Onko rakkaus taito – vai jotain muuta?

Me puhumme paljon rakkaudesta. Kaikki eivät uskoakseni kuitenkaan pysähdy tunnustelemaan kysymystä siitä, mitä rakkaus oikeastaan on. Sitäkin harvemmin törmään keskusteluissa siihen, että keskustelukumppanini toteaisi ääneen ne tärkeät sanat, jotka voisivat johdattaa lähemmäs asiaa; minä en oikeastaan tiedä mitä rakkaus on. Mutta haluaisin oppia siitä lisää.

Yleisimmin rakkaus samaistetaan johonkin niistä kokemuksista, joita koemme kun ihastumme ja tunnemme läheisyyttä jonkun toisen kanssa. Tapaamme ihmisen, jonka myötä koemme enemmän avoimuutta, iloa, läheisyyttä ja sydämellisyyttä. Usein myös seksuaalinen veto ja kokemus siitä, että haluamme toista niin lähelle kuin mahdollista, mielellään kokonaan yhdeksi toisen kanssa, mielletään rakkaudeksi. Tämän vuoksi pidämme rakkautena myös niitä hetkiä, joissa yritämme pitää kiinni rakkauden kohteesta, kaipaamme rakkautemme kohdetta ja koemme vaikkapa mustasukkaisuutta rakkauden kohteestamme.

Jotkut näkemykset sanovat, etteihän tämä ole rakkautta vaan enemmänkin jonkinlainen riippuvuussuhde. Minusta se on ymmärtämätön, vaikkakin hassu lähestymistapa asiaa kohtaan. Niin moni rakkauslaulu kertoo hetkin riipaisevasta ja toisessa hetkessä kaiken kauneudella täyttävästä rakkaudesta, että täytyyhän sen olla totta monelle meistä.

Seksuaalisuuden sanotaan olevan rakkauden alhaisin muoto. Se on haluavaa, joskus pakottavaa ja usein myös eläimellistä ja takertuvaa. Etenkin jos rakkaus toista ihmistä kohtaan ei pidä sisällään mitään muuta. Minulle se ei silti tee siitä huonompaa tai vähemmän tärkeää kuin muunlainen rakkaus. Se on rakkautta sen kehollisimmassa muodossaan.

Seksuaalisen rakkauden lisäksi moni tuntee emootionaalisen rakkauden. Tunteen siitä, että on viimein löytänyt ihmisen, joka näkee minut, rakastaa minua ja mahdollistaa sen, että saan kokea niitä emootionaalisia tunteita, joita olen kaivannut kokea. Emootionaalisen rakkauden kaunis puoli on se, että se avaa meitä emootionaalisesti. Niin toinen kuin me itse pääsemme lähemmäs itseämme.

Rakkaus näistä näkökulmista on sitä, että se saa ilmentyä kehollisesti ja emootionaalisesti. Saamme kokea sitä mitä kaipaamme kokea näillä tasoilla. Mutta onko rakkaus myös jotain muuta kuin saamista?

Antaminen

Rakkaus virtaa kahteen suuntaan. Niin minuun kuin minusta toisille. Antaminen voi tarkoittaa monia asioita. Se on sen ihmisen, asian tai yhteisön huomioimista, johon rakkauden kohdistamme. Pelkkä fyysisten asioiden antaminen ei kuitenkaan ole ainoa muoto. Kun haluamme ravita vaikkapa toista ihmistä, voimme antaa hänelle itsestämme. Muistatko edellisen kerran kun sinulle läheinen ihminen kertoi sinulle jotain, joka oli hänelle hyvin henkilökohtaista ja intiimiä? Tuossa hetkessä saatoit tunnistaa sen, että tämä itsensä sinulle antaminen tuntui rakkaudelliselta ja ravitsevalta sinullekin.

Antaminen voi olla sitä, että annat itsestäsi jotain hyvin henkilökohtaista tai kutsut toisen tekemään niin ja tarjoat siihen turvallisen tilan. Tilan, joka on vastaanottava ja avoin.

Avoimuus

Itsensä hyväksyminen on viime vuodet ollut pinnalla olut termi. Käytännössä tämä hyväksyminen on sitä, että annamme tilaa sille mitä koemme ja millaisia olemme. Olemme avoimia olemassa olevalle todellisuudelle sen sijaan, että pyrkisimme jatkuvasti muokkaamaan sitä vaikkapa itsemme muokkaamisen muodossa. Tai toisen ihmisen muokkaamisen muodossa.

Olen kohdannut elämässäni monta sellaista ihmistä, joka toivotti ajatukseni, tunteeni, toiveeni ja toimintani tervetulleeksi sellaisena kuin se on, hetkessä, jossa itse suhtauduin näihin asioihin tuomitsevasti tai arvostellen. Noissa hetkissä olen kokemuksellisesti ymmärtänyt paitsi sen kuinka haastavaa minun on ollut rakastaa itseäni sellaisena kuin olen, myös sen miltä hyväksynnän muodossa ilmenevä rakkaus maistuu, tuntuu ja näyttää. Se on avoimuutta ja tuosta avoimuudesta kumpuavaa sydämellistä ymmärrystä sitä kohtaan mitä on.

Myötätunto

Sydämellinen ymmärrys tarkoittaa myötätuntoa. Se on avoimuutta omaa tai toisessa syntyvää kokemusta kohtaan ja sen tuntemista omassa sydämessä. Se on sitä kun annan omaan sydämeeni sattua silloin kun toinen kertoo minulle kuinka häneen on sattunut. Se on sitä kun ilahdun sydämessäni ja annan silmäkulmieni kostua kun toinen ihminen kertoo häntä koskettaneesta asiasta. Vailla tarvetta tehdä sille mitään.

Myötätunnosta on toisinaan puhuttua rakkauden korkeimpana muotona. Kuulin kerran myös sanat; ymmärrä myötätunnollasi, tai ymmärrät aikojemme tapahtumat väärin.

Mieleni ei koskaan voi rakastaa tai ymmärtää tavalla, joka tavoittaisi toisen tai oman inhimillisyyteni. Kun haluan rakastaa, minun täytyy voida olla paitsi avoin, antaa kokemusteni myös koskettaa sydäntäni syvästi ilman, että reagoin muuttaakseni asioita.

Onko rakkaus myös toimintaa?

Iso osa toiminnastani perustuu reaktiivisuuteen. Siihen, että reagoin tapahtumiin muuttaakseni joko sitä mitä koen tai sitä mitä ulkopuolellani tapahtuu. Reaktio on aina avoimuuden vastakohta.

Rakkaudellinen toiminta tarkoittaa minulle sitä, että kykenen ensin olemaan avoin sille mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Kun en reagoi, löydän usein erilaisen ja uuden tavan toimia tilanteessa. Tavan, joka on rakkauden informoima. Ollessani tilanteessa, joka herättää minussa epävarmuudeksi kutsutun emootionaalisen reaktion, taipumukseni olisi joko muuttua tuoksi epävarmuudeksi, kompensoida sitä pullistamalla rinnuksia tai yrittämällä muuttaa sitä asiaa ulkopuolellani, joka triggeröi tämän reaktion. Kaikkia värittää se, etten kykene olemaan avoin sille mitä tapahtuu.

Olen varma, että olet joskus huomannut toiselle ihmiselle itsestäsi kertoessa, että hän ei kykene olemaan läsnä tässä tilanteessa vaan reagoi siihen, pitääkö paikkansa? Tuntuiko sinusta tuolla hetkellä siltä, että sinut kohdattiin rakastavasti? Veikkaan, että ei. Olen myös varma, että tunnistat yhtälailla sen, että toimit usein myös itse näin. Se on inhimillistä ja tuttua meille jokaiselle.

Kun maltan olla toimimatta reaktioni ohjaamana ja sen sijaan kykenen olemaan avoin ja hengittämään, huomaan, että löydän itsestäni uudenlaisen tavan toimia. Tavan, joka tuntuu uudelta ja siksi usein hieman epämiellyttävältä. Samalla olen kuitenkin avoimemmassa tilassa ja voin kokea jonkinlaisen rakkauden olomuodon heräävän itsessäni sen sijaan, että sulkisin sen pois toimiessani reaktioni pohjalta.

Rakkaudella on monia muotoja ja värejä. Parhaiten tämän huomaa ihmisryhmässä.

Rakkauden harjoittelu ihmisten välisessä kanssakäymisessä

Vuosia sitten kuulin ensimmäisen kerran sanat siitä, että ihmiselle tekee hyvää kerääntyä saman ihmisryhmän kanssa yhteen läsnäolon hengessä säännöllisesti. Tämä perusteltiin sillä, että tullessaan läheiseksi näiden ihmisten kanssa, alamme huomata, että he edustavat kaikkia maailman ihmisiä, tai omaa maailmaamme pienoiskoossa.

Kun lähelläni on ihmisiä, jotka eivät ole minulle etäisiä ja joiden seurassa minulla on intentio siihen, että olen läsnä sille mitä minussa tapahtuu, huomaan helposti sen kuinka vaikea minun on rakastaa.

Yhtä ihmistä on vaikea kuunnella ja huomaan arvostelevani häntä. Toisen jutut ärsyttävät ja kolmannen jutut herättävät minussa kiinnostusta, huomaan haluavani hänestä jotain. On vaikeaa vain olla avoin. Nämä samat asiat kohdistuvat minuun itseeni, toisiin ihmisiin ja asioihin elämässäni myös arjessa.

Kun olen hereillä reaktioistani, huomaan tulevani tietoisemmaksi siitä itsessäni, mikä estää minua rakastamasta. voin ryhmässä harjoittaa kärsivällisyyttä kun koen tylsyyttä. Voin kohdella ystävällisesti ja avoimesti niitäkin, jotka ärsyttävät ja voin pidättäytyä hamuamasta niitä asioita niiden ihmisten kanssa, jotka herättävät minussa kiinnostusta. Tai voin lähestyä tällaista ihmistä ja kertoa siitä mitä koen hänen suhteensa, joka voi olla monelle meistä se tarpeellinen rohkea ja kasvattava askel.

Rakkauden olomuodot?

Aloitin kirjoitukseni siitä, että rakkaus on monelle meistä fyysistä ja emootionaalista. Haluavaa, kaipaavaa, tarvitsevaa ja täyttävää niin fyysisesti kuin emootionaalisesti.

Avoimuutta, läsnäoloa ja hyväksyntää harjoitellessa on mahdollista tutustua myös toisenlaiseen rakkauteen. Sen muotoja ovat mm. myötätunto, ilo, rohkeus, voima, luottamus ja välittäminen.

Nämä ovat asioita, joita voimme harjoitella. Ennen kaikkea ne kuitenkin ovat sellaisia ilmiöitä, jotka heräävät meissä kun olemme läsnä ja avoimia elämälle sellaisena kuin se on. Ajan kanssa alamme huomata, että rakkaus on meissä oleva substanssi, aine ja elävä energia, joka vastaa elämämme tilanteisiin oikealla tavalla kun annamme sille tilaa reaktioidemme ohjaamana toimimisen sijaan.

Mitä rakkaus siis on?

Rakkaus ilmenee fyysisesti haluna ja intohimona. Se antautumista fyysisesti ja se on maailman tai toisen ihmisen ottamista fyysisesti.

Rakkaus on käytännön tekoja, jotka kertovat toiselle tämän merkityksellisyydestä.

Rakkaus on läheisyyttä ja täyttävä emootionaalinen kokemus.

Rakkaus on hyväksyntää ja avoimuutta. Sydämellä ymmärtämistä.

Rakkaus on meissä asuva ja erilaisia muotoja ottava elävä energia.

Rakkaus on jotain, johon voimme kasvaa harjoittamalla rakkautta elämämme konkreettisten tapahtumien keskellä, hetki hetkeltä.

Mitä sinä ajattelet tai koet rakkauden olevan? Koetko rakkautta ja jos, mitä se tarkoittaa konkreettisesti? Osaatko mielestäsi toimia rakkaudesta? Miten voisit oppia rakkaudesta tai rakastavasta toiminnasta?

Jaa kirjoitus myös tuttavillesi.

Kun osaat hengittää, opit rakastamaan

Sisäinen puhe: ”Huh, pitää vähän hillitä, alkoi innostuttamaan vähän liikaa. Vähän alko jopa nolostuttamaan.”

Kun tunnen liikaa tai kokemukseni on liian kaukana siitä mitä olen tottunut kokoemaan jokapäiväisessä elämässäni, helpoin tapa hallita itseäni on hallita kehoani ja hengitystäni. Innostus ja viaton ilo jännittyvät kun estän itseäni hengittämästä ja tuntemasta sitä mitä minussa tapahtuu. Jäykkä asento ja kasvojen ilmeiden säätely auttaa minua tässä myös.

Sisäinen puhe: ”Okei, tää on nyt liikaa ja asiatonta. Ei tuolla tavalla saa käyttäytyä. Tää on asiatonta.”

Kun toinen ihminen on liikaa enkä halua ottaa vastaan sitä millä tavalla se koskettaa minua, luontainen tapa pyrkiä rajoittamaan omaa kokemustani sekä toisen käytöstä on olla hengittämättä, jähmettyä ja hallita ilmeitäni.

Miksi en voi olla avoin sille mitä tapahtuu? Hengittää, olla rento ja luonnollinen jännittymisen sijaan?

Haluat osallistua elämääsi aktiivisesti hengittämällä

Kun hengitän, tilanteessa kuin tilanteessa, avaudun väistämättä omalle kokemukselleni. Sisään hengittäessä energisoin, eli vahvistan sitä mitä on. Hengittäessäni ulos annan itseni rentouta siihen mitä on. Kun hengitän ulos, annan sen mitä minussa on myös liikkua.

