Sivu 309 – Hidasta elämää

Älä tukahduta vihaasi – Vihan tunne on merkki siitä, että jonkin on muututtava

Vihan tunne on ollut yksi vaikeimmista tunteista hyväksyä itsessäni. En usko, että olen ainoa.

Minulla on toki omat syyni miksi viha on kiellettyjen listalla. Uskon, että tässä on kyse jostain, jota jaamme naisten kesken kulttuurissamme.

Tiettyjen ihanteiden mukaan nainen on helppo, vaatimaton, sopeutuva ja ei vaivaksi. Hyvännäköinen ja hauska. Ei vaikea. Ei vihainen.

Naisiin kohdistuu paineita olla kauniita ja kuuliaisia. Miehillekin on omat paineensa. Miehen paineet liittyvät usein siihen, että täytyy olla vahva ja menestyvä, herkemmille tunteille ei ole sijaa. Miehiin kohdistuvat paineet ovat yhtä raakoja. Naiseus on minulle kuitenkin tutumpaa, joten kirjoitan siitä.

Pienestä tytöstä alkaen nainen on saattanut oppia turruttamaan vihaansa. Luulin pitkään, että vihan tunne ei koske minua. En ollut suuttunut vuosiin. Ne vuodet olin ollut täysin addiktioideni vietävissä ja turrutin jatkuvasti vihaa pois. Se ei tehnyt minusta onnellista, vaan hemmetin levottoman ahdistuskimpun.

Miten vihan kieltäminen näkyy elämässä?

Miellyttämisenä, uhrautumisena
Katkeruuden tunteina
Sanomalla kyllä silloin, kun haluaisi sanoa ei
Rajattomuutena
Tunteiden tukahduttamisena
Addiktoina
Alistumisena
Vitsailulla silloin, kun oikeasti sattuu
Kehon sairastumisena

Viha on voimallinen tunne. Se voi olla joko tuhoisaa tai rakentavaa. Se voi olla tunne, jonka vain kuuluu saada kulkea lävitsemme, siitä yksinkertaisesta syystä, että tunnemme sitä.

Elämäni oli melkoisessa kaaoksessa muutama vuosi sitten, jolloin tuolloinen ohjaajani sanoi minulle: ”Olet vähän liian zen tähän kaikkeen nähden.” Totuus oli, että esitin tyyntä, vaikka sisälläni kuohui. Yritin olla vihan yläpuolella. Onneksi luovutin. Oli pakko luovuttaa. Panssari ei vaan enää pitänyt.

Miksi vihan tunne sitten pelottaa?

Olen pelännyt, että vihani tuomitaan.
En olekaan enää ”helppo ja mukava ihminen”
Luulin, että henkinen ihminen ei saa tuntea vihaa. (Ja minä halusin olla henkinen)
Luulin, että jos ilmaisen vihani, minut hylätään.
Pelkäsin, että jos annan vihan tuntua, syöksyn niin pimeään kuiluun, etten pääse sieltä pois.
Pelkäsin, että minut leimataan ”hulluksi akaksi”.

Niin kauan, kun kiellän jotain itsessäni, elämä tuo sitä eteeni. Yhä uudestaan. Ja todellakin, koska en ole osannut kohdata vihaa itsessäni olen tuominnut sitä myös muissa. Minun selviytymiskeinoni vihan äärellä on ollut alistuminen ja passiivisaggressiivisuus. Passiivisaggressiivisuus on sitä, että on vihainen, mutta esittää ettei ole. Ulkoisesti ihminen saattaa näyttää tyyneltä, mutta sisällä on paljon halveksuntaa, katkeruutta ja pahaa oloa. Tällainen vihan tukahduttaminen sairastuttaa henkisesti ja fyysisesti.

Entä jos viha onkin oikeutettua?

Aina ei edes tarvitse tietää syytä vihalle. Se voi olla hyvin vanhaa ja nousta pimennossa olevista muistoista. Se on ok. Silloin voi sallia itsensä tuntea sen mitä tuntee. Todeta, että nyt ei löydy syytä, eikä tarvitsekaan.

Hyvin usein vihalle löytyy kyllä syy. Uskallammeko kuulla sen, tuomitsematta itseämme?

Miksi tunnen vihaa?
Missä koin tulleeni väärinymmärretyksi?
Missä koin, että rajojani rikottiin?
Missä koin, että ylitseni jyrättiin?
Mitä toivoisin? Miksi en ilmaise sitä?

Tunnistaessamme vihamme syyn, se tuo mahdollisuuden ilmaista itseämme, toiveitamme ja rajojamme. Tämä itseilmaisu on se, jota usein pelkäämme enemmän kuin vihaamme.

Tällöin vihasta tulee rakentavaa. Viha onkin merkki siitä, että jotain on selkeytettävä, jonkun on muututtava. Meillä on useimmiten kokemusta enemmän vihan tuhoavasta puolesta. Uskaltaessamme tutustua vihaan itsessämme, voimme oppia hyödyntämään sitä rakennusaineena. Olisi vähän liian imelää, jos kaikki elämän muutokset tapahtuisivat seesteisessä rauhassa lipuen, buddhamaisesti hymyillen.

Viha auttaa meitä tulemaan kohtaan, joka sanoo: NYT RIITTÄÄ! Jonkun vanhan on loputtava ennen, kuin uutta voi alkaa tulla tilalle.

Ylilyönnit kuuluvat asiaan

Olin tukahduttanut vihaani reilusti yli 10 vuoden ajan. Alkaessani päästä siihen taas kiinni, tuli ylilyöntejä. Kesäkurpitsa lensi seinää päin, tulin sanoneeksi rumemmin kuin olisin halunnut, tulin paukauttaneeksi ovia (Enemmän kuin kerran).

Vihani läikkyi yli. Säikähdin tätä valtavasti. Onneksi minulla oli tukea tässä elämänvaiheessa ja ymmärsin, että suunta oli minulle kuitenkin oikea. Onneksi mm. puolisoni kykeni ottamaan vastaan tukahdetun vihani minua siitä tuomitsematta. Onneksi uskalsin vaatia selkeytystä. Onneksi uskalsin vetää rajoja. Onneksi osasin pyytää anteeksi. Onneksi näin oman osuuteni, joskin usein viiveellä ja epätäydellisesti.

Hakeminen kuuluu tasapainon etsintään. Kukaan ei osaa kaikkea heti. Ei voi olettaa, että on hetkessä vihan hallinnan mestari, jos tunne on ollut kiellettynä pitkään.

