Olin luullut, että minussa on jotain vikaa, kun asiat tuntuvat niin monelta ja ovat niin ristiriitaisia. Muistan, kun joskus 5-6 -vuotiaana olin jäätävän hämmentynyt siitä, miten VOI olla niin, että maailmassa on sotia ja nälänhätää. Ja samaan aikaan miten voi olla tämä yhteys sisäisyyteeni, joka on loputonta rakkautta ja iloa. Miten VOI OLLA, että aikuiset puhuvat tai tekevät jotain, mutta alla on selvästi jotakin ihan muuta. Ja tuhat muuta ristiriitaisuutta.
Kasvaessani ja nuorena olin ihan hiton pihalla ja hämmentynyt, kun kaikki tuntui niin ristiriitaiselta koko ajan. Luulin, että sen ei kuulu olla niin ja että minussa on vikaa, että asioiden pitäisi olla selkeitä ja kaikki olisi paremmin, jos en tuntisi ja ajattelisi asioita niin monesta kulmasta ja kaikkea yhtä aikaa. Ja jestamandeera, jos olenkin unohtanut jonkun tulokulman, sitten käy huonosti!
Ikään kuin olisi jokin määränpää, jossa olen ”oikeanlainen”, elämä on ymmärrettävää tai yksiulotteista – ja sitten minulla olisi hyvä olla. Mutta se ei ole elämän luonto. Elämän luonto on syntyä, kuolla, vaiheilla, muuttua. Meihin ihmisiin sattuu, rakastamme, menetämme, löydämme, kadotamme, olemme pihalla, selkeydessä, yhteydessä, pois yhteydestä, terveitä, sairaita, ja välillä ei ole hajuakaan, olemmeko tätä vai tuota vai kaikkea, siellä vai täällä. Muutumme, jumitamme, kasvamme, nitkuttelemme, kärvistelemme ja säkenöimme, ja aika usein tunnemme vähän kaikenlaista sekaisin. Ja joskus haluamme piilottaa, hukuttaa ja unohtaa kaikki tunteet, tai ainakin osan.
Ajattelen, että kun on oikeasti elossa, tuntee tunteita ja tuntemuksia ja asioita monin ulottuvuuksin ja katselee avoimin silmin ja sydämin (tai kiinninnäisin), ei VOI olla kokematta, että asiat ovat ristiriitaisia. Elämä ON ristiriitaista. Ihmiset OVAT ristiriitaisia.
Ja siihenkin voi oppia relaamaan ilman, että kaikkea tarvitsee tajuta, saattaa loppuun, eheyttää, löytää henkisiä tai mitään muitakaan vastauksia. Syvin luontoni – elämä itse – on ristiriitainen, ja samalla kokonainen, intact. Arvokasta, mistään riippumatta. Asiat voivat ja saavat olla monia yhtä aikaa.
Kun sisäinen turva vahvistuu, syvenee myös hyväksyminen ja antautuminen elämälle. Itseään ei tarvitse enää suojella niin hulluna, koska ironisesti tietää jo, että elämä sattuu kuitenkin välillä. Elämää ei tarvitse eikä voi tehdä ”oikein”, eikä kivulta oikeasti voi suojautua. Kun turva syvenee tietää, että kaikesta selviää, ja että kenties elämää ei ole millään tavalla tarkoituskaan hallita. Se on paradoksi, koska moni meistä uskoo, että jos en hallitse ja pinnistele, jos päästelen vähän irti ja sallin itselleni hyvää, en saa mitään aikaan ja ote lipeää. Se uskomus on turvattomuutta ja kumpuaa sieltä, missä ei ole oppinut taitoja kannatella itseään. Aikuisena suurin osa meistä saa opetella noita taitoja. Ja kun ei enää pinnistele niin kovin, oma elämänvoima vapautuu virtaamaan rohkeasti kohti itseä kutsuvia, itselle oikeita juttuja.
Turvan syvetessä elämää ei ehkä koekaan enää heittelevänä, eikä itseään sen uhrina. Vaan voikin alkaa löytää itseään mysteerin matkalaisena. Ristiriidoista voi myös nauttia ja ammentaa. Eikä turvassa itsensä kanssa ollessaan tarvitse kärsiä niin hirveästi, kun asiat tai elämä ei ole niin kuin mieleni haluaisi. Kun avaa oven, uteliaasti ja valiten uskoa ettei elämä halua pahaa eikä sen tarkoitus ole rankaista, asioihin ja kokemuksiin voi löytää uskomattoman moniulotteisia ja rikastuttavia kulmia. Silloin hommelista tulee seikkailu – ihan tästä tavallisesta, ihmeellisestä, arkisesta, omasta pienestä, suuresta elämästä.
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Erityisesti meillä erityisherkillärajatja niiden tärkeys korostuvat. Terveiden rajojen avulla pystymme pitämään huolta omasta jaksamisestamme ja suojaamaan itseämme ylikuormittumiselta.
Itselläni on taustalla vaikea uupumus, ylikunto ja uusimpana tulokkaana fibromyalgia (kipu- ja uupumusoireyhtymä) eli krooninen sairaus, joka vaikuttaa elämääni pysyvästi monella osa-alueella.
Näin ollen omat lähtökohtani ovat jo sellaiset, että rajoja on ihan pakko vetää ja niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota tai omat voimat loppuvat hyvin nopeasti.
Kuten uupumistaustastani arvata saattaa, vielä joitain vuosia sitten minulta puuttui hyvinvointiani tukevat rajat lähes kokonaan – tai en ainakaan ymmärtänyt niiden tärkeyttä. Enemmän minulle merkitsi se, kuinka paljon sain aikaan ja miten tehokas olin.
Mitä rajat sitten tarkoittavat?
Kun puhutaan rajoista, niillä voidaan tarkoittaa muun muassa sosiaalisia rajoja, joita on hyvä vetää ainakin joidenkin ihmissuhteiden kohdalla. On huolehdittava omasta ajasta ja etenkin palautumisesta.
Me erityisherkät olemme usein sosiaalisissa suhteissamme hyvin omistautuneita ja myötäelämme vahvasti. Elämässämme saattaa olla myös helposti ihmisiä, jotka vievät enemmän energiaa kuin antavat. Etenkin tällaisten ihmissuhteiden kohdalla, olisi tärkeää osata asettaa sopivat rajat oman jaksamisen turvaamiseksi.
Lisäksi voidaan puhua erilaisista fyysisistä rajoista, jotka ovat tärkeitä määrittämään esimerkiksi sen, mikä omassa kehossa tuntuu hyvältä ja mikä ei – tai minkä verran läheisyyttä ja missäkin vaiheessa tuntuu meille sopivalta. Ne määrittävät, kenet päästämme ihollemme ja milloin.
Myös muut minuuteen liittyvät rajat ovat olennaisia. Käytän itse mielelläni tässä yhteydessä englanninkielistä sanaa self-love – terve itserakkaus. Sen myötä asetamme rajoja sille, miten kohtelemme itseämme. Miten huolehdimme omista tarpeistamme, miten puhumme itse itsellemme ja miten annamme toisten puhua sekä kohdella meitä.
Rajojen yhteydessä on hyvä mainita myös sosiaalinen media. On hyvä välillä pysähtyä pohtimaan, miten pitää kiinni siellä omista rajoistaan, vaikka samalla olisikin oma itsensä? On tärkeää muistaa huolehtia omista tunteistaan ja jaksamisestaan sekä jakaa omasta elämästään juuri sen verran, mikä itsestä tuntuu hyvältä.
Käytän itse mielelläni tässä yhteydessä englanninkielistä sanaa self-love – terve itserakkaus. Sen myötä asetamme rajoja sille, miten kohtelemme itseämme.