Kokeile:

Hengitä sisään niin, että vatsasi pullistuu. Jos saat hengityksen tuntumaan sukuelimissäsi tai lantionpohjassasi asti, hyvä. Jos et, nämä alueet ja palleasi saattavat olla jännittyneet.

Pidätä hetki hengitystä. Ja päästä sitten itsesi hengittämään ulos ihan rauhassa. Avusta lopuksi hengitystäsi hieman niin, että uloshengityksesi syvenee. Pidätä hetki ja toista toiseen kertaan. Vain kaksi hengitystä ja olet hieman enemmän kosketuksissa sen kanssa mitä sinussa tapahtuu.

Kun osaat hengittää, opit rakastamaan

Kun olen väsynyt ja muistan hengittää, annan tilaa väsymykselleni. Annan itseni kokea sen. Kun minua kiukuttaa ja annan itseni hengittää, tunnen kiukun itsessäni selkeämmin.

Kun hengitän pinnallisesti ja jännityn, laitan hanttiin. Mille? Juuri sille mitä minussa tapahtuu. Rakastaminen on avoimuutta. Sen syleilemistä mitä on tässä ja nyt.

Kun annan itseni jännittyä ja hengitän, avaudun kokemaan tuon jännittymisen. Kun huomaan olevani tuomitseva ja hengitän, osoitan rakkautta sitä kohtaan, että minussa on tällainen tuomitsevuus.

Haluat olla avoin sille mitä sinussa tapahtuu

Rakkaudella on monia eri makuja. Kun avaudun hengitykseni avulla kokemaan voimattomuuteni, se muuntautuu voimaksi. Kun annan itseni tuntea epävarmuutta, huomaan varmuuden nousevan sisältäni. Kun katson avoimesti sitä kuinka jäykkä ja vakava olen, sallien itseni hengittää, olemustani keventävä ilo alkaa rikastuttaa minua.

Kun annan itseni avautua toisen kiukulle, saatan tuntea sen alla olevan loukkaantumisen ja rakkaus muuntuu myötätunnoksi. Kun keskustelen ystäväni kanssa ja hän kertoo kuinka hänestä ei ole viemään aloittamaansa hanketta loppuun, huomaan muuttuvani rennon itsevarmaksi ja kykenen tukemaan häntä olemalla paikalla hänen horjumiselleen.

Kun hengitän, avaudun sille mitä on tässä ja nyt. Kun annan itseni kokea sen, rakkaus minussa vastaa siihen juuri oikealla tavalla. Kun yritän hallita tai torjun sen mitä on, suljen yhteyteni siihen muuntumiskykyiseen rakkauteen, joka minussa on.

Kokeile:

Pysähdy istumaan hetkeksi ja luo kosketus hengitykseesi. Tuo sitten mieleesi tilanne, joka herätti sinussa viimeksi vahvan emootionaalisen reaktion. Hengitä samalla kun annat muiston herättää siihen liittyvän tunteen.

Kokeile olla tekemättä emootiolle mitään. Anna itsesi vain kokea se ja mahdollisesti sen tuoma reaktio. Hengitä, aisti ja tunne. Ole hengityksen ja muistosi kanssa hetki, esimerkiksi 3 minuuttia. Kysy sitten itseltäsi ääneen kysymys: miten hengitys vaikuttaa kokemukseeni. Vastaa itsellesi ääneen.

Kun hengität, olet kosketuksissa luontaisten voimavarojesi kanssa. Se auttaa sinua töissä, kumppanisi kanssa, lastesi seurassa ja ollessasi itsesi kanssa kahden.

Sen sijaan, että yrittäisit tulla rakastavaksi ihmiseksi tai torjuisit niin itsesi kuin ulkomaailman, kokeile hengittää ja avautua sinulle ja ympäristölle sellaisena kuin se on. Näin opit avautumaan ja olemaan aktiivinen osallistuja elämäsi hetkiin. Vastaanottamaan ja antamaan.

Näin opit rakastamaan.

Ystävät ovat arvokkainta elämässä — Tässä muutama syy

Ystävyyttä pidetään usein itsestäänselvyytenä, eikä ystäviä muisteta kiittää riittävästi. Tämä teksti on siis omistettu ystävyyden hehkuttamiselle — jokainen ansaitsee elämäänsä itsensä kaltaisia ja samoin, ehkä toisinkin, ajattelevia ystäviä.

Kiitos, että olet ystäväni

Ystävänä tuet, kun tarvitsen tukea.

Ystävänä kyseenalaistat, kun huomaat ulkopuolisena, että jonkin ei ole minulle hyväksi.

Ystävänä luotat minuun ja minä luotan sinuun.

Ystävänä tuot elämääni seikkailuja ja kokemuksia — yksin moni uusi, epämukavuusalueelle johdatteleva asia jäisi tekemättä. Näin myös kehittyminen ihmisenä jäisi kokematta.

Ystävänä saat minut nauramaan, vatsalihaksia ja poskiakin polttaen. Toisinaan myös itketään, mutta sekin synnyttää aina jotain uutta ja ainutlaatuista.

Ystävänä tuet tasapainoista elämää — erilaiset näkemykset ja taustat auttavat monissa elämän kriiseissä. Myös omista sekä toisen onnistumisista iloitseminen yhdessä tuo elämään positiivista virettä.

Ystävänä et halua hyötyä minusta tai tekemisistäni, olet vapaaehtoisesti tekemisissä kanssani. Se on arvokasta tässä hektisessä elämänrytmissä.

Jokainen ystävä tuo elämääni jotain hyvää omana itsenään, he ovatkin minulle arvokkaita juuri sellaisena kuin ovat. He auttavat minua näkemään asioita, joita en itse näkisi.

Moni keskustelu olisi jäänyt keskustelematta ja järkevä rohkea päätös tekemättä ilman ystävien tukea. Olen äärimmäisen kiitollinen, että minulla on upeita ihmisiä, jotka jakavat elämää kanssani.

Onko sinulla ystäviä, joita et muista tarpeeksi usein kiittää? Nyt on hyvä hetki kiitokselle. ♥️

Elämä on kuin mustikka – kerää talteen niitä asioita, joilla todella on merkitystä

En voi olla miettimättä sitä, kuinka meidän ihmisten elämä on muuttunut nopeasti.

Kun vielä hetki sitten keräsimme, kasvatimme, säilöimme ja elimme suoremmalla yhteydellä siihen, mistä ruoka tulee. Kun nyt olemme hyvin kaukana siitä mistä ruoka tulee ja ennen kaikkea siitä, missä ja millaisessa ympäristössä asiat kasvaa.

Nyt keräämme ostoskeskuksessa eri värisiä asioita mukaamme, koska meillä on edelleen tarve kerätä. Kun ennen keräsimme maasta, nykyään poimimme hyllyltä. Sen saman tarpeen voi käyttää myös toisenlaiseen keräämiseen, mikäli se sinua puhuttelee vaihtoehtona.

