Sivu 236 – Hidasta elämää

Suomessakaan kaikki lapset eivät saa tänä jouluna lahjaa – Lapsille voi kuitenkin antaa uskon parempaan

Joka vuosi ja joka joulu Suomessa on jopa kymmeniätuhansia perheitä, joissa ei ole varaa hankkia ihan tavallisia vaatteita tai muita tarvikkeita lapsille.

Joulu laittaa myös monen perheen koetukselle: mitä sanoa lapselle, kun ei ole rahaa joululahjoihin? Hope ry auttaa ihan tavallisia suomalaisia perheitä arjessa – ja myös jouluna.

”Ensin ajattelimme, että lahjoitamme lapsiperheille esimerkiksi toppavaatteita. Vasta myöhemmin ymmärsimme, että tässä on kyse myös paljon isommista asioista”, Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo. Näin lapsiperheet ovat kertoneet tunteista, joita avun saaminen on heissä herättänyt:

1. Ahdistus joulusta helpottaa

Vähävaraisten perheiden vanhempia ahdistaa epävarmuus siitä, pystyvätkö he antamaan lapsilleen lahjoja. Vuosi vuodelta joulu tuntuu tulevan aiemmin, ja tänä vuonna Hopelta on alettu kysellä joululahjoista jo lokakuun lopulla. Mitä aiemmin isät ja äidit saavat varmuuden siitä, että lapsille saadaan joululahjoja, sitä suurempi on helpotuksen tunne.

2. Huoli pärjäämisestä kevenee

”Kausivaatetusta, lapselle uimalippuja, ruoka-avustusta kauppaketjun hävikkiruokajonossa, joululahjaa sekä herkkua… Olen saanut konkreettista apua ja hyötyä sekä vertaistukea, etten ole ihan yksin. Mahdollisuus on saada apua, jos uskaltaa sitä pyytää.” – Hopen asiakas

Nälkäisiä perheitä on tänä vuonna enemmän kuin aiemmin. Erityisen vaikeaa aikaa lapsiperheille on joululoma, sillä silloin lapset eivät saa koulussa lämmintä ruokaa. Ruokaan tarvitaan tuplasti niin paljon rahaa kuin tavallisena arkena.

3. Toivo ja uskallus unelmoida heräävät

Monet vanhemmat kertovat, että Hopen kannustamana he ovat ensimmäistä kertaa uskaltaneet kysyä lapsiltaan, mitä he toivovat ja mistä he unelmoivat. Kun rahaa ei koskaan ole, lapset ja nuoretkin ymmärtävät sen eivätkä pyydä tai toivo mitään. Nuoren unelma voi olla vaikkapa se, että hän pääsisi joskus kaveriporukassa kahvilaan.

4. Usko omaan ihmisarvoon vahvistuu

”Olen arvokas ihminen, vaikka en ole taloudellisesti tuottava”, eräs äiti kertoo tunteesta, jonka avun vastaanottaminen on herättänyt. Ihmisten kohtaamisissa näkyy, miten isoista asioista on kyse. Tunteet näkyvät, vaikka kohtaamiset ovat lyhyitä – kun kaivattua apua saa, tulee itku tai nauru.

5. Halu tehdä hyvää voimistuu

”Sanat eivät riitä kertomaan kiitollisuudesta, ja siksi onkin tärkeää, että saan mennä vapaaehtoiseksi työntekijäksi silloin, kun pääsen. Huomaan sen, kuinka minunkin työtäni arvostetaan ja voin puolestani auttaa, vaikka työmarkkinoille en enää kelpaa.” – Hopen asiakas

Toivo kannattelee ihmistä. Se myös herättää halun antaa toivoa muille. Ihmiset, jotka ovat saaneet apua, haluavat antaa sitä muillekin. Kun oma kokemus on ollut niin voimakas, moni haluaa tarjota saman toiselle antamalla aikaansa toisen ihmisen hyväksi. Hyvin pienillä teoilla voi auttaa enemmän kuin osaa ajatellakaan.

Haluatko sinä auttaa? Löydä oma tapasi täältä.

Moni jaksaa tosi paljon – mutta entä jos jaksaminen ei olekaan elämässä SE pointti?

Kun sinulla on energiavarastot täynnä, mihin käytät energiasi? Nautiskeletko energisestä olosta?

Jotenkin minusta tuntuu, että moni ”jaksaa” elää, jaksaa suorittaa. Kerää energiaa, jotta jaksaa. Jaksaa jotain, joka on niin suuri ponnistus, että energiavarastot hupenevat. Jaksamisesta itsessään tulee elämän keskipiste: Syön, että jaksan. Treenaan, että jaksan. Nukun, että jaksan. Meditoin, että jaksan.

Jaksan mitä? Elämää? Elää? Entä jos elämää ei ole tarkoituskaan vaan jaksaa? Entä jos energiavarastoja ei tarvitsisi pumpata täpöillä kuiviin, vaan voisi myös nauttia esimerkiksi hyvän yön tuomasta hyvästä olosta? Ettei ajattelisi: no niin, nyt sitä taas jaksaa, kun on nukkunut näin hyvin!

No mutta hitto: Miksi se hyvä olo pitää pumpata kuiviin? Miksei silloin voisi tehdä vähän vähemmän, jättää itselle energiaa, jotta voi kokea elämää täydellisenä: katsoa tähtitaivasta ja todeta, että minun sydämeni sykkii kuin tuo tähti tuikkii. Minulla on energiaa tuntea yhteys kaikkialla ja olla hetken osana tätä uniikkia elämää.

Ei tämä elämä niin pitkä ole. Kuin hidastettu tähdenlento, joka katoaa horisonttiin samalla, kun yrität jaksaa.

