Muistan kun opettajani sanoi minulle kerran, että kun yksi ihminen oikeasti tekee sisäisen työnsä, koko sen maan työ on tehty. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Jokaisen pyhimyksen jälki näkyy maailmassa pysyvästi.
Minulle nuo sanat ovat inspiroivia. Ihmiselle, jolle auttaminen on jotenkin keskeistä. Saavuttaminen ja optimaalinen ajan ja vaivan kohdistaminen.
Herääminen, henkisyys tai vaikkapa sydämen avautuminen tuovat usein mukanaan halun auttaa. Mukana on mielestäni usein oman avuntarpeen heijastamista ulkoiseen maailmaan. Samalla, jokaisen meidän sydämessä asuu pieni auttaja, sillä sydän on luonnostaan kaikesta ja kaikista välittävä. Sydämessämme asuu lähimmäisenrakkaus.
Olen käyttänyt paljon aikaa toisten auttamisen. Sen kaiken lomassa palaan yhä uudelleen sen huomion äärelle, että keskittyessäni omaan sisäiseen työhöni, asioita tapahtuu enemmän myös ympäristössä. Joka kerta, kun menen läpi jostain asiasta itsessäni, annan jollekin tilaa, joka on ollut piilossa, tai huomaan jotain uutta itsessäni, vaikutukset leviävät koko maailmaan. On kuin puhdistaisin silmälasejani ja maailma alkaa muuttua ympärilläni sen jälkeen, katse kerrallaan.
Ykseys. Se, että ei ole olemassa kuin yksi työ, joka on tehtävä, näyttäytyy noissa hetkissä selkeästi. Minä olen työmaani.
On tietysti totta, että me voimme auttaa samalla toisia. Osoittaa välittämistä, ojentaa auttavan kätemme ja tarttua toimeen silloin kun meillä on siihen mahdollisuus. Tämäkin työ tapahtuu luontevammin ja saamme siihen enemmän mahdollisuuksia, kun osaamme kääntää huomiomme oikeaan suuntaan, sisäänpäin.
Koetan tehdä parhaani omalla työmaallani ja kutsun sinut myös tähän yhteiseen työhön siellä omalla työpisteelläsi.
Sanotaan, että voima täytyy löytää itsestä. Kuitenkin omasta rakkaasta, ystävistä, perheenjäsenistä, työkavereista ja tuntemattomistakin saa niin heikoilla hetkillä kuin hyvinä aikoina voimaa.
Kun katson rakasta ihmistä silmiin ja näen hänen katseessaan lempeyttä ja rakkautta, se rauhoittaa ja nostattaa omaa mielialaa. Kun katson sisääni näen, että se voima on omani, jonka toinen sai liikkeelle.
Tarvitsemme toinen toisiamme nostattamaan omaa voimaamme.
Lapsena meitä on joko tuettu oman voiman vahvistumisessa tai lannistettu, usein tietenkin molempia. Tärkeintä olisi, ettei alaspainaminen olisi ollut niin vahvaa, että se latistaa meidän muiden armoille myös aikuisena. Jos näin on käynyt, olisi hyvä pystyä tiedostamaan oma käyttäytymiskaava ja etsiytyä kohti uudenlaisia rakastavia ihmissuhteita ja asioita, joiden tekemisestä saa voimaa.
Tällöin voi nousta takaisin omaan voimaansa.
Nuoruudesta alkaa kierre, jossa totumme joko menemään kohti niitä asioita, jotka vahvistavat voimaamme tai kohti niitä asioita, jotka pitävät sen matalalla, koska se on tuttua ja turvallista. Kaikki rajojen rikkominen on pelottavaa.
Moni pelkää omaa voimaansa.
Aikuisena voi tietoisen hyväntahtoisesti hyödyntää muita siinä, että antaa ihmisten kannatella ja opettelee ottamaan rakkautta vastaan. Kun sitä ei kiellä, voi turvallisten ihmisten kanssa opetella avaamaan itsensä pelottomasti ja häpeämättömästi paitsi läheisten rakkauden osoituksille myös tuntemattomien hyväntahtoisuudelle. Rakkautta tuntee syvästi, kun oppii avautumaan ja ottamaan sitä vastaan.
Ihmisissä on sisäänrakennettuna alitajuinen tarve kannatella muita. Siksi aivomme tuottavat dopamiinia ja hyvänolontunteen, kun olemme pystyneet olemaan hyödyksi jollekin toiselle.
Tuotetaan iloa itsellemme ja muille ottamalla antamisen lahja vastaan. <3
Kirjoittaja Maiju Palin on vuoden vanhan poikavauvan kotiäiti ja uusperheen äitipuoli. Maiju kirjoittaa blogia nimeltä Uusperhe & UnelmaNaiseuden Voima-sivulla.
Saamme rakkaudettomuuden usein perinnöksi.
Se on jokin sukupolvelta toiselle kulkeutunut häpeällinen kohta ihmisyydessä, jota ei ole haluttu katsoa ja kohdata vaan se on mieluummin vaiettu, ohitettu tai kielletty.
Rakkaus perimmiltään on oikeutta olla olemassa, hyväksyntää tulla nähdyksi ja kuulluksi kaikkinensa. Rakkaudella ja hyväksynnällä on parantava vaikutus, ne vapauttavat energiaa käyttöömme. Hyväksyntä vapauttaa meidät olemaan avoimia ja kohtaamaan muut ihmiset aidosti. Häpeä ja kieltäminen taas vie energiaamme koska ne vaativat aina strategioita, jotta voisivat lymytä näkymättömissä.
Kun olit lapsi vanhempasi saattoivat uhrata aikaa enemmän työlle, alkoholille, harrastuksille, sisaruksillesi tai televisiolle kuin sinulle. Olet ehkä menettänyt toisen tai molemmat vanhempasi liian aikaisin. Vanhempasi ehkä erosivat, kun olit lapsi tai ehkä sinut on adoptoitu. Ehkä et tullut muuten vain ymmärretyksi ja et saanut kaipaamaasi huomiota.
Meistä lähes jokainen on saanut jonkinasteisen rakkaudettomuuden kokemuksen kantaakseen – ja parantaakseen. Meillä kaikilla on työtä luoda isompaa rakkauden kokemusta maailmaan, ja useilla se alkaa siitä, että parannamme ensin sen osan itsestämme, joka jätettiin hoidettavaksemme.
Oletpa ihmissuhteessa tai yksin, kukaan toinen ei koskaan voi täyttää rakkaudettomuuden aiheuttamaa vajetta sinussa. Tuo kipua hohkaava tyhjä kohta on yleensä niin tuskallinen kohdata, että siihen päälle me yritämme keksiä kaikenlaista oheistoimintaa.
Ihmissuhde on yksi yleinen laastari, jota siihen koitetaan sovittaa.
