Erityisherkkä huomaa ja havaitsee usein pienimmätkin nyanssit sekä asioissa, tapahtumissa että ihmisissä. Värit, ilmeet, äänenpainot, asetelmat. Koska erityisherkkä myös kokee voimakkaita tunteita, hän (eli minä ja sinä, vai mitä?) saattaa nähdä pienenkin asian hyvin merkityksellisenä. Pieni asia saattaa myös kuormittaa erityisherkkää, tai saada liian suuret mittasuhteet.
Erityisherkkä ja suolakurkkuhaarukka
Olen itse saanut itseni kiinni erimerkiksi siitä, miten mieheni tapa jättää suolakurkkuhaarukka pöydälle on tuntunut minusta suoralta viestiltä: ”En arvosta sinua. Jätän tämän mihin lystään.” Tosiasiassa mieheni on ajatellut: ”Mahtavaa, suolakurkkuleipä, haluan päästä heti maistamaan!” ja jättänyt haarukan huolettomasti pöydälle.
Mielestäni suolavettä valuttava haarukka olisi pitänyt siivota pois ennen syömistä. Tuon tyyppisenä hetkenä koen olevani vaativa, sillä eihän minulla oikeasti ole syytä (tai oikeutta) puuttua siihen, missä järjestyksessä toiset iltapala-asiansa hoitavat. Sorrun tällaiseen ajoittain vieläkin, ja aina samassa tilanteessa: silloin, kun en ole saanut elämässäni tarpeeksi omaa tilaa.
Kun minulla on omaa aikaa, jolloin saan palautua, kävellä rauhassa, laulaa ja soittaa kitaraa sekä venytellä, en ole niin säpsy pienille asioille. Toisten ihmisten tekemiset tuntuvat enemmän erillisiltä omista asioistani. Asiat, jotka tuovat mielestäni epäharmoniaa kotiin tai sanat, jotka tuntuvat vaativan liian paljon, saavat silloin olla ja ilmetä.
Pystyn jopa nauttimaan ylimääräisestä säädöstä tai metelistä silloin, kun ne eivät enää muistuta minua oman tilan tarpeesta. Jokainen ylimääräinen haarukka ei tunnu pienentävän reviiriäni, kun minulla on sisäinen tasapaino. Minua ei haittaa, vaikka toiset valtaisivat kodissa tilaa, sillä en kaipaa kotiin niin paljon harmoniaa saatuani kokea sitä omalla ajallani – sisälläni.
En syytä itseäni, vaan otan lempeästi vastaan viestin siitä, että kaipaan omaa tilaa.
Hienovireisyyden siunaus
Aina pienten asioiden tarkassa havainnoinnissa ei ole kyse vaativuudesta, tai siitä että asioiden pitäisi olla tietyllä tavalla. Joku saattaa pyöräyttää silmiään sille, että asettelen hutaistusti pöydälle laitetun kukkamaljakon kauniisti, ja suoristan taittuneen neilikan takaisin kimpun keskelle.
Minulle tässä on kuitenkin kyse asioiden arvostamisesta ja siitä, että minä todella näen ne. En halua sivuuttaa maljakkoa, vaan haluan nostaa sen kauneuden esiin. Tiedät varmaan hyvin, mitä tarkoitan. Miten pienillä asioilla voitkaan lisätä ympärilläsi oleviin asioihin kauneutta, ja miten paljon iloa se voikaan sinulle tuoda!
Onko tämä ylitarkkuus neuroottista? Sen paljastaa aikomus toiminnan takana. Kukaan ei syytä luostaria rituaalinomaisesti lakaisevaa munkkia neuroottiseksi, silä häntä ei aja pakonomainen tarve siivota. Hänelle siivoaminen on pyhittämistä, tapa kohdata elämän vaatimaton hetki kunnioittavasti.
Neuroottista tekoa ajaa ahdistus, elämää arvostavaa taas ilo. Ehkä erityisherkän kyky nähdä pienet asiat sykähdyttävinä sisältää munkin pitkälle kultivoiman kyvyn nähdä elämän ihmeellisyys.
Olin pitkään tiennyt mitä haluan elämältä, kulkenut polkuani määrätietoisesti ja muista välittämättä, varmana. Kunnes kuin salama kirkkaalta taivaalta aloin kyseenalaistamaan valintojani ja unelmiani. Mikään ei tuntunut enää hyvältä vaihtoehdolta. Tunsin olevani pahemman kerran eksyksissä.
Tuntui etten saa otetta ajatuksistani. Toisena hetkenä halusin toista ja toisena toista. Jokin asia tuntui hetkellisesti hyvältä vaihtoehdolta, mutta seuraavana aamuna taas vieraalta ja kaukaiselta. Tuntui, että sisälläni oleva kompassi olisi villiintynyt ja pyöri nyt vimmatusti pystymättä pysähtymään. Tunne oli minulle outo. En ollut koskaan kokenut olevani näin eksyksissä. Halusin takaisin vanhalle polulle ja ennen kaikkea sen varmuuden, jota olin tuntenut. Suorastaan ärsytti olla sellaisessa ajatusten ristiaallokossa.
Tunsin, että kaikki vaihtoehdot olivat ihan hyviä, mutta ei kuitenkaan niin hyviä, että niitä kohti haluaisin lähteä. Jossain sisimmässäni tunsin kuitenkin, että jotain parempaa on vielä tulossa, mutta minun täytyisi malttaa vain odottaa. Tietämättömyys raasti, se ei ollut minun tapaista ja halusin äkkiä pois tuosta oudosta olosta. Pohdin paljon sitä, miten pääsisin takaisin hyvään ja varmaan oloon. En keksinyt millään ratkaisua, kunnes muutama viikko sitten muistin työkaverini sanat ja sanoin ne itselleni puoli vahingossa ”nyt on näin”. Nyt on näin, olen eksyksissä ja se on vaan hyväksyttävä.
Hyväksyttävä, vaikka en pitänyt tunteesta, joka sisälläni mylläsi. Päätin antaa itselleni aikaa, etenkin sille oudolle tunteelle. Myllätköön niin kauan kun on tarpeen. Ajattelin, että tämä on nyt uusi olotilani halusin tai en. Minun ei tarvitse pakottaa tuota outoa tietämättömyyttä itsestäni pois. Olinhan sallinut itselleni sen, että nyt on näin. Ja sydänkin sen tiesi, parempaa on vielä tulossa, kunhan maltan odottaa. Lupasin itselleni, että odotan kärsivällisesti niin kauan, että sisäinen kompassini rauhoittuisi ja löytäisi jälleen suunnan, jota osoittaa värähtämättä.
Mieleni alkoi rauhoittumaan, kun hyväksyin ja ennen kaikkea sallin itselleni sen, ettei minun tarvitse tietää juuri nyt mitä haluan. Opettelin elämään sen tietämättömyyden kanssa. Pienen hippusin tunnen ajoittain jälleen sitä varmuutta, mikä minussa aikaisemmin vallitsi.
Mistä keski-iässä tapahtuvassa voimaantumisessa oikeasti on kyse ja miten siihen olisi hyvä suhtautua? Mitä jos tuossa – usein kriisiksikin kutsutussa tilassa – vaihtoehtoinamme eivät olekaan joko vetää korkkarit kattoon skumppalasi kädessä tai överihenkistyä jollain niistä lukemattomista työpajoista, joilla me henkiset keski-ikäiset naiset käymme voimaantumassa juuri sen verran, ettei siitä ole kellekään mitään haittaa?
Mitä jos keski-iän todellinen merkitys on vihdoin kohdata kaikki se meissä, jonka olemme eri verukkein vuosien varrella ohittaneet? Pysähtyä, tulla tähän ja nyt, läsnäolevaksi omaan elämään ja omaan kehoomme ja kysyä: mihin hittoon minä oikein unohdin itseni?
Mitä jos keski-ikä näyttäytyisi kutsuna oman syvimmän kaipuumme toteuttamiseen? Ja mitä jos on vihdoin aika myös sanoa EI. Sanoa ei kaikille niille pyynnöille ja kutsuille, joille olemme aina halunneet sanoa ei, laittaa rajat tarvitsijoille ympärillämme ja heittää vihdoin helvettiin se kehonkoostumusvaaka?
Lapsena rikoimme surutta hiekkakakut, kun ne oli tehty. Keski-ikäinen valelee hiekkakakun betoniin ja rukoilee, ettei kukaan huomaa miten sen perusta murenee. Keski-iän suurin sudenkuoppa onkin huolella rakennettu elämä, josta vaivihkaa on tullut vankila. Se minkä piti tuoda riittävää turvaa itsen toteuttamiseksi, muuttuukin itsetarkoitukseksi.
Perustelemme elämäämme sillä, että olemme jo niin pitkään rakentaneet siitä tietynlaista. Olemme mukavuudenhaluisia, katselemme mennyttä nuoruutta ja ajattelemme, että eiköhän nuo kokemukset jo riitä. Itsekin perustelin muuttumattomuuttani vaikka millä. Kun oma elämäntehtävä ei ollut tähän ikään mennessä oikein auennut, arvelin, ettei niin kävisikään ja ettei se niin haittaisi. Ja ihmissuhteet. Ei, niitä en ainakaan alkaisi sohia.