Kurkkaa Lempeästi eroon murehtimisesta -kirja:

7 syytä, miksi asenne on supertärkeä – Myönteinen mieli lisää luovuutta ja auttaa jaksamaan

Asenne ratkaisee. Voittajalla on asennetta. Rautainen ammattitaito on 90 prosenttia asennetta ja vain 10 prosenttia asiantuntemusta. Samojen prosenttilukujen sanotaan olevan onnistumisten takana. Ne nousevat esiin myös rekrytointien yhteydessä.

Asenne on siis varsin ”kovaa valuuttaa”. Varsinainen valttikortti. Sitä huudellaan kehiin, kun halutaan tsempata itseä ja muita.

Asenne on suhtautumistapa. Se voi olla myönteinen, kielteinen, tai jotain siltä väliltä. Se saa meidät torjumaan, tai hyväksymään asioita.

Asenteemme on tunteita, ajatuksia, odotuksia, tahtoa, aikomuksia ja uskomuksia. Mielen softaa, joka ilmentää sitä, millainen ihminen sisältämme löytyy. Asenne muodostuu kaikesta matkan varrella keräilemästämme ja oppimastamme. Ympärillämme olleilla ja olevilla ihmisillä on myös sen muotoutumiseen vahva vaikutus.

Asenteemme näkyy tavassamme toimia jokapäiväisessä elämässämme.

Ilmaisuna asennetta käytetään usein synonyyminä myönteiselle suhtautumiselle asioihin. Johtuneekin juuri tästä, että sen voimaa peräänkuulutetaan moninaisissa yhteyksissä.

Myönteinen asenne on voimista väkevimpiä.

Se on

1. Läheistä sukua syttymiselle, innostukselle ja intohimolle. Sydäntä ja sykettä.

2. Itsensä arvostamista, ilman miellyttämis-, suorittamis-, suojautumis- ja puolustelutarvetta. Ilman mokaamispelkoa.

3. Kanssaihmisten ja elämän aitoa arvostamista. Asenteesi muihin heijastuu heidän suhtautumisestaan sinuun.

4. Rohkeutta ja hyvää itsensä johtamista.

5. Uskoa onnistumiseen.

6. Keskittymiskykyä, pitkäjänteisyyttä, joustavuutta ja vaikeuksien kohtaamiskykyä. Myös avun vastaanottamista.

Haluatko asenteesi myönteisemmäksi?

Koska asenteesi on opittua, voit myös kehittää sitä myönteisemmäksi. Se on vain ja ainoastaan omassa vallassasi. Aina. Jos vain haluat. Ehkä kannattaisi.

1. Kun kohennat asennettasi, kohenee myös elämänlaatusi.

2. Olet luovempi ja energisempi. On tutkittu, että ihmiset ovat jopa 31 prosenttia tuotteliaampia/tuottavampia toimiessaan myönteisessä mielentilassa.

3. Vaikka synnynnäiset ja hankitut ominaisuutesi jossain asiassa olisivat keskitasoa, voit yltää super-myönteisellä asenteella loistaviin onnistumisiin. Asenne on jokerisi.

4. Itseluottamuksesi ja onnellisuutesi kasvavat.

5. Sen sijaan, että pähkäilisit kaikkia mahdollisia syitä, joiden takia jokin juttu ei toimi sinun tapauksessasi, pohdit miksi ja miten se toimisi.

6. Olet halukas huomioimaan muidenkin mielipiteitä, näkökantoja ja ideoita. Sinulla ei ole tarvetta puolustella omiasi henkeen ja vereen. Sinussa on joustoa.

7. Sinun ei tarvitse vatvoa menneitä, murehtia tulevia eikä syytellä ketään eikä mitään. Ymmärrät, että ongelmat eivät ole elämässä ja muissa ihmisissä. Ne löytyvät omasta mielestäsi.

Myönteisen voiman käyttö edellyttää päätösvallan luovuttamista omalta päältä (mieleltä) omalle sydämelle. Ainakin isoin osin. Myönteistä asennetta ei voi saada pakottamalla eikä sitä voi esimerkiksi työhaastattelussa teeskennellä, valhetutka paljastaa kyllä sanojen ja aidon asenteen ristiriidan.

Rakkaus on voimista väkevin. Olisiko asenne se toiseksi väkevin? Vai voisivatko ne olla yksi ja sama?

Voit lukea lisää asenteesta ja myönteisyyden hyödyistä kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.

6 mielen virkistäjää harmauden keskelle – Kaamoksen aikana pitää voida ”löhnöttää”

Olen toisinaan arvostellut mielessäni ystäviä, jotka ovat tuskailleet jo syksyn ja talven pimeyttä ja sen mukanaan tuomia mörköjä.

”Miten siitä pimeydestä selviää!”

”Masennun joka vuosi viimeistään joulukuun alkuun mennessä!”

Olen ajatellut, että ei kai se nyt niin hirveää voi olla. Keksii vain kaikkea kivaa tekemistä. Juo teetä viltin alla ja polttelee kynttilöitä. Ihanan tunnelmallista!

Mutta hyvä minun on ollut hymistellä tai kauhistella neggistelyasennetta kaamosta kohtaan. En muista, milloin olisin viimeksi ollut kokonaisen marraskuun Suomessa. Tai hädin tuskin edes päiväntasaajan tällä puolella. Kunnes tänä vuonna. Ja aika kovaa se kaamoskuukausi sitten iskikin.

Se alkoi oikeastaan heti marraskuun alusta, kun pilvet laskeutuivat lähes kosketusetäisyydelle ja kerrostivat taivaalle niin paksun vaipan, ettei sen läpi nähnyt valonpilkahdusta suurimmallakaan tahdonvoimalla. Yritin silti vielä viimeistellä rästihommia ja olla reipas ja ajatella, että ihana tehdä töitä kotoa käsin.

