Sanna Wikström lukeutuu Suomen suosituimpiin hyvinvointikirjailijoihin. Elämä ensin on hänen riipaiseva, elämänmakuinen ja taidokas esikoisromaaninsa. Kirjassa Astrid Lindgrenin sadusta tutut Peppi, Tommi ja Annika ovatkin nelikymppisiä nykykaupunkilaisia. Heidän elämänsä muuttuu rykäyksellä, kun Annika saa samalla lääkärikäynnillä tietää sairastavansa syöpää ja odottavansa lasta.
Nelikymppisten Pepin, Annikan ja Tommin elämä pyörähtää ympäri, kun menestynyt juristi, työnarkomaani ja ikisinkku Annika saa samalla lääkärikäynnillä tietää sairastavansa rintasyöpää ja odottavansa lasta. Annika haluaa kuolla ”oikein” ja ryhtyy valmistautumaan kuolemaansa pedanttiin tyyliinsä, kirjoittamaan elämänohjekirjeitä syntymättömälle lapselleen ja värväämään lapsuuden hylkäämiskokemuksesta toipuvasta, sosiaalisesti kömpelöstä Pepistä äitiä.
Kun Annika alkaa etsiä lapselle sopivaa isää Pepin rinnalle treffipalvelusta, mikään ei tunnu menevän suunnitelmien mukaan.
Elämä ensin on taidokas yhdistelmä sairastumisen ja kuoleman kaltaisten vakavien aiheiden käsittelemistä sekä kevyttä ja kuplivaa, suupielet hymyyn nostavaa ihmissuhdekuvailua.
Annikan syntymättömälle lapselleen kirjoittamien kirjeiden kautta teos inspiroi lukijaa pohtimaan elämän ainutlaatuisuutta ja omia arvoja. Se avaa täysin uuden elämäntaidollisten romaanien genren, jossa koskettavan tarinan välityksellä lukijalle avautuu uusia näkökulmia sairastumiseen, ystävyyteen ja elämään.
Sanna Wikström on suomen kielen maisteri ja suositun Hidasta elämää -median perustaja, joka on kirjoittanut 10 tietokirjaa. Kirjoja on myyty yli 70 000 kappaletta. Elämä ensin on hänen esikoisromaaninsa. Wikström itse on menettänyt parhaan ystävänsä syövälle, tukenut lapsensa isää syöpäprosessissa ja jännittänyt ystävänsä syöpähoitojen tehoamista kirjan kirjoittamisen aikaan.
Kirja on saatavilla e-kirjana, äänikirjana ja painettuna.
Itken ilosta, surusta, myötätunnosta. Nauran ilosta, surusta, myötätunnosta. Pohdin ja vatvon asioita iloisena, surullisena ja myötätunnosta muita kohtaan. Olen herkkä tuntemaan ja aistimaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän, että kaikki eivät todella reagoi samoin kuin minä. Mutta onneksi tiedän, että ruudun toisella puolella on myös tyyppejä, jotka todellakin tietävät, mistä puhun.
Herkkyys on kokonaisvaltainen ominaisuus, jota ei kytketä pois päältä tuosta vain. Se, että yhteiskuntamme on edelleen vahvasti rakentunut kovien arvojen ympärille, voi toisinaan tuntua tuskaiselta ihmiselle, jolle kaikenlainen kovuus on vastoin omaa persoonallisuutta ja arvoja. Herkkä yrittää sopeutua malliin, jossa ei saakaan välttämättä tuntea ja kokea asioita niin voimakkaasti kuin luontevasti tuntee. Herkkä yrittää sopeutua johonkin, joka tuntuu väärältä. Ymmärrettävästi se voi aiheuttaa ahdistusta ja itsesyytöksiä.
Olen usein pohtinut, voinko herkkänä sopeutua näiden kovien arvojen keskelle. Toisinaan tuntuu, että se on mahdotonta, mutta onneksi asiaa voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta: Mitä uutta voin herkkyydelläni tuoda lisää näiden kovien arvojen keskelle?
Herkkyyttä tarvitaan kaikkialla
Tietynlainen jämäkkyys ja tunteiden syrjään jättäminen on tarpeellista esimerkiksi päätöksenteossa ja kovan paineen alla. Jos arki kuitenkin koostuu suurilta osin tilanteista, joissa tunteet eivät ole sallittuja tai mahdollisia, voi kuormitus kasvaa liian suureksi. Koen, että herkkyyttä tarvitaan kaikkialla, sopivissa määrin. Herkkyyden hyväksyminen ei tarkoita, että herkkää on kohdeltava silkkihansikkain. Herkkyyden hyväksyminen ei myöskään tarkoita, että jokaiseen asiaan tulisi tarttua tästä näkökulmasta. Herkkyyden hyväksyminen tarkoittaa, että annetaan jokaiselle tilaa tuntea ja kokea tilanteet omalla tavallaan.
Tunnetaidot ovat tarpeellisia kaikilla elämän osa-alueilla, kaikissa ystävyyssuhteissa ja työsuhteissa. Se, että tunteita tunnistetaan sekä osataan myös nimetä ja tuoda keskusteluun, on joskus yllättävän vaikeaa. Olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa vaikeista tunteista puhuttuani tunnettani ei ole osattu ottaa vastaan. Koen, että en ole tullut ymmärretyksi tai asiani on ollut turha ja se on ohitettu nopeasti. Tunteellisuus, herkkyys, on ikään kuin tehnyt minut tilanteessa heikomman. Parempi siis olla puhumatta vaikeista tunteista, moni ajattelisi.
Kun herkkyyden kanssa oppii elämään, voi siitä heikkouden sijaan tulla valtava voimavara. Kun omia tunteita käsittelee rakentavasti ja avoimesti, voi huomata, että lopulta muiden reaktiot ja mielipiteet eivät enää saakaan niin paljon painoarvoa kuin ennen. Ehkä jopa huomaat, että ympärilläsi herkkyys aletaan nähdä eri tavoin kuin ennen — myös joku toinen voi saada herkkyydestäsi voimaa. Herkkyyden ja avoimuuden edistämisestä voikin häpeän sijaan tulla yksi elämän tärkeimmistä eteenpäin vievistä voimista.
Herkkyyden valjastaminen voimavaraksi on toisinaan haastavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Kun antaa omalle herkkyydelle tilaa, myös elämä ympärillä antaa sille tilaa. Jos piilotamme herkkyyden itseltämme vähättelemällä tunteitamme, ei ympäristökään voi nähdä herkkyyttämme vahvuutena.
Kaikessa kuormittavuudessaan koen olevani todella onnekas, että saan olla herkkä. Saan kokea tunteiden kaikki ääripäät, ja tavallinen ei olekaan niin tavallista. En ikinä antaisi herkkyyttäni pois, toivottvasti et sinäkään.<3
Mietityttääkö työelämään paluu äitiysloman jälkeen?
Onko omat vahvuudet ja osaaminen hakusassa?
Ammatillinen itsetunto ja identiteetti kadoksissa?
Ei hätää, sillä olet hankkinut valtavan määrän piilo-osaamista ja vahvuuksia pitäessäsi hengissä pikkumuruja siellä kotona. Ne pienet rakkauspakkaukset osaavat ottaa sinusta kaikki mehut irti, ja samassa silmänräpäyksessä täyttää rakkausvarastosi yhdellä katseella.
He osaavat sanoa juuri ne sanat, joilla saat pahimmat syyllisyydentunteet aikaan ja seuraavaksi ihmettelet, mistä raivon tunne kumpuaa itsessä, kun muutoin osaat hallita tunteitasi liiankin hyvin. Ihmeellisiä otuksia nuo lapset.
