Turva ihmissuhteessa on ennen kaikkea työkaluja, ei mikään staattinen tila. Hyvissä ja läheisissäkin ihmissuhteissa tulee etäisyyden, turvattomuuden ja konfliktin tuntoja. Olennaista on silloin, miten niiden kanssa diilataan eikä se, että niistä pitäisi päästä eroon. Joskus suhteeseen ei kerta kaikkiaan rakennu turvaa, vaikka mitä tekisi. Silloin itselleen turvallistuva oppii kunnioittamaan rajojaan ja nostamaan kytkintä, jos se on tarpeen.

Ihmissuhteissa voi oppia kokemaan ihan hillitöntä, eheyttävää läheisyyttä, rakkautta, turvaa, luottamusta, kasvua ja intohimoa kun oppii turvan taitoja. Siihen ei tarvita kahta täydellistä, ehyttä ihmistä joilla ei ole mitään hankalia puolia tai haavoja vaan kahta ihmistä, jotka haluavat kasvaa aikuisiksi ja oppia, versus että odottaa muiden tuovan lääkettä omiin haavoihin. Turvallisessa ihmissuhteessa konflikti on mitä kaunein läheisyyden lisääjä. Ihmissuhde voi myös olla turvallinen, vaikka välillä olisi turvaton ja pelokas olo.

Turvaton on tosi usein rajaton, ja luo herkästi ihmissuhdedynamiikkoja (tahtomattaan), joissa turvattomuus toistuu. Itselleen voi oppia turvalliseksi, suhteisiinsa voi oppia tuomaan turvaa. Ja ennen kaikkea voi oppia erottamaan, kenen kanssa turvallinen suhde on oikeasti mahdollinen ja kenen kanssa ehkä ei. Turvattomuutta on se, että jää suhteisiin, joissa aidoista yrityksistä huolimatta ei tule kuulluksi ja kohdatuksi. 

Ystävyys- ja parisuhteet eivät voi olla tasavertaisia niin kauan kun niissä tiedostamattaan odottaa, että toinen antaa minulle sitä mitä olen vailla. Silloin ihan hirmu herkästi saattaa jäädä jumittamaan rajattomasti myös suhteisiin, jotka eivät yrityksistä huolimatta turvallistu. Onko minulla hyvä olla? Mitä tuon suhteeseen? Otanko vastuun kasvustani? Joskus kasvu on sen hiffaamista, että hitto mä toistan ihan turvatonta dynamiikkaa ja tässä suhteessa mä en kerta kaikkiaan voi saada sitä mitä toivon ja tarvitsen. 

Tuomme suhteisiimme turvattomuutta, jos meillä ei ole työkaluja diilata omien pelkojemme, haavojemme ja (ihmissuhteissa) nousevien tunteidemme kanssa. Moni meistä ei välttämättä alun perin ole oppinut, että a) omiin tunteisiin, tarpeisiin ja rajoihin on lupa b) ilmaisemaan niitä. Se synnyttää läheisriippuvaisia dynamiikkoja.  

Paradoksaalisesti konflikti ja vaikeat fiilikset ihmissuhteissa ovat mieletön turvan rakentamisen väylä, mutta jos meillä ei ole työkaluja oman turvamme vahvistamiseen juuri niissä tilanteissa, me helposti toistetaan samoja runttukuvioita vaikka suhteessa olisi ihan jeessit turvan ja läheisyyden tsäänssit. Konflikti tai vaikeat fiilikset suhteessa eivät tarkoita, että siinä on mitään vikaa, mutta jos meillä ei ole työkaluja käsitellä niitä, suhteet tavalla tai toisella delaavat tai jäävät pinnallisiksi, läheisriippuvaisten dynamiikkojen hiekkalaatikoiksi.

Tosi moni kokee, että “mä oon aina se, joka kannattelee ja kuuntelee”. Yleensä AINA alla on haavoja siitä, ettei ole itse tullut varhaisissa vaiheissaan kuulluksi vaan on jollain tavalla joutunut vanhemmoimaan muita – kenties omia vanhempiaan. Silloin herkästi ihmissuhteissaan ottaa roolin, jossa ei ole opetellut avautumaan itse ja sitten ihmettelee, miksi kukaan ei välitä mun tunteista. Ei edes huomaa, että välittäisi varmaankin, jos avautuisit enemmän ja pyytäisit selkeämmin, että nyt mä hei tartten apua tai rajaisit, että tänään mä en jaksa.

