Ajattele, että sisälläsi on liekki. Jokaisen elävän olennon sisällä on liekki, ydin. Liekki on hellä, herkkä ja tulen lailla hallitsematon. Liekki on elämä, joka elää meitä. Minä en elä, minua eletään. Henkiset harjoitukset ovat vuosisatoja pyrkineet muistuttamaan kaiken olevan yhtä. Kaikella on sama alkuperä. Se mikä meitä jokaista elää, on kaikille sama. Se mikä elää sinua, elää minua. Ihmiselämää koemme kehomme kautta ja se on koti tässä elämässä. Keho itsessään on varsin haavoittuvainen.
Mieti eläimiä! Miten niiltä saattaa löytyä terävät torahampaat, raatelevat kynnet, myrkyllinen kieli…Eläimillä on usein fyysisesti voimakkaammat suojautumisaseet kuin ihmisillä. Meidät on tehty pehmeiksi, fyysisesti varsin suojattomiksi. Ihmisen kovin kohta lienee hampaat. Ihmisellä ne on tehty syömistä varten. Kokeile ihoasi, miten pehmeä ja tunteva se on. Meidät on tehty tuntemaan.
Tässä 7 ajatusta haavoittuvaisuudesta, joka yhdistää meitä kaikkia:
1. Haavoittuvaisuus on asia, jota emme pääse pakoon. Voimme olla siihen yhteydessä tai jatkaa panssariemme kasvattamista. Voimme valita nähdä, että panssarien ylläpito koskee. Elämä panssarien takana ei ole joustavaa ja virtaavaa, vaan valtaosan ajasta tukalaa ja ahdistavaa. Usein olemme valmiita luopumaan panssareistamme vasta, kun niiden kannattelu sattuu liikaa.
2. Haavoittuvuus on rosoista, mutta kaunista. Se on sitä, että elämä saa tuntua, elämällä on kummasti jotain väliä. Haavoittuvaisuuden hyväksymisen myötä perspektiivi emotionaaliseen kipuun saattaa muuttua. Tunnetason kivuilla voi olla jokin tärkeä viesti.
3. Haavoittuvuutemme tulee esiin elämän kipeissä kohdissa, mutta myös luovuudessamme, valoissamme ja siinä, että uskallamme seistä omilla jaloilla ja olla se, joka todella olemme, keskeneräisyyksinemme ja ihmisyyksinemme.
4. Omaan haavoittuvaisuuteen tutustuminen on herkkää, haparoivaa, kompuroivaa ja jännittävääkin. Sinun haavoittuvaisuudessasi asuu sinun helmesi, sinun lahjasi itselle ja maailmalle. Vaikka sen helmen esiin sukeltaminen on pelottavaa, se on kuitenkin sen arvoista.
5. Tavoitteena ei ole olla täysin vapaa kaikesta suojautumisesta, sillä tietty määrä suojautumista on myös tämän ajan yhteiskunnassa viisasta. Oleellisempaa on oppia erottamaan, milloin suojat ovat tarpeellisia ja milloin eivät. Oleellista on se, että on itse yhteydessä itseensä. Oleellista on se, että tuntee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi oikeana itsenään.
6. Haavoittuvaisuus mahdollistaa syvemmän kohtaamisen ja eheytymisen. Tässä on jotakin, jota ei voi älyllä ymmärtää. Se on niitä juttuja, jotka on vain koettava.
7. Panssareista luopuminen on elämän mittainen matka, jossa ei tule valmiiksi. Joskus laitamme kuin vanhasta muistista suojukset päälle. Ihmisyys on haavoittuvaista, yhä edelleen.
Teksti perustuu Eevi Minkkisen kirjaan Ole itsellesi armollinen. Nyt voit kuunnella tai lukea uutena asiakkaana tämän kirjan ja kaikkia muita Storytelin kirjoja ilmaiseksi (30 päivän ajan).
Kirjoittaja Taru Meritie on uuperheneuvoja, Ihminen tavattavissa -terapeutti ja kirjanpitäjä. Löydät hänen ammatilliset sivunsa täältä: https://www.uusperhe.fi
Koetko naisena, että yrität kaikkesi ja mikään ei riitä? Tai koetko miehenä, ettet saa olla tunteva tai herkkä? Joskus kokemuksissamme on kyse yhteiskunnan uskomuksista, joita orjallisesti suoritamme, koskaan niitä kyseenalaistamatta. Myyteistä.
Yksi elämän keskeisimmistä myyteistä on äitimyytti.
Myytti on pyhä ja uskoo, että äiti on aina viattomuuden puolella, oikeassa, hyvyys. Äiti on kaiken jaksava, uhrautuva, puhdas, elämänlähteenantaja. Ikään kuin nainen saisi hedelmöittyessään jonkin syvän jumalallisen tietoisuuden elämästä, joka poistaa hänen vajavuutensa, traumansa, erehtyväisyytensä, ihmisyyden raadollisuuden ja antaa hänelle supervoimat jaksamiseen. Hänellä on täydellinen viisaus ja tietämys viattomien lasten näkökulmasta kaikkeen: itseen, ihmisyyteen elämään, yhteiskuntaan, politiikkaan. Äidin tuomaa näkökulmaa harvoin kyseenalaistetaan. Ei muissa, eikä etenkään itsessä. Sillä meillä kaikilla on äiti – ja äidin sylin luoman pehmeän lempeän turvan tarve. Äiti on totuus, äiti on hyvä, äiti on lempeä ja rakas. Äidin syli kannattelee, läpi elämän. Äiti jaksaa.
Mutta mitä tapahtuikaan naiseuden varjopuolelle? Niille raadollisuuksille, mustasukkaisuudelle, itsekkyydelle, vihalle, halulle olla kaunis tai keskipiste? Se ulkoistettiin äitipuoleen: Enkelimäinen äiti, viaton lapsi, hirveä äitipuoli ja tietämätön isä. Tuttuja satujen rooleja. Vai ehkä oletuksiamme tosielämästä?
Äitien lähellä ovat luonnollisesti isät. Kun Suomeen syttyi sota, perheen isät lähtivät rintamalle. Tällöin äidit ottivat vastuun myös miesten töistä. Sodan loputtua isät palasivat. Vaimot toivoivat, että kaikki palaisi ennalleen. Näin ei aina kuitenkaan käynyt. Useat miehet olivat syvästi traumatisoituneita. Miehet eivät itkeneet, vaan vetäytyivät, osa alkoholisoitui. Hiljaa naiset jatkoivat kodin kannattelua. Yksinäisyys ja väsyminen johtivat katkeruuteen, halveksimaan miehiä, jotka henkisesti olivat heidät jättäneet, mutta joille kaikki kunnia annettiin. Syntyi vahvojen naisten ja vetäytyvien miesten perhedynamiikka.