Tittelisi: MOM = Master Of Multitasking
Pinnan alla olet kuitenkin koko ajan hankkinut vahvuuksia ja osaamista, mitä työnantajat todella arvostavat. Sinun pitää vain sanoittaa se, olla ylpeä siitä ja myydä se työhaastatteluissa vahvana valttikorttina – tehtävään kuin tehtävään!
20 parasta vahvuutta ja osaamista
Valitse kuhunkin hakemaasi työtehtävään parhaiten soveltuvat osat ja kerro ne ylpeänä työhaastattelussa!
1. Priorisointikykysi on huipussaan. Kun monta asiaa palaa kirjaimellisesti pohjaan samaan aikaan, osaat tehdä olennaisen.
2. Motivointikyky. Kykenet saamaan tyypit toimimaan, vaikkei ketään isosti kiinnostaisi.
3. Moniajo alias multitasking hoituu helposti. Pystyt tekemään uskomattoman paljon asioita kerrallaan siten, että kaikki tulee hoidettua.
4. Rutiinien sietokykysi on huipussaan. Pystyt tehdä saman asian kymmeniä kertoja tunnissa, joskus minuutissa, kyllästymättä kovin paljoa. Olet hyväksynyt sen osaksi työnkuvaa.
5. Luovuutesi on ihmeellistä: pystyt keksimään haastavissa tilanteissa uusia ideoita nopeasti, esimerkiksi lauluja, loruja, ilmeitä, ääniä, liikkeitä, joita et tiennyt osaavasi ja joilla saat vastapuolen tekemään yhteistyötä kanssasi.
6. Johtajuutesi on vahvaa. On ollut pakko ottaa tilanteet haltuun, vaikka olisi helpompaa antaa periksi.
7. Osaat elää hetkessä ja olla läsnä. Lasten jatkuva läsnäolon vaatimus saa sinut unohtamaan kaiken muun siksi aikaa, kun he ovat ”vaativassa” iässä. Eli noin 40-vuotiaaksi asti.
8. Nopeutesi yllättää itsesikin, jopa yli sen, mitä tiesit olevan mahdollista suorituskyvyllesi. Reagointikykysi on huipussaan, jos hätätilanne iskee, vaikka olisit umpiväsynyt.
9. Tehokas ajanhallinta. Osaat suunnitella viikkoaikataulusi. Osaat tehdä realistisia aikatauluja, koska olet oivaltanut, että kaiken tekemiseen menee aina enemmän aikaa, mitä alun perin ajattelee.
10. Kiitollisuus: Olet nyt tehnyt rankinta työtä, mitä kukaan voi tehdä. Kaikki tulevat työtehtävät tuntuvat helpommalta kuin lasten leikki.
11. Sitoutumiskyky: Olet antanut kaikkesi viimeisimpään työtehtävääsi 24/7 ilman palkkaa, ilman välitäntä kiitosta.
12. Tiedonhakutaidot: Osaat hankkia tietoa eri lähteistä, vertailla sitä ja hyödyntää sitä arjen eri tilanteissa.
13. Päätösten teko silloin, kun erilaista faktaa on tarjolla, mutta silti täytyy tehdä omiin periaatteisiin sopiva päätös.
14. Positiivisuus ja kannustavuus: Osaat olla positiivinen, aina rankakin päivän jälkeen tulee uusi päivä ja uudet seikkailut. Olet kannustava työkaveri: lapsiarjessa tauoton kehu, kannustus ja kiitos ovat osa dna:tasi nykyään.
15. Vastuunkanto. Pystyt hoitamaan erittäin vastuullisia tehtäviä. Olethan pitänyt ihmistä elossa ja kyennyt ruokkimaan häntä pelkän kehosi voimalla.
16. Monipuolinen osaamisportfolio: olet ollut äitinä henkivartija, kokki, erotuomari, opettaja, neuvottelija, päivystäjä, hoitaja, psykologi, autonkuljettaja ja paljon muuta.
17. Itseluottamus ja intuition äänen kuuntelu: Ensimmäisen lapsen kohdalla osasit hoitaa kaiken, vaikka sinulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta.
18. Pystyt hallitsemaan ja säätelemään tunteitasi. Onhan sinut viety niissä äärimmilleen etkä ole aina voinut heittäytyä raivoamaan, kun mieli on tehnyt.
20. Siedät epävarmuutta ja jatkuvia muutoksia. Sitähän se lasten kanssa eläminen on koko ajan.
Usko itseesi, niin sinuun uskotaan.
Tottakai kaikki samat pätevät myös iseihin, jotka ovat ottaneet kokonaisvastuuta lasten arjesta. Juttu on suunnattu äitienpäivän kunniaksi tällä kertaa äideille, upeille voimanaisille, jotka kannattelevat niin monen perheen arkea. Jopa yksin. Iso hatunnosto, halaus ja miljoonasti voimia sinulle äiti-ihminen vaativaan, mutta ah niin antoisaan tehtävääsi!
Mene ylpeänä kohti seuraavaa unelmatyötäsi pienen äitiys”loman” jälkeen. Ja muista, että olet joka päivä ansainnut kaiken mahdollisen hemmottelun ja hyvän työrupeamasi jälkeen!
Vertaisesi ja liittolaisesi omannäköisen työelämän luomisessa,
Riikka
Kirjoittaja Annukka Vauhkonen on erityisherkkä ja toipuva ylisuorittaja, joka kulkee kohti lempeämpää ja omannäköisempää elämää. Annukka kirjoittaa ja runoilee matkastaan Lempeämpi minä -blogissa sekä Instagramissa @lempeampimina. Hän on myös tuleva hsp-kokemusasiantuntija ja lempeän läsnäolon joogaopettaja.
Monet herkät kompensoivat erilaisuuttaan ryhtymällä supernaisiksi ja -miehiksi. Mutta täyttäessään näitä superyksilön saappaita, rajat unohtuvat ja herkkä toimii usein itseään vastaan sekä vaarantaa terveytensä. Yritin itsekin elää ”supernaisena” aivan liian pitkään.
Lopulta jatkuva suorittaminen, kasaantuva työkuorma ja -vastuut hivuttautuivat liian raskaaksi taakaksi kantaa. Supernaisen saappaat alkoivat hiertää – ja pahasti.
Varo uupumisen kierrettä
Herkän jaksaminen on usein haaste nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä. Töissä vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat hyviä piirteitä, mutta liiallisena ne muodostavat riskin ylikuormitukselle.
Olen tottunut tekemään paljon töitä, venymään ja kestämään paineita, mutta herkkänä olen altistunut helposti myös väsymiselle.
Normiherkkä ihminen sietänee paremmin työpaikan ongelmia, kuten huonoa johtamista, ihmissuhdekiemuroita tai huonoa energiaa, mutta herkkä oireilee epäkohdille nopeasti. Myös työpäivän monet sosiaaliset kohtaamiset, tehtävien hektisyys ja intensiivinen työskentely ovat usein kuormittavia.
Palautuminenkaan ei tapahdu hetkessä, joten herkkä ajautuu helposti uupumisen kierteeseen – etenkin, jos muu elämä ei ole tasapainossa eikä levolle ole varattu tarpeeksi aikaa.
Arvosta itseäsi keventämällä kuormitusta
Uupumisen myötä ymmärsin, miten vähän olin arvostanut omaa herkkyyttäni, ja kuinka ratkaisevaa ärsykekuorman säätely ja sopivan vireystason ylläpitäminen onkaan.
En ollut kuunnellut kehoani, vaan olin antanut ulkoisten tekijöiden kuten työn, ulkonäön ja yhteiskunnan normien ohjailla elämääni. Paljon olennaisempaa olisi tutustua huolella omaan yksilölliseen herkkyyteen sekä pitää huolta kehon ja mielen välisestä yhteydestä.