Rakkaudettomuuttamme ei kuitenkaan kukaan muu voi paikata kuin me itse. Se tuska tarvitsee korjaantuakseen omaa oivallustamme, omaa läsnäoloamme ja parantuakseen aikaa joskus vain lyhyen hetken – sen välttely taas voi viedä koko eliniän.
Parhaassa tapauksessa toisen ihmisen tuki tuo ehdottomasti korvaamatonta lempeyttä tuskan kohtaamiseen, mutta kipu on kohdattava itse.
Olen kipuillut omia haavojani jokaisessa parisuhteessani. Ne ovat vaikuttaneet jokaiseen suhteeseeni, tiedostinpa sitä tai en. Nykyisessä parisuhteessani olen tullut tästä koko ajan tietoisemmaksi.
Minulla itselläni ei ole ollut elämässäni läsnäolevaa isää. Hän teki itsemurhan, kun olin reilu kaksivuotias. Samalla kertaa hän halusi tappaa lapsensa. Se oli hyvin lähellä, että hän olisi onnistunut perhesurma-aikeissaan. Olin teho-osastolla kaksi viikkoa toipumassa teräaseen iskuista, joita murhayritys minuun jätti. Minä selvisin, isäni ei.
Jo isän poissaolo jättää jonkinlaisen tyhjiön, mutta minä sain vielä jättiläismäisen trauman. En pelkästään kokenut tulevani hylätyksi, vaan koin olevani jollain niin syvällä tasolla epätoivottu, että koko olemassaoloni oli väärin. Minunhan piti kuolla, niin ”väärä” olin.
Tuollaiset uskomukset tapahtuneesta tallentui alitajuiseen osaan minua, jonnekin minne pieni lapsi varastoi kokemuksiaan. Muistin ulottumattomiin, vaistonvaraiselle alueelle.
Kun tuo trauma aktivoitui minussa lapsena, se oireili psykosomaattisina tuskallisina selittämättöminä kipuina, teini-iässä masennuksena ja aikuisiällä päihdeongelmana, itsetuhoisuutena ja vahingollisina ihmissuhteina. Kesti pitkään ennen kuin aloin haluta tai osata ottaa vastuuta omasta tuskastani.
Lopetin juomisen. Lopetin pakenemisen. Aloitin matkan jolla olen edelleen. Aloin kohtaamaan tuskaani, jonka rakkaudettomuuden kokemus minuun jätti.
Tunnetasolle ja hyväksynnän tilaan voi olla vaikea päästä, koska olemme tottuneet elämään mielentasolta. Järkeilemme, selitämme tai vähättelemme. ”Meillä ei ole oikeutta.” Tai tuntuu liian pahalta kokea se tuska, mikä meissä on, ja siirrämme sitä tulevaisuuteen kaikin tavoin. ”Poissa silmistä, poissa mielestä.”
Emme kuitenkaan aidosti voi paeta sisäistä todellisuuttamme. Tunteet seuraavat koko ajan meissä. On jo tutkittua tietoa se, miten tunteet aiheuttavat sairauksia, niin mielen kuin fyysisen kehonkin tasolla. Voimme parantaa itseämme kohtaamalla itsemme rehellisesti.
Tunteita rehellisempää mittaria ei olekaan.
Jos jokin tuntuu pahalta, siinä on meille jokin viesti. Viesti ei välttämättä ole se, että kokemus olisi meille pahaksi, vaan se muistuttaa meitä jostain menneestä ja nostattaa meissä pintaan jotain joka joskus tuntui pahalta. Siksi kokemus voikin tässä hetkessä olla meille lahja. Lahja paranemiseen.
Kaikki kokemukset on varastoituneet meihin, vaikka emme niitä tiedosta muistavamme. Siksi pakeneminen on sikäli järjetöntä. Tunnetaso on sellainen minne logiikan, selittämisen tai järjen avulla ei pääse. Tunnetasolle pitää mennä kokemaan sinne varastoituneet tunteet. Ne pitää ”nollata” hakemalla ne luokse, viipymällä niiden luona, läsnäolevasti, täydesti hyväksyen ja kokemalla ne uudelleen hyväksynnän kautta.
Tunteita ei pysty analyyttisesti ohittamaan tai selittämään pois. Tunteissa ei tarvitse myöskään velloa tai märehtiä. On mahdollista antaa itselleen turvaa vaikeassa tunteessa pelkästään olemalla, hyväksymällä, että tältä tuntuu nyt, minun ei tarvitse paeta vaikeata tunnettani. Oman hyväksyvän läsnäolon tilassa tunne saa tuntua ja nousta ja sitä kautta eheytyä.
Olen kokenut, että joskus oman tuskan parantaminen on juuri näin ”yksinkertaista”.
Se tuntuu tuskalliselta – tuskan kokeminen on aina sitä, mutta muuta emme välttämättä tarvitse. Kun ihmisessä itsessään alkaa olla tarpeeksi rakkautta itseään kohtaan tämä alkemia on mahdollista.
Aihe on synkkä, koska kipua aiheuttava tunne on pahin mahdollinen, jota väistelisimme viimeiseen asti. Ja se määrittää pitkälti elämäämme. Voisiko tuo kipu kuitenkin loppujen lopuksi olla ystäväsi? Voisiko maailmaa vahvasti muovaamasta aiheesta saada kevyen kohtaamalla se tosiasiana, asiaan kuuluvana, meille annettuna tehtävänä? Voisimmeko saada vertaistukea jo siitä ajatuksesta, että melkein kaikilla on samanlainen tehtävä?
Kysymys ei ole vain meistä. Kysymys on myös läheisistämme ja lapsistamme. Niin kauan kuin välttelemme oman tuskamme kohtaamista siirrämme sitä lapsillemme, ja se kulkee perintönä eteenpäin kunnes joku pysäyttää sen.
Kaunat, katkeruudet, pelot, epävarmuudet ja häpeä eivät poistu ennenkuin ne kohdataan ja hyväksytään. Ne eivät poistu piilottamalla, pakenemalla, valehtelemalla, puhumattomuudella tai kieltämällä. Nuo tunteet siirtyvät sukupolvelta toiselle perintöinä joita kukaan ei valinnut tai halunnut oikeasti.
Voisitko sinä olla se lenkki ketjussa joka katkaisee tuon jatkumon?
Voisitko sinä kasvattaa rakkautta rakkaudettomuuden tilalle itsessäsi?
Olla läsnä omille haavoillesi, omille rakkaudettomille kohdillesi ja vapauttaa itsesi tuskasta kohtaamalla se suoraan? Jos vastasit kyllä, miten voisit tehdä tästä kokemuksesta lempeämmän itsellesi?
Olet jo kärsinyt, miten voisit pudottaa sen harteiltasi?