Siksi on hyvä pysähtyä miettimään, millä oikeutamme sitä, että emme vieläkään tee muutosta. Koska sekin hetki tulee, jolloin katsomme taaksepäin tähän ikään ja mietimme, miten emme kehdanneet, uskaltaneet tai osanneet. Keski-ikä on ainakin itselleni kirkastanut sen, että aikaa ei todellakaan ole loputtomasti.
Rehellisyys on voimaantumisen alku
Jos edes hetkeksi uskallamme lakata juoksemasta siinä oravanpyörässä, jonka olemme itsellemme ehtineet luoda, saattaa mieleemme nousta kysymys: kuka minua käskee ja kenen takia tätä kaikkea teen? Jos meissä on rohkeutta pysähtyä ja tarkastella elämäämme oikeasti, voi keski-iästä tulla ikä, jossa saamme herätä kokonaan uuteen eloon. Palaa liekeissä tälle elämälle.
Jotta näin voisi käydä, on meidän uskallettava olla rehellisiä. Siksi todellinen emansipaatio on aina lähtöisin rehellisyydestä itseä kohtaan.
Oma kokemukseni on se, että sekä kaunein että vaikein asia omassa keski-iän voimaantumisessani on ollut olla syvästi rehellinen itselleni. Ja lopulta sen ymmärtäminen, että kun näen kipeitä asioita itsessäni ja valintojeni seurauksissa, ei pelkkä rehellisyys enää riitä. Kun meihin sattuu tarpeeksi se, että emme uskaltaneet aiemmin, on silloin oikea hetki uskaltaa nyt. On toimittava.
Muutoksessa on aina kyse liikkeellelähdöstä. Pienet askelet riittävät. Tärkeintä on, että liikumme. On totta, että on paljon reunaehtoja, jotka hidastavat muutoksia, mutta ne eivät estä niitä kokonaan. Suurin este on omassa mielessämme, tarinassamme siitä, että en ehdi, voi tai kehtaa. Muutos pelottaa. En uskalla. Minä en saa.
Aloin laittaa itseäni etusijalle ottamalla pieniä askelia kohti sellaista mitä aavistelin kaipaavani. Olin haaveillut paljon, mutta tehnyt vähän konkreettisesti asioiden eteen. Olikin aika vaikea päästä maailmanympäripurjehdukselle tai tulla suureksi kirjailijaksi. Saatikka saada SE ihmissuhde. Jo aiemmin ylimitoittamani tavoitteet tuntuivat keski-iässä lipuvan koko ajan kauemmaksi. Vähitellen käsitin, että mahdottomat tavoitteet olivat vain yksi tapa pitää itseä kurissa ja pienenä.
Maailma ja mahdollisuudet alkoivat näyttäytyä eri valossa: merta ja horisonttia pääsin ihailemaan paikallislipun hinnalla lähisaariin, bloggaamiseen ei tarvittu kirjailijuutta. Pienten askelien ottaminen ja niiden arvostaminen muutti elämäni. Uskalsin tehdä lopulta myös isoja ja vaikeita päätöksiä. Tänään voin katsoa elämääni ilolla ja todeta sen olevan juuri minun näköistäni, oman sydämeni valintojen seurausta.
Siksi haluankin kysyä sinulta rakas ihminen: mitä se on mitä sinä saat tehdä? Mitä sinä saat ajatella? Mitä sinä kaipaat, mitä tarvitset, mitä haluat, mikä on jäänyt tekemättä, kuka kohtaamatta, missä käymättä? Mille haluaisit sanoa ei ja mille kyllä?
Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, rakkauden osoittamista itseäsi kohtaan. Joten on aika rakastaa ja on aika tehdä valintoja. Tämä on sinun elämäsi, ei kenenkään muun.
Toimituksen vinkki: Voimauttavat kysymykset selkeyttävät omaa suuntaa
Miten kuulostella omaa sisäistä ääntään? Miten löytää oma voima? Miten löytää yhteys itseen?
Voimauttavat kysymykset -korttipakka auttaa käymään keskustelua oman itsen kanssa sekä tutkailemaan omia ajatuksia ja tuntemuksia. Kysymyskorttien avulla löydät oman sisäisen äänesi ja saat vahvistusta siitä, millaisia toiveita sinulla on elämästä ja mihin suuntaan haluat jatkaa.
Nämä sopivat loistavasti myös yhteiseen pohdintaan ystävien kanssa. Voitte nostaa kortin intuitiivisesti ja jokainen voi vuorollaan vastata kortin kysymykseen. Kysymyksien ja vastauksien myötä pääsette syvemmälle keskusteluun ja pohdintaan korttien avulla.
Nämä kortit ovat Sinulle, joka…
…haluat vapauttaa ajatuksiasi kirjoittamalla vastauksia päiväkirjaan, juttelemalla ystävien kanssa tai mietiskelemällä.
…haluat avata uusia ovia elämässäsi, mutta et oikein tiedä, mitä tehdä.
…haluat rakentaa vuoden voimaantumisprosessin – nosta yksi kortti viikossa!
Saara Ruuska on kehollisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut helsinkiläinen kuoronjohtaja-muusikko, pedagogi, ystävä, vaimo ja äiti. Hän on luopunut ylisuorittavasta elämäntyylistä ja valinnut tietoisesti lempeämmän, inspiroivamman ja värikkäämmän tien. Ruuska pitää Pink Warrior -blogia.
Joka hetki edessämme on kaksi erilaista tietä: hallita (ja stressata) enemmän tai hellittää ja luottaa. Tiedän kokemuksesta, että kontrollin tiukentamisen tie saattaa olla ainoa näkyvillä oleva tie. Ja vaikka hellittämisen tie näkyisikin, sille astuminen voi tuntua hyvin vaaralliselta, jopa mahdottomalta. Tutulla tiellä on niin paljon helpompi pysyä.
Mutta jos uskaltaa raottaa suorittamisen verhoa, valoa ja värejä alkaa virrata elämään. Tuntuu todella hyvältä myöntää oma inhimillisyytensä. Jos hellittämisen tie kutsuu, voit aloittaa kokeilemalla näitä yksinkertaisia keinoja:
1. Tee tilaa itsesi ja sinua stressaavan asian väliin
A. Teekuppimenetelmä
Kun olet jumissa tai tunnet pakottavuutta suhteessa johonkin tekemiseen, ota askel taaksepäin ja keitä kuppi teetä. Juo tee rauhassa poissa työpisteeltäsi, kuitenkin niin että voit katsella sitä fyysistä paikkaa, jossa ongelma ilmaantui. Mieti rauhassa seuraavaa askeltasi.
B. Hellitä ja nojaa taaksepäin
Kun joku asia ahdistaa tai stressaa, kuvittele että nojaat poispäin kyseisestä asiasta, kohti omaa keskustasi. Tunne kaikki, mitä asia sinussa herättää. Sitten päästä irti.
2. Kuuntele kehoasi
Pysähdy kehosi äärelle. Kysy keholtasi vähintään kerran päivässä mitä sinun kehosi kaipaisi juuri nyt. Joskus se voi olla hetki yksinäisyyttä, joskus unta, kuuma suihku tai vaikkapa halaus itseltäsi. Koita antaa kehollesi se mitä se pyytää. Jos se ei ole heti mahdollista, koita järjestää hetki toiveen toteuttamiseen kuitenkin vuorokauden aikana.
3. Priorisoi
Tarkkaile sitä, millä tavalla syötät itse itsellesi tekemistä. Vain se että huomaat jonkun asian joka täytyy tehdä, ei tarkoita että se pitäisi tehdä nyt tai että juuri sinun pitäisi tehdä se.
Kokeile hyödyntää kohdan 1 teekuppimenetelmää ennen minkä tahansa homman aloittamista tai työn lomassa jos jokin tökkii. Havainnoi saatko tilaa tekemisen ja itsesi väliin, ja jos saat, miltä se tuntuu.
4. Seuraa iloa
Mikä saa sinut hymyilemään? Edes hieman? Kapinoi suorittajaminää vastaan! Raivaa tietoisesti pieniä hetkiä (ja välillä isompiakin) itsellesi ja tee jotain mukavaa, ihanaa tai hullua. Kuuntele suosikkibiisiäsi repeatilla, tee käsilläsi jotain, tanssi portaat alas, tee lempiruokaasi. Mikä sinua kutsuu? Mikä herättää edes pikkuriikkisen iloa, juuri nyt?
5. Makaa hetki selälläsi lattialla
Käy selinmakuulle lattialle. Luovuta vähitellen kehosi paino lattian tai alustan kannatukseen. Saat päästää irti. Miltä sinusta tuntuu? Koita hyväksyä se mitä tunnet siihen puuttumatta. Kokeile lattialla makaamista ennen päivän toimien aloittamista ja / tai illalla kun rauhoitut. Voit harjoitella selälläsi olemista myös päivän aikana. Erityisesti jos tunnet jännitystä kehossasi kesken tekemisen, kokeile miltä tuntuisi mennä hetkeksi selällesi ja antaa lattian kannatella.
