Käykö sinullekin joskus niin, että saat kärsiä kiltteydestäsi? Jälkeenpäin mietit, että olisi pitänyt osata toimia päättäväisemmin. Tässä joitain tilanteita, joissa kiltti ihminen saattaa jäädä toiseksi.
Pyrit toimimaan niin, että otat muut huomioon. Kaikki eivät kuitenkaan toimi samoin, vaan ajavat häpeilemättä omaa etuaan.
Näet paljon vaivaa ilahduttaaksesi jotakuta, mutta elettäsi ei arvosteta.
Asetat toisten tarpeet omiesi edelle, ja osa ihmisistä käyttää sitä tietoisesti hyväkseen.
Autat auliisti, muttet aina saa apua kun tarvitset sitä.
Päädyt ostamaan sinnikkäältä myyjältä jotain sellaista, mitä et oikeasti halua, jotta pääsisit tukalasta tilanteesta.
Itse olen harmitellut moneen otteeseen sitä, että olisi pitänyt joissain asioissa olla itsekkäämpi ja jämäkämpi. Vasta kun joku ”tiukka” tilanne on jo ohi, mieleen tulee miten olisi kannattanut reagoida ja mitä sanoa. Etenkin voimakastahtoisten ihmisten kanssa olen ollut usein pulassa. Tästä syystä valmistauduin kerran tärkeään keskusteluun etukäteen niin, että kirjoitin paperille, mitä haluan saada sanotuksi, ja mistä asioista en ole valmis tinkimään. Keskustelu meni hyvin ja olin tyytyväinen itseeni. Kerrankin en antanut jyrätä itseäni!
Vaikka turhankin kiltti ihminen ei aina osaa puolustaa itseään tai ilmaista rohkeasti mielipidettään, kiltteys ei ole huono ominaisuus. Kiltteys kaipaa vain rinnalleen tervettä itsearvostusta ja rajojen asettamisen kykyä. Kiltteydessä on kaunista mm.
tahto ajatella muiden hyvää
kyky joustaa tarpeen mukaan
halu pyrkiä sopuun
kyky toimia epäitsekkäästi
Kun kiltteys ilmenee tasapainoisella, myös itseä kunnioittavalla tavalla, sillä saa aikaan paljon hyvää tässä maailmassa. Viisaasti kiltti ihminen huokuu ystävällisyyttä, tervettä nöyryyttä, luotettavuutta, avoimuutta, myötäelämisen taitoa ja välittämistä. Hän osaa myös luoda ympärilleen turvaa. Sopivasti kiltillä ihmisellä on yleensä myös läheisiä elämää rikastuttavia ihmissuhteita ja se on hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeää. Ollaan siis ylpeästi kilttejä!
Oletko töissä, mutta jokin ei ole kohdallaan? Kenties työ väsyttää liikaa, ei tunnu merkitykselliseltä tai innostus puuttuu? Voi olla, että et toimi työssäsi vahvuuksillasi. Mielessä saattaa olla pakoajatuksia: kunpa vaan pääsisi pois jonnekin kauas…tai mitä jos irtisanoutuisin? Ehkä olet tulossa siihen pisteeseen, että olet valmis tekemään asialle jotain. Kenties uusille urille lähteminen ja jopa oman unelmatyön löytäminen houkuttaa.
Olemmeko tottuneet siihen, että kaikilla muillakin on rankkaa työelämässä? Joka toinen tuttavapiiristämmekin saattaa olla vahvasti stressaantunut työelämässään, joten yritäpä siinä olla kiireetön. Meille opetetaan jo pienestä, että ”ensin työ, sitten huvi”. Entä, jos se työ onkin suurta huvia ja pointti onkin tehdä työstä huvia, ellei se sitä vielä ole? Nyt on korkea aika päivittää käsitys siitä, millaista työelämä on. Sinä, minä, ja jokainen meistä luo uutta maailmaa aloittaen itsestään.
Kun löydät unelmatyösi, opit rakastamaan maanantaiaamuja
Uskallatko unelmoida unelmatyöstä? Mieti, miltä tuntuisi tehdä jotain, mitä rakastat ja saada siitä vielä palkkaa?
Jokainen ymmärtää käsitteen ”unelmatyö” omalla tavallaan ja hyvä niin. Jollekin se on maailman pelastamista, toiselle osa-aikainen siivoojan työ, kolmannelle kotiäitinä oleminen, neljännelle yrittäjän vapaus, viidennelle 8-16 palkkatyö assistenttina, kuudennelle 24/7 työ pelastusoperaation johtajana. Vain sinä tiedät, mikä sinulle on unelmatyön oikea määritelmä. Kuinka paljon olet valmis antamaan työllesi? Mikä on riittävää sinulle? Kuinka paljon haluat saada työltäsi?
Oma määritelmäni unelmatyölle on:
”Unelmatyö on mikä tahansa työ, jonka sinä koet unelmatyöksi. Itselleni se on tunne siitä, että teen jotain merkityksellistä, arvojeni mukaisesti ja vahvuuksiani hyödyntäen. Se tunne, kun innostaa ja tuntuu vaan niin omalta jutulta ja etuoikeudelta saada tehdä juuri tätä työtä. Tunnetta, millä odotan vaikka seuraavaa hyvinvointiretriittiviikonloppuamme, ei voi sanoin kuvailla. Suuri kiitollisuus.”
Sinun ei tarvitse haluta ”unelmatyötä”. Unelmointi on vain yksi suunnittelun muoto.
Ehkä sinulle riittää kiva duuni. OK työpaikka. Kunhan edes olisi jokin työpaikka, olisit kenties tyytyväinen. Jos kuitenkin vietät keskimäärin noin kolmasosan ajastasi töitä tehdessä, mitä järkeä olisi tehdä jotain, mikä ei innosta edes itseä? Olisiko mielekäs työ kuitenkin onnellisuuttasi lisäävä tavoite? Jos et yhtään vielä tiedä, mitä haluaisit, ei haittaa.
Vanhemmat kysyvät usein lapsiltaan: Mikä sinusta tulee isona? Oivalsin vähän aikaa sitten, miten turha kysymys se on, ja se luo kohtuuttomat paineet ihmiselle. Ikään kuin olisimme tulossa joksikin, tai meidän pitäisi tulla joksikin muuksi, kun mitä juuri nyt olemme. Ikään kuin se ei olisi tarpeeksi, mitä jo olemme. Itse kysyin tämän saman kysymyksen tytöltäni, kun hän oli noin 2-3 -vuotias. Hän katseli itseään tyytyväisenä peilistä samalla keikistellen, ja vastasi: ”Musta tulee isona nainen. Tai mies. En ole vielä päättänyt!”.
