Omalla läheisriippuvuudesta toipumisen tiellä yksi todella tärkeä aihe alue on ollut kiintymyssuhdemalliin perehtyminen ja sen tuoma ymmärrys siitä, miksi olen tuntenut ja reagoinut niin kuin olen. Miksi suhteet nostivat niin helposti ahdistusta, turvattomuutta ja pakonomaista kelaamista esiin?
Aikuisista kiintymyssuhteista olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä ja täällä.
Tällä kirjoituksella haluan hieman avata, mitä pelkoja ja syvempiä tunteita ristiriitaisen ja välttelevän kiintymystyylin taustalla on.
Tiivistetysti:
Ristiriitaisesti kiintynyt ahdistuu herkästi erillisyydestä, pelkää yhteyden menettämistä ja hylätyksi tuloa ja alkaa reagoimaan mm. ”jahtaamalla” toista yhteyteen, vaatimalla yhteyttä tai vetäytymällä mielenosoituksellisesti – pyrkimyksenä saada toinen havahtumaan.
Välttelevästi kiintynyt taas ahdistuu herkästi haavoittuvaisuudesta, tarvitsevuudesta ja haluaa säilyttää vapauden ja tietyn etäisyyden. Välttelevästi kiintynyt reagoi vetäytymällä, välttämällä vaikeita keskusteluja ja pitämällä toisen aina emotionaalisesti muutaman metrin päässä.
Suhdedynamiikka menee typistetysti jotenkin näin:
Mitä enemmän ristiriitaisesti kiintynyt ahdistuu- >hän pyrkii löytämään varmistusta ja turvaa (joskus myös intensiivisesti vaatien), sitä enemmän välttelevästi kiintynyt taas vetäytyy, puolustautuu ja muuttuu etäisemmäksi. Ja sitä enemmän toinen ahdistuu ja pyrkii yhteyteen ja toinen vetäytyy lisää…
Satuttava ja kiperä kuvio joka helposti toistaa itseään, jonka äärellä koemme suhteessa ymmärrettävästi avuttomuutta ja keinottomuutta.
Kehä saattaa pyöriä muutaman kierroksen, päättyä voimakkaaseen irtiottoon tai jäädä käsittelemättä kokonaan
Toista emme voi muuttaa, mutta ymmärtämällä oman mallimme taustalla olevia haavoittuvaisia tunteita, voimme alkaa ilmaisemaan herkemmin tarpeitamme reagoimisen sijaan. Se ei ole tae suhteen paranemisesta mutta se on tae syvemmästä suhteesta itseemme ja omaan kokonaisuuteemme.
Omia toimintamalleja ihmissuhteissa voi tutkia ja ymmärtää paremmin esimerkiksi Ymmärrä itseäsi -korttipakan avulla. Tutustu korttipakkaan tarkemmin TÄÄLLÄ.
Onko sinulla usein vaikea, sekava tai uupunut olo? Koetko sisäisiä ristiriitoja? On mahdollista, että olet hylännyt itsesi.
Tunnistat itsesi hylkäämisen tästä:
– Kyseenalaistat jatkuvasti, ovatko tunteesi sallittuja ja normaaleja.
– Hyväksyt ja kunnioitat toisten tarpeita, mutta et omiasi.
– Valitset aina sen, mitä kuvittelet, että sinun täytyy valita, mutta et koskaan sitä, mitä aidosti haluat.
– Soimaat itseäsi usein siitä, mitä teet tai olet – niin hyvästä kuin pahasta.
– Et uskalla tarttua unelmiisi, koska et tunne olevasi niiden arvoinen.
– Koet jatkuvasti olevasi jotenkin vääränlainen.
Miten voit palata takaisin itsesi puolelle?
Opettele vähitellen hyväksymään tunteesi. Ne ovat normaaleja, ne ovat sallittuja. Luultavasti lukuisat muut ihmiset tuntevat samalla tavalla kuin sinä. Tunteissa ei ole mitään väärää eikä oikeaa – mitä ikinä oletkin kokenut, sinulla on oikeus kokemukseesi.
Kysy itseltäsi, mitä oikeasti tarvitset, jotta jaksat, jotta voit hyvin – jotta voit ehkä suorastaan kukoistaa. Elinvoimaisena olet automaattisesti enemmän myös muille – mutta muista, että sinulla on myös lupa olla vain ja ainoastaan itseäsi varten. Omaa olemassaoloaan ei tarvitse lunastaa uhrautumalla.
Käänny sisäänpäin ja kysy itseltäsi tärkeä kysymys: Mitä minä todella elämässäni ja arjessani haluan? Moni on kadottanut oman äänensä kokonaan toisten odotusten alle. Aloita pienistä, itsesi näköisistä valinnoista. Huomaa, miten ne vahvistavat sinua.
Opettele tunnistamaan sisäistä puhettasi. Ne soimaukset, jotka pyörivät mielessäsi, tuskin ovat totta. Niitä ei ole enää pakko uskoa. Kun huomaat jälleen kerran ruoskivasi itseäsi, pysäytä puhe sanomalla jotain muuta. ”Seis! En enää halua kohdella itseäni näin. Ansaitsen parempaa. Opettelen olemaan itselleni hyvä.” Ja jos sisäisen puheen muuttaminen kestää, älä soimaa itseäsi siitä(kin)… anna itsellesi aikaa muutokseen.
Tunnustele, millaisia syviä uskomuksia sinulla on itsestäsi. Kokemus siitä, että on vääränlainen, on todennäköisesti pitkän (eikä kovin tietoisen) kasvatuksen tulosta. Mieti, vietätkö aikaa yhteisöissä tai ihmissuhteissa, joissa kokemus vääränlaisuudesta vahvistuu. Ole itsellesi rehellinen: Missä ja kenen kanssa minun on helppo olla oma itseni? Missä taas ei? Pesäeroa ei tarvitse mihinkään tehdä kertaheitolla, mutta opettele luomaan rajoja sinne, missä niitä tarvitset. Tällöin teet tilaa itsellesi olla sellainen kuin olet – ja siihen tilaan mahtuvat paremmin ne ihmiset, jotka välittävät sinusta juuri sellaisena kuin olet.
Kun haluaisit kytkeytyä toiveisiisi ja sielusi kutsuun (vaikka et ehkä edes tiedä mitä ne ovat), Luovuuskartta-workshop on sinua varten. Katri Syvärisen inspiroiva workshop (la 6.1.24 Zoomissa – tallenne saatavilla) inspiroi kohti itsesi näköistä elämää – tämä on ihana aloitus uudelle vuodelle. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tekemään oma Luovuuskarttasi vuodelle 2024!
Marju Pakkanen on kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut henkilöstöasiantuntija ja runoilija. Marjun polku on kulkenut vakavan sairastumisen ja uupumisen kautta henkiseen heräämiseen ja kohti sydänpolkua. Hän on tuleva LCAF Certified Coach® -valmentaja ja Solar Fusion Treatment -energiahoitaja. Löydät Marjun somesta: @valonkosketuksessa | @valopunos.
Yhteiskunta tuntuu vaativan meiltä koko ajan enemmän. Pitäisi oppia jatkuvasti uutta, tehdä asioita entistä nopeammin, osata huolehtia omasta terveydestä ja lapsista hyödyntäen sitä valtavaa, ristiriitaistakin, tietomäärää, joka on kaikkien meidän ulottuvilla. Itseään tulisi myös kehittää ja olla entistä parempi versio itsestä sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Ja kun me sitten epäonnistumme jossakin, esimerkiksi siinä, ettemme sairautemme takia pysty enää suoriutumaan niin kuin yleinen odotus tuntuu olevan, saatamme kokea itsemme arvottomaksi muiden silmissä. Voimme kuitenkin etsiä loputtomasti hyväksyntää ympäriltämme, mutta todellisen hyväksynnän saamme kokea vasta silloin, kun hyväksymme ensin itse itsemme. Tämä ei tarkoita, että voisimme käyttäytyä vastuuttomasti, vaan nimenomaan sitä, että otamme itsestämme ja tunteistamme vastuun itsemyötätunnon avulla.