Miksi palautuminen on tärkeää?
Rajojen yhteydessä haluan nostaa esille palautumisen tärkeyden. Nämä kaksi teemaa kulkevat mielestäni käsikädessä.
Täytyy myöntää, että itselläni on nykyään hieman ristiriitainen suhde palautumiseen. Elin vuosia niin, etten huolehtinut palautumisesta (tai rajoistani) lainkaan. Suoritin menemään, treenasin kovaa, tein paljon töitä ja annoin itsestäni jokaiselle elämän osa-alueelle suurin piirtein kaikkeni – ja nukuin siihen päälle vielä huonosti ja vähän.
Ajoin itseni lopulta jatkuvaan alipalautumisen tilaan – ja tätä kesti useamman vuoden. Se elämä, jota vielä kolme vuotta sitten elin, järkyttää nyt.
Se järkyttää etenkin sen takia, että olin tiennyt erityisherkkyydestäni jo vuosia ja silti suoritin elämääni huomioimatta herkkyyttäni, kuuntelematta kehoani sekä arvostamatta itseäni. En ollut suostunut hyväksymään sitä, miten paljon tarvitsen aikaa palautumiselle ja levolle.
Ihan jokaisen meistä olisi hyvä hetkeksi pysähtyä ja miettiä: Huolehdinko palautumisestani ja mitä se minulle tarkoittaa? Varaanko siihen tällä hetkellä tarpeeksi aikaa? Onko se arjessani mahdollista?
Huolehdi palautumisestasi ajoissa
Sitten vasta, kun sairastuin ylikuntoon ja uuvuin, olen alkanut ymmärtämään palautumisen merkityksen ja sen, että se todellakin puuttui elämästäni aiemmin lähes kokonaan. Viimeistään fibromyalgian myötä palautumisesta huolehtiminen on tullut osaksi jokapäiväistä elämääni – ja siitä syntyykin se ristiriitainen suhde: joudun miettimään palautumista liikaakin.
Jatkuva palautumisen tarve hallitsee elämääni tällä hetkellä ja se aiheuttaa ajoittain myös (hoito)väsymystä. Välillä tuntuu, ettei elämäni ole muuta kuin palautumista palautumisen perään. On siinä toki hyväkin puolensa: tätä menoa minusta tulee myös palautumisen asiantuntija. Välillä kuitenkin toivon, että olisin osannut pysähtyä aiemmin – ajoissa.
Palautumisen merkitystä, etenkin erityisherkille, ei voikaan liikaa korostaa. Itse jouduin oppimaan sen kovimman koulun kautta ja se, mitä kautta se piti oppia, tuntuu nyt suorastaan typerältä. Toivon, ettei sinun tarvitse käydä yhtä kivistä polkua ymmärtääksesi sekä rajojen että palautumisen oleellisuuden.
Siksi sanon tämän: jos sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ettet uupuisi tai väsyisi liikaa, tee se ja tee se nyt! Huolehdi erityisherkkyydestäsi ja jaksamisestasi – huomioi ne pienissäkin asioissa ja päivittäin.
Sitten vasta, kun sairastuin ylikuntoon ja uuvuin, olen alkanut ymmärtämään palautumisen merkityksen ja sen, että se todellakin puuttui elämästäni aiemmin lähes kokonaan.
Lempeät vinkit, miten huolehtia rajoista ja palautumisesta:
Tunnista erityisherkkyytesi ja tutustu siihen – itsetuntemus lisää ymmärrystä.
Opettele sanomaan ei – aina ei tarvitse venyä ja taipua. Vähempikin riittää.
Kun pidät ensin huolta itsestäsi, sinulla on enemmän annettavaa myös muille.
Kuuntele kehoasi ja sen viestejä – keho on viisas, se kyllä kertoo, kun on tarve hidastaa tahtia.
Pysähdy ja lepää, varaa niille aikaa – kirjoita tarvittaessa hetket ja päivät kalenteriin.
Mene metsään – pienikin hetki luonnossa tekee sekä keholle että mielelle hyvää.
Ole avoin jaksamisestasi – älä suotta yritä asettua superyksilön rooliin. Ota apua vastaan.
Syö hyvin ja terveellisesti. Liiku lempeästi ja priorisoi uni.
Huolehdi omasta ajastasi ja hakeudu päivittäin hiljaisuuden äärelle.
Ole lempeä itseäsi kohtaan – ja opettele olemaan itsesi puolella.
Lunasta Annukan tekemä maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja täältä.
Erityisherkkyys tuli suuren yleisön tietoisuuteen kymmenen vuotta sitten, kun Yhdysvaltalainen psykologian tohtorin Elaine Aronin kirjoja alettiin kääntää suomen kielelle. Erityisherkkyys on sanana haastava. Se on osoitteleva ja ongelmallinen. Monikaan erityisherkkä ei pidä sanan erityisyydestä. Siksi pohdimmekin usein HSP Suomi ry:n hallituksessa, voisiko erityisherkkyydelle olla olemassa parempi suomenkielinen sana. Toistaiseksi emme ole sellaista löytäneet.
Erityisherkkä ihminen on vahvasti emotionaalinen ja sensitiivinen, helposti aisti-informaation kautta ylivirittyvä ja kuormittuva. Hän huomaa pienetkin yksityiskohdat helposti, usein turhan tarkaankin ja analysoi erityisesti ihmissuhteisiin liittyviä asioita kauan aikaa. Nuo Aronin kuvaamat erityisherkän ihmisen temperamenttipiirteet ovat helppo tapa arvioida kuuluuko itse tuohon joukkoon. Erityisherkkiä ihmisiä on väestöstä noin viidennes. Kyseessä ei siis ole mikään pieni vähemmistö. Ominaisuus on vahvasti periytyvä, eikä siitä pysty hankkiutumaan eroon, kyseessä on siis synnynnäinen temperamenttipiirre. Erityisherkkien ihmisten reagointi voi muistuttaa traumaperäistä oirehdintaa ja joskus kyseessä voi olla molemmat asiat. Eritysherkkyys ei kuitenkaan ole seurausta traumatisoitumisesta.
Erityisherkät ihmiset ovat kukin omalla tavallaan herkkiä ja ominaisuudet tulevat näkyviksi jokaisen omalla persoonallisella tavalla. Se, että on erityisherkkä ei vielä siis kerro välttämättä mitään olennaista ihmisestä, vaikka monet piirteet yhdistävätkin tutkimusten mukaan erityisherkkiä, näitä ovat esimerkiksi oikeudenmukaisuus, aitous, tunnollisuus, arvojen mukainen elämä ja luovuus.
Erityisherkät ihmiset ovat Aronin mukaan sitoutuneempia pitkiin ihmissuhteisiin, mutta toisaalta sinkkujen parissa on myös huomattavan isoa osa erityisherkkiä. Eritysherkän ihmisen voi olla vaikea tehdä aloitteita ihmissuhteissa (jos ei kuulu elämyshakuisiin erityisherkkiin, joita on kolmannes erityisherkistä) ja erityisherkällä voi mennä paljonkin aikaa sen varmisteluun, onko toinen aidosti kiinnostunut. Jotkut erityisherkät näyttävät tietoisesti välttelevän hylätyksi tulemisen uhkaa pysymällä kaukana ihmissuhteista. Toisaalta erityisherkät viihtyvät yleensä hyvin itsensä seurassa. Osalle sinkkuus on aito, omiin tarpeisiin liittyvä valinta.
Seksuaalisuus on monelle erityisherkälle vahva voimavara. Jos erityisherkkä on saanut myönteistä seksuaalikasvatusta ja elämä on tarjonnut hyviä kokemuksia, on seksi todennäköisesti elämää rikastuttava asia. Moni eritysherkkä virittyy nopeasti seksiin ja osaa nauttia siitä. Jotkut voivat saada orgasmeja todella helposti ja paljon, olivat sitten seurassa tai yksin. Suorituskeskeisyys ei kuitenkaan yleensä ole keskeinen asia erityisherkälle.
Erityisherkän seksuaalisuuteen liittyvät haasteet voivat olla yhtä moninaisia kuin normiherkänkin, mutta jotkut asiat korostuvat. Kosketus (silittely, nuoleminen, halailu, paijaaminen) voi olla erityisherkälle seksin aikana liian lujaa tai intensiivistä, varsinkin jos kumppanilla ei ole kokemusta seksistä erityisherkän kanssa. Erityisherkällä voi olla myös kehossa paikkoja, joihin hän ei halua kosketettavan liian virittymisen tähden. Näistäkin toki selviää avoimella keskustella. Jotkut erityisherkät voivat ylivirittyä liikaa seksin aikana, tunneintensiteetti siis kasvaa ilman, että se johtaa laukeamiseen. Tähän auttaa mainiosti pieni tauko. Monille erityisherkille on luontevaa suhtautua seksuaalisuuteen kokonaisvaltaisena asiana, seksuaalisuus, kehollisuus,, herkkyys, tunteet ja hyvinvointi liittyvät toisiinsa. Toisaalta ujo erityisherkkä voi kärsiä emotionaalisesta estyneisyydestä, joka saa hänet eristäytymään suhteista. Onneksi elämänkokemus usein auttaa tässäkin asiassa.
Sensitiivisen ja toisen tunteet helposti tunnistavan erityisherkän haaste voi olla myös se, että hän osaisi olla terveen itsekäs seksin aikana. Empaattinen erityisherkkä voi lipsahtaa miellyttämään kumppania laittamalla hänen tarpeensa omiensa edelle. Tämäkin on ihan ok, kunhan siitä ei tule jatkuva tapa, jossa erityisherkkä unohtaa itsensä.. Hyvän seksiin kuuluu vastavuoroisuus ja molempien tarpeiden kuuntelu ja toteuttaminen. Samalla tavoin myös omat rajat on tärkeä tunnistaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tunnustella omaan tahtiinsa mikä tuntuu juuri minusta hyvältä ja mikä ei. Jokaisella on oikeus pyytää ja kieltäytyä, kaikissa seksin vaiheissa. Seksiin ei pidä lähteä hakeakseen hyväksyntää tai miellyttääkseen toista. Kirjoitan tämän, koska tiedän että osalle erityisherkistä on vaikeaa tunnistaa ja ilmaista omia rajoja.
Erityisherkkä, muista nämä
Kerro kumppanillesi millaisesta seksistä pidät, jos puhuminen ujostuttaa, kirjoita kirje.
Jos et ole tutustunut omaan seksuaalisuuteesi, niin aloita jo, keho on myös nautintoa varten.
Jos sinulla on ahdistuksen tunteita tai puutteita tiedoissasi seksiin tai ihmissuhteisiin liittyen, hae apua seksuaaliterapeutilta. Hän on koulutettu ammattilainen, jonka kanssa voit puhua mistä vain.
Jos seksi ei kiinnosta sinua, se on ihan ok, sinulla on oikeus ilmaista itseäsi ja elää omien valintojesi mukaan.
Seksuaalisuus päivittyy elämän myötä. Ole avoin elämälle ja myötätuntoinen itseäsi kohtaan
Kirjoittaja Noora Fagerström on sarjayrittäjä ja enkelisijoittaja. Hän on monessa yrityksessä mukana joko perustajan tai sijoittajan roolissa. Tunnetuksi hän on tullut Jungle Juice Barin perustajana, jossa hän myös oli toimitusjohtajana lähes 10 vuotta. Noora on myös Diili -ohjelman neuvonantaja. Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Bonfire.fi-bisnesmedian kanssa.
Minulta kysytään usein, kuinka olen pystynyt yhdistämään yrittäjyyden ja äitiyden. Kuinka ehdin tekemään kaiken? Onko minulla vuorokaudessa enemmän tunteja kuin muilla?
Olen yhdistänyt yrittäjyyden ja äitiyden aikatauluttamalla ne. Toisinaan se tuntuu vähän kuin palapelin kokoamiselta; paljon joutuu sovittelemaan ja sumplimaan juttuja tiettyihin rakoihin, että saa hoidettua kaiken tarvittavan. Lähes joka viikko joutuu myös siirtämään sovittuja asioita, kun tilalle tulee jotain akuutimpaa.
Kaikilla kolmella lapsellani on harrastukset eri aikoihin. Käyn itse yleensä samaan aikaan joko urheilemassa tai hoidan työasioita. Välillä teen molempia samaan aikaan, kun juoksen lenkkipolulla napit korvissa palaverissa. En kuitenkaan koe sitä erityisen ahdistavana. Päinvastoin, tykkään kun voin itse päättää miten oman työni järjestän. Yleensä teen sen siten, että pystyn viettämään mahdollisimman paljon aikaa lasteni kanssa.
Näin ei ole aina ollut.
Herätys, jonka äitinä koin
Kun esikoiseni oli noin 5-vuotias, hän kysyi eräänä iltana, voisinko kasata hänen kanssaan palapeliä. Vastasin, ettei äiti juuri nyt ehdi, koska on pakko tehdä yksi työjuttu. Hän näytti hyvin pettyneeltä, ja kysyi, miksei minulla ole ikinä aikaa iltaisin hänelle. Tämä pysäytti minut. Tietokone meni kiinni ja leikin hänen kanssaan loppuillan, jolloin mieheni piti seuraa muille lapsille.
Silloin päätin, että illat ovat viikonlopun lisäksi pyhitetty lapsille. Kone aukeaisi uudelleen vasta sen jälkeen kun lapset ovat menneet nukkumaan. Tämä tapahtui sillä seurauksella, että yöuneni lyhenivät. Menin arkena lähes aina nukkumaan klo 01-02 välillä ja herätys oli aamulla seiskalta. Viikonloppuisinkaan en saanut univelkaani nukuttua pois ja olin sen seurauksena kärttyinen äiti. Olin todella väsynyt ja toisinaan tunsin rytmihäiriöitä. Jaksoin vuoden verran tuota rumbaa, kunnes päätin toistamiseen, että nyt saa riittää, myös kehoa täytyy kuunnella. Työt eivät tekemällä lopu, joten niitä pitää priorisoida paremmin.
Turha stressata tekemättömistä asioista liikaa, teen sen minkä koen tärkeäksi.
Apua kannattaa osata pyytää
Aikaa ei koskaan ole riittävästi kaikkien asioiden hoitamiseen. Aina on jokin homma kesken, niin työelämässä kuin kotona. Kotona tykkään tehdä asioita fiiliksen mukaan ja kuuntelen yleensä samalla äänikirjaa. Se tekee työskentelystä ja puuhaamisesta mielekkäämpää, ja samalla sivistää.
Olen matkan varrella myös oppinut kysymään rohkeasti apua. Jos tarvitsen esimerkiksi lastenhoitoapua, niin kysyn siihen asti, kunnes lista loppuu. Tarjoan myös itse apua, ja otankin usein ystävieni lapsia niin päivävierailulle kuin yökyläänkin, välillä useammaksikin päiväksi. Mielestäni elämässä pääsee paljon helpommalla kun autamme toinen toisiamme. Avun saamisesta ja sen antamisesta tulee lisäksi hyvä mieli. Hyvä tukiverkosto on pelastanut minut ja mieheni monta kertaa.
Lapset ovat olleet mukana jos jonkinlaisissa tilanteissa; tukuissa, työhaastattelutilanteissa, vuokraneuvotteluissa, avajaisissa sekä erinäköisissä palavereissa. Aina ei ole siis hoitajaa löytynyt ja työt on ollut silti pakko hoitaa. Useimmiten tilanteet ovat menneet hyvin, mutta muutaman kerran olen poistunut paikalta huutavan lapsen kanssa. Ihminen on kuitenkin erittäin sopeutuvainen, ja huumorilla pärjää pitkälle. Vaikeissa hetkissä helpottaa, että ajattelee sen olevan väliaikaista.
Olen aina halunnut onnistua yrittäjänä ja tehnyt paljon töitä sen eteen. Sen lisäksi olen asettanut tavoitteita ja kerännyt ympärilleni kannustavia ihmisiä. En käytä aikaa vatvomalla menneitä, vaan suuntaan energiani kohti tulevaa. Menneille asioille kun ei voi mitään enää jälkeenpäin, mutta niistä voi ottaa opikseen. Toisinaan vertaan itseäni muihin yrittäjiin, koska haluan saada itsestäni enemmän irti, ja se toimii minulle motivaattorina.
Kim Väisästä lainaten: onnistuminen on aina suhteessa omiin tavoitteisiin!
Minkälainen on hyvä äiti ja hyvinvoiva yrittäjä?
Koen sen jotenkin niin, että hyvä äiti on läsnä, kannustaa, kuuntelee ja on kiinnostunut lapsen tunteista ja ajatuksista. Hän tykkää tehdä erilaisia asioita yhdessä ja opettaa lapselle uusia taitoja. Tähän pyrin itse, mutta tietenkin on erilaisia ajanjaksoja elämässä, eikä aina ole mahdollista olla sellainen äiti, joka haluaisin olla.
Myös vaikka olisi minkälainen vaihe elämässä, niin ravinto, liikunta ja uni ovat ratkaisevan tärkeässä roolissa. Mitä paremmin ihminen voi, sitä paremmin hän pystyy käsittelemään stressiä ja muita vaikeita asioita.
Aina on parannettavaa jollain osa-alueella; äitiydessä, puolisona, ystävänä, ihmisenä tai työelämässä. On kuitenkin myös hyvä välillä pysähtyä miettimään, mitä elämässä on ja olla kiitollinen siitä sen sijaan, että koko ajan miettisi mitä voisi tehdä paremmin.
Tämä artikkeli on osa Bonfire.fi -bisnesmedian ja Hidasta elämää -hyvinvointimedian välistä sisältövaihtoa. Bonfire.fi -bisnesmedia on yli 170 bisnesvaikuttajan sisällöistä pääosin koostuva arvopohjainen ja moniääninen media, joka haluaa sisällöillään rohkeasti ravistella olemassa olevia liike-elämän rakenteita.
Runeberginpäivä lähestyy. Nämä leivonnaiset ovat yksi suosikeistani omenapiirakan- ja porkkanakakun rinnalla. Kehittelin itselleni tyypilliseen tapaan reseptistä maistuvan, helpon ja terveellisemmän version. Ajatukseni on nimittäin tarjota näitä minikokoisia herkkuja myös perheen pienimmille ja silloin suosin aina vähempää sokerikuormaa arjessa. (Eikä sokerin vähentäminen ole meille aikuisillekaan pahitteeksi..)
Nämä Runebergin tortut ovat luontaisesti gluteenittomia ja ne ovat valmistettu ilman valkoista sokeria. Valkoisen sokerin korvaa tässä reseptissä ravinnerikkaampi makeutusvaihtoehto: kookos-tai intiaanisokeri. Valmistin myös vadelmasoseen itse. Mielestäni vadelmien oma makeus, pienellä kirpakkuudellaan toimivat sellaisenaan soseessa.
Vadelmahillon viereen tulevan perinteisen tomusokerikuorrutteen voit korvata vaikkapa kookoskermaraidalla.
Minikokoiset gluteenittomat Runebergin tortut
(ohjeesta tulee noin 12 minikokoista Runebergin torttua)
100 g voita
1 dl kookos-tai intiaanisokeria
1 kananmuna
1,5 dl kaurajauhoja
0,5 dl mantelirouhetta
1 dl mantelijauhoja
1 t psylliumia
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl piimää
ripaus suolaa
VAIHE 1) Vaahdota huoneenlämpöinen voi sekä valitsemasi sokeri
VAIHE 2) Vatkaa joukkoon kananmuna
VAIHE 3) Yhdistä kaikki kuivat aineet ja lisää ne taikinan joukkoon vuorotellen piimän kanssa
VAIHE 4) Paista uunin keskiosassa 200 asteessa, noin 20 minuuttia
VAIHE 5) Kostuta Runebergit ja lusikoi koristeet päälle
Vadelmahillo-ohje
200g pakastevadelmia
1 tl vanilja pastea/ tai raastettua vaniljaa
1 tl psylliumia
VAIHE 1) Kiehauta vadelmat kattilassa ja sekoita lusikalla siten, että vadelmat soseutuvat (et tarvitse keittämiseen vettä)
VAIHE 2) Lisää kiehautetun vadelmasoseen joukkoon vanilja sekä psyllium ja anna seoksen jäähtyä
Kukaan ei selviä täysin yksin. Me synnymme riippuvaisina, mikä on varsin pysäyttävääkin tajuta. Ihmisellä on niin tarve kiintyä ja olla yhteydessä, mutta toisaalta myös tarve kokea itsenäisyyttä ja vapautta. Ei ihme, että monesti parisuhteissa erillisyyden ja läheisyyden välinen tanssi nostaa monesti kitkaa ja ehkä vastakkaisia pelkoja ja reaktiomalleja esiin.
Jos varhaisissa suhteissa (ja toki myöhemmätkin vaiheet voi vaikuttaa) on jäänyt yksin isojen tunteiden ja kokemuksien kanssa, on hyvinkin voinut omaksua alitajuisen uskomuksen siitä, että ei ole turvallista olla haavoittuvainen, ei ole turvallista tarvita taikka luottaa. Tällöin on vaikea päästää ketään aidosti lähelle. On vaikeaa kohdata omaa ja usein myös toisten inhimillistä tarvitsevuutta. Se on varsin surullinen ja yksinäinen todellisuus jossa elää. Toiset taas ovat kokeneet, että omiin tarpeisiin vastataan välillä ja välillä taas torjutaan. Tämäkin on valtavan ristiriitaista ja tuo usein luottamus haasteita sekä kokemuksen siitä, että jotkut osat itsessä ovat ”vääriä” tai ”liikaa”.
On usein hyvin pelottavaa harjoitella tarvitsemaan toisia ja voi olla että vastustamme sitä viimeiseen asti, kunnes ei kenties vaan enää pysty. Muistan kun aloitin terapiaprosessia ja ihana terapeuttini (johon silloin vasta tutustuin) sanoi jotenkin näin: ”Muista Eevi, että täällä sun ei tarvitse aina jaksaa kannatella kaikkea yksin”. Aluksi koin ärsytystä, eikö se usko että mä selviän kyllä? Ajan myötä luottamus syveni ja yksin selviämiseen liittyvät suojukset höllensivät otettaan. Sain romahtaa, tulla kannatelluksi ja olla silti ihan kokonainen itsenäni.
Yksin selviämisen alitajuinen paine on monen kantama surullinen taakka. Mitä se olisi, jos ei tarvitisikaan? Se ei tarkoita avuttomaksi heittäytymistä taikka vastuuttomuutta.
Millaisia alitajuisia käsityksiä sinulla on rakkaudesta?
Juha Siira on helsinkiläinen kipupsykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Karita Palomäki on Helsingissä työskentelevä psykofyysinen fysioterapeutti, NLP-työnohjaaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Lisäksi Karita kirjoittaa Hidasta elämää –sivuston Terveys ja tunteet –artikkelisarjaa. He ovat yhdessä kirjoittaneet uutuuskirjan Kehon viisaat viestit – Kuuntele, tiedosta ja voi paremmin (Kirjapaja 2022).
Ajattelen, mitä ajattelen. Tunnen, mitä tunnen. Reagoin, miten reagoin. Näin voisimme jokainen todeta. Mutta tiedostammeko nämä asiat ja niiden väliset yhteydet arjessamme ja varsinkaan sellaisissa tilanteissa, joissa siitä olisi hyvinvoinnillemme hyötyä?
Kehon ja mielen välisen yhteyden hyväksynee jo jokainen, onhan siitä kiistatonta tutkimustietoa olemassa. Silti yksilötasolla emme aina huomioi tätä yhteyttä riittävästi. Seurauksena voi olla lisääntynyt kuormitus sekä toisaalta myös kyvyttömyys tiedostaa, mikä auttaisi itseä palautumaan siitä. Mikäli kehon ja mielen epätasapainotila jatkuu liian pitkään, alamme oireilla monin tavoin.
Toisaalta myös isommassa mittakaavassa, esimerkiksi terveydenhuollossa, ei mielestämme riittävästi huomioida kehon ja mielen yhteyttä. Kokonaisvaltainen ihmisen kohtaaminen ja hoitaminen on edelleen satunnaista, mikä voi lisätä oireilevan ihmisen hätää, huolta ja pelkoa tilanteestaan – varsinkin jos selviä löydöksiä tai syitä oireen taustalta ei löydy. Dualismi ei hevin horjahda asemastaan pois, ja se näkyy valitettavasti edelleen liian jyrkkänä fyysisen ja psyykkisen kahtiajakona. Jos fyysistä syytä ei oireelle löydy, vian täytyy olla ”korvien välissä”. Tai jos jollakulla on lähtökohtaisesti psyykkinen oire tai sairaus, hänen fyysisiä oireitaan ei välttämättä oteta vakavasti.
Karita Palomäki.
Kehon ja mielen välinen vuorovaikutus tapahtuu konkreettisesti hermoston kautta. Hermosto pyrkii joka hetki säätelemään kehon ja mielen välistä vuorovaikutusta parhaalla mahdollisella tavalla. Ajoittain se ajautuu sympaattiseen eli ylivirittymisen tilaan ja ajoittain alivireiseen, väsyneeseen, jopa uupuneisuuden tilaan. Neutraali tila on jotakin näiden väliltä. Sitä voi kuvailla vaikkapa rennon valppaana tilana, jossa ihminen ei ole erityisen jännittynyt eikä rento, vaan olo on jollakin tavalla mukava, miellyttävä ja tarvittaessa toimelias. Tässä optimaalisessa vireystilassa kykenemme parhaiten kuuntelemaan itseämme ja kehoamme, oppimaan sekä tekemään parhaimmat omaa hyvinvointiamme koskevat päätökset.
Jos kehon kuuntelu on jäänyt elämässä kaiken muun jalkoihin, hermoston liiallisen kuormituksen tai vireystilojen jatkuvan ja liiallisen ”vuoristoratamaisen” heittelyn vuoksi saatamme alkaa oireilla eri tavoin. Kehon ja mielen kokonaisuus on vuosituhansien saatossa räätälöity siten, etteivät kuormittavat jaksot kestäisi kovin kauaa kerrallaan, vaan meillä olisi välillä mahdollisuus lepoon ja palautumiseen. Jos näin ei tapahdu, vaikka kehomme olisi viestinyt jo aikoja sitten levon tarpeesta, kehomieli saattaa alkaa huutaa sanottavansa kipuoirein, lihaskireyksin, vatsavaivoin tai esimerkiksi lisäämällä ahdistuksesta johtuvia kehollisia reaktioita.
Erityisesti nykyaikana, jossa huomiomme niin herkästi hajaantuu monenlaisten tärkeiden ärsykkeiden ja kiinnostuksen kohteiden äärelle, olisi tärkeää muistaa se tosiasia, että emme olisi olemassa ilman viisasta kehoamme. Olisiko vihdoinkin aika alkaa kuunnella kehoa ja sen tarpeita?
Kirjoitimme jo vuonna 2016 teoksen Kehon viisaat viestit juuri tähän tarpeeseen. Painoksen loputtua ja kysynnän edelleen jatkuessa teimme uuden ja päivitetyn painoksen tästä kirjasta Kirjapajan kustantamana, ja se ilmestyi tammikuussa 2022. Kehon viisaat viestit – Kuuntele, tiedosta ja voi paremmin -kirjan tarkoituksena on johdattaa lukija vähitellen, askel askeleelta, kuuntelemaan kehonsa viisaita viestejä. On sitten kyseessä stressiperäisten oireiden kokeminen, uupumus tai kehon kipujen kanssa eläminen, niissä kaikissa tarvitaan kykyä pysähtyä kehontuntemusten, ajatusten ja tunnereaktioiden äärelle.
Esimerkiksi kipuja potevan on tärkeää oppia erilaisia tapoja vaikuttaa kipukokemukseen ja sen herättämiin tunteisiin ja ajatuksiin. Kokiessamme kipua käperrymme kokoon ja vetäydymme itseemme. Samalla tämä kapeuttaa kykyämme tiedostaa tilaamme ja tehdä siitä oivalluksia, ja mahdollisuutemme havainnoida kokemuksiamme käyvät vähiin. Kun tietoisuutemme tällä tavoin kapenee, alamme vastustaa kokemaamme ja kapeutamme entisestään toimintavaihtoehtojamme. Jos sen sijaan pystymme edes asteittain kohtaamaan ja hyväksymään kipumme, avaudumme muutokselle ja sille mahdollisuudelle, että kipu lievittyy.
Mitä jos kehosi ei teekään virheitä? Mitä jos muutos parempaan vointiin lähtisikin siitä, että osaamme kuunnella kehon viisaita viestejä ja sitä, miten keho ja mieli lopulta toimivat yhteistyössä, tehden parhaansa pyrkiessään tasapainoon? Kehoon luottaminen luo turvaa ja rauhoittaa hermostoa, joka sekin lisää mahdollisuuttamme toipua.
”Miltä sinusta tuntuu?”. Tämä on kysymys, johon vastaaminen vie ainakin itseltäni hetken aikaa. Se tulee harvoin valmiina vastauksena päästäni – paitsi jos olen erityisen iloinen, innoissani, vihainen tai väsynyt. Useimmiten kysyn saman kysymyksen ensin keholtani, pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan tuntemuksiani ja vasta sitten pystyn todella vastaamaan.
Keholliset tuntemukset ja aistimukset ovat tunteiden raakamateriaalia kuten kehoterapeutti Christine Caldwell on oivasti ilmaissut.* Jos emme anna sisäisille tuntemuksillemme tilaa, blokkaamme myös tunteen.
Siksi tunteiden kohtaamisesta on mielestäni hankala puhua ilman, että puhumme samalla kehollisesta kokemuksesta. Tunteet eivät ole vain mielemme tuotosta ja tapahdu jossakin ajatuksiemme syövereissä, vaan ne liikuttavat jotakin meidän koko kehossa.
Tunteiden kehollisesta luonteesta johtuen moni tunne on saanut leimakseen ”epämukava” ja se on ihan ymmärrettävää. Kukapa haluaisi varsinaisesti tuntea kuristavaa palaa kurkussa, jatkuvaa kouristusta vatsanpohjassa tai päässä painekattilan lailla kihisevää höyryä.
On sanomattakin selvää, että viihdymme mieluummin vaikkapa lämpimänä läikähtelevän sydäntilan tai kevyesti vatsanpohjaa kutittavan olotilan äärellä. Kuitenkin, jos suostumme tuntemaan vain joitakin tunteita, mutta kieltäydymme kohtaamasta toisia, torjumme samalla jotakin tärkeää itsessämme.
Psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki kirjoittaa Kotona kehossa -kirjamme esipuheessa: ”Emme voi milloinkaan erottaa toisistaan ajattelua, tunteita ja kehollisia reaktioita, sillä ne ovat osa syklistä jatkumoa, kokemusmaailmaamme.” Tämän vuoksi tunteiden lempeä kohtaaminen ja se, että sallii tunteen todella tuntua kehossaan, on niin tärkeää. Se on koko elämän kirjon sallimista itselleen.
Kun tunteilla on lupa virrata, ne eivät patoudu kehoon, kasaudu lihasjännityksiksi ja suoja-asennoiksi tai saa aikaan haitallisia välttelemiskeinoja kuten jatkuvaa ylisuorittamista, työntekoon, urheiluun, tunnesyömiseen tai muuhun riippuvuuteen pakenemista.
Epämukavuudestaan huolimatta jokainen tunne on yhtä tärkeä ja jokaisella tunteella on oma viestinsä kerrottavanaan. Meidän tehtävämme on oppia kuuntelemaan.
*Lähde: Christine Caldwell, Getting our bodies back (Shambahala 1996)
Saan usein kysymyksen: Miten estän sen, etten jatkossa löydä enää itseäni traumakiintymyssuhteesta?
Kysymys on tärkeä ja tuo meidät oman itsetuntemuksen ytimen äärelle. On ihan todella sydäntä särkevää löytää itsensä suhteesta, joka oli epävakaa, ehkä valheellinen tai jopa kaltoinkohteleva. Ja toisen huono käytös tai kaltoinkohtelu ei ole koskaan uhrin syy. Ei ikinä. Ja silti meissä itsessä voi olla altistavia tekijöitä, miksi valitsemme, suostumme ja jäämme suhteeseen, joka on satuttava.
Nämä tekijät eivät ole viallisuuksia. Näiden tunnistaminen mahdollistaa terveen itsetunnon vahvistamisen ja opettaa parhaimmillaan itsensä tervettä suojaamista.
1️⃣Turvaton kiintymyssuhde ja alitajuinen käsitys rakkaudesta on se että rakkaus on epävakaata/intensiivistä draamaa. Ja eihän meistä kukaan tietoisesti ajattele, että rakkaus olisi draamaa. Alitajuinen rakkauskäsityksemme syntyy sen mallin pohjalta, minkä olemme nähneet ja sen miten meihin on oltu suhteessa. Se on tuttua, vaikkei ehkä lainkaan turvallista tai hyvää. Parasta vastalääkettä Traumakiintymyssuhteille on eheyttää omaa kiintymystyyliä kohti turvallista kiintymystä. Siihen kuuluu mm. Omista rajoista huolehtiminen 🙏
2️⃣Empatia ilman rajoja. Empaattisuus itsessään on valtavan kaunis ja tärkeä piirre, mutta ilman terveiden rajojen suojaa empatia altistaa yliymmärtämiselle, ylijoustamiselle ja mahdollisesti myös huonolle kohtelulle alistumisena. Empaattinen ihminen haluaa usein ymmärtää ja välttää konfliktia viimeiseen asti. Terveet rajat auttavat erottamaan mitä voi hyväksyä ja mitä ei. Toisen käytöstä voi ymmärtää, mutta se ei tee siitä oikeutettua.
3️⃣Sinisilmäinen usko toisen potentiaaliin. Ja voi miten tärkeä taito tämäkin on! Tämä on myös ehdottomasti kaunis ja arvostettava piirre, johon hippunen realisimia ei kuitenkaan ole ollenkaan huonompi homma. Sillä valitettavasti, kaikki eivät lähde ottamaan vastuuta tai kasvamaan. Eivät, vaikka niin sanoisivat. Ja onhan se luonnollista että haluaa uskoa toisen sanoihin ja lupauksiin, varsinkin jos ne lupaavat parempaa. Ja voin kertoa, moni traumakiintymyssuhteessa ollut on yrittänyt uskoa, kymmeniä kertoja. Usko edelleen ihmisiin, mutta luota tekoihin. Kuka vaan voi sanoa oikeastaan mitä vaan.
________________________________
❤️🩹Kaipaatko tukea epäterveestä parisuhteesta toipumisen tueksi?
Verkkokurssi epäterveistä parisuhteista toipumisen tueksi alkaa 15.9 ja on 25.9 saakka tarjouksessa 79€ (norm. 119€)
Kurssilla saat tietoa, tukea ja konkreettisia harjoituksia toipumisen tueksi.
Vaikka arjessani olikin paljon rakkautta, jokin kuilu huusi tyhjyyttään, eikä mikään kansi pystynyt hiljentämään sitä. Vaikka niin monta ihmistä oli tässä näin, silti yksi ainut puuttui. Yksi täsmäihminen.
Miksi kukaan muu ei voinut täyttää hänen paikkaansa? Miksi jokin minussa jatkoi etsimistä, vaikka en enää etsinyt? Miten saatoin tietää, että jossain on joku, vaikka en häntä tuntenut?
Vaikka hiljalleen irrotin toivomisesta, jokin minussa toivoi yhä. Toivoin sitä niin kovasti, että siitä tuli rukous. Ja se rukous kaikui elämäni askelissa läpi päivien. Jokin toivon ainesosa ei päästänyt minusta irti, vaikka minä päästin jo irti kaikesta. Hänestä, jota en tuntenut ja rakkaudesta, josta oli tullut vain heijastus päivieni seiniin.
Toivoin sitä niin kovasti, että siitä tuli rukous.
Enkä enää odottanut mitään, mutta odotin yli senkin, kun odotus oli jo päättynyt. Ehkä vain sillä tavalla voi todella odottaa. Kun ei enää pysty nimeämään määränpäätä. Ei yhdenkään junan saapumista tai lähtöaikaa.
Ei kirjoittamaan enää kirjaintakaan siitä, millainen hän olisi. Sanomaan, mitä voisi olla. Yksikään sivellin ei voi piirtää häntä. Eikä mikään riitä kertomaan siitä, kuinka sydämeni kaipaa. Vasta silloin odotus voi olla omia suunnitelmiani suurempaa.
Liitelin pystymättä kuvittelemaan, minne päätyisin. Oli niin sumuista, että minustakin alkoi tulla osa sumua. Valve oli unista vaellusta ja unessani rakkaus niin selvää. Tervehdin vieraita ihmisiä kuin varjoja etsien häntä, jonka tiesin olevan, mutta joka ei koskaan tullut vastaan.
Voiko onnen löytää vielä senkin jälkeen, kun on ensin vaeltanut yksin vuosituhannen? Jokainen päivä kun saapui täynnä mahdollisuutta, mutta aina yhtä tyhjänä kuin eilinen.
Sitten koittaa yksi päivä lukemattomien joukosta, jossa ei ole mitään erityistä. Aurinko pilkottaa jostain, enkä tiedä, onko se nousemassa vai laskemassa, mutta se valaisee minut ja hänet, ja tuntuu, kuin näkisin maailman ensimmäistä kertaa.