6 virheellistä myyttiä unelmatyöstä
Se on vain joillekin harvoille onnekkaille, ei niitä kaikille riitä
Se on jotain liian vaaleanpunaista, ei liity todellisuuteen
Siinä ei ole yhtään tylsää tehtävää
Sitä on vaikea saada
Siinä ei voi uupua
Siinä ei tarvitse ponnistella paljoakaan
Saat toki uskoa näin, mutta oman kokemukseni mukaan nämä eivät pidä paikkansa. Uskon, että jokaiselle meistä löytyy se oma juttu. Olet tullut tänne syystä, sinulla on merkitystä, jokin tehtävä (moniakin!) ja sinä olet tärkeä. Unelmatyö on omannäköistä arkea. Siinäkin on inhokkitehtävät, mutta niitä on aika vähän. Sen saaminen on helppoa, jos astuu pois itsensä tieltä ja tutkii pelkojaan. Unelmatyössäkin voi uupua, jos ei osaa johtaa itseään. Liian paljon kivaa tekemistä voi viedä kehon ylirasitukseen. Tärkeintä on, että sinun työsi ja elämäsi tuntuu sinulle sopivalta ja löydät tasapainon. Itse ainakin ponnistelen paljonkin omassa unelmatyössäni, mutta se on kaikki sen arvoista!
Ole rehellinen itsellesi
Vaikka olisit ollut johtaja, esimies ja vastannut miljoonien budjeteista, voit olla tällä hetkellä onnellisempi osa-aikaisessa työssä tehden käsilläsi jotain. Eräs asiakkaani alkoi kuuntelemaan itseään ja siirtyi 15 vuoden vaativan IT-uran jälkeen vähitellen korutaiteilijaksi ja yrittäjäksi – on kuulemma onnellisempi nyt kuin koskaan ”huippuvuosinaan”. Kun nautit työstäsi, elämä tuntuu hyvältä. Kun työ on pakko, elämä voi tuntua vankilalta.
Vastaavasti toinen asiakkaani, joka on ollut 15 vuotta assistenttina melko stabiilissa ympäristössä, nauttii nyt vaativasta ja dynaamisesta työstään henkilöstöpäällikkönä rekrytointialalla.
”Joka hetki on mahdollisuus luoda jotain uutta. Me emme ole menneisyytemme vankeja, ellemme itse valitse niin.”
Työkalu: Analysoi tyytyväisyytesi nykytyössäsi
”Kasvu on tuskallista. Muutos on tuskallista. Mutta mikään ei ole niin tuskallista kuin jäädä jumiin jonnekin, minne et koe kuuluvasi.”
Onnellinen työelämä on tarkoitettu sinulle. Tämä työkalu sopii sinulle, jos olet tällä hetkellä töissä. Tutki, millä osa-alueilla olet tyytyväinen ja tyytymätön nykytyössäsi.
Ohjeet työkalun käyttöön:
Vastaa kysymyksiin muistikirjaasi täydentämällä lauseet:
Miltä tuntuu maanantaiaamuisin lähteä töihin?
Kun tulen työpaikalleni, ilmapiiri ja yleisfiilis siellä on…
Työtehtäväni tuntuvat minusta…
Kun teen töitä, koen…
Työssäni kehittyminen ja itseni haastaminen on…
Suhde esimieheeni on…
Hyvinvointini työssäni on…
Työn ja muun elämän tasapaino on…
Työelämäni tulevaisuudesta ajattelen…
Vaikutusmahdollisuuteni työssäni ovat…
Ihmissuhteeni töissä ovat…
Työpaikkani arvomaailma on…
Työpaikkani sijainti ja työympäristö…
Palkka ja edut ovat…
Vahvuuteni ja potentiaalini käyttö nykytyössäni…
Katso vastauksiasi ja kirjaa ylös ajatuksiasi niistä. Tee itsellesi 1-3 käytännön tehtävää näiden perusteella, millä muokkaat työtäsi mielekkäämmäksi. Tee sen jälkeen tarvittavat toimenpiteet ja neuvottele sinulle tärkeistä asioista esimiehesi kanssa. Jokainen askel mielekkäämpään suuntaan on voitto.
***
Kaipaatko sinä muutosta työelämääsi? Tervetuloa mukaan 7 askelta unelmatyöhön – valmennusryhmään verkossa! Ryhmä alkaa 8.3. ja kestää 8.5.2022 saakka. Aloitamme yhteislähtönä ja sinulla on 7.3. asti aikaa ilmoittautua mukaan. Valmennus maksaa alle 5 euroa/päivä ja saat kaiken tarvittavan päästäksesi lähemmäs tai perille asti unelmatyöhösi. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.
Motivaation yhteydessä puhutaan usein syttymisestä, roihusta tai liekistä. Eräänä syksyisenä iltana kauan sitten olin juuri muuttanut unelma-asuntooni silloisen kumppanini kanssa. Hän oli kirjoittanut kirjan Syty ja sytytä (miten osuva nimi sen illan tapahtumille….), jonka uutta painosta vähän juhlistimme viinilasin ja ystävän kera kynttilöiden palaessa.
Yhtäkkiä olohuoneen seinällä ollut sisustustakka kaatui lattialle, sen lasilevy särkyi palasiksi ja avotuli roihusi pitkin olohuonetta. Tiimityönä saimme palon lähestulkoon sammutettua ennen palokunnan saapumista. Yhtäkkiä meillä kaikilla oli yhteinen vahva motivaatio palauttaa tilanne ennalleen. Hetki sitten motivaatio oli ollut ihan toinen.
Ulkoisista asioista syntyy hetkessä erittäin vahva motivaatio, kun kyseessä on turvallisuuden ylläpitäminen. Mutta mikä saa ihmisen motivoitumaan sisältä päin ilman ulkoista uhkaa? Ja miten löytää motivaationsa luodessaan omannäköistä unelmatyötä itselleen?
Motivaatio on syy tehdä asioita. Motiivit ohjaavat käyttäytymistäsi tiettyyn suuntaan. Motivaatiosi kertoo, miksi valitset tehdä jotain ja miksi teet sitä pitkäjänteisesti. Motivaatio ja intohimo ovat molemmat tunteita ja ne syttyvät, kun haluat toteuttaa erilaisia tarpeitasi. Eli sinulla voi olla motivaatio tehdä jotain myös ilman intohimoa. Ja voit myös tehdä intohimoisesti asiaa, johon sinulla ei ole motivaatiota. Tiedätkö jo, mikä haluaisit tehdä seuraavaksi urallasi? Mitä tarvetta sen tekeminen tyydyttäisi?
Kun tiedät miksi, löydät keinot miten.
Uskon, että ainoa tapa saada aikaan aidosti hyvää jälkeä on rakastaa sitä, mitä tekee. Motivaatio haettavaa työtehtävää kohtaan on myös vuodesta toiseen kansallisen rekrytointitutkimuksen ykkönen työnantajien mielestä. Turha siis hakea töitä, joista ei ole itse innostunut.
Kolme keinoa oman motivaation löytämiseen
1. Havainnoi tavallista viikkoasi
Saat selville paljon, kun seuraat viikon ajan, mitkä tekemisistäsi innostaa sinua ja mitkä syö
energiaasi. Ota tyhjä A4:n paperi ja vedä viiva sen keskelle. Toiseen sarakkeeseen tulee plussat ja toiseen miinukset. Kirjaa jompaankumpaan kaikki työsi viikon ajalta ja mikä niissä innosti tai lannisti. Näet heti, millaiset asiat sinua luonnostaan motivoivat työviikolla ja arjessa.
2. Erota haluaminen ja osaaminen
Olen valmentaessani huomannut, että moni sekoittaa nämä kaksi asiaa keskenään. Useat hakevat töitä, joita osaavat, mutta joita eivät palavasti halua. Haetko sinäkin tehtäviä, jotka osaat, mutta jotka eivät välttämättä motivoi tarpeeksi? Nopein tapa löytää unelmatyönsä
palkkatyömarkkinoilta on hakea tehtäviä, joihin sinulla on palava motivaatio osaamisen lisäksi.
Voit myös saada unelmatöitä, joita et vielä osaa, sillä palava motivaatio auttaa kehittymään
nopeasti.
Yksikään työnantaja ei valitse hakijaa, jolla ei olisi vahva motivaatio.
Tekemällä viisi asiaa viitenä päivänä viikossa unelmasi eteen tulet tehneeksi 100 asiaa
kuukaudessa. Listaa muistikirjaasi nämä viisi asiaa joka päivä, jolloin näet tavoitteesi etenemisen ja motivaatiosi kasvaa. Tavoite voi olla hyvinvointi arjessa. Hyvinvointitekojen listaaminen tekee näkyväksi sen, ettet hylkää itseäsi vaan olet omalla puolellasi.
3. Tee oma kiinnostuskartta
Valitse ensin teetkö kiinnostuskartan kynällä paperille, mindmap-työkalulla tietokoneelle vai
esimerkiksi powerpoint-esityksenä. Laita mindmappiin kaikki asiat, jotka sinua kiinnostavat, inspiroivat, motivoivat ja tuovat sinulle iloa tällä hetkellä. Unohda kaikki mennyt. Muutut ihmisenä jatkuvasti ja viime vuoden intohimokarttasi ei ole enää välttämättä pätevä.
Voit ryhmitellä asioita tyyliin nykyinen työ, aiemmat työpaikat, opinnot, kurssit, harrastukset,
ystävät, ihmissuhteet, vuorovaikutus, vapaa-aika, viihde, kulttuuri, koneet/laitteet/tekniikka…
Keksi otsikot, jotka liittyvät sinun elämääsi. Voit myös lisätä karttaan ne intohimot, joita haluat
kehittää tai joita et osaa vielä ollenkaan.
Tuleva unelmatyön toimialasi perustuu hyvin todennäköisesti intohimokarttaasi. Jos ei perustu, se ei liene sinua kovin kiinnostava ala! Pyri tekemään elämässäsi mahdollisimman paljon kartalle nimeämiäsi asioita, koska se pitää uupumuksen loitolla.
Olethan uskollinen sille, mikä sinua aidosti innostaa?
***
Tervetuloa mukaan 7 askelta unelmatyöhön – valmennusryhmään verkossa! Ryhmä alkaa 8.3. ja kestää 8.5.2022 saakka. Aloitamme yhteislähtönä ja sinulla on 7.3. asti aikaa ilmoittautua mukaan. Valmennus maksaa alle 5 euroa/päivä ja saat kaiken tarvittavan päästäksesi lähemmäs tai perille asti unelmatyöhösi. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.
Kaipaatko sinä tai sinun ystäväsi lohdullisia sanoja ja voimauttavia muistutuksia tähän hetkeen? Keräsin tähän 4 ihanan lohdullista ja voimauttavaa muistutusta Hidasta elämää -puodin tuotteista💛
Piristä itseäsi tai ystävääsi kauniilla magneetilla.
Olen huomannut, että sinulla on välillä sivuutettu olo. Olen siitä todella pahoillani. Aikuisen elämä näyttää sinusta ehkä tärkeilyltä. Me aikuisetkin leikimme, yleensä roolileikkejä joista suurin osa aika tylsiä, teennäisiä ja vakavia.
Tiedän että kaipaisit enemmän tilaa herkille tunteille: ujoudelle, naurulle, puhdistaville kyynelille ja nopeasti unohtuvalle äksyilylle. Haluaisit ilmaista iloasi hyppien ympäriinsä. Ihmettelet niin ihanan vilpittömästi, miksi kaiken pitää olla niin hillittyä ja totista. Nauru, tanssi, laulu, piirtäminen, ystävien kanssa oleminen, luonnossa oleilu – kaikki hauska on aikuisen silmin niin kontrolloitua, opeteltua ja varovaista.
Sinä opetat minua olemaan rohkea, vaikka tämä toisinaan minua hävettääkin – minunhan piti olla sinun tukenasi, eikä toisinpäin. Toisaalta, kaikkihan me opetamme toisiamme. Kiitos sinulle.
