Meillä työssäkäyvillä on usein tapana ottaa itsemme aika vakavasti. Kuljemme virallisen näköisinä, virallisen näköisissä rakennuksissa ja virallisissa asioissa. Näemme paljon vaivaa, jotta olisimme uskottavia tekijöitä omalla alallamme. Venytämme jaksamisemme rajoja, jotta meidät huomattaisiin. Luomme uraa, vaikka sitten umpihankeen. Tätä kokonaisuutta kutsumme työelämäksi.
Paradoksaalista kyllä, nykyään työ, jonka tulisi tarjota meille toimeentuloa ja merkityksellisyyden kokemuksia, johtaa valitettavan usein uupumukseen, joka vie meiltä nämä molemmat. Jatkuvan kasvun nimeen vannova työelämä unohtaa, että tavallisten ihmisten voimat harvoin kasvavat samassa suhteessa kuin pörssikurssit.
Voidaan perustellusti kysyä, onko lopulta mikään työ uupumisen tai sairastumisen arvoinen? Voisimmeko ehkä yrittää hieman löysätä vaatimuksia itseämme kohtaan ja opetella aika ajoin hyväntahtoisesti nauramaan itsellemme ja muille työn sankareille? Harvan meistä työ on nimittäin oikeasti kovin vakavaa, eikä kenenkään tehtäviin kuulu palaa loppuun. Pidemmällä tähtäimellä vain onnellinen ja hyvinvoiva työntekijä on myöskään oikeasti arvokas työnantajalle.
Työ on toki tärkeää ja usein myös välttämätöntä. Olisiko kuitenkin niin, että työ on meitä varten, emmekä me työtä varten? Harva kuulemma on vanhana harmitellut, että voi kun tuli tehtyä liian vähän töitä ja stressattuakin ihan liian vähän.
Yksittäisen työntekijän on tietenkään vaikea muuttaa koko työelämää, mutta se miten suhtaudumme itseemme ja toisiimme luo uutta työkulttuuria. Jos itse osaamme ja uskallamme asettaa työn sen oikeasti ansaitsemaan mittakaavaan ja perspektiiviin, ei se välttämättä valtaa koko elämäämme ja sitä kautta määritä arvoamme. Toki monelle työ on iso osa identiteettiä, mutta se valinta täytyy saada tehdä itse.
Lopulta me olemme niin paljon muutakin kuin titteleitä, asemia ja cv-merkintöjä.
Murheet ja huolet ovat osa jokaisen elämää, mutta toisiin meistä nuo tunteet ikään kuin tarttuvat kiinni – aivan turhaan.
Hidasta elämää -sivuston toisen perustajan Sanna Wikströmin ja NLP-kouluttajana ja työnohjaajana työskentelevän Reija KönösenLempeästi eroon murehtimisesta on täytettävä tehtäväkirja, joka tutustuttaa erilaisiin ajattelu-, uskomus- ja toimintamalleihin, jotka ylläpitävät murehtimisen kehää. Kirja antaa välineitä huolten syntysyiden löytämiseen ja murehtimisen vähentämiseen. Tehokkaiden harjoitusten avulla opit laskemaan huolirepun selästäsi. Kun et käytä energiaasi murehtimiseen, voit käyttää sen johonkin, mikä on sinulle hyväksi.
Muista aina, että huolet ja murheet ovat vain mielen värittämiä tarinoita todellisuudesta – eivät totuuksia tai ennustuksia tulevasta. Tässä muutama vinkki Sannalta ja Reijalta huolitilanteisiin:
1. Tee erottelu: Voitko juuri nyt vaikuttaa asiaan vai et?
Kun huomaat huolehtivasi, pysähdy ja mieti, voitko tehdä jotain huolehtimallesi asialle Jos voit, niin tee se, mitä voit. Ellet voi vaikuttaa asiaan, sano itsellesi ”Tämä on vain murehtimista. En voi tehdä asialle mitään. Luotan, että asia järjestyy.”
2. Tuo huomio kehoosi
Jo huomion siirtäminen ajatuksista kehoon tuo helpottavaa etäisyyttä ja antaa tilaa ajatella erilaisia ajatuksia tai tarkastella asiaa eri näkökulmasta. Reijan spesiaali pikaharjoitus: Siirrä huomio jalkapohjiin – mahdollisimman kauas päästä ja ajatuksista.
3. Pohdi erilaisia tulkintamahdollisuuksia tilanteesta
Huoliajatukset ovat sinun tulkintasi jostain tapahtumasta. Millainen muu tulkinta tilanteesta olisi mahdollinen? Entä jos kaikki meneekin hyvin? Kun pohdit erilaisia tulkintoja, voit havaita, että on monta erilaista suhtautumistapaa samaan tilanteeseen.
4. Katso huolehtimaasi asiaa kauempaa
Usein etäisyyden ottaminen omaan ajatteluun tuo kykyä tarkastella asiaa selkeämmin. Voit esimerkiksi kysyä itseltäsi: Mitä ajattelen tästä huolenaiheesta kymmenen vuoden päästä?
5. Harjoittele ajatuksesta irti päästämistä
Hengitä syvään sisään ja rauhallisesti ulos. Anna uloshengityksen aikana huoliajatusten irrota sinusta. Voit ajatella ajatukset vaikka värinä, joka tulee sinusta ulos höyrynä kuin pakkashengitys.
Yksi isoista myyteistä on, että seksi ”tapahtuu ihan itsestään”. Ideaalitapauksessa näin voisi olla, mutta ikävä kyllä, alamme pienestä pitäen vastaanottamaan negatiivisia viestejä ja oppeja seksuaalisuudesta, nautinnosta ja kehostamme. Nämä muokkaavat meitä ja rajoittavat sitä, kuinka syvä yhteys meillä on seksuaalisuuteemme ja mitä annamme itsemme tuntea seksin aikana.
Jos haluat kokea upeaa ja nautinnollista seksiä sinun täytyy tietoisesti opetella uusia positiivisia keinoja, joilla voit vapauttaa, aktivoida, elävöittää koko seksuaalisen kapasiteettisi.
Mitä enemmän ”elät pääsi sisällä”, sitä vähemmän tunnet ja aistit kehossasi. Usein kehoon kohdistuvat ajatuksemme ovat kriittisiä. Olemme oppineet vahvasti kontrolloimaan kehoamme, sitä miten liikumme ja miltä se näyttää. Mahdollisuudet suurimpaan keholliseen nautintoon lukkiutuvat – ne tajunnan räjäyttävät orgasmit ja upea seksi. Usein ajattelemme, että ”minun seksuaalisuuteni nyt vaan on tällaista”, emmekä ymmärrä, miten meidät on ohjelmoitu ja kuinka kontrolloitua seksuaalisuutemme on.
Sinun täytyy aktivoida syvemmät osat aivojasi, jotta voit saada hekumallisia seksikokemuksia. Kehomme tietää, miten nauttia, mutta olemme unohtaneet tämän sisäsyntyisen kyvyn, kun meistä on tullut äärimmäisen kontrolloivia mielen tasolla.
Nämä 5 työkalua ovat yksinkertaisia, mutta ne vapauttavat hienovaraisesti negatiivisia ehdollistumia. Pääset lempeästi purkamaan traumoja ja astumaan ulos itsesi tuomitsemisen ja negatiivisen ajattelun kehästä. Tämän myötä astut omaan voimaasi kaikilla muillakin elämän osa-alueilla.
Missä tahansa vaiheessa elämääsi oletkin menossa, nämä työkalut näyttävät sinulle, että sinä pystyt aktivoimaan seksuaalisia huippukokemuksia. Kaikilla on kyky kokea järisyttäviä orgasmeja ja eeppistä seksiä, mutta se vaatii, että olet valmis työskentelemään seksuaalisuutesi kanssa. Vapautuminen on matka ja prosessi, erittäin kiinnostava sellainen!
# 1 Mindfulness
Tietoisen havainnoin kautta saat enemmän yhteyttä kehosi tuntemuksiin. Olet läsnä kaikilla tasoilla: kehossa, tunteissa ja mielessä. Tämä muuttaa radikaalisti seksin kokemista.
Jos ajattelet tekemättömiä asioita, luot fantasioita tai kritisoit kehoasi, se vaikuttaa kokemukseesi, kuinka paljon nautintoa ja läheisyyttä tunnet toisen kanssa ja kuinka paljon rakastelu koskettaa sinua.
Kun tuot huomion aistimuksiisi ja kehosi tuntemuksiin, kontakti omaan kehoosi syvenee ja aktivoi suurimmat nautinnon kokemukset. Alat vapauttamaan aistillisia mysteereitä: Voit kokea villiä, vapaata ja syvästi merkityksellistä seksiä, joka koskettaa sinua syvälle ytimeesi asti. Se, mihin viet huomiosi, vahvistuu.
#2 Liike
Liike vapauttaa jumissa olevaa seksuaalista energiaa, edistää nautinnon kokemista ja antaa ilmaisun sille, mitä koet kehosi sisällä. Tämä voi tuntua itsestään selvältä, mutta usein liikekielemme on hyvin rutiininomaista tai hyvin kontrolloitua.
Opettele antamaan täysi lupa seksuaalisen energian ja nautinnon ilmaisulle liikkeen kautta. Sen sijaan, että ajattelet, mikä on nättiä, kilttiä, viehättävää tai seksikästä, anna itsesi ilmaista aidosti, ilman kontrollia. Kun keho on kontrolloimaton, se aukaisee portin voimakkaisiin seksuaalisen nautinnon tiloihin.
#3 Ääntely
Ilmaiset kehosi kokemuksia myös äänen kautta. Äänen avulla voit liikuttaa jämähtänyttä energiaa kehossasi, joka estää nautinnon tuntemusten kokemisen. Ääntely vapauttaa tunteita, joita olet painanut alas ja jotka vievät paljon energiaa ja huomiota. Ääni rentouttaa vagus -hermoa ja aktivoi parasympaattista hermostoa, mikä edistää rentoa ja nautinnollista seksikokemusta.
Äänenkäyttö vapauttaa alkukantaista seksuaalisuuttasi. Kun uskallat päästää ääntä, se saa koko kehosi energian värähtelemään ja tämä mahdollistaa koko kehon kattavan orgasmin ja nautinnon kokemisen. Pitkäkestoiset orgasmin ja ekstaasin kokemukset voimistuvat, kun käytät ääntäsi seksin aikana.
#4 Hengitys
Intohimon tuli tarvitsee happea. Hengitys on yksi kaikkein vahvimmista työkaluista, koska sillä on kyky hiljentää aivokuoren kontrolli. Syvä hengitys saa sinut tilaan, jossa tunnet herkemmin aistimuksesi. Tässä tilassa kehosi viisaus ja kyky parantua ottaa ohjat käsiinsä ja pääset vapauttamaan syvimpiä ehdollistumia ja tukoksia seksuaalisuutesi ympäriltä.
Erilaiset hengitystekniikat auttavat sinua myös rentoutumaan ja hidastamaan rytmiä. Hengitys herkistää kehosi, lisää yhteyttä itsesi ja kumppanisi kanssa. Se aktivoi syvän kiihottumisen tilan lisäten nautinnon kokemusta ja voi viedä sinut ekstaattisiin tiloihin.
#5 Energia
Viimeiseksi vielä tantrisen energia työskentelyn näkökulma: Jos olet kuullut puhuttavan tunteja kestävistä orgasmeista, siinä on kyse energiasta. Tai jos olet kuullut jonkun sydämen avautuneen ihmeellisellä tavalla seksin aikana, puhutaan sydänorgasmista ja energiasta. Tai kun rakastavaiset yhdistyvät rakastelun aikana niin syvästi, että he tuntuvat sulautuvan toisiinsa, puhutaan energiasta.
Sinä pystyt aktivoimaan energeettisen systeemisi ja voit vapauttaa sen jumiutuneesta tilasta. Energiatyöskentelyn kautta opit edistyneitä työkaluja, jotka avaavat portteja tantriseen kokonaisvaltaiseen ja nautinnolliseen seksuaalisuuteen.
Nämä työkalut ovat muuttaneet minun elämäni. Ne ovat vieneet minut kipeää tekevästä seksistä ja haluttomuudesta uskomattomiin nautinnon kokemuksiin, joita en edes osannut kuvitella. Sillä matkalla olen vieläkin, opettelemassa ja avautumassa kerros kerrokselta lisää. Tälle matkalle haluan myös rohkaista sinua.
Tämä teksti on syntynyt mainosyhteistyössä Atena Kustannuksen kanssa.
Outi Pikkuoksa on psykologi, joogaopettaja ja joogaterapeutti. Hänen uutuuskirjansa Mielijoogaa – Irti huolista, alakulosta ja kielteisistä ajatuksista (Atena / Kustannusosakeyhtiö Otava 2022) syntyi yli 30 vuoden rakkaussuhteesta joogaan sekä ammatillisesta kiinnostuksesta kehollisiin menetelmiin. Kirjan helpot joogaharjoitukset lievittävät stressiä, auttavat sietämään hankalia ajatuksia ja purkamaan kehosta tunteita, joita voi olla muuten vaikea tavoittaa.
Koetko usein, että stressi kasaantuu ulkopuolelta etkä mahda ulkoisille tekijöille mitään? Työelämän, opiskelun ja joskus vapaa-ajankin stressiä aiheuttaviin vaatimuksiin saattaa tuntua vaikealta vaikuttaa. Omasta palautumisestaan voi kuitenkin aina pitää huolta. Jos tunnet olevasi uupunut, tärkein askel kohti tervehtymistä on asennemuutos ja omien hyvinvoinnin tarpeiden asettaminen etusijalle.
Tässä 4 palauttavaa vinkkiä sinulle, joka tunnet väsymyksen merkkejä ja mietit, miten voisit katkaista kuormituksen kehän. Sisältö on poimittu Outi Pikkuoksan kirjasta Mielijoogaa (Atena, 2022).
1. Kartoita oma palautumisen tilasi.
Yksi helpoimpia tapoja testata omaa palautumisen tilaansa on kysyä itseltään seuraavat kysymykset:
Heräänkö viikon useimpina aamuina virkistyneenä ja innostuneena odottaen, mitä uusi päivä tuo tullessaan?
Riittääkö virtaa vielä iltapäivälläkin hoitaa myös kohtalaisen vaativia tehtäviä?
Jaksanko työpäivän tai vastaavien velvoitteiden jälkeen tehdä myös itselleni tärkeitä vapaa-ajan asioita?
Nukahdanko illalla rauhallisin mielin, viimeistään tunnin sisällä nukkumaanmenosta ja nukun yöni niin, että tunnen aamulla saaneeni riittävästi unta?
Jos vastaat johonkin kysymykseen kieltävästi, kannattaa omaan palautumiseen kiinnittää enemmän huomiota.
2. Kiinnitä huomiota siihen, miten suhtaudut itseesi.
Sanonta: ”Aseta ensin happinaamari omalle naamallesi ja auta sitten muita” on varmasti tuttu, mutta toimitko sen mukaisesti? Itsensä huomioimisessa kyse ei ole itsekkyydestä, vaan itsearvostuksesta ja myötätunnosta. Jostain syystä olemme taitavampia osoittamaan sitä toisille ja asettamaan muiden tarpeet omiemme edelle. Jos kuitenkin kysyisit läheisiltäsi, haluaisivatko he sinun kärsivän heidän vuokseen, mikä mahtaisi olla vastaus?
3. Kysy itseltäsi seuraava kysymys: Mikä elämässäni on oikeasti tärkeää?
Vastaus saattaa antaa suuntaviivoja kohti sitä, mihin kannattaa jatkossa keskittyä. Onko prioriteettisi työnantajan liikevaihto vai sinun terveytesi? Onko se tahraton koti, isompi auto vai onnelliset muistot yhteisistä hetkistä läheisten kanssa?
4. Panosta palautumiseesi.
Hyvä palautuminen alkaa elämän perusasioista, kuten riittävästä levosta, terveellisestä syömisestä, sopivasta liikunnasta, hyvistä ihmissuhteista ja palautumista tukevista ajatusmalleista. Yksi tutkitusti palautumista edistävistä keinoista on jooga. Jooga auttaa muun muassa vähentämään stressiä ja masennusoireita. Se on todettu auttavan myös traumasta toipumisessa.
Jos haluat tutustua syvemmin joogaan ja löytää tutkitusti toimivan keinon arkisen palautumisen tueksi, tutustu psykologi Outi Pikkuoksan kirjaan Mielijoogaa:
Eevi Vuoristo (ent. Minkkinen). Kuva Arto Wiikari 2019.
Parisuhde on usein elämämme intiimein suhde, joka suuntaa kohdevalon haavoittuvuuteemme, kipukohtiimme ja tiedostamattomiin toimintamalleihimme niin hyvässä kuin pahassakin. Tuomme suhteisiin pelkomme, ainutlaatuisuutemme, valomme ja lahjamme.
Parisuhteessa on lähes varmuudella hetkiä, jolloin huomaamme toistavamme vanhaa kaavaa. Alitajunnasta nousevat tunteet, roolit ja selviytymiskeinot saattavat silti yllättää meidät itsemmekin. Miten tällä kertaa tehdä asiat toisin?
Itsetuntemusohjaaja ja pariterapeutti Eevi Vuoriston (ent. Minkkinen) uutuuskirja Tunne itsesi parisuhteessa on kannustava opas, joka tarjoaa tietoa ja työkaluja parisuhteen ymmärtämiseksi. Kirja on kuin vertaistuki, joka kulkee rinnallasi kohti tietoisempaa parisuhdetta.
Tässä Eeviltä 6 askelta, joiden avulla parisuhteen osapuolet voivat ymmärtää toisiaan paremmin parisuhteessa:
1. Kukaan toinen ei voi pelastaa sinua etkä sinä et voi pelastaa toista. Voimme kulkea rinnalla.
2. Parisuhde on niin intiimi suhde, että se lähes vääjäämättä nostaa esiin haavoittuvaisia kohtiamme ja pelkojamme sekä erilaisia defenssejä. Kun toisen syyttelyn sijaan alamme kumpikin katsomaan mitä itsessä tapahtuu, voimme oppia valtavasti.
3.Kaikissa suhteissa ei ole mahdollista kasvaa. Itseensä voi silti vaikuttaa ja joskus suurinta kasvua onkin hellittää yliyrittämisen sijaan.
4. Harjoittele tunnistamaan tekemiäsi tulkintoja ja kysymään: Tarkoititko tätä? Ole mielelläsi väärässä, jos olet ymmärtänyt väärin.
5. Harjoitelkaa olemaan samalla puolella, älkää toisianne vastaan. Kysykää vaikeissa tilanteissa yhdessä: Mitä meidän välillämme tapahtuu?
6. On täysin normaalia kaivata myös omaa aikaa ja tilaa – ja se tekee suhteellekin hyvää!
Entä jos kaiken myllerryksen, vaihtelevan ilon ja surun takana on tarkoitus. Entä jos elämä pyrkii kouluttamaan meidät siten, että opimme uskomaan ja luottamaan. Etenemään sumussakin ja kuuntelemaan omaa sydäntämme. Kulkemaan pitkin elämämme polkua, jota ei voi silmillä nähdä?
Elämäni suurimmat asiat ovat olleet näkymättömiä.
Ei se yksittäinen roponen, vaan kiitollisuus siitä, että elämä kantaa. Ei raskas jakso, vaan suuri huojennus kun kaikki aikanaan päättyy tai laskeutuu. Uuden oppiminen, voiko sen nähdä? Ahaa-elämys, kutitteleva nauru? Entäpä valtava kaipaus, joka hetkittäin tuntuu jyräävän kaiken muun yli?
Ei yksikään asia (sitten kuitenkaan) toisen ihmisen fyysisessä olemuksessa, vaan hänen ainutlaatuinen energiansa, henkensä. Joka aivan jokaisessa sykkii ja säteilee ja jossa riittää ihasteltavaa. Toki lapsen käsi kädessäni, mutta silti niin paljon suurempaa se rakkaus, jota tunnen silloinkin. Tuo näkymätön suuri voima, jota ei voi purkittaa.