Jotta jaksaisit huomisenkin etapin (ja nauttisit siitä!) pysähdy, ota askel taaksepäin ja antaudu sille mitä on juuri nyt.
Tekstin pidempi versio on julkaistu aiemmin Pink Warrior -blogissa.
Narsismia kuvattiin ensimmäistä kertaa kreikkalaisessa mytologiassa jo 2000 vuotta sitten. Tuo muinainen tarina kertoi itseään niin kovin ihailevasta nuorukaisesta Narkissoksesta, jonka äärimmilleen pursuava itserakkaus ajoi hänet kohtelemaan muita hyvin julmasti ja väheksyvästi. Lopulta jumalat rankaisivat hänet kuolemaan ja niin nuori Narkissos nääntyi lähteellä oman kuvajaisensa eteen itseään pakonomaisesti palvoen.
Hypätessämme muinaisista ajoista nykypäivään tutkimukset osoittavat narsististen piirteiden yleistyneen viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana ja olevan nykyisin yleisempiä, kuin koskaan.
Moniulotteinen ja vaikea mielenterveyden häiriö
Narsistinen persoonallisuushäiriö on vakava ja vaarallinen psyykkinen sairaus, jossa ihminen ei pysty tavoittamaan kokonaan itseään, todellisia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Nykytiedon mukaan narsismin ytimessä vaikuttavat huono itsetunto ja horjuva minäkuva, jota narsisti pyrkii pönkittämään narsismiksi nimettyjen oireiden ja piirteiden avulla.
Narsismin esiintyvyyttä väestössä on tutkittu yllättävän vähän. Arviot narsistisen persoonallisuushäiriön esiintyvyydestä vaihtelevat 0,5% – 6% välillä.
Narsististen piirteiden vahvuus ja esiintyminen vaihtelevat eri ihmisillä. Vasta voimakkaat, jäykät ja pysyvät ajattelu- ja toimintatavat ovat patologista persoonallisuushäiriötä.
Vaikka henkilöllä ei olisi diagnosoitu narsistista persoonallisuushäiriötä voi narsistisia piirteitä olla niin vahvasti, että ne aiheuttavat jatkuvia konflikteja, sekä kärsimystä erityisesti lähisuhteisiin.
Tutustumisen alkuvaiheessa voi olla täysin mahdotonta kyetä tunnistamaan, onko kyseessä narsisti vai ei. Narsistiset piirteet alkavat kuitenkin ajan kuluessa tulla hiljalleen esiin.
Joskus narsistiset piirteet, esimerkiksi muiden alistaminen ja tahallinen loukkaaminen voivat näkyä hyvin nopeasti ja räikeästi jo tutustumisvaiheen alussa. Ollessamme tietoisia narsistiseen käyttäytymiseen kuuluvista piirteistä osaamme huomioida paremmin varomerkit ja välttyä vahingoilta.
Narsistin käyttäytymistä kuvaavia piirteitä:
tunnekylmyys, alentunut empatiakyky omia rakkaita läheisiäkin kohtaan
röyhkeä ja äärimmäisen itsekeskeinen
manipuloiva, patologinen valehtelu
tarvitsee muilta jatkuvaa ihailua ja jos ei saa tätä, tai jos kokee tulleensa loukatuksi voi muuttua vaaralliseksi
äärimmäisen vaativa, täydellisyyttä tavoitteleva ja joustamaton
suuruuskuvitelmat itsestä/omista kyvyistä
lapsenomainen ajattelu/toimintatapa
väkivaltainen käyttäytyminen erityisesti lähipiirissä (henkinen, fyysinen, seksuaalinen, yms.)
epävakaa, impulsiivinen, joskus skitsotyyppinenkin ajattelu/toimintatapa
hyväksikäyttävä, laskelmoiva, korostuneesti omaa etua ajava
piirteet ovat jatkuneet vuosia
ei opi virheistä.
Huumaavan täydellinen naamio
Ensitapaamisessa narsisti on yleensä hyvin hurmaava ja ystävällinen. Täydellisen sulava ja usein myös ihan normaalin oloinen käytös on kuitenkin vain peittämässä todellista, täysin mahdottomaksi koettua persoonaa.
Ehkäpä vanhan sanonnan ”liian hyvää ollakseen totta” voi sanoa narsistin kohtaamisessa olevan hyvin paikkaansa pitävä lausahdus.
Jos tuo sanonta soi mielessäsi, pysähdy hetkeksi ja pohdi: Mistä tämä ajatus kenties tuli ja miksi? Keskustele asiasta jonkun luotettavan ystävän kanssa, jotta saat vaihtaa ajatuksia ja näkökulmia.
Narsistisen persoonallisuushäiriön aiheuttama kokemus ylivertaisuudesta, sekä kaiken oikeuttamisesta itselle menevät usein niin äärimmäisiksi, että narsisti voi kokea olevansa kaikkien lakien yläpuolella. Omat teot tuntuvat narsistille täysin oikeutetuilta, olivatpa ne mitä tahansa. Tämän vuoksi toisten syyllistäminen omista teoista on tunnettu toimintatapa narsistille.
Narsistin patologinen valehtelu ja jatkuva manipulointi voivat saada narsistin läheisen kyseenalaistamaan toimintaansa, vaikka siihen ei olisi mitään todellista syytä.
Toiset kasvot
Narsistin toiset kasvot ja luonteenpiirteet paljastuvat yleensä vasta sitten, kun narsisti on saanut varmistettua paikkansa lähisuhteessa tai työpaikalla. Hurmaava käytös kääntyykin yhtäkkiä täysin päälaelleen.
Tasavertaiselta ja oikeudenmukaiselta vaikuttaneen kohtelun tilalle saapuvat vähättely, kontrollointi ja pahimmassa tapauksessa yksityiskohtaiset suunnitelmat toisen tuhoamiseksi.
Manipulointi on kuin taitava peli, jonka avulla narsisti pyrkii muokkaamaan toisten ajatusmaailmaa omia tarpeita palvelevaksi. Absurdeilla ja häpeilemättömillä valheilla on osuutensa manipulonnin onnistumiseksi ja oman edun ajamiseksi.
Monissa tapauksissa vasta vuosien myötä narsistin lähellä ollut havahtuu vakaviin tilanteisiin, jotka ovat kehittyneet pikku hiljaa, kuin varkain.
Todellisuuden näkeminen ja faktojen myöntäminen voivat olla äärimmäisen raskasta narsistin vaikutuspiirissä olleelle/olevalle, mutta ovat ehto narsistisen ihmissuhteen aiheuttamista haitoista toipumiseksi.
Kohtaa siis rohkeasti faktat ja muistathan: sinun ei tarvitse yrittää selviytyä yksin.
Lisää tietoa epäterveistä suhteista, niiden tunnistamisesta sekä keinoja toipumiseen löydät Jenni Kiviniemen uutuuskirjasta Toivu satuttavasta suhteesta.
Oletko sinä ”siinä iässä”, jossa sinulla käsillä suuri transformaatio ja mullistava muutos? Menopaussi. Entäpä jos se mullistus tulee olemaan jotain aivan muuta kuin mitä kuvittelet.
Todellisuudessa ainoa asia, mistä joudut luopumaan, on kykysi saada jälkeläisiä. Kaikki muu on kulttuurista opittuja asioita ja usein vääristyneitä sellaisia. Puretaanpa muutama myytti yhdessä.
Myytti #1: Menopaussi iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta
Yhtenä yönä vaan heräät hirveään hikoiluun, kuumat aallot vyöryvät päällesi, olet lihonut, tunteet ailahtelevat ja seksuaalinen halu on poissa.Tämä ei ole totta.
Menopaussi on asteittainen prosessi, joka alkaa esimenopaussina 5-10 vuotta ennen kuukautisten loppumista. Tällöin hormonitasosi vaihtelevat jatkuvasti. Virallisesti menopaussi alkaa kun sinulla ei ole ollut kuukautisia vuoteen. Keskimääräinen ikä sen alkamiseen on 51 vuotta.
Kaikki meistä ovat ainutlaatuisia, upeita naisia, joten oireet voivat olla hyvinkin vaihtelevia. Tärkeintä on, että alat kuuntelemaan herkällä korvalla kehoasi jo hyvissä ajoin ja valmistaudut siihen, että tämä voi olla elämäsi parasta aikaa!
Jokainen voi tunnustella minkälainen hoito sopii parhaiten omalle keholle. Jotkut käyttävät hormonikorvaushoitoa, toiset luontaislääkkeitä ja jotkut eivät tarvitse mitään apuja. Näitä asioita ei kannata arvottaa vaan kunnioittaa jokaisen ainutlaatuista kokemusta. Näin voit laskeutua menopaussiin hellästi, vähäisillä kiusallisilla oireilla ja ottaa nautinnollisesti vastaan uudenlaisen elinvoiman ja energian nousun.
Myytti #2: Koet olosi kaikin tavoin hirveäksi menopaussin aikana
Jos koko ajan kauhistellaan, surkutellaan ja varoitellaan, että menopaussi on rankkaa ja surullista aikaa naiselle, jossa joutuu luopumaan kaikesta hyvästä, ei ole ihme jos nämä uskomukset alkavat toteuttaa itse itseään.