Muista, että vaikka joskus hillitsen sinua, ei sinussa ole mitään vikaa. Älä koskaan toivo, että olisit toisenlainen. Olet ihana, täydellinen ja saat kokea elämän ihmeitä rauhassa. Sinun ei tarvitse olla mitään muuta kuin olet.
Otan sinut syliini aina kun haluat. Olet aina tervetullut, ihailtu ja kaivattu.
Sisäinen lapsi, sinä olet tärkeä!
Katselen tähtiä kanssasi ja juoksen kanssasi uimaan iloisesti nauraen. Makaan kanssasi viltin alla, kun olo on surullinen ja herkkä. Potkin kanssasi lumikasoja, kun kiukuttaa.
Anna rakkauden tuoman lohdutuksen voittaa pettymys, pelko ja jännitys. Anna luottamuksen voittaa pelko, ahdistus ja viha. Ja anna tietoisuuden näyttää sinulle maailman todellinen suuruus, myös silloin kun haluaisit mielessäsi kutistaa maailman pieneksi ja tylsäksi paikaksi.
Olen pahoillani siitä, että olen joskus hävennyt suoruuttasi. Aikuisuuden suojakuori on helppo vetää päälle, sillä sitä ei kukaan voi loukata, toisin kuin sinun vilpittömiä tunteitasi.
Olen joskus piilotellut sinua ja valinnut ylpeyden vilpittömyyden sijaan. Tiedän, että se on hämmentänyt ja loukannut sinua. En ole tehnyt sitä tahallani, vaan olen yrittänyt suojella sinua. Olen kuitenkin rikkonut itseäni peittämällä todellisia tunteitani. Koetan jatkossa olla rohkeampi!
Olet tärkeä osa minua. Olen ylpeä sinusta. Ja se tärkein:
Olet turvassa ja sinua rakastetaan.
P.S. Jos sisäiseen lapseen tutustuminen kiinnostaa, suosittelen IFS-tekniikkaa (Internal Family Systems)! Löydät tästä psykoterapian tutkitusta menetelmästä paljon tietoa ja harjoituksiakin kätevästi netistä!
Vanhempi – lapsi dynamiikka on varsin yleistä parisuhteissa ja hetkittäin täysin inhimillistä ja normaalia.Haasteita on kuitenkin vastassa silloin, jos suhteessa ollaan vähän kuin jatkuvasti lapsi -vanhempi rooleissa. Tällöin suhde alkaa tuntua usein turhauttavalta ja kaavamaiselta.
Parisuhde on niin intiimi suhde, että se lähes vääjäämättä nostaa meissä esiin alitajuisia selviytymismalleja sekä myös niin sanottuja kesken jääneitä kehitystehtäviä.
Se joka ottaa suhteessa herkemmin vanhemman roolia, on jo lapsena ja nuorena oppinut kantamaan vastuuta ehkä liiaksikin ja huolehtimaan ihmisistä joiden olisi kuulunut huolehtia hänestä. Tällöin huolehtimisella ja ylivastuullisuudella yrittää usein ”kasvattaa” toista. Jotta tämä toinenkin ottaisi vastuun ja huolehtija voisi kokea olevansa turvassa. Eli vanhemman roolin ottaminen ei suinkaan tarkoita sitä että olisi jotenkin ”parempi” – vaikka tosin vanhemman roolin ottaja usein kokeekin tietävänsä mitä toisen vaan pitäisi tehdä, oivaltaa ja ymmärtää. ( Ja toki voi olla monessa asiassa ihan oikeassakin, mutta ongelma on vaan se että emme pysty toisia muuttamaan).
Vanhemman rooliin kuuluu usein toisen neuvominen, ohjaaminen ja ehkä kontrollointi. Sekä tietysti loukkaantuminen, jos toinen ei otakaan hyviä neuvoja vastaan! Vanhempi koittaa välttää ongelmia ja ottaa siten ylivastuuta, kantaa asioita jotka kuuluisi suhteen toisen aikuisen vastuulle.
Se joka ottaa suhteessa herkemmin lapsen roolia on taipuvainen välttämään vastuuta. Ehkä lapsena ei oikein ollut rajoja, ehkä rajat olivat äärimmäisen tiukat? Ehkä ei nähnyt mallia tasavertaisesta ihmissuhteesta? Syitä ja vaikuttimia voi olla monia. Yksi mahdollinen skenaario on myös se, että on oppinut ihanteen yksin selviämisestä – jolloin kyllä ottaa roppakaupalla vastuuta vaikkapa työelämässä ja asioissa jotka taas eivät liity suhteeseen. Voi myös olla että lapsen roolin ottaminen on alitajuinen yritys saada viimein ”vanhemmalta” huomio. Se voi olla se tapa, jonka tunnistaa rakkaudeksi.
Lapsen rooliin kuuluu usein sekä vaikeutta ottaa itse asioita vastuulle, mutta toisaalta myös vanhempaa vastaan kapinointi.
Kuten aina, ihmisyys on ihmeellistä ja monisyistä. Tarkoitus ei ole väittää että kaikki johtuu aina lapsuudesta, vaikkakin ajattelen että lapsuuden tunneilmastolla, opituilla malleilla ja ”elämän totuuksilla” on iso merkitys. Ja aikuiset suhteet ovat välillä kirvelevän kirkkaita peilejä meille itsestämme. Suhde voi tehdä näkyväksi jotain sellaista itsestä, jota on vaikea nähdä.
Tiedostaminen on ensimmäinen askel vastuunottoon, jos näin valitsemme.Se mahdollistaa tasavertaisen kohtaamisen, jossa ei ole tarvetta vanhemmoida toista, eikä sen puolin kapinoida vastaan tai ulkoistaa omaa vastuutaan.
Hyvissä ja tasapainoisissakin suhteissa tulee luultavasti hetkittäin ”tipahtamisia” lapsen ja vanhemman rooleihin, eikä näitä termejä kannata ottaa käyttöön syyttämis mielessä vaan tutkimis mielessä. Mitäköhän meidän välillämme oikein tapahtuu?
Päivisin tehtävää on paljon, ja öisin miettii eilisiä ja huolehtii tulevia. Mitä olen unohtanut? Mitä tänään jäi tekemättä? Seuraavan päivän minuuttiaikataulukin odottaa jo aamua tietokoneen ruudulla. Pitäisi hengähtää ja palautua, mutta missä välissä?