Eilen sitten huomasin, että olen ”löhnöttänyt” lähes kaksi viikkoa. Eli käytännössä vain ollut.

Välillä olen ollut muka aikaansaava mutten oikeasti ole ollut ollenkaan. Olen istunut sohvannurkassa, lukenut, mutta enimmäkseen vain haaveillut — kesästä ja rakkaudesta ja mitä näitä nyt on. Olen nukkunut kymmenen tuntia yössä ja sen lisäksi pienet päiväunet, syönyt aika paljon suklaata ja juonut teetä ja punaviiniäkin. Olen kyllä myös tuijottanut tietokonetta aamuisin kaksi tuntia ja sulkenut sen sitten suosiolla.

Olen yrittänyt haastaakin harmaata. Olen käynyt sen kiusaksi ostamassa värikkäitä kukkakimppuja ja asetellut niitä paraatipaikoille asuntooni, jossa ympäristöihmisten kauhuksi palaa tällä hetkellä tauotta jokaikinen lamppu.

Koin kaikesta löysäilystä yhtäkkiä vähän huonoa omaatuntoa, kunnes pakotin itseni ajattelemaan, että kenties ei ole kauhean vakavaa välillä vain olla. Löhnöttää ja kerätä voimia seuraaviin spurtteihin.

Päätin rakentaa pienen aikaikkunan elämään ja kahden päämäärän väliin. Metaforisesti se on itselleni armon ikkuna, joka puhaltaa lempeää hyväksyntää ja raikasta armollisuuden ilmaa. Ikkunaluukut voi sitten laittaa kiinni, kun on hengähtänyt tarpeeksi.

6 arkea helpottavaa ajatusta kaamoksen keskelle:

1. Ajoita ensi vuoden aurinkoloma marraskuulle.

2. Ano töistä etätyöpäiviä, jotka alkaisivat aikaisintaan klo 10 aamulla.

3. Hanki kirkasvalolamppuja, hyviä kirjoja, herkkuja.

4. Älä stressaa, vaikka salikortti lojuu hetken laatikossa.

5. Jos teet töitä kotoa käsin, yritä rantautua silloin tällöin ihmisten ilmoille, vaikkapa tunnelmalliseen lähikahvilaan.

6. Ole armollinen itseäsi kohtaan. Maailma odottaa, vaikka vähän aikaa möllöttäisitkin.

Ja totta, harvoin kukaan voi jättää kuukaudeksi kaikki työt tekemättä, mutta voi vaikka ajatella, ettei ainakaan vapaalla tarvitsisi niin hirveästi puuhata. Ei lyödä kalenteria tukkoon tai siivota vaatekaappeja tai jynssätä kylpyhuonetta. Jos vain olisi ja valmistautuisi tuleviin koitoksiin.

Kaamospimeys ei anna hirveästi meille armoa, joten meidän täytyy antaa sitä itse itsellemme. Ja kai niiden töidenkin kanssa voi ottaa vähän kiriä, kun joulukadut ja valot täyttävät ihanasti maiseman.

P.S. Löhnöttää tarkoittaa yhdistelmää seuraavista: röhnöttää, lusmuilla, löntystää, laiskotella, löysäillä.

Vapaudu vanhasta ja nauti siitä, mitä olet saanut aikaan – Täysikuu on täydellinen hetki kokeilla tätä rituaalia

Täysikuu on kuunkierron huipentuma. Silloin uudenkuun aikana alkunsa saanut saavuttaa huippunsa ja suorastaan räjähtää. Nyt on aika ottaa vastaan kasvun hedelmät ja samalla päästää irti siitä, mikä pitää paikallaan tai jopa vetää alaspäin.

Täydenkuun energiaan sisältyy siis sekä laajentumisen ja vastaanottamisen energiaa että vanhan vapauttamista. Molemmat ovat meille usein haastavia, joten joka kuukausi on erinomainen tilaisuus harjoitella…

Tämän pienen rituaalin voit tehdä täydenkuun päivänä tai muutaman päivän sisällä ennen tai jälkeen. Erityisen taianomainen tunnelma on mökillä, metsässä tai järven rannalla. Nuotiopaikka tai muu tulisija auttaa myös.

Voit kuitenkin tehdä rituaalin myös päiväsaikaan tai sisätiloissa – täydenkuun energia on joka tapauksessa läsnä.

Meditoi ja kirjoita: Mistä haluan nyt päästää irti? Mikä on elämässäni edustaa vanhentunutta energiaa? Minkä haluan antaa anteeksi? Mihin haluan katkaista siteet? Tunteet, tavat, toimintamallit…
Pysähdy hetkeksi. Anna hengityksen virrata rauhassa.
Meditoi ja kirjoita: Mistä olen nyt kiitollinen? Mitä kaikkea olen saanut aikaan? Mikä on runsautta elämässäni nyt? Missä olen kasvanut?
Sano itsellesi: Olen valmis päästämään irti.
Polta paperit nuotiossa tai tulisijassa. Tunne, miten tuli puhdistaa energiakenttääsi.
Istu hetki puhdistuneessa, vapautuneessa tilassa.

Lainaus ihanasta uutuuskirjasta Vuoden paras päivä.

Kun ei ole sanoja, joilla lohduttaa lasta – ”Pahimpia ovat hetket, kun hyvästelemme lapset yhteisen viikonlopun jälkeen”

Kirjoittaja: Annika S.

Heräsin yhtenä yönä kauhistuttavaan uneen. Näin unessa pienen lapsen, joka seisoi kadulla yllään vain vaipat. Hänet oli sidottu kettingeillä jaloistaan kiinni eikä hän pystynyt liikkumaan. Lapsen suuhun meni ohut letku, jolla hän imi ruokaa. Lapsen ympärillä oli mustiin pukeutuneita ihmisiä, jotka vartioivat häntä. En nähnyt lapsen kasvoja. En pystynyt katsomaan niitä unessa. Lapsen hädän näkeminen teki liian kipeää. Olisin halunnut auttaa lasta, mutta en pystynyt.

Uni oli mielessäni pitkään. Tiedän, että sen avulla alitajuntani auttoi minua käsittelemään tuskallista tilannetta elämässäni. Unen pieni, avuton lapsi on oma lapseni. Meidän perhettämme kohdannut kriisi johti vuosi sitten siihen, että meidän kolme lasta joutuivat muuttamaan sijaisperheeseen. Sen jälkeen olen joutunut kantamaan sisälläni valtavaa surua, ikävää ja tuskaa, jonka lapsista erossaolo aiheuttaa.

Pahimpia ovat hetket, kun hyvästelemme lapset yhteisen viikonlopun jälkeen. Hyvän mielen ja naurun tilalle tulee lohduton ikävä ja hiljaisuus. Suukottaessani lasta kyynelten kastelemalle poskelle tunnen, miten kyyneleet kihoavat omiinkin silmiini. Pinnistelen pysyäkseni kasassa. Vaikka yritän lohduttaa lasta, tunnen ettei minulla ole sanoja. Ei ole sanoja, joilla voisin sillä hetkellä poistaa lapsen surun.

Lasten lähdettyä ikävä tuntuu kehossa tuskan tunteena. Sisälläni on kuin valtava, ahdistunut huuto, mutta ääntä ei kuulu. Reino Nordinin Kyynelten virta kuvailee menetyksen aiheuttamaa kaipuuta koskettavasti:

Sanoinko koskaan sitä sulle, kuinka paljon rakastan
hetkiä, joita annoit mulle, avasit sun maailman.
Ja kohta kun et enää kuule, vaikka kuinka huutaisin.
Ei oo lääkettä kaipuulle

Vaikka ikävään ei totu, olen kuukausien mittaan oppinut käsittelemään surua. Ymmärrän, että suru on kehon luonnollinen reaktio tuskallisessa tilanteessa. En yritä tukahduttaa surua, vaan annan sen tulla. Kun on oikein paha olla, itken. Itken niin paljon, etten ole koskaan tuntenut oloani yhtä lohduttomaksi. Muistutan itseäni siitä, mitä olen lapsillekin sanonut: Ikävä on hyvä asia. Se kertoo, että rakastaa ja välittää.

Sen sijaan, että välttelisin ajattelemasta lapsia, ajattelen heitä usein. Lasten lähdettyä siivoan heidän huoneensa, petaan sängyt kauniisti ja asettelen pehmolelut odottamaan heitä. Joskus ostan lapsille yllätykseksi kynäpaketit, piirustusvihot tai uudet lelut, jotka laitan lahjapakettiin odottamaan. Muistelen usein mieheni kylkeen nojautuen lasten kanssa sattuneita hauskoja tilanteita ja katsomme yhä uudelleen hupaisia videoita, joita olemme ottaneet heistä. Tällaiset yhteiset hetket, jolloin muistelemme lapsia, lämmittävät sydäntä ja helpottavat erossaolon aiheuttamaa tuskaa.

Kaikista vaikeinta on kestää syyllisyydentunteita. Syyllisyydentunteet ovat niitä, jotka lamaannuttavat minut välillä täysin. Silloin mikään ei tunnu hyvältä, missään asennossa ei ole hyvä olla, mikään ei maistu miltään enkä pysty kuuntelemaan mitään muuta, kuin sitä sisäistä syyttävää ääntä, joka sanoo: sinä paha äiti, mitä olet mennyt tekemään? Syyllisyydentunteita ei voi helpottaa itkemällä. Niiden käsitteleminen vaatii syvällistä itsetutkistelua. Silloin joutuu palaamaan yhä uudelleen niiden asioiden äärelle, jotka aikanaan johtivat sijoituspäätökseen.

Koska olin kärsinyt tietämättäni vuosia hoitamattomasta masennuksesta ja muista psyykkisistä sairauksista, sairauteni eteni lopulta siihen pisteeseen, että jouduin sairaalahoitoon vaikea-asteisen masennuksen ja syvän uupumustilan takia. Sitä ennen masennus oireili minussa jatkuvana väsymyksenä, raskaina mielialan vaihteluina ja aggressiivisuutena. En ymmärtänyt mistä se johtui, vaan syytin vain itseäni ja unenpuutetta. Vaikka huolehdin, että lapset saivat aina jotain syötävää ja heillä oli puhtaat vaatteet, en pystynyt vastaamaan heidän kaikkiin tarpeisiinsa tunnetasolla.

Muistan edelleen, miten vielä kaksi vuotta sitten oman lapsen ottaminen syliin tuntui hirvittävältä ponnistukselta, johon minulla ei ollut voimia. Tuntuu riipaisevalta muistella tilannetta, kun lapsi katsoi minuun illalla ja pyysi: ”äiti, haluan syliin”. Nostin hänet syliini, mutta en tuntenut hellyyttä. Olin ärtynyt, iloton ja väsynyt. Koko meidän perhe voi silloin huonosti. Mieheni oli myös uupunut liiallisen kuorman alla, jota sairauteni oli hänelle aiheuttanut vuosikausien ajan. Kokonaisuudessaan tilanne oli täysin kestämätön. Häpeä esti minua kertomasta kenellekään. Haimme apua aivan viime tipassa.

