Hektisessä kiireen ja vaatimusten täyttämässä elämässä aivomme takertuvat herkästi kielteisyyteen ja estävät meitä havaitsemasta ympärillämme olevaa hyvää. Voimme kuitenkin tietoisesti ohjata itseämme ottamaan enemmän hyvää vastaan ja elämään ilon, mielenrauhan ja rakkauden täyttämää elämää. Samalla saamme yhteyden aitoon, onnelliseen itseemme ja näemme kaiken sen hyvän, joka on jo meissä.
Onnellisuusvalmentaja Auli Malimaan uutuuskirja Olet kaiken hyvän arvoinen ohjaa sinua kulkemaan kohti myönteisempää ja hyvän täyttämää elämää. Samalla se on kirja itsensä puolella olemisesta – siitä, miten helppoa tai vaikeaa on olla onnellinen ja siitä, miten hyvin pienten asioiden huomaaminen ja muuttaminen voi tehdä elämästä paljon onnellisempaa, valoisampaa ja aiheuttaa suurta iloa ja tyytyväisyyttä.
Tässä Aulin 5 tapaa oppia näkemään enemmän hyvää ympärillään:
1. Pysähdy havaitsemaan, mitä hyvää ympärilläsi jo on. Ne voivat olla ihan tavanomaisia asioita. Lempiteemuki, tuoreen leivän tuoksu, lapsen piirrustus jääkaapin ovessa tai jalassasi mukavilta tuntuvat kengät. Huomaa ne ja anna niiden ilahduttaa. Tietoisesti voimista tunnettasi ja pidä siitä lempeästi kiinni mahdollisimman pitkään.
2. Ota aistisi avuksesi huomataksesi enemmän hyvää. Syö esimerkiksi marjoja tai hedelmiä käyttäen kaikkia aistejasi. Katsele ensin tarkasti ja huomioi erilaisia värisävyjä ja muotoja. Nuuhkuttele sitten rauhassa tuoksua. Laittaessasi marjan tai hedelmänpalan suuhusi, tunne sen muoto, painavuus ja lämmön tai viileyden tuntu. Miltä se tuntuu kun puraiset sitä? Kuuluuko siitä jokin ääni. Lopuksi anna maun täyttää suusi kokonaan. Pysy mahdollisimman pitkään tietoisena mausta ja huomaa sen voimakkauus.
3. Ota käyttöösi ilovihko tai kiitollisuuspäiväkirja. Kirjaa joka ilta kolme kivaa tai ilahduttavaa, päivän aikana kokemaasi asiaa, joista voit olla kiitollinen. Voit myös pohtia, miksi kyseinen asia teki sinulle hyvän olon. Anna tunteen syventyä vahvaksi kiitollisuuden tunteeksi ja iloksi siitä, että kyseiset jutut ovat tai olivat osa elämääsi.
Kiitollisuuspäiväkirja on hyvä iltarutiini aina, mutta todellisen voimansa se näyttää haastavissa elämänvaiheissa. Juuri silloin, kun on vaikeinta huomata hyvää.
4. Valitse hyviä ajatuksia. Tule välillä tietoiseksi omista ajatuksistasi. Varsinkin jos uhka- tai huoliajatukset piinaavat sinua, liitä niihin pieni hälytyskello herättämään sinut. Kun havahdut huoleen, vaihda ajatus tai mielikuva myönteisempään. Kuvittele hyvä lopputulos mielessäsi mahdollisimman elävästi ja nauti sen tuottamasta keveämmästä olotilasta.
5. Pidä päivittäin arvosteluvapaavartti tai -tunti. Sinä aikana pysäytä joka kerta sisäisen pomosi puhe, jos kuulet sen moittivan tai mollaavan itseäsi. Sinun ei tarvitse jäädä sisäisen pomosi panttivangiksi, vaan voit itse päättää, että tästä eteenpäin kohtelet itseäsi hyvin. Sillä sinä olet kaiken hyvän arvoinen. Myös oman arvostuksesi arvoinen.
Kun aivomme ovat levolliset, koemme pystyvämme vaikuttamaan asioihin ja jopa hallitsemaan omaa mieltämme. Emme ole huolestuneita tai ärtyneitä, vaikka elämä ei olisikaan ongelmatonta. Sen sijaan meillä on tunne, että asiat ovat kohtuullisen hyvin ja elämä virtaa vaivattomasti, miellyttävästi ja leppoisasti.
Tunnemme olomme hyväksi ja turvalliseksi sekä koemme yhteenkuuluvuutta muihin ihmisiin, jotka tuntuvat hyväksyviltä ja vastaanottavilta. Maailma ympärillämme vaikuttaa suojelevalta ja voimme luottaa kaiken riittävyyteen. Mitään ei tunnu puuttuvan eikä mikään inhota tai pelota. Tunnemme syvää rauhaa, rentoutta ja tyyneyttä, olemme tyytyväisiä, iloisia ja kiitollisia ja koemme itsemme nähdyiksi, arvostetuiksi ja rakastetuiksi.
Tässä luonnollisessa levollisuudessa asustaa todellinen minuutemme, sillä tällaisia me olemme pohjimmiltamme.
Koska nykyelämässä olemme lähes jatkuvassa stressitilassa – eli aivojemme näkökulmasta käymme jatkuvaa eloonjäämiskamppailua – kadotamme herkästi yhteyden lepotilaamme ja todelliseen minuuteemme.
Silloin kaikki voi olla periaatteessa hyvin, mutta mikään ei tunnu miltään. Aivan kuin olisimme pystyyn kuivuneita puita elämän autiomaassa. Elämän maku ja mehukkuus ovat poissa, onnellisuus ja elämän värit ovat kadonneet. Saatamme mielessämme tajuta ilon pilkahduksia siellä täällä, mutta mikään ei todella kosketa sisimpäämme. Kun yhteys levolliseen kotipesäämme katoaa, myös yhteys kaikkeen hyvään ja aitoon onnellisuuteemme on hukassa.
Kuitenkaan meidän ei ole pakko jäädä aivojemme kielteisen vinouman ja pidentyneen stressitilan vangeiksi. Voimme tietoisesti lähteä tasapainottamaan aivojemme ikävää vinoumaa ja herkistämään aivojamme kohti myönteisyyttä. Aivomme eivät ole muuttumaton möhkäle päämme sisällä, vaan ne ovat hyvin muovautuva ja muuttuva elin.