Itsemyötätuntoa on se, että osaamme huomioida asian tai tunteen, joka aiheuttaa meille kärsimystä ja että osaamme ja haluamme lievittää tätä kärsimystä erilaisilla tavoilla. Minä välttelin vakavan sairastumisen tuomia tunteita suorittamalla elämääni entistä lujemmin. Jos olisin osannut olla itselleni myötätuntoinen, olisin huomannut sairauden aiheuttaman surun ja pelon ja olisin tehnyt parhaani kohdatakseni ne lempeästi ja helpottaakseni oloani esimerkiksi huolehtimalla rajoistani monella tapaa kuormittavassa tilanteessa.
Sairastuminen sai oman sisäisen kriitikkoni hyvin valppaaksi, sillä en enää yltänyt itse itselleni asettamiin vaatimuksiin. Usein me joko taistelemme päässämme kaikuvaa itsekriittistä ääntä vastaan, jäämme kiinni siihen tai yritämme välttää sitä kaikilla keinoilla. Muistan sairastumisen aikana lukuisat kerrat, kun riitelin tuon äänen kanssa, mutta aina se löysi uuden keinon lytätä minut. Toisaalta myös samaistuin siihen ja annoin sen määritellä minut, jolloin koin usein häpeää siitä, millainen olen. Yritin myös paeta ääntä päässäni lisäämällä kohtia to do -listoilleni, jotta saisin hyvänolontunteen voidessani raksia kohtia yli. Sairastuminen ja sitä seurannut uupuminen kuitenkin lopulta pysäyttivät minut ja pakottivat, onneksi, katsomaan itseäni uudella tavalla. Lepo ei enää ole minulle palkitsemisen tai rankaisemisen kysymys vaan luonnollinen osa elämääni, rakkauden ja arvostuksen osoitus sairaudesta vielä toipuvaa kehoani kohtaan.
Ajattelen, että itsemyötätunto on kuin taskulamppu sisimmässämme. Sen avulla meidän on mahdollista valaista pimeinkin nurkka itsessämme ja kohdata esimerkiksi kehoon jääneitä kipeitä tunteita ja kokemuksia ja vapautua niistä. Itsemyötätunto myös valaisee polkuamme niin, että meidän on helpompi kulkea sitä rohkeasti, vaikka edessä oleva tie olisi tuntematon. Kun osaa suhtautua lempeydellä mahdollisiin virheisiin tai epäonnistumisiin, uskaltaa ottaa helpommin niitä epävarmempiakin askelia. Itsemyötätunnolla on myös tärkeä viesti keholle; olet arvokas. Itsemyötätunto tuo elämään lempeyttä ja turvaa. Mitä enemmän sinä käytät myötätuntoa itseesi, sitä kirkkaampana sinun on mahdollista loistaa. Itsearvostus ja itsemyötätunto heijastuvat myös ympärillesi, sillä sitä mitä sinulla ei itselläsi ole, sitä et voi muille antaa.
5 askelta kohti myötätuntoisempaa elämää:
Tietoisen läsnäolon harjoittelu auttaa hyväksymään nykyhetken sellaisena kuin se on, vastustamatta
Oman kehon koskettaminen lempeästi ja kiittäen auttaa hyväksymään kehon sellaisena kuin se on
Sisäisen puheen tarkkailu ja tietoinen muuttaminen lempeämmäksi auttaa hyväksymään itsensä sellaisena kuin on
Kehoon jääneiden tunteiden ja muistojen kohtaaminen ja purkaminen esimerkiksi kirjoittamalla auttaa hyväksymään menneisyyden sellaisena kuin se oli
Valintojen tekeminen itseään kunnioittaen ja omista rajoista jämäkästi huolehtiminen auttaa selviytymään esimerkiksi vaikeista hetkistä elämässä sellaisena kuin ne ovat
Itsemyötätuntoa voi onneksi oppia ja opetella – ja siitä on hyötyä. Tutkimusten mukaan itseensä myötätuntoisesti suhtautuvat ovat itsekriittisiin kanssaeläjiin verrattuna keskimääräistä tyytyväisimpiä elämäänsä ja kokeneet vähemmän ahdistusta ja masennusta. He kestävät paremmin vastoinkäymisiä sekä pitävät paremmin huolta omista rajoistaan. Itsemyötätunnon avulla voimme hyväksyä itsemme, elämämme ja läsnä olevan hetken sellaisena kuin ne ovat.
Kaikki tämän hetken ajatukset, sanat, teot ja tunteet vaikuttavat tulevaisuuteemme. Miten sinä ajattelet itsestäsi, miten sinä puhut itsellesi ja miten sinä kohtelet itseäsi tänään?
Yleensä tunnen jo hiljaa sisälläni, kun muutos alkaa kyteä ja pikkuhiljaa kasvaa. Se pyytää minua siirtymään ja minä en haluaisi suostua. Haluaisin jäädä. Haluaisin jäädä sinne, missä olen, mutta sydämeni on jo muualla. Lopulta vain siirrän kehoni sinne, minne sydämeni on jo mennyt.
Olisi ihana ajatella, että jossain olisi jokin turvapaikka, jonne voisin jäädä uinumaan suojaisaan kehtoon. Mutta vaikuttaa siltä, että joka päivä herään uudestaan maailman suuruuteen, elämän ihmeellisyyteen ja kaiken epävarmuuteen. Kotini on suuri tuntematon.
En voi pakottaa juuriani jonnekin, missä mitään ei voi kasvaa. Mutta onko osa meistä enemmän kulkijoita ja toiset juurevampia? Vai onko ihmisellä kyky molempaan? Kyky kulkea silloin, kun on kuljettava. Ja kyky levähtää, kun on aika pysähtyä. Onko elämä päättymätöntä matkantekoa?
Mistä sitten tietää, että on aika lähteä matkaan? Varsinkin silloin, kun ympärillä kohisee ja pauhaa, on kiire, eikä enää kuule omaa sisintään, aistit saattavat turtua hetkeksi. Ei enää ihan tunnista, missä omat ääriviivani kulkevat ja mistä muut alkavat. Mutta jokin minussa tietää aina. Jokin tietää sen, miten asiat oikeasti ovat ja mikä minulle on totta. Ja vaikka minulle kerrottaisiin muuta, se ei muuta sisäistä ohjaustani.
Joskus taas käy niin, että muodostamme itse vankilan, jonne jäämme odottamaan vapautusta, vaikka tosiasiassa olemme vapaita joka päivä. Jokin ajatus tai mielipide saattaa kahlita jonnekin ja aiheuttaa painostavan tunteen siitä, että enää ei voi muuttaa mieltään tai vaihtaa suuntaa.
Paitsi että voi. Joka hetki. Niin kuin hengitys, elämänkin rytmi on virtaava. Jokaisena päivänä voin virrata muutokseen. Olen mieluummin hukassa kuin väärässä paikassa.
Vaikka elämässä on hyvä osata joustaa ja taipua, en voi koskaan joustaa ja taipua niin paljon, että hylkäisin itseni. En voi hylätä sitä, kuka olen, vaikka minut haluttaisiin mieluummin jonakin muuna. Jos saisimme kukoistaa juuri sellaisina kuin olemme ja rakastaisimme toisiamme sellaisina kuin todella olemme, maailma olisi parempi paikka.
Mutta ehkäpä juuri tällä matkalla, jossa saamme muuttua ja kasvaa, voimme tehdä itsestämme ja toisistamme vähän parempia, aina pikkuisen kerrallaan.
Sydämellä, Maaria
Kuva: Pexels.com
Psst. Voit seurata minua Instagramissa ja kertoa, mitä ajatuksia kirjoitus herätti.
Aika moni on joskus kokeillut istumameditaatiota. Vielä useampi on aivan tietämättään syventynyt meditaatioon metsäretkellä, kesämökillä tai muissa paikoissa, joissa voi rauhoittua ja hiljentyä.
Jos käsittää meditaation laajemmin, niin silloin meditaatio on meille jokaiselle yleinen arkikokemus. Meditaation voi ymmärtää luonnollisena ja vaivattomana olemisena, joka on meidän jokaisen olemuksen ydintä ja, joka paljastuu heti silloin, kun ei ole uppoutunut ajatuksiinsa.
Tässä tekstissä esittelen erityisen meditaatioharjoituksen eli siis jotakin, jolla on tietty ohjeistus ja rakenne. Tästä harjoituksesta voi tulla suoraan joillekin lempimeditaatioharjoitus. Näin olen kuullut tapahtuvan, kun olen opettanut ihmisille erilaisia meditaatioharjoituksia.
