4 rohkaisevaa ajatusta paranemisen matkalle – Vaikka olisit sairas, sinussa on aina olemassa myös terveyttä

Karita Palomäki. Kuva Arto Wiikari 2017.

Masennus, syömishäiriö, selkäkivut, migreeni, syöpä…Lähes jokainen kohtaa elämänsä aikana yhden tai useamman vakavamman sairauden.

Sairastuminen kuuluu siis elämään aivan samalla tavoin kuin syntymä, eri ikävaiheet, elämän huippuhetket, tavallinen arki, elämänkriisit ja lopulta kuolema.

Vaikka sairautta ei aina voi täysin parantaa, elämään voi suhtautua uudella tavalla. Voi kysyä itseltään, mitä minulle on hyvä elämä ja mitkä ovat arvoni.

Psykofyysinen fysioterapeutti ja työnohjaaja Karita Palomäeltä on ilmestynyt kirja Elämää voi aina parantaa. Kirjassaan Karita opastaa katsomaan koko elämää paranemisprosessina. Näin voi irtautua taistelijan tai uhrin roolista ja kääntyä kohti turvan tunnetta omassa kehossa.

Kirja muistuttaa, että niin kauan kuin on elämää, on myös terveyttä. Sairauden ja terveyden ei tarvitse olla toistensa vastakohtia. On olemassa terveyttä sairaudenkin aikana. Myös paraneminen on jotakin enemmän kuin sitä, että laboratorioarvot ovat normaaleja tai magneettikuvassa ei näy mitään löydöksiä. Paraneminen on elämän mittainen matka kohti eheyttä

Tässä Karitan neljä rohkaisevaa ajatusta kaikille meille, jotka olemme paranemisen matkalla:

1.”On tärkeää ensin sisäistää se, että kaikki tunteet ovat ok. Tunteita itsessään ei tarvitse pelätä.”

Vaikka tuntisit pelkoa, surua tai vihaa, tunteita ei kannata pelätä. Kaikki tunteet ovat viestintuojia, joten ne kannattaa ottaa ensin vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Isompi ongelma on tunteisiin kiinni jääminen, jonka pohjalla paradoksaalisesti on usein pelko kohdata vaikeita tunteita.

2. ”Kun kykenet hyväksymään, rauhoitut ja avaudut uudelle.”

Hyväksyminen on mahdollista, kun opit olemaan turvassa haastavassakin tilanteessa. Vaikka sairastuminen herättää varsinkin alussa vastustusta, hyväksymisen prosessin käynnistyminen avaa uusia näkökulmia omaan elämäntilanteeseen.

3. ”Kun vapaudut liiallisesta pelosta ja stressistä, tämä vapauttaa kehon toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla paranemisen hyväksi.”

Kokemasi stressi voi vaikuttaa suurestikin kehon kykyyn tasapainottua. Stressin ja tunteiden säätelyä voi opetella milloin ja minkä ikäisenä tahansa ja siten mahdollistaa kehon itseparaneminen.

4. ”Vaikka olisit sairas, sinussa on aina olemassa myös terveyttä.”

Lopulta on tärkeää ymmärtää, että meissä on terveyttä niin kauan kuin elämme. On mahdollista tietoisesti valita, keskitynkö sairauden mukana tuomaan kärsimykseen vai jäljellä olevaan terveyteen. Hengitys kertoo siitä, että olet elossa, ja siihen voit keskittyä silloinkin, kun mitään muuta et voi tehdä.

Kurkkaa kirja:

Hylätäänkö minut, jos muutun?

Olen huomannut tietyn ilmiön, joka on toistunut elämässäni. Se kaava menee jokseenkin näin:

Teen jotain asiaa, josta todella tykkään. Siitä seuraa se, että ihmiset lähelläni yhdistävät minut kyseiseen asiaan. Samoin teen itse, samaistun tekemiseen hyvin vahvasti ja luon siitä omaa identiteettiäni. Toisin sanoen olen yhtä kuin liikuntatyyppi, tanssija, ravintokaveri, rakkaushippi, metsämies, mikä milloinkin. Tästä samaistumisesta johonkin tekemiseen on ollut jänniä seurauksia.

Erityisesti aloin huomaamaan tätä silloin, kun muutin radikaalisti sitä, mitä olin ollut ennen. Rupesin ajattelemaan ravinnosta, hyvinvoinnista eri tavalla muuttaen tulokulmaani. Kaikki ihmiset ympärilläni eivät ymmärtäneet tätä muutosta.

Ja koska en pystynyt itsekään hyväksymään asiaa, tästä seurasi näennäinen irtaantuminen vanhoista ”piireistä”. Sitten ravinnosta alkoi itsensä tutkiskelu, jollain tavalla samaistuminen ilmiöön, jota joku saattaisi kutsua ”henkisyydeksi”. Tietynlainen hyvyyden tavoittelu, persoonan luominen kohti ”puhtautta ja täydellisyyttä”. Tästä alkoi sitten takaisin paluu, kohti juuri samoja asioita, joista olin alunperin lähtenytkin.

On erikoista huomata kuinka ihmiset hyväksyvät tai eivät hyväksy muutosta. Kun jokin minussa muuttuu, muuttuu myös ihmisten näkemys siitä, kuka tai mikä olen. Ja jos en itse sitä hyväksy, voi tuntua siltä, että joku hylkää. Todellisuudessa kukaan ei hylkää, jos hyväksyn oman kiinnostukseni elämää kohtaan. Ydin minussa pysyy aina samana, mutta millaista leikkiä näet minun leikkivän, saattaa muuttua.

Oletko sinä pistänyt minut tai jonkun toisen ihmisen johonkin tiettyyn ”laatikkoon”. Teemu (Janne, Liisa, kuka tahansa) = semmoinen ja semmoinen tyyppi. Ja pystytkö päästämään irti näistä oletuksista, jos tätä maailmankuvaasi muutetaan? Sinulla ei tarvitse minulle vastata, mutta tämä on minulle tosi mielenkiintoinen teema.

Tällä hetkellä tuntuu, että toisten hyväksynnälle ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä oli esim. 8 vuotta sitten. Nyt voin leikkiä näitä eri leikkejä, ymmärtäen, että kaikki ei tykkää. Eikä oo tarkoituskaan. Onneksi leikkikavereita riittää, ennen kaikkea niitä, joilla ei oo itsessään mitään väliä mitä teen, vaan MITEN ja MIKSI teen jotain asiaa.

On hauskaa huomata tätä ilmiötä kaikkialla.
Ravintotyypit ei voi ostaa jäätelöä, koska joku voisi nähdä. Joogaopettaja ei voi syödä lihaa, koska eihän niin joogassa tehdä.
Henkinen tyyppi ei voi ottaa tuopillista hyvien ystävien seurassa, koska se on ”väärin”.
Rokkari ei voi istua paikalleen silmät kiinni, koska se ei kuulu genren käyttäytymiseen.

Me ihmiset ollaan huomattavasti monimutkaisempia ja moniulotteisempia, kuin vain yhden suunnan otuksia. Ja tässäkin on eroavaisuuksia, jollekin tietynlainen ehdottomuus on todellista, rehellistä ja tuo enemmän vapautta elämään.

Pointti on tässä se, että uskallammeko olla sitä, mitä olemme, vaikka se ei sopisi toisten ihmisten luomaan ajatukseen meistä? Kaikki yllä luettelemani ovat karkeita esimerkkejä ja on paljon ihmisiä, jotka murtavat noita ajatuksia, koska se on heille paljon rehellisempää, kuin olla tekemättä jotain, jota he kuitenkin haluaisivat tehdä.