Kun jaksamisen raja on hävinnyt horisonttiakin kauemmaksi, päähän ei mahdu enää mitään. Se on ihan täynnä, uudelle ei ole tilaa, vanha ei prosessoidu. Asiat eivät loksahtele järkeville paikoilleen eivätkä ne jäsenny loogisiksi riveiksi, jonoiksi eivätkä varsinkaan muodosta uusia kokonaisuuksia. Luovuus on luovuttanut. Sekään ei jaksa.
Pään sisällä silti huudellaan. Siellä kipakka ääni kertoo, että kyllä pitää jaksaa, muutkin jaksavat. Kyllä pitäisi, pitäisi, pitäisi. Muuten kaikki kaatuu. Korttitalot, tehtävälistat, deadlinet. Lapset kasvavat kieroon, työnantaja menee konkurssiin, villakoirat sänkyjen alla hukuttavat nukkujat. Kukaan ei voi pärjätä, jos minä vähän hellitän.
Vai voisiko? Onko pakko aina jaksaa? Kuka käskee?
Tunnolliset suorittajat eivät tee tarpeeksi. He tekevät aivan liikaa. Suorittajan ääni pään sisällä on armoton vaatija, ja sitä on kovin vaikea hiljentää. Vastustaminenkin on tuskallista. Siksi suorittaja tekee sen sijaan enemmän. Aina vain vähän enemmän. Ja samalla hän miettii, että sitten helpottaa, kun on loma, kiirepiikki mennyt, tehty se, valmistunut se toinen ja korjattu se kolmas. Suorittaja juoksee läkähdyksissä porkkanan perässä, jota itse pitää kepin nokassa edessään. Hänet pitäisi pelastaa itseltään.
”Anna itelles armoa, relaisit joskus.” ”Jos olet väsynyt, nuku.” Hyvää tarkoittavat neuvot ovat yhtä vaikeita toteuttaa kuin addiktin pitäminen etäällä aarteestaan. Ongelma on paljon syvemmällä.
Mikä ajaa minut suorittamaan ja siten väsymään? Onko syynä kiltteys, tunnollisuus, riittämättömyyden tunne, halu osallistua ja olla kaikessa mukana, delegoimisen vaikeus, kontrollin tarve, perfektionismi, fear of missing out, ei:n sanomisen vaikeus vai joku muu? Syyt ovat mykkyrällä ja sotkussa, mutta selvitettävissä.
Suorittamisen ydinjuuret eivät aukene hetkessä. Taikaiskusta kukaan tai mikään ei muutu, mutta ensimmäisen askeleen voi ottaa. Suorittaja voi alkaa ujutella omaan mieleensä uutta ja ehkä radikaalia ajatusta: kaikkea ei pidä kantaa eikä aina tarvitse jaksaa.
Voisiko se olla totta?
Ajatuksen voi antaa mielessään hiljaa muhia ja piipitellä totuuttaan. Samalla sitä voi epäuskoisena ihmetellä. Jo kyseenalaistaminen on todella iso alku. Ja se riittää tällä erää.
Olet todennäköisesti ollut joskus tilanteessa, missä on paljon ihmisiä. Et tunne entuudestaan kaikkia ja kyseessä voi olla esimerkiksi jokin juhla. Tällaisessa tilanteessa nostamme automaattisesti esiin omat sosiaaliset tuntosarvemme. Paikalle voi olla tuttuja ihmisiä, joiden kanssa on helppo ja välitön jutella. Jonkun toisen kanssa taas on haastava kohdata, koska väliin on jäänyt joitakin selvittämättömiä asioita. Uusien tuttavuuksin kanssa taas tunnustelemme. Osa näistä keskusteluista lähtee soljumaan aivan itsestään, mutta toisten kanssa vuorovaikutus ei etene alkukankeutta pidemmälle.
Mistä yhteydessä ihmisten välillä on kyse ja mistä kaikista asioista yhteys rakentuu ja mitä sillä tarkoitetaan? Mihin seikkoihin toimivan yhteyden muodostamisessa olisi hyvä kiinnittää huomiota? Psykologi Tony Dunderfelt kuvaa ihmisten välistä yhteyttä sosiaaliseksi kentäksi. Kyse on sanallisten ja sanattomien viestien muodostamasta tilasta.
Voidaan sanoa, että sanaton viestintä jättää sanat varjoonsa
Kyse on paljolti sanattomasta viestinnästä, mitä on tutkittu 1800 luvun lopulta lähtien. Tutkimuksissa on pystytty löytämään kaikkiaan yhdeksän erilaista sanattoman viestinnän muotoa. Näitä ovat ilmeet, eleet, nonverbaalinen ilmaisu, kehon kieli ja asento, henkilökohtainen tila, katse, kosketus, ulkomuoto sekä objektit ja esineet.
On sanottu, että tunnemme yhteyden muodostumisen aikana, miten aaltopituudet resonoivat joko positiivisesti tai negatiivisesti. Tutkimusten mukaan keho voi alkaa jäljitellä toisen reaktioita esimerkiksi nostamalla tai laskemalla sydämen sykkeen samaan nopeuteen. Kyse on biologisesta ilmiöstä, jota voidaan kutsua tunne-elämän tiiviiksi paritanssiksi.
Tutkimusten mukaan keho voi alkaa jäljitellä toisen reaktioita
Kyse on paljolti rytmistä, jota aistimme viestinnässä. Samalla pyritään sovittamaan omaa toimintaa toisen tahtiin: milloin on sopiva edetä, milloin jakaa kokemus ja milloin kuunnella. Voidaan sanoa, että sanaton viestintä jättää sanat varjoonsa. Sanattoman vuorovaikutuksen havainnointijärjestelmä on kuitenkin hierarkinen: yksi negatiivinen ilmaisu kumoaa alleen kaikki positiiviset merkit, kuten vaikka hymyn. Näin ollen pienikin ylimielinen vilkaisu katkaisee jo muodostetun yhteyden. Tämän jälkeen uuden yhteyden muodostaminen vaatii viisinkertaisen positiivisen panoksen.
Vuorovaikutustilanteissa meille ihmisille on luonnollista tuoda esiin omaa peruskäyttäytymistä. Hyvät vuorovaikutustaidot ja yhteyden muodostaminen vaativat kuitenkin meiltä joustavuutta ja sopeutumista. Voidaan puhua tietyn tyylisestä kameleonttimaisuudesta. Jatkuva sopeutuminen on kuitenkin kuluttavaa ja tämän suhteen voidaan puhua sosiaalisesta kompetenssista. Siitäkin huolimatta muovaudumme jatkuvasti osana yhteyden muodostamista. Ellei sitten halua vain tuijottaa omaa napaa.