Mikä tämä erityinen meditaatioharjoitus on siis?
Se on seisomameditaatio.
Missä seisomameditaatioita on kehitetty? Monessa traditiossa. Erityisesti Chi kungissa (qigong) eli kiinalaisessa voimistelussa on hyvin rikas seisomameditaatioiden traditio. Chi kung -opettajana olen myös itse opettanut seisomameditaatioharjoitusta hyvin eri yhteyksissä ja myös aivan tavallisilla meditaatiotunneilla.
Seisomameditaatio on oikeasti mahtavaa!
Haluatko kokeilla?
Tämä on yksinkertaista, mutta voi olla hyvä kokeilla sitä useamman kerran ennen kuin arvioi seisomameditaation soveltuvuutta itselle.
Alkuun esimerkiksi istumameditaatiota tekeville seisomameditaatio voi tuntua sisältävän enemmän kehollista jännitystä. Kannattaa kuitenkin lempeästi jatkaa useampia kertoja. Näin voi oppia löytämään enemmän rentoutta ja seisomameditaation erityinen voima ja vaikutus tulee myös ilmeisemmäksi.
Kuinka tehdä seisomameditaatiota
Tämä seuraava kuvaus on Metsä ja meditaatio -korteista (kortti 34).
Seisomameditaatio
Ota hartioiden levyinen seisoma-asento, ja koukista hieman polviasi. Sulje silmät ja päästä keho rentoutumaan seisoma-asennossa.
Kiinnitä huomiosi vatsan pieneen liikkeeseen. Voit laskea hengityksiä tai vain seurata, kuinka kehosi hengittää itse
”Seison ja lepään vaivatta läsnäolossa”
Muutama lisähuomio seisomameditaatioon
Voit laskea hengityksiä kymmenestä yhteen yhä uudestaan ja uudestaan. Jos katoat ajatuksiin, niin jatka siitä numerosta mihin olit jäänyt.
Voit myös vain seurata hengityksen kulkua laskematta. Jos katoat ajatuksiin, niin palaa vain takaisin seuraamaan hengitystä.
Tai sitten voit vain seisoa ilman mitään keskittymisen kohdetta. Seiso vain ja ole spontaanissa olemisen tilassa minkälaisena ikinä se näyttäytyykään.
Seisomameditaatiossa tutki kuinka rentona voit olla – voisitko olla vielä aavistuksen rennompi? Jos koet kehossa jännityksiä, niin kokeile voisitko antaa niiden pehmentyä ja sulaa pois tai pudota maahan.
Anna hengityksen olla syvää ja luonnollista palleahengitystä.
Voit antaa käsien roikkua rentoina sivuillasi, mutta voit myös opiskella chi kungin seisomameditaatioita ja löytää käsille erilaisia ”voima-asentoja”. Tällaisia ovat esimerkiksi puun halaaminen, kurki tai taivaan kannattelu.
Seisomameditaatiota on ihanaa tehdä ulkona ja luonnossa. Silloin voi seistä kuin puu ja antaa itsensä juurtua syvälle maahan ja toisaalta avautua taivaan laajuudelle.
Huom! Jos sinulla on matala verenpaine, niin huomaa, että se voi laskea vielä lisää rentoutuessa. Eli ole varovainen silloin, kun rentoudut seisoma-asennossa.
5 syytä miksi kannattaa tehdä juuri seisomameditaatiota
Seisoessa vireystila on usein korkeampi. Jos meinaat usein nukahtaa istumameditaatioharjoituksen aikana, niin kokeile meditaatiota seisten.
Seisoessa kehotietoisuus ja tietoisuus asennosta on yleensä suurempi kuin istuessa. Meditaatiotila ankkuroituu näin paremmin kehokokemukseen.
Edellisten syiden vuoksi meditaatiotila kytkeytyy usein lähemmäksi arjen olotilaa kuin istumameditaatiossa. Tämä on hyvä, jos haluat tuoda meditatiivisuutta arkeesi. Joskus istumameditaatio voi olla aivan kuin muusta elämästä irrallinen kokemus.
Seisoessa kokemus maasta ja taivaasta ja olemisesta niiden välillä on usein myös kirkkaampi kuin istumameditaatioharjoituksessa. On mahtavaa kokea olevansa kuin avoin portti maan ja taivaan välillä.
Seisomameditaatio voi antaa meditaatio-oivalluksia myös muihin meditatiivisiin harjoituksiin. Itse suosittelen, kun opetan meditaatiota, ottamaan monia erilaisia meditaatioharjoituksia mukaan arkea rikastuttamaan. Seisomameditaatio on aina yksi suosituksistani.
Jos innostut seisomameditaatiosta, niin aloita vaikka 5 minuutilla päivässä ja hiljalleen lisää minuutteja. Voit löytää seisomameditaatioharjoituksilla samoja hyötyjä arkeesi kuin istumameditaatiolla. Seisomameditaatiolla voit lisäki löytää kehotietoisuutta ja kokemusta äärettömän taivaan ja valtavan maan välillä lepäämisestä.
Seisomameditaatio ja paljon muita meditatiivisia aiheita löytyy Metsä ja meditaatio -korteistani (Hidasta elämää kortit). Samoin sieltä löytyy oivallisia harjoituksia luontoyhteyden syventämiseen. Tutustu tästä kortteihin ja osta ne ystävällesi tai itsellesi kaveriksi metsäretkille tai meditaatiohetkiä varten.
Unsplash kuvat: Zac Durant / Niko Photos
Seuraava metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukseni löytyy täältä (mukana on myös meditaatiota, seisomameditaatiota, chi kungia, Metsä ja meditaatio -korttien harjoituksia ja paljon muuta).
Vaikka paljon kirjoitetaan siitä, miten herkkyyden tunteminen ja osoittaminen tuovat hyviä asioita elämään, kuten yhteyden sekä itseen että muihin, sitä ei ole aina helppoa toteuttaa. Herkkyydelle ei ole tilaa, jos elämä on tai on ollut yhtä kamppailulajia, itsensä puolustamista näkymättömät nyrkit pystyssä. Taisteleminen on voinut olla välttämätöntä, mutta se on myös pidemmän päälle erittäin uuvuttavaa.
Meillä on kolme erilaista selviytymisstrategiaa: välttely, passiivisuus ja hyökkääminen. Strategiat muotoutuvat jo lapsuudessa, ja ne jäävät helposti päälle silloinkin, kun niitä ei enää tarvittaisi. Jos esimerkiksi lapsuuden perheessä ei ole ollut turvallista olla oma itsensä, voi myöhemmin kokea joutuvansa taistelemaan omasta paikastaan koko maailmassa. Silloin on saattanut kehittyä uskomus, että vain itseensä voi luottaa.
On hyvä tarkistaa itsensä kanssa, vastustaako muu maailma sinua ihan oikeasti koko ajan vai onko taistelumoodi jäänyt päälle ja näet uhkia sielläkin, missä niitä ei ole. Voitko uskoa, että asiat lutviutuvat, vaikka et koko ajan puske päälle? Voitko uskoa, että ilman aggressiivisuutta sinua ei käytetä hyväksi tai alisteta?
Kova kuori suojaa ja blokkaa
Itsensä jatkuva puolustaminen aiheuttaa sen, että joutuu kovettamaan herkkyyden itsessään, jotta pärjää tiukissa tilanteissa. Varsinkin tytön ja naisen aggressio on yhteiskunnassamme vieläkin tabu, ja vihainen tyttö ja nainen saa helposti vaikean ihmisen leiman otsaan. Se taas helposti vaikeuttaa asioita: sinut nähdään entistä enemmän väärällä tavalla – aggression alla kun on oikeasti kipua, surua ja turhautumista.
Jos sinua alkaa tätä lukiessa ällöttää, ärsyttää tai jopa suututtaa koko aihe ”herkkyys”, niin ymmärrän. Olin pitkään itse samanlainen, ja minulla oli uskomus, että herkkyys on heikkoutta. Minuakin on yritetty kontrolloida ja alistaa monesta suunnasta, koska olen aina halunnut elää omalla tavallani. Olen kapinoinut ulos kiltin tytön boksista, ja vaikka olen kovasti mennyt elämässä myös eteenpäin, samaan aikaan olen taistellut minua jarruttavia ihmisiä vastaan. Kiinnitä huomiota sana VASTAAN. Aina kun vastustaa jotain, eteenpäin meneminen muuttuu huomattavasti raskaammaksi.
