Valoa ja toivoa on sielläkin, missä kaikki tuntuu tärisevän liitoksissaan

Kevään ensimmäiset auringon lämmittävät säteet saapuvat kasvoilleni ja saavat havahtumaan siihen, että luonto, kaikki kuitenkin jatkaa kulkuaan. Linnut palaavat muuttomatkaltaan, metsä herää, ihmiset kaivautuvat ulos kodeistaan.

Kävelyllä istahdan lumesta sulaneelle rantakivelle ja katselen maahan. Muurahaiset ovat heränneet, ne kuhisevat kaisloissa ja hiekan seassa tokkuraisina. Maassa lojuvalle hiilenpalaselle on istahtanut leppäkerttu. Minä katselen sitä kuin maailman suurinta ihmettä.

Pitkästä aikaa sisimmässä tuntuu laajenevalta, että valo voittaa — eikä vain voita, jyräten pimeää pois, vaan asettuu yhtä vahvana sen viereen, muistuttamaan, että pimeydenkin keskellä on aina toivoa. Valoa on sielläkin, missä kaikki ympärillä, ja joskus itsessä tuntuu värisevän liitoksissaan.

Vaikka näinä aikoina epävarmuus ja muut tukalat tunteet täyttäisivät tilaa, on tärkeää muistaa, että se on vain yksi puoli tarinaa. On muistettava tarrautua niihin hetkiin jotka saavat ihmiskehon jokaisen solun rentoutumaan ja huokaisemaan helpotuksesta.

Lopulta on kyse siitä, miten intiimisti voi nojautua kokemaan elämää ja sen kaikkia puolia. Sen muistamisesta, että yhtä vahvasti, kun voi sukeltaa syvyyksiin, voi löytää, nähdä ja tuntea iloa, keveyttä, onnea.

Mitä avoimemmin uskallamme surffata elämän kanssa silloinkin, kun se tärisyttää sisäisiä mannerlaattoja paikoiltaan, sitä vahvempia meistä tulee. Sillä vahvuus ei ole sitä, ettei koskaan sattuisi, vaan sitä, että uskaltaa kohdata elämän kaikkia puolia. Koko spektriä. Nähdä valon siellä, missä on pimeää. Ja toisaalta suurimmassakin loistossa sen taakse piiloutuvat varjoisat osat.

Tänä keväänä valo lävistää tajunnan ja laskeutuu muistuttamaan tästä – luottamuksesta ja kokonaisesta elämästä itsestään.

Ja siinä me oltiin, kevään ensimmäisenä kuhisemaan nousseet muurahaiset.
Leppäkerttu.
Ja minä.

Käännän katseen kohti aurinkoa, ja lähetän kevyen tuulen matkaan jokaiselle sitä tarvitsevalle keveämpiä hengähdyksiä,
sekä paljon toivoa heille, jotka eivät vielä ole havainneet valon läsnäoloa.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image