Sivu 303 – Hidasta elämää

3 keinoa, joilla opit oman elämäsi mestariksi

Yksi rikkaan (työ)elämän peruspilareista on valinnan vapaus. Sen lähtökohtana on itselle arvokkaiden asioiden, omien vahvuuksien ja oppimishalukkuuden tunnistaminen.

Tämä vaatii aikaa itsen äärellä. Myös rohkeutta. Rohkeutta kuunnella sisintään. Rohkeutta tehdä valintoja itselleen rehellisenä. Rohkeutta unelmoida ja uskoa, että unelmat on mahdollista toteuttaa. Rohkeutta ottaa vastuu oman elämän johtajuudesta.

Voit tehdä ihmeitä, kun pidät niiden tekemistä arvokkaana ja mahdollisena. Unohda aluksi, missä ammatissa haluat toimia. Aloita mieluummin siitä, mitä haluat tehdä arjessasi, päivästä toiseen. Mitä sellaista osaat, mikä on sinulle arvokasta ja mistä sytyt. Mitä sellaista olet valmis oppimaan.

1. Kirkasta arvosi

Arvoista on tullut vähän klisee. Organisaatioilla on kirjattuna hienolta kuulostavia arvoja, jotka kuitenkin loistavat arjessa poissaolollaan, ollen vain näyttöarvoja.

Arjen tekemisemme ja kalenterimmme ovat suora peilaus arvoihimme. Kuten useat organisaatiot, nimeämme mekin usein arvoiksemme jotain ylevää. Jotain aivan muuta, kuin arkemme ja ajankäyttömme todeksi kertovat. Oikeat arvot ovat jaloja aikeita ja sanoja enemmän. Ne ovat käyttöarvoja.

Kirkasta omat arvosi. Kirkastettuna ne ovat sinulle suureksi avuksi. Ne ohjaavat valintojasi, ajankäyttöäsi, arjen tekemistäsi ja asennettasi tukemaan sitä, mitä elämältäsi todella haluat. Ne ohjaavat tekemään itsellesi merkityksellisiä, parempia asioita. Usein myös paremmin. Ne auttavat karsimaan turhan. Tehdessäsi itsellesi arvokkaita asioita saat energiaa ja hehkut hyvää oloa.

2. Keskity siihen, missä olet hyvä

Älä keskity siihen mitä kerrot CV:ssäsi. Keskity siihen missä olet hyvä ja mistä pidät. Tunnista ja listaa vahvuuksiasi, joissa pääset toteutumaan. Joissa saat onnistumisen kokemuksia. Omien vahvuuksien tunnistaminen antaa myös luvan siihen, ettei tarvitse osata kaikkea. Vahvuuksien vahvistamisen voima on tutkittu ja väkeväksi havaittu.

Älä keskity pelkästään taitoihisi, tärkeitä ovat myös luonteesi vahvuudet. Ne kulkevat jokseenkin käsi kädessä asenteesi kanssa. Sanotaan, että esimerkiksi työssä pärjäämisessä vain yksi kymmennys perustuu tiedolle ja taidolle ja peräti yhdeksän kymmennystä asenteelle.

3. Opi oppimaan

Oppiminen on olennainen osa kyvykkyyttä. Myös avain muutokseen. Olemme ”korkeasti oppineita”, kun meissä ja tekemisessämme tapahtuu muutos. Se että muistaa, tietää, oivaltaa ja ymmärtää ei ole vielä oppimista parhaimmillaan. Sanoista ja ajatuksista on matkaa tekoihin.

Tietoa voi kerryttää, taitoja voi oppia ja kokemusta karttuu ajan myötä. Tämän nielemme. Sen sijaan uskomme luonteenpiirteitämme jähmeän muuttumattomiksi. Kun minä nyt vain olen tällainen, niin voivoi. Sen lisäksi, että kyse on velttoudesta sekä tarpeen tullen ”sopivan” ominaisuuden taa piiloutumisesta, on kyse ennen kaikkea itsen kutistamisesta. Ajatukset vaikuttavat aivoihimme vahvistaen käsitystä muuttumattomuudestamme. Olemme siis oikeassa. Mutta ah, kuitenkin niin väärässä.

Oppimisen mahdollisuuksia on kaikessa ja kaikkialla. Huomaat niitä, kun kuljet ikuisen oppijan identiteetillä ja asenteella. Kun näet haasteet riemullisina, muiden kokemukset ja menestymisen inspiraationa ja epäonnistumisesi sekä kritiikin arvokkaina. Kun pääset virhefobiasta. Opithan ehdottomasti eniten virheistä, omistasi ja toisten.

Omaehtoinen oppiminen on useimmiten hauskaa, mutta vaatii myös venymisalueelle uskaltautumista. Mestaruuden asiassa kuin asiassa sanotaan vaativan 10 000 treenituntia.

Yhdessä oppiminen on nopeampaa ja syvempää kuin yksin. Hyvässä porukassa se on myös riemullisempaa. Vastuu oppimisesta on aina itsellä, mutta hyvä valmentaja innostaa, rohkaisee, haastaa, kuuntelee, tukee kasvua ja vauhdittaa ylämäessäkin. Etsi kasvusi tueksi sytyttävä valmentaja ja syttyvä porukka.

Mestarilla on aloittelijan asenne. Kun et luule tietäväsi, kykenet oppimaan. Opi oman elämäsi mestariksi.

Uupumus syntyy, kun ei voi olla kokonainen, oma itsensä kaikkine tunteineen

Nuorempana seilasin pään ja sydämen väliä. Mielellä (siis egolla) oli vahva ote elämäni valinnoissa ja siinä, miten suhtauduin asioihin. Loukkaannuin helpommin, jäin murehtimaan torjumisia ja nököttämään sulkeutuvien ovien taakse.

Nykyään vaihdan vikkelämmin suuntaa, jos jokin ovi ei aukea tai synkkausta tunnu. Jos petyn, tiedän, että minua varten on jotakin muuta. En ota vastoinkäymisiä niin sydänverellä. En julistele ehdottomasti, että minä en kyllä enää avaa sydäntä kellekään tai en kyllä sitä tai tätä. Suhtaudun hankaluuksiin oivalluksen mahdollisuuksina. En jää tunteisiin jumiin. Elän sydämeni ohjaamana, sisäisen tietoni mukaan.

Elämä vaati aiemmin ponnistelua. Olin tosi usein uupunut. Sitten aloin tutkia, kuinka asennoidun elämään ja miten käytän elämänvoimaani ja energiaani. Yleislinjauksena: asennoidumme elämään kuten itseemme. Jotta itselleen voi olla rehellinen, täytyy pelata omassa joukkueessaan. Itsetarkastelua, kritiikkiä tai muutospainetta on haastavampaa kestää jos itseensä suhtautuu nyreästi tai vaatien. Kysyy uteliaisuutta kuulostella, kuinka minä voin elämässäni. Tarkastella, millainen toiminta ja ajattelu johtaa levollisuuteen ja mikä aiheuttaa, että lumpsahdan fiksaamisen, suorittamisen ja pärjäämisen jumiin.

Oivalsin, että uupumuksen suuri syy oli voimaantumattomuudessani. Elin enemmän pään kuin sydämen kautta. Puskin, työstin, ahkeroin ja kiiruhdin paljon enemmän kuin otin vastaan, nautin, leikin ja iloitsin. Uskoin, että minun täytyy saada asiat aikaan. Menin vastavirtaan asioita kontrolloimalla, en uskaltanut antaa elämän kantaa. Ei ollut hyväksymisen tuomaa turvaa. Erityisherkkyyteni suuntautui taakkojen kantamiseen pikemminkin kuin oman sisäisyyteni (luovaan) ilmentämiseen.