Tältäkö kaikki täällä todella näyttää? Näinkö kauniilta, näin vaivattomalta? Ihmeelliseltä, herkältä ja hauraalta. Näinkö vavisen kovan ja turran jälkeen.
Ja yhtäkkiä rakkaus ja uni vaihtavat paikkaa. Tuhat vuotta ikävää siirtyy unohdettuihin uniin ja rakkaudesta tulee kosketeltavan totta.
En kysy, kuinka kauan. En vaadi, määritä tai mittaa. Rakkaus juuri nyt on niin totta ja suurta.
Kaikki muu olkoon unta.
Sydämellä, Maaria
Olen laatinut rakkauden etsijän keskustelukortit kaikille, jotka yhä uskaltavat etsiä rakkautta ja uskoa siihen. Kokeile korttien avulla, aukeaako keskustelu toisen kanssa ja tuletteko kuulluiksi. Kortteja voi myös käyttää itsenäisesti. Katso taskukokoinen pakka täältä.
Narsismissa on kyse äärimmäisestä minäkeskeisyydestä, empatiakyvyn puutteesta ja kilpailullisuudesta. Narsistisia piirteitä voi olla eri määrissä ja eri vahvuisina eri ihmisillä ja ihminen voi käyttäytyä hyvin narsistisesti myös ilman diagnosoitua persoonallisuushäiriötä.
Suhteen alku
Suhde narsistiin tai narsistiseen henkilöön alkaa usein hyvin vauhdikkaasti ja intensiivisesti. Rakkauspommitus (engl. love bombing) on niin intensiivistä, että narsistin kumppani voi kokea ikään kuin rakastumisen myös itseen.
Narsistin taidokkaasti toteutettu ylenpalttinen kumppanin imartelu, huomiointi ja jalustalle nostaminen näkyvät myös seksuaalisessa kanssakäymisessä, joka voi tehdä suhteesta korostuneen ainutlaatuisen ja täydellisen tuntuista.
Narsistin kumppani saa siis kokea myös vahvaa tunnetta siitä, että on seksuaalisestikin äärimmäisen haluttava ja erityinen.
Narsistiset piirteet ovat pysyviä ja nuo piirteet tulevat esiin elämän kaikilla eri osa-alueilla, erityisesti lähimmissä ihmissuhteissa. Seksi ja seksuaalisuus eivät ole erillinen osa ihmistä, joten narsistiset piirteet näkyvät luonnollisesti myös seksissä narsistin kanssa.
Pääosaa näyttelee suoritus ja ihailun tarve
Seksissä narsistille on kyse fyysisestä suorituksesta. Mitä paremmin, kiihkeämmin ja mielikuvituksellisemmin keinoin hän seksiä toteuttaa, sitä suurempi mahdollisuus narsistille on saada kumppanilta ihailua ja ihmetystä, kehuja ja kannatusta. Narsistin ytimessä vaikuttava huono itsetunto ja horjuva minäkuva tarvitsevat nimittäin jatkuvaa ylikorostuneen suurta hoivaa ja nostatusta.
Ainutlaatuisen intohimoinen, kiihkeä ja hekumallinen seksi on oiva tapa saada kumppani anelemaan ja odottamaan lisää, palvelemaan ja sitoutumaan narsistisen ihmisen seuraan. Narsisti tietää tämän itse varsin hyvin ja käyttää tätä manipulointikeinoa hyväkseen.
Narsististen suhteiden seksuaalielämä voi olla hyvin aktiivista ja toimia suurena lohtuna, sekä läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden kaipuun täydentäjänä narsistin kumppanille. Arjen vaikeuksien rinnalla hyvältä tuntuva seksielämä voi tuoda tarvittavaa kontrastia ja tasapainoa, jotta motivaatiota riittäisi parisuhteen jatkamiseen narsistin kanssa.
Vaikka narsistin kumppani kokisi suhteen seksielämän olevan parasta ikinä, niin kuin olen kuullut monen narsistin kanssa seurustelleen sanoneen, ei kyse kuitenkaan ole valitettavasti millään tapaa narsistin kumppanista, vaan jälleen: narsistista itsestä ja pelkästään narsistista itsestä.
Koska narsisti on tunnekylmä eivät narsistiset suhteet perustu narsistin puolelta tulevaan romanttisuuteen, aitojen tunteiden osoittamiseen tai hellään ja rakastavaan läheisyyteen. Tämän vuoksi ”rakastelu” ei sen syvässä merkityksessä ole pätevä sana kuvaamaan seksiä narsistin kanssa.
Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö
Roolileikit ja narsistin tyydyttäminen eri tavoin. Kolmansien tai useampien osapuolien mukaanotto. Sivusuhteet. Fantasiat ja fetissit. Täysin sallittuja, ihania ja nautintoa tuottavia silloin, kun niiden toteuttamiseen on molempien osapuolien halu ja lupa. Sopimuksia on myös lupa ja velvollisuuskin purkaa ja/tai muuttaa heti, jos ne eivät enää suhteen jommasta kummasta osapuolesta tunnu miellyttäviltä.
Suhteessa narsistin kanssa on kuitenkin kyse vain narsistin itsekeskeisistä haluista ja toiveista, sekä tarpeesta ja tavoitteesta saada lisää vallan tunnetta toiseen ihmiseen, kuin orjuuttamalla toista, joka nostaa ja hivelee narsistin kokemusta saada erityiskohtelua ja vielä täysin oikeutetusti -hänen mielestään.
Narsistisissa suhteissa näkyvät joskus usein voimakkaasti ja raadollisestikin seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö. Kumppani voi olla pakotettu tekemään seksuaalisia tekoja, joita hän ei itse halua tai joista hän ei itse nauti. Pitkään jatkunut ovela ja röyhkeä manipulointi, patologinen valehtelu, mykkäkoulu, sekä väkivallan uhka tai väkivallalla pelottelu voivat saada kumppanin alistumaan tekoihin, joita narsisti häneltä vaatii.
”Susta on tullut vuosien myötä niin tylsä! Täähän on vain leikkiä kulta, leikkiä, jolla sä tuotat mulle sellasta nautintoa, jota kukaan muu ei osaa. Sä oot taitavin. Sä oot tässä paras. Anna mun nauttia sun taidoista, sä et voi viedä tätä multa.”
”Kyllä mä tiesin, ettei susta oo tähän! Ei sun luovuus ja leikkisyys riitä. Perus-seksiä lauantaisin, sitäkö sä odotat ja siihenkö sä luulet kenenkään koskaan tyytyvän? Hah! Salli mun nauraa. Säälittävää!”
”Mä en valinnut näin tylsää seksi-elämää. Mä en suostu tähän. Seksi ja seksuaalisuus tukee ihmisen mielenterveyttä, hyvinvointia, jaksamista, kaikkea! Jos sä viet tän multa mä lupaan, että mä teen ensin sun elämästä helvettiä ja lopuks mä tapan itteni!”
Aikuismaiset ja kypsät keskustelut seksistä ja seksuaalisuudesta narsistin kanssa tyssäävät usein narsistin itsekeskeisyyteen ja tarpeettomuuteen nähdä asioita mistään muusta, kuin omasta näkökulmasta käsin, ennen kuin keskustelut ovat edes alkaneet.
Rajat ja miksi niitä asetetaan?
Narsistiset piirteet tulevat esiin tyypillisesti vasta silloin, kun sitoutuminen suhteeseen on jollain tapaa varmistunut. Tämän jälkeen alun rakkauspommitus vaihtuu täysin päinvastaiseen käyttäytymiseen. Narsistin kumppani kokee hämmennystä ja epävarmuutta, sekä häpeää ja syyllisyyden tunteita.
