Sivu 55 – Hidasta elämää

Pelkäätkö olevasi liian tarvitseva ja emotionaalisesti vaativa? – Herkkyys tuntea ja havainnoida voi olla myös vahvuus suhteessa

Erityisherkillä on kyky havaita tehokkaasti ilmapiirin muutokset. He vaistoavat usein hyvin nopeasti, kun ihmissuhteessa on jokin vinossa, yhteys toiseen tuntuu etäiseltä tai on katki. Herkät tarkkailevat tunneilmapiirin muutoksia, eleitä ja ilmeitä luontaisesti jatkuvasti ja herkkä hermosto reagoin näihin herkemmin kuin ei-erityisherkän.

Arki, kiire ja vastuut haastavat parisuhteita ja joskus etäinen olo pääsee yllättämään syystä tai toisesta. Aikataulut ovat menneet ristiin liian pitkään, keskustelut ja tekemiset ovat pyörineet liiaksi arkisten asioiden ympärillä. On saatettu olla yhdessä, muttei läsnä. Välissä on ehkä ollut telkkari, puhelin, lapset tai omat ajatukset. Kaikki on tavallaan hyvin, mutta silti tuntuu vähän oudolta ja etäiseltä yhdessä. Syynä voi olla ihan normaali yhteyskatkos, joka muistuttaa kiinnittämään huomiota kohtaamiseen, läsnäoloon ja tunneyhteyteen.

Tunteet ja kokemukset yhteydestä ovat tietysti jokaisen omat, mutta parisuhteen tila on yhteinen ja siihen vaikuttaa kummankin osapuolen kokemus siitä. Joten kun toinen kokee etäisyyttä vaikuttaa se vääjäämättä yhteiseen suhteeseen. Ratkaisevaa on, miten suhteen osapuolet suhtautuvat yhteyskatkoksiin ja miten he osaavat korjata katkoksen ja palata taas yhteyteen.

Olen meidän suhteessa yleensä se, joka reagoi ensin ja siksi myös joutuu ottamaan puheeksi sen, kun tunneyhteys tuntuu etäiseltä. Ajoittain tämä on vaikeaa, koska pelkään olevani liian tarvitseva ja tunteellisesti vaativa. Tämä on kuitenkin vain omaa pelkoani; ”mitä jos minut hylätään, kun olen liian sitä tai tätä?” -tuttu ajatus monille herkille vai mitä? Ja todellisuudessa en voi kuitenkaan olla tai tuntea, kun sitä mitä todella sillä hetkellä olen ja tunnen.

Tärkeää mielestäni on se, että uskaltaa jakaa toiselle omat tunteensa ja pelkonsa sekä kyseenalaistaa myös omia ajatuksia ja uskomuksiaan, ne kun eivät useinkaan ole täysin totta. Muru ei ole koskaan ajatellut minun olevan liian tunteva tai vaativa. Eikä hän ole koskaan sanonut, että ”voi kun olisit jättänyt tuon sanomatta.” Enemminkin hän arvostaa sitä, että tunnistan tunteitani ja peloista huolimatta uskallan nostaa asiat yhteiseen keskusteluun, josta yhteyden rakentaminen voi taas alkaa.

Parhaimmillaan hetkellinen yhteyskatkos on avoimesti keskusteltuna portti syvempään yhteyteen. Vaatii kuitenkin rohkeutta ja käytännön harjoittelua, että katkoksen oppii tunnistamaan ja poimimaan mahdolliset syyt sen taustalla, jotka monesti ovat ihan tavallisia, kertyneitä, pieniä juttuja. Usein tilanne alkaa kuitenkin ratkeamaan, kun se uskalletaan tuoda sanoin näkyväksi; ”Musta tuntuu nyt tältä, miten sä tämän koet?”

Haluankin sanoa sinulle, että et ole liian tunteva, vaativa tai liikaa. Tarve kokea yhteyttä toiseen kuuluu olennaisesti ihmisyyteen. Olet sinä ja hyvä juuri tuollaisena. Olet rohkea, kun uskallat tuntea ja se, että havannoit herkästi tunneilmapiiriä voikin olla suhteenne kannalta tosi hyvä juttu. Näin etäisyys ei pääse kasvamaan liian suureksi ja yhteyden korjaus on siten helpompaa. Haluan rohkaista sinua kertomaan tunteitasi ja ajatuksistasi avoimesti kumppanillesi – myös niitä, jotka hävettävät, sattuvat ja pelottavat eniten. Sillä se jos jokin on arvostettavaa ja tie syvempään yhteyteen.

Omien tunteiden tunnistaminen auttaa vapautumaan läheisriippuvuudesta – Tunnetaidot lisäävät aitoa läheisyyttä

Jokainen tunne on viesti psyykeltä, tarpeistamme. Kun emme ole oppineet tunnistamaan ja tuntemaan kaikkia tunteitamme, emme voi olla yhteydessä kaikkiin tarpeisiimme. Sieltä kumpuavat läheisriippuvuus ja selviytymiskeinot, mm. suorittaminen, miellyttäminen, itsen sivuuttaminen, syyllisyydestä käsin toimiminen, ylikiltteys, rajattomuus, itsensä lääkitseminen, uhriutuminen, yksinpärjääminen ja ilottomuus.

Vasta kun opimme tunnistamaan tunteemme ja niiden viestit, voimme voimautua tunteistamme – eli kuulemaan alla olevia tarpeita, ottamaan koppia niistä ja kannattelemaan aikuisina tuntevaa lasta itsessämme. Tunteissa ei oikeasti ole mitään pelättävää emmekä muserru niiden alle, kun opimme pikku hiljaa tunnetaitoja.

Suuri osa meistä ei kuitenkaan ole oppinut tunteiden tarkoitusta vaan samaistumme tunteisiimme ihan täysin. Esimerkiksi häpeän noustessa luulemme ihan oikeasti olevamme huonompia kuin muut – kenties koko elämämme. Tai olemme saattaneet oppia pelkäämään pelkoa – eli emme myöskään uskalla mennä epämukavuusalueille, epäonnistua, kokeilla uutta tai kenties avata sydäntämme täysillä.

Tai uskomme, ettemme saa olla vihaisia ja olemme oppineet nielemään kiukun kehollisen tunteen täysin – jolloin tulivuoripurkaudumme, räjähädämme ja polttelemme siltoja, mutta emme ole voimassamme, uskalla rajata tai tunnistaa mitä haluamme.

Tunnetaidot ovat olennaisimpia hyvinvoinnin ja rakkaudellisten ihmissuhteiden taitoja

Tunnetaidot ovat olennaisimpia hyvinvoinnin ja rakkaudellisten ihmissuhteiden taitoja.

Ihan ytimekkäästi perustunteet ja niiden psyykkiset tarkoitukset:

Ilo ja mielihyvä – luonnollinen tilamme, yhteyttä sydämeen ja sieluun. Ilo virtaa, kun kaikki tunteemme ja sisäisyytemme saa virrata.

Viha – viha on rakkauden bestis: sen tarkoitus on suojata hyvinvointia, auttaa asettamaan rajoja, tekemään itseä arvostavia valintoja ja viemään elämää eteenpäin. Viestii rajojen, muutoksen ja hyvinvoinnin suojaamisen tarpeesta.

Pelko – suojaa elämää itseään ja sitä mikä on tärkeää: sen tarkoitus on auttaa meitä turvaan ja se viestii turvan tarpeesta. Ahdistus, epävarmuus ja huolehtiminen ovat pelon muotoja. Kun vihan viestiä ei kuulla eikä sen mukaan toimita, pelko saattaa yltyä räyhäämiseksi tai väkivallaksi. Silloin aggressiossa ei ole kyse vihasta vaan pelosta.

Suru – syntyy, kun joudumme luopumaan jostakin. Sen tehtävä on hiljentää, hidastaa, auttaa olemaan syvästi sisäisyytemme kanssa kohdakkain. Kun tämä pääsee tapahtumaan, suru pikku hiljaa auttaa orientoitumaan uuteen, kasvamaan, syventämään yhteyttä itseemme ja toisiin.

Häpeä – mahdollistaa haavoittuvaisen, empaattisen yhteyden itseen ja toisiin. Toksisena häpeä on arvottomuuden kokemusta ja uskomusta omasta huonoudesta. Kun häpeä on virtaavassa, lempeässä muodossaan se auttaa olemaan yhteydessä omaan ja toisten haavoittuvuuteen, empatiaan ja hyväksymiseen.

Syyllisyys – mahdollistaa uteliaan itsereflektion ja kasvun. Toksisena syyllisyys on uskomusta omasta viallisuudesta ja syyllisyydestä sekä riittämättömyydestä. Virtaavana syyllisyys on reflektoivaa uteliaisuutta, halua ja kykyä kasvuun.

Syyllisyyttä ja häpeää tarvitaan voimautumiseen – mikä ihmeellinen paradoksi! Toksisessa muodossaan ne blokkaavat sitä, mutta virtaavassa muodossa ne avittavat haavoittuvaisinta, herkintä, autenttisinta sydänvoimaamme. Muistuttavat siitä, ettemme ole tunteemme vaan tämä ihmeellinen, ääretön olento, joka kannattelee ja mahdollistaa kaikki tunteet, kaikki kokemukset.

Kuva:Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Sanotko KYLLÄ , vaikka sydän sanoisi EI, etkä edes jaksaisi?

Aito kiltteys on hyve, jota maailma tarvitsee.

Epäterveen kiltteyden ja miellyttämisen puolella ollaan silloin, kun sanoo velvollisuudentunteesta toistuvasti kyllä, vaikka sydän sanoisi ei, eikä edes jaksaisi. Kun asettaa muut ja heidän odotuksensa ja tarpeensa toistuvasti omien edelle ja kun kantaa sitten syyllisyyttä siitä, jos ei joskus olekaan muiden tarpeiden täyttämiseen venynyt.

Miellyttämisessä voi nousta vahvana myös tarve olla mukava ja helppo, niin että kaikilla olisi kivaa.
”Mitä vaan muuta, mutta ei konflikteja”

Miellyttäjän on usein myös vaikea tehdä valintoja ja päätöksiä, vaikka ne olisivat oman jutun ja elämän kannalta olennaisia ja tärkeitä. Eräs valmennettavani kuvaili kyseistä vaikeutta näin:

”Kun minun pitäisi tehdä päätös jossain asiassa ja pitää puoliani sen suhteen jonkun kanssa, pelkään ja jännitän valtavasti. Pelkään saavani hankalan ihmisen maineen, ajattelen, että kaikki saavat tietää ja sitten minusta puhutaan paskaa.”

Surullisen usein käy niinkin, että uhraa omat unelmansa muiden toiveiden ja oman miellyttämistarpeensa jalkoihin.

Se, että huolehtii omista rajoistaan, unelmistaan ja aikeistaan ja kertoo mielipiteensä, ei sulje pois sitä, etteikö voisi olla hyväntahtoinen ja ystävällinen tyyppi.

Ihmettelenkin usein sitä, että jämäkkyyttä pidetään ikään kuin synonyyminä itsekkyydelle, epäystävällisyydelle ja jopa ilkeydelle.

Jos on omien ajatusten ja mielipiteiden kanssa koko ajan varpaillaan, muita miellyttääkseen, niin voi vain kuvitella, miten paljon mielen päälle kertyy kiukunsukuisia tunteita, kuten kaunaa, katkeruutta, pettymyksiä ja vihaakin. Ja jos sitten joskus uskaltaakin sanoa vaikka sen ein, niin saa vielä syyllisyydestäkin sitkeän seuralaisen.

Miellyttämistarvetta voi korvata kirkastamalla ja vahvistamalla omia tavoitteita ja unelmia, mielikuvia sellaisesta elämästä, jota haluaa elää. Kun keskittyy siihen mitä, miksi ja miten haluaa, kirkastuvat myös omat rajat.

Kun rajat selkiytyvät, niin niitä voi vahvistaa myös käytännössä eri tilanteissa. Voi sanoa EI, kun ego, pelko ja häpeä sanoisivat KYLLÄ. Voi myös sanoa KYLLÄ, kun kyseiset kimppakiusan harjoittajat sekä muut ihmiset sanoisivat EI.

