Oletko joskus kokenut toisen ihmisen kanssa, ettet vaan mitenkään tule kuulluksi? Että oikeasti kipeät ja tärkeät asiat jätetään käsittelemättä, sillä niistä jotenkin harhautetaan pois?
Kyseessä on luultavasti sumutus. Englanniksi käytetään usein termiä gaslighting. Sumutus on psykologinen manipulaation muoto.Sumutuksessa on kyse siitä, että silloin kun toisen ihmisen olisi tarpeen ottaa itse vastuu tai katsoa itsessään jotain mitä ei ole helppo katsoa, hän ohittaa tämän mitätöimällä, syyttämällä, vetäytymällä tai luomalla draamaa. Sumutuksessa voi olla myös kyse suhteen valta-asetelman ylläpidosta.
Sumutuksen kohde taas jää jatkuvasti yksin ja mitätöidyksi hänelle kipeiden ja arkojen asioiden kanssa.
Sumutettu alkaa usein epäillä itseään: Olenko mä vaan liian vaativa? Olenko itse hullu? Olenko liian herkkä? Sumutetun on enää vaikea olla kiinni realiteeteissa, mitä suhteessamme oikein tapahtuu? Entä jos olen itse vaan hullu? Sisällä on turvaton olo ja ehkä pelokaskin, mitä voin sanoa ja mitä en? Sumutuksen kohde siis alkaa epäillä omaa todellisuuttaan ja saattaa olla näin taipuvainen alistumaan henkisesti väkivaltaiseen suhteeseen.
Tämä ilmiö on surullinen ja haastava. Silti sitä valitettavasti tapahtuu.
Sumutuksen tunnusmerkkejä:
Valehtelu ja suhteen kannalta keskeisten asioiden piilottelu ja todellisuuden vääristely – usein vielä silloinkin kun on jo jäänyt kiinni valheistaan
Sanat ja teot eivät kohtaa
Harhautus: Ei ota vastuuta vaan hyökkää vastaan, mitätöi, uhkailee tai kieltäytyy keskustelemasta
Projisointi: ”Sinä olet vain hullu, rajoitat minua ja olet vain itse niin traumaattinen”
Hämmentävä ja ristiriitainen kohtelu: Välillä sumuttaja kehuu tai nostaa jalustalle tai on korostetun mukava
Sumutuksen uhri taas tyypillisesti
Kokee olonsa hyvin hämmentyneeksi ja ristiriitaiseksi
Ei oikein kykene tekemään päätöksiä tai luota itseensä
Epäilee jatkuvasti, onko vain liian herkkä ja ylireagoiko?
Saattaa alkaa peitellä lähipiirille sitä, mitä suhteessa oikeasti tapahtuu
Saattaa pyydellä anteeksi sumuttajalta ilman syytä
Tuntee olonsa ahdistuneeksi, masentuneeksi ja yksinäiseksi.
Aihe on kieltämättä vaativa ja rankka, mutta toivoa todellakin on. Sumutuksen uhrin on todellakin mahdollista voimaantua ja kieltäytyä alistumasta sumutuksen uhriksi. Valitettavasti harvoin kuitenkaan on mahdollista saada sumuttajaa ottamaan vastuu, vaikka miten toisi esille faktoja valheiden takana. Saattaa olla, että sumutuksen uhrin on vain hyväksyttävä, että toinen osapuoli ei tule ottamaan vastuuta eikä tule muuttamaan tapaansa.
Mistä sitten sumutuksen uhrin on viisasta aloittaa?
Hae apua/tukea ja keskustele ulkopuolisen kanssa siitä mitä suhteessa todella tapahtuu saadaksesi näkökulmaa
Sumutus tilanteissa ota taukoa ja etäisyyttä ja vältä lähtemästä reaktiiviseen kommunikointiin
Määritä omat rajasi ja minimoi kommunikaatiota niin paljon kuin mahdollista
Pysy rauhallisena ja asiallisena, on ymmärrettävää kokea ahdistusta, epäoikeudenmukaisuutta ja loukkaantumista ja näiden tunteiden käsittely onkin tärkeää – mutta se ei ole juuri koskaan mahdollista sumuttajan kanssa
Vielä kerran, hae apua ja älä jää yksin. Totuus kestää aina tarkastelua.
Vaikka narsisti/narsistinen ihminen uhkailisi erolla on hän useimmiten jätetyksi tuleva osapuoli. Jätetyksi tuleminen on ymmärrettävästi vaikeaa kenelle tahansa, jos ei itse ole halukas eroamaan.
Narsistille/narsistiselle ihmiselle jätetyksi tuleminen on massiivinen loukkaus, joka rikkoo illuusiota kaikkivoipaisuudesta ja vahvistaa syvällä olevaa häpeää, sekä hyvin heikkoa itsetuntoa. Ja kun näitä vaikeita tunteita ei pysty itsessä kestämään, eikä käsittelemään nostattaa se raivoa ja vihaa, joka kohdistuu kumppaniin ja valitettavan usein (välikäden kautta) myös yhteisiin lapsiin.
Miksi narsistista/narsistisesta ihmisestä on niin vaikea erota?
Miksi eroon johtaneista syistä ei voida keskustella asiallisesti, ei edes pitkän ajan päästä erosta? Miksi pariterapia ei auta, vaan usein vain pahentaa ongelmia?
Miksi ongelmat eivät helpotu ja miksi elämä ei vihdoin asetu seesteisemmille aalloille?
Tähän sanoisin ihan vain muutamia syitä mainitakseni:
Narsisti/narsistinen ihminen on äärimmäisen kontrolloiva, sekä omistushaluinen, eikä kunniota rajoja itsen ja muiden välillä.
Häirintä, jatkuvat uhkaavat yhteydenotot, seuraaminen, sekä rakkaudentunnustukset ja muutoksen lupaaminen kuuluvat asiaan, jotka pitkään jatkuessaan ovat kokijalle hyvin raskasta ja uuvuttavaa.
Narsisti/narsistinen ihminen on joustamaton, sekä kykenemätön minkäänlaisiin kompromisseihin.
Lapset ovat valitettavan usein vain pelinappuloita/riitojen ja kiusaamisen välikapuloita, eikä narsisti ymmärrä heille aiheuttamaansa vahinkoa. Tämä kärsimysnäytelmä voi jatkua niin pitkään, kunnes lapsi on kasvanut sen ikäiseksi, että osaa ja pystyy itse päättämään tapaako narsistista vanhempaansa vai ei.
Narsisti /narsistinen ihminen ei kestä jätetyksi tulemista ja sen aiheuttamia vaikeita tunteita ja voi siksi pyhittää loppuelämänsä entisen kumppaninsa häiritsemiseen, vahingoittamiseen, sekä kostamiseen.
Narsismi on tutkitusti yhteydessä kohonneeseen väkivaltariskiin. Väkivallan uhka ja pelko tuottavat jatkuvaa stressiä narsistisen ihmisen vaikutuspiirissä elävälle.
Patologinen valehtelu tekee eroamisesta tuskallista, häpeällistä ja vahingoittaa narsistin lähellä elänyttä narsistin levittämien perättömien valheiden ja kohtuuttomien syytösten
vuoksi.
Narsisti/narsistinen ihminen ei kykene/ei ole halukas/ei koe tarpeelliseksi keskustella eroon johtaneista syistä tasavertaisesti ja toista osapuolta kuunnellen, sekä kunnioittaen. Eron työstäminen yhdessä, saatikka kumppanin tukeminen eroprosessin aikana ja sen jälkeen on naiivi toive, jos on kyse narsistista/narsistisesta ihmisestä.