Uupumus syntyy, kun ei voi olla kokonainen, oma itsensä kaikkine tunteineen. Jos energiaa kuluu tunteiden tai sydämen äänen alas painamiseen, seuraa uupumusta. Jos ei anna itsensä kokea epävarmuutta, ahdistusta, surua tai levottomuutta vaan vääntäytyy reippaaksi, pystyväksi ja tietäväksi, väsyy. Pelaa voiman ja voimattomuuden peliä; vertaa itseään toisiin, todistaa osaamistaan, kilpailee ja kohentelee kulissejaan. Sitten heittäytyy taas alastatukseen ja kokee, että on huonompi kuin muut ja tilkitsee sitä olemalla olemassa toisia varten. Aika stressaavaa.

Mistä sitten tunnistin voimattomuuteni ja miltä voimaantuneisuuteni näyttää? Ja nyt huomio – lista voi vaikuttaa aika karulta. Ota tästä mitä haluat ja anna muun olla. Mutta tämän tiedän: voimaantuminen kysyy oman uhriutensa tapittamista silmästä silmään. Missä kohden olen antanut vallan hyvinvoinnistani itseni ulkopuolelle, ja voisinko suhtautua joihinkin asioihin toisin? Kokeilla uutta toimintatapaa? Esimerkiksi lempeyttä itseäni kohtaan?

Voimaantumattomana:

Lupasin auttaa tai tavata silloin kun kalenteri oli jo täynnä
Tein jatkuvasti ylitöitä ja marisin samoista asioista
Koin tulevani jatkuvasti hyväksikäytetyksi
Taistelin asioita vastaan ja omien näkemysteni puolesta
Tukahdutin epävarmuuttani ja pelkojani fiksaamalla ja auttamalla muita, työstämällä ja ponnistelemalla
Uskoin, että minun pitää ansaita hyvä
Uskoin, että minussa on jotain vikaa koska ahdisti tai en tiennyt vastauksia
En asettanut selkeitä rajoja, miellytin, en sanonut ei
Oli vaikeaa ilmaista suoraan mitä halusin ja tarvitsin ja mitä en halunnut
Toimin usein sisäistä tietoani tai tunnettani vastaan
…ja ajattelin silti olevani usein vähän oikeammassa kuin jotkut toiset
Syytin toisia
Odotin, että jokin ulkopuolelta tuleva muuttaisi asiani (esimerkiksi komea mies tai puhelu Oprah’lta)
Toivoin, että joskus joku muu ottaisi vaikeat asiat esille
Koin usein, että elämä on rankkaa ja monimutkaista
Koin, että minun pitää tehdä hirveästi töitä
En tuntenut eläväni ihan omaa elämääni
Pelkäsin aina jotain: myöhästymistä, toisten suututtamista, homman romahtamista
Vaadin asioita
Odotin kompensaatiota vaivoistani, intohimostani tai avustani
Uskoin, että joku oli minulle jotakin velkaa
En uskaltanut näkyä säkenöivänä ja anteeksi pyytelemättä
Olin enemmän tietäväinen kuin avoimen kiinnostunut toisten ajatuksista ja kokemuksista
Uskoin, että jonkun toisen näkemykset ja intuitiot minusta ovat oikeampia kuin omani
Koin tehneeni kaikkeni enkä jaksanut enää yhtään …kunnes taas vastasin vielä yhteen puheluun, hoidin vielä tuon homman ja autoin tai fiksasin vielä inauksen…

Voimaantuneena:

Herään yleensä aivan innoissani elämästä, iloitsen ihan pienistä jutuista
Kehossani virtaa iloa ja inspiraatiota
Kuuntelen tuntemuksiani ja autan itseäni
Tunnen mitä tunnen – myös voimattomuutta, ahdistusta ja epävarmuutta
Suhtaudun myötämielisesti siihen, että joskus olen tunteistani pakomatkalla – ja sitten palaan taas itseeni
Rohkeuteni kumpuaa pelon kohtaamisesta
…ja säkenöintini kumpuaa haavoittuvuudestani
Minulla on paljon hyväksymisen tuomaa sisäistä turvaa
Olen hirmu kiitollinen
Valitsen tietoisesti, miten aikaani ja energiaani käytän
Tiedän, että kaikki on mahdollista
Kieltäydyn tekemästä juttuja, jotka eivät oikeasti tunnu sydämessä hyvältä
Asiat virtaavat ja soljuvat
Toimin intuitioni mukaan kaikessa
En puske asioita tapahtumaan – hyvät jutut tipahtavat syliini (olen myös itse aktiivinen, mutta tavalla joka antaa energiaa eikä kuluta sitä)
Elän itseni näköistä elämää omassa rytmissäni
Kuuntelen mitä minä haluan riippumatta siitä mitä minulta halutaan
Olen niiden asioiden ja ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvä olla – koen syvää läheisyyttä
Ilmaisen (enimmäkseen) suoraan mitä haluan ja tarvitsen ja sanon ei – silloinkin, kun se tekee tosi tiukkaa
Olen ihan ok sen kanssa, etteivät kaikki ymmärrä minua tai ettei kaikkien kanssa synkkaa
En selittele itseäni
Annan itselleni anteeksi söhellykset ja sen, että oloni on välillä voimaantumaton – olen inhimillinen
Luotan, että kaikki mikä tapahtuu on jollakin tapaa tarkoituksenmukaista
Pidän omaa sydäntäni viisaimpana neuvonantajana
Kehun, kiitän, kannustan ja sparraan
Annan ja tiedän saavani itse yltäkylläisesti
Uskallan puhua tosi vaikeista asioista, mennä epämukavuusalueilleni ja kokeilla uusia juttuja
Hoidan ja hellin itseäni
Kunnioitan oman tilan, ajan ja yksinolon tarvettani
Nautin ja leikin

Olen pelannut voiman ja voimattomuuden peliä hiki lentäen, mutta se on vähentynyt huomattavasti kun olen alkanut hyväksyä tunteitani juuri niin kuin ne ovat ja valinnut myötämielisyyden itseäni kohtaan. Teen tuon valinnan uudestaan ja uudestaan ja joskus luiskahdan voimattomuuteen, mutta mitä sitten. Vain minä voin valita itselleni lempeyttä silloinkin kun se on vaikeaa. Lempeys on eri asia kuin marttyyrinhaavojeni nuoleminen. En tarvitse sääliä vaan oman inhimillisyyteni kanssa olemista. Tiukkaa settiä välillä, mutta se johtaa siihen, että olen sinut itseni kanssa. Sieltä kumpuaa sydänjuttuni, minuin minä.

Voimaantumisen ja sydämen kautta elämisen ydin on, että valitsen itse suhtautua itseeni lempeästi, uudestaan ja uudestaan.

Kuva: Unsplash.com/Paul Morris

Lämpimästi tervetuloa valmennukseen tai konsultaatioon tästä.

3 kykyä, joista herkkä voi hioa itselleen timantin – Ovatko nämä sinulle lahjoja vai haasteita?

Erityisherkkä on aina yksilö, johon vaikuttaa mm. persoonallisuus, eletyt elämän kokemukset, uskomukset ja arvot. Erityisherkät eivät siis ole kaikki samanlaisia otuksia, jotka mahtuvat aina samoihin raameihin. Erityisherkkyys ole myöskään diagnoosi.

Tässä kirjoituksessa käsitellään kolmea ristiriitaa, jotka ovat erityisherkille hyvin usein tuttuja.