Myös pelko ja huoli, ne voivat värittää joitain ajanjaksoja. Ne voivat ajaa normiarjen yli kuin katujyrä niin, että ulospäin näyttää vielä jokseenkin hyvältä, mutta sisällä kaikki on miten on. Jollekin kaupassa käyminen on itsestäänselvyys ja toiselle suuri onnistuminen.
Ei siis se itse asia, joka on pintaa, vaan paljon suurempi ja syvempi kokemus. Pitkä tai lyhyt henkäys elämän varrella, jota voi laihasti yrittää sanoittaa, mutta jota kukaan ei voi nähdä.
Energiaolento
Olemme energiaolentoja, tunneolentoja. Joskus meille annetaan tehtävä, jota emme alunperin arvaisi, mutta jonka hedelmistä saamme lopulta nauttia.
Tuo tehtävä tapahtuu näkymättömällä alueella. Sitä on kasvumme ihmisinä, kohoaminen asioiden yläpuolelle ja näkemämme hyväksyminen. Vaikeiden asioiden anteeksiantaminen (prosessin kautta). Minkä tahansa asian opettelu, jonka olemme itseltämme jäädyttäneet.
Missä se muutos oikeastaan tapahtuu? Onko sillä muotoa tai väriä?
Jos olisimme pelkkiä fyysisiä olentoja, emme koskaan voisi kasvaa ja kehittyä sillä käsittämättömällä tavalla, joka meille on suotu. Emme voisi elää montaa elämää yhden elämän aikana. Tietyllä tapaa se kaikki on näkymätöntä, sillä kasvomme ovat yhä samat. Usein jopa puitteemme tai kumppanimme pysyvät samoina ja silti jokin meissä muuttuu. Me uudistumme.
Totuus muuttuu, kun muutut
Mitä tulee muihin ihmisiin, he nostavat esiin meissä kehityskohteemme ja ohjaavat meitä eteenpäin. Siksi he eivät ole vain muita ihmisiä, vaan oppaitamme. Tokihan me näemme heidät, heidän fysikaalisen pintakerroksensa, (sen kuinka valo siinä taittuu, jos saivarrellaan). Totuuden voi silti nähdä vain kukin sisällään. Ja se totuus muuttuu, kun me muutumme.
Näkymätöntä näkyväksi
Tänä päivänä tahdon iloita näkymättömistä syvyyksistä, joita elämä meille tarjoilee. Elämme tunteiden maailmassa. Elämme intuition, luovuuden ja viisauden maailmassa. Ja mitä enemmän saamme kammettua jotakin pintaan tuolta syvyyksistä, sen parempi. Teemme näkymätöntä näkyväksi sana, kosketus tai vaikkapa taideteos kerrallaan. Se on kuin taikaa!
–
Ei roolini ja leimani, vaan oma autenttinen minä. Vapaa ja värikäs, alati muuttuva, tanssinpyörteinen liekki. Sen voi nähdä vain kun laittaa silmät kiinni.
–
❤️:lla Riikka
Lisää minusta, taideterapiasta ja taiteestani löydät täältä.
Olin luullut, että minussa on jotain vikaa, kun asiat tuntuvat niin monelta ja ovat niin ristiriitaisia. Muistan, kun joskus 5-6 -vuotiaana olin jäätävän hämmentynyt siitä, miten VOI olla niin, että maailmassa on sotia ja nälänhätää. Ja samaan aikaan miten voi olla tämä yhteys sisäisyyteeni, joka on loputonta rakkautta ja iloa. Miten VOI OLLA, että aikuiset puhuvat tai tekevät jotain, mutta alla on selvästi jotakin ihan muuta. Ja tuhat muuta ristiriitaisuutta.
Kasvaessani ja nuorena olin ihan hiton pihalla ja hämmentynyt, kun kaikki tuntui niin ristiriitaiselta koko ajan. Luulin, että sen ei kuulu olla niin ja että minussa on vikaa, että asioiden pitäisi olla selkeitä ja kaikki olisi paremmin, jos en tuntisi ja ajattelisi asioita niin monesta kulmasta ja kaikkea yhtä aikaa. Ja jestamandeera, jos olenkin unohtanut jonkun tulokulman, sitten käy huonosti!
Ikään kuin olisi jokin määränpää, jossa olen ”oikeanlainen”, elämä on ymmärrettävää tai yksiulotteista – ja sitten minulla olisi hyvä olla. Mutta se ei ole elämän luonto. Elämän luonto on syntyä, kuolla, vaiheilla, muuttua. Meihin ihmisiin sattuu, rakastamme, menetämme, löydämme, kadotamme, olemme pihalla, selkeydessä, yhteydessä, pois yhteydestä, terveitä, sairaita, ja välillä ei ole hajuakaan, olemmeko tätä vai tuota vai kaikkea, siellä vai täällä. Muutumme, jumitamme, kasvamme, nitkuttelemme, kärvistelemme ja säkenöimme, ja aika usein tunnemme vähän kaikenlaista sekaisin. Ja joskus haluamme piilottaa, hukuttaa ja unohtaa kaikki tunteet, tai ainakin osan.
Ajattelen, että kun on oikeasti elossa, tuntee tunteita ja tuntemuksia ja asioita monin ulottuvuuksin ja katselee avoimin silmin ja sydämin (tai kiinninnäisin), ei VOI olla kokematta, että asiat ovat ristiriitaisia. Elämä ON ristiriitaista. Ihmiset OVAT ristiriitaisia.
Ja siihenkin voi oppia relaamaan ilman, että kaikkea tarvitsee tajuta, saattaa loppuun, eheyttää, löytää henkisiä tai mitään muitakaan vastauksia. Syvin luontoni – elämä itse – on ristiriitainen, ja samalla kokonainen, intact. Arvokasta, mistään riippumatta. Asiat voivat ja saavat olla monia yhtä aikaa.
Kun sisäinen turva vahvistuu, syvenee myös hyväksyminen ja antautuminen elämälle. Itseään ei tarvitse enää suojella niin hulluna, koska ironisesti tietää jo, että elämä sattuu kuitenkin välillä. Elämää ei tarvitse eikä voi tehdä ”oikein”, eikä kivulta oikeasti voi suojautua. Kun turva syvenee tietää, että kaikesta selviää, ja että kenties elämää ei ole millään tavalla tarkoituskaan hallita. Se on paradoksi, koska moni meistä uskoo, että jos en hallitse ja pinnistele, jos päästelen vähän irti ja sallin itselleni hyvää, en saa mitään aikaan ja ote lipeää. Se uskomus on turvattomuutta ja kumpuaa sieltä, missä ei ole oppinut taitoja kannatella itseään. Aikuisena suurin osa meistä saa opetella noita taitoja. Ja kun ei enää pinnistele niin kovin, oma elämänvoima vapautuu virtaamaan rohkeasti kohti itseä kutsuvia, itselle oikeita juttuja.
