9 ilahduttavaa tapaa olla ystävä – tunnistatko itsesi ja ystäväsi?


Ystävyys on erilaista erilaisille persoonallisuustyypeille. Yleensä meillä on taipumus antaa toiselle sitä, mitä itse kaipaamme, vaikka toinen saattaa toivoa ihan erilaisia asioita. Siksi onkin hyvä tiedostaa erilaiset käsityksemme ja toiveemme ihmissuhteissa. Enneagrammi-persoonallisuusmalli jakaa ihmiset yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin, joista jokaisella on oma käsityksensä ystävyydestä ja rakkaudesta.

1. Kunnollinen ja parhaaseen pyrkivä ykkönen näkee vaivaa myös ollakseen hyvä ystävä. Tunnollisena ja täsmällisenä hän pitää kiinni lupauksista, sopimuksista ja aikatauluista. Ystävyys ja rakkaus on parhaimmillaan hänelle yhdessä korkeisiin ihanteisiin pyrkimistä. Hän toivoo, että muut pyrkisivät myös kohti parhaimpaansa ja jakaisivat hänen kanssaan samat periaatteet, esim. kodin siisteydestä tai lemmikkieläinten hoitamisesta.

2. Lämpimälle ja ystävälliselle kakkoselle ystävyys ja rakkaus on auttamista ja välittämistä. Hän tarjoaa rakkauttaan konkreettisesti tekemällä asioita muita varten, esim. kolaamalla lumet naapurin oven edestä, leipomalla pullat työpaikalle tai muistamalla ystävien syntymäpäivät. Salaa hän toivoo kiitosta ja arvostusta panoksestaan, jolloin hän kokee itsekin olevansa tärkeä ja rakastettu.

3. Tavoitteellinen ja aikaansaava kolmonen löytää yhteyden toisiin ihmisiin tekemisen kautta, esim. yhdessä treenaten tai sisustusideoita toteuttaen, jolloin ystävyys ja rakkaus toteutuvat hänelle parhaalla mahdollisella tavalla. Hänestä töiden tekeminen voi olla mitä suurin rakkauden osoitus puolisolle ja perheelle. Yhdessä tekemisen lisäksi hän toivoo ihailevaa palautetta hyvin hoidetuista hommista.

4. Tunteellinen ja syvällinen nelonen aistii luontaisesti ja herkästi tunnelmia ja tunnetiloja. Hän on hyvin rehellinen tunteilleen ja pohtii niitä mielellään myös yhdessä läheistensä kanssa, sillä ystävyys on hänelle aitoa tunneyhteyttä. Hän toivoo tulevansa nähdyksi ja ymmärretyksi omana yksilöllisenä itsenään kaikkine puolineen myös ystävyys- ja rakkaussuhteissa.

5. Älylliselle ja analyyttiselle viitoselle vapaus ja puuttumattomuus ovat todella tärkeitä arvoja. Hän arvostaa mielenkiintoisia keskusteluja, joissa mielen vapaus pääsee oikeuksiinsa. Ystävyys ja rakkaus ovat hänelle tilan ja itsenäisyyden antamista, vapautta paneutua omiin juttuihinsa. Tilan ja itsenäisyyden lisäksi hän toivoo ihmissuhteissaan luottamusta ja ennakoitavuutta.

6. Uskollinen ja velvollisuudentuntoinen kuutonen haluaa olla luotettava kumppani ja ystävä. Sen takia hänen on varauduttava pahimman varalle, vaikka hän uskoo kaiken järjestyvän yhdessä toimimalla. Ystävyys ja rakkaus ovat hänelle tosissaan, sydämen tasolla, sitoutumista. Samaa sitoutumista, yhdessä erilaisten vaihtoehtojen pohtimista ja vahvistavaa palautetta hän toivoo myös muilta.

7. Eloisa ja innostuva seiska arvostaa leikkisyyttä ja hauskuutta ja hän haluaa tuottaa sitä myös muille. Vaihtelunhaluisena vapaus ja mahdollisuus tarttua seuraavaan mielenkiintoiseen juttuun on hänelle äärettömän tärkeää. Hän toivoo muilta innostunutta vastaanottoa suunnitelmilleen, kivoja hetkiä sekä positiivista ja hyvää oloa, sillä ystävyys ja rakkaus on hänelle iloa ja onnellisuutta.

8. Vahvalle ja voimakastahtoiselle kasille ei tarvitse esittää mitään muuta kuin on. Hän toivoo muiltakin samaa suoruutta, vahvuutta ja itsenäisyyttä ja hän arvostaa, kun toinen uskaltaa seisoa sanojensa takana. Ystävyys ja rakkaus on hänelle rohkeaa ja rehellistä kohtaamista. Suurella sydämellään hän puolustaa omiaan viimeiseen saakka, sillä rakkaudessa hän on tinkimätön.

9. Rauhallinen ja leppoisa ysi arvostaa harmonista yhteiseloa. Hän kohtaa muut ymmärtävästi ja aidosti hyväksyen. Hänelle on tärkeää, että jokainen huomioidaan ja jokaista kuunnellaan kunnioittavasti. Ystävyys ja rakkaus on hänelle sopuisaa yhteisymmärrystä ja toistemme hyväksymistä. Muilta hän toivoo hyvää tunnelmaa sekä rauhallista ja rakkaudellista yhdessä olemista.


Tutustu myös kirjaani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen. Sen avulla voit tunnistaa oman persoonallisuustyyppisi ja tapasi olla onnellinen sekä löytää ymmärrystä myös muita kohtaan.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Onni asuu jo sinussa

    22,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin