Minut täytti valtava, täydellinen ja täysin aukoton rakkauden tunne. Niin kokonainen ja mahtava, että se oli kaikki. Mikään ei ollut enää sen tiellä.
Tunsin syyllisyyttä: ilmaisinko kaiken rakkauteni silloin, kun vielä olisin sen voinut toiselle kertoa?
Pikkuveljeni oli kuollut. Nyt hän oli poissa. Kokonaan poissa. Koskaan enää emme nauraisi samoille asioille, ymmärtäisi toisiamme lyhyestä katseesta, emme halaisi tervehdykseksi, emme jäähyväisiksi. Emme myöskään olisi enää koskaan eri mieltä mistään, emme riitelisi, emme ymmärtäisi toisiamme väärin.
Se kaikki olisi nyt ohi.
Ajatus ehdottomasta rakkaudesta on kiehtonut minua jo pitkään. Mutta ehdottoman rakkauden ongelma tuntuu olevan se, että sen tiellä on aina jotain. Se on kuin verhon takana – paljastaen itsensä vain lyhyiksi hetkiksi.
Yhtäkkiä käsitän. Ymmärrän, mitä on ehdoton rakkaus. Se on tätä. Puhdas tunne, paljas rakkaus. Se mikä ihmisten kohtaamisissa on aina inhimillisten reunaehtojen rajaamaa, on kuoleman jälkeen vain rakkautta. Ääretöntä, rajatonta rakkautta. Emme koskaan pysty ilmaisemaan esteettä jotain niin mahtavaa. Rakkautta koko mitassaan, sellaisena kuin sen tunnemme.
Mietin rakkauden olemusta. Ymmärrän surusta ja ihmisyydestä jotain tärkeää: miten pahoillamme me olemme siitä, että täydellinen rakkautemme on kohtaamisissamme ilmennyt jollakin tavalla epätäydellisesti. Inhimillisesti.
Kuoleman lopullisuutta vasten se, mikä elävänä tuntui riittävältä ja toistaiseksi jatkuvalta matkalta, tuntuu kuoleman edessä liian vähäiseltä ja puutteelliselta – ja kesken jääneeltä.
Jos olisin tiennyt, että hän kuolee, mitä olisin tehnyt toisin?
Kuolema on hyvä opettaja, mutta kukaan ei pysty elämään kuin viimeistä päivää. Ei loputtomiin. Eräs ystäväni on elänyt näin, oltuaan useammankin kerran vähällä menettää rakkaansa. Saman olen kokenut itse, nyt kun tietoisuus kaiken hetkellisyydestä on voimallisesti läsnä. Ymmärrän, etten voi lapsia kouluun lähettäessäni ja päiväkotiin viedessäni käyttäytyä, kuin näkisimme viimeisen kerran. Se on liikaa.
Menetyksen mahdollisuus ei tee ainoastaan kiitolliseksi siitä mitä on. Se vie myös paniikin reunoille. Sillä tavalla ei voi elää. Jos tietäisin jonkun rakkaistani kuolevan, heittäisin kaiken sivuun ja olisin olemassa ainoastaan hänelle. Mutta en pysty tekemään niin loputtomiin, lopun elämäni jokaisena päivänä.
Minun täytyy olla olemassa myös muille rakkailleni, muille asioille. Esimerkiksi elämän käytännöllisille vaatimuksille (vaikkapa työ, lastenhoito), inhimillisille reunaehdoille (uni, ruoka ja juoma), mutta myös itselleni (minun tarpeeni ja tilani).
Se miten pystymme ilmentämään pakahduttavaa rakkautta ja välittämistä toisiamme kohtaan, on aina ihmisyyden reunaehtojen rajaamaa. Jollei muuta, rakkauden kommunikoimiseen ja välittämiseen vaikuttavat niinkin yksinkertaiset asiat, kuin tarpeemme välillä nukkua, syödä ja juoda. Ja useimmilla meistä on muitakin tarpeita ja velvollisuuksia – ja niin kuuluu olla.
Inhimillisen rakkauden tiellä on aina jotain – inhimillisyys itse.
Emme pysty ympäröimään toisiamme absoluuttisella, kaiken ehdottomasti ja täydellä varmuudella täyttävällä rakkaudella – emme muuta kuin hetkittäin.
Erään koulutuksemme päätösretriitillä koulutettavat saivat kertoa toisilleen, miten toivoisivat muiden kulkevan rinnallaan koulutuksen päättymisen jälkeen. Yleisin vastaus oli, että voisitteko joskus kysyä mitä minulle kuuluu.
Näin pienistä asioista muodostuu inhimillinen välittäminen, niin ystävyyksissä kuin rakkaussuhteissakin. Sinänsä pienen pienistä välittämisen merkeistä yhteensä muodostuu kokonainen universumin tähtikirjo. Pienet valopisteet yhdessä ovat kokonainen tähtitaivas.
Inhimilliset yrityksemme rakastaa ja välittää ovat ehkä sinänsä epätäydellisiä, mutta ne yhdessä muodostavat jotain täydellistä, aukotonta, absoluuttista ja ehdotonta. Emme pysty välittämään tai ottamaan vastaan ehdotonta rakkauttamme kerralla – PAM, tässä koko ehdoton rakkauteni – vaan pienin teoin. Huomioimalla ja huomaamalla. Kertomalla tänäänkin, miten tärkeitä toisillemme olemme.
Pienet, toisinaan hauraat, ja tavalla tai toisella epätäydelliset rakkaudenosoituksemme yhdessä muodostavat ehdottoman rakkauden meren. Sen ehdottoman rakkauden meren, jota me niin kipeästi toisiltamme kaipaamme ja toisillemme haluaisimme antaa. Rakkauden kodin. Sen saman, johon me aina hetkittäin olemme yhteydessä, kun haparoivin askelin rakastamme. Inhimillisesti, aina jollakin tavalla kesken, mutta kuitenkin aina niin riittävästi kuin osaamme.
Ja niinpä haparoivat yrityksemme ovat osa ehdotonta, absoluuttista ja kaiken kattavaa rakkautta.
Pikkuveli. Niin rakas, niin poissa. Kaikki mitä olin tehnyt ja sanonut, oli riittävää. Kaikki mitä olimme tehneet ja sanoneet, oli riittävää. Inhimillistä.
Muistan viimeiset sanani hänelle. Halasin. Sanoin, että hän on valtavan rakas.
Ja hän tiesi sen.
Jokainen haluaa rakastaa ja olla rakastettu, mutta miksi toisen kohtaaminen on toisinaan elämän suurin haaste? Keiju Vihreäsalo tarkastelee uutuuskirjassaan lämpimällä analyyttisella otteella rakkautta ja pelkoamme rakastaa. Tuntemalla pelkomme voimme valita rakkauden.
Oletko kokeillut ainakin kymmentä eri stressinhelpottajaa, ja lopputuloksena ehkä se, että olet entistä enemmän huolissasi omasta jaksamisestasi?
Itseapuguruilla ja -oppailla on tapana tarjota yleisölleen monenlaisia, sekä pitkän tähtäimen hallintakeinoja että pika-apuja stressin poistamiseksi. Tarkoitus on tietenkin hyvä, mutta usein käy niin, että stressinsä kanssa painiva ihminen vain vakuuttuu entistä vahvemmin pahasta olostaan ja muuttuu sen uhriksi, ihan turhaan.
Pikkuniksit eivät ratkaise perusongelmaa
Ihmisen mieli on helposti vietävissä ja alkaa helposti kiinnittää liikaa merkitystä tavalliseen elämään kuuluviin asioihin ja ajatuksiin. Kun alat kiihtyvällä tahdilla etsiä helpotusta jokaiseen arkihaasteeseen, oletkin jo hyvää vauhtia matkalla ojaan. Lisäksi vielä se, että monet meille tarjoilluista apukeinoista itseasiassa sopivat paremmin ojan kaivamiseen kuin sieltä ylös hinaamiseen. Onko sinun tarpeellista yrittää hoitaa joka ikistä pientä oiretta?
Unohda koko juttu. Keskitytään siihen, mikä on sinulle oikeasti tärkeää.
Mihin sitten pitäisi keskittyä?
Tutkitusti vakavin haitallista stressiä aiheuttava tekijä ihmiselämässä on omien arvojen vastainen tapa olla ja elää. Ja itsekritiikki siitä, että kokee, ettei elä ”oikein”, niin kuin ”kuuluisi”. Tätä tietenkin pahentaa tilanne, jossa ihminen ei edes tiedä omia arvojaan eikä ole koskaan yrittänyt niitä itselleen selvittää.