Turvan syvetessä elämää ei ehkä koekaan enää heittelevänä, eikä itseään sen uhrina. Vaan voikin alkaa löytää itseään mysteerin matkalaisena. Ristiriidoista voi myös nauttia ja ammentaa. Eikä turvassa itsensä kanssa ollessaan tarvitse kärsiä niin hirveästi, kun asiat tai elämä ei ole niin kuin mieleni haluaisi. Kun avaa oven, uteliaasti ja valiten uskoa ettei elämä halua pahaa eikä sen tarkoitus ole rankaista, asioihin ja kokemuksiin voi löytää uskomattoman moniulotteisia ja rikastuttavia kulmia. Silloin hommelista tulee seikkailu – ihan tästä tavallisesta, ihmeellisestä, arkisesta, omasta pienestä, suuresta elämästä.
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Erityisesti meillä erityisherkillärajatja niiden tärkeys korostuvat. Terveiden rajojen avulla pystymme pitämään huolta omasta jaksamisestamme ja suojaamaan itseämme ylikuormittumiselta.
Itselläni on taustalla vaikea uupumus, ylikunto ja uusimpana tulokkaana fibromyalgia (kipu- ja uupumusoireyhtymä) eli krooninen sairaus, joka vaikuttaa elämääni pysyvästi monella osa-alueella.
Näin ollen omat lähtökohtani ovat jo sellaiset, että rajoja on ihan pakko vetää ja niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota tai omat voimat loppuvat hyvin nopeasti.
Kuten uupumistaustastani arvata saattaa, vielä joitain vuosia sitten minulta puuttui hyvinvointiani tukevat rajat lähes kokonaan – tai en ainakaan ymmärtänyt niiden tärkeyttä. Enemmän minulle merkitsi se, kuinka paljon sain aikaan ja miten tehokas olin.
Mitä rajat sitten tarkoittavat?
Kun puhutaan rajoista, niillä voidaan tarkoittaa muun muassa sosiaalisia rajoja, joita on hyvä vetää ainakin joidenkin ihmissuhteiden kohdalla. On huolehdittava omasta ajasta ja etenkin palautumisesta.
Me erityisherkät olemme usein sosiaalisissa suhteissamme hyvin omistautuneita ja myötäelämme vahvasti. Elämässämme saattaa olla myös helposti ihmisiä, jotka vievät enemmän energiaa kuin antavat. Etenkin tällaisten ihmissuhteiden kohdalla, olisi tärkeää osata asettaa sopivat rajat oman jaksamisen turvaamiseksi.
Lisäksi voidaan puhua erilaisista fyysisistä rajoista, jotka ovat tärkeitä määrittämään esimerkiksi sen, mikä omassa kehossa tuntuu hyvältä ja mikä ei – tai minkä verran läheisyyttä ja missäkin vaiheessa tuntuu meille sopivalta. Ne määrittävät, kenet päästämme ihollemme ja milloin.
Myös muut minuuteen liittyvät rajat ovat olennaisia. Käytän itse mielelläni tässä yhteydessä englanninkielistä sanaa self-love – terve itserakkaus. Sen myötä asetamme rajoja sille, miten kohtelemme itseämme. Miten huolehdimme omista tarpeistamme, miten puhumme itse itsellemme ja miten annamme toisten puhua sekä kohdella meitä.
Rajojen yhteydessä on hyvä mainita myös sosiaalinen media. On hyvä välillä pysähtyä pohtimaan, miten pitää kiinni siellä omista rajoistaan, vaikka samalla olisikin oma itsensä? On tärkeää muistaa huolehtia omista tunteistaan ja jaksamisestaan sekä jakaa omasta elämästään juuri sen verran, mikä itsestä tuntuu hyvältä.
Käytän itse mielelläni tässä yhteydessä englanninkielistä sanaa self-love – terve itserakkaus. Sen myötä asetamme rajoja sille, miten kohtelemme itseämme.
Miksi palautuminen on tärkeää?
Rajojen yhteydessä haluan nostaa esille palautumisen tärkeyden. Nämä kaksi teemaa kulkevat mielestäni käsikädessä.
Täytyy myöntää, että itselläni on nykyään hieman ristiriitainen suhde palautumiseen. Elin vuosia niin, etten huolehtinut palautumisesta (tai rajoistani) lainkaan. Suoritin menemään, treenasin kovaa, tein paljon töitä ja annoin itsestäni jokaiselle elämän osa-alueelle suurin piirtein kaikkeni – ja nukuin siihen päälle vielä huonosti ja vähän.
Ajoin itseni lopulta jatkuvaan alipalautumisen tilaan – ja tätä kesti useamman vuoden. Se elämä, jota vielä kolme vuotta sitten elin, järkyttää nyt.
Se järkyttää etenkin sen takia, että olin tiennyt erityisherkkyydestäni jo vuosia ja silti suoritin elämääni huomioimatta herkkyyttäni, kuuntelematta kehoani sekä arvostamatta itseäni. En ollut suostunut hyväksymään sitä, miten paljon tarvitsen aikaa palautumiselle ja levolle.
Ihan jokaisen meistä olisi hyvä hetkeksi pysähtyä ja miettiä: Huolehdinko palautumisestani ja mitä se minulle tarkoittaa? Varaanko siihen tällä hetkellä tarpeeksi aikaa? Onko se arjessani mahdollista?
Huolehdi palautumisestasi ajoissa
Sitten vasta, kun sairastuin ylikuntoon ja uuvuin, olen alkanut ymmärtämään palautumisen merkityksen ja sen, että se todellakin puuttui elämästäni aiemmin lähes kokonaan. Viimeistään fibromyalgian myötä palautumisesta huolehtiminen on tullut osaksi jokapäiväistä elämääni – ja siitä syntyykin se ristiriitainen suhde: joudun miettimään palautumista liikaakin.
Jatkuva palautumisen tarve hallitsee elämääni tällä hetkellä ja se aiheuttaa ajoittain myös (hoito)väsymystä. Välillä tuntuu, ettei elämäni ole muuta kuin palautumista palautumisen perään. On siinä toki hyväkin puolensa: tätä menoa minusta tulee myös palautumisen asiantuntija. Välillä kuitenkin toivon, että olisin osannut pysähtyä aiemmin – ajoissa.
Palautumisen merkitystä, etenkin erityisherkille, ei voikaan liikaa korostaa. Itse jouduin oppimaan sen kovimman koulun kautta ja se, mitä kautta se piti oppia, tuntuu nyt suorastaan typerältä. Toivon, ettei sinun tarvitse käydä yhtä kivistä polkua ymmärtääksesi sekä rajojen että palautumisen oleellisuuden.