Viimeinen tunne on kaikista pysyvin vaikutelma
Siinä missä usein puhutaan ensivaikutelmasta suhteessa toiseen yksilöön, niin haluan korostaa myös ajatusta viimeisestä vaikutelmasta. Kyse ei niinkään ole siitä, että mitä ihmiset muistavat meidän sanoneen. Kyse on enemmänkin siitä, että mitä saimme heidät tuntemaan. Viimeinen tunne on kaikista pysyvin vaikutelma.
Useilla ihmisillä on kiirettä, kun vaativa työ yhdistetään perhearkeen ja harrastuksiin. Monella meistä on mielekästä ja merkityksellistäkin tekemistä, mutta sitä vain on ajoittain liikaa. Taukoamaton touhuaminen ilman pysähtymisen hetkiä kasvattaa riskiä uupumiseen ja voimavarojen ehtymiseen. Monen johtajan ja asiantuntijan kohdalla vanhan neuvon ”Älä nyt vaan seiso siinä, vaan tee jotain.”, voisikin päivittää muotoon ”Älä nyt vaan tee jotain, vaan seiso siinä.”
Turun yliopiston johtamisen ja organisoinnin aineelle tekemässäni väitöstutkimuksessa tutkin johtajien itsetietoisuutta ja itsensä johtamista. Haastattelen mindfulnessia pitkään harjoittaneita johtajia selvittäen heidän kokemuksiaan siitä, ovatko he havainneet mindfulnessin vaikuttavan ajattelutapoihin, tunnereaktioihin tai suhtautumistapoihin. Onko tämä vaikuttanut heidän toimintaansa, jaksamiseensa tai tapaansa kohdata ihmisiä?
Kyseessä on organisaatioiden ja johtamisen näkökulmasta vielä melko vähän tutkittu aihe, jonka merkityksellisyys on kuitenkin tunnistettu tuhansien vuosien ajan ja joka voi auttaa nykyihmistä palautumaan sekä kehittämään itsesäätelyn avulla niin tunne- kuin ajatteluntaitoja.
Aiemmin tapahtuneen tai tulevaisuuden jatkuva pohtiminen kuluttaa paljon energiaa ja voimavaroja. Jos oma ajattelu on ylikierroksilla, ei hermoston saaminen lepotilaan ole usein helppoa, vaan vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Mindfulness, meditaatio ja jooga tarjoavat mielen huomion nykyhetkeen suuntaamisen kautta tavan rauhoittaa omaa ajattelua. Mindfulness on ihmiselle luontainen mielen tietoisuustaito, vaikka sanana se usein samaistetaan harjoitusohjelmiin.
Esimerkiksi rusinan hidas mutustelu on mindfulness -harjoitus, jonka tarkoituksena on saada sinut kiinnittämään huomiota aistituntemuksiisi ja kehollisiin toimintoihisi. Aistitoiminnot aktivoivat aivojen oikeaa puoliskoa, kun taas analyyttinen ajattelutoiminta aktivoi vasenta aivopuoliskoa, joka on monesti yliaktiivinen.
Yhtenä pyrkimyksenä mindfulness -harjoittelulle on aivotoiminnan ja hermoston tasapainottaminen. Evoluution muokkaamat aivomme ovat kovia huolehtimaan. On tehtävä töitä ajattelun uudelleen suuntaamiseksi, jotta voimme antaa itsellemme hetkittäin luvan päästää irti jännittyneisyydestä ja tuntea olomme turvalliseksi, rennoksi ja luottavaiseksi. Tämä edistää aivojen ja hermoston palautumista.
Harjoittelu voi myös tuoda tilaa hallita omia tunnereaktiota paremmin ja suhtautua hyväksyvämmin niin itseen kuin muihin. Omat tunnereaktiot ja ajattelu tulevat uudella tapaa itselle näkyväksi, jolloin niihin voi pystyä paremmin vaikuttamaan. Jokaisella meistä on paljon opittuja reagointimalleja, lukkiutuneita suhtautumistapoja ja psykologisia puolustautumismekanismeja, joista tietoisemmaksi tuleminen voi tuntua vapauttavalta ja auttaa elämässä monella tavalla eteenpäin.
Narsistisella kaltoinkohtelulla tarkoitetaan esimerkiksi parisuhteessa tai perhesuhteissa tapahtuvaa erittäin haitallista ja huonoa kohtelua, jossa narsistisesti käyttäytyvä ihminen ohittaa täysin toisen ihmisen toiveet ja tarpeet ja asettaa itsensä muiden yläpuolelle keinoja kaihtamatta.
Ohittamisen lisäksi narsistiseen kaltoinkohteluun liittyviä piirteitä ovat mm.: alistaminen, nöyryyttäminen, kontrollointi, rajoittaminen, pelottelu, uhkailu ja kiristäminen erilaisin keinoin. Tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti henkisen väkivallan esiintyvän narsistisissa suhteissa.
Narsistinen kaltoinkohtelu aiheuttaa itsetunnon ja iteluottamuksen rajua laskua, oman todellisuuden ja arviointikyvyn kyseenalaistamista, sekä laajan joukon muita erilaisia henkisiä ja fyysisiä oireita.
Narsistista kaltoinkohtelua kokeneen tukemisen ja auttamisen lähtökohtana ja perustana ovat suuri empatia ja ymmärrys, sekä luvan antaminen kaiken sen vääryyden sanoittamiselle ja toteamiselle, jota hän on joutunut kokemaan. Suhteessa toistuneen mitätöinnin ja oman arviointikyvyn kyseenalaistaminen muilta tahoilta voi olla äärimmäisen haitallista toipumisen kannalta.
Sanat, joita narsistisen kaltoinkohtelun kokeneen ei koskaan pitäisi kuulla missään tilanteessa, ei varsinkaan terapiassa:
”Mitä sinä itse ensin sanoit tai teit, jotta hän teki/sanoi sinulle niin?”