Olenkin opetellut lempeämpää suhtautumista itseeni ja elämääni. Olen myös tarkempi siitä, että työ- ja elinympäristöni ovat suotuisampia herkkyydelleni. Tarkastelen kotiani, työtäni, harrastuksiani ja ihmissuhteitani siitä näkökulmasta, tukevatko ne hyvinvointiani. Lisäävätkö ne merkityksellisyyttä elämääni ja tarjoavatko ne tarpeeksi aikaa rauhoittumiselle?
Aina elämää ei toki voi hallita eikä kaikkeen pysty vaikuttamaan, mutta silti voi opetella joitakin arkea helpottavia tapoja, joilla keventää kuormitusta. Helpotan omaa ylivirittyneisyyttäni kirjoittamisella, joogalla, luonnossa liikkumisella ja uimalla meressä.
Lisäksi pyrin muokkaan arkeani sellaiseksi, että herkkyyteni ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa. Opintovapaalle jääminen ja muutto saaristoon ovat olleet isoimmat konkreettiset muutokset omalla polullani, mutta pienemmilläkin askelilla pystyy suuntaa muuttamaan. Olen myös antanut itselleni luvan olla keskeneräinen.
Itsensä puolella lempeästi oleminen on jatkuvaa harjoittelua, mutta matkan varrella sitä oppii elämään entistä enemmän omannäköistä elämää.
Herkkä – näin suojaudut uupumukselta:
1. Ole itsesi puolella ja puhu itsellesi lempeämmin. Ole itse itsesi paras ystävä.
2. Arvosta ja kuuntele itseäsi. Suorittamisen sijaan kuuntele kehosi viestejä: älä vaadi itseltäsi liikoja, vaan anna itsellesi välillä lupa vain olla ja huolehdi riittävästä levosta.
3. Rakenna rohkeasti omannäköistäsi arkea ja tee siitä merkityksellisempää. Huolehdi omasta ajastasi ja kuuntele sisäistä ääntäsi.
4. Ota herkkyytesi huomioon pienissä ja suurissa arjen valinnoissasi. Huolehdi rajoistasi.
5. Pysähdy päivittäin kiitollisuuden ja läsnäolon äärelle.
Maailma todellakin tarvitsee hyvä sydämisiä ihmisiä, maailma todellakin tarvitsee ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta. Läheisriippuvia taipumuksia omaava ihminen onkin usein hyvin empaattinen ja haluaa vilpittömästi auttaa, mutta usein siinä on kyse muustakin, kuten myös jouduin itse itsessänni huomaamaan ja kohtaamaan sen, että auttamiseni ei ollut suinkaan niin pyyteetöntä kuin olin itsellenikin uskotellut.
Läheisriippuvan auttamisella tai yrityksillä muuttaa toista on usein alitajuinen pyrkimys:
Autan/Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA minulla olisi parempi olo – jotta sinä voisit olla minulle turva
Autan/ Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA en huomaisi omia haavojani, avuttomuuttani tai käsittelemättömiä asioitani
Autan/Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA viimein näkisit arvoni ja ymmärtäisit miten paljon tarvitset minua.
Läheisriippuvaisen auttaminen tai yritys saada toinen ottamaan vastuu sisältää myös pettymyksen ja epäterveen uhrautumisen siemenen – sillä läheisriippuvaisuuteen taipuvainen on itse niin kiinnittynyt siihen, että toisen täytyy muuttua. Olen naamioinut tämän itselleni rakkaudeksi, mutta vasta paljon myöhemmin olen huomannut että olin enemmänkin pakkomielteinen kuin rakastava. Mistä minä todella tiesin, mikä on kenellekin rakkautta?
Jos me estelemme kaikin keinoin toista putoamasta pohjaan, emmekö tavallaan jopa ole toisen eheytymisen tiellä? Sillä hyvin usein ellei jopa aina, ihmisen on koettava ihan itse oma pohjakosketusensa seurauksineen, ennen kuin hän on aidosti valmis ottamaan vastuun ITSEÄÄN varten.
Läheisriiippuvan auttaminen on siis helposti liian kiinnittynyttä lopputulokseen, hän on itse usein niin kiinnittynyt omaan näkemykseensä miten toisen vaan pitäisi muuttua, että yritys auttaa onkin joskus jopa enemmän läheisriippuvaa itseään varten, kuin toista. Jos kokee pakottavaa tarvetta neuvoa ja ohjeistaa ja sitten loukkaantuu jos toinen ei kuulekaan omia hienoja viisauksia – on kyseessä luultavasti enemmän läheisriippuvan auttamishalu. Joka on toki täysin ymmärrettävä, tottakai me haluamme että meille rakkaat ihmiset voivat hyvin! Tottakai me haluamme itse turvaa, läheisyyttä ja inhimillisten kiintymystarpeidemme täyttyvän. Mutta se ei vaan näyttäisi toimivan näin.
Sen sijaan, että yrittää kantaa toisen muuttumisesta ylivastuuta, onkin tärkeää päästä kosketuksiin omien syvempien tunteiden kanssa – mitä oikeastaan tunnen ja tarvitsen tämän kaiken takana? Voinko ilmaista haavoittuvaisia tunteitani ja tarpeitani ja myös vakavasti pysähtyä inhimillisten rajojeni äärelle?
Syvä myötätuntoni sinulle, joka mahdollisesti kamppailet sen hädän, turvattomuuden ja pelon kanssa mitä läheisriippuvuuden taustalla on. Toivon, että sen sijaan että keskität kaiken voimasi toisen muuttamiseen, että antaisit apua ja myötätuntoa itsellesi. Uskalla pysähtyä itsesi äärelle. Sinullakin on lupa tuntea ja tarvita.
Läheisriippuvaan auttamiseen usein kuuluu:
Tarve olla tarvittu
Pakonomainen tarve auttaa/muuttaa toista ja vaikeus olla puuttumatta
Loukkaantuminen ja pettymys jos toinen ei toimikaan kuten toivoin
Rajattomuus
Yliymmärtämisen ja uhriutumisen vaihtelu (Eikö se tajua miten paljon tein hänen eteensä?)
Vastineen tai kiitoksen odottaminen
Autenttiseen auttamiseen usein kuuluu:
Ymmärrys ja hyväksyntä, että emme voi muuttaa toista – voimme olla tukena
Myös sen hyväksyminen jos toinen ei halua apua/ sellaista apua mitä tarjoamme
Omista rajoista huolehtiminen, en auta itseni kustannuksella
Kykyneväisyys vastavuoroisuuteen: Kykenee olla itsekin vastaanottavana osapuolena
Ymmärrys, että joskus suurinta auttamista on se että auttaa ensin itseään
Kyvykkyys olla kosketuksissa omaan terveeseen rajallisuuteen ja myös inhimilliseen avuttomuuteen: Emme voi muuttaa toisia mutta voimme olla kosketuksissa omiin tunteisiin siitä mitä tilanne herättää
Oman toimijuuden ja oman elämän säilyttäminen
Aina ei ole helppoa tunnistaa onko kyse läheisriippuvuudesta vai aidosta auttamisesta. Voit käyttää alla olevia kysymyksiä itsereflektion tukena.
Muutama kysymys itsereflektion tueksi
Tunnenko pakonoomaista tarvetta auttaa? Mitä pelkään että tapahtuu, jos en auta?
Miten huomioin omia tarpeitani?
Onko tämä auttamista vai mahdollistamista?
Autanko tavoilla, jotka vievät minua kauemmas itsestäni ja läheisistäni?
Annanko mielipiteitä ja neuvoja pyytämättäkin?
Syyllistynkö helposti jos en auta?
Olenko kysynyt haluaako toinen apua taikka sellaista apua mitä tarjoan?
Ovatko ihmissuhteeni tasavertaisia vai olenko itse se joka aina antaa, mutta ei vastaanota?
Erityisherkkä huomaa ja havaitsee usein pienimmätkin nyanssit sekä asioissa, tapahtumissa että ihmisissä. Värit, ilmeet, äänenpainot, asetelmat. Koska erityisherkkä myös kokee voimakkaita tunteita, hän (eli minä ja sinä, vai mitä?) saattaa nähdä pienenkin asian hyvin merkityksellisenä. Pieni asia saattaa myös kuormittaa erityisherkkää, tai saada liian suuret mittasuhteet.
Erityisherkkä ja suolakurkkuhaarukka
Olen itse saanut itseni kiinni erimerkiksi siitä, miten mieheni tapa jättää suolakurkkuhaarukka pöydälle on tuntunut minusta suoralta viestiltä: ”En arvosta sinua. Jätän tämän mihin lystään.” Tosiasiassa mieheni on ajatellut: ”Mahtavaa, suolakurkkuleipä, haluan päästä heti maistamaan!” ja jättänyt haarukan huolettomasti pöydälle.
Mielestäni suolavettä valuttava haarukka olisi pitänyt siivota pois ennen syömistä. Tuon tyyppisenä hetkenä koen olevani vaativa, sillä eihän minulla oikeasti ole syytä (tai oikeutta) puuttua siihen, missä järjestyksessä toiset iltapala-asiansa hoitavat. Sorrun tällaiseen ajoittain vieläkin, ja aina samassa tilanteessa: silloin, kun en ole saanut elämässäni tarpeeksi omaa tilaa.
Kun minulla on omaa aikaa, jolloin saan palautua, kävellä rauhassa, laulaa ja soittaa kitaraa sekä venytellä, en ole niin säpsy pienille asioille. Toisten ihmisten tekemiset tuntuvat enemmän erillisiltä omista asioistani. Asiat, jotka tuovat mielestäni epäharmoniaa kotiin tai sanat, jotka tuntuvat vaativan liian paljon, saavat silloin olla ja ilmetä.
Pystyn jopa nauttimaan ylimääräisestä säädöstä tai metelistä silloin, kun ne eivät enää muistuta minua oman tilan tarpeesta. Jokainen ylimääräinen haarukka ei tunnu pienentävän reviiriäni, kun minulla on sisäinen tasapaino. Minua ei haittaa, vaikka toiset valtaisivat kodissa tilaa, sillä en kaipaa kotiin niin paljon harmoniaa saatuani kokea sitä omalla ajallani – sisälläni.
En syytä itseäni, vaan otan lempeästi vastaan viestin siitä, että kaipaan omaa tilaa.
Hienovireisyyden siunaus
Aina pienten asioiden tarkassa havainnoinnissa ei ole kyse vaativuudesta, tai siitä että asioiden pitäisi olla tietyllä tavalla. Joku saattaa pyöräyttää silmiään sille, että asettelen hutaistusti pöydälle laitetun kukkamaljakon kauniisti, ja suoristan taittuneen neilikan takaisin kimpun keskelle.
Minulle tässä on kuitenkin kyse asioiden arvostamisesta ja siitä, että minä todella näen ne. En halua sivuuttaa maljakkoa, vaan haluan nostaa sen kauneuden esiin. Tiedät varmaan hyvin, mitä tarkoitan. Miten pienillä asioilla voitkaan lisätä ympärilläsi oleviin asioihin kauneutta, ja miten paljon iloa se voikaan sinulle tuoda!
Onko tämä ylitarkkuus neuroottista? Sen paljastaa aikomus toiminnan takana. Kukaan ei syytä luostaria rituaalinomaisesti lakaisevaa munkkia neuroottiseksi, silä häntä ei aja pakonomainen tarve siivota. Hänelle siivoaminen on pyhittämistä, tapa kohdata elämän vaatimaton hetki kunnioittavasti.
Neuroottista tekoa ajaa ahdistus, elämää arvostavaa taas ilo. Ehkä erityisherkän kyky nähdä pienet asiat sykähdyttävinä sisältää munkin pitkälle kultivoiman kyvyn nähdä elämän ihmeellisyys.
Olin pitkään tiennyt mitä haluan elämältä, kulkenut polkuani määrätietoisesti ja muista välittämättä, varmana. Kunnes kuin salama kirkkaalta taivaalta aloin kyseenalaistamaan valintojani ja unelmiani. Mikään ei tuntunut enää hyvältä vaihtoehdolta. Tunsin olevani pahemman kerran eksyksissä.
Tuntui etten saa otetta ajatuksistani. Toisena hetkenä halusin toista ja toisena toista. Jokin asia tuntui hetkellisesti hyvältä vaihtoehdolta, mutta seuraavana aamuna taas vieraalta ja kaukaiselta. Tuntui, että sisälläni oleva kompassi olisi villiintynyt ja pyöri nyt vimmatusti pystymättä pysähtymään. Tunne oli minulle outo. En ollut koskaan kokenut olevani näin eksyksissä. Halusin takaisin vanhalle polulle ja ennen kaikkea sen varmuuden, jota olin tuntenut. Suorastaan ärsytti olla sellaisessa ajatusten ristiaallokossa.
Tunsin, että kaikki vaihtoehdot olivat ihan hyviä, mutta ei kuitenkaan niin hyviä, että niitä kohti haluaisin lähteä. Jossain sisimmässäni tunsin kuitenkin, että jotain parempaa on vielä tulossa, mutta minun täytyisi malttaa vain odottaa. Tietämättömyys raasti, se ei ollut minun tapaista ja halusin äkkiä pois tuosta oudosta olosta. Pohdin paljon sitä, miten pääsisin takaisin hyvään ja varmaan oloon. En keksinyt millään ratkaisua, kunnes muutama viikko sitten muistin työkaverini sanat ja sanoin ne itselleni puoli vahingossa ”nyt on näin”. Nyt on näin, olen eksyksissä ja se on vaan hyväksyttävä.
Hyväksyttävä, vaikka en pitänyt tunteesta, joka sisälläni mylläsi. Päätin antaa itselleni aikaa, etenkin sille oudolle tunteelle. Myllätköön niin kauan kun on tarpeen. Ajattelin, että tämä on nyt uusi olotilani halusin tai en. Minun ei tarvitse pakottaa tuota outoa tietämättömyyttä itsestäni pois. Olinhan sallinut itselleni sen, että nyt on näin. Ja sydänkin sen tiesi, parempaa on vielä tulossa, kunhan maltan odottaa. Lupasin itselleni, että odotan kärsivällisesti niin kauan, että sisäinen kompassini rauhoittuisi ja löytäisi jälleen suunnan, jota osoittaa värähtämättä.
Mieleni alkoi rauhoittumaan, kun hyväksyin ja ennen kaikkea sallin itselleni sen, ettei minun tarvitse tietää juuri nyt mitä haluan. Opettelin elämään sen tietämättömyyden kanssa. Pienen hippusin tunnen ajoittain jälleen sitä varmuutta, mikä minussa aikaisemmin vallitsi.
Mistä keski-iässä tapahtuvassa voimaantumisessa oikeasti on kyse ja miten siihen olisi hyvä suhtautua? Mitä jos tuossa – usein kriisiksikin kutsutussa tilassa – vaihtoehtoinamme eivät olekaan joko vetää korkkarit kattoon skumppalasi kädessä tai överihenkistyä jollain niistä lukemattomista työpajoista, joilla me henkiset keski-ikäiset naiset käymme voimaantumassa juuri sen verran, ettei siitä ole kellekään mitään haittaa?
Mitä jos keski-iän todellinen merkitys on vihdoin kohdata kaikki se meissä, jonka olemme eri verukkein vuosien varrella ohittaneet? Pysähtyä, tulla tähän ja nyt, läsnäolevaksi omaan elämään ja omaan kehoomme ja kysyä: mihin hittoon minä oikein unohdin itseni?
Mitä jos keski-ikä näyttäytyisi kutsuna oman syvimmän kaipuumme toteuttamiseen? Ja mitä jos on vihdoin aika myös sanoa EI. Sanoa ei kaikille niille pyynnöille ja kutsuille, joille olemme aina halunneet sanoa ei, laittaa rajat tarvitsijoille ympärillämme ja heittää vihdoin helvettiin se kehonkoostumusvaaka?
Lapsena rikoimme surutta hiekkakakut, kun ne oli tehty. Keski-ikäinen valelee hiekkakakun betoniin ja rukoilee, ettei kukaan huomaa miten sen perusta murenee. Keski-iän suurin sudenkuoppa onkin huolella rakennettu elämä, josta vaivihkaa on tullut vankila. Se minkä piti tuoda riittävää turvaa itsen toteuttamiseksi, muuttuukin itsetarkoitukseksi.
Perustelemme elämäämme sillä, että olemme jo niin pitkään rakentaneet siitä tietynlaista. Olemme mukavuudenhaluisia, katselemme mennyttä nuoruutta ja ajattelemme, että eiköhän nuo kokemukset jo riitä. Itsekin perustelin muuttumattomuuttani vaikka millä. Kun oma elämäntehtävä ei ollut tähän ikään mennessä oikein auennut, arvelin, ettei niin kävisikään ja ettei se niin haittaisi. Ja ihmissuhteet. Ei, niitä en ainakaan alkaisi sohia.
Siksi on hyvä pysähtyä miettimään, millä oikeutamme sitä, että emme vieläkään tee muutosta. Koska sekin hetki tulee, jolloin katsomme taaksepäin tähän ikään ja mietimme, miten emme kehdanneet, uskaltaneet tai osanneet. Keski-ikä on ainakin itselleni kirkastanut sen, että aikaa ei todellakaan ole loputtomasti.
Rehellisyys on voimaantumisen alku
Jos edes hetkeksi uskallamme lakata juoksemasta siinä oravanpyörässä, jonka olemme itsellemme ehtineet luoda, saattaa mieleemme nousta kysymys: kuka minua käskee ja kenen takia tätä kaikkea teen? Jos meissä on rohkeutta pysähtyä ja tarkastella elämäämme oikeasti, voi keski-iästä tulla ikä, jossa saamme herätä kokonaan uuteen eloon. Palaa liekeissä tälle elämälle.
Jotta näin voisi käydä, on meidän uskallettava olla rehellisiä. Siksi todellinen emansipaatio on aina lähtöisin rehellisyydestä itseä kohtaan.
Oma kokemukseni on se, että sekä kaunein että vaikein asia omassa keski-iän voimaantumisessani on ollut olla syvästi rehellinen itselleni. Ja lopulta sen ymmärtäminen, että kun näen kipeitä asioita itsessäni ja valintojeni seurauksissa, ei pelkkä rehellisyys enää riitä. Kun meihin sattuu tarpeeksi se, että emme uskaltaneet aiemmin, on silloin oikea hetki uskaltaa nyt. On toimittava.
Muutoksessa on aina kyse liikkeellelähdöstä. Pienet askelet riittävät. Tärkeintä on, että liikumme. On totta, että on paljon reunaehtoja, jotka hidastavat muutoksia, mutta ne eivät estä niitä kokonaan. Suurin este on omassa mielessämme, tarinassamme siitä, että en ehdi, voi tai kehtaa. Muutos pelottaa. En uskalla. Minä en saa.
Aloin laittaa itseäni etusijalle ottamalla pieniä askelia kohti sellaista mitä aavistelin kaipaavani. Olin haaveillut paljon, mutta tehnyt vähän konkreettisesti asioiden eteen. Olikin aika vaikea päästä maailmanympäripurjehdukselle tai tulla suureksi kirjailijaksi. Saatikka saada SE ihmissuhde. Jo aiemmin ylimitoittamani tavoitteet tuntuivat keski-iässä lipuvan koko ajan kauemmaksi. Vähitellen käsitin, että mahdottomat tavoitteet olivat vain yksi tapa pitää itseä kurissa ja pienenä.
Maailma ja mahdollisuudet alkoivat näyttäytyä eri valossa: merta ja horisonttia pääsin ihailemaan paikallislipun hinnalla lähisaariin, bloggaamiseen ei tarvittu kirjailijuutta. Pienten askelien ottaminen ja niiden arvostaminen muutti elämäni. Uskalsin tehdä lopulta myös isoja ja vaikeita päätöksiä. Tänään voin katsoa elämääni ilolla ja todeta sen olevan juuri minun näköistäni, oman sydämeni valintojen seurausta.
Siksi haluankin kysyä sinulta rakas ihminen: mitä se on mitä sinä saat tehdä? Mitä sinä saat ajatella? Mitä sinä kaipaat, mitä tarvitset, mitä haluat, mikä on jäänyt tekemättä, kuka kohtaamatta, missä käymättä? Mille haluaisit sanoa ei ja mille kyllä?
Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, rakkauden osoittamista itseäsi kohtaan. Joten on aika rakastaa ja on aika tehdä valintoja. Tämä on sinun elämäsi, ei kenenkään muun.
Toimituksen vinkki: Voimauttavat kysymykset selkeyttävät omaa suuntaa
Miten kuulostella omaa sisäistä ääntään? Miten löytää oma voima? Miten löytää yhteys itseen?
Voimauttavat kysymykset -korttipakka auttaa käymään keskustelua oman itsen kanssa sekä tutkailemaan omia ajatuksia ja tuntemuksia. Kysymyskorttien avulla löydät oman sisäisen äänesi ja saat vahvistusta siitä, millaisia toiveita sinulla on elämästä ja mihin suuntaan haluat jatkaa.
Nämä sopivat loistavasti myös yhteiseen pohdintaan ystävien kanssa. Voitte nostaa kortin intuitiivisesti ja jokainen voi vuorollaan vastata kortin kysymykseen. Kysymyksien ja vastauksien myötä pääsette syvemmälle keskusteluun ja pohdintaan korttien avulla.
Nämä kortit ovat Sinulle, joka…
…haluat vapauttaa ajatuksiasi kirjoittamalla vastauksia päiväkirjaan, juttelemalla ystävien kanssa tai mietiskelemällä.
…haluat avata uusia ovia elämässäsi, mutta et oikein tiedä, mitä tehdä.
…haluat rakentaa vuoden voimaantumisprosessin – nosta yksi kortti viikossa!
Saara Ruuska on kehollisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut helsinkiläinen kuoronjohtaja-muusikko, pedagogi, ystävä, vaimo ja äiti. Hän on luopunut ylisuorittavasta elämäntyylistä ja valinnut tietoisesti lempeämmän, inspiroivamman ja värikkäämmän tien. Ruuska pitää Pink Warrior -blogia.
Joka hetki edessämme on kaksi erilaista tietä: hallita (ja stressata) enemmän tai hellittää ja luottaa. Tiedän kokemuksesta, että kontrollin tiukentamisen tie saattaa olla ainoa näkyvillä oleva tie. Ja vaikka hellittämisen tie näkyisikin, sille astuminen voi tuntua hyvin vaaralliselta, jopa mahdottomalta. Tutulla tiellä on niin paljon helpompi pysyä.
Mutta jos uskaltaa raottaa suorittamisen verhoa, valoa ja värejä alkaa virrata elämään. Tuntuu todella hyvältä myöntää oma inhimillisyytensä. Jos hellittämisen tie kutsuu, voit aloittaa kokeilemalla näitä yksinkertaisia keinoja:
1. Tee tilaa itsesi ja sinua stressaavan asian väliin
A. Teekuppimenetelmä
Kun olet jumissa tai tunnet pakottavuutta suhteessa johonkin tekemiseen, ota askel taaksepäin ja keitä kuppi teetä. Juo tee rauhassa poissa työpisteeltäsi, kuitenkin niin että voit katsella sitä fyysistä paikkaa, jossa ongelma ilmaantui. Mieti rauhassa seuraavaa askeltasi.
B. Hellitä ja nojaa taaksepäin
Kun joku asia ahdistaa tai stressaa, kuvittele että nojaat poispäin kyseisestä asiasta, kohti omaa keskustasi. Tunne kaikki, mitä asia sinussa herättää. Sitten päästä irti.
2. Kuuntele kehoasi
Pysähdy kehosi äärelle. Kysy keholtasi vähintään kerran päivässä mitä sinun kehosi kaipaisi juuri nyt. Joskus se voi olla hetki yksinäisyyttä, joskus unta, kuuma suihku tai vaikkapa halaus itseltäsi. Koita antaa kehollesi se mitä se pyytää. Jos se ei ole heti mahdollista, koita järjestää hetki toiveen toteuttamiseen kuitenkin vuorokauden aikana.
3. Priorisoi
Tarkkaile sitä, millä tavalla syötät itse itsellesi tekemistä. Vain se että huomaat jonkun asian joka täytyy tehdä, ei tarkoita että se pitäisi tehdä nyt tai että juuri sinun pitäisi tehdä se.
Kokeile hyödyntää kohdan 1 teekuppimenetelmää ennen minkä tahansa homman aloittamista tai työn lomassa jos jokin tökkii. Havainnoi saatko tilaa tekemisen ja itsesi väliin, ja jos saat, miltä se tuntuu.
4. Seuraa iloa
Mikä saa sinut hymyilemään? Edes hieman? Kapinoi suorittajaminää vastaan! Raivaa tietoisesti pieniä hetkiä (ja välillä isompiakin) itsellesi ja tee jotain mukavaa, ihanaa tai hullua. Kuuntele suosikkibiisiäsi repeatilla, tee käsilläsi jotain, tanssi portaat alas, tee lempiruokaasi. Mikä sinua kutsuu? Mikä herättää edes pikkuriikkisen iloa, juuri nyt?
5. Makaa hetki selälläsi lattialla
Käy selinmakuulle lattialle. Luovuta vähitellen kehosi paino lattian tai alustan kannatukseen. Saat päästää irti. Miltä sinusta tuntuu? Koita hyväksyä se mitä tunnet siihen puuttumatta. Kokeile lattialla makaamista ennen päivän toimien aloittamista ja / tai illalla kun rauhoitut. Voit harjoitella selälläsi olemista myös päivän aikana. Erityisesti jos tunnet jännitystä kehossasi kesken tekemisen, kokeile miltä tuntuisi mennä hetkeksi selällesi ja antaa lattian kannatella.
Jotta jaksaisit huomisenkin etapin (ja nauttisit siitä!) pysähdy, ota askel taaksepäin ja antaudu sille mitä on juuri nyt.
Tekstin pidempi versio on julkaistu aiemmin Pink Warrior -blogissa.
Narsismia kuvattiin ensimmäistä kertaa kreikkalaisessa mytologiassa jo 2000 vuotta sitten. Tuo muinainen tarina kertoi itseään niin kovin ihailevasta nuorukaisesta Narkissoksesta, jonka äärimmilleen pursuava itserakkaus ajoi hänet kohtelemaan muita hyvin julmasti ja väheksyvästi. Lopulta jumalat rankaisivat hänet kuolemaan ja niin nuori Narkissos nääntyi lähteellä oman kuvajaisensa eteen itseään pakonomaisesti palvoen.
Hypätessämme muinaisista ajoista nykypäivään tutkimukset osoittavat narsististen piirteiden yleistyneen viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana ja olevan nykyisin yleisempiä, kuin koskaan.
Moniulotteinen ja vaikea mielenterveyden häiriö
Narsistinen persoonallisuushäiriö on vakava ja vaarallinen psyykkinen sairaus, jossa ihminen ei pysty tavoittamaan kokonaan itseään, todellisia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Nykytiedon mukaan narsismin ytimessä vaikuttavat huono itsetunto ja horjuva minäkuva, jota narsisti pyrkii pönkittämään narsismiksi nimettyjen oireiden ja piirteiden avulla.
Narsismin esiintyvyyttä väestössä on tutkittu yllättävän vähän. Arviot narsistisen persoonallisuushäiriön esiintyvyydestä vaihtelevat 0,5% – 6% välillä.
Narsististen piirteiden vahvuus ja esiintyminen vaihtelevat eri ihmisillä. Vasta voimakkaat, jäykät ja pysyvät ajattelu- ja toimintatavat ovat patologista persoonallisuushäiriötä.
Vaikka henkilöllä ei olisi diagnosoitu narsistista persoonallisuushäiriötä voi narsistisia piirteitä olla niin vahvasti, että ne aiheuttavat jatkuvia konflikteja, sekä kärsimystä erityisesti lähisuhteisiin.
Tutustumisen alkuvaiheessa voi olla täysin mahdotonta kyetä tunnistamaan, onko kyseessä narsisti vai ei. Narsistiset piirteet alkavat kuitenkin ajan kuluessa tulla hiljalleen esiin.
Joskus narsistiset piirteet, esimerkiksi muiden alistaminen ja tahallinen loukkaaminen voivat näkyä hyvin nopeasti ja räikeästi jo tutustumisvaiheen alussa. Ollessamme tietoisia narsistiseen käyttäytymiseen kuuluvista piirteistä osaamme huomioida paremmin varomerkit ja välttyä vahingoilta.
Narsistin käyttäytymistä kuvaavia piirteitä:
tunnekylmyys, alentunut empatiakyky omia rakkaita läheisiäkin kohtaan
röyhkeä ja äärimmäisen itsekeskeinen
manipuloiva, patologinen valehtelu
tarvitsee muilta jatkuvaa ihailua ja jos ei saa tätä, tai jos kokee tulleensa loukatuksi voi muuttua vaaralliseksi
äärimmäisen vaativa, täydellisyyttä tavoitteleva ja joustamaton
suuruuskuvitelmat itsestä/omista kyvyistä
lapsenomainen ajattelu/toimintatapa
väkivaltainen käyttäytyminen erityisesti lähipiirissä (henkinen, fyysinen, seksuaalinen, yms.)
epävakaa, impulsiivinen, joskus skitsotyyppinenkin ajattelu/toimintatapa
hyväksikäyttävä, laskelmoiva, korostuneesti omaa etua ajava
piirteet ovat jatkuneet vuosia
ei opi virheistä.
Huumaavan täydellinen naamio
Ensitapaamisessa narsisti on yleensä hyvin hurmaava ja ystävällinen. Täydellisen sulava ja usein myös ihan normaalin oloinen käytös on kuitenkin vain peittämässä todellista, täysin mahdottomaksi koettua persoonaa.
Ehkäpä vanhan sanonnan ”liian hyvää ollakseen totta” voi sanoa narsistin kohtaamisessa olevan hyvin paikkaansa pitävä lausahdus.
Jos tuo sanonta soi mielessäsi, pysähdy hetkeksi ja pohdi: Mistä tämä ajatus kenties tuli ja miksi? Keskustele asiasta jonkun luotettavan ystävän kanssa, jotta saat vaihtaa ajatuksia ja näkökulmia.