”Arvot” ovat aika abstrakti käsite, mutta älä tee tästä itsellesi liian hankalaa. Nämä ovat asioita, ajatuksia ja uskomuksia, jotka ovat sinulle tärkeitä. Näitä kuvaavia lauseita voivat olla vaikka:
”Haluan viettää aikaa perheeni kanssa”, tai ”Haluan elää päivittäin uskontoni mukaisesti”, tai ”Liikunnan harrastaminen päivittäin on minulle tärkeää”, tai ”Haluan auttaa muita ihmisiä”.
Arvoja voi olla paljon ja ne muuttuvat elämän edetessä, mutta kaikilla meillä nämä ovat olemassa, edes haaleina ajatuksina jossain mielen sisällä. Näiden itselle selkeyttäminen (vaikka paperille kirjoittaminen) on vain ja ainoastaan hyödyllistä. Voi olla, että koet ajelehtivasi vähän holtittomasti, kun mielestäsi tiedät, mitä haluat, mutta et oikein saa toteutettua sitä.
Kokeile vaikka, ota nyt kynä käteen ja kirjoita ylös vähintään viisi ja korkeintaan kymmenen asiaa, jotka koet itsellesi tärkeiksi arkielämässäsi. Miltä lista mielestäsi näyttää? Lohdullisesta? Motivoivalta? Haastavalta? Sinulta? Yllätyitkö?
Näin löydät elämäsi suurimmat stressinaiheuttajat
Hyvä! Seuraavaksi, piirrä ympyrä jokaisen arvosi ympärille ja jätä sanojen alle vähän tilaa. Nyt katso jokaista sanaa yksi kerrallaan ja mieti asteikolla 1–10, kuinka tärkeä tuo yksittäinen asia sinulle on. Älä laita arvojasi tärkeysjärjestykseen, anna niille vain tärkeysnumero. Kymppi on sinulle elintärkeä, palavan tärkeä asia.
Seuraavaksi piirrä kauttaviiva jokaisen numeroin perään. Tämä on tärkein osuus: Sana kerrallaan, kerro numeroilla 1–10, kuinka paljon olet viime aikoina panostanut kuhunkin näistä arvoistasi, kirjoita numerosi kauttaviivan perään. Älä vertaile, älä rankaise itseäsi, vaan ota yksi arvo kerrallaan ja ole itsellesi rehellinen. Vähennä vasemmanpuoleisesta numerosta oikeanpuoleinen, ja – abrakadabra! Pienellä laskutoimituksella olet juuri selvittänyt elämäsi tulevan suunnan.
Arvo, jonka kohdalla kahden antamasi arvosanan erotus on suurin, on todennäköisesti se, joka aiheuttaa sinulle eniten painetta ja haitallista stressiä. Mikäli olet tästä samaa mieltä, mitä jos nyt alkaisit keskittyä tämän asian petraamiseen. Ongelmat auttavat toisiaan, joten poistaessasi yhden vaivaavan asian, tulevat muut osa-alueet perässä. Lupaan, että jos parin viikon ajan aktiivisesti keskityt yhteen tai kahteen näistä kymmenestä sinulle tärkeästä asiasta ja panostat siihen, tulee koko arvokarttasi (jonka juuri piirsit) muuttumaan selkeästi.
Koska olet nyt niin innoissasi tästä, haluat luonnollisesti alkaa panostaa yhtä aikaa moneen elämän osa-alueeseen. Suosittelen, että olet kuitenkin kärsivällinen ja valitset listalta korkeintaan kaksi asiaa kerrallaan. Kuten aiemmin mainitsin, ongelmat todellakin auttavat toisiaan. Toiminnallasi on valtava vaikutus – koko kartta muuttuu kun keskityt vain osaan siitä. Hyvä nyrkkisääntö on: korkeintaan kaksi asiaa kerrallaan.
”Priorities are like arms, if you think you have more than two, you´re probably crazy”
Ja sitten vielä seuranta: parin viikon jälkeen, ota karttasi uudelleen esiin. Miltä tilanne tänään näyttää? Minkä antaisit nyt arvosanaksi itsellesi arvoihisi keskittymisen suhteen? Uskon että tulet yllättymään muutoksesta. Voi olla, että olet epähuomiossa edennyt jopa kaikilla osa-alueilla. Voi myös olla, että jokin aiemmin kirjoittamasi aihe on tänä aika vanhentunut, sen tärkeys sinulle on muuttunut tai se on korvautunut jollain muulla ajatuksella tai asialla. Jos näin on, hienoa! Arvothan muuttuvat koko ajan elämän edetessä. Pääasia on, ettei niistä tule sinua vaivaavia harmin aiheuttajia.
Tässä vielä tiivistettynä ongelmanratkaisun askelmerkit:
1. Valitse yksi tai kaksi asiaa, joihin keskityt seuraavan parin viikon ajan 2. Mieti, millaisia toimia näiden osa-alueiden petraaminen vaatii. Kirjoita nämä toimet ylös. 3. Mitä näistä asioista voisit tehdä seuraavan 24 tunnin sisällä? 4. Tee ne. 5. Keskity näihin parin asiaan parin viikon ajan. 6. Palaa arvokarttaasi ja arvostele tilanteesi uudestaan – missä nyt mennään? 7. Päätä seuraava osa-alue tai kaksi, joihin haluat seuraavaksi keskittyä. 8. TOISTA 😊
Blogin voit myös kuunnella podcastina alta. Jos tarvitset lisäapua tai sinulla on kysyttävää, ota ihmeessä yhteyttä!
PS. Tässä mielenkiintoinen linkki aiheeseen muualla.
Joulukuun puolivälissä tulossa Tampereen Pesässä workshop mm. tästä aiheesta, Facebook-tapahtuman löydät täältä. Tervetuloa!
Tunnelukkoja on kaikilla, enemmän tai vähemmän. Ihmisestä, tittelistä tai asemasta riippumatta. Tunnelukko voi olla vahva, keskivahva, keskinkertainen, heikko tai olematon. Aktivoitunut tunnelukko vaikuttaa siihen miten reagoimme, mitä vältämme ja miten tunnemme sisäisesti, sekä siihen miten olemme suhteessa toisiin.
Tunnelukot syntyvät usein lapsuudessa ja näiden tutkiminen voi nostaa monenlaisia tunteita esiin. Tarkoitus ei ole etsiä syyllisiä vaan ymmärrystä. Monesti sanotaan, että vanhempamme ovat tehneet parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla, mitä heillä on. Se on varmasti ihan totta, JA silti jokaisella on oikeus tutkia, millainen vaikutus omalla lapsuudelle on nykyisyyteen.
Ymmärryksen ja hyväksynnän kautta on mahdollista lähteä murtamaan tunnelukon kaavoja. Se ei tapahdu ihan sormia näpäyttämällä, vaan kysyy aikaa, toistoja ja kärsivällisyyttä. Tutkimuksien mukaan 9–12kk on aika, jossa on realistista odottaa ihan merkittäviäkin muutoksia, kun työskentelyyn sitoutuu.
Itse olen työstänyt mm. alistumisen, uhrautumisen, hylätyksi tulemisen, epäonnistumisen ja häpeällisyyden tunnelukkoja, ja voin todella allekirjoittaa huomaavani ison eron aiempaan. En silti ajattele että lukot olisivat täysin kadonneet, vaan olen niiden suhteen tarkka ja ymmärrän, että kuormittuneena ja elämän kriisi kohdissa nämä saattavat aktivoitua voimakkaammiksi.
Olen isojen asioiden edessä. Mielen valtaa epävarmuus, ajatukset kiertävät kehää ja ei tiedä oikein, mistä lähteä liikkeelle.
Nykyinen työ ei todellakaan enää innosta, tai työelämätauon jälkeen on edessä paluu takaisin sorvin ääreen. Ehkä nykyinen työ on jopa ihan okei, mutta sisällä kytee halu tehdä jotain merkityksellistä, omannäköistä ja tärkeämpää.
Mistä löydän rohkeuden tehdä työelämässäni jotain uutta ja innostavaa? Yksinkö tässä pitää tämä asia ratkaista? Pelkän aavistuksenko varassa pitäisi uskaltaa kaikki?