Vahvat naiset ovat yhteiskuntamme ylpeyden aihe. Se on pelastanut meidät. Mutta jättänyt myös turvattomuutta ja yksinpärjäämisen taakkaa, jota emme enää tänä päivänä tarvitsisi.
Asetelma näkyy osassa perheistä edelleen: Mieheltä odotetaan turvaa. Myytin mukaan miesten tulee olla vahvoja, maskuliinisia. Tunteikkaita vain naisen äärellä, muttei epävarmoja. Nainen taasen kokee olevansa perheessä se, joka tietää, joka osaa, joka päättää. Mies voi ajautua vaimon apupojaksi, jossa vaimo kertoo, mitä ja miten asiat tulisi tehdä. Kun mies vetäytyy ja hiljenee, vaimo kokee turvattomuutta ja hakee sitä lisää kontrolloimalla kaikkea, ottamalla lisää vastuuta. Taustalla vaikuttaa syvä turvattomuus. Mies katsoo aikansa, kunnes ei enää katso. Lähtee pois henkisesti tai fyysisesti. Tai hermostuu. Tämän myötä naisen turvattomuus lisääntyy. Ja kehä vahvenee.
Sukupolvesta toiseen myytit ja niitä vahvistavat tavat naamioituvat hienosyisten sinällään merkityksettömien eleiden, yksinpärjäämisen kehäksi, jossa yhteys katoaa. Tutkimalla tapoja, asenteita, heittäytymällä kokeilemaan toisin, vaikka mieli sanoisi muuta, voi parisuhde tulla lempeämmäksi, alustaksi uudelle.
Myyttien purkaminen on arjen tapojen purkua. Se on maalaisjärjen haastamista ja kyseenalaistamista. Se on pysähtymistä juuri siinä kohdassa, kun ei tee mieli pysähtyä. Kun sinulla on tarve huokausten saattelemana järjestellä asioita, tai kotia, tai tarve lähteä pois, voisitko toimiakin toisin? Kysyä itseltäsi: miltä minusta tuntuu? Miksi teen tämän? Kaipaanko syliä, kosketusta, turvaa? Tai tahtoisit kokeilla, mutta olet epävarma ja lannistut ennen kuin aloitatkaan. Kaipaisitko, että puolisosi näkisi sinut, hapuilevana, tunteita etsien, kokeillen jotain uutta toimintatapaa? Ilman neuvoja, ilman ohjeita? Väsyneenä, vaikka hän onkin tehnyt niin paljon enemmän. Kaipaatko täydellistä idylliä, kotia kroppaa, puolisoa? Vai syvää yhteyttä, joka syntyy, kun pysähdymme katsomaan: Kuka sinä olet? Kuka minä olen? Juuri tässä hetkessä. Ja sanoitamme sen toisillemme. Kerta toisensa jälkeen. Kun pysähdymme itsemme, tunteidemme ja tarpeidemme äärelle, voimme poistua toteuttamasta yhteiskunnan tiedostamattomia kaavoja, jossa yritämme kelvata historian hengähdyksille.
Askel askeleelta voimme olla enemmän minä. Enemmän me.
Mitä tarkoittaa, että rakkauden valitseminen ei koskaan toteudu itsen tai toisen kustannuksella?
Lyhyimmillään vastaus on, että rakkaudessa henkistä ja fyysistä koskemattomuuttasi kunnioitetaan. Fyysinen koskemattomuus on useimmille meistä helpompi hahmottaa, mutta henkinen koskemattomuus saattaakin sitten olla vaikeammin määriteltävä.
Mitä se sinulle tarkoittaa?
Henkisen koskemattomuuden rikkominen on kaikkea sitä, mikä saa sinut hengittämään varovasti tai luulemaan että sinun täytyisi olla toisenlainen.
Kaikkein useimmin epäselvyys syntyy rakastumisen ja rakastamisen rajalla, siinä kohtaa kun rakkauden potentiaali pitäisi lunastaa rakastamalla.
Kohtaat elämäsi aikana monia aivan ihania ihmisiä, mutta et tunne heitä kaikkia kohtaan vetoa. Yhtälailla tapaat jokusen ihmisen, johon tunnet voimakasta vetoa, mutta silti suhde ei koskaan oikein ”käynnisty”, etene, vakiinnu. Potentiaalia ei lunasteta. Rakkaus on jonkinlainen ponteva lupaus, jota odotat saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä. Mutta jostain syystä se ei saavu. Tyyliin ikinä.
Ja tässä kohtaa monilla meistä aikuisistakin on erilaisia vähän hassujakin uskomuksia Siitä Oikeasta, ja jollei tällä nimekkeellä, Siitä Ihmisestä, jonka takia pitäisi ja kannattaisi rakkauden nimeen Vähän Joustaa Enemmän Kuin Kenenkään Muun Kanssa.
Silloin menevät puurot ja vellit sekaisin. Toisen kohtaaminen edellyttää aina itsenkin kohtaamista, eikä se aina tunnu kivalta. Toisen kohtaaminen pakottaa sinut näkemään defenssejasi ja suojuksiasi – maneereja, tunne- ja ajattelukaavoja, pelaamista, varmistelua, yrityksiä kontrolloida tilannetta tai toista – ja se on siksi vähän ikävää ja nöyryyttävää. Omakuva voi joutua koetukselle – ja se on hyvä.
Tämä on kasvua.
Mutta rakkauden takia ei pidä joutua kutistamaan itseään, kasvamaan vinoon, käpristymään kokoon, satuttamaan sieluaan tai ruumistaan.
Tämä ei ole kasvua. Se on hidasta kuolemaa. Se on sinun elämänvoimasi tukehduttamista.
Rakastaminen ei ole ainoastaan koskemattomuuden kunnioitusta: koskemattomuuden kunnioituksesta syntyy kukoistuksen edellytykset.
Ensimmäisen ja jälkimmäisen erottaa toisistaan etenkin siitä, että ensimmäisessä tapauksessa kuvassa on kaksi.
Rakkaus on kohtaamista ja kohtaaminen laittaa aina kasvamaan. Sekä suhteen että siinä olevat ihmiset. Tuo kasvu on suloisen kipeää, sillä kasvu harvoin tapahtuu täysin kivuttomasti. Mutta se on kasvua, se on suhteen syvenemistä. Kun haavoittuvaisuus kohtaa haavoittuvaisuutta, side aina vahvistuu, minäkuva kirkastuu.