Mä aion tulla metsästä räkäsenä, treenaamaan metallin pauhaessa, sieltä hiljentymään, ottamaan yhteyttä sisimpääni mantrojen kanssa vihermehua juoden, pukien ylleni puvun esiintyessäni lavalla, nauttien sen jälkeen oluen hyvän ystävän kanssa nauraen, naisista puhuen. Sait varmasti ideasta kiinni.

Asioiden yhdistäminen on minulle paljon todellisempaa, kuin jonkun asian pois jättäminen pelon takia. Ja on hyvä muistaa, että mun tapa ei ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin sun tapa. Jos olet päättänyt valita jonkun polun ja se tuntuu sulle oikealta, niin se on juuri se mitä toivon. Ei sillä ole väliä mitä teet, vaan miten ja miksi. Tehdään ne asiat toisia ihmisiä kunnioittaen ja elämää arvostaen, niin uskon, että hyvä tulee.

Luonnollisin versio minusta -blogia sponsoroi Biomed

P.S. Viikon valintani blogia sponsoroivan Biomedin valikoimista

on heraproteiinivalmiste, jonka koen vahvistavan juurevaa oloa.

Oletko herkkä ja huolehdit aina muiden hyvinvoinnista? – 4 asiaa, joista sinä et ole vastuussa

Olen HSP eli erityisherkkä, ja kohtaan terapiatyössäni päivittäin poikkeuksellisen herkkiä ja empaattisia ihmisiä. Olen saanut nähdä ja kokea herkkyyden ihanat ja kuormittavat puolet sekä omassa elämässäsi, että asiakkaitteni kautta. Yksi tärkeä teema, jota käsittelemme jatkuvasti erityisherkkien ihmisten kanssa on liiallinen empatia ja sen aiheuttama uupumus.

Erityisherkkien ihmisten yksi perusominaisuus on kyky aistia toisten ihmisten tunteita. Moni on oppinut pienestä pitäen skannaamaan ympäristöään eli tarkkailemaan muita ihmisiä ja heidän tunnetilojaan. Herkkä ja empaattinen ihminen kokee ristiriidat ja negatiiviset tunteet hankalina, ja pyrkii usein varmistamaan että kaikilla olisi hyvä olla.

Toisten tunteiden huomioiminen ja tarpeiden kunnioittaminen on hyvä asia, mutta omien rajojen täytyy olla selkeät, jotta tuosta ominaisuudesta ei tule taakka, joka verottaa omaa hyvinvointia.

Jos olet herkkä ja empaattinen, muista tämä:

1. Sinä et ole vastuussa toisten ihmisten tunnereaktioista.

Sinulla on lupa tehdä omia valintoja ja ilmasta omia tunteitasi ja tarpeitasi. Se, miten toinen niihin reagoi, on hänen vastuullaan, jos et toiminnallasi ole tieten tahtoen pyrkinyt satuttamaan.

Jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa omista tunteistaan ja siitä, miten niitä käsittelee. Elämä helpottuu kun opettelee sietämään myös epämukavia tunteita.

2. Sinä et ole vastuussa kenenkään onnellisuudesta.

Moni herkkä asiakkaani on jo lapsena ottanut toisten onnellistajan roolin. Kenties isä tai äiti tai molemmat ovat olleet onnettomia ja perheessä on ollut huolta.

Herkkä lapsi omaksuu helposti kiltin ja vaivattoman ihmisen roolin ja ryhtyy pitämään huolta toisten hyvinvoinnista omat tarpeensa sivuuttaen. Se tie johtaa herkästi tyytymättömyyteen, masennukseen ja arvottomuuden tunteisiin. Aseta siis oma onnesi riittävän korkealle prioriteettiesi joukossa.

3. Sinä et ole vastuussa toisten ihmisten velvollisuuksista.

Tunnollisuudessaan ja auttamisen halussaan herkkä ja empaattinen ihminen saattaa muuttua ylivastuulliseksi. Kenties oman elämän tärkeät ihmiset eivät ole osanneet hoitaa asioitaan vastuullisesti ja se on aiheuttanut stressiä. Välttyäkseen stressiltä ja epäjärjestykseltä, herkkä ihminen alkaa kantaa muidenkin vastuita.

Kaiken on oltava aina kontrollissa ja jotta asiat tulee tehtyä hyvin, ne on tehtävä itse. Tämä on uuvuttavaa. Joskus täytyy uskaltaa päästää irti liiallisesta kontrollista ja antaa muiden kantaa vastuu omista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Siitä voi seurata tilapäistä harmia, mutta et tee itsellesi tai toiselle ihmiselle palvelusta säntäämällä aina hoitamaan hänen vastuulleen kuuluvat asiat.

4. Sinä et ole vastuussa hyvän tunneilmapiirin ylläpitämisestä.

Varsin monella kohtaamallani erityisherkällä on sellainen tausta, että he ovat joutuneet lapsuudessaan varomaan isän tai äidin hermostuttamista. He ovat oppineet toimimaan varovaisesti ja olemaan keikuttamatta venettä.

Tässä on se suuri vaara, että omat tarpeet jäävät täyttymättä ja tunteet tulevat tukahdutetuiksi. Sisälle kertyy vuosien varrella melkoinen kiukkumöykky.

Tiedän monia, jotka ovat ottaneet perheen hauskuuttajan roolin ja kantaneet koko ikänsä vastuuta hyvän ilmapiirin ylläpitämisestä. Se on järjettömän väsyttävää!

Anna itsellesi lupa olla niin kuin olet. Se ei tarkoita lapsellista kiukuttelua ja pahan olon kaatamista toisten niskaan, vaan emotionaalista rehellisyyttä. Sinullakin on lupa olla huonoja hetkiä ja sinulla on lupa saada tarvitsemaasi tukea.

Herkälle on houkuttelevaa myötäillä, joustaa ja antaa periksi, jotta muut pysyisivät tyytyväisinä, mutta sen hinta on kovin korkea. Sanomalla aina kyllä toisille, tulee sanotuksi liian usein ei itselle. Se kerryttää emotionaalista taakkaa ja nakertaa positiivista suhdetta omaan itseen.

Muista siis olla hyvä itsellesi ja huolehtia omista tarpeistasi. Näin herkkyytesi ja empaattisuutesi pääsee rikastuttamaan elämääsi ja läheistesi elämää hyvällä tavalla.

Kiltin voimakortit -uutuuskorttipakan herkän hyvinvointiin löydät nyt verkkopuodistamme:

Kasvu ei ole kaikille sama asia – Se mikä on yhdelle kasvua, voi olla toiselle taantumista

Enneagrammi on persoonatyyppiteoria johon tutustuin ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten. Myönnän, että alkuun suhtauduin siihen skeptisesti, sillä uskon syvästi ihmisen yksilöllisyyteen ja en niinkän pidä erilaisista leimasimista. Nämä huoleni estivät minua tutustumasta oikeasti enneagrammiin.  Ennakkoluuloistani päästyäni huomasin sen olevan varsin syvällinen itsetunteuksen oppi. Jopa niin syvällinen, että se teki välillä kipeää. Enneagrammi nosti esiin asioita itsestäni, joita ei ollut kovin imartelevaa huomata. Mutta samalla se tarjosi suuntaa ja tienviittoja kasvuun.