Toivon, että voimme olla luomassa maailmaa, jossa kaikille tunteille on paikkansa, yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikki tunteet kuuluvat elämään.

Toivon, että uskallamme katsoa vihaamme, tuomitsematta ja haluten ymmärtää.

Toivon, että uskallamme käyttää vihaa rakentavasti, tuhoamisen sijaan.

Toivon, että annamme itsemme harjoitella kaikkea tätä, koska se ei ole tosiaan ihan helppoa.

Tutustu syvemmin tunteisiisi ja siihen, miten juuri sinulla on tapana reagoida asioihin ja kohdata maailma. Apuna voit käyttää Eevin itsetuntemusta syventäviä korttipakkoja: Ymmärrä tunteitasi ja Ymmärrä itseäsi – terapeuttiset itsetuntemuskortit.

Inkiväärillä ja kurkumalla terästetty porkkanamehu auttaa kehoa puhdistautumaan

Kehittelin ruoansulatuksen ja kehon puhdistustyön tueksi valloittavan porkkanamehun.

Jätä siis valmismehut kaupan hyllylle ja purista itse tuoremehu, jossa ei ole säilöntäaineita, saati lisättyä sokeria. Luonnon antimista löytyy runsaasti keholle tarpeellisia ravintoaineita luontaisessa muodossa.

PARANTAVA PORKKANAMEHU

350 g luomuporkkanoita

2 luomusitruunaa

pikkurillin kokoinen pala tuoretta luomukurkumaa

10 g tuoretta luomuinkivääriä

VALMISTUSOHJE: Kuori kaikki raaka-aineet ja purista mehulingolla valmiiksi mehuksi. Nauti tuoreena.

Porkkana: Sisältää muun muassa beetakaroteenia, kuituja ja A-ja C-vitamiinia. Porkkanoiden nauttiminen auttaa maksaa puhdistustyössä, tukee ruoansulatusta ja vahvistaa immuunijärjestelmä. Porkkana myös lisää kehon emäksisyyttä.

Sitruuna: Sitruunassa on kaliumia ja ravintokuitu pektiiniä. Se on maultaan hapan mutta muuttuu kehossa emäksiseksi. Sitruuna myös tukee ruoansulatusta ja suojelee soluja vaurioilta.

Kurkuma: On varsinainen terveyspommi. Se vahvistaa kehon puolustusjärjestelmää ja on luonnollinen maksan puhdistaja. Kurkuma myös estää tulehduksia ja lievittää kipuja.

Inkivääri: On luonnon oma lääke tulehduksia vastaan. Se vahvistaa elimistön sisäistä puolustusjärjestelmää. Inkivääri myös nopeuttaa aineenvaihduntaa ja vilkastuttaa ruoansulatusta.

Entä jos tietämättäsi oletkin jo rikas, menestynyt ja onnellinen?

Usein huomiomme kiinnittyy siihen, mitä haluamme tai mitä meiltä puuttuu. Entäpä jos meillä tietämättämme on jo se, mitä kaipaamme?

Muutama viikko sitten juttelin erään pariskunnan kanssa, joista molemmilla on intohimoinen suhde harrastukseensa. Heistä molemmat kokivat toteuttavansa itseään harrastuksensa kautta, tulevan enemmän itsekseen syventyessään harrastukseensa. Sinänsä hyvä asia, sillä intohimoinen tekeminen on tunnetusti yksi onnellisuuden lähteistä.

Heidän kohdallaan haaste oli siinä, että molempien harrastus söi reippaasti rahaa. Kuitenkin lapsiperheen arki asuntolainoineen oli kova ja joustamaton realiteetti. Niinpä he olivat juuttuneet ajattelemaan, että kunpa olisi enemmän rahaa. Kunpa olisi rikas. Mutta eräänä iltana he olivat huomanneet kysyä itseltään, mitä he tekisivät, jos heillä olisi enemmän rahaa käytettävissään. Vastaus oli ollut, että he harrastaisivat enemmän eli tekisivät enemmän sitä, jota he jo nyt tekivät.

Enemmän sitä, mitä he jo tekivät? Sillä hetkellä he oivalsivat, että hehän tekevät jo asioita, joita rakastavat tehdä. Ja koska he jo tekevät asioita, joita tekisivät rikkaina, niinpä he ovat jo rikkaita. Miten paljon tuo ajatus lisäsikään iloa ja nautintoa harrastamiseen, joka oli näin vapautettu siihen liittyneestä puutteen tunteesta.

Itse päädyin samanlaiseen ajatuskuvioon menestyksen suhteen. Olen jo pitkään tiennyt, että menestyminen on egoni suurimpia toiveita ja haluja. Ja aikoinaan egollani oli tapana piiskata minua tekemään enemmän, nopeammin ja paremmin. Ja vaikka mitä saavutin, egoni ei ollut hetkeä pidempään tyytyväinen, vaan heti kohta alkoi seuraavaan tavoitteeseen pyrkiminen.

Muutama vuosi sitten kysyin itseltäni, mitä teen sitten, kun olen oikein menestynyt. Kuulin vastauksena, että tutkisin ja pohtisin onnellisuutta, lukisin ja kirjoittaisin aiheesta sekä kouluttaisin ja valmentaisin siitä.
Tä-dää!!! Sinähän teet sitä juuri nyt! Olin siis jo menestynyt.

Kun tajusin, että menestystekemisissäni ei mainittu millään tavalla rahankäyttöä, automerkkiä tai toimiston sijaintia, päätin määritellä menestyksen uudelleen.

Menestys on sitä, että tekee niitä asioita, joita rakastaa tehdä, sen verran ja siinä aikataulussa kuin kokee hyväksi.

Meillä jokaisella ego kaipaa tai vaatii jotakin. Tai paljonkin. Sisällämme saattaa olla äänekäs ja polttava vaatimus tai hiljainen, mutta jäytävä puutteen tunne. Tarvitsemme tai haluamme jotain. Mutta mitä jos meillä tietämättämme onkin jo tuo, mitä kaipaamme? Jos emme vain huomaa sitä? Jos emme vain osaa nauttia siitä egomme halussa saada lisää? Mitä jos oppisimme oivaltamaan, miten haluamamme asiat toteutuvat jo nyt elämässämme?

