Sivu 143 – Hidasta elämää

8 asiaa, jotka vahvistavat luottamusta elämää kohtaan

Epäluottamus on vahvasti läsnä tässä ajassa.

Koska on paljon epäluottamusta, se tarkoittaa, että on vähän LUOTTAMUSTA.

Luottamusta siihen, mitä pitäisi tehdä.

Luottamusta siihen, ketä pitäisi uskoa.

Epäluottamus saattaa luoda tarvetta löytää kadonnutta luottamuksen mukanaan tuomaa turvaa, jostain muualta.

Ihminen pyrkii löytämään tilan, jossa hän kokee olevansa turvassa. Silloin saatetaan turvautua näkemyksiin, jotka tarjoavat hetkellisen turvasataman epäluottamuksen merillä.

Syvempi luottamus elämään on nähdäkseni kaikkien saatavilla, mutta vähemmistö päättää sen valita omaksi polukseen, ymmärrettävistä syistä. Se ei myöskään synny hetkessä, vaan säännöllisistä elämän valinnoista, jotka pikkuhiljaa vahvistavat sitä voimaa, joka sinussakin on sisällä. Joko käytössä, tai passiivisena odottaen käynnistystä. Sussa on kaikki se, mitä odotat tällä hetkellä ulkoisten tahojen sinulle tarjoavan. Luottamusta elämää kohtaan.

Kahdeksan asiaa, jotka vahvistavat luottamusta elämää kohtaan.

1.Läsnäolo

Voi tuntua kliseiseltä sanoa läsnäolo, mutta seison vahvasti tämän takana. Kuinka usein sinun elämässäsi on sapelihammastiikeri tai muu vastaava välitön uhka edessä? Todella harvoin, silti mielellä voimme kuvitella vaikka ja mitä. Etkö usko? Mieti sitä, kuinka usein olet maannut sängyssä ja mielellä luonut uhkakuvia huomisesta. Tämä on mahdollista, vaikka fyysisesti olemme täysin turvassa kaikelta muulta maailmalta. Mieli on vahva väline.

2. Ota vastuu – mihin keskityt, lisääntyy

Me olemme vastuussa omasta olemisestamme tietyn pisteen jälkeen. Me itse määritämme sitä mihin keskitymme, mille päätämme itseämme altistaa. Miten aloitamme aamun, mitä ruutua katsomme ensimmäiseksi, mihin annamme mielemme vaellella ja mihin keskitymme joka päivä. Meidän todellisuus muodostuu niistä asioista, mille itseämme jatkuvasti altistamme ja olemme altistaneet. Ja se on täysin sinun päätettävissä, ota siis rohkeasti siitä vastuu.

3. Kontrollista, hyväksyntään – yritätkö muuttaa säätä?

Kaikkeen emme voi vaikuttaa, se on hyvä hyväksyä, ellei halua elää koko elämäänsä jatkuvassa puutteessa, siitä mitä pitäisi olla. Me vastustamme usein elämää ja asioita siinä. Me toivoisimme, että ne olisivat erilailla, toisin sanoen, sillä tavalla, kuin me itse ne haluaisimme olevan. Yritämme kontrolloida ihmisiä, ihmissuhteita, sosiaalista asemaamme, toisten mielipiteitä – lista on loputon. Mietippä säätä, kuinka usein yrität sitä muuttaa? Huomattavasti helpommalla pääsee, kun hyväksyy sään ja pukeutuu sen mukaisesti – sama pätee elämään, varustaudu parhaalla mahdollisella tavalla, päästä irti elämän kontrolloimisesta ja opettele ratsastamaan elämän aalloilla.

4. Hanki juttu, johon voit keskittyä – riippumatta siitä mitä tapahtuu

Kun kuntosalit menivät kiinni, lopetitko liikkumasta? Kun harrastukset lopetettiin, jätitkö harrastuksen? Kun sosiaaliset paikat suljettiin, jätitkö ystävät?

Älä anna olosuhteiden määrittä sinun toimintaasi täysin. Toki, välillä sitä pitää kalibroida ja muuttaa jopa toimintatapoja, se on elämää. Mutta samaan aikaan, älä anna ulkoisten olosuhteiden määrittää sitä, mihin keskityt ja mitä toimia jatkat. Liiku, harrasta, ole sosiaalinen, vaikka tavat olisivat eriä, kuin mihin olet tottunut.

5. Kehollisuus – päästä kehoon

Tämä pointti on varmasti jo tullut selväksi, mikäli seuraat minun juttuja, päästä itsesi tulemaan mielestä kehoon useammin päivän aikana. Älä usko tarinoihin, mitä mielesi tuottaa, vaan kommunikoi kehosi kanssa, tutustu siihen, käy treffeillä, flirttaile ja pidä sun kehoa sylissäsi. Todellisuus näyttää hyvin erilaiselta, kun olet kehollisena. Avanto, sauna, kävely, liikkuminen, lempiminen, valitse suosikkisi ja ole kehollinen, sinä senkin lihallinen otus.

6. Kilauta kaverille

Sosiaaliset suhteet määrittävät meidän olemistamme. Älä jätä evoluution tärkeintä valttikorttia käyttämättä. Jos ei kasvotusten, niin vaikka kilauttamalla. Jokainen tosin tietää, että mikään ei korvaa kasvotusten kohtaamista. Sanat ovat jäävuoren huippu siitä, mitä todellisuudessa kaipaamme.

7. Suunnitelma, focus ja rituaalit.

Kun suunnitelmat menevät, älä anna sen viedä sinun keskittymistäsi. Mukaudu, hienosäädä ja luo uutta suuntaa ja suunnitelmaa, jotka inspiroivat sinua menemään eteenpäin. Hanki rituaaleja, jotka vahvistavat sinua, rappeutumisen sijaan.

Rituaalit tekevät sinusta sinun.

“We are what we repeatedly do. Excellence, then, is not an act, but a habit.” ― Aristotle

8. Ymmärrä, että olemme yhteydessä kaikkeen

Koko ympäröivä maailma on yhteydessä sienirihmastojen, bakteerien, virusten, puiden, kasvien, eläinten, myös meidän ihmisten kautta kaikkeen. Me kommunikoimme ja luemme ympäristömme viestejä jatkuvasti. Mikäli koet olosi yksinäiseksi, voit miettiä sitä linjastoa, joka on mahdollistanut sinun olemassaolosi. Vanhempasi, isovanhempasi, heidän vanhempansa, aina metsästäjä-keräilijä aikoihin asti. Sinun olemassaolosi on täysi ihme, muista se, kun olo tuntuu joltain muulta – olet elämän ihme.

Kurkkaa myös aiheesta video alla:

Mitä kiintymyshaavat oikein ovat ja voiko niitä eheyttää suhteessa?