Kun puhutaan hitaasta kuolemasta, olet kuvassa yksin. Yrität sopeutua ja asettua toisen rinnalle, mutta jostain syystä yrityksesi ovat yksinäisiä, epätoivoisia. Et ole dialogissa toisen kanssa, tai dialogi on manipuloivaa, katkonaista ja pitää sinua epävarmuudessa. Toinen saattaa antaa ymmärtää, että hän on muuttumaton ja vain sinun tulisi muuttua. Tai sitten hän vain antaa ymmärtää kaikenlaista, muttei kuitenkaan anna mitään. Saatat kuvitella – tietoisesti tai tietämättäsi – että jos olisit vähän täydellisempi, hienompi, kauniimpi, viisaampi (jatka listaa loputtomiin, vain mielikuvituksesi on rajana), suhteenne voisi onnistua ja kukoistaa.
Mutta niin ei koskaan käy, jollei suhteessa ole kaksi. Kohtaaminen vaatii kaksi ihmistä, jotka kumpikin suostuvat kohtaamaan toisen kohdatessaan myös itsensä. Siitä syntyy yhdessä kasvu.
Ei hätää. Hankalatkin tilanteet voi kääntyä kasvuksi. Sinun kasvuksesi. Kyvyksi nähdä, miksi yrität sovittaa itseäsi pieniin rakoihin, kun voisit loistaa jossain toisaalla.
Rakkaus ei ole kaupankäyntiä sen välillä, rakastetaanko tässä suhteessa sinua vai minua. Tarkoitus on, että tässä suhteessa sinä rakastat minua, minä rakastan sinua, sinä rakastat sinua ja minä minua. Ei kompromisseja.
Tilanne, jossa rakkaudessa tehdään kauppaa siitä, rakastetaanko tässä suhteessa sinua vai minua, ei ole rakkautta. Suhde, jossa rakkaus toteutuu jommankumman kustannuksella ei ole rakkautta, se on jotain muuta. Olet tuomittu rakastamaan, mutta et tuomittu rakastamaan jotain tiettyä ihmistä.
Lähde pois ja etsi kasvusi muualta. Koska tiedäthän, sinä todellakin olet sen arvoinen.
***
Enemmän itsen ja toisen rakastamisesta Keiju Vihreäsalon kirjassa “Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa.
Joskus sorrun siihen itsekin. Ajattelen, että joku toinen ihminen on kertakaikkiaan niin erilainen kuin minä, ettei hänellä ole minulle mitään annettavaa. Ettei meillä ole mitään yhteistä ja on siten parempi kulkea ihan eri suuntiin.
Mutta jos olisin kaukaa viisas, pysähtyisin, tarraisin kiinni juuri siihen ihmiseen ja kohtaisin erilaisuuden rohkeasti. Voisin kysyä, että Miksi Sinä ajattelet asiasta noin? Miksi arvomaailmasi on tuollainen ja miksi toimit tässä tilanteessa niin kuin toimit? Samalla voisin kysyä tismalleen identtiset kysymykset itseltäni. Ainoastaan niin voisin saada omiin ajatuksiini ja käytösmalleihini perspektiiviä ja kenties oivaltaisin ja oppisin jotain uutta.
Jos viettää aikaansa ainoastaan samankaltaisten ihmisten kanssa, tulee harvoin kyseenalaistaneeksi mitään. On aina oikeassa omine ajatuksineen ja saa samanlaisilta niihin vertaistukea. Ei tule ehkä ymmärtäneeksi maailmaa ja siinä vallitsevien erilaisten ihmisten ja elementtien tarvetta niin laveasti kuin eittämättä pitäisi.
Kirjoitan kirjassani Suuria hetkiä – voimaa ja viisautta elämän taitekohtiin muun muassa suhtautumisesta erilaisuuteen, uuden oppimisen tärkeydestä sekä siitä, mitä erilaiset ihmistyypit tai uudenlaiset tilanteet usein rikastuttavat elämää.
Jokaisen ihmisen kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta ihmistä voi silti ajatella lämmöllä. Jotain hyvää hänessäkin on. Uskon myös, että suhtautumalla muihin ihmisiin rakkaudella saan rakkautta itsekin osakseni, sillä hyvä energia tarttuu.
Suhtaudu ympärillä oleviin ihmisiin ja asioihin lämmöllä ja opi jokaiselta ihmiseltä ja jokaisesta tilanteesta jotain uutta.
Lapsina leikimme pihoilla ja teimme joskus empiirisiä kokeita muurahaispesiä sohimalla. Taisimme sotkea hämähäkkien seittejäkin. Seurasimme, miten pitkäjänteisiä ja kärsivällisiä pienet ötökät olivat. Kerta toisensa jälkeen ne aloittivat aherruksensa, aina uudelleen alusta meidän sohimisestamme piittaamatta. Sitä lannistumattomuutta ei tullut silloin pikkuihmisenä ajatelleeksi. Että tekisikö itse saman vai turhautuisiko jossain vaiheessa ja löisi hanskat tiskiin. Kenties pieni muurahainenkin voi siten opettaa meillez< jotain. Jos ei muuta niin ainakin periksiantamattomuutta.
Jos antaisimme jokaisen tilanteen, ihmisen ja vaikka sen pienen ötökänkin opettaa meille jotain elämästä emmekä ylenkatsoisi ketään, olisimme luultavasti paljon rikkaampia. Ymmärtäisimme maailmaa ja siinä olevia asioita todennäköisesti paljon paremmin.
P.S. Jokaisella ihmisellä ja asialla on maailmassa paikkansa. Ainoastaan erilaisuudesta voi lopulta oppia.
Kirjoittaja Niina Juutilainen on 32-vuotias teatterituottaja, kulttuurituotannon opiskelija ja kahden lapsen äiti.
Millaista on olla uhriutuja omassa elämässään? Millainen on uhriutujan elämän filosofia? Miten uhriutuminen luo elämään negatiivisuutta?
Keittiöpsykologian tohtorina ja oman itseni erityisasiantuntijana, tein äskettäin järkyttävän havainnon itsestäni. Olen vuosikausia käyttänyt uhriutumista, yhtenä haitallisista keinostani hakea hyväksyntää ja arvostusta elämässäni. Olen ollut uhriutuja isolla U:lla.
Olen toteuttanut uhriutujan rooliani mm. ystävyyssuhteissa. Suorituskeskeisenä ja miellyttämisen haluisena yksilönä olen aina ollut taipuvainen auttamaan muita. Auttamaan, kaikesta muusta, mm. omasta jaksamisestani huolimatta. Jos olisinkin todellisuudessa halunnut sanoa EI esimerkiksi ystävän auttamispyyntöön, en ole pystynyt siihen. Koska syvällä selkäytimessäni asuva hylkäämisenpelko on kirkunut välittömästi: Sano KYLLÄ, muuten sinut voidaan hylätä!
Taipuvaisuus auttamiseenhan on ihan hyvä juttu ja hieno piirre ihmisessä. Mutta mielestäni motiiveja auttamisen takana on lähes yhtä tärkeää tarkastella kriittisesti kuin itse auttamistakin.
Jos syvimmät ja usein tiedostamattomat motiivit auttajalle, ovat mm. seuraavanlaisia, voi miettiä kuinka rakkaudellista auttaminen on todellisuudessa ollut?
Auttaja arvottaa itseään ja elämäänsä auttamisen määrällä ja laadulla.
Auttaja tuo toistuvasti esiin toteuttamiaan auttamisen kokemuksia ja kiillottaa näin omaa haarniskaansa sekä itselleen että muille.
Auttaja tekee itsestään uhrin auttamisensa kautta. Minä autan kaikkia, mutta kukaan ei auta minua – tyyppisillä ajatuksilla.
Auttaja nostaa sisimmässään itsensä muiden ihmisten ja etenkin autettavien yläpuolelle.
Tämän tyyppinen harjoittamani “auttaminen” ei ole syvimmältä olemukseltaan puhdasta tai rakkaudellista. Se on ollut keinoni lisätä uhrin asemaa elämässäni. Se on ollut yksi keinoistani tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Minkä tahansa kautta ja hinnalla millä hyvänsä.
Uhrautuminen kulkee suvussani. Se on sukupolvien ketjussa kulkeva toimintamalli. Olen saanut sen verenperintönä syntymälahjaksi. Se on helppo tie, jossa ei tarvitse ottaa vastuuta elämästään tai valinnoistaan. Voi vain heittäytyä syyttämään muita, aina vanhemmista vihamiehiin saakka.
Toinen tehokas uhriutumisen välineeni on ollut haastavat elämänkokemukset. Niihin voidaan lukea esim. vaikea lapsuus, jatkuva ajautuminen haastaviin ihmissuhteisiin, yksinhuoltajuus, hektinen työ, kinkkinen perhetilanne tai vaikkapa vääränlaiset naapurit. You name it!
Uhrautujana tunnen näiden välineiden tehon läpikotaisin. Olen harjaantunut käyttämään niitä taidokkaasti hyödykseni, hakiessani epätoivoisesti oikeutusta olemassaololleni. Koska en ole tiennyt, että tuo oikeutus on olemassa jokaiselle ilman, että sitä tarvitsee hakea. Se saadaan lahjaksi syntymässä tähän maailmaan.
Kyseisten välineiden käyttö on luonut eteeni negatiivisuuden polun. Tuota polkua tarpoessani olen luonut huomaamattani, elämääni lisää uhrautumisen välineitä. Eli haastavia elämänkokemuksia. Koska se mihin keskityn kasvaa ja tulee näkyväksi elämässä. Niin hyvässä kuin pahassa.
Paradoksaalisinta on se, että vaikka olen nähnyt kyseisten välineiden käytön ja niissä vellomisen olevan haitallista, en ole kuitenkaan alitajuisesti halunnut luopua niistä. Koska niiden kautta, olen tullut näkyväksi ja saanut arvostusta. Niiden kautta, olen saanut illuusion oikeutuksesta omalle olemassaololleni.
Inhimillistä mutta totta. Olen toiminut näin, koska en ole rakastanut itseäni, kokeakseni minut arvokkaaksi ja hyväksi. Ilman suorituksia tai toisten kustannuksella itsensä nostamisia. Kaiken takana on ollut jokaisen ihmisen perustarve tuntea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi.
Jos olet joutunut uhriutumiseni uhriksi, olen todella pahoillani. Ymmärrä syyt toimintani takana ja anna minulle anteeksi. Olen toiminut ainoastaan niillä selviytymiskeinoilla, jotka olen kullakin hetkellä tuntenut. Ja vaikka olisit joutunut uhrikseni se ei tarkoita, etten rakastaisi sinua. Rakastan, jatkossa puhtaammista lähtökohdista. Ja autan edelleen, jatkossa oikeista syistä ja hylkäämättä itseäni.
Jos olet sielunsiskoni tai veljeni, kanssauhriutuja. Pohdi uhriutumiseen johtaneita syitä elämässäsi. Ota vastuu uhriutumisestasi. Muista että haastavatkin sukupolvien ketjut ovat murrettavissa!
Tämä havainto tuli näkyväksi, kun löysin sisältäni ensimmäiset palaset rakkaudesta minuun. Rakkaudesta, jota olen niin kovasti koko elämäni ajan etsinyt itseni ulkopuolelta. Se antoi minulle voimaa hyväksyä itseni kaiken kanssa. Ja hyväksyminen antoi rohkeutta nähdä myös varjoisat puolet itsessäni. Tuoda ne näkyväksi ja tarkastella niitä ilman häpeää.
Tuli mieleeni, onko tämä tekstikin yksi uhrautumiseni luomistyö? Tarkastelin asiaa ja totesin, että ei ole. Se on terveellinen väline tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Naisystävistäni koostuva suuri siskojen heimo järjesti minulle Äidin juhlan. Laskettu aika synnytykseen on kuukauden päästä ja tämä on vielä sopiva aika kokoontua, ennenkuin sisäänpäin kääntymisen energia ottaa vallan äitiysvapaan alkaessa ja synnytyksen lähestyessä.
Oven takaa paljastui värikäs joukko, lähes parikymmentä upeaa naista elämäni varrelta. Sain jokaiselta kukkia joita aseteltiin maljoihin ympäri kotia. Keittiöön vetäytyi joukko iloisia kokkaajia hedelmävatien ja kakkujen kera. Pian sain käteeni kuohuvan ja aurinkoinen juhla alkoi kilistelemällä maljat elämälle!
SIIRTYMÄSEREMONIAT
Seremonia on yhteisöllinen, juhlava kokoontuminen, joka voi sisältää rituaaleja. Rituaaleilla on muuntavaa voimaa ja niiden myötä ihmisten onkin helpompi vastaanottaa muutos.Ne voivat parhaimmillaan olla parannuksen ja suuremman ymmärryksen työkaluja.Seremoniat lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ovat tärkeitä heimoyhteydelle ja ystävyydelle. Seremoniat tuovat arkeen juhlavuutta, nostattavat tunnelmaa, ja tuovat energiaa niin seremonian tekijöille kuin koko yhteisölle. Lumoava nainen -kirjassani nimesin mahdollisia naisen elämää koskettavia siirtymäseremonioita, ja nyt täydennän listaa:
Syntymä
Kuukautisten alkaminen
Valmistuminen opinnoista
Morsiusseremonia (polttari on lyhenne poikamies-initiaatiosta)
Aviolitto tai vastaava parisuhteeseen sitoutuminen
Äidin juhla – Mother’s Blessing / Blessing way
Lapsen syntymä
Lapsen nimeäminen
Istukan hautaaminen, imetyksestä luopuminen
Päiväkodin alku, lapsen kouluun lähtö, lapsen muutto kotoa jne.