Nämä ovat kuin kaksiteräinen miekka; ne sisältävät sekä lahjan, että haasteen. Haasteen ei tarvitse olla kahle tai rajoite. Itsemyötätunnon ja itsetuntemuksen avulla haasteet saavat vähemmän valtaa ja sitä osaa olla inhimillisemmin itsensä puolella. Näin niistä voi jalostua melkoisia timantteja, joita aika ja kokemus on hionut uniikilla tavalla.

1. Vastuullisuus – On hienoa, että haluat olla luotettava, mutta et voi kantaa maailmaa harteillasi.

Erityisherkälle on tyypillistä olla tunnollinen ja vastuullinen. Se on sekä kunnioitettava ja hieno piirre, mutta voi herkälle itselleen olla raskas, mennessään yli vastuullisuuden puolelle. Vastuullisuus menee yli silloin, kun emme enää muista, mihin oikeastaan voimme vaikuttaa ja mihin emme. Et ole vastuussa muiden viihtymisestä. Et ole vastuussa muiden reaktioista. Et ole vastuussa muiden päätöksistä. Et ole vastuussa muiden tunteista. Tässä kohdassa minua on auttanut Katie Byronin viisaat sanat: Elämässä on kolmenlaisia asioita: Minun asioita, sinun asioita ja elämän asioita. Onko tämä oikeasti minun asia?

Erityisherkkä saattaa helposti ottaa auttajan tai pelastajan roolin, joka ei palvele lopulta kumpaakaan osapuolta.

On ollut sekä vaikeaa, että helpottavaa irroittaa väärästä vastuunkannosta, sillä se on nostanut esiin hetkellisesti syyllisyyttä. Se on kuitenkin vahvistanut tervettä itsekunnioitusta ja sitä, että en yritä hallita kaikkea elämässä, koska en yksinkertaisesti pysty siihen.

Vastuullisuus on lahja, mutta sitä ei tarvitse vetää överiksi, sillä kukaan ei ole kaikkivoipa, eikä sellaista tarvitse yrittää esittääkään.

2. Tunteiden aistiminen – Myötätunto on lahja, mutta sinun tehtäväsi ei ole automaattisesti täyttää toisten odotuksia.

Erityisherkkä on tarkka aistimaan tunneympäristöä, ihmisten toiveita ja odotuksia. Vaikka näitä tunnistaa tahtomattaankin, on hyvä muistaa, että ei ole velvollinen toteuttamaan niitä. Erityisherkälle voi myös käydä niin, että, kun huomio on kiinnittynyt toisten tunteiden ja tarpeiden huomaamiseen, ei enää tiedä mitä itse toivoo tai tarvitsee. Tämä ei kuitenkaan ole aina niin ”hyveellistä” kuin ehkä kuulostaa.

Itse olen läheisissä ihmissuhteissa yrittänyt muuttaa ja ”parantaa” toista ja tällä vienyt huomion pois itsestäni ja siinä mikä minussa kaipaisi tulla näkyville. Jaloa? Ehei. Vaikka saatatkin tarkasti aistia toisen mahdollisuudet kasvaa ja vapautua, ei ole sinun tehtäväsi saada toista tekemään niin.

Vaikka huomaat, mitä toinen tarvitsisi, muistathan katsoa, mitä ihan itse tarvitset.

Tarpeiden aistiminen tekee parhaimmillaan sinusta herkän, empaattisen ja myötäelävän. Muistathan, että se ei tarkoita, että sinun täytyy kuitenkaan aina reagoida siihen mitä aistit. Tästä ominaisuudesta lahja, kun osaat sopivasti ottaa etäisyyttä muiden kokemuksiin ja tunteisiin. Tällöin voit olla niille läsnä, kuluttamatta omaa voimaasi.

Kyky myötätuntoon on valtavan kaunis asia, jota mielestäni mailmassa ei ole koskaan liikaa.

3. Halu säilyttää harmonia – Konfliktit ovat ikäviä, mutta joskus tarpeellisia.

Erityisherkille ovat yleisesti tärkeää sopuisuus ja rauhallinen, hyväksyvä tunnelma. Konfliktit kuormittavat herkkää hermojärjestelmää ja niihin liittyy usein uskomuksia, jotka ovat latautuneita. Sitä saattaa pelätä olevansa itsekäs, jos pitääkin puolensa. Sitä saattaa pelätä, että erimielisyydet johtavat aina suhteen kaatumiseen. Sitä voi luulla, että täytyy aina joustaa, omalla kustannuksellaan.

Valitettavasti halukkuus säilyttää rauha voi kääntyä itseämme vastaan. Sitä aletaan käyttää hyväksi, sillä ethän koskaan suutu tai vedä rajaa.

Itse olen pelännyt konflikteja sen vuoksi, että pidän itseäni automaattisesti syyllisenä, enkä muista, että konfliktissa on aina useampi osapuoli. Olen pelännyt niitä myös siksi, koska en ole muistanut, että vaikka asiat riitelisivät, ihmiset voivat olla silti toisiaan kohti kunnioittavia. Olen liittänyt mielessäni konflikteihin jotain lopullista. Jotain, joka tietenkin särkee kaiken.

Tämä ei ole totta. Konfliktit voivat parhaimmillaan olla hyvinkin rakentavia, hedelmällisiä ja ihmissuhteita vahvistavia. Konfliktia oleellisempaa on se, miten niitä käsitellään.

Itse olen joutunut tai saanut harjoitella puolieni pitämistä ja rajaamista toden teolla. Luulin, että se on itsekästä. Pelkäsin, että jos olen eri mieltä, olen liian vaikea. Pelkäsin, että minut torjutaan.

Eri mieltä oleminen ei ole itsekkyyttä, vaan parhaimmillaan itsensä tuntemista. Erimielisyydet ja rajat voi asettaa lempeästi, ei sen tarvitse tarkoittaa ovien paiskomista!

Saa olla eri mieltä. Saa sanoa ei.

Saa olla omalla puolellaan.

Mikä meitä myöhästelijöitä vaivaa?

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka on kroonisesti myöhässä. Ai että, se on ärsyttävää.

En ärsyynny muiden ihmisten myöhästelystä, sillä ymmärrän kiirettä ja suon myöhästymisen auliisti. Silti häpeän omaa myöhästelyäni. Koen muiden ajattelevan, etten arvosta tilaisuutta, tilannetta, järjestelyjä – tai aikaa – tarpeeksi tullakseni ajoissa paikalle.

Olen miettinyt moneen otteeseen, mistä myöhästelyni johtuu. (Sitä ei voi ihan kokonaan laittaa Italiassa viettämieni vuosien piikkiin, vaikka siellä aika venyykin.)

Kun jokin tilaisuus alkaa klo 18, ymmärtävät aivoni, että paikalla tulee olla klo 18 (eikä vaikka kymmentä vaille, kuten moni muu asian tuntuu hahmottavan). Olen aikaoptimisti (uskon, että vielä ”tämän asian” ehtii hoitaa, eikä minulla ole mikään kiire ennen kuin on kiire). En halua kiirehtiä lähtöä, sillä viihdyn äärimmäisen hyvin omassa rauhassa ja vihaan kiireessä lähtemistä (mutta joudunkin kiirehtimään perille).
En pidä kiireestä, mutta minulla on usein kiire. Ihailen ihmisiä, jotka elävät harmoniassa, ehtivät lukea kirjoja ja tehdä pitkiä kävelyretkiä. (Kolmen alle kouluikäisen lapsen äitinä ja yrittäjänä ymmärrän toki, että kaikelle on aikansa.)

~ ~ ~ ~

Eräs kiireestä saamani oivallus on vastuun ottaminen. Ajanhallintani on teini-ikäisen tasolla. En osaa käsitellä aikaa, sillä en ota siitä todella vastuuta. ”Kyllä mä ehdin…” sen sijaan, että katsoisin kelloa ja päättäisin jo etukäteen, milloin on lähdettävä (ja pysyisin tässä päätöksessä).