Voimme käyttää omaa mieltämme aivojemme muovaamiseen miellyttävämpään suuntaan ja tietoisesti rentouttaa aivomme lepotilaan niin usein kuin mahdollista. Toki elämässä yhä tulee vastaan haasteita, huolia ja murheita, jotka saavat meidät reagoimaan voimakkaasti, mutta kun onnistumme vastaanottamaan ne hyväksyen ja tyynnyttämään niiden aikaansaamat reaktiot, voimme palata mahdollisimman nopeasti luonnolliseen olotilaamme.
Kun annamme hyvälle mahdollisuuden ja otamme toistuvasti myönteisiä kokemuksia vastaan, opimme luottamaan elämän perimmäiseen hyvyyteen. Mitä useammin otat hyvää vastaan ja mitä useammin annat itsellesi luvan kokea onnellisuutta, sitä herkemmin huomaat hyvää ja sitä heikommin ikävät jutut takertuvat mieleesi ja uppoavat muistiisi. Aivoihisi kehittyy hyvän huomaamisen kierre, mikä omalta osaltaan nopeuttaa stressaavan tilanteen jälkeen levolliseen kotipesään palautumista.
Kun kielteinen vinouma ei sumenna havaintojasi, huomaat olevasi kokoaikaisesti pienempien ja isompien hyvien juttujen ympäröimä. Kun annat itsellesi luvan hyvään, olet kaiken hyvän arvoinen.
Teksti on lainaus kirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen. Tutustu siihen Hidasta elämää -puodissa.
Oletko kuluttanut aikaasi ja energiaasi miettimällä:
Ehkä minun olisi pitänyt yrittää vielä vähän enemmän.
Ehkä en vaan ollut tarpeeksi fiksu ja kaunis, jotta hän olisi voinut rakastaa minua.
Olivatkohan kokemani asiat sittenkään edes totta?
Entä jos olen vain ymmärtänyt kaiken ihan väärin?
Olenkohan menettämässä mielenterveyteni?
Miten saatoinkin olla niin tyhmä? Hävettää!
Miksi en pääse hänestä yli?
Miksi en ole vieläkään kokonaan toipunut ja unohtanut häntä?
Pysähdy itsesi äärelle
Narsismi aiheuttaa erityisesti läheisiin suhteisiin jatkuvia konflikteja, sekä epätervettä ilmapiiriä. Yksi narsismin ydinongelmista on empatian puute, joka näkyy vahvasti toisen vähättelynä, syyttelynä sekä kaikenlaisena toisen ohittamisena ja hylkäämisenä.
Ethän jatka tuota samaa huonoa kohtelua itseäsi kohtaan, vaan pysähdy aika ajoin itsesi äärelle ja kuuntele hetki omaa sisäistä puhettasi. Miten puhut itselle ja minkälaisin sanoin?
Aina silloin, jos huomaat puhuvasi itselle negatiiviseen, loukkaavaan tai vähättelevään sävyyn sano itsellesi ”STOP!” ja käännä sen jälkeen jokainen vahingoittava sana ja lause yhtä lohduttavaan ja tukea antavaan muotoon niin kuin sanoisit nuo sanat parhaalle ystävällesi, jos hän olisi kokenut samaa kuin sinä.
Rauhoita sisäistä puhettasi
Lempeys, myötätunto ja armollisuus itseä kohtaan ovat hyvin tärkeitä ja olennaisia selviytymistä, sekä toipumista tukeavia tekijöitä narsistisen suhteen jälkeen.
Muuta sisäistä puhettasi sanomalla itsellesi:
En yksinkertaisesti voinut tietää mitä tuleman piti.
Tein kaikkeni ja vielä vähän enemmän. Se riittää.
Olen arvokas ja todellakin rakastettava omana itsenäni.
Tiedän mitä olen nähnyt ja kokenut. Aion luottaa itseeni ja omaan totuuteeni.
Olen kokenut todella raskaita asioita. Ei ihme, että jaksamiseni on koetuksella.
Luotan selviytymiskykyyni, sekä siihen, että lopulta minä toivun ja eheydyn.
Luotan aikaan ja sen parantavaan voimaan.
Ja lopuksi: Ethän koskaan hylkää itseäsi. Olet rakkautesi arvoinen, ihan todella olet.
Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita ja terapeuttisia keinoja vaikeista kokemuksista toipumisen avuksi löydät esikoiskirjastaniHyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä
Teksti: Sanna Wikström – Kuvat: Laura Elo – Lattiamateriaalit: Kymppilattat
Olet ehkä kuullut wabi-sabista, joka on japanilainen estetiikan käsite. Sen pohjana on zeniläinen filosofia, joka sopii erinomaisesta myös suomalaisen sisustuksen pohjaksi – jos vaan uskallamme päästää irti täydellisyyden tavoittelusta.
Wabi sopii hyvin elämäntapaan, joka on yksinkertainen, nöyrä, kiitollinen ja ei kumarra materialistisuutta.
Sabi taas kuvaa luonteeltaan katoavaa: jonkin sellaisen ilmentymää, josta ikä näkyy ja joka kertoo jotakin elämästään.
Wabi-sabi kannustaa kodissa ja sen sisustuksessa epäsymmetriaan, keskeneräisyyteen, katoavaan kauneuteen ja muutokseen.
Minulle wabi-sabi-sisustus tarkoittaa seuraavaa:
1. Koti ei ole näyttelytila vaan tila, jossa myös elämän jäljet saavat näkyä
Jos menet metsään, ihmisen alkukotiin, siellä mikään ei ole järjestyksessä, mutta silti kaiken luonnollisen epäjärjestyksen keskellä ihminen rauhoittuu. Päästää irti, antaa olla. (Ei keräile oksia ja käpyjä polulta, koska ne ovat väärässä paikassa!) Samalla tavalla voi ajatella kodista: ollakseen täydellinen, sen ei tarvitse näyttää ”sometäydelliseltä” vaan asutulta. Kodit on tehty asuttaviksi, ja asuminen saa näkyä!
Kuvassa eloisapintainen Kymppilattioiden Tammi Rustic -lankkuparketti. Katso koko lankkuparekttivalikoima TÄÄLTÄ.
2. Epäsymmetria tuo mielenkiintoa – yhä uudelleen
Rakastan elämän monimuotoisuutta ja haluan, että se näkyy myös kodissa. Epäsymmentria ja leikittely tuovat kotiin mielenkiintoa: aina löytyy jotain uutta ihmeteltävää ja katsottavaa. Usein kodit suunnitellaan mahdollisimman neutraaleiksi ”ettei vaan kyllästy”. Mutta kuinka helposti kyllästymmekään mustavalkoiseen elämään, jossa ei koskaan tapahdu mitään?