Kuningatar-aikaan astuminen – Menopaussi
Iäkkään viisaan naisen syntymäpäiväjuhla
Kuolema
Tällä kertaa haluan jakaa vinkkejä Äidin juhlasta, joka ei ole Suomessa vielä niin kovin tunnettu.
ÄIDIN JUHLA
Äidin juhla on siirtymäseremonia, eli initiaatioriitti, jossa autetaan tulevaa äitiä voimautumaan kohti synnytystä ja siirtymään ilolla lähemmäksi elämän uutta aikaa. Rituaali on alunperin kotoisin Navajo-intiaaneilta, mutta on lähivuosina noussut suosituksi vaihtoehdoksi vauvaan keskittyvän “Baby Showerin” sijaan.
Läheisten naisten piiri järjestää Äidin juhlan ja tekee siitä äidin näköisen. Juhlan voi järjestää missä tahansa tunnelmallisessa tilassa, mutta helpointa isovatsaiselle odottajalle on tuoda juhla perheen kotiin.
IDEOITA SEREMONIAAN:
Pieni hiljentyminen
Tilan luominen pyhäksi paikaksi. Silmien sulkeminen ja käsien yhteen liittäminen piirissä. Jos osallistujat tietävät oman verilinjansa äitien ja esiäitien nimiä, heidät voi kutsua paikalle.
Yhteisen intention asettaminen
Seremonian ohjaaja voi sanallistaa syyn kokoontumiselle. Äidille halutaan toivottaa hienoa synnytysmatkaa ja siunata äidiksi syntymisen prosessi. Osoittaa tukea ja muistuttaa tuesta, joka on läsnä nyt sekä tulevaisuudessa vauva-arjessa.
Kukat
Kukat kuvastavat kauneutta, uutta elämää, kasvua, hedelmällisyytä ja rakkautta! Kukkaseppeleellä voi kruunata tulevan äidin ja lisätä juhlan tuntua päivään.
Voimakoru synnytykseen
Kaula tai käsikoru mukaan synnytykseen ja myöhemmin kiinnitettäväksi vauvan kehtoon tai rattaisiin. Jokainen piiristä pujottaa nauhaan helmen johon voi suullisesti kertoen liittää voimauttavia merkityksiä tai positiivisen tarinan.
Voimalauseet synnytykseen
Vahvistavia viisauksia, sydämellisiä runoja, mietelauseita (esimerkiksi Hidasta elämää -kirjoista voi poimia mieleisiä) tai ihania muistoja yhteiseltä taipaleelta voi kerätä monella tavalla:
Lasipurkkiin erillisille lappusille, joista äiti niitä voi nostaa inspiraatioksi aamuisin.
Maalata kiviin.
Kirjoittaa kalenterin sivuille.
Piilottaa ympäri kotia, jotta niitä löytyy pitkin vauvavuotta.
Kerätä vihkoon.
Lauseita voi myös lukea ääneen äidille.
Peloista irtipäästäminen
Kaikki osallistujat kirjoittavat omat pelkonsa lappusille. Tuleva äiti voi kirjoittaa etenkin synnytyspelkojaan. Laput revitään palasiksi tai poltetaan (ulkona). Tämän voi päättää yhteiseen lausumiseen: “Hengitän sisään rauhaa, hengitän ulos pelkoa.”
Suolan siunaaminen
Tuodaan laadukasta suolaa suureen vatiin. Suola kiertää piirissä ja jokainen osallistuja saa lisätä sinne rakkaudellisen siunauksensa, positiivisia toivotuksia, viisaita neuvoja ja esimerkiksi eteerisiä öljytippoja, kuivattuja yrttejä tai merkityksellisiä kukkia.
Lopuksi rakkaudella koostettua, hyviä enteitä ja toivotuksia täynnä olevaa suolaa jaetaan mukaan kaikille osallistujille pieniin purkkeihin. Äidin suolan säilytysastiaksi voidaan varata esimerkiksi kaunis koristeltu rasia tai tiivis lasipurkki. Suolaa voi käyttää myöhemmin esimerkiksi jalkakylvyssä tai tuoksutellen ja tunnustellen.
Tulevan äidin hemmottelu
Jalkakylpy, hieronta tai aina tervetullut lahjakortti äidin rentoutukseen ennen synnytystä.
Runojen lausunta tai laulua
Löytyykö piiristä laulujen tai loitsujen taitajia? Jopa vauva kuulee raskauden loppupuolella äänet ja voi olla siten osallisena seremoniaan.
Herkuttelua ja maljojen nostoa
Kattakaa nyyttärivoimin pöytä notkuvaksi kauden herkkuja ja alkoholitonta kuohuvaa! Lopuksi siivous myös yhteisvoimin, jotta äiti voi jäädä lepäämään ja sisäistämään seremoniaa nostattaneita tunteita.
P.S. Voitte myös muistaa äidin mahdollista kumppania, tai muita lapsia, vaikka he olisivat jääneet juhlan ulkopuolelle. Jokaisen lapsen myötä perheen erilainen uusi elämä on alkamassa.
Menestys on nykypäivän hittisana. “Haluatko menestyä?” kysytään erilaisten kurssien ja valmennusten mainoksissa, tai “Miten menestyt ja otat käyttöön täyden potentiaalisi?” Mitä menestys oikeastaan tarkoittaa?
Menestykseen liittyvissä tarinoissa ja mainoksissa pomppaa miltei poikkeuksetta esille kaksi teemaa: raha ja maine. Usein tarinoissa kerrotaan tilanteesta ennen ja jälkeen: “Ennen olin tavallinen työntekijä, maanantaista perjantaihin 8-16. Sitten perustin oman yrityksen ja nykyään teen töitä milloin haluan (usein myös iltaisin ja viikonloppuisin, jos ihan rehellisesti puhun).”
Miksi menestys liitetään työhön?
Miksi ihmisen pitää niittää mainetta ollakseen menestynyt? Miksi ihmisen pitää tavoitella rahaa ja mainetta? Miksi valmentajana toimiminen on parempi kuin huoltomiehenä? Onko yrittäjyys arvokkaampaa kuin palkkatyö? Olen tavannut monta ihmistä, jotka ovat sanoneet olevansa “vain” palkkatyössä, vaikka he itse viihtyvät siinä. Ikään kuin heidän olemassaolonsa olisi tärkeämpää, jos he tekisivät jotakin muuta. Se on surullinen ajatus.