Toinen iso oivallus oli hankalalta kuulostava sana, passiivisaggressiivisuus. Huomasin taannoin, että teen päivän aikana paljon asioita, joita joku muu minulta odottaa: lapset, asiakkaat, mieheni, yhteiskunta… Koen, etten voi hallita omaa aikatauluani tai tehdä vain sellaisia asioita, joita haluaisin. Niinpä viivyttely on mielen kiero tapa näyttää, että edes tästä päätän minä. ”Kukaan ei voi estää minua myöhästymästä.” Miten hullua!

Tämä epämiellyttävä oivallus on tuonut ison helpotuksen: olisiko elämässä jotakin, mitä kannattaisi jäsentää uudelleen?

Paradoksaalista kyllä, minulla on kiire, sillä kaipaan elämääni suurempaa rauhaa.

~ ~ ~ ~

Kiire ei katoa tekemällä, vaan tekemättömyydellä. Yrittäjänä olen vapaa päättämään työajankäytöstäni. Kukaan muu kuin minä ei hoida töitä, mutta milloin ja miten ovat pääpiirteittään hallinnassani.

Tänä vuonna olen aloittanut kuurin: otan jokaisena työpäivänä tehotonta aikaa lorvailuun, kävelyyn, kirjan lukemiseen, kahvilassa istumiseen, meren tuijotteluun ja naisten aamupiirin tapaamisiin.

On suorastaan yllättävää, että työasiat hoituvat lyhyemmässä ajassa ja myöhästelyni on vähentynyt hurjasti: ei sillä, että yritin enemmän olla ajoissa, vaan sillä, etten uskonut kiirettä ja kuuntelin omaa kutsuani.

Oman äänen oivaltaminen aina uudelleen on ihan ihmeellisen hienoa.

Syötkö joka aamu sen saman tutun aamupalan? Lähde mukaan hauskaan aamupalahaasteeseen!

Aamiainen antaa loistavan startin energiseen päivään sekä säännölliseen ateriarytmiin. Haluankin herättää sinut ajattelemaan omia aamiaistottumuksiasi.

Syötkö joka aamu sen saman tutun aamupalan? Auttaako se sinua jaksamaan lounaaseen saakka? Entä tunnetko olosi energiseksi aamiaisen jälkeen?

Ei ole yhdentekevää mitä syöt, sillä kehosi eli muun muassa luut, lihakset ja kudokset koostuvat lopulta siitä mitä suuhusi laitat. Jokainen ruokailukerta antaa siis elintärkeitä rakennuspalikoita keholle.

Haasta itsesi ja omat aamupalatottumukset ja tuo seuraaviin viiteen arkiaamuun jotain uutta maisteltavaa. Saatat löytää uusia suosikkeja. Minä puolestaan annan 5 ravinnerikasta ja herkullista aamupalaideaa, joita voit halutessasi kokeilla omassa arjessasi. Kaikki aamupalavaihtoehdot ovat maidottomia ja gluteenittomia.

Miltä kuulostaisi esimerkiksi aamun aloitus banaanipannukakulla?

Banaanipannukakun ohje löytyy täältä.

Vai maistuisiko ehkä lämmin kaurarieska?

Kaurarieskan ohje löytyy täältä.

Entäpä suloisesti omenalta ja kanelilta maistuva tuorepuuro?

Tuorepuuron ohje löytyy täältä.

Tai, voisikohan keveämpi pinaattimunakas olla sinun juttusi?

Munakasohje löytyy täältä.

Hmm… vai maistuisiko sittenkin virkeä mansikka-lime pirtelö?

Aamupalapirtelön ohje löytyy täältä.

Herkullisten aamupalojen kirjo on loputon. Tutustu näihin uusiin maukkaisiin vaihtoehtoihin ja tee aamuistasi elämys. Tai kehittele rohkeasti omia uusia suosikkeja.

Keveä pinaattimunakas tuo vitamiineja aamuusi herkullisella tavalla

Tämä ihanan keveä pinaattimunakas on vähähiilihydraattinen ja kasvispainotteinen vaihtoehto aamupalaksi. Saat siitä samalla myös hyvän määrän vitamiineja luonnollisessa muodossa, sillä pinaatti sisältää runsaasti K-vitamiinia ja jopa puolet suositellusta saannista foolihappoa. Pinaatissa on myös kaliumia, magnesiumia, seleeniä sekä A-, C- ja B6-vitamiineja. Tässä aamupalassa kananmunan ja pinaatin mieto makuyhdistelmä saa lisäpotkua tuoreesta inkivääristä. Kermainen fetajuusto viimeistelee makujen sinfonian.

PINAATTIMUNAKAS

(Ohjeesta tulee yksi annos)

3 luomu kananmunaa

3 rkl vettä

Noin 2 cm pala tuoretta luomu inkivääriä

Kaksi isoa kourallista tuoretta luomu pinaattia

Pari ruokalusikallista fetajuustoa

Ripaus suolaa

VAIHE 1) Silppua tuore inkivääri ja paloittele fetajuusto. Kuumenna paistinpannu. Riko kananmunat astiaan ja lisää vesi joukkoon, vatkaa munakasmassa sekaisin haarukkaa apuna käyttäen.

VAIHE 2) Lorauta kuumalle paistinpannulle öljyä ja kääntele silputtu inkivääri sekä pinaatinlehdet kevyesti öljytilkassa.

VAIHE 3) Lisää joukkoon vatkatut kananmunat. Anna seoksen jähmettyä kuumalla pannulla siten, että sen reunat alkavat hyytyä. Laske tämän jälkeen lämpötilaa ja anna munakkaan tekeytyä matalalla lämmöllä valmiiksi.

VAIHE 4) Lisää hyytyneen munakkaan päälle fetajuustopalat ja taita valmis munakas lautaselle. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tiedätkö, kuka sinä oikeasti olet kaikkien arkisten rooliesi alla?

Kuka sinä olet, sinä yksinäsi, ilman nimeä? Tämä kysymys pysäytti minut totaalisesti lukiessani nuorena naisena ensimmäistä kertaa kirjaa Taru sormusten herrasta. Se sai minut vuosiksi pohtimaan, kuka minä oikeastaan olen.

Olin aiemmin määritellyt itseni elämässäni olevien ihmissuhteiden kautta. Minä olin tytär, olin vaimo, olin ystävä ja olin kummitäti. Mutta jos en saa ottaa muita ihmisiä huomioon, niin kuka oikeasti olen? Tiesin, että lapsi tarvitsee kehittyäkseen muita ihmisiä. Koska muut ihmiset toimivat hänelle peilinä, jonka avulla hän rakentaa identiteettiään. Mutta olin jo aikuinen. Tarvitsinko siis yhä peiliä tietääkseni, kuka minä olen?

Yhtä lailla saatoin määritellä itseni ammattini tai tekemisieni kautta. Olin opiskelija, olin puheterapeutti ja olin sunnuntaimaalari. Rooleja, joihin oli helppo samaistua. Mutta eihän minuutemme muutu, jos ammattimme tai harrastuksemme vaihtuvat. Toisin sanoen tekemiseni ei voi kertoa, kuka minä oikeasti olen.

Yritin löytää minuuttani myös kuvailemalla itseäni. Olin avoin, aktiivinen ja sosiaalinen. Meillä jokaisella on paljon hyviä luonteenvahvuuksia, joihin voimme samaistua. Mutta nuo luonteenpiirteet vain määrittelevät sitä, joka on jo olemassa. Kuka siis on se, joka on avoin ja sosiaalinen?

Usein puhuessamme kehostamme viittaamme siihen minänä. Olenpa minä väsyneen näköinen! Nyt minä olen punatukkainen. Voi ei, miten minä olen lihonut! Saatamme jopa uskoa, mitä sanomme, ja siten vaikutamme mielialaamme. Mutta jos vaihdan hiusteni väriä tai jos laihdun, niin minuuteni ei muutu mihinkään. Se, kuka olen, ei siis ole kehoni.

Sama juttu on ajatustemme kanssa. Ajatuksemme tuntuvat tulevan jostakin niin läheltä, että niihin on helppo samaistua. Pitää niitä osana minuuttaan. Mutta entä jos vaihdan mielipiteeni? Jos ryhdyn ajattelemaan asioita toisin, ei minuuteni muutu. Joten ajatuksenikaan ei ole se, kuka olen.

Kielen rakenteet saavat meidät samaistumaan myös tunteisiimme. Milloin minä olen iloinen, milloin surullinen tai pettynyt. Tunteet ovatkin usein niin vahvoja, että koemme olevamme yhtä tunteittemme kanssa. Ikään kuin olisimme tunteittemme sisällä. Silloin on vaikea nähdä, mikseivät tunteet voisi olla minuutta. Mutta lopputulos on jälleen sama kuin aiemmin: minuus ei vaihdu, vaikka tunnetila vaihtuu.

Lisäksi käytämme omistusmuotoa puhuessamme tunteistamme tai ajatuksistamme, kuten minun tunteeni tai sinun ajatuksesi. Tällöin – ihan kieliopillisesti – minuus omistajana ei voi olla sama kuin omistettava.

Kuka minuuteni on?

Jokainen meistä tietää sisimmässään, että minuus on jotain pysyvämpää kuin hiusten väri, mielipide tai tunnetila. Minuutemme ei muutu edes vuosien saatossa. Tapamme toimia ja reagoida saattaa muuttua, mutta sisällämme on aina sama minuus. Kuka siis on tuo minuus?

Vuosien pohtimisen jälkeen löysin lopulta vastauksen kysymykseen:

Minä olen minä! Ainoastaan minä. Enkä mitään muuta.

Minuutta on lähes mahdoton kuvailla sanoilla. Se tuntuu olevan sanojen ja kuvailuiden yläpuolella. Myöskään tunteet eivät ylety todelliseen minuuteen. Harmonia ja mielenrauha ovat ehkä lähimpänä sitä olotilaa, jonka olen omassa todellisessa minuudessani kokenut virtaavan.

Uskon minuutemme olevan jonkinlaista energiaa, joka muodostuu puhtaasta rakkaudesta ja onnellisuudesta. Mielikuvissani meidän jokaisen minuus soi tuota rakkautta ja onnellisuutta kunkin omana kauniina sävelenään, jonka aistimme ja josta sen tunnistamme.

Vaikka minuutemme ei muutu, saatamme kokea ihmisinä kehittyvämme tai kasvavamme. Minullakin on ollut toiveena kasvaa siksi ihmiseksi, joksi minut on tarkoitettu tänne olemaan. Siis olemaan enemmän todellisen minuuteni kaltainen. Niinpä ego-minäni on vimmatusti yrittänyt kasvattaa ja kouluttaa minusta parempaa ihmistä.

Mutta nykyisin ymmärrän, että kasvu ja kehittyminen eivät tarkoita itseni muuttamista paremmaksi. Vaan uskallusta antautua lähemmäs aitoa itseäni, aitoa todellista minuuttani.

Todellisen minuutemme ei tarvitse kasvaa tai kehittyä. Se on jo ehjä, kaunis ja onnellinen. Ollaksemme yhteydessä tuohon todelliseen minuuteemme, meidän tarvitsee ainoastaan hyväksyä sen olemassaolo.

Antautua olemaan juuri se minä, kuka minä olen. Kaikessa kauneudessaan.

6 erilaista tapaa sallia itselleen onnellisuus

Ihmisen mieli on jokseenkin kummallinen. Kaikki meistä varmasti haluavat elää hyvää ja onnellista elämää, mutta kuitenkin alitajuisesti usein itse rajoitamme omaa onnellisuuttamme. Olemme luoneet jonkinlaisen sisäisen säännöstön, jota mielemme ylituomari tulkitsee, milloin meillä on lupa olla onnellisia ja milloin ei.

Itse aikoinaan ihan oikeasti uskoin, että sitten kun olen tehnyt itselle määrittelemäni tehtävät ja saavuttanut tavoitteeni, niin sitten saisin levätä ja olisin onnellinen. Mutta jostain syystä tuota auvoista levon ja onnen tilaa ei koskaan tullut. Aina vain oli edessä uusia tehtäviä ja vielä korkeampia tavoitteita, jotka saattoi tehdä vielä nopeammin, tehokkaammin ja paremmin.

Onnellisuuskäsityksemme on tietynlainen onnellisuuden lakikirja. Ajatusmalli, joka pohjautuu omaksumiimme käsityksiin, arvoihin ja uskomuksiin. Ja tuo onnellisuuskäsityksemme vaikuttaa hyvin voimakkaasti siihen, miten koemme onnellisuutta. Miten annamme itsellemme luvan olla onnellisia. Ja miten rajoitamme tai edistämme onnellisuuttamme.

6 käsitystä onnellisuudesta

1. Onnellisuus suoritteena

Netti ja naistenlehdet tulvivat juttuja, joissa kerrotaan esim. 7 tapaa saavuttaa onnellisuus. Itsekin olen lukenut ja jakanut niitä. Tällaisten ohjeiden takaa löytyy käsitys, että onnellisuus olisi ponnistelujen, toiminnan tai tekemisen sivutuote. Ikään kuin onnellisuus ei olisi olemassa luonnollisesti, vaan se pitäisi saavuttaa erilaisten toimien, hyvän työmoraalin ja tulosten kautta. Samalla unohdetaan, että onnellisuus on olemassa jo ennen to do -listan laatimista tai tehtävien yliviivaamista. Sillä…

Onnellisuus ei ole jotain, mitä saat aikaan.
Onnellisuus on jotain, minkä hyväksyt.

2. Onnellisuus omistamisena

Usein ajattelemme onnellisuutta jonakin, mikä tulisi saada haltuun tai mitä pitäisi onnistua vetämään puoleemme. Tai jollain muulla tavalla pyritään manifestoimaan se elämäämme. Tällöin onnellisuus käsitetään joksikin itsemme ulkopuolella olevaksi kohteeksi tai asiaksi, joka pitäisi jollain tavalla löytää ja pitää hallussaan. Vaarana tässä onnellisuuskäsityksessä on, että se kannustaa meitä enemmän omistamaan onnellisuutta kuin olemaan onnellisia. Sillä…

Onnellisuus ei ole jotain, jota sinulla on.
Onnellisuus on, kuka sinä olet.

3. Onnellisuus palkintona

Tämän käsityksen mukaan onnellisuus pitää ansaita. Onnellisuus on kuin mitali, joka voitetaan olemalla riittävän hyviä, riittävän vastuullisia, riittävän menestyneitä tai riittävän jotakin muuta. Ennen kuin koet itsesi tuon mitalin arvoiseksi, mielesi ylituomari ei oikeutta sinua olemaan onnellinen. Mutta mistä ikinä voi tietää olevansa riittävä ylituomarilleen? Vaarana on, ettei tuota palkintoa saavuta ikinä. Sillä…

Onnellisuus ei ole palkinto, joka saadaan. Onnellisuus tunnistetaan.

