Sivu 68 – Hidasta elämää

Jatkuva ärtymys, kiukkuisuus ja stressi voivat olla merkkejä tukahdutetusta vihasta – Nämä kysymykset voivat helpottaa oloa

Haluan kirjoittaa tästä huipputärkeästä teemasta: kuinka käsitellä pintaan nousevaa vihaa ja aggressiota?

Aivan kaikilla tunteilla on meille tärkeää asiaa: ”kop kop minä täällä, tarpeesi, kaipaan huomiotasi NYT!” Minun tapani käsitellä tunteita sekä omassa, että asiakkaiden elämässä on suhtautua tunteisiin viestintuojina. Miten toimit, kun omat sisäiset reaktiosi/tunteesi eli viesti kolkuttaa tietoisuutesi ovia: ammutko viestintuojan alas, kutsutko sen sisään ja annat jäädä asumaan liian pitkäksi aikaa vai annatko sen kertoa viestinsä, kiität, hyväksyt ja päästät irti? Jälkimmäinen on pitkällä tähtäimellä kaikista rakentavin tapa. Silti, kaikki me torjumme huomaamattamme tunteita tai jäämme niihin vellomaan, joten ethän suotta soimaa itseäsi tästä. Se on hyvin inhimillistä!

Viha on yksi pelätyimmistä tunteista, varsinkin henkisessä ja inhimillisessä kasvussa: moni välttelee viimeiseen asti vihan kohtaamista, jolloin sillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuntua:

jatkuvaksi ärtymykseksi, kiukuksi ja stressaantumisen tunteeksi
passiivis-aggressiivisuudeksi (epäsuora vastarinta, piikittely, mykkäkoulu tai syyllistäminen)
katkeruudeksi, kaunaksi tai suruksi
itsesabotaasiksi tai itsetuhoisuudeksi
lopulta aggressioksi ja hallitsemattomaksi raivoksi

Kohtaamaton viha koteloituu sisälle ja alamme tiedostamattamme vihata itseämme, kohdistaa vihaa muihin tai käyttää sitä vallankäytön välineenä. Ne tunteet, joita emme suostu kohtaamaan ja purkamaan eivät todellisuudessa katoa mihinkään, vaan saavat meidät käyttäytymään defensiivisesti: vastustamaan ja kieltämään tunteen sekä sen aiheuttaman reaktion itsessä. Sisäisesti tämä voi olla äärimmäisen uuvuttavaa ja lisätä kokemaamme stressiä ja kärsimystä.

Aika monia meistä on lapsena kielletty ilmaisemasta vihaa. Viha on pelätty ja tuhoisaksi leimattu tunne, jota on syytä vältellä kaikin tavoin. Toinen vaihtoehto on, että vihaa on opittu kohdistamaan toisiin ihmisiin joko henkisenä tai fyysisenä väkivaltana. Tällöin henkilö toimii tunnelatauksen sokaisemana eli viha purkautuu hallitsemattomasti kuin tulivuori. Lopulta aika harvalle meistä on opetettu purkamaan vihaa ”hallitusti” ja sen jälkeen löytämään keinot itsensä rauhoittamiseen. Ihannemaailmassa näin olisi, mutta arkitodellisuus on usein jotain muuta.

Viha on sisäisesti yksi pelätyimmistä tunteista, sillä tunnistamme alitajuisesti sen nostavan oman pimeytemme esiin. Vihan “vallassa” ihminen todella pystyy rajat ylittäviin tekoihin, joskus jopa suoranaiseen pahuuteen. Hallitsematon viha sokaisee ajattelun ja moraalin sekä muuttuu aggressioksi. Se voi tehdä meistä arvaamattomia ja ympäristölle hetkellisesti jopa vaarallisia. Ei ihme, että sen voimaa pelätään. Kuitenkin, kun kohtaat vihan sisälläsi, käsittelet ja purat sen rakentavilla tavoilla, et hajoita ja hallitse muita tunteen vallassa.

Henkinen ja inhimillinen kasvu kuitenkin edellyttää, että kohtaat nämä tunteet itsessäsi ja etsit rakentavat keinot purkaa tunteitasi. Muussa tapauksessa niiden lataus on ja pysyy sinussa, kehossasi ja alitajunnassa. Jos sinulla on traumatausta, vihan kohtaaminen on tärkeä vaihe menneisyydestä irrottautumisessa! Tässä auttaa huomattavasti, kun opettelet ensin kohtaamaan sisäisen lapsesi sekä tuomaan itsellesi hyväksyntää ja turvaa. Näin opit kohtaamaan myös ihmisyyteen kuuluvat varjot turvallisesti itsessäsi. Lopulta meissä kaikissa on kaikki puolet ja kyky tuntea kaikkia tunteita. Itselleen on tärkeä sallia kaikki tunteet ja samaan aikaan ottaa vastuu myös omasta toiminnasta eli siitä kuinka tunteita ilmaisee.

Vihan kohtaaminen itsessä on täysin turvallista. Viha on tärkeää tunnistaa ja sanoittaa, jolloin se saa nousta näkyville. Mikäli vihaan on kytkeytynyt syyllisyyttä tai häpeää, todennäköisesti koet silloin tunteen ”vääräksi” tai ei-sallituksi. Ota vastuu omasta vihan tunteesta ja opettele purkamaan se tavoilla, jotka toimivat sinulle. Vihan energialatauksen voi purkaa kehosta esim huutamalla tyynyyn tai hakkaamalla tyynyä, pomppimalla tasajalkaa, “huhkimalla” ja puhisemalla tehden samalla hiihtoliikettä, hakkaamalla halkoja tai heittelemällä vaikka kiviä veteen.

Viha ja aggressio ovat alkuvoimaa, joilla on kahdet kasvot. Rakentavana voimana ne auttavat pysymään hengissä sekä toisaalta myös suojautumaan ja vetämään rajoja. Purkavana voimana ne tuhoavat sisältä ja ulkoa. Viha nousee usein suojatunteeksi paljon haavoittuvaisemmille tunteille: häpeälle, pelolle, avuttomuudelle, loukkaantumiselle, surulle tai pettymykselle.

Kun seuraavan kerran havaitset itsessäsi vihan tai jopa aggression tunteita voit kysyä itseltäsi seuraavat kysymykset:

Onko rajojani rikottu nyt tai reagoinko menneisyyden haavoista käsin?
Miksi ja mistä koen uhkaa?
Koenko tulleeni mitätöidyksi ihmisenä?
Mitä pyrin suojelemaan?
Mitä oikeasti tarvitsen juuri nyt?

Toimituksen vinkki: Tutustu tunteisiisi ja ymmärrä itseäsi paremmin

Ymmärrä tunteitasi -kortit auttavat tutustumaan ja syventämään yhteyttä tunteisiin – tuttuihin, toistuviin, vieraileviin ja myös niihin itselle tuntemattomimpiin. Korttien avulla voi oppia tutkimaan uteliaasti ihmisen kiehtovia ja joskus rankastikin ravisuttelevia tunteita myötätuntoisin silmin.

Ymmärrä tunteitasi -kortit sopivat Sinulle, jos…

…haluat olla syvemmin yhteydessä tunteisiisi
…haluat oppia terveitä tunnetaitoja
…haluat lisätä itseymmärrystä ja myötätuntoa niin itseäsi kuin muitakin kohtaan.

Tutustu kortteihin ja käyttäjien palautteisiin TÄÄLLÄ.