”Miten on mahdollista, että suhteellemme kävi näin? Miten on mahdollista, että hän on yhtäkkiä kuin eri ihminen? Olenkohan tulossa hulluksi, juuri niin kuin hän väittää?”
Vaikka punaiset liput olisivatkin liehuneet aina silloin tällöin on narsistin imartelu saanut sokaistua ne pois näkökentästä ja näin vaarallinen leikki on saanut jatkaa kulkuaan.
”Seis ihan välittömästi! Mitä ihmettä tapahtuu? Tämän on loputtava heti! En siedä mitään tällaista, enkä aio vastaanottaa tällaista enää toista kertaa! Minä lähden nyt ja aika näyttäkööt ansaitsetko seuraani enää koskaan.”
Ajatella, jos tiukka raja asetettaisiin heti ensimmäisellä huonon kohtelun kerralla. Ehkä jonain päivänä se osataankin, ihan jokaisen osalta meistä. Tämä olisi äärimmäisen tärkeää, koska vain äärimmäisen tiukat rajat suhteessa narsistin kanssa ovat ne, jotka estävät asioiden luisumisen ja pahentumisen yhä vakavimpiin ja narsistin kumppania vaurioittaviin tilanteisiin. Ja jotta motivoidumme asettamaan rajoja ja pitämään niistä itse kiinni on olennaista pohtia niiden taustalla olevia itselle tärkeitä asioita: Miksi asetan tämän rajan? Miksi en salli huonoa kohtelua? Minkälaisen suhteen itse haluan? Mitä ehdottomasti tarvitsen, jotta voin hyvin ja olen onnellinen?
Rajojen asettamisella ei siis tarkoiteta pelkästään rajoja suhteessa toiseen, vaan erityisesti itseemme. Tiedostaessamme narsististen piirteiden aiheuttamaa patologista (pysyvää, sairaalloista) käyttäytymistä voimme olla itse jämäkämpiä suhteessa siihen, missä menee oma sietokykymme raja ja kuinka pidämme itse itsemme pois vahingollisista ihmissuhteista.
Rajaa voi esittää narsistille satoja kertoja, mutta sitäkin tärkeämpää on olla itse tietoinen omista rajoista, siitä, milloin itse pysäyttää ihan oikeasti huonon kohtelun. Narsistin kanssa avainsana on ajoissa, heti silloin kun ensimmäinen huonon kohtelun merkki saapuu, vaivihkaa naamioituna tai suoraan ja selkeästi.
”Tämä riittää! Jatkuvat pienet vihjailut vioistani ja puutteistani, ne piirteet, joihin aluksi kerroit rakastuneesi, saa nyt loppua. Lähden nyt pois ja aika jälleen näyttäköön syntyikö tuo puhe todella stressistäsi ja lapsudentraumoistasi, vai näytitkö juuri vain todellisen luonteesi.”
Muista siis nämä asiat liittyen seksiin narsistin kanssa:
narsismissa on kyse äärimmäisestä minäkeskeisyydestä, empatiakyvyn puutteesta ja kilpailullisuudesta
narsistiset piirteet tulevat esiin myös seksissä ja seksuaalisuudessa
seksi on narsistille fyysinen suoritus, jolla hän hakee lisää pönkitystä huonolle itsetunnolle ja horjuvalle minäkuvalle
seksi voi toimia vallan välineenä narsistille
kumppanin kehumisen taustalla on aina jokin narsistin oma tarve, ei aito yhteys tai rakkaus sellaisena, kuin se tavallisesti nähdään ja koetaan
Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita, terapeuttista apua ja tukea narsismia lähisuhteissa kokeneille löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta.
Yksinäisyyttä on monenlaista — kaikista yksinäisyyden tunteista on hyvä puhua
Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi toisistaan erotettavaa asiaa. Voi toki olla, että hyvin ulospäin suuntautuva ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi lähes aina yksin ollessaan — se on hänen kokemuksensa, eikä sitä tule vähätellä. On kuitenkin paljon tilanteita, joissa ihminen kyllä viihtyy hyvin yksikseen, mutta tuntee itsensä silti yksinäiseksi. Käsittelen yksinäisyyttä tässä kirjoituksessa eri näkökumista ja oman pohdintani kautta.
Yksin oleminen on yleensä voimavaroja lisäävää silloin, kun se on itse valittua ja ajallisesti rajattua. Se, että ympärillä on ihmisiä silloin, kun on hankalaa tai muuten vain todellinen tarve keskustelukumppanille, tuo turvaa myös yksin vietettyihin hetkiin.
On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät voi valita yksin oloaan. He ovat yksin myös silloin, kun kaipaisivat tukea ja turvaa. Yksinäisyys on usein pysyväisluonteinen tunne siitä, että ei ole ketään, kenelle puhua, kenen kanssa nauraa tai itkeä. Toki yksinäisyyttä voi tuntea myös silloin, kun vierellä on läheisiä. Yksinäisyyttä voi tuntea kuka tahansa, milloin tahansa. Arjen kiireet, liikkuva elämäntyyli ja nyky-yhteiskunnan pinnallinen, nopeatempoinen viestintä lisäävät varmasti osaltaan yksinäisyyden tunnetta. Emotionaalisen yksinäisyyden kokemus on varmasti monille tuttua — on sosiaalisia verkostoja, mutta syvempi merkityksen tunne suhteista puuttuu.
Mistä aika ajoin kalvava yksinäisyyden tunne johtuu?
Itse havahdun usein miettimään, mistä omat kokemukseni yksinäisyydestä kumpuavat. Minulla on kuitenkin lähipiiriä ja rakastavia ihmisiä elämässäni. Moni ystävä asuu nykyään toisella paikkakunnalla, joidenkin kanssa yhteydenpito on harvempaa ja rajattua.
Ehkä juuri se, että en koe itseäni merkitykselliseksi osaksi arkea näiden lähipiirini ihmisten elämässä, lisää yksinäisyyden kokemusta. En jaa heidän kanssaan arjen pieniä, mutta tärkeitä hetkiä, spontaaneja ideoita ja sitä arjen luottamusta, mitä näen muiden jakavan toistensa kanssa. Arjen pyörteissä on vaikea löytää sielunkumppaneita, niitä, joiden kanssa palaset vain loksahtavat kohdilleen ja on helppo olla vain.
Ehkä osaltaan myös se, ettei aina tule nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään lisää yksinäisyyden kokemusta. Ehkä se, että häpeilee tätä kaikkea, lisää yksinäisyyden tuntemusta. Olisi hienoa, jos häpeä yksinäisyyden ympäriltä hälvenisi — yksinäisyyden tunteet ovat luonnollisia ja osa arkeamme, niitä ei tarvitse pelätä.
On ihmisiä, joilla todella on tilanne, että he ovat yksin. Ei ole ketään, kenelle soittaa. Ei ole ketään, jota kutsua juhlimaan onnistumisia tai jakamaan suruja. Siksi omia yksinäisyyden kokemuksia usein tulee vähätelleeksi, onhan jollain asiat huonommin.
Haluan ajatella, että vaikka olisi pääosin onnellinen, iloinen ja tyytyväinen, voi silti avoimesti kertoa, jos yksinäisyys toisinaan kalvaa. Kuten kaikessa vuorovaikutuksessa, avoimuus lisää avoimuutta. Yksinäisyydestä puhuminen ei tarkoita, että kaipaisi sääliä tai edes ratkaisuja tilanteeseen. Yksinäisyydestä puhuminen tarkoittaa, että jaan kokemukseni ja annan toisillekin luvan tuntea niin seurassani.