4. Onnellisuus määränpäänä

Tässä käsityksessä onnellisuus on jonkinlainen maalilinja, joka joskus ylitetään. Ja jotta voidaan saapua maaliin, onnellisuutta etsitään, se pyritään löytämään tai sitä tavoitellaan katse tulevaisuudessa. Puhutaan onnelliseksi tulemisesta eikä niinkään onnellisena olemisesta. Kuitenkin halussamme tulla onnelliseksi usein herkästi unohdamme mahdollisuuden, että saatamme jo olla onnellisia. Sillä…

Ainoa tapa tulla onnelliseksi on olla onnellinen jo nyt.

5. Onnellisuus valintana

Onnellisuuteen voidaan viitata myös mielentilana. Puhutaan mielenrauhasta tai sisäisestä ilosta ja uskotaan, että onnellisuus on jonkinlaista mielen sisäistä työskentelyä. Tämä käsitys pohjautuu uskomukseen, että onnellisuus voidaan valita. Mutta mitä tapahtuu, jos päänsärky tai jokin muu elämän haaste yllättää? Onko onnellisuus olemassa vain, kun valitsemme sen? Onnellisuus ei häviä, vaikka emme valitsisi sitä. Sillä …

Onnellisuus ei ole pelkästään mielentila. Onnellisuus on tapa olla.

6. Onnellisuus identiteettinä

Kun onnellisuus koetaan tapana olla, puhtaana harmoniana tai todellisena luontonamme, on kyse onnellisuudesta identiteettinä tai minuutena. Onnellisuuteen voidaan viitata silloin myös energiana tai taajuutena. Tällöin onnellisuus käsitetään persoonattomana potentiaalina. Mahdollisuutena, jonka kaikki jakavat ja joka virtaa kaikissa luoduissa, niin yksilön sisällä kuin ulkopuolellakin. Valitettavasti tällainen onnellisuus on egollemme aivan liian suuri käsitettäväksi. Mutta totuus on, että onnellisuudella ei ole mitään tekemistä egon kanssa. Sillä …

Todellinen minuus on onnellisuus.

Omalla kohdallani mieleni ylituomari hiljeni vasta oivallettuani, että egoni lisäksi minulla on toinen minuuden taso. Todellinen minuus, joka on puhdasta rauhaa, harmoniaa ja onnellisuutta. Joskus, jos unohdan todellisen minuuteni ja juutun egoni ohjaukseen, kuulen vielä ylituomarini äänen. Mutta otan sen vaatimukset ja rajoitukset enemmän muistutuksena siitä, että on aika siirtyä todellisen minuuteni yhteyteen.

Muutama rauhallinen syvähengitys tai hetki hiljentymistä saa minut muistamaan, että aito onnellisuus on olemassa aina. Silloinkin kun elämä haastaa ja olo on surullinen, todellinen minuuteni täysin rauhallisena lohduttaa lempeästi ja hyväksyen surevaa minääni.

Sillä aito onnellisuus on alati kestävää. Onnellisuus ei koskaan lopu, onnellisuus ei koskaan katoa.

Teksti pohjautuu juttuun, joka on aiemmin julkaistu Iloversumin sivuilla. Lähteenä: Robert Holden, Be happy. 2009.

Näin iloa voi löytää jokaisesta päivästä – vaikka arki olisi tasapaksua taapertamista

Moni meistä paahtaa eteenpäin vauhdilla ja rutiinilla viikosta viikkoon, sen kummemmin miettimättä, miten itsellä ja elämässä oikeastaan menee. Jos puskee päivästä päivään pysähtymättä, voivat yksittäisten päivien pienet ilonaiheet ja ohikiitävät onnellisuuden hetket jäädä huomioimatta. Tällöin saattaa kokemus elämästä olla harmaa, tasapaksu, iloton – että tässä sitä nyt vaan taaperretaan eteenpäin, ja näin se nyt vaan menee.

Ja kuitenkin: juuri ne pienet hetket, päivän aikana tapahtuneet kohtaamiset ja keskustelut, kokemasi tunteet ja ajattelemasi ajatukset, voivat olla (ja usein ovat) niitä, jotka tekevät jokaisesta päivästä omalla tavallaan merkittävän ja iloitsemisen arvoisen.

Vaikka helposti usein ajatellaan, että ilo ja onnellisuus syntyvät vasta erityisissä hetkissä, arjen yläpuolella – lomalla, juhlissa, viikonloppuisin –, oikeasti elämästä on mahdollista iloita silloinkin, kun se on sitä tylsän tuttua ja turvallista. Tämä onnistuu silloin, kun muistaa pysähtyä tutkailemaan jokaista päivää ja oppii löytämään arjen keskeltä ne ilon hippuset.

Voit oppia iloitsemaan jokaisesta päivästä, ilman että arvotat päivääsi hyväksi tai huonoksi, onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi.

Seuraava viisiosainen harjoitus on hyvä tehdä iltaisin nukkumaan mennessä. Harjoituksessa pohdit kuluneen päivän tapahtumia, hyväksyt sen aikana syntyneet kokemukset ja tunteet, harjoittelet tuntemaan kiitollisuutta siitä, mitä päivä on pitänyt sisällään, ja lopuksi suuntaat huomiosi huomiseen.

1. Pohdi päivääsi

Mieti päivääsi muutama minuutti, ennen kuin menet nukkumaan tai kun makaat vuoteessasi. Pohdi tärkeitä kokemuksia, keskusteluja, tunteita ja ajatuksia. On kuitenkin tärkeää olla keskittymättä liikaa siihen, mitä teit tai jätit tekemättä. Tarkoituksena on yksinkertaisesti huomata päiväsi tärkeimmät piirteet ja miettiä, oliko päiväsi sopusoinnussa sen kanssa, minkä asetit aamulla aikomukseksesi.

2. Kiinnitä huomiota tunteisiisi ja hyväksy kokemuksesi

Pohdi tunteita, jotka koit päivän aikana. Jos sinussa nousee kielteisiä ajatuksia tai tunteita, ole vain niiden kanssa. Älä yritä työntää kielteistä syrjään tai hamuilla turhaan myönteistä. Myönnä vain se, mitä on tapahtunut. Jos olet jollakin tavoin pettynyt siihen, miten toimit, pane käsi sydämelle ja sano: ”Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, epätäydellisenä ja inhimillisenä kuten kaikki ihmiset.” Pane merkille, missä kohtaa aikomuksesi jäi toteutumatta, koska tämä on osa sitä, mikä antaa sinun oppia ja kasvaa. Jos päiväsi aikana sattui jotakin tuskallista, voit lempeästi tunnusta sen sanomalla: ”Se oli tuskallista. En ole yksin. Me kaikki kärsimme toisinaan.”

3. Tunne kiitollisuutta

Tärkein asenne päivääsi kohtaan on kiitollisuus siitä, mitä olet kokenut, vaikka se olisikin ollut vaikeaa, sekä siitä, mikä antoi sinun oppia ja kasvaa. Jos pidät päiväkirjaa asioista, joista olet kiitollinen, voit kirjoittaa sitä nyt.

4. Iloitse päivästäsi

Valitse päivän aikana tekemistäsi asioista jotakin, joka tuntuu hyvältä – jonkun auttaminen, pään pitäminen kylmänä konfliktitilanteessa. Jos mieleesi ei tule mitään, voit iloita siitä, että teet tätä harjoitusta. Omista nyt päiväsi ansio ja anna sen tulla siunaukseksi kaikille.

5. Katso kohti huomista

Harjoituksen lopuksi voit kääntää huomiosi seuraavaan päivään ja asettaa aikomuksesi kohdata haasteet, joita on mahdollisesti edessä. Luota siihen, että pystyt kohtaamaan kaiken, mitä seuraava päivä saattaa pitää sisällään. Vapauta huolesi yöksi ennen kuin nukahdat.