Minun ei ole tarkoitus syyllistää jos sinulla on ikäviä oireita. Tämä on havainto kulttuurista, jossa elämme ja joka ei arvosta vanhenevia naisia. Minulla itselläni oli pahoja oireita kun täytin 50 ja avioero sekä sen tuoma stressi eivät auttaneet asiaa.
Ajattelen, että sillä, että tunteet ja kokemukset nousevat pintaan vahvoina, on suurempi tarkoitus. Sen on määrä tuoda esiin kaikki ne asiat, joita emme ole käsitelleet, jotta voisimme löytää oman voimamme ja uuden suunnan. Jotta voisimme kunnioittaa viisautta, jonka elämänkokemus on tuonut tullessaan ja avata koko tietoisuutemme voiman.
Menopaussi on portti suurempaan omanarvontuntoon. Nyt on aika tehdä inventaariota ja tunnistaa ne asiat, jotka tuovat sinulle iloa ja ne, joista on aika luopua. Käyttää aikaa itsestäsi huolehtimiseen ja tekemään unelmistasi totta.
Usein naisten viisaus ja energia luonnollisesti suuntautuvat myös rakentamaan ja auttamaan omaa yhteisöä, yhteiskuntaa ja planeettaamme.
Myytti #3: Menopaussi on vitaalisuutesi, seksikkyytesi, kauneutesi, seksuaalisen halusi ja intohimon loppu
Tämä on herkullista ja halukasta aikaa naisen elämässä- aivan toisin kuin meille on uskoteltu! Menopaussin aikana minä olen oppinut kukoistamaan seksuaalisuudessani aivan uudella tavalla. Se on vaatinut vanhojen solmujen aukaisemista ja tietoisia harjoituksia, mutta voin vilpittömästi sanoa, että en ole koskaan aikaisemmin nauttinut seksistä ja seksuaalisuudestani näin paljon.
Useimpien naisten itsevarmuus kasvaa eksponentiaalisesti tässä iässä ellei sitä himmennä muut elämän murheet tai huonot elämäntavat. Ei ole ihme, että menopaussia nykyään kutsutaan naisen voimavuosiksi. Ne tuovat uusia mahdollisuuksia ja nykyään kun elämme paljon vanhemmaksi kuin aikaisemmin, sinä voit olla vasta elämäsi puolivälissä.
Vaikka keho muuttuu ja hormoni tasot vaihtelevat, se on luonnollinen prosessi ja kehosi on luotu navigoimaan sen läpi.
Voit solmia uuden suhteen kehosi kanssa niin, että et koe sen muutoksia surullisena nuoruuden ja kauneuden menetyksenä, vaan kuuntelet, miten monella tavalla ja kiehtovasti se kertoo elämäsi tarinaa. Anna itsellesi aikaa kääntyä sisäänpäin. Kuuntele mitä sinä kaipaat.
Myytti #4 Sinusta tulee vanha lohikäärme ja puuma
Tässä vielä muutama helmi vanhasta kiinalaisesta kulttuurista, jossa arvostetaan luontoa ja pitkäikäisyyttä. Taolaisten oppien mukaan nuoren naisen symboli on susi. Keski-ikäinen nainen on puuma, viidakon kuningatar, joka tekee mitä haluaa. Vanhemman tietäjänaisen symboli on lohikäärme.
Niinpä niin, kuten useimmat feminiiniseen voimaan liittyvät sanat ja symbolit, myös lohikäärmeen ja puuman voima on käännetty päälaelleen ja naisia vastaan. Sanoja käytetään tekemään kypsistä naisista vähän naurettavia tai vastenmielisiä. Harva nainen haluaa tulla kutsutuksi ainakaan lohikäärmeeksi.
Taolaiset kuitenkin pitävät lohikäärmettä kaikkein voimakkaimpana olentona. Se syöksee tulta, osaa lentää, näkee kaiken korkeammasta perspektiivistä, se on lähes voittamaton.
Taolaisuudessa menopaussia kutsutaan naisen toiseksi kevääksi, runsauden ja kukoistuksen aikakaudeksi. Energia ei mene enää lisääntymiseen eikä valu pois kehosta kuukautisveren myötä. Naisella on käytössään nuoren tytön uteliaisuus ja viattomuus, kypsän naisen villi seksuaalisuus ja aikuisen naisen rohkea viisaus, eli mahdollisuus mihin tahansa. Nainen ottaa haltuun koko voimansa.
Monet naiset ovat löytäneet aivan uuden elämäntehtävän näinä vuosina. Näin kävi myös minulle. Kun ei enää tarvitse huolehtia niin paljoin muista tai perheestä eikä siitä mitä muut ajattelevat.
Nauti siitä, että menopaussi kutsuu sinua pysähtymään, kuuntelemaan, luomaan nahkasi ja löytämään jotain uutta. Voit viettää tulevat vuosikymmenet onnellisena, voimaantuneena ja kukoistavana.
Rakkaudella Kirsti – puuma, kuningatar, tietäjänainen ja valloittava lohikäärme
Kuva: Elina Zolotareva/ Dreamstime
Keski-ikäisen naisen voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen voimavuodet. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät sen täältä.
Kirjoittaja Anna-Kaisa Arvo on nuori nainen täynnä energiaa ja elämäniloa. Hänellä on kova halu kasvaa, kehittyä ja haastaa itseään niin työssä kuin vapaa-ajalla. Anna-Kaisa työskentelee henkilöstöjohtajana Suomen johtavassa maalausfirmassa.
Vain vahvat, itsenäiset ”bossladyt” pärjäävät työmarkkinoilla. En voi väittää, ettenkö olisi itse myös joskus törmännyt ajatuksissani tuohon väitteeseen. Onko asia lopulta kuitenkaan näin?
Opiskeluaikoina keskustelimme paljon opiskelukavereiden kanssa siitä, miten löytää tulevaisuudessa itselleen mieleinen työpaikka ja rakentaa mielekäs työura. Löytääköhän sitä omanlaisen työnkuvan, joka vastaa omaa osaamista, mutta jossa kohtaa lisäksi riittävästi haasteita.
Ovatko kaikki muut opiskelijat paljon valmiimpia ja kypsempiä työelämään kun valmistuvat koulusta? Ovatko kaikki parhaat työpaikat jo siinä kohtaa menneet, kannattaako niistä lähteä edes kilpailemaan? Toisin sanoen, onko vain parempi tyytyä ensimmäiseen työelämässä aukeavaan oveen, että takaa itselleen työllistymisen?
Ehkäpä alitajunnassa oli ajatuksia, että onko itse riittävä tietynlaiseen työtehtävään, taka-ajatuksena pelko ns. riittämättömyydestä työelämässä, vaikka työn intressit olisivat juuri itselleen mieluisat. Aina sanotaan, että jokaisella on oikeus haaveilla ja unelmoida jopa hieman mahdottomista asioista, sillä pienistä puroista se joki lopulta syntyy.
Jos vähättelee itseään. sulkee aika monta ovea itseltään.
Pienessä mielessäni kävin kuitenkin läpi, että millaista työtehtävää kannattaisi oikeasti tavoitella, mihin oma osaaminen lopulta riittää. Ovatko unelmat ja unelmaduuni liian suuria toteutettavaksi? Kuinka korkealle riman uskaltaa asettaa? Kuka lopulta määrittää, minne voin tulevaisuudessa edetä? Onko naisilla olemassa jokin näkymätön lasikatto, näkymätön raja, jonka yli on turha ajatella kurkottavansa?
Työelämä on näyttänyt minulle, että opiskeluaikainen stressi työelämän mahdottomuudesta ja raadollisuudesta on osoittautunut liian mustavalkoiseksi ajatteluksi.
Vastavalmistuneena päällimmäinen huoleni oli, miten itse pystyisi kairaamaan tiensä muka valmiiden huippuyksilöiden joukkoon työpaikalla. Jälkeenpäin ajateltuna mielessä oli turha huoli tittelin tai aseman tuomasta eriarvoisuudesta ja siitä, että ympärillä olevat työntekijät ovat lähtökohtaisesti paljon suurempia ja parempia.
Tärkeintä on se miltä tuntuu – ei se miltä näyttää
Jos vähättelee itseään. sulkee aika monta ovea itseltään. Työelämässä on mielestäni toiminut parhaiten se, että jokainen tilanne, kohtaaminen, on juuri aito, sellaista mitä se sillä hetkellä on, vaikkei se menisi tiettyjen virallisten raamien mukaan tai olisi suoraan oppikirjoissa opetettua.
Menevätkö asiat väärille raiteille, jos ei etene koko ajan tai ei saavuta parempia tuloksia? Mitä jos asiat eivät etene järjestyksessä, onko parempi luovuttaa?
Usein ihailemme sitä, mikä ulospäin näyttää hyvältä, eikä välttämättä tunnu sisällä lainkaan hyvältä. Onko se sen arvoista?