Vuosia yksi syvimpiä halujani oli olla äiti. Ja lapsettomuuden suru yksi suurimpia kipujani. Kun vihdoin hyväksyin lapsettomuuteni, päätin pitää elämässäni jo oleviin ja jokaiseen elämääni tulevaan lapseen mahdollisimman hyvät välit ja rakastaa heitä sydämeni kyllyydestä, vaikka he eivät omia olisikaan. Salaa toivoin, että vielä aikuisenakin nuo lapset haluaisivat käydä luonani.

Nyt osa heistä on aikuistunut ja osa nuorina aloittelemassa omaa elämäänsä. Ja ilokseni aika usein he kyläilevät luonani. Välillä on ruokapöytäni ympärille kertynyt useampikin nuori, kuka festivaaleille menossa, kuka shoppailemasta tulossa, kuka vain päiväunilla käväisemässä yömenojensa väsyttämänä. Noina hetkinä kiitollisuus on täyttänyt sydämeni ääriään myöten. Minun rakkaat lapseni – tässä ja nyt.

Mahdoton voi muuttua mahdolliseksi

Joskus elämä antaa enemmän kuin siltä osaa edes pyytää. Minusta tuli mummi muutama viikko sitten, kiitos kummityttöni ja hänen miehensä. Viime kesänä kuultuaan odottavansa vauvaa he pyysivät minua mummiksi lapselleen. Ja nyt saan rakastaa pientä, kaunista tyttövauvaa, mummin omaa murua.

Kunniamummius on saanut minut pohtimaan, jospa olenkin kaikkina näinä vuosina tietämättäni toteuttanut äitiyttä.

Eikö äitien – ja mummien – tärkein tehtävä loppujen lopuksi ole rakastaa, rakastaa ja vieläkin rakastaa?
Jospa olenkin sydämessäni toiminut niin kuin äidit toimivat?
Jospa olenkin – sydämeni tasolla – tietämättäni ollut äiti?

Tiesitkö, miten uuden tutkimustiedon mukaan talouskasvu, kulutus ja onnellisuus ovat yhteydessä?

Maapallon väestömäärä oli 1960-luvulla 3 miljardia. Nyt se on 7,5 miljardia. YK ennustaa tämän vuosisadan puolivälissä menevän rikki 10 miljardin ihmisen raja. Tällä hetkellä kasvu tulee siitä, että ihmisten eliniät ovat pidentyneet. Syntyvyys on jo taittunut ja on keskimäärin kahden lapsen verran. Maapallon väestönkasvu tulee ennusteiden mukaan taittumaan tämän vuosisadan loppuun mennessä, mutta kuinka selviämme kasvavan kulutuksen ideologialla sinne asti?

Taloudessa vallitsee vielä laajalti ajatus talouskasvusta hyvinvoinnin edellytyksenä, mutta ihmiset alkavat tehdä toisenlaisia valintoja.

Nyt on muodikasta omistaa ja kuluttaa vähemmän. Varmasti KonMarinkin suosio on yksi merkki siitä, että ihmiset haluavat päästä eroon turhasta ja ostaa ja kuluttaa vähemmän.

Ylen aamutv:ssä oli vieraana Minna Halme, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun professori, joka puhui mielestäni hyvin ja puhuttelevasti seuraavista askeleistamme yhteiskuntana. Hän sanoi, että tällä hetkellä ylikäytämme maailman luonnon resursseja, minkä pitäisi olla yritysmaailmassakin tiedostettu. Ei pitäisi enää elää siinä illuusiossa, että halutaan lisää väestöä, kasvua ja kulutusta entisillä malleilla. Valtiot mittaavat talouttaan bruttokansantuotteen kasvulla. Tämä on toinen asia, josta olisi syytä liikkua eteenpäin.

”Bruttokansantuote käsitteenä ja talouskasvu ideaalina palveli meitä hyvin joitakin kymmeniä vuosia, silloin kun tuotannon kasvu sai aikaan hyvinvointia ja talouden systeemit olivat sellaiset, että hyvinvoinnin kasvu jakaantui aika tasaisesti.”

”Nyt olemme sellaisessa vaiheessa, että paine luonnon resursseja kohtaan on valtava mutta talouskasvun hedelmät eivät enää hyödytä kaikkein köyhimpiä tai tasaisesti kaikkia kansaosia, vaan vauraus kasvaa rikkaiden joukossa.”

Maailman talousfoorumi varoitti tällä viikolla siitä, että eriarvoistuminen on suuri uhka, kun 34 miljoona ihmistä 7,5 miljardista ihmisestä omistaa lähes puolet maailman varallisuudesta. Oxfamin mukaan 62 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin maailman köyhempi puolisko yhteensä (lähde). Maailman talouspäättäjien joukko, joka koostuu yritysjohtajista ja maailman poliittisista johtajista tiedostaa tämän jo. Tilanne on todella huima ja kehityksen käyrää pitäisi muuttaa.

”Bruttokansantuote mittarina ohjaa meitä väärin ja pitäisi pystyä tekemään sellaisia mittareita, jotka katsovat enemmän hyvinvointivaikutuksia, jotka taloudesta tulevat.”

Halme sanoo, että erityyppisillä kulutuksen muutoksilla, nimenomaan liikkumisessa, ruokailussa, energian käytössä ja asumisessa, ei menetetä hyvinvoinnista paljoakaan. Voimme ryhtyä ottamaan käyttöön enemmän uusia teknologioita ja kehittää itsellemme uusia rutiineja. Onnellisuus ei ole lisääntynyt noin 70-luvun puolenvälin jälkeen Suomessa, tai Hollannissa tai Britanniassa.

Lisääntyvä kulutusähky ei tuo lisää onnellisuutta.

Lähde: Ylen aamu-tv 13.1.2017 Kuinka monta miljardia ihmistä on liikaa?

Olipa kerran onnellinen äiti, joka ruokki lapsiaan eineksillä

Harpon jättimäisen supermarketin käytävää. Toisessa kädessä minulla on pinaattilettupaketti, toisella kädellä pitelen tiukassa otteessa neljävuotiasta kuopustani. Häntä, jota salamaksi päiväkodissa nimitetään. Lisäisin siihen, että rasvattu. Hän livahtaa käsipuolesta heti, jos ote ja huomio herpaantuvat.

