On ihanaa ja ilmeistä että meillä on ihmisinä toisillemme myös paljon annettavaa, mutta siitä ei ole ihan niin paljon kyse parantajan ja pelastajan roolissa kuin ehkä alkuun ajattelisi.
Parantajan ja pelastan rooli on opittu selviytymisrooli joka kätkee taakseen omia avuttomuuden tunteita joita oli liian vaativaa kohdata lapsuuden tunneilmastossa, ehkä niille ei vain ollut tilaa. Tai ehkä lapsena ei vaan ollut tilaa olla lapsi, vaan alkoi kantaa liikaa vastuuta ihmisistä, joiden olisi enempikin kuulunut olla sinulle aikuisia. Toisten fixaaminen (ja toisiin fixoituminen) voi vaikuttaa itsellekin tosi pyyteettömältä, mutta jos meillä on taustalla joku agenda, on kyse enemmänkin opitusta keinosta koittaa saada mitä itse haluamme.
Parantajan / Pelastajan roolilla saattaa hakea mm. Sitä että…
💚 On toiselle erityinen ja korvaamaton -> Näin en tulisi itse hylätyksi
💚 Saa toisen muuttumaan/kasvamaan/raitistumaan -> Näin hän voisi viimein olla minulle läsnä ja turva
Tiedän, että näiden aiheiden tunnistaminen voi olla vaativaa, minulle ainakin on ollut! Olen itse ollut taipuvainen suhteissani alitajuisesti terapeutin rooliin, joka menee tämä kanssa ihan samaan kategoriaan. Se mitä roolin taakse kätkeytyy, on usein autenttiset tunteemme ja tarpeemme ja vaikka työssämme moni meistä tarvitseekin tiettyä roolia osittain suojakseen, läheisissä ihmissuhteissa ne eivät ole tarkoituksenmukaisia vaan saattavat pitää yllä jotain toimimatonta ja todellista kasvua ehkäisevää kuvioita.
Kokeile! Jos tunnistat omaavasi taipumuksesi ottamaan pelastajan / parantajan roolia harjoittele tunnistamaan missä tilanteissa se aktivoituu. Lähdetkö heti neuvomaan, tarjoamaan ratkaisuja? Miten se näkyy sinulla? Kun huomaat tämän impulssin, harjoittele ”hands off” – tekniikkaa, jossa huomaat impulssin, mutta et lähdekään toimimaan sen mukaan.
Usein itseasiassa inspiroimme aidosti toisia olemalla omia itsejämme, ja silloin kun emme ole itse niin kiinnittyneitä siihen että ”juuri minun täytyy olla se joka sinua auttaa”.
Miten oppia tunnetaitoja aikuisena? Tunnekarttakirjaan täytettävien tehtävien avulla voit oppia ymmärtämään ja säätelemään tunteitasi. Tutustu tehtäväkirjaan täällä.
Aika usein varsinkin vastaanotollani törmään siihen, että ihmiset nolona sanovat: ”kun mulla on tää hyväksytyksi tulemisen tarve”. No mitä sitten, herranjestas! Kaikki me tarvitsemme kaikenlaista! Varsinkin kuulluksi, nähdyksi, ihastelluksi ja hyväksytyksi tulemista.
Ei meidän tarpeissamme mitään vikaa ole, mutta pulmia tulee yleensä siitä, ettemme ole oppineet a) tunnistamaan niitä b) ottamaan niistäitseaikuisina koppia ja hyväksymään tarpeitamme. Eli olemme ripustaneet tarpeemme muiden armoille ja ulkoistaneet ne muiden täytettäväksi. Se ei enää millään tavalla ole ajankohtaista aikuisena, jos mielii sydänvoimautua ja elellä muissa kuin läheisriippuvaisissa ihmissuhteissa.
Läheisriippuvuus kirjaimellisesti nousee sieltä, missä on riippuvainen toisista omien tarpeidensa täyttäjänä. Tuo riippuvuus syntyy, kun varhaisissa vaiheissaan jää jollain tapaa yksin tunteidensa ja tarpeidensa kanssa (niin kuin suuri osa meistä on jäänyt). Riippuvuus on sitä, että vielä aikuisenakaan ei ole opetellut tunnistamaan tarpeitaan ja huolehtimaan niistä itse – myös toisilta tarvitsemaansa pyytämällä. Kun alitajuisesti uskoo ja olettaa, että on toisten tarve nähdä, kuulla, ymmärtää, ihailla, turvata ja rakastaa minua, ei yleensä kuitenkaan usko olevansa noiden tarpeiden täyttymisen arvoinen. Aika monet pari- ja ihmissuhdepulmat voisi kiteyttää juuri tästä sikermästä johtuvaksi.
Homma alkaa selkeytyä, kun ensinnäkin tulee sellaisen itsearvostuksen äärelle, että suo itselleen ajatuksen tasolla ensin mahdollisuuden, että omiin kulloisiinkin kuulumisiin, tuntemuksiin ja niiden alla oleviin tarpeisiin on lupa. Tuon luvan voi vain itse antaa itselleen. Mehevä vaihe alkaa, kun opettelee antamaan ja pyytämään toisilta sitä mitä tarvitsee, odottelun, murjottelun, marttyroimisen, uhriutumisen, paahtamisen, suorittamisen, miellyttämisen, mölyjen nielemisen, tarpeidensa lussauttelun ja itsensä sivuuttamisen sijaan.
