Yksi vaikeimmista harjoituksista, joita ohjaan koulutuksissa, on tämä: Jokainen miettii muista ryhmäläisistä jotakin kannustavaa ja kirjoittaa sen muistiin. Sitten on aika sanoa kauniit sanat ääneen, niin että kaikki vuorollaan asettuvat vastaanottamisen kohteeksi ja muut antavat hänelle positiivisen palautteensa.
Tehtävänä on siis vain kuulla, mitä hyvää muut haluavat sinulle sanoa. Yksinkertaista, mutta ei sittenkään.
Kun kysyn, kumpi oli vaikeampaa – antaa kohteliaisuus toiselle vai ottaa muiden sanat vastaan – vastaus on yksimielinen.
Vastaanottamisessa on jotain meille vierasta. Me kaikki haluamme hyvää, mutta kun sitä on tarjolla, emme ota sitä vastaan täydesti, jos ollenkaan. Ei tää nyt oikein mitään ollut. Kehut jäävät killumaan ilmaan tai kuitataan kömpelösti vitsillä.
Vastaanottamisen lahja on kuitenkin osa luonnollista kasvun ja luovuuden kiertoa. Kukaan ei ole täällä vain antamassa ja puurtamassa. Jos teet niin, olet kuin kukka, joka piiloutuu viereisten kukkien taakse tukemaan niitä, mutta unohtaa itse kukoistaa. Kukat eivät tee niin! Ne venyttäytyvät koko pituuteensa, ottavat maasta veden ja ravinteet ja ilmasta valon, kukkivat toisten vierellä jokainen rohkeasti erikseen.
Olet ansainnut aikasi auringossa, muuten jäät nupuksi.
Jos olet ahkeroinut kovasti koko vuoden, olo saattaa olla voipunut. Pysähdy silti huomaamaan kaikki, mitä olet tänä vuonna saanut aikaan. Älä katso sitä mikä puuttuu, mikä meni eri tavalla kuin olit suunnitellut tai mikä vielä häiritsee täydellisyyttä vaativaa silmääsi.
Keskity siihen, miten ajatuksesi tulivat todeksi ja näkyväksi. Ihmettele ja ihastele, mitä osasit ja opit. Sinä sait sen aikaan! Omista aikaansaannoksesi, älä vain piilota sitä jonnekin. Wau, tässä onnistuin. Jos et halua huudella suureen ääneen, sano ainakin itsellesi. Onnistuminen on huikea osa matkaa.
Jos toisten arvostus puuttuu, älä jää odottamaan sitä. Kiitä itseäsi sitäkin suuremmalla antaumuksella. Matkasi on ensisijaisesti sinua varten.
Teksti on lainattu ja sovellettu kirjasta Vuoden paras päivä, joka tutustuttaa sinut henkisen kasvun luonnollisiin vaiheisiin ja muistuttaa, että itseäänkin voi juhlia.
Hämärä viipyilee vielä pihapuiden ympärillä. Soittimeen asetettu joulumusiikki luo tunnelmaa. Ehkäpä tontut liikkuvat pihapiirissä ja kurkkivat salaa ikkunoista. Hyvä tässä on rakentaa joulurauhaa sisimpäänsä näillä eväillä.
Joulurauhaa?
Kuuluuko jouluunne paljon ”täytymisiä”? Piparit, tortut, kinkku, laatikot, siivoamiset… Näin vuoden pimeimpänä aikana olisi jopa helppo unohtaa pöly, kun sitä ei näe. Minä olen jo siinä iässä, että en muutenkaan näe turhan tarkkaan varsinkaan pölyjä. Ehkä siksi onkin helpompaa siivota sisimpäänsä, vaikka en ihan kunnolla näe sinnekään.
Oi teitä, nuoret perheenäidit! Mietin usein jaksamistanne. Nykyajan kiireinen elämäntahti ja ainainen pärjäämisen paine. En osaa oikein kuvitellakaan, miltä teistä tuntuu. Olen tietysti aikanaan itse kokenut työpaineet ja pienten lasten kanssa huonosti nukutut yöt, ainaisen univajeen. Lohduttaneeko yhtään, kun kerron toisinaan kaiholla ja kaipauksella ajattelevani niitä aikoja. Niihin sisältyi kuitenkin niin paljon hyvää. Silloin olivat fyysiset voimavarat huomattavasti suuremmat kuin nyt ikäihmisenä.
Entäpä, jos unohtaisitte täytymiset, piilottaisitte pesemättömät astiat sängyn alle, kuten iki-ihana muumimamma? Tosin nykyisin useimmat voivat ”piilottaa” tiskit astianpesukoneeseen. Mutta tuo muumimamman asenne kaikenlaisiin turhiin täytymisiin olisi opettelemisen arvoinen. Kukaan ei halua, että äiti on rättiväsynyt jouluvalmisteluista.
Menkää siis mukaan lasten leikkeihin ja tallentakaa hetket muistoihinne, niille on myöhemmin paljon käyttöä!
Hienoja hetkiä voi syntyä sitenkin, että ottaa lapset mukaan vaikka leipomisiin. Eikä heitä yleensä tarvitse houkutella, ovat innoissaan mukana. Onhan niin ihanaa maistella piparitaikinaa ja pipareitten koristelu se vasta mukavaa onkin. Olen lähdössä huomenissa pienimpiä lapsenlapsiani tapaamaan. Arvaan, että pikkutyttö kysyy: ”Leivottaisiinko jotain, mummi?” Pienen tytön iloinen energia on tarttuvaa. Jouluvalmistelut siis voivat alkaa. Muistankohan siinä kertoa hänelle, että tärkeintä joulussa on joulumieli, vaikka sen tekemisen resepti on kadonnut jonnekin. Ehkä sitä pitää etsiä lapsuusmuistoistaan.
Tämän pienen pussin sain aikoinaan joululahjaksi ystävältä. Sen sisällä on pieniä jouluun liittyviä esineitä, joita joskus katselen muistoihin vaipuen. Ajatus on energiaa, niin sanotaan. Minulle tuo pussi on siitä todiste, sillä sen myötä yhäkin välittyy lämmin joulumieli. Kuvan keralla toivon kaikille rentoa joulun aikaa ja iloista yhdessäoloa!
Oletko ihminen, joka nauttii muiden auttamisesta? Onko sinusta ihanaa tuntea itsesi tarpeelliseksi?
Oletko lämmin ja ihmisläheinen henkilö, joka aina huomioi henkilökohtaisesti jokaisen? Muiden seuraan tullessasi automaattisesti huomaat, missä mahdollisesti tarvitaan apua ja miten sinä voit auttaa. Sinulta liikenee myös kannustava lause tai myönteinen kommentti jokaiselle. Tunnistat muiden tarpeet ja toiveet herkästi ja teet mielelläsi tarvittavan niiden täyttämiseksi. Sinut tunnetaan sydämellisenä ihmisenä. Enneagrammi-persoonallisuusmallissa tyyliäsi kuvaa kakkonen.
Todennäköisesti sinua ohjaa uskomus, että sinun on oltava avulias ja ystävällinen, jotta voit tulla rakastetuksi. Vain laittamalla aina toisen tarpeet omiesi edelle uskot olevasi riittävän epäitsekäs, sillä eihän kukaan rakasta itsekkäitä ja epäystävällisiä ihmisiä. Sinä teet paljon muiden eteen ansaitaksesi hyvää kohtelua ja rakkautta. Huolehdit muista ja toivot, että myös sinusta huolehditaan.
Mutta vaikka kuinka yrität, niin joku kumma sisälläsi epäilee, teitkö sittenkään riittävästi. Huono omatunto on välillä seuranasi ja se kalvaa sinua herkästi, että sinun olisi sittenkin pitänyt olla vielä huomioivampi, palvelevampi ja avuliaampi. Tuo sisäinen ankeuttajasi tekee olosi tosi surkeaksi. Voit yön tunteina herätä pohtimaan, kiititkö riittävällä lämmöllä illan emäntää tai onnistuitko sittenkään antamaan riittävästi apuasi sitä tarvitseville. Huonommuuden aalto voi pyyhkiä ylitsesi. Niinpä yrität auttaa, huomioida, antaa ja rakastaa vielä enemmän.
Valitettavasti sisäinen ankeuttajasi vie sinua onnellisuuden – ja rakkauden – kannalta väärään suuntaan. Vaikka kuinka yrität, se ei tule koskaan olemaan täysin tyytyväinen. Se on luonut mielikuvan rakkaudesta, jota se yrittää sinulle myydä. Mutta mielikuva ei koskaan ole sama kuin aito asia.
Itsesi rakastaminen on porttisi onnellisuuteen
Aitoa rakkautta ei voi hyvilläkään teoilla ansaita tai saavuttaa. Sitä ei voi vaatia tai olettaa. Rakkaus ei ole palkinto, jonka voi voittaa. Rakkaus ei ole tavaraa, jota voisi kaupata tai vaihtaa. Aitoa rakkautta ei voi mitata tai punnita eikä se taivu sopimuslausekkeisiin. Puhdas aito rakkaus on vapaa kaikista ehdoista. Kukaan ei rakkautta omista eikä siten omastaan voi sitä jakaa muille, niinpä aitoa rakkautta ei voi myöskään saada tai antaa.
Aito rakkaus on energiaa, joka virtaa aina ja kaikkialla. Voimme ainoastaan avautua aidolle rakkaudelle. Tunnistaa sen olemassaolon ja antaa sen virrata esteettä.
Emme voi irrottaa itseämme rakkauden virrasta. Täyttyessämme rakkaudella rakastamme myös itseämme. Mutta rakkautta ei voi tuntea ilman itsensä rakastamista. Jos kiellämme rakkauden itseltämme, suljemme rakkauden portit myös muilta, koska rakkaus ei enää virtaa esteettömästi. Silloin jäljelle jää vain mielikuva rakkaudesta. Sen sijaan kun lempeästi ja hyväksyvästi rakastamme itseämme, huomamme myös muut ihmiset yhtä lailla rakastavasti. Aito itsensä rakastaminen ei ole itsekkyyttä, vaan se mahdollistaa rakkaudellisen yhteyden muiden kanssa.
Niinpä sinä avulias ja ystävällinen kanssaihmiseni, sinun tapasi tulla onnelliseksi on kuunnella itseäsi ymmärtäväisesti ja myötätuntoisesti. Tunnistaa omat tarpeesi ja toiveesi yhtä hyvin kuin muidenkin. Helliä ja hoivata itseäsi kuin parasta ystävääsi. Sinun porttisi onnellisuuteen on itsesi rakastamisessa.
Kun annamme rakkauden energian virrata, täytymme myös itse rakkaudella. Antamisen ja saamisen rajoilla ei enää ole väliä, koska aidolla rakkaudella ei ole suuntaa. Portti rakkauteen on avoinna läsnä olevassa sydämessämme. Rakkaus virtaa meissä aina ja kaikkialla, sillä se on todellisen minuutemme energiaa, joka ei koskaan lopu eikä häviä. Olemme vain täynnä rakkautta, joka säteilee kaikkialle, sillä ydinolemuksemme on tehty rakkaudesta.
Tämä teksti on julkaistu myös Iloversumin sivuilla.
Jumitatko helposti asioissa, jotka ovat tapahtuneet?
Jos joku sanoo jotain ikävää, jäätkö pyörittämään asiaa mielessäsi etkä meinaa päästä tasapainoon?
Mietitkö paljon omaa käyttäytymistäsi ja häpeä painaa?
Masennusta on monenlaista, jokaisen masennusta tulisi tarkastella omana, erityisenä masennuksenaan. On tärkeää kuulla se viesti, mitä masennus haluaa sanoa. Mikä elämässäsi on ollut pielessä lapsena? Millaisissa olosuhteissa nyt elät? Onko niissä jotain sellaista, jota olisi syytä kuunnella ja työstää?