Kun oppii diilaamaan paremmin menettämisen, hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelkojen kanssa, ei tarvitse enää niin hirmu paljon miellyttää, kontrolloida, sivuuttaa omia tarpeitaan ja miettiä enemmän toisten tunteita kuin omiaan. SILLOIN alkaa tuoda turvaa ihmissuhteisiinsa sekä itselleen että suhteeseen – ja oppii näkemään, kenen kanssa voidaan rakentaa turvaa ja kenen kanssa homma ei ehkä ihan natsaa. 

Turvaton kiintymystyyli – eli varhaisten vaiheiden turvattomuus – ei ole ainoa asia joka aiheuttaa turvattomuutta vaan myös alitajuiset uskomukset ja kokemukset, ehdollistumat ja mallit jotka ovat jokaiselle meille uniikkeja (mutta universaaleja) Kun oppii turvallistamaan omaa olemistaan laiffissa, ihmissuhteiden turvattomuutta aiheuttavat ja vahvistavat kehät alkavat hiipua. Kun oma turva ja ihmissuhdetaidot lisääntyvät, konfliktia ja kriisiä – eli kasvun ja läheisyyden välttämättömiäkin aineksia – ei enää tarvitse pelätä vaan niistä oppii ammentamaan. 

Turva ihmissuhteessa on siis kaksi asiaa: sitä, että opettelen diilailemaan itseni kanssa – ja sitä, että opettelen turvallisen ihmissuhteen taitoja ihmissuhteissani. Turvallisessa ihmissuhteessa ei tarvitse koko ajan olla mukavuusalueella – kun on rajoja, kunnioitusta, läheisyyden taitoja, hyväntahtoisuutta ja vastuullisuutta, voidaan olla rehellisesti sitä mitä ollaan, vaikeitakin asioita voi tutkia yhdessä, konflikteista ammennetaan ja ihmissuhteessa saa levätä. 

Aikuisessa ihmissuhteessa turva on varsinainen paradoksi. Mitä se sitten on?

– Sitä, että olemme toisillemme hyväntahtoisia

– Toisen kanssa on hyvä olla (ja tämä perustuu siihen, että luon itse itselleni turvaa, lempeyttä ja tunnetaitoja / säätelyä eikä siihen että toinen on aina sellainen kuin haluan eikä minussa herää vaikeita fiilareita)

– Rajoja: suhteessa voi sanoa ei tai ottaa omaa tilaa ilman, että toinen loukkaantuu tai jos loukkaantuukin, ottaa siitä täyden vastuun ja käsittelee asiaa – rajoja kunnioitetaan

– Suhteesta puhutaan avoimesti: mitä tämä sussa herättää, mitä toivomme ja tarvitsemme?

– Konflikteja puretaan yhdessä avoimesti, uteliaasti ja kasvun suunnassa

– Saa tulla nähdyksi ja kuulluksi kokonaisena omana itsenään

– Toista saa tarvita (joka ei tarkoita, että meidän pitää aina kyetä vastaamaan toisen tarpeisiin). 

Turvallinen tarvitseminen on sitä, että pyytää toiselta apua mutta ei kerro, miten toisen pitää auttaa (joka on kontrollia)

– Läheisyyden ja erillisyyden tietoista säätelyä ilman kontrolloimista ja pelejä (tätäKIN voi oppia)

– Vastuullisuutta omista tunteista, reaktioista, siitä mitä itsessä nousee – luopumista siitä ajatuksesta, että toinen aiheuttaa minussa mitään

– Uteliaisuus ja kiinnostus toisen elämästä ja sisäisyydestä – mitä sulle nyt kuuluu? Missä menet?

– Vaikeista asioista puhumiseen voi harjaantua – ja se tuo suhteeseen parhaimmillaan valtavasti turvaa

Esimerkkejä siitä, mikä tuo turvattomuutta ihmissuhteisiin:

– Oletus, että toisen pitää ottaa minulta kaikki vastaan, koska hän on ystäväni / kumppanini / vanhempani / lapseni

– Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelko joita emme ollenkaan tiedosta ja kohtaile – voimme oppia tiedostamaan ja kohtaamaan 🙂 <3 Näistä ei tarvitse “päästä eroon”!

– Oma,  käsittelemätön huono itsetunto / häpeä / huonommuuden kokemus. Jokaisella meistä voi olla haavoja ja muussifiiliksiä / epävarmuuksia itsestämme. Ei se haittaa! Uteliaisuus ja kasvuhalu näiden kanssa on olennaista, jotta kummatkin voivat eheytyä suhteessa. 