Itse huomaan, että kun mustikat tuli, niin joka päivä on tullut useita reissuja käytyä metsässä keräämässä talven varalle ja ehkä vähän kuormasta syömässä lasten kanssa. Se poistaa tarvetta ylimääräisen hankkimiseen muualta. Mieli uppoutuu marjoihin, keho on rentona ja aivojen luoma palautemekanismi, kun marjat puhdistaa ja pakastaa on valtava. Täyttynyt, tyytyväinen ja merkityksellinen olo valtaa mustikan täyttämän kehon.

Kerätään elämässä niitä asioita, mitkä ovat meille todella merkityksellisiä. Jos me ei kerätä, niin elämme puutteessa, jota ei korvikkeet voi mitenkään tyydyttää. Se ei välttämättä kaikille ole mustikka, mutta jokaisella on jokin, joka täyttää ja ravitsee niin kehoa, mieltä kuin sieluakin. Etsi sitä mikä on merkityksellistä, älä sitä mikä on helpointa.

Suurin piirtein tämän saman asian totesin hyvin eri tavalla 2012. Toivottavasti tämä hymyilyttää sinua yhtä paljon, kuin minua. Hyvää kesää kaikille!

Älä tavoittele onnellisuutta, vaan anna sille mahdollisuus


Onnellisuuden tavoitteleminen saa meidät usein tuntemaan mielipahaa, kuten edellisessä blogissani (5 syytä, miksi jatkuvan ilon ja täydellisen onnellisuuden haluaminen on varma tie mielipahaan) kuvasin. Älä kuitenkaan heitä lasta pesuveden mukana. Onnellisuutta ei kannata torjua, sillä onnellisena oleminen on meille monilla tavoilla hyväksi.

Kirjassaan Kuinka onnelliseksi onnellisuustutkija Sonja Lyubomirsky luettelee, miten onnelliset ihmiset ovat sosiaalisempia, jalompia ja yhteistyökykyisempiä, heillä on enemmän ystäviä ja heidän ihmissuhteensa ovat kestävämpiä ja tyydyttävämpiä, työssään he ovat joustavampia, nokkelampia ja tuottavampia, he sietävät myös paremmin vastoinkäymisiä ja ovat myös fyysisesti terveempiä. He jopa elävät pitempään kuin vähemmän onnelliset kanssakulkijat.

Miten olla onnellinen tavoittelematta onnellisuutta?

Olet varmaan itsekin huomannut, miten jossain hetkessä olet tajunnut olevasi onnellinen ilman mitään sen kummempaa syytä. Olet ehkä kesäiltana kesken touhujesi kääntynyt katsomaan auringonlaskun punamaa taivasta ja juuri siinä – ehkä yllättäenkin – tuntenut rauhan ja onnellisuuden sisälläsi. Mikään ei elämässäsi muuttunut ja jotenkin kaikki muuttui. Sillä pysähdyit hetkeen ja avauduit onnellisuudelle. Onnellisuudelle, joka on aina sisälläsi.

Puhdas, aito onnellisuus – ilman ehtoja ja syytä – on vakaana ja häiriintymättömänä olemassa aina ja kaikkialla. Se ei lopu eikä heilu ylös ja alas, niin kuin mielialallamme on tapana tehdä. Sitä on aina riittävästi eikä se koskaan saa meitä halajamaan jotain lisää.

Vaikka itse onnellisuus ei katoa tai häviä, tietoisuutemme onnellisuudesta menee ja tulee. Emme havaitse onnellisuuttamme, koska emme ole läsnä, emme hetkessä emmekä itsellemme. Seilaamme mielemme mukana milloin menneeseen, milloin tulevaan, milloin myönteiseen, milloin kielteiseen. Vain läsnä olevina voimme kytkeytyä onnellisuuteemme.

Sanotaan, että onni on pienissä hetkissä. Ja niin se onkin, koska olemme läsnä vain pieniä hetkiä kerrallaan. Kun tulee läsnä olevaksi hetkeen, avautuu sisällään olevalle onnellisuudelle. Antaa onnellisuudelle mahdollisuuden lähteä virtaamaan ja tuntumaan meissä.

Valitettavasti läsnäoloa ei voi oppia kuin pyörällä ajamista, vaan sitä harjoitetaan kuin pyörällä polkemista. Pysyäkseen liikkeellä on aina polkaistava uudelleen. Meidän täytyy tulla läsnä oleviksi aina uudelleen ja uudelleen.

Onnellisuutta ei voi löytää, ansaita, oppia tai saavuttaa, vaan onnellisuutta harjoitetaan. Onnellisuuden harjoittaminen on sen muistamista, että onnellisuutemme aina olemassa meissä itsessämme. Onnellisuuden harjoittaminen vaatii myös tietoista valintaa. Eikä vain yhden kerran, vaan joka hetki uudestaan. Kun valitsen olla läsnä tässä hetkessä, valitsen olla avoinna onnellisuudelle. Näin kytkeydymme aina uudelleen onnellisuuteen, joka on osa minuuttamme.

Anna itsellesi lupa hyvään ja onnellisuudelle mahdollisuus. Lue lisää uutuuskirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen, joka löytyy nyt Hidasta elämää -verkkopuodista.

Toisen ihmisen ärtymys ei kerro sinusta mitään – 6 totuutta vihasta, jotka olisin halunnut aina tietää

Jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Se on helppo allekirjoittaa, kunnes joku suuttuu itseä kohtaan ilman pätevää syytä…. Päätin kirjoittaa vihasta, sillä siihen liittyvät oivallukset ovat lisänneet huomattavasti henkistä hyvinvointiani.

Linssien läpi

Se miten toinen ihminen sinut kokee, ei ole absoluuttinen totuus, vaan värittynyt tulkinta. Näemme toisemme henkilökohtaisten linssien läpi, joihin kuuluu monia pelkoja, odotuksia ja merkityksiä.

Kun joku suuttuu sinulle, kyse on hänen tunteistaan eikä mistään muusta. Kyse ei ole sinun huonoudestasi. Tämän tulisi olla itsestäänselvyys, mutta se ei sitä todellakaan ole. Olemme hyvin herkkiä toisen ihmisen vihalle, koska linkitämme sen automaattisesti omaan arvoomme.

Tällöin suutumme suuttujalle, ja ainekset mehevään riitaan on kasassa.

Viha tuntuu pahalta

Toisen ihmisen viha tuntuu pahalta, ei siitä pääse mihinkään. (Se tuntuu vielä huonommalta suuttujasta, joka yrittää lieventää oloaan purkamalla vihaansa meihin.) Tuolloin paras ratkaisu on ottaa etäisyyttä vetäytymällä tai vaatimalla aikalisää. Aika pyöristää pahimman terän, minkä jälkeen asioista voi jutella arvostavammin.

Kenenkään ei kuulu olla toisen vihatulituksen alaisuudessa vasten tahtoaan. Kenenkään ei tule hyväksyä uhkaavaa käytöstä, johon lukeutuu myös huutaminen toisen lähellä. Tämä on yhtä tärkeä totuus kuin sekin, että jokaisella on oikeus vihaan.