”On asioita, jotka elämässä on elettävä monta kertaa uudelleen. Ei siksi, että haluaisit palata menneeseen, vaan siksi, että sydän pääsisi viimein vapauteen.”
Susanna Jussilan runo kertoo jotain hyvin olennaista. Masentunut on jollain tavalla kiinni menneessä. Mieti tarkkaan, voisiko tämä olla totta? Masentuneen sisäisellä, usein ankaralla, puheella on isän tai äidin ääni. Uskomukset itsestä ja maailmasta ovat yleensä muokkautuneet lapsuudessa. Niin kauan kuin meissä on liimaa, joka vetää meidät menneisyyteen, olemme alttiita masentumaan. Oma energia voi olla kiinni myös lähimenneisyydessä. On niin tärkeää, kuten Susanna runossaan sanoo, palata menneeseen, jotta voi olla sielultaan ja sydämeltään vapaa. On hyvä kuoria itseä kuin sipulia ja päästää irti kaikesta väärällä tavalla kahlitsevasta ja rajoittavasta.
Murehditko paljon asioita, jotka ovat vasta tulevaisuudessa?
Maalailetko tulevaisuuden uhkakuvia?
Ahdistuneisuudesta kärsii tavattoman moni ihminen. Moni kärsii sekä masennuksesta että ahdistuksesta. Ahdistuneen ihmisen mielenmaisemaa ohjaa huoli tulevaisuudesta. Ahdistuneella on murehtiva mieli. Ensi viikolla, ensi jouluna, ensi kesänä, mitä jos…? Jaksanko, pystynkö, mitä sitten tapahtuu? Kuulostaako tutulta? Toisin sanoen yrität hallita itseäsi ja elämääsi etukäteen. Harva on siinä onnistunut: elämä kun tuppaa yllättämään sekä iloisesti että ikävällä tavalla. Tässä hetkessä kaikki on yleensä aika hyvin siitäkin huolimatta, että vaikeat olosuhteet herättävät vaikeasti siedettäviä tunteita. Tunteita ne vain ovat, tulevat ja menevät, mutta aina ne haluavat kertoa jotain tärkeää juuri sinusta.
Sekä menneestä irti päästäminen että tulevaisuuden murehtimisesta luopuminen vaativat luottamusta, taitoa elää tässä hetkessä ja joustavaa mieltä, joka pyrkii sopeutumaan siihen, mitä on nyt. Katso lasta, anna hänen opettaa, mitä tuo tarkoittaa.
Oletko tuntenut kateutta huomatessasi jollakin toisella olevan jotain, mitä sinulla ei ole? Kateuden tunne voi kohdistua materiaan tai toisen henkilön ominaisuuksiin.
Kateuden määritelmä on, että et haluaisi suoda toiselle hyvää, vaan haluaisit itsellesi hyvän, joka toisella on. Tämän ahdistavan tunnereaktion vallatessa mielen on hyvä muistaa, että sinä et voi aidosti tietää muiden ihmisten elämän iloista tai karikoista.
Jokainen meistä käy elämässään vuorollaan läpi kriisejä tai suruja, jotka eivät välttämättä näy millään tavalla ulospäin. Miksi siis kadehtia? Kateus on negatiivinen mielentila, joka saa olon tuntumaan tuskaiselta. Sen sijaan, että vertaisit itseäsi muihin, keskity itseesi.
3 VINKKIÄ KATEUDESTA IRTI PÄÄSTÄMISEEN:
MIETI ONKO TOISEN ONNI POIS SINUN ONNESTASI: Voisitko iloita siitä mitä toisella on? Tai olla välittämättä siitä? Et voi vaikuttaa siihen mitä muilla on, mutta omaan asenteeseen voit vaikuttaa.
SEN SIJAAN, ETTÄ KESKITYT MUIHIN, KESKITY ITSEESI: Voisiko kateuden tunteen kääntää motivaatioksi? Jos todella haluat sitä mitä toisella on, suuntaa energiasi sen tavoitteen saavuttamiseen.
KATEUDEN TUNTEELLA SAATTAA OLLA SINULLE TÄRKEÄ VIESTI: Pysähdy kuuntelemaan mitä kerrottavaa kateuden tunteella sinulle on. Kateus saattaa kertoa sinulle, missä vaiheessa elämää olet juuri nyt menossa. Mieti oletko tyytymätön johonkin nykyisessä elämäntilanteessa. Vain sinä voit muuttaa elämäsi suuntaa.
Viisas tunnetaitopioneeri Anne-Mari Jääskinen kysyi minulta kerran kesällä, olenko blogannut vähemmän viime aikoina. ”Taitaa olla niin”, tuumin. Jaoimme aatoksen: tämä aika tuottaa narsististakin hybristä, jolloin itsestään ”pitäisi” koko ajan olla tuuttaamassa ilmoille. Olemme näkyvillä ja saatavilla.
Menemme mukaan unohtaen, että vielä hetki sitten ei edes ollut tällaista näkösällä olemisen ilmiötä, jonka tahti on kova. Facebookin perustajat ovat kertoneet avoimesti, kuinka alusta on luotu synnyttämään mielihyvähormonivastetta aivoissa (eli myös riippuvuutta) ja kuinka somen käyttö pitkällä tähtäimellä aiheuttaa keskittymishäiriöitä.
Some mahdollistaa uudella tavalla äänitorvia, mutta tuottaa myös omanlaistaan narsistisuutta. Oletko näkyvä ja voimassasi, jos et näy ja voimistele somessa?
Olen luonut elämääni ihan omat speksit siinä mielessä, että keskityn asioihin, joista pidän ja jotka ravitsevat energiaani. Tämä koskee muun muassa somettamista, saatavilla oloa ja itsestäni ilmoittelua. Haluan mennä omassa tahdissani, ilmaista sen mukaan mitä sisäisyydestäni kumpuaa, tunteen kanssa. Joskus ilmaisen enemmän, joskus tosi hitaasti ja vähemmän.