4 kysymystä tunteista, joita jokaisella työpaikalla pitäisi kysyä

Olen kirjoittanut sekä kirjoissani, somessa että blogiteksteissäni monta kertaa, että on ihan puppua, kun sanotaan, etteivät tunteet kuulu työpaikalle. Tunteet tulevat ihmisen mukana, kuten nenä tai jalat. Toinen hommeli on sitten se, miten niitä piilotellaan, miten niistä puhutaan ja miten niitä käsitellään.

Piilotetut ja pakatut tunteet suhisevat joka tapauksessa hampaiden välistä ja näkyvät ihmisen käytöksessä, koska tunteita ei voi käskemällä estää. Tunteet tulevat hallitsemattomasti, mutta olennaisempaa on se, miten niihin suhtaudumme. Kannatan ehdottomasti tunteiden hyväksymistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oksennetaan oma olo toisen päälle hallitsemattomasti, vaan että otetaan oma tunne todesta. Muistetaan, että tunne ei ole kuvausta todellisuudesta eikä siitä henkilöstä tai tilanteesta, joka on ehkä laukaissut tunnereaktion.

Tunne on kehon ja mielen yhteistoiminnallinen ja automaattinen elämysreaktio. Ei mitään sen kummempaa, vaikka se värittää tulkinnan kaikesta.

Työpaikoilla olisi hyvä alkaa mieluummin kartuttaa tunnetaitoja kuin esittää näytelmää, jossa kaikki pakkautuneiden tunteiden kanssa elävät korventavat itsensä sisäisesti. Tässä muutama kysymys, joista työpaikalla voisi aloittaa tunnetaitojen kartuttamisen keskustelemalla. Kortit on Puhutaan tunteista -keskustelukorteista (Marika Rosenborg & Sanna Wikström, Hidasta elämää 2023):

1. 2. Jos pohdit työsi kannalta asiaa:

3. Voit pohtia kysymystä esim. työpaikan näkökulmasta:

4. Lisää kysymyksiä työhyvinvointiin, parisuhteen parantamiseen, teinien kanssa keskusteluun ja itsetuntemuksen lisäämiseen löydät Puhutaan tunteista -keskustelukorteista:

Älä jätä yksin läheisen menettänyttä työtoveria – 5 vinkkiä tukemiseen

Tiina-Emilia Kaunisto on tietokirjailija ja työelämän erityisasiantuntija Monimuotoiset perheet -verkostossa. Hän vaikuttaa työkseen, jotta työelämässä huomioitaisiin erilaiset perhetilanteet, myös perheestä johtuvat kriisitilanteet. Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen suomalaisen perhejärjestön yhteistyöverkosto.

Äitini kuoli viime kesänä. Hän oli vielä mukana työelämässä, ja äkillisesti alkanut saattohoito tuli järkytyksenä meille kaikille.

Kuolema räjäytti hetkeksi oman kalenterini uusiksi ja asetti asioita eri mittasuhteisiin. Sain elettäväkseni kriisitilan, jota en missään nimessä halunnut, mutta josta en voinut kieltäytyä. Koska äitini eli yksin, sain menetyksen lisäksi järjestettäväksi esimerkiksi muistotilaisuuden, kuolinsiivouksen, asunnon myymisen, perukirjan ja muut kuolinpesän talousasiat.

Kuoleman tuoma kuorma oli vielä syksyllä suuri samalla, kun kalenterini oli pullollaan erilaisia työtehtäviä. Niistä kaikista en olisi selvinnyt uupumatta, ellen olisi jo saanut jo kesällä tukea työyhteisössä.

Koska edistän työkseni työelämää, jossa tuetaan myös läheisen kuoleman kokeneita, olen tuen suhteen onnekkaassa asemassa. Työyhteisöni tietää surevan tukemisen tärkeyden ja siihen on olemassa käytännöt. Työssäni kuulen myös tarinoita, joissa tuki ei ole onnistunut tai sitä ei ole ollut lainkaan.

Työtoverin suru voi olla työtovereille vaikea asia kohdata, ymmärrän sen kyllä. Toisen suru saattaa nostaa itsellä vaikeita tunteita pintaan. Voi myös tuntua helpommalta tai hienotunteisemmalta jättää työtoveri yksin työstämään suruaan.

Vaikka tavoite on hieno, moni sureva voi kokea yksin jättämisen jopa tylynä. Sen lisäksi, että läheinen on kuollut, ympäröivä yhteisö sulkee ulkopuolelle, eikä kutsu mukaan lounaalle, kahville tai työpäivän jälkeiselle oluelle entiseen tapaan.

Suru ei ole putki, jonka toisesta päästä pullahtaa ulos suruton ja iloinen ihminen suruajan jälkeen. Suru on aaltomaista liikettä, jossa vaihtelee hyviä ja huonoja jaksoja. Vihan, itkun ja lamaannuksen lisäksi surevalla voi olla tarve välillä nauraa – tai olla vain muiden ihmisten joukossa.

Miten tukea surevaa? – 5 vinkkiä

Kun äitini kuoli, minua lämmitti muiden myötätunto ja se, että minulta kysyttiin usein kuulumisia. Pomoni totesi muutaman kerran, että äiti kuolee vain kerran elämässä, ja nyt ei ole pakko jaksaa. Ilahduin myös kukkakimpusta, jonka sain työyhteisöltäni suruvalitteluksi.

Jokainen kriisitilanne on ainutlaatuinen, eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa toimia. Tässä on kuitenkin joitakin asioita, jotka voivat auttaa surukriisin kokevaa työtoveria:

Ole myötätuntoinen ja sensitiivinen. Sano esimerkiksi, ettei minulla ole sanoja tässä tilanteessa, mutta otan osaa suruusi.
Kysy, millaista tukea työtoverisi tarvitsee. Tilanteessa voi auttaa käytännön apu, kuten valmis ruoka tai kriisipalveluista kertominen.
Varo fraaseja, jotta et mitätöi tunteita. ”Joko sinä vielä suret?”, ”etkö sinä enää sure?” tai “vuoden päästä helpottaa” voivat loukata surevaa. Vältä myös lausetta “kaikille annetaan sen verran kuin kestää”.
Rohkaise sairauslomalle, jos sureva vaikuttaa uupuneelta.
Kysy kuulumisia myöhemmin. Suru ei lopu, vaan muuttaa muotoaan.

Jos olet esihenkilö, voit tehdä surevan jaksamisen tukemiseksi vielä enemmän. Tutustu Monimuotoiset perheet -verkoston perheystävällisyysoppaaseen, jossa on vinkkejä työyhteisöille.

TOIMITUKSEN LUKUVINKKI: Surua ja surevia kohtaavalle

Lupa surra on kirja surijalle, hänen läheisilleen ja niille, jotka kohtaavat surevia ihmisiä. Tämä kirja antaa luvan surra kaikkea, mistä on päättänyt luopua tai joutunut luopumaan. Sen sivuilla pohditaan, kenelle kuuluu lupa surra, miltä suru tuntuu ja miten surua ja sen lähitunteita voi käsitellä ja ymmärtää.

Voit tutustua kirjaan TÄÄLLÄ.

Kysy nämä 3 tärkeää kysymystä kumppaniltasi – Ne voivat lähentää teitä entisestään

Parisuhde on tunnesuhde, jossa täytetään tarpeita. Halu rakastaa ja tulla rakastetuksi on varmasti suurella osalla listan kärjessä, mutta muitakin odotuksia on. Se kuinka hyvin tunnemme itsemme ja kumppanimme auttaa merkittävästi siinä, kuinka hyvin onnistumme tunneyhteyden säilyttämisessä. Kun ymmärrämme, että käytöksen takana on aina jokin syy, on meillä mahdollisuus myös tutkia vuorovaikutukseen liittyviä haasteita uteliaasti ja ymmärtäen.