Enneagrammissa on 9 erilaista persoonatyyppiä. Jokaisella ihmisellä on olemassa oma ydin persoonansa, ikään kuin ikkuna josta käsin maailmaa katsoo. Ennearammin mukaan ihminen on kuitenkin aina enemmän kuin persoonansa. Tykkään ennagrammissa siitä, miten se yhdistää sekä psykologiaa että henkistä kasvua. Asiat eivät jää ohukaisiksi. Ja kuten henkiset viisaudet sanovat: Olemme kaikki yhtä, mutta erilaisia. Näin jokaisessa meissä on olemassa kaikki vivahteet muistakin persoonatyypeistä, mutta yksi näistä tyypeistä on meille koti. Näin saakin olla. 

Enneagrammi tyyppinsä löytäminen voi olla hyvin helpottavaa. Ei tarvitsekaan yrittää mahtua johonkin ihanteeseen, joka ei vaan ole itseä. Se tuo myös ymmärrystä ihmisyyttä kohtaan, täällä on niin monia tapoja toimia, tuntea ja kokea. Lopulta olemme kuitenkin kaikki samassa veneessä: Henkisiä olentoja opettelemassa ihmisyyttä. Jokainen omasta kohdastamme käsin.

Jokaisella persoonatyypillä on omat alitajuiset selviytymiskeinonsa, sokeat pisteet ja motiivit. Jokaisella persoonalla on myös ns. stressisuunta ja kasvusuunta. Nämä tuovat tietoisuuteen valtavan arvokasta ymmärrystä siitä, miten itse tyypillisesti stressaantuneena toimii ja mikä taas on juuri itselle tie kasvuun ja eheytymiseen. Tässä onkin oikeastaan yksi tärkein asia, miksi enneagrammi vei sydämeni: Kasvu ei ole kaikille sama asia. Se mikä on yhdelle kasvua, voi olla toiselle taantumista.

Minulle ennagrammi on auttanut ymmärtämään tyypillisiä kokemuksia ja tunteita joiden kanssa olen kokenut olevani aika yksin. Esimerkkejä näistä ovat vaikkapa ulkopuolisuuden tunne ja tunne siitä että olen jotenkin viallinen. Persoonatyyppini tyypillinen selviytymiskeino on koittaa korjata jotenkin tämä ”itsessä oleva vika”.  Enneagrammi on tehnyt näkyväksi myös tapojani käyttäytyä jotka eivät ole niin edustuskelpoisia. Itse olen vetäytyvää tyyppiä, eli en niinkään mene kohti konflikteja vaan vetäydyn. Mutta taas läheisessä parisuhteessa taipumukseni draamaan on tullut tutuksi. Näissä hetkissä saan lietsottua tunteeni melkoisiin svääreihin.

Oman persoonatyyppini lahjoja ovat taas mm. intuitiivisuus ja empaattisuus, kyky nähdä asiat syvällisesti ihmisyyden varjopuolia pelkäämättä.

Lue lyhyet kuvaukset eri enneagrammityypeistä:

1. Uudistaja: Rationaalinen, periaatteelinen, itsekontrolli, kovat vaatimukset, objektiivinen

1. tyypin alitajunnassa:

Peruspelko: Että on huono/viallinen/paha

Ratkaisuyritys: Korjata, parantaa

Parhaimmillaan: Tyyneys, viisaus, hyväksyntä


2. Auttaja: Välittävä, antelias, hoitava, omistushaluinen, empaattinen, uhriutuva

2. tyypin alitajunnassa

Peruspelko: Että ei tule rakastetuksi omana itsenään

Ratkaisuyritys: Hoivata tai auttaa muita, jotta ansaitsisi rakkauden

Parhaimmillaan: Hyväsydäminen, vilpitön ja aidosti nöyrä, ehdoton rakkaus


3. Saavuttaja / Menestyjä: Mukautumiskykyinen, kunnianhimoinen, imagokeskeinen, esimerkillinen, suorittava

3. tyypin alitajunnassa

Peruspelko: Että on omana itsenään arvoton, ei ole toivottu

Ratkaisuyritys: Suorittaminen

Parhaimmillaan: Hellä, autenttinen, itseohjautuva


4. Individualisti: Intuitiivinen, esteettinen, itseorientoitunut, luova, dramaattinen, romantikko

4. tyypin alitajnnassa

Peruspelko: Että ei ole omaa identiteettiä, ei merkitystä

Ratkaisuyritys: Löytää oma identiteetti

Parhaimmillaan: Tasapainoinen, universaali luovuus, syvällisesti kiinni elämässä


5. Tutkija: Tarkkailija, vetäytyvä, innovatiivinen, irrallaan “maailmasta”, valtavasti tietoa

5. tyypin alitajunnassa

Peruspelko: Että on avuton ja tarpeeton, kykenemätön

Ratkaisuyritys: Tiedonkeruu loputtomiin

Parhaimmillaan: Suuria visionäärejä ja pioneereja, näkee elämän ihmeellisyyden, syvällisiä näkemyksiä ja läpimurtoja


6. Uskollinen / lojalisti: Kohtaava, vastuulinen, puolustautuva, sitoutunut, omistautunut

6. tyypin alitajunnassa

Peruspelko: Jää vaille tukea ja ohjausta, turvattomuus

Ratkaisuyritys: Etsii ulkopuoleltaan auktoriteettia tai asiaa/ihmistä johon voisi luottaa ja turvata


7. Innostuja: Ylävireinen (innokkuus), saavuttamiskykyinen, impulsiivinen, energinen, spontaani, positiivinen

7. tyypin alitajunnassa

Peruspelko: Jäädä kiinni henkiseen kipuun

Ratkaisuyritys: Suunnittelu, kokemusten jahtaaminen


8. Haastaja Itsevarma, päättäväinen, dominoiva, konflikteja pelkäämätön, voimakas tahto

8. tyypin alitajunnassa

Peruspelko: Tulla kontrolloiduksi tai vahingoitetuksi

Ratkaisuyritys: Kontrolloida ja hallita muita


9. Rauhantekijä: Sopeutuvavarmisteleva, myötäilevä, rento , haluaa välttää konflikteja viimeiseen asti

9. tyypin alitajunnassa

Peruspelko: Jäädä yksin ja erilliseksi

Ratkaisuyritys: Vetäytyminen ja muiden myötäily


Huom! Jokaisesta enneagrammityypistä voi varmasti tunnistaa jotain itsessään. Kaikki enneagrammityylit ovat olemassa meissä kaikissa, enneagrammi on dynaaminen malli, jonka sisällä tapahtuu liikettä tietyssä järjestyksessä. (Stressikäyttäytyminen ja kasvusuunta.) Jokaisella on kuitenkin oma  “kotipesä”, persoonallisuustyyppi, jonka löytäminen ei ole välttämättä aina ihan yksinkertaista. Näistä lyhyistä kuvauksista ei vielä kannata tehdä päätelmiä omasta enneagrammityypistä, näiden tarkoitus on lähinnä antaa yleistetty katsaus kustakin tyypistä.

Podcastilla kerron lisää kokemuksiani enneagrammista:

https://soundcloud.com/eevi-minkkinen/kokemuksiani-enneagrammista

Olen opiskellut enneagrammia Kehto koulussa, jota suosittelen täydestä sydämestäni.


Tutustu Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella ja skypessä täältä.

Kun nuori äiti kuolee

Muistan sen keskustelun elävästi. Se oli viimeinen keskustelumme ennen ystäväni kuolemaa. Hän mietti, että ehtisikö ja jaksaisiko vielä ommella lapsen huoneeseen verhot. Turkoosit.

Ei, hän ei ehtinyt. Enkä usko, että olisi enää jaksanutkaan.

Hänen visionsa olivat elävät. Arvot kuuluivat keskusteluissa, näkyivät jokaisessa valinnassa. Hänen näkemyksensä asioista muuttuivat perheessä ja lähipiirissä teoiksi, jotka muuttivat – jos eivät maailmaa – niin ainakin sitä tärkeää elinpiiriä, jossa hän vaikutti.

