiin kiihkeästi tarvitse hyväksyntää / turvaa toisen kautta – ja paradoksaalisesti juuri tämä tuo tilaa kummankin osapuolen kokemukselle ja asioiden avaamiselle. Se tuo suhteeseen pikku hiljaa kasvavaa turvaa ja luottamusta. Tästäkin me selvittiin, hyväntahtoisina itsellemme ja toisillemme!

Ja silloin, kun kaikki tämä menee ihan vituralleen, ollaan helvatun triggeröityneitä ja hajalla ja hakataan päätä seinään, ensimmäinen, ihan hyvä steppi on palata sisäisen turvan työkaluihin. Monia asioita voi korjata jälkikäteen vähän rauhoittuneempana. Pyytää anteeksi, avata itseä (ei defensiivisesti vaan ymmärtävästi), ja kuulla toista. Jos suhde on jatkuvaa triggeröityneisyyttä, munankuorilla kävelyä ja ”rysähtämisvaaraa”, voi olla tosi hyvä ajatus hakeutua yhdessä jeesauksen pariin.

Joskus resurssit ovat vähissä; paljon töitä, sairastelua, painetta, uusia haasteita tai seikkailuja – eli elämää tapahtuu – eli systeemissämme on stressiä. Se altistaa triggeröityneisyydelle eli aivojen pelkokeskuksen superaktiivisuudelle. Sekin on luonnollista ja sillekin voi suhteessa tehdä ymmärtäväistä, lempeää tilaa. Mitähän nyt tarvittaisiin, kun on tällaista?

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Ihan tavallinenkin arki kuormittaa minua erityisherkkänä ja ADHD -kumppaniani – toimivatko meidän palautumiskeinot myös sinulle?

Vahvasti tunteminen, aistiminen ja syvällinen prosessointi on kuormittavaa puuhaa. Erityisherkkien hermosto reagoi herkemmin, kuin ei-herkkien ja ihan tavallinen arki voi uuvuttaa, jos herkkyyttään ei ymmärrä ja palautumista osaa vaalia.

Monia herkkiä (mukaan lukien itseänikin) joskus harmittaa, kuinka paljon lepo ja palautuminen vie aikaa kaikelta muulta kivalta. Herkän arjen koostaminen tasapainoon onkin monesti monisyinen ja haastavakin prosessi, mutta oman elämän palikoita kannattaa rakentaa yhä uudestaan, kunnes elämän tilanteeseen parhaiten sopiva rakennelma löytyy.

Myös ADHD:n omaavilla ihmisillä vahva tunne-elämä, ajatusten vilinä ja ponnistelu toiminnan ohjauksen kanssa kuluttaa paljon energiaa. On hyvä myös tiedostaa, että usein ihmiset eivät aina huomaa (tai ota todesta) omaa väsynyttä oloa, vaan paahtavat menemään siitä huolimatta. Väsymyksen tunnistamisen kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana etenkin, jos käytät lääkkeitä ADHD oireiden hallintaan.

Kamppailemme murun kanssa molemmat ajoittain myös riittämättömyyden tunteen kanssa, jonka vuoksi saatamme olla tarpeettoman tunnollisia ja ankaria itsellemme. Onneksi eletty elämä ja varsinkin lapset ovat olleet tämän asian kanssa valtavia kasvattajia. Armollisuutta itseään kohtaan on ollut pakkokin oppia – ja hyvä niin, sillä ulkopuoliset vaateet eivät koskaan tule loppumaan. On sinun tehtäväsi määritellä mikä sinulle on kulloinkin riittävästi. Joskus on hyväkin haastaa itseään ja toisinaan viisautta on antaa vain olla.

Nykyään onkin ihana huomata, kuinka esimerkiksi tekemättömät kotityöt eivät yleensä hetkauta, jos olo on valmiiksi kuormittunut. Vaikka siisti ja kaunis koti niin ihana asia onkin. Tällöin on viisainta valita hetkeen sopivin keino levätä ja palautua.

Minun keinoni palautumiseen:

Kainalossa olo – olen oikea takiainen
Olla tekemättä mitään – makaan tai istun, hengitän, katson kattoa tai ulos ikkunasta, ajatukset saa tulla ja mennä
Luonnossa oleminen – tämän takia asumme maalla, luontoon pääsee kun vain avaa ulko-oven
Eläinten kanssa oleminen
Kahvi hetki, mieluiten ulkona
Joogaaminen ja, jos kaipaan elon tunnetta; juokseminen, pyöräily, tanssiminen tai uiminen luonnon vedessä
Musiikin kuuntelu – rauhoittava tai aktivoiva tilanteesta riippuen
Kirjoittaminen – hyvä keino käsitellä tunteita ja mielessä jyllääviä ajatuksia

Murun keinot palautua:

Vapaaottelu tai paini – pään vilinä hiljenee, kun keholla on haastetta ja aivot keskittyvät tekniikkaan
Liikunta ylipäänsä – tuottaa ja pitää yllä dobamiinitasoja
Hyvän sarjan/äänikirjan parissa vietetty hetki
Pelaaminen yksin omassa rauhassa tai ystävän kanssa

Yhteiset keinomme:

Kaikenlainen ihostelu ja läheisyys
Yhteiset päikkärit
Rauhassa keskusteleminen – jaa ajatuksiasi; mikä päivässäsi oli hyvää, huonoa, miltä tuntuu ja mitä nyt tarvitset?
Saunominen tai yhteinen suihku
Ulkoilu yhdessä – metsälenkki, pihatyöt, nuotiolla istuminen
Hyvän ruoan tekeminen ja nauttiminen – syömme melkein joka ilta yhteisen iltapalan kahdestaan lasten mentyä nukkumaan
Sarjan tai elokuvan katsominen -“aivot narikkaan modessa”
Kirjan kuuntelu
Arjesta poikkeava kiva yhteinen tekeminen – vain mielikuvitus on rajana

Sillä miten palautuu ei ole oikeastaan väliä. Kunhan tekeminen tai tekemättömyys on itselle mieluista, kehosi ja mielesi rauhoittuvat sekä ovat läsnä käsillä olevassa hetkessä. Kaikki yleisesti mielletty palauttava tekeminen ei välttämättä ole kaikille palautumista. Siirrä huomio kehoon, niin tiedät toimiiko keino sinulle. Miltä kehossa tuntuu? Millainen olo sinulla on palautumisen hetkellä ja entä sen jälkeen?

Monet meistä tarvitsevat ihan vain olemista – ilman jatkuvaa tekemistä. Joskus tämä voi olla vaikeaa ja pelottavaakin, koska se voi nostaa esiin käsittelemättömiä tunteita. Hyvä uutinen on se, että olemisen taitoa on mahdollista harjoitella, tunteet voi kohdata ja uteliaasti kuunnella mitä niillä on sanottavana. Oleminen muuttuu asteittain helpommaksi, mitä enemmän sitä harjoittelee. Jos ajatus tuntuu vaikealta aloita oleminen luonnossa. Etsi mieluinen paikka, ota mukava asento ja vain ole, luonto hoitaa loput.

Otetaanko tänä syksynä yhdessä TO-DO listalle Prio 1 kohtaan itselle toimiva ja laadukas palautuminen? Ehkä huomaisimme, että listan muutkin kohdat sujuvat paremmin hyvin levänneenä. 🧡