Tunnetaidot ovat merkittävässä osassa siinä kuinka pärjäämme ihmissuhteissa – onneksi me kaikki voimme kehittyä niissä. Tarvitaan vain tahtoa ja uteliaisuutta. Kukaan ei ole synnynnäisesti lahjakas vuorovaikutuksessa, vaikka temperamenttieroilla on toki vaikutusta siihen, kuinka toimimme toisten kanssa. Persoonallisuus ja menneisyys myös vaikuttavat siihen miksi tunnemme vetovoimaa toista ihmistä kohtaan.

Pariterapiassa keskustellaan usein riidoista ja hankalista tunteista. Yleensä niiden takana ovat täyttymättömät tarpeet, vaikka sitä ei aina huomatakaan. Oma mieli vain huutaa että vika on toisessa, on vahva tunne siitä, ettei toinen anna minulle, mitä tarvitsen, vaikka tietää hyvin, mitä kaipaan. Yhtä yleistä kuitenkin on, ettei tarpeita ole ilmaistu ääneen. Siihen taas voi olla syynä hankalien tunteiden välttely tai jopa omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamattomuus tai mitätöinti.

Nämä 3 tärkeää kysymystä on poimittu Puhutaan tunteista -keskustelukorteista:

1. Omia tunteita voi olla vaikea kohdata, mutta myös toisen tunteet voivat herättää ikävän olon. Mitkä tunteet sinulle ovat vaikempia käsitellä, mistä ajattelet sen johtuvan?

2. Joskus voi olla haastavaa myös kohdata toisen ihmisen tunne. Onko sinun vaikea ottaa vastaan kumppaniltasi jotain tiettyä tunnetta, mistä ajattelet sen johtuvan?

3. Tunteen välttely voi johtua myös toisesta siihen liittyvästä tunteesta. Häpeä on hyvä esimerkki tällaisesta kokemuksesta. Mistä tunteesta tai tunteista sinä et kehtaa puhua?

Näihin kysymyksiin vastaamalla pääsee jo pitkälle omien tunnetaitojen kehittämisessä. Avoin ja hyväksyvä suhtautuminen omiin ajatuksiin auttaa sinua puhumaan rehellisesti oivalluksistasi kumppanillesi.

Lisää itsesi ja ihmissuhteidesi kannalta tärkeitä kysymyksiä löydät Puhutaan tunteista -keskustelukorttipakasta. Tutustu tarkemmin TÄÄLLÄ.

Onko järkeily aina järkevintä? – Tutuissa ja turvallisissa valinnoissa on omat riskinsä

Kun päivissämme on asioita, jotka saavat meidät innostumaan ja ruokkivat sisintämme, ne tuovat elämäämme seikkailun ja vapauden tuntua. Elämässä on kuitenkin myös realiteetteja; paljon asioita jotka vaativat ennalta suunnittelua ja järkevyyttä…mutta onko järkeily kumminkaan aina järkevin vaihtoehto?

Jos nostamme aina järkeilyn ja loogisuuden intuition ja intohimon edelle, löydämme helposti itsemme toistamasta samoja tuttuja kaavoja joita seuraamalla elämä alkaa tuntua samalta päivältä kerta toisensa perään.

Meille on järjen lisäksi annettu tunteet ja intuitio. Siihen on syynsä, että jotkut asiat nostavat meissä intohimon kutsun seikkailuun, halun astua tuntemattomaan siitä huolimatta, oliko se järkevää vai ei.

Kuten kaikessa, myös järjen ja tunteiden seuraamisen välille on hyvä löytää sopivaa tasapainoa elämässä, jotta elämä tuntuisi täydeltä. Sopivasti suunnittelua ja sopivasti spontaaniutta, vakavuudelle vastapainona leikkisyyttä – sopivasti järkeä ja sopivasti järjettömyyttä.

Miten löytää sopiva tasapaino järkeilyn ja järjettömyyden välille?

Sen mitä sisimmässään kaipaa voi kuulla vain hiljentymällä omien tunteidensa ja tarpeidensa äärelle. Onko vaikkapa asioita joita ajatellessa sisälle syttyy innostuksen kipinä, mutta joille ei ole antanut tarpeeksi huomiota ja järjestänyt elämässään aikaa toteuttaa? Kenties jotain mistä haaveilee ennen nukkumaanmenoa?

Toisinaan parhaat reissut syntyvät sivupoluista tutun reitin varrella ja ikimuistoisimmat hetket tunteen johdattamista spontaaneista valinnoista. Elämässä monet asiat jotka tuovat meille suurinta iloa ja täyttymystä, tai vievät meitä kohti oman näköistämme elämää, eivät välttämättä aina ole niitä näennäisesti järkevimpiä ja siksi joskus järkevintä voi olla järkeilemättä liikaa.

Sairauden ja kivun hyväksyminen ei tarkoita, että luovuttaisit – Nämä lempeät sanat auttavat sinua eteenpäin

Haluan lempeästi muistuttaa, että sairauden ja kroonisen kivun hyväksyminen ei tarkoita sitä, että luovuttaisin. Tai sitä, etten haluaisi enää parantua tai kuntoutua.

Eikä se myöskään tarkoita sitä, että kipu tai sairaus lakkaisivat olemasta, oireet olisivat muuttuneet jotenkin siedettävämmiksi tai kieltäisin kaikki ikävät sekä raskaat tunteet, joita kipu ja sairaus minussa herättävät.

Mitä hyväksyminen tarkoittaa?

Sen sijaan hyväksyminen tarkoittaa minulle sitä, että kohtaan sairauteni ja ymmärrän, että sen kohdalle pitää pysähtyä. Sitä ei voi juosta pakoon tai piilottaa. Sen sijaan opetellen elämään sovussa sen kanssa.

Yritän keskittyä tähän hetkeen, kiitollisuuteen ja asioihin, jotka tuovat valoa elämääni. Tämä kyky on, josta saan itse usein kiitosta ja joskus sitä myös ihmetellään, miten pystyn siihen kaiken kivun ja uupumuksen keskellä. Voin kuitenkin myöntää, että viime kuukausina positiivista mieltäni on haastettu ja valonsäteet ovat olleet harvassa.

Onnekseni elämänasenteeni on käynyt myös läpi ison kasvumatkan lempeämmän elämän myötä, ja se on muuttunut pysyvästi valoisammaksi. Aiemmin elämäni näyttäytyi melko tummien linssien läpi ja positiivisuus tuntui väkinäiseltä. En varmasti olisi näistä koettelemuksista selvinnyt sen mielenmaiseman kanssa.

Sairauden hyväksyminen on tietyllä tapaa sitä, että antaa itselleen luvan elää sen kanssa. Hyväksyn, että nyt on näin, vaikka se tuntuu välillä epäreilulta ja pahalta.

Hyväksyminen on irti päästämistä ja luopumista menneestä. En pidä väkisin kiinni siitä, mitä ennen oli. Joskus mieli karkaa haikailemaan menneeseen, mutta sitten palautan sen takaisin tähän hetkeen – keskityn jälleen mahdollisuuksien näkemiseen ja uusien ovien avaamiseen.

Esimerkki omasta elämästä: jos en voi enää juosta, voin joogata. Jos en voi enää tehdä työtäni, kouluttaudun uudelleen ja alan tehdä töitä omilla ehdoillani. Jos voimani eivät riitä siihenkään, luotan, että löydän muita tapoja elää merkityksellistä elämää ja pärjätä taloudellisesti.

Hyväksyminen tarkoittaa myös sitä, etten yritä vimmaisesti etsiä koko ajan uusia hoitokeinoja, koska sillä vain väsytän itseni ja pakenen todellisuutta. Jälleen realistisesti kohtaan tilanteeni – nyt on näin ja luotan, että toivoa on. Etenen kuntoutumisen polulla omaan tahtiin ja haen apua, mutten pakonomaisesti.

Hyväksyminen on lempeyttä itseäni, sairauksiani ja kipujani kohtaan.

Yritän keskittyä tähän hetkeen, kiitollisuuteen ja asioihin, jotka tuovat valoa elämääni.

Mistä kyky nähdä valonsäteitä saa voimansa?

Ensinnäkin se on taito, jota voi harjoitella ja kehittää eikä se aina ole helppoa. Yritän keskittää suurimman osan ajatuksistani niihin asioihin, jotka elämässäni ovat vielä hyvin. Vaikka kuinka pieniä tai ohimeneviä olisivatkin. Keskityn toivoon ja lempeyteen.

Minulle positiivisuus ei ole jotain päälle liimattua iloa tai väkinäistä hymyä, jolla yritetään piilottaa todellisuus tai ohittaa surut. Siihen kuuluu myös rehellisyys ja todellisuuden kohtaaminen. Positiivisuus on valon näkemistä.

Ja sitä valoa elämääni tuovat rakkaus, perhe ja läheiset ystävät. Valo syntyy arjen pienistä iloista ja onnistumisista. Yhtä lailla valonsäteitä kumpuaa merkityksellisyyden tunteesta, jota työni minulle tuo. Sitä kumpuaa vertaistuen voimasta ja siitä, että saan asua saariston rauhassa.

Nyt, kun elän kirjaimellisesti päivä kerrallaan ja elämä tuntuu jatkuvalta selviytymistaistelulta, on entistä tärkeämpää keskittyä asioihin ja ihmisiin, jotka ovat niitä valonlähteitä – ja vältettävä niitä, jotka laskevat varjoja niiden eteen. Suojelen itseäni turhilta ärsykkeiltä, uutisilta ja maailman tuskalta – teen tämän, koska muuten en ehkä jaksaisi.

Nyt on pidettävä kaksin käsin elämästä kiinni, pyydettävä apua ja oltava itseni puolella.

Yritän keskittää suurimman osan ajatuksistani niihin asioihin, jotka elämässäni ovat vielä hyvin.

Kelpaanko kivun ja sairauden kanssa?

Olen kantanut myös huolta siitä, voinko itse näyttäytyä heikkona, uupuneena sekä kipujeni kanssa – ja samaan aikaan olla edelleen se henkilö, joka esimerkillään antaa muille valonsäteitä ja toivoa sekä auttaa muita eteenpäin. Tai jaksanko näyttäytyä ylipäätänsä ollenkaan.

Olen kuitenkin saanut useita rohkaisevia ja myötätuntoisia kiitosviestejä siitä, että juuri se aitous antaa voimaa; on helpottavaa huomata, ettei ole ainoa, joka painii kivun ja kuormituksen keskellä. Anna siis sinäkin rohkeasti kivullesi kasvot. Näytä sairautesi todellisuus myös muille.

On täysin luonnollista, että kivulias ihminen kamppailee huolen, pelon, toivottomuuden, surun ja jopa huonommuudentunteen kanssa. Tällaiset tunteet kuuluvat kiinteänä osana kivun kanssa elämiseen. Kipu aktivoi meissä hätää ja horjuttaa turvallisuuden tunnetta. Ja kipukokemuksen pitkittyessä herää usein myös ärtymystä ja katkeruutta – uupumuksesta puhumattakaan.

Totuus on, ettei minullakaan aina ole ratkaisua olotilan muuttamiseksi, mutta sen tiedän, että lempeys itseä kohtaan auttaa kivun hyväksymisessä ja tunnetaidot kipukokemuksen kanssa selviämisessä. Olen löytänyt työkaluja, joilla pärjään kivun kanssa. Tärkeintä on kohdata kipu sekä antaa tunteille tilaa – kuunnella, mikä niiden viesti on.

Nämä lempeät sanat auttavat sinua eteenpäin: ”Minä kelpaan ja riitän juuri sellaisena kuin olen – kivun ja sairauden kanssa. Annan kivulle sen tarvitsemaa rakkautta. Ja kävi, miten kävi, olen itseni puolella.”

Tuntuuko sinustakin vaikealta luottaa itseesi vaikeuksien keskellä tai kun on oma jaksaminen on vähissä? Tutustu Annukan kirjaan Matka itsesi puolelle.

Rohkeutta on elää niin kuin haluaa, sen sijaan, että eläisi niin kuin muut haluavat

Vakituinen työpaikka, parisuhde, omistusasunto, perhe, kesämökki, lapsia, lemmikki, avioliitto, vene, padel-maila…

Tässä hieman kieli poskessa laadittu lista siitä mitä kaikkea olisi hyvä hankkia, jotta tuntisi itsensä kunnon kansalaiseksi ja nyky-yhteiskunnan arvostetuksi jäseneksi. Jokainen meistä voisi varmasti jatkaa listaa omalta osaltaan ja lisätä sinne suosikkinsa.

Onko tässä sitten jotain vikaa? Näitä asioitahan ihmiset haluavat, katsomosta huudetaan.

Varmasti monet haluavatkin, mutta väitän, että moni myös kokee valtavaa sosiaalista painetta, jotta saisi ruksittua mahdollisimman monta kohtaa listalta. Listaa seuratessaan moni myös väistämättä kokee epäonnistuneensa.

Tiedättehän elämänkulun ideaalin, joka meihin iskostetaan pienestä pitäen. Se menee suunnilleen näin. Huoleton ja turvallinen lapsuus. Opiskelupaikka ja pieni sekoilu sallittu. Sitten sopiva kumppani ja vakituinen työpaikka. Yhteinen asuntolaina, pari lasta ja koira. Kesämökki, vene ja padelia kavereiden kanssa torstai-iltaisin. Eläkeläisenä talvet Kanarialla.

Itse havahduin yhtenä päivänä siihen, että turvallisuushakuisesta luonteestani huolimatta, olenkin uinut vastavirtaan. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa, ei lapsia, eikä omistusasuntoa. Parisuhteessa sentään olen ja lapsuudenkotini muistuttaa kesämökkiä. Vaikka nautin elämästäni juuri näin ja siitä, että omistan lähinnä vain reikäiset sukkani ja haahuilevat ajatukseni, aina välillä puseroon hiipii epäilys. Olenko sittenkin aivan epäonnistunut tolvana?

Ajatus kertoo siitä, kuinka syvälle kollektiiviseen tajuntaamme on istutettu tietynlaiset elämisen normit. Toivoisinkin, että voisimme tiettyjen yhteiskunnan arvokkaiksi määrittämien päämäärien tai erilaisten asioiden omistamisen sijaan tavoitella ennemminkin sisäistä rauhaa ja tyytyväisyyttä. Mikäli alussa mainittu lista johtaa näihin, niin sehän on vain hienoa, mutta tuntuu, että läheskään aina näin ei ole.