Mietin usein sitä, että turkoosit verhot jäivät ompelematta. Siitä on oikeastaan tullut metafora kuoleman jälkeiselle elämälle – sille elämälle, jota me muut jäämme vielä elämään. Mietin pitkään, olisinko minä voinut olla se voima, joka jatkaa ystäväni tahtoa: olisinko mitä ollut se, joka etsii turkoosin kankaan ja ompelee verhot.

Olen miettinyt sitä, kuinka pitkään edesmenneen ihmisen visiot ovat elossa. Kuinka pitkään hänen arvonsa vaikuttavat muiden ihmisten valintoihin ja tekoihin. Elokuvien pohjalta voisi tulkita, että on helppo toteuttaa edesmenneen toiveita. Oikeassa elämässä niiden ongelma on vain siinä, että kuoleman hetki ja sitä edeltävät elävät visiot jäävät menneisyyteen ja samalla maailma ympärillämme muuttuu.

Kaikki muuttuu koko ajan – paitsi edesmenneen toiveet ja visiot. Ne jäävät elämän jalkoihin. Tämä on ollut minulle yksi vaikeimmista asioista hyväksyä. Haluaisin, että ystäväni tahto ja voima eläisivät. Haluaisin, että hän on valinnoissa elossa yhtä paljon kuin silloin ennen. Haluaisin nähdä, että hänen sisäinen viisautensa tekisi valintoja meissä muissa. Muuttuvassa maailmassa ja tilanteissa voin vain olettaa, mitä hän tilanteissa sanoisi. Vieläkö turkooseille verhoille olisi tarvetta, vai olisiko keltainen nyt parempi?

Kun nuori äiti kuolee, hän on ehkä ehtinyt istuttaa lapsiin omat arvonsa, oppinsa ja visionsa. Niiden turvin lapsi jatkaa omaa elämäänsä. Omaa elämäänsä, jossa sitten kuitenkin on lapsen omat valinnat ja visiot.

Niin paljon kuin se sattuukin, että edesmenneen toiveita ei voi toteuttaa vuodesta toiseen, on jatkettava omaa elämää eteenpäin. (Välillä minusta tuntuu, että palaamalla hänen toiveisiinsa ja visioihinsa, saan hänet hetkeksi takaisin.)

Eteenpäin tarkoittaa sitä, että soittaa hänen puhelinnumeroonsa, jota ei ole vielä pystynyt poistaa puhelimesta, ja kuuntelee, kuinka joku muu vastaa siihen.

Eteenpäin tarkoittaa sitä, että ei koita toistaa hänen toiveitaan, vaan tuntee sen (elämän)voiman, jolla hän eli toiveidensa, valintojensa ja tekojensa kautta.

Eteenpäin tarkoittaa sitä, että ymmärtää, että elämä toteutuu meidän kauttamme ainoastaan jokainen eletty hetki kerrallaan.

Koskaan et tiedä, mihin kaikkeen pystyt, ennen kuin kokeilet – Pelon ei tarvitse antaa voittaa

Olemme Emma ja Emilia, kaksi ystävää, naapuria ja luovan alan yrittäjää. Lähdemme syyskuun alussa kiertämään Eurooppaa kolmeksi kuukaudeksi vanhalla asuntovaunulla. Mukana matkustaa myös kaksi kääpiöpinseriä Nipsu ja Myy.

Olemme noviisikaravaanareita, ja vaunumme on 40 vuotta vanha. Se ei välttämättä kestä tulevaa reissua, tai sitten kestää. Niin tai näin, kaikki vastaantuleva kuuluu osaksi matkaamme. Jo pitkään kytenyt haave tien päällä elämisestä sai tuulta purjeisiin alkuvuodesta, kun meidän molempien suunnitelmat olivat syksyn suhteen avoimena.

Miksi lähteä, kun voisi jäädäkin?

Kun idea lausuttiin ensimmäisen kerran ääneen, tuntui heti selvältä, että se toteutetaan.
Mikä houkutti niin kovasti lähtemään ja jättämään mukavuudet ja tutun, turvallisen ympäristön?

Matkalle lähtemiseen on monta syytä. Se on kiehtovaa, innostavaa ja opettavaista. Se mahdollistaa itseensä tutustumisen jälleen kerran hieman eri vinkkelistä. Se haastaa omaa ajattelua ja kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja, vie epämukavuusalueelle, mutta taatusti antaa myös oivalluksia ja opetuksia. Ja koska epämukavuusalue sanana ei varsinaisesti kuulosta kovinkaan positiiviselta, kutsumme sitä ennemmin elämysalueeksi.

Vaikka meillä molemmilla arki oli sujuvaa, halusimme mahdollisuuden ottaa siihen hieman etäisyyttä.
Tärkeää oli myös oivaltaa, ettei koskaan ole oikeampi hetki kuin nyt. Lähteminen vaatii tietysti heittäytymiskykyä ja uskallusta, mutta se on opeteltavissa.

Myönteinen asenne on yksi tärkeimmistä, pitkälle kantavista työkaluista uskaltaa uuden äärelle. Se on helpommin sanottu kuin sisäistetty, mutta pohjimmiltaan se on valinta. Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta oleellisinta on se, kuinka asioihin suhtautuu.

Matkalle lähteminen voidaan nähdä myös laajemmin: jokainen voi toteuttaa omanlaisia matkoja juuri sillä tavalla ja siinä mittakaavassa, joka tuntuu itselle sopivalta. Sen ei tarvitse olla monen kuukauden mittainen irtirepäisy omasta arjesta, pienikin muutos omassa elämässä voi parantaa sen laatua huomattavasti.

Elämä on matka, ei päämäärä. Siihen kuuluvat kaikki vastaan tulevat kommervenkit, hyvässä ja pahassa. Niin kuuluu myös meidän matkaamme. Sen ymmärtäminen on osaltaan antanut rohkeuden heittäytyä tuntemattomaan.

Miksi juuri tällainen matka?

Emilialle matkustaminen on ollut jo pitkään se juttu, joka rikkoo rutiineja ja pitää elämän kipinää yllä. Itselle tuntemattomissa paikoissa ja olosuhteissa kiehtoo se, että aina voi oppia jotain uutta niin itsestä kuin maailmasta. Erilaisten ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen rikastuttaa. Emilia oli jo pidempään tehnyt reissuja yksin mutta koki, että tällainen matka olisi mahtava jakaa läheisen ihmisen kanssa.

Emma koiranomistajana oli taas aina kokenut pitkät reissut itselle mahdottomaksi, sillä koirien sysääminen pitkäksi aikaa hoitopaikkaan ei tuntunut vaihtoehdolta. Oikeassa seurassa ja oikealla tavalla matkustaminen kuitenkin muuttui mahdolliseksi. Koirille hommattiin passit, oikeat varusteet ja asuntovaunuelämään Suomen kamaralla tottuneena niillä kulkee koti matkassa mukana.

On mahdollista löytää omanlainen ratkaisu toteuttaa unelmansa, jos halua on tarpeeksi. Ensin tulee löytää rohkeus ja uskallus haaveilla. Omanlainen ratkaisu löytyy aina, kun vaan avaa silmät vaihtoehdoille.

 

Tutusta ja turvallisesta kohti seikkailuja

Rutiinit luovat turvaa mutta niistä on hyvä myös osata joustaa. Kun pinttyneet tavat ohjaavat liikaa elämäämme, alamme toimia lähes automaatiolla. Silloin kyky inspiroitua ja innostua saattavat tukahtua, ja elämän merkitys voi tuntua olevan hakoteillä.