On myönnettävä, että välillä olen itsekin sortunut vertaamaan itseäni muihin suorittajiin ja suorituksiin, tavoittelemaan samoja asioita. Siinä kohtaa usein muistelen erään luennoitsijan, joka sparrauskeskustelun yhteydessä muistutti minulle:
”Usein ihailemme sitä, mikä ulospäin näyttää hyvältä, eikä välttämättä tunnu sisällä lainkaan hyvältä. Onko se sen arvoista, mieti aina kortin kääntöpuoli.”
Tärkeintä on se, mitä tunnemme, ei se, mitä elämämme näyttää ulospäin. Uratarinoita on erilaisia, ne voivat poiketa toisistaan, mutta jos haluttuun lopputulokseen päästään, niin sehän on tärkeintä! Matkan voi kulkea eri tavalla kuin muut, kunhan perille päästään. Lisäksi on hyvä muistaa, että matkasta kannattaa nauttia yhtä paljon kuin määränpäästä. Uskon, että jos on koko sydämellään mukana siinä, mitä tekee, on riittävä, onnistuu ja voi hyvin!
Jo muutama työelämässä vietetty vuosi on antanut paljon vastauksia avoinna oleviin kysymyksiin. Vuodet ovat osoittaneet, että työelämässä ei tarvitse olla korkkarit kopisten töitä ahertava jakkupukuinen bosslady.
Olen tullut siihen tulokseen, että jokainen lady on oma elämänsä bosslady, se ei liity työelämään tai muihin kunniatitteleihin. Jokaisesta meistä löytyy se sisäinen valo, ja ennen kaikkea palo, jolla jo arjen askareissa selviytynyt on ansainnut bosslady-tittelin ja sankarin viitan.
Kun minulta ilmestyi esikoiskaunokirja Elämä ensin, kustantamon kirjakaupassa sanottiin, että moni kirjailija kokee olevansa juuri kaunokirjan äärellä paljaimmillaan. Minulle paljaana oleminen tarkoittaa samalla sitä, että en pysty enää perääntymään ja piiloutumaan. Olen alttiina haavoittuvuudelle.
Paljauden ja altistumisen kanssa on ihanaa silloin, kun kannustetaan, kehutaan ja kannatellaan. Tiesin jo etukäteen, että tiukin paikka minulle tulee olemaan kritiikki ja se, että joku listaa julkisesti asiat, miksi kirja oli a) huono, b) naurettava, c) ”tyhmä” (eli ratkaisut ovat jollain mittareilla katsottuna huonoja).
Ehkä olet ollut tilanteessa, jossa olet tehnyt jotain itsellesi todella merkittävää, käyttäneet jonkin asiat tekemiseen paljon aikaa tai jokin asia on niin tärkeä, että se tuntuu sydämessä saakka? Tuossa kohtaa saattaa jännittää, pelottaa tai hävettää tuoda julki jotain niin tärkeää: entä jos minut teilataan? Ja sitten, KUN teilataan (se lienee aina jossain määrin väistämätöntä): miten ikinä selviytyä ja kerätä omat palasensa kasaan?
Minä menin palasiksi ensimmäisestä ei-kovin-hyvästä kritiikistä. Itkin ja kysyin itseltäni, että olisinko voinut jättää kirjan aivan kokonaan kirjoittamatta, ettei minun tarvitsisi kestää tätä TAI enkö voisi vaan sanoa itselleni, kuten reippaan ihmisen kuuluu: älä välitä, näitä nyt on – tai jotain muuta, joka ohittaa tunteen saa näyttämään siltä, ettei tunnu missään.
Olisi helppoa purra hammasta, yrittää liennyttää tunne mielen rationaalisilla selityksillä ja jatkaa hiljaa itsekseen pienen sydämenpiston kera ja pelätä joka hetki, että paljastun myös siinä, että en ollut vahva. Itkisin salaa, silloin kun kukaan muu ei ole näkemässä. Tai ehken edes itkisi vaan kääntäisin huomioni toisaalle.
Sen sijaan kerroin omille kavereilleni Facebookissa, että olen rikki. Itkettää. Ja tuntuu todella pahalta. Kun en jäänyt yksin häpeämään tunteeni kanssa, sain tukea ystäviltäni ja tuttaviltani. Sain kuulla, etten ole yksin tällaista tunteiden kanssa. Ja että vaikka kuinka harjoittelee elämää, kritiikki sattuu – ja se ok. Se ei ole hävettävää. Sitä ei tarvitse ratkaista. Mutta siitä täytyy ehdottomasti puhua, ettei kukaan jäisi yksin nolon tunteensa kanssa.
Tällaista kannustusta minä sain – ja haluan jakaa nämä viisaat sanat kaikille muillekin, jotta kun sinusta tuntuu siltä, että olet vääränlainen, teet väärin tai et ole hyvä, voit painaa nämä sydämeesi:
1. ”Itse en sais mitään tommosta aikaan, mitä sä oot saanu, tuskin moni muukaan.”
Ehkä epäonnistumisen kokemuksen keskellä mietit usein niitä, jotka ovat tehneet ja onnistuneet paremmin? Mietinpä sitä, että SINÄ teit – kuinka moni muu ei?
2. ”Maailmassa ei ole mitään niin hyvää asiaa, etteikö se saisi valtavasti negatiivista palautetta ja kommentteja.” – kokenut toimittaja
Vain mielikuvissa voi olla turvassa epäonnistumiselta tai kritiikiltä. Oikeassa maailmassa se on ensin kohdattava ja sitten tunnettava läpi.
3. ”Avoimena oleminen on riskin ottamista, iskut tulevat perille saakka. Tulkoot. Jokainen niistä auttaa harjoittamaan sietokykyä, avoimuuden riskin hyväksymistä. Kyllä sä pärjäät, tämänkin kanssa!” – kokenut kirjailija
Kun olet avoin hyvän vastaanottamiselle ja uskallat nauttia siitä, sen avoimena olemisen mukana tulee myös kipeältä tuntuvat iskut. Et voi saada vain toista. Mutta voit menettää molemmat.
4. ”Yli 45 vuotta toimittajanakaan ei ole kasvattanut nahkaa niin paksuksi, etteikö ilkeä kritiikki satuttaisi. Ja vaikka kuka sanoisi, että älä välitä, välittää kuitenkin. Voin kuitenkin lohduttaa, ettei siihen kuole.” – kokenut toimittaja
On ok antaa tunteen tulla. Ja on ok antaa tunteen mennä. Se satuttaa aikansa, mutta siihen ei kuole. Elämä kantaa senkin.
5. ”Kielteinen ei mitenkään muuta myönteistä.” – kokenut kirjailija
Kipeältä tuntuvan kritiikin hetkellä tuntuu, että kaikki hyvä, mitä on kuullut, pyyhkiytyy maailmasta. Mutta se pyyhkiytyy vain hetkeksi fokuksesta, koska kaikkein vahvin tunne ottaa vallan. Ja usein kaikkein vahvin tunne on se ikävältä tuntuva tunne, joka horjuttaa meitä. Hyvä on silti edelleen olemassa <3
6. ”Me ihmiset kuljemme eri polkuja, joten ihmisillä ei välttämättä ole sama taajuus.” – kokenut musiikkimedian taustavaikuttaja
Katsomme maailmaa eri kokemuksista, eri näkökulmista ja eri silmälasein. Yhdestä kokemusmaailmasta luotu asia ei välttämättä pysty avautumaan toiselle sellaisena kuin sen oli tarkoittanut. On myös niin, että pystymme ottamaan vastaan sellaista, mitä itse pystymme ymmärtämään.
7. ”Muista, että voit myös vaikuttaa lukijoiden elämään hyvällä tavalla – on niitä, jotka kokevat kirjan voimakkaasti samaistuttavaksi ja saavat siitä voimaa.” – kirjailija
Aina kun luo maailmaan jotain hyvällä aikeella, se löytää myös ne ihmiset, joita hyvä hipaisee.
8. ”Tollanen menee ihon alle, mutta rohkeaa on sanoa se ääneen, eikä jäädä omaan häpeään pyörimään!”
Moni ei oikeasti välitä, mutta kauhean moni myös oikeasti välittää ja se oikeasti tuntuu. Maailma ympärillä saattaa näyttää reippaalta, mutta todellisuudessa se näyttää reippaalta siksi, että emme puhu siitä, että sattuu. Osallistumme yhdessä näytelmään, jossa sanotaan muille, että ”ei täs mitään”, koska emme halua näyttää heikoilta, joihin ei järkipuhe toimi.
9. ”Joskus ihmisillä on palava halu tehdä itse, mutta jotain puuttuu, ehkäpä rohkeutta. Silti sisällä kuohuu, että tekisin itse paremmin, tai että ei tuo niin hyvä ollut.” – muusikko-kirjoittaja
Sinä teit ja sait kurjalta tuntuvaa palautetta, mutta: Sinä. Teit. – Katso ympärillesi, kuinka moni muu teki? Vain tekemällä voi muuttaa maailmaa – ei vain kritisoimalla.