Parisuhde on hyvin herkkä suhde, jonka alueella haavoittuvaiset kohtamme tulevat usein näkösälle. Se peilaa esiin epävarmuuksia, pelkoja ja usein myös alitajuisia reagointimalleja. Kaipaamme jokainen kokemusta siitä että tulemme hyväksytyksi ja rakastetuksi ja että voimme luottaa kumppanin olevan emotionaalisesti saatavilla kun tarvitsemme, ainakin valta-osan ajasta. Ja vastaavasti jokainen kantaa suhteessa tietoisesti tai tiedostamattaan pelkoa hylätyksi- taikka torjutuksi tulosta. Se miten reagoimme näihin pelkoihin vaikuttaa usein merkittävästi siihen miten reagoimme kumppaniimme, erityisesti stressaavissa tilanteissa.

Parhaimmillaan parisuhde voi olla turvallinen ja eheyttävä, mutta se ei todellakaan ole sitä itsestään selvästi. Eheyttävä suhde ei tietenkään tarkoita täydellistä suhdetta vaan enemmänkin pääosin turvallista tilaa käsitellä yhdessä vaativia tunteita ja teemoja joita suhteet myös vääjäämättä nostavat esiin.

Eheyttävän suhteen elementtejä ovat mm. kuulluksi ja nähdyksi tulo, emotionaalinen tavoitettavuus ja turvallinen vuorovaikutus.

Surullisimmillaan, suhde voi olla uudelleen traumatisoiva.

Kiintymyshaavoihin reagoimme jokainen tavallamme, ehkä alamme ylivaromaan, ylisopeutumaan, ylimiellyttämään.Ehkä vältämme ilmaisemasta todellisia tunteitamme ja toiveitamme. Ehkä taas hyökkäämme kiivaasti kun tunnemme olomme uhatuksi. Ehkä olemme herkästi siilipuolustuksessa kykenemättä kuulemaan toista. Ehkä vetäydymme vaikeista keskusteluista.

Näiden reagointimallien takana on hyvin usein jokin kiintymyshaava, jonka uusiutumista koitamme (ymmärrettävästi) välttää.

Kiintymyshaavoja ja traumoja tyypillisesti luovat mm.

Uskottomuus – fyysisesti tai emotionaalisesti
Piilottaminen, Salaaminen, valehtelu
Toistuvasti yksin jääminen isojen tunnekokemuksien kanssa (kumppani mitätöi, välttää, kieltäytyy ottamasta vastuuta)
Kumppanin aktiivinen addiktio – jokin asia menee pakonomaisesti aina suhteen edelle
Jatkuva vastuuttomuus omasta käyttäytymisestä
Jatkuva emotionaalinen etäisyys
Ristiriitaisen ja välttelevän suhdedynamiikka voi pahimillaan olla uudelleen traumatisoivaa

Voiko sellaista suhdetta eheyttää, jossa näitä kiintymyshaavoja on jo syntynyt?

Tähän ei ole ehdotonta EI:tä, mutta ei ehdotonta KYLLÄ: äkään.

Jos näitä haavoja halutaan eheyttää suhteen sisällä, se kysyy ennenkaikkea TEKOJA ja TOISTOJA, korjaavia kokemuksia ja luottamuksen uudelleen rakentamista ja siihen vilpitöntä sitoutumista, suostumista työskennellä yhdessä suhteen turvallisen vuorovaikutuksen puolesta. Turvan lisääminen suhteeseen on onneksi mahdollista, jos kumpikin ovat valmiita harjoittelemaan. Keskeisimpiä harjoituksia ovat tällöin aito kuuntelu ja halu ymmärtää, vastuunotto, emotionaalinen saatavilla olo ja vastaanottavuus.

On keskeistä kysyä itseltään:

Mikä toisi suhteeseemme lisää turvaa?

Mitä tarvisin kumppaniltani?

Mikä minun osuuteni on turvallisessa vuorovaikutuksessa?

Olenko valmis ja haluanko harjoitella?

Katso lisää aiheesta videolta!

Uskallatko kysyä kriisissä olevan ystävän vointia? Sillä voi olla uskomattoman suuri merkitys

Elämän musta huumori tarjosi minulle jälleen herkullisen ajanjakson, missä eri elämänalueilta tupsahteli samanaikaisesti isoja kasvun paikkoja sekä kuormituksia diilattavaksi. Yksi tärkeimmistä voimavaroista ja selviytymiskeinoistani on jutella ystävien kanssa. Näiden ”kasvupyrähdys” kuukausien aikana oli muutamia hetkiä, jolloin en tavoittanut ystäviä puhelimitse (kiitos ystävät, kun pidämme rajoistamme kiinni puolin ja toisin). Oloni tuskissa kärvisteltyäni, jostain juolahti mieleen kriisipuhelimeen soittaminen.

Sisäinen kriitikko ja luuriin tarttuminen

En ollut aikaisemmin soittanut kriisipuhelimeen ja tämä oli sisäiselle kriitikolle oiva hetki heittää kiusoittelevaa löylyä kiukaalle. Kari ”The Kriitikko” jutteli hiilihanko kainalossa olkapäältä tyyliin: ”pitäskö olla vielä pahempi olo / tilanne jotta voi soittaa, kehtaanko soittaa tällaisista asioista, vienkö soittoaikaa joltain joka on just hyppäämässä katolta, pitäiskö hävettää olla hyvinvointivalmentaja joka on näin romuna, miten mä voin auttaa ketään jos en ite osaa auttaa itteäni…”

Onneksi Kari tietää, että ymmärrän ja siedän sen negistelevää läpänheittoa lempeällä itsemyötätunnolla. Karinkin tarvitsee välillä päästä purkamaan paineita! Kun Karin (asiaan kuuluvat) tuominnat oli kuultu sekä otettu vastaan, oli tilaa todeta itselleni tyypilliseen tapaan – no todellakin soitan kriisipuhelimeen! Ihan vaikka kettuillakseni Karille 🙂 No joo, kyllä mulla oli ihan todellinen tarve sekä aito kiinnostus, että millainen kokemus se tulisi olemaan – myös ammattini näkökulmasta.

Varsinaisen asian jälkeen löytyi yllätysbonus

Yksi kriisipuhelin soittokerroista oli erityisen tärkeä. Asian läpikäymisen jälkeen kerroin terapeutille ystävästäni, jonka kanssa olin puhunut vaikeuksista. Hän oli lähettänyt pari päivää puhumisemme jälkeen lyhyen viestin kysyäkseen vointiani. Kerroin miten tärkeältä ja voimauttavalta viesti oli tuntunut. Olin ystäväni mielessä ja sydämessä. Hänen kiinnostuksen kautta myönteiset tunteet heräsivät eloon entistä vahvempina. Koin itseni arvokkaaksi, hyväksytyksi, rakastetuksi ja hänen perheeseensä kuuluvaksi (herkistyn kirjoittaessani tätä…). Nämä olotilat, tunteet ja viestin jälkeinen kokonaisvaltainen ihanuuden kokemus olivat tosi tärkeitä matkallani vaikeuksien läpi.

Kertoessani asiasta terapeutille pohdin ääneen voinnin kyselyn ja asioihin palaamisen merkitystä ja tärkeyttä. Tunnistin, että tämä on sellaista mitä itse tarvitsen ja kaipaan jatkossa. Tajusin myös, että voin ja haluan toimia samoin omille ystävilleni ja tehdä sitä aiempaa enemmän sekä pidempikestoisesti, ei vain yhtä kyselykertaa.