Emme ole pikkulapsia, joita on pidettävä sylissä, kunnes rauhoitumme. Rauhoitumme automaattisesti, kunhan saamme tuntea vihamme ja pettymyksemme. Kun toinen on pahasti tunteensa kourissa, toisen ei kannata silloin hyökätä vastaan, vaan antaa olla. Minimoida tuhot vetäytymällä ja ottamalla aikaa.

Se vaatii kypsyyttä ja pidättäytymistä. Tai sitten vain sen, että ymmärrämme, mikä on kaikkien parhaaksi.

Jälkikeskustelu tärkeintä

Jokainen meistä tietää, että kun tunne on ylitsevuotava, tekee kovasti mieli räyhätä toiselle. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Vihan voi aivan yhtä hyvin tuntea yksinkin. Keskustelu asioista kaiken jälkeen on sen sijaan todella tärkeää.

Tässä kohtaa törmätään kuitenkin erääseen yleiseen ongelmaan:

Moni pystyy puhumaan vaivaavista asioista vain valtavan viharyöppäyksen voimin. Kun pahin tunne menee ohi, he peruuttavat ja pakenevat, vaikka oikeasti puhuttavaa olisi. He myös väittävät toisilleen, ettei vihaisena sanotussa ollut totuuden häivääkään. He tekevät niin suojellakseen suhteen pysyvyyttä, sillä näkevät kaiken mustavalkoisena, ON/OFF. Heille vihan myöntäminen, kehittyvä suhde ja vaikeuksista puhuminen on utopiaa.

Tähän löytyy tuskin muuta ratkaisua kuin puhumaan opettelu. Mitä enemmän kannamme sisällämme, sitä arvaamattomampia vihapommeja olemme. Tunteet on kuin vesi, ne murtavat jopa kallion. Siksi se, joka yrittää olla liian hyvä, joutuu välillä olemaan huonompi kuin onkaan, kun totuus puskee pintaan.

6 totuutta vihasta

Olen itse tehnyt monia virheitä vihan suhteen, kuten patouttanut vihaani ja syyttänyt muita ihmisiä heidän vihaisuudestaan. Vuosien työn avulla opin pois vanhoista tavoistani ja oivalsin kuusi asiaa:

  1. Vihaisena sanotussa on totuuden siemen, vaikka tietenkään se ei ole koko totuus. Kuuntele, mikä viesti siellä pohjalla on. Ei se ole se hammastahnatuubi, vaan kenties tunne, ettei toinen arvosta. Valtava raivo ei koskaan tule tyhjästä, ja usein se juontuu lapsuuteen. -> Tarkastele
  2. Kumppaniaan tai lähimmäistään saa vihata. Se ei tarkoita, että suhde loppuu siihen. Se tarkoittaa, että asioista täytyy keskustella. -> Avaudu
  3. Viha on tärkeä tunne, joka puolustaa rakkautta. Kun uskallamme kokea vihantunteen loppuun asti, sen takana on yleensä itku ja suru. -> Ota vastaan
  4. Kukaan ei ole vihan yläpuolella, se on yhtä luonnollista kuin hengitys. Se joka muuta luulee, voi kärsiä kiltin lapsen syndroomasta. -> Integroi
  5. Vihan pitäisi antaa tulla ja mennä. Ei patouttaa, hävetä ja piilottaa sitä. -> Vapaudu
  6. Jatkuva viha on eri asia. Sitä, että yksi yhteisössä vihastuu muille vähän väliä, ei pidä sallia. Tuolloin on kaikille hyväksi, että yhteisö hajoaa tai vihastuja selvittää vihansa lähteen perinpohjaisesti terapiassa. -> Toimi

 

Voimaannuttavin terveisin,

❤️:lla Riikka


Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

4 tapaa selkiyttää ajatuksia ja jäsentää sisäistä elämää

Moni meistä kirjoittaa nuorempana päiväkirjaa, mutta myöhemmin tapa syystä tai toisesta vain jää. Vanha kirjoitustyyli voi tuntua raskaalta tai päivän tapahtumien raportointi ajanhukalta. Parhaimmillaan kirjoittaminen on kuitenkin voimakas itsetutkiskelun väline. Sen avulla voi selkiyttää ajatuksia ja jäsentää sisäistä elämää. Kun epämääräisenä myllertävät tunteet ja mielen risteilevät rönsyt saavat konkreettisen muodon, on niitä myös helpompi käsitellä.

Päiväkirjan kirjoittamistyylejä on niin monta kuin on kirjoittajaakin. Jos et tiedä, mistä lähtisit liikkeelle, kannattaa kokeilla erilaisia kirjoitustyylejä ja -menetelmiä.

Tässä 4 erilaista tapaa kirjoittaa päiväkirjaa, joita voit testata:

1. Kiitollisuuspäiväkirja. Kirjoita vaikka joka ilta ennen nukkumaanmenoa lista asioista, joista olet kiitollinen tänään. Ne voivat olla kuinka pieniä kiitollisuuden hippuja tahansa. Ehkä tuntematon ihminen hymyili sinulle ja katsoi silmiin kauppajonossa tai ehkä kollegasi sanoi sinulle jotakin kannustavaa. Kenties aurinko sai jotakin sisälläsi heräämään tai koko päivän jatkunut tihkusade auttoi sinua ottamaan aikaa levolle.

Huomaa, miltä kiitollisuudesta kirjoittaminen saa olosi tuntumaan. Ehkä löydät kiitollisuuden aiheita myös sieltä, mistä et normaalisti osaisi niitä etsiä.

2. Tajunnanvirtapäiväkirja. Yksi hyvä tapa päästä käsiksi tajunnanvirtaan on ottaa lyhyt kirjoitushetki heti herättyäsi ennen aamupalaa tai muita aamutoimia. Voit laittaa ajastimen hälyttämään esimerkiksi 5 minuutin päähän tai päättää, että kirjoitat vähintään yhden sivullisen tekstiä. Tartu vain kynään ja muistikirjaan ja anna ajatuksesi tulla paperille sellaisenaan – ilman, että mietit kielioppia, kirjoitusvirheitä tai sitä, onko sanoissasi ylipäänsä mitään järkeä. Kun et päätä aihetta etukäteen tai sensuroi mitään, mitä mieleesi juolahtaa, annat alitajuntasi puhua ja saatat löytää jotain hyvin kiinnostavaa.

Jos et millään löydä sanaa, josta aloittaa, voit antaa katseesi vaeltaa ja alkaa kirjoittamaan jostakin mitä näet ympärilläsi. Kun aika – tai sivu – tulee täyteen, silmäile tekstisi läpi ja poimi intuitiivisesti ne sanat tai lauseet, jotka tuntuvat sinulle kaikkein merkityksellisimmiltä tässä hetkessä. Mitä ne sinulle kertovat?