Olen pohjimmiltani aika yksityinen ihminen. Ammennan sitten persoonallisuustyypistä tai astrologiasta, tarvitsen sisäisen avaruuteni kanssa olemista ihan rauhassa. Tarvitsen muiden äänien poissulkemista. Kyseenalaistan asioita ja ilmiöitä, myös luodakseni uutta. Minulle tärkeää rajojen opettelua ja itseni arvostamista on ollut tulla tietoiseksi ja kunniottaa itseäni siinä, minkä verran ja millä tahdilla viestittelen, tapaan ihmisiä tai puhun puheluja. Toimin tuon tarpeeni mukaan – enkä enää väsy samalla tavalla kuin ennen.
Sometus, näkyminen, yhteydet ja jakaminen jotka teknologia mahdollistaa eri tavoin kuin aiemmin ravitsee eri tavoin eri ihmisiä. Uskon, että tämä on jossain määrin temperamenttikysymys. Mutta jos olet yhtään kaltaiseni superherkkä ja empaattinen ja toisinaan väsyt tai häiriydyt ”ulkopuolisista äänistä”, haluan sanoa, että on ok olla erittäin valikoiva sen suhteen, mitä ääniä kuuntelee, millaisia impulsseja ammentaa ja mitä kautta.
Moni herkkä yrittää sopeutua maailman rytmiin koska se vähän niin kuin kuuluu empaattisen orientaatioon. Unohtuu, että omilla valinnoilla myös luodaan maailmaa. Ei tarvitse vain reagoida vaan saa olla proaktiivinen, kysyä, haastaa ja valita toisin.
Moni herkkä yrittää sopeutua maailman rytmiin, koska se vähän niin kuin kuuluu empaattisen orientaatioon.
Kumppanini on vienyt hommelin niin pitkälle, että hankki itselleen ihan minikokoisen puhelimen. Sillä ei paljoa tule älyteltyä, kun ruudusta ei oikein näe mitään. Itseään kuuleva seuralaiseni ei myöskään juuri käytä sosiaalisen median alustoja. Hän tuumaa, että olo on läsnäolevampi ja oma ajatus kulkee kirkkaammin, kun puhelin on lähinnä soittamista ja viestejä varten. (Päivitys: kirjoitin tämän jutun jo monta kuukautta sitten ja nyt kumppanini on hommannut itselleen taas älypuhelimen, mutta vain siksi, ettei miniluurissa ääni oikein soitellessa kulkenut).
Kun on tietoinen siitä, kuinka haluaa olla itsensä ja toisten kanssa, luo maailmaa tietoisesti.
Me teemme tämän maailman itse. Eivät ”ne” tai ”nuo” vaan minä. Ei mikään uusi kela, mutta toisinaan esiin nostamisen arvoinen. Kaikkeen ei tarvitse eikä kannata mennä mukaan – eikä se tarkoita nyreilyä tai vastaansoutamista. Se tarkoittaa, että valitsee, kuinka kallisarvoista elämänenergiaansa haluaa ilmentää.
Ei aina tarvitse olla saatavilla. Ei tarvitse olla koko ajan ulkoisen ajan hermoilla. Ei tarvitse hämmentyä, jos hämmentyy sometulvasta tai siitä mitä kukakin mistäkin sanoo ja ajattelee tai miltä asiat näyttävät. Erityisen herkkä näkee yleensä kuvien ja sanojen taakse ja lukee energiaa – ja saattaa mennä itsensä kanssa solmuun, jos viestit ovat ristiriidassa.
Ei siis tarvitse sopeutua. Saa kuunnella rajojaan ja toimia sen mukaan mikä itseä ravitsee. On myös kenties ihan tervettä lakata seuraamasta somessa tyyppejä, joiden postaukset tai jutut eivät ravitse sinua. Ei siitä tarvitse syyllistää itseään, että oonpa lapsellinen tai kateellinen tai mitähän tää mulle nyt peilaa, jos ei resonoi.
Rakkaudellista on se, mikä sinulle on rakkaudellista. Se, mitä tulee impulsseina sisäisyyteesi sisään tulee jollakin tavalla myös ulos. Jos sisään tulee jatkuvasti kaikkea, mikä ei inspaa vaan sekoittaa, vaikuttaa se tavalla tai toisella siihen mitä teet ja itsestäsi kelaat. Uskallatko luottaa sisäiseen ääneesi ja tunteeseesi niin paljon, että valitset diskriminoida, mitä otat sisään? Sinä asetat rajat ja valitset itse, mihin huomiosi keskität.
Valinnoillasi ravitset laadukkaasti tai vähemmän laadukkaasti omia energioitasi – ja sen myötä myös sitä, millaista maailmaa (ja elämää itsellesi) luot. Eikä tässä some- tai älytysasiassa tarvitse olla puristinen, mustavalkoinen tai ylianalyyttinen, mutta saa olla tietoinen; saa kuulostella, kyseenalaistaa ja valita toisin.
Mitä enemmän luotat itseesi ja toimit sen mukaan, sitä enemmän itsellesi oikein tulet syvästi näkyväksi. Eli koet myös selkeyttä ja levollisuutta. Se on kestävän kehityksen voimautumista ja tuntuu syvästi sydämessä asti. Todistaapa sitä sata (tuhatta) seuraajaa, mielitiettysi tai taivaan tuikkivat tähdet.
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
”Kyllä mä pärjään.” ”Ei tässä mitään.” ”Kaikki on hyvin.” ”Älä sä musta huoli.”
Kuulostaako tutulta? Moni meistä oppii jo pienestä pitäen olemaan vahva – hoitamaan hommat, pärjäämään yksin ja puskemaan eteenpäin vaikka hammasta purren. Ehkä malli on opittu vanhemmilta. Tai ehkä se on ollut selviytymismekanismi tilanteeseen, jossa ei ollut muita vaihtoehtoja.