Tulimme kauppaan suorittamaan ostoksia. Kiertämään leveitä käytäviä ja kulkemaan pitkien hyllyrivien välissä täyttääksemme ostoskärryn, joka on suurempi kuin automme. Viimeksi kun olimme tässä samaisessa hehtaarikaupassa, kuopukseni ilmoitti kassalla, että hänellä on kakkahätä. Jättimäisen kärryn sisältö oli puoliksi kassalla, puoliksi kärryssä. En voinut tehdä muuta, kuin jättää ostokset puolitiehen ja lähteä hänen kanssaan etsimään vessaa. Neljävuotiaan kakkahätä ei ole small talkia.

Niinpä tällä kertaa kuljettuani muutaman kärsimystä puolin ja toisin aiheuttavan hetken kuopukseni kanssa, jätin kärryn käytävälle ja päätin siinä hetkessä tehdä valinnan onnellisuutemme puolesta. Söisimme eineksiä. Söisimme pinaattilettuja. Heittäisin ne mikroon ja tarjoilisin ne lapselle hyväntuulisena ja voimieni tunnossa.

Älkää käsittäkö minua väärin. En tarkoita, että lapsille pitäisi syöttää aina eineksiä. Ja oikeastaan, jos se tuntuu sinusta hyvältä, niin syötä vain. Se ei ole minun asiani.

Ennen kaikkea tarkoitan, että joskus on hyvä kyetä arvioimaan resurssejaan ja tekemään siltä pohjalta valintoja, jotka vallitsevissa olosuhteissa tuottavat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Sinä maanantai-iltapäivänä tarvitsin tuon pinaattilettupaketin ollakseni erinomainen äiti. Menimme kotiin, kumpikin oli hyvällä tuulella, mikro lämmitti letut alle aikayksikön ja sitten katselimme piirrettyjä. Minulla oli aikaa kuunnella lapseni juttuja.

Omissa mielikuvissani äitiyteni on toisenlaista. Kerään omasta pihasta nokkosia ja teen niille temppuja*, jotta saan tehtyä niistä nokkoslettuja. Lapseni kylpevät lisäaineettomassa ravinnossa. Valmistan jokaisen aterian alusta loppuun itse. He eivät koskaan katso telkkaria tai muita ruutuja, koska pelaan heidän kanssaan lautapelejä ja luen heille ääneen. Heillä on aina puhtaat ja ehjät vaatteet, eikä kukaan koskaan lähde liian lyhyissä pieneksi jääneissä housuissa mihinkään.

Itse olen aina pitkämielinen ja hellä, enkä koskaan huuda lapsilleni. Itseasiassa en menetä malttiani milloinkaan. Olen hauska, turvallinen ja hyväntuulinen äiti ja kasvatan lapsia, joilla ei ole vähäisintäkään traumaa mistään, koska olen ollut täydellinen.

Mielikuvamme ja todellisuutemme elävät usein omaa elämäänsä. Niiden yhteensopimattomuus tekee elämästämme hankalaa. Aiheuttaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita. Puhumme siitä, miten meiltä odotetaan yhtä ja toista, mutta olemme huonoja viemään oivalluksiamme käytäntöön. Jatkamme venymistä ja syyllistymistä. Yritämme suorittaa jotain, mihin resurssimme eivät riitä.

Pinaattilettupaketin kohdalla nopea arvioni oli tämä: ravitsemuksellisen täydellisyyden sijaan laitoin edelle hyvän tunnelman, yhteisen hetken. Helpotuksen ja keveyden tunteen. Järjestin nopeasti arvoni: jos laittaisin ruokaan liittyvän perfektionismini edelle, ei minulla tänään olisi jaksamista olla millään muulla kriteerillä hyvä äiti. Tänään oli näin. Tänään minulla ei ollut voimia olla sekä täydellinen ruoanlaittaja että läsnäoleva äiti. Päätin olla läsnäoleva äiti.

Otin valinnastani kaiken irti. Harpoin keveänä kuin perhonen marketin käytäviä ja juttelin kuopukseni kanssa ninjoista, taistelijoista ja sotureista. En hermostuttanut itseäni tai häntä huutamalla käytävien väleissä, ettei siellä saa juosta ja että vielä pitäisi jaksaa. Ettei saisi mennä liian kauas. En edes katsellut muropaketteja, luomumunia tai banaaneja, sillä olin täydellisen syventynyt kiinnostavaan keskusteluun, jossa ninjat rökittivät ritarit, sillä ritarit on nyt so last season. En ollut huolissani kakkahädästä.

Sen sijaan tunsin itseni voimakkaaksi ja kykeneväksi. Äidiksi, joka kohta ruokkisi lapsensa. Just like that.

*Kalttaan? Mitäs nokkosille tehdäänkään, jotta niitä voi syödä?

Pariskunta, tehkää tämä testi – Ymmärrätte ehkä paremmin, miksi riitelette!

Monet huomaavat puolisostaan aivan uusia ja yllättäviä piirteitä silloin kun he muuttavat yhteen tai silloin kun perheeseen tulee lapsia. Lapsuuden uskomukset, muistot ja opitut tavat tutusta ja turvallisesta arjesta tulevat ja suojelevat, kun muutos ja uusi elämäntilanne voi ymmärrettävästi hieman pelottaa. Joillakin pareilla voi kestää kauankin, kunnes sopivat kompromissit löytyvät ja tasapainoinen ja molemmille helppo ja hyväksyvä arki alkaa sujua. Tämä vaatii keskustelua ja kärsivällisyyttä. Usein puhutaan tulevaisuuden toiveista, mutta toisen historian ymmärtäminen voi antaa monta ahaa-elämystä.

Ymmärrys toisesta on avain kaikkeen hyväksymiseen.

Kun ymmärtää, miksi toinen käyttäytyy miten käyttäytyy, on helpompi hyväksyä hänen tapansa toimia.

Yksinkertainen testi alla kertoo millaisia uskomuksia teillä on parisuhteesta, mihin olette lapsuuden kodissanne tottuneet ja mitä huomaamattanne odotatte toisiltanne. Jos teillä on vanhempia lapsia, tämä testi kannattaa (jos uskallatte!) teettää myös heillä. Onpa avartavaa huomata mitä lapset, nuo tarkkasilmäiset totuuden kertojat arjestanne kertovat.

Klikkaamalla alla olevaa kuvaa testi avautuu pdf-tiedostona uuteen ikkunaan, josta voit tallentaa ja tulostaa sen täytettäväksi.

Jos rastinne olivat eri paikoissa, huomaatteko, että juuri näistä asioista tulee riitaa tai vaikeuksia ymmärtää toista ja toisen tapoja?