Voisitko ottaa apua vastaan ja valita kohdata itsesi ja tunteesi rehellisesti?
Oman kokemukseni mukaan matkaa ei tarvitse tehdä yksin.
Kun teet päätöksen lähteä matkaan, maailma tarjoaa juuri sen tuen, mitä tarvitset.
Loput voimat tulet löytämään itsestäsi, uskotpa sitä tai et. Sinä olet vahvempi rakkaudessa kuin uskotkaan.
Rehellisyys omia tarpeita kohtaan on niin harvinaista että se usein käsitetään väärin. Sitä voidaan pitää ilkeytenä, itsekkyytenä tai töykeytenä.
Jos sinua pyydetään tekemään jotain tai menemään jonnekin, mietitkö ensimmäiseksi mitä toinen odottaisi sinun vastaavan? Jos et jaksa tai halua, alatko kääriä sanojasi lempeään pumpulikuorrutukseen? Mitähän se minusta ajattelee jos vastaan niin tai näin? Alatko varovaisesti rakentaa läpinäkyvää pakoreittiä?
”Ehkä, katsotaan sitä sitten myöhemmin…”
”Palataan asiaan…”
”Kuulostaa tosi mukavalta, pitää tarkistaa pääsenkö…”
Löydätkö itsesi kerta toisen jälkeen teeskentelemästä, puhumasta ympäripyöreitä tai välttelemästä toista? Sorrutko lopulta valkoiseen valheeseen, jonka jälkeen kipristelet syyllisyydessä ja häpeässä? Olet huono ihminen ja teit väärin? Seuraavalla kerralla kyllä teet vaikka mikä olisi, lupaat itsellesi ja saat hetkeksi rauhan. Huomaat pian vältteleväsi kohtaamista tuon ihmisen kanssa, sillä edelleen et halua. Mutta lupasit itsellesi… ja PAM, taas pistävä syyllisyys.
Tämä on se tapa mihin monet meistä on esimerkillä opetettu. Kiertelemme ja kaartelemme totuuden ympärillä. Vanha kunnon ”EI KIITOS” saa monet haukkomaan henkeään. Miten törkeää, eikä mitään pätevää syytä edes annettu! Se vetää ihan sanattomaksi!
Niin sen kuuluukin vetää, kunnioituksesta rohkeaa rajanvetäjää kohtaan!
Omien rajojen tunteminen ja rohkeus rehellisesti kertoa toisille näistä rajoista selkeästi ja suoraan on yksi tärkeimpiä taitojamme. Ilman rajoja emme voi löytää tasapainoa, josta kumpuaa suurin voimavaramme, rakkaus. Jatkuvasti muuttuvina ja elämästä oppivina tätä rajanvetoa harjoitellaan koko elämän ajan, sillä mitä rohkeampia ja rakastavampia meistä tulee, sitä rajattomammaksi elämämme muuttuu. Mitä enemmän tilaa, sen varmempia meidän tulee itsestämme ja tekemisistämme olla.
Sinulla on sisälläsi alati muuttuva totuus itsestäsi. Se totuus on viisautta löytää tasapainosi, kunnioittaen henkisiä ja fyysisiä rajojasi.
Sinulla on vastuu totuudellesi, mutta et ole vastuussa totuudestasi.
Vastuusi on olla rehellinen ja kertoa totuutta rajoistasi, mutta siihen se vastuu jää. Et ole vastuussa kenenkään muiden totuuksista. Kun toinen ottaa totuutesi vastaan, se sekoittuu heti hänen omaan totuuteensa ja hänen uskomuksiinsa siitä mikä riittää ja miten muiden kuuluisi käyttäytyä, joten se ei edes ole enää sinun totuuttasi.
Vapauta itsesi, äläkä jää murehtimaan mitä toinen on totuudestasi mieltä. Se ei kuulu sinulle.
Vapauta itsesi ympäripyöreydestä ja ole suorasukainen ja totuudenmukainen. Elämästäsi tulee yksinkertaisempaa.
Vapauta itsesi täydellisyyden tavoittelusta, ole epätäydellinen elämän opiskelija. Annat esimerkilläsi muillekin luvan opiskella.
Jokaisen tunteen tarkoitus on ohjata meitä elämässä kohti omaa totuuttamme. Häpeä ja syyllisyys opettavat tehokkaasti rajoja ja näitä raskaina pidettyjä tunteita voisi alkaa kunnioittaa suurina opettajina. Häpeä opettaa henkisiä rajoja. Mihin olemme tällä hetkellä valmiita ja mitkä ovat odotuksemme itseltämme ja muilta? Syyllisyys opettaa meidät tunnistamaan realistisesti omat heikkoutemme ja rajoittuneisuutemme ja myös voimavaramme ja taitomme.
Häpeä ja syyllisyys tulevat ja pysäyttävät kun aiomme toimia omaa totuuttamme vastaan.
Häpeä on voimakas mielipaha ja pettymys, jota koemme, kun tavoiteltu tai toivottu tarpeemme huomioon ei toteudukaan. Häpeän avulla keräämme sisäistä turvaa ja ulkoista tukiverkkoa kohdata tätä maailmaa. Häpeä on kuin tiukka mutta reilu erotuomari, joka pysäyttää, jos vaadimme itseltämme tai muilta liikaa. Häpeä palauttaa meidät luonnon hitaaseen tahtiin, jotta voisimme hellittää, hengittää ja arvioida tilannetta uudelleen.
Häpeä voi tukahdutettuna saada meidät luovuttamaan ja epäilemään itseämme. Vertailemme itseämme muihin ja olemme sitä mieltä ettei meistä ole mihinkään. Olemme liian sellaisia ja liian vähän tuollaisia. Kun tunnemme itsemme arvottomiksi, unohdamme itsemme, sokeudumme tarpeillemme ja rajat kietoutuvat liian tiukaksi ympärillemme. Tukehdumme häpeään ja meistä voi tulla ankaria ja kovia itsellemme ja muille.
Syyllisyyden tunne lamaannuttaa, johdattaen tehokkaasti takaisin oikealle polulle. Se laittaa miettimään fyysisiä rajojamme, keskittymään itseemme ja tekoihimme. ”Menitkö liian pitkälle? Sanoitko tuon kauniisti? Käyttäydyitkö oikein? Muistitko kiittää? Valehtelitko? Rikoitko lupauksen?” se kysyy. Niinhän sitä sanotaan, että ”oma tunto” alkaa kolkuttaa.
Syyllisyys voi tukahdutettuna laiskistaa, sillä onhan paljon helpompaa antaa periksi kuin vetää rakkaudella rajoja. Antaa periksi vinkuvalle lapselle ja ostaa tikkari kaupasta. Antaa periksi puolisolle ja niellä solvaukset. Antaa periksi pomolle ja jäädä taas ylitöihin. Tai sitten voi tehdä kaiken muiden puolesta, ettei kukaan vain pääse syyttämään laiskaksi ja välinpitämättömäksi. Rajat ovat liian kaukana ja juoksemme hikisinä niitä kohti. Miellytämme kaikkia ja uuvumme sisäisen piiskurin komennuksiin juosta vielä lujempaa.