Harjoitus on poimittu Dalai-laman ja Desmond Tutun kirjasta Ilon kirja (WSOY 2016).

4 asiaa, joita miehenä toivon kumppaniltani

Mitä mies toivoo naiseltaan? Tämä kysymys on kiehtova ja uskoisin, että se herättää monenlaisia tuntemuksia ihmisissä. Moni ei ole välttämättä koskaan kysynyt tätä tärkeää kysymystä.

Unohdamme usein, että tämä aika jota elämme ja kuinka siinä toimimme, ei ole ollut koskaan tämmöistä. Ei ihme, että olemme hieman hukassa ja etsimme uutta suuntaa. Biologia, kulttuuri, historia, uskomukset ja odotukset määrittävät paljon sitä mitä miehen tulisi olla.

Mies on toiminut lähes koko historian ajan biologian pohjalta tehden miesten hommia ja toiminut miehen lailla, eli metsästänyt, ollut paljon miesten kesken ja reagoinut uhkiin väkivaltaisestikin. Enää asia ei ole näin, tai ainakaan ei kaikissa tilanteissa ole sopivaa olla.

Mies ei pelkästään ole ympäristön tulos, vaan hän itse pystyy määrittämään ympäristön elementtejä, jotka muokkaavat häntä miehenä. Koska ymmärrämme nykyisin enemmän kuin koskaan, on tärkeämpää kuin koskaan kysyä tärkeitä kysymyksiä. Mitä mies toivoo naiseltaan on yksi noista kysymyksistä.

Koska en voi puhua kaikkien miesten puolesta, teen lyhyen listauksen mielestäni tärkeistä asioista. Ennen sitä haluan kuitenkin muistuttaa, että miehen tarpeet ja halut vaihtelevat kulloisenkin elämän hetken mukaan. Osa haluaa ainoastaan seksiä, osa ainoastaan ymmärrystä, osa kumppanuutta. Kuitenkin uskoisin näiden seuraavien olevan tärkeitä jokaiseen ihmissuhteeseen.

1. Arvostus

Tämä vaikuttaa jollain tasolla itsestäänselvältä, mutta jostain syystä en näe sitä kulttuurissamme kovin voimakkaana.

Kerron salaisuuden: miehet janoavat arvostusta sekä miehiltä että naisilta. Erityisesti rakkailtansa. Ennen tätä ei ole välttämättä sanottu suoraan, mutta silti se tarve on siellä, usko pois.

Mies haluaa kokea, että hän on arvokas, hänellä on merkitys ja ihmiset arvostavat hänen panostaan. Sen sijaan, että keskittyisimme aina niihin asioihin mitä mies EI OSAA, mitä jos keskittyisimme niihin mitä HÄN OSAA.

Kun mies kokee olevansa arvostettu, hän on huomattavasti vastaanottavaisempi, halukkaampi ”yhteistyöhön” sekä kasvuun ja kehitykseen. Mikäli mies kokee, että häntä ei arvosteta, hän vetäytyy. Jos ainoa asia, mistä mies kuulee ovat ne asiat, joita hän ei osaa tai tee, on vetäytyminen jo käynnissä. Arvosta sitä, mitä hän on ja mitä hän jo osaa (tai yrittää). Ihan varmasti niitä asioita on. Arvosta niitä ja huomaa, miten arvostuksesi vaikuttaa mieheen.

2. Ymmärrys

Usein mies puhuu hieman eri kieltä, mutta hänen halunsa palvella on vahva. Hän haluaa antaa, hän haluaa palvella rakkaitaan. Mikäli arvostus on olemassa, tuo halu on vahvempi, eikä mies vetäydy niin helposti. Niinpä ymmärrys tulee äärimmäisen tärkeäksi asiaksi.

Harvoin mies ja nainen (tai kumppani) puhuu samaa kieltä täysin. Mies voi TEKEMÄLLÄ yrittää osoittaa rakkauttaan. Ennen se on tarkoittanut metsälle tai sotaan menemistä, sen jälkeen töihin menemistä perheen vuoksi. Nykyisin se voi tarkoittaa fyysisten eleiden tekemistä, jotka on helppo jättää huomioimatta, koska emme välttämättä aina ymmärrä miksi toinen tekee mitä tekee.

Ymmärrä, että mies kaipaa

omaa aikaa eli vetäytymistä. Luota siihen, että päästämällä miehen menemään, annat hänelle mahdollisuuden tulla takaisin.
tyhjentymistä, jota voidaan toteuttaa television, urheilun seuraamisella tai vaikka meditaatiolla, metsässä olemisella tai vaikka ystävien kanssa saunoen oluen kera.
arvostusta ja hyväksyntää hänen tekemistään kohtaan (tällä on sudenkuoppansa, kaikkea ei tietenkään tarvitse hyväksyä. Jokainen on edelleen vastuussa omista lupauksistaan ja näiden lupausten pettämistä ei tarvitse tekoina hyväksyä, mutta ymmärrys auttaa silti hyväksymään ihmiset). Arvosta ja hyväksy hänen elämänpolkunsa. Emme voi omistaa toista ihmistä, ainoastaan kulkea heidän kanssaan pienen palan matkaa.

Ja se on vielä tärkeää ymmärtää, että kaikkea ei tarvitse lakaista maton alle ja jättää sanomatta. Joskus parasta, mitä mies voi kuulla, on ne asiat joissa hän ”laiskottelee”. Eli asioita, joissa hän ei elä oman suurimman potentiaalin mukaansa. Tee palvelus molemmille ja sano se suoraan, muistaen myös asiat joissa hän jo elää arvojensa mukaisesti.

3. Hyväksy itsesi

Mikäli tämä kohta saadaan toteutumaan, ollaan jo pitkällä. Mikäli pystyt miehen kumppanina hyväksymään ITSESI, todennäköisempää on, että hyväksyt myös kumppanisi.

Kerron toisen salaisuuden: yksi kiehtovimmista ominaisuuksista, mitä sinulla miehen kumppanina voi olla, on itseluottamus ja rakkaus elämääsi kohtaan. Mikäli olet hyväksynyt itsesi, kehosi ja elämäsi, jokainen mies tulee huomaamaan tuon.

Jokainen vähänkään hereillä oleva mies tulee kiehtoutumaan tuosta, haluten olla seurassasi. Mikäli hyväksyt itsesi, tulet ilmentämään sinussa asuvaa elämänvoimaa ja se on yksi kiehtovimmista asioista ikinä. Usko minua, miehet (minä ainakin!) rakastavat sitä.

4. Rakkaus ja läheisyys

Yksi onnellisuuden kulmakiviä on läheisyyden ja rakkauden kokeminen. Usein ajatellaan, että naiset ovat niitä, jotka tarvitsevat näitä enemmän. Miehet janoavat myös sitä, usein vain ilman sen ilmaisemista.

Moni mies tarvitsee läheisyyttä ja usein seksuaalista kohtaamistakin oman rakkauden aukaisemiseen. Tämä on iso aihe ja tulen käsittelemään sitä laajemmin syksyllä ilmestyvässä kirjassani. Lyhykäisyydessään miehet kaipaavat sekä rakkauden kokemista, että rakastetuksi tuntemista. Usein mies, joka ei saa riittävästi läheisyyttä, voi olla jopa agressiivinen. Läheisyys, seksuaalisuus ja kosketus tuovat myös miehelle tasapainoa elämään.