Jos lapsuudenkodissa oltiin jossain asioissa aivan ehdottomia, haluaa yleensä tehdä juuri samoin tai sitten aivan päinvastoin kuin lapsuudenkodissa. Tasapaino ei kuitenkaan ole ehdottomuutta ja tiukkoja sääntöjä. Tasapaino on vaakakuppien heilumista sopivaan balanssiin jokaisella hetkellä. Rikkaaseen elämään kuuluu kokemuksia kaikesta, ja siksi moni huomaakin valinneensa puolisokseen itsensä vastakohdan.

Suhteenne pyörä voi pyöriä eteenpäin tai taaksepäin tai sitten se jumittaa liikkumattomana samassa kohtaa. Parisuhteessa sallivuus antaa tilaa, vapautta ja uusia maisemia molemmille. Antakaa arjen vetovastuu vuoron perään kummallekin, niin saatte tuntea uusia korkealle ja matalalle vieviä tunteita, jännitystä ja tuoreuden tunnetta.

Pyörikää yhdessä ja erikseen, kokekaa turvaa ja vaihtelua, arkea ja seikkailua, leikkimielisyyttä ja vastuuta, tunnetta ja keskustelua, kaikkia vastakohtia sopusuhtaisesti, niin löydätte tasapainon.

Kirjojen kiehtova maailma vie mummoa mukanaan

Kansakoulun alaluokilla oli toisinaan tunti, jolloin opettaja luki jonkin sadun ääneen. Ne sadut veivät minut aina kauas luokkahuoneesta, kaikki hävisi ympäriltä, oli vain satu ja minä siinä sisällä kiehtovassa mielikuvitusmaailmassa. Satu tuntui aina loppuvan liian nopeasti. Olisin halunnut olla värikkäissä mielikuvissani paljon kauemmin.

Kun itse opin lukemaan, olin koulun lainakirjaston innokas käyttäjä. Kirjasto oli käytettävissä lauantaisin, silloin oli lauantaikin koulupäivä. Muistan, kun tulin kotiin eräänä lauantaina Robinson Crusoe kainalossani. Äiti oli leiponut vesirinkeleitä. Otin kirjan ja pinon vesirinkeleitä rauhalliseen paikkaan kotona ja asetuin lukemaan.

Seikkailu tempaisi mukaan niin, että suorastaan näin Robinsonin ja Perjantain touhut silmissäni. En kuullut enkä nähnyt mitä ympärillä tapahtui, en vaikka neljä pienempää sisarusta pitivät kovaakin meteliä omissa leikeissään

Joskus 70-luvun alkupuolella satuin radion ääreen, kun Tuomas Anhava luki Richard Bachin Lokki Joonatan -kirjaa. Lukutuokio oli jaettu useille päiville ja joka kerta varauduin hiljaa kuuntelemaan, kun Anhavan lämmin ja eloisa ääni loi tunnelmallisia mielikuvia tuon rohkean lokin pyrkimyksistä. Lokki Joonatan oli kirja, jonka jälkeen kiinnostuin lukemaan enemmänkin ihmisen ns. henkistä kasvua käsittelevää kirjallisuutta.

Nyt eläkeikäisenäkin olen onnistunut silloin tällöin saamaan käsiini kirjan, joka puhuttelee ja vie mukanaan. Pari vuotta sitten kokonainen kirjasarja kiidätti huimiin mielikuviin, se sarja oli Vladimir Megren Anastasia. Tämän talven tähän asti antoisin lukukokemus on Johanna Blomqvistin Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen.

”Intuitiivinen mieli on siunattu lahja ja rationaalinen mieli uskollinen palvelija. Olemme luoneet yhteiskunnan, joka arvostaa palvelijaa, mutta on unohtanut lahjan. Uskon intuitioon ja inspiraatioon. Mielikuvitus on tärkeämpää, kuin tieto. Tieto on rajallista, kun taas mielikuvitus kattaa koko maailman.” (Einstein)

Nuo Einsteinin viisaat sanat löytyivät tuon kirjan sivuilta. Kolahti! Kirja oli pitkästä aikaa lukukokemus, joka suorastaan kasvattaa siipiä selkään. Palaan takaisin kapealle polulle, joka jäi taakse kauan aikaa sitten. Olen kuin janoinen kulkija, joka on löytänyt lähteen. En malta laskea kirjaa käsistäni, paitsi silloin kun alkaa itkettää, ja itkettää alkaa tuntiessani, kuinka minua ravistellaan pitämään huolta intuitiivisesta puolestani, olemaan rohkeasti aikuinen, joka uskaltaa ottaa keskustelun aiheeksi myös näkymättömät ilmiöt.

Johanna Blomqvist on fysiikasta väitellyt tohtori. Kirjassaan hän käsittelee energiahoidoista tehtyjä tutkimuksia, kvanttifysiikkaa sekä mieltä ja tietoisuutta. Tiedenaisen tausta antaa uskottavuutta ja poistaa ”huuhaa-leimaa” niiden asioiden ympäriltä, joita emme näe ja koe fyysisillä aisteillamme. Kun ottaa huomioon sen, että mm. käsillä parantamista on maailmassa tehty jo tuhansia vuosia sitten, voi sanoa, että tiede on herännyt ruususen unesta. Kirjallisuutta on tänä päivänä jo runsaasti tarjolla ja tieteentekijät julkaisevat tutkimustuloksia, jotka voivat laajentaa katsantokantaamme maailmasta.

Ilon värähdys kulki lävitseni, kun kirjailija mainitsi energiahoitojen kuuluvan ”hitaaseen elämään”! Niin, entäpä Hidasta Elämää -kirjaperheen omat kirjat? Ne odottavat seuraavaksi tätä lukijaa.

”Ei täydellistä vaan rehellistä” – 7 voimakuvaa rakkaudesta

Aitoa rakkautta on se, kun rakastaa toista kaikkine säröineen ja mörköineen eikä niistä huolimatta. Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.

@hidasta

5 syytä miksi elämän väliaikaisuus on lahja

Kukaan ei selviä elämästä hengissä. Syntymän ja kuoleman välinen aika, jota elämäksi kutsutaan, on väliaikaista.

Kokemus muodostuu kontrasteista. Valo ja varjo, hyvyys ja pahuus, elämä ja kuolema. Kuolema tekee elämästä arvokkaan ja välikaikaisuuden muistaminen saa tuntemaan kiitollisuutta elämästä. Jos näin on, niin kannattaisiko kuolemaa ajatella enemmän?