Luovu yksinpuurtamisesta, ympärilläsi on iso joukko auttajia
Liian moni meistä elää harhaluulossa, että pitäisi selvitä yksin. Että kaikilla muillakin on omat haasteensa, eivät ne ehdi minua auttamaan. Ja onhan se nyt vähän noloa tarvita apua, minähän olen se muiden auttaja! Mutta… ne muutkin ajattelevat samoin ja haluavat auttaa juuri sinua.
Täysii2018-seminaarissa puhuja Ulrika Björkstam kertoi, miten hän nousi tukijoukkojensa avulla takaisin elämään jouduttuaan vakavaan onnettomuuteen lentokoneen pudotessa hänen viereensä. Ulrikan vahvat pääviestit olivat:
Älä jää yksin. Älä jätä yksin.
Uskallat olla rohkea, kun takanasi on vahvat tukijoukot
Uramuutoksen ensimmäinen askel on varmistaa omat tukijoukot. On omaksi eduksi luoda ympärilleen oma sparrausryhmä ja värvätä oman uramuutoksen kannustajat. Ne, jotka tukevat, jos oma usko loppuu.
Meillä ihmisillä on kuitenkin niin vahvasti yksinpärjäämisen uskomus sisällämme, että avun pyytäminen ja vastaanottaminen saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä.
Ehkä sinäkin koet jääväsi velkaa auttajalle tai olevasi hävettävän heikko. Tai ehkä olet koko elämäsi ollut itse auttajan roolissa.
Vertaistuki täyttää ihmisen perustarpeita
Vertaistuki toimii kaikissa ihmisyyteen ja elämään liittyvissä aiheissa.
Ihmisillä on sisäsyntyinen halu auttaa muita ihmisiä ja kuulua joukkoon.
Kun ollaan samassa elämäntilanteessa, on se sitten alanvaihto, työnhaku, palaaminen työelämään, irtisanominen tai mikä vain aihe, muiden ymmärrys ja tuki auttaa etenemään kohti unelmia.
Ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi ja tuntea kuuluvansa (viite)ryhmään. Kannustavassa ja luottamuksellisessa pienryhmässä se toteutuu luonnollisesti ja parhaimmillaan.
Sparrausryhmässä saat apua ja saa olla avuksi. Voit harjoitella läsnäolon taitoa, kuuntelutaitoa, omasta tilanteestaan puhumista, ongelmanratkaisua, luovaa ideointia, käytännön suunnitelmien tekoa ja muiden tsemppaamista.
Samalla saat itse arvokkaita ideoita, apuja ja kontakteja muilta oman unelmatyön löytämiseen. Monen eri alan osaajat, älykkäät viisaat ammattilaiset ovat yhdessä aivan huikeita!
3 vinkkiä, miten opit ottamaan apua vastaan muilta
1. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea yksin.
Vaikka olisit tottunut aina tukemaan muita, nyt on ehkä aikasi pyytää itsellesi tukea.
Mieti, ketä muita samassa tilanteessa olevia tunnet omassa elämässäsi. Ketkä tutuistasi ovat myös pohtimassa uutta uraa, työpaikan vaihtoa tai alanvaihtoa?
Kysy heiltä, tavataanko tämän teeman ympärillä ja katsotaan, mihin se johtaa.
Ohjeet oman sparrausryhmän perustamiseen, voit aloittaa heti!
• Sovi ensimmäisen tapaamisen aika ja paikka.
• Tapaamisen alussa jokainen voi kertoa lyhyesti omat fiilikset ja kysymykset, mitkä omassa mielessä pyörivät isoimpina juuri nyt.
• Kierroksen jälkeen katsotaan paljonko on aikaa per henkilö, ja päätetään, kuka toimii kellokallena.
• Yksitellen vuorollaan käydään läpi kunkin kysymyksiä ja tilannetta tuoden uusia näkökulmia, vinkkejä, ratkaisuja, tukea.
• Lopuksi kukin sanoo ihan lyhyesti, mitä oivalluksia itselle tuli tästä kerrasta ja minkä välitehtävän itselleen asetti ensi kertaa ajatellen.
• Ryhmälle kannattaa perustaa oma kommunikointikanava – esimerkiksi suljettu Facebook-ryhmä.
2. Ota reilusti vastaan saamasi apu ja tuki
Olet ansainnut kaiken tuen tässä maailmassa. Vaikka olisit kokenut itsesi riittämättömäksi tai arvottomaksi aiemmin, voit puhtain mielin antautua ottamaan vastaan apua ihmisiltä, jotka haluavat auttaa. Todellista vahvuutta ei ole tehdä kaikki yksin, vaan tuntea tilanteensa ja täyttää omat tarpeensa.
Mitä rohkeammin ja aidommin uskallat olla oma itsesi tunteinesi ja huolinesi, sitä suurempi auttamisen halu toisessa yleensä syntyy ja sitä enemmän saat konkreettista apua tilanteeseesi.
3. Auta muita samassa tilanteessa olevia
Muillakin on samoja haasteita – hekin yrittävät pärjätä uramuutoksensa keskellä yksin. Ole sinä se, joka kysyy:
”Hei, sullahan on mielenkiintoinen uusi tilanne meneillään. Miten voisin auttaa sua? Itsekin olen samassa tilanteessa ja meillä voisi olla paljon juteltavaa.”
Auttamisessa on win-win-tilanne: auttaja kokee merkityksellisyyttä ja toinen saa apua.
PS. Kuuntele maaliskuussa 2019 pitämäni FB-live: Urakriisistä unelmatyöhön – kohti omannäköistä työelämää tästä.
Tutustu Riikan valmennuksiin ja Montevistaan lisää tästä.
Syön enimmäkseen suhteellisen tietoisesti. En silti ole immuuni herkuille, päinvastoin. Entisestä elämästä jäin kaipaamaan erityisesti suklaacookieita, joten halusin kehittää herkkuhimooni raakakeksit, joilla voisi herkutella terveellisemmin. (Olin myös niihin aikoihin sinkku ja taisin olla vailla muutakin kuin keksejä.)
Tässä on tuotekehitykseni lopputulos. Keksit ovat (liian) nopeita ja helppoja tehdä. Yleisin palaute: näihin jää heti koukkuun! Ainesosat ovat kuitenkin niin ravitsevia, ettei haittaa, jos ottaa vielä yhden… Kokeile jouluherkkupöytään tai joulunajan illanistujaisiin!
Noin 10 pikkuleipään tarvitset
1 dl sulaa kookosöljyä
2 rkl hunajaa tai n. 10-20 tippaa vaniljasteviaa
3/4 dl suklaanmakuista riisiproteiinijauhetta
3/4 dl kookos- tai mantelijauhoja tai kookoshiutaleita
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl macaa
1 rkl lucumaa
0,5 tl suolaa
0,5–1 tl vaniljauutetta
2 rkl kaakaonibsejä tai raakasuklaamassarakeita
0,5 dl kookosmaitoa
Sekoita kuivat aineet keskenään. (Kuiva-aineiden suhteen voit käyttää mielikuvitusta, kaikenlaista on tullut kokeiltua eikä mikään versio ole jäänyt syömättä.) Sekoita sula kookosöljy ja hunaja, ja lisää kuivat aineet niihin. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen kookosmaito ja sekoita lusikalla hetki: taikina jämähtää pian tiiviimmäksi. Ei haittaa, vaikka se jäisi hieman öljyiseksi – pakkanen hoitaa loput.
Taputtele keksit tarjottimelle tai leikkuulaudalle leivinpaperin päälle ja laita pakastimeen. Ne jähmettyvät nopeasti valmiiksi eivätkä säily edes kylmässä kovin kauaa – en ymmärrä miksi. Tee seuraavana iltana uusia.
Hifistelyversio: tee ensin pakastimeen raakasuklaata ja laita kaakaonibsien tilalle (tai lisäksi) taikinaan itsetehdyn raakasuklaan palasia. Oh yes.
Resepti on lainattu kirjasta Vuoden paras päivä, joka sisältää sankarittaren kasvumatkan vaiheiden lisäksi tärkeää hyvinvoinnin tukimateriaalia, kuten lohturuokareseptejä.
Kysyimme teiltä lukijoiltamme Instagramissa ja Facebookissa, millaisen elämänohjeen vanha minä antaisi tämänhetkiselle minälle. ♥ Tällaisia elämänohjeita te annoitte:
1. Tärkein suhde tässä elämässä on suhde omaan itseesi, muista siis ajatella ja kuunnella omia tunteitasi äläkä laita aina muita itsesi edelle.