Toivoisin, että meidän olisi joskus helpompi tehdä myös valtavirrasta poikkeavia valintoja. Itse uskon, että elämä, onnellisuus ja rakkaus asuu lopulta niissä kaikkein pienimmissä ja ohikiitävissä hetkissä. Se on leuto tuuli iholla ja lupaus keväästä. Se on ystävällinen hymy kassajonossa. Se on ystävä tai kumppani, joka näkee sinut. Se on vapautta liikkua ulkona ja luonnossa ajattelematta lakkaamatta euribor-korkoa.

Se on rohkeutta elää niin kuin haluaa, sen sijaan, että eläisi niin kuin muut haluavat.

Peitteletkö epävarmuuksiasi turvautumalla tähän yleiseen selviytymiskeinoon? – Se voi estää sinua kasvamasta täyteen potentiaaliisi

Heitin Sydänjuttu-kirjassani ilmoille kuulostelun: käytätkö elämänvoimaasi soutamiseen vai äyskäröimiseen? Se tarkoittaa toisin sanoin sitä, elätkö enemmän selviytymiskeinojesi kuin sydänvoimasi kautta?

Itse olen vetänyt aiemmin paljon enemmän selviytymiskeinojen varassa eli äyskäröiden kuin soudellen ja laulellen. Ja kyllä ne vanhat tutut selviytymiskeinot vieläkin joskus tärähtävät päälle; toisinaan alan kannatella, paahtaa, sivuuttaa itseäni, häsmäköimään toisten asioita ja tunteita enemmän kuin omiani. Mutta tosi paljon vähemmän kuin aiemmin.

”Saakeli minä täällä leivon saaristolaisleivät munavoit eikä kukaan kiitä ja kuraiset kengät täällä vaan lojuu”

Ja me suomalaiset ollaan niin megahyviä pienentämään itseämme. Sitten mökötetään puolisolle tai läheisille, marttyroidaan että saakeli minä täällä leivon saaristolaisleivät munavoit eikä kukaan kiitä ja kuraiset kengät täällä vaan lojuu. Tai vietetään koko ilta somessa sohvannurkassa sen sijaan että joogattais, käytäis kävelyllä tai tehtäis jotain muuta sellaista, mikä tuntuu aina niin ihanalta – ettei vaan alettaisi voimautumaan.

Usein me ollaan paljon tottuneempia pienentelemään kuin olemaan omassa voimassamme, joten vaikka teorian tasolla haluttaisiinkin voimautua elelemään enemmän ilon kautta, vedetään kuitenkin vähän selkä kyyryssä, koska se on tuttua ja turvallista. (Ei siksi, että meissä olisi mitään vikaa vaan siksi että luulemme niin.)

Usein olemme tottuneita itsemme pienentämiseen ja ajattelemme, että iloinen ylpeys itsestä ja omien sydänjuttujen esiintuominen on ylpistelyä ja ylimielisyyttä (eli about suurinta syntiä)

Sitten me ihmetellään, että on se kumma sissus saakeli kun en yhtään tiedä mikä musta tulis isona, miks mä aina niittailen itseäni, en uskalla rajata, mun ihmissuhteet on tällaisia vähän kämäsiä enkä uskalla sanoa mitä ajattelen ja haluan, enkä lähteä Madeiralle yksin enkä mennä rumpukurssille ja muutenkin v*tuttaa.

Myös itsensä pienentäminen on selviytymiskeino. Se kumpuaa häpeästä, siis sieltä missä meidän tunteisiin ja tarpeisiin ei ole viritytty kannustavasti ja kuulevasti (ja haloo miten monen kohdalla näin on ollut? Ei siksi ettei olisi haluttu vaan koska ei ole osattu – me ollaan just vasta tultu sodista ja selviytymistaisteluista, eikä tunnehommeleille ole paljoakaan ollut tilaa). Varhaisissa vaiheissa syntynyt häpeä saa uskomaan ja luulemaan, että mun tunteissa, tarpeissa, toiveissa, rajoissa, unelmissa, ajatuksissa ja sisäisyydessä on jotain vikaa, joten mun oikea paikkahan on joko uuninpankolla hiljaisuudessa tai ovimattona kärvistellessä. Ei suinkaan missään sellaisen parissa, mikä saa mun sydämen laulamaan ja iloitsemaan koska enhän mä nyt ole sen arvoinen.

Olethan, kuten se yksi kosmetiikkafirmakin jo aikaa sitten totesi.

Suurimman osan (tai siis kaikkien) asiakkaideni kanssa käydään reissua itsensä pienentämisestä, häpeästä ja syyllisyydestä omaan sydänvoimaan. Se tarkoittaa myös, että uhriutuminen eli maailman ja toisten syyttäminen sekä uskomukset siitä miksi en pysty kykenemään ja tottumukset ja tavat sutia itseään sivuun ja pitää itsensä pienenä ja hiljaisena nousevat päivänvaloon – ja vapautetaan.

Itsestään vastuun ottaminen on myös sitä, ettei alistu toisten epävarmuuteen eli itsensä pienentämiseen, josta myös kaikenlainen kateus, vallankäyttö ja dissaaminen kumpuavat. Kun itse voimautuu, oppii sellaiselle viittaamaan kintaalla vaikka se välillä satuttaisikin. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee!

Ei meistä tarvitse mitään Kolumbuksia kaikista tulla vaan oman pienen hyvän elämämme (niin kuin eräs rakkaani männäpäivänä totesi) eläjiä. Itsemme näköisiä ja kokoisia. Ja saa se sydänkin tässä elämässä laulaa. Täähän tosiaan on sun elämä ja ihan itse voit antaa itsellesi luvan, et tarvitse sitä nyt enää keneltäkään muulta.

Sydänvoima on omien lahjojensa, halujensa, ei-halujensa ja säkenöintinsä omistamista

Me pienennetään itseämme, koska pelätään, mitä noi muut aattelee. Mutta mitä enemmän tekee omia sydänjuttujaan, sitä vähemmän miettii mitä muut ajattelevat. Se muiden ajattelemisen ajatteleminen on projektio epävarmuudesta itsensä suhteen. Me piennetään itseämme, koska pelätään jäävämme yksin, pelätään olevamme ylimielisiä. Ja sitten alimielisyyksissämme teemme valintoja, jotka ovat ihan jees, mutta eivät kyllä mitään intohimoja herätä. Ja sitten ihmettelemme, että miks mä oon näin tyytymätön ja enhän saisi olla, kun kaikki on ihan hyvin.

AIJAI mikä soppa! Ihan suotta.

Sydänvoima on omien lahjojensa, halujensa, ei-halujensa ja säkenöintinsä omistamista. Ensin tarvitsee alkaa katsoa itseään voimavarojensa eikä oletettujen huonouksiensa kautta. Mutta kun on tottunut katsomaan itsessään kaikkea sitä mikä MUKA on viallista ja huonosti asiaa sen kummemmin edes kyseenalaistamatta, pakenee voimaansa.

Sydänvoimautuminen on elämästään 100% vastuun ottamista. Sen tiedostamista, mihin kaikkeen on onnensa riippuvaisena ripustanut sen sijaan että eläisi sitä. Miten eri tavoin piiloutuu ja pienentää itseään. Miten eri tavoin toteuttaa uhriutta ja luulee olevansa voimaton vaikka oikeasti ei edes testaile voimaansa. Miten eri tavoin jättää rajaamatta ja tunkee itsensä postimerkin – tai sen uuninpankon – kokoiselle läntille, ettei vain tarvitsisi ottaa vastuuta lahjoistaan ja tuoda niitä haavoittuvaisesti enemmän näkösälle. Ja ihan suorastaan alkaa kokea itsensä vähän ihanampana.