Jos tunnistat itsessäsi miellyttäjän ja samaan aikaa yksi arvoistasi on rehellisyys – kuten kokemukseni mukaan monilla – voit pysähtyä miettimään, miten pitkälle esimerkiksi juuri miellyttäminen on rehellisyyttä sekä sinua itseäsi että myös kanssaihmisiäsi kohtaan.

Todellinen rehellisyys edellyttää rajoja. Terveiden rajojen asettaminen ja niistä huolehtiminen on oman itsensä ja oman hyvinvointinsa arvostamista.

Lue lisää miellyttämisestä kirjastani, johon pääset tutustumaan täällä.

Vaikeiden tunteiden paino on toisille raskaampi kuin toisille – Nämä asiat vaikuttavat tunnekokemukseen

Jopa 70% tunnehaavoittuvuudesta on synnynnäistä

Osa ihmisistä kokee enemmän turvattomuutta ja vaikeiden tunteiden aiheuttamaa kuormitusta kuin toiset. Siihen vaikuttaa synnynnäinen temperamentti ja menneen elämän kokemukset.

Lapsuudella ja perhesuhteilla on tavattoman suuri merkitys sille kuinka koemme maailman ja muut ihmiset. Kiintymyssuhdemallit ja traumat jättävät mihin jälkensä. Mutta on heitäkin, jotka turvallisista ja tarpeeksi hyvistä lähtökohdista huolimatta ovat pelokkaita elämää ja muita ihmisiä kohtaan. Tunnehaavoittuvuus on jopa 70% synnynnäistä, voit siis kärsiä tunnesäätelyn ongelmista vaikka et olisi kokenut kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä lapsuudenkodissasi.

Tunnekylmä kasvatus on kaltoinkohtelua, joka voi jäädä tunnistamatta

Joskus ihminen ei edes välttämättä tunnista henkistä väkivaltaa sen tapahtuessa, jos kaikki päällisin puolin on kunnossa. Tunnekylmä koti ja emotionaalisten tarpeiden ohittaminen on kuitenkin kaltoinkohtelua, joskaan kaikki ihmiset eivät toimi muita kohtaan väärin tarkoituksella. Mallit periytyvät aikojen takaa. Koti johon synnymme edustaa meille pitkään normia, emmekä osaa kyseenalaistaa vanhempiemme käyttäytymistä tai kasvuolosuhteita ennen kuin tutustumme muihin ihmisiin ja saamme vertailukohteita.

Temperamenttierot vaikuttavat tarpeisiimme ja vuorovaikutukseemme. Samankaltaisten ihmisten on helpompi ymmärtää toisiaan. Jos vanhempi on ulospäinsuuntautunut ekstrovertti voi hän vaatia aralta lapseltaan reippautta, joka voi olla lapselle ylivoimaista. Erityisherkkä aikuinen voi kuormittua lapsiarjesta niin, että ei aina jaksa olla läsnä lapsilleen. Onneksi tunnetaidot ovat nykyään nostettu niille kuuluvaan arvoon. Mitä paremmin aikuinen ymmärtää itseään, sitä paremmin hän osaa todennäköisesti myös validoida lapsen tunnetta eli hyväksyä ja tunnustaa sen arvon tuomitsematta.

Vertailu synnyttää vaativuutta

Vertailu synnyttää helposti vaativuutta. Kun jokin asia on itselleen helppoa, kuten vaikka aamuherääminen, tavaroiden pitäminen järjestyksessä tai suunnitelmallinen toimiminen, voi olla kiusaus nähdä se tahdon asiana, vaikka toiminnanohjaus, tunnesäätely ja taito keskittyä ovat pitkälti persoonallisia, saatuja ominaisuuksia. Toki meillä on mahdollisuus vaikuttaa moniin piirteisiimme silloinkin, mutta kaikki meissä ilmenevä vuorovaikutustilanteissa ilmi tuleva haasteellisuus ei ole huonoa yrittämistä. Kun ihminen tuntee itsensä, hänen on helpompi tunnustaa myös toisen tarve olla oma itsensä.

Muutos voi pelottaa, vaikka se lupaisi hyvää

Pelon ja ahdistuksen vierellä kulkee usein halu varmistella. Muutostilanteet koetaan vaikeiksi ja tuntematon tulevaisuus jännittää. Tämä tarve voi saada aikaan myös sen, että voi olla hankala tehdä tarpeellisia päätöksiä silloinkin, kun se olisi välttämätöntä paremman elämänlaadun suhteen. Henkilöstä tulee näin oman elämänsä luonnollisen ja vapaan virtauksen este.

Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat jääneet kiinni toimimattomiin ihmissuhteisiin, huonoihin työpaikkoihin, ahdistaviin perhekuvioihin ja rajoittaviin uskomuksiin itsestään vain koska eivät uskalla tehdä päätöstä oman ainutlaatuisen elämän puolesta. Moni suostuu mieluummin tyytymään kuin toimimaan. Muutos pelottaa vaikka se lupaisi hyvää. Luopuminen on vaikeaa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Sinäkin voit vahvistaa yhteyttäsi omaan itseesi parantamalla tunnetaitojasi. Mitä paremmin tulet tietoiseksi siitä, mitkä tunteet, uskomukset ja pelot pitävät motiivejasi yllä, sitä paremmin pystyt tekemään sinua hyödyttäviä päätöksiä.

Hylkäämisen pelko voi eristää muista

Buddhalaisesta perinteestä on tuttu ajatus ”Kipu kuuluu elämään – kärsimys on valinta.” Sama uskonto muistuttaa meitä kuitenkin myös siitä, että kärsimys kuuluu elämään ja että pääsemme helpommalla, kun hyväksymme sen. Perustarpeemme on liittyä muihin ihmisiin ja se jo itsessään tekee meistä haavoittuvaisia. Kun antaudumme läheiseen suhteeseen, otamme samalla riskin tulla jätetyksi.

Joillekin ajatus toisen hylkäämisestä on niin iso, että se on tarpeeksi suuri perustelu pysyä poissa ihmissuhteista. Monet meille haitalliset sosiaalisen käyttäytymisen muodot liittyvät hankalien tunteiden välttelyyn, siksi ne helposti eristävät meidät myös muista ihmisistä.