Vaikka asia on tuntunut vähän hassulta ja nololta, olen pyytänyt muutamilta ystäviltäni: ”tarvitsen ja toivon, että kysyt silloin tällöin vointiani (vaikka vain lyhyellä viestillä) nyt kun on hankalaa, haluatko toimia näin?”

Johtaako hienotunteisuus yksin jäämiseen?

Terapeutti sanoi myös, että suomalaisessa kulttuurissa on totuttu olemaan liian hienotunteisia. Kuvitellaan, että surun tai vaikeuden äärellä olevalle tarvitsee antaa aikaa ja omaa rauhaa. Valitettavasti tämä saattaa johtaa siihen, että ihmiset jäävät yksin vaikeuksiensa kanssa ja mun mielestä se on ihan perseestä! Joo, tarvitaan myös aikaa ja rauhaa – haluan kuitenkin olla luomassa kulttuuria, jossa USKALLETAAN KYSYÄ VOINTIA. Vaikka olisikin riskinä ”tuppautua liikaa iholle kyselemään” haluan mielummin ottaa sen riskin, kuin jättää toisen yksin. Mun vastuulla on kysyä ja toinen voi kertoa (voimavarojensa puitteissa), jos se ei ole sitä mitä hän haluaa. Sovittu?!

Miten sinä voit?

Rakkaudella,

Aleksi

P.S. Apujoukot:

MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa: 09 2525 0111

Kriisikeskus netissä: http://tukinet.net/

Sekasin-chat nuorille – Suomen Mielenterveysseura: http://sekasin247.fi/

Solmussa-chat aikuisille – Suomen Mielenterveysseura: http://tukinet.net/teemat/solmussa-chat-783075200/

Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta – Mielenterveyden keskusliitto MTKL: 020 391 920

Vertaistukipuhelin – Mielenterveyden keskusliitto MTKL: 0800 177 599

Lähde: https://eheydenlahde.fi/aputahoja/

3 pientä tarinaa tykkäämisestä – Se on sitä, että valitsee pelon sijasta rakkauden

Elettiin 1990-luvun puoliväliä. Olin 13-vuotias ja päättänyt etukäteen, että täällä ja tänään se tapahtuisi. Käynnissä ollut Jääkiekko-ottelu lähestyi kohti erätaukoa. Sydämeni hakkasi lujaa, mutta ei pelin takia. Seisoin jäähallin katsomossa ja tuijotin lumoutuneena edessäni olevaa vaaleaa kiharaista hiuspehkoa, joka ulottui kantajaansa puoleen väliin selkää. Ne kuuluivat luokallani olevalle Nannalle, koulun kauneimmalle tytölle.

Erätaukosummeri pärähti ja katsojat alkoivat liikehtiä. Nanna kääntyi ja näin hänen kauniit surumieliset silmänsä sekä suloisen hymyn, joka suuntautui vieressä olevan ystävän suuntaan. He kikattivat keskenään, mutta minulla oli totinen paikka.

Sisälläni riehui pyörremyrsky, joka sumensi ajatukset. Tunne oli silti niin voimakas, että sen täytyi olla todellinen. Olin tehnyt suunnitelman jo aiemmin, nyt täytyi vain toimia. Kopautin Nannaa olkapäähän ja vinkkasin häntä sivummalle. Nanna seurasi minua muutaman metrin päähän ystävästään, jossa hän ei kuulisi meitä. Vastasin Nannan kysyvään katseeseen tokaisemalla niin nopeasti kuin vain pystyin

“Alat sä olee mun kaa.”

Nannan pupillit laajenivat. Oma vatsani meni hetkessä sekaisin.

“No en ala.”

Nanna poistui päätään pyöritellen. Tiesin, että kun tieto tästä leviäisi koulun käytävillä, olisin vapaata riistaa kiusaajille. Onneksi tilanteeseen oli ratkaisu. Palasin Nannan taakse, ja kun ottelu jatkui, keskityin lähinnä härnäämään häntä. Heittelin karkkipaperikääreitä hänen hiuksiinsa ja vittuilin sillä osaamisella, mitä tuoreella seiskaluokkalaisella oli. Ei kai Nanna luullut, että olin ollut tosissani kysymykseni kanssa. Kaikkea kanssa!

Illan päätteeksi itkin hiljaa omassa huoneessani.

Hikinen käsi elokuvateatterissa

Joskus vuosituhanteen vaihteessa, ollessani parikymppinen koltiainen, vein tuoreen ihastukseni Ilonan elokuviin. Hän kuunteli höpinöitäni, katsoi minua silmiin ja nauroi vitseilleni. Kaikki vaikutti hyvältä. Satunnaisesti ja puolivahingossa tapahtuneet hipaisut viestivät välillämme olevasta jännitteestä. Jäljellä oli enää ultimaattinen testi, kaiken ratkaiseva kokeilu, elokuvateatterissa kädestä kiinni pitäminen.

Emmin elokuvan ensimmäisen tunnin, mutta jouduin skarppaamaan huomatessani, että klassiset käänteet veivät tarinaa kohti loppukliimaksia. Aikani alkoi loppua. Venyttelin sormiani reiden päällä ja pyyhkäisin hikoilevan kämmeneni puhtaaksi. Sitten tartuin Ilonaa kädestä kiinni. Juuri sellaisella ylitsevuotavalla varmuudella, ettei epävarmuudesta jäänyt mitään jossiteltavaa.

“Sori, mun kädet on vähän hikiset.”

Se ei haitannut Ilonaa. Samoin, kuin ei myöskään minua se, ettei elokuvan loppuratkaisu tuntunut enää järin kiinnostavalta.

Tunnustus kesken riidan

Joitain vuosia sitten tiesin meidän menneen liian pitkälle silloisen avopuolisoni kanssa. Olisimme voineet lopettaa riidan jo paljon aiemmin. Härkäpäiset egot olivat ottaneet ohjat ja arkinen kina roihusi dramaattisena kärsimysnäytelmänä, jossa sanoja ei säästelty.

Jossain vaiheessa avopuolisoni hiljeni, ikään kuin rauhoittuakseen. Sitten hän kosketti olkapäätäni, silitti sitä kädellään ja huokasi “anteeksi, mä rakastan sua oikeesti tosi paljon.” En tiennyt kuinka vastata, minua ei oltu ohjelmoitu moiseen käänteeseen. Ladattuna oli useampikin katkera lause, mutta ei yhtään sovittelevaa.

Murahdin, nyökkäsin ja lähdin itsekseni ulos. Pistin napit korvaan ja laitoin Spotifysta musaa soimaan. Juha Tapio lauloi ja tunnusti tykkäävänsä niin että halkee.

Maailman pelottavin tunnustus

Tykkäämisen tunnustaminen on yksi ihanimmista, mutta samalla myös pelottavimmista kokemuksista elämässä. En lainkaan ihmettele, miksi ala-asteella niin moni pyytää kaveria avuksi kysymään “alat sä olee sen kaa”. Mietin myös, kuinka moni ihmissuhde olisi säilynyt ehjempänä, jos tykkääminen olisi tunnustettu ääneen myös silloin, kun se kaikkein kiperimmin olisi kaivattu kuulla.