Helpompi, rauhallisempi ja ongelmattomampi elämä ei siis välttämättä koita narsistista erotessa. Piina voi jatkua erilaisissa muodoissa. Narsistin lähellä elänyt osaa aavistaa tämän ja pelkää tulevaa.
Lisäksi lähisuhdeväkivallan jättämät jäljet vaikuttavat vahvasti negatiivisella tavalla narsistia/narsistista ihmistä lähellä eläneen näkemykseen ja kokemukseen itsestä. Tämän työstäminen viimeistään eron jälkeen on suositeltavaa.
Muun muassa näiden seikkojen vuoksi ystävien, turvallisten läheisten, sekä ammattilaisten apu on äärimmäisen tärkeää, jota tulee aktiivisesti tarjota narsistin vaikutuspiirissä eläneelle. On tilanteita, ettei ihminen itse jaksa tai häpeänsä vuoksi kehtaa pyytää apua tai edes kertoa tilanteestaan. Vaikenemisen kulttuuri vaikuttaa osaltaan tähän.
Kysyin Instagram-seuraajiltani @jenni_kiviniemi”Mistä on ollut sinulle apua narsistista/narsistisesta ihmisestä erotessa?”.
Yli 50 vastausta korosti:läheisten tukea, puhumista, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista, oman osuuden ymmärtämistä, itsearvostuksen työstämistä, etäisyyttä, terapiaa ja tiedon hankkimista narsismista.
Siispä ainakin puhu ja kysy. Hanki tietoa aiheesta. Saat puhua ja saat kysyä läheisesi vointia.
Tarjoa apuasi ja ota toisen ihmisen tarina, jossa kuulet epäterveen ihmissuhteen piirteitä vastaan sellaisenaan ilman epäilyjä tai vähättelyjä.
Mitä muita syitä sinulla tulee mieleen miksi narsistista/narsistisesta ihmisestä on niin ongelmallista ja haastavaa erota? Entä mikä on auttanut sinua tai tuttavaasi erotessa narsistista/narsistisesta kumppanista?
Lisää ymmärrystä, lohtua, tukea ja tietoa satuttavista suhteista, sekä irtaantumisesta ja uuden elämän rakentamisesta ja myös terapeuttisia tehtäviä löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
Samalla tavalla kuin lomalentsu välillä iskee, käy, kun sielun stressi laukeaa. Kun tulee tilaa, turvaa, hyvää, hoivaa, ihanuutta, herkästi alkaakin kaikenlaista ahdistusta pukata pintaan, jos jokin on arjen tohinassa jäänyt kohtaamatta. Ei hätää! Mikään ei ole mennyt pieleen, eikä ahdistuksesta tarvitse ahdistua. Se on psyyken tapa puhdistautua.
Jeesaile itseäsi: tee ihania, hoivaavia juttuja. Sillä luot itsellesi turvaa – eli kohtaavaa tilaa olla sen kanssa mitä nousee ilman, että mistään ankeusfiiliksistä tarvitsee päästä eroon. Se tosiaan on niin simppeliä kuin että oikein kuulostelet, että mikähän nyt tekisi hyvää ja tuntuisi hoivaavalta – JA TEET SEN.
Silloin kuulet paremmin myös intuitiotasi: mikähän täällä nyt painaa. Ja kun olet sen kanssa mitä on, se menee myös ohi (tulee kohdatuksi). Ja jos on haastavaa saada kiinni, että mikä nyt tökkii, pyydä siihen vaikka tukea ja apua, puhele ja avaa sen sijaan, että esität että kaikki on jees koska kaikenhan nyt pitäisi olla tosi jees kun on vapaata.
Saat olla JUST missä olet, aina.
Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Ihminen kaipaa hyväksyntää ja kannustusta kaikissa elämänvaiheissa. Jos saamme sitä jo lapsena, meillä on merkittävästi paremmat lähtökohdat elämää varten. Jo yhden ihmisen läsnäolo ja kauniit sanat voivat rohkaista ja vahvistaa lasta. Älä säästele myönteistä huomiota. Lapsi saa siitä itseluottamusta ja uskoa seurata omaa kutsumustaan. -Marika Rosenborg, terapeutti ja tietokirjailija
Joskus tapaa sellaisen ihmisen, jolla tuntuu olevan koko paketti kasassa. On kiinnostavia projekteja, jänniä tapaamisia, ihanan persoonallinen tyyli ja mikä hienointa, uskoa itseen. Sitten se ihminen tunnustaakin pelkäävänsä välillä kuollakseen, tuntevansa toisina päivinä kaikesta tekemisestään ja itsestään sisuksia korventavaa epävarmuutta.
Se joku olin minä uuden ystäväni silmin. Hän ei voinut käsittää, että juuri minä, jolla vaikutti olevan koko elämä järjestyksessä, tunsi itsensä toisinaan pelkäksi maanmatoseksi.
Oivalsin samalla, että myös ne, joilla minun mielestäni on se kuuluisa elämänpakka aina kasassa ja muutenkin arki poikkeuksetta hallinnassa, kokee olonsa toisinaan huomaamattomaksi kuin banaanikärpänen. Sellaisina päivinä peilistäkin tuijottaa takaisin tuntematon örkki.
Epävarmuus asuu toisinaan meissä kaikissa. Mutta se tarkoittaa samalla sitä, että epävarmuus ei ole todellista. Se ei ole jokin meistä ulos paistava leima, vaan epävarmuus lymyilee ainoastaan omassa mielessä. Ja se taas tarkoittaa sitä, ettei se ei liity mitenkään siihen, mitä ihminen todellisuudessa on, vaan ainoastaan siihen, mitä mielemme keksii meille väittää.
Epävarmuus puskee pintaan monesti silloin, kun itseään vertaa muihin. Seuraamalla liikaa muiden tekemisiä, meistä tulee joogatunnin kankikaikkosia, kodin hengettömiä sisustajia ja huonoja äitejä. Kun elämässään vertaa itseään muihin ja haaveilee ominaisuuksista, joita muilla saattaa olla, epävarmuus sumentaa koko todellisuuden.
Lapselle epävarmuus on tunne, josta on usein vaikea puhua. Se saattaa olla jotain hävettävää ja jotain mitä piilotella. Hidasta elämää -kirjaperheen ensimmäisessä lasten satukirjassa,Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit, epävarmuudesta kärsii viidakon huomaamattomin lehtisammakko Liina. Matkan edetessä Liina kuitenkin oivaltaa, että hänellä on vahvuuksia siellä, missä hän ei ole niitä osannut nähdä.
Meillä jokaisella on maailmassa tehtävämme ja oma vahvuutemme. Niin myös lehtisammakolla.
-Liina Lehtisammakko, Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit
P.S. Itsevarmuus kasvaa vertaamalla itseään itseensä. Näkemällä omat ainutlaatuiset ominaisuutensa. Kukaan muu ei ole juuri tällainen kuin minä.
HE-kirjaperheen ensimmäinen lasten satukirja Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankaritkertoo myötätunnon tärkeydestä ja erilaisuuden arvostamisesta. Tarina rohkaisee samalla erilaisten tunteiden käsittelyyn. Lämminhenkinen satukirja on suunnattu yli 5-vuotiaille lapsille.
Saara Ruuska on kehollisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut helsinkiläinen kuoronjohtaja-muusikko, pedagogi, ystävä, vaimo ja äiti. Hän on luopunut ylisuorittavasta elämäntyylistä ja valinnut tietoisesti lempeämmän, inspiroivamman ja värikkäämmän tien. Ruuska pitää Pink Warrior -blogia.