3. Itsemyötätuntopäiväkirja tai itsensä tsemppauspäiväkirja. Tämä päiväkirja on sinun paras ystäväsi. Aina kun tarvitset tsemppausta tai lohdutusta, istu päiväkirjasi ääreen ja kirjoita itsellesi ne sanat, joita juuri nyt tarvitset. Se voi olla kannustusta, lohdutusta, kiitosta tai mitä tahansa kauniita sanoja, joita sisimpäsi kaipaa juuri sillä hetkellä. Jos et ole ihan varma, mitä tarvitset, voit ottaa pienen hiljentymishetken ennen kirjoittamista. Laita vaikka ajastin hälyttämään 5 minuutin päähän, hae mukava asento, sulje silmät ja keskity hetken aikaa vain kuuntelemaan hengitystäsi.

Voit lopuksi lukea tekstin myös ääneen. Huomaa, miltä tuntuu sanoa kauniit sanat itsellesi.

4. Luontopäiväkirja. Luonto ja neljä vuodenaikaa tarjoavat loputtomasti inspiraation lähteitä kirjoittamiselle ja itsereflektiolle. Tämä päiväkirjatyyli sopii erityisen hyvin luonnonystäville ja kuvailevasta tekstityylistä nauttiville. Voit auttaa luontoa peilaamaan omia tunteitasi tai ajatuksiasi tai kirjoittaa siitä, mitä näet ympärilläsi. Aina ei tarvitse matkata metsänreunaan tai meren rannalle asti kirjoittamaan, myös ikkunasta voi tuijotella taivasta ja bongailla kiinnostavia luontokappaleita.

Luonto muuttuu ja elää jatkuvasti – niin kuin mekin. Huomaa, miten luonto auttaa sinua katsomaan sisälläsi tapahtuvaa liikettä uudella tavalla.

Lisää päiväkirjatyöskentelyn tueksi soveltuvia kirjoitusmenetelmiä ja -harjoituksia löydät Sielun sopukoita -kirjoituskorteista:

Kirjailija Susanna Jussilan Sielun sopukoita -kortit. Kortit ovat osa Hidasta Elämää -tuoteperhettä ja on saatavilla Hidasta Elämää -verkkopuodista. Kortit kutsuvat sinua tutkailemaan omaa sisimpääsi ja voimaantumaan kirjoittamisen avulla.

Alitajuiset uskomukset ohjaavat sitä, miten toimimme – Omaan mieleen voi kuitenkin vaikuttaa

VOITKO OIKEASTI VAIKUTTAA MIELEESI?

Tuntuuko sinusta joskus siltä että tiedät mitä haluaisit ajatella, miten haluaisit reagoida ja mitä tuntea, mutta ei vaan tapahdu? Vaikka tiedät että parempia vaihtoehtoja olisi olemassa, et vaan pysty? Voi olla, että syy tähän on siinä että alitajuntasi määrää reaktiosi, eivätkä nämä reaktiot aina ole ihan niitä positiivisimpia. Mutta arvaa mitä? Tämä juttu voidaan muuttaa.

Alitajunta vs. tietoinen tajunta

Lyhyesti, ja isosti yksinkertaistettuna, alitajuntasi ohjailee tietoista mieltäsi eli ns. vaistomaisia reaktioitasi ärsykkeisiin ja sitä, mitkä asiat ympäristössäsi koet mukaviksi ja mitkä uhkaaviksi. Alitajuntasi koostuu läjästä uskomuksia ja sääntöjä, jotka se kokee SINUN TURVALLISUUTTASI TUKEVIKSI. Alitajuntasi ei erota oikeaa ja väärää, pelkästään sen, minkä se kokee uhkaavaksi tai turvalliseksi.

 

”You exist as an idea in your mind”

– Shunryu Suzuki –

Sinä ja käytöksesi

Edelliseen perustuen, jos haluat muuttaa omia reaktioitasi ympärilläsi tapahtuviin asioihin, ärsykkeisiin, ihmisiin sun muuhun, olisi sinun päästävä joko neuvottelemaan alitajuntasi kanssa, tai muokkaamaan sitä. Ja tähän löytyy ainakin kaksi reittiä, oleppa hyvä!

Ratkaisukeskeinen terapia

Ratkaisukeskeiselle lähestymistavalle on tunnusmerkillistä uusien näkökulmien ja toimintatapojen löytäminen ja harjoittelu. Kun alat tietoisesti reagoida uudella tavalla vanhoihin ärsykkeisiin, alkaa alitajuntasi pikkuhiljaa pelata mukana ja muokkaantua. Opettelet uusia tapoja, ja huomatessaan nämä turvallisiksi, tiedostamaton mielesi alkaa pitää näitä normaaleina ja turvallisina.

Esimerkkinä pelkotilojen ja fobioiden muuttaminen – kun toistat ”varmaa” ja pelotonta käytöstä törmätessäsi pelkosi aiheuttajaan, alkaa alitajuntasi pikkuhiljaa uskoa, ettei sinua tarvitse tuolta asialta suojella.

Hypnoosi

Hypnoosi lähestyy tiedostamatonta mieltäsi suoraan, ja sen tehtävä on pehmentää ja alentaa mielesi suojamuureja, jotta alitajunnallesi voidaan ehdottaa uusia ajatuksia ja tapoja käsitellä ongelmia. Hypnoosin edellyttämä syvä rentouden tila mahdollistaa tämän, ja on jo omassa miellyttävyydessään todella koukuttavaa. Alitajuntasi hyväksyy vain ne ideat, jotka sinä haluat, joten kukaan ei taio sinua jänikseksi ellet niin itse tahdo. Hypnoosi on suoruutensa vuoksi usein nopeampi tapa muuttaa ihmisen ajatuksia ja käyttäytymistä positiivisempaan suuntaan.

Hypnoosi lähestyy pelkotiloja vähän toista reittiä. Kun tiedostamattoman mielesi suojamuurit on laskettu hypnoosin avulla, voidaan alitajunnallesi ehdottaa suoremmin uutta tapaa nähdä pelkäämäsi asia, ja toimivampaa tapaa suhtautua siihen.

Hypnoosi on äärimmäisen tehokas ja monikäyttöinen työväline, joka toimii hirvittävän hyvin sekä valmennus- että terapiatyössä. Suomessa hypnoosia ja sen kliinistä käyttöä kouluttaa mm. ICH International Clinical Hypnosis Training (www.ichypnosis.com), ja hypnoosia hoitomuotoina edistävät ainakin Suomen Hypnoosiliitto, Tieteellinen Hypnoosi ry sekä kymmenet hypnoterapeutit ympäri maata.

Kehosi ei ole olemassa siksi, että sen täytyisi kelvata muille – Kun kehoaan alkaa asuttaa sisältä käsin, ulkoiset tekijät menettävät merkitystään

Vuosia sitten tuntematon mies pyöräili ohitseni ja huikkasi olkansa yli: kannattaa tehdä sata kyykkyä päivässä, niin takapuolesta tulee kiinteä. Se osui vasta syömishäiriön jälkeen hauraana rakentuvaan kehosuhteeseen kuin nuoli.
Samana kesänä vedin shortsit jalkaan kauppareissulle ja olin lähelle oksentaa, niin paljon hävetti se, että ihmiset näkevät reisieni muhkurat.