Siksi sanon tämän: jos sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ettet uupuisi tai väsyisi liikaa, tee se ja tee se nyt! Huolehdi erityisherkkyydestäsi ja jaksamisestasi – huomioi ne pienissäkin asioissa ja päivittäin.
Sitten vasta, kun sairastuin ylikuntoon ja uuvuin, olen alkanut ymmärtämään palautumisen merkityksen ja sen, että se todellakin puuttui elämästäni aiemmin lähes kokonaan.
Lempeät vinkit, miten huolehtia rajoista ja palautumisesta:
Tunnista erityisherkkyytesi ja tutustu siihen – itsetuntemus lisää ymmärrystä.
Opettele sanomaan ei – aina ei tarvitse venyä ja taipua. Vähempikin riittää.
Kun pidät ensin huolta itsestäsi, sinulla on enemmän annettavaa myös muille.
Kuuntele kehoasi ja sen viestejä – keho on viisas, se kyllä kertoo, kun on tarve hidastaa tahtia.
Pysähdy ja lepää, varaa niille aikaa – kirjoita tarvittaessa hetket ja päivät kalenteriin.
Mene metsään – pienikin hetki luonnossa tekee sekä keholle että mielelle hyvää.
Ole avoin jaksamisestasi – älä suotta yritä asettua superyksilön rooliin. Ota apua vastaan.
Syö hyvin ja terveellisesti. Liiku lempeästi ja priorisoi uni.
Huolehdi omasta ajastasi ja hakeudu päivittäin hiljaisuuden äärelle.
Ole lempeä itseäsi kohtaan – ja opettele olemaan itsesi puolella.
Lunasta Annukan tekemä maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja täältä.
Erityisherkkyys tuli suuren yleisön tietoisuuteen kymmenen vuotta sitten, kun Yhdysvaltalainen psykologian tohtorin Elaine Aronin kirjoja alettiin kääntää suomen kielelle. Erityisherkkyys on sanana haastava. Se on osoitteleva ja ongelmallinen. Monikaan erityisherkkä ei pidä sanan erityisyydestä. Siksi pohdimmekin usein HSP Suomi ry:n hallituksessa, voisiko erityisherkkyydelle olla olemassa parempi suomenkielinen sana. Toistaiseksi emme ole sellaista löytäneet.
Erityisherkkä ihminen on vahvasti emotionaalinen ja sensitiivinen, helposti aisti-informaation kautta ylivirittyvä ja kuormittuva. Hän huomaa pienetkin yksityiskohdat helposti, usein turhan tarkaankin ja analysoi erityisesti ihmissuhteisiin liittyviä asioita kauan aikaa. Nuo Aronin kuvaamat erityisherkän ihmisen temperamenttipiirteet ovat helppo tapa arvioida kuuluuko itse tuohon joukkoon. Erityisherkkiä ihmisiä on väestöstä noin viidennes. Kyseessä ei siis ole mikään pieni vähemmistö. Ominaisuus on vahvasti periytyvä, eikä siitä pysty hankkiutumaan eroon, kyseessä on siis synnynnäinen temperamenttipiirre. Erityisherkkien ihmisten reagointi voi muistuttaa traumaperäistä oirehdintaa ja joskus kyseessä voi olla molemmat asiat. Eritysherkkyys ei kuitenkaan ole seurausta traumatisoitumisesta.
Erityisherkät ihmiset ovat kukin omalla tavallaan herkkiä ja ominaisuudet tulevat näkyviksi jokaisen omalla persoonallisella tavalla. Se, että on erityisherkkä ei vielä siis kerro välttämättä mitään olennaista ihmisestä, vaikka monet piirteet yhdistävätkin tutkimusten mukaan erityisherkkiä, näitä ovat esimerkiksi oikeudenmukaisuus, aitous, tunnollisuus, arvojen mukainen elämä ja luovuus.
Erityisherkät ihmiset ovat Aronin mukaan sitoutuneempia pitkiin ihmissuhteisiin, mutta toisaalta sinkkujen parissa on myös huomattavan isoa osa erityisherkkiä. Eritysherkän ihmisen voi olla vaikea tehdä aloitteita ihmissuhteissa (jos ei kuulu elämyshakuisiin erityisherkkiin, joita on kolmannes erityisherkistä) ja erityisherkällä voi mennä paljonkin aikaa sen varmisteluun, onko toinen aidosti kiinnostunut. Jotkut erityisherkät näyttävät tietoisesti välttelevän hylätyksi tulemisen uhkaa pysymällä kaukana ihmissuhteista. Toisaalta erityisherkät viihtyvät yleensä hyvin itsensä seurassa. Osalle sinkkuus on aito, omiin tarpeisiin liittyvä valinta.
Seksuaalisuus on monelle erityisherkälle vahva voimavara. Jos erityisherkkä on saanut myönteistä seksuaalikasvatusta ja elämä on tarjonnut hyviä kokemuksia, on seksi todennäköisesti elämää rikastuttava asia. Moni eritysherkkä virittyy nopeasti seksiin ja osaa nauttia siitä. Jotkut voivat saada orgasmeja todella helposti ja paljon, olivat sitten seurassa tai yksin. Suorituskeskeisyys ei kuitenkaan yleensä ole keskeinen asia erityisherkälle.
Erityisherkän seksuaalisuuteen liittyvät haasteet voivat olla yhtä moninaisia kuin normiherkänkin, mutta jotkut asiat korostuvat. Kosketus (silittely, nuoleminen, halailu, paijaaminen) voi olla erityisherkälle seksin aikana liian lujaa tai intensiivistä, varsinkin jos kumppanilla ei ole kokemusta seksistä erityisherkän kanssa. Erityisherkällä voi olla myös kehossa paikkoja, joihin hän ei halua kosketettavan liian virittymisen tähden. Näistäkin toki selviää avoimella keskustella. Jotkut erityisherkät voivat ylivirittyä liikaa seksin aikana, tunneintensiteetti siis kasvaa ilman, että se johtaa laukeamiseen. Tähän auttaa mainiosti pieni tauko. Monille erityisherkille on luontevaa suhtautua seksuaalisuuteen kokonaisvaltaisena asiana, seksuaalisuus, kehollisuus,, herkkyys, tunteet ja hyvinvointi liittyvät toisiinsa. Toisaalta ujo erityisherkkä voi kärsiä emotionaalisesta estyneisyydestä, joka saa hänet eristäytymään suhteista. Onneksi elämänkokemus usein auttaa tässäkin asiassa.
