Olipa kerran onnellinen äiti, joka ruokki lapsiaan eineksillä

Harpon jättimäisen supermarketin käytävää. Toisessa kädessä minulla on pinaattilettupaketti, toisella kädellä pitelen tiukassa otteessa neljävuotiasta kuopustani. Häntä, jota salamaksi päiväkodissa nimitetään. Lisäisin siihen, että rasvattu. Hän livahtaa käsipuolesta heti, jos ote ja huomio herpaantuvat.

Tulimme kauppaan suorittamaan ostoksia. Kiertämään leveitä käytäviä ja kulkemaan pitkien hyllyrivien välissä täyttääksemme ostoskärryn, joka on suurempi kuin automme. Viimeksi kun olimme tässä samaisessa hehtaarikaupassa, kuopukseni ilmoitti kassalla, että hänellä on kakkahätä. Jättimäisen kärryn sisältö oli puoliksi kassalla, puoliksi kärryssä. En voinut tehdä muuta, kuin jättää ostokset puolitiehen ja lähteä hänen kanssaan etsimään vessaa. Neljävuotiaan kakkahätä ei ole small talkia.

Niinpä tällä kertaa kuljettuani muutaman kärsimystä puolin ja toisin aiheuttavan hetken kuopukseni kanssa, jätin kärryn käytävälle ja päätin siinä hetkessä tehdä valinnan onnellisuutemme puolesta. Söisimme eineksiä. Söisimme pinaattilettuja. Heittäisin ne mikroon ja tarjoilisin ne lapselle hyväntuulisena ja voimieni tunnossa.

Älkää käsittäkö minua väärin. En tarkoita, että lapsille pitäisi syöttää aina eineksiä. Ja oikeastaan, jos se tuntuu sinusta hyvältä, niin syötä vain. Se ei ole minun asiani.

Ennen kaikkea tarkoitan, että joskus on hyvä kyetä arvioimaan resurssejaan ja tekemään siltä pohjalta valintoja, jotka vallitsevissa olosuhteissa tuottavat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Sinä maanantai-iltapäivänä tarvitsin tuon pinaattilettupaketin ollakseni erinomainen äiti. Menimme kotiin, kumpikin oli hyvällä tuulella, mikro lämmitti letut alle aikayksikön ja sitten katselimme piirrettyjä. Minulla oli aikaa kuunnella lapseni juttuja.

Omissa mielikuvissani äitiyteni on toisenlaista. Kerään omasta pihasta nokkosia ja teen niille temppuja*, jotta saan tehtyä niistä nokkoslettuja. Lapseni kylpevät lisäaineettomassa ravinnossa. Valmistan jokaisen aterian alusta loppuun itse. He eivät koskaan katso telkkaria tai muita ruutuja, koska pelaan heidän kanssaan lautapelejä ja luen heille ääneen. Heillä on aina puhtaat ja ehjät vaatteet, eikä kukaan koskaan lähde liian lyhyissä pieneksi jääneissä housuissa mihinkään.

Itse olen aina pitkämielinen ja hellä, enkä koskaan huuda lapsilleni. Itseasiassa en menetä malttiani milloinkaan. Olen hauska, turvallinen ja hyväntuulinen äiti ja kasvatan lapsia, joilla ei ole vähäisintäkään traumaa mistään, koska olen ollut täydellinen.

Mielikuvamme ja todellisuutemme elävät usein omaa elämäänsä. Niiden yhteensopimattomuus tekee elämästämme hankalaa. Aiheuttaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita. Puhumme siitä, miten meiltä odotetaan yhtä ja toista, mutta olemme huonoja viemään oivalluksiamme käytäntöön. Jatkamme venymistä ja syyllistymistä. Yritämme suorittaa jotain, mihin resurssimme eivät riitä.

Pinaattilettupaketin kohdalla nopea arvioni oli tämä: ravitsemuksellisen täydellisyyden  sijaan laitoin edelle hyvän tunnelman, yhteisen hetken. Helpotuksen ja keveyden tunteen. Järjestin nopeasti arvoni: jos laittaisin ruokaan liittyvän perfektionismini edelle, ei minulla tänään olisi jaksamista olla millään muulla kriteerillä hyvä äiti. Tänään oli näin. Tänään minulla ei ollut voimia olla sekä täydellinen ruoanlaittaja että läsnäoleva äiti. Päätin olla läsnäoleva äiti.

Otin valinnastani kaiken irti. Harpoin keveänä kuin perhonen marketin käytäviä ja juttelin kuopukseni kanssa ninjoista, taistelijoista ja sotureista. En hermostuttanut itseäni tai häntä huutamalla käytävien väleissä, ettei siellä saa juosta ja että vielä pitäisi jaksaa. Ettei saisi mennä liian kauas. En edes katsellut muropaketteja, luomumunia tai banaaneja, sillä olin täydellisen syventynyt kiinnostavaan keskusteluun, jossa ninjat rökittivät ritarit, sillä ritarit on nyt so last season. En ollut huolissani kakkahädästä.

Sen sijaan tunsin itseni voimakkaaksi ja kykeneväksi. Äidiksi, joka kohta ruokkisi lapsensa. Just like that.

*Kalttaan? Mitäs nokkosille tehdäänkään, jotta niitä voi syödä?

***

Teksti on julkaistu myös HIMA Happiness -konseptin sivuilla.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: