Haluatko auttaa maailmaa ja toisia? Tässä vinkki siinä onnistumiseen

Muistan kun opettajani sanoi minulle kerran, että kun yksi ihminen oikeasti tekee sisäisen työnsä, koko sen maan työ on tehty. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Jokaisen pyhimyksen jälki näkyy maailmassa pysyvästi.

Minulle nuo sanat ovat inspiroivia. Ihmiselle, jolle auttaminen on jotenkin keskeistä. Saavuttaminen ja optimaalinen ajan ja vaivan kohdistaminen.

Herääminen, henkisyys tai vaikkapa sydämen avautuminen tuovat usein mukanaan halun auttaa. Mukana on mielestäni usein oman avuntarpeen heijastamista ulkoiseen maailmaan. Samalla, jokaisen meidän sydämessä asuu pieni auttaja, sillä sydän on luonnostaan kaikesta ja kaikista välittävä. Sydämessämme asuu lähimmäisenrakkaus.

Olen käyttänyt paljon aikaa toisten auttamisen. Sen kaiken lomassa palaan yhä uudelleen sen huomion äärelle, että keskittyessäni omaan sisäiseen työhöni, asioita tapahtuu enemmän myös ympäristössä. Joka kerta, kun menen läpi jostain asiasta itsessäni, annan jollekin tilaa, joka on ollut piilossa, tai huomaan jotain uutta itsessäni, vaikutukset leviävät koko maailmaan. On kuin puhdistaisin silmälasejani ja maailma alkaa muuttua ympärilläni sen jälkeen, katse kerrallaan.

Ykseys. Se, että ei ole olemassa kuin yksi työ, joka on tehtävä, näyttäytyy noissa hetkissä selkeästi. Minä olen työmaani.

On tietysti totta, että me voimme auttaa samalla toisia. Osoittaa välittämistä, ojentaa auttavan kätemme ja tarttua toimeen silloin kun meillä on siihen mahdollisuus. Tämäkin työ tapahtuu luontevammin ja saamme siihen enemmän mahdollisuuksia, kun osaamme kääntää huomiomme oikeaan suuntaan, sisäänpäin.

Koetan tehdä parhaani omalla työmaallani ja kutsun sinut myös tähän yhteiseen työhön siellä omalla työpisteelläsi.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image