Ei ole parempaa tai hienompaa olla henkinen valmentaja omassa yrityksessä kuin laborantti toisen leivissä. Hienointa on tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta, sitä mikä tuntuu sydämessä hyvältä. Meidän ei tarvitse yrittää muuttaa itseämme koko ajan paremmiksi menestyäksemme tai ollaksemme rakastettavampia. Sisäinen rauha riittää, se avaa kaikki muut ovet.
Olen kiitollisena kohdannut eri alan ihmisiä, joiden olemus ja ammattitaito ovat auttaneet minut pulasta ja helpottaneet olemassaoloani: sähkömiehiä, hammashoitajia, bussikuskeja, neuvolan tätejä. Tyytyväisiä, letkeitä ihmisiä. Ja toki olen tavannut myös ihania henkisen alan yrittäjiä. Mutta se polku ei ole kaikkia varten, eikä se ole huonompi tai parempi polku kuin jokin toinen.
Meistä jokainen haluaa tulla hyväksytyksi.
Jos emme osaa antaa itsellemme rakkautta, hyväksyntää, armoa ja lempeyttä, pakotamme itsemme suorittamaan asioita, joiden silmissä ajattelemme toisten näkevän meidät arvostettavina – eli esimerkiksi rahaa ja mainetta. On luonnollisesti eri asia tavoitella mukavaa toimeentuloa ja hyviä välejä ihmisten kanssa kuin tarpeetonta rahamäärää ja tuntemattomien ihmisten arvostusta. Mihin tarvitsisit jälkimmäisistä kumpaakaan?
Ei tietenkään haittaa, jos sinulla on kassikaupalla rahaa tai että olet tunnettu, jos se tuntuu sinusta luontevalta. Surullista on, että somen ja julkkisten täyttämässä maailmassa moni unohtaa sen, että todellinen menestys on sydämen iloa, joka kumpuaa sisältä, ja joka ei edellytä mitään.
Ulkoinen menestys ei tule täyttämään sinua, vaikka saapuisit maailman huipulle. Ihmisen hyvinvointi lähtee aina sisäisestä rauhasta. Sen voi löytää vaikkapa hengittämällä syvään. Tai hyväksymällä asiat, joita ei voi muuttaa. Ja muuttamalla ne asiat, jotka voi, rakkaudellisesti ja itseään arvostaen.
Itseään ei kannata kehittää saadakseen rahaa, mainetta tai hyväksyntää, vaan kokeakseen sisäisen hiljaisuuden.
Todellinen menestys on sisäistä rauhaa, olemassaolon valoisuutta, hyväksymistä, avautumista ja vastaanottamista …rakastamista. Ihana uutinen on, että sisäistä rauhaa ei tarvitse jahdata, sillä se on saatavillamme koko ajan – mutta joskus voi olla tarpeen ohjastaa fokus lempeästi takaisin sydämeen!
Löydät Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Voi kuulostaa uskomattomalta, että joku haluaa ehdoin tahdoin välttää ihanan parisuhteen. Sitoutumiskammoinen tekee näin, mutta alitajuisesti. Syynä ovat syvälle iskostuneet uskomukset, kuten että suhde vie vapauden ja että suhteessa kadottaa oman itsensä. Sitoutumiskammoinen sabotoi kaikki orastavat romanssinsa, koska hän haluaa välttää tuon kivun. Palkintona on vapaus, eli se, ettei voi tulla hylätyksi tai mitätöidyksi.
Sitoutumiskammoinen voi silti yrittää hankkiutua parisuhteisiin. Jos kirjoittaisin sitoutumiskammoisen käsikirjan, siinä neuvottaisiin näin:
Ihastu saavuttamattomiin tyyppeihin
Solmi suhteita ihmisiin, jotka ovat varattuja, asuvat kaukana tai ovat muuten emotionaalisesti kylmiä tai rajoittuneita. Ihastu etenkin itsekeskeisiin, tunnevammaisiin, addikteihin, työnarkomaaneihin pelimiehiin tai pelinaisiin, niin olet turvassa. Toisaalta hehän suorastaan sytyttävät sinut! Etäinen kumppani saa rakastumaan palavasti, sillä hänessä on jotain tavoiteltavaa. Kipinä pysyy yllä, kun et milloinkaan tule saamaan mitään takaisin – näin ollen sinunkaan ei tarvitse oikeasti kohdata intiimiä läheisyyttä. Jos suhde muuttuisikin läheiseksi, sinua alkaisi ahdistaa. Silloin iskisi paniikki ja juoksisit karkuun.
Pakene syvällisiä ihmissuhteita kaikin keinoin
– Julista kaikille, että haluat olla vapaa. Et tunnista tai tunnusta tarvitsevasi kumppania. Näin sinun ei tarvitse ottaa sitä riskiä, että tulisit riippuvaiseksi toisen ihmisen avusta ja läheisyydestä, eikä sinun tarvitse näyttää omaa heikkouttasi kenellekään.
– Uppoudu töihin, rupea suorastaan työnarkomaaniksi. Vaikka työ olisi kuinka vaativaa, työtä on silti helpompi hallita kuin ihmissuhteita. Työstä voit saada isoja onnistumisia tai ulkoisia palkintoja, mutta ihmissuhteista välttämättä et, jos ne eivät onnistu.
– Biletä. Ympäröi itsesi vuodesta toiseen alkoholilla, pintaliitoelämällä ja pinnallisilla tuttavuuksilla. Harrasta yhden illan juttuja tai vakiopanoja, koska ne eivät vaadi oikeaa läheisyyttä. Pidä keskustelut keveinä. Nykyisin tämä kaikki on sallittua myös emansipoituneelle naiselle, joka “saa” haluta miestä vain panemiseen.
– Vedä rooleja. Ole pelimies tai pelinainen, joka peittää oman epävarmuutensa menevään elämään ja toisten manipuloimiseen. Voit olla myös muutoin maailman hurmaavin ja seurallisin ihminen, mutta et oikeasti kerro itsestäsi missään vaiheessa mitään tärkeää. Voit myös rakentaa luksuksesta itsellesi kultaisen häkin, joka näyttää hienolta, mutta jonne kenelläkään ei ole avainta.
– Etsi muka-ahkerasti kumppania, mutta aseta hänelle niin mahdottomat kriteerit, että ihannekumppaniasi ei ole olemassakaan. Jos käytkin treffeillä, aloita heti virheiden etsiminen toisesta, jotta voit torjua hänet – sinullehan on tärkeää päästä itse torjumaan, ennen kuin tulet torjutuksi. Kun piilotat pelkosi vaativuuteen ja hyökkäävyyteen ja keskityt vain toisten virheisiin, et joudu kohtaamaan omaa vajavaisuuttasi.