Minä löysin herkkyyteni erään kasvuryhmän avulla. Siellä minut nähtiin kokonaisena. Toiset jotenkin ihmeellisesti näkivät, että olen samaan aikaan herkkä JA vahva. Se oli mullistavaa. Herkkyyteen tarvittiin siis luottamuksen ilmapiiriä, jotta voin näyttää kuka olen ilman tuomitsemista ja kritisoimista. Koin ehdotonta hyväksyntää.
Nyt jos ajattelee, että olen luova ihminen, kirjailija ja taiteilija, niin herkkyyshän on edellytys sille, että voi ilmaista itseään. Kovalla kuorella voi toki suojella itseään, mutta jos myös haluaa läheisiä ihmissuhteita, kova kuori pitää ne etäällä.
Näin sinäkin pääset irti jatkuvasta kamppailuntarpeesta
1. Vaihda ympäristösi turvalliseen. Jos jatkuvasti aivan aidosti joudut tilanteisiin, joissa sinua esimerkiksi yritetään alistaa tai kontrolloida, et pääse irti taistelumoodistasi. Hankkiudu eroon ympäristöstä, joka ei anna sinun olla oma itsesi. Taistelemisen, vastustamisen ja kamppailemisen vastakohta on turva. Etsi itsellesi turvallinen ympäristö, missä voit laskea puolustuksen alas. Löydä turva ja rauha myös itsestäsi. Kun pääset irti vastustamisesta, saat hurjasti lisää energiaa.
2. Ole joustava tilanteen mukaan. Kamppailulajeissakin mukaillaan vastustajan liikkeitä, eikä aina vain hyökätä. Vahvuutta ja herkkyyttä kannattaa käyttää tilanteen mukaan. Olen kuullut sanonnan, että ”hyökkäys on paras puolustus”, mutta jos oletat joka ikisestä ihmisestä ja tilanteesta, että muut ovat sinua vastaan, voit tulla sabotoineeksi mahdollisuudet saada itsellesi myös hyvää. Tarkkaile tilanteita ja opettele tunnistamaan omia tuntemuksiasi ja uskomuksiasi, ennen kuin suoraan reagoit.
3. Tunnista ja tunnusta kaikki puolesi. Jos olet selvinnyt elämäsi koettelemuksistasi vahvuuden avulla, voit taputtaa itseäsi selkään. Herkkyys tuo kuitenkin elämään vivahteita ja myös sinä olet sisimmässäsi herkkä, ethän muuten olisi alun perin joutunut kovettamaan nahkaasi selviytyäksesi. Olet suojellut itsessäsi jotain kaunista, jota muut eivät ole osanneet arvostaa. Ala sinä arvostaa itsessäsi kaikkia niitä puolia, joita sinussa on piilossa. Pehmeämpi puoli sinussa ei tarkoita heikkoutta, vaan inhimillisyyttä.
4. Valitse taistelusi. Jonkun mielestä olet aina vääränlainen: väärä sukupuoli, väärä ikä, väärä ammatti, vääränlainen luonne, väärä pukeutuminen ja ihan mitä tahansa. Kaikkia vastaan ei kannata taistella, koska muuten taistelu ei lopu koskaan. Valitse mikä on välttämätöntä ja unohda muut.
Kehomme on ankkuri tähän hetkeen, sillä se on aina tässä. Se ei voi olla missään muualla, kuin tässä nimenomaisessa hetkessä, jossa hengität, jossa luet tätä tekstiä.
Kehomme on läsnä myös jokaisessa elämämme kokemuksessa, jokaisessa tunteessa ja tapahtumassa, jotka käymme läpi.
Vaikka toisaalta syvimmät turvattomuuden tunteen kokemukset ovat itselläni syntyneet kehollisen kokemuksen kautta, kehoni on ollut myös vahvin työkalu luottamuksen ja turvan tunteen vahvistamiseen. Se, mikä joskus on mennyt rikki, on voinut korjaantua hoivaavien kokemusten kautta.
Minulle luottamus kehoon, elämään ja itseeni syntyy tuntemuksesta, että omassa kehossa on mitä erilaisista tunnetiloista huolimatta turvallista olla.
Tämä turvallinen olo on voinut rakentua vasta, kun perustukset sille ovat olleet kunnossa. Minulle nämä perustukset ovat tarkoittaneet sitä, että aloin rakentaa jonkinlaista rytmiä elämääni. Kun kehoni ei ollut enää jatkuvasti nälkäinen, väsynyt, ylisyönyt tai ylirasittunut, kaikki energiani ei enää mennyt pelkkään selviytymistilassa taisteluun.
Kun olo kehossani oli vakaampi, oli minun mahdollista alkaa tutkia teemaa syvemmin: miksi koin turvattomuutta, missä tilanteissa ja miten siihen reagoin. Jokainen tutkiva askel toi lähemmäksi sisäisen turvan kokonaisvaltaista kokemusta, sillä mitä enemmän ymmärsin ja opin, sitä enemmän luotin.
Se, mistä omat perustukset tai niiden rakentaminen koostuu, on yksilöllistä – toiselle meistä turvan tunteen ensi askeleet syntyvät, perustarpeet on arjessa täytetty. Ammattilaisen kanssa työskennellessä taas erilaiset maadoittavat ja juurruttavat menetelmät voivat olla se, mistä pohjaa sisäiselle turvalle lähdetään rakentamaan.
Kehomme autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto koostuu kahdesta osasta: sympaattisesta ja parasympaattisesta hermoston haarasta. Sympaattisen hermoston haara on aktivoiva, parasympaattinen taas se puoli, joka saa meidät palautumaan, joka viestittää: kaikki hyvin, nyt voi hellittää. Hermosto on monimutkainen kokonaisuus joka reagoi kaikkeen kokemaamme. Joskus taustalla on kokemuksia, jotka ovat jättäneet päälle ns. taistele-pakene-jäädy-reaktion. Tällöin omaa kokemusta voi olla hyödyllistä tutkailla ammattilaisen kanssa.
Pääsääntöisesti sisäistä turvaa ja kehollista rauhoittumista voi kuitenkin vahvistaa tukemalla parasympaattisen hermoston osaa – työkaluja tähän voivat olla vaikkapa jooga, meditaatio, hidas liike, rauhallinen hengitys tai luonnossa olo – mikä vain itselle parhaiten toimiikaan.
Kun keho saa hiljalleen vahvempia viestejä siitä, että on turvallista hellittää, sisäinen turva saa tilaa vahvistua.
Silloin tilanteissa, joissa olo on värisevä ja levoton, on itsellä takataskussa työkaluja, jotka kaivaa esiin.
Nykyisin tämä tarkoittaa minulle sitä, että huomaan, kun tarvitsen rauhoittumista. Tunnistan, mistä tilanteista kannattaa lähteä pois, ja toisaalta missä tilanteissa voin tuoda kosketuksella tai muutamilla rauhallisemmilla hengityksillä itseni takaisin omaan ytimeeni. Tunnistan, milloin on palattava perustuksiin, ja milloin on hyvä tarkastella jotakin elämän tapahtumaa syvemmin.
Kun hoidan kehoani sisältä käsin, on se tuonut turvaa, joka ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista. Sisältä käsin luotu turvan tunne on vahvistanut kokemusta siitä, että voin luottaa kokonaisvaltaisesti, itseeni ja elämään.
Luottamus ja sisäinen turva voi olla sitä, että kaiken horjumisen ja kipuilun kanssa edelleen tahtoo olla kehonsa ja itsensä puolella. Sitä, että epämukavissakin oloissa valitsee olla itsensä vierellä,
aina uudestaan ja uudestaan.
Harjoitus sisäisen turvan vahvistamiseen:
Huom. Jos harjoitus herättää sinussa voimakkaita tuntemuksia, voit keskeyttää sen.
Ota tarvittaessa yhteys ammattilaiseen, yksin ei tarvitse jäädä <3
Varaa itsellesi noin vartin verran aikaa, kynä ja paperia, sekä mukava paikka istahtaa alas. Sulje hetkeksi silmät, tunnustele kehon painoa alustaa vasten ja ota muutama rauhallinen hengityskierros.