Runsaus on minulle alunperin vieras mielenlaatu, jonka harjoitteleminen tuntuu tärkeältä. Kyse ei ole niinkään nautiskelusta (vaikka nautiskelun jalo taito liittyykin asiaan). Minulle runsaudessa on kyse omien tarpeiden ja halujen kuuntelemisesta ja tunnistamisesta, ja sanomista ’kyllä’ oman sisimmän kutsuille. Silloin sanon ’kyllä’ myös täyteen mittaani kasvamiselle.
Meillä jokaisella on omat haavamme. Menneet kokemukset ja niiden kautta syntyneet uskomukset saattavat vaikeuttaa omien tarpeiden ja mielihalujen tunnistamista ja toteuttamista. Voimme tiedostamattomalla tavalla tukahduttaa jopa omia perustarpeitamme.
Omalla kohdallani yksi tärkeä oivallus oli, että palvellessani nälkäistä perhettäni, en itse asiassa uskalla myöntää omaa nälkääni. Pelkään myöntää tarvitsevani mitään, sillä tarpeen myöntämiseen liittyy se isolta tuntuva riski, että tarvettani ei täytetä.
On todella voimauttavaa katsoa tällaista juurtunutta pelkoa silmiin ja havaita, että nyt aikuisena voin antaa itselleni sen mitä tarvitsen. Voin syödä silloin kun nälättää.
Myös hienovaraisemmat tarpeemme voivat piiloutua erilaisten (hämäävien) tunteiden ja uskomusten alle. Voi olla mahdotonta pyytää itselleen jotain (esim. apua), jos tarvetta ei uskalla myöntää edes itselleen.
Tällaisia haitallisia uskomuksia voi purkaa montaa eri reittiä. Yksi tapa on tunnistaa kiinnostuksen kohteita ja mielihaluja, ja uskaltaa tutkia niitä koko laajuudessaan. Sen sijaan, että miettisin halujani tai tarpeitani sen mukaan, minkä luulen olevan mahdollista, avaudunkin edes hetkeksi kuuntelemaan sisintäni.
Haluan harjoitella kuulemaan omat sisäiset viestini kokonaisempina. Kuuntelemisessa minua auttaa hiljentyminen ja eräänlainen antautuminen. Minulle tässä on runsauden ydin: en päätä etukäteen mitä sisältä nousee, en rajoita halujani tai tarpeitani mielen tasolla, vaan antaudun niille siksi hetkeksi täysin. Kun olen kuullut sisintäni niin hyvin kuin (juuri nyt) osaan, voin sen jälkeen katsoa asiaa ja päättää mitä sen suhteen teen. Omien tarpeiden täysi kuunteleminen ei siis tarkoita hedonismia tai itsekkyyttä, vaan sisäisen maailmansa arvostamista ja sitten harkintaa toiminnassa.
Uskon, että kun olemme rehellisiä itsellemme ja uskallamme antaa itsellemme sen, mitä tarvitsemme, osaamme paremmin myös olla läsnä muille. Emme sekoita muiden haluja omiimme ja voimme antaa täydestä sydämestä, koska tiedämme myös itse saavamme sitä mitä tarvitsemme.
Joskus tosiaan voi saada kaiken. Ensimmäiseksi täytyy uskaltaa haluta sitä.
Mitä sinä olet oppinut omista tarpeistasi?
Teksti on julkaistu aiemmin Pink Warrior -blogissa.
Monesti kuulee puhuttavan, että ihmisten meno on muuttunut rajuksi, väkivallan tekoja ja muuten huonoa käytöstä on vuosi vuodelta enemmän. Ihminen on kuitenkin lähtökohtaisesti sopuisa laji. Pysäyttäviä otsikoita lukiessa on hyvä muistaa, että jokaista huonoa käytöstä kuvaavaa artikkelia kohden maailmassa on satojatuhansia kauniita ja rakkaudellisia tekoja. Sellaisia kohtaamisia, missä ihminen osoittaa toiselle olemuksellaan hyvää. Tässä tekstissä keskitytään kuitenkin siihen, että millaisia erilaisia haastavan yksilön muotoja on olemassa.
Ihmisten persoonallisuutta on pyritty ajan saatossa selittämään monenlaisten mallinnuksien kautta. Yksi tunnetuimmista on DISA-malli, jossa erilaiset ihmistyypit on jaettu neljään eri kategoriaan. Psykologian ja psykiatrian professori Steven Reiss on taas pystynyt seulomaan tuhansien testihenkilöiden avulla ihmisen 16 psykologista perustarvetta, mitkä ohjaavat toimintaamme: valta, riippumattomuus, uteliaisuus, hyväksyntä, järjestys, säästäminen/keräily, kunnia, idealismi, sosiaaliset kontaktit, perhe, status, kosto/voittaminen, esteettisyys, syöminen, ruumiillinen aktiivisuus ja mielenrauha. Nämä tarpeet löytyvät jokaisesta meistä ja muodostuvat geeniperimästä sekä lapsuuden kokemuksista pysyen lähes samoina koko elämän ajan. Jotta voisimme tuntea olomme mielekkääksi ja kohdella myös toisia hyvin, näiden tarpeiden tulee täyttyä.
Kaikista vittumaisin yksilö saattaa päällepäin olla mitä miellyttävin tapaus.
Hankalista ihmisistä on pystytty tekemään myös oma listaus. Millainen on sitten hankala yksilö? Toinen sanoo asian suoraan ja puhuu vittumaisesta ihmisestä ja itseasiassa juuri tästä onkin usein kyse. Tosin on hyvä muistaa, että kaikista haastavin yksilö saattaa päällepäin olla mitä miellyttävin tapaus. Esimerkiksi liika myönteisen seura voi imeä toisesta kaiken energian ja viedä luottamuksen. Kirjassa Ikävät ihmiset – kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa jaotellaan hankalat ihmiset seuraaviin eri luokkiin:
perfektionistit
marttyyrit
joka paikan höylät
jumittajat
hötkyilijät
yltiöpositiiviset
negatiiviset
laiskat
joo joo -tyypit
itsekeskeiset
manipuloijat
sooloilijat
besserwisserit
herkkänahkaiset
riidankylväjät
drama queenit
taistelijat
kylmät
Ainakin itselle tuossa listassa avaavinta on juuri se, että näennäisesti se kaikista mukavin ihminen onkin toisille juuri se kaikista haastavin yksilö. Ja ehkä se tietty kerroksisuus ja käänteinen toiminta tekeekin asiasta juuri erityisen haastavaa. Reilusti ja suoraan vittumaisen ihmisen käytös on helpompi hahmottaa ja yksilö ehkä myös itse tiedostaa oman tyylinsä paremmin, kuin vaikkapa yltiöpositiivinen. Tämä saattaa itsekin olla erityisen sokea omalle raskaalle toiminnalleen.
En sitten tiedä, että kuka meistä selviää puhtain paperein kuulumatta edes hetkittäin johonkin noista ryhmistä. Omaa käytöstä kannattaa toki tarkkailla ja tarvittaessa muuttaa. Haastavampaa on sitten lähteä muuttamaan toisen menoa. Itse koen parhaaksi näissä tilanteissa hakeutua sopivampaan seuraan. On raskasta hakata päätä seinään asian kanssa, kuin tikka peltilevyä.
Toisinaan on tuntunut, että haastavassa ihmisten välisessä suhteessa kyse on enemmänkin karman kaltaisesta siteestä ja oppiläksyyn tuntuu usein kuuluvan juuri se, että hyväksyy toisen sellaisenaan muuttamatta. Tosin alleviivaan, että tämä ei toki tarkoita sitä, että itselle huonoa tekevään seuraan tarvitsisi jäädä lillumaan. Usein hyväksymällä ja paikalta poistumalla tuo isommissa käsissä oleva ihmisten välissä oleva liima katoaa ja koko suhde on mahdollista halutessaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei aina, mutta välillä. Toisinaan suhteen kuuluukin jäädä kokonaan taakse.
Riidan ratkaisu -kortit voivat auttaa löytämään yhteisymmärryksen erilaisten ihmisten kesken. Katso kortit täältä.
Kirjoittaja Jevgeni Särki on psykologian opiskelija, elämäntaitobloggaaja ja valmentaja, joka on erikoistunut työssään sosiaalisuuden haasteisiin. Jevgeni kirjoittaa suosittua Elä Paremmin -blogia ja on julkaissut neljä sähköistä kirjaa sekä verkkokurssin.
Ujon introvertin* kannalta monet sosiaaliset tilanteet tuntuvat haastavilta. Niissä tapahtuu paljon sellaista, mikä tuntuu introvertistä pahalta. Muut ihmiset saattavat tehdä tai sanoa jotakin sellaista, mikä ahdistaa tai loukkaa ujoa. Se taas aiheuttaa sen, että sosiaalisiin tilanteisiin ei ehkä tee jatkossa mieli edes hakeutua.
(*Huom! Kaikki introvertit eivät ole ujoja. Melko tyypillistä on kuitenkin se, että ujous ja vahva introversio kulkevat käsi kädessä.)
Siksi haluan kirjoittaa tänään viidestä asiasta, joita ujo introvertti toivoisi muiden tietävän ja ottavan huomioon. Tarkoitus ei ole missään tapauksessa syyllistää ketään toiminnastaan, vaan lähinnä tuoda esiin asioita, joita ujo introvertti ei usein itse osaa tai halua tuoda esiin. Osa näistä on sellaisia, joita olisin itse aikoinaan toivonut muilta, osa taas sellaisia, joihin törmään toistuvasti ujojen ihmisten kanssa jutellessani.
1. Anna tilaa ja keskustele rauhalliseen tahtiin
Ujoudestani huolimatta olin aina melko sosiaalinen tyyppi. Olin kiinnostunut muiden seurasta ja olisin kovasti halunnut osallistua keskusteluihin. Ujouteni vuoksi minusta kuitenkin tuntui toistuvasti siltä, etten saa keskusteluissa suunvuoroa, sillä muut ihmiset keskustelivat usein todella nopeaan tahtiin!
Aina, kun olisin halunnut sanoa jotakin, tuntui siltä, ettei minun sanomisilleni ole tilaa, sillä muut puhuivat ja puhuivat ja puhuivat eivätkä olleet hetkeäkään hiljaa! En halunnut keskeyttää muita ja ”tunkea väliin”, minkä vuoksi päädyin olemaan lähes koko ajan hiljaa, mikä harmitti todella usein.
Siksi olisi tärkeää, että silloin, kun paikalla on ujo, hiljainen tai vetäytyvä ihminen, malttaisimme keskustella hieman rauhallisempaan tahtiin ja jättää keskusteluun myös hiljaisia hetkiä. Ne ovat tärkeitä, koska silloin myös hiljaiselle tarjoutuu mahdollisuus osallistua keskusteluun, sillä nopeatahtista keskustelua hän ei ehkä osaa tai halua keskeyttää.
2. Kysy ujolta hänen ajatuksistaan ja mielipiteistään
Usein keskusteluja käydessä oletamme, että jokainen, jolla on asiaan jotakin sanottavaa, myös sanoo sen. Luotamme siihen, että jokainen halukas tuo omat ajatuksena esiin oma-aloitteisesti. Hiljaisten, ujojen ja vetäytyvien kohdalla tämä ei kuitenkaan usein mene näin. Monille omien ajatusten esiin tuominen voi tuntua niin haastavalta ja jopa pelottavalta kokemukselta, ettei siihen helposti lähdetä.
Siksi olisi tärkeää, että joku keskustelun osapuolista muistaisi ottaa hiljaisemmat ihmiset huomioon ja ikään kuin tarjoaisi heille sopivaa paikkaa osallistua keskusteluun. Mistään rakettitieteestä ei ole tässä kysymys, vaan se onnistuu vaikkapa näin:
– Olisko sulla ollut muuten jotain ajatusta tähän?
– Olisitko muuten halunnut sanoa tähän jotain?
– Olisko sulla muuten ollut tähän jotakin lisättävää?
Tärkeää on kuitenkin se, ettei jäädä vaatimaan, että hiljainen osallistuisi keskusteluun. Jos hän toteaa, ettei hänellä ollut mitään sanottavaa, niin annetaan olla, eikä jäädä vaatimaan että ”eikun sano nyt jotakin!”, sillä sellainen saattaa tuntua hiljaisesta henkilöstä hyvin ahdistavalta.
3. Älä pakota ujoa ihmistä huomion keskipisteeksi
Monelle ujolle, hiljaiselle ja vetäytyvälle ihmiselle pahin painajainen on huomion keskipisteeksi joutuminen. Esimerkiksi sellaiset keskustelutilanteet, jossa kaikkien paikallaolijoiden huomio suuntautuu ujoon henkilöön, voivat tuntua hyvin ahdistavilta.
Muistan, kuinka ahdistavaa oli, jos olimme viettämässä aikaa porukalla ja joku ystävistäni pyysi minua kertomaan jonkin tietyn tarinan. Yhtäkkiä keskustelu taukosi ja kaikkien katseet kääntyivät minuun! He odottivat, että alkaisin puhumaan ja kertomaan tarinaa. Sen sijaan menin yleensä lukkoon, punastuin ja koin oloni todella kiusalliseksi.
Tärkeää olisikin, että ujo saa osallistua keskusteluun esimerkiksi niin, että kommentoi välillä jotakin pientä, mutta ei joudu ikään kuin ”esiintymään” ja ”suoriutumaan” muiden edessä.
4. Kun ujo alkaa puhumaan, älä keskeytä häntä
Monelle ujolle jo se, että saa suunsa auki, voi olla todella haastava suoritus. Hän on ehkä kerännyt uskallusta siihen koko illan ajan. Kun hän sitten vihdoin alkaa puhumaan, joku äänekkkäämpi ottaa ja keskeyttää hänet! Ei tietenkään pahantahtoisuuttaan, vaan esimerkiksi siksi, että hänelle tuli itselleen mieleen jokin kiinnostava ajatus, jonka hän haluaa heti päästä jakamaan.
Tässä ei ole sinänsä mitään väärää, sillä on luonnollista, että keskustelujen aikana tapahtuu hieman toisten päälle puhumista. Ujolle ja hiljaiselle ihmiselle tämä saattaa olla kuitenkin kova paikka. Kun hän tulee kerran keskeytetyksi, voi hänelle olla ylivoimaisen korkea kynnys uskaltaa aloittaa enää toista puheenvuoroa! Lisäksi ihmiselle saattaa tulla sellainen olo, ettei hänen juttujaan arvosteta senkään vertaa, että maltettaisiin kuunnella niitä loppuun.
Maltetaan siis kuunnella, mitä ujolla on sanottavanaan ja osoitetaan siten, että hänen juttunsa ovat ihan yhtä tärkeitä kuin kaikkien muidenkin.
5. Vältä piikikästä, naljailevaa ja henkilöön käyvää huumoria
Monessa kaveriporukassa on tapana heittää erilaista piikikästä ja naljailevaa huumoria, jonka tarkoitus on ikään kuin vitsikkäästi ”nolata” toinen ihminen. Tällaisessa huumorissa ei itsessään ole mitään väärää, vaan ystävällisessä ja luottamuksellisessa ilmapiirissä sellainen saattaa olla hyvinkin hauskaa. Tällaisen huumorin kohdalla on kuitenkin todella tärkeää se, että sitä suunnataan vain niihin henkilöihin, jotka osaavat reagoida siihen vaaditulla tavalla.