Nykyisin en tiedä mitään parempaa kuin oman lapseni rutistaminen hellään syleilyyn. Kun saan oman lapseni syliini, aika pysähtyy. Tunnen hänen ihonsa ja hiustensa pehmeän tuoksun, kuinka hänen pienet kätensä kietoutuvat kaulani ympärille ja miten hänen sydämensä pamppailee rintaani vasten. Silloin tunnen valtavaa onnen ja rakkauden tunnetta. Vaikka joudumme nyt käymään läpi tuskallisen surun ajan, minua vahvistaa ajatus siitä, että tämä kaikki on väliaikaista.

Jonain päivänä, kun palaamme yhteen, olemme vahvempia. Ja vaikka nyt tuntuu, ettei ole sanoja, joilla voisin lohduttaa lapsia eron hetkellä, uskon, että aikanaan he ymmärtävät päätöksemme takana olevan epäitsekkään rakkauden.

4 merkkiä, milloin pärjääminen on mennyt överiksi – Selviät mieluummin yksin, kun aiheutat kenellekään vaivaa

Pärjääminen on hieno ominaisuus. On ihanaa pystyä luottamaan itseensä ja tietää, että elämästä selviytyy. Toisilla meistä pärjäämisen taito syntyy jo lapsuudessa. Vanhemmat ovat ehkä kasvattaneet sinut itsenäiseksi, reippaaksi ja pärjääväksi. Tai ehkä lapsuudenkodissasi on ollut ilmapiiri, jossa ei ole ollut tilaa tai mahdollisuutta olla heikko.

Haitallista pärjäämisestä tulee silloin, jos ihminen ei enää osaa tunnistaa avun tarvettaan ja tukeutua toiseen. Silloin tulee huomaamatta kannettua yksin isoja asioita ja elämästä tulee tahattoman raskasta.

Tässä neljä tunnusmerkkiä haitalliseksi muuttuneesta pärjäämisestä:

1. Sinun on vaikea tunnistaa, milloin tarvitset apua.

Olet niin tottunut selviämään elämän pienistä ja isoista haasteista yksin, että isonkaan vastoinkäymisen tullessa et välttämättä tunnista tarvitsevasi apua. Vaikka toinen sitä tarjoaisi, saatat vastata ”Kyllä mä pärjään” ja uskot niin itsekin. Olethan pärjännyt ennenkin.

2. Vältät avun pyytämistä, ettet kuormittaisi toista.

Avun pyytäminen tuntuu sinusta vaikealta, koska ajattelet sen kuormittavan toista ihmistä. Selviät mieluummin yksin, kun aiheutat kenellekään vaivaa.

3. Ylität helposti oman jaksamisesi rajat.

Koska olet pärjäämisen mestari ja tiedät selviäväsi lähes mistä vaan, saatat helposti yliarvioida omat voimavarasi. Sinun on vaikea delegoida asioita, minkä johdosta otat helposti myös muiden vastuuta hartioillesi.

4. Tunnet toisinaan syvää yksinäisyyttä.

Muut ovat tottuneet näkemään sinut rohkeana selviytyjänä. Voi olla, että edes läheisimmät ihmiset eivät tiedä, minkälaisia sisäisiä myrskyjä käyt lävitse. Koska jaat harvoin kamppailujasi muiden ihmisten kanssa, saattaa elämäsi näyttää ulospäin helpolta. Usein todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Pärjääjäksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Taustalla saattaa olla hyvinkin rankkoja elämänkokemuksia. Niiden kantaminen yksin voi aiheuttaa toisinaan syvää yksinäisyyden tunnetta.

Liiasta pärjäämisestä pois oppiminen on pitkä, mutta palkitseva prosessi. Jos tunnistat itsesi edellä mainituista kohdista, olet jo askeleen lähempänä kevyempää elämää.

Kun alat pikkuhiljaa hellittää, huomaat, että vähemmälläkin pärjää. Ja että elämä on paljon mukavampaa, kun sitä ei tarvitse kantaa yksin.

Lisää lohturunoja löydät uudesta Sielun sopukoita -runokirjasta:

Rakkaus on paljon muutakin kuin ihana tunne – Se on itsen, toisen ja maailman kohtaamista

Olen jo vuosia ollut tavattoman kiinnostunut rakkaudesta. Mitä se on? Ja miksi ihmeessä toisen kohtaaminen rakkaudessa on toisinaan niin käsittämättömän vaikeaa? Me kaikki haluamme rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mutta jostain merkillisestä syystä rakkaus, niin ihanaa kuin se onkin, näyttää toisinaan olevan valtavan haastavaa.

Ihminen on siitä merkillinen olento, että sanat ja käsitteet ohjaavat ymmärrystämme. Se, miten sanoitamme maailmaa, ohjaa tapaa, jolla voimme maailman käsittää. Sanat ja käsitteet samaan aikaan tekevät mahdolliseksi että aina rajoittavat ymmärrystämme. Emme koskaan saa todellisuutta sanojen ja käsitteiden vangiksi, pikemminkin olemme itse sanojen ja käsitteiden vankeja. Pakotettuja hyväksymään, miten vähän pystymme ymmärtämään. Miten ymmärryksemme on sanojen ja käsitteiden ohjaamaa.

Tästä syystä on tärkeää, mitä rakkaudesta ajattelemme. Sillä ajatuksemme ohjaavat mahdollisuuksiamme kokea.

Useimmat meistä jakavat ajatuksen, että rakkaus on tunne. Tunne, joka hetkeksi saa itsen, toisen ja koko maailman tuntumaan täydelliseltä. Rakkaus valaisee oman sisäisen maailman, toisen ja kaiken muunkin siinä samalla. Tämä pätee erityisen hyvin rakastumiseen.