Älä tukahduta häpeää ja syyllisyyttä. Antaudu niiden viestille, opi niiltä ja kiitä niitä. Lähde kulkemaan niiden viitoittamaa tietä, hapuillen rohkeasti kohti rajojasi tai venytellen niitä niin, että voit hengittää helpommin. Hyväksy se, että kaikki uusi opitaan parhaiten virheiden kautta joten et voi välttyä niitä tekemästä. Ole rehellinen myös virheistäsi. Kerro, että opettelet uutta taitoa. Opettelet rehellisyyden kautta tunnistamaan rajojasi.
Jokainen joka sinusta välittää, haluaa kannustaa sinua löytämään ne.
Kirjoittaja Camilla Tuominen on Emotion Tracker (www.emotiontracker.fi) start-up yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja, tunneluennoitsija, visualisoija sekä kolmen teini-ikää lähestyvän pojan äiti. Camillalta on ilmestynyt Tunnekuvakirja – tunnesekamelskasta tunteiden ymmärtämiseen (Readme.fi 2016) sekä Koululaisen rahakirja (Readme.fi 2016) yhdessä Terhi Majasalmen kanssa. Camillan on visuaalista blogia voi seurata Huffington Postissa. Henkilökuva: Ciin Stenfors
Voi ei! Täh! En saa tätä asiaa pois päästäni! Ei se nyt niin iso asia ole! Unohda se! Ei onnistu! Argh!
Jos jotain päätin viisi vuotta sitten kun lähdin nykyiselle tunneyrittäjämatkalleni oli, että en stressaa. Syteen tai saveen, menestystä tai ei, mutta säilyttäisin hyvän oloni ja otin mielenrauhan suurimmaksi menestyksen mittarikseni. Siinä suhteessa hyvin on mennyt: voin laskea yhden käden sormin ne kerrat kun olen tuntenut stressiä tai ahdistusta näiden vuosien aikana (mutta paljon kyllä mm. jännitystä, pelkoa ja epävarmuutta, mutta ne ovat asia erikseen).
Mutta nyt stressi hyökkäsi päälleni. Järjellä katsottuna: minulla ei ollut syytä tuntea näin. Olin tehnyt tälläisen excel-rallin aikaisemminkin, osannut ja selvinnyt. Mutta silti. Huomasin kuinka ajatukset alkoivat kiertää pienempää ja pienempää kehää, järki alkoi sakata, sykkeet nousta, epätoivon meri kutsua.
Mielenkiintoista! Ajattelin illalla kun olin selvinnyt kaikesta ja piirsin päivän tapahtumat muistiin. Silloin tunsin kiitollisuutta, että olin pystynyt seuraamaan stressin toimintaa myös lintuperspektiivistä ja olin päässyt livenä pitkästä aikaa huomaamaan kuinka luennoilla opettamani asiat toimivat käytännössä. Muistin taas kuinka hyviä opettajia vaikeat tunteet ovat – kun ne vain uskalletaan kohdata pullottamisen sijaan. Vaikeat tunteet usein kirkastavat arvojamme ja vievät voimalla kohti päätöksiä. Minä tein oman prosessini ansiosta myös hyvin selkeän ja tärkeän päätöksen.
Näin päiväni eteni ja näin selvisin tunnemyrskystäni.
1. Kun #ahdistuspahdistusepätoivo hyökkää
Niin minä sen nimeän. #ahdistuspahdistusepatoivo. Se tunne kun yrität ja yrität, mutta pikku hiljaa epätoivo alkaa hiipiä mieleesi: selviänkö sittenkään? Ehdinkö? Osaanko? Entä jos? Mitä sitten? Ajattelu tahmaantuu, tulee virheitä, kognitiiviset kyvyt heikkenevät sitä mukaan kun ajattelu siirtyy tulevaisuuteen pois tästä hetkestä. Päässä vanhat aivot alkavat katsoa pikkaisen huolissaan etuotsalohko nuorikon toimintaa ja ottamaan ohjia siltä itselleen varmuuden vuoksi – ja tällöin toimintamalleiksi tulee tylyt taistele, pakene tai jäädy. Tästä johtuu tunne, että ajatukset pyörivät kehää (vanhoissa aivoissa ei ole tarvita näitä hienoja ajattelutaitoja), keho alkaa oireilla mm. syke nousee, kädet alkavat hikoilla, vatsa kuplia.
Piirros: Camilla Tuominen. Klikkaa kuva suuremmaksi!
2. Ilmatilaa NYT!
On ihan turha yrittää miettiä mitään fiksua ratkaisua edellisen kaltaisessa tilassa ennen kuin on ensin raivannut ilmatilaa aivoille. Pitää pystyä pysäyttämään kierre millä keinolla hyvänsä, johon on ajautunut. Esimerkiksi nouse ylös ja mene hakemaan kahvia, vaihda paikkaa, lue hetki kirjaa, kuuntele musiikkia, hae halauksia, hypi, lähde kävelylle.
Pitää muistaa hengittää – se unohtuu helposti kun tunnelma alkaa tiivistymään. Perspektiivin laajennus. Tavoitteena on saada pysäytettyä kehon stressireaktio ja ottaa ohjausvastuu taas itselle ja etuotsalohkolle.
3. Havainnoi tilannetta tuomitsematta ja tee ensimmäinen teko
Mitä nyt oikeastaan tapahtuu? Mitä tunnen? Mikä tässä on oikeasti ongelmana? Meillä on taipumus lisätä asioiden päälle kerroksittain erilaisia tulkintoja, ennakkoluuloja ja pelkoja, jolloin pienikin asia voi saada isot mittasuhteet. Nyt kun pää on saatu rauhoitettua, on kognitiiviset kyvyt taas käytössä ja huomaat, että ratkaisuehdotuksia alkaa pikkuhiljaa tulla mieleen kuin itsestään. ”Ai niin, sehän lupasi auttaa, jos minulla on ongelmia excelin kanssa!” minä huudahdin itsekseni autossa kun olin matkalla kotiin. Puhelin käteen ja otin ensimmäisen askeleen kohti tilanteen ratkaisemista.
4. Lisädoupit kehiin
Kun teemme haastavia juttuja, meiltä vaaditaan paljon, on tärkeää olla hyvässä kunnossa henkisesti ja fyysisesti. Mitkä asiat tuottavat minulle oikeasti nautintoa? Mistä saan positiivista energiaa, hyvää oloa, voimaa? On tärkeää tunnistaa ero sillä, että hyödyntää positiivisten asioiden tuomaa extra energiaa siitä, että douppaa niillä itseään tukahduttaakseen ja pullottaakseen negatiiviset tunteet tai ajatukset.
Piirros: Camilla Tuominen. Klikkaa kuva suuremmaksi!
5. Mitä opin?
Jokainen tilanne opettaa, jos kuuntelemme sen viestin. Varsinkin voimakkaat negatiiviset tunteet, usein puskevat meidät ohi mukavuusalueen ja saatamme oppia yllättäviä asioita itsestämme kun epäoleellisen melu katoaa. Asioiden karuus voi tuoda kirkkaammin esiin esim. omat arvot ja rajat, joka voivat auttaa päätösten tekemistä tulevaisuudessa. Minä ainakin opin, että en enää ikinä tee tätä excel-rallia yksin, vaan ulkoistan sen, koska minun vahvuuteni tulee paljon paremmin hyödynnetyksi muiden asioiden äärellä.
Seuraavan kerran kun negatiivinen tunne valtaa sinut, kokeile suhtautua siihen uteliaammin. Mitä tämä energialataus auttaa sinua näkemään? Mikä on totta nyt kun olet vahvan tunteen vallassa? Miltä tuntuu jälkeenpäin kun tilanne on mennyt ohi (koska ne aina menevät lopulta ohi)?
Miia Niemelä kirjoittaa värikkään syvällistä ja menevää Miia Merissa – nimistä reissu- ja hyvinvointiblogia, ohjaa joogaa ja seikkailee milloin missäkin päin maailmaa. Intohimona on inspiroida muita elämään korkeinta mahdollista versiota itsestään.
Meissä ja meidän ympärillämme liikkuu jatkuvasti energiaa. Jokaisen atomin ydin on energiaa. Ihmiskehossa ja sen ympärillä uskotaan olevan tuhansia ja tuhansia energiakeskuksia eli chakroja. Joogassa ja sen sisartieteessä ayurvedassa keskitytään yleensä seitsemään päächakraan, jotka sijaitsevat linjassa selkärangan kanssa ja kehon tärkeimpien sisäelinten ja umpirauhasten alueella. Chakrat reagoivat ajatuksiin, tunteisiin, elintoimintoihin, verenkiertoon ja hormonaaliseen toimintaan – käytännössä kaikkeen. Kehomme on todella viisas ja herkkä psykofyysinen koneisto, jota meidän aivokapasiteettimme ei riitä huijaamaan.
Alhaalta päin laskettuna kehon kolmas chakra, solar plexus tai toiselta nimeltään manipura chakra, on henkilökohtainen lempparini. Sijainti on ylävatsan alue, ja näin ollen kyseinen energiakeskus on yhteydessä mm. ruuansulatukseen, maksaan, ihoon, älyyn ja vatsaan. Solar plexus on itsetunnon, itsekunnioituksen ja tahdonvoiman koti. Sen ollessa tasapainossa olemme usein elämäniloisia, spontaaneja, esteettömiä, rohkeita ja aikaansaavia. Eri olosuhteet ja elämäntilanteet vaikuttavat kuitekin jatkuvasti tähänkin chakraan, ja toisinaan se saattaa joutua epätasapainoon.
Yliaktiivisena tämä sisäinen tulikeskuksemme voi tehdä meistä liian kunnianhimoisia, manipuloivia, ylikriittisiä ja työnarkomaaneja. Emme ehkä koe olevamme tarpeeksi hyviä ja arvostettavia, jolloin kompensoimme tunnettamme jatkuvalla suorittamisella. Solar plexuksen ollessa aliaktiivinen voimme muuttua eristäytyneiksi, masentuneiksi ja oman talenttimme ja itsetuntomme suhteen heikoiksi ja ”luovuttaneiksi”. Epätasapainossa tällä chakralla toimii niin sanotusti ”kaikki tai ei mitään” – mentaliteetti. Joko haluamme välttämättä olla parhaita ja menestyneitä, tai sitten olemme menettäneet kiinnostuksemme ihan kaikkeen. Kultainen tasapainon keskitie olisi tietenkin se kaikista ihanteellisin olotila meille jokaiselle.
Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi solar plexus vastaa itsekurista, itsevarmuudesta, rohkeudesta ja oman persoonallisuutemme lämmöstä. Se on kuin sisäinen aurinkomme, joka tasapainossa ollessaan antaa energiaa haasteiden kohtaamiseen ja elämässä eteenpäin pääsemiseen. Meissä jokaisessa on tämä aurinko. Sen elementti on tuli, väri keltainen ja ääni ”ram”. Siihen saa tuntumaa, eloa ja tasapainoa keskivartaloa aktivoivalla treenillä (joogan asanoista esimerkiksi dhanurasana ja virabhadrasana 1 & 2) ja terveellisellä ja onnellisella ravitsemuksella. Myös meditoidessa voi aktivoida solar plexusta keskittämällä hengityksen ja ajatukset ylävatsan alueelle, ja ajattelemalla keltaista pyörivää energiapalloa. Jokainen meistä tuntee itsensä parhaiten, ja kun oma olo ei tunnu hyvältä ja tasapainoiselta, löytyy vastaus yleensä meistä itsestämme. Kun kehoa malttaa kuunnella, kunnioittaa ja arvostaa, se kyllä kertoo meille missä mennään ja mitä kannattaa tehdä.
Tunne sisäinen palosi. Anna tämän intohimoisen energian säteillä lävitsesi ja valaista kaiken ympärilläsi. Antaudu ja sula sen lämpöön. Tästä chakrasta löydät yhteyden loputtomaan potentiaaliisi – kunnioita sitä ja anna sen viedä sinua eteenpäin. Sinulla on voima valita ja saavuttaa hienoja asioita elämääsi. Solar plexus on tämän voiman ydin.
Useimmilla meistä on palava halu tietää, mikä on oman elämämme tarkoitus, mitä on onnellisuus, miksi me olemme täällä ja mitä meidän kuuluisi olla tekemässä. Kuitenkaan emme näihin kysymyksiin voi saada vastausta mistään muualta kuin itseltämme. Kuuntele siis hiljaisuuden vallitessa itseäsi, mitä sinä vastaat? Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.
Markkinointi on minulle vaikeaa. Sen rinnalla henkisyyden markkinointi tuntuu juuri nyt lähes mahdottomalta. Pohdin juuri omaa koulutusohjelmaani. Mitä sanoa siitä? Tule mukaan ja toteuta kaikki unelmasi? Niinhän muistakin kursseista sanotaan. Mutta ei se tunnu todelta tai paikkansapitävältä.
Että kaikki ihmissuhteesi parantuvat? Että saat ratkaisun ongelmiin, joita yrität ratkoa? Että löydät kumppanin joka täydentää sinut? Kuinka selittää se, että tämä kaikki on totta, mutta täysin eri tavalla, kuin ihmiset ajattelevat. Että se onnellisuus ja vapaus, johon viittaan koulutusohjelmani nimessä, on jotain täysin muuta, kuin se mitä luulemme etsivämme.
Sisäinen työ on
Luopumista. Irtipäästöä kaikesta siitä, minkä kuvittelemme tietävämme. Suojista luopumista. Itsensä korjaamisesta ja parantamisesta luopumista. Sydämen särkymistä kaikelle sille, mistä olemme särkyneet. Vaikeiden asioiden kaappiin astumista. Sellaisen ilon sallimista, jonka pelkäämme vievän koko elämämme mennessään. Niin lujan rehellisyyden löytämistä sisältään, että valheemme alkavat vapista.
Että se rentouttaa pienin askelin vastaanottamaan kaiken sen, mitä sisällämme on ja mitä elämä haluaa meille antaa. Että se varastaa meiltä kaiken ja saa hullaantumaan itseensä niin syvästi, että alamme odottaa tilaisuuksia antaa sille vielä lisää. Että sydämemme on täynnä voimaa ja vahvuutta, mutta kun ne avautuvat meissä, sydämemme on avoin kaikelle meissä – ja isolle osalle siitä mitä muissa ja maailmassa tapahtuu.
Että tie totuudellisuuteen käy epärehellisyyteen astumisen kautta. Että pienuutemme on ainoa paikka, josta kuljemme todellisen suuruuden luo. Siis ei vaan kirjoissa, vaan ihan oikeasti meissä. Että saamme käyttöömme tarunhohtoisia voimavaroja, mutta matkalla sinne olemme nöyrtyneet niin paljon, ettei sillä oikein ole merkitystä. Että onnellisuus on niin hiljainen paikka, että paikallaan istuminen ja siihen nojaaminen on parasta, mitä voisit tehdä. Että tämän työn tuloksena sydämesi alkaa kaivata sitä, että olet täysi nolla. Tai se ei enää suostu näyttelemään, että kaikki on hyvin, vaikka toinen osa meissä haluaisi välttää kaikki ne konfliktit, joita tarvitaan elämässämme olevien sotkujen siivoamiseen.
Mitä tämä työskentely antaa?
Päiviä, joiden jälkeen haluat vain nukahtaa, koska olet antanut niin paljon itsestäsi, että sydän on hellänä. Tai toisinaan niin paljon energiaa, että on mahdotonta nukkua. Vaikka ei sillä ole niin väliä, sillä annat mieluummin itsesi inspiraatiolle, kuin huolehdit nukkuma-ajoista. Älä huoli, sisällä herännyt viisaus osaa kannatella myös elämän realiteetteihin liittyviä asioita, ilman, että huolehdimme niistä aktiivisesti. Tätä tulet ihmettelemään, että asiat syntyvät meissä, ilman aktiivista yritystä.
Kohtaat haasteita, joiden selättämisen jälkeen saat postin mukana palkinnoksi isommat saappaat. Löydät niin syvän kontaktin itseen, että moni aiemmin merkitykselliseltä näyttänyt asia omassa toiminnassa, ihmissuhteissa ja suunnitelmissa paljastuu täysin tyhjäksi. Täysin ennalta-arvaamattoman elämän, jonka keskellä koet loputonta selkeyttä. Ymmärryksen siitä, että meidän on tarkoitus olla keskeneräisiä, vailla valmistumista.
Että löydät rakkauden. Mutta rakkaus saapuu usein pukeutuneena suurimpiin pelkoihimme. Että saat paljon, enemmän kuin osasit kuvitella, mutta joka kerta luovut ensin yhtä paljosta. Että vapaudut, mutta vapaudumme itsekkyydestämme ja alamme arvostamaan elämäämme sen sijaan, että rimpuilisimme sitä vastaan.
Ainiin. Unelmat? Ne toteutuvat, kun päästät irti. Tosin eri muodossa, kuin ajattelit. Ihmissuhteet? Niihin liittyvät ongelmat alkavat tulla näkyviin. Alkuvaiheen aktiivisen tutkimisen jälkeen ihan jokainen elämäsi ihmissuhde on muuttunut ja jatkaa muutostaan. Ongelmat? Elämä paljastuu järkyttävän isoksi haasteeksi. Säikähdyksen ja toivottomuuden jälkeen pilke alkaa paistaa silmäkulmassasi ja leikkisän uhmakkaasti tartut siihen lopulta. Kumppani? Se löytyy. Yksinäisyyteen astumisen jälkeen sinusta. Alat nauttia omasta seurastasi ajan kanssa niin paljon, että seuraasi hakeutuvat muutkin, myös hän.
Olen mieluummin rehellinen, kuin kerään ihmisiä kursseilleni
Ohjaamani koulutus kestää reilut pari vuotta. Mutta eihän se pääty siihen. Emme ole sen jälkeen valmiita. Päinvastoin, kuljemme elämässä paljon keskeneräisempänä kuin aiemmin. Alamme olla kärryillä siitä, että meissä lepää myös se, joka ei koskaan syntynyt, ei koskaan kuole, eikä kehity. Mutta ihmisyys, se on seikkailu keskeneräisyydessä. Seikkailu, jonka luonteesta ymmärrämme nyt tarpeeksi antautuaksemme sille. Takuita tästäkään kehityksestä ei ole. Matka vaatii meiltä paljon työtä, antautumista ja rehellisyyttä. Eikä opettajamme, annettu opetus tai yksikään harjoitus tuo tuloksia meille, vaan astumme jokaisen askeleen itseemme ihan itse. Ajattele, ensin maksamme koulutuksesta ja sitten meille vielä sanotaan, että saamme koulutuksesta juuri niin paljon, kuin olemme valmiita antamaan sille.
Mitenpä tätä sitten myyt, kysyy osa minussa hymyillen ja tuntien itsensä hulluksi. Verrattuna normaaliin elämiseen, totuttuihin tapoihin, sisäisen tuomarin sääntöihin ja toiveisiin turvallisen tuntuisesta sekä mukavasta huomisesta, tälle matkalle astuminen ja henkiin herääminen on toisinaan kuin hulluuteen astumista.
Mutta juuri ne henkiin heränneet hullut ovat niitä, jotka kulkevat joukossamme hengittäen rakkautta. Silmät kirkkaudesta ja tavallisuudesta loistaen. Täynnä selkeyttä ja humaltuneisuutta elämän kauneudesta. Sen elämän, joka olisi jäänyt tuntematta, jos sen sijaan olisimme valinneet turvan, varmistelun, kauniit puitteet, minäminä -ajattelun, puolustautumisen, menestyksen ja ulkopuolelta tulevan ohjauksen. Raamattukin sanoo, että kukaan ei voi palvella kahta herraa. Emme voi yhtaikaa olla elossa ja suojautua elämältä. Siksi tarvitsemme koulutuksia, joissa pienin askelin laskemme aseemme alas.