Sensitiivisen ja toisen tunteet helposti tunnistavan erityisherkän haaste voi olla myös se, että hän osaisi olla terveen itsekäs seksin aikana. Empaattinen erityisherkkä voi lipsahtaa miellyttämään kumppania laittamalla hänen tarpeensa omiensa edelle. Tämäkin on ihan ok, kunhan siitä ei tule jatkuva tapa, jossa erityisherkkä unohtaa itsensä.. Hyvän seksiin kuuluu vastavuoroisuus ja molempien tarpeiden kuuntelu ja toteuttaminen. Samalla tavoin myös omat rajat on tärkeä tunnistaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tunnustella omaan tahtiinsa mikä tuntuu juuri minusta hyvältä ja mikä ei. Jokaisella on oikeus pyytää ja kieltäytyä, kaikissa seksin vaiheissa. Seksiin ei pidä lähteä hakeakseen hyväksyntää tai miellyttääkseen toista. Kirjoitan tämän, koska tiedän että osalle erityisherkistä on vaikeaa tunnistaa ja ilmaista omia rajoja.
Erityisherkkä, muista nämä
Kerro kumppanillesi millaisesta seksistä pidät, jos puhuminen ujostuttaa, kirjoita kirje.
Jos et ole tutustunut omaan seksuaalisuuteesi, niin aloita jo, keho on myös nautintoa varten.
Jos sinulla on ahdistuksen tunteita tai puutteita tiedoissasi seksiin tai ihmissuhteisiin liittyen, hae apua seksuaaliterapeutilta. Hän on koulutettu ammattilainen, jonka kanssa voit puhua mistä vain.
Jos seksi ei kiinnosta sinua, se on ihan ok, sinulla on oikeus ilmaista itseäsi ja elää omien valintojesi mukaan.
Seksuaalisuus päivittyy elämän myötä. Ole avoin elämälle ja myötätuntoinen itseäsi kohtaan
Kirjoittaja Noora Fagerström on sarjayrittäjä ja enkelisijoittaja. Hän on monessa yrityksessä mukana joko perustajan tai sijoittajan roolissa. Tunnetuksi hän on tullut Jungle Juice Barin perustajana, jossa hän myös oli toimitusjohtajana lähes 10 vuotta. Noora on myös Diili -ohjelman neuvonantaja. Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Bonfire.fi-bisnesmedian kanssa.
Minulta kysytään usein, kuinka olen pystynyt yhdistämään yrittäjyyden ja äitiyden. Kuinka ehdin tekemään kaiken? Onko minulla vuorokaudessa enemmän tunteja kuin muilla?
Olen yhdistänyt yrittäjyyden ja äitiyden aikatauluttamalla ne. Toisinaan se tuntuu vähän kuin palapelin kokoamiselta; paljon joutuu sovittelemaan ja sumplimaan juttuja tiettyihin rakoihin, että saa hoidettua kaiken tarvittavan. Lähes joka viikko joutuu myös siirtämään sovittuja asioita, kun tilalle tulee jotain akuutimpaa.
Kaikilla kolmella lapsellani on harrastukset eri aikoihin. Käyn itse yleensä samaan aikaan joko urheilemassa tai hoidan työasioita. Välillä teen molempia samaan aikaan, kun juoksen lenkkipolulla napit korvissa palaverissa. En kuitenkaan koe sitä erityisen ahdistavana. Päinvastoin, tykkään kun voin itse päättää miten oman työni järjestän. Yleensä teen sen siten, että pystyn viettämään mahdollisimman paljon aikaa lasteni kanssa.
Näin ei ole aina ollut.
Herätys, jonka äitinä koin
Kun esikoiseni oli noin 5-vuotias, hän kysyi eräänä iltana, voisinko kasata hänen kanssaan palapeliä. Vastasin, ettei äiti juuri nyt ehdi, koska on pakko tehdä yksi työjuttu. Hän näytti hyvin pettyneeltä, ja kysyi, miksei minulla ole ikinä aikaa iltaisin hänelle. Tämä pysäytti minut. Tietokone meni kiinni ja leikin hänen kanssaan loppuillan, jolloin mieheni piti seuraa muille lapsille.
Silloin päätin, että illat ovat viikonlopun lisäksi pyhitetty lapsille. Kone aukeaisi uudelleen vasta sen jälkeen kun lapset ovat menneet nukkumaan. Tämä tapahtui sillä seurauksella, että yöuneni lyhenivät. Menin arkena lähes aina nukkumaan klo 01-02 välillä ja herätys oli aamulla seiskalta. Viikonloppuisinkaan en saanut univelkaani nukuttua pois ja olin sen seurauksena kärttyinen äiti. Olin todella väsynyt ja toisinaan tunsin rytmihäiriöitä. Jaksoin vuoden verran tuota rumbaa, kunnes päätin toistamiseen, että nyt saa riittää, myös kehoa täytyy kuunnella. Työt eivät tekemällä lopu, joten niitä pitää priorisoida paremmin.
Turha stressata tekemättömistä asioista liikaa, teen sen minkä koen tärkeäksi.
Apua kannattaa osata pyytää
Aikaa ei koskaan ole riittävästi kaikkien asioiden hoitamiseen. Aina on jokin homma kesken, niin työelämässä kuin kotona. Kotona tykkään tehdä asioita fiiliksen mukaan ja kuuntelen yleensä samalla äänikirjaa. Se tekee työskentelystä ja puuhaamisesta mielekkäämpää, ja samalla sivistää.
Olen matkan varrella myös oppinut kysymään rohkeasti apua. Jos tarvitsen esimerkiksi lastenhoitoapua, niin kysyn siihen asti, kunnes lista loppuu. Tarjoan myös itse apua, ja otankin usein ystävieni lapsia niin päivävierailulle kuin yökyläänkin, välillä useammaksikin päiväksi. Mielestäni elämässä pääsee paljon helpommalla kun autamme toinen toisiamme. Avun saamisesta ja sen antamisesta tulee lisäksi hyvä mieli. Hyvä tukiverkosto on pelastanut minut ja mieheni monta kertaa.
Lapset ovat olleet mukana jos jonkinlaisissa tilanteissa; tukuissa, työhaastattelutilanteissa, vuokraneuvotteluissa, avajaisissa sekä erinäköisissä palavereissa. Aina ei ole siis hoitajaa löytynyt ja työt on ollut silti pakko hoitaa. Useimmiten tilanteet ovat menneet hyvin, mutta muutaman kerran olen poistunut paikalta huutavan lapsen kanssa. Ihminen on kuitenkin erittäin sopeutuvainen, ja huumorilla pärjää pitkälle. Vaikeissa hetkissä helpottaa, että ajattelee sen olevan väliaikaista.