Kun tunnustaa toiselle tykkäävänsä hänestä, toivoo vastakaikua. Hetkessä on vahvasti läsnä pelko hylätyksi tulemisesta. Siitä, että minä en kelpaa. Tykkäämisen tunnustaminen on kuin joukkueurheilussa ratkaisevan finaaliottelun jatkoaika. Voittajalle on luvassa välitön euforia, häviäjälle pohjaton tyhjyys. Harvassa ovat silti ne hävinneet joukkueet, joiden pelaajat tappion keskellä potevat katumusta. Päinvastoin, merkitys jalostuu juuri siitä, että uskaltaa yrittää ja pistää itsensä likoon.

Kun katson itse jo elettyä elämääni taaksepäin, huomaan hymyn nousevan suupielille muistellessani kertoja, kun haparoivin lausein ja toisen katsetta vältellen tulin näkyväksi ilman suojamuureja ja tunnustin, että ”mä tykkään susta”. Toisinaan vastapuolen reaktio oli ”niin mäkin susta”, joskus taas huomasin jääneeni tunnustuksen kanssa yksin. Se sattui.

Ne kaikki ovat olleet hetkiä, joissa uskalsin tulla näkyväksi ihmisenä. Toki muistan myös tilanteita, joissa valitsin toisin ja pidin egosta rakentuvan viitan visusti ylläni. Pysyin vaiti, koska pelkäsin näyttää unelmani ja haavani. Kaikissa tilanteissa toimin silti parhaani mukaan, niillä voimilla ja sillä osaamisella mitä minulla kullakin hetkellä oli. Omaa inhimillisyyttä ja pelkoja kannattaa yrittää ymmärtää.

Tykkäämisen tunnustaminen vasten kasvoja on rohkeiden hommaa.

Se on sitä, että valitsee pelon sijasta rakkauden, vaikka aina ei tuntuisi siltä.

Tunne pelkosi, vapaudu elämään -uutuuskirja on tilattavissa Hidasta elämää -verkkopuodin kautta. Hanki kirja itsellesi tai ystävällesi täältä.

Ihmisenä kasvaminen on sen muistamista, keitä alun perin olimme

Koen, että ihmisenä kasvaminen on joltain osin sen muistamista, mitä alunperin olemme. Ystävystymistä sen pienen ihmisen kanssa, joka sisällämme edelleen asustaa. Palaamista ulkoisesta pitäisi olla -ajattelusta siihen, että kaikki on jo, ja on aina ollut, tässä.

Minulle tämä kasvu on tarkoittanut pitkien pimeiden aikojen jälkeen syömishäiriöstä ja itseni vahingoittamisesta toipumista, traumojen kohtaamista, pakenemisen lopettamista. Ja kaiken sen mylläämisen kautta, paluu kohti kotia on voinut alkaa.

Tarina, joka meillä jokaisella taustallamme on, on vain tarina — mutta samalla se voi olla suunnannäyttäjä. Minun tähänastisen elämäni suurin kasvutarinani on ohjannut katsomaan kohti syvintä sisimpääni.

Sen kautta olen löytänyt kauan sitten unohdetun, mutta tutun yhteyden kehooni. Kehon kautta yhteyden siihen, mitä sen avulla voi luoda, liikkeellä sanoittaa, miten kaikki elämä hengittää täällä samaan aikaan. Kaiken tuon yhteyden myötä, jonkinlainen ympyrä sisälläni on tässä kohtaa sulkeutunut.

Elämän käänteille ei tarvitse aina nähdä syitä, mutta ne voivat ohjata meitä kasvuun. Kasvu taas ei lopu koskaan, mutta matkalla voi huomata löytäneensä itsestään jotain arvokasta.

Jotain alkukantaisen aitoa, jonka muistaminen

tuo hymyn

solutasolle

saakka.

Tutustu myös Kotona kehossa -kirjaan

Ethän anna minkään estää sinua kuuntelemasta sydäntäsi – Nämä 5 asiaa auttavat rikkomaan lasikattoja ja raivaamaan tietä omannäköiselle elämälle

Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä kustantamo Johnny Knigan kanssa.

Joskus saattaa tuntua siltä, ettei yksittäisen ihmisen aloittamalla muutoksella voi olla vaikutusta maailmaan. Suuretkin muutokset alkavat kuitenkin aina pienistä asioista – siitä, että uskoo itseensä ja siihen, minkä tietää sydämessään todeksi.

Yhdysvaltojen nykyinen varapresidentti Kamala Harris syntyi Kalifornian Oaklandissa intialaisen äidin ja jamaikalaisen isän perheeseen.Totuuden puolella -muistelmissaan (Johnny Kniga, 2021) Harris kertoo, miten hän peri perheeltään vahvan oikeudentunnon ja halun muuttaa ympäröiviä olosuhteita.

Nämä 5 inspiroivaa kohtaa ajoivat Harrisia eteenpäin uralla ja elämässä. Lainaukset on otettu Totuuden puolella -kirjasta (Johnny Kniga, 2021).

1. Varhaiset naisesikuvat

Naapuruston naiset ja erityisesti oma äiti saivat Harrisin uskomaan itseensä ja siihen, että muutos on mahdollinen:

”— äiti oli aikamoinen. Hän oli vaivoin 155 senttiä pitkä, mutta minusta hän tuntui 190-senttiseltä. Hän oli fiksu, kova, kiihkeä ja suojeleva. Hän oli reilu, uskollinen ja hauska. — Samalla kun hoivasi, hän myös kannusti meitä kovasti ja suurin odotuksin. Ja kaiken aikaa hän sai minut ja Mayan tuntemaan itsemme erityisiksi, ikään kuin voisimme tehdä mitä tahansa, jos vain tarttuisimme toimeen.”

”Yksi äidin lempisanonnoista kuului: ”Älä anna kenenkään sanoa, kuka sinä olet. Sinä itse kerrot, kuka olet.”

”Rouva Shelton opetti minulle todella paljon. Hän oli aina valmis auttamaan äitejä, jotka tarvitsivat neuvoja, tukea tai vaikkapa vain halauksen, sillä sellainen kuului asiaan. Hän otti enemmän sijaiskotilapsia kuin pystyn muistamaan ja adoptoi tytön nimeltä Sandy, josta tuli paras ystäväni. Rouva Shelton näki aina kunkin ihmisen edellytykset. Siitäkin pidin hänessä. ”

2. Oikeudenmukaisuus

Oikeudenmukaisuus oli Harrisille arvo, joka ajoi häntä kaikessa eteenpäin. Se vaikutti hänen ammatinvalintaansa juristina ja kuljetti hänet aina yhteiskunnan huipulle asti nykyiseen varapresidentin tehtävään.

Harris näki työnsä takana aina pienen ihmisen tarinan ja halu auttaa sai hänet ajamaan muutosta aina uudelleen. Harris koki työllään olevan todellista merkitystä ihmisten elämässä ja oli aina valmis taistelemaan sen puolesta, minkä tiesi todeksi sydämessään:

”Historia on osoittanut, että yhden ihmisen halu nousta puolustamaan sitä, mikä on oikein, voi toimia kipinänä, joka sytyttää kauaskantoisia muutoksia.”