Kun avaat silmät, ala kirjata itsellesi ylös pieniä, tavallisiakin arjen asioita, tapahtumia tai tilanteita, joissa olet kokenut olosi turvalliseksi ja mukavaksi. Nämä voivat olla hyvin yksinkertaisia, esimerkiksi: kun kissa kehrää sylissä, kun päivä on kiireetön, kun vedän peiton jalkojen päälle, kun tulen kylmästä lämpimään asuntoon, kun aamun ensimmäinen kahvikuppi lämmittää käsiä.
Kun olet saanut kirjoitettua, laske kynä kädestä ja palaan tekstisi alkupäähän. Jokaisen kirjoittamasi kohdan äärellä pysähdy ja tunnustele, miltä tuo hetki tuntuisi, jos se olisi juuri nyt tässä läsnä. Miltä sen ajattelu tuntuu kehossasi? Missä turvan kokemus tuntuu? Huomaa keholliset aistimuksesi.
Käy rauhassa läpi jokainen kohta, ja aisti vielä oloasi harjoituksen jälkeen. Miten voit nyt?
Voit tuoda lopuksi kädet kehoasi vasten kiitokseksi. Voit palata listaan milloin haluat ja halutessasi jatkaa sitä myöhemmin.
Kehomme aistii jatkuvasti elämää ulko- ja sisäpuolellamme. Kehoaistimme avulla voimme havaita esimerkiksi sydämemme sykkeen, hengityksemme rytmin, nälän, kivun, lämmön tai viileyden sekä perustavanlaatuiset tunteet kuten pelon, rauhan ja perhoset vatsanpohjassa.
Sisäisten tuntemusten välityksellä kehomme viestittää meille tarpeistamme ja rajoistamme kuten siitä, milloin tarvitsemme lepoa, ruokaa, liikettä, rauhoittumista, tukea tai yksinoloa.
Vaikka kyseessä on hyvin perustavanlaatuinen ja luonnollinen osa olemustamme, saatamme usein sivuuttaa kehomme hiljaiset signaalit ja toimia vastoin tarpeitamme. Mikäli toimimme näin toistuvasti ja pitkään, alkaa keho ennen pitkää viestittää kovaäänisemmin. Ehkä orastava väsymys äityy päänsäryksi tai migreeniksi, henkinen kuorma hermokivuksi tai jatkuva oman jaksamisen äärirajoilla tasapainoilu uupumukseksi.
Itselleni nämä kaikki ovat tuttuja kokemuksia. Joka kerta, kun olen syystä tai toisesta ajautunut kauaksi omista tarpeistani ja ylittänyt omat voimavarani, kehoni on pysäyttänyt minut. Yksi avain tasapainon ja paranemisen tiellä onkin ollut opetella kuuntelemaan tarkemmin oman kehoni pyyntöjä – jo ennen kuin ne kasvavat huudoksi.
Kehollisten viestien ymmärtäminen alkaa sisäisten tuntemusten havaitsemisesta.
Tässä 5 tyypillistä signaalia, joiden avulla kehosi saattaa viestittää sinulle tarpeistasi tavallisen arjen tiimellyksessä:
1. Olosi on ylivireä. Sykkeesi on kiihtynyt, hengitys tuntuu pinnalliselta ja sisälläsi on pistelevä levottomuus, kuin muurahaiskeko, jonka liike ei koskaan lakkaa. Sinun on vaikea rentoutua, nukahtaminen kestää tavallista kauemmin tai saatat heräillä öisin useampaan kertaan.
Ylivireys kertoo hermoston ylikierroksista. Vaikka saatat tuntea olosi yhä tarmokkaaksi etkä millään malttaisi pysähtyä, kehosi kutsuu sinua hidastamaan tahtia ja hengittämään syvään.
2. Olosi on alivireä. Kehosi tuntuu hitaalta ja tahmealta, on kuin matalapaine olisi vallannut sisimpäsi. Raajasi painavat tavallista enemmän ja myös pää ajatuksineen tuntuu sumealta. Saatat kokea olosi tympeäksi tai alakuloiseksi. Usein alivireys on seurausta pitkään jatkuneesta ylivireydestä. Tällöin keho viestii tarvitsevansa kunnon lepoa ja armollisuutta itseäsi kohtaan.
Toisinaan alivireys yllättää myös ilman uuvuttavaa ajanjaksoa esimerkiksi pitkinä pimeinä talvi-iltoina tai passiivisen istumatyön seurauksena. Tällöin kehosi saattaa kutsua sinua nostamaan lempeästi kierroksia ja tekemään jotakin sinulle mieluista. Ehkä rauhallinen kävely luonnossa tai jokin muu lemppari puuhastelu auttaa sinua nostamaan vireyttä, kohentaa oloasi ja piristää mieltäsi.
3. Olosi on raihnainen. Päätäsi särkee, niveliä kolottaa tai lihaksia kiristää. Saattaa olla, että mielesi edelleen jaksaisi ja haluaisi porskuttaa arkea tavalliseen tapaan, mutta kehosi pyytää sinua lepäämään ja ottamaan aikaa palautumiselle. Vaikka totaalilepo ei onnistuisi, mieti, millä tavoin voisit helpottaa oloasi ja antaa kehollesi mahdollisuuden hellittää.
Säryt ja kivut ovat aina merkki siitä, että jotain on epätasapainossa. Mikäli oireet eivät mene ohitse, on hyvä kääntyä ammattiavun puoleen.
4. Olosi on hutera. Olosi tuntuu voimattomalta, ajatuksesi eivät kulje ja huomaat pinnasi kiristyvän. Arkipäiväisin syy huteraan ja kärttyiseen oloon on usein energian puute. Toiset meistä reagoivat verensokerin tippumiseen voimakkaammin ja nälkäisenä saattaa tuntua siltä, että mistään ei tule enää mitään. Vatsasi vaatii huomiota niin, että heikottaa.
Syömällä ravitsevasti ja säännöllisin väliajoin voit auttaa verensokeria ja oloasi pysymään tasaisempana. Tällöin myös työt sujuvat paremmin eikä illalla iske totaalinen väsähdys.
5. Olosi on epämääräinen. Sisälläsi on epämääräinen, paha tai ontto olo. Saatat tietoisesti tai tiedostamattasi vältellä pysähtymistä, koska haluat vältellä tuon olotilan kohtaamista. Kehosi kutsuu sinua pysähtymään tunteidesi äärelle.
Tuntemusten ohella tunteet ovat myös kehollisia viestejä. Ne auttavat sinua tunnistamaan omia tarpeitasi ja rajojasi ja siten ohjaavat kohti tasapainoa.
Koska jokaisen keho on erilainen, myös viestit välittyvät jokaiselle meistä hieman eri tavoilla. Esimerkiksi sinun ylivireytesi voi tuntua erilaiselta kuin jonkun toisen. Tärkeintä on opetella tunnistamaan oman kehonsa viestejä.
Laiska. Saamaton. Tehoton. Alisuoriutuja. Haaveilija. Yliherkkä. Herkkänahkainen. Liian tunteellinen. Outolintu. Liian monta rautaa tulessa. Liian paljon ideoita. Impulsiivinen. Lapsellinen.
Näillä sanoilla olin tottunut suurimmaksi osaksi itseäni kuvailemaan lähes koko elämäni ajan. Toki aika ajoin näin itsessäni muutakin: luovuutta, taiteellisuutta, kekseliäisyyttä, innokkuutta, intuitiokykyä, avoimuutta, kykyä suunnata tarmoni ja keskittymiseni tarkkarajaisesti sellaisiin asioihin, jotka minua ”satasella” kiinnostivat. Silti useimmiten annoin itseni uskoa, että varsinkin muiden ihmisten määritelmät itsestäni olivat – totuus minusta.
Lapsena olin ujo ja hiljainen, paljon omassa maailmassani viihtyvä introvertti. Olin hyvä koulussa, mutta pelkäsin yli kaiken esillä oloa. Hoidin hevosia. Piirsin ja maalasin tauluja. Urheilinkin. Herkkyyteni vuoksi kuljin usein ”varpaillani” joka paikassa, opin elämään kameleontin tavoin, jotta en aiheuttaisi kenellekään harmia tai muita ikäviä tunteita. Jos joskus kiukuttelin, sain siitä rangaistuksen. Oli helpompi kääntää tunteet sisäänsä, niin pärjäsin parhaiten. Purin jatkuvasti kynsiäni ongelmaksi asti ja koin sisäistä levottomuutta, jota kukaan ei minussa nähnyt. Kun oli paha olo, herkuttelin salaa.