Tämä on se asia, joka alkaa muuttaa ihmissuhteitamme vastavuoroisiksi, tasavertaisiksi ja rakkaudellisiksi. Kun alkaa tunnistaa tarpeitaan ja oppii ottamaan niistä koppia, ei enää suostu jäämään ihmissuhteisiin joissa kummatkin eivät halua ottaa itsestään vastuuta ja kasvaa, tai joissa omat tarpeet eivät mitenkään tule tuetuksi siitä huolimatta, että niistä ottaa itse vastuun.
Kun alkaa tunnistaa mitä haluaa ja tarvitsee, alkaa olla hyvät mahdollisuudet saada kokea sitä.
Lähelle -ihmissuhdeverkkokurssin edellisellä kierroksella yksi (varmaan monikin) osallistuja koki järisyttävän muutoksen ajattelussaan kun hokasi, että siis onhan se aivan okei haluta ja tarvita esimerkiksi huomiota! Mutta vasta kun sitä ei autopilotilla ripusta muiden harteille, ei niin kamalasti baareissa ja tindereissä ja ihmissuhteissa tarvitse enää hätäillä, että ”eiks toi kato ja halua ja validoi mua”. Päin vastoin: siitähän se riemu vasta repeääkin kun opimme ITSE antamaan itsellemme ja suorastaan pyytämään asioita joita tarvitsemme. Se on läheisriippuvuuden loppu se. Ja rakkaudellisten ihmissuhteiden alku.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Vuoden vaihtumiseen liittyy aina jonkinlainen energianmuutos. Tänä vuonna se on kenties selvempi kuin muutamina edellisinä vuosina.
Yksi tapa selittää energianmuutosta on kääntyä numeroiden voimakkaan symboliikan puoleen. Olemme siirtyneet ”seiskavuoteen”, jonka muita merkittäviä numeroita ovat 3 ja 5. Vaikka matematiikka ei kiinnostaisi pätkän vertaa, voivat numeroiden symbolit silti avata tämän ajan kollektiivista virtausta.
Numerot ovat symboleja siinä missä muutkin käyttämämme symbolit (risti, sydän, ankkuri, kirja, kissa, sormus, pöllö…). Symbolit puhuvat omaa kieltään, ne kantavat itsessään monenlaisia merkityksiä. Kyse ei ole ennustuksesta, vaan jonkinlaisen kollektiivisen virtauksen tunnistamisesta. Sen havaitseminen saattaa kasvattaa ymmärrystä ja lisätä hyväksyntää elämässä.
Tätä ei kenties edes kannata yrittää ymmärtää mielellä, vaan antaa sanojen ja numeroiden vain virrata läpi. Jokin itsessä saattaa tunnistaa tai muistaa niiden kautta jotakin juuri sinulle juuri tällä hetkellä arvokasta.
2+0+2+3=7. Uusi vuosi edustaa 7:n energiaa, joka liittyy vahvasti anteeksiantoon, laajalle katsomiseen ja näkemättömän näkemiseen. 7 on tämän vuoden ”polku”. Kävelemme sitä, halusimme tai emme.
Viime vuoteen nähden numero 2 muuttuu 3:ksi. Tämä on yllättävän voimakas muutos. Siksi myös luku 3 on tänä vuonna merkittävä. 3 on tämän vuoden ”siemen”, sen päälle vuosi rakentuu. Lisäksi 3 ja 7 ovat kytköksissä toisiinsa. 3 on tie 7:ään. Selitän kohta 🙂
Puhelimen näppäimistöllä 3:n ja 7:n väliin ja numero 5. Tämän vuoden kaksi viimeistä numeroa (-23) ovat yhteensä 5. Viitonen edustaa tämän vuoden ”lahjaa”, jonka voi halutessaan ottaa vastaan.
Viime vuosien jatkumoa voidaan katsoa näin: 2020 (4) liittyi valintoihin ja sitoutumiseen, 2021 (5) muutokseen ja kynnyksen yli astumiseen ja 2022 (6) seurausten kanssa elämiseen: siitä, mitä olemme kylväneet, avautui jonkinlainen kukka.
Edelliset kolme vuotta muodostivat kokonaisuuden (koko rivi myös puhelimen numeronäppäinnäytöllä). Nyt olemme siirtyneet ”uudelle riville”.
7 on symboli mm. mielelle, anteeksiannolle, armolle, varmuudelle, laajuudelle ja auralle.
7 on symboli myös illuusiolle, kostolle, todellisuuspaolle, epäilylle, kiittämättömyydelle, hämäykselle ja tekosyille.
Numeron 7 ytimessä ovat kysymykset: Onko tämä totta? Voinko päästää irti vanhoista tarinoista? Kuinka pelaan ”elämän peliä”?
Symbolina 7 on henkilökohtaisen tavoittamattomissa. Tämä tarkoittaa, että emme voi siirtyä laajuuteen ja mielen ohjaamisen noin vain. Emme pysty ”koskettamaan mieltä mielen avulla”. Joogit sanovat, että mieli on nopeampi kuin Luoja. Se pakenee luontaisesti kontrollointia. Reitti 7:ään kulkeekin sen parin eli 3:n kautta.
3 liittyy vahvasti tuleen, tekoihin ja voimaan (voit lukea laajemman tekstin 3:sta täältä). Se liittyy ”positiiviseen mieleen” ja kipinään aloittaa uutta. 3:a kuvastaa myös viha: kun huomaa olevansa vihainen, on hyvä hetki pysähtyä tutkimaan, mihin vihan kipinä kannattaa käyttää. Mistä viha syntyy, mikä on epäoikeudenmukaista?
Vuosiluvussa on edelleen paljon kakkosia, jotka edustavat mustavalkoista polarisoitumista ja ”negatiivista mieltä”, taaksepäin katsomista (3 taas katsoo selkeästi eteenpäin). Tämä kenties hillitsee hieman hulluimpia suunnitelmia ja auttaa tuomaan tasapainoa tulen kaikkivoipaan energiaan.
Akseli 3/7 edustaa myös tiedettä. Tämä on siis myös tieteen vuosi.
Kuten sanottu, 3:n ja 7:n väliin jää 5, joka tosiaan on tämän vuoden energiassa läsnä. 5 on silta, tasapaino ja fyysinen keho (täältä enemmän luvusta 5). Jos haluamme ottaa tämän lahjan vastaan, on meillä hyvä mahdollisuus käyttää 3:n mahdollistamaa tekojen energiaa myös fyysiseen kehoon ja pitää siitä huolta selkeillä rutiineilla, hyvällä polttoaineella – ja läsnäololla. Läsnäolo vahvistaa auraa.
5 voisi olla myös totuuteen kiinnittymistä. Maailma monimutkaistuu jatkuvasti ja epärehellisyydestä jää helpommin kiinni. Tämä saattaa toki johtaa siihen, ettei totuudella ole väliä, sillä totuuskin on suhteellinen ja kaikki vääntävät sitä haluamaansa muotoon – tai siihen, että totuudesta tulee kaikkien valheiden keskellä arvokasta.
Joka tapauksessa suosittelen rehellisyyttä itseä kohtaan – ja itsen armahtamista. 3–5–7 on selkeä sekvenssi:
Tunnista, mikä on totta, mikä on tärkeää, mitä juuri nyt tapahtuu, minkälaisen muodon elämäsi tarvitsee, minkälaista suuntaa ilo osoittaa – tunnista syyt ja seuraukset, tunnista että ihmisyys on yksi ja että ihminen itse on syypää omaan helvettiinsä.
Hyväksy se, mitä olet tunnistanut: hyväksy, mikä tunnistamisen merkitys on elämällesi ja muuta tapojasi sen mukaan, toista ja jatka vaikeuksista huolimatta, sillä menneeseenkään ei voi enää palata.
Ole samaa mieltä – tämä tapahtuu toistojen ja harjoituksen myötä: uusi polku vahvistuu niin vankaksi, että se on mahdollista hyväksyä ehdoitta. Silloin oman roolinsa tässä elämän näytelmässä voi esittää täysin rinnoin ja niin hyvin kuin mahdollista.
Jos tämän vuoden numeroiden viisauden tiivistää pähkinänkuoreen, voisi se olla: hae omalle olemisellesi sellainen muoto, joka palvelee dharmaa, olemassaolosi tarkoitusta. Luo sinulle tärkeitä asioita ja pelaa elämän peliä intohimolla ja rehellisyydellä, myös huumori on sallittua. Harjoittele tietoisesti anteeksiantamista ja salli uusille näkökulmille mahdollisuus. Myönnä välillä olevasi väärässä ja luovu kilpailusta. Ihmisillä on monia tapoja kuvata yhtä ja samaa rakkautta, kipua tai kauneutta. Mikä kukaan on sanomaan, mikä tapa on toista parempi tai huonompi.
Meillä on mahdollisuus oppia ja muuttaa itseämme. Sinulla on voima muuttua ja muuttaa maailmaa. Ja kun ryhdyt toimimaan, tee se intohimolla.
Uskon, että menneisyyden haavat tulevat käsiteltäväksi sitä myöten, kun olemme valmiita. Silti, vaikka arkielämämme olisi kuinka tasapainossa ja vaikka olisimme mielestämme tulleet pitkälle niistä ajoista, kun ainut keino oli selviytyä, on vanhojen tunnekokemusten läpi eläminen rankkaa. Se vaatii rohkeutta, antautumista ja energiaa.
Suremattomien surujen pato ei tyhjene ennen kuin viimeiset kyyneleet on päästetty vapaaksi. Siksi paraneminen vaatii myötätunnon lisäksi aikaa ja energiaa. Intensiivisen tunneaallokon jälkeen on annettava itselleen lupa toipua ja kerätä voimia.
Seuraavat 3 lohturunoa ovat hetkiin, jolloin tarvitset myötätuntoa itseäsi ja menneisyyden haavoja kohtaan:
Läheisyys on turvallisen kiintymyksen luomista itseesi ja elämään – rakkaudellisuuden opettelua. Uskallusta olla sinä. Tunnistaa tunteesi, tarpeesi, rajasi ja oppia ottamaan koppia niistä ja ilmaisemaan niitä autenttisesti muillekin. Tunnistaa, mikä sulle tekee hyvää ja mikä ei. Uskallusta kasvuun, muutokseen, uuden oppimiseen, lähentymiseen ja irti päästämiseenkin, kun sen aika on.
Tällaisesta aidosta rakkaudellisuudesta seuraa aitoa rakkaudellisuutta myös toisten kanssa. Ja / mutta se matka meidän jokaisen aikuiseksi ja emotionaalisesti kypsäksi ja rakkautta haluavien on tehtävä ITSE. Ei yksin, vaan vastuussa itsestämme. Reissuun hyppääminen lähtee muuttamaan myös sitä, mikä sinulle ihmissuhteissasi on mahdollista ja mitä vedät puoleesi.
IHMISSUHTEET OVAT SITÄ RAKKAUDELLISEMPIA, MITÄ ENEMMÄN SINULLA ON HYVÄÄ ITSESI KANSSA
Se ei tarkoita, että nyt sinun ”pitää osata rakastaa itseäsi”, tai ettet ole hajalla ikinä tai ettei mitään kurjaa koskaan tapahdu ihmissuhteissa tai laiffissa. ”Hyvä itsesi kanssa” tarkoittaa sitä, että opit hyvällä tavalla keskittymään itseesi enemmän, saat lisää ymmärrystä oman sydämesi historiasta ja opit katsomaan sitä myötätuntoisesta, voimauttavasta perspektiivistä. Usein siihen tarvitaan apua – itselle hyvän ja rakkaudellisen valitseminen on myös avun vastaanottamista.
Usein, kun haluamme voida paremmin uskomme, että meidän pitää tulla jotenkin paremmiksi tai fiksata itsemme. Mutta mitä jos mikään ei olekaan rikki, vaikka sattuu? Mitä jos kyse onkin siitä että saat vastaanottaa apua ja uutta löytääksesi yhä syvemmin, että ihan oikeasti, todella saat olla ihan oma pörhelö, rakastettava, keskeneräinen itsesi? Samalla saat saada eheytystä haavoille ja kivuille ja löytää itseymmärrystä. Mutta ei siksi että olet rikki, vaan siksi että et ole, etkä ole koskaan ollutkaan. Oma itsekseen tuleminen on tämän sisäistämistä, lupaa olla sinä: uniikki, oma itsesi juuri oman polkusi tähän asti ja tästä eteenpäin kulkeneena.
Saat olla oma pörhelö, rakastettava itsesi. Et ole rikki etkä ole koskaan ollutkaan, vaikka olisikin kipuja ja ahdistusta
Kun löydät elämääsi lisää lempeyden avaimia itsesi kanssa resurssit voimautua kaikkien kokemusten (menneiden ja nykyisten) myötä kasvavat.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Elämän faktahomma, jonka tiedämme sisäsyntyisesti. Ah, miten paljon olen silti yrittänyt muuttaa toisia huomaamattani. Olen esimerkiksi toivonut, että ihmissuhteissani muut ottaisivat vastuuta itsestään eikä niin, että minä olen esimerkiksi parisuhteessa ainoa joka kantaa vastuun itseni kohtaamisesta tai tunteistani. Kunnes hiffasin: peli, jossa koen aina olevani vastuunkantaja jatkuu niin kauan, kuin minä sitä pelaan vähän (alitajuisesti) uhrimarttyyrina.
Voin siis muuttaa vain omaa olemistani. Esimerkiksi joko alkamalla vastuuttaa toisia ihmisiä heidän sanoistaan ja toiminnastaan, rajaamalla tiukemmin kenen kanssa olen ja millä spekseillä, ja lakkaamalla olemasta ihmissuhteissa hikiotsaisesti jotakin megaempaattisen ihmisen ihannekuvaani täyttäen. Saan, totta vieköön, orientoitua elämässä enemmän sitä kautta mikä minulle on hyväksi eikä aina sen kautta, mikä tässä nyt olisi oikein ja vastuullista ja tasapainoista ja muiden toiveita täyttävää. Se muuttaa ihmissuhdedynamiikkojani läheisriippuvaisista rakkaudelliseksi. Kenties jotkut suhteet päättyvät tai etääntyvät kun minä en suostukaan enää kannattelemaan. Kun voimaannun ottamaan vastuun ITSESTÄNI.
Voimme lopulta vain tehdä valintoja, keiden kanssa haluamme olla sellaisina kuin he ovat ja niin speksein, joita he valitsevat suhteeseen tuoda. Emme voi toisia muuttaa – ja mistä se oikeastaan kertookaan, jos haluamme toisten olevan toisenlaisia? Miksi? Jotta itsellämme olisi mukavampi olla eikä itse tarvitsisi muuttua, kasvaa, haastaa käsityksiään ja toimintatapojaan? Valita itsearvostusta, rohkaistua lähtemään silloin kun tarvitsee, ja jäämään silloin kun sydän niin sanoo.
Ja joskus emme vain kerta kaikkiaan sovi toisen kanssa yhteen. Mitä jos riittää se matka, joka on kuljettu yhdessä? Mitä jos se ei tarkoitakaan epäonnistumista että uskalletaan irtautua? Aina eivät toiveet / tarpeet / hommelit (enää) natsaa. Ei se niin kauheaa ole, eikä varsinkaan tarkoita että kukaan olisi väärässä. Saa surra, saa käydä ihan koko tunneskaalan läpi ja ihan niin kauan kuin tarvitsee. Mutta ei suhteen päättyminen tarkoita, että rakkaus maailmasta on loppunut. Päin vastoin: kun uskaltaa rakastaa itseään, kivuliaissa ja vaikeissakin kohdissa valita sitä mikä itselle on hyväksi, tuo lisää rakkautta maailmaan. Valitsee rakkauden. Se tuo aina myös oikeat ihmissuhteet elämäämme.
Itsestään saa elämässä ottaa niin ihanan rakkausvastuun, että vie itsensä niille niityille viheriöimään, missä se on kaikkein otollisinta. Kasvaa voi aina. Joskus on vaikeita kohtia, eikä niiden takia välttämättä kannata laivasta hypätä. Mutta kyllä me myös tiedämme sydämessä, kenen kanssa voi kukoistaa.
Voimme tunnistaa läheisyyttä ja rakentavaa kommunikaatiota blokkaavia ajattelu- ja toimintamallejamme ja eheyttää haavojamme. Voimme opetella uusia toimintatapoja, kun tunnistamme haavoista kumpuavia kaavojamme. Tästä kaikesta voimme ottaa itse vastuun. Sellaisen kanssa, joka sitä haluaa itsekin se voi hyvinkin tarkoittaa yhteistä kasvua. Ja joskus se tarkoittaa sitä, että on aika jatkaa kasvumatkaa itsekseen.
Mitä jos rakkaus onkin juuri sitä? Ei sidoksissa minkään suhteen pysymiseen ja jatkumiseen, vaan kaikkeen siihen viisauteen ja kasvuun, jonka suhteista ammennamme? Siihen ihanuuteen meillä on lupa ja oikeus.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Varaudu vaikeaan talveen otsikoi toinen iltapäivälehdistä marraskuussa 2022. Vastaavat harakanvarpaat hyökkäävät päälle päivittäin. Kännykkää selaavalla kadun tallaajalla ei ole pienintäkään mahdollisuutta väistää saati paeta niitä.
Vuodenajasta riippumatta ihmisille tarjotaan tuttua epistolaa: Muista varoa ja pelätä!
Olemme kuin arkoja koulukiusattuja matkalla koulusta kotiin; jokaisen kulman takana vaanii potentiaalinen vaara. Jatkuva pelosta viestiminen nostaa meidät varpailleen ja pitää hermojärjestelmämme alati kuormittuneena.
Tämän vuoksi ehdotan, että harkitset vakavasti omalla kohdallasi sitä, että voisit ottaa seuraavan mantran veisattavaksi juuri alkaneelle vuodelle. Sävelen voit keksiä itse.
Hyväksy. Päästä irti. Anna olla.
Aika moni rasti hoituu noilla. Kokeile, jos et usko.
“Jos haluat parantaa maailmaa, mene itseesi”
Moni saattaa pöyristyä kehotuksesta, että tällaisessa maailmantilanteessa pitäisi höllätä saati päästää irti. Loppupeleissä se on silti parasta, mitä voimme tehdä sekä itsellemme että ympäristölle.
Se, että hyväksyy asioiden tolan, ei tarkoita sitä, että hyväksyisi itse asiaa. Samoin sen, minkä itsessään hyväksyy, sitä voi kehittää. Mutta mitä ei hyväksy, muuttuu ajan saatossa möröksi.
Tommy Hellsten kiteytti saman ajatuksen seuraavanlaisesti: “Jos haluat parantaa maailmaa, mene itseesi. Siellä tapahtuvat muutokset heijastuvat hetken päästä ympäristöön. Silloin muutat maailmaa. Et sillä mitä teet, vaan sillä mitä olet.”
Pelko tekee ongelmista tarkkarajaisia
Pelon traumaattisuus ei yleensä lähde itse pelosta vaan ennemmin ihmisen kyvyttömyydestä käsitellä pelon kokemusta.
Ensi alkuun kiinnostava tieto paisuu niin suureksi, että sen käsitteleminen muuttuu hankalaksi. Ahdistus nostaa päätään, jonka myötä vaikeaselkoisista ongelmista on houkutus tehdä tarkkarajaisia. Hyvän hyvyyttä ja pahan pahuutta korostetaan. Inhimilliset sävyt olisivat liikaa, muuten joutuisimme kääntämään katseen ulkopuolelta itseemme ja omiin varjoihimme.
Hallinnan puuttuminen kasvattaa pelon tunnetta entisestään.
Dystooppinen tapa ajatella kuormittaa meitä enemmän kuin kenties ymmärrämmekään. Päivittäinen ja jäsentelemätön ärsyketulva nakertaa rotan tavoin. Junnaamme pelon oravanpyörässä, joka hitaasti mutta vääjäämättä traumatisoi meitä ja muistuttaa, kuinka meidän tulisi jatkuvasti olla varuillamme tai kantaa syyllisyyttä jostain.
Pelon oravanpyörässä jäljelle jää vain yksi vaihtoehto
Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan ja kuppi tulvii yli. Mitä tiukemmin yritämme pitää reunoista kiinni, sitä syvemmin ajaudumme erilaisten selviytymismekanismien kuten addiktioiden pauloihin. Ulkoistamme pelosta selviytymisen itsemme ulkopuolelle.
Lopulta jäljellä on vain yksi vaihtoehto, usein viimeinen, mutta samalla kaiken ratkaiseva. Kuin jännittävän elokuvan kutkuttava loppuratkaisu.
Päästä irti.
Jos pelkäät jotain sellaista, jolle et juuri nyt voi tehdä mitään – päästä irti.
Jos taas jotain sellaista, johon pystyt juuri nyt vaikuttamaan – tee se, ja päästä irti.
Molemmissa vaihtoehdoissa lopputulema on sama: ei ole syytä pelkoon, juuri nyt omalla kohdallasi kaikki on hyvin.
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta älykkyys? Älyllä viitataan usein mielen kykyihin kuten ajatteluun, analysointiin tai ongelman ratkaisuun. Tämä on kuitenkin varsin kapea ja ”pääkeskeinen” käsitys ihmisen älykkyydestä. Myös keho tietää ja viestii meille jatkuvasti asioita, joista emme välttämättä ole tietoisia tai jotka otamme itsestäänselvyytenä.
Kehon viisaudesta ja kehotietoisuuden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille puhutaan nykyään entistä enemmän. Tähän on vaikuttanut muun muassa tuore neurotieteellinen tutkimus sekä somaattiset terapiasuuntaukset, jotka ovat tuoneet esiin kehollisuuden keskeisen roolin traumasta toipumisessa.
Nyky-ymmärryksen mukaan keho ja mieli toimivatkin jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.
Tässä 5 tapaa, joilla keho kertoo meille asioita:
1. Keholliset tuntemukset kuten paine, kireys, hellittäminen, lämpö, viileys ja tunnottomuus. Nämä hermoimpulssien välityksellä kehon sisältä aivoihin kulkeutuvat viestit kertovat muun muassa sisäisestä tilastamme ja tarpeistamme.