Uudet tilanteet ja uusi ympäristö pakottavat itsestä esiin uudenlaisia puolia. Rutiinit kahlitsevat meidät helposti toimimaan tutulla tavalla vuodesta toiseen, vaikka meissä jokaisessa on paljon enemmän potentiaalia kuin uskommekaan. Moni on toki omaan arkeensa tyytyväinen, mutta siitä irtautuminen voi johtaa unohtumattomiin seikkailuihin tai muuttaa oman elämän suuntaa ratkaisevasti. Se tietysti myös pelottaa.

Pelko onkin se suurin riski, joka voi kahlita jäämään, niin oman maan kamaralle, huonoon ihmissuhteeseen, tai työhön, joka ei palvele. Voi pelätä sitä, että reissussa tapahtuu jotakin. Voi pelottaa se, että irti repäisyn jälkeen ei tapahdukaan mitään, vaan jääkin yhtäkkiä tyhjän päälle. Voi pelottaa myös se, että samaan aikaan, kun itse on toisaalla, muualla tapahtuukin jotakin.

Heittäytyminen uuteen ja tuntemattomaan herättää usein hyvinkin ristiriitaisia tunteita. Pelon ei kuitenkaan tarvitse antaa voittaa. Kaikkea ei tarvitse suunnitella etukäteen, on vain tärkeää luottaa siihen, että asiaan kuin asiaan löytyy ratkaisu. Mikä on oikeasti todella pahinta, mitä voi sattua?

Aina voi jossitella, löytää syy lähteä tai olla lähtemättä, tehdä tai olla tekemättä. Mutta koskaan et tiedä mihin kaikkeen pystyt ennen kuin kokeilet.

Mekään emme tiedä, siksi kokeilemme.

Me miehetkin tarvitsemme tukea ja kannustusta, jotta uskallamme näyttää kaikki puolemme – myös todelliset tunteet

Laitteet toimivat usein yksinkertaisesti. Niissä on kaksi asetusta. On ja off. Vaikka toisinkin väitetään, mies ei ole yksinkertainen mekaaninen laite. Miehiseen spektriin mahtuu hämmästyttävä määrä värejä. Miehuus ei ole vain sovinistisia juttuja pukuhuoneessa, eikä pelkkää pyyteetöntä uurastusta perheen eteen. Perinteiset sukupuoliroolit, maskuliininen kulttuuri ja päänsisäiset pinttymät kuitenkin kahlitsevat monia meistä.

Minut on pelastanut se, että olen osannut navigoida sujuvasti molemmissa maailmoissa. Kirjoitan runoja, mutta seuraan myös urheilua intohimoisesti. Olen syvällinen ja tähtään henkiseen kehitykseen, mutta huumorintajuni on puberteetti-ikäisen tasolla.

Mustavalkoinen jako tosiäijiin ja henkisiin yksilöihin on vain meidän päässämme. Todellisuus on kaikkea tuolta väliltä. Se on pekonia ja yin-joogaa. Se on keskiolutta ja vihersmoothieita.

Olen aina ollut herkkä mies. En ole ollut kovin kiinnostunut perinteisen maskuliinisista asioista, kuten metsästyksestä, kalastuksesta, moottoriajoneuvoista tai maanpuolustuksesta. Minulla on herkkä keho ja herkkä mieli. Se antaa paljon, mutta olen myös miehenä kokenut sen varjoisamman puolen. Olen kokenut miltä tuntuu olla vääränlainen. Olen kironnut sängyn pohjalla sydänsurujen kourissa. Olen kironnut ailahtelevaa mielenlaatuani ja ahdistusalttiuttani. Olen kironnut yrittäessäni tuhannetta kertaa lyödä naulaa isku iskulta rapistuvaan seinään. Miehinen itsetuntoni otti iskuja vastaan niin kauan, kunnes uskalsin nauraa ja jättää sille jäähyväiset.

Me miehet tarvitsemme vapauden. Me tarvitsemme tukea ja kannustusta tunnistaaksemme ja uskaltaaksemme näyttää erilaisia puolia itsestämme. Meidän täytyy nähdä ympärillämme erilaisia tapoja olla mies. Meidän täytyy oppia, että voimme nauraa ja voimme itkeä. Voimme hoivata ja tulla silitetyiksi. Voimme tunnustaa vahvuutemme sekä heikkoutemme ja rajallisuutemme.

Meidän ei tarvitse pelätä, että näyttämällä paljautemme ja keskeneräisyytemme, olemme vähemmän kuin ennen. Meidän täytyy oivaltaa, että kokonaisina olemme enemmän.

Tarvitaan myös laajempia kulttuurisia muutoksia, koska perinteiset asetelmat ovat edelleen sitkeässä. Kukaan ei voi odottaa, että haaroissa roikkuvan ulokkeen takia minun tarvitsisi osata käyttää työkaluja, metsästää tai keskustella sujuvasti moottoreista. Minun ei tarvitse olla mies 2.0, jossa yhdistyvät perinteisen ja modernin miehen parhaat puolet. Meidän ei tarvitse korjattuamme auton ja jääkaapin, pystyä keskustelemaan runouden herättämistä kehollisista kokemuksista vihermehu kädessämme.

Jokaisen miehen täytyy etsiä ja luoda oma tapansa olla mies.

Lopulta kaikki palautuu kulttuuriin. Armollisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, jokainen uskaltaa olla juuri sellainen kuin on. Oli sitten mies, nainen tai muunsukupuolinen. Oli sitten runoilija, urheilija tai rocklaulaja. Oli masentunut tai kärsi ylisuorittamisesta. Oli vastarakastunut tai juuri jätetty. Silloin määreet menettävät merkityksensä.

Tullaksesi sinuksi, sinun ei tarvitse olla kukaan muu.

Vaikeudet kuuluvat elämään, mutta miten niiden voimaa voi vähentää?

Elämä murjaisee turpaan joskus jokaista meistä; kutakin hieman eri tavoin. Se, miten suhtaudumme noihin kolhaisuihin vaikuttaa elämäämme todella paljon. Vaikeuksia ei voi aina välttää, mutta niihin suhtautumista voi muuttaa. Tapamme suhtautua vaikeuksiin säätelee buddhalaisuuden mukaan kärsimyksemme määrää.

Buddhan mukaan meihin osuu elämässä kaksi nuolta. Ensimmäistä nuolta ei voi välttää. Se on ihmiselämään väistämättömästi kuuluvan tuskan nuoli. Sairauden, kivun, eron ja läheisten kuoleman nuolia ei pysty torjumaan meistä rohkein, vahvin ja viisainkaan. Nuoli osuu joskus ihan jokaiseen.

Miltei kaikkiin meistä osuu vielä toinenkin nuoli. Se on ensimmäistä paljon kivuliaampi, koska se osuu samaan, edellisen nuolen jäljiltä arkana olevaan kohtaan. Se on välttämisen, vastaan tappelemisen ja kieltämisen nuoli. Emme hyväksy tapahtunutta ja kieltäydymme kohtaamasta todellisuutta. Meistä jokaisella on oma vastustamisstrategia, joka usein solahtaa johonkin seuraavista kategorioista:

  • Harhautamme ajatuksemme muualle, pakenemme addiktioihin tai uppoudumme haaveilemaan ajasta ennen tapahtunutta.
  • Taistelemme kipua vastaan muuttumalla kontrolloiviksi, tuomitseviksi tai aggressiivisiksi.
  • Teemme niin vimmaisesti jotain, ettemme ehdi tuntea mitä tapahtuu.