”Kenenkään meistä ei pitäisi joutua taistelemaan yksin, ei yhdenkään. — On meidän tehtävämme puolustaa niitä, jotka eivät ole mukana elämää muuttavia päätöksiä tekevien pöydissä. Ei vain niitä, jotka ovat samannäköisiä kuin me. Ei vain niitä, jotka tarvitsevat samaa kuin me. Ei vain niitä, jotka ovat saaneet yleisöä kanssamme. Velvollisuutemme on parantaa ihmisten elinoloja – kaikilla pystymillämme tavoilla, kaikille, jotka ovat sen tarpeessa.”

”Tulevina vuosina on eniten merkitystä sillä, että näemme toistemme taistelussa itsemme. — riippumatta siitä, keitä olemme, miltä näytämme tai kuinka vähän meillä tuntuu olevan yhteistä.”

3. Oman sydämen kuunteleminen

Vaikka oma polku ei ole aina helppo, sisimpänsä ohjausta on aina mahdollista kuunnella. Harris kuunteli sinnikkäästi sisintään ja luotti itseensä:

”Huomasin ajattelevani usein äitiä ja sitä, mitä hän olisi mahtanut tehdä. Tiesin, että hän olisi kehottanut minua pitämään pinnan alla lujasti kiinni vakaumuksestani ja kuuntelemaan sisintäni. Vaikeat päätökset ovat vaikeita juuri siksi, etteivät niiden seuraukset ole selviä. Mutta oma sisin kertoo, onko tie oikea. Ja silloin tietää, mikä päätös on tehtävä.”

4. Sanojen voima

Sanat muokkaavat käsitystämme itsestämme ja maailmasta. Harris oppi nopeasti, että itsestään pitäisi puhua aina arvostavasti:

”Myöntääkseni oman töppäilyni laukaisin jossain vaiheessa itseäni vähättelevän vitsin. Pian sen jälkeen tauolla tuomari Horner kutsui minut virkahuoneeseensa. ´Älkää enää koskaan tehkö niin.´”

Sanoilla on merkitystä siinä, miten puhumme itsestämme, mutta myös siinä, miten puhumme toisistamme ja maailmasta:

”Sanoilla on kyky vahvistaa ja huijata, lohduttaa ja satuttaa. Ne voivat levittää niin tärkeitä kuin vääriäkin ajatuksia. Ne saattavat kannustaa ihmisiä toimimaan – hyvässä tai pahassa. Sanat ovat uskomattoman voimakkaita, ja koska vaikutusvaltaisten henkilöiden sanat kantautuvat nopeimmin ja pisimmälle, heidän täytyy lausua ne tarkasti ja viisaasti – se on heidän velvollisuutensa.”

5. Usko siihen, että muutos on mahdollinen

Harris ei lakannut innostumasta ja uskomasta omaan asiaansa aina uudelleen:

”Vaikka koemme takaiskuja, meistä tulee jokaisen ponnistuksen myötä vahvempia. Poimimme viisautta jokaisesta tapahtumasta, vaikka läksyt olisivat koviakin. Kohtaamme sen mitä tuleman pitää varmoina siitä, että muutos on mahdollinen – tietäen, että totuus on kuin aurinko. Se nousee aina.”

Tilaa kirja TÄÄLTÄ.

Miltä tuntuu odottaa kuolemaa, kun kasvattaa sisällään elämää? Ensimmäinen Hidasta elämää -romaani on riipaisevan elämänmakuinen lohtukirja

Hidasta Elämää -kirjailija Sanna Wikström.

Miltä tuntuu odottaa kuolemaa, kun kasvattaa sisällään elämää? Kuinka tukea ystävää, kun on itse ihan rikki?

Nelikymppisten Pepin, Annikan ja Tommin elämä pyörähtää ympäri, kun menestynyt juristi ja ikisinkku Annika saa samalla lääkärikäynnillä tietää sairastavansa rintasyöpää ja odottavansa lasta. Annika haluaa kuolla ”oikein” ja ryhtyy valmistautumaan kuolemaansa, kirjoittamaan elämänohjekirjeitä syntymättömälle lapselle ja värväämään Pepistä äitiä. Kun Annika alkaa etsiä lapselle sopivaa isää Pepin rinnalle treffipalvelusta, mikään ei tunnu menevän suunnitelmien mukaan.

Hidasta elämää -kirjaperheen ensimmäinen romaani Elämä ensin on riipaisevan elämänmakuinen lohtukirja elämästä, kuolemasta ja ennen kaikkea ystävyydestä. Kirjaa on kutsuttu myös elämäntaidolliseksi romaaniksi.

Kirjan kirjoittaja, toinen Hidasta elämää -perustaja Sanna Wikström vastaa kysymyksiimme ja avaa suhdettaan kirjan teemoihin:

Ystäväsi on kuollut syöpään alle nelikymppisenä ja olet kertonut siitä somessa ja blogissasi. Miten oma kokemuksesi on vaikuttanut kirjan syntyyn?

– Onhan se toki vaikuttanut paljonkin. Olin pitkään miettinyt, mitä lastenkirjoista tutuille hahmoille Pepille, Annikalle ja Tommille kävi aikuisena. Miten kaikki ne piirteet, joista luimme lastenkirjasta, vaikuttivat siihen, mitä heistä tuli aikuisena? Tämä pohdinta sai hahmot eloon. Sitten kun aloin miettiä, minkä tarinan osaan ja haluan kertoa, niin kyllä se oli syöpään sairastuminen. Syöpä koskettaa kuitenkin meistä niin montaa joko läheisen roolissa tai sairastajana. Se tuo mukanaan paljon pohdintaa kuolemasta mutta myös elämästä.

Minusta tuntui tosi vahvasti kirjaa kirjoittaessa, että edesmennyt ystäväni oli minun tukenani. Kävin paljon läpi yhteisiä keskustelujamme ja myös kehomuistoja erilaisista yhteisestä tilanteista. Minusta tuntuu, että ystäväni sielu liikkuu tämän kirjan sivuilla.

Kirja on vakavasta aiheestaan huolimatta myös paikoin hykerryttävän hauska ja sydäntä lämmittävä. Mistä valo kirjan sivuille kumpuaa?

– Minulle on piirtynyt sellainen käsitys elämästä, että kaikki tunteet ja kokemukset ovat koko ajan läsnä. Samalla kun on surua, voi olla myös iloa. Samalla kun pelkoa, on myös nautintoa elämästä. Halusin tuoda tähän kirjaan tilaa ihan kaikille tunteille. Ja tarkoitan erityisesti lukijan tunteita. Erilaisten tunteiden tuntemisen salliminen tekee meistä kokonaisempia.

Onko sinulle ollut aina selvää, että haluat kaunokirjailijaksi – olet kuitenkin kirjoittanut jo 11 tietokirjaa?

– Ei ollenkaan. Ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan tätä, en ollut ajatellut, että kirjoittaisin fiktiota. Tämän kirjan kanssa kävi kuitenkin niin, että se kasvoi sisälläni niin suureksi, etten voinut enää pitää sitä sisälläni – oli pakko ryhtyä kirjoittamaan. Nautin kirjoittamisen jokaisesta hetkestä, vaikka kävin välillä kipeitäkin kokemuksia läpi.

