Pura kulunut vuosi sanoiksi – kolme eri tapaa kirjoittaa omat kokemukset auki ja jatkaa matkaa

Sanotaan, että viisaus syntyy kokemuksen jälkeisestä pohdinnasta. Elämänkokemus itsessään ei tee ketään autuaaksi, mutta kyky reflektoida johdattaa hyvälle polulle.

Kirjoittaminen on yksi parhaista tavoista jäsentää omaa kokemusmaailmaa. Se ei vaadi kielellistä lahjakkuutta tai vilkasta mielikuvitusta, ainoastaan rehellisyyttä ja avoimuutta itseään kohtaan.

Vaikka vuoden vaihtuminen toiseen on monilta osin symbolista, siitä kannattaa tehdä itselleen merkityksellinen etappi. Kun pysähtyy ja ottaa aikaa hahmottaen mennyttä ja tulevaa, mahdollistuu entistä tukevampi jalansija myös olemassa olevaan hetkeen.

Omien kokemusten ja tunteiden auki kirjoittamisessa kannattaa välttää liian tiukkoja raameja. Tyhjän paperin voi täyttää juuri haluamallaan tavalla. Tässä silti kolme tapaa, joilla on mahdollista purkaa sanoiksi kulunut vuosi – ja suunnata siten entistä toiveikkaampi katse myös tulevaisuuteen.

Vuoden ikimuistoisimmat -kysely

Tämä on hauska toteuttaa yksin, kaksin tai isommassa porukassa. Listaa 10-15 asiaa tai teemaa kysymyksiksi, kuin ystäväkirjaan konsanaan. Mikä oli vuoden paras luontoelämys? Mikä taas oli vuoden hyödyllisin oivallus? Mikä asia jäi eniten vaivaamaan?

Kysymyksissä voi käyttää haluamansa määrän luovuutta ja ne voivat olla paikoin hyvinkin vapaasti tulkittavissa. Varsinkin isommalla porukalla tällaisen kyselyn tekemiseen voi yhdistää myös sanalliset perustelut, jolloin ohjelmanumero venähtää helposti tunneiksi. Muistakaa kirjata vastaukset ylös.

Kuluneen vuoden aikajana

Piirrä paperille iso viiva, joka kuvastaa koko vuotta. Ala kirjaamaan tapahtumia ja tuntemuksia siten, miten ne vuoden aikana tapahtuivat. Alkuvuoden tapahtumat janan alkupäähän ja loppuvuoden tapahtumat loppupäähän. Jätä tapahtumien väleihin tilaa, sillä tulet varmasti muistamaan jatkuvasti lisää tapahtuneita asioita. Hämmästyt siitä, kuinka paljon vuoteen mahtuikaan erilaisia asioita ja kohtaamisia.

Aarrekartta tulevalle vuodelle

Tässä yhdistyvät kirjoittaminen ja piirtäminen. Piirrä paperille saari, jonka jälkeen aseta tuleva vuodenalku lähtöpaikaksi, vähän kuten Afrikan tähti -pelissä. Lähde rakentamaan sitten polkua tulevalle vuodelle ja merkitse itsellesi unelmia ja tavoitteita, jotka haluat kohdata ja saavuttaa. Voit nimetä niitä haluamallasi tavalla. Reittisi tähtää saaren toiselle puolelle, jossa odottaa vuoden päässä siintävä vuodenvaihde. Missä haluat olla silloin?

 

Kun kirjoittaa elämää auki, ympäröivä kaaos tarkentuu havainnoiksi. Näistä havainnoista kasvaa ymmärrys, joka alati kasvavana ja kehittyvänä muodostaa osan siitä pohjasta, jolle merkityksellinen elämä rakentuu – vuodesta toiseen.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image