10. ”Omat kriitikot kannattaa valita huolella, eikä ottaa palautetta tässä maailmassa vastaan ihan keltä vaan. Jos haluaa siis kehittyä, niin on hyvä saada laadukasta (ei lannistavaa) palautetta, jossa on oikeasti tarkoitus rakentaa lisää hyvää kanssasi.”
Luin tämän samansisältöisen pointin joskus ”häpeätutkija” Brené Brown’n kirjasta Rohkaiseva johtaja, ja ajatus oli järisyttävä. Olin aina ajatellut, että kaikki kritiikki palvelee ja tulee ottaa tasavertaisena vastaan. Pahimmillaan se kuitenkin estää tekemästä niitä asioita, joita moni muu kaipaa.
11. ”Sanoilla voi satuttaa syvältä tai niitä voi käyttää koskettamaan muita.”
Meillä on aina valinnan mahdollisuus. Itsellä ja muilla.
12. Pätkä haavoittuvuudesta Katri Syvärisen kirjasta Vuoden paras päivä:
”Luova itsensä ilmaiseminen ja sielunsa näkyväksi tuominen on samalla asettumista alttiiksi muiden reaktioille, niin arvostelulle kuin kehuillekin. Suojakuoret putoavat: yhtäkkiä esillä olet Sinä, puhtaana ja aitona, samalla epätäydellisenä ja keskeneräisenä. Uudet vedet kutsuvat ja sinä huudat vielä pelastusvenettä – olo tuntuu turvattomalta.
Haavoittuvuus on sitä, että maailman melskeessä kerta toisensa jälkeen palaat sydämesi polulle, jossa kuulet sinua kutsuttavan ja josta et oikeastaan koskaan poistunutkaan. Haavoittuvuus on sitä, että näyttäydyt omana itsenäsi ja seuraat sisintäsi siitäkin huolimatta, että saatat kokea jotain, mitä kutsutaan epäonnistumiseksi. Sitä voi myös kutsua oppimiseksi – tai vaikka seikkailuksi.
Riski on, että kaikki ei mene niin kuin toivoisit. Voi myös olla, että kaikki menee paljon paremmin.
Kasvumatkalla haavoittuvuuden tunne ei ole este eikä edes hidaste vaan matkan tärkein osuus. Vaikket pääsisi sinne minne haluat, olet saavuttanut riittävästi, kun uskallat ottaa riskin. Roolien sisällä on piileskelty tarpeeksi – maailma haluaa nähdä sinut eikä suojakuortasi.
Aina on niitä, jotka huutelevat sivusta. Haavoittuvuutta tutkiva Brené Brown kertoo romahtaneensa joskus kritiikin äärellä, kunnes hän ymmärsi, että nimettömiä valittajia ei kerta kaikkiaan lasketa. Jos ei uskalla itse astua areenalle nimellään ja kasvoillaan, tehdä virheitä tai ainakin antaa palautetta rakentavasti, saa jäädä kasvottomaan katsomoon.
Voit huokaista jo nyt helpotuksesta, sillä et tule olemaan täydellinen. Virheetöntä ei ollut olemassa ennen sinua eikä tule sinun jälkeesikään. Sinunkaan ei tarvitse olla. Arvokkainta on, että ylipäätään uskallat vastata sielusi kutsuun.
Haavoittuvuus tuntuu ehkä huteralta, mutta todellisuudessa se on ainoa vakaa pohja kestävälle tielle. Jos rakennat kaiken vahvuuksiesi varaan, joudut koko ajan pelkäämään, että heikkoutesi paljastuvat. Kun tuot tarinasi esiin sellaisena kuin se on, juuri sinulle oikeimmat ovet avautuvat.” (kurkkaa Vuoden paras päivä -kirja TÄSTÄ.)
P.S. Ei ole vääriä tai noloja asioita tuntea itsensä satutetuksi – se ei liity siihen, onko sanoja TARKOITTANUT satuttaa. Tunne on aina totta. Ja se on aina oikea.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja: Terapeutti, pappi ja tietokirjailija Miia Moisio
Oletko väsynyt suorittamaan ja kantamaan vastuuta? Onko sellainen olo, että on pakko tehdä, koska kukaan muu ei tee? Huolehditko muista jo lapsena?
Ylivastuullisuus on meillä Suomessa kovin tuttu ilmiö. Varovaisesti uskallan sanoa, että meillä erityisesti naiset ovat tosi kovilla. Perhe- ja työelämä vie monelta mehut. Elämä on usein sitä, että huolehdittavaa on tosi paljon – oikeastikin niin paljon, etteivät yhden ihmisen voimat meinaa riittää.
Uupumus on niin tavallista, että siitä voitaisiin masennuksen ohella puhua kansansairautena. Työuupumus on vakiintunut termi, ihan hyvin voitaisiin puhua myös arkiuupumuksesta.
Usein työuupumuskin on kokonaisvaltaista, ei pelkästään työhön liittyvää uupumusta.Yllättävän harva paljosta huolehtiva osaa tuntea sen, että syvällä itsessä on valtava uupumus, jolle oikeasti pitäisi tehdä jotain, ennen kuin tulee totaalinen pakkopysäytys.
Ylivastuullisuus voi olla selviytymiskeino
Ylivastuullisuus on usein lapsuudessa opittu selviytymisen keino silloin, kun omat tarpeet eivät ole tyydyttyneet. Lapsi oppii kasvuympäristössään sen, millainen olemisen tapa on sallittua ja ei sallittua.
Ylivastuullisuuteen taipuvaisten ihmisten perheissä on usein päihteiden käyttöä ja muuta poissaolevaa tai vastuutonta vanhemmuutta. Lapset ottavat näissä perheissä ikätasoonsa nähden enemmän vastuuta kuin heidän kuuluisi ottaa ja pyrkivät ikäänkuin paikkaamaan sitä, ettei vanhempi osaa tai pysty.
Osa ylivastuullisuudesta on myös mallista opittua. Ylivastuullisuuden taustalla voi kyllä olla myös tiedostamatonta häpeää ja syyllisyyttä.
Ylivastuullinen ja alivastuullinen vetävät toisiaan puoleensa
Usein vastuunkantaja löytää lähelleen alivastuullisia ihmisiä tai hän tekee lähellään olevista alivastuullisia, esimerkiksi lapsiaan hän voi haluta säästää liialta vastuulta.
Ylivastuullinen saattaa vahingossa opettaa lapsilleen, etteivät he osaa tai pysty ilman hänen apuaan. Oikeasti lasten itsetunto kohoaa, kun he kokevat onnistumisia tilanteissa, joissa he saavat kantaa vastuuta ikätasoonsa sopivista asioista.
Parisuhteista löytyy ihan hirvittävän usein vastapari ylivastuullinen-alivastuullinen. Näissä parisuhteissa kuvio toimii usein jonkun aikaa. Kipuilu, syyttely ja valtataistelu alkavat yleensä jossain kohtaa, ja molemmat voivat huonosti.
Huomattavaa on muuten sekin, että ylivastuullinen kantaa usein vastuuta nimenomaan muista ja on vastuullinen suhteessa heihin, mutta vastuuta omista tunteista ja tarpeista voi olla vaikea kantaa.
Ylivastuullinen saattaa tuntea, että hänen tulee suojella muita liialta vastuulta, mutta ei huomaa, ettei suojele siltä itseään vaan päinvastoin. Ihan kuin ikuinen vastuunkantaja jaksaisi kantaa vastuuta enemmän kuin muut, näin hän itse saattaa luulla.
8 tapaa hellittää liiallisesta vastuunkantamisesta
Jos toivoisit, ettet enää kantaisi niin paljon vastuuta, voisit:
1. miettiä, mitkä kaikki asiat sinua kuormittavat. Yritä katsoa elämääsi mahdollisimman rehellisesti
2. miettiä, onko elämäsi jatkuvaa suorittamista ja keskeneräisyyttä
3. pohtia, mistä ylivastuullisuutesi kumpuaa – vastuunkannon juuret löytyvät todennäköisesti lapsuudestasi tai nuoruudestasi
4. opetella läsnäolon taitoja, jotta opit tiedostamaan jaksamistasi ja rajojasi, josta seuraa se, että voisit harjoitella rajojen asettamista ja syyllisyyden tunteen sietämistä
5. harkita sitä, että asetat edes joskus omat tarpeesi muiden tarpeiden edelle
6. harkita avun pyytämistä ja vastuun jakamista
7. alkaa pikku hiljaa luoda sellaista elämää, johon mahtuu kohtuullisen vastuun lisäksi iloa ja rentoutta
8. opetella tykkäämään itsestäsi sellaisena kuin olet – ilman että oma ihmisarvo pitää ansaita kohtuuttomalla tekemisellä ja vastuunkannolla.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja: opettaja, kirjailija ja retriitinohjaaja Susanna Erätuli
Silloin kun en vielä ollut äiti, tiesin millainen äiti minusta tulisi, jos minusta tulisi äiti. Läsnäoleva, innostava, askarteleva, luonnonmukainen, leipova, huumorintajuinen, herkkyyden huomioiva ja niin edelleen. Lista taisi olla aika pitkä. Korkeat odotukset äitiydessä onnistumiseen olivat siis olemassa jo ennen vanhemmuutta.