Läheisen kuolema tai kohdattu vakava sairaus pysäyttää ja muistuttaa, mutta silti sen omakohtainen sisäistäminen on vaikeaa, että itsekin tulee kuolemaan. On helppoa olettaa elävänsä pitkään ja ajatella, että huomenna on aina uusi päivä. Mitä jos ei olekaan? Elämä ei nimittäin anna siitä minkäänlaista takuuta.

Kuoleman lopullisuus on pelottavaa, joten helposti välttelemme sen ajattelemista. Mitä jos kuolevaisuutesi muistaminen voisikin olla sinulle tärkeä ohjenuora? Steve Jobs kertoi kuoleman olleen hänen elämänsä tärkein työkalu, joka auttoi häntä seuraamaan sydämensä ääntä:

”Sen muistaminen, että kuolen on tärkein koskaan löytämäni työkalu, joka auttaa minua suurten elämänpäätösten tekemisessä.

Lähes kaikki asiat – ulkoiset odotukset, ylpeys, häpeän tai epäonnistumisen pelko – katoavat kuoleman läsnäollessa, ja jäljelle jää vain se mikä on todella tärkeää.

Sen muistaminen, että jonain päivänä kuolet, on paras tapa välttää ansa, joka saa sinut ajattelemaan, että sinulla on jotain menetettävää. Olet jo alasti. Ei ole mitään syytä olla seuraamatta sydäntäsi.”

― Steve Jobs (1955 – 2011)

Miten elämän väliaikasuuden ymmärtäminen voi sitten auttaa sinua elämään parempaa elämää?

1. Oikeat mittasuhteet

Kuolema auttaa asettamaan asiat mittasuhteisiin. Mieti mitä asioita olet viimeisen viikon aikana murehtinut. Jatkaisitko samoista asioista stressaamista jos tietäisit kuolevasi pian? Olisiko näillä asioilla enää merkitystä?

Kukaan ei myöskään ota tavaroita tai rahaa mukaansa poistuessaan tästä elämästä, nekin ovat meillä vain lainassa. Suhtaudu niihin siten.

2. Rohkeutta muutokseen

Saattohoitajana työskennellyt Bronnie Ware paljastaa kirjassaan, että kuolinvuoteellaan ihmiset harmittelevat, kuinka he eivät ole uskaltaneet elää omia unelmiaan rohkeasti todeksi, vaan ovat eläneet liikaa muiden odotusten mukaan. Elämänsä ehtoolla olevat ihmiset eivät tunnu niinkään katuvan tekemiään asioita, vaan niitä, jotka ovat jättäneet tekemättä.

Miksi sitten pelkäämme elää itsemme näköistä elämää? Pelko on hyödyllinen tunne selvitymisemme kannalta, sillä se varoittaa mahdollisesta vaarasta.

Jokainen muutos on aivojemme mielestä kuitenkin potentiaalinen vaara, joten pelkoja kannattaa tarkastella kriittisesti. Voimme ottaa huomioon pelon tarjoaman viestin, kiittää sitä ja edelleen edetä meille tärkeissä asioissa, vaikka vähän (tai paljon) pelottaisikin.

Muista nämä kun muutos pelottaa:

Pelon tehtävä on pitää meidät hengissä. Mutta kuten tiedämme, kukaan ei selviä elämästä hengissä.
Kokeilusi epäonnistuminen merkitsee harvoin elämäsi päättymistä. Saat yrittää uudelleen.
Ei ole olemassa epäonnistumista niin kauan kun opit jokaisesta yrityksestä jotakin.
Vaikka epäonnistuisit haluamassasi elämänmuutoksessa, usein vain palaat samaan elämäntilanteeseen mistä lähdit, tosin kokemusta rikkampana.
Myös pettymykset ja kipu ovat väliaikaisia ja menevät ohi.
Elämän näkökulmasta turvallisuutta ei oikeastaan ole olemassa. Se, että elät ja luet tätä tekstiä on suoranainen ihme.

3. Tiedosta mikä on tärkeää

Jos menettäisit nyt kaiken ja myöhemmin saisit kaiken takaisin, mieti mistä asioista elämässäsi tuntisit erityistä kiitollisuutta.

Jos tietäisit kuolevasi pian, olisitko tyytyväinen siihen mitä jälkeesi jää ja onko vielä jotain mitä haluaisit tehdä tässä maailmassa? Toimi sen mukaisesti.

Klassinen harjoitus tietoisemman elämän suunnitteluun on kirjoittaa itselleen muistopuhe. Mitä haluisit ihmisten sanovan sinusta hautajaisissa tai sosiaalisessa mediassa kun sinusta aika jättää? Kenen sanat merkitsisivät sinulle eniten?

Niin kauan kun elät, voit joka aamu valita uudelleen sinulle tärkeitä asioita elämääsi. Jos liian monena aamuna peräkkäin et halua enää valita jotain asiaa elämääsi, voi olla että sen asian on aika kuolla.

4. Luopuminen

Elämän rajallisuus tarkoittaa myös sitä, että meidän tulee valita mitä asioita haluamme elämäämme, jotta voisimme keskittyä niihin asioihin, joista todella välitämme.

Elämä on luopumista. Luopuminen on vaikeaa, mutta pakollista. Sinun tulee kuolla jollekin vanhalle, jotta elämässäsi voisi tulla tilaa uudelle. Kuolema tekee tilaa uudelle elämälle.

Mistä asiasta voisit luopua, mille voisit kuolla elämässäsi? Voisitko päästää irti nykyisestä elämänvaiheesta, jotta elämässäsi voisi alkaa uusi upeampi vaihe?

5. Elämän suunta

Kuvittele, että elämäsi on polku, jota kuljet ja kysy sitten itseltäsi:

Mihin päädyt jos jatkat tällä polulla?
Miltä kuvittelet elämäsi näyttävän 5 tai 15 vuoden päästä?
Mitä tapahtuisi jos tekisit haluamasi elämänmuutoksen ja hyppäisit rohkeasti toiselle polulle?

Elämässäsi ei ole rajattomasti aikaa. 80 vuotta tarkoittaa vain 4171 viikkoa, joista yksi kuluu parhaillaan. Mieti siis mahdollisimman pian, tunnetko olevasi oikealla polulla.