Sydänvoimautuminen on elämästään 100% vastuun ottamista

Oma itseni pienentäminen on ihan herkillä tämän tästä. Kuvaan vaikka jonkun videon ja sitten ajattelen seminolona tai epävarmana, että emmänyttämmöstä voi julkaista. Sitten vähän hymyilen itseäni ja julkaisen kuitenkin. Epävarmuus, häpeä ja ajoittainen tuhkan päälleen heitteleminen on on ihan luonnollista näkösällä olon jänskäystä, mutta ei siihen tarvitse jumittua. Toteutan vapaana sydänjuttujani, luon ja ilmineeraan taipumuksiani. Saan siitä itse iloa – ja ilmiselvästi usein siitä saa iloa, voimaa ja kaikenlaista hyvää muutkin. Rakastan työtäni ja sepä onkin hauskaa, koska niin monelle muullekin se tuo elämään rakkautta ja eheytymistä.

Pitkä matka on tultu penkalla kärvistelystä ja siitä fiiliksestä, että tää elämä vaan menee ohi ja noi muut tekee kaikkea jännittävää, ja ei musta oo paljon mihinkään muuta kuin otsa hiessä paahtamaan jotain mikä ei niin hirveästi edes sytytä.

Kyllä tässä elämässä saa kokea kaikkea säkenöivää jos niin valitsee – meidän arvo tulee itsellemme näkyväksi kun me TEHDÄÄN ASIOITA JA VALINTOJA jotka tuntuvat itsellemme hyvältä (muutakin kuin suklaan nakertamista ja netflixin katsomista, joka sekin on todella jees, mutta saahan sitä nyt vähän enemmänkin kokea).

Eli ensin ei tarvitse jotenkin löytää mitään megavoimautuneisuutta ja itsearvostusta jotta voi lähteä sinne rumpukurssille (siinä se elämä sitten hujahtaakin äyskäröidessä ja sitä ihmettä odotellessa) vaan tehdä valinta, että perhana mä haluan kokea enemmän sydänvoimaani tässä elämässä, tehdä se juttu jonka nyt uskaltaa itsensä ja syömmensä hyväksi – ja voilà SITTEN alkaa tapahtua voimautumista, itsensä pienentämisen, ovimattoilun, vertailun ja onnen odottelun sijaan.

Jos ei pidä itseään tärkeänä ei koskaan tunnista, että mulla ois jotain tärkeää annettavana. Omaa arvoaan alkaa löytää usein konkreettisimmin sen myötä, että haastaa itseään kutsuvien, mutta vähän jännittävien juttujen ääreen. Ne pelottavat, koska luvassa on sydänvoimautumista – ja sen äärellä joutuu luopumaan itsensä pienentämisestä ja alkaa kokea sydänlaulua!

Silloin alkaa yhä enemmän tunnistaa voimavarojaan, lahjojaan ja sitä mitä itsellä on annettavana. Mutta jos ei pidä itseään tärkeänä ei koskaan tunnista, että mulla ois jotain tärkeää annettavana. Ei sillä tavalla tarvitse laiffiaan elää! Kaikilla meillä on reissumme tuomaa viisautta, jotakin mihin meillä on taipumuksia ja ihan omaa, ainutlaatuista ihanuuttamme. Siihen saa yhteyden, kun alkaa TOIMIA.

Ja sun ei tarvitse haluta mitään mitä et halua eikä niitata itseäsi mistään itsensä pienentelystä eikä olla mitään muuta kuin olet. Lempeys – ei laiskuus sisäisyytensä suhteen vaan myötämielisyys – on suurinta sydänvoimaa.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Sisäinen arvottomuuden tunne voi estää meitä nauttimasta elämästä – Hyvää oloa ei tarvitse ansaita

Kaipaamme elämäämme valtavasti nautintoa, niin seksuaalista kuin elämän muitakin nautintoja. Usein haemme sitä tiedostamattakin monin keinoin. Nautinnon tarve saattaa olla niin kipeän suuri, että elämä kaikkineen tuntuu tyhjältä ja valjulta. Levottomat -elokuvan sanoin ”Kun mikään ei tunnu miltään”. Mitä me silloin oikeastaan tarvitsemme?

Itsearvostus on lupaa nautinnolle

Monilla on lupa nauttia vähän, sillä tavalla pienesti, ettei vaan mene herkutteluksi tai överiksi. On opittu tyytymään vähään, etenkin sen hyvän olon suhteen. Ja on opittu, että ensin on tehtävä valtava määrä, saatava aikaan, oltava riittävän hyvä ja sitten voimme ansaita nautintoa. Kun sisällä on arvoton olo, ei ole useinkaan lupaa syvemmälle nautinnolle.

Arvottomuus on kulttuurisesti hyvin ominaista suomalaisille. Arvostus opitaan muiden ihmisten kautta, ja se peili on usein kuvajaiseltaan karu. Kun kehuja, lempeitä tunteita, kosketusta ja kauniita puheita on tiukasti säästelty, niin emme tiedä mitenkään, kuinka arvokkaana muut meitä pitävät. Sisälle pesiytyy arvottomuuden möykky, jota vahvistaa se, ettemme uskalla ottaa lopulta vastaan enää sitä hyvääkään, mitä peili peilaisi. Joskus möykky on niin ruma, että katselemme sitä vihan ja syyllisyyden kautta, emmekä itsessämme muuta näekään.

Itsearvostus on tietoista hyväntekemistä juuri sinulle

Ulkopuolisen arvostuksen varassa?

Moni kipuilee elämässä odotellen peilin kertovan ”ken on maassa kaunehin”. Ihanteellisimmillaan tärkeät ihmissuhteet näin tekevätkin. Sinne peiliin voi aidosti peilata myös itsensä ja lähteä tietoisesti kuvaa katsomaan sekä vahvistamaan arvokkuuden tunnetta itsessään. Jos möykky sisällä on suuri ja kipeä, niin se vaatii kaksin verroin ymmärrystä, rakkautta ja nautintoa kertomaan, että hyvää oloa on lupa ottaa vastaan.

Itsearvostuksen lähteillä

Aina emme saa muilta ihmisiltä sitä, mitä kaipaamme. Silloin meillä on tärkeä tehtävä tarjoilla sitä itsellemme. Usein olemme päättäneet, ettei se tunnu yksin tai itsekseen miltään, mutta kyse on sallimisesta, läsnäolosta, luvan annosta ja tietoisesta opettelusta. On vahvistettava usein sitä ajatusta, että itselleen on lupa tarjoilla mahdollisimman hyvää vain siksi, että on ihminen ja elää ainutkertaista elämää. Ja sitten on lähdettävä tietoisesti tarjoilemaan sitä hyvää, omanlaisen nautinnon muodossa, sitkeästi ja usein.

Nautinnon hetkiä tietoisemmin ja syvemmin

Kun sinulla on ihana hetki, vaikka sen kahvi- tai teemukin äärellä, päätä, että sinulla on lupa nauttia siitä nyt täysin siemauksin. Lisää taustalle lempeää musiikkia, joka antaa tilaa rauhalle. Hengitä hitaasti nenän kautta sisään ja hitaammin ulos. Nuuhki ihanaa tuoksua ja mieti makua suussasi, ennen kuin sitä edes siellä onkaan. Keskity aistimaan kupin lämpöä ja sen vaikutusta käsiesi iholla. Parhaimmillaan tarjoat juoman itsellesi niin, että muki on siihen täydellinen, sinulle rakas ja tuo mukavia muistoja. Kun kaadat juomaa suuhusi, anna sen lämmittää koko kehosi kulkemalla mielesi kanssa juoman mukana viimeiseenkin äärilaitaan sinussa. Suo tämä hetki ilman pakkoa mistään, vain siksi, että olet ansainnut. Koska olet.