Kuvassa Kymppilattioiden Paris Mix -laatta. Laattojen erikoisuus on siinä, että paketti sisältää paljon erilaisia laattoja, joista huvikumpumaisen kokonaisuuden. Katso kaikki Kymppilattioiden marokkolaislaatat TÄÄLTÄ.
3. Luonnonmateriaalit tuovat tilaan elämänkulkua, jossa elämän luonne näkyy
Kun vuosikymmeniä kasvanut puu päätyy lattiaksi minun jalkojeni alle, syntyy syvä kunnioitus elämää kohtaan: Mitä kaikkea puu on nähnyt? Millaisten aikojen läpi se on kasvanut? Kuinka paljon elämän kiertokulkua se sitoo itseensä? Luonnon materiaalit tuovat tilaan myös sitä kaivattua täydellistä epätäydellisyyttä, jossa ihminen ei pääse kontrolloimaan, missä mikäkin oksa on ja millaiseksi se on muodostunut. Se on sellainen kuin se on. Kuten elämä itse.
Kuvassa Tammi Rustic -lankkuparketti. Tammen lämmin sävy tuo lämpöä vaaleiden seinien kaverina. Selaa kaikkia Kymmpilattioiden lattia- ja kaakelivaihtoehtoja TÄÄLTÄ.
Tammilattian kaveriksi sopii kivasti Kymppilattioiden Lumbini Beige -laatta. Laatta on hyvä eteisen lattiamateriaalina. Katso kaikki kymppilattioiden marokkolaislaatat TÄÄLTÄ.
Monilla (kuten allekirjoittaneella) kesäloma alkaa pikkuhiljaa loppua ja arkeen palaaminen lähestyy vääjäämättömästi. Itse tunnen usein lomalla olevani onnellisimmillani, enkä edes yritä väittää, etteikö ajatus siirtymisestä kesän ihanasta vapauden tunteesta kohti syksyn aikatauluelämää tuntuisi ajoittain ahdistavalta.
Ahdistus loman päättymisestä on inhimillistä ja normaalia, eikä siitä tarvitse pyrkiä eroon hampaat irvessä. Aion kuitenkin yrittää tarjota muutaman ajatuksen helpottamaan arkeen palaamista ja keventämään mieltä syksyn iltojen pimetessä.
1. Luonnon kiertokulku saa näkyä sinussakin.
Tuntuuko sinustakin joskus siltä, että elämme ikään kuin kesää varten ja silloin paahdamme sitten sielu ja sydän avoinna 24/7? Se on luonnollista, koska olemme osa luontoa, jossa myös se kaikkein kukkein ja hehkuvin kausi on lyhyt ja intensiivinen. Syksyllä taas tehdään tilaa uudelle, talvella käännytään enemmän sisäänpäin ja keväällä ja kesällä kurotetaan kohti valoa. Kaikkia vaiheita tarvitaan ja ne saavat tuntua erilaisilta.
2. Vain arjen eläminen tekee lomasta erityisen.
Loppujen lopuksi se on juuri arki, joka tekee lomasta loman. Jotta voi vaihtaa vapaalle ja irtaantua rutiineista tarvitsee ensin arjen. Eikä arjen tarvitse olla ankeaa, vaan myös töistä ja rutiineista voi nauttia ja saada tyydytystä. Arki on elämän perusyksikkö ja siitä kannattaa tehdä sellainen, jossa viihtyy mahdollisimman hyvin.
3. Myös arkeen voi tuoda loman tuntua.
Usein lomalla olemme spontaanimpia ja elämme enemmän hetkessä. Työ-, deadline- ja sähköpostitulvassa tämä on hieman haastavampaa. Arjen keskelläkin voi kuitenkin aika ajoin tehdä asioita toisin. Lähteä spontaanisti arki-iltana syömään kivaan ravintolaan, mennä tylsänä sunnuntaina hemmottelemaan itseään kylpylään tai yksinkertaisesti vain tehdä jotain tavallisuudesta ja normaaleista aikatauluista poikkeavaa. Pienetkin poikkeamat virkistävät mieltä.
4. Älä stressaa. Vaikka oletkin tärkeä, maailma ei pyöri ympärilläsi.
Meillä ihmisillä on taipumus kehitellä päässämme itsestämme tärkeämpiä henkilöitä kuin oikeasti olemmekaan ja tämä johtaa helposti stressaaviin ajatuksiin. Esimerkiksi harvan meistä työpanos on oikeasti korvaamaton. Vaikka meiltä joskus jäisi jotain tekemättä tai mokaisimme, maailma jatkaa kulkuaan. Aurinko nousee ja laskee. Muuttolinnut lähtevät ja palaavat taas ensi keväänä.
5. Tee jotain uutta.
Parasta lääkettä lomaltapaluun aiheuttamaan alakuloon on uusi harrastus. Kutsuvatko lenkkipolut (liikunta tutkitusti nostaa mielialaa), laulutunnit tai uusi soittoharrastus vai olisiko nyt hyvä hetki aloittaa pitkään suunniteltu luova projekti? Uudenlainen tekeminen pehmentää paluuta arkeen ja tarjoaa loman jälkeen uusia virikkeitä.
Kun vielä työskentelin entisellä alallani ja sisäisyyteni kutsui uuteen, tiesin vain tämän: sydämelläni on niin paljon enemmän annettavaa ja vastaanotettavaa kuin se, minkä tekemiseen aikani käytin. Ämpyilin vuosia näiden fiilisten kanssa ja kävin läpi kerros kerrokselta pelkoja siitä, mitä tapahtuisi, jos tulisin kaapista ulos ja toteutuisin täysin itsenäni.
Media-alalla puljatessani tarjoilin ammattikirjoittajana lehtiin juttuja aiheista, jotka eivät useinkaan olisi vähempää voineet toimituspäälliköitä kiinnostaa: häpeästä vapautuminen, toksinen syyllisyys, lempeämpi suhde itseen. Halusin puhua, kirjoittaa ja avata juttuja jotka koskevat meitä kaikkia ja joiden tiedostaminen syventää onnellistavaa yhteyttä itseen. Ajattelin, että kotomaan energia on vähän tällainen juntturaisen normatiivinen, takapajuinen ja sydänpolkuja supporttaamaton. Kaipasin muille maille; jonnekin, missä ihan vapaasti iloliekehtien saisi olla oma, autenttinen ja näkyvä itsensä.