2. Pidä puolesi. Kukaan ei tee sitä puolestasi.
3. Kyllä elämä kantaa. Älä turhia stressaa ja murehdi.
4. Kaikki järjestyy – ei ehkä sillä tavoin kuin kuvittelit, mutta silti ”oikein”.
5. Älä välitä, mitä muut tuumaavat elämästäsi, tee mitä rakastat isolla sydämellä.
6. Kaikella on tarkoitus, vaikka se ei sillä hetkellä tunnukaan siltä! Usko, luota ja toivo!
7. Kiitä siitä, mitä koet elämässä, koska se tekee sinusta ainutlaatuisen.
8. Kuuntele sisäistä ääntäsi, rentoudu ja enjoy the ride! Kaikki menee suunnitelmien mukaan.
9. Sinä selviät kyllä. Olet rakastettu.
10. Muista, se mitä olet kokenut ei määrittele sinua. Vain sinä tiedät, mikä on sinulle parasta. Arvosta itseäsi.
11. Anna itsellesi aikaa. Sinun tiesi ei välttämättä ole semmoinen kuin muut olettavat sen olevan, mutta se on ihan yhtä oikea. Kun selviät siitä, opit itsestäsi PALJON enemmän ja olet vahvempi. Pidä huoli siitä, että sinua ympäröivät ns. ”oikeanlaiset” ihmiset. Äläkä koskaan unohda heitä, jotka auttoivat sinua vaikeiden aikojen yli.
12. Nuku enemmän, pidä rajat, sä pystyt siihen.
13. Kuuntele sisintäsi ja usko intuitioosi.
14. Älä pelkää uutta.
15. Pysy vahvana ja luota, että siipesi kantavat sinua. ♥
Kirjoittaja Satu Tuominen on Firstbeatin hyvinvointiasiantuntija.
Muistatko tunteen, kun poikkeuksellisen onnellisuuden hetkellä olet huokaissut syvään ja tuntenut rentouden virtaavan kehosi läpi, eikä mikään murhe maailmassa ole painanut harteillasi? Onnellisuus, rauhallinen hengitys ja rentoutunut mieli kulkevat käsi kädessä. Rentoutuneina hengityksemme on syvää ja rauhallista.
Stressi ja kiire sen sijaan muuttavat hengitystämme pinnalliseksi, ja pinnallinen hengitys itsessään ylläpitää stressitilaa sekä aiheuttaa väsymystä, lihasten jännitystiloja ja muuttaa kehomme happo-emäs-tasapainoa. Kuinka katkaista elimistön stressitila ja tavoittaa se ihana onnellisuuden tunne arjen keskellä ilman, että joka kerta tarvitsee rakastua uudelleen tai saavuttaa suuria unelmia? Meistä jokainen haluaa olla onnellinen, mutta tavoitellessamme onnellisuutta se karkaa sitä kauemmas, mitä enemmän yritämme sitä tavoittaa.
Haaste on siinä, että me etsimme itsemme ulkopuolelta, mistä seuraa yleensä vain lisää stressiä. Sen sijaan meidän pitäisi pysähtyä, sillä avain rentouteen ja sisäiseen rauhaan löytyy sisältämme, hengityksestä. Jos olet meditoinut, olet ehkä kokenut tuon mielenrauhan ja onnellisuuden, joka syntyy hengityksen, sisäisen hiljaisuuden ja rentoutumisen harmoniasta, ilman ulkoista syytä.
Ankkurina on hengitys. Syvä ja rauhallinen palleahengitys aktivoi vagushermoa, joka on kehomme palautumisjärjestelmän pääkytkin. Vagushermo ulottuu aivorungosta kehon kaikkiin tärkeisiin elimiin, kuten sydämeen, keuhkoihin ja suolistoon vaikuttaen laaja-alaisesti terveyteemme. Jo muutama pitkä uloshengitys aktivoi vagushermoa. Syke ja verenpaine laskevat sekä mieli rauhoittuu. Hengittämällä keuhkojen koko kapasiteetilla keho myös hapettuu paremmin ja olo piristyy.
Rauhallinen hengitys on mielenkiintoinen juttu, sillä se voi saada meidät hymyilemään jopa kiireen keskellä. Vagushermon aktivointi auttaa vähentämään stressiä, ahdistusta ja tulehduksia sekä lievittää kipua aktivoimalla parasympaattista hermostoa. Palautuneessa tilassa kehomme parantaa itse itseään. Ja toisin päin, kehomme ollessa jatkuvassa stressitilassa palautuminen ja paraneminen ovat hitaampaa tai estyvät kokonaan.
Laulajat ovat hengittämisen mestareita. He tietävät, ettei liian syvästä sisäänhengityksestä ole hyötyä ja liian nopealla uloshengityksellä keuhkot tyhjentyvät liian nopeasti. Palautumisen aktivoinnissa pätevät melko lailla samat neuvot. Sisään hengitetään rauhallisesti nenän kautta. Vatsa kohoaa ja rintakehä laajenee, mutta hartiat ja kurkku pysyvät rentoina. On tärkeää, että keuhkot täyttyvät joka osasta tasapuolisesti, yrittämättä kuitenkaan liikaa turhien lihasjännitysten välttämiseksi. Uloshengitys saa olla hieman sisäänhengitystä pidempi. Samalla vatsa laskee ja syvät vatsalihakset supistuvat tehostaen keuhkojen tyhjentymistä. Uloshengityksen aikana rentoutetaan tietoisesti kaikki lihasjännitykset.
Ja kuten hengittämisessä, myös elämässä on tärkeää säilyttää tasapaino. Me emme voi jatkuvasti hengittää pelkästään sisään, välillä täytyy hengittää myös ulospäin ja päästää asioista irti. Vain siten meillä on tilaa uudelle.
Heräsin pahalla tuulella. Ajattelin, että nyt vain hymyä naamaan. Aurinko paistaa ja luvassa on taianomaisia tapaamisia huipputyyppien kanssa. PAKKO OLLA upea fiilis! Otan avuksi postiviiset mantrat ja taikakivet ja nostan pari sielukasta ja voimauttavaa korttia niin avot, kyllä tästä vielä noustaan!
Koko ajatuskin väsytti niin, että nukuin vielä tunnin.
Olen jo luopunut siitä hieman tekopirteästä ilo-valo-positiivisuus-puskemisesta, jolla henkisen matkani aloitin ja jota myös ”spiritual bypassingiksi”, eli todellisten tunteiden ohittamiseksi kutsutaan. Se on tikapuissa vielä hiukan puskemista sisältävä rohkeuden taso, joka on portti oman voimaan. Ilo-valo-positiivisuus-vaihe on kuitenkin ollut erittäin tarpeellinen vaihe. Siitä kaikki on alkanut.
Oman voiman löytyminen etenee eri vaiheissa, kuten Tikapuut rakkauteen -kirjassani kirjoitin. Voimaa ja valoa pitää ensin harjoitella. Uutta, rohkeampaa ja laajempaa elämää kohti pitää mennä pienin askelin, eri vaihtoehtoja kokeillen. Haparoiviin ensiaskeliin tarvitaan kaikki mahdollinen tuki ja turva, mantrat ja apuvälineet. Pitää ”fake it till you make it”, jotta saa kokemuksia tulevasta ja saa rauhassa totutella lähipiirin ihmetteleviin reaktioihin. Siis missä huuhaa retriitillä kävit? Mitä ihmettä siellä tehtiin?
Kaikki voimaannuttavat luennot, tapahtumat ja retriitit, mitä onneksemme on yllin kyllin tarjolla, tarjoavat korvaamatonta tukea ja lujittavaa yhteisöllisyyden tunnetta.
Et ole yksin, muutkin käyvät läpi samaa innostavaa sydämen avautumisprosessia. Kasvun energian tunnistaa – sen haistaa ja maistaa ja se on huumaavaa! Henkisten tapahtumien kollektiivinen ilon ja valon energia antaa omaan kasvuun parhaan tuen ja kannustuksen.