Kirjoittaessa en ajatellut, että sitä lukisi kukaan. Kun ystäväni luki pätkiä kirjasta, hän vaati, että jatkan kirjoittamista. Hän muun muassa lähetti minulle viestin, että hän vaatii saada kirjan lopetuksen asap, koska ei kestä olla epätietoisuudessa, että miten kirja loppuu. Lopulta hän kannusti kertomaan Otavalle, että tällainen käsikirjoitus on olemassa. Tästä ”salassa” kirjoittamisesta johtuen olen kirjassa paljaimmillani, vaikka en kerrokaan omaa tarinaani. Juuri tuo ”paljaus” on jännittänyt minua eniten tässä julkaisussa.

Jännityksen on kuitenkin voittanut se ilo, että tämä on ensimmäinen Hidasta elämää -romaani ja myös se, että ehkä tämä on uusi tapa tulla ihmisinä yhteisen kokemuksen äärelle ja jakaa ihmisyyden kipuja ja iloja.

Mikä on se ydinsanoma, jota toivot kirjan välittävän lukijoilleen?

– Ehkä sanoisin mieluummin niin, että haluaisin kuulla lukijoilta, minkä ydinsanoman se heille välitti (esimerkiksi Instagramin kautta @sannamwikstrom). Meillä on jokaisella omat haasteemme, olemme eri vaiheissa ja saatamme kokea samatkin tilanteet ihmisinä hyvin eri tavoin. Tarinallisessa kerronnassa on se ihana puoli, että voimme lukea toisen täysin erilaisesta elämästä ja kokemuksista uteliaina mutta voimme myös samaistua henkilöhahmoihin. Sanoman lisäksi toivon, että kirja välittää lukijalleen juuri ne kokemukselliset viestit, jotka ovat jo sydämessä mutta eivät ehkä olisi muuten tulleet perille.

Tutustu ensimmäiseen Hidasta elämää -kaunokirjaan:

Hidasta tahtia, poikkea polulta ja haahuile – 3 tapaa kokea luonnon hoitava voima

Luonto pysäyttää minut uudestaan ja uudestaan sen äärelle miten paljon lohtua onkaan saatavilla, kun vain maltan ottaa sitä vastaan. Sen sijaan, että suihkisin aina menemään lenkkarit loimuten, olen huomannut miten luonnon helmaan rauhoittuminen – vaikka vain hetkeksi – helpottaa ja tasapainottaa oloa. Näillä vinkeillä sinäkin pääset helposti kokemaan luonnon hoivaa.

Hidasta tahtia, poikkea polulta, pysähdy ja haahuile. Tahtimme on usein vauhdikas, myös luonnossa liikkuessa. Hidasta siis ja koita tunnustella kehossasi mahdollisuutta edetä päämäärättä ja kiireettömästi. Näin saat kehollisesti viestitettyä itsellesi, että on aika rauhoittua ja rentoutua. Samalla annat myös luonnon viisauden löytää tiensä luoksesi. Tahdin rauhoittaminen antaa mahdollisuuden havahtua kokemuksellisesti myös siihen, että kaikella on aikansa. Kasvu, kukoistus ja luopuminen ovat läsnä luonnossa jatkuvasti eri tavoin. Jokaisella vaiheella on oma tärkeä tarkoituksensa, eikä mitään ole tarpeen kiirehtiä.
Kiinnitä katseesi ympäröiviin väreihin. Ihastele luonnon monimuotoisuutta. Anna itsesi nähdä tutun lenkkipolun varrella sijaitseva sammaloitunut kivi tai puun runko kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa. Nimeä sitten värejä ja muotoja joko ääneen tai mielessäsi rauhallisesti. Katse, keskittyminen ja lausuminen ovat yhdessä voimallinen työkalu oman olon tasapainottamiseen ja läsnä olemisen harjoittamiseen tässä hetkessä. Tässä hetkessä oleminen puolestaan auttaa vähitelleen lempeästi kesyttämään esimerkiksi hankalina vellovia ajatuksia.
Anna aistien herätä ja keskity niiden kautta vastaanottamaan luonnon voimaa. Tunnustele käsin kalliota, puun runkoa, käpyjä. Jos sää sallii, ota kengät jalasta ja tunne maa jalkojen alla. Sulje silmät ja keskity aistimaan tuuli, aurinko tai sade kasvoillasi. Päästä luonnon kauneus sydämeesi ja anna sen koskettaa. Luonnossa ei ole arvojärjestyksiä eikä vaatimuksia, joten tuntemalla kiitollisuutta luonnon kauneudesta annat samalla itsellesi kokemuksen siitä, että myös sinä olet tärkeä osanen luonnon suurta kiertokulkua.

Luonnon rakkaus ja hellä hoiva ei vaadi sinulta mitään. Rauhoittumalla luontoon voit saada syviä oivalluksia siitä miten eri asioita voisi omassa elämässä tarkastella. Ja ennen muuta saat kokemuksen siitä, että luonto rakastaa ja kannattelee sinua – juuri sellaisena kuin olet.

5 asiaa, joita juuri nyt kaipaa yhdessäololta – Höpötellään, hassutellaan, vakavoidutaan, parannetaan maailmaa

Sisältö tuotettu yhteistyössä Sisustusliike Apilanlehden kanssa.

Silloin kun ei pääse olemaan yhdessä, ymmärtää, miten paljon yhdessäolo merkitsee ja kuinka arvokasta se on. Kaipaatko sinäkin näitä asioita?

1. Tervetulohalauksia, onnitteluhalauksia, jälleennäkemishalauksia – ihan kaikenlaisia halauksia!

Voi miten ihana on estottomasti halata sukulaista tai ystävää, ja tuntea hänen sydämenlyöntinsä omaa rintakehää vasten. Miltä tuntuukaan rutistaa lujaa tai halata hellästi. Miten keho värisee, kun se pääsee halaukseen!

2. Aamuun asti jatkuvia iltoja

Kun yhdessä on niin kivaa, että aika katoaa. Pöytä on katettu, lasit täytetty ja tuntuu, että aurinko paistaa läpi yön. Tunnelma kihelmöi niin, että kotiin ei malta lähteä, vaikka viimeinen bussi meni jo.

Nämäkin astiat Apilanlehden verkkokaupasta – kurkkaa TÄSTÄ.

3. Katseita ja hymyjä

Kuinka ihanalta tuntuukaan, kun tärkeä ihminen, jota on ikävöinyt pitkään, istuu ruokapöydässä vastapäätä ja katsoo silmiin. Kun näet tarinat hänen silmistään: miten elävästi ne liikkuvat, kiinnittyvät ja hymyilevät. Ja miten suu hymyilee. Tuo hymy <3 Katseiden ja hymyn tanssissa istuu sellainen läsnäolo, josta voisi nautiskella loputtomiin.