Narsistisen persoonallisuushäiriön aiheuttama kokemus ylivertaisuudesta, sekä kaiken oikeuttamisesta itselle menevät usein niin äärimmäisiksi, että narsisti voi kokea olevansa kaikkien lakien yläpuolella. Omat teot tuntuvat narsistille täysin oikeutetuilta, olivatpa ne mitä tahansa. Tämän vuoksi toisten syyllistäminen omista teoista on tunnettu toimintatapa narsistille.
Narsistin patologinen valehtelu ja jatkuva manipulointi voivat saada narsistin läheisen kyseenalaistamaan toimintaansa, vaikka siihen ei olisi mitään todellista syytä.
Toiset kasvot
Narsistin toiset kasvot ja luonteenpiirteet paljastuvat yleensä vasta sitten, kun narsisti on saanut varmistettua paikkansa lähisuhteessa tai työpaikalla. Hurmaava käytös kääntyykin yhtäkkiä täysin päälaelleen.
Tasavertaiselta ja oikeudenmukaiselta vaikuttaneen kohtelun tilalle saapuvat vähättely, kontrollointi ja pahimmassa tapauksessa yksityiskohtaiset suunnitelmat toisen tuhoamiseksi.
Manipulointi on kuin taitava peli, jonka avulla narsisti pyrkii muokkaamaan toisten ajatusmaailmaa omia tarpeita palvelevaksi. Absurdeilla ja häpeilemättömillä valheilla on osuutensa manipulonnin onnistumiseksi ja oman edun ajamiseksi.
Monissa tapauksissa vasta vuosien myötä narsistin lähellä ollut havahtuu vakaviin tilanteisiin, jotka ovat kehittyneet pikku hiljaa, kuin varkain.
Todellisuuden näkeminen ja faktojen myöntäminen voivat olla äärimmäisen raskasta narsistin vaikutuspiirissä olleelle/olevalle, mutta ovat ehto narsistisen ihmissuhteen aiheuttamista haitoista toipumiseksi.
Kohtaa siis rohkeasti faktat ja muistathan: sinun ei tarvitse yrittää selviytyä yksin.
Lisää tietoa epäterveistä suhteista, niiden tunnistamisesta sekä keinoja toipumiseen löydät Jenni Kiviniemen uutuuskirjasta Toivu satuttavasta suhteesta.
Oletko sinä ”siinä iässä”, jossa sinulla käsillä suuri transformaatio ja mullistava muutos? Menopaussi. Entäpä jos se mullistus tulee olemaan jotain aivan muuta kuin mitä kuvittelet.
Todellisuudessa ainoa asia, mistä joudut luopumaan, on kykysi saada jälkeläisiä. Kaikki muu on kulttuurista opittuja asioita ja usein vääristyneitä sellaisia. Puretaanpa muutama myytti yhdessä.
Myytti #1: Menopaussi iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta
Yhtenä yönä vaan heräät hirveään hikoiluun, kuumat aallot vyöryvät päällesi, olet lihonut, tunteet ailahtelevat ja seksuaalinen halu on poissa.Tämä ei ole totta.
Menopaussi on asteittainen prosessi, joka alkaa esimenopaussina 5-10 vuotta ennen kuukautisten loppumista. Tällöin hormonitasosi vaihtelevat jatkuvasti. Virallisesti menopaussi alkaa kun sinulla ei ole ollut kuukautisia vuoteen. Keskimääräinen ikä sen alkamiseen on 51 vuotta.
Kaikki meistä ovat ainutlaatuisia, upeita naisia, joten oireet voivat olla hyvinkin vaihtelevia. Tärkeintä on, että alat kuuntelemaan herkällä korvalla kehoasi jo hyvissä ajoin ja valmistaudut siihen, että tämä voi olla elämäsi parasta aikaa!
Jokainen voi tunnustella minkälainen hoito sopii parhaiten omalle keholle. Jotkut käyttävät hormonikorvaushoitoa, toiset luontaislääkkeitä ja jotkut eivät tarvitse mitään apuja. Näitä asioita ei kannata arvottaa vaan kunnioittaa jokaisen ainutlaatuista kokemusta. Näin voit laskeutua menopaussiin hellästi, vähäisillä kiusallisilla oireilla ja ottaa nautinnollisesti vastaan uudenlaisen elinvoiman ja energian nousun.
Myytti #2: Koet olosi kaikin tavoin hirveäksi menopaussin aikana
Jos koko ajan kauhistellaan, surkutellaan ja varoitellaan, että menopaussi on rankkaa ja surullista aikaa naiselle, jossa joutuu luopumaan kaikesta hyvästä, ei ole ihme jos nämä uskomukset alkavat toteuttaa itse itseään.
Minun ei ole tarkoitus syyllistää jos sinulla on ikäviä oireita. Tämä on havainto kulttuurista, jossa elämme ja joka ei arvosta vanhenevia naisia. Minulla itselläni oli pahoja oireita kun täytin 50 ja avioero sekä sen tuoma stressi eivät auttaneet asiaa.
Ajattelen, että sillä, että tunteet ja kokemukset nousevat pintaan vahvoina, on suurempi tarkoitus. Sen on määrä tuoda esiin kaikki ne asiat, joita emme ole käsitelleet, jotta voisimme löytää oman voimamme ja uuden suunnan. Jotta voisimme kunnioittaa viisautta, jonka elämänkokemus on tuonut tullessaan ja avata koko tietoisuutemme voiman.
Menopaussi on portti suurempaan omanarvontuntoon. Nyt on aika tehdä inventaariota ja tunnistaa ne asiat, jotka tuovat sinulle iloa ja ne, joista on aika luopua. Käyttää aikaa itsestäsi huolehtimiseen ja tekemään unelmistasi totta.
Usein naisten viisaus ja energia luonnollisesti suuntautuvat myös rakentamaan ja auttamaan omaa yhteisöä, yhteiskuntaa ja planeettaamme.
Myytti #3: Menopaussi on vitaalisuutesi, seksikkyytesi, kauneutesi, seksuaalisen halusi ja intohimon loppu
Tämä on herkullista ja halukasta aikaa naisen elämässä- aivan toisin kuin meille on uskoteltu! Menopaussin aikana minä olen oppinut kukoistamaan seksuaalisuudessani aivan uudella tavalla. Se on vaatinut vanhojen solmujen aukaisemista ja tietoisia harjoituksia, mutta voin vilpittömästi sanoa, että en ole koskaan aikaisemmin nauttinut seksistä ja seksuaalisuudestani näin paljon.
Useimpien naisten itsevarmuus kasvaa eksponentiaalisesti tässä iässä ellei sitä himmennä muut elämän murheet tai huonot elämäntavat. Ei ole ihme, että menopaussia nykyään kutsutaan naisen voimavuosiksi. Ne tuovat uusia mahdollisuuksia ja nykyään kun elämme paljon vanhemmaksi kuin aikaisemmin, sinä voit olla vasta elämäsi puolivälissä.
Vaikka keho muuttuu ja hormoni tasot vaihtelevat, se on luonnollinen prosessi ja kehosi on luotu navigoimaan sen läpi.
Voit solmia uuden suhteen kehosi kanssa niin, että et koe sen muutoksia surullisena nuoruuden ja kauneuden menetyksenä, vaan kuuntelet, miten monella tavalla ja kiehtovasti se kertoo elämäsi tarinaa. Anna itsellesi aikaa kääntyä sisäänpäin. Kuuntele mitä sinä kaipaat.