Olet jokaisen nautintohetken arvoinen.

Oletko varma, etteivät ajatuksesi huijaa sinua? – Jos haluat olla avarakatseisempi, muista kyseenalaistaa ajatuksiasi

Alussa on ajatus. Kaikki meidän ihmisten maailmassa lähtee ajatuksesta, jokaisen teon alussa on ajatus. Sanonta ”Hyvin ajateltu, on puoliksi tehty” lieneekin melko osuva.

Ajatuksia on siis syytä ajatella.

Ajatuksia sanotaan aivojen kieleksi ja niitä voidaan pienin osin myös mitata, koska ne aiheuttavat sähköisiä impulsseja aivoissa. Meillä ei silti toistaiseksi ole pitävää näyttöä siitä, että ajatukset todella majailisivat aivoissa, kuten ei ole näyttöä mielenkään olokolosta. Molempien voisi sanoa olevan kaikkialla ja ei missään. Molemmat ovat jotain näkymätöntä ja paikantamatonta, jotain, jonka voimme vain kokea.

Juuri tuon kokemisen johdosta mieli ja ajatukset ovat kuitenkin tärkeistä tärkeimpiä. Meillä ei ole muuta tapaa kokea tätä elämäämme kuin oman mielemme kautta. Iso osa mielen sisältöä on ajatuksia ja ajatusten vaikutusvalta muuhun sisältöön, kuten esimerkiksi uskomuksiin ja tunteisiin on suunnaton. Ajatukset muodostavat myös ison osan asenteestamme.

Ajatuksilla on väliä. Paljon.

Niillä on väliä siitä huolimatta, että ne eivät ole ollenkaan tosia, vaan ihan ikiomia tulkintojamme asioista, ihmisistä, elämästä ja maailmasta. Omien mielenmalliemme suodattamia ja muotoon taivuttamia.

Me kuitenkin pidämme ajatuksiamme hyvinkin tosina, joskus jopa ainoina totuuksina. Sitten saattaakin käydä helposti niin, että taistelemme niiden puolesta jopa henkeen ja vereen.

Luulemme aivan liian paljon tietävämme, kun meidän tulisi tietää luulevamme. Olisikin suurta viisautta tiedostaa oman ajattelunsa vajavaisuus, mutta olemme huonoja kohtaamaan ja sulattelemaan mielipiteitä, joiden valossa omat tulkintamme näyttävät vääriltä. ”Älä kuule tule mulle sanomaan, minä kyllä osaan ja tiedän tämän homman, en tarvitse tähän muiden mielipiteitä.”

Jos haluamme kasvaa viisaammiksi, on tärkeää avartaa omaa ajatteluaan ja katsoa asioita omistaan erilaisista vinkkeleistä. Kukaan meistä ei ehdoin tahdoin halua tyhmentää itseään, mutta jos emme kykene ajattelun ja näkökulmien avartamiseen, niin sellaista meille sattuu.

Erilaisten mielipiteiden ja ajatusten kuuntelemista ja makustelua voi ja kannattaa treenata. Kun saat itsesi kiinni siitä, että olet sulkemassa korvasi ja silmäsi ja esittämäisilläsi kenties heti kärkeen tuhahdellen oman mielipiteesi, voitkin pysähtyä ja keskittyä kuuntelemaan uteliaana, mitä eriävän mielipiteen omaavalla ihmisellä on sanottavanaan. Melko usein tuon toisen näkökulma on vähintään yhtä hyvin mietitty ja perusteltu kuin omasikin. Eikä se ole omaasi yhtään arvottomampi. Se on ainoastaan erilainen.

Ajatusten erilaisuus viisastuttaa nyrjäyttämällä sopivasti omaa ajatusmaailmaamme. Joskus se saattaa suorastaan räjäyttää tajunnan.

Ei pidä myöskään unohtaa, että totuuden siemen voi löytyä joskus itsestä täysin järjettömältäkin vaikuttavasta näkemyksestä. Sanon totuuden siemen, koska ainoita oikeita totuuksia ei taida olla olemassakaan.

Kaikki uusi ja elämäämme mullistava – kehitykseksi kutsuttu – on lähtenyt jonkun tai joidenkin uusista, vanhasta ja totutusta eriävistä ajatuksista, joihin on hyvin usein suhtauduttu aluksi naureskellen, vähätellen ja pilkatenkin.

Vaikka ajatukset ovat huijareita, ne vaikuttavat silti elämäämme väistämättömän väkevästi. Ne vaikuttavat uskomuksiimme, tunteisiimme, arvoihimme, asenteeseemme ja toimintaamme luoden todellisuuden, joka on aivan eri kuin jonkun toisen todellisuus. Vaikutus on kaksisuuntainen, uskomuksemme, arvomme, tunteemme ja niistä muodostuva asenne vaikuttavat puolestaan ajatuksiimme.

Kun vielä ajattelemme tuttujen ja uomiinsa urautuneiden tapojemme mukaan, joiden mukaan myös toimimme samaan tuttuun ja turvalliselta tuntuvaan tapaan, voi sanoa, että elämme jonkinlaisessa omassa kehässämme. Kehän tunnusmerkki on, ettei se johda eteenpäin.

Pidetäänhän huolta ajattelumme avartamisesta, vilpittömästä uteliaisuudesta ja arvostuksesta erilaisia näkemyksiä kohtaan? Samalla pidämme huolta omasta sekä ajattelukumppaniemme hyvinvoinnista ja kasvusta ja keskinäisestä kanssakäymisestämme.

Voit lukea lisää asenteesta ja ajatusten merkityksestä kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.

Nämä lohduttamistyylit saattavat vain pahentaa toisen oloa – Tällaista lohtua moni kaipaisi vaikeassa tilanteessa

Toisinaan elämässä tapahtuu asioita, mitkä eivät ole välttämättä niin toivottuja. Nämä ovat tilanteita missä kaipaamme usein toisen ihmisen lohdutusta. Osa lohduttamisesta on tehokkaampaa kuin toinen ja osa jopa pahentaa oloa. Avaan tässä tekstissä, että mitä tällaisissa tilanteissa mahdollisesti saattaa tapahtua. Karrikoiden lohduttamisen taidot voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään.

Lohduttamisen tarkoituksena on auttaa toista ihmistä käsittelemään tunteita, mikäli hän on esimerkiksi vihainen, ahdistunut, epätoivoinen, surullinen tai järkyttynyt. Tämä vaatii vuorovaikutustaitoja, mutta myös tunteiden ymmärtämistä. Samalla, kun lohdutettavan olo paranee, vaikuttaa se myös hänen ja lohduttajan suhteeseen positiivisesti. Jos taas lohduttamisessa ei onnistuta niin hyvin on sen vaikutukset luonnollisesti negatiiviset.

Osa lohduttamisesta on tehokkaampaa kuin toinen ja osa jopa pahentaa oloa.