Elämä on nyt

Menneisyys on olemassa vain muistoissamme ja tulevaisuus mielikuvituksessamme. Elämä tapahtuu aina nykyhetkessä.

Kukaan meistä ei tiedä päiviensä määrää, joten paras aika elää rohkeasti omannäköistä elämää on juuri nyt.

Jos tietäisit, että tämä on elämäsi viimeinen päivä, muuttaisitko jotakin?

Mikä tekee elämästä haluttavaa?

Elämänhalu kiehtoo ihmistä. Se voimistuu, kun tunnistamme itsemme maailmaa muuttavaksi olennoksi. Omalla olemisella ja tekemisellä otetaan kantaa sellaisen tulevaisuuden puolesta, joka halutaan saada.

Aikamme haaste on siinä, että kytkökset elämänpoltetta lisääviin asioihin ovat hämärtyneet. Arki on pirstaloitunutta.

Pirstaloitunut kokemus ympäröivästä todellisuudesta irrottaa meidät muusta olevaisesta. Tuntuu kuin olisimme yksin maailmankaikkeudessa. Millään ei ole paljoakaan väliä.

Elämän merkityksellisyys häviää kun miellämme itsemme erilliseksi muusta todellisuudesta.

Ihmiset vaikuttavat toisiinsa joka ikisessä kohtaamisessa. Kohtaavassa läsnäolossa tehdään tulevaisuutta ja luodaan merkityksiä olemassaololle. Merkitys syntyy suhteessa toisiin ihmisiin tai niihin asioihin, joita pitää arvokkaina.

Joka päivä on mahdollista valita kymmeniä kertoja millaisen maailman puolesta toimii.

Tarina kertoo vanhuksesta, joka oli nähnyt monenlaista elämänsä aikana. Hänen ajattelussaan monenlaisten elämänkokemusten myötä karttunut tieto oli sulautunut viisaudeksi. Hän jutteli lapsen lapsensa kanssa näin:

Kaikissa meissä asuu kaksi leijonaa. Toinen on paha, joka vihaa, pelkää, kadehtii, on mustasukkainen, suree, on ylimielinen, säälii itseään ja valehtelee. Toinen on hyvä, joka iloitsee, vaalii sopua, rakastaa, toivoo hyvää, on nöyrä ja hyväntahtoinen, eläytyy toisten asemaan, puhuu totta ja luottaa muihin.
Kumpiko leijona voittaa, kysyi lapsi
Se, jota ruokit, vastasi viisas.

Jos asettaa oman elämänsä osaksi ratkaisua ongelmien vahvistajaksi jäämisen sijasta, voi löytää elämänpoltetta, joka kannattelee. Se myös kutsuu muita mukaan, sillä ongelmien vahvistajaksi jääminen ei ole ihmiselle ominaista.

Ratkaisijat rakentavat elämän täyteydestä ammentavan yhteisön, jossa on helppoa olla kaikkea sitä, mitä ihminen parhaimmillaan voi olla.

Opettajan ja oppilaan välinen suhde Sisäisessä työssä

Löysin tänään itseni tunnustelemasta sitä, kuinka paljon väärinkäsityksiä niin minussa kuin ympärilläni on opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta henkisellä matkalla, tai ihmisenä kasvamisen matkalla.

Sana opettaja tuo mukanaan ajatuksen siitä, että on kyse kehittyneemmästä ihmisestä. Jostain, joka voi antaa jotain, jota itsessämme ei ole. Tällainen oletus on kohdistunut myös minuun, niin ulkopuolelta kuin sisältäni. Olen tuntenut velvoitetta olla jotain enemmän ja myös toivonut, että minut nähdään jonain enempänä. Tällainen asetelma luo vääristymisiä niin omaan olemiseeni, kuin ihmissuhteisiini ja niissä kanssani oleviin ihmisiin. Mutta mistä opettajan ja oppilaan välisessä suhteessa sitten on aidosti kyse?

Opettaja, oppilas ja heidän välinen suhteensa

Parhaimmillaan opettajan ja oppilaan välinen suhde on mielestäni ystävyyttä. Aitoa, rehellistä, välitöntä ystävyyttä, jossa kaksi ihmistä antautuu vuorovaikutukselle, jonka keskiössä ja päämääränä on läsnäolo. Todellinen opettaja noissa hetkissä on läsnäolo, elämä itsessään. Opettajan penkillä olevan on tarkoitus mahdollistaa tuon läsnäolon toiminta oman läsnäolevuutensa kautta.

Voi tuntua hassulta, että näin yksinkertaisesta asiasta todella on kyse. Aitouden, luottamisen ja hereillä olon käyttämisestä työkaluina.

Opettajan ammattiin voi läsnäolon lisäksi kuulua myös työkalujen ja tiedon jakamista. Joku on jakanut nuo asiat joskus hänelle ja hän laittaa eteenpäin sen, mikä on toiminut hänellä.

Jos opettaja tai oppilas kuvittelee opettajan olevan hänen yläpuolellaan, syntyy väärinkäsitys siitä, että henkisessä työskentelyssä olisi kyse jostain muusta kuin ihmisen matkasta oman viisautensa luo. Viisaus ulkoistetaan ihmisestä.

Opettaja on, parhaimmillaan, niin ihminen ja ystävä, että hän kutsuu omalla olemisellaan oppilastaankin olemaan ihminen ja ystävä. Tasavertainen, yhtä arvokas ja viisas. Samaa kuin opettaja. Kontaktissa siihen samaan, johon opettajakin. Ihminen, jonka seurassa voi rentoutua huomaamaan, että se mikä opettajassa vetää puoleensa, löytyy omasta rentoudestamme. Ihminen, jonka seurassa voi olla ihminen. Ihminen, joka lempeästi purkaa myös ne asiat, joita häneen yritämme heijastaa.

Ihmisyytensä kanssa työskentely avaa meitä näkemään asioita myös toisissa. Kukaan ei silti näe sisäämme yhtä hyvin kuin me itse, jos katsomme. Tuon katsomisen opetteluun ja sen ymmärtämiseen, mikä on näkemisen tiellä, voimme saada apua siltä, joka on katsonut meitä kauemmin. Kukaan ei silti voi katsoa puolestamme. Minä olen ainoa ihminen, joka voi tulla tietoiseksi minusta.