Sen sijaan, että tukahduttaisimme elämänvoimamme ja oman ilmentämisemme, mitä jos kunnioittaisimme sen suurenmoista mahdollisuutta. Mitä jos hyväksyisimme itsemme seksuaalisina olentoina ja iloitsisimme sen tuomista uusista ulottuvuuksista. Mitä jos oman nautinnon jahtaamisen sijaan lähtisimme tarkastelemaan seksuaalisuutta, joka tuo täyttymyksen. Seksuaalisen täyttymyksen, joka avaa sydämemme ja sitä kautta tekee meistä parempia ihmisiä.

Klassinen yleistys on, että mies tarvitsee seksiä kokeakseen rakkautta, kun taas nainen tarvitsee rakkautta kokeakseen halua seksiin. Aina asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen, mutta usein mies on helpommin avautuva, jos hän saa kokemuksen ennen kaikkea rakkaudellisesta seksuaalisesta kokemuksesta.

Tämä ei aina tarkoita seksiä, vaan kokemusta, jossa läsnäolo, rakkaus sekä yhteys toiseen ihmiseen tuo on olemassa. Iso osa miehistä kaipaa rakkautta ja läheisyyttä, mutta ei välttämättä vielä osaa taitoja noiden asioiden ilmentämiseen. Voit kumppanina olla tässä apuna ja toteuttaa edellisiä kohtia, jolloin myös tämä varmasti helpottuu.

Toivon, että tämä auttaa taas hieman kommunikaatiota ihmisten kesken. Usein asiat lähtevät meistä itsestämme, emmekä voi olettaa toisen ihmisen muuttuvan vain koska itse haluamme.

Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että kerromme ja jaamme omia toiveitamme, ilman takertumista ja riippuvaisuutta siihen, toteutuvatko ne vai ei. Onnellisuutemme ei ole niissä kiinni, mutta rehellisyytemme ja avoimuutemme ovat.

Toivottavasti muistat, että sinulla on ihmeellisiä ihmisiä elämässäsi, joiden elämään voit vaikuttaa positiivisesti, tukevasti ja rakkautta osoittaen. Ne ovat valintoja, joita teemme päivittäin.

Kurkkaa Teemun kirja Miehen vuoro tuntea:

Tutustu myös seksuaalisen nautinnon kortteihin:

Tämä ihastuttava banaanipannukakku tekee tavallisesta aamusta aivan erityisen

Tämä aamiainen on aamujeni kuningatar. Rakastan aamiaispannariani, jossa yhdistyy valtavan viehättävästi kardemumman, kanelin, vaniljan ja banaanin suloinen sekoitus.

Vietän työni vuoksi paljon aikaa ulkomailla ja hotelleissa. Tykkään valtavasti hotellien notkuvista aamiaispöydistä, mutta silti jossain kohtaa reissua tämä banaanipannukakku ja sen tuoksu alkaa tulvia ajatuksiini.

Kiireisille aamuille vinkiksi: yhdistä kaikki kuivat aineet kulhoon jo illalla. Aamulla sinun ei tarvitse muuta kuin lisätä kananmunat ja nestetilkka ja paistaa pannukakku valmiiksi.

Halutessasi gluteenittoman aamiaisen korvaa tavalliset kaurahiutaleet gluteenittomilla.

BANAANIPANNUKAKKU

(Ohjeesta tulee yksi annos)

3 luomu kananmunaa

1 dl kaurahiutaleita

1 tl kardemummaa

0,5 tl vaniljajauhetta

0,5 tl luomu kanelia

0,5 tl suolaa

vesitilkka

luomu kookosöljyä

luomu banaania

VAIHE 1) Laita paistinpannu kuumentumaan.

VAIHE 2) Mittaa kaikki kuivat aineet astiaan. Riko kananmunat joukkoon ja sekoita haarukalla. Lorauta vielä vettä joukkoon sen verran, että saat notkean taikinan.

VAIHE 3) Voitele kuuma paistinpannu kauttaaltaan kookosöljyllä. Kaada valmis pannukakkuseos pannulle. Pilko päälle reippaasti banaaniviipaleita ja pienennä sitten lämpöä. Kun pannukakun pinta alkaa hyytyä, käännä se joko yhdessä tai kahdessa osassa toisinpäin ja paista niin, että pinnan banaaniviipaleet alkavat lämpeästi karamellisoitua. Nauti tuoreiden marjojen tai vaikka hunajan kera.

Siirtymällä suorittamisesta olemisen tilaan avaudut elämälle

Keniassa asuessani työskentelin erään naisen kanssa. Hän oli aivan tavallinen perheenäiti, jolla oli jatkuvasti kädet täynnä työtä niin työssä kuin kotonakin.

Yksi asia hänessä kuitenkin kiinnitti huomiota. Hänellä ei ollut koskaan kiire. Vaikka tekemistä oli koko ajan yllin kyllin, hänen koko olemuksensa huokui syvää rauhaa ja hiljaista vahvuutta. Hänen levollinen läsnäolonsa kaiken tekemisen keskellä oli kaunista ja pysähdyttävää. Ja samalla hänen työnsä tulokset puhuivat puolestaan. Niissä näkyi se sama vahvuus ja kestävyys kuin tekijässäänkin.

Tämä nainen oli olemassa riippumatta siitä mitä hän teki tai sai aikaan. Hänen olemassaolonsa ei ollut riippuvaista hänen tekemisistään. Hän ei lunastanut paikkaansa ja hyväksyntää suorittamisella ja saavuttamisella, vaan hän oli ensisijaisesti olemassa. Hänen tekemisensä syntyivät tuosta levollisen kauniista läsnäolosta ja olemisen tilasta.

Kun ihminen on vahvasti olemassa, juuri tässä ja juuri nyt, myös hänen tekemisensä on vahvaa ja juurevaa. Tällainen ihminen on sinut itsensä, omien tunteidensa ja tarpeidensa kanssa. Samalla hän on myös kykenevä kohtaamaan muut.

Tästä olemisen rauhasta syntyy levollinen luottamus ja turvallisuuden tunne. Olemisen tilaa maistettuaan ei hevin halua palata suorittamiseen.

Vaikka olemisen tila saattaa kuulostaa passiiviselta ja tekemättömältä, se on itse asiassa erittäin aktiivinen ja tuottava tila. Kun tekeminen nousee olemisesta, olemme yleensä suurempien asioiden äärellä. Asiat pelkistyvät ja saavat niille kuuluvat mittasuhteet. Tärkeät asiat nousevat esiin ja osamme kuin itsestään keskittyä olennaiseen.

Olemisesta nouseva tekeminen ei myöskään rasita, kuten puristavasta ja pakottavasta suorittamisesta käsin tehty. Olemisesta käsin tehty tulee tietyllä tavalla tehdyksi kuin itsestään. Olemisen tilasta toimiva ihminen on sisältä päin ohjautuva. Häntä eivät ohjaa ulkoa tulevat (todelliset tai kuvitellut) vaatimukset ja odotukset, vaan hän toimii sisäisen motivaationsa ohjaamana ja kannattelemana.

Olemisesta nouseva tekeminen on suorittamisen vastakohta. Kun ihminen on vahvasti olemassa, hänellä ei ole kiire mihinkään. Hän on juuri siinä missä on ja tekee juuri sitä mitä tekee. Häntä eivät heiluttele ajan kuluminen tai muiden vaatimukset tai odotukset, vaan aika ikään kuin pysähtyy odottaakseen mitä se saa sisällökseen. Olemisen tila on henkistä ja fyysistä rentoutta kiireenkin keskellä.

Mitä jos työelämässäkin siirtyisimme yhä enemmän suorittamisesta olemisen tilaan? Uskaltaisimmeko luottaa siihen, että olemisen kautta tekemisemmekin saisi aivan uudenlaisia ulottuvuuksia?