Hyväksyminen on turhan taistelun lopettamista

Hyväksyminen ei tarkoita sitä että meidän tulisi hyväksyä kärsimys itsessään, vaan hyväksyminen on tahtoa tarkastella sitä ja lopettaa taisteleminen asioita vastaan, joille emme mitään voi. Usein vastustaminen saa meidät kuitenkin vain enemmän vaikeuksiin tunteidemme kanssa. Voimme auttaa itseämme hyväksymään myös sellaisia tunteita ja asioita, jotka ovat vaikeita. Meidän ei tarvitse siis pitää asioista voidaksemme hyväksyä ne.

Murehtiminen on monelle tuttu tapa käyttää aikaansa. Murehtijasta voi tuntua, että hän ei voi ajattelulleen mitään tai hän voi oikeuttaa sen järkeilemällä sen osoittavan hänen olevan välittävä ihminen. Murehtiminen on kuitenkin omien tunteiden välttelyä, joka johtaa siihen, että murehtiminen vain lisääntyy. Ajatuksesta voi tuntua hankalalta ottaa kiinni, minulle ainakin oli, kun pohdin sitä ensi kertaa oman terapeuttini kanssa.

Murehtimiseen voi jäädä koukkuun

Olennaista on oivaltaa, että kun murehdit, et ole läsnä nykyhetkessä. Vietät siis aikaasi menneisyydessä tai pelkäät tulevaisuudessa odottavia asioita. Murehtimisesta voi tulla jopa riippuvaiseksi. Mieli hakeutuu halukkaasti yhä uudelleen pohtimaan mitä jos -ajatuksia. Tämä on ymmärrettävää, koska mielen tehtävä on hakea helpotusta asioihin ratkaisemalla niitä. Murehtiminen ei kuitenkaan johda loppupäätelmiin vaan se on tuloksetonta veivausta.

Jos murehtiminen valtaa mielesi, kysy itseltäsi pystytkö tänään ratkaisemaan asiaa jollain tavoin? Jos et kykene, vie huomiosi lempeästi toiseen asiaan. Voit myös sopia itsesi kanssa huolihetkestä, jolloin luvan kanssa saat murehtia tiettynä rajattuna aikana haluamiasi asioita. Kun aika on ohi, toteat että on aika siirtyä muihin askareisiin.

Marikan kirja Varmistelusta vapauteen auttaa käsittelemään hankalia tunteita rakentavalla tavalla. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Mitä tehdä, kun ahdistus, pelko, suru tai kiukku vyöryvät kehiin? 7 askelta vaikean tunteen kohtaamiseen

Näe sisäisyytesi silmin: jokin laiffissasi rysähtää, tai sitten on ihan vaan maailman paskin aamu. Myrskynmerkkinä tai ihan kauhuissasi kylmää hikeä otsa pukaten vedät ihan kaakkoon mentaalimyllyssäsi. Tuntuu vähintään nihkeältä ja kaikin tavoin rytistelet eteenpäin. Joko kieputat tunnetta puolisosi tai lasten päälle, sätit itseäsi tai vetäydyt, korkkaat bissen, vedät maailmanlopun hikitreenin, shoppaat puolet kuukauden palkasta, lupaudut järjestämään hyväntekeväisyysturnajaiset tai muuten vain alat säätää jotain jalkapallojoukkueen kadonneiden arpalipukkeiden hyväksi tai kuuntelet kroonisesti muiden ihmisten pulmia TAI jotain muuta. (Tässä kohtaa voit vetää rastin ruutuun lempparisleviytymiskeinosi kohdalla).

Eli vetelet ihan offlinessa ja humahdat selviytymiskeinoihisi. (Täällä lisää rauhoittumisen ja tunnesäätelyn tilasta eli ”onlineen” palaamisesta).

Luonnollinen reaktio, jos ei ole oppinut varhaisuuksissaan tunnetaitoja eli pysähtymään vähän kun huomaa pahaa oloa, tai tapahtuu jotain kurjaa. Silloin ei ole oppinut rauhoittamaan itseään vaan pikemminkin pyyhältää tuhatta ja sataa poispäin itseään niitaten tai sivuuttaen; alkaa reagoida tunteeseen.

Joskus tämä saa aikaan pitkäkestoisen (öö, koko elämän mittaisen?!) myllyn, jossa ihan täböllä uskoo tunteiden tuottamiin ajatuksiin ja varsinkin, että joku muu on aiheuttanut tunteesi ja parasta joko eliminoida tämä henkilö, rankaista häntä (tai itseäsi), mutta ei missään tapauksessa tuntea itse tunnetta ja olla sen kanssa, jotta sen viestin saisi käyttöönsä voimautuneesti.

Ytimekkäästi tunneprosessin ja sen kannattelun kulku:

Tunne on päällänsä.
Pysähdy ja hönkäile syvään – klassinen sanonta hengitä 10 kertaa sisään ja ulos on mikä kultaisimman viisauden nokare.
ANNA ITSESI TUNTEA TUNTEEN KEHOLLISET TUNTEMUKSET. Jokainen tunne synnyttää tuntemuksia jossakin puolella kehoasi. Eri ihmiset tuntevat eri tunteita eri tavoin. Pysähdy hetkeksi hengitellen kuulostelemaan ja skannailemaan kehoasi. Tunne ei ole ajatus eikä konsepti eikä tarina vaan ihan vain kehollinen tuntemus. TUNTEEN TUNTEMINEN ON KEHOLLISTEN TUNTEIDEN TUNNUSTELUA, ja TUNTEEN KANNATTELU ON KEHOLLISTEN TUNTEIDEN ÄÄREEN LEMPEÄSTI PYSÄHTYMISTÄ JA PALAAMISTA.
Tilanteesta riippuen tee paraysmpaattista hermostoa aktivoivia asioita (tätä opit mm. kursseillani). ”Pienessä” tunnereaktiossa riittää yleensä ihan lyhyt hengittely ja pysähtyminen, avioeroprosessin tunnekuohuissa tarvitaan luultavasti 10 000 toistoa.
Aivojesi etuotsalohko eli tietoisten valintojen, tunnesäätelyn ja kognitiivisen ymmärryksen keskus aktivoituu. Voilà: ei tarvitsekaan räjäyttää lähimetsää dynamiitein vaan voi tunnistaa, että hei nyt on tosiaan tunne päällänsä, mikähän tunne ja mistä se mulle mahtaa viestiä, eli mitä nyt tarvittaisiin.
Muihin tunneprosessin vaiheisiin eli tunteen tunnistamiseen, sen viestin kuulemiseen, tunteen säätelyyn ja tarpeesta kopin ottamiseen mennään kurssin seuraavissa osissa.
Kaikessa tässä tarvitaan yleensä vähän helvatusti harjoittelua. Ihanassa tapauksessa tämän oppii jo lapsena, mutta hirmu monella meistä ei välttämättä ole sellainen arpaonni osunut kohdalle. Niinpä aikuisena tämä maailman luonnollisin, omista energioista ja elämästä vastuullisin ja niinpä kaiken elämän ihanankin virtauksen mahdollistava prosessi tarvitsee opetella ihan aakkostyyliin yritysten ja erehdysten kautta.