Maailma on jo muuttunut noista ajoista ja psykologisen ihmistuntemuksen kenttä popularisoitunut tavalla, joka voimauttaa arkisesti. Mutta matkan varrella olen myös itse vapautunut himmaavasta häpeästä ja ottanut täyden vastuun siitä, että meitsihän toteuttelee itseäni kuten tykkään, sanokaa mitä sanotte. Ja eihän kukaan siihen juuri muuta sano kuin että vitsi jee, voitko näyttää mullekin.
En enää antanut entisen alani tai minkään ulkoisen (kuten missä maassa elelen) olla mittari tai päättävä tekijä sille, voisinko minä tehdä sitä mihin sydän kutsuu. Toisin sanoen olen tarkastellut tekosyitäni rehellisesti ja antanut niiden mennä.
Yleinen harhaluulo oman elämäntehtävän ja itselle merkityksellisen tekemisen löytämiseen on, että se pitäisi jotenkin yhtäkkiä ”keksiä” tai ”uskaltaa”
Niin kutsutussa vapautumisprosessissani on paljon kerroksia, mutta yksi olennaisista, liikkeelle sysäävistä asioista oli tämä: kuulostelin, millaisia oloja ja asioita haluaisin elämässäni kokea enemmän. Intuitiivisesti tiesin, että tärkeämpää olisi liikkua ensin tunne- ja energiatasolla kuin ryhtyä mihinkään isoihin konkreettisiin toimenpiteisiin. Olin jo vuosia yrittänyt hahmottaa, mitä nuo käytännön muuvit voisivat olla, mutta koska Oprah ei ilmeisesti koskaan saanut käsiinsä puhelinnumeroani, havaitsin, että sydänhommeleitaan pitäisi lähestyä pienemmin. Kenties muutoksen ei tarvinnutkaan tapahtua kerralla.
Kaipasin levollisuutta ja syvää tekemisen iloa. Ensin konkretisoin itselleni, minkä tekeminen ja tekemättä jättäminen noita oloja ravitsi. Aloin nukkua töissä päikkäreitä – kollegat tsiigasivat, että siellä se Taipale taas menee tyynyineen neukkariin. Lepohetki toi stressaavan ja hälyisän TV-työn keskelle rauhaa ja yhteyttä itseeni, ja samalla harjoittelin tekemään yhä enemmän niin kuin tuntui, eikä niin kuin oli tapana. Sitten hokasin, että voisinhan siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon viettääkseni ”luovuusperjantaita”. Kävin katsomassa taidetta, nautin rennommasta rytmistä ja olosta rakkaani kanssa.
Kun ei ole hajuakaan, miten lähtisi kohti sydänjuttujaan ja unelmiaan – varsinkaan jos ei tiedä, mitä ne konkreettisesti ovat – liikkeelle pääsee silti
Halusin tehdä mahdollisimman paljon töitä etänä, jotta minulla olisi hiljaista tilaa kuulostella sydäntäni. Kun raivasin itselleni tilaa, sydänpolkuni seuraavat askelet kirkastuivat. Minulla oli visio ja aistin sen selkeästi, mutta konkreettiset stepit avautuivat yksi kerrallaan, ei minään viisivuotissuunitelmana.
Yleinen harhaluulo oman elämäntehtävän ja itselle merkityksellisen tekemisen löytämiseen on, että se pitäisi jotenkin yhtäkkiä ”keksiä” ja ”uskaltaa”. Ja että sitten kun meihin jostain landaa jumalainen visio, joka toteutetaan näin ja rahoitetaan noin, alamme vips vaan toteuttaa sitä ilman mitään hankaluuksia tai epävarmuuksia.
Kun ei ole hajuakaan, miten lähtisi kohti sydänjuttujaan ja unelmiaan – varsinkaan jos ei tiedä, mitä ne konkreettisesti ovat – liikkeelle pääsee silti. Olen nähnyt mielettömän kirkasvalon syttyvän lukemattomat kerrat juuri tässä kohtaa. Se, että pitäisi tietää mitä, miten ja milloin, on peitetarina joka pitää meitä jumissa, koska alitajuisesti väistämme niiden epävarmuuden, pelon, ilon ja voimautumisen tunteiden kohtaamista, joihin liikkeelle lähtemisen prosessi meidät johtaa. Silloinhan pitäisi alkaa tulla näkyväksi, eli vipeltää häpeän läpi.
Sydänpolkujen kulkemisen pointti ei kenties ole se, mitä eksakt tekee vaan se, mitä saa kokea kun seuraa sydäntään
Olennaista on lähteä liikkeelle – vaikka ei vielä edes tarkkaan tietäisi minne. Sydänpolkujen kulkemisen pointti ei kenties ole se, mitä eksakt tekee vaan se, mitä saa kokea kun seuraa sisäistä ääntään. Muodot alkavat hahmottua energian liikuttamisen kautta. Kun yrität miettimällä ratkaista ”mikä musta tulis isona” tai ”mihin suuntaan lähtisin”, energiasi jumittaa paikallaan ja sen on vaikeaa manifestoitua tässä konkretian maailmassa. Jotta voisi hahmottaa, mitä haluaa valita ja mikä tuntuu oikealta, olennaista on ensin alkaa hoivata itseään. Jos sivuuttaa itseään, on turvaton ja jumittaa samoja juupas-eipäs -keloja kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Miten voisikaan odottaa itseltään, että yhtäkkiä vastaus löytyisi? Miten voisikaan kuulla mikä olisi hyväksi, ellei ensin tule enemmän synkkaan hyvän olonsa kanssa?
Mitään uusia ajatuksia tukevia hermoyhteyksiä ei aivoissamme synny, ellemme tee jotakin toisin. Mieli toistaa sitä, mitä kehomme tekee. Olemme kulttuurissamme tottuneet hahmottamaan kaiken mentaalisen kautta: ensin pitää muka ajatella, tietää ja ratkaista ja sitten tehdä. Olemme menettäneet yhteyttä intuitiiviseen, kinesteettiseen, aistilliseen tietämiseen ja kokemiseen, ja se on monelle melkoinen ansa.
Sydämen kanssa tullaan synkkaan itseä arvostavin teoin
Kaikki itseäsi arjessa arvostava ja hoivaava toiminta:
Rakentaa sisäistä turvaasi.
Vahvistaa itsearvostustasi.