Heti äitiyden alkumetreillä sain huomata, ettei sisäisiin ja ulkoisiin odotuksiin vastaaminen olekaan aivan yksinkertaista. Miten onnistun tässä? Minkälainen tulevaisuus meitä odottaa?
Näitä asioita vanhemmat ovat kautta aikojen ja maailmankolkkien pohtineet. Lapsen mukana syntyvät ilon ja onnen lisäksi vastuu ja huolet. Onneksi syntyy myös äidinvaisto, jonka kuulemista saa harjoitella.
Vastasyntyneen vierellä kaiken ainutkertaisuus on todellista. Jos tuohon ihmeellisyyteen ei pystykään vastaamaan niin hyvin kuin haluaisi tai odotetaan, syntyy vaikeita tunteita. Silloin yrittää kenties enemmän, että saisi kaiken toimimaan.
Lapsi myös muuttuu silmissä. Juuri kun luulet tietäväsi mikä toimii, hän osoittaakin uutta. Hän on elämän liittolainen, yhtä muuttuva kuin elämä itse. Onneksi myös äiti saa muuttua. Tulee monia uusia vaiheita ja mahdollisuuksia.
Minkälainen on hyvä äiti?
Jos lapsi kompuroi elämänsä varrella, katse kääntyy kuitenkin usein kysyvänä äidin suuntaan – myös äidin oma katse. Mitä teit tai jätit tekemättä?
Harva äiti ilmoittaa, että on hoitanut tehtävänsä täydellisesti. Tavallisempaa on tasapainotella riittämättömyyden, syyllisyyden ja huonommuuden tunteiden kanssa ainakin jollain äitiyden osa-alueella. Keskity silloin siihen, mikä sujuu – kaikilla sujuu jossain.
Hyvinvointiin liittyvää tietoa on myös nykyään paljon tarjolla. Tietojen keskinäinen ristiriitaisuus voi lisätä epätietoisuutta ja oikean valinnan painetta. Suvun, läheisten ja tuttujen lisäksi vertailukohtana on koko maailmanlaaja verkko ideoineen. Äitiyden lisäksi odotukset voivat kohdistua työhön, asumiseen, parisuhteeseen, unelmien toteuttamiseen tai terveyteen.
Jos perheen henkiset ja konkreettiset tukiverkot ovat samaan aikaan hatarat, ei ole ihme, jos välillä väsyttää. Uupuneena ihan tavallisetkin asiat kärjistyvät. Se on luonnollista. Et ole ainoa, joka väsyy, ja jota tympii, vaikka huonolla hetkellä siltä tuntuukin.Se ihmisyyden mekanismi, joka saa pohtimaan, onko toiminut oikein, on tarkoituksenmukainen, mutta se voi kääntyä itseä vastaan. Välillä kurssia pitää tarkistaa, mutta itsensä soimaaminen ei ole paras keino siihen.
Epätäydellisyyden sietäminen – siis ideaalien ja todellisuuden välisen eron sietäminen – on yksi äitiyden suurista oppitunneista. Jos hyväksyt sen, ettet aina pysty siihen, minkä tiedät mahdolliseksi, päästät itsesi ja muut helpommalla.
Nyt neljän lapsen äitinä, 20 vuoden kokemuksella äitiydestä, minulla on periaate: pidän rakkaudesta kiinni ja toivon, että se riittää.
ÄITI HYVÄ,
Kaikkeen et pysty, vaikka kuinka haluaisit,
sillä ihmiset ovat rajallisia.
Tarkista välillä se, mitä itseltäsi odotat.
Onko se toteutettavissa ja inhimillistä?
Liian moni joutuu jaksamaan yksin,
vaikka kenenkään ei kuuluisi.
Ihmisyyden väistämättömät vaikeudet
kuuluu ratkoa yhdessä.
Rakenna äitiyttä omista lähtökohdista,
ja keskity vertailun sijaan vahvuuksiin.
Vanhemmuus ei ole suoritus, kilpailu tai pikajuoksu,
vaan pitkän linjan työtä tärkeiden asioiden eteen.
Entä jos jotain menee vinoon?
Kyllä kaikilla jotain menee vinoon.
Toivon, että se kaikki, minkä kanssa ponnistelet,
selkenee, oikenee ja avautuu.
Jos ongelmat kasaantuvat, jaa ensin yksi huoli.
Vyyhdin keriminenkin aloitetaan yhdestä kohdasta.
Annos haikeutta on kai mukana myös silloin,
kun kaikki on oikein hyvin.
Jos koti on kaaoksessa, niin sitten se on,
kyllä kaiken järjestymisellekin on aikansa.
Ja eikö muka kaaos ole elämää, siinä missä järjestyskin?
Väsyneenä tarvitset ensin lepoa,
et tähtiä taivaalta tai uusia tavoitteita.
Ja jos lapsilta kysyttäisiin,
he kai tahtoisivat äitiensä nauravan ja joskus leikkivän.
Rakkauden runsaudessa lapsi on armollinen,
mutta tarkkanäköisyydessä armoton.
Hän näkee lävitsesi, tuntee sisältäpäin,
auttaa antautumaan.
Rakkaus, yhteys ja voima –
opettele luottamaan niihin.
Vaisto, rohkeus ja suoja –
kuuntele hengitystä.
Lapsella on oma polkunsa –
kaikkeen et voi vaikuttaa, eikä tarvitse.
Lapsi on elämänkin lapsi,
ja elämä kantaa.
Jos elämä tuntuu joskus suorittamiselta ja vastuu liiankin painavalta, kannattaa lukea myös teksti:
Milloin keksimme, että on ihmisestä erillinen luonto? Me kaikki ihmiset olemme luontokappaleita. Ei ole meistä erillistä luontoa. Kun kosketat toista ihmistä, kosketat luontoa. Kun kosketat vasemmalla kädelläsi oikeaa käsivartta, kosketat luontoa. Kokeile oman käsivartesi koskettamista tämän oivalluksen kanssa. Miltä tuntuu koskettaa luontoa? Olet samaa luontoa planeettojen, auringon ja tähtien kanssa.
Samalla tavalla olemme osa elämää, ja sen jatkuvaa muutosta, kasvua ja laajenevaa tutkimusmatkaa. Kuitenkin joskus voi tuntua, että olemme kovin yksin suuressa universumissa ponnistelemassa oman pienen onnemme puolesta haastavissa tilanteissa ja olosuhteissa. Emmekä ole välttämättä edes pyytäneet paljoa.
Mistä sitten tämä erillisyyden kokemus johtuu?
Erillisyys johtuu mielikuvista
Sanoisin, että erillisyyden juuri on mielikuva itsestämme. Sillä on käyttötarkoituksensa. Se auttaa orientoitumaan aikaan, paikkaan ja ihmisten luomaan maailmaan. On hyvä oppia pitämään huolta omasta itsestä erillisenä olentona. On tärkeää tunnistaa mitä tarvitsee ja kaipaa ja toisaalta mitä ei. On hyödyllistä osata pyrkiä kohti haluamaansa ja osata myös asettaa terveitä rajoja.
Uskon, että on mahdollista kokea samanaikaisesti tervettä erillisyyttä, joka mahdollistaa omasta ainutlaatuisesta itsestä huolehtimista, ja yhteyttä kaiken kanssa.
Syvä yhteyden tunne voi saada aikaan syvän turvan kokemuksen, sisäisen täyttymyksen ja kokemuksen, että on kotona elämässä. Tämä taas mahdollistaa autenttisen itsen ilmaisemisen ja näkyväksi tekemisen. Tätä melkein kaikki ihmiset kaipaavat.
Haluan jakaa tässä metsäisen harjoituksen, jota voi myöhemmin tutkia missä vain. Harjoitus pyrkii muistuttamaan, että olemme yhtä luonnon ja elämän kanssa. Sen tarkoitus on auttaa murtautumaan ulos itsekeskeisistä mielikuvista ja oivaltamaan, että ei ole koskaan ollut erillinen luonnosta ja elämästä.
Tämän harjoituksen tulisi avata myös syvää spontaania myötätuntoa ja halua auttaa kaikkea elävää. Jos se saa käpertymään vain pieneen itseen, niin silloin suosittelen löytämään lisää rakkautta muiden harjoitusten avulla tai vaikka elämällä arkista auttamisen täyteistä elämää.
Harjoitus yhteyden löytämiseen
1) Mene kauniiseen, rauhalliseen ja ravitsevalta tuntuvaan metsäpaikkaan.
2) Rentoudu – erityisesti päästä kasvot, rintakehä, hartiat, vatsa ja lantion alue rennoksi.
3) Tämän jälkeen anna huomiosi ja katseesi vaeltaa rennosti ja vapaasti luontoympäristössä.
4) Seuraavaksi totea sanoin ääneen tai mielessäsi, jos mahdollista oivalla vain, että jokainen asia johon huomiosi osuu on minä. (eli siis sinä, joka tätä harjoitusta teet)
Hyvin voi alkuun todeta. Puu – minä. Kanerva – minä. Lintu – minä. Kallio – minä. Pilvi – minä. Ja niin edelleen. Mutta kun oivaltaa mistä on kyse, niin usein riittää, että huomio vain osuu johonkin. Tällöin sitä on kuin hyväksyvä läsnäolon avaruus, joka sisällyttää kaiken.