Aikuinen meissä luo turvaa, jotta lapsi meissä saa tuntea. Kun kannattelemme itseämme, tunne saa virrata. Kun tunne saa virrata, se voimauttaa aina. Kun vaikeat tunteet saavat virrata, elämänvoima meissä vapatuu – se on kuin sisäisyyden putkiremppa. Ja niin kaikki ihanakin saa virrata. Vapaudumme vastaanottamaan elämän hyvää, iloa ja nautintoa, kun uskallamme tuntea vaikeat tunteemme raakana.

Kuva:Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Mitä tehdä lapsen kanssa luonnossa? – 3 helppoa ja kivaa vinkkiä yhdessä toteutettaviksi

Piippaus, kilahdus, hälytys. Vähän väliä uusi elektroninen muistutus siitä, että on oltava saatavilla ja ajan tasalla. Kaikkea tapahtuu koko ajan ja sosiaalinen media vaatii käyttäjäänsä katsomaan vielä tämän ja tuon. Informaation tulva on valtava ja asiat tapahtuvat nopealla sykkeellä. Kaikki on saatavillamme vain muutaman klikkauksen päässä.

Mikä enää riittää tuomaan meille uusia kokemuksia ja olemaan tarpeeksi kiinnostavaa kiinnittääkseen huomiomme? Mikä saisi virikkeisiin tottuneen lapsen pysymään kiinnostuneena, jotta lapsen ei tarvitsisi kokea tylsyyttä, eikä aikuisen kuunnella valitusta siitä, ettei ole mitään tekemistä?

Mitä jos kyse ei olisikaan siitä, mitä uutta keksii ja kuinka saada aikaan edellistä hienompi ja upeampi kokemus? Mitä jos kyse olisikin siitä, että palaa perusasioiden äärelle?

”Kaikkia sitä näkee ku vanhaksi elää”, tokaisin kaksivuotiaana, kun katselin metsässä valtavaa puolukkamäärää, enkä ilmeisesti tiennyt mistä ensiksi malttaisin poimia. Lapsuuskotini lähellä oli metsä, josta syksyisin poimimme äidin kanssa puolukoita. Me lapset keräsimme niitä pikku astioihin, jotka kävimme sitten tyhjentämässä äidin isompaan marjaämpäriin. Välillä jätimme poiminta-astiamme mättäälle, kun huomasimme kaatuneen puunrungon – mikä mahtava kiipeily- ja tasapainoilupaikka! Joskus puunrunko oli hevonen, jolla ratsastimme pitkin metsiä, joskus se taisi olla laiva, mitä milloinkin.

Myös kannolta toiselle hyppely oli hauska leikki. Ja evästauko kruunasi marjaretket. Vaikka olimme niin lähellä, että metsän laidalta näki kodin, otimme silti toisinaan eväät mukaan. Mehu maistui metsässä puolukanpoiminnan ja leikkien lomassa. Tämänkaltaiset muistot lapsuudestani ovat olleet kaikkein mieleenpainuvimpia, eikä esimerkiksi se kuinka hienoja leluja olen saanut.

Tietysti nykyajan kasvuympäristöt ovat erilaisia verraten omaani. Mutta voisiko olla niin, että tietyt asiat meissä ihmisissä eivät muutu? Ihmisen perustarpeet säilyvät samana ajan muuttuessa. Samoin säilyy se miten hyvää raitis ulkoilma ja luontoympäristö tekevät ihmisen kehitykselle, mielelle ja aivoille.

Voit aloittaa pienestä. Luonnossa ei tarvitse viettää heti tuntikausia. Tässä 3 helppoa ja kivaa vinkkiä toteutettaviksi yhdessä lapsen kanssa. Suosittelen myös ottamaan joskus pienet eväät mukaan ja nauttimaan ne retkellä mukavassa paikassa.

1. Tutkikaa metsässä tai lähipuistossa millaisia lehtiä löydätte. Minkä muotoisia lehdet ovat? Ovatko ne isoja vai pieniä?

2. Huomaatteko joitakin eläimiä? Miten eläin liikkuu? Minkä värinen se on? Näettekö esimerkiksi oravan kiipeilemässä puunrukoa pitkin?

3. Etsikää rannalta kiviä. Millaisia kiviä löydätte? Ovatko ne sileitä vai rosoisia? Minkä värisiä kivet ovat? Halutessanne voitte kerätä muutamia kiviä vietäväksi kotiin koristeeksi lasipurkkiin.

Se, että olen lapsena kokenut mielekkäitä luontohetkiä, on auttanut minua selviämään elämäni eri vaiheissa. Totuin lapsena siihen, että luonto (itselleni erityisesti metsä) on paikka, jossa voi vapaasti leikkiä, hassutella, olla mitä vain ja keksiä uutta. Elämäni varrella olen usein palannut luonnon äärelle. Se on edelleen paikka, jossa voi tuntea mitä tuntee ja olla mitä on, paikka, jossa voi rauhoittua ja latautua. Paikka, jossa ei tarvitse ajatella kuinka tehokas on ja mitä on suoritettava seuraavaksi. Luonto on paikka, jossa voi vain olla. Ja sitä ihmisen aivot ja mieli kaipaavat tässä ajassa ehkä enemmän kuin koskaan vastapainona hektiselle elämälle ja nopeille ärsykkeille.

Lisää luontoon liittyviä tehtäviä uutuuskirjassani Minun luontoseikkailuni. Kirjan tehtävät ohjaavat lasta tutustumaan luontoon mielekkäällä ja innostavalla tavalla.

Nolottaako kateus toisen menestyksestä? – Vertailu on inhimillistä, mutta pidemmän päälle kuluttavaa

Kateus, vertailu ja kilpailu toimivat pitkälti kimpassa ja usein suorittamisen seuralaisina. Ne ilmenevät aina suhteessa muihin, haluna saada itselle se hyvä, mikä on, tai minkä luulemme jollain toisella olevan. Jos emme ole kyseisten tuntemusten kanssa varovaisia, edessämme avautuu loppumaton suo, sillä asiassa kuin asiassa löytyy aina jostain joku itseämme parempi.

Kateuden, vertailun ja kilpailun kohdalla kyse on egon tekosista. Ego mittaa hyvyyttämme omilla mittareillaan eivätkä mittaustulokset ole sille koskaan riittävän hyviä.

Kateus on helppo tunnistaa, mutta vaikea myöntää edes itselleen, saati sitten muille, sehän on noloa. Salattuna ja nurkkaan työnnettynä se kuitenkin muuttuu ajan kanssa helposti omaa hyvinvointia kalvavaksi katkeruudeksi, mikä voi ilmetä esimerkiksi muiden jatkuvana kritisoimisena ja pahimmillaan jopa väheksymisenä ja lyttäämisenä. Ego yrittää uskotella meidän olevan sitten lytättyjen rinnalla itse erinomaisia.

Kuten muidenkin hankalien tunteiden äärelle, voi myös kateuden, vertailun ja kilpailuhenkisyyden äärelle asettua hyväksyvästi ja uteliaasti kysymään:
Mitä kerrottavaa kyseisillä tunteilla on minulle?
Minkälaisissa tilanteissa ne nousevat mieleeni?
Voisivatko ne kertoa tyytymättömyydestä jotain elämäni osa-aluetta kohtaan?
Mitä vaille olen kenties jäänyt tai jään?
Mitä kaipaan elämääni?

Kateus on inhimillinen ja terve tunne silloin, kun sen kääntää vilpittömäksi ihailuksi, opiksi ja innoittajaksi omalle matkalleen, tukemaan omaa kasvua ja omien unelmien toteutumista.

Kateuden jonkun muun menestystä ja onnistumisia kohtaan voi korvata myönteisillä ajatuksilla lukuisista omista mahdollisuuksista. Kun joku toinen on onnistunut, niin kyllä minäkin voin onnistua. Toisen menestys ei ole itseltä pois ja sen voi hyödyntää itselleen motivaatioksi – hyvänlaiseksi potkuksi.

Korvaavia ajatuksia voi harjoittaa parhaiten
Keskittymällä kateuden, vertailun ja kilpailun sijaan omaan kehitykseensä.
Keskittymällä hyvään, jota haluaa elämäänsä.
Ryhtymällä tekoihin, jotka palvelevat omia unelmia.
Tekemällä omalla tavallaan omana itsenään.
Pysähtymällä aika ajoin ihastelemaan ja ihmettelemään omaa kasvuaan. Myös kiittämään itseään.

Pienenkin kasvun huomaaminen tuo suurta iloa ja vie puhdin egon mittausoperaatioilta. Huomaaminen ja siitä iloitseminen motivoi jatkamaan eteenpäin.

Egon puheiden korvaamisesta myönteisimmillä ja kasvun asennetta edistävillä puheilla voit lukea lisää
kirjastani. Tilaa se täältä.

Jatkuva selviytymistilassa eläminen vie valtavasti voimia – syynä voi olla pitkäkestoinen stressi tai traumaoireilu

Todella moni elää jatkuvassa ”selviytymistilassa”. Mitä tarkoitan tällä? Tarkoitan pitkittynyttä stressiä, joka kuormittaa sinua tietoisesti sekä alitajuisesti. Uupumus on yleensä seurausta tästä. Jokaisella on toki täysin yksilöllinen ja ainutlaatuinen tarina taustalla. Itselläni kesti vuosia, ennen kuin oivalsin uupumusteni todellisia juurisyitä. Alitajunnan mätä juurakko ulottui pitkälle menneisyyteen ja lapsuuden pitkäkestoiseen traumatisoitumiseen. Juurakko sisälsi paljon purkamatonta tunnelastia, pelkoja sekä haitallisia uskomuksia itsestäni ja maailmasta.

Selviytymistilassa eläminen vie aivan valtavasti energiaa sekä fyysisesti että henkisesti. Se kuluttaa sisältäpäin: kuin sammuttelisit tulipaloja sisälläsi, ollen jatkuvassa sisäisessä vauhdikkaassa hälytysajossa tai vähintäänkin hälytysvalmiudessa valmiina reagoimaan seuraavaan vaaraan: ”missä on seuraava minua uhkaava asia tai tilanne?” Näin kysyvät aivosi ja kehosi täysin automaattisesti jo ennen kuin tietoinen mielesi ehtii huomatakaan. Mielesi on virittynyt turvattomuuden linssien läpi skannaamaan uhkakuvia itsestäsi tai ympäristöstäsi ja hermostosi käy ylikierroksilla. Saatat olla tiedostamattasi joko taistelemassa, pakenemassa tai vaihtoehtoisesti syvän lamaantumisen vallassa. Tämä voi tehdä käytöksestäsi hyvin defensiivistä: olet puolustamassa minuuttasi ja uskomusjärjestelmääsi aseet tanassa.

Pitkäkestoinen stressi eli jatkuva selviytymistilassa oleminen vaikuttaa tutkimustenkin mukaan immuunipuolustusta heikentävästi. Pelkäämisellä, murehtimisella, huolehtimisella ja katastrofiajattelulla on siis ”hintansa”. Tuo hinta on sinun fyysinen, psyykkinen ja henkinen hyvinvointi.

