”Voin hyväksyä että minussa on vihaa, ja valita toimia viisaasti siitä huolimatta” – arvot tueksi eroprosessista eheytymiseen

Päivän kuuma uutinen: Vaikeiden tunteiden kohtaaminen on haastavaa. Samalla se on suuri lahja meille itsellemme, sillä elämänvoimamme ei valu vaikeiden tunteiden vastustamiseen ja välttämiseen.

Jo biologiamme on virittäytynyt välttämään ja vastustamaan vaikeita tunteita, mutta sillä seurauksella että tunteiden välttäminen itseasiassa tuo elämäämme enemmän kipua.

Ero voi olla ja on monelle yksi elämän isoimmista kriiseistä. Se ravisuttelee ainakin hetkellisesti useimmilla perus luottamuksen tunnetta ja nostaa esiin myös aiempia kiintymyssuhteisiin liittyviä käsittelemättömiä haavoja. Siksi tunteiden vyöry voi olla melkoinen.

Kivutonta eroprosessia ei olekaan, mutta sillä miten suostumme kohtaamaan ja käsittelemään eron (tai lopulta minkä tahansa muun elämänkriisin) herättämät tunteet on valtava merkitys tulevaisuutemme kannalta, puhumattakaan tästä hetkestä.

Kun suostut kohtaamaan varjoisat ja vaikeat tunteet, sinulle avautuu samalla portit syvempään merkityksellisyyteen.

Emme voi blokata vain vaikeita tunteita, vaan jos blokkaamme tunteita, se tapahtuu kummastakin päästä: haastavista että avaavista ja voimauttavista tunteista.

Ero prosessissa vaativien tunteiden keskellä, on viisasta tukeutua omiin arvoihin.

Riippumatta siitä, miltä tuntuu – miten valitsen toimia? Ja kenties vielä tarpeen sanoa, että et voi tuntea väärin.

Me emme valitse tunteitamme, mutta toimintamme voimme valita. Sekään ei ole tietenkään aina helppoa, mutta arvoistamme käsin toimiminen lisää aina tervettä itsekunnioitusta ja turvaa.

Omassa eroprosessissani vaikeimmat tunteet olivat itseasiassa ennen eroa. Olin pelännyt että ero olisi niin raastavaa ja vaikeaa, että erottuani tulin huomanneeksi sen, että pelko tuo enemmän kipua kuin se että pelot oikeasti tapahtuvat. Eroni oli toki täynnä surua, luopumista, pelkoa ja epävarmuutta. Mutta siellä oli myös paljon muuta. Helpotusta, kiitollisuutta, vapautuneisuutta, toivoa. Itse yllätyin positiivisten tunteiden määrästä – välillä piti oikein miettiä että saako erotessa tuntua myös hyvältä? Tulin huomanneeksi, että kun käyn läpi luopumista ja surua, ne todella vapauttavat tilaa myös toivolle, keveydelle ja elämään luottamukselle. Sain huomata vanhan viisauden todeksi: Vaikeiden tunteiden pelkääminen sattuu enemmän, kun tunteiden kohtaaminen. 

Vaikeiden tunteiden kohtaamisessa törmäämme usein kahteen haasteeseen, joko lähdemme purkamaan tunnetta toimintaan (esim. siivoaminen, urheilu, mikä hyvänsä) tai lähdemme veivaamaan tunnetta ajatuksen tasolla mielessämme (toisella nimellä ylianalysointi). Kumpikaan näistä tavoista ei valitettavasti kovin hyvin toimi pitkäkestoisesti.

Tunteen kohtaaminen ja sen salliminen myötätuntoisesti on taito, jota harvalle meistä on opetettu ja harva meistä sitä on harjoitellut.

Hyvä uutinen on se, että näitä taitoja voi harjoitella ja oppia. 

Mitä arvoja sinulla on?

Voitko hyväksyä tunteesi ja valita toimia arvojesi mukaan?

Katso myös alla oleva video jossa puhun Marika Rosenborgin kanssa Eroprosessista ja tunteista.

 

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image