Jokainen vaihe loppuu aikanaan ja antaa tilaa seuraavalle. Sain pitkään voimani taianomaisista tapahtumista, mutta rauhoituin kotiini vasta, kun olin valmis tutustumaan syvempien tunteitteni viestiin ja voimaan. Aloin kunnioittamaan raskaita ja syviä tunteitani todellisen voimani lähteinä. Minulle kelpaa nykyään taiaksi häpeä, syyllisyys, apatia ja suru. Olen mielelläni ja rehellisesti aivan romuna ja itku kurkussa aina kun siltä tuntuu. Kun olen ollut tunteilleni rehellinen, nousen voimaani luonnollisesti ja loistan AITOA valoa, enkä tarvitse siihen enää mantroja tai muitakaan apuvälineitä.
Rauhallinen muutos on paras muutos, ja rohkeuden innostavasta ilotulituksesta kaikki tunteet hyväksyvään, rauhalliseen ja hieman tylsäänkin neutraaliin siirtyminen voi viedä vuosia.
Rohkeudessa vielä juokset voimasi perässä, mutta kun voima on vihdoin TOTTA, kun uskot itseesi ja tunne-elämäsi on niin laajaa, että rakastat kaikkea mitä se sinulle tarjoaa, saat olla voimissasikin aivan KAIKKEA, sillä mikään ei enää voi viedä voimaasi pois, kun olet sen itsestäsi löytänyt.
Ystäväsi voi kuitenkin huolestua, kun voimasi löytäneenä makaatkin sängyn pohjalla tai kiukuttelet lapsellisesti. Se kertoo vain siitä, ettei hän itse ole vielä siinä vaiheessa, että uskoo voiman pysyvyyteen. Hänelle tulee hätä ja hädästä käsin tarve auttaa ja nostaa sinua ylöspäin, keinoin millä hyvänsä. Lapsiakin moititaan, jos he ovat pahalla päällä tai heitä ei huvita apaattisina tehdä jotain. Ei anneta tuntea kaikkea, koska ei vielä uskota kaikkien tunteiden olevan voimallisia ja tarpeellisia.
Ajatellaan, että voiman pitäisi olla liimattuna kasvoille leveään hymyyn ja sen pitäisi tirskua läpi positiivisten sanojen. Luullaan, että voiman pitäisi jatkuvasti pirskahdella joka solusta, että sen elinvoima näkyisi vain suorassa selässä, ikuisessa reippaudessa ja itsevarmuudessa. Pelätään, että jos voima ei ole koko ajan näkyvillä, se ei ole totta.
Todellinen voima on pysyvää, hiljaista ja näkymätöntä ja se elää mukana aivan kaikessa. Oman kokemukseni mukaan se kasvaa eniten häpeässä, se ottaa eniten vauhtia syyllisyydestä, se laajenee eniten apatiassa ja puhkeaa kukkaan surussa.
Se, jos jokin, on taianomaista, koska sitä taikaakin on monenmoista.
Jälleen on vuoden kuumin lahjasesonki. Osalle lahjojen miettiminen ja ostaminen tuottaa stressiä, jotkut haluaisivat unohtaa koko homman, kun taas toiset ovat lahjamahdollisuuksien keskellä ihan omassa elementissään. Persoonallisuustyyppimme tulee näkyviin myös siinä, miten suhtaudumme lahjojen hankkimiseen.
Millainen sinä olet lahjojen hankkijana ja antajana?
1. Täydellistä lahjaa etsivä
Tavoitteenasi on löytää täydellinen lahja kullekin. Lahjoja valitessa sinua kuitenkin ahdistaa, jos mahdollinen lahja ei sittenkään ole ihan-niin-täydellinen. Niinpä päätöksen tekemiseen kaupassa menee usein huomattavasti aikaa, kun pohdit eri vaihtoehtoja, tutkit niiden laatua ja mietit joka kantilta lahjan täydellistä sopivuutta saajalle. Lopputulos on kuitenkin aina harkittu, elegantti ja tyylikäs.
2. Pitkin vuotta lahjoja ostava
Koska tunnistat herkästi muiden tarpeet ja toiveet, löydät vaivattomasti juuri kullekin sopivan lahjan. Aina kun näet jollekulle sopivan lahjan, hankit sen jo varastoon. Joulun ja syntymäpäivien lisäksi sinulla on joka tilanteessa aina viemisiä, tuomisia tai parhaassa tapauksessa itse tehtyjä pikku lahjoja annettavaksi niin läheisillesi kuin kaikille muillekin, joita voi juhlistaa, kiittää, muistaa tai arvostaa lahjan antamalla.
3. Tehokkaasti lahjat hankkiva
Sinua ärsyttää kaupoissa maleksiminen. Niinpä päätät hankittavat lahjat etukäteen ja kierrät nopeasti, sivuille vilkuilematta läpi kaupat, josta ne hankit. Vielä parempi, jos saat jonkun muun tekemään ostokset puolestasi. Voit myös virittää tehokkuuden huippuunsa ja ostaa kaikille saman lahjan. Niinpä läheisesi muistavat pyjama-, teemuki- tai palapelijouluja.
4. Merkityksellisyyttä korostava
Et halua antaa pinnallista lahjaa vain lahjan antamisen takia. Sinun antamissa lahjoissasi on jokin syvempi merkitys tai ne kuvaavat sinun ja lahjan saajan välistä suhdetta. Annat aina jotain ainutlaatuista, joten voit hyvinkin hankkia kirpparilta jotain erityistä, tuunata uutena ostamaasi lahjaa tai vähintäänkin panostaa lahjapaketin yksilöllisyyteen.
5. Älykkäisiin lahjoihin panostava
Olet ehdottomasti sitä mieltä, että vähemmän on enemmän. Mutta jos perhetraditioiden takia on suostuttava jotain hankkimaan, niin hyvä ja oivaltava idea on lahjan ydin. Niinpä terävä ja tarkkanäköinen huumorintajusi saattaa pilkahtaa esiin lahjoistasi. Tai voit hankkia jotain älyllistä toimintaa vaativaa tai kehittävää, kuten kirjoja tai pulmapelejä.
6. Lahjalla ystävyydestä kertova
Antamasi lahjat pohjautuvat läheiseen ystävyyteen ja yhdessä vietettyihin hetkiin, joten tunnet hyvin lahjan saajan ja osaat hankkia kullekin sopivan lahjan. Turvallisuutta ja luotettavuutta arvostavana tarkistat myös aina lahjojen turvallisuuden, varsinkin ostaessasi leluja tai lastenvaatteita. Pakettiin käärittyjen lahjojen rinnalla todellinen lahjasi on antaa säännöllisesti aikaa ystävillesi.
7. Hauskuutta lahjoilla tuottava
Yhdessä juhliminen on sinusta jo sinänsä arvokasta, sillä ilon tuottaminen ympärillesi on parasta, mitä tiedät. Myös annettu lahja on aina parempi, jos lahjan saajan lisäksi muut – myös sinä itse – pääsevät nauttimaan siitä. Hassut tai hullunkuriset lahjaideat ovat sinun erikoisalaasi, sillä kunnon naurua parempaa lahjaa ei ole olemassakaan.
8. Runsaudella huomioiva
Antamiasi lahjoja ei voi sanoa vaatimattomiksi, sillä niissä on yleensä runsautta tai rahallista arvoa. Yksittäisen pipon sijaan käärit pakettiin piposta, kaulaliinasta ja hanskoista koostuvan kokonaisuuden. Tuliaisiksi ei riitä pelkkä serviettipakkaus, vaan tuliaiskoriin on pakattu sen lisäksi kynttilät, keksit, juustot, viikunat ja hillot. Ja jos taloudelliset resurssit vain antavat myöten, rakkaasi ovat kyllä auton tai purjeveneen arvoisia.
9. Kauppakeskuksen rauhasta aatonaattona nauttiva
Sinut löytää yleensä joululahjaostoksilta, kun muut jo paistavat kinkkua. Et ole hirveästi stressannut etukäteen, vaan luotat siihen, että viime hetkellä sinulla on paras tieto muiden toiveista ja lahjaodotuksista. Olet kuitenkin aina yhtä hämmästynyt, kun aatonaattona punaiset joulupyjamat on jo myyty loppuun. Onneksi aina voi ostaa pyyhkeitä, kattiloita tai koruja. Tärkeintähän ei ole lahjan sisältö, vaan rakkauden osoittaminen.
Tämä juttu on julkaistu myös Iloversumin sivuilla
Lisää enneagrammi-persoonallisuustyypeistä tammikuussa 2019 ilmestyvässä kirjassa Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen.