Synnyttää uusia hermoyhteyksiä eli tuottaa uusia ajatuksia.
Kirkastaa intuitiotasi.
Vahvistaa hyvää vastuun kokemusta omasta elämästäsi.
Terävöittää havaitsemaan, kuinka jumitat tai pienennät itseäsi ja miksi.
Tämä kaikki yhdessä johtaa sydänpolkusi kirkastumiseen askel askeleelta.
Liikkeelle lähteminen tapahtuu aina siitä, missä nyt olet. Se ei ole mikään nollasta sataan -ilmiö, jossa yhtäkkiä huomaat olevasi unelmaduunissasi tai tekemässä sydänjuttujasi. Jos ei energeettisesti mätsää sydämensä unelmiin, eivät ne oikein voikaan ilmaantua kehiin.
Teksti on koostettu ote uudesta, elokuussa 2021 julkaistavasta kirjastani Sydänvoimaa muutokseen
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Näinhän sanotaan vaikka missä. Se vaikuttaa hormonaalisesti, emotionaalisesti ja fyysisesti. Oikein hyvä ja edullinen lääke pahaan oloon, siis.
Mutta kun olo on stressaantunut, tuntuu välillä helpommalta työntää koko ajatus pois ja vetäytyä. Kommunikaatiokaan ei meinaa aina stressaantuneena sujua, vaan pienikin asia saattaa muodostua riidaksi. Mitä silloin voi tehdä?
3 tapaa purkaa stressiä kosketuksen kautta:
Kosketa itseäsi. Anna itsellesi viesti turvasta sekä hyväksynnästä. Kun kosketat itseäsi hyväillen, luot itsellesi erittäin vahvan signaalin rentoutumisesta, syvään hengittämisestä, arvostuksesta ja rakkaudesta. Kosketuksesi voi joko tuntua eroottiselta tai sitten ei. Tärkeintä on, että nautit ja todella kosketat kuunnellen, mikä sinusta tuntuu hyvältä. Tämä ei ainakaan saa olla suoritus, jonka avulla ”yrität” rentoutua, vaan hetki jossa kuuntelet itseäsi mahdollisimman vapaasti!
Kosketa sinulle rakasta ihmistä rentouttavasti. Makaa sylikkäin rakkaasi kanssa, tai hali pitkään ja hartaasti vaikkapa rakasta ystävääsi. Hierontakin tuntuu ihanalta ja rauhoittavalta. On todella vaikeaa pitää yllä stressaavia ajatuksia ja kireää kehoa, kun saa maata sylikkäin viltin alla tai tuntea, miten sinulle rakas ihminen hieroo hartioitasi – tai sinä hänen. Kosketus todella rauhoittaa. Mieli ei pysty keskittymään moneen asiaan yhtaikaa, joten kun keskityt aistimaan kosketusta, ei mieleen kerta kaikkiaan enää mahdu kovinkaan paljon enempää.
Rakastele. Vaikka olosi olisikin levoton stressin takia, kehosi saattaa hyvinkin olla avoin rakastelulle ja sen tuomalle rentoudelle. Sinun pitää ehkäpä tehdä päätös, että nyt sallit itsesi keskittyä nautintoon. Työ- tai remonttistressi ei ole tervetullut sänkyyn kanssasi, joten se saa nyt odottaa. Anna itsesi asennoitua kevyesti – se ei välttämättä ole itsestäänselvyys. Se on kuitenkin suuri lahja.
Älä sivuuta kosketuksen tuomaa rentoutta, kun olet stressaantunut. Päästä se elämääsi, mieleesi, kehoosi ja sydämeesi.
On turhaa odottaa, että saat ongelmat ratkottua, jotta sitten voit rentoutua nauttimaan kosketuksesta. Sinun ei tarvitse ostaa oikeuttasi nauttia ihanasta silittelystä (myös omastasi) joka päivä!
Joskus haastavan päivän jälkeen ihminen voi tuntea olonsa todella surkeaksi. Maailma tuntuu potkivan ihan huolella päähän eikä mikään onnistu. Itseään tulee moitittua tyhmäksi ja osaamattomaksi luuseriksi eikä kukaan ei tue tai auta.
Stressaantuneena omia ajatuksiaan ei kuitenkaan kannata uskoa, sillä aivoihimme on evoluution myötä kehittynyt kielteinen vinouma. Elossa säilymisen kannalta on ollut välttämätöntä huomata petoeläimen lähestyminen ja henkeä uhkaava tilanne välittömästi ilman minkäänlaista viivettä.
Aivomme ovat kehittyneet pitämään vaaran ennakointia ja välttämistä paljon tärkeämpänä kuin hyvää oloa tuottavien asioiden nauttimista.
Valitettavasti tuo stressitilanteissa aktivoituva ja kaikkeen pahaan tarrautuva vinouma ohjaa toimintaamme yhä nykyäänkin. Se saa meidät havaitsemaan kaiken ikävän todella tehokkaasti, nopeasti ja herkästi, vaikka nykyelämän kielteiset asiat – maksettavat laskut, työkiireet tai erimielisyydet ihmissuhteissa − eivät välttämättä enää uhkaa henkeämme.
Silloinkin kun rennosti loikoilemme sohvalla tai rauhassa juttelemme kavereidemme kanssa, aivomme tarkkailevat taustalla valppaasti mahdollisia uhkia, vaaroja tai vastoinkäymisiä. Erityisen hyvin sen huomaa esimerkiksi uutisia selatessa, sillä mitä hirveämpi tapahtuma, sitä herkemmin huomaamme siitä kertovan otsikon.
Kielteinen vinouma tekee meistä myös hyvin alttiita stressaantumaan ja saa mielemme herkästi vatvomaan meille tapahtuneita ikäviä asioita. Jos yksi ihminen arvostelee sinua, tuo arvostelu jää kalvamaan mieltäsi, vaikka koko ystäväpiirisi todistaisi toisin. Jäämme herkästi kiinni kipuun ja stressiin.
Aivomme ovat kuin pikaliima kaikelle negatiiviselle. Sen sijaan myönteisille asioille aivomme ovat kuin teflonia.
Kun huomiotamme ohjaavat erilaiset vaarat, riskit, puute ja pelko, ikäville jutuille annetaan paljon suurempi painoarvo kuin hyville asioille. Hyvän huomaaminen ja vastaanottaminen jäävät toisarvoiseen asemaan, kun aivomme poimivat ympäröivästä todellisuudesta kielteisiä uskomuksiamme vahvistavaa tietoa. Tai jättävät huomaamatta tai saavat meidät torjumaan informaation kaikesta hyvästä.