Harjoitusta voi kokeilla moniin asioihin
Moni voi alkuun huomata, että kauniita asioita voi olla helpompaa sisällyttää osaksi itseä. Onkin seuraavan tason oivallus, kun mielen mielestä ”rumat, rikkinäiset ja muut epätäydelliset” asiat voi vain hyväksyen sisällyttää mukaan.
Harjoitusta myöhemmin voi kokeilla myös vaikka kaupunkiympäristössä. Kun lopulta voi katsoa ”mielen mielestä rumaa ja epätäydellistä” asiaa tai ihmistä ja vain sisällyttää sen mukaan, niin silloin tämä harjoitus voi todella avata sydämen ihmisiä, elämää ja itseä kohtaan.
Samoin voi harjoittaa hyväksyntää sisällyttämällä osaksi itseä kehon osia, ”epätäydellisiä” kehon osia, tunteita, aistimuksia ja tietenkin myös epämiellyttäviä tunteita ja aistimuksia. Kaiken voi sisällyttää itseensä.
Jotakin voi rentoutua syvällä sisimmässä, kun ei tarvitse ylläpitää erillisyyden kokemusta huonoista asioista, joita ei halua olla ja hyvistä asioista, jotka haluaa olla. Moni on varmasti huomannut, että vauvat, jotka elävät ilman erillisyyden kokemusta, ovat hyvin rentoja ja hengittävät vapaasti?
Maailman ja ihmisten arvostelu on aina merkki, että samaa tekee myös itselleen. Jos todella hyväksyy maailman ja ihmiset, niin silloin hyväksyy myös itsensä.
Tämä harjoitus on rakkauden harjoitus. Joogatraditioissa kuvaillaan kahta polkua syviin oivalluksiin. On rakkauden polku, joka muistuttaa, että on itse kaikki mitä havaitsee (I am that). On myös viisauden polku, joka muistuttaa, että ei ole mitään mitä havaitsee (not this, not that).
Kun todella hyväksyn maailman ja ihmiset, niin hyväksyn itseni.
Kun todella hyväksyn itseni, niin hyväksyn maailman ja ihmiset.
Hieman samoihin oivalluksiin vie Metsässä – uppoudu metsään, itseen ja elämään -kirja (s.214-219). Siellä on luku ”Yhteyden syventäminen luontoon ja kaikkeen” ja oivallinen harjoitus ”elämään uppoutuminen”.
Laura Kiviahon, Lotta Riekin ja Lyyli-koiran perhe asustaa tällä hetkellä Helsingissä. Laura ja Lotta tapasivat toisensa poikkeusaikana, rakastuivat ja muuttivat yhteen. Poikkeusaikana seurustelu on opettanut heitä rakastamaan syvemmin ja hyväksymään toisen sellaisena kuin hän on.
Meidän parisuhde on tuore ja alun tapailuvaihe jäi kokonaan pois poikkeusolojen takia. Molemmilla meneminen ja seikkailu on ollut aina elämässä läsnä, joten olemme olleet ihan uuden äärellä, kun aloitimme yhteisen matkamme poikkeustilassa vetäytyneinä kotioloihin.
Poikkeusaika riisui meistä ja elämästämme kaiken ylimääräisen pois ja jäimme paljaiksi. Ei ole voinut paeta itseään, arkeaan tai omaa kumppaniaan humputuksiin, vaan on päässyt näkemään ja kokemaan toisesta laajan kirjon erilaisia puolia. Osa näistä puolista on ollut sellaisia, joita ei ole pystynyt valjastamaan vielä itselle, mutta kovasti haluaisi. Tämä on luonut välillä epämukavuutta ja kumppania on ollut vaikea kohdata. Silloin on pitänyt reflektoida ja tunnustaa itselle, miksi jotkin piirteet toisessa ärsyttävät.
Nukumme, heräämme, työskentelemme, lenkkeilemme ja käymme kaupassa yhdessä joka päivä ja viikko. Se ei onneksi ole tuntunut meidän suhteessa siltä, että olisi pitänyt juosta toista karkuun, vaan päinvastoin. Olemme oppineet rakastamaan ja inspiroitumaan toisistamme vielä enemmän. Toisen kanssa viettämä aika on ollut hyvä alusta parantaa kommunikaatiotaitoja, joita jokaisessa suhteessa tarvitaan. Me olemme tietoisesti harjoitelleet riisumaan omaa egoamme kommunikoinnin keskellä, jotta molemmat ovat tulleet kuulluiksi ja ymmärretyiksi.
Muista, että sinun ei tarvitse päästä sanomaan aina viimeistä sanaa – ette ole vastustajia, vaan pelaatte kumppanisi kanssa samassa tiimissä. Hyväksy se tosiasia, että teidän ei tarvitse olla aina kaikesta samaa mieltä. Nähkää erilaiset näkökulmat rikkautena ja omaa maailmankuvaa laajentavina mahdollisuuksina.
”Muista, että sinun ei tarvitse päästä sanomaan aina viimeistä sanaa – ette ole vastustajia”
Molemmat olemme arvostaneet yhteistä aikaa mahdollisuutena itsemme, unelmiemme ja myös pelkojemme tutkiskeluun toistemme kautta ja yhdessä pohtien. Joutilaisuus on ollut suloinen maailma, jossa olemme päästäneet myös sisäiset lapsemme valloilleen. Me olemme pitäneet arjessa mukana leikkisyyden ja kosketuksen, koska ne ovat meille tärkeitä. On ollut vapauttavaa näyttää puolisolle, mitä kaikkea ihanaa ja kamalaa omaan itseen kuuluu ja tuntea toisen hyväksyntä ja rakkaus. Silloin, kun itkettää, itke ja silloin, kun olet uupunut, sano asia ääneen. Kumppanina riittää, että antaa tilaa toisen tunteille ja on hänelle läsnä.
Poikkeustila on tuonut oman itsen reflektoinnin lisäksi myös paljon ajatuksia parisuhteesta ja siihen liittyvistä toiveista sekä myös kehityskohdista. Seesteisesti soljuvan dynamiikan syntyminen tai toisen rytmin tunnistaminen ja ymmärtäminen harvoin ilmestyvät tyhjästä ilman yhteistä harjoittelua ja tutustumista siihen, miten me toimimme yksilöinä eri tilanteissa ja hetkissä.
Elämä on ollut poikkeusaikana hyvin arkista ja toistanut itseään. ”Päiväni murmelina” vai miten se meni? Seikkailuja kodin ulkopuolella ei ole ollut, mutta toisaalta on ymmärtänyt läsnäolon ja pysähtymisen tärkeyden ja sen arvon meille yksilöinä, mutta myös pariskuntana.
Moni pariskunta turvautuu erilaisten ulkoisten asioiden tuomaan vaihteluun ja niillä arjen kuorruttamiseen täydemmäksi ja onnellisemmaksi. Meidän kohdalla on ollut helpottavaa huomata, ettemme tarvitse ainoatakaan luksuslomaa tai suuria spektaakkeleita, sillä tavallisen arjen keskellä pystymme itse luomaan omat seikkailumme yhdessä ja ammentamaan iloa toisesta. Olemme nauttineet kauniista kotivaatteista, hitaista aamuista ja juhlakattauksesta siivouspäivän kunniaksi.
”On ollut helpottavaa huomata, ettemme tarvitse ainoatakaan luksuslomaa tai suuria spektaakkeleita, sillä tavallisen arjen keskellä pystymme itse luomaan omat seikkailumme”
Ne on ne pienet asiat ja hetket, jotka loppujen lopuksi oikeasti merkitsevät, näkyvät ja tuntuvat meissä ja elämässämme. Kun mietimme suurempaa kuvaa, on paljon tärkeämpää tehdä jokapäiväisestä elämästä seikkailua kuin käydä seikkailuilla silloin tällöin.
Viimeinen vuosi on kyllä hyvin tuonut juuri tähän perspektiiviä. Pienten asioiden juhlistaminen ja kiitollisuus kaikesta hyvästä, mitä toisen kanssa on luonut, ovat korostuneet ja tuoneet meille ainakin varmuuden siitä, että se oikea maailman rakkain tyyppi on tuossa vierellä.
Kirjoittajista
Laura Kiviaho ja Lotta Riekki sanovat olevansa toisilleen muusia. Heillä on vahva usko siihen, että yhdessä he voivat olla mitä vain ja tehdä mitä vain. Heidän missionsa on tuoda mahdollisimman monelle inspiraatiota ja työkaluja täyttämään elämä rakkaudella.
Laura on LCF Life Coach ja jakaa Instagramissa tilillään @favouritefeeling_ pohdintoja rakkaudesta, itsensä kehittämisestä ja parisuhteesta.
Hidasta elämää -blogissa Laura ja Lotta kirjoittavat yhdessä siitä, mitä kaikkea rakkaus heille on ja millaista perhe-elämä on ollut poikkeusoloissa.