Tämä kysymys ohittaa kerralla sen yksinkertaisen faktan, ettei narsistisissa suhteissa ole normaalia ja tervettä kahden ihmisen välistä vuorovaikutussuhdetta. Narsistinen persoona tulkitsee usein väärin toisen toimintaa ja sanoja ja narsistin äärimmäinen loukkaantumisherkkyys, sekä impulsiivisuus nostaa konfliktin ja väkivallan riskiä olemattomistakin tilanteista.
Muista siis välttää tämä suuri sudenkuoppa narsistista kaltoinkohtelua kokeneen seurassa ja vältä ehdottomasti kysymästä häneltä, että mitä hän itse ensin teki (kokijan omaa toimintaa korostavalla ja vastuuttavalla tavalla) jotta toinen kohdisti häneen jatkuvia pieniä ja suuria julmia tekoja.
”Oletkohan sittenkin kuvitellut kaiken, tai ehkä vain reagoit liian voimakkaasti? Hän ei vaikuta yhtään sellaiselta.”
Tätä narsistisen henkilön vaikutuspiirissä oleva kuulee jatkuvasti ja tätä narsistisessa suhteessa kutsutaan sumuttamiseksi (engl.gaslighting). Näin narsisti mitätöi ja vähättelee toisen reaktioita, joka aiheuttaa narsistin lähellä elävälle omien ajatusten ja tunteiden täydellistä kyseenalaistamista.
Terapiatilanteessa kyseisen lauseen kuuleminen on äärimmäisen vahingollista, koska näin terapeutti voi tahtomattaan ja tietämättään vahvistaa narsistisen manipuloinnin seurauksena syntynyttä oman todellisuuden ja mielenterveyden kyseenalaistamista.
Vastavuoroisuus ja joustaminen toimivat terveissä ja tasavertaisissa ihmissuhteissa, kun taas narsistisissa suhteissa ne ovat kääntyneet täysin päälaelleen, eivätkä ns.normaalien ihmissuhteiden lainalaisuudet päde millään tavoin.
”Me emme diagnosoi täällä ketään narsistiksi”.
Tämä kommentti sulkee pois luvan puhua asioista niiden oikeilla nimillä, jolloin ei voida keskustella siitä, mitä todella oikeasti voi kyseisen ihmisen elämässä tapahtua. Nykyään tietoa narsismista on jo hyvin saatavilla ja usein ihmiset kykenevätkin tunnistamaan narsismin piirteitä hyvin omissa ihmissuhteissaan.
Narsismi pitää ilmiönä sisällään paljon muutakin, kuin vain diagnosoidun persoonallisuushäiriön. Narsistisia piirteitä voi esiintyä hyvin vahvastikin ilman, että henkilöllä olisi diagnosoitua narsistista persoonallisuushäiriötä.
Siksi suosittelenkin käyttämään termiä narsistinen, kun nostetaan esiin vahingollinen narsistityyppinen toiminta, ilman että henkilöllä olisi diagnoosia narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Näin vältytään leimaamasta ketään narsistiksi, mutta nostetaan esiin henkilön haitallinen narsistinen käyttäytyminen, joka voi aiheuttaa hyvin monimuotoisia ja vaikeita ongelmia henkilön ihmissuhteissa ja erityisesti hänen lähellä eläville.
Ylläolevien kommenttien sijaan voit sanoa narsistista kaltoinkohtelua kokeneelle esimerkiksi näin:
”Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista. En tiedä mitä sanoa, mutta olen tässä ja kuuntelen.”
”En voi käsittää miten tuollaista voi olla olemassa, olen pahoillani, tuollainen kohtelu ei ole oikein.”
”Kuulostaa tosi raskaalta. Kerro, jos voin jotenkin olla avuksi.”
Ylläolevien sanojen avulla kokija saa tunteen siitä, että hänellä on lupa puhua omista kokemuksista niiden oikeilla nimillä ja hänellä on lupa ajatella ja tuntea juuri niin kuin hän on ne kokenut.
Lupa olla oma itsensä ja ilmaista itseään turvallisessa ja hyväksyvässä ympäristössä auttaa jäsentämään ja ymmärtämään vaikeita kokemuksia, jotka taas ovat oleellisia askelia kohti eheytymistä ja toipumista.
Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita, terapeuttista apua ja tukea narsismia lähisuhteissa kokeneille löydät esikoiskirjastani Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä
Hei ihana! Täällä kirjoittelevat Lotta ja Laura. Chihuahuamme Lyyli tietenkin kyhnöttää vieressä. Meille tarjoutui ihan uudenlainen tilaisuus olla toisistamme täysin erossa parin viikon ajan eräässä tv-ohjelmassa, jossa kummankaan ei tarvinnut huolehtia mistään arjen asioista. Meillä ei ollut puheyhteyttä toisiimme, eikä myöskään ulkomaailmaan. Olimme ilman puhelimia ja päivien kulku päätettiin puolestamme. Tuo etäisyys toi pintaan paljon ajatuksia niin hyvässä kuin pahassa. Se herätti monenlaisia tunteita ja loppujen lopuksi se lähensi meitä enemmän kuin mikään muu tähän mennessä yhdessä kokemamme.
Parisuhteessa, ainakin meidän kohdalla, eletään arkea saman katon alla. Käydään kaupassa yhdessä, nukutaan yhdessä, tehdään töitä yhdessä eli ollaan siis paljon yhdessä erilaisen tekemisen puitteissa. Helposti ajautuu huomaamatta tilaan, jossa toisesta tulee itsestäänselvyys. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta silloin tietynlainen romanttinen taistelu toisesta puuttuu ja toisen näkeminen erillisenä yksilönä saattaa hämärtyä. Se voi pitkällä ajalla latistaa suhdetta ja pienentää kipinöitä.
Se, mitä nyt on, on kultaa ja siitä tulee olla kiitollinen
Meillä on paljon rakkautta, mutta välillä unohtuu ajatus siitä, että mikään ei välttämättä ole ikuista Parisuhteeseen astuessa sitä lupautuu samalla siihen, että toisella on oikeus lähteä, jos hän haluaa. Juuri tämä mystisyys ja vapaaehtoisuus luovat intohimoa kahden ihmisen välille, joten sitä ei pidä unohtaa.