Alitajuisena tavoitteena on suojella itseämme ja vähentää kipua ja tuskaa. Kätkeä tapahtunut johonkin syvälle ja peitellä se piiloon. Vaikeudet kuitenkin vain voimistuvat, kun kieltäytyy kohtaamasta niitä. Mitä tiukemmin ne torjumme, sitä enemmän ne imevät energiaamme ja saavat siitä voimaa vahvistuakseen.

Kolmas nuoli on myrkyllisin

Mindfulness -opettaja Clive Holmes on sanonut, että usein meihin iskee vielä kolmaskin nuoli; hyvinvoinnillemme todella vaarallinen myrkkynuoli. Se on uskomus, että meissä on jotain vikaa, koska meihin on osunut nuo kaksi aiempaa nuolta. Jumitumme itsesyytöksiin ja jossittelemme, miten olisimme voineet estää tapahtuneen. Tara Brachin sanoin vaivumme arvottomuuden transsiin; ajattelemme olevamme viallisia.

Buddhalaisten mukaan kipu kuuluu elämään, mutta kärsiminen sen sijaan on valinnaista. Sanotaan, että 10 % elämämme vaikeuksista johtuu väistämättömästä kivusta ja peräti 90 % kärsimyksestä eli toisen ja kolmannen nuolen osumista.

Itsemyötätuntoisuuden opit tarjoavat seuraavaa reseptiä nuolien aiheuttamiin haavoihin:

Ensimmäisen nuolen osuessa helpottaa, kun hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa. Nuoli törröttää jo kyljessä – ei kielletä sitä, vaan hoidetaan haavaa.

Toinen nuoli menee ohi, kun katsoo vaikeutta suoraan silmiin. Rohkea kohtaaminen vie nuolen lentokaaresta voiman ja nuoli töksähtää maahan ennen kuin osuu kohteeseensa.

Kolmannen nuolen lento hiipuu, kun lakkaamme uskomasta, että nuolet osuvat meihin siksi, että meissä olisi jotain vikaa. Kipu ja epätäydellisyys ovat osa ihmisyyttä ja kuuluvat kaikkien elämään. Olemme kaikki epätäydellisiä.

Ensimmäisen nuolen osuessa voisimme soimaamisen ja kieltämisen sijaan kohdella itseämme ystävällisesti ja tukien – ihan niin kuin kohtelemme haavoittunutta läheistä. Olemalla itsesi paras ystävä ovat ensiapujoukot aina lähellä.

Lähde: UK Mindfulness Association, CBLC Handbook, 2015

Minä haluaisin suojella sinua kaikelta

Lensimme kuopukseni kanssa äiti luokse Espanjaan. Kirjoitin kirjaa rakastamisesta (Jotta voisin rakastaa) ja kirjan käsikirjoitus oli viimeistelyvaiheessa. Olin aivan poikki, kirjoittamisesta ja prosessista, jota kävin läpi kirjoittaessani. Halusin oppia rakastamaan. Halusin ymmärtää pelkoa, halusin ymmärtää rakkautta.

Pakkasin työt mukaani, päätin etten tee niille juuri mitään. Makaisin lähes tiedottomassa tilassa rannalla ja vastapainoksi keräisin lapsen kanssa tonnin rantakiviä. Oli aika valmistautua päättelemään projekti.

Äiti. Kuluneen vuoden olen käsitellyt ehkä elämäni kipeimpiä tunteita. Hyytävää jätetyksitulemisen pelkoa — ja sen taustoja. Kerros kerrallaan olen saattanut päätökseen prosessin, joka alkoi jo vuosia sitten. En tiennyt mihin se päättyisi. Nyt tiedän. Se päättyi ammottavaan, kuukausien ajan koko kehoa ravistelevaan paniikin tunteeseen. Niin voimakkaaseen, että sen läpi menemiseen tarvittiin koko vuosia kasvattamani henkinen kapasiteetti. Eikä se silti ollut helppoa.

Synnymme kohtaamisissa. Olemme sekä erillisiä yksilöitä että toisten kautta ja kanssa määrittyneitä: syntymästämme lähtien muodostamme kuvan itsestämme ja maailmasta suhteessa toisiin ihmisiin – jopa siinä määrin, että viimekädessä voi olla vaikea erottaa, kuka on se minä, yksilö, ja erillisyys, joka luulemme olevamme. Koska kuva itsestämme muodostuu peilaamisen, heijastuksen ja palautteen kautta, lopulta olemme myös ne, jotka meitä peilasivat, osa myös niitä, jotka kertoivat meille, keitä olemme. Muodostivat kuin puolestamme kuvan siitä, kuka olemme ja mitä meiltä odotetaan.

Olemme sisäistäneet katseet, sanat, kosketukset ihollamme. Hellät katseet, lempeät sanat ja rakastavat kosketukset, mutta myös väheksyvät katseet, julmat sanat ja kovat otteet – jos olemme sellaisia saaneet osaksemme.

Omien pelkojen läpi meneminen nostaa usein pintaan muistoja lapsuudesta. Hetkistä, jolloin on jäänyt vaille jotain, mitä olisi tarvinnut. Näkymättömyyden pelkoa, kauhua. Häpeää. Lapsen tunteita aikuisen kehossa.

Oman piilossa olleen kivun tunteminen pakottaa kokemaan kaikkea sitä, mikä on ollut pakkautuneena jossain sielun sopukoissa, tihkunut reaktiivisuutena ja ristiriitaisuutena, saanut eksymään ja etsimään. Tunteille täytyy antaa lupa ja samalla olla riittävän viisas ymmärtämään, etteivät ne ole totuus mistään. Ainoastaan kertovat jotain hetkestä, joka oli joskus kauan sitten: Näe minut, kuule minut, minua pelottaa olla näkymätön sinulle.

Stephen Porges toteaa eräässä haastattelussa, että ihmiselle, nisäkkään hermostolla varustetulle olennolle, kaksi asiaa on kuin suoria viitteitä kuolemaan. Toinen on pelko tulla väkisin estetyksi. Vapauden riisto. Toinen on pelko, että tulee eristetyksi omasta yhteisöstään, omasta laumastaan, muista ihmisistä. Kykenemättömyys selvitä yksin, ilman muita. Porgesin mukaan kaikki muut pelkomme ovat näiden kahden ydinpelon erilaisia johdannaisia, versioita, symboleita. Kaikkien muiden pelkojen juuret juontavat näihin kahteen.

Ajatus siitä, että vapaudenriisto ja eristetyksitulemisenpelko ovat ydinpelkoja ja muut niiden symboleita on kiinnostava. Harvoin ajattelemme tietoisesti kuolemanpelkoa ja sen aikaansaamia kauhun tunteita. Tosiasia, että elämä on viimekädessä täysin hallitsematonta, on sietämättömän suuri ja vaikea tiedostettavaksi. Joudumme harvoin vastakkain ydinpelkojemme kanssa. Vältämme kohtaamasta pelkoa paljaana, raakana, sellaisena kuin se on. Pelkomme ottaa muita muotoja.

En usko, että olen koskaan aiemmin ollut näin lähellä hyytävää kuolemanpelkoa. Kauhua siitä, että olisin näkymätön ja arvoton rakastettavaksi. Olisin maailman ainoa ihminen, joka jäisi kokonaan yksin.

Istumme Espanjan ilta-auringossa vastakkain. Minä ja äitini. Kerroin tunteistani ja muistoistani. Äiti kertoi minkälaisia huolia ja pelkoja hänellä oli niinä vuosina ollut. Tiesin niistäkin. Kuulen painajaisesta, jossa toistuu tietty teema. Sitä en tiennyt.