En mahtunut silloin omiin standardeihini, enkä liioin ulkoa asetettuihin.

En kyennyt jättämään täysin asiatonta kommenttia sivuun enkä toisaalta lohduttamaan ja kannattelemaan itseäni häpeän keskellä. Sen sijaan koin oloni vastenmieliseksi ja peittelin itseäni, ettei kukaan näkisi.

Kehoni oli minusta ulkoinen asia, objekti, jonka kelvollisuutta itse arvioin, ja annoin arvioida, vain ulkopuolelta.


Tiedän, että samaa kokeneita – ehkä tälläkin hetkellä kokevia – on monia.

Joku vetää vatsaan sisään, eikä siksi hengitä kunnolla.
Toinen peittää takapuoltaan kääntäen samalla katseensa pois kehostaan.
Toinen näkee itsessään liikaa, toinen liian vähän.
Yksi jotain, mikä on liian suurta, yksi jotain, mikä on liian pientä.

Silloin, kun katsomme kehoamme ulkopuolelta, unohdamme, että elämme siinä.

Unohdamme, että kehomme on paljon muuta kuin se, miltä se näyttää. Unohdamme sen, ettei kehojemme kuulu olla samanlaisia, samasta muotista veistettyjä. Miksi pitäisi? 

Siinä kohtaa, kun kehoaan alkaa hitaasti ja tietoisesti asuttaa sisältä käsin, ulkoiset tekijät, kuten kauneusihanteisiin ahtautuminen, alkavat menettää merkitystään. Siinä kohtaa alkaa ymmärtämisen kumppanina todella sisäistämään sitä, että ihanteet, oletukset ja mittarit eivät tosiasiassa kerro mitään ihmisestä itsestään. Eikä niihin ahtautuminen välttämättä kerro mitään ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista.

Kun omaa kehoaan alkaa hiljalleen kokea sisältä, sen tuntemuksilla on paljon ulkonäköä suurempi painoarvo. 

Elämässä tulee kehohäpeästä toipuneenakin vastaan epävarmoja hetkiä. Kun sellaisia tulee eteen, omaa tunnetta voi syleillä ja kehoa silittää –  muistaa, että on hyvä juuri näin.
Minä muistan silloin lupauksen, jonka vuosia sitten itselleni annoin:

En aio enää yhtään kertaa vetää vatsaa sisään näyttääkseni laihemmalta.
En kävellessäni hävetä sitä, mikä höllyy.
En yhdenkään ruokailun kohdalla tehdä valintaa kaloreiden mukaan.
Yhtään kertaa en enää astu kehoni yli.

Enkä ole astunut.
Ja jos se syystä tai toisesta ei kelpaa muulle maailmalle, voin vihdoin rauhassa seistä jalat tiiviisti maassa ja todeta: se ei todellakaan ole minun asiani.

Mitä opetti se kevät, kun meidät suljettiin koteihin? Muutos arjessa sai katsomaan kaikkea sitä, mikä on lähellä

Maailma horjuu nyt entisen ja uuden liepeillä. Outo kevät on takana ja lomalla ehtii ajatella. Uhka tuntuu olevan hetken poissa, mutta varjoissa kai väijytään. Miksi minusta tuntuu, että en haluaisi syksyn sittenkään tulevan?

En tiedä, onko väärin, että ei haluaisikaan luopua poikkeustilan outouksista. Mitä jos haluaisikin pitää oman suljetun yhteisönsä, missä pennut oli haalittu pesäkolon helmoihin, illat rauhoitettuja harrastuksilta ja aamulla päälle vedettiin farkkujen sijaan kalsarit?

Mitä jos nauttikin tavattomasti siitä, että kahvin sai juoda rauhassa ilman joka-aamuista kiirettä hypätä liikkuvaan junaan. Vaarasta huolimatta syke sai tänä keväänä laskea, vaikka töitä on tehty enemmän kuin ehkä koskaan.

Ulkoinen uhka saikin katsomaan kaikkea sitä tärkeää ja hyvää, mikä on siinä ihan lähellä.

Kirjoitin vuosi sitten sosiaaliseen mediaan päivityksen, jossa mietiskelin sitä, millaista elämä olisi, jos arjessakin saisi nukkua sen verran, kuin nukuttaa. Herätä vasta silloin, kun ripsien välit varastavat ensimmäiset valonsäteet. Päivityksen oheen olin laittanut kuvan, jossa peiton alta pilkottivat varpaat ja harmaan kissan raidallinen naama. Kissa näytti tyytyväiseltä – samoin varpaat.

Nyt on saatu nukkua, rauhoittua ja pakkopysähtyä. Toreilla ei olla tavattu, eikä iltaisin hilluttu. Tänä keväänä on hypitty oravanpyöristä ja hidastettu katsomaan metsän sijasta puita. Omia puita, niitä tärkeitä, joiden juuret ovat omissa kiinni.

Opinko tästä mitään? Opinhan?

Maailma pakotti meidät muutokseen. Ja on kai minusta itsestänikin kiinni, mitä otan tästä kokemuksesta elämääni mukaan. Elämän sykkeessä on vaikea olla lipsahtamatta samaksi piparkakkuakaksi, jonka reunat pursuilevat arkimuotin yli – tyypiksi, joka väsyy kiireeseen ja kiristelee leukaperiä suhatessaan töistä kotiin, kauppaan, jumppaan, harrastuksiin ja sanomaan kyllä jokaiseen pyyntöön.

Vai opinko, mikä minulle on tärkeää? Huomaanko, että voin pysähtyä ja pyrkiä pitämään poikkeustilan palasia arjessani jatkossakin? Hamuanko vaihtoehtoja jokaiselle sormelle vain sen takia, etten jäisi mistään paitsi? Huomaanhan, että silloin jään paitsi juuri siitä tärkeimmästä – läsnäolosta ja pennuista pesäkolossa, hitaammasta sykkeestä ja rennommista hartioista. Rauhasta ja rakkaudesta.

pesä

Toivottavasti en ole tulevaisuuden tyhmä, joka ei opi tästä mitään. Toivon, että samalla, kun yhteiskuntamme lähtee kohti kasvua, minäkin lähden. Toivon, että maailman värivalot eivät kiinnosta minua enää, vaan huomaan, että kauneimmat auringot ovat tässä ihan lähellä.

Ja vaikka junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan, toivon, että minä en enää hyppäisi samaan kyytiin.

”On ihan ok kaivata ihmisiä, joita et enää halua elämääsi” – 5 voimakuvaa ihmissuhteista

Joskus omasta elämästä on jätettävä sellainen ihminen pois, joka ei ole enää hyväksi sinulle. Toisinaan taas joku jättää sinut omasta elämästään pois. Oli kyseessä parisuhteen tai ystävyyssuhteen päättyminen omasta tai tai toisen tahdosta, on sinulla täysi oikeus kaivata häntä, vaikka et häntä enää elämääsi halua. Mikään ei kuitenkaan poista niitä hyviä hetkiä ja aikoja, joita vietitte yhdessä❣️

Lisää voimakuvia löydät Instagramista @hidasta.