Kun ihminen pärjää ja jaksaa tarpeeksi kauan, alkaa selviytymismekanismista tulla pikkuhiljaa osaa minuutta. Alkaa itsekin uskoa olevansa vahva, jaksavansa ja selviävänsä lähes mistä vaan yksin, kunnes jossain vaiheessa seinä tulee vastaan. Näin kävi myös minulle.
Kun jatkuva pärjääminen ja ”vahvana pysyminen” alkaa tuntua taakalta, on aika harjoitella uudenlaisia tapoja olla ja elää. On aika harjoitella heikkoutta.
Tässä kolme arvokasta asiaa, jotka liiasta vahvuudesta luopuminen on minulle opettanut:
1. Olet arvokas, vaikka et aina jaksaisikaan.
Sinulla on lupa olla väsynyt, hukassa, henkisesti ja fyysisesti rikki. Sinulla on lupa kieltäytyä ja sanoa ei. Sinulla on lupa tehdä vähemmän kuin olit suunnitellut. Omien rajojen vetäminen ei tee sinusta heikompaa tai huonompaa ihmistä, vaan kertoo siitä, että arvostat itseäsi. Joskus on paljon viisaampaa luovuttaa kuin jatkaa eteenpäin vain siksi, että ”pitää jaksaa”.
2. On suuri lahja vastaanottaa – ja antaa apua.
Jokainen meistä on avun arvoinen, myös sinä. Jos olet aina tottunut pärjäämään yksin, toiseen tukeutuminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Saatat myös pelätä kuormittavasi muita. Kun rohkenet pyytää ja vastaanottaa apua, olosi kevenee ja huomaat, että et ole kenellekään taakka – päinvastoin. Se joka auttaa, kokee usein myös saavansa. Yksi elämän hienoimmista lahjoista avautuu, kun annat toisen ihmisen kannatella itseäsi.
3. Rohkeutta on näyttää oma haavoittuvuutensa.
Ennen ajattelin, että vahva on se, joka jaksaa, pystyy, pärjää ja selviää. Ja heikko on se, joka tippuu kelkasta tai jota muiden pitää kannatella. Pelkäsin kuollakseni jälkimmäistä. Todellisuudessa jokainen meistä on elämänsä aikana näitä molempia – kiitos ihmisyys ja inhimillisyys. Suurinta rohkeutta onkin näyttää oma haavoittuvuutensa. Se vapauttaa – ja tuo meitä lähemmäksi toisiamme.
Jos raakasuklaan tekeminen ei vielä ole tuttua, tällä reseptillä on helppo aloittaa. Raakasuklaata voi tehdä helposti ja nopeasti vaikka joulunajan yllätysvieraille.
Mausteeksi ja täytteeksi jotain, mistä tykkäät ja mitä kaapista löytyy:
piparminttu-uutetta
lakritsijauhetta
pähkinöitä tai manteleita
kuivahedelmiä, -marjoja, taateleita
kookoshiutaleita tai
kaakaonibsejä
Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisää hunaja jo varhaisessa vaiheessa (hunaja saattaa kuitenkin jäädä hieman erilleen öljystä.) Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos suklaamuotteihin tai leivinpaperille lautaselle, jossa on ainakin matalat reunat. Laita pakkaseen, vartissa valmista.
Resepti on lainattu iki-ihanasta kirjasta Vuoden paras päivä. Se sisältää paitsi tietoa henkisen kasvun luonnollisista sykleistä, myös elintärkeitä voimareseptejä.
Nykyään on muotia optimoida. Optimoimme elintapamme, optimoimme ajankäyttömme, optimoimme treenaamisemme ja ruokavaliomme, mutta onko optimoitu elämä lopulta sen parempaa kuin ihan tavallinen elämä?
Optimointipuhe pitää sisällään paljon hyviä ajatuksia, ja monet varmasti onnistuvat sen avulla tekemään kaivattuja muutoksia arkeensa. Itse kuitenkin suhtaudun ilmiöön ristiriitaisin tuntein. Olen kontrollifriikki, ja en juuri perusta yllätyksistä tai muutoksista. Olen kuitenkin kolmen vuosikymmenen aikana onnistunut sisäistämään sen kiistattoman tosiasian, että en voi hallita kaikkea.
Olisiko optimoinninkin taustalla kysymys ihmisen tarpeesta kontrolloida, kipeästä tarpeesta pitää tilanne eli elämä hallinnassa?
Lopulta elämä on sarja luopumisia, ja konsulttikielellä ilmaistuna joudumme aina uudestaan kalibroimaan systeemimme vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin. Vaikka kuinka optimoisimme, elämä yllättää aina. Onkin samaan aikaan äärimmäisen pelottavaa sekä äärimmäisen vapauttavaa tunnustaa pienuutensa ja oma sattumanvaraisuutensa.
Urheilijoiden toistama latteus ”teen parhaani ja katson mihin se riittää”, saattaakin olla ihmiselämän ytimessä. Mitä muuta voimme lopulta tehdä? Yrittää elää mahdollisimman hyvää ja omannäköistä elämää ja lopulta katsoa taakse, mihin elämä meidät tästä huolimatta heitti.
Aina ei keppi lennä, eikä suksi luista. Elämä soljuu, sattuu ja joskus satuttaa. Varjot toimivat upeana kontrastina kaikkein kirkkaimmille hetkille.
Pelkäänkin, että liiallisella optimoinnilla uhkaamme kadottaa sen upeimman, kauneimman ja mystisimmän ulottuvuuden ihmiselämässä. Elämän sattumanvaraisuuden ja haurauden. Mikään käppyrä tai graafi älylaitteen näytöllä ei nimittäin tee elämälle oikeutta. Entä jos optimoinnin ja kontrolloinnin sijaan, toivotettaisiin tervetulleiksi lempeys ja hyväksyntä. Niin itseä kuin muita kohtaan.