Levitän pyykkejä narulle kauhealla kiireellä ja tohinalla. Teen askaretta niin kuin aina ennenkin. Minulla on tapana olla nopea. Kävelen nopeasti. Puhun nopeasti. Syön nopeasti. Päätän asioista nopeasti. Etenen nopeasti. Pyykkejä levittäessäni pysähdyn yhtäkkiä. Hengitän syvään ja kysyn itseltäni, mihin minulla on nyt kiire?
Tuossa hetkessä ei oikeasti ole kiire yhtään minnekään, mutta silti teen touhujani sillä asenteella kuin olisin juuri myöhästymässä jostain. Ärsyynnyn. Päätän tehdä muutoksen. Loput pyykit asettelen rauhallisesti ja kauniisti ja syvään hengitellen. Kun saan pyykkivuoren valloitettua harjoittelen myös rauhallisempaa kävelyä seuraavan tehtävän äärelle.
Maailma ympärillämme vaatii nopeutta. Jos et vastaa sähköpostiin tunnin sisään, saatat saada jo kiukkuisen muistutuksen tai soiton perään. Kaiken piti olla valmiina jo eilen, mutta ihan viimeistään tänään. Meiltä vaaditaan reippautta ja nopeutta ihan pienestä saakka. Muistan, kun nykyään tokaluokkalainen lapseni aloitti ensimmäisen joululomansa eskarilaisena ja käsi poskella ensimmäisenä loma-aamuna hän huokaisi “Äiti, ihanaa, kun on loma, eikä mun tarvitse olla reipas.”
Stanfordin yliopiston onnellisuustutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Emma Seppälä on identifioinut tutkimustensa pohjalta kuusi onnistumisen, onnellisuuden ja menestyksen perusstrategiaa ja niistä yksi on “Pidä yllä energiaasi pysyttelemällä rauhallisena.” Yleensä liitämme tehokkuuden ja reippauden sekä nopeuden menestymiseen ja onnistumiseen, mutta tiede todistaakin päinvastaista!
Tutkimusten mukaan rauhallisena pysytteleminen auttaa
säästämään energiaamme sellaisiin tehtäviin, joissa sitä oikeasti tarvitsemme.
hillitsemään tunteitamme ja näkemään kokonaiskuvan selkeämmin.
pysymään vahvuutemme ja voimamme keskipisteessä.
olemaan läsnä olipa kyse työtehtävistä, pyykin levittämisestä tai lapsesi seurassa olemisesta.
Minulle rauhallisena pysytteleminen vaatii harjoittelua. Todellakin! Kiireen tunne lisää stressiä, jonka määrää haluan arjessani minimoida. Rauhallisuuden opettelemiseen minua motivoi myös ajatus siitä, etten uuvuta itseäni täysillä tekemällä kaikkea sata lasissa vaan säästän voimiani tärkeämpiin juttuihin. Pyykkien levittäminen ei vaadi kaikkea panostani. Haluan säästää energiaani enkä halua uupua. Kaikkea ei tarvitse tehdä täysillä eikä täydellisesti.
Rauhallisena pysymistä kannattaa harjoitella erityisesti tilanteissa, joissa yleensä kiiruhtaisit. Hengitä syvään ja muistuta itseäsi rauhallisuuden hyödyistä. Tuo päivän touhujen keskelle hetkiä, joilloin keskityt tekemään asioita rauhallisesti ja läsnäolevasti. Kokeile meditaatioharjoituksia aamuin illoin. Annan luonnon rauhoittaa sinua päivittäin. Ja usko, että riität kyllä.
Kirjoittaja on artisti Sana, Sanna Rönnberg, 28. Pohjois-Suomen Vuoden Nuori Menestyjä 2018. Tehnyt musiikkia harrastuksena vuodesta 2005. Musiikin teko muuttui ammattimaiseksi tuotantotiimin myötä v. 2017. Tunnetuin kappale “Ainoo mitä pyydän”. Tunnetuimmat vierailijat Aki Tykki (Happoradio) ja Sani (Aikakone).
Ala-asteelta lähtien mulla oli ongelmia keskittyä koulussa. Istuin jatkuvasti käytävällä, koska luokassa häiritsin muita. Jouduin viikottain jälki-istuntoon, milloin mistäkin. Taisin olla sen espoolaisen koulun kauhu, ihan tahtomattani. Opettajat vertasivat mua vanhempiin siskoihini sanoen, miksi en voi olla kuten he? Miksi olen tällainen? Miksi mä oon niin saatanan tyhmä ja laiska?
Yläasteelle menin toiveikkaana, tarkoituksenani suoriutua siitä kunnialla. Ei kauaakaan, kun se ei kiinnostanut mua ollenkaan. Kouluvihkot täyttyivät riimittelyistä ja graffiteista, jälki-istuntoja oli jatkuvalla syötöllä lintsaamisen takia. Saatoin käydä koululla vaan syömässä, välillä en sitäkään. Tikkarit olivat vaihtuneet tupakkaan ja entinen kaveripiiri uusiin. Opettajat jankkasivat sitä, kuinka musta ei ikinä tulisi mitään.
Olin jatkuvasti ongelmissa, niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Aloin käymään koulukuraattorilla ja myöhemmin terapiassa. Mulla todettiin keskittymisvaikeuksia, mutta niitä ei tutkittu enempää. Pääsin kuitenkin pienryhmään ja sain nostettua vähän arvosanojani – kerrankin pystyin keskittyä opiskeluun.
Lasisesta lapsuudesta ekaan känniin
Mulla on alkoholistivanhemmat. Iskä on ollut raittiina jo yli 20 vuotta. Äitin kanssa en niin ole tekemisissä. Katsoin sitä touhua ihmetellen lapsuuteni, ja mietin etten ikinä koskisi viinaan. Siitä ei ole kuin haittaa.
Siitä syystä olinkin teininä pitkään se, joka huolehti kännisistä kavereista. Siellä me aina seistiin ostarilla odottamassa, että joku tuntematon aikuinen hakee alkoholia. Joskus hakijan sai nopeasti, kun lupasi pari euroa hakupalkkaa, joskus se taasen kesti tuntikausia tai hakija vetikin rahat välistä. En tajua, kuinka vastuuton ihmisen pitää olla, että hakee lapsille alkoholia. Mä en tuolloin vielä itse juonut, vedin vaan röökiä ja satunnaisesti pilveä. Meidän kaveripiirissä oli myös kovempia huumeita.
”Alkoholi vei minulta vuosia. Se harmittaa. On paljon sellaisia mustia aukkoja, monet hyvätkin muistot ovat pyyhkiytyneet pois.”
Sitten mä tapasin mua pari vuotta vanhemman pojan ja ihastuin. En kehdannut kertoa, etten ollut ikinä juonut alkoholia. Niin me juotiin kirkasta viinaa. Muistan vaan, kuinka oksentelin liikkuvasta autosta moottoritielle ja kuinka mun sisko huusi mulle jonkun talon pihalla. Ne on ainoat muistikuvat. Sitten se jää oli murrettu. Siitä se sitten lähti.
Juomisesta tuli jatkuvaa. Yläasteen viimeinen luokka kärsi entistä pahemmin lintsaamisesta, kun mä halusin vetää kaljaa ostarilla. Vanhemmat kaverit varoittelivat ja koittivat puhua järkeä, mä en kuunnellut ketään. Olin kapinoiva teini, joka teki just niinku halusi. Se oli virhe.
Polttomerkityn unelma muusikon urasta
Olin löytänyt rap-musiikin jo lapsena. Kasilla mä aloin äänittelemään omia biisejä, ja sainkin suoritettua niillä ehtoja koulussa. Kerroinhan lintsaamisen johtuneen siitä, että olin äänitysstudiossa. Musiikki siis pelasti mut luokalle jäämiseltä, mutta sen lisäksi se pelasti mut varmalta itsetuholta ja syrjäytymiseltä. Kirjoitin kappaleita hyvin päiväkirjamaisesti ja purin musiikkiin kaikki mun tunteet ja ajatukset.
Kun sitten pääsin ysiltä, ei mulla ollut jatko-opiskelupaikkaa tai mitään suunnitelmaa. Siinä missä muut iloitsivat tulevaisuuden suunnitelmistaan, mä toivoin vaan olevani menestynyt räppäri. Sitten mun sähköpostiin tulikin keikkakutsu Pudasjärvelle.