– Deittailussa / uusien ihmisten tapaamisessa turvattomuus voi näkyä niin, että yrittää kamalasti analysoida uutta ihmistä ja suhdetta. Onko toinen turvallinen? Millainen hänen taustansa on? Kannattaako tässä nyt olla? (Nämä ovat paradoksaalisesti oman turvattomuuden kaatamista orastavan ihmissuhteen / tutustumisen päälle, ja ne ovat enemmänkin oman sisäisyyden kuulostelun kuin sen ihmissuhteen asia)

– Toiseen tutustuessa aikamoinen redflag on, jos mennään heti traumamatskuun tai vaikeuksiin – usein alla on aikamoinen tarve saada toisesta “korjaava kokemus”

– Suhde voi olla korjaava, mutta kenenkään ei tarvitse olla meille korjaava ihminen

– Halu ”varmistaa” omaa turvaansa kontrolloimalla, miellyttämällä, pitämällä mölyt mahassa ja rajattomuudella 

– Selviytymis- ja puolustuskeinot – tunnistatko, kuinka reagoit, jos toinen puhuu hankalista oloistaan? Tunnistatko, kuinka toimit triggeröityessäsi? Oma, tunnistamaton turvattomuutemme tuo suhteeseen turvattomuutta. 

– Toisen idealisoiminen ja jalustalle nostaminen (yleensä se tarkoittaa, että olemme projisoineet toiseen fantasian siitä isästä tai äidistä, jota meillä ei koskaan ollut) 

– Konfliktien selvittämättä jättäminen, puhumattomuus

– (Vaikeiden) tunteidensa, pahan olonsa tai huonosti voimisen kaataminen toisen päälle

– Jatkuva toisen kritisoiminen 

Ihmissuhde, jossa on turvaa ja avoimuutta, synnyttää myös tasavertaisuutta. Konfliktit, epävarmuuden ja vaikeat fiilikset palvelevat kasvua ja läheisyyttä, kun niitä ei kaada toisen tai suhteen päälle mutta niistä puhutaan avoimesti. Konfliktit eivät siis ole turvattomuutta tuova ongelma ihmissuhteissamme, vaan vastuuttomuus siitä mitä itsessä herää.

Kun ottaa vastuun siitä mitä itsessä herää, omaa kokemustaan pystyy avaamaan odottamatta toiselta. Se luo suhteeseen tilaa ja turvaa, ja jos kaksi ihmistä tekee tätä samaa, kasvava läheisyys ja rakkaus on paitsi mahdollista, erittäin todennäköistä. Sisäisen turvan myötä tiedostaa selkeämmin, kenen kanssa voi rakentaa turvaa – kaikkien kanssa se ei ehkä ole mahdollista.

Turva ei ole mikään staattinen ”tila” vaan pikemminkin työkaluja. Jokaisessa ihmissuhteessa on kaikenlaisia vaiheita ja lähellä voi olla oikeastaan vain, kun uskaltautuu avoimesti myös kuumottaviin ja vaikeisiin tunteisiin odottamatta, että toisen / suhteen pitää ne ratkoa. Turvaa luo jatkuvasti uudelleen ja uudelleen itse lähemmäs tuleminen ja avoimuus, ja ennen kaikkea jatkuva palautuminen omaan itseen; omien tunteiden, tarpeiden, itsearvostuksen, oman elämän äärelle.

Turva tuo ei-mustavalkoista ajattelua ja kasvun orientaatiota, uskallusta mennä sinne mikä pelottaa. Se voi olla esimerkiksi sisäisyytensä avaaminen toiselle, avun pyytäminen, haavoittuvuus, uudet ulottuvuudet seksihommeleissa tai kriisikohta ihmissuhteissa.

Ehkä olennaisin juttu jonka haluaisin välittää on ymmärrys siitä, että kriisi, konflikti tai jumi ei ole uhka vaan mahdollisuus. Turvan työkalujen avulla opimme vetämään projektiot takaisin (eli huomaamme, milloin syytämme tai odotamme toisilta jotakin) ja kypsymme vastuuseen itsestämme. Silloin voimme tuoda suhteisiimme alkemiallista kasvun ja rakkauden kultaa – tai tunnistaa, milloin  hyvinvoinnillemme on parasta ottaa suhteesta etäisyyttä tai jatkaa matkaa.

Kuva: Unsplash.com

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.