Löysin elämäni miehen nuorena, menimme naimisiin ja saimme neljä lasta. Valmistuin hyvään ammattiin. Olin lasten kanssa kotona yhteensä lähes 10 vuotta, ne olivat ehkä elämäni parasta aikaa siinä mielessä, että sain rytmittää vapaammin oman arkeni. Ymmärsin jo nuorempana olevani kovin kuormitusherkkä. Työn ja perheen yhdistäminen tuntui aikanaan kolmen pienen lapsen kanssa, kuuden vuoden yhtäjaksoisen kotiäitiyden loppuessa ylivoimaiselta. Silti palasin vakituiseen työhöni, mutta osa-aikaisesti.
Perheaika toisaalta tuki selviytymistä ominaisuuksieni kanssa, koska ex-mieheni oli hyvin järjestelmällinen ja lapset kaipasivat rutiineja. Elin elämääni perhe ja erityisesti lapset edellä. Pysyin jotenkuten tässä kaikessa mukana.
Mutta miksi minun kokkaamiseni jäljiltä keittiö jäi aina sotkuiseksi? Miksen jaksanut purkaa matkan jälkeen matkalaukkuja, vaan ne jäivät sisältöineen lojumaan lattialle viikkokausiksi? Miksen jaksanut suorittaa projekteja samalla lailla alusta loppuun lepäämättä kuin toiset? Miksi veroilmoituksen täyttäminen oli joka vuosi yhtä vaikeaa, päässä jumitti? Miksi toisaalta pystyin keskittymään täysillä työn ohella aloittamiini opintoihin, samalla kun koti oli kaaoksessa? Miksi sain opintoihin liittyvät kirjalliset työt aina ajoissa valmiiksi, mutta muut työt jäivät kesken, tai en päässyt edes alkua pidemmälle niiden kanssa?
Koska olimme ex-mieheni kanssa lopulta niin erilaisia, en yhtään ihmettele näin jälkikäteen, miksi me molemmat väsyimme yhteiseloon ja erosimme, vaikka moni asia liitossamme toimi ihan hyvin. Kun muutin omaan asuntoon eron jälkeen, ihmettelin kuukauden siellä oltuani, mikä tässä olemisessa on niin erilaista? Tajusin, että pystyin taas hengittämään vapaasti, olemaan itseni. Sain tehdä mitä halusin tai olla tekemättä.
Toteutin itseäni monin tavoin ammatillisesti yrittäjänä ja muutenkin. Olin jo alkanut kirjoittaa tätä blogia ja sen myötä matkaan tulivat myös lukuisat kirjaprojektit. Kirjoittaessani pääsin täysin omaan kuplaani, siinä olin ja olen hyperkeskittyjä. Lasten piti tulla koputtamaan minua olkapäälle, jotta havahtuisin siihen, mitä asiaa heillä minulle oli. Tein myös joitakin ajattelemattomia päätöksiä elämässäni, muun muassa ostin pienen saunamökin läheltä kotiani, vaikka en sitä lopulta jaksanutkaan yksin hoitaa. Ihastuin myös moderniin ”auervaaraan”, narsistiseen hyväksikäyttäjään, josta onneksi pääsin aika nopeasti irti, vain traumat ja velkasaatavat jäivät jäljelle.
Tätä omaa tietäni – hankalien arkirutiinien, äitiyden, yrittäjyyden, impulsiivisuuden ja jatkuvan innostuneisuuden moottoritiellä – elin yli kuusi vuotta, ennen kuin aloin tajuta mistä voisi olla kyse. Yliopistossa opiskeleva tyttäreni toi minulle reilu vuosi sitten joulun aikoihin täytettäväksi ADHD- ja ADD-kyselyt. Minun piti äitinä arvioida, oliko tyttärelläni ollut näitä piirteitä lapsena. Mitä pidemmälle kyselyjä täytin, sitä hämmentyneemmäksi tulin. Minulle alkoi valjeta se, että tästä taitaa olla kyse omallakin kohdallani! Tyttäreni sai vuosi sitten ADHD/ADD-diagnoosin. Myös toinen neljästä lapsestani sai viime vuonna saman diagnoosin.
Totesin, että minun täytyy kai sitten itsekin hakeutua tutkimuksiin. Kaiken koetun seurauksena olin ollut jo vuosia uupumus- ja ajoittain myös unettomuuskierteessä. Väliin putkahti kuormittavan parisuhteen lisäksi myös yksin läpi vedetty putkiremontti ja siihen liittyvät lieveilmiöt. Olin jaksamaton tekemään juuri mitään kotirutiineja, vaikka samalla jaksoin tehdä kaikkea sitä, mikä minua oli aina kiinnostanut: työtäni ihanien asiakkaiden ja koulutusryhmien kanssa, kirjoittamista jne.
Jo vuosia sitten eräs tuttuni kysyi minulta: Miten sä ehdit tuohon kaikkeen 4 lapsen eronneena äitinä? Silloin jo vastasin hänelle huumorilla: Näkisitpä kotini. Niin… vaikka olinkin alkanut jo hyväksymään itseni tällaisena kuin olen, silti jatkuva sisäinen ja ulkoinen kaaos tuntui vuosi vuodelta vain lisäävän kuormitustani.
Sain hiljattain sitten itsekin saman diagnoosin kuin tyttäreni, olihan se helpotus. Vaikka olenkin jo reilun vuoden ajan käynyt tätä prosessiani läpi; olisiko tässä sittenkin jotakin takana, miksi olen juuri ”tällainen”, synnytti tieto minussa sekä helpotusta että varsinkin surua. Surua kaikesta menetetystä; miten erityisyyttäni ei ole ymmärretty, miten minua on leimattu laiskaksi, oudoksi jne., miten minut on niin lukemattomissa tilanteissa ymmärretty väärin. Miten olen myös itse sabotoinut itseäni niin monin tavoin.
Ymmärrän, että nämä ja muutkin tunteet ovat minulle tarpeellisia tässä prosessissa, jossa päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, opin määrittelemään itseäni uudestaan. Ne häivähdykset olemassa olevista voimavaroistani alkavat vähitellen vakiintua ”supervoimikseni”. En enää syytä itseäni kaikista ”puutteistani”, joihin en ole koskaan kyennyt. Jos joku muu on tehokas projektin suorittaja, minun ei tarvitse sitä olla. Minä olen hyvä muissa asioissa. Jos joku muu on järjestelmällinen tietyllä normiksi määritellyllä tavalla, voinko minä hyväksyä oman tapani olla (niin, kyllä minustakin löytyy joissakin asioissa järjestelmällisyyttä 🙂 ).
Vielä olen silti niin alussa itseni uudelleen määrittelyssä, etten tiedä, mihin tieni tämän kanssa lopulta vie. Uskon toki, että hyvään suuntaan! On ollut ihana saada myös vertaistukea eri suunnilta. Lasten kanssa olemme yhdessä näitä asioita myös läpikäyneet monelta kantilta. Minulle on ollut tärkeää saada keskustella tästä lasteni kanssa myös siitä syystä, että ymmärrän omien piirteideni ja toimintatapojeni olleen heidän kasvuympäristönsä lapsina. Ymmärrän, että liiallinen syyllistyminen ei ole hyväksi, mutta vastuuni haluan kantaa silti siitä, mitä hekin ovat joutuneet kokemaan. Moni asia olisi varmasti eletty toisin, jos olisimme tämän kaiken tienneet.
Uskon, että tulen jatkossakin kirjoittamaan tänne omia oivalluksiani elämästä keski-ikäisenä ADD-naisena, äitinä ja yrittäjänä, mutta mitä toivoisin juuri nyt kaikkein eniten?
Sitä, että meidät erityiset nähtäisiin jo lapsina erityisinä, ei vääränlaisina! Onko se luokan häirikkö oikeasti häirikkö? Miten tukisimme häntä löytämään omat vahvuutensa, lahjansa ja paikkansa elämässä? Entä onko sen luokan hiljaisen haaveilijan kohtalo jäädä aina syrjään näkymättömäksi lapseksi? Miten nähdä hänen erityisyytensä ja vahvuutensa ja tukea häntä niissä?