Tämä kirjoitus syntyy kohdasta, joka haluaa rikkoa minussa sen osan, joka kirjoittaa markkinointitekstejä tietäen, että ne eivät ole täysin totta. Siitä, joka on mieluummin rehellinen, kuin kerää ihmisiä kursseilleen. Siitä, joka on valmis ja halukas astumaan yhä syvemmälle tähän koulutukseen.
Sillä hetkellä kun rehellisesti kantaa itsessään sitä, että jokin sisällä kaipaa tukea, ja sanoittaa sen ulos, antaen elämälle mahdollisuuden vastata, osoittaa suurta vahvuutta. Tiedämme tämän kirjoista, mutta on eri asia elää sitä omalla kohdallaan todeksi ja tuntea se.
Vain vahva ihminen pystyy elämään aidossa vuorovaikutuksessa, ei riippuvaisena, mutta altistuen sille, että me tarvitsemme toisiamme. Minulle sellaiset hetket ovat inspiroivia, joissa joku kertoo haavoittuvana omista tarpeistaan. Niissä muistan, mitä rohkeus on.
Pääni laskee arvostuksesta alas sille, joka suostuu sanomaan, ettei kykene kaikkeen yksin.
Onnellisuuden määrittely ei ole yksinkertainen asia. Onnellisuus tarkoittaa luultavasti eri ihmisille eri asioita. Ja jokainen meistä toivoisi olevansa onnellinen, ja jokainen meistä kokeilee erilaisia tapoja, jotta voisi kokea onnellisuutta. Mitä onnellisuus sinulle tarkoittaa ja mistä se syntyy?
Minulle onnellisuus tarkoittaa ennen kaikkea luottamusta ja rauhaa, lepäämistä tässä hetkessä ja itsessä. Tässä viisi asiaa, mitä onnellisuus ei kuitenkaan mielestäni ole.
1. Onnellisuus ei ole mielihalujen täyttämistä
Onnellisuus ei ole sama asia kuin hetkellinen mielihyvä. Usein ajattelemme, että olemme onnellisia ”sitku” olemme saaneet puolison, uuden kodin, työpaikan, uudet vaatteet tai jotain muuta, mikä tuntuu hyvältä. Onnellisuuden siemen on ihan jokaisessa hetkessä, siinä rauhassa ja luottamuksessa, joka kumpuaa suhteesta itseen ja omaan olemiseen.
2. Onnellisuus ei ole onnellisten muistojen toistamista
Moni etsii onnellisuutta niistä hetkistä, ehkä perinteistä, jotka joskus ovat tuoneet onnen. Onnellisuus ei kuitenkaan tule ulkopuolisten puitteiden järjestelystä tai suorittamisesta tietyllä tavalla. Joskus menneisyyden mielikuvien seuraaminen tuo enemmän turhautumista ja pettymystä kuin onnellisuutta, sillä elämä muuttuu ja me itse muutumme, jolloin koemme asioita eri tavoin.
3. Onnellisuus ei ole ikuisia positiivisia tunteita
Onnellisuus ei ole pelkkää ilon räiskettä ja ikuisia auringonnousuja. Elämään kuuluu myös ne tunteet, jotka eivät tunnu hyvältä. Surullinenkin voi olla onnellinen: luottaa siihen, että elämä kantaa ja pystyy kohtaamaan kaikki tunteet ja kaikki puolet itsessä.
4. Onnellisuutta ei saavuteta sillä, että sätitään itseä parempiin tuloksiin
Moni pyrkii yhä hienompiin tuloksiin ja saavutuksiin elämässä piiskaamalla itseään. Saattaa olla, että sisäinen puhe kertoo, että koskaan ei ole riittävä tai riittävästi. Ja pohjimmiltaan kaikki tämäkin tehdään siksi, että jossain päämäärässä kaiken tämän taistelun jälkeen odottaa onnellisuus, autuus. Mutta onnellisuus ei ole tila, joka saavutetaan, vaan tila, jonka annetaan avautua itsessä. Onnellisuuden tilan avautumista auttaa lempeys, myötätunto ja rakkaus itseä kohtaan. Muista siis puhua kauniisti itsellesi!
5. Onnellisuus ei synny siitä, että maksimoi oman hyvänsä muiden kustannuksella
Vaikka olemme yksilöitä, olemme myös yhdessä jotain enemmän. Elämme toistemme ja luonnon kanssa synkroniassa, ja se, mitä teemme muille, teemme myös itsellemme. Siksi se, että pyrimme vain maksimoimaan oman hyvämme, ei tuo sisäistä hyvää, onnellisuutta. Kun taas jaamme sydämestämme ja kohtaamme toisemme syvemmällä tasolla, voimme kokea onnellisuutta moninkertaisena, yhdessä.
Kuulet tarinan, jossa joku on edennyt ryysyistä rikkauksiin ja vaikeuksien kautta voittoon. Nyt hän kertoo tarinaansa eteenpäin ja haluaa inspiroida muita.
Sinä olet periaatteessa ihan inspiroitunut. Kuitenkin samalla mietit, että hyvähän tuon on sanoa, koska hän on niin kaunis, hoikka, varakas, hyvästä perheestä, hyvin koulutettu… löydät ainakin jonkin erottavan tekijän teidän väliltänne. Ajattelet, että hänellä on jotain, mitä sinulta puuttuu. Kuvittelet, että sinun elämässäsi on jokin este, jota hänellä ei ollut.
Tavallaan se on tottakin. Sinulla on nimittäin mielessäsi uskomus, joka rajoittaa sinua. Sinä luulet, että sinun lähtökohdistasi ei ole mahdollista saavuttaa jotain, mitä tuo toinen on saanut aikaan. Mutta tuo luulo rajoittaa sinua paljon enemmän kuin se lähtöpiste, jossa oikeasti olet.
Lähtökohtasi voi olla elämässä mikä tahansa, mutta jos et halua nähdä mahdollisuutta astua eteenpäin, pysyt varmasti paikallasi. Jos et pysty – tai suostu – näkemään ovea, se ei koskaan avaudu. Rajoitukset ovat todennäköisemmin mielessäsi kuin ulkomaailmassa.
Kun ihminen on päässyt elämässä jollakin mittareilla pitkälle, meidän on helppo nähdä ulkoapäin kaikki ne voimavarat, joita hänellä on. Totta kai hän pärjää, koska hän on niin vahva ja voimakas ja vaikka mitä. Kun taas itsessämme näemme usein vain ne syyt, miksi emme voisi pärjätä.