Olen aina halunnut onnistua yrittäjänä ja tehnyt paljon töitä sen eteen. Sen lisäksi olen asettanut tavoitteita ja kerännyt ympärilleni kannustavia ihmisiä. En käytä aikaa vatvomalla menneitä, vaan suuntaan energiani kohti tulevaa. Menneille asioille kun ei voi mitään enää jälkeenpäin, mutta niistä voi ottaa opikseen. Toisinaan vertaan itseäni muihin yrittäjiin, koska haluan saada itsestäni enemmän irti, ja se toimii minulle motivaattorina.
Kim Väisästä lainaten: onnistuminen on aina suhteessa omiin tavoitteisiin!
Minkälainen on hyvä äiti ja hyvinvoiva yrittäjä?
Koen sen jotenkin niin, että hyvä äiti on läsnä, kannustaa, kuuntelee ja on kiinnostunut lapsen tunteista ja ajatuksista. Hän tykkää tehdä erilaisia asioita yhdessä ja opettaa lapselle uusia taitoja. Tähän pyrin itse, mutta tietenkin on erilaisia ajanjaksoja elämässä, eikä aina ole mahdollista olla sellainen äiti, joka haluaisin olla.
Myös vaikka olisi minkälainen vaihe elämässä, niin ravinto, liikunta ja uni ovat ratkaisevan tärkeässä roolissa. Mitä paremmin ihminen voi, sitä paremmin hän pystyy käsittelemään stressiä ja muita vaikeita asioita.
Aina on parannettavaa jollain osa-alueella; äitiydessä, puolisona, ystävänä, ihmisenä tai työelämässä. On kuitenkin myös hyvä välillä pysähtyä miettimään, mitä elämässä on ja olla kiitollinen siitä sen sijaan, että koko ajan miettisi mitä voisi tehdä paremmin.
Tämä artikkeli on osa Bonfire.fi -bisnesmedian ja Hidasta elämää -hyvinvointimedian välistä sisältövaihtoa. Bonfire.fi -bisnesmedia on yli 170 bisnesvaikuttajan sisällöistä pääosin koostuva arvopohjainen ja moniääninen media, joka haluaa sisällöillään rohkeasti ravistella olemassa olevia liike-elämän rakenteita.
Runeberginpäivä lähestyy. Nämä leivonnaiset ovat yksi suosikeistani omenapiirakan- ja porkkanakakun rinnalla. Kehittelin itselleni tyypilliseen tapaan reseptistä maistuvan, helpon ja terveellisemmän version. Ajatukseni on nimittäin tarjota näitä minikokoisia herkkuja myös perheen pienimmille ja silloin suosin aina vähempää sokerikuormaa arjessa. (Eikä sokerin vähentäminen ole meille aikuisillekaan pahitteeksi..)
Nämä Runebergin tortut ovat luontaisesti gluteenittomia ja ne ovat valmistettu ilman valkoista sokeria. Valkoisen sokerin korvaa tässä reseptissä ravinnerikkaampi makeutusvaihtoehto: kookos-tai intiaanisokeri. Valmistin myös vadelmasoseen itse. Mielestäni vadelmien oma makeus, pienellä kirpakkuudellaan toimivat sellaisenaan soseessa.
Vadelmahillon viereen tulevan perinteisen tomusokerikuorrutteen voit korvata vaikkapa kookoskermaraidalla.
Minikokoiset gluteenittomat Runebergin tortut
(ohjeesta tulee noin 12 minikokoista Runebergin torttua)
100 g voita
1 dl kookos-tai intiaanisokeria
1 kananmuna
1,5 dl kaurajauhoja
0,5 dl mantelirouhetta
1 dl mantelijauhoja
1 t psylliumia
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl piimää
ripaus suolaa
VAIHE 1) Vaahdota huoneenlämpöinen voi sekä valitsemasi sokeri
VAIHE 2) Vatkaa joukkoon kananmuna
VAIHE 3) Yhdistä kaikki kuivat aineet ja lisää ne taikinan joukkoon vuorotellen piimän kanssa
VAIHE 4) Paista uunin keskiosassa 200 asteessa, noin 20 minuuttia
VAIHE 5) Kostuta Runebergit ja lusikoi koristeet päälle
Vadelmahillo-ohje
200g pakastevadelmia
1 tl vanilja pastea/ tai raastettua vaniljaa
1 tl psylliumia
VAIHE 1) Kiehauta vadelmat kattilassa ja sekoita lusikalla siten, että vadelmat soseutuvat (et tarvitse keittämiseen vettä)
VAIHE 2) Lisää kiehautetun vadelmasoseen joukkoon vanilja sekä psyllium ja anna seoksen jäähtyä
Kukaan ei selviä täysin yksin. Me synnymme riippuvaisina, mikä on varsin pysäyttävääkin tajuta. Ihmisellä on niin tarve kiintyä ja olla yhteydessä, mutta toisaalta myös tarve kokea itsenäisyyttä ja vapautta. Ei ihme, että monesti parisuhteissa erillisyyden ja läheisyyden välinen tanssi nostaa monesti kitkaa ja ehkä vastakkaisia pelkoja ja reaktiomalleja esiin.
Jos varhaisissa suhteissa (ja toki myöhemmätkin vaiheet voi vaikuttaa) on jäänyt yksin isojen tunteiden ja kokemuksien kanssa, on hyvinkin voinut omaksua alitajuisen uskomuksen siitä, että ei ole turvallista olla haavoittuvainen, ei ole turvallista tarvita taikka luottaa. Tällöin on vaikea päästää ketään aidosti lähelle. On vaikeaa kohdata omaa ja usein myös toisten inhimillistä tarvitsevuutta. Se on varsin surullinen ja yksinäinen todellisuus jossa elää. Toiset taas ovat kokeneet, että omiin tarpeisiin vastataan välillä ja välillä taas torjutaan. Tämäkin on valtavan ristiriitaista ja tuo usein luottamus haasteita sekä kokemuksen siitä, että jotkut osat itsessä ovat ”vääriä” tai ”liikaa”.
On usein hyvin pelottavaa harjoitella tarvitsemaan toisia ja voi olla että vastustamme sitä viimeiseen asti, kunnes ei kenties vaan enää pysty. Muistan kun aloitin terapiaprosessia ja ihana terapeuttini (johon silloin vasta tutustuin) sanoi jotenkin näin: ”Muista Eevi, että täällä sun ei tarvitse aina jaksaa kannatella kaikkea yksin”. Aluksi koin ärsytystä, eikö se usko että mä selviän kyllä? Ajan myötä luottamus syveni ja yksin selviämiseen liittyvät suojukset höllensivät otettaan. Sain romahtaa, tulla kannatelluksi ja olla silti ihan kokonainen itsenäni.
Yksin selviämisen alitajuinen paine on monen kantama surullinen taakka. Mitä se olisi, jos ei tarvitisikaan? Se ei tarkoita avuttomaksi heittäytymistä taikka vastuuttomuutta.
Millaisia alitajuisia käsityksiä sinulla on rakkaudesta?