Kaikki nepsypiirteitä omaavat lapset (ja myös aikuiset) ansaitsisivat sen, että heidät nähtäisiin ja hyväksyttäisiin sellaisina kuin he ovat! Emme ole sairaita, vajavaisia, vääränlaisia, jos emme mahdu normaaliuden muottiin. Olemme vain erilaisia ja sellaisena täydellisiä <3
Kuka minä olen?
Minkälaiseksi mieheksi olen kasvanut?
Mikä on miehuuteni määre?
Identiteettini miehenä on kriisiytynyt vuosikymmenien saatossa, yleensä käsi kädessä sen kanssa, kuinka sofistikoitunut ja kesy versio itsestäni olen kulloinkin ollut. Ajoittain miehuuteni on ollut pahasti hakusessa. Odotukset, jotka kumpuavat sekä ympäristöstä että myös itseltäni, ovat tuntuneet paikoin ristiriitaisilta oman luontoni kanssa. Siksi olen yrittänyt sitoa ja hillitä aistejani ja viettejäni, jopa luonnollisia tarpeitani, jotta voisin käyttäytyä ihmisiksi.
Joitain vuosia sitten eksyin miesten viikonloppuun, outoon ja äkkiväärään retriittiin, jossa alkukantaisia vaistoja ja hormonitoimintoja boostaamalla pyrittiin löytämään tie oman miehenä olemisen ytimeen. Uusien ystävien ohella sain kosolti uutta pohdittavaa ja hyviä työvälineitä arkeen. Jotain sellaista perimätietoa, jota en osannut itse hakea mutta jota sitäkin enemmän kaipasin.
Silti, vasta kun ryömin ahtaaseen ja mutaiseen luolaan, tuo tieto lähti kulkemaan kehossani kohti syvempää ymmärrystä ja tietoisuutta.
Kuulostaako järjettömältä?
Keho muistaa juuret
Kun ryömii luolaan, mönkii samalla omaan sielunmaisemaansa. Se, millaiseksi kokemus muodostuu, riippuu siitä, mitä etsii ja kaipaa – tietämättään tai tiedostaen.
Ahtaassa luolassa könytessäni käytän kehoani siihen mihin se on tarkoitettukin: liikkumiseen. Tunnustelen käsin, kurotan käsivarsillani, keskitän voimantuoton keskivartalooni, keinutan lantiotani, matelen, liikutan jalkoja, kuljetan itseäni eteenpäin. Aistin ja havainnoin ympäristöä ja hengitän normaalia tietoisemmin. Tällaisina hetkinä elämääni ei mahdu enempää kuin käsillä oleva hetki. Läsnä oleminen kirkastaa mieltä ja virkistää kehoa.
Luolassa saan käyttää myös ongelmanratkaisukykyäni, hahmottaa eri suuntia, reittivaihtoehtoja ja etenemismalleja. Kun sujahdan puolen metrin korkuiseen käytävään en mieti yhteiskuntamallin pysyvyyttä tai talousjärjestelmän järkevyyttä vaan keskityn puhtaasti omaan selviytymiseeni.
Olen kokenut vastaavanlaisia kokemuksia myös esimerkiksi nyrkkeilysalilla sekä haihäkissä. Yhdistävänä tekijöinä näissä kaikissa on ollut voimakas läsnäolo ja jokin läpitunkeva primitiivisyys. Keho ja mieli ovat päässeet lähemmäs juuriaan, joka on osaltaan selkeyttänyt myös omaa olemassaoloa ja merkitystä.
Mitä opittujen tarinoiden takaa paljastuu?
Kun kuoriudun opituista tarinoista ja kuljen kohinan läpi lähemmäs luonnollisinta versiota itsestäni, riisun samalla niitä sitovia rooleja, joita kannan arjessa mukanani.
Kömpiessäni ulos luolasta ja palatessani takaisin päivänvaloon, olen monin tavoin virkeämpi, ja jopa viriilimpi, kuin ennen luolaan astumistani. Adrenaliini ja dopamiini ovat sekoittuneet kehossani. Huomaan luontaisten tarpeiden korostuneen. Silmiä siristää, kuulo on herkistynyt ja hajuaisti voimistunut. Olo tuntuu varmalta ja elinvoimaiselta.
Tunnen samoin silloin kun esimerkiksi könyän, huudan, kohtaan, halaan, kamppailen, leikin tai telmin. Voin paremmin toteutaessani asioita, jotka ovat itselleni luontaisia ja luonnollisia.
Koska tunnistan juureni, leikkikenttänä ja hyvinvointitoimistona toimii useimmiten metsä ja sen piilottamat salaisuudet. En usko, että tämä on oma päähänpinttymäni. Alati karttuva tutkittu tieto korostaa, että metsässä oleilu kohentaa ihmisen hyvinvointia riippumatta siitä, uskooko hän itse siihen metodina vai ei.
Miesten viikonloppujen jälkimainingissa kuulee usein, että kotiin on palannut muuttunut mies. Samoin myös luolasta. Sinne ryömii sofistikoitunut ja oman tarinaansa ahtautunut päähenkilö, mutta takaisin palaa oman arvonsa tunteva, vapaasti hengittävä ja jotain oleellista jälleen kehoonsa ja mieleensä palauttanut luolamies.
Mikä on sinun luolasi?
Luolatarinoita – suomalaisen luolan filosofia ja muotokuva on tarinallinen tietokirja kotimaamme jännittävistä ja vähemmän tunnetuista luontokohteista, joita harvat osaavat etsiä. Se on myös kiehtova kuvaus omien pelkojen kohtaamisesta. Kirjan on kustantanut Docendo (WSOY) ja se julkaistaan helmikuussa 2022.
Konflikteja ei ole syytä pelätä. Niin usein näkee, kun ristiriitatilanteet lakaistaan möykyksi maton alle, mihin sitten myöhemmin kompastellaan. Huipputiimit eivät ole paikkoja, missä ei olisi konflikteja. Päinvastoin! Kyse on siitä, että miten nämä tilanteet ratkaistaan. Konfliktit ovat oppimistilanteita ja toimivat parhaimmillaan lujittaen ihmissuhteita. Pahimmillaan kyse voi olla pitkittyneistä käsittelemättömistä asioista, mitkä ryöpsähtelevät hallitsemattomasti ja sotaisasti.
Toimin itse poliisina ja sovittelija. Kuulen usein olettamuksia, joiden mukaan minun elämässäni ei siis varmastikaan ole ristiriitatilanteita. Elän elämääni jostakin utopistisesta harmoniasta käsin. Tämä ei pidä paikkaansa eikä kuulu edes pitää. Olinpa sovittelija tai en, niin minunkin elämässäni on riitoja ja kuuluukin olla. Tämä jo pelkästään sen takia, että vaikka pystynkin ammattilaisena auttamaan muita ratkaisemaan ristiriitoja rakentavasti, niin minulla on silti omani käsiteltävänä. Vaikka kardiologi osaa auttaa muita heidän sydänvaivojensa suhteen, niin se ei silti poista sitä, etteikö hänen oma pumppu voisi reistata.
Konflikti nostaa esiin epätasapainon ja parhaimmillaan korjaa sen.
Toki työni kautta olen oppinut ratkomaan omia konfliktitilanteita rakentavammin ja yksi tärkeimmistä tämän suhteen sen oivaltaminen, että kissa kuuluu nostaa pöydälle. Välttelemme niin helposti eri yhteyksissä asioiden esille nostamista, jolloin konfliktien paras ja eheyttävä puoli jää kokonaan saavuttamatta. Konflikti nostaa esiin epätasapainon ja parhaimmillaan korjaa sen.
Hyvin hoidetut konfliktit lisäävät itsekunnioitusta, lujittavat ihmissuhteita ja johtavat luoviin ratkaisuihin. Jos taas haastavat tilanteet jätetään jopa vuosikauksiksi muhimaan, johtaa se helposti siihen, että suoritustaso laskee, ihmiset menettävät itsekunnioituksen ja syntyy stressiä. Kuten hyvin tiedämme nämä seikat taas vaikuttavat myös käytännössä kahteen merkittävään asiaan: aikaan ja rahaan. Monelle meistä on tullut tavaksi vältellä riitoja. Kyky reagoida asioihin jotka eivät toimi on edellytys sille, että voimme hyvin ja pysymme terveinä.