Kirjoittaja Sanni Kilponen on kajaanilainen luokanopettaja, oman elämänsä ihmettelijä ja kauneuden äärelle
pysähtelijä, joka on kiinnostunut kohtaamisesta, läsnäolosta ja ihmisen kasvusta. Hän haluaa nostaa
esille kohtaamisen tärkeyttä vuorovaikutus- ja tunnetyössä. Työyhteisön hyvinvointiasiat ovat lähellä
hänen sydäntään. Oppilailleen hän opettaa tunne- ja läsnäolotaitoja sekä tarjoaa erilaisia kohtaamisia vanhainkodista päiväkotiin.
Istun täyteen tupatussa ruokalassamme. Vastapäisessä pöydässä napottaa pieni ekaluokkalainen ja sydämessäni läikähtää lämpö. Silmäni kostuvat. Siinä hän on, niin puhdas ja kaunis lapsi, kuten kaikki luokkatoverinsakin, viattomuuttaan loistaen. Vanhempiensa silmäterä, luottavaisena astunut tähän uuteen maailmaan, jota kouluksi kutsutaan.
Voi kunpa tuon herkkyyden, viattomuuden, avoimuuden, hetkeen tarttumisen ja itseensä luottamisen taidon saisimme säilymään läpi koulutaipaleen.
Kiire, hektisyys ja ulkopuolelta suunnatut paineet ovat löytäneet tiensä myös koulumaailmaan. Niihin hukkuu, jos sydän ei ole valppaana. Se vaaleanpunainen lanka, joka on avain kaikkeen onnistuneeseen kanssakäymiseen, ihmisyyteen ja jopa maailmanrauhaan saattaa kadota.
Me emme saa unohtaa kohtaamista, kiireetöntä läsnäoloa, tarkkasilmäistä huomiointia, tunteiden hyväksymistä ja näkyväksi tekemistä, kauneuden ja vahvuuksien huomaamista sekä rakkautta. Meillä kaikilla on tarve tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Tämä kiireeseen verhottu aikakausi saa kysymään, millä täällä lopulta on merkitystä?
Toisen kohtaaminen alkaa itsensä kohtaamisesta
Me emme voi suhtautua myötätuntoisesti toiseen ihmiseen, jos emme ensin kohtaa itseämme myötätunnolla. Olemme keskeneräisiä oman kasvumme kanssa ihmiselämän alusta loppuun saakka. Sen hyväksyminen tuo armollisuutta elämään.
Meidän ei kuulukaan olla valmiita tai täydellisiä. Emme myöskään voi tehdä kenestäkään valmista. Voimme vain hyväksynnällä ja rakkaudellisella kohtaamisella tukea toisen ihmisen kasvua.
Meidän on kuitenkin ensin kohdattava itsemme myötätuntoisen hyväksyvästi, katsottava pelkojamme silmiin ja rakastettava omia haavojamme hieman ehjemmiksi. Sen jälkeen pystymme näkemään saman keskeneräisyyden, kivun ja kauneuden myös toisessa ihmisessä ja valitsemaan työkaluksemme rakkauden. Olemme peilejä toinen toisillemme.
Pelätessään oman heikkoutensa (inhimillisyyden) paljastumista ihminen rakentaa ympärilleen suojakuoria. Ne ovat täynnä pätevyyttä, ylivoimaisuutta, erinomaisuutta, kiirettä, ehdottomuutta, välinpitämättömyyttä, välillä kovuutta ja kylmyyttäkin.
Suojakuorien alle kätkeytyy pelkoja, vihaa, syyllisyyttä ja häpeää. Kun ihminen vaatii itseltään paljon, on vaikeampaa suhtautua myötätunnolla toiseenkaan. Voi olla pelottavaa nähdä toisen ihmisen kipu, heikkous ja tarvitsevuus, jos ne tunteet haluaa pitää oman suojakuorensa alla piilossa. Silloin näemme vain oireet, emme syitä niiden alla.
Rakkaus on valinta
Emme kykene hetkessä vaikuttamaan niihin resursseihin, jotka koulumaailmassa vallitsevat, mutta voimme aina valita suhtautumistapamme. Meidän omat henkilökohtaiset voimavaramme ja resurssimmekaan eivät yllättäen kasva vaatimusten mukana.
On siis opeteltava priorisoimaan ja valitsemaan tässä nykyajan tehtävien ja vaatimusten tulvassa, perustehtävää unohtamatta. Usein vähemmän on enemmän.
Ehdotan uudeksi toimintamalliksi rakkauspedagogiikkaa. Rakkauspedagogiikka on arvo- ja asennekysymys. Se on suhtautumistapa ihmiseen.
Se ei itsessään ole menetelmä vaan ennemminkin toimintamalli, jonka ajatuksena on lisätä niin lapsen kuin hänen ympärillään toimivien yhteisöjen hyvinvointia. Sen peruslähtökohtana on läsnäoleva kohtaaminen. Siinä on tilaa toisen näkemiselle ja kuulemiselle, toisen hyväksymiselle ainutlaatuisuudessaan.
Se on mahdollisuus muuttaa maailmaa välittävämmäksi, suvaitsevaisemmaksi ja myötätuntoisemmaksi. Rakkauspedagogiikka on turvallisten rajojen ja erilaisuutta hyväksyvän ilmapiirin luomista, onnistumisten mahdollistamista, hyvän huomaamista ja vahvuuksien kautta toimimista. Kuin kukan hoivaamista kauneimpaan loistoonsa.
Siinä tunteet ovat sallittuja ja ne toimivat työkaluina itseensä tutustumiseen. Tunteiden avulla saamme arvokasta tietoa itsestämme ja ympäristöstämme, ja voimme tarvittaessa tehdä joitakin muutoksia. Tunteet mahdollistavat myös terveiden rajojen muodostamisen itsen ja ulkomaailman välille.