Jos kuitenkin hankkiudut suhteeseen, pidä se kevyenä
Sitoutumiskammoisena voit ryhtyä suhteisiin, joihin et koskaan sitoudu kunnolla. Älä anna itsestäsi suhteessa sataa prosenttia, varmuuden vuoksi. Vältä suhteissa syvällisyyttä ja intiimiä läsnäoloa. Heti viikkojen tai kuukausien kuluttua, kun arki alkaa näyttäytyä tai suhde on menossa liian vakavaksi, poistu kuvioista. Voit syyttää tapojesi mukaan suhteen epäonnistumisesta muita ihmisiä. ”Se vaan lopahti” voi myös olla totta – koska todennäköisesti itse annoit sen lopahtaa.
Kun läheisyys kuristaa
Olen oivaltanut omien kokemusteni pohjalta, että sitoutumiskammossa on oikeastaan kyse läheisyyskammosta. Sitoutumiskammoinen tuskin itse tiedostaa sitä, miksi pelkää niin paljon aitoa läheisyyttä: koska se paljastaisi hänen oman haavoittuvaisuutensa ja epätäydellisyytensä, joita hän ei osaa käsitellä. Taustalla voi olla vahva kokemus lapsuudessa siitä, ettei ole tullut rakastetuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.Jos vanhemmat ovat olleet etäisiä, etäisyys tuntuu myöhemminkin tutulta. Myös vanhempien avioero on voinut vaikuttaa uskomuksen syntyyn, että sitoutuminen ei kannata, sillä se olisi liian kivuliasta.
Voiko sitoutumiskammo syntyä myöhemmässä elämänvaiheessa? Itse olin aikoinaan todella luottavainen ja jopa naiivi kaikkia ihmisiä kohtaan ja halusin kiihkeästi läheisyyttä. Sitten tuli kokemuksia, joiden jälkeen en enää halunnut kuullakaan sanaa parisuhde. Mutta kumpi tuli ensin, kokemus vai uskomus? Jos ajattelee, että jokin suhde tekee itsestä sitoutumiskammoisen, niin miten ylipäänsä päätyi tuohon suhteeseen? Ehkä se, että vetää puoleensa haitallisia suhteita, on vain vahvistusta jo alunperinkin alitajunnassa oleviin uskomuksiin, jotka vasta silloin tulevat tietoisuuteen.
Korjausliikkenä siedätys
On eri asia olla haluton sitoutumaan kuin kyvytön sitoutumaan. On ihan tervettä osata olla yksin, ja elämässä voi olla vaiheita, kun haluaa panostaa töihin tai vaikka bilettämiseen. Jos kyse on sitoutumiskammosta, mikään ei kuitenkaan muutu. Tai ainakin se vaatisi paljon tietoista prosessointia. Vaikka sitoutumiskammoinenkin saattaa jossain vaiheessa kyllästyä pinnallisiin, sieluttomiin suhteisiin, hän ei silti välttämättä kykene muuttamaan omia toimintamallejaan. Ihan ensimmäiseksi tulisi ainakin pystyä tunnistamaan rehellisesti omat toimintamallinsa ja niiden taustalla olevat uskomukset, jotta muutos voi tapahtua.
Toiseksi suosittelen siedätyshoitoa. Siedättäminen tapahtuu siten, että uskaltaa kohdata oman ahdistuksensa ja paniikin tunteensa, eikä juokse heti pakoon, kun tulee epämukava tilanne. Oppii antamaan ihmisille mahdollisuuksia pikku hiljaa, eikä esimerkiksi ala jo ennen treffejä keksiä syitä, miksi suhde ei tule onnistumaan. Jos kyseessä on henkisen läheisyyskammon lisäksi fyysinen läheisyyskammo, voi opetella vaikka olemaan jonkun turvallisen ihmisen halauksessa.
Nykyinen nopea deittailukulttuuri ei tue kovin paljon tätä hidasta ”siedättymistä”. Mikään ei saa sitoutumiskammoista juoksemaan lujempaa karkuun kuin liian nopea lähestyminen. Siksi olisi myös tärkeää oppia ilmaisemaan itse, jos tarvitsee riittävästi aikaa ja tilaa. Jos toinen on fiksu, hän ymmärtää ja asiasta voi keskustella. Omat rajat on hyvä oppia tunnistamaan, sekä huomaamaan sen, että omien epämukavien tuntemusten rajaa voi myös siirtää hieman kauemmaksi vähän kerrallaan. Jonain päivänä voi jopa huomata, että ei siihen läheisyyteen sittenkään kuole.
Joskus elämä horjuttaa meitä kaikkia, mutta aina on olemassa toivoa. Tässä 5 voimarunoa sinulle, jolla on juuri nyt vaikeaa. Lisää voimauttavia kuvia ja Sielunsopukoita-runoja löydät Instagram-tililtämme @hidasta.
Sanotaan, että tyhjän saa pyytämättäkin, mutta silti asioiden pyytäminen ihan vain itselleen voi tuntua vaikealta. Ehkä olet tottunut olemaan antajan roolissa ja sopeutunut siihen, että muut pyytävät. Pyytämistä saattaakin joutua harjoittelemaan, ennen kuin se alkaa sujua.
Aloita vaikka näistä pyynnöistä, niin saat huomata, miten hyvältä se tuntuu, kun oppii huomaamaan, pyytämään ja antamaan itselleen sen, mitä todella tarvitsee. Sinussa itsessäsi on viisaus ja tieto siitä, mikä tukee omaa ainutlaatuista polkuasi.
Anna minulle herkkyyttä kuulla itseäni.
Anna minun löytää keinoja toimia arvojeni mukaan jo nyt. Onko jotain pikkiriikkistä, mitä voin itseni hyväksi tehdä?
Anna minulle rohkeutta pyytää apua – ja uskallusta vastaanottaa apua.
Anna minun muistaa, että minullakin on oikeus tulla kohdelluksi arvokkaasti.
Anna minun muistaa, että kaikki eivät pysty ymmärtämään valintojani. Riittää, että itse ymmärrän.
Kirjoittaja Emilia Lehtinen on kirjailija ja elokuvantekijä, jonka monet työt käsittelevät mielikuvitusta eri muodoissaan. Hänen viimeisin teoksensa on kaikenikäisille suunnattu Storytel Original -äänikirjasarja Unissa lentämisen opas.
Oletko koskaan lentänyt unissasi? Miltä se tuntui? Ihanalta, pelottavalta?
Jos olet lentänyt unissasi ja muistit sen herättyäsi, luultavasti muistat vieläkin. Usein lentounet ovat ihmisille kaikkein mieleenpainuvimpia ja merkityksellisimpiä unia.