Käytännössä piikikäs ja naljaileva huumori toimii siten, että sen kohde joutuu ”kasvonsa säilyttääkseen” itsekin keksimään jonkin ketterän ja vitsikkään vastauksen, jolla hän ikään kuin kääntää vitsin suunnan takaisin aloittajaan. Monet ovatkin tässä taitavia ja heidän ”comebäkkejään” on erittäin hauskaa kuunnella.
Kuitenkin hiljaisille, ujoille ja vetäytyville henkilöillä tämä on usein erittäin vaikeaa. He eivät välttämättä onnistu keksimään mitään oivaltavaa ja yhtä piikikkään humoristista vastausta, vaan tuloksena on kiusallinen ja jopa nöyryyttävä tilanne, jossa muut ikään kuin vitsailevat toisen kustannuksella ilman, että hän onnistuu puolustautumaan. Sellainen taas voi tuntua joistakin todella pahalta.
Siksi parasta olisi, että piikikästä ja naljailevaa huumoria suunnattaisiin vain heihin, joiden tiedetään olevan sanavalmiita, ulospäin suuntautuneita ja muutenkin kestäviä. Ujot ja hiljaiset taas kannattaa jättää rauhaan, sillä sosiaaliset tilanteet ovat heille usein tarpeeksi vaikeita ilmankin, että he joutuvat puolustautumaan niissä ikävältä ja nolaavalta huumorilta.
Lopuksi
Jotkin edellä mainituista asioista ovat hieman ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi se, että kysymme hiljaiselta ihmiseltä hänen mielipidettään johonkin asiaan, voi olla ristiriidassa sen kanssa, ettei hiljaista saisi pakottaa huomion keskipisteeksi. Ristiriitaisuudelle ei voi tässä kuitenkaan mitään, sillä me ihmiset olemme erilaisia. Se, mikä tuntuu yhdestä ihmisestä hyvältä voi tuntua jostakusta toisesta ikävältä.
Ihmisten erilaisuus on kuitenkin tosiasia, joka on tärkeää hyväksyä. Tärkeintä on, että pyrimme toimimaan ystävällisesti ja kunnioittavasti toisiamme kohtaan. Kunhan ihmisellä on pohjimmiltaan arvostettu ja kunnioitettu olo, eivät pienet, haastavat hetket muutu liiallisen suuriksi ongelmiksi.
Tiedäthän ilmauksen ”parisuhdetta pitää hoitaa”? Yhtä hyvin voi ajatella, että suhdetta itseensä pitää ravita. Miten olo itsensä kanssa voisikaan olla levollinen, rakkaudellinen, kannustava tai luottavainen, jos itseään ei ravitse asioilla, jotka noita olotiloja tukevat? Jos itseään jatkuvasti sättii ja tarpeitaan ja tunteitaan jättää huomioimatta, ei ole ihme jos olo on vähemmän kuin ihana.
Joskus jojo-dieetit ja paastot ja hurjat jumppasetit ovat tapa hylätä itsensä, hakeutua samanlaiseen sisäiseen ilmapiiriin, kuin jossa olemme varhaisissa vaiheissamme kasvaneet. Se on ymmärrettävää. Lempeytyminen on pikku hiljaa noista asioista tietoiseksi tulemista ja uusien valintojen tekemistä sen sijaan, että vaatii itseltään jotain täydellisyyttä. Paheettomuus tai ”ihannepainossa oleminen” ei pohjimmiltaan tee oloamme yhtään rakastettavammaksi – varsinkaan, jos itselleen ei hyvällä ololla salli mitään muuta painoa tai myös ”paheitaan”. Itsearvostus ei saavu meihin sitten kun olemme jotenkin täydellisen eheitä. Päin vastoin, on helpompaa tehdä sydämellisiä valintoja itselleen, kun ei enää ahda itseään nurkkaan tekemisistään tai tekemättömyyksistään.
Niin moni meistä uskoo, että itsessä on vikaa kun tuntuu pahalta. Sitten ratkomme pahan olon syitä, vääntelemme ja kääntelemme. Voi olla, että itseään on työstänyt eri tavoin vaikka kuinka pitkään, mutta silti jotkin tosi syvät arvottomuudet ja tuskailut eivät meinaa loppua. Itsensä kokee jotenkin valuvirheelliseksi. Nyt, rakas ihminen, uutisia: ei mikään ihme, että olo on kurja, jos omassa itsessä eniten ravittua on se tietoisuus, että jotain mussa vissiin viiraa.
Lempeyttä, hyväksymistä, arvostamista ja rakkautta saa ja kuuluu ravita. On opittu tapa (usein vuosikymmenien saatossa) sivuuttaa itseään. Yhtä lailla meidän tarvitsee usein opetella huomioimaan ja arvostamaan itseämme.
Vaikka et vielä olisi löytänyt tunnetta tai kokemusta siitä, että olet arvokas, voisitko kuvitella sen olevan MAHDOLLISTA? Jotta itseä arvostava ja ymmärtävä olo voi löytyä, sitä ei tarvitse etukäteen mielessään määritellä. Oman arvon kokemus voi olla sinulle sellaista, kuin se sinulle on.
Lempeytyminen voi olla sitä, että tutkit uskomuksiasi sen suhteen, mitä sinun pitäisi syödä tai mitä sinun ei pitäisi syödä tai tehdä. Miksi et saisi polttaa tupakkaa? Miksi et saisi syödä karkkia? Vaatimalla muutoksia tukematta itseäsi olet itsesi vastustamisen tilassa. Itseäsi myötätuntoisesti tukien lempeytät oloasi, jolloin transformaatio mahdollistuu.
Voit pohtia myös, millä ravitset itseäsi fyysisesti. Millainen ruoka tuntuu sinusta hyvältä? Entä liikunta ja lepo? Syön, liikun ja lepään itse sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Vuosien mittaan olen sulkenut pois muiden luomat uskomukset ja käsitykset siitä, mikä on terveellistä. Koen, että kaikkein terveellisintä on luottaa syvästi itseensä ja intuitioonsa. Jos syön tai jätän syömättä jotain siksi, että joku muu ilmaisee sen olevan trendikästä tai hyväksi tai pahaksi, en toimi täydestä luottamuksesta itseeni. Sekin on ok! Luota siihen, mikä sinua kutsuu.
Ja sitten. Jos haluaisit lopettaa tupakanpolton, vähentää kahvinjuomista tms., voisitko kuulostella asiaa tältä kannalta: millä tavalla voisit asiassa tukea itseäsi? Ei nimittäin auta, jos kritisoit ja huonontelet itseäsi valintojesi tähden. Se vain ylläpitää oravanpyörää. Silloin voi ajatella, että tupakanpoltto tai karkinsyöminen on itse asiassa vain peitetarina huonommuuden tunteillesi. Pääset jatkuvasti kokemaan häpeää tai itsesi kurjistelua, koska koko ajan lynttäät itseäsi seinää vasten karkin tai tupakan suhteen. Eikö?
Sitten sinussa herää alitajuisesti kapinoiva teini tai joku muu aspekti, joka tunnistaa, ettei rajojasi saa ylittää vaatimalla ja kontrolloimalla. Herää vastaisku: ”mähän syön karkkia vaikka joka päivä ja vedän röökiä just niin paljon kuin jaksan!” Sisäisessä vanhemmuudessa voi tehdä itseä tukevia valintoja, eikä tarvitse kantaa toksista syyllisyyttä ei-niin-mahtavistakaan valinnoista.