4. Sunnuntaibrunssia ja kiireettömiä keskusteluita

Kun hidas aamu valkenee, pöytä on katettu kauniiksi ja ovikello soi. Puheensorina valtaa keittiön. Herkut valtaavat pöydän. Höpötellään, hassutellaan, vakavoidutaan, parannetaan maailmaa. Nautitaan rönsyilevistä keskusteluista ja kauneudesta, joka valtaa koko tilan.

5. JUHLIA!

Sisuksissa ja laseissa kuplii. Juhlat ovat kohtaamisen hetkiä, joista otetaan muistojen valokuva ja joka jää voimavaraksi harmaisiin päiviin. Kun taas saa juhlia, ei ole vaikea keksiä syytä juhlia: sitä ei tarvita tai sen syy voi olla elämä itse. Millaiset tarjoilut seuraavissa juhlissasi on? Millaisen pöydän sinä katat?

Kaikki tämän artikkelin astiat löydät Sisustusliike Apilanlehden nettikaupan valikoimasta.

Suhteessa täytyy olla tilaa kertoa, jos jokin siinä herättää turvattomuutta

Jos olemme valinneet olla parisuhteessa, ajattelen että olemme myös osa-vastuullisia suhteesta ja sen hyvinvoinnista, vaikka emme toisen ihmisen teoista, tunteista tai valinnoista voikkaan olla vastuussa.

On siis toisin sanottuna mielestäni vastuun välttöä sanoa:

“Sä olet vaan liian herkkä”.

“Nää on vaan sun traumojasi”

“Ei mulla ole tässä mitään ongelmaa”

..tai jollain muulla tavalla kieltäytyä keskustelemasta aiheesta joka on suhteen asia.

Ymmärrän, että moni kokee alitajuisesti uhkana sen, jos kumppani tuo esiin kohtia jotka tuntuvat itselle turvattomalta. Ymmärrän, että on monia tapoja tuoda asioita esille. Ymmärrän että kitkan tai konfliktin pelko voi jo itsessään saada puolustukset pystyyn. Mutta sitä ei mielestäni tarvitse ymmärtää, jos toinen jatkuvasti torjuu yritykset käsitellä herkkiä ja haavoittuvaisia aiheita.

Jos tunnistaa itsessä jonkin triggeroituvan, voi toki olla viisastakin sanoa, että ”Hei, juuri nyt en pysty, minun täytyy ensin rauhoittua ja palataan tähän muutaman tunnin päästä”.

Tiedän, että voi olla isosti sanottu, mutta toistuvasti kieltäytyminen toiselle turvattomuutta herättävien asioiden käsittelystä on pahimmillaan henkistä väkivaltaa, joskaan ei varmasti tarkoituksellista sellaista monessakaan tapauksessa. Se jättää toiselle hyvin avuttoman olon.

Saan monesti kysymyksiä siihen tyyliin, että “Mitä teen kun kumppanini kieltäytyy keskustelamasta minulle tärkeistä asioista?”. Koen joka kerta itsekin pientä avuttomuutta, sillä emme me kauheasti voi enempää, kuin pyytää toista toista keskusteluun ja tutkimaan yhdessä. Pyrin aina myös kysymään takaisin, että miten olet ilmaissut toivettasi ja tarvettasi? Oletko kertonut, miltä tuntuu kun toinen kieltäytyy? Paljon enempää ei voi tehdä, mikä on tietysti surullista.

Läheisriippuvaisuuteen taipuva on usein suhteessa pitkään itsensä kustannuksella. Tällainen toistuva kokemus siitä että ei tule kuulluksi on yksi sellainen “itsensä kustannuksella” asia. Suhteessa täytyy olla tilaa kertoa, jos jokin siellä herättää turvattomuutta. Se ei ole itsessääm vaatimus. Turva on suhteen yhteinen asia.

💛 Oletko kertonut selkeästi mitä tunnet? Olet kertonut selkeästi mitä toivoisit? Jos vastasit kyllä, olet tehnyt sen minkä voit. Jos vastasit, ei, ota harkintaan miten voisit viestiä haavoittuvaisisista tunteistasi ja toiveistasi mahdollisimman selkeästi.

Se miten toinen vastaa, on hänen vastuullaan. Se voi toki tehdä paljon näkyväksi. Mutta se antaa meille taas mahdollisuuden ottaa oma vastuumme. Mitä enemmän otamme sitä omalla tontillamme, sen enemmän voimme olla linjassa itsemme kanssa. Toisen puolesta se on mahdotonta, ja voi miten sydäntä särkevää se voi olla, voi miten paljon avuttomuutta se saattaa itsessä herättää. Ja se on tosi ok. Avuttomuutta ei tarvitse lääkitä kontrollilla, vaan itsemyötätunnolla. Suhteen turva on suhteen yhteinen asia.

Kurkkaa Ymmärrä tunteitasi -tunnetaitokortit:

Lukijalta: ”Enää en piilottele unelmiani” – Nämä 3 asiaa auttoivat unelmoimaan rohkeammin

Olen Saija Soininen, 40 ja risat ikäinen hoitoalalla työskentelevä nainen. Haluan kertoa, miten olen saanut rohkeutta unelmien tavoitteluun ja vastoinkäymisistä selviämiseen. Kirjoittaminen on lähellä sydäntäni.

Olen ollut unelmapelkoinen. Ei, se ei tarkoita sitä, ettei minulla olisi ollut ollenkaan unelmia, sillä onhan minulla ollut niitä jo vuosikymmeniä. Jossain vaiheessa vain kävi niin, että yhden suuren unelmani jemmasin syvälle sisimpääni. Toki minulla on elämässäni myös toteutuneita unelmia, yksi suurimpia niistä on rakas perheeni.

Nuorempana oikeastaan kaikki tiesivät haaveeni kirjoittamisen suhteen. Työelämään siirtymiseni jälkeen en ole juurikaan enää asiasta puhunut. Muutamille ystävilleni olen asiasta joskus kertonut, moni ei tiedä siitä mitään. En tiedä, miksi se on ollut niin pelottava aihe kertoa. Kenties olen pelännyt kohtaavani vähättelyä tai pahoja puheita selkäni takana tyyliin ”mikä sekin luulee olevansa”.

Suurimman osan elämästäni olen ollut kiltti ja mukautuva, vähän itsestäni ääntä pitävä. Rauhallisena minua on pidetty. Olen ollut ujo, herkkä, epävarma. Yläastevuosina olin helppo kohde kiusata, vielä kun jotkut löysivät ulkonäöstäni kohdat, joihin tarttua. Kiusaamisen jättämien arpien parantuminen kesti pitkään, itsetunto-ongelmat olivat valtavat.

Kun pikkuhiljaa olen lähtenyt unelmien toteuttamisen tielle, olen saanut siitä lisää uskoa itseeni ja siihen, että minulla on rohkeutta julkisesti kertoa näistä asioista, kertoa omaa tarinaani ja toivon täydestä sydämestäni, että tästä olisi apua samojen asioiden kanssa kipuileville.

Viime vuodet ovat muuttaneet minua. Olen saanut voimia, vaikka suurten surujen keskellä olen ollut todella heikkonakin. Olen oppinut pitämään puoliani ja sanomaan ääneen mielipiteitäni. Ujoksi minua ei enää voi sanoa, itsetuntokin on parantunut, herkkyyteni ei tule poistumaan – ja toisaalta miksi pitäisi? Olen ikään kuin kääntänyt herkät tuntosarveni yhdeksi voimavarakseni elämässäni. Pitkään olin hiljaa, nyt minulla on jo välillä liikaakin sanottavaa.