Aivojemme kielteinen vinouma huijaa meidät väsyneenä ja stressaantuneena näkemään maailman ja elämämme ikävämmässä valossa kuin se todellisuudessa onkaan. Se saa olomme tuntumaan hankalalta, tyytymättömältä ja yksinäiseltä silloinkin, kun asiat ovat periaatteessa hyvin.
Onneksi voimme tietoisesti työskennellä hyvän puolesta ja juurruttaa myönteiset asiat muistiimme. Hyvän huomaamiselle kannattaa antaa lupa, sillä meillä on myös kyky muovata aivojamme herkemmäksi kaikelle hyvälle.
Mitä useammin huomaamme hyvän ja keskitymme hyvään, sitä vahvemmaksi hyvän huomaamisen neuronipolku aivoissamme muovautuu. Ja sitä helpommin ja useammin onnistumme näkemään kaiken sen hyvän, joka elämässämme on.
Hän oli täydellinen, tai niin minä luulin. Hän oli saanut syntyessään jotain sellaista, joka auttoi selviytymään ja pitämään aina jonkun rinnallaan, vaikka kuinka hän toista tuhosi. Niin minä sen määrittelin, jotta lopulta itse toipuisin.
Ajattelin, että tästä olisi parannuttava pian. Olisi jätettävä taakse nopeasti kaikki se, joka tuhosi ja pelotti ja joka kuitenkin vieläkin viehätti. En pystynyt luottamaan keneenkään, varsinkaan itseeni. Arviointikykyni täytyi olla täysi nolla ja se tuntui kutsuvan luokseen kaikista arvaamattomimpia yksilöitä.
Voisiko joku kertoa miten tästä pääsisi joskus eteenpäin vai olisiko se edes mahdollista? Saisinko käyttöoppaan, jossa havainnollistettaisiin ymmärrettävästi luottamuksen kaava? Kuinka luottamus rikkoontuu ja kuinka se korjataan?
Kauanko toipumisprosessi kestäisi? Miten jaksaisin sen aikaa hengittää ja olla olemassa luovuttamatta? Kukaan tuskin koskaan kuitenkaan korvaisi häntä ja ilman häntä minä en halunnut elää. Ja minkälainen minä itse edes olin tai olen, mistä senkään voisi lopulta tietää?
Uusi ja niin vaikea alku
Uuden suhteen alku on herkkä vaihe, jossa menneet vaikeat kokemukset voivat vaikuttaa vahvasti taustalla.
Parisuhde uuden ihmisen kanssa vaatii rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Askel uuteen on jännittävää ja viehättävää ja vaatii huomattavasti enemmän silloin, jos taustalla on äärimmäisen huonoja suhdekokemuksia ja nöyryyttävää kohtelua.
Haukkuminen ja alistaminen. Halveksunta ja ohittaminen. Kontrollointi ja kiristäminen. Uhkailu ja pelottelu. Pettäminen ja kostaminen, kaikista niistäkin tapahtumista, joihin ei edes ollut osallisena. Noiden vaikeuksien jälkeen omat ajatukset ja tunteet on suositeltavaa käsitellä luotettavan ja turvallisen ystävän tai ammattilaisen kanssa.
Tapahtumat on hyvä purkaa pieniksi paloiksi, jonka jälkeen ne tulee jäsentää ymmärrettävään muotoon.
Kaiken kaaoksen jälkeen hallinnan tunne omasta elämästä, sekä itsestä on toipumisen ensimmäisiä tärkeitä askeleita. Mielen sekaiset ajatusmyrskyt vaativat tyyntyäkseen yleensä kokemusten läpikäyntiä, ymmärrystä, aikaa, etäisyyttä, sekä uusia hyviä positiivisia kokemuksia. Niiden myötä luottamus itseen, sekä toisiin ihmisiin ja koko maailmaan alkaa jälleen palautumaan.
Kymmenen keinoa uuden parisuhteen rakentamisen avuksi
Kokosin alle kymmenen keinoa, joiden avulla voit onnistua rakentamaan helpommin uutta hyvää ja tasavertaista parisuhdetta narsistisen suhteen jälkeen.
Jos huomaat, että jokin keinoista toimii sinulle erityisen hyvin, kohdista huomiosi pääasiassa siihen. Jos jokin keinoista ei tunnu auttavan, jätä se suosiolla pois.
Älä jää yksin vaikeiden ajatusten ja tunteiden kanssa. Puhu kokemuksista rohkeasti sellaisille, jotka tuntuvat ymmärtävän mistä puhut.
Älä turhaan häpeä. Et ole ainoa. On paljon muitakin samaa kokeneita.
Hänen toiminnan ja persoonan analysoimisen sijaan kohdista huomio itseesi. Mitä nyt tarvitset? Mikä sinua auttaisi nyt parhaiten?
Sinun ei tarvitse olla täysin ehjä uuden suhteen alussa. Puhu uudelle kumppanillesi kokemuksistasi, sekä toiveistasi uuteen suhteeseen liittyen.
Rauhoittele ”tuntosarviasi”. Ne reagoivat ja ylianalysoivat vielä ehkä liiankin herkästi kaikkeen, joka uudessa kumppanissasi tai omissa reaktioissasi muistuttavat menneistä.
Anna itsellesi aikaa toipua ja ole armollinen itsellesi. Kukaan ei toivu hetkessä.
Sinun ei tarvitse yrittää luottaa uuteen kumppaniin heti. Luottamus rakentuu ajan kanssa. Anna jälleen aikaa, emme pysty täysin hallitsemaan ja määräämään luottamuksen rakentumisen tahtia.
Muista oma aika. Älä luovu ystävistäsi, omista menoistasi ja sinulle hyvää tekevistä asioista.
Jos koet, että entinen suhde alkaa toistaa itseään ota asia välittömästi puheeksi kumppanisi kanssa. Kerro mihin et ole tyytyväinen ja mitä toivot. Muista rajasi ja uskalla sanoa se kuuluisa ”ei”.
Vaali tasavertaisuutta. Sinun tulee saada yhtä paljon, kuin annat. Osuutesi suhteen hyvinvointiin on 50%, loput täytyy tulla hänen puolelta ja sitä sinä saat pyytää, sekä vaatia.
Lopuksi toivotan sinulle onnea uuteen suhteeseen! Ei sen kuulukaan olla ihan liian helppoa, koska muistathan, ettei täydellisyyttä ihan oikeasti ole edes olemassa.
Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita ja terapeuttisia keinoja vaikeista kokemuksista toipumisen avuksi löydät esikoiskirjastani Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä
Olet varmasti kuullut sanonnan: ”Ensin pitää rakastaa itseään, jotta voi rakastaa toista”. Tai ”Kukaan toinen ei voi tehdä sinua ehjäksi”. Näihin on helppo nyökytellä. Vahva itsenäinen nainen sisälläni alleviivaa ajatukset neonkeltaisella tussilla ja heittää huutomerkin perään. Olen todellakin oman itseni universumi ja ammennan rakkautta kuun ja äitimaan lisäksi kaikista läheisistä ympärilläni. Ei siihen kumppania tarvita.
Ja näinhän se onkin. Rakkaus ei totta vie rajoitu parisuhteeseen. On niin monta erilaista tapaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Se, että löytää rinnalleen sen ”yhden erityisen” on vain yksi rakkauden ilmentymä. Toisille meistä kuitenkin merkittävä sellainen. Ei siksi, ettemmekö olisi onnellisia yksin. Ei siksi, että kokisimme jonkin olennaisen elämästä puuttuvan. Vaan siksi, että parisuhde voi olla se rakkauden muoto, joka haastaa meitä kasvamaan ihmisenä ja avaamaan sydäntä vielä vähän enemmän.
Kasvuun on toki monta eri reittiä ja usein elämä tarjoaa kasvunpaikkoja ihan ilman etsimättäkin. Silti paradoksaalista kyllä, ihmiselle, joka viihtyy hyvin yksinään eikä varsinaisesti edes toivo ketään rinnalleen, parisuhde voi olla juuri se rakkaudellinen haaste, joka avaa jotakin uutta sisimmässä. Jotain mitä ei ehkä tiedostamattaan edes haluaisi.
Minä olen ollut se sitoutumista kaihtava, sielultaan vapaa universaalin rakkauden nimeen vannova riippumaton ja yksinään eheyttä huokunut hahmo, joka ei mielestään ole ollut ”seurustelutyyppiä” edes pitkässä parisuhteessa. Uskollinen kyllä, mutta sisimmässään itseriittoinen.
Minun on tarvinnut mennä rikki, jotta voisin löytää ehjäksi. Itselleni ehjäksi tuleminen ei ole kuitenkaan tarkoittanut vain omaan vapauteen ja turvalliseen tasapainoon palaamista, vaan uskallusta yrittää uudelleen ja tällä kertaa ilman yli-itsenäisyyden suojaavaa muuria.
Minun on pitänyt uskaltaa olla juuri niitä asioita, joita olen aina niin kovasti kammoksunut: rikkinäinen, haavoittuvainen, toiseen tukeutuva, turvaa hakeva. Vasta antamalla itselleni luvan olla pieni toisen ihmisen edessä jotain sellaista sisälläni on loksahtunut, mikä ei olisi ollut omin voimin mahdollista. Ei vaikka olin kuinka sinut ja tasapainossa itseni kanssa. Minun piti saada murentua juuri sinne, minne kuuluisi saapua ehjänä.
Minua toisen ihmisen rakkaus ei korjannut, vaan pikemminkin näytti, mistä kohtaa olin vielä rikki. Se auttoi purkamaan pala palalta sen muurin, jonka olin suojakseni rakentanut. Se opetti minulle, että tällaistakin rakkaus voi olla. Että yhdessäkin voi kasvaa. Että se, mikä oli ennen tuntunut rajoittavalta, saattoikin olla portti jonnekin uuteen rajattomaan. Vastoin kaikkia odotuksiani minulle se portti oli parisuhde. Sinulle se voi olla jokin muu.
Jokaisen meistä polku on omanlaisensa eikä kasvu aina tapahdu siellä, mistä itse etsii. Siis annathan rakkauden yllättää – sellaisena kuin se luoksesi saapuu.
Elämässä ei kannata useinkaan hötkyillä. Me aikuiset jo tiedämme, että eteenpäin kannattaisi kulkea varmoin ja vakain elefantin askelin. Mutta mitä jos mieli on kuin mekastava marakatti?
Mieli haluaa asioita tapahtuvaksi nyt ja heti, sillä paikoilleen jääminen ja odottaminen kaventaa mielen roolia. Mielen tehtävä on ratkaista menneessä ja tulevaisuudessa tapahtuvia asioita ja karttaa kaikin tavoin pysähtymistä.
Lapsena heittäydyin kaupan lattialle kiljumaan, kun en saanut valitsemaani herkkua käsiini heti, vaan vasta kotona. Tilanne kaupassa äityi känkkäränkkäkohtaukseksi kuitenkin vain kahdesti. Kun ymmärsin, että nyt, heti, tänne -kohtaukseni ei vienyt tilannetta eteenpäin, kipitin hetken päästä kiltisti äitini perään.
Paljon myöhemmin, kun asuin Intiassa, tapasin päivittäin samassa ashramissa asuvaa henkistä opettajaa, gurua. Hän oli kuullut kaikki mahdolliset elämäntarinat ja kärsimysnäytelmät, mutta jaksoi siitä huolimatta ohjeistaa kärsivällisesti meitä rauhaa etsiviä, kiireisiä ja kärsimättömiä länsimaalaisia.
Taistelin itse tuolloin kovin asein kärsimättömyyteni kanssa ja tärkein henkisen opettajan ohjeista olikin, että harjoittele kärsivällisyyttä, sillä ilman sitä elämästä tulee kärsimystä.
Kärsivällisyys linkittyy vahvasti toiseenkin kimuranttiin taitoon, nimittäin hetkessä olemiseen. Ja malttiin.
Miten usein edelleenkin odotamme malttamattomasti jotain asiaa tapahtuvaksi? Mutta kun toiveensa uskaltaa heittää elämän aalloille ja unohtaa sen hetkeksi sinne, miten ihana yllätys onkaan, kun toive, unelma tai haave saapuu odottamatta takaisin. Ja juuri oikeanlaisena.
Kun kärsivällisesti vain jaksoi odottaa.
Kärsivällisyys on taito, jota voi opetella. Osalle se on lähtökohtaisesti helpompaa, mutta useimmilla meistä kärsimätön mieli aiheuttaa haasteita elämässä. Lapsille kärsivällisyys on vaikeampaa kuin aikuisille. Lapselle voi kertoa, että usein kun malttaa odottaa jotain itselle tärkeää, on ilo sen saamisesta vielä isompi. -Marika Rosenborg, terapeutti ja tietokirjailija
Kärsivällisyys oli yksi teemoista, joita tahdoin käsitellä lasten satukirjassani Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit. Viidakon sankareiden joukosta löytyy viisas Ellinoora Elefantti, joka ohjeistaa villiä retkiseuruetta kohti unelmien kotia. Ja rauhallisempaa ja sopuisampaa elämää. Elämässä ei kannata useinkaan hötkyillä. Niin Ellinoora Elefantti mekastavaa seuruetta kärsivällisesti ohjeistaa.
Kärsivällisyys on avain kaikenlaisiin onnistumisiin.
-Ellinoora Elefantti, Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit
P.S. Miten moni asia jääkään kesken sen tähden, että meiltä loppuu kärsivällisyys. Maailmaa ei saa koskaan valmiiksi, mutta kärsivällisyydellä epäjärjestystä oppii sietämään.
HE-kirjaperheen ensimmäinen lasten satukirja Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankaritkertoo myötätunnon tärkeydestä ja erilaisuuden arvostamisesta. Tarina rohkaisee samalla erilaisten tunteiden käsittelyyn. Lämminhenkinen satukirja on suunnattu yli 5-vuotiaille lapsille.
Hei ja tervetuloa Laura, Lotta & Lyyli -blogiin. Täällä kirjoittelee tällä kertaa Laura. Ihanaa, että olet täällä! Olen löytänyt mahtavan voiman varjotyöskentelystä ja haluankin kertoa nyt teille omasta kokemuksestani ja siitä, miten se on auttanut minua olemaan parempi kumppani rakkaalleni, Lotalle.
Kun aloitin tietoisesti työstämään varjojani, eteeni käveli samaan aikaan Lotta. Upea sielu, joka järisytti maailmaani. Yhtäkkiä edessäni oli täydellinen peili, jonka kautta pystyin näkemään oman sisäisen maailmani uudella tavalla. Rakkaus tekee ihmeitä, eikö?
Rakkaus ja myötätunto ovat varjotyöskentelyssä keskeinen osa, sillä ilman niitä, varjoja on mahdoton kohdata.
Se olisi liikaa ihmissielulle.
Muistan vielä kuinka reagoin Lottaan, vaikka hän vain oli, tekemättä mitään sen kummempaa. Mieleni teki juosta, paeta pois paikalta, ettei minun olisi tarvinnut kohdata kaikkea sitä, mitä olin piilottanut ja jonka nyt näin ensimmäistä kertaa itsessäni. Olisin voinut jatkaa matkaani, mutta onneksi valitsin jäädä ja kohdata itseni syvemmällä tasolla.
Tämän ihmiskohtaamisen ansiosta, sain selvyyden siitä, kuinka paljon olinkaan kasannut elämäni aikana varjoja. Kuinka ne olivat tiedostamatta tulleet esille milloin missäkin, etenkin ihmissuhteissa. En ollut ennen osannut sitoutua ja ajattelin, että vapauden tuo se, että saan mennä, miten huvittaa. Ymmärsin, miksi minä en ollutkaan ollut täydellinen ihminen monelle. Aloin huomaamaan asioita itsessäni, joita en ennen ollut huomannut. Suurin oivallus kuitenkin oli se, että kaikki riippuu minusta.
Miten sitä voi hyväksyä toisen, jos ei hyväksy itseään? Miten sitä voi ottaa vastaan kaiken sen rakkauden, jos sitä ei osaa vaalia?
Varjojen kanssa työskentely ei ole se kevein henkisen kasvun polku, mutta uskon sen olevan yksi tärkeimmistä.
Se vie ihmistä lähemmäs autenttista itseä ja auttaa näkemään omaa potentiaalia. Varjoja kohtaamalla, pystyy tekemään energeettisesti paljon tilaa elämään, oli kyse sitten elämän rakkaudesta tai uudesta upeasta työpaikasta. Varjotyö auttaa olemaan vielä rakastavampi ja ymmärtäväisempi yksilö, koska se auttaa hyväksymään oman itsen kokonaisena ja näin myös hyväksymään toisen.
Varjotyö antoi minulle perspektiiviä; se mitä näin Lotassa, olikin heijastus minusta. Se on välillä vaikea myöntää, että minusta löytyy juuri se kaikki, mitä tuomitsen ja kadehdin muissa. Olen aina katsonut Lottaa ihailevin silmin, välillä suloisen katkerana, koska olen nähnyt hänen kauttaan oman potentiaalini. Jos en olisi tiennyt, että kyse on omista varjoistani, olisin lähtenyt karkuun tätä tunteiden myllerrystä ja mahtipontista suhdetta. Varjotyö kuitenkin auttoi minua katkaisemaan sen, mikä oli ennen ollut syy suhteiden päättymisille.
Olen ikuisesti kiitollinen siitä, miten Lotta ja minä autamme toisiamme kasvamaan. Puhumattakaan Lyylistä ja hänen taidosta auttaa meitä olemaan läsnä elämässä ja pysähtyä.
Meidän suhteessa pystymme antamaan toisillemme turvallisen ja rakastavan ympäristön, jota varjojen kohtaaminen tarvitsee. Varjot on tuotava valoon, ne pitää tuntea ja sen jälkeen rakkaudella hyväksyä. Ymmärtää, että mitään pahaa ei tapahdu, päinvastoin. Ymmärtää myös sen, että ihminen on herkkä olento ja se on ihmisen kauneus.
Valintani siitä, että myönsin kipeitä asioita itselleni ja annoin itseni tuntea ne täysillä, teki minusta paremman kumppanin. En enää anna monenkaan tiedostamattoman asian ohjata suhdetta, vaan otan niistä vastuun. Pystyn olemaan läsnä ja ymmärrän, että se kaikki tipahtaa aina omaan itseen, ei toiseen. Se on turha kiukutella toiselle, koska loppujen lopuksi se toinen on vain peili omasta sisäisestä maailmasta.
Kun eteen astuu ihminen, jonka vuoksi tekisit, mitä vain, on varjojen kohtaaminen tarpeellista, vaikka se saakin välillä haukkomaan happea. Varjotyön avulla olen ymmärtänyt, että kyse ei ole hänestä, vaan kyse on omasta valinnastani kehittää itseäni niin, että pystyn rakastamaan. Rakastamaan itseäni, häntä ja Lyyliä, tietenkin.