Myytti #4 Sinusta tulee vanha lohikäärme ja puuma
Tässä vielä muutama helmi vanhasta kiinalaisesta kulttuurista, jossa arvostetaan luontoa ja pitkäikäisyyttä. Taolaisten oppien mukaan nuoren naisen symboli on susi. Keski-ikäinen nainen on puuma, viidakon kuningatar, joka tekee mitä haluaa. Vanhemman tietäjänaisen symboli on lohikäärme.
Niinpä niin, kuten useimmat feminiiniseen voimaan liittyvät sanat ja symbolit, myös lohikäärmeen ja puuman voima on käännetty päälaelleen ja naisia vastaan. Sanoja käytetään tekemään kypsistä naisista vähän naurettavia tai vastenmielisiä. Harva nainen haluaa tulla kutsutuksi ainakaan lohikäärmeeksi.
Taolaiset kuitenkin pitävät lohikäärmettä kaikkein voimakkaimpana olentona. Se syöksee tulta, osaa lentää, näkee kaiken korkeammasta perspektiivistä, se on lähes voittamaton.
Taolaisuudessa menopaussia kutsutaan naisen toiseksi kevääksi, runsauden ja kukoistuksen aikakaudeksi. Energia ei mene enää lisääntymiseen eikä valu pois kehosta kuukautisveren myötä. Naisella on käytössään nuoren tytön uteliaisuus ja viattomuus, kypsän naisen villi seksuaalisuus ja aikuisen naisen rohkea viisaus, eli mahdollisuus mihin tahansa. Nainen ottaa haltuun koko voimansa.
Monet naiset ovat löytäneet aivan uuden elämäntehtävän näinä vuosina. Näin kävi myös minulle. Kun ei enää tarvitse huolehtia niin paljoin muista tai perheestä eikä siitä mitä muut ajattelevat.
Nauti siitä, että menopaussi kutsuu sinua pysähtymään, kuuntelemaan, luomaan nahkasi ja löytämään jotain uutta. Voit viettää tulevat vuosikymmenet onnellisena, voimaantuneena ja kukoistavana.
Rakkaudella Kirsti – puuma, kuningatar, tietäjänainen ja valloittava lohikäärme
Kuva: Elina Zolotareva/ Dreamstime
Keski-ikäisen naisen voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen voimavuodet. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät sen täältä.
Kirjoittaja Anna-Kaisa Arvo on nuori nainen täynnä energiaa ja elämäniloa. Hänellä on kova halu kasvaa, kehittyä ja haastaa itseään niin työssä kuin vapaa-ajalla. Anna-Kaisa työskentelee henkilöstöjohtajana Suomen johtavassa maalausfirmassa.
Vain vahvat, itsenäiset ”bossladyt” pärjäävät työmarkkinoilla. En voi väittää, ettenkö olisi itse myös joskus törmännyt ajatuksissani tuohon väitteeseen. Onko asia lopulta kuitenkaan näin?
Opiskeluaikoina keskustelimme paljon opiskelukavereiden kanssa siitä, miten löytää tulevaisuudessa itselleen mieleinen työpaikka ja rakentaa mielekäs työura. Löytääköhän sitä omanlaisen työnkuvan, joka vastaa omaa osaamista, mutta jossa kohtaa lisäksi riittävästi haasteita.
Ovatko kaikki muut opiskelijat paljon valmiimpia ja kypsempiä työelämään kun valmistuvat koulusta? Ovatko kaikki parhaat työpaikat jo siinä kohtaa menneet, kannattaako niistä lähteä edes kilpailemaan? Toisin sanoen, onko vain parempi tyytyä ensimmäiseen työelämässä aukeavaan oveen, että takaa itselleen työllistymisen?
Ehkäpä alitajunnassa oli ajatuksia, että onko itse riittävä tietynlaiseen työtehtävään, taka-ajatuksena pelko ns. riittämättömyydestä työelämässä, vaikka työn intressit olisivat juuri itselleen mieluisat. Aina sanotaan, että jokaisella on oikeus haaveilla ja unelmoida jopa hieman mahdottomista asioista, sillä pienistä puroista se joki lopulta syntyy.
Jos vähättelee itseään. sulkee aika monta ovea itseltään.
Pienessä mielessäni kävin kuitenkin läpi, että millaista työtehtävää kannattaisi oikeasti tavoitella, mihin oma osaaminen lopulta riittää. Ovatko unelmat ja unelmaduuni liian suuria toteutettavaksi? Kuinka korkealle riman uskaltaa asettaa? Kuka lopulta määrittää, minne voin tulevaisuudessa edetä? Onko naisilla olemassa jokin näkymätön lasikatto, näkymätön raja, jonka yli on turha ajatella kurkottavansa?
Työelämä on näyttänyt minulle, että opiskeluaikainen stressi työelämän mahdottomuudesta ja raadollisuudesta on osoittautunut liian mustavalkoiseksi ajatteluksi.
Vastavalmistuneena päällimmäinen huoleni oli, miten itse pystyisi kairaamaan tiensä muka valmiiden huippuyksilöiden joukkoon työpaikalla. Jälkeenpäin ajateltuna mielessä oli turha huoli tittelin tai aseman tuomasta eriarvoisuudesta ja siitä, että ympärillä olevat työntekijät ovat lähtökohtaisesti paljon suurempia ja parempia.
Tärkeintä on se miltä tuntuu – ei se miltä näyttää
Jos vähättelee itseään. sulkee aika monta ovea itseltään. Työelämässä on mielestäni toiminut parhaiten se, että jokainen tilanne, kohtaaminen, on juuri aito, sellaista mitä se sillä hetkellä on, vaikkei se menisi tiettyjen virallisten raamien mukaan tai olisi suoraan oppikirjoissa opetettua.
Menevätkö asiat väärille raiteille, jos ei etene koko ajan tai ei saavuta parempia tuloksia? Mitä jos asiat eivät etene järjestyksessä, onko parempi luovuttaa?
Usein ihailemme sitä, mikä ulospäin näyttää hyvältä, eikä välttämättä tunnu sisällä lainkaan hyvältä. Onko se sen arvoista?
On myönnettävä, että välillä olen itsekin sortunut vertaamaan itseäni muihin suorittajiin ja suorituksiin, tavoittelemaan samoja asioita. Siinä kohtaa usein muistelen erään luennoitsijan, joka sparrauskeskustelun yhteydessä muistutti minulle:
”Usein ihailemme sitä, mikä ulospäin näyttää hyvältä, eikä välttämättä tunnu sisällä lainkaan hyvältä. Onko se sen arvoista, mieti aina kortin kääntöpuoli.”
Tärkeintä on se, mitä tunnemme, ei se, mitä elämämme näyttää ulospäin. Uratarinoita on erilaisia, ne voivat poiketa toisistaan, mutta jos haluttuun lopputulokseen päästään, niin sehän on tärkeintä! Matkan voi kulkea eri tavalla kuin muut, kunhan perille päästään. Lisäksi on hyvä muistaa, että matkasta kannattaa nauttia yhtä paljon kuin määränpäästä. Uskon, että jos on koko sydämellään mukana siinä, mitä tekee, on riittävä, onnistuu ja voi hyvin!
Jo muutama työelämässä vietetty vuosi on antanut paljon vastauksia avoinna oleviin kysymyksiin. Vuodet ovat osoittaneet, että työelämässä ei tarvitse olla korkkarit kopisten töitä ahertava jakkupukuinen bosslady.
Olen tullut siihen tulokseen, että jokainen lady on oma elämänsä bosslady, se ei liity työelämään tai muihin kunniatitteleihin. Jokaisesta meistä löytyy se sisäinen valo, ja ennen kaikkea palo, jolla jo arjen askareissa selviytynyt on ansainnut bosslady-tittelin ja sankarin viitan.
