Elämästä tulee raskasta, jos yrittää väkisin sopia muottiin: ”Mitä enemmän menestyin, sen tyhjemmäksi itseni tunsin”

Eve Heikkinen on liikunnanohjaaja sekä life coach -opiskelija Australiasta. Hänen intohimonsa on elää omannäköistä elämää ja inspiroida muita tekemään samoin. Sosiaalisen median kanavissaan Eve auttaa ihmisiä löytämään suunnan elämälleen. Hän uskoo, että elämä on seikkailu ja meidät on kutsuttu.

Istun kalliolla meren rannassa. Kuulen meren huminan ja tunnen tuulen virtaavan kehoni läpi. Aurinko lämmittää ihanasti kasvojani. Tunnen olevani vapaa, vapaa muiden mielipiteistä. Kasvoilleni leviää leveä hymy. Katson elämää taaksepäin ja tunnen kiitollisuutta.

Vielä jokin aika sitten elämäni oli rajoittunutta. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta tunsin olevani jossain pimeässä paikassa, mistä ei ollut ulospääsyä.

Minulla oli kerran ystävä, joka kulki matkassani ihan minne tahansa päätin mennä. Hän oli määräilevä, päättäväinen ja uskollinen kumppani. Hänen ansiostaan missasin monta tilaisuutta ja elin elämää, joka ei ollut minua varten. Tämä ystävä kertoi minulle, että muiden hyväksyntä on kaikki kaikessa. En tulisi selviämään, mikäli en tavoita hyväksytyksi tulemisen tunnetta.

Elämä tuntui raskaalta ja ajoittain synkältäkin. Yritin sopia muottiin, mutta en tuntenut itseäni samanlaiseksi kuin muut. Miksi en pysty nauttimaan asioista, mistä muut nauttivat? Miksi en vain voi olla samanlainen kuin muut? Alkoi tuntua siltä, että elämääni hallitsi jokin muu kuin minä itse.

Tämä tunnollinen ystäväni oli pelko siitä, mitä muut ajattelevat minusta. Palatakseni viisi vuotta ajassa taaksepäin, kisasin tuohon aikaan vielä fitneksessä. Heräsin aamulla ja katsoin peiliin. Peilistä näkyi riutunut keho ja ilmeettömät kasvot. Minulla oli kauhean kova nälkä ja olin todella väsynyt.

Pitkän diettaamisen jälkeen minusta oli jäljellä vain kuoret. Sisältä olin tyhjä, mutta ulkoisesti kaikki oli kiiltokuvamaisen hyvin. Sisälläni tiesin, että en ole onnellinen, mutta minun oli pakko voittaa, jotta voisin näyttää kaikille mihin minusta on. Neljä vuotta elämästäni meni tonnikalapurkkien, jatkuvan painon tarkkailun ja ylikunnon parissa. Olin onneton, mutta en uskaltanut lopettaa, koska pelkäsin, mitä muut siitä ajattelisivat. En halunnut olla luovuttaja, halusin olla hyväksytty.

Mieleni ei olisi luovuttanut, mutta kun terveyteni luovutti, heräsin siihen todellisuuteen, että olin elänyt elämääni saadakseni muiden hyväksynnän. Olin elänyt elämääni jollekin toiselle ja ajanut itseni burn outiin. Olin hukuttanut itseni. Muiden hyväksyntä oli tärkeämpää kuin mikään, jopa terveyteni.

Mitä enemmän menestyin, sen tyhjemmäksi itseni tunsin. Edes voitto ei tuonut sitä täyttymystä mitä etsin. Kultainen pokaali on kova hinta omasta terveydestä. Menneisyyteni sekä koulukiusaamistaustani takia olin ajautunut elämään elämää, mikä ei ollut minua varten. Tein asioita saadakseni sen mitä eniten janosin, muiden hyväksynnän. Jahtasin jotain, mikä loppujen lopuksi teki minusta onnettoman.

Burn outin jälkeen rupesin kuulemaan sisäisen ääneni ensimmäistä kertaa uudelleen. Aluksi oli vaikea kuulla sitä, olinhan hiljentänyt sen jo monta vuotta. Se kertoi minulle, mitä minun kuuluisi tehdä. Sisäisen äänen kuunteleminen oli ainut tie siihen, että rupesin elämään elämää taas itselleni.

Tunsin vahvasti sisälläni, että minun on lähdettävä. Lähdettävä kauas pois, missä voin aloittaa elämäni uudestaan. Elämän, missä muiden mielipiteillä ei ole enää merkitystä. Sillon syntyi ajatus ulkomaille muutosta. Minua pelotti. Päätökseni herätti myös keskustelua: ‘’Oletko hullu? Sullahan on jo kaikki?’’ ‘’Miksi lähtisit? Mieti nyt vielä?’’ ‘’Ei kannata lähteä. Oon kuullut kaikkia kauhukertomuksia.’’

Melkein uskoin muiden sanoja, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, en antanut sen vaikuttaa minuun. Elämäni oli siinä pisteessä, että minulla ei ollut enää mitään menetettävää. Päätin varata pelkän menolipun maailmalle. Illalla menin rantaan ja tuijotin lentokoneita pimeällä taivaalla. Itkin helpotuksesta. Minun ei tarvitse enää miellyttää muita, eikä minun tarvitse olla enää ankara itselleni.

Muiden mielipiteet eivät saaneet enää otetta minusta. Tunsin olevani vapaa. Olin valmis sanomaan hyvästit pitkäaikaiselle ystävälleni. Hänelle, joka teki elämästäni kärsimystä monta vuotta. Muiden mielipiteillä ei ollut enää arvoa. Oivalsin, että vain minä voin rakastaa itseni ehjäksi. En tarvitse muita tai muiden hyväksyntää ollakseni kokonainen ja rakastettu.

Maailma avautui edessäni kun rupesin tekemään valintoja pohjautuen omiin tunteisiini ja visiooni. Minulla oli tarpeeksi rohkeutta luottaa siihen, että valintani olivat oikeita. En tarvinnut enää muiden hyväksyviä sanoja. Luotin itseeni ja sisäiseen ääneeni.

Muutto toiseen maahan osoittautui oikeaksi, sillä perustin elämäni tänne. Viisi vuotta sitten en olisi ikinä voinut kuvitella, että elämäni tulisi olemaan joku päivä tällaistä, mitä se on nyt.

Ainoa tie onnellisuuteen on tehdä elämästä omannäköistä. Tehdä asioita, jotka tekevat sinut onnelliseksi. Olla se, mikä olet, piittaamatta siitä, mitä muut ajattelevat. Tässä maailmassa, missä voit olla mitä tahansa, valitse olla uniikki itsesi. Muista, että et tule olemaan jokaisen lempityyppi mutta se on ihan okei, koska tulet rakastamaan itseäsi enemmän, kun uskallat olla oma aito itsesi.

🎅 Kuuntele ILMAISEKSI 30 päivää äänikirjoja – tarjous koskee myös aiemmin Storytelia kokeilleita! ⭐️ Voimassa 31.12. saakka!
Tarjous vain tästä!
close-image