Sen sijaan, että vaadit itseltäsi nyt muutoksia ja tavoittelet millään tavalla ”paremmaksi tulemista” (joka ei ole sama asia kuin itsensä rakastaminen), millä tavalla haluaisit SYVÄSTI ravita itseäsi? Ravintoterapeutit kehottavat ottamaan hyviä juttuja lisää, eivät heti vähentämään kaikkea ”huonoa”. Millaista itsesi ravitsemista sinä tarvitset elämääsi lisää? Anna niiden muiden juttujen nyt vähän aikaa olla, äläkä yritä ratkoa ja punkea itseäsi muutoksiin. Keskity siihen hyvään, mitä itsellesi nyt voit ja haluat antaa.
…SITÄ ON ITSESI RAKASTAMINEN.
HARJOITUS 2:
Kuulostele ja kirjoita:
Millaista ravitsemista sisäisyyteni ja kehoni tällä hetkellä kaipaa?
Aion antaa näitä asioita itselleni tänään ja lähipäivinä… (Ei vaatimuslistaa itsellesi, kiitos. Kuulostele, mikä nyt juuri olisi lempeää, jopa ”lepsua” – mikä tuntuisi hyvältä? Ja sitten jos olo muuttuukin lennossa, tekee mieli tehdä jotain muuta kuin alun perin ajattelit, voitko antaa itsellesi luvan siihenkin?)
Ote Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut -verkkokurssiltani
Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Ahdistus on hyvin epämiellyttävä tunne, jota jokainen meistä jossain elämänvaiheessa kokee. Narsistinen lähisuhde on vahingoittava ja epäterve ihmissuhde, joka nostaa stressitasoja ja voi aiheuttaa vaikeaa ja pitkäkestoista ahdistusta.
Ahdistuksen voimakkuus voi vaihdella lievästä lyhytkestoisesta ahdistuksesta pitkäkestoiseen paniikkikohtauksia aiheuttavaan lamauttavaan olotilaan. Jos tuntee ettei tilanne ole hallinnassa tai tilanteesta ei näe poispääsyä voi ahdistus jatkua pitkään ja aiheuttaa näin myös monenlaisia muita negatiivisia haasteita ja johtaa lopulta muihin sairauksiin, esimerkiksi masennukseen.
Ahdistuksen syytä ei välttämättä osata aina tunnistaa ja sanoittaa. Se voi aiheutua monen eri tekijän seurauksena tai yhden raskaaksi koetun asian myötä.
Tärkeintä kuitenkin on tietää, että ahdistus on hyvin yleinen tunne, jonka helpottamiseksi on olemassa keinoja, eikä ahdistusta tarvitse yrittää sietää loputtomiin.
Ahdistus on hyvinvointimme kannalta oleellinen tunne. Tuo haastava tunne tulee kertomaan meille, että kestokykymme on ylittynyt, kaikki ei ole nyt hyvin ja jotain on muutettava.
Narsistisessa ihmissuhteessa ahdistuksen tunnetta saatetaan peitellä, selitellä tai ohittaa pitkäänkin, se ei kuitenkaan auta, vaan itse asiassa vain pahentaa olotilaa.
Kun tunnistaa ja myöntää itselle olevansa ahdistunut tilanteesta, jossa on, pystyy hakemaan apua ja keinoja, joilla oma olo ja elämänlaatu paranevat.
Listasin alle muutamia keinoja, joista on ollut terapia-asiakkailleni hyötyä narsistisen lähisuhteen aiheuttamaan ahdistukseen. Huomioithan, että kaikki keinot eivät sovi kaikille. Voit kokeilla ja poimia näistä keinoista ne, jotka tuntuvat auttavan juuri sinua.
Puhu
Puhu luotettujen ystävien ja läheisten kanssa.
Jaa ajatuksiasi heidän kanssa, jotka tuntuvat aidosti ymmärtävän sinua ja jotka eivät syyttele tai vähättele. Puhumalla saat jäsenneltyä ajatuksiasi, jotka ovat voineet kiertää kaaosmaisesti samaa kehää ilman mitään viitteitä helpottavasta ulospääsystä.
Absurdeilta vaikuttavat tilanteet kuuluvat osana narsistisiin lähisuhteisiin, jonka vuoksi joillain voi olla vaikea uskoa tai ymmärtää kokemuksiasi. Ymmärrämme syvästi usein vain sellaista, jonka olemme myös itse kokeneet. Siksi kannustankin sinua arvioimaan itse sen, kenelle jaat kokemuksiasi ja kenelle et. Empatiaa, lohtua ja tukea voi kuitenkin saada, vaikka täydellinen ymmärrys jäisikin puuttumaan, ja sitä meillä on aina oikeus ja velvollisuuskin itsellemme etsiä.
Älä anna häpeän tai syyllisyyden tunteiden estää puhumasta. Se on yleensä narsistisen ihmisen toive ja tavoite, saada toinen hiljaiseksi ja epäilemään itseään, sekä omia kokemuksiaan. Rikotaan yhdessä vaikenemisen kulttuuria, joka vaatii uskallusta ja rohkeutta, sekä rehellistä ja avointa keskustelua.
Ota etäisyyttä ja omaa aikaa ihan joka päivä
Narsistisen ihmisen harjoittama vahva manipulointi ja patologinen valehtelu vääristävät todellisuutta. Omat mielipiteet, tarpeet ja toiveet saattavat hukkua tai kadota ja aiheuttaa lopulta oman mielenterveydenkin kyseenalaistamista.
Ota etäisyyttä ja omaa aikaa joka päivä erityisesti silloin, jos epäilet olevasi/olet narsistisessa ihmissuhteessa. Esimerkiksi puolen tunnin mittainen päivittäinen metsäkävelylenkki on auttanut useita terapia-asiakkaitani rauhoittamaan ahdistusta ja selkiyttämään omia ajatuksia.
Metsä on tutkitustikin mieltä hoivaava ympäristö. Anna luonnon rauhan ja hiljaisuuden olla apunasi aina silloin, jos tunnet että tarvitset välitöntä helpotusta ahdistavaan oloon.
Keskellä narsistisen ihmissuhteen aiheuttamaa myrskyä voi olla jopa mahdotonta kuulla omia ajatuksia. Etäisyys auttaa huomaamaan selkeämmin sitä, mitä todella kaipaa ja tarvitsee.
Kirjoita huolipäiväkirjaa
Kirjoita huoliasi ja negatiivisia ajatuksiasi ylös joka päivä n.20min., kahden viikon ajan. Huomioi, että saat olla kirjoittaessasi rauhallisessa tilassa ja kaikki mahdolliset häiriötekijät ovat poissuljettu (puhelin, televisio yms.).
Kirjoita huolipäiväkirjaan vain negatiivisia ajatuksia, huolia ja murheita, sitä pahaa oloa, jota olet tuntenut ja kokenut. Kirjoita lopuksi kolme hyvää asiaa, jotka ovat nyt hyvin elämässäsi ja joista voit kaikesta huolimatta olla kiitollinen.
Huolipäiväkirjan kirjoittaminen auttaa purkamaan vaikeita ajatuksia ja tunteita, vähän niin kuin puhuminenkin ja siten ahdistus hieman helpottuu ja olo kevenee.
Hengitä
Alamme ahdistuneena hengittämään tiedostamatta hyvin pinnallisesti, jonka keho voi tulkita merkkinä vaarasta. Keho menee ikään kuin oikosulkuun, joka taas lisää ahdistuneisuutta.
Rauhallinen syvä hengitys vie hermostolle viestiä, ettei ole hätää. Hengitys on yksi nopeimmista ja tehokkaimmista keinoista helpottaa vaikeaakin ahdistusta.
Sulje silmäsi ja ota hyvä ryhdikäs istuma-asento tai voit myös makoilla lämpimän viltin alla. Rentouta hartiat. Hengitä syvään nenäsi kautta ja annan ilman virrata vatsaan, niin että vatsa pullistuu ulos. Laske rauhallisesti kolmeen aina, kun hengität sisään.