Tässä me olemme, puhumassa siitä, mitä pelkäämme ja miten pelkomme ilmenee. Äiti ja tytär. Kaikki pelkäävät. Se on osa ihmisyyttä. On suuri harha, että maailmassa olisi olemassa yhtäkään ihmistä, joka voisi poistaa ydinpelkomme, kuolemaa kohtaan tuntemaamme kauhua ja avuttomuutta. Ei edes äiti. Ei minun äitini, enkä minä itse äitinä.

Tunnen molemminpuolisen myötätunnon. Siinä hetkessä olemme yhtä. Rinnakkain, voimakkaita ja turvassa. Tunnustamme toistemme kokemuksen ilman tarvetta kilpailla, kumman kokemus on totuus. Jokin kauan kesken ollut on päättymässä. Maa järisee. Kuulen myöhemmin, että tuona hetkenä koimme 3,4 Richterin maanjäristyksen. Maailmankaikkeuskin näytti olevan sitä mieltä, että ympyrä on sulkeutunut.

Kaikki se mitä vaille joskus jäin on lopulta epäolennaista, sillä sain olennaisen: kyvyn ja kapasiteetin kasvaa, eheytyä. Uskalluksen ja viisauden mennä kipua kohti, jos sellaista onneni tiellä olisi. Sain rakastamisen kyvyn siemenet, ja minun vastuullani oli kasvaa ja muuttua niin, että voisin rakastaa. Itseäni, ja toista.

Kiitos äiti.

**

Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Happiness sivustolla.

Erovanhemman ristiriita: Kun kokee kiitollisuutta, että elämässä on joku niin rakas, että häntä ikävöi

Siinä hän nyt seisoo eteisessä. Lapsi tuoksuu erilaiselta. Puhtaalta, mutta vieraalta. Eri pesuaineilla pestynä. Hiukset, vaatteet.  Sama tuttu hymy ja ilo. Kun tavataan ja halataan, puristavat kädet ympärillä tuntuvat tutulta.  Ihan kuin hän olisi vähän kasvanut. Ei kai viikossa sentään?  

Moni eronnut vanhempi tunnistaa tämän hetken, kun lapsi palaa kotiin oltuaan pidempään toisessa kodissaan. Vaihdetaan vanhempien kesken kuulumiset. Miten on mennyt, mitä tehty ja milloin on syöty. Tähän hetkeen kannattaa pysähtyä ja keskittyä olemaan läsnä. Kuuntele. Huomioi lapsi ja hänen läsnäolonsa. Mieti harkiten mitä sanot ja jätä sanomatta asiat, jotka voivat asettaa lapsen hankalaan tilanteeseen. Hyväksy hiljaa mielessäsi se, mistä et ilahdu, ja ilahdu kuulemastasi hyvästä. Kerro hyvä ääneen ja tee se näkyväksi.

Mitä meillä sen jälkeen tapahtuu, kun ovi sulkeutuu ja lapsen arki alkaa taas tässä yhteisessä kodissa?

Langan valmistuksessa on erilaisia vaiheita. Ainakin karstaus, kehruu, villan kehrääminen langaksi, langan kertaaminen ja viimeistely. Monia vaiheita on myös siinä, kun lapsi siirtyy kodista ja perheestä toiseen. Karstaamisen tavoitteena on saada kuidut yhdensuuntaisiksi. Lapselle villa on usein selvää, minulle välillä takkuista. Meistä kahdesta lapsi on elänyt toisen vanhempansa kanssa ne hetket, joissa on iloinnut ja nauranut tai ollut pettynyt. Minulla on ollut omat hetkeni. Tähän karstaamiseen menee kaksi tai kolme päivää. Aika riippuu mm. menneistä tapahtumista ja ikävän määrästä. Meidän molempien. Sen ajan se ottaa, että asettaudutaan taas samaan suuntaan.

Sitten alkaa kehrääminen. Se, kun ryhdytään tekemään villasta lankaa. Lapsen kokemukset ja tunteet omassa säikeessään ja minun omassani. Ja lapsen säikeessä myös mukana hänen toinen vanhempansa. Siinä on pätkiä joihin en kuulu, ja samaan aikaan kuulun joka kierteeseen. Jossain lapsen sydämessä mukana joka hetkessä molemmat vanhemmat.  Nämä kaikki pitäisi saada kierrettyä yhteen. Kaikkien tunteet, toiveet ja odotukset arjesta ja elämästä. Kun säikeet kietoutuvat yhteen, syntyy kestävää lankaa. Ja lapselle ehyt arki.

Mietin, miten tämän prosessin ja vanhemmuuden tunteet voisi kirjoittaisi sanoiksi, jotta ne saisivat arvoisensa aseman ja merkityksen tapahtumissa. Tunteet, jotka tulevat heti jaetuiksi, sekä ne jotka jäävät vain mieleen ja sydämeen odottamaan omaa hetkeänsä tulla käsitellyksi. Se on raskasta, ennen kuin siihen tottuu. Suru väistyy joskus haikeuden tieltä. Nöyryys elämää kohtaan tuo tarvittavan lempeyden, armollisuuden ja hyväksynnän.  Luopumisen opettelua. Kiitollisuutta, että elämässä on joku niin rakas, että häntä ikävöi. Joskus niin paljon, että se sattuu. Ja samaan aikaan rinnalla ilo! Suurimmaksi osaksi iloa lapsesta. Hän on täällä taas! Ja onnellisena juuri noin, pienissä hetkissä tässä ainutkertaisessa elämässään.

Voidakseen nähdä kaiken tämän, ihminen tarvitsee toivoa. Jokaisella on omat tunteensa ja ne ovat yhtä merkityksellisiä.  Tunteiden tunnistaminen, erottaminen toisistaan ja toisten tunteista. Onko liian isosti sanottu, jos väitän että se ei ole vain tärkeää, vaan se on välttämätöntä?

 Salla Frisk
asiantuntija

Se, mikä on lapsena jäänyt vanhemmilta saamatta, jää odottamaan täyttymystä myöhemmin

Sinulla voi olla kaikki mitä olet aina halunnut ja silti voit tuntea jonkun puuttuvan. Joku sisäinen tyhjiö kertoo tarpeesta, jota ei ole vielä täytetty.

Lapsella on oikeus saada perustarpeensa tyydytetyksi mutta aina näin ei käy. Kaikki vanhemmat ovat kuitenkin tehneet parhaansa niillä taidoilla joita heillä on ollut, joten heitä on hyödytöntä syyttää.

Perustarpeitamme ovat nähdyksi (häpeä), kuulluksi (syyllisyys), tunnetuksi (apatia), tuetuksi (suru), kannustetuksi (pelko), arvostetuksi (viha) sekä haastetuksi (ylpeä) tuleminen.

Se, mikä on lapsena jäänyt vanhemmilta saamatta, jää odottamaan täyttymystään. Kohdistamme tämän odotuksen usein parisuhteeseen. Aivan kuten lapsena, toivomme tarvetankkimme täyttöä siltä ihmiseltä, joka meille on lähin ja rakkain.

Nyt aikuisena ei kuitenkaan voi jäädä voivottelemaan, tai olettamaan ja vaatimaan, että puolisosi kuin taikaiskusta osaisi ojentaa tarpeesi tarjottimella sinulle. Sinun pitää itse tunnistaa tarpeesi, antaa tai ottaa itsellesi mitä tarvitset ja kertoa rehellisesti puolisollesi tarpeistasi. Kun avaat sydäntäsi ja kerrot toiveistasi, rakkaimpasi varmasti haluaa auttaa sinua tuntemaan itsesi kokonaiseksi ja tasapainoiseksi. Mutta mitä sitten tarvitset?