Valitettavasti stressiin tottuu ja pitkällä aikavälillä myös addiktoituu tiedostamattaan: sisäinen kemia muuttuu ja lopulta se tuntuu ainoalta mahdolliselta todellisuudelta elää. Koko huomio kiinnittyy elämästä selviytymiseen ja elämästä nauttiminen voi tuntua mahdottomalta. Tarve lepoon ja rentouteen kolkuttaa jossakin syvällä taustalla, vaimeana hätähuutona. Kunnes tulee todellinen seinä vastaan eli elämän tarjoama pakkopysäytys (uupuminen, sairastuminen tai jokin muu elämän kriisi). Kamelin selän katkeamista edeltää kuitenkin pitkä sinnittelyvaihe, jolloin itselleen uskotellaan: ”kyllä kai tämä tästä, pakko yrittää pärjätä!”

Hyvin yleinen syy selviytymistilaan on posttraumaattinen stressihäiriö (PTSD). Traumaattisessa tapahtumassa koetaan kuoleman, vakavan loukkaantumisen, fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen tai näiden uhka. Traumaattisiin tapahtumiin liittyy voimakas pelko, kauhu sekä avuttomuus ja usein myös sosiaalisen tuen vaillejäämisen kokemus. PTSD on kyseessä silloin, kun traumaoireet ovat kestäneet yli kuukauden ajan. Tyypillisiä traumaoireita ovat voimakkaat pelkotilat, toistuvat takaumat ja painajaisunet, ongelmat vireystilan ja tunteiden säätelyssä, välttämiskäyttäytyminen, ulkopuolisuuden tunteet, itsetuhoisuus, dissosiatiiviset takaumat tai dissosiaatiohäiriö, korostunut valppaus ja säikkyminen sekä yleistynyt ahdistuneisuus, riippuvuudet tai erilaiset pakko-oireet. Mikäli epäilet itselläsi olevan PTSD hakeudu osaavan ammattiavun piiriin.

Vaikka traumatietoisuus lisääntyy hurjaa vauhtia, oma kokemukseni on, että pitkäkestoisen traumatisoitumisen oireita tunnistetaan yhä huonosti. Oireileva ei itse osaa yhdistää epämääräisiltä tuntuvia oireita traumaan ja toisaalta traumojen luonteeseen kuuluu ”piiloutuminen”. Aika parantaa-uskomus ei päde traumojen kohdalla. Mieli pyrkii unohtamaan vaikeat tapahtumat, mutta alitajunta, hermosto ja keho eivät. Traumatriggerit ovat automaattisia ja voimakkaita (kehollisia) reaktioita, jotka kumpuavat, kun jokin sisäinen tai ulkoinen ärsyke muistuttaa vanhasta vaarasta.

Selviytymistila voi siis olla överiksi mennyttä ja pitkään jatkunutta arjen kuormitusta ja stressiä tai hoitamattomista vanhoista traumoista johtuvaa oireilua. Niin tai näin, suunta on selvä: tila olisi hyvä purkaa tavalla tai toisella. Keskuteluapu on hyvä alku, mutta ei useinkaan yksinään riitä, vaan rinnalle tarvitaan erilaisia kehollisia menetelmiä ja rutkasti kärsivällisyyttä sekä itsemyötätuntoa. Päätavoitteena syystä riippumatta on aina turvan tunteen vahvistaminen ja elämänlaadun parantaminen.

Kokosin loppuun vielä merkkejä, joista tunnistat, elätkö jatkuvassa selviytymistilassa:

Näet ympäristössä kaiken aikaa erilaisia uhkia
Pelkäät jatkuvasti, että pahin tapahtuu ja on vain ajan kysmys milloin?
Olet niin tottunut pitkäkestoiseen stressiin, ettet enää edes huomaa sitä (siitä on tullut normaali olotilasi)
Olet ärtynyt, etkä oikein ”oma itsesi”
Säikyt helposti, olet koko ajan varuillasi ja valppaana
Elät menneessä ja epämiellyttävissä muistoissa (vahvistaen ja kokien tapahtumia uudelleen ja uudelleen…)
Hermostosi seilaa yli- ja alivireyden välillä eli yhtenä hetkenä olet superpirteä ja seuraavaksi aivan voimaton
Sinulla on vaikeuksia keskittyä ja olla läsnä
Sinulla on vaikeuksia rentoutua ja nukkua (erilaiset unihäiriöt)
Tunnet toistuvasti ja hallitsevasti ahdistusta, pelkoa, vihaa, kateutta, surua, inhoa, toivottomuutta, katkeruutta, syyllisyyttä tai häpeää

Väittääkö joku sinua narsistiksi?– Nämä 10 kysymystä auttavat tunnistamaan, onko sinulla narsistisia piirteitä

Narsisti -termiä tulee käyttää vain silloin, jos kyseessä on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö.

Narsistinen -sana taas kuvaa ihmistä, jolla on narsistisia piirteitä, mutta ei dianosoitua peroonallisuushäiriötä ja joka aiheuttaa toiminnallaan jatkuvaa pahaa oloa erityisesti omille läheisille.

Kohtaan usein työssäni terapeuttina ihmisiä, jotka painivat narsisti-syytösten kanssa. Syytökset äärimmäisestä itsekeskeisyydestä ja toisen tahallisesta vahingoittamisesta on voinut lausua ihminen, joka omaa itse vahvasti narsistisia piirteitä ja käyttäytyy itse juuri sellaisella tavalla, josta syyttää omaa läheistään.

Itsereflektiokyvyn omaaville, lempeille ja empaattisille ihmisille narsisti-syytökset sattuvat ja voivat aiheuttaa suurta ahdistusta, sekä epävarmuutta.

Jos sinun tai jonkin läheisesi on sanottu olevan narsisti tai toimivan hyvin narsistisella tavalla voivat seuraavat kysymykseni auttaa selkiyttämään onko todella kyse narsimista vai esimerkiksi siitä, että narsistinen persoona haluaa tarkoituksella herättää läheisessään epävarmuutta ja pelkoa.

