10 syytä siihen, miksi on ihanaa olla elossa juuri nyt!

1. Yhdenkään ihmisen tulevaisuudessa ei ole tahran tahraa.

Voit omata vaikka minkälaisen historian ja mokaamislistasi voi olla kilometrin pituinen, mutta siitä huolimatta tulevaisuutesi on avoin, eikä siinä toistaiseksi ole ainoatakaan tahraa. Toki joudumme kukin kantamaan vastuun omista valinnoistamme ja ne osaltaan asettavat raameja. Tulevaisuus on silti kuin puhdas kangas, joka kaipaa väritetyksi tulemista. Katso minkälaisia värejä sinulla on ja ala maalaamaan. Värien määrät lisääntyvät kyllä, kunhan et käytä pelkkää mustaa ja valkoista.

 

2. Jos ylipäätään luet tätä, sinulla on todennäköisesti asiat melko hyvin.

Se, että olet päätynyt tämän tekstin pariin on vaatinut sen, että moni muu asia elämässäsi on mallillaan. Osaat esimerkiksi lukea ja sinulla on toimiva nettiyhteys. Mitä todennäköisimmin olet myös ratkaissut asumiseen ja syömiseen liittyviä ydinkysymyksiä siinä määrin, että sinulla on aikaa lukemiselle. Väitän myös, että tämän artikkelin lukeminen kertoo osaltaan sinusta. Sisäistät hyvinvointisi merkityksen ja altistut sitä tukevalle tiedolle ja kokemukselle. Sinulla on tarpeeksi voimavaroja, että voit kiinnostua omasta hyvinvoinnistasi.

 

3. Loppupeleissä on varsin vähän syitä pelätä

Älä pelkää, kuolet kyllä, samoin läheisesi. Kaikki me kohtaamme viikatemiehen jossain vaiheessa. Se on vääjäämätöntä. Siispä sitä on turha pelätä, ennemmin hyväksyä, sillä toistaiseksi olemme elossa. En usko ihmisten lähtökohtaisesti pitävän pelkäämisestä, jonka vuoksi on hämmentävää, kuinka kollektiivisesti sitä silti harjoitamme. Uutisia kantautuu niin läheltä kuin kaukaa: jossain on aina jotain mihin tulisi kiinnittää huomiota ja mitä tulisi varoa. Samalla kun katson ulos, aurinko nousee tänäkin aamuna ja hengitykseni kulkee juuri niin syvään kuin annan sen kulkea. Minulla on mahdollisuus ilmaista itseäni ja kahvinkeittimessä on aamukahvi ladattuna. Kuolen ennemmin tai myöhemmin, joten tänään on hyvä päivä elää ja rakastaa.

 

4. Sinulla on mahdollisuus valita

Ei ole olemassa oikeita tai vääriä valintoja, on vain valintoja. Ne määrittävät lähtökohtaisesti suunnan, eivät lopputulemaa. Sattuman merkitys on elämässä niin suuri, ettei sinulla ole minkäänlaisia takeita siitä, että joku toinen päätös olisi vienyt sinut johonkin tiettyyn lopputulemaan. Sinulla on lukemattomia asioita, joita voit valita päivittäin. Se on ihana vapaus!

 

5. Elämässämme on musiikkia

Nyt en tarkoita pelkästään Spotifyta, joka sekin mahdollistaa, että voin kuunnella likimain mitä tahansa haluamaani musiikkia koska vain. Rytmi kuohuu veressä, sen voi kuulla niin luonnossa kuin kaupungissa. Askeleiden äänet, puiden humina, liikennevalojen raksutus, ihmisten hälinä, veden solina. Ympäröivä maailma on kuin sinfonia, altistu kuulemaan sen sävyjä.

 

6. Sinulla on aistit joilla fiilistellä

Tuoreen korvapuustin tuoksu, aamukahvin puraisu, vesiputouksen pauhu, paahtavan oranssi auringonlasku, pehmeä tyyny vasten poskea. Päivät täyttyvät aistielämyksistä, joihin useimmilla meistä on täydet oikeudet. Aistit tuottavat osaltaan mielihyvähormoneja, joten niitä kannattaa helliä tietoisesti aina kun mahdollista.

 

7. Rakkautta on kaikkialla, ihmiset auttavat toinen toisiaan.

Monet korostavat erillisyyttä ja vastakkainasettelua. Samaan aikaan ympäristö tuntuu silti yhtenäisemmältä kuin aikoihin. Euroopan valtiot lähestyvät toinen toisiaan, yksittäiset ihmiset kerääntyvät joukoiksi pystyäkseen laajempaan hyvään. Ihmiset lähestyvät toisiaan ja ottavat osaa talkoisiin. Mediassa ruoditaan sitä erästä kertaa, kun apua tarvinnut ihminen ei sitä saanut, ei niitä yhdeksää, jolloin hän sitä sai. Me toden teolla välitämme toinen toisistamme.

 

8. Takapihallasi on metsä

Mitä ilmeisimmin sinulla on, jos ei päivittäin, niin viikoittain mahdollisuus laskeutua luonnon helmaan. Kotimaamme on vuorattu metsillä, jokainen löytää sinne tien. On tutkittu, että metsässä käyskentely lisää levollisuutta ja sen myötä hyvinvointia. Hauskaa, että vaikutus on likimain sama riippumatta siitä, uskooko henkilö näihin vaikutuksiin itse. Halaa siis puuta, usko pois, se halaa sinua takaisin.

 

9. Valon määrä lisääntyy

Suomessa ei toden totta herätä läpi vuoden valoon, mutta nyt herätään. Kevätaurinko muistuttaa elämän voimallisuudesta ja tuo päiviin uudenlaista energiaa. Se saa ihon tuottamaan D-vitamiinia, jonka vaikutukset hyvinvointiin ovat moninaiset. Paistattele siis antaumuksella. Valo saa elämän tuntumaan paremmalta.

 

10. Elämän tarkoitus on sinun päätettävissäsi.

Tiettävästi yksikään ihminen ei ole tähän päivään mennessä ratkaissut elämän tarkoitusta aukottomasti, joten on hyvin epätodennäköistä, että sinä tulet sen tekemään. Hanki siis itsellesi jokseenkin kunnollinen moraali ja pyri edes välttävästi elämään sen mukaisesti. Valitse itse, mikä on elämäsi tarkoitus ja pyri elämään sitä todeksi jo tänään. Luulen, ettei oleellista ole se mikä on totta, vaan ennemmin, millä on sinulle merkitystä.


Kurkkaa uutuuskirja:

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image