Ensimmäinen hyvin tyypillinen tyyli lohduttaa on kieltää toisen tunteet. Puhutaan alhaisesta henkilökeskeisyydestä. Tällöin toisen näkemystä saatetaan kritisoida tai hänelle kerrotaan, että miten hänen tulisi toimia ja tuntea. Kyse on turhasta neuvomisesta. Tilannetta pyritään ratkaisemaan toisen puolesta. Tällöinen lohdutettava ei saa tunteidensa kanssa sitä tilaa, mitä hän todennäköisesti olisi kaivannut. Tällaisen lohduttajan voisikin olla hyvä kysyä itseltään, että miksi minulla on tarve ratkaista toisen ongelmat? Toki on myös tilanteista, missä kaipaamme läheisen neuvoa, mutta se tässä kohtaa erikseen.

Samalla, kun lohdutettavan olo paranee, vaikuttaa se myös hänen ja lohduttajan suhteeseen positiivisesti.

Toinen ja myös ei niin onnistunut tyyli lohduttaa on sellainen, missä huomio pyritään kiinnittämään jonnekin muualle. Pois huolestuttavasta tilanteesta. Tarkoituksena on usein vähentää toisen tuskaa suuntaamalla huomio muihin asioihin, mutta tässä tapauksessa pintaan nousseet tunteet jäävät jälleen käsittelemättä. Tähän saattaa liittyä usein myös yltiöpositiivisuutta, jolloin haastavat tunteet pyritään peittämään jollakin mukavammalla asialla. Ajatus hyvä, lopputulos huono.

Toki on hyvä muistaa, että toisinaan huomion suuntaaminen toisaalle voi myös olla järkevää. Kuten esimerkiksi tilanteessa, missä lohdutettavalla on alkamassa tärkeä työtehtävä, mikä vaatii keskittymistä. Tilanteet ja tavat lohduttaa eivät siis ole aukottomasti joko hyviä tai huonoja. Taito lohduttaa vaatii kuitenkin lohduttajalta tilannetajua.

Ihmiset, jotka ovat taitavia antamaan emotionaalista tukea, ovat myös pidetympiä.

Kolmas tyyli lohduttaa on sellainen, missä toinen todennäköisesti saa sitä, mitä on tullutkin hakemaan: Tulee kuuluksi ja nähdyksi asiansa kanssa. Henkilökeskeiset lohduttajat tunnistavat toisen viestin ja antavat tilaa toisen tunteille. He auttavat haastavassa tilanteessa olevaa ilmaisemaan tunteita kuuntelemalla ja mahdollisesti selvittämään syitä, miksi tunteet saattavat tuntua. Loppujen lopuksi parhaimmillaan kyse on taidosta olla läsnä.

Hyvässä lohduttamisessa on paljolti siis kyse siitä, että missä määrin vuorovaikutus tunnustaa tai tarkentaa ahdistuneen tunteita ja näkökulmia. Ihmiset, jotka ovat taitavia antamaan emotionaalista tukea, ovat myös pidetympiä. Samalla tällaisilla ihmisillä on myös syvempiä ja kestävämpiä ihmissuhteita. Ja toki on hyvä muistaa, että asiaan vaikuttaa myös vastaanottajan ominaisuudet. Loppuun vielä kiteyttäisin näin: Lähtökohtaisesti sinun ei tarvitse ratkaista toisen ongelmia tai suunnata hänen huomiotaan johonkin muualle. Kyse on taidosta kuunnella, olla läsnä ja antaa toisen tunteille tilaa.

Epäonnistunut lohduttaminen voi johtaa kitkaan ihmisten välillä ja aiheuttaa konfliktin. Teimme tällaisia tilanteita varten Riidan ratkaisu -kortit yhdessä vankilapastori Jukka Vänskän kanssa. Kortit voi tilata täältä.

Tuletko aina puolitiehen vastaan, vaikka toinen seisoo paikallaan? – Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus

Oletko huomannut ajautuvasi usein tilanteisiin, joissa olet valmis joustamaan kerta toisensa jälkeen, mutta toinen ihminen ei koskaan jousta omista periaatteistaan? Moni meistä kamppailee samanlaisten tilanteiden kanssa työelämässä ja jopa läheisimmissä ihmissuhteissamme. Kaikissa ihmissuhteissa tarvitsee tehdä kompromisseja, mutta ilman vastavuoroisuutta tilanne on epäreilu.

Erityisesti kiltit, herkät ja tunnolliset ihmiset joustavat usein liikaa ja väärissä tilanteissa, jopa oman henkisen hyvinvointinsa kustannuksella. Omista rajoista täytyy pitää huolta, koska muuten koko elämä on vain muiden ihmisten miellyttämistä.

Työpaikoilla ongelmat näkyvät helposti. Jotkut työntekijät ovat aina valmiita tekemään ylitöitä, vaihtamaan työvuoroja tiimikaverin kanssa tai tekemään osan myös muiden ihmisten töistä, kunhan työt saadaan tehtyä. Hyvässä työyhteisössä kaikki toimivat samojen periaatteiden mukaan. Usein käy kuitenkin niin, että vastuu kaadetaan yhden tunnollisen työntekijän harteille.

Mieti, että kuinka usein muut ihmiset ovat suostuneet joustamaan töissä sinun pyynnöstäsi?

Älä anna muiden pitää sinua itsestäänselvyytenä. Huolehdi siitä, että myös sinun toiveita kuunnellaan ja sinun mielipiteitäsi arvostetaan.

Läheisimmissä ihmissuhteissa tilanne on usein vaikeampi. Olemme tottuneet tietynlaiseen tapaan toimia kumppanin, perheenjäsenen tai vaikka hyvän ystävän kanssa. Emme halua olla ihmissuhteissa itsekkäitä, tahdomme että toisella on hyvä olla. Jos emme tee niin kuin toinen toivoo, meille voi tulla helposti olo, että olemme liian itsekkäitä.

Moni meistä ottaa varsinkin parisuhteessa vaivihkaa vastuunkantajan roolin. Kotityöt jakautuvat epätasaisesti, toisen vapaa-ajasta tulee arvokkaampaa kuin toisen. Jos olette molemmat sopineet kumppanin kanssa menonne päällekkäin, joustatteko tilanteissa vuorotellen? Jos olet itse aina tulossa puolitiehen vastaan ja toinen seisoo paikallaan, suhteessa on ongelmia.

Muista, että sinulla on oikeus piirtää omat rajasi. Sinä saat tavoitella omia unelmiasi. Sinun menosi ovat ihan yhtä tärkeitä kuin muiden. Sinun elämäntehtäväsi ei ole miellyttää muita.

Itsensä arvostaminen ei ole itsekkyyttä, se on rakkautta.

TOIMITUKSEN VINKKI: Kiltti ja tunnollinen, ethän unohda itseäsi

Miten sanoa ei, kun sen aika on? Miten asettaa rajat ja pitää niistä kiinni? Miten oppia arvostamaan itseään niin, että ei koe niin voimakasta tarvetta joustaa ja miellyttää muita?

Kiltin voimakortit toimivat rohkaisijana, ajatusten herättäjänä ja lempeänä muistuttajana siitä, että aina ei tarvitse miellyttää muita ja jokainen meistä ansaitsee tulla kohdelluksi arvostavasti.

Nämä kortit ovat Sinulle, joka…

…laitat usein muiden tarpeet itsesi edelle
…et osaa sanoa “ei”
…koet usein tulevasi muiden ihmisten tallomaksi
…opettelet tervettä rajanvetoa
…haluat oppia pitämään myös itsestäsi hyvää huolta.