Kun olin pikkutyttö, yksi hauskimmista asioista mitä tiesin, oli lentäminen. Ei lentokoneella lentäminen vaan ihan ilman konetta lentäminen. Tiesin aivan tarkkaan, miltä se tuntuu – miten tuuli tuivertaa hiuksia, kun liitää vauhdilla ja kuinka nopeissa syöksyissä sieppaa vatsanpohjasta. Näin toki unta, mutta kokemani kannalta sillä ei ollut niin väliä, sillä kaikki tuntui aivan todelta, jokainen tuulen lehahdus ja huimauksen tunne.
Lentotaito karttui uni unelta. Aivan aluksi opin nousemaan noin metrin korkeudelle leijumaan. Nousemisessa hirveän tärkeää oli luottaa siihen, että pystyi. Kun pääsi muutaman metrin korkeuteen, oli jo helpompaa antaa ilman kevyesti kannatella. Uskalsin nousta yhä korkeammalle. Pelotti, mutta samalla oli ihanaa. Matalalla lentäessä oli vaara törmäillä puihin ja puhelinlankoihin, mutta kun pääsin oikein ylös, pehmoisten pilvien päälle, uskalsin tehdä hurjia kieppejä. Otin lentämisestä kaiken irti, nautin sydämeni kyllyydestä.
Uni unelta minusta tuli parempi lentäjä. Unet olivat jatkumo, jossa opin asioita. Erityisesti laskeutumista jouduin opettelemaan. En osannut jarruttaa. Usein tömähdin maahan täydessä vauhdissa. Onneksi ei käynyt kuinkaan, olinhan unessa. Pahimmassa tapauksessa vain heräsin. Sekään ei oikeastaan ollut hullumpaa, sillä keskeytynyt uni jäi muistiin parhaiten. Niin hyvin, että kokemukset lentoretkistä kuuluvat yhä tärkeimpiin lapsuusmuistoihini.
Tiedätkö unessa olevasi unessa? Silloin mikä tahansa on mahdollista.
Parhaiten pääsin lentoon silloin, kun tiesin olevani unessa. Kun unessa tajusin näkeväni unta, syttyi välitön riemu: mikä tahansa on mahdollista! Tämä tietoisuus ei vähentänyt unen todentuntuisuutta ja fyysisyyttä, mutta se antoi minulle supervoiman. Saatoin tehdä mitä vain, tai ainakin uskalsin kokeilla ja katsoa, mitä uni tekemisiini vastaisi. Rohkaistuin tekemään paljon muitakin asioita kuin yläilmoissa liitelyä: seikkailin sankarina, panin kampoihin niille, jotka kiusasivat, tein ihmeitä. Vaikka tiesin näkeväni unta, teot vaativat rohkeutta, sillä muut unikuviini päässeet ihmiset toimivat omien luonteidensa mukaisesti, eikä unen taivuttaminen omaan tahtoon ollut aina itsestäänselvyys. Lentoon pääsin kuitenkin aina!
Vasta aikuisena sain tietää, että ilmiölle on termikin, selkouni. Se tarkoittaa unta, jossa tietää näkevänsä unta. Lentää voi myös vaikkei näkisi selkounia, mutta selkouni tekee lentoon noususta helpompaa: tämä uni on minun, minä voin tehdä siinä mitä haluan.
Jos ei näe selkounia luonnostaan, niiden opetteluun on hauska tapa. Voi totutella tekemään todellisuustestejä valveilla, jotta muistaisi tehdä niitä myös unessa. Todellisuuden voi testata vaikkapa tarkistamalla kellonajan tai kaapin sisällön kaksi kertaa peräkkäin. Jos aika heittää häränpyllyä tai kaapin sisältö vaihtuu vilkaisujen väillä, on syytä epäillä olevansa unessa. Ja jos kerran on unessa, miksipä ei lähtisi lentoretkelle?
Millä lailla juuri sinä lennät? Kullakin on oma tapansa.
Olen jatkanut lentämistä aikuisena. Joinain aikoina lentämiseni on lapsuusmuistoihini verrattuna varovaista: leijailen salaa sisätiloissa katon tuntumassa ja tulen pikaisesti alas, jos epäilen, että joku huomaa. Samalla minua kuitenkin kutkuttelee ajatus, että minulla on uskomaton salainen taito, ja voisin lentää minne tahansa.
Toisina aikoina lennän rohkeasti korkealle pilvien ylle. Aivan kuten lapsena, ylös nouseminen vaatii suurta luottamusta. Jos alkaa epäröidä, tippuu. On uskallettava heittäytyä ja luottaa itseensä sen hetken ajan, kun ei vielä tiedä, kantaako ilma.
Kun pääsee ylös, maisemat avartuvat huikeiksi. Minä täällä taivaalla. Minä osaan, minä hallitsen lentävän kehoni.
Olen keskustellut unissa lentämisestä monien kanssa. Ihmiset lentävät hyvin erilaisilla tavoilla. Lentotyyli saattaa pysyä samana läpi elämän. Yksi lähtee leijumaan, toinen räpiköi, kolmas kaatuu lentoon, neljäs heittäytyy, viides loikkii lentämään, kuudes saa ilmaa alleen pudottuaan, seitsemäs juoksee kunnes kohoaa, kahdeksas ui ilmavirrassa, yhdeksäs lentää eläimenä ja kymmenes ratsastaa lentävällä otuksella tai härvelillä.Yhteistä useimmille kokemuksille tuntuu olevan niiden riemukkuus ja usko omaan itseen. Onnistumisen ja kaikkivoipaisuuden tunne lentäessä voi olla niin suurta, että se säteilee voimaansa myös valve-elämään. Öinen lentouni kesken pääsykoepäivien siivitti lentoon myös kokeissa. Lentoon uskaltaminen lisäsi uskallusta elämässä.
Uskallatko?
Kun on kerran tehnyt jotain unessa, se on helpompi tehdä valveillakin. Olipa sitten aikuinen tai lapsi. On helpompi uskaltaa elää oman elämänsä sankarina, nousta vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta, tehdä asioita, jotka tuntuvat ihmeiltä. Muuttaa tapahtumien suunta. Käyttää mielikuvitustaan ja voimaansa. Heittäytyä hurjalta tuntuvaan projektiin, luottaa siihen, että oma tahto, ajatus ja kuvittelukyky kyllä kantavat yli sen hetken ennen kuin ilma alkaa kantaa ja lentäminen sujuu itsestään.
Kokeilepa lentää unissasi. Saatat oppia lentämään valveillakin.
Nyt voit kuunnella Emilian äänikirjasarjan ja kaikkia muita Storytelin kirjoja ilmaiseksi (30 päivän ajan).