Rakkauspedagogiikka on myös armollista pysähtymistä itsensä äärelle, läsnäolotaitojen harjoittamista. Voimme tutustua itseemme vain olemalla läsnä itsellemme. Hyvä itsetuntemus puolestaan helpottaa valintojen tekemistä elämässä.
Itsensä ankkuroimisen taidot voivat juurruttaa rauhoittavasti monissa myllerryksissä. Lapset nauttivatkin läsnäolon harjoituksista, ja kokemukseni mukaan eläväiset pojat toivovat niitä useimmin. Tutkimustenkin mukaan aidon läsnäolon ja koskettamisen avulla voimme vähentää ahdistuneisuutta ja auttaa keskittymään paremmin.
Rakkauspedagogiikka on myös eri taiteenlajien avulla eheytymistä, erilaisiin tilanteisiin ja kohtaamisiin antautumista. Välillä se on myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Niissä ihminen kasvaa ja kehittyy.
Rakkauspedagogiikan ajatuksena on siis tukea yksilön kokonaisvaltaista kehitystä ja hyvinvointia sekä valjastaa positiiviset tunnekokemukset oppimisen tueksi ja voimavaraksi.
Ihmisyyden äärellä
Viime vuonna kuljimme vierailuilla läheisessä vanhainkodissa. Muistan, kuinka kymmenvuotiaat oppilaani odottivat jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein ensimmäistä käyntiämme. Olimme piirtäneet mukaan värikkäitä syksyisiä omenoita, harjoitelleet esitettäväksi liudan vanhoja lastenlauluja ja kannoimme mukanamme kasan lukukirjoja ja värityskuvia yhteistä oleilua varten.
Ovella meitä tervehti iloisen hoitajan lisäksi laitosmainen haju, desinfiointiaineiden ja eritteiden tuoksuyhdistelmä. Herkimmät lapsukaiseni saivat huonon olon tuoksuista, äänistä ja jännityksestä jo ensimmäisen lauluesityksemme aikana. Kukaan ei kuitenkaan pyörtynyt ja silmät ymmyrkäisinä lapset kuuntelivat lauluun osallistuvia vanhuksia ja heidän tilanteeseen kuuluvia tai kuulumattomia kommenttejaan.
Tämä alkujännitys karisi hiljalleen, kun lapset saivat vanhuksista omat ystävänsä. Heidän kanssaan jatkettiin ääneen lukemista ja rupattelua. Noissa hetkissä avautui jokin merkityksellinen luukku ihmisyyteen. Sain kokea useita liikutuksen hetkiä, kun katselin kuinka luontevasti lapset toimivat vanhusten seurassa.
He nauttivat silminnähden saadessaan olla iloksi ja piristykseksi vanhoille ihmisille, ja vanhusten kasvot loistivat heidän katsellessaan elämäniloa pursuavia lapsia. Näissä hetkissä ei ikävuosilla ollut merkitystä. Jokainen sai kokea olevansa arvokas.
Kehusanojakaan ei säästelty, mutta katseet kertoivat enemmän. Nämä katseet tunsi nahoissaan. Niissä oli läsnä koko ihmisen elämännauha, molemminpuolinen arvostus ja lähimmäisenrakkaus.
Tulevat sukupolvet kulkevat sydämiemme rinnalla herkimmät kasvuvuotensa. Rakastakaamme ensin itseämme ja kulkekaamme sydämemme auki. Rehellisinä, avoimina, tuntevina ja kokevina ihmisinä. Antakaamme malli pehmeästä ja inhimillisestä maailmasta. Se kantaa hedelmää.
Herkkyydestään huolimatta – tai jopa sen ansiosta – herkillä ihmisillä on mahdollisuus pärjätä työelämässä ja luoda itselleen sellainen tulevaisuus, jossa he voivat käyttää herkkyyden mukanaan tuomia ominaisuuksia voimavaroina. Mitä nuo voimavarat sitten tyypillisesti ovat ja kuinka niitä voisi hyödyntää? Millainen on erityisherkkä parhaimmillaan?
Kauneudentajuinen
Monella erityisherkällä on luontainen kyky luoda kauniita ja harmonisia tiloja. Kaikkialla kulkiessaan he saattavat pohtia, miten ympäristöstä saisi entistä viihtyisämmän. Asiat, joihin herkän huomio kiinnittyy ovat esimerkiksi akustiikka, värien käyttö, tuoksut, materiaalit, ja onko tilassa yleisesti ottaen hyvä olla. Moni tekee mielessään sisustussuunnittelua: pohtii millä ratkaisuilla tilasta saisi toimivamman ja kaikkia aisteja miellyttävän. Onko tässä sinun salainen kykysi? Tätä taitoa voi käyttää sisustamisessa, muotoilussa, valokuvaamisessa, taiteen tekemisessä, käsitöissä – vaikka missä, missä estetiikka on tärkeää.
Hyvä huomaamaan yksityiskohdat
Edelliseen voisi lisätä tarkkuuden havaita sellaisiakin yksityiskohtia, jotka monelta muulta saattavat mennä ohi. Vinossa roikkuva taulu, kirjoitus- ja muut virheet, ylimääräiset tai puuttuvat asiat, viat ja vauriot, ynnä muuta. Aina ei tule ajatelleeksi sitä, että jokin itselle synnynnäinen ominaisuus voikin olla kilpailuvaltti! Missä sinä voisit hyötyä tarkasta silmästäsi ja kyvystä huomata tärkeitä yksityiskohtia?
Syvällinen ja pohdiskeleva
Herkkä voi uppoutua ajatuksiinsa, pohtia maailmanmenoa, tutkia asioita, miettiä syitä ja seurauksia ja kehitellä kaikenlaisia teorioita tuntikausia. Uteliaisuus, asioiden ymmärtämisen halu, analyyttisuus ja yhdistelykyky ovat erinomaisia ominaisuuksia monilla eri tavoin. Mietipä maailmaa muuttaneita teorioita ja keksintöjä! Itse saan käyttää syvällisiin pohdiskeluihin taipuvaista mieltäni sydämeni kyllyydestä tutkiessani ihmismielen saloja ja etsiessäni ratkaisuja asiakkaitteni haasteisiin. Herkkä myös rakastaa uppoutua syvällisiin keskusteluihin. Siitä voi jopa tehdä itselleen ammatin.