Opettava opettajan matka

Rakkaus, jota opettaminen vaatii, on paljon samankaltaista kuin missä tahansa aidossa rakkaussuhteessa. Se on toista kunnioittavaa, pyyteettömästi välittävää ja hyvän toivoista. Se on antamista, rakkauden itsensä vuoksi.

Opettavaa opettajan työ on juurikin siksi, että se vaatii tätä pyyteetöntä rakastamista. Mikään ole tehokkaampi työkalu henkisessä työssä, kuin oman sydämensä avaaminen totuuden ja rakkauden eri väreille.

Opettajuuden ansa

Minulle on henkilökohtaisesti ollut vaikea ymmärtää, että se mitä minulla on jaettavanani, on ensisijaisesti se ihminen, joka olen. Sisälläni vaikuttanut syvä kokemus siitä, että minä en ole tarpeeksi, on luonut paineen olla enemmän. Sen sijaan, että olisin jakanut itseni, osa minussa on alkanut yrittämään opettajuutta.

Keskeneräinen minuuteni on alkanut olla uhka työlleni ja syntyvälle opettajan roolille. Tämä on tuonut mukanaan myös sen, että työni ei ole enää antanut minulle. En ole saanut enää ammentaa työni antoisimmasta elementistä, siitä, että opin itse jatkuvasti. Oppiminen on mahdotonta, jos en voi näyttää sitä, että minulla on opittavaa. Tämän näkeminen ja myöntäminen on syvän helpottavaa. Siitä vapautuminen saa myös tekemämme työn hengittämään vahvemmin. On helpompi antaa, jos on itse inspiroitunut niistä hedelmistä, joita sisäinen työmme antaa.

Kadotettu helppous – ja miten se löydetään uudelleen

Kuinka paljon aikaa, coachausta, yms. tarvitaan yhden blogikirjoituksen aikaansaamiseksi?! Sain tämän kirjoituksen otsikon valmiiksi jo muutama kuukausi sitten, kun olin coachattavana – taidan siis tietää jotain siitä, kun helppous on kadotettuna! Kuukausien kuluessa on tullut suht hyviä idiksiä sisällöstä, mutta tekstiä ei ole syntynyt.

Eräänä hyvin synkkänä ja pimeänä iltana lähdin lenkille. Ilokseni Lauttasaaren rannoille oli ilmaantunut tipoittain muitakin ihmisiä. Moni näytti suorittavan lenkkiä tai koiran ulkoilutusta kuin pakonomaisesti kärsivä ilme kasvoilla tai katse suunnattuna alaspäin.

Länsirannan kohdalla alkoi näkymään komeita taloja lenkkipolun varrella. Vaikka olin ollut itsekin apeahkon neutraalissa mielentilassa, sain mukavan iloisuusbuustin, kun näin upeasti valaistuja hienoja koteja. Toivoin metta-meditaation omaisesti hyviä asioita kodeissa asuville ihmisille ja perheille. Se tuntui todella hyvältä ja oli inspiroivaa kuvitella miten (toivottavasti) rakkauden ja merkityksen täyteistä elämää kunkin kodin asukkaat elivät. Oli voimauttavaa seurata ja kokea myönteisten tunteiden aikaan saamia tuntemuksia omassa kehossa ja mielessä – kehomielessä 🙂

Polulla tuli jälleen vastaan lenkkeilijä. Vaikka edellisen puolen tunnin ajan vastaantulijoiden katseet olivat pysyneet pääosin puskissa, katsoin häntä ja vaistonomaisesti hymyilin. Yllättäen hän kohotti katseensa ja paljasti hymynsä. Nyt olisi Dr. Barbara Fredricksonin laboratorion mittarit värähtäneet – tämä oli juuri sellainen ”micro-moment of connection” kuten hän asian ilmaisee. Lyhyt arjen läsnäoleva kohtaaminen, jossa oli ystävällisyyttä ja hyvää tahtoa. Vaikka katseiden kohtaaminen kesti tuskin sekuntiakaan, olen varma että kummatkin meistä tunsivat välillämme yhteyden. Enkä nyt tarkoita mitään romanttista yhteyttä, vaan sellaista ihminen ihmiselle – you know!

Silloin tajusin, että juuri tästä (kadotetussa) helppoudessa on kyse. Kun olemme riittävän hyvässä yhteydessä muiden ihmisten kanssa, asiat ovat helppoja. On molemmin puolista ymmärrystä, ystävällisyyttä, hyvää tahtoa – parhaimmillaan myötätuntoa ja rakkautta. Kun on molemminpuolista kykyä ja motivaatiota yhteistyöhön, vain taivas on rajana – tai kuu, jos on Richard Branson kyseessä.

Muistelepa viimeaikaisia onnistumisiasi, miten iso merkitys hyvällä yhteydellä oli joko toisen tai itsesi kanssa? Sama pätee niin perheessä, parisuhteessa, ystävien kanssa, työssä, asiakkaiden kanssa, jne.

Tiedämme ja tunnistamme liiankin hyvin hetket, jolloin helppoutta ei ole. Yhteys itseen tai toiseen on kadonnut. Ei löydy ymmärrystä, tahtoa, ratkaisuja ja keinoja mennä parempaan suuntaan. On helpompi kasvattaa etäisyyttä ja vetäytyä pois. Kyllä, tätäkin on valitettavasti tullut harjoiteltua ihan riittämiin 🙂

Minkä takia tällainen itsestäänselvyys, kuin yhteyden luominen ja sen yllä pitäminen on tärkeää? Ainakin mulle se on tärkeä muistuttaja siitä, että hankalassa tilanteessa ratkaisu ei välttämättä löydy uusista suunnitelmista, paremmasta ajanhallinnasta, askel kerrallaan etenemisestä, yrittämisestä, asioiden pähkimisestä… On niin helppo sokeutua rationaalisen ajattelun ylivoimaan ja paeta suorittavaan tekemiseen, kun vastaus voi olla koko ajan sisällämme ja myös ihmisten ”välissä” – vuorovaikutuksessa.

Kenties muistan seuraavalla kerralla ristiriitatilanteessa, että aloitan toisen ihmisen kohtaamisesta ja hänelle avautumisesta. En kuitenkaan siitä perinteisestä avautumisesta, vaan sydämestä lähtevästä läsnäolevasta katseesta, jotta toinen saa kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksen. Uskon, että tämän jälkeen kadotettu helppous uskaltautuu piilostaan ja pääsee kukoistamaan vuorovaikutuksen parrasvaloissa.