Mutta rakkaus on myös rakastamista, kaikkea sitä, mikä seuraa rakastumista. Vasta rakastaminen tuo rakkauteen pitkäkestoisuuden mahdollisuuden.

Rakastaminen on paljon muutakin, kuin ihana tunne. Se on toisen ihmisen kohtaamista vaihtelevissa ja toisinaan ristiriitaisissakin tilanteissa. Kohtaamiset liikuttavat aina. Niin omaa sisäistä maailmaa, kuin myös jotain kahden välillä. Eikä se ole aina mukavaa, tulla liikutetuksi. Paljon helpompaa usein olisi pitäytyä vanhassa, olla tinkimätön, kieltäytyä näkemästä ja kuulemasta, evätä myötätunto ja väittää, että omat reaktiot ovat toisen syytä – siis itsen ulkopuolella. Olisi helpompaa kivettyä. Mutta ne kaikki estävät kohtaamasta. Jollei hyväksy kohtaamisen aiheuttamaa liikettä, ei oikeastaan kohtaa. Kohtaaminen jää potentiaaliksi ja menee rikki.

Rakkaus on paitsi tunne, myös kohtaamista ja pysähtymätön liike. Rakkaus on itsen, toisen ja maailman kohtaamista. Tuo kohtaaminen laittaa aina liikkeelle jotain, rakkaus liikuttaa. Tuo liike ei pysähdy koskaan, sillä kohtaamisissa rakkaus vain syvenee. Jos suostuu siihen.

Niin kauan, kuin etsimme rakkaudesta staattista määränpäätä, olemme eksyksissä. Niin kauan, kuin kuvittelemme rakkauden olevan lopullista pysähtymistä rakkauden tunteeseen, onnen hetkeen, ajan pysäyttämistä onnellisuuteen – niin kauan vain etsimme. Niin kauan meidän täytyy vaihtaa koko ajan, ja etsiä lisää. Uusista paikoista, uusista ihmisistä.

Jos emme huomioi rakkautta koskevissa mielikuvissamme tuota kohtaamista ja kohtaamiseen kuuluvaa liikettä, silloin emme koskaan voi ymmärtää, miksi rakkaus paitsi tuntuu niin ihanalta, on toisinaan myös valtavan haastavaa ja vaikeaa. Silloin emme koskaan voi rakastaa, voimme ainoastaan rakastua uudestaan ja uudestaan – ja sen jälkeen taas jatkaa etsimistä.

Kun kohtaamme toisemme rakkaudessa, se tuntuu paitsi hyvältä, myös liikuttaa aina jotain. Niin sisäisessä todellisuudessamme kuin kahden välillä ja itsemme ulkopuolella laajemminkin. Kun suostumme kohtaamiseen ja liikkeeseen, löydämme sen onnen, jota etsimme. Rakkauden paljaana, ja koko voimassaan.

***

Kirjoitus perustuu osin Keiju Vihreäsalon kirjaan ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa. Kirja on ilmestynyt lokakuussa Otavan Hidasta elämää -sarjassa.

Teksti on julkaistu myös HIMA Happiness -sivustolla.

5 hauskaa voimakuvaa – ”Jos aina yrität olla normaali, et saa koskaan tietää kuinka upea olet”

Tässä viisi voimakuvaa muistuttamaan sinua siitä, että sinä olet ihana, juuri sellaisena hassuna ja erityislaatuisena tyyppinä, kuin olet ♥ Lisää voimakuvia löydät Hidasta elämää Instagramista.

@hidasta

Parisuhde saa olla ihana, antoisa ja helppo!

Onneksi olkoon! Olet itse valitsemassasi parisuhteessa, ja voit tehdä siitä yhdessä kumppanisi kanssa juuri niin upean kuin vaan haluatte. On suuri mahdollisuus saada jakaa elämä toisen ihmisen kanssa.

Älä hukkaa tätä mahdollisuutta keskittymällä itsesi, kumppanisi tai suhteenne huonoihin puoliin, vaan nauti suhteesta. Yhdessäolo voi olla joko heleä mahdollisuus tai kompromissientäytteinen velvoite. Kaikki riippuu näkökulmasta, jonka sinä valitset.

Voitte nauttia suhteestanne yhdessä.

Saatte muuttaa sitä yhdessä.

Joskus on helppo unohtaa, että suhde on tosiaan mahdollisuus ja että sitä voi uudistaa joka hetki. Mieli uskottelee: ”Meidän suhteessamme on aina tällaista. Tämä ongelma ei koskaan ratkea. Kumppanini on aina tuollainen.”

Älä patoa ongelmiin liittyviä tunteita vaan anna niiden ilmetä, mutta varo lietsomasta niitä. Antakaa rakkauden voittaa mielen pelot. Mieli etsii vikoja, rakkaus ymmärrystä. Miten tämä sitten tehdään:

Miten voitte edistää suhteenne onnellisuutta?