Hyvin hoidetut konfliktit lisäävät itsekunnioitusta, lujittavat ihmissuhteita ja johtavat luoviin ratkaisuihin.
Kun hiljalleen oppii nostamaan asiat esille käsiteltäväksi, niin toki toisinaan joutuu kohtamaan tilanteita, missä vastapuoli ei ole omassa prosessissaan vielä näin pitkällä. Kissan pöydälle nostaminen saattaa aiheuttaa hämmennystä ja toinen ei kykene puimaan asiaa halki. Tähänkin on hyvä varautua, kun itse alkaa reippaasti kohdata tilanteet. Väkisin kun ei voi runnoa. Tai ei ainakaan kannata runnoa.
Konfliktien tarkoitus on siis ikään kuin hioa timantin pintaa. Kehittää sitä, mikä on paranneltavissa. Mielestäni herkullisia ovat tilanteet, missä esimerkiksi työyhteisössä ristiriitatilanne nostetaan reilusti käsittelyyn, se puidaan ja ilma puhdistuu. Väliin ei jää jotakin epämääräistä ilmatilaa, mikä pakottaa tulevassa aina aika-ajoin varomaan ja kiertelemään sitä maton alle lakaistua. Kun taito käydä asiat läpi on hallussa, voidaan tilanteen jälkeen jatkaa yhteiselle lounaalle puhumaan jo ihan jostakin muusta.
Parhaimmillaan voimme jopa oppia pitämään konflikteista ja niiden ratkaisemisesta.
Parhaimmillaan voimme jopa oppia pitämään konflikteista ja niiden ratkaisemisesta. Tämä vaatii harjoittelua. Kyse on lopulta win win -tilanteista. Konflikteissa on kyse tietyistä lainalaisuuksista, mitkä toistuvat riidasta toiseen. Myös näiden vaiheiden ymmärtäminen voi helpottaa tarttumaan tilanteeseen ja kehittymään asiassa. Nyrkkisäännön mukana riitaan olisi hyvä tarttua 24 tunnin sisällä, mutta useinkaan ei välttämättä aivan välittömästi. Antaa pölyn eli tunteiden hiukan ensin tasaantua.
Itse en koen, että perimmäinen ongelma olisi siinä, että meillä oli liikaa konflikteja. Ongelma on enemmänkin siinä, että konflikteja ja niiden tervettä ratkaisua kartellaan, jolloin asiat kytevät ja tilanteet toistuvat yhä uudelleen ja uudelleen hallitsemattomasti paljon epäterveemmällä tavalla. Tästä yhtenä esimerkkinä sotiminen.
Muistatko miltä tuntui, kun olit aidossa yhteydessä toiseen ihmiseen? Näit toisen ja tulit nähdyksi. Jos muistat, niin jo se kertoo, kuinka suuri vaikutus hyvällä vuorovaikutuksella on meille ihmisille.
Yhteys, kontakti toisiin ihmisiin on meille kaikille tärkeää, jopa elintärkeää. Emme selviäisi hengissä, jos emme pyrkisi kontaktiin toisen ihmisen kanssa. Toinen perustarpeemme on autenttisuus, pyrkimys olla ”oma itsemme”. Ilmaista ja toteuttaa tarpeitamme ilman pelkoja. Tunnetun addiktio- ja trauma-asiantuntijan, Gabor Matén mukaan, pyrkimys kontaktiin on niin suuri, että olemme valmiita tekemään sen autenttisuutemme kustannuksella. Tämä antaa mielestäni myötätuntoisen näkökulman kohtaamisen vaikeuteen.
Hahmoterapiassa kontaktin käsite on keskeinen. Hahmoterapian yhtenä juurena toimii filosofi Martin Buberin (1878–1965) inhimillisten suhteiden jaottelu Minä-Sinä ja Minä-Se-suhteisiin. ”Aito” kontakti on Minä-Sinä-suhde, kun taas Minä-Se-suhteissa todellista yhteyttä ei tapahdu, sillä tällöin yhteys syntyy subjektin ja objektin välillä eli yhteys on jollakin tavoin ehdollinen. Kenties alitajuisesti näen toisessa ihmisessä jonkin toisen, muutan kenties omaa käytöstäni siten, että mukaudun toisen tahtoon tai vaikkapa pyrin kontrolloimaan toista.
Hahmoterapiassa Minä-Se-suhde nähdään ihmissuhteena, jossa on pyrkimys kontaktiin, mutta vaikuttamassa on jotain, esimerkiksi mielen puolustusmekanismi. Eli tällöin yhteys tapahtuu, mutta se ei ole niin ravitseva ja syvä. Hahmoterapiassa mielen puolustusmekanismit, defenssit, nähdäänkin kontaktityyleinä.
Itse oivalsin kontaktin syvän ja ravitsevan yhteyden, kun kohtasin henkilön, joka aiheutti minussa ärtymystä. Käyttäydyin häntä kohtaan passiivis-aggressiivisesti ja huutelin asiani hänelle kaukaa, sen sijaan että olisin uskaltautunut kohdata hänet. Kun vihdoin uskaltauduin lähemmäksi peitin asiani huumoriin. En tiedostanut, etten uskaltanut sanoa hänelle mitä oikeasti ajattelin ja tunsin. Huumorini loukkasi häntä, joka yllätti minut täysin. Kenellä on noin huono huumorintaju, ajattelin. En kyennyt ymmärtämään, että vitsiksi tarkoittamani heitto voisi loukata jotakuta. Kun myöhemmin kohtasimme, kertoi hän, että vitsini sanat toivat mieleen hänen vanhempansa arvostelevat sanat. Siinä hetkessä jokin muuttui. Hän jakoi kipunsa ja samalla minä pystyin näkemään oman osuuteeni asiassa, olemaan pahoillani ilman häpeää tai vihaa. Sillä hetkellä tunsin, että tämä oli miksi olemme tällä planeetalla. Kohtaamassa ihmisiä syvästi. En ollut koskaan kokenut miltä tuntui todella kohdata toinen ihminen.
Syvä kohtaaminen energisoi ja vapauttaa. Se on mielestäni liian vähän hyödynnetty keino parempaan hyvinvointiin. Välttely ja tunteiden tukahduttaminen vie tutkitusti energiaa. Näin ollen pyrkimys autenttisuuteen ja omien, kipeidenkin tunteiden jakaminen on meille hyväksi. Sen sijaan, että tunteet patoutuvat tai ”jäätyvät” kehoon, tulevat ne ilmaistuksi. Kuinka moni onkaan ollut ahdistunut jostain ääneen sanomattomasta asiasta. Ja ollut helpottunut, kun on saanut sanottua haluamansa toiselle, ilman että mitään pahaa tapahtui. Kokemus on kokonaisvaltainen.
Hahmoterapiassa kontaktin tasoja käydään läpi esimerkiksi kerroksina. Uloin kerros on kliseekerros. Kaikille varmasti tuttu kerros, jolla jutellaan säästä ja muista yleisistä, ei niin henkilökohtaisista asioista. Seuraava kerros on roolikerros. Tällöin kohtaamme toisen henkilön vaihtuvan roolimme kautta. Rooli voi olla vanhemmuus, työ tai vaikkapa harrastus. Seuraava kerros on defenssien kerros. Eli kun alamme tulla lähemmäksi ydintä, mielen puolustusmekanismit aktivoituvat. Olen kirjoittanut introjektiosta eli uskomuksista ja pidättelystä eli retroflektioista.
Kerroksien ytimessä ovat ydintunteet hahmoterapian mukaan: ilo, suru, aggressio ja seksuaalisuus. Kun voimme kohdata toisen ydintunteistamme käsin, voimme olla syvässä yhteydessä. Yksikään taso ei ole väärin. Me kaikki voimme liikkua kontaktin eri tasoilla samassakin ihmissuhteessa. Kun voimme kohdata toisen ydintunteistamme käsin, voimme olla syvässä yhteydessä.
Voit käyttää edelle esitettyjä kontaktin tasoja miettiessäsi omia ihmissuhteitasi. Kenen kanssa jäät roolitasolle ja kenen kanssa kliseetasolle? Mikä estää suhdetta syvenemästä? Jos joku ihminen herättää sinussa ärtymystä, niin voi olla, että puolutusmekanismisi ovat aktivoituneet. Kenen kanssa voit jakaa ydintunteitasi?