Se kesä me vedettiin kaljaa lähellä olevan koulun pihalla. Mulla oli aina se kaljakori. Yhtenä iltana kännissä me keksittiin polttaa mun käteen pullonavaajalla jälki. Kuumennettiin sitä nuotiossa ja painettiin mun olkavarteen, uudestaan ja uudestaan. Voitte vaan kuvitella kuinka humalassa olin, sillä se ei käynyt kipeää.
Seuraavana aamuna heräsin siskoni huoneen lattialta tuskissani. Kävelin vessaan ja katsoessani peiliin olin pyörtyä. Nahka roikkui repaleisena kaiken sen veren ja kudosnesteen keskellä. Se ei ollut todellakaan nätti näky.
Veri veti pohjoiseen
Pudasjärven keikka oli käsillä. Pakkasimme matkalaukut ja hyppäsimme junaan. Se oli ensimmäinen pidempi keikkareissumme. Pitkällä junamatkalla juotiin pääasiassa kaljaa, mutta opeteltiin myös keikkasettiä. Seuraavana aamuna matkustimme bussilla Oulusta Pudasjärvelle. Muistan nähneeni ensimmäistä kertaa poroja ja ihmetelleeni, että näenkö siinä krapulatilassa hallusinaatioita. Ei kaupunkilaistyttö kuvitellut törmäävänsä sellaisiin.
”Pudasjärven keikka vuonna 2006 oli yksi elämäni käännekohtia. Silloin jäin pohjoiseen.”
Pudasjärven reissulle mä sitten jäin. Se oli mun ensikosketus pohjoiseen ja olin myyty. Majoituimme kesän ajan ystäväni pihassa teltassa, jotta pääsimme livahtamaan illalla kylille hänen vanhempiensa huomaamatta. Kesän myötä pensasaitaan muodostui ikään kuin polku. Luulen, että meidän yölliset retket olivat salailusta huolimatta kaikkien tiedossa. Se oli siisti kesä, vaikkakin turhan kostea. Ei mulla käynyt silloin mielessäkään, että olisin juonut liikaa.
Pudasjärveltä siirryin Ouluun, jossa asun edelleen. Pääsin jo alaikäisenä kulkemaan tietyissä baareissa, joten tottakai otin siitä ilon irti. Täysi-ikäisyyden myötä homma räjähti käsiin. Silloinen poikaystäväni ja kaverini yrittivät puuttua ensimmäistä kertaa kunnolla juomiseeni, mutta en nähnyt siinä ongelmaa. Suhde päättyi alkoholin takia. Kelatkaa, mä valitsin mieluummin viinan kuin mun kumppanin.
Parikymppisenä törmäsin uuteen kundiin, jonka kanssa alettiin seurustella. Hän osoittautui alkoholistiksi. Silloin huomasin peilaavani itseäni häneen, huomasin samoja piirteitä, mutta en ajatellut sitä sen enempää. Samaan aikaan kun koitin saada häntä näkemään alkoholiongelmansa, en yhtään tajunnut, että minulla itselläni voisi olla sama ongelma.
Lopetin kuitenkin suhteen aikana juomisen ensimmäistä kertaa. Lakkoa kesti kolme kuukautta. Salamarakkaudesta alkanut suhde myös kariutui nopeasti.
Terveydellisistä ongelmista pikavippihelvettiin
Juominen oli jäänyt taas tavaksi, kunnes mun munuaiset ja selkä kosahtivat. Terveyden takia täytyi jättää alkoholi. Kaipasin sitä monesti niinä hetkinä, kun en pystynyt edes liikkumaan. Kaipasin sitä niin paljon niiden neljän seinän sisällä, jossa kuulin vain kellon tikittävän. Alkoholi oli aina ollut mun tuki ja turva, lohduttanut mua kun on vaikeaa, ollut vastaus kysymyksiini. Alkoholi vei aina huolet ja murheet pois. Miten selviäisin ilman sitä? Olin hajalla, mutta en vieläkään ajatellut suhteeni alkoholiin olevan mitenkään poikkeuksellinen. En, vaikka mietin ja janosin sitä joka päivä.
Olin pari vuotta sairaslomalla. Jatkoin elämäntaparemonttia ja pysyin alkoholista erossa. Olin alkanut jo tykätä selväpäisyydestä. Selkää kuntoutettiin ja julkaisin uusia kappaleita nettiin nopealla tahdilla. Elämäni oli kirkastunut.
Se auringonpaiste hämärtyi kuitenkin nopeasti. Kun pulloon taas tarttui, ei paluuta ollut. En ihan ymmärrä näin jälkikäteen, miksi en jo silloin tajunnut, että jotain mätää tässä on. En edes muista mitä sitten tapahtui. Ajantajun kanssa on ongelmia, on niin paljon mustia aukkoja. Puuttuu paljon muistoja, hyviäkin. Olen ollut liian sekaisin, liian kännissä.
Kaverit sanoivat usein, että mulla on ongelma juomisen kanssa. Niinpä lopetin monesti vain todistaakseni muille, että eihän tässä ongelmaa ole. Olin viikon tai kaksi juomatta ja taas lähti sama ralli. Olin menettänyt useat työpaikat, mahdollisuudet musiikkini kanssa ja ihmissuhteet. Olin niin tottunut siihen siideripulloon. En tarvinnut muuta.
Kun se viina sitten ajoi mut taloudelliseen ahdinkoon, mietin ekaa kertaa että mitä helvettiä mä teen. Olin itsetuhoinen ja masentunut. Olin rahoittanut juomista pikavipeillä, joiden korot oli syödä mut elävältä. Olin menettää kotini ja kaiken. Olin ihan rappiolla. Mulla oli vain yksi keino – pyytää apua.
Yritin saada apua velkaneuvonnasta ja takuusäätiöltä, mutta turhaan. Etsin vaihtoehtoja, mutta niitä ei ollut. Lopulta uskalsin kysyä apua isältäni. Kädet täristen itkunsekaisin tuntein kirjoitin pitkän viestin. Odotin peloissani vastausta. Iskä vaan totesi, että ukki auttoi aikanaan häntä, joten hänen vuoronsa auttaa minua. Purskahdin itkuun, olin niin helpottunut. Saattaisin selvitä tästä.
Korkki kiinni viimeistä kertaa
Elettiin heinäkuun loppua vuonna 2015. Istuin parvekkeellani sen siideripullon kanssa. Taisi olla ilta tai jopa yö. Oli hiljaista. Katselin parvekkeelta avautuvaa puistonäkymää. Mä mietin asioita. Mietin, että mitä mä teen elämälleni? Olin tukehduttanut itseni. Olin myrkyttänyt itseni. Olin hukassa ja aivan rikki. Mun elämällä ei ollut suuntaa, olin menettänyt vuosia alkoholin takia. Mä itkin.
Silloin myönsin sen ensimmäistä kertaa, mulla on alkoholiongelma. Mä olen alkoholisti. Kiersin korkin kiinni, enkä enää ikinä avannut uudestaan. Mun juominen loppui siihen. Sinä iltana vuonna 2015.
”En ole ikinä ollut luonteeltani paha tai ilkeä. Uskon, että monet nuoruuden ongelmani olivat kytköksissä ADHD – oireisiin.”
Selvinpäin pystyin taas luomaan vuosien tauon jälkeen uutta musiikkia ja ajattelemaan selkeästi. Löysin itsestäni ADHD:n, joka antoi paljon vastauksia kysymyksiini. Kaikelle tuli järkevä selitys – lapsuudesta asti. Sain mielenrauhan asioiden suhteen. Elämä asettui uomiinsa ja tunsin, että viimein löysin itseni ja paikkani. Viimein voisin alkaa rakentamaan elämääni. Elämääni, jossa en ole addiktoitunut mistään.
Kaikki meni hyvin melkein vuoden. En kaivannut alkoholia. Olin etsinyt valmiiksi auttavien tahojen yhteystietoja heikkoja hetkiä varten, mutta kovapäisyyteni vuoksi en niihin ikinä turvautunut. Jos päätän jotain, niin pidän sen. Totuin pikkuhiljaa uuteen selvään elämääni ja nautin siitä. Jos mieliteko koputti takaraivossa, mietin vain, että kun en ota yhtä, niin en ota toista – yksinkertaista. Sama kaava oli tupakan kanssa, jonka tumppasin samaan aikaan. Kaikki oli hyvin. Ajattelin, että elämä voitti lopulta kuitenkin.