Kertokaa toisillenne, mitä arvostatte suhteessanne ja toisissanne, ja tietysti myös itsessänne! Kehukaa toisianne usein, ei vaan kriisien yhteydessä.
Keskittykää ongelmatilanteissa ennen kaikkea esteen voittamiseen. Miettikää yksin ja yhdessä: ”Miten voimme päästä tästä eteenpäin? Mikä helpottaisi tätä tilannetta? Mikä estää meitä muuttamasta tilannetta juuri nyt?”
Purkakaa tunteita erillisessä keskustelussa. Keskustelu on hyvä aloittaa sanomalla, että nyt ei ole aika keksiä ratkaisuja, vaan purkaa kokemuksia ja tuntemuksia, ja että toivot toiselta aikaa, huomiota ja armoa sille, ettet välttämättä sanoita kaikkea täydellisesti. Tämä asettaa keskustelulle selkeät raamit: toinen puhuu omasta kokemuksestaan ilman syyttelyä ja toivoo tulevansa nähdyksi. Kuuntelijan kannattaa kuunnella lämmöllä, mutta muistaa että toinen on oma, erillinen henkilö. Suhtaudu hänen purkaukseensa hieman etäältä, samoin kuin tekisit hyvälle ystävälle. Koska kumppanin kokemukset saattavat loukata itseä, niihin suhtaudutaan helposti liian vakavasti, jolloin omat puolustusmekanismit heräävät.
Sopikaa kalenteriin kummallekin omaa aikaa, etenkin jos teillä on lapsia.
Tehkää jokin harjoitus tai meditaatio iltaisin, mieluiten joka ilta. Sillä on huikea vaikutus suhteenne ilmapiiriin, koska silloin jätätte mielen ja egon maailman taakse. Harjoituksen jälkeen pystytte kohtaamaan toisenne läsnäolevasti. Yksi hyvä harjoitus, jota voi tehdä joko yksin tai yhdessä, on nimeltään Paranemisen avain, joka löytyy tästä.
Olkaa paljon lähekkäin. Halaus kiireen keskellä tuo mielihyvää, tukea ja samalla puolella olemisen tunnetta.

Mieli uskottelee, että asiat eivät muutu ja ihmiset pysyvät kiinni ongelmissaan. Älkää uskoko tällaisia pelon ääniä. Moni suhde on muuttunut radikaalisti vuosienkin yhdessäolon jälkeen. Voitte panostaa rakkauteen pelkojen kuuntelemisen sijaan joka päivä, koko suhteenne ajan.

Voitte aina muuttaa asioita, jotka eivät edistä hyvinvointianne ja onnellisuuttanne. Jos muutokset eivät toimi, olette vapaita tekemään uusia muutoksia. Suhteen ei tarvitse olla hankalaa kompromissien tekoa ja arjen sietämistä. Suhde saa olla ihana, antoisa ja helppo.

Lisää lämpöä ja läheisyyttä? Mitran Meidän vuosi – lempeä matka parille -kirjan löydät TÄSTÄ!

Michelle Obama miehestään: ”Barack oli maleksija – hän liikkui havaijilaisittain letkeän rennosti, varsinkin jos häntä hoputettiin”

Kirjassa Minun tarinani Michelle Obama kertoo elämästään avoimesti mutta rennosti. Kirjassa hän on kuin kuka tahansa meistä, joka kokee epävarmuutta, onnistumisia ja menetyksiä. Kirjassa hän kertoo myös rakkaudestaan Barack Obamaan. Poimimme 16 kohtausta Michellen ja Barackin rakkaudesta – Michellen kertomana:

1. Ennakkoasenne

”Lyhyen elämäkerran mukaan hän oli lähtöisin Havaijilta, mikä sentään teki hänestä verraten eksoottisen nörtin. En havainnut muuta erityistä.”

2. Erilaisuus

”Verrattuna siihen, miten säntillistä hanhenmarssia minä olin kulkenut menestykseen, miten olin jatkanut Princetonista Harvardiin ja sieltä 47. kerroksen työhuoneeseeni, Barackin tie oli improvisoitua siksakkia hyvin erilaisesta maailmasta toiseen.”

”Barack oli maleksija. Hän liikkui havaijilaisittain letkeän rennosti, milloinkaan kiiruhtamatta, varsinkin jos häntä hoputettiin. Minä sen sijaan porhalsin rivakasti jopa vapaa-aikana, ja hidastaminen tuotti suuria vaikeuksia.”

3. Elämälle antautuminen

”Ajatukseni olivat edelleen sameat, ylikierroksilla. Kului vaivautunut hetki, kumpikin odotti toisen aloittavan hyvästelyn. Barack nyökkäsi minulle. ”Miten olisi jäätelöt?” hän kysyi. Silloin tiesin, että peli on alkanut, ja tämä oli yksi harvoista hetkistä, jolloin lakkasin ylianalysoimasta ja antauduin elämälle.”

4. Suudelma

”Heti kun sallin itseni tuntea jotain Barackia kohtaan, tunteet valtasivat minut. Se oli himon, kiitollisuuden, täyttymyksen ja ihmetyksen hyökyaalto. Kaikki huoli, joka oli painanut minua elämästäni ja ammatistani ja jopa Barackista, näytti katoavan tuohon ensimmäiseen suudelmaan.”

5. Avoimuus

”Hän osoitti kiintymyksensä avoimesti. Hän sanoi minua kauniiksi. Hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi. Hän oli minusta kuin yksisarvinen, niin erikoinen, että tuntui melkein epätodelliselta.”

Nuori Michelle Obama (kuva: perheen valokuva-albumi)

6. Kiireettömyys

”Olin rakastunut. Nautin hänen verkkaisesta puhetavastaan ja äänestään ja siitä, miten hänen katseensa pehmeni, kun kerroin jotain hauskaa. Aloin arvostaa sitä, miten hän siirtyi kiirehtimättä paikasta toiseen, vilkuilematta koskaan kelloa.”

7. Rakkaus

”Ennen kuin Barack palasi oikeustieteelliseen elokuun puolivälissä, hän sanoi rakastavansa minua. Tunne oli syttynyt välillemme niin nopeasti ja luontevasti, ettei itse tilanteessa ollut mitään erityisen mieleenpainuvaa. En edes muista, milloin ja miten se tapahtui. Se oli pelkkä hellästi ja merkittävästi ääneen lausuttu tosiasia, joka oli tullut meille kummallekin yllätyksenä. Me olimme rakastuneet, vaikka olimme tunteneet toisemme vain pari kuukautta ja vaikka rakastuminen oli tavallaan epäkäytännöllistä.”