 

Oma rauha, rajat ja reviiri – Erityisherkille nämä ovat erityisen tärkeitä

Ne ominaisuudet ja tarpeet, joista tällä kertaa halusin kirjoittaa tulevat usein hyvin helposti väärin tulkituiksi. Herkän ihmisen tarve omaan aikaan ja rauhaan on yllättävän monelle vaikea käsittää. Etenkin nuorena koin olevani outolintu ja sain joskus varsin suoraa palautetta ”epäsosiaalisuudestani” ja pidättyväisyydestäni.

Tämä kirjoitus on ensisijaisesti tarkoitettu herkille introverteille ja erityisherkille, joille oma rauha ja omien rajojen sekä reviirin kunnioitus ovat tärkeitä asioita. Toivon, että kertomalla omista piirteistäni ja tarpeistani joku toinen kaltaiseni kokee helpotuksen tunnetta ja voi antaa itselleen synninpäästön. ”Ah, en olekaan outo ja ainoa, joka kokee näin!”

Jos tämä artikkeli herättää sinussa hämmennystä tai ärtymystä, se ei todennäköisesti ole sinua varten ja voit tyynesti ohittaa koko jutun. Tai halutessasi voit pohtia auttaisiko tämä sinua ymmärtämään jotakuta herkkää läheistäsi. Todettakoon, että olemme kaikki erilaisia ja meillä on erilaiset tarpeet.

Erityisherkille on tärkeää oppia suojaamaan itseään

Kolme äärimmäisen tärkeää asiaa elämässäni ovat oma rauha, oma reviiri ja rajat, joilla suojaan itseäni. Olen ollut syntymästä saakka hyvin herkkäaistinen, enkä ole aina osannut tehdä eroa omien tunteitteni ja toisten ihmisten tunteiden välillä. Olen ollut kuin pesusieni, joka on imenyt vaikutteita ympäristöstään.

Omista kasvuolosuhteistani johtuen opin pienestä saakka olemaan supertarkkaavainen ja kantamaan vastuuta isoista asioista. Halusin, että kaikilla on kaikki hyvin, ja kun ei ollut, kannoin huolta ja yritin ratkoa aikuisten ongelmia. Se oli ymmärrettävästi kovin raskasta ja traumaattistakin.

Aikuisena opettelin irti yliempaattisuudesta ja ylivastuullisuudesta, jotta minulle jäisi tilaa ja energiaa nauttia omasta elämästäni, sekä pysyä yhteydessä siihen, kuka minä olen ja mitä minä haluan. On helppoa unohtaa itsensä syöksymällä aina ratkomaan toisten ongelmia. Siksi nämä kolme asiaa ovat minulle tärkeitä: rauha, rajat ja reviiri. 

Oma rauha

Herkälle rauha on elämän eliksiiriä. Olemme rauhaa rakastavia olentoja. Sitä rauhaa on kuitenkin helppo järkyttää, jos herkkä ihminen on niin auki ja rajaton, että hän ottaa kaikkien muiden tarpeet, tunteet ja huolet kantaakseen.

Minusta tuli hyvin huolestunut jo pienenä. En saanut mielenrauhaa tai lehmän hermoja synnyinlahjana, vaan jotain ihan muuta. Minusta tuli erinomainen huolehtija, stressaaja, pelkääjä ja hermostuja. Mitä opin? Opin arvostamaan rauhallista ympäristöä ja mielenrauhaa yli kaiken. Ryhdyin vaalimaan noita asioita elämässäni. Opettelin meditoimaan, jotta voin palata rauhan tilaan riippumatta siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Helpointa rauhan kokeminen on luonnossa ja luonnon helmaan onkin päästävä säännöllisesti kaikkia ärsykkeitä pakoon tai olo käy levottomaksi. 

Rajat

Näin taaksepäin katsoen minulla ei tainnut olla juuri minkäänlaista käsitystä terveistä rajoista lapsena ja nuorena. Kun seurasin lähipiirissäni olevia aikuisia, näin kaksi ääripäätä: itsekeskeisyyden ja ylikiltteyden. Toisessa palveltiin eniten itseä ja toisessa kaikkia muita paitsi itseä.

Omaksuin enemmän kiltin roolin, vaikka aika ajoin osoitinkin rajusti mieltäni. Arvatenkin omien tarpeiden, tunteiden ja rajojen tunnistamisessa oli myöhemmin opettelua. Vasta täydellisessä uupumuksessa ja kehoni oireillessa aloin opetella ilmaisemaan omaa tahtoani. Tänä päivänä kuuntelen itseäni ja uskallan vetää rajoja vaikka joku niistä loukkaantuisikin. Tunnen sen epämiellyttävänä ahdistuksena kehossani, jos joku yrittää talloa rajojeni yli tai yritän suostutella itseni sellaiseen, mihin en oikeasti haluaisi myöntyä. Rajojen rikkominen tuntuu ihan fyysisesti pahalta.

Reviiri

Olen ihmetellyt toisinaan, mistä voimakas reviiritietoisuuteni kumpuaa. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä tarkempi olen henkilökohtaisesta reviiristäni. En kerta kaikkiaan pidä siitä, jos joku tunkee fyysisesti liian lähelle, tuppautuu seuraan kutsumatta tai muilla tavoin tungettelee.

Kaipaan ihmisiltä sosiaalista pelisilmää ja hienotunteisuutta. Kaikenlainen iholle tunkeminen ahdistaa. Jokainen yli-innokas kosija sai nuorena lähtöpassit, sillä minua piti lähestyä hienovaraisesti. Olen avoin, mutta samalla äärimmäisen yksityinen ihminen. Varjelen kotiani ja perhettäni ja olen hyvin tarkka siitä, keitä päästän lähipiiriini.

Joskus soimaan itseäni ja ajattelen, että olen kamalan epäsosiaalinen. Tiedän kuitenkin, että rakastan syvästi monia ihmisiä ja aidot, syvälliset kohtaamiset ovat elämäni suola. 

Jos olet herkkä, introvertti ja erakoitumiseen taipuvainen, älä hätäile. Meitä on monia. Nautimme parhaiten elämästä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä itsemme hyväksyen ja rajojamme kunnioittaen. Herkkä ihminen on mitä lojaalein ystävä, loistava kuuntelija, myötätuntoinen auttaja ja syvällinen keskustelukumppani, kun hän saa toteuttaa sosiaalisuuttaan itselleen sopivin tavoin. Herkän rinnassa sykkii yleensä lämmin sydän, joka toivoo kaikille hyvää.

Jos kaipaat elämääsi rauhaa, rajoja ja omaa tilaa, käytännön apua löydät Herkän voimakorteista. Kortteihin voit tutustua TÄÄLLÄ.

 

 

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image