Todellisuudessa moni on päässyt astumaan isoja askelia kohti unelmaelämäänsä vaikka kuinka vaikeista lähtökohdista. Mutta oman elämänsä onnistuja ei käytä taustaansa selityksenä sille, että ei pystyisi johonkin. Hän mieluummin kääntää tarinansa voitokseen.
Se inspiroiva ihminen, joka nyt elää unelmaansa, on saattanut tuntea suurtakin epävarmuutta. Hän saattaa tuntea edelleen, mutta epävarmuus ei estä häntä elämästä. Ei haittaa, vaikka välillä pelottaisi – todellista rohkeutta on astua eteenpäin pelosta huolimatta.
Haaveiletko salaa luovasta elämästä, vaikkapa kirjoittamisesta? Vai haluaisitko haaveilla, mutta et uskalla…? Tutustu Kasva kirjoittajaksi -etäretriittiin. Se pidetään la 14.8. (myös tallenteet saatavilla). Päivän aikana pääset pohtimaan, sanoisitko sittenkin sydämesi kutsulle kyllä 🙂 Tule mukaan ihanaan etätapahtumaan, joka on yhtä aikaa rentouttava ja innostava!
”Ei voi olla totta! Taas kaikki kesän päivystykset osuivat minulle! Miten voi olla mahdollista, ettei Maikki hoida taaskaan yhtään? Tämä on kyllä todella epäoikeudenmukaista!” Näin reagoi työntekijä, joka oli jo vuosia kantanut vastuunsa kesäpäivystyksistä, mutta jonka työtoveri oli yhtä pitkään onnistunut niitä välttelemään.
Oikeudenmukaisuuden toteutuminen on yksi merkittävimmistä työhyvinvoinnin tekijöistä.
Mutta mitä on oikeudenmukaisuus käytännössä?
Terminä oikeudenmukaisuus on liukas kuin saippua. Sitä voidaan tarkastella yksilön tai yhteisön näkökulmasta ja se voi olla muun muassa tasa-arvoon, tarpeeseen tai ansioon perustuvaa. Joskus nämä erilaiset oikeudenmukaisuuden muodot törmäävät toisiinsa ja niiden yhteensovittaminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia.
Aristoteleen mukaan oikeudenmukaisuus toteutuu, kun samanlaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla. Jos moni haluaa pitää lomansa heinäkuussa, mutta kaikkien ei ole työtilanteen vuoksi mahdollista olla yhtä aikaa lomalla, on oikeudenmukaista huolehtia tämän vuoron kierrättämisestä tasapuolisesti työntekijöiden kesken.
Tasapuolisuus johtaa kuitenkin helposti tasapäistämiseen: kaikille työntekijöille tarjotaan samoja ratkaisuja. Nykyaikaiseen työkulttuuriin kuuluu, että työntekijöiden henkilökohtaiset tarpeet pyritään täyttämään niin pitkälle kuin mahdollista. Joku tarvitsee työaikojen joustoa hoitaakseen ikääntyneitä vanhempia, toinen kaipaa sähköpöytää ja kolmas haluaisi tehdä työnsä kahvilasta käsin. Sen sijaan, että tarjotaan kaikille samaa ratkaisua, pyritään kullekin turvaamaan yhtäläiset oikeudet henkilökohtaisten tarpeiden täyttymiseen.
Ansioon perustuva oikeudenmukaisuus toteutuu työssä esimerkiksi silloin, kun joku on saavuttanut tavoitteensa ja hänellä on oikeus ylimääräisiin bonuksiin. Tässäkin on kuitenkin samanaikaisesti huomioitava tasapuolisuuden näkökulma – kaikilla samassa tilanteessa olevilla on oltava samanlaiset mahdollisuudet tavoitteisiin perustuvien bonusten saamiseen.
Oikeudenmukaisuuteen liittyvät vahvasti oikeudet ja velvollisuudet. Minun oikeuteni rajautuvat sinun oikeuksiisi ja minun velvollisuuksiini.
Minulla on oikeus tehdä työni ja pitää lomani, oikeus onnistua ja saada kiitosta työstäni. Mutta myös kaikilla muilla työyhteisöni jäsenillä on samat oikeudet ja minun oikeuteni rajautuvat siihen, että minun on huomioitava myös muut. Minulla on myös vastuuni siitä, että joustan ja teen kenties vähän muidenkin töitä heidän lomiensa aikaan sekä siitä, että omalta osaltani annan kiitosta, kannustusta ja tukea myös muille. Myöskään johtaja tai esimies ei voi mielivaltaisesti hyödyntää oikeuttaan käyttää valtaa, vaan vallankäyttöä rajoittavat aina vastuu ja velvollisuudet muita kohtaan sekä esimerkiksi työntekijöiden oikeudet hyvään johtamiseen.
Monissa Aasian ja Afrikan maissa oikeudenmukaisuuskäsitys perustuu ennen muuta yhteisön edun toteutumiseen. Tällöin yksilön oikeudet joutuvat joustamaan yhteisön edun toteutumisen hyväksi. Individualismia korostavissa yhteiskunnissa, kuten Suomessa, sen sijaan oikeudenmukaisuus ymmärretään usein yksilön edun näkökulmasta käsin. Työpaikat ovat kuitenkin yhteisöjä, joissa yksilön on usein tingittävä oikeuksistaan, jotta yhteisön etu toteutuu. Lomautukset vaikeassa taloudellisessa tilanteessa tai oman työhuoneen vaihtaminen yhteiseen huoneeseen muiden kanssa tilanpuutteen vuoksi ovat esimerkkejä tilanteista, joissa yhteisön etu voittaa yksilön edun.
Käytännössä kyse on usein yksilön tai yhteisön kokemuksesta: kohdeltiinko minua/meitä oikeudenmukaisesti? Samalla voin kysyä toiminko itse oikeudenmukaisesti muita kohtaan ja osaanko itseänikin koskevissa asioissa huomioida myös muiden, mukaanlukien työnantajan näkökulmat.
Työpaikan oikeudenmukaisuutta ei voida tiivistää manuaaleihin. Toki työpaikalla voi ja tuleekin olla ohjeistuksia ja linjauksia siitä, miten asioissa yleensä toimitaan. Mutta oikeudenmukainen toiminta vaatii aina myös kokonaisvaltaista tilannekohtaista harkintaa ja vahvaa moraalista ja eettistä harkintakykyä: mikä tässä tilanteessa on oikein ja hyvää?
Oikeudenmukainen toiminta on inhimillistä toimintaa. Se edellyttää empatiakykyä eli kykyä ymmärtää asioiden merkityksiä toisen henkilön tai yhteisön näkökulmasta. Tunneälyn merkitystä työyhteisön oikeudenmukaisuuden edistämisessä ei voi aliarvioida.
(Readme.fi 2016) sekä 