Elämä pirstaleiksi hetkessä
Sitten mun paras ystäväni kuoli. Uutinen murskasi mut. En ole ikinä voinut niin pahoin. Ihminen, jota rakastin yli kaiken katosi yhdessä yössä. Miten kaikki voikaan muuttua niin nopeasti? Tuntui, että kaikki mitä mulla oli, vietiin.
Sen hetken mä mietin, että jos ikinä ratkean, niin se hetki on nyt. Se hetki on tässä. Enkä mä ratkennut. Osasin ajatella, ettei se tuo ystävääni takaisin. Se ei poista tuskaani, ei poista suruani. Se vain pahentaa ahdistusta ja lopulta tuhoaa mut. Eihän mun ystäväkään haluaisi, että lakkaisin elämästä. Uskon, että hän olisi ylpeä etten ratkennut. Mä pidin selkärankani, vaikka mut murskattiin täysin. Jotenkin mä onnistuin nousemaan sieltä.
Ystäväni kuoli juurikin päihteiden takia. Se sai mut tajuamaan, että näistä asioista pitää puhua. Tajusin, että puhumalla asioista voisin auttaa muita. Niinpä aloin työskentelemään päihteitä vastaan ja puhumaan julkisesti päihteettömyyden puolesta: ”Moi, mä olen Sanna, mä olen alkoholisti. ”
Alkoholi hiipi elämääni niin salakavalasti, etten tajunnut sitä. Meni lopulta 10 vuotta ymmärtää ja myöntää ongelma itselleni. Ei auttanut, vaikka kaverit jankkasivat sitä mulle. Ei auttanut, vaikka menetin kaiken viinan takia. Auttoi vasta, kun ymmärsin ajatella asiaa itse, tutkia itseäni ja elämääni. Auttoi, kun myönsin sen itselleni.
On siistimpää olla selvinpäin
Toivon, että tarkkailet omaa ja lähipiirisi päihteiden käyttöä. Yritä puuttua asiaan ja osoittaa huolesi. Se ei aina auta, mutta parempi yrittää kuin katsoa vierestä ihmisen hidasta itsemurhaa. Älä ruoski itseäsi, jos et onnistu. Päihderiippuvaisen ainoa keino on ymmärtää ongelma itse ja haluta muuttua, haluta apua. Voit vain ohjata henkilöä siihen suuntaan.
Alkoholi on myrkky, joka väärin käytettynä pilaa koko elämän. Se ei ole coolia. Se ei ole siistiä. Se on pahimmillaan sairaus. Myös vanhemmat ihmiset voisivat miettiä omaa juomistaan ja sitä, minkä esikuvan nuorille antavat.
Mä taistelin päihteiden kanssa 10 vuotta. Olen onnellinen, että voitin sen taistelun. Kunpa mun ystävällä olis ollut yhtä hyvä tuuri.
“Ei kai niin pientä haavaa olekaan, ettei siihen vois puhaltaa
aina jossain on se olkapää, joka kipuas kannattaa
Eihän niin suurta taakkaa olekaan, ettei sitä vois puolittaa
aina on monta syytä hengittää, vaikka jalat ei kantaiskaan.”
Oletko kova murehtimaan? Stressaako sinua tulevaisuus tai vatvotko menneitä tapahtumia ja kohtaamisia? Et ole yksin.
Jatkuva murehtiminen voi pahimmassa tapauksessa estää tekemästä päätöksiä ja saamasta asioita aikaan, mikä vaikuttaa koko elämän laatuun.
Tässä 11 tapaa vähentää murehtimista:
1. Hyväksy
Ensimmäinen askel on myöntää itselleen, että ajattelee aivan liikaa. Yliajattelusta voi kertoa negatiivisten asioiden ja tapahtumien vatvominen tai se, jos tulevaisuuden ajattelu saa niin ahdistuneeksi, että unohtaa nauttia siitä, missä on nyt.
2. Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan
On luonnollista murehtia asioita, sillä meillä on muistoja aiemmista kokemuksistamme. Kun jotakin ikävää tapahtuu tai jokin tilanne aiheuttaa stressiä, muistot aiemmasta vastaavasta tapahtumasta nousevat pintaan, vaikka nykyisellä asialla ei olisi mitään tekemistä menneisyyden kanssa.
3. Hengitä
Kun ajatukset lähtevät negatiiviseen kierteeseen, ensimmäinen ja tärkein asia on rauhoittua. Syvään hengittäminen rentouttaa, rauhoittaa ja maadoittaa kehon nykyhetkeen.
Laita silmät kiinni. Hengitä kymmenen sisään ja ulos -hengitystä keskittyneesti: Kuvittele, että sisäänhengitys ulottuu aina lantioon saakka ja saa alavatsan alueen nousemaan. Uloshengityksellä anna ilmavirran tulla ulos lantiosta saakka. Tee kymmenen pitkää ja syvää hengitystä. Voit mielessäsi laskea hengitykset.
4. Luo itsellesi mantra
Luo itsellesi mantra, jota toistat päivittäin. Mantra voi olla vaikkapa voimalause, jolla muistutat itseäsi pysymään nykyhetkessä, keskittymään hyvään ja rauhoittumaan.
5. Kirjoita ajatuksesi ylös
Omien ajatusten kirjoittaminen ylös voi auttaa ymmärtämään, etteivät murheet lopulta olekaan niin isoja tai välttämättä edes todellisia.
6. Uppoudu keskusteluun
Keskustelu toisen ihmisen kanssa voi olla hyvä keino purkaa omaa yliaktiivista mieltä. Uppoudu keskusteluun, kuuntele keskustelukumppaniasi ja ole läsnä hänelle. Kun et ajattele mitä sanoisit seuraavaksi, keskityt täysin häneen, etkä omiin ajatuksiisi.
7. Liiku
Mikä tahansa liike, esimerkiksi reipas kävely, juokseminen, jooga tai uiminen on erinomainen tapa helpottaa oloa. Tekeminen, joka haastaa samaan aikaan mieltä ja kehoa toimii, sillä se auttaa pois ylianalysoivista ajatuksista.
8. Sinä et ole ajatuksesi
Kun saat itsesi kiinni vatvomisesta, murehtimisesta ja negatiivisten ajatusten kierteestä, pysähdy. Sinun ei tarvitse yrittää muuttaa ajatuksiasi positiivisemmaksi – huomioi vaan, mitä ajattelet sillä hetkellä. Muista, että sinä et ole ajatuksesi, ne tulevat ja menevät.
9. Harjoita tietoista läsnäoloa
Jos murehtii ja yliajattelee, ei ole nykyhetkessä. Hyvä tapa harjoitella nykyhetkessä olemista on mindfulness -meditaatiotekniikan avulla. Mindfulness ohjaa keskittymään nykyhetkeen sitä havainnoiden, tuomitsematta mitään. Näin omia ajatuksia ja huolia voi opetella havainnoimaan, ja sen jälkeen päästää niistä irti.
Kiinalainen filosofi Lao Tzu on sanonut viisaasti: jos olet masentunut, elät menneisyydessä. Jos olet ahdistunut, elät tulevaisuudessa. Jos olet rauhallinen, elät nykyhetkessä.
10. Uskalla luottaa elämään
Murehtiminen kertoo lopulta tarpeesta yrittää kontrolloida elämää. Todellisuudessa ihmisellä on hyvin vähän – tai ei ollenkaan valtaa kontrolloida yhtään mitään. Toisin sanoen: voit murehtia ja yliajatella kaikkea, tai sitten päästää irti ja hyväksyä sen, millaista elämä on nyt ja luottaa siihen, että se kantaa.
Kontrollista irtipäästäminen ja elämään luottaminen ei merkitse luovuttamista. Se merkitsee sitä, että on valmis antautumaan elämän luonnollisen virran mukaan yrittämättä vastustaa sitä. Kaikki asiat tapahtuvat juuri siinä hetkessä ja siinä paikassa, missä kuuluukin.
11. Muista, että ajatuksesi luovat todellisuutesi
Ajatuksemme muokkaavat todellisuuttamme, ja voimme itse vaikuttaa siihen, millaisiin ajatuksiin keskitymme. Jos ajatukset pyörivät hyvien asioiden ympärillä, näemme enemmän hyvää ympärillämme. Jos ajatukset taas pyörivät huolissa ja negatiivisissa asioissa, lisää se negatiivisia asioiden ilmenemistä ympärillämme. Ajatuksilla on enemmän voimaa kuin uskommekaan, siksi on tärkeää olla niistä tietoinen.