Lojaali ja toisten tunteet huomioiva
Syvälliset ja aidot ihmissuhteet ovat elämän suola. Jokaisella meistä on kaipuu läheisyyteen, sekä hyväksytyksi ja kohdatuksi tulemiseen. Lojaalisuus yhdistettynä tunneälyyn tekevät erityisherkästä ihanan ja luotettavan ystävän, jonka puoleen on helppo kääntyä kun maailma murjoo. Älä pidä tätä hienoa ominaisuuttasi itsestäänselvyytenä! Hyvät ihmissuhteet kohentavat elämänlaatua ja vaikuttavat jopa siihen kuinka vanhaksi elämme.
Tarkka ja tunnollinen
Tarkkuutta ja luotettavuutta vaativissa hommissa erityisherkkä on tekijä paikallaan. Herkkä ei yleensä halua tuottaa pettymystä. Moni introvertti erityisherkkä nauttiikin sellaisesta työstä, jossa saa näpertää tarkkuutta vaativien yksityiskohtien kanssa ja tehdä työtä itsenäisesti. Mietipä vaikka kultaseppää: siinä ammatissa kauneudentaju, luovuus ja tarkkuus yhdistyvät hienolla tavalla.
Vahvasti tunteva ja eläytymiskykyinen
Herkän tunne-elämä on rikasta ja vaihtelevaa. Se voi olla voimakkuudessaan haastavaa, mutta toisaalta kyky tuntea ja eläytyä tarjoaa huikeita elämyksiä. Elokuvat, kirjat, musiikki, tanssi, teatteri, ja muu taide ja kauneus liikuttaa. Mieti saatko tällä saralla riittävästi sielunravintoa? Ilmennätkö tätä puolta itsestäsi vapaa-ajalla tai työssäsi? Se on valtava voiman lähde.
Luova ja intuitiivinen
Monella erityisherkällä tuntuu olevan suorastaan ”kuudes aisti”. He aistivat ja jotenkin vain tietävät, miten asianlaita oikeasti on, vaikka muuta väitettäisiin. Se niin sanottu ”gut feeling” eli mutu–fiilis on hämmästyttävän usein oikeassa. Intuitiivisuus yhdistettynä luovuuteen on huikea valttikortti monella alalla. Omaan luovuuteensa saa yhteyden parhaiten tekemällä niitä asioita, joissa on luontaisesti lahjakas ja sallimalla itselleen sellaista aikaa, jolloin ei tarvitse suorittaa mitään. Kaikenlainen taide ja innovaatiot ovat herkän ihmisen vahvaa aluetta.
Myötätuntoinen
Kuten jo aiemmin totesin, hyvät ihmissuhteet ovat valtavan tärkeitä hyvinvoinnin kannalta. Maailma kaipaa kipeästi ihmisiä, joilla on tunneälyä, kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja olla aidosti läsnä. Suorittamiseen ja tehokkuuteen pyrkivä yhteiskuntamme natisee jo pahasti liitoksistaan: lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt räjähdysmäisesti, eikä ammattiin valmistuvilla ole enää mielenkiintoa näännyttää itseään työssä, joka ei tuota henkilökohtaista tyydytystä. Tarvitaan uudenlaista otetta, jolla jokaisesta saadaan nostettua esille se paras potentiaali inhimillisellä tavalla: myötäeläen ja kannustaen. Näitä taitoja vaativissa tehtävissä erityisherkkä on vahvoilla.
Mieti mikä on sinun uniikki osaamispatteristosi. Reitti omaan unelma-ammattiin ja elämään ei aina ole kristallinkirkas tai suoraviivainen, mutta se on mahdollista löytää. Vielä yhdeksän vuotta sitten tein markkinointihommia toisen palveluksessa ja haaveilin elämänmuutoksesta. En tiennyt yhtään mitä se olisi, tiesin vain haluavani tehdä töitä itsenäisesti ja asiantuntijatehtävissä. Se vaati rohkeutta ja monta mutkaa, mutta elämä kuljetti sinne, missä voin käyttää parasta osaamistani toisten ihmisten hyväksi. Se on mahdollista kun ottaa askeleen kerrallaan ja uskoo itseensä.
Rakastan porkkanaleivoksia. Tällä kertaa halusin kuitenkin suunnitella porkkanoista suolaisen version, joita on mukavaa mutustella uunituoreina aamiaispöydässä.
Ohje on superhelppo. Sinun ei tarvitse muuta kuin sekoittaa kaikki aineet yhteen. Tämä on siis loistava resepti kiireiseen arkeen. Omassa arjessani hulinaa riittää pienen vauvan äitinä, joten tein aamiaismuffineista samalla kertaa version, jota myös pieni lapseni voi sormiruokailla.
Vauvan versiosta jätetään vain suola ja kurpitsan siemenet pois.
PORKKANAISET AAMIAISMUFFINIT
(Ohje on gluteeniton ja maidoton)
3 dl tattarijauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
4 dl porkkanaraastetta
½ dl kookosöljyä
(1 tl suolaa aikuisten muffineihin)
koristeluun: aikuisten muffineihin kurpitsansiemeniä
VAIHE 1)Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen
VAIHE 2)Lisää märät aineet kuiviin aineisiin ja sekoita
VAIHE 3)Lusikoi taikinaa voideltuihin muffinivuokiin / tai paperisiin muffinivuokiin ja ripottele pintaan kurpitsansiemeniä. Paista uunin keskiosassa, 200 asteessa, noin 20-25 minuuttia, kunnes hammastikulla kokeiltaessa taikina ei tartu tikkuun.