Puhalla ilma ulos suusi kautta laskien samalla rauhallisesti kuuteen. Muista aina, että uloshengitys on reilusti pidempi, kuin sisäänhengitys, se on jutun ydin.
Jatka niin kauan, kunnes olosi rauhottuu ja helpottuu. Mitä enemmän teet hengitysharjoituksia, sitä paremmin ja nopeammin ne tehoavat.
Mielenterveystalon verkkosivut
Suosittelen ahdistuksesta kärsiville terapia-asiakkailleni usein mielenterveystalo.fi -verkkosivuja, joista saa hyvin tietoa ahdistuksesta ja myös ahdistuksen omahoito-ohjeita, sekä ahdistuneisuuskyselyn, jolla voi arvioida ahdistuneisuusoireita. Lue lisää täältä!
Jos ahdistuneisuus jatkuu voimakkaana yli kahden viikon ajan, suosittelen hakeutumaan ammattiavun pariin.
Kaikki me olemme joskus pelänneet jotain. Kokemus pelon tunteesta auttaa meitä asettumaan myös toisen asemaan silloin kun hän pelkää. Lasta voi kannustaa puhumaan pelostaan, siitä mikä asiassa tai tilanteessa on erityisen pelottavaa. Älä painosta tai reipastuta lasta väkisin pelkoa päin. Voit kuitenkin kannustaa ja tutkia tunnetta yhdessä lapsen kanssa vaikka sanomalla: Huomaan, että sinua pelottaa, se on ihan normaali tunne tällaisessa tilanteessa, mutta sekin menee kyllä ohi. Jutellaanko mikä sinun mielestäsi tässä on pelottavinta ja mietitään yhdessä, mitä asialle voi tehdä? -Marika Rosenborg, terapeutti ja tietokirjailija
Lapsena pelkäsin pimeää ja aaveita. Sitä, etten löytäisi jonain päivänä kotiin ja jäisin yksin pihoihin äitiä etsimään. En ole varma puhuinko pelostani kenellekään, lapselle tai aikuiselle, vai pidinkö pelot tiukasti omissa pienissä nyrkeissäni.
On hassua, että sisällämme asuu jollain tasolla edelleen se sama lapsi. Pelot ovat ehkä vaihtaneet väriä ja muotoa, ja niistä uskaltaa jo puhuakin. Kun on tullut enemmän työkaluja ja tukea, osaa laskea peloistaan ehkä helpommin myös irti.
Aikuisena en pelkää enää pimeää, mutta kummituksia kyllä. Ja sitäkin, etten löytäisi minulle tarkoitettuun kotiin. Yksinäisyyttäkin pelkäsin pitkään, kunnes ymmärsin, että jonkinlainen yksinäisyys seuraa meitä aina kaikkialle. Siitä huolimatta, että olisimme parisuhteessa tai meillä olisi perhe. Kukaan ei voi koskaan ihan täysin ymmärtää toista ihmistä. Mutta tärkeintä on se, että on olemassa joku, joka yrittää.
Sinulla on lupa kaivata omaa tärkeää ja merkityksellistä elämäntehtävääsi, jos sellaisen itsellesi haluat. Kyse on jopa enemmästä: sinun oikeastaan tulee kaivata sitä ja haaveilla siitä. En nimittäin usko minkään kaipuussa alkuun laitetun jäävän koskaan täysin toteutumatta.
Tässä kaksiosaisessa jutussa käsittelen elämäntehtävän, rajoittavien uskomusten ja omaan kaipuuseen tutustumisen suhdetta toisiinsa ja kerron miten pääset lähemmäksi merkityksellistä tekemisen ja olemisen tapaa. Jutun ensimmäisen osan pääset lukemaan painamalla tästä.
Koska elämäntehtävä mielletään usein työksi tai työasioihin kuuluvaksi osaksi elämää, sen hahmottamiseen hiipivät nopeasti samat kysymykset kuin työhön ylipäänsä: missä sellainen tehtävä olisi, maksetaanko siitä, pitäisikö hankkia vielä yksi tutkinto, olisiko minusta sittenkin yrittäjäksi ja mitenkäs tämä kaikki järjestetään?
Saatamme tiedostamattamme puskea elämää pakettiin järki ja suoritusperusteet edellä. Siksi elämäntehtävän hahmottamisessa voi auttaa erilainen asennoituminen. Uusi sävy löytyy, jos tutustumme ensin siihen mitä kaipaamme ja ylipäänsä suostumme antamaan kaipaukselle tilaa elämässämme.
Mitä minä kaipaan?
Kaipaus auttaa meitä työntämään tuntosarvemme ulos kohti maailmaa. Mitä kaikkea ihanaa tällä voisikaan olla minulle ja mitä merkityksellistä voisinkaan itse tänne tuoda?
Kaipaus kysyy miltä toivoisin, että minusta tuntuu? Mitä tehdessä tavoitan jotain sellaista olotilassani tai energiassani, joka voisi kuiskata minulle merkityksellisen elämän sanomaa? Missä tilanteessa tai kenen kanssa oloni tuntuu hyvältä?
Jos haaveilun aikana toistuvasti koet, että mieleesi nousee voimakkaasti ohjaavia ja rajaavia ajatuksia erityisesti sen suhteen miten asiat ovat taloudellisesti tai ajankäytöllisesti järjestettävissä, onko silloin mahdollista vaikkapa vain hetkellisesti ajatella, että elämäntehtäväsi ei ehkä koskaan tule olemaan palkkatyösi?
Uskallammeko nähdä sen, että elämäntehtävän ei tarvitse olla kaikille sama asia kuin palkkatyö. Tosiasiassa se on paljon enemmän! Oma kokemukseni on se, että merkityksellinen elämäntehtävä on aina tietynlainen palvelukseen astuminen. Se on seikkailulle antautumista: uudestaan ja uudestaan sen äärellä olemista mitä juuri minä voi sydämestäni tähän maailmaan antaa ja luoda.
Sielu lepää
Eräs ystäväni kuvasi elämäntehtäväkseen rakastamisen. Oma tehtäväni punoutuu kanssakulkemisen ja kirjoittamisen ympärille. Yksi kokee tehtäväkseen opiskella ikuisesti ja toinen haluaa elää kehollisten nautintojen äärellä. Jos suostumme katsomaan elämäämme näin, meidän ei tarvitsekaan rajata elämäntehtäväämme jonkinlaisiin järkiraameihin, olettaen sen(kin) toteutuvan samalla tavalla kuin vaikkapa palkkatyömme.
Rajatusta elämäntehtävän käsityksestä vapautuminen auttaa löytämään itsellemme todella merkitykselliset asiat ja toteutumaan tässä elämässä juuri sillä tavalla kuin kohdallamme tarkoitettu on.
Todellisen merkityksellisyyden tunnistatkin sielun lepona: tätä tehden, näihin asioihin keskittyen, näiden ihmisten seurassa, olet kotona omassa elämässäsi ja koet elämäsi merkityksellisenä. Mitä tahansa sellaista teetkään JO NYT, jonka parissa koet merkityksellisyyden tunteita, voit olla varma, että toteutat elämäntehtävääsi. Olethan aidosti elossa omassa elämässäsi, tässä ja nyt.
Muistan oikein hyvin ne (pitkät) ajat elämästäni, jolloin kaipasin, toivoin ja odotin rakkautta jonkun ihanan kanssa. Voi luojan pyssyt, kunpa olisin tiennyt mitä tiedän nyt: kun alkaa ottaa koppia itsensä kohtaamisesta, hoivaamisesta, itselle ihanaan ja kiinnostavaan keskittymisestä ja rajaamisesta, ei sulje luukkuja pienemmälle ja kapua johonkin entistä yksinäisempään norsunluutorniin VAAN TULEE HITSIN VASTAANOTTAVAISEKSI. Alkaa resosonoida hoivan, rakkauden ja ilon taajuudella, jolloin LUONNOLLISESTI vetää puoleensa rakkauden ja hoivan ja ilon taajuuksia – eli myös siihen virittyneitä toisia ihmisiä.