Parisuhteessa voi hyvin ottaa omaa aikaa ja fyysistä etäisyyttä. Hyvin useasti tämä oma aika pitää sisällään sen, että puhelin on kädessä ja tekstareita kirjoitetaan kumppanille joka tapauksessa. Missä se oma aika siis on? Jos ei olla fyysisesti yhdessä, niin ainakin puhelimen päässä. Harvoin siis on tilannetta, jossa toinen ei ole ollenkaan tavoitettavissa päiviin tai ehkä viikkoihinkaan.
Me saimme tilaisuuden kokeilla tällaista asetelmaa. Molemmat kävivät treffeillä muiden ihmisten kanssa. Jäljelle jäivät silloin omat ajatukset ja spekuloinnit siitä, mitä oma kumppani ajatteli treffikumppaneistaan ja yleensäkin sinkkuelämästä. Ottiko yliajattelu koskaan vallan? Kyllä!
Tämä erikoinen kokemus lähensi ja maadoitti meitä. Saimme täysin uudenlaisen mahdollisuuden katsoa omaa parisuhdetta ja sitä, minkälainen kumppani itse ja toinen on. Saimme nähdä, mitkä ovat olleet kipeitä asioita suhteen aikana ja mitä toivoisimme enemmän omalta kumppaniltamme. Kun on toisessa koko ajan kiinni, kaikella rakkaudella, sitä kasvaa yhdessä ja vähän yhteenkin, eikä pysty näin ollen välttämättä aina huomaamaan suhteen eikä myöskään omia henkilökohtaisia kehityskohteita.
Etäisyys toiseen toi pintaan myös omia varjoja, jotka kaipasivat selvästi huomiota ja hyväksyntää. Varjoja, jotka eivät suhteessa ja toisen ollessa fyysisesti läsnä voisi edes ilmaantua. Etäisyys ehdottomasti oli suuri muistutus siitä, että toinen ei todellakaan ole itsestäänselvyys ja hänestä kuuluu taistella rakkaudella ja romantiikalla.
Jos ikinä saat tilaisuuden olla kumppanistasi oikeasti hetken erossa, ota se tilaisuus vastaan. Tulet näkemään suhteesi, itsesi ja kumppanisi täysin uudesta perspektiivistä ja uusin entistä kirkkaammin silmin. Se taatusti tulee joko lähentämään tai ehkä jopa viemään teitä erilleen. Sitäkään ei pidä pelätä, koska etääntyminen jostain tai jostakusta voi tuoda sinut lähemmäksi jotain muuta entistä parempaa ja ainakin lähemmäs todellista itseäsi.
Etäisyys toi nämä 3 oivallusta meille:
Luota omaan parisuhteeseesi
Luota siihen, mitä kumppanisi sanoo. Luota rakkauteen ja yhteiseen elämään, jonka olette valinneet ja luoneet. Luota siihen, että toinen ei lähde ja jos lähtee, luota siihen, että se ei riko sinua.
Älä yliajattele ja luo kauhuskenaarioita
Kun annat ajatuksillesi tilaa, sieltä saattaa tulla yllättäviäkin asioita pintaan, jotka kumpuavat menneisyydestäsi. Älä siis sekoita menneen elämän tapahtumia nykyhetkeen, äläkä anna ajatuksille liikaa valtaa.
Pidä yllä romantiikkaa suhteessa, äläkä anna sen lipua tasapaksuun ja itsestäänselvään arkeen
Jos tiedät toisen nauttivan siitä, että esimerkiksi laitat vähän enemmän meikkiä, niin mikset laittaisi? Miksi pidät vanhoja samoja kotiverkkareita vuodesta toiseen, jos kumppanisi nauttii kauniista kotivaatteista? Jos tiedät kumppanisi haluavan sinun halata häntä riitatilanteessa, mikset tekisi sitä vaan kääntäisit hänelle selkäsi? Ne ovat ne arjen pienet asiat, jotka vaikuttavat eniten parisuhteesi ja siihen, kuinka hyvä teidän on olla yhdessä. Parisuhde on onnellinen silloin, kun arki tuntuu kauniilta ja siinä väreilee molempien läsnäolo.
Meillä työssäkäyvillä on usein tapana ottaa itsemme aika vakavasti. Kuljemme virallisen näköisinä, virallisen näköisissä rakennuksissa ja virallisissa asioissa. Näemme paljon vaivaa, jotta olisimme uskottavia tekijöitä omalla alallamme. Venytämme jaksamisemme rajoja, jotta meidät huomattaisiin. Luomme uraa, vaikka sitten umpihankeen. Tätä kokonaisuutta kutsumme työelämäksi.
Paradoksaalista kyllä, nykyään työ, jonka tulisi tarjota meille toimeentuloa ja merkityksellisyyden kokemuksia, johtaa valitettavan usein uupumukseen, joka vie meiltä nämä molemmat. Jatkuvan kasvun nimeen vannova työelämä unohtaa, että tavallisten ihmisten voimat harvoin kasvavat samassa suhteessa kuin pörssikurssit.
Voidaan perustellusti kysyä, onko lopulta mikään työ uupumisen tai sairastumisen arvoinen? Voisimmeko ehkä yrittää hieman löysätä vaatimuksia itseämme kohtaan ja opetella aika ajoin hyväntahtoisesti nauramaan itsellemme ja muille työn sankareille? Harvan meistä työ on nimittäin oikeasti kovin vakavaa, eikä kenenkään tehtäviin kuulu palaa loppuun. Pidemmällä tähtäimellä vain onnellinen ja hyvinvoiva työntekijä on myöskään oikeasti arvokas työnantajalle.
Työ on toki tärkeää ja usein myös välttämätöntä. Olisiko kuitenkin niin, että työ on meitä varten, emmekä me työtä varten? Harva kuulemma on vanhana harmitellut, että voi kun tuli tehtyä liian vähän töitä ja stressattuakin ihan liian vähän.
Yksittäisen työntekijän on tietenkään vaikea muuttaa koko työelämää, mutta se miten suhtaudumme itseemme ja toisiimme luo uutta työkulttuuria. Jos itse osaamme ja uskallamme asettaa työn sen oikeasti ansaitsemaan mittakaavaan ja perspektiiviin, ei se välttämättä valtaa koko elämäämme ja sitä kautta määritä arvoamme. Toki monelle työ on iso osa identiteettiä, mutta se valinta täytyy saada tehdä itse.
Lopulta me olemme niin paljon muutakin kuin titteleitä, asemia ja cv-merkintöjä.