Huomioithan, ettei näiden kysymysten perusteella kuitenkaan voida diagnosoida narsistista persoonallisuushäiriötä, vaan kysymykset ovat suuntaa antavia.

Epäiletkö olevasi narsisti?

Oletko tuntenut aitoa suurta iloa, jos joku sinulle tärkeä ihminen on onnistunut jossain hänelle merkittävässä asiassa, eikä asia tuota sinulle itselle minkäänlaista hyötyä, esimerkiksi: statustasi nostavaa, mainettasi korostavaa, taloudellista hyötyä tai materaalista hyötyä?
Pystytkö asettumaan aidosti sinulle läheisen ja tärkeän ihmisen asemaan ja kuvittelemaan, miltä hänestä tuntuu esimerkiksi silloin, kun hän on menettänyt jonkun hänelle rakkaan ihmisen?
Kuunteletko ja otatko tavallisesti huomioon läheisesi toiveita ja mielipiteitä ja joustat mahdollisuuksiesi mukaan?
Luovutko ja joustatko joskus omissa mielipiteissäsi huomatessasi, ettei mielipiteesi ollutkaan koko totuus?
Myönnätkö joskus olevasi väärässä ilman, että se olisi ollut ainoa vaihtoehto selviytyä tilanteesta ehjin nahoin tai että olisit pyrkinyt vetäytymiselläsi manipuloimaan toisia?
Koetko olosi rennoksi ja miellyttäväksi jos huomio ja keskustelut eivät aina koske sinua?
Jos olet päättänyt saada jotain, mutta saat tietää asian tuovan (suurta) vahinkoa läheisillesi, luovutko päätöksestäsi ja pystytkö hyväksymään sen?
Ajatteletko yhteiskunnan lakien ja kulttuurissamme vallitsevien sääntöjen esimerkiksi läheisten ihmissuhteiden osalta koskettavan myös sinua?
Pystytkö ottamaan vastaan kritiikkiä ilman, että kostat tai pyrit loukkaamaan tai satuttamaan kritiikin antajaa?
Pystytkö pyytämään anteeksi ja oletko aidosti pahoillasi, jos huomaat loukkaavasi tai jos sinulle kerrotaan, että olet loukannut toisen tunteita?

Jos vastasit suurimpaan osaan edellisistä kysymyksiin ”kyllä”, sinulla hyvin todennäköisesti on vahva kyky tuntea empatiaa ja pystyt asettumaan muiden ihmisten asemaan. Nämä piirteet eivät kuulu narsismiin.

Empaattinen ihminen, joka osaa tarkastella asioita toisen ihmisen näkökulmasta, tuntee tuskaa nähdessään kärsimystä.

Narsistinen persoonallisuushäiriö ja vahvasti narsistiset piirteet taas aiheuttavat kyvyttömyyttä empatiaan, jolloin ihminen joko luonnostaan ohittaa muiden huomioimisen tai valitsee tietoisesti toimia itsekkäästi ajaen kylmästi aina vain omaa etua.

Narsistisessa käyttäytymisessä on tyypillistä oikeuttaa itselle kaikki teot ja syyllistää muita, olipa kyse sitten pienistä tai suurista asioista. Tätä ilmiötä kutsutaan narsistiseksi peilaamiseksi.

Narsistinen persoonallisuushäiriö ja vahvasti narsistiset piirteet estävät näkemästä ja tunnistamasta omaa toimintaa ja toiminnan seurauksia niin itselle, kuin muille. Tämän vuoksi erityisesti ihmisen oma epäily narsistisesta persoonallisuushäiriöstä on yleensä turhaa.

Ja niin kuin tekstin alussa jo mainitsinkin, on kuitenkin hyvin yleistä, että narsistin tai vahvasti narsistisia piirteitä omaavan kanssa lähisuhteessa oleva pohtii omaa mahdollista narsismiaan narsistisen henkilön yleisesti käyttämän syyllistämisen sekä manipuloinnin vuoksi.

Lisää tietoa narsismista, sekä konkreettisia keinoja ja terapeuttista apua ja tukea narsistisesta suhteesta toipumiseen kirjassani Toivu satuttavasta suhteesta.

Tummat tunteet ovat luonnollisia raskausaikana, eikä niitä tarvitse hävetä – Näin mieli valmistautuu äidiksi tuloon

Aikanaan Gimmelistä tutuksi tullut Susanna Berg on nykyään raskaana olevien ja vauvaperheiden kanssa työskentelevä kätilö, terveydenhoitaja ja doula. Häntä kiehtoo erityisesti äidiksi tulemisen psykologinen ja henkinen matka sekä vauvojen jo kohdussa kantama viisaus. Pohdintojaan näistä teemoista Susanna jakaa instatilillään @susannaberg_.

Oma matkani äitiyteen alkoi 23-vuotiaana, kun aloin odottaa esikoistani. Tuolloin minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka suuren muutoksen äärellä olin. En myöskään osannut odotusaikana valmistautua tulevaan äidin rooliin ja uudenlaiseen elämään vastasyntyneen vauvan kanssa. Voi kunpa joku viisaampi ja kokeneempi olisi silloin kertonut minulle, että raskausaika ei ole ainoastaan vauvan kasvua ja kehitystä tätä maailmaa kohti vaan myös naisen valmistautumista niin vauvan kuin äitiydenkin vastaanottamiseen.

Esikoistaan kantava nainen on erityislaatuisessa vaiheessa – kahden eri elämänvaiheen ja identiteetin välissä. Tätä ajanjaksoa voidaankin tarkastella erityisenä herkkyyskautena naisen elämässä. Raskaana olevan aivoissa tapahtuu fyysisiä muutoksia, mielen rakenteet avautuvat sekä tulevat joustavammiksi. Näin mahdollistuu äidiksi tulemisen kannalta tärkeät muutokset. Odottajan mieli on kuin hedelmällinen maaperä, joka vastaanottavaisena kutsuu muokkaamaan, kitkemään ja istuttamaan uusia alkuja.

Pysähtyminen tulevan elämänmuutoksen herättämien ajatusten