Sisäisen lapsen meditaatio

Kun tunnet onton olon sisälläsi, muttet tiedä mitä kaipaat, kysy sisäiseltä lapseltasi. Kaunista olisi tehdä tämä lyhyt harjoitus puolison kanssa yhdessä, mutta voit myös tehdä tämän yksin.

Nojaa puolisosi kanssa selätysten, jotta tunnet hänen lämmön ja tuen. Jos teet tätä harjoitusta yksin, tee meditaatio turvallisessa ja rauhallisessa paikassa.

Hengitä syvään. Kutsu eteesi kuvaa itsestäsi pikkulapsena, alle 7-vuotiaana. Jo tämä saa esiin suuria tunteita. Kuinka suloinen ja viaton sitä onkaan ollut!

Millainen ilme sinulla oli? Miten olit pukeutunut? Mitä tykkäsit tehdä? Muistele lapsuuttasi hetki ja laskeudu hengityksesi turvassa yhä syvemmälle muistoihin.

Kysy tältä pikkulapselta mitä hän tarvitsisi lisää, mitä hän on vailla? Tunsiko hän olevansa näkymätön? Kaipasiko hän turvallisuuden tunnetta? Haluaisiko hän, että joku kuuntelisi häntä? Kaipaako hän enemmän huomiota? Toivooko hän, että hänet hyväksyttäisiin kaikkine tunteineen? Janoaako hän, että häntä kannustettaisiin ja kehuttaisiin? Onko hän silityksiä ja halauksia vailla? Eikö kukaan haastanut häntä, saiko hän tehdä mitä halusi, ilman rajoja?

Ota tämä lapsi – sinä pienenä – syliisi. Helli häntä ja anna hänelle juuri niitä asioita mitä hän kaipasi. Paranna sisäisen lapsesi sydäntä ehjemmäksi, luottamusta elämään vahvemmaksi. Kun hän tuntuu olevan tyytyväinen ja iloinen, voit kertoa hänelle mitä kaikkea ihanaa hänelle tulee tulevaisuudessa tapahtumaan! Mistä kaikista haasteista hän tuleekaan selviämään, miten mahtava elämä hänellä tulee olemaan ja miten kaunis, turvallinen ja jännittävä paikka tämä maailma onkaan.

Voit myös kysyä mitä sanottavaa hänellä olisi sinulle? Voit vaikka yllättyä, lasten suustahan kuulee totuuden!

Kuuntele sisäistä lastasi, se ei valehtele. Tunnista tarpeitasi, ole armollinen ja lempeä itsellesi ja myös puolisollesi. Kun annat rakkautta pyyteettömästi, voit olla varma että saat pyyteetöntä rakkautta myös takaisin. Yhdessä voitte parantaa toisianne, antaen toisillenne sitä mitä kaipaatte. Tämä pitää yhteytenne tiiviinä ja parisuhteenne avulla pääsette kohti tasapainoisempaa ja rikkaampaa elämää.


Pystyisitkö lopettamaan toisten ihmisten arvostelemisen viikoksi?

Lopettakaa toistenne arvostelu viikoksi – ja lopettakaa samalla itse asiassa kaikki muukin arvostelu! Mutta tehkää se vain viikoksi, eräänlaisena kokeena. Sopikaa kokeesta yhdessä, ja tehkää se keveästi. Tämä ei ole mikään tulikoe vaan kiinnostava kokeilu, jonka tarkoituksena on parantaa elämänlaatua ja suhteenne ilmapiiriä.

Sopikaa yhdessä myös jokin tapa, jolla ohjaatte toisenne pois arvostelusta, kuten: “Puhutaanko positiivisemmin?” tai lempeästi todettu: “Tuo kuulostaa arvostelevalta.” Tarkoituksena ei ole tuomita toista epäonnistumisesta, vaan kannustaa häntä yrittämään parhaansa.

Väsyneenä tulee helposti arvosteltua itseään, toisia ja olosuhteita. Siitä ei ole mitään hyötyä, eikä se vie rasittunutta oloa pois.

Mieli hakee luontaisesti kaikesta aina paranneltavaa, ja sen tavoite on olla aina oikeassa. Mielen näkökulmasta kompromissit tai periksi antaminen ovat tappio, sillä mieli suojelee itseään jatkuvasti ja haluaa oman näkökulmansa voittavan.

Irti päästäminen ja rakkaudelle antautuminen pelottavat mieltä, sillä täyden rakkauden vallitessa mieli hiljenee.

Arvostelu, ärsyyntyminen ja pikkuasioihin keskittyminen lähtevät aina mielen tasolta, eivät sydämestä. Lohdullista tästä tekee se, että sydämen rauha on saavutettavissa joka hetki. Palaamme rauhaan aina, kun lakkaamme kuuntelemasta mieltä. Sydämen tason ilmaisu ei ole aina helppoa, mutta se on hyvin vapauttavaa.

Koko keho rentoutuu, kun puhut totta. Silloin mielen luomat suojamuurit putoavat alas.

Kun keskityt hyvään, näet sitä ympärilläsi enemmän. Kuulostaako tutulta? Ärsyttävältä kliseeltä? Varmaankin kyllä, mutta se on silti totta. Arvostelu on mielen tapa pitää erillisyyden harhasta kiinni. Monet tieteelliset tutkimuksetkin vahvistavat sen, että negatiivinen puhe kuihduttaa elämää. Asiaa on tutkittu monin tavoin, esimerkiksi kiteiksi jäätyvällä vedellä ja viherkasveilla.

Jos mille tahansa elävälle organismille puhutaan tylysti, sen rakenne muuttuu huonoksi ja elämä siinä kuihtuu. Positiiviset puheet taas saavat elämän kukoistamaan ja loistamaan. Jos positiivinen puhe saa jo veden kiteytymään harmoniseksi kokonaisuudeksi, miten kauniisti voikaan käydä ihmiselle, jota rohkaistaan ja kehutaan?

Olet varmasti kokenut, miten upeaa on tulla kannustetuksi oikein aidosti.

Kannustuksen kuultuasi olet halunnut olla juuri niin ihana, kuin millaisena sinut on nähty. Olet oikein palanut sille, miten ihanaa onkaan loistaa omaa valoaan. Olet tuntenut, että pystyt siihen, ja että haluat antaa maailmalle parhaasi.

Omaa kumppania tulee välillä arvosteltua enemmän kuin kehuttua, varsinkin kiireisen tai tylsältä tuntuvan arjen keskellä (saati väsyneenä tai nälkäisenä). Kun olette pitäneet arvosteluvapaan viikon, voittekin kokeilla suoraan sen perään yltäkylläisen kehumisen viikkoa.

Kehukaa toisissanne kaikkea ihanaa – ja myös itsessänne, perheessänne, kodissanne, työssänne, harrastuksissanne, ystävissänne ja elämässänne yleensä. Tarkoituksena ei ole hokea teennäisesti, miten ihanaa kaikki on, vaan tuoda esiin aito sydämen kiitollisuus, joka on aina läsnä. Aikuiset ihmiset kokevat toisinaan, että valittaminen on helpompaa kuin aidon elämänilon ilmaiseminen. Riko tämä tympeä raja ja hyppää puolisosi kaulaan sanoen jotakin aitoa rohkeasti ja heleästi: “Ihanaa, että olet niin huumorintajuinen.”, “Olen kiitollinen siitä, että saamme olla yhdessä.” tai “Olet hyvä puoliso minulle.” Mitä kaikkea kaunista sanottavaa löydättekään?


Löydät Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image