Rakkauden ja hoivan ja ilon taajuudella väräjöiminen ei tarkoita mitään positiivista ajattelua ja ilovalokiitosta tai sitä, ettei saisi olla hajalla ja kaivata, vaan sisäistä vanhemmuutta. Omien tunteiden ja tarpeiden hahmottamaan oppimista, tunteidensa viestien ymmärtämistä, niistä kopin ottamista, rajojen ja sisäisen turvan opettelua ja ennen kaikkea (varsinkin jos kaikki tuo edellämainittu alkoi kuulostaa kuumottavan työläältä) ITSENSÄ HYVÄNÄ PITÄMISTÄ. Ja vitsilänen, sitä voi OPPIA. Se ei ole mitään salatiedettä, eikä mitenkään erityisen vaikeaa! Tarvitaan halu kokea enemmän rakkautta ja omaa vastuullisuutta. Lempeää peilausta ja tietoa, jotka siivittävät oivalluksiin.
On vaikeaa vetää puoleensa rakkautta, jos ei mätsää siihen. Jos venailee rakkautta, mutta ei ryhdy itselleen rakkaudelliseksi kohtaajaksi, ei mätsää rakkausviboihin
On vaikeaa vetää puoleensa rakkautta, jos ei mätsää siihen. Jos venailee rakkautta, mutta ei ryhdy itselleen rakkaudelliseksi kohtaajaksi, ei voi mätsätä rakkausviboihin. Voi vetää puoleensa ihmissuhteita, mutta jotta niissä olisi mukana oikeaa, syvää kohtaamista, sitä tarvitsee tarjota itse itselleen. Se ei tarkoita, että pitää olla ehyt, super-rakkaudellinen ja ettei saisi olla epävarmuuksia ja haavoja vaan sitä, että hiffaa: mun omassa elämässä on rakkaudellisuutta, koska tarjoan sitä ITSE ITSELLENI. Ja voilà sitten sitä rakkaudellisuutta ei voi olla ilmaantumatta muualtakin.
Mutta se kuumottava juttu on tämä: usein alitajuisesti väistämme rakkautta ja läheisyyttä ja pysytelemme selviytymispoteroissamme (täysin tiedostamattamme, koska kyllähän me mielessämme haluamme rakkautta), jos olemme kokeneet rakkauden haavoittavaksi ja läheisyyden kuumottavaksi – tai emme ole tulleet arvostetuiksi ja nähdyiksi sellaisena kuin olemme. Näin on tosi tosi monen kohdalla – ja kuten sanottua, been there, done that.
Aikuisuudessa upeaa on se, että saa uuden tsäänssin vanhemmoida itseään uudelleen ja eheyttää sitä, mitä vaille on jäänyt ja mikä on mennyt metsikköön. Ankeaa aikuisuudessa on se, etteivät ne aikanaan täyttymättömät nähdyksi, arvostetuksi omana itsenään ja kohdatuksi ja yhteenkuuluvaksi tulemisen tarpeet täyty ennen kuin niitä alkaa tarjota itselleen (esimerkiksi auttajan – vaikkapa minun – avulla). Jos emme tähän suostu, emme toisin sanoen suostu kypsymään erillisiksi aikuisiksi – ja rakkauden vastaanottajiksi, lähelle tulijoiksi.
Meillä usein on alitajuista uskomusta, että jos alamme ottaa enemmän koppia itsestämme ja viihtymään laiffissamme paremmin, se tekee meistä entistä yksinäisempiä ja jollain huonolla tavalla riippumattomia
Mielestäni tästä puhutaan edelleen jäätävän vähän – ehkä siksi, että elämme niin läpeensä läheisriippuvaisessa, arvottomuuden lonkeroihin kietoutuneessa kulttuurissa, että se on vähän sokea piste. (Juu, läheisriippuvuus ei ole vain toisiin takertumista vaan myös yksinäinen pärjääjä on läheisriippuvainen – tästä kaikesta uudessa kirjassani lisää. Ja sitä seuraava kirjani kertoo läheisriippuvuudesta eheytymisestä ja lähelle itseä ja toisia syvästi aidosti tulemisesta – eli tiedossa on ihmissuhdekirja, olen siitä jo ihan tulessa.) Kulttuurimmw tuottaa niin vähän mallia erillisestä, rakkaudellisesta aikuisuudesta, että ei mikään ihme, jos olemme vähän pihalla. Eikä se mikään rikos ole, eikä varsinkaan mitään huonoutta. Mutta rakkauden tie on olemassa.
Pointtini tässä kaikessa: meillä usein on alitajuista uskomusta, että jos alamme ottaa koppia itsestämme enemmän ja viihtymään laiffissamme paremmin, se tekee meistä entistä yksinäisempiä ja jollain huonolla tavalla riippumattomia. Se on juuri se vinoutunut käsitys intiimiydestä, rakkaudellisuudesta ja läheisyydestä, joka tuottaa tuollaista kollektiivista kummajengaa.
Läheisriippuvuus tuottaa meissä alitajuisesti sitä oloa, että vain toisten kautta mä saan tarpeeni vihdoin täytettyä – vaikka ideaalitilanteessa opimme jo varhaisissa vaiheissamme, että tunteemme ja tarpeemme ovat ok, jolloin opimme tunnistamaan ja ottamaan vastuuta niistä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osaamme ja uskallamme sanoa joo ja ei sen mukaan kuin tuntuu. Ja pyytää apua. Ja luotetaan itseemme. Ja tunnemme olevamme kaiken hyvän arvoisia.
Se, millainen suhde meillä on itseemme, ei vain tapahdu meille aikuisille ihmisille. Me saamme aikuisina VALITA arvomme itse – eikä se ole mitään yläpilviteoriaa vaan ERITTÄIN KÄYTÄNNÖNLÄHEISTÄ ASIAA
Mutta harva meistä on tällaista ideaaliherkkua saanut kokea, joten se tarve-osa (rakkauden, kuulumisen, nähdyksi ja hoivatuksi tulemisen) jumiutuu luuloon, että niiden saaminen on muista kiinni. Ei se ole – sittenhän me vasta niitä osaamme vastaanottaa toisilta, kun alamme vähän oppia itsemme kanssa. JA SIIHEN SAA OTTAA APUA VASTAAN!!! Kuten sanon jo Sydänjuttu-kirjassani: se, millainen suhde meillä on itseemme, ei vain tapahdu meille aikuisille ihmisille. Me saamme valita itse ja ikään kuin luoda itsemme uudelleen. Silloin irtaudumme himmaavasta häpeästä, turvattomuudesta, arvottomuudesta, toksisesta syyllisyydestä, jumittavasta riippuvuudesta, defensseistä ja selviytymiskeinoista. Eikä se ole mitään salatiedettä.
Jos haluat lempeyttää ja voimauttaa oloasi, rakastettu verkkokurssini Olet parasta, mitä sinulle on tapahtunut on juuri sitä varten. Ei mitään suorittamista vaan ihanaa voimautumista. Alla olevasta linkistä pääset lukemaan lisää ja mukaan – verkkokurssin esittelysivun löydät nettisivujeni etusivulta. (Ehdit superhyvin mukaan, aikaa on elokuun loppuun ja kurssia saa käydä omassa tahdissaan. KURSSILLA UUTTA MATSKUA!).
