Oletko varma, etteivät ajatuksesi huijaa sinua? – Jos haluat olla avarakatseisempi, muista kyseenalaistaa ajatuksiasi

Alussa on ajatus. Kaikki meidän ihmisten maailmassa lähtee ajatuksesta, jokaisen teon alussa on ajatus. Sanonta ”Hyvin ajateltu, on puoliksi tehty” lieneekin melko osuva.

Ajatuksia on siis syytä ajatella.

Ajatuksia sanotaan aivojen kieleksi ja niitä voidaan pienin osin myös mitata, koska ne aiheuttavat sähköisiä impulsseja aivoissa. Meillä ei silti toistaiseksi ole pitävää näyttöä siitä, että ajatukset todella majailisivat aivoissa, kuten ei ole näyttöä mielenkään olokolosta. Molempien voisi sanoa olevan kaikkialla ja ei missään. Molemmat ovat jotain näkymätöntä ja paikantamatonta, jotain, jonka voimme vain kokea.

Juuri tuon kokemisen johdosta mieli ja ajatukset ovat kuitenkin tärkeistä tärkeimpiä. Meillä ei ole muuta tapaa kokea tätä elämäämme kuin oman mielemme kautta. Iso osa mielen sisältöä on ajatuksia ja ajatusten vaikutusvalta muuhun sisältöön, kuten esimerkiksi uskomuksiin ja tunteisiin on suunnaton. Ajatukset muodostavat myös ison osan asenteestamme.

Ajatuksilla on väliä. Paljon.

Niillä on väliä siitä huolimatta, että ne eivät ole ollenkaan tosia, vaan ihan ikiomia tulkintojamme asioista, ihmisistä, elämästä ja maailmasta. Omien mielenmalliemme suodattamia ja muotoon taivuttamia.

Me kuitenkin pidämme ajatuksiamme hyvinkin tosina, joskus jopa ainoina totuuksina. Sitten saattaakin käydä helposti niin, että taistelemme niiden puolesta jopa henkeen ja vereen.

Luulemme aivan liian paljon tietävämme, kun meidän tulisi tietää luulevamme. Olisikin suurta viisautta tiedostaa oman ajattelunsa vajavaisuus, mutta olemme huonoja kohtaamaan ja sulattelemaan mielipiteitä, joiden valossa omat tulkintamme näyttävät vääriltä. ”Älä kuule tule mulle sanomaan, minä kyllä osaan ja tiedän tämän homman, en tarvitse tähän muiden mielipiteitä.”

Jos haluamme kasvaa viisaammiksi, on tärkeää avartaa omaa ajatteluaan ja katsoa asioita omistaan erilaisista vinkkeleistä. Kukaan meistä ei ehdoin tahdoin halua tyhmentää itseään, mutta jos emme kykene ajattelun ja näkökulmien avartamiseen, niin sellaista meille sattuu.

Erilaisten mielipiteiden ja ajatusten kuuntelemista ja makustelua voi ja kannattaa treenata. Kun saat itsesi kiinni siitä, että olet sulkemassa korvasi ja silmäsi ja esittämäisilläsi kenties heti kärkeen tuhahdellen oman mielipiteesi, voitkin pysähtyä ja keskittyä kuuntelemaan uteliaana, mitä eriävän mielipiteen omaavalla ihmisellä on sanottavanaan. Melko usein tuon toisen näkökulma on vähintään yhtä hyvin mietitty ja perusteltu kuin omasikin. Eikä se ole omaasi yhtään arvottomampi. Se on ainoastaan erilainen.

Ajatusten erilaisuus viisastuttaa nyrjäyttämällä sopivasti omaa ajatusmaailmaamme. Joskus se saattaa suorastaan räjäyttää tajunnan.

Ei pidä myöskään unohtaa, että totuuden siemen voi löytyä joskus itsestä täysin järjettömältäkin vaikuttavasta näkemyksestä. Sanon totuuden siemen, koska ainoita oikeita totuuksia ei taida olla olemassakaan.

Kaikki uusi ja elämäämme mullistava – kehitykseksi kutsuttu – on lähtenyt jonkun tai joidenkin uusista, vanhasta ja totutusta eriävistä ajatuksista, joihin on hyvin usein suhtauduttu aluksi naureskellen, vähätellen ja pilkatenkin.

Vaikka ajatukset ovat huijareita, ne vaikuttavat silti elämäämme väistämättömän väkevästi. Ne vaikuttavat uskomuksiimme, tunteisiimme, arvoihimme, asenteeseemme ja toimintaamme luoden todellisuuden, joka on aivan eri kuin jonkun toisen todellisuus. Vaikutus on kaksisuuntainen, uskomuksemme, arvomme, tunteemme ja niistä muodostuva asenne vaikuttavat puolestaan ajatuksiimme.

Kun vielä ajattelemme tuttujen ja uomiinsa urautuneiden tapojemme mukaan, joiden mukaan myös toimimme samaan tuttuun ja turvalliselta tuntuvaan tapaan, voi sanoa, että elämme jonkinlaisessa omassa kehässämme. Kehän tunnusmerkki on, ettei se johda eteenpäin.

Pidetäänhän huolta ajattelumme avartamisesta, vilpittömästä uteliaisuudesta ja arvostuksesta erilaisia näkemyksiä kohtaan? Samalla pidämme huolta omasta sekä ajattelukumppaniemme hyvinvoinnista ja kasvusta ja keskinäisestä kanssakäymisestämme.

 

 


Voit lukea lisää asenteesta ja ajatusten merkityksestä kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä. 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image