8. Materia

”Ensimmäisellä käynnilläni hän tuli minua lentoasemalle vastaan nöpönenäisessä banaaninkeltaisessa Datsunissa, jonka oli ostanut käytettynä velkaantuneen opiskelijan budjetillaan. Kun hän käänsi virta-avainta, moottori otti kierroksia ja auto nytkähteli rajusti, kunnes alkoi putputtaa tasaisesti niin kovaa, että hytkyimme penkeillä. Katsoin Barackia ihmeissäni.”

9. Tunteiden ilmaiseminen

”Barack oli tullut elämääni kehittyneenä ihmisenä. Hän oli ensimmäisestä keskustelustamme alkaen osoittanut minulle, ettei häntä nolottanut ilmaista pelkojaan tai heikkouksiaan ja että hän arvosti vilpittömyyttä.”

10. Herätys

”Olin yhden vuoden aikana saanut Barackin ja menettänyt Suzannen, ja noiden kahden asian yhteisvaikutus sai pääni pyörälle. Suzannen äkkikuolema oli saanut minut tiedostamaan, että halusin elämääni enemmän iloa ja merkitystä. En enää kestäisi omahyväistä elämääni. Minä sekä kiitin että syytin Barackia tästä sekaannuksesta. Kirjoitin päiväkirjaani: ’Jos elämässäni ei olisi miestä, joka jatkuvasti kyselee, mikä minua motivoi ja mikä minua harmittaa, miettisinkö noita kysymyksiä lainkaan?’”

11. Avioliitto

”Barack ei ollut naimisiinmenoa vastaan, mutta hänellä ei ollut pienintäkään kiirettä. Hänelle meidän rakkautemme oli jo kaikki kaikessa. Se oli riittävä kivijalka antoisalle, onnelliselle yhteiselämälle, sormusten kanssa tai ilman.”

12. Kannustaminen

”Älä murehdi, Barack sanoi. Sinä pystyt siihen. Kyllä tästä selvitään.”

13. Riitely

”Olemme ajan mittaan päässeet jyvälle siitä, miten ilmaista ärtymystämme ja ajoittaista kiukkuamme ja kuinka päästä siitä yli. Nykyiset riitamme eivät ole enää läheskään yhtä dramaattisia kuin alkuaikoina, ja ne ovat usein myös lyhyempiä, ja tiedämme kuitenkin rakastavamme toisiamme,

vaikka tilanne olisi kuinka kireä.”

14. Sopeutuminen

”Paras ja kestävin vastaus melkein kaikkiin avioliitossa syntyviin kysymyksiin riippumatta siitä ketä ja mitä ne koskevat lienee: on keksittävä, miten sopeutua.”

15. Hedelmällisyys

”Niin vain on, etteivät edes kaksi syvästi rakastunutta ylisuorittajaa, joilla on vahva työetiikka, pysty pelkällä tahdonvoimalla tulemaan raskaaksi. Hedelmällisyys on asia, jota ei voi väkisin saavuttaa. Yrittämisen ja onnistumisen välillä ei ole suoraa yhteyttä, niin ärsyttävää kuin se onkin.”

16. Perheen tärkeys

”En kuunnellut puhelua, jonka hän soitti sinä päivänä senaattiavustajalleen kertoakseen, ettei pääsisi äänestämään. Minua ei kiinnostanut. Välitin vain meidän lapsestamme. Ja heti Barackin lopetettua puhelun hänkin keskittyi Maliaan. Hän oli meidän pikku ihmisemme. Meidän tärkein velvollisuutemme oli huolehtia hänestä.”

Keho muistaa kaiken, mitä sinulle on tapahtunut – Näin autat itseäsi ja kehoasi paranemaan

Kehosi on kotisi koko elämäsi ajan. Vaikka muut kodit vaihtuvat vuosien varrella, tämä koti jää eikä jätä sinua koskaan, niin kauan kuin olet ja hengität. Mieti siis, mitä ajattelet kehostasi. Vihaatko kehoasi, koska se on sairas tai vääränlainen? Oletko katkera kehollesi, koska se petti sinut? Mitä tahansa ajatusenergiaa viljeletkin, tämä energia on aina kodissasi, kehossasi. Se vaikuttaa joka hetki jollakin tavalla myös terveyteesi.

Kehossa asuu koko elämänhistoriasi: keho ”muistaa” kaiken, mitä sinulle on tapahtunut. Myös se, mitä ajattelet menneisyydestäsi, vaikuttaa paranemisprosessiisi. Kun otat kehosi vastaan hyväksyvästi, vaikka se oireilisikin, luot luottamuksen energiaa, jolloin tila paranemiselle ja tasapainottumiselle vapautuu. Runoilija Nayyirah Waheed kuvaa paranemista näin: ”Pyydä anteeksi keholtasi. Ehkä sieltä alkaa paraneminen.”

Mistä tahansa oireesta tai sairaudesta olisikaan kohdallasi kyse, kehosi käy läpi jatkuvaa tasapainottumiseen tähtäävää prosessia. Voit parantaa elämääsi hoitamalla ja hoivaamalla kehoasi ja ajattelemalla siitä kaikeasta huolimatta hyvää. Vaikka kehosi kipuilisi, se pyrkii silti tasapainottumaan.

Kun välität kehostasi, välität itsestäsi. Keho kaipaa myötätuntoista huomiotasi, koska se on osa sinua. Toisin sanoen sinä tarvitset myötätuntoista huomiota, missä tahansa tilanteessa oletkaan juuri nyt.