2. Tunteet kuten pelko, ilo, viha, mielihyvä, ahdistus, suru ja kaipuu. Tuntemusten ohella tunteet ovat kehollisia viestejä, jotka auttavat hahmottamaan muun muassa tarpeitamme ja rajojamme. Ne auttavat meitä vastaamaan kysymyksiin kuten, kuinka minä voin ja mitä minä tarvitsen?
3. Ulkoiset aistimukset eli näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistin avulla havaitsevamme asiat, jotka koemme kehollisesti ja joilla on merkittävä rooli arkitodellisuutemme ja -tietämyksemme kannalta. Ne on helppo ottaa itsestäänselvyytenä, mutta ajattelepa hetki arkea ilman aistejasi. Miltä se mahtaisi tuntua?
Kiireisessä arjessa ja ajattelukeskeisessä kulttuurissamme keskittyminen ulkoisiin aisteihin auttaa meitä palaamaan takaisin tähän hetkeen ja muistamaan kehollisen luontomme.
4. Kehonkieli kuten eleet, ilmeet, asento ja käyttäytymismallit. Olet ehkä kuullut joskus sanottavan, että kehon kieli kertoo enemmän kuin sanat? Tulkitsemme jatkuvasti toisiamme eleiden, ilmeiden, asentojen ja ulkoisen olemuksemme perusteella. Kehomme ovat tietolähteitä paitsi itsellemme myös toisillemme.
Muuttamalla esimerkiksi kehomme asentoa, voimme vaikuttaa siihen, mitä tunnemme sisällämme ja miten toinen meitä tulkitsee.
5. Merkitykset, jotka muodostamme sen perusteella, mitä näemme, tunnemme ja havaitsemme aistiemme avulla. Ne kuvaavat sisäistä kokemustamme kokonaisuutena. Merkitykset sekoittuivat aikaisempiin kokemuksiimme kuten muistoihimme, uskomuksiimme ja tapaamme tarkastella maailmaa.
Kehollisella kokemuksella on niin ikään merkittävä rooli siinä, minkälaista tarinaa kerromme itsestämme.
Ylläoleva listaus on mukaelma traumatutkija Peter Levinen esittämästä SIBAM-mallista (Sensation, Image, Behaviour, Affect, Meaning). Ulkoisten ja sisäisten aistimusten sekä kehonkielen ohella puhutaan myös värähtelystä, energiasta, jota kehomme aistii ympäristöstään kuten muista ihmisistä ja tilanteista.
Keho siis todellakin tekee jatkuvaa ”tietotyötä” sekä ulkoisesta että sisäisestä maailmastamme. Se on älykäs tavoilla, jotka on helppo arjessa unohtaa.
Filosofian saralla kehon merkitystä tiedon muodostamisessa on korostanut muun muassa kuuluisa ranskalainen ruumiillisuuden tutkija Maurice Merleau-Ponty (1908-1961). Hänelle ruumis oli olemassaolomme ja kaiken kokemuksemme perusta. Merleau-Ponty uskoi, että tutustumalla omaan kehoonsa, virittäytymällä uudelleen aistiensa äärelle, avautuu samalla uudenlainen tapa tarkastella itseämme, toisiamme ja maailmaa ympärillämme.
Ajatus on edelleen varsin ajankohtainen. Yksi nykyneurotieteen opeista onkin ollut se, että ihmisen käsitys omasta itsestään on tiukasti sidoksissa siihen, millainen yhteys hänelle on omaan kehoonsa. Traumatutkija Bessel van der Kolkin mukaan ruumiillinen minätietoisuus on ensimmäinen askel kohti menneisyyden taakoista vapautumista.
Pelkästään ajattelun voimalla emme pääse eroon traumaattisista muistoista, mutta kehomme voi auttaa meitä paranemaan. Se voi auttaa meitä siinä, mihin mieli ei yksin pysty. Niin viisas se on.
PS Toisinaan vain tarvitsemme tulkkia matkallemme.
Lähteet:
Merleau-Ponty, Maurice (1945), Phenomenology of Perception.
Levine, Peter (2010), In an Unspoken Voice. How the Body Releases Trauma and Restores Goodness.
van der Kolk, Bessel (2014), Jäljet kehossa. Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla.
Toimituksen vinkki: Kun kuuntelet kehoasi, voit paremmin
Stressi ja kiire voivat vieraannuttaa meidät kehostamme, ja silloin emme osaa kuulla sen viestejä. Väsymyksellä ja kivulla on silti tärkeää sanottavaa – ne kertovat siitä, miten todella voimme.
Kehon viisaat viestit auttaa lukijaa ymmärtämään kehoaan ja luomaan siihen kokonaisvaltaisen yhteyden. Konkreettiset harjoitukset auttavat vapautumaan stressistä, säätelemään vireystiloja sekä vaikuttamaan kipukokemukseen ja muihin kuormittaviin tuntemuksiin.
Kirjan uudistetussa versiossa käsitellään stressin ja traumaattisten kokemusten yhteyttä erilaisiin kiputiloihin ja toiminnallisiin oireisiin. Lisäksi tarkastellaan liikunnan roolia hyvinvoinnissa sekä muun muassa kroonisen väsymysoireyhtymän ja pitkittyneen koronataudin hoitoa.
Ihmisillä on erilaisia toiveita rakkauden ja kumppanin suhteen. Usein nämä toiveet vaihtuvat vuosien aikana moneen kertaan. Elämä opettaa meille jokainen hetki uusia asioita itsestämme ja rakkaudesta, siten opimme paremmin ymmärtämään, millainen ihminen sopii parhaiten rinnallemme.
Lapsena ja nuorena mietimme usein toisten ihmisten ulkonäköä, millainen tyttö- tai poikaystävä olisi paras vaihtoehto. Kaverikirjaan oli kirjoitettu top 5 lista parhaista tytöistä tai pojista. Samaan aikaan toivottiin, että itse löytäisi nimensä ihastuksen listalta.
Sitten ajan kanssa ymmärsimme, että ulkonäkö ei ollutkaan kaikista tärkein asia kumppanissa.
Teininä tai nuorena aikuisena koetut ensirakkaudet opettivat meille usein sen, että suurinkaan ihastus ei välttämättä kestä ikuisesti. Tästä alkoi oppiretki siihen, kuinka monimutkainen asia rakkaus on.
Maailma on täynnä kliseisiä lauseita, millainen on täydellinen parisuhde. Jotkut etsivät ratkaisua horoskoopeista, toiset kokeilevat onneaan Tinderissä ja jotkut oppivat monen sydänsurun kautta, mitä ainakaan eivät parisuhteelta halua.
Ehkä elämän yksi tärkeimmistä ohjeista rakkaudessa onkin se, että ei ikinä kannata etsiä rinnalleen täydellistä kumppania. Jos vaatii toiselta täydellisyyttä, täytyy jatkuvasti miettiä, osaako itse olla toiselle täydellinen kumppani.
Jos opimme sietämään toistemme heikkouksia ja myöntämään myös omat virheemme, silloin parisuhteessa on tilaa hengittää. On helpompi korjata yhdessä rikkinäisiä sydämiä rakkaudella ehjäksi, kuin surra jokaista täydellisen rakkauden mielikuvaan tullutta säröä.
Usein me häpeilemme haavojamme, elämän meihin jättämiä jälkiä ja pyrimme peittämään ne sielumme syvyyksiin. Kuitenkin jokainen meistä kohtaa kipua ja surua. Jokainen meistä menettää jonkun. Arpemme eivät kuitenkaan tee meistä vähemmän rakkauden arvoisia, vaan lopulta todellinen kauneutemme asuu niissä.
Tässä kolme lohduttavaa rakkausrunoa hoitamaan haavojasi.
Yksi yleinen ongelma pitkissä riitatilanteissa tuntuu olevan se, että osapuolilla on pakkomielteinen tarve pitää kiinni kyseisestä ihmissuhteesta sellaisenaan. On ajatus siitä, että jos on kerran oltu läheisiä, niin siihen tilaan tulee pyrkiä koko loppu elämä. Tämä voi olla jopa tiedostamaton syy jatkuviin konflikteihin. Luontaisesti suhde saattaa olla syystä tai toisesta hiipumassa ja esimerkiksi ystävyyden sijaan tuttavuus olisikin parempi vaihtoehto tai parisuhteen sijaan ystävyys. Tilaa pusketaan kuitenkin väkisin johonkin sellaiseen, mitä ei siinä hetkessä enää ole olemassa.
On hyvä ymmärtää, että erilaiset vaiheet ihmissuhteissa on normaalia. Osa niistä tuo meitä lähemmäksi yhteyteen ja osa niistä taas etäännyttää.
Kaikkien ihmissuhteiden ei ole tarkoitus jatkua tai pysyä läheisenä koko loppu elämän ajan. Tämän asian hyväksyminen on keskeistä monen riitatilanteen sovintoon saattamisessa ja samalla kyse on elämän laadusta. Olen työssäni nähnyt paljon tilanteita, missä väkisin läheisenä pysymisen estää minkään asteiseen sovinnollisen suhteen. Jos ei olla enää läheisiä niin sitten yritetään väkisin olla läheisiä ja tapellaan jatkuvasti. Haemme usein ratkaisuja, joita voi kutsua yhdellä sanalla: utopia.
On hyvä ymmärtää, että erilaiset vaiheet ihmissuhteissa on normaalia. Osa niistä tuo meitä lähemmäksi yhteyteen ja osa niistä taas etäännyttää. Vuorovaikutuksen tutkimuksen puolella on pystytty erottelemaan esimerkiksi neljä vaihetta, joiden aikana rakennamme läheistä suhdetta. Ensin on aloittaminen, jolloin yhteys avataan. Sen jälkeen tulee kokeilun vaihe ja tutustutaan. Tätä voi seurata vahvistaminen, jolloin suhteen erityislaatuisuus tulee huomatuksi. Lopulta jaetaan paljon tietoa itsestä toiselle ja tapahtuu yhdistyminen. Moni suhteista ei etene tähän vaiheeseen asti jolloin pysymme tuttavina tai kavereina.
Haemme usein ratkaisuja, joita voi kutsua yhdellä sanalla: utopia.
Se, että suhteessa päästään syvimpiin kerroksiin vaatii suhteelta vaihdantaa: kun minä kerron sinulle tämän henkilökohtaisen asian itsestäni, niin sinä annat jotakin vastineeksi. Muuten suhde jää helposti yksipuoleiseksi syvyyden suhteen.
Mutta siinä missä on luonnollista tulla läheiseksi jonkun kanssa, on yhtä luonnollista etääntyä. Suhde saattaa hiipuu ihan omalla painollaan eli kasvoimme erilleen. Etääntyminen voi tapahtua seuraavan viiden vaiheen läpi. Ensin huomio keskittyy itseen ja alkaa erottuminen, mitä seuraa se, että vuorovaikutus harvenee ja muuttuu vähemmän henkilökohtaiseksi. Tämän jälkeen usein viestitään enemmän negatiivisia tunteita, jonka jälkeen otetaan fyysistä ja henkistä etäisyyttä. Lopuksi suhde päättyy.
Toisinaan taas hiipunut suhde saattaa jossain kohtaa lähentyä uudestaan omalla painolla.