Nämä kolme asiaa auttoivat minua pääsemään unelmapelostani:

Ystäviltä ja läheisiltä saatu lämmin kannustus unelmien toteuttamiseen.
Vastoinkäymiset ovat lopulta kääntyneet voimavarakseni, rohkeudeksi päästää unelmat irti ja lähteä toteuttamaan niitä.
Olen oppinut puhumaan itselleni lempeämmin ja kestän myös suoraa kritiikkiä asiallisesti annettuna paremmin. Oikeasti, mitä väliä sillä on, jos ihmiset selkäni takana puhuvat, voin silti olla aidosti oma itseni.

Enkä enää piilottele unelmiani. Olen saanut upeaa kannustusta heiltä, joille olen rohkaistunut kertomaan. Ja nythän kerron tässä teille kaikille unelmastani, aika huikeaa! Olen paljon onnellisempi, ja pääasia on teen sitä mistä olen niin pitkään unelmoinut.

Eikä sillä ole väliä, vaikka osa kirjoituksista päätyisi sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon. Ja unelmoin, että oma tarinani kannustaa muitakin kertomaan unelmistaan ja lähtemään rohkeasti niitä toteuttamaan!

Kohtaamattomat tunteet jäävät kehoon – 5 merkkiä siitä, että kannat menneisyyden tukahdutettuja tunteita yhä mukanasi

Toisinaan elämässä tulee eteen niin isoja ja järisyttäviä asioita, ettei kaikkea siihen liittyvää tunnemyräkkää pysty kerralla käsittelemään. Silloin energia menee ensisijaisesti arjessa selviytymiseen ja toimintakyvyn ylläpitoon. Omien tunteiden aika tulee sitten, kun arki on hieman tasaantunut ja rankin selviytymisvaihe hellittää.

Joskus selviytymismoodi jää päälle. Ehkä itsellä ei ole tarpeeksi välineitä käsitellä elämän mukanaan tuomia taakkoja tai ehkä kuormitusta on ajan myötä kasaantunut niin paljon, ettei enää tiedä, mistä lähteä purkamaan vyyhtiä. Voi myös olla, että pitkään jatkuneesta stressitilasta on tullut itselle uusi normaali, jolloin pysähtymisen tarvetta voi olla vaikea tunnistaa.

Nämä viisi asiaa voivat kertoa siitä, että kannat mukanasi menneisyyden tukahdutettuja tunteita:

1. Huomaat toistavasi jatkuvasti samaa haitallista kaavaa arjessasi tai ihmissuhteissasi. Ehkä ylität jatkuvasti oman jaksamisesi rajat ja poltat itsesi loppuun. Ehkä huomaat olevasi se ystävä, jonka puoleen käännytään ainoastaan silloin, kun tarvitaan apua. Tai kenties parisuhteesi päättyvät aina samalla kipeällä tavalla.

Ei välttämättä ole sattumaa, että elämässäsi tietyt asiat tuntuvat toistuvan. Omien käyttäytymis- ja toimintamallien juuret ulottuvat usein pitkälle menneisyyteen. Niiden taustalla saattaa olla jokin käsittelemätön kipeä kokemus, jonka pohjalta olet kehittänyt itsellesi selviytymismallin. Kaava rikkoutuu vasta, kun tulet tietoiseksi sen syntyperästä ja pystyt kohtaamaan ja purkamaan siihen liittyvät vaikeat tunteet.

2. Koet selittämättömän voimakkaita kehollisia tunnereaktiota tietyissä tilanteissa. Joskus menneisyyden haavat näyttäytyvät meille ulkoapäin mitättömän pieneltä tuntuvissa arkisissa kohtaamisissa tai tilanteissa. Voi olla, että yksikin huonosti valittu sana, tietty ääni tai esimerkiksi haju herättää kehossamme muistojäljen ja saa meidät hetkessä pois tolaltaan. Puhutaan myös triggereistä eli tekijöistä, jotka laukaisevat muistomme vanhasta traumaattisesta tapahtumasta ja saavat kehomme hälyttämään.

Aina emme osaa yhdistää menneiden tapahtumien painoa tähän hetkeen ja vaikka osaisimme, emme välttämättä tiedä, miten päästä tilanteessa eteenpäin. Jotta vanhat haavat lakkaisivat sabotoimasta nykyhetkeä, ei selittämättömien reaktioiden kanssa kannata jäädä yksin.

3. Sinulla on kasautuvia fyysisiä oireita, joille ei löydy fysiologista selitystä. Jatkuva ylikuormitus, sairastelu, selittämättömät keholliset oireet kuten krooniset kivut ja säryt, joihin ei löydy fysiologista syytä, saattavat kertoa myös käsittelemättömästä henkisestä kuormasta.

Kehoomme kasautuneet kohtaamattomat tunteet voivat ajan myötä tuntua fysiologisena taakkana. Kun emotionaalinen kuorma vapautuu, myös keho pääsee ohjautumaan kohti tasapainoa.

4. Välttelet itsesi äärelle pysähtymistä pysymällä jatkuvasti kiireisenä. Toisinaan välttelemme tietoisesti tai tiedostamatta tunteidemme kohtaamista tekemällä koko ajan jotakin. Kun keskitämme huomiomme työntekoon, jatkuvaan touhuamiseen tai itsemme kehittämiseen, meidän ei tarvitse pysähtyä kohtaamaan epämukavia tunteita. Tunteet eivät kuitenkaan katoa mihinkään, vaan ajan mittaan ne saattavat voimistua tai alkaa oireilla fyysisenä tai henkisenä pahoinvointina.

Joskus menneisyyden painolastit ilmenevät erilaisina riippuvuuksina, jotka kehittyvät tarpeestamme paeta pelottavaa tunnekokemusta. Riippuvuuden luonteesta huolimatta avainsana paranemisessa on päästä sen juurisyiden äärelle.

5. Sisälläsi on epämääräinen paha olo, vaikka ulkoisesti kaikki on hyvin. Kohtaamattomat tunteet varastoituvat kehoomme odottamaan sopivaa ajankohtaa. Vaikka juuri nyt kaikki olisi hyvin, voi menneisyydessä olla asioita, jotka eivät ole tulleet emotionaalisesti kohdatuiksi. Epämääräinen onttous sisällä voi siis olla merkki siitä, että jokin sisälläsi odottaa tulevansa nähdyksi ja kuulluksi.

Kun elämä on viimein tasapainossa ja ympärillä on kannattelevia asioita, voi olla turvallinen hetki katsoa mennyttä uudelleen.

Vanhojen haavojen kanssa sinuiksi tuleminen vaatii usein aikaa, harjoitusta ja armollisuutta. Moni meistä on joutunut elämänsä aikana patoamaan sisälleen niin paljon ja niin voimakkaita tunnekokemuksia, että niiden purkamiseen tarvitaan ammattilaisen apua.

Ethän jää tunteidesi kanssa yksin.