Sanotaan, että viisaus syntyy kokemuksen jälkeisestä pohdinnasta. Elämänkokemus itsessään ei tee ketään autuaaksi, mutta kyky reflektoida johdattaa hyvälle polulle.
Kirjoittaminen on yksi parhaista tavoista jäsentää omaa kokemusmaailmaa. Se ei vaadi kielellistä lahjakkuutta tai vilkasta mielikuvitusta, ainoastaan rehellisyyttä ja avoimuutta itseään kohtaan.
Vaikka vuoden vaihtuminen toiseen on monilta osin symbolista, siitä kannattaa tehdä itselleen merkityksellinen etappi. Kun pysähtyy ja ottaa aikaa hahmottaen mennyttä ja tulevaa, mahdollistuu entistä tukevampi jalansija myös olemassa olevaan hetkeen.
Omien kokemusten ja tunteiden auki kirjoittamisessa kannattaa välttää liian tiukkoja raameja. Tyhjän paperin voi täyttää juuri haluamallaan tavalla. Tässä silti kolme tapaa, joilla on mahdollista purkaa sanoiksi kulunut vuosi – ja suunnata siten entistä toiveikkaampi katse myös tulevaisuuteen.
Vuoden ikimuistoisimmat -kysely
Tämä on hauska toteuttaa yksin, kaksin tai isommassa porukassa. Listaa 10-15 asiaa tai teemaa kysymyksiksi, kuin ystäväkirjaan konsanaan. Mikä oli vuoden paras luontoelämys? Mikä taas oli vuoden hyödyllisin oivallus? Mikä asia jäi eniten vaivaamaan?
Kysymyksissä voi käyttää haluamansa määrän luovuutta ja ne voivat olla paikoin hyvinkin vapaasti tulkittavissa. Varsinkin isommalla porukalla tällaisen kyselyn tekemiseen voi yhdistää myös sanalliset perustelut, jolloin ohjelmanumero venähtää helposti tunneiksi. Muistakaa kirjata vastaukset ylös.
Kuluneen vuoden aikajana
Piirrä paperille iso viiva, joka kuvastaa koko vuotta. Ala kirjaamaan tapahtumia ja tuntemuksia siten, miten ne vuoden aikana tapahtuivat. Alkuvuoden tapahtumat janan alkupäähän ja loppuvuoden tapahtumat loppupäähän. Jätä tapahtumien väleihin tilaa, sillä tulet varmasti muistamaan jatkuvasti lisää tapahtuneita asioita. Hämmästyt siitä, kuinka paljon vuoteen mahtuikaan erilaisia asioita ja kohtaamisia.
Aarrekartta tulevalle vuodelle
Tässä yhdistyvät kirjoittaminen ja piirtäminen. Piirrä paperille saari, jonka jälkeen aseta tuleva vuodenalku lähtöpaikaksi, vähän kuten Afrikan tähti -pelissä. Lähde rakentamaan sitten polkua tulevalle vuodelle ja merkitse itsellesi unelmia ja tavoitteita, jotka haluat kohdata ja saavuttaa. Voit nimetä niitä haluamallasi tavalla. Reittisi tähtää saaren toiselle puolelle, jossa odottaa vuoden päässä siintävä vuodenvaihde. Missä haluat olla silloin?
Kun kirjoittaa elämää auki, ympäröivä kaaos tarkentuu havainnoiksi. Näistä havainnoista kasvaa ymmärrys, joka alati kasvavana ja kehittyvänä muodostaa osan siitä pohjasta, jolle merkityksellinen elämä rakentuu – vuodesta toiseen.
Mies eli hyvää, normaalia elämää, kaikki niin sanotusti tavoiteltava oli saavutettu tai käsien ulottuvilla. Mutta elämä alkoi heitellä kiviä rattaisiin vaikeiden ihmissuhteiden muodossa. Mies teki kaikkensa, että asiat menisivät hyvin. Ja pelkäsi vielä enemmän, ettei menekään. Hän asetti toivonsa ja tarmonsa ihmiseen ja asioihin, jotka halusi muuttuvan. Mies ei koskaan ymmärtänyt toivoa asioita omien tekemisiensä kautta, vaan eli valheellisen toivon kautta. Toinen muuttuisi, asiat muuttuisivat, maailma muuttuisi. Koska toivo piti miehen käynnissä.
Musta synkkä pallo kasvoi vuosien aikana miehen rinnassa. Lopulta hänen pelkonsa tulivat todellisuudeksi, kuin itseään toteuttava ennuste. Mies luuli olevansa valmis, aina ennenkin on näistä vaikeuksista selvitty. Hän luki, tutki, mietti, kysyi apua. Miksi näin kävi? Mies päätti toteuttaa lopulta ikiaikaisen materialistisen haaveensa, se auttaisi unohtamaan ja karkottaisi pelot. Hän hankki lapsuuden, ja aikuisuudenkin, unelma-autonsa, Ferrarin.
Auto saapui. Mies ei edes kunnolla muistanut päivää, milloin unelma lopulta oli hänen käsissään. Viimeisin vuosi oli mennyt kuin sumussa. Rinnassa oleva synkkä pallo sisälsi liian paljon asioita; surua, pettymystä, toivottomuutta, apatiaa ja valheellista toivoa. Mies kiersi haaveensa ympäri, istui hetken ratissa ja painoi tallin oven kiinni. Häntä ei kiinnostanut, hän tunsi itsensä väsyneeksi, todella väsyneeksi. Mies meni kotiin. Kävi makaamaan lattialle ja itki kunnes nukahti. Mitä oli tapahtunut?
Miehelle tuli lopulta seinä vastaan. Elämä tiputti polvilleen. Seinä oli korkea, se oli ladattu täyteen pelkoja ja surua viime vuosilta, ehkä koko elämän ajalta. Seinä oli ihan liian korkea, siitä ei enää yksin ja ainakaan hetkessä yli mentäisi. Nyt mies tiesi, että tämä tie tulisi olemaan pitkä. Ja oppisi, että tiellä on monttuja, kiviä. Kaikista pahin tien temppu oli, että se välillä käänsi kulkijan takaisin, juuri kun luuli olevansa matkalla eteenpäin.
Joku viisas ajattelija sanoi miehelle, että sinä olet antanut sielusi palasia liikaa maailmalle. Sielusta puuttuu paljon tavaraa, se ei toimi. Ja niinhän mies oli tehnyt. Empaattisena ja herkkänä kaverina hän antoi toisille itsestään liikaa, koska hän halusi. Ja toivoi, että se auttaisi ja kantaisi toistakin, kaikki olisivat onnellisia. Hän pystyisi korjaamaan ja hoitamaan kaikki asiat kuntoon. Samalla hän imi itseensä toisten kipupisteitä, kummankaan tästä tietämättä. Tämä cocktail lopulta napautti miehen polvet lattiaan. Sielun palasia on helppo levitellä maailmalle, jos siihen on taipuvainen. Niiden takaisin saaminen onkin toinen tarina. Mutta ne on pakko kerätä takaisin, vaikka siihen menisi kuinka kauan aikaa ja loputonta taistelua. Muuten et ole kokonainen. Koskaan.
Seinä nousee kaikille vastaan joskus, korkeus vain vaihtelee. Osa haluaa hypätä seinän yli kepeästi ja mahdollisimman nopeasti. Peiliin katsominen ja omien ongelmiensa, ehkä jopa traumojen, käsittely pelottaa aivan liikaa. Ne siivotaan sivuun, keinoja on yhtä monta kuin siivoojaa; päihteet, uudet ihmissuhteet, asian kieltäminen, elämänmuutos, you name it. Tämä pikasiivous on toimiva keino vakuuttaa itselle ja muille, että homma on hallinnassa. Näin mieskin oli aina toiminut, suurelta osin tietämättään. Mutta. Sillä aikaa kun elämä taas rullaa eteenpäin näennäisen onnellisesti, käsittelemättömät asiat kasvattavat seinän korkeutta koko ajan taustalla. Ja jonain päivänä seinän yli ei enää hypätäkään, kaikki kiertotiet ovat keränneet raskasta korkoa.
Tänään mies poimii yhä sielunsa palasia takaisin hippu kerrallaan, jotta hän löytäisi taas oman voimansa ja itsensä. Sitten hän voisi antaa itsestään kaiken, koska sielun palaset olisivat aina hänellä, lopulta. Mies on myös samalla tiellä ja se tuntuu vieläkin helvetillisen pitkältä. Ajan myötä se on kuitenkin hieman tasoittunut, suoristunut. Mutkatkin alkavat näyttää jo vähemmän pelottavilta, jopa kutsuvilta. Ne voisi joskus ajaa Ferrarilla läpi, nautiskellen taas matkasta.
Narsismi on hurja juttu. Minä en kirjoita niistä narsisteiksi nimitetyistä ihmisistä, jotka ovat eksiä ja muuten hankalan oloisia ihmisiä. Minä kirjoitan siitä narsismista, joka on ihan aito ja oikea persoonallisuushäiriö. Niistä ihmisistä jotka hajottavat ja alkavat hallita manipuloinnin keinoin niitä ihmisiä, jotka on valinnut uhreikseen. Narsisti ei ole pelkästään muotisana vaan ihan oikeassa elämässä oleva ihminen, jota jokaisen on syytä varoa ja pitää kaukana. Olen koonnut tämänkin tekstini kaikesta siitä, mitä olen aiheesta maailman tuulista imenyt – teksti on yhdistelmä lukuisten ihmisten kokemuksista.
Narsisti valitsee uhreikseen eli kumppaneikseen kilttejä, herkkiä ja empaattisia ihmisiä. Niitä joiden sydän janoaa rakkautta. Jokainen meistä haluaa olla rakastettu – siinä ei ole mitään väärää tai kummallista.
Suhde narsistin kanssa alkaa sillä, että iso N on ylitsevuotavaisen avoin ja sujuvasanainen toisen ihmisen suitsuttaja. Hän tulee lähelle todella nopeasti ja kiinnittyy uhriinsa lujasti. Hän esiintyy marttyyrina, uhrina, herkkiksenä ja empaattisena kuuntelijana. Narsisti puhuu rakkauden nälkäisen, uhrikseen valitsemansa henkilön, pyörryksiin ja tekee kaikkensa, jotta tämä pieni kärpänen tarttuisi hänen verkkoonsa. Ja hän näyttää ”rakkautensa” koko maailmalle. Ja uhri avaa herkän sydämensä pahaa aavistamatta sille, joka hetken kuluttua tulisi tallomaan hänen sydämensä nastakengillä.
Olen kuullut useista narsisteista, joiden raha-asiat ovat vähintäänkin sekaisin. He eivät turhaan availe kirjekuoria eikä heidän ei tarvitse tavallisten kuolevaisten tapaan maksaa laskuja. Niinpä maksuhäiriömerkinnät, rahariitaisat parisuhde-erot ja aina uuden pelastajan löytäminen kuuluvat narsistin elämään.
Rahasumutus onkin narsistien läheisille tuttu juttu. Tämä ”rahaton raukka” löytää sen hyväntekijän, joka maksaa hänen velkojaan ja elättää häntä, vaikka tyyppi itse olisi ihan hyväpalkkaisessa työssä. Miksi uhri sitten maksaa narsistin elämisen? Siksi että tapaus on hirveän hyvä näyttelemään köyhää ja surkeaa. Miten onkin niin, että tällä ihmisellä on aina rahat lopussa?
Narsisti löytää itselleen elättäjiä ja saattaa, häpeää tuntematta, aiheuttaa rakkauteen ja yhteiseen tulevaisuuteen uskovan kumppaninsa henkilökohtaisen konkurssin. Ei hänen rahapussinsa ole tyhjä vaan narsisti pelaa pelejään ja vetää rahaa liiveihinsä. Eli hän elää siivellä ihan hyvällä omallatunnolla. Vähän kuin eräässä mainoksessa: ”Because I can”. Joskus uhri rahoittaa tietämättään riippuvuuksia, joita narsisteilla usein on.
Narsisti saattaa olla raha-asioissa myös hyvin mahtaileva ja hän esittelee mielellään omaisuuttaan. Rahalla ja muilla ulkoisilla mahtavuuksilla – titteleillä ja saavutuksilla on tälle tyypille usein iso merkitys. Kilpensä kiillottamisjuttuja hän käyttää sumeilematta valloittaakseen valitsemansa kohteen. Ja monesti onnistuukin, varsinkin kun hän antaa ymmärtää, että juuri sinä olet kaikista maailman ihmisistä se, joka olet hänen arvoisensa.
Suhteen edetessä uhri alkaa olla ymmällään: ennen se kaunissanainen ja hellä somesuitsuttaja jättää kosketuksen pois, ei katso päin, hylkää ja torjuu henkisesti. Uhri alkaa voida huonosti eikä hän itse tiedosta miksi. Narsisti vain on kyllästynyt tuohon saaliikseen saamaansa tavalliseen ihmiseen ja on alkanut tulla levottomaksi. Hän on alkanut jo hakea seuraavaa uhria eikä kumppani tiedä siitäkään mitään – tuntee vain ihollaan, että jotain outoa on meneillään.
Narsistin ”rakkaussuhteet” ovat hyötysuhteita ja joutavat menemään, kun narsisti on saanut haluamansa. Rakkaudesta he eivät tiedä mitään. Narsisti ei osaa rakastaa vaan ihmiset ovat hänen rakkaita uhrejaan. Narsistin sydän on kylmä kuin kivi. Kun hän päättää lähteä, hän lähtee eikä taakseen katsele. Hyvin monelle taloudellista väkivaltaa kokeneelle jää suhteen jälkeen epämääräinen tyhmä ja syyllinen olo.
Olen kuullut narsisteista, joista vasta suhteen päätyttyä selviää se, että he ovat käyttäneet taloudellisesti hyväkseen useampaa aikaisempaa kumppania. Melkein yhtä usein käy niin, että uhrit ovat suhteen päätyttyä niin uupuneita, etteivät uskalla eivätkä jaksa lähteä oikeusteitse perimään omia oikeuksiaan. Kumppanit tietävät myös, että narsisti puhuu lakimiehet ja sosiaalitoimen ihmiset sillä tavalla, että lopulta uhri näyttäytyy pahantekijänä. Saattaapa uhri saada kirsikaksi kakun päälle vaikkapa lastensuojeluilmoituksen tai muuta todella ikävää. Narsisti potkaisee maassa makaavaa uhria henkisesti (usein myös fyysisesti) vielä muutaman kerran, jotta saa varmistettua, että toinen voi varmasti riittävän huonosti.
Kulisseissa narsisti käyttää muita hyväkseen. Hänen velkojaan makselevat vanhemmat, muut sukulaiset, ystävät, sosiaalitoimi, diakoniatoimisto ja kumppani. Kaikilla maksajilla on iso sydän, joka tahtoo auttaa. On tärkeää muistaa, etteivät uhrit ole tyhmiä ihmisiä vaan niin täydellisen manipuloinnin kohteita, ettei sumutusta tajua ennen kuin on liian myöhäistä. Näytelmän keskellä ei näe selkeästi, koska itselle huomaamatta annettu rooli, joka sopii narsistin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan näytelmään. Tosi moni narsistin uhri kuvailee näytelmän keskellä oloaan sumuiseksi tai epätodelliseksi.
Kulissien takaa henkilökohtaiselle esiintymislavalleen astuu hyväsydämisyyttä näyttelevä ”toisten auttaja”. Kumppaninsa kuiviin imettyään hän astuu rahapussiaan heiluttaen lavalle ja huutaa: ”Ketä teistä saan tänään auttaa?”. Ja sieltä yleisön joukosta pilkistää sen ihmisen pää, joka onkin juuri sillä hetkellä valikoitunut narsistin seuraavaksi uhriksi. Ja muut taputtavat käsiään tälle upealle ihmiselle, joka niin pyyteettömästi tarjoaa apuaan. Narsisti kumartaa ja rakastuu yhä uudelleen omaan kuvajaiseensa. Kaiken keskellä narsistin omat lapset katsovat silmät suurina ja kysyvät: ”Miksi en taaskaan saanut synttärilahjaa, mutta tuo vieras lapsi sai?”.
Kuinka usein olet toivonut olevasi alati onnellinen? Minä ainakin olen jahdannut pysyvää onnellisuuden ja tyytyväisyyden tilaa. Ja vaikka elämä on kerta toisensa jälkeen osoittanut, ettei jatkuva onnellisuus taida olla edes mahdollista, niin se ei hevillä ole muuttanut uskomusta minussa, että onnellisuus olisi hyvän elämän edellytys. Jotain alkoi muuttumaan, kun aloin kyseenalaistamaan tätä ja löysin termin, joka antoi uuden näkökulman elämään. Elämässä ei olekaan virhettä, vaikka niin uskoin.
Amerikkalainen fysiologi Walter Cannon (1871–1945) loi homeostaasin käsitteen. Sen mukaan elimistömme pyrkii aina kumoamaan kehossa ilmenevän epätasapainotilan palauttamalla toiminnot tavanomaisiksi. Epätasapaino voi ilmetä esimerkiksi sykkeessä tai verenpaineessa. Tästä ajatuksesta ”stressin isänä” tunnettu Hans Selye (1907–1982) johti, että esimerkiksi stressi voidaan ajatella ihmisen yleiseksi sopeutumisreaktioksi tilanteessa, jossa on kohdattu merkittävä kemiallinen, biologinen tai psykologinen sopeutumista edellyttävä ärsyke. Eli kehomme pyrkii koko ajan pitämään meidät tasapainossa, vaikkei olomme usein siltä tunnu. Elämässä ei ole virhettä.
Hahmoterapiassa homeostaasi on keskeinen käsite. Kun Sigmund Freudin tytär Anna aikoinaan lanseerasi psykologiaan mielen defenssit, nähdään ne hahmoterapiassa luovina sopeutumiskeinoina. Olemme tarvinneet erilaisia luovia keinoja selviytyäksemme siinä ympäristössä, kentässä, jossa olemme olleet. Jotkut noista keinoista eivät välttämättä näytä ”tavanomaisesta” käytöksestä poikkeavilta, kuten esimerkiksi tunteiden ja toiminnan pidättely. Kun taas jotkut niistä voivat rajoittaa elämäämme paljon. Elämässä ei kuitenkaan ole tässäkään kohdassa virhettä.
Homeostaasiin liittyy myös itsesäätelyn käsite. Ideaalitilanteessa, itsesäätelyn toimiessa hyvin, tiedostamme tarpeemme ja voimme ilmaista niitä ja tehdä niiden pohjalta valintoja aidosti. Hahmoterapeutti Miriam Taylor kutsuu luovia sopeutumistapoja pseudo-säätelyksi, toimivan itsesäätelyn sijaan. Pseudo-säätely pitää meidät hengissä, muttei tyydytä meitä fysiologisella tasolla. Eli esimerkiksi tunteiden pidättely voi aiheuttaa meille kehollisiakin oireita. Jos nuo keinot jäävät vallitseviksi tavoiksemme olla, elämästämme voi tulla selviytymistä. Muttei silloinkaan elämässä ole virhettä.
On siis ok, jos elämä ei aina tunnu ok:lta. Silloin kun tapahtuu jotain, joka saa meissä aikaan epämiellyttäviä tunteita ja meistä ei tunnu ok:lta, niin kehomme pyrkii korjaamaan epätasapainon tilaa. Uskomus, että elämän kuuluu olla koko ajan onnellista, voi aiheuttaa meille kärsimystä. Kaikki tunteet kuuluvat elämään. Kun alamme ymmärtämään kuinka nerokas kehomme on ja kuinka ihmeellisesti se koko ajan pyrkii pitämään meidät hengissä ja tasapainossa, voimme kenties alkaa avautumaan elämälle uudella tavalla. Elämässä ei ole virhettä.
Lähteet:
Korkala, J. 2008. Duodecim-lehti: Stressi, tunteiden säätely ja immuniteetti
https://www.duodecimlehti.fi/duo97123
Taylor, M. 2014. Trauma Therapy and Clinical Practice. Neuroscience, Gestalt and the Body.
Murehtimisen ja huolehtimisen mallit voivat olla opittuja. Olemme omaksuneet ison osan niistä meille merkityksellisten aikuisten elämää ja toimintaa tarkkailemalla.
Tärkeältä aikuiselta voi oppia, että huolehtiminen on hyvä asia. Se on merkki rakkaudesta, tunnollisuudesta ja välittämisestä. Ja silloin jos ei huolehdi ja murehdi toisen puolesta on kuin ei aidosti välittäisi tuosta toisesta.
”Soita sitten, että olette päässeet turvallisesti perille” voi olla isän vakitoivotus matkalle lähteville läheisille. ”Nyt kun on paljon hirviä liikkeellä, keli on niin kamala tai matka on niin pitkä” mitä milloinkin. Sanojen taustalla kurkkii huoli siitä, ettei vain kävisi huonosti ajomatkalla ja että vanhemmat voivat lakata huolestumasta vasta kun autoilija kuittaa olevansa kunnossa. Näin alkaa tuntua itsestään selvältä ajatus, että rakkaistaan tulee kantaa huolta tässä vaarallisessa maailmassa.
”Voi, voi, mitenköhän se Minna pärjää siellä koulussa” saattaa äiti huolehtia ääneen kotona, kun isosisko on aloittanut opintiensä. Pikkuveli poimii ajatuksen, että pitää huolehtia toisen puolesta –se on merkki siitä, että aidosti välittää toisesta.
Joku on saattanut oppia, että murehtiminen suojaa pahoilta asioilta. Huolehtiminen on ikään kuin aktiivista toimintaa, joka estää hirveitä tapahtumasta. Ja kun on oikein murhetta ja huolta kantanut ja kaikki meneekin hyvin, uskoo alitajuisesti, että ilman murehtimista olisi lopputulos saattanut olla ihan toinen. Murehtimisesta oli hyötyä!
Jonkun historiasta tulee uskomus, että ellei huolehdi ja murehdi ei saa mitään aikaiseksi. Huoli on hänen mielessään tekemistä ja asioita liikkeelle paneva voima. Kunnon ihminen siis huolehtii, jotta saisi asioita tehtyä.
Lapsuudesta on voinut imeytyä myös malli, että murehtiminen nyt vain kuuluu elämään. Se on se elämisen malli millä on nähnyt elämään suhtauduttavan.
Mitä aikaisemmassa vaiheessa murehtimisen tapa on meihin iskostunut, sitä vaikeampi on nähdä, että edes on mitään muuta tapaa elää ja olla – tai että elämä voisi tuntua joskus huolettomalta ja kevyeltä.
On hyvä muistaa, että ei ole kenenkään syy, jos joku on opettanut sinulle murehtimisen mallin. Siirrämme tapoja ja uskomuksia usein tietämättämme. Ja joskus opetamme jollekulle jonkun tavan, koska uskomme sen olevan hyvää elämää auttava malli, vaikkei se sitä todellisuudessa olisikaan.
Onneksi voimme aina muuttaa tapojamme ja toimintaamme meille suotuisammaksi.
Jos haluat tutustua omiin murehtimisen malleihisi ja siihen, miten niitä voisi mahdollisesti muuttaa omaa elämisen tapaasi paremmin palvelevaksi kannattaa tutustua Lempeästi eroon murehtimisesta – tehtäväkirjaan.
Perjantaina iltapäivällä kilahtaa sähköpostiin viesti, jossa pomo kertoo miten tekeillä oleva projekti on menossa päin prinkkalaa ja tulevaisuus näyttää todella synkältä. Siinä meni huoleton viikonloppu. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?
Kyse saattaa olla siitä, että esimies siirsi huolitaakkansa toisille. Ei hän sitä tahallaan ja tietoisesti tehnyt. Ei vain keksinyt muutakaan keinoa siinä tilanteessa. Kannettuaan huolta koko viikon hän tarvitsi hetken hengähdystaukoa ¬– murehtimisvapaan viikonlopun. Nyt kun hän oli siirtänyt paineensa tiimin kannettavaksi, hänen on mahdollista hieman rentoutua ja päästää irti taakastaan. Tiimi kantaisi huolta hänen sijastaan. Tai ne tiimistä, jotka huolen kannettavakseen ottavat. Pääasia on, ettei huoli unohdu ja murhereppu tipahda maahan.
Huolitaakan siirtäjä uskoo, että huolissaan oleminen estää katastrofeja ja pahoja asioita tapahtumasta. Jonkun on aina kannettava huolta tai muuten pelätystä asiasta voi tulla totta. Jos itsellä ei ole resursseja huolitaakan kantamiseen, pitää värvätä lisää porukkaa murhetta kantamaan. Niinpä huolitaakan siirtäjä kaataa huolensa ja murheensa muiden niskaan. Näin hän varmistaa, että maailma pysyy radallaan ja vältytään vastoinkäymisiltä.
Kun työntekijät ovat tietoisia tästä toimintamallista he voivat olla ottamatta toisen huolitaakkaa ja viettää työhuolivapaan viikonlopun. Perjantain paniikkiviestit eivät saa heitä enää tolaltaan.
Ja kun pomo tunnistaa tapansa, hän voi etsiä rakentavampia ratkaisuja. Hän voi edelleen kirjoittaa huolensa ylös, muttei lähetä sitä enää muiden kannettavaksi. Hän voi myös pohtia syvällisemmin, onko todella niin, että huolehtiminen vaikuttaa johonkin myönteisesti? Voisiko pysähtyä ja pohtia mitä asialle voi ihan konkreettisesti tehdä. Mielessä pyörivät huolet kun eivät ratkaise yhtään ongelmia. Ne vain saavat meidät hälytystilaan, kaventavat näkökulmaa ja saavat olon stressaantuneeksi. Huolehtiminen lisää huolehtimista. Ratkaisut löytyvät, kun alkaa purkaa huolehtimisen kokemustaan ja sen syitä, erottaa havainnot tulkinnoista.
Huolitaakan siirtäjä on yksi monista murehtijatyypeistä. Lempeästi eroon murehtimisesta -tehtäväkirjan avulla voit tutustua omiin murehtimisen malleihisi ja siihen, miten niihin voisi vaikuttaa.
Joskus ei edes huomaa, kun huoli hiipii mieleen hiljaa, ja sitten vähän kaikki alkaa huolestuttaa. Huoli voi lähteä liikkeelle kiireestä ja siitä huolesta, että entä jos ei ehdi kaikkea. Stressi alkaa pitkittyessään värittää vähän kaikkea: alkaa olla huolissaan nukkumisesta, toimeentulosta, terveydestä, läheisten terveydestä, maailman tilasta, naapurin väärään kohtaan asetusta rajatolpasta, lempiherkun loppumisesta.
Oi, oi. Kun mieli saa huolen reunasta kiinni, se kaappaa helposti kokonaan mukanaan. Vähitellen kaikki alkaa näyttää huolestuttavalta. Murehtiminen lisääntyy. Ja samalla – valitettavasti – onnellisuus pakenee. Olen joskus jopa ajatellut, että onko onnellisuus sitä, että ei ole huolissaan – huolen puutetta. Nimittäin niinä hetkinä kun tuntuu siltä, että ei tarvitse olla huolissaan mistään, olo on vapaa ja kevyt – onnellinen?
Lempeästi eroon murehtimisesta -tehtäväkirjaan keräsimme Reija Könösen kanssa ”pelastavan” kysymyslistan niihin hetkiin, kun huolestuminen alkaa mennä yli – eli siihen hetkeen, kun itse huomaa, että ”tämä on murehtimista”:
Onko tuo tulkinta totta?
Onko se täysin ja varmasti totta?
Onko se kaikille ihmisille totta?
Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?
Millaista elämäsi olisi ilman tuota huoliajatusta?
Entä jos kaikki meneekin hyvin?
Jotta voi lopettaa oman huoli- tai murehtimiskierteen, ensin on huomattava se, että mielessä pyörii huoliajatuksia. Sen jälkeen niitä voi alkaa haastamaan kysymyksillä. Huoli ja murehtiminen ovat usein niin epämääräisiä ja myös kehollisesti kokonaisvaltaisia kokemuksia, että siihen juurisyihin on usein vaikea päästä käsiksi. Mutta kun pilkkoo, haastaa omia ajatuksia ja jaksaa kysyä, niin vähitellen alkaa oppia tunnistamaan, mistä huoli johtuu, onko se ehtinyt vyörymään jo lumipalloefektin lailla ja miten sen saa katkaistua.
Vaikka murehtimisesta johtuva olotila tuntuu todelta, tunnetila ei ole kuvaus todellisuudesta eikä ennustus tulevaisuudesta. Siksi on turvallista juuri nyt pysähtyä oman kokemuksen äärelle.
Muista, että sinulla on aina mahdollisuus pysäyttää murehtiminen.
Jokaisella meistä on omanlaisensa historia, joka vaikuttaa siihen, keneltä ja miten olemme oppineet murehtimaan. Jokainen meistä murehtii eri tavoin ja eri syistä. Tunnistatko näistä Lempeästi eroon murehtimisesta -tehtäväkirjassa kuvatut murehtijatyypit itsetsäsi tai muista?
Rakastava huolehtija
Yleisesti ihminen murehtii asioista, jotka ovat hänelle jollakin tavalla tärkeitä, mutta rakastavan huolehtijan mielessä huolestuneisuus on osoitus rakkaudesta ja todellisesta välittämistä.
Huolisuojelija
Huolisuojelija uskoo, että huolehtimisellaan ja murehtimisellaan hän voi estää jotakin pahaa tapahtumasta.
Huolitaakan siirtäjä
Huolitaakan siirtäjällä on uskomus, että pahaa ei tapahdu, jos joku on asiasta juuri nyt huolissaan. Voi olla, että hän antaa itselleen hetken tauon murehtimisesta, jos joku muu tuuraa. Tämä voi johtaa siihen, että kaataa huolenaiheensa ja murheensa toisten niskaan.
Märehtijä
Märehtijä murehtii asioista, jotka tapahtuivat menneisyydessä. Märehtijä saattaa kokea, että asia ratkeaa, kun sitä kelaa loputtomiin.
Vatvova salapoliisi
Jatkuva murehtiminen saa vatvovan salapoliisin tuntemaan, että ikävät asiat eivät tapahdu syyttä ja sattumalta, vaan niillä on merkitys, joka vain täytyy ratkaista tai oivaltaa. Hän vatvoo puhki kurjia tapahtumia, jotta ymmärtäisi niitä.
Murhekuorruttaja
Murhekuorruttaja pyörittää päässään arkihuolien jatkuvaa kehää. Se on tuttua ja turvallista ja samalla tapa peittää omat syvät huolet ja pelot pikkuhuolien alle.
Suurentelija
Suurentelijalla on loistava mielikuvitus, ja hän on taitava kuvittelemaan, mitä kaikkea voisi tapahtua.
Syyllistävä murehtija
Syyllistävä murehtija ajattelee, että jos maailmassa kaikki ei ole juuri niin kuin hän itse on hyväksi ajatellut, kaikki muu kuin murehtiminen on epärehellistä ja pinnallista. Hän syyllistää murehtimattomuudesta sekä muita että itseään.
Elämänhallinnallinen murehtija
Tälle murehtijatyypille murehtiminen on keino hallita elämän epävarmuutta ja sen mukanaan tuomaa epävarmuuden tunnetta. Hän varmistelee huolen avulla asioita moneen kertaan sekä välttelee mielellään epävarmuutta aiheuttavia tilanteita.
Voivottelija
Voivottelija on tukimurehtija ja huolenaiheiden huippubongari. Jos joku murehtii, voivottelija rientää mieluusti paikalle myötämurehtimaan: suurentelemaan ja syventämään huolikuilua. Voivottelijasta saattaa tuntua, että on turvallista olla yhdessä elämän uhreja. Samassa veneessä, yhdessä, ilman airoja.
Jos tunnistat itsesi näistä murehtijatyypeistä, kannattaa tutustua Lempeästi eroon murehtimisesta -tehtäväkirjaan, josta löydät nämä tyypit pidemmin kuvattuna sekä paljon näkökulmia ja tehtäviä oman murehtimisen ymmärtämiseen ja siitä eroon pääsemiseen.
Murehtiminen tuntuu ikävältä, mutta silti me ihmiset teemme sitä? Miksi? – Osa meistä on liittänyt jossain kohtaa elämäänsä murehtimiseen jotain hyvää ja palvelevaa. Ainaisella murehtimisella on jossain syvällä sisimmässä hyvän siemen, mutta tuo hyvä tarkoituskaan ei poista sitä väsymystä ja ikävää tunnetta, mitä pitkittynyt murehtiminen aiheuttaa.
Jos koet, että murehtimisellasi on hyvä tarkoitus tai se palvelee jotain hyvää elämässäsi, saatat olla jokin näistä murehtijatyypeistä:
Rakastava huolehtija
Yleisesti ihminen murehtii asioista, jotka ovat hänelle jollakin tavalla tärkeitä, mutta rakastavan huolehtijan mielessä huolestuneisuus on osoitus rakkaudesta ja todellisesta välittämistä. Hän ajattelee, että ellei ole huolissaan toisesta ihmisestä, ei välitä. Suomen kielessäkin huolehtiminen, huolenpito ja huolehtija saattavat sekoittua sekametelisopaksi, jossa rakkautta osoittava huolenpito muuttuu huolestuneisuudeksi.
Huolisuojelija
Huolisuojelija uskoo, että huolehtimisellaan ja murehtimisellaan hän voi estää jotakin pahaa tapahtumasta. Huolehtimisella voi suojella niin itseään kuin muita. Huolisuojelija on huolissaan esimerkiksi huomisesta esityksestään kokouksessa ja pelkää mokaavansa siinä. Kun esitys meneekin hyvin, uskomus huolehtimisen suojaavasta vaikutuksesta vahvistuu hänen mielessään. Hän uskoo, että ilman huolehtimista olisi voinut epäonnistua.
Huolitaakan siirtäjä
Huolitaakan siirtäjällä on uskomus, että pahaa ei tapahdu, jos joku on asiasta juuri nyt huolissaan. Jos itsellä ei ole resursseja olla huolissaan tai kokee, että oma huolen määrä ei nyt riitä, on rekrytoitava lisää porukkaa kantamaan huolta. Voi myös olla, että antaa itselleen hetken tauon murehtimisesta, jos joku muu tuuraa. Tämä voi johtaa siihen, että kaataa huolenaiheensa ja murheensa toisten niskaan.
Elämänhallinnallinen murehtija
Tälle murehtijatyypille murehtiminen on keino hallita elämän epävarmuutta ja sen mukanaan tuomaa epävarmuuden tunnetta, jota hänen on vaikea sietää. Jos hän ei voi vaikuttaa asioihin ja kontrolloida niitä, ne alkavat huolestuttaa. Hän varmistelee huolen avulla asioita moneen kertaan sekä välttelee mielellään epävarmuutta aiheuttavia tilanteita. Murehtiessa hänelle tulee tunne, että hän tekee jotain asian eteen eli hallitsee elämää.
Jos tunnistat itsesi jostain näistä kuvauksista, oman hyvinvointisi nimissä kannattaa pyrkiä ymmärtämään oman murehtimisen syntysyitä ja tutkailemaan omia käsityksiä myös toisenlaisesta näkökulmasta. On nimittäin niin, että murehtiminen vie muutoin kaikki voimasi. Aivan turhaan.
Jos haluat vähentää murehtimista ja opetella hellittämään, Lempeästi eroon murehtimisesta -paketti on sinua varten. Paketti sisältää Lempeyden kirjan ja Lempeästi eroon murehtimisesta -tehtäväkirjan. Löydät tämän lempeän paketin verkkokaupastamme:
”Jokin selittämätön vetovoima, käsittämätön yhteys, sellainen, ettei koskaan kenenkään muun kanssa. Kuin kauneimman ja parhaimman, ihan todella säihkyvimmän saaliin olisi hän vihdoin saanut; minut.
Sain kellua hetken hänen taivaallisessa rakkaudessaan, jossa rakastuin itsekin itseeni. Se oli mitä parhaimmin naamioitu ansa, tuskinpa kukaan muukaan olisi ymmärtänyt olla koskematta.”
Narsistit ovat deittimarkkinoiden ykkösiä
Tutkimuksissa on huomattu, että että ihmiset viehättyivät treffeillä enemmän henkilöistä, joilla on narsistisia luonteenpiirteitä.
Tutkija Emanuel Jaukin European Journal of Personalityssä julkaistu tutkimus, jossa oli seurattu yhdeksääkymmentä ihmistä, osoitti, että narsistin ulospäin näkyvä itseluottamus ja fyysinen vetovoima eivät olleet suurimpia tekijöitä narsistien treffimarkkinoiden ykkössijaan.
Narsistille tyypilliset käyttäytymisen piirteet: ulkonäköön panostaminen, kumppanin ylenpalttinen kehuminen ja imartelu suhteen alussa, sekä rohkeus ja ulospäinsuuntautuneisuus olivat saaneet treffikumppanin luulemaan, että narsisti oli nähnyt kaiken vaivan häntä varten.
Treffikumppanit eivät olleet ymmärtäneet, etteivät ne olleet vain häntä kohtaan suoritettavia kohteliaita eleitä, vaan narsistin tyypillinen toimintatapa uusia ihmisiä tavatessa.
Hurmaava narsisti ja hänen läheisensä häpeä
Narsisti luo itsestään uuden ihmissuhteen alussa usein hyvin kiehtovan, itsevarman, sekä menestyneen vaikutelman.
Uuden tuttavuuden ylistäminen ja vuolaasti virtaavat kehut antavat toiselle rakkaudellista huomiota ja suurta ainutlaatuisuuden tunnetta ja niinpä narsistin seurassa, uuden ihmissuhteen alussa, ikään kuin rakastutaan (uudelleen) myös itseen.
Kukapa meistä ei tarvitsisi tunnetta tulla nähdyksi ja kuulluksi, sekä rakastetuksi juuri sellaisena kuin on?
Narsistinen itsekkyys ja kontrollin tarve voivat näyttäytyä ihmissuhteen alussa ystävällisenä ja äärimmäisen rakastavana vastuunkantamisena erityisesti läheisten hyvinvoinnista. Kun joku johtaa vakaan ja varman oloisesti kaikkea ympärillä olevaa ilman epävarmuuden hiventäkään voi se luoda suurta (valheellista) luottamuksen ja turvallisuuden tunnetta.
Todellisuus näyttäytyy vasta sen jälkeen, kun sitoutuminen suhteessa on jollain tapaa varmistunut.
Sitoutumisen jälkeen kaikki muuttuukin hetkessä täydelliseksi vastakohdaksi: alistamiseksi, sairaalloiseksi kontrolloinniksi ja mustasukkaisuudeksi, nöyryyttämiseksi, hyväksikäytöksi, manipuloinniksi, sekä läheisen kokemaksi häpeäksi ja peloksi.
Narsistin huijaaman ja manipuloiman ihmisen voi olla vaikea kertoa kokemuksistaan muille, koska tapahtumat eivät tavallisesti näy ulkopuolisille.
”Täysin hullua olla toisesta ihan niin sekaisin, kuin minä olin. Jokainen soluni oli kiinnittänyt huomion häneen ja vain häneen. Mieli ei antanut nukkua, eikä keho syödä. Luovutin energiani vapaaehtoisesti hänen käyttöönsä ja hän todella sen käytti, ihan kaiken käyttikin ja vielä vähän enemmän.
Surullinen oli tuon tarinan loppu, sellainen, joista vain lauluissa puhutaan. Uskomaton kerrassaan. Ei kyllä kannattaisi mennä kenellekään kertomaan.”
Vanhat tutut ja turvalliset tavat
Lapsuudenperheestä opittujen ihmissuhdekuvioiden ja toimintamallien johdattelemana voidaan automaattisesti hakeutua ja viehättyä narsistisen ihmisen seurasta ja tavoista toimia.
Narsistinen suhde voi tuntua turvalliselta sen tuttuuden vuoksi ja itselle ominainen, ehkä sovinnollisuuteen ja miellyttämiseen taipuva persoonallisuus voi suorittaa narsistin seurassa kaikin puolin parasta itseään, mutta saada kuitenkin vain jatkuvaa halveksuntaa ja torjuntaa.
Itsesyytökset ja riittämättömyyden tunne, jota narsisti tavallisesti haluaakin läheisensä tuntevan puskevat yrittämään ja antamaan itsestä yhä enemmän ja enemmän, kunnes tulee aika, jolloin voi huomata antaneensa kaiken, sen kuitenkaan riittämättä.
Jos ei ole koskaan aiemmin elämässään törmännyt narsistisiin persooniin, voi olla mahdotonta hyväksyä, etteivät ehkä kenenkään sosiaaliset taidot yksinkertaisesti ”riitä” ylläpitämään hyvää ja toimivaa suhdetta narsistin kanssa.
Hyvin vaikeaa on usein myös hyväksyä se fakta, että suhteen alussa nähty ihana persoona ei koskaan enää tule takaisin, eikä siihen voi itse vaikuttaa millään tapaa.
Lopuksi pohdittavaksesi
Yksi melko yksinkertainen selitys sille, että miksi narsisteista usein niin kovin viehätytään on siis narsistin hurmaava käytös aina uuden ihmissuhteen alussa.
Jos olet huomannut ehkä toistuvastikin päätyväsi ihmissuhteisiin, jossa sinua kohdellaan äärimmäisen huonosti, kannustan pohtimaan elämänarvojasi ja rajojasi.
Voit aloittaa miettimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
Mitkä ovat kolme tärkeintä elämänarvoa, joiden toivot toteutuvan kaikista läheisimmissä ja rakkaimmissa ihmissuhteissasi?
Kun nuo arvot toteutuvat miten toimit itse eri tavalla, kuin nyt ja miten läheisesi toimivat sinua kohtaan?
Mitä tärkeää elämänarvoa haluat alkaa vahvistamaan heti?
Kuka voisi olla apunasi ja miten?
Entä mitkä ovat kolme tärkeintä rajaasi? Jos et ole aiemmin nimennyt rajoja tee se nyt.
Jos rajat toteutuisivat jo tänään, mitä tekisit eri tavalla kuin eilen?
Kuka voi olla apunasi rajojen kiinni pitämisessä?
Terapeutti Jenni Kiviniemi on jo kymmenen vuoden ajan auttanut epäterveitä suhteita kokeneita ihmisiä ja hän on perehtynyt muun muassa narsististen ihmisten vaikutuspiirissä olleiden auttamiseen. Jennin Toivu satuttavasta suhteesta -kirja
on käytännön apu ja tuki sinulle, joka…
…olet joutunut kokemaan hyvin satuttavia suhteita.
…olet joutunut kokemaan narsistista kaltoinkohtelua ja lähisuhdeväkivaltaa.
…olet pohtinut miten ja miksi päädyit satuttavaan suhteeseen ja miksi siitä on niin vaikea irtaantua.
…olet hävennyt ja syyllistänyt itseä suhteessa tapahtuneista asioista.
…tarvitset ymmärrystä, lohtua ja tukea.
…tarvitset keinoja irtaantumiseen ja/tai toipumiseen, sekä uuden elämän rakentamiseen satuttavan suhteen jälkeen.
Rakkaus ei ole draamaa. Ja silti minun maailmassani näin oli, sanoisinko että ainakin 30 ensimmäistä vuotta. Alitajuinen malli rakkaudesta syntyy lapsuuden kotimme tunneilmastossa, siinä miten meihin on oltu suhteessa ja siinä miten olemme nähneet vanhempiemme olevan suhteessa. Näin syntyy alitajuisia ”totuuksia” rakkaudesta. Tämä ei ole kenenkään syy tai vika, yksi asia jos mikä on sellainen missä keskeneräisyytemme ja haavoittuvuutemme tulee näkyväksi ja se on rakkaus.
Draama ilmenee usein intensiivisyytenä ja epävarmuutena: Ollaanko vai eikö olla? Kuka teki ja mitä? Ja niin järjettömältä kun se ajatuksen tasolla tuntuukin, draamaan voi jäädä koukkuun. Tämä johtuu osittain ihan hormoneista, epävarmuus ja intohimo sahaavat adrenaliinia ja dopamiinia edes takaisin, jolloin tasainen ja tavallinen (eli turvallinen!) voi tuntua… no ei oikein miltään. Osittain draamaan koukuttuminen johtuu myös historiastamme ja siitä että alitajuntamme tunnistaa sen rakkaudeksi, vaikkakin aika repiväksi.
Rakkauden ei kuulu olla jatkuvaa epävarmuuden vuoristorataa. Silloin on kyse enemmän epävarmuuden tuomasta jännitteestä, aktivoituneista kiintymysmalleista ja mahdollisesti traumakemiasuhteesta. Toki rakkaus nostaa epävarmuuksia ja kipuiluja esiin kaikissa, mutta turvallisessa suhteessa näitä kipuja on tila kohdata. Valitettavasti harvalla meistä on siihen mallia! Miten olla haavoittuva suhteessa? Miten kommunikoida kun kokee olonsa uhatuksi? Miten viestiä tarpeistaan? Mitä täytyy kestää ja mitä ei?
Ristiriitaisesti ja välttelevästi kiintyneen suhde alkaa helposti tuntua draamalta, sillä kumpikin reagoi vastakkaisella tavalla kun kokee olonsa uhatuksi suhteessa. Tunnekeskeisessä pariterapiassa puhutaan kielteisestä kehästä, jossa kumpikin triggeröi tietämättään ja tahtomattaan toista enemmän. Kehän katkaisu alkaa sen huomaamisesta, että nyt ollaan taas sillä kehällä joka ei vie minnekkään. On tosi tärkeää pysähtyä huomaamaan syvemmät tunteet ja ydin pelot reaktioiden takana. Sieltä käsin voi kohdata niin itsensä kuin toisenkin aidosti ja sydämen tasolla. Ja silti on valitettavasti viisasta hyväksyä, että kaikkien kanssa tämä ei ole mahdollista.
Suhteen ei kuulu repiä riekaleiksi. Suhteen kuuluisi valta-osan ajasta olla turvapaikka, jossa tunnet voivasi rentoutua olemaan oma itsesi ihan vapaasti.
Millaisen mallin sinä näit rakkaudesta?
Emme ehkä koskaan lakkaa tuntemasta tiettyä vetoa draamaa kohtaan, mutta voimme lakata valitsemasta sen. Tavallisuus ja tasaisuus ovat äärimmäisen hot. Ne ovat itseasiassa edellytys aidolle läheisyydelle.
Aina kun puhutaan oikeuksista ja velvollisuuksista mitä tulee suhteisiin, ollaan hieman riskialttiilla maaperällä sikäli, että fakta on että emme voi vaatia toista antamaan meille jotain mitä hän ei halua/pysty antamaan. Useimmiten on kuitenkin enemmänkin niin, että sopeudumme liiaksikin suhteeseen, jossa tietyt hyvän suhteen perus pilarit eivät pääse täyttymään valta-osan ajasta, mikään suhde kun ei voi ikinen hetki täysin tarpeitamme täyttää, eikä se ole tarpeenkaan.
Hyvässä suhteessa on samaan aikaan vapaus olla se kuka on sekä luottamusta ja turvaa. Kauniita sanoja, mutta ei aina ollenkaan helppoja elää todeksi käytännössä.
Mitä perusoikeuksia sitten hyvään parisuhteeseen kuuluu? Kun nämä perusteet ovat kunnossa, tuo se sellaista ihanaa vakaata perus tyytyväisyyttä suhteeseen joka on valtava voimavara elämässä. Toki suhteissa on silti erilaisia vaiheita ja elämä tapahtuu kaikkine sävyineen ja vaikeine tunteineen. Hyvä suhde ei poista elämän inhimillisiä kipuja, eikä se maagisesti poista kipupisteidemme olemassa oloa – mutta tasapainoisessa suhteessa on TILAA kohdata nämä kivut ja rypyt tavalla joka ei riko vaan kannattelee.
Ja aikuisia kun olemme, ymmärrämme että hyvä suhde luodaan YHDESSÄ. Silloin meillä on myös oma vastuu siitä, mitä juuri minä tuon suhteeseen. Millaista tunneilmastoa luon, miten kommunikoin ja miten huomioin myös toista säilyen itselleni rehellisenä.
Oikeus tulla hyväksytyksi ja kunnioitetuksi sellaisena kuin on.
Kaikkien ei tarvitse mätsätä keskenään, mutta suhteessa täytyy voida kokea tulevansa kunnioitetuksi sellaisenaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaikeita asioita ei voisi ottaa esiin ”koska tällainen mä nyt vaan olen”. Käyttäytyminen ja persoonallisuus ovat kaksi varsin eri asiaa. Epäkunnioittava kohtelu ja käyttäytyminen eivät ole oikeutettavissa ”sun pitäisi hyväksyä mun semmoisena kun oon” heitoilla. Mikä paradoksi onkaan, että vain silloin voi oikeasti kasvaa, kun tuntee tulevansa hyväksytyksi. Ja on myös täysin ok, että kaikkea ei voi eikä tarvitse hyväksyä, mutta silloin ei kannata väkisin tunkeä ympyrää neliöstä, kun ei se sieltä mene.
Oikeus muuttua ja kasvaa (…koska niin tapahtuu joka tapauksessa)
Sanotaan, että ainoa varma asia elämässä on muutos. Ja näinhän se on, että vaikka meissä on jotain pysyvää – elämä kasvattaa ja myös muuntaa meitä, ajatteluamme ja ehkä arvojammekin. Kukaan meistä ei ole täysin sama, kuin vaikkapa vuosi sitten, viidestä puhumattakaan. Meillä täytyy siis olla oikeus kasvaa ja samalla se tuo tietysti kysymyksen siitä, että kasvammeko samaan suuntaan? Kasvammeko samaan tahtiin? Ja toisaalta, tarvitseeko meidän kasvaa niin samaan tahtiin? Nämä ovat hyvin haastavia ja suhde kohtaisia kysymyksiä. Samalla on täysin normaalia, että kasvu voi tuntua pelottavalta: rakastatko minua vielä, riitänkö sinulle vielä? Jos kasvaa repien ja kapinoiden, ei ihme jos toiselle tule epävarma olo itsestään. Kommunikoi siis avoimesti ja rehellisesti toiselle siitä missä menet itsesi kanssa.
Oikeus tulla kohdatuksi tuoreesti
Ja ei, eihän tähän joka hetki pysty. Suhteessa yksi surullisimmista asioista on tulla otetuksi itsestään selvänä. Näin tietyt (usein tuhoisat) roolit helposti jämähtävät. Vaatii aitoa läsnäoloa olla kiinnostunut niin omasta kuin toisenkin sisäisyydestä uudestaan ja uudestaan. Ja vaatii tarkkuutta huomata, milloin on jäänyt kiinni omiin oletuksiinsa. Toisen kohtaaminen tuoreesti voi olla vaikeaa erityisesti silloin, jos taustalla on paljon käsittelemättömiä asioita tai latautuneita aiheita. Mutta voisiko niitä vaikeitakin aiheita pyrkiä kohtaamaan jollain tuoreella tavalla? Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että aina täytyy olla samaa mieltä. Säily uteliaana itsellesi, niin säilyt helpommin uteliaana kumppanistasikin. Hän on maailmankaikkeus, kuten sinäkin.
Millainen on sinun mielestäsi hyvä parisuhde? Millaisia perusoikeuksia siihen kuuluu? Entä mitä vastuita?
Toimituksen vinkki yhteyden vahvistamiseen parisuhteessa
Yhteyden puute parisuhteessa johtaa usein puhumattomuuteen ja riitoihin – lopulta jopa suhteen päättymiseen. Mutta miten keskustella puolison kanssa suhteesta? Miten saada yhteys puolisoon tai parantaa yhteyttä, joka on päässyt katkeamaan?
Parisuhteen keskustelukortit auttavat rakentamaan yhteyttä uudelleen. Kortit sopivat hyvin sekä tutustumisvaiheeseen että pidempään suhteeseen. Korttipakka sisältää 45 korttia ja nostattavat esiin teemoja menneisyyden opeista, tästä hetkestä sekä tulevaisuuden toiveista. Tutustu kortteihin sekä käyttökokemuksiin TÄÄLLÄ.