Siinä etääntyminen yhtenä esimerkkinä, mutta on hyvä muistaa että koko prosessi harvoin on täysin lineaarinen yhteen suuntaan. Usein ihmissuhteeseen mahtuu myös vaiheita, jossa lähentymisen ja etääntymisen aikana liikutaan edestakaisin eri vaiheiden välillä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että toisinaan taas hiipunut suhde saattaa jossain kohtaa lähentyä uudestaan omalla painolla.
Luin hiljattain tutkimuksesta, missä oli perehdytty asetelmaan ”parhaat ystävät”. Tutkimus osoitti, että tietyllä aikajänteellä vain harvat ystävyyssuhteet, joissa oltiin oltu bestiksiä olivat kestäneet. Jos suhde on määritelty näin absoluuttiseki (paras), niin tällaiset suhteet loppuvat helposti kokonaan. Odotukset ovat jälleen kerran utopistisia. Jos kerran on oltu bestiksiä, niin siitä voi olla vaikea siirtyä kaveriasteelle. Usein suhde sitten kuolee kokonaan, se on joko tai.
Ihmissuhteet ovat muuntuvia suuntaan ja toiseen. Sen hyväksyminen helpottaa melko paljon omaa hyvinvointia. Tänään ystävä voi olla huomenna kaveri ja parin vuosikymmen päästä jälleen ehkä läheinen ihminen. Tai sitten jotakin muuta.
Olemme laatineet yhdessä sovittelija ja vankilapastori Jukka Vänskän kanssa Riidan ratkaisu -kortit. Korttien avulla voi ratkaista joko sellaisen riidan, missä itse olet osallisena tai auttaa toisia riidan ratkaisemisessa. Tutustu kortteihin täällä.
Joskus tuntuu siltä, että joidenkin asioiden ja aikakausien tulee antaa palaa tuhkaksi asti. Loppua niin loppuun, että lopulta melkein jokaisella aistillaan voi tuntea sen, että tämä aika on nyt päättynyt. Jos aiemmin ei vielä ollut varma, nyt on selkeää, että on siirryttävä eteenpäin.
Vanhasta irti päästäminen on jännittävää, sillä vanha on tuttua ja uusi mahdollisuus aina tuntematon. Tekisi mieli roikkua kaikessa siinä samassa, mistä kuitenkin tietää jo kasvaneensa ulos. Joskus saattaa tarvita pienen tauon ennen muutosta. On tarve kerätä ensin voimia, antaa periksi ja pysähtyä sieluun asti. Kuitenkin jokainen henkäys vie jo uutta kohti, jokainen askel muodostaa uutta polkua.
Joskus siirtymä voi olla rituaalimaisen selkeä kuten uuden vuoden alkaminen. Joskus siirtyminen uuteen tapahtuu tavallisena arkipäivänä. Se voi käydä salamannopeasti tai sitten matelevan hitaasti. Näkisin, että muutoksen juuret alkavat usein kuitenkin jo kaukaa, tapahtuipa itse siirtymä sitten missä tahdissa vain. Muutos on voinut itää, hautua, kypsyä ja odottaa hetkeään jo hyvän aikaa.
Jotta voisi siirtyä, on kuitenkin irrotettava siitä, mikä pitää kiinni entisessä. Hypättävä kynnyksen yli ja jatkettava matkaa.
Viime aikoina näistä asioista irti päästäminen on tuntunut itselleni tärkeältä ja vapauttavalta. Ne eivät kaikki ole nopeita tai välttämättä edes lopullisia muutoksia. Joistain asioista on tuntunut yllättävänkin helpolta viimein irrottaa, osaa taas tulen harjoittelemaan todennäköisesti läpi elämän.
Nämä kaikki ovat kuitenkin suuntaviivoja, joita kohti jo kuljen. Ehkä jokin näistä puhuttelee sinuakin. Kun päästät irti, voit avautua kaikelle sille hyvälle, joka odottaa sinua.
Päästän irti…
Siitä, mikä ei tapahtunut.
Ihmisistä, jotka eivät kuulu matkalleni enää pidempään. Kiitän, kaipaan ja kuljen sitten eteenpäin.
Turvattomuudesta. Olen kotona siellä, missä olen.
Kärsimättömyydestä. Siitä, etten malta odottaa ja luottaa.
Kontrollista, suorittamisesta ja itseni selittämisestä muille.
Särkyneestä sydämestä.
Liiallisesta kiltteydestä, miellyttämisestä ja rajattomuudesta.
Kyvyttömyydestä antaa anteeksi.
Epävarmuudesta. Olen kuka olen.
Pelosta, etten ehdi. Kaikelle on aikansa.
Ilottomuudesta ja leikittömyydestä. Sallin keveyttä riippumatta olosuhteista.
Pelosta olla niin oma itseni kuin olen. Olla niin suuri ja niin pieni, niin samanlainen kuin muut ja samalla ainutlaatuinen.
Rakkauden pelosta. Avaudun niin itseäni kuin muita kohti.
Odotuksista, miten asioiden pitäisi mennä, missä järjestyksessä ja milloin.
Huolista, vatvomisesta ja muiden energioista, jotka eivät kuulu minulle.
Mistä sinä haluat päästää irti?
Sydämellä, Maaria
Olen luonut rakkauden etsijän keskustelukortit jokaiselle, jonka usko rakkauteen on joskus ollut koetuksella, mutta sydän on yhä auki rakkaudelle. Kortteja voit käyttää yhdessä uuden tuttavuuden, oman kumppanin, ystävän tai itsesi kanssa. Pakka sisältää yli 120 kysymystä ja 60 herättelevää ajatusta. Lue lisää täältä.
Psst. Tykkäsitkö tästä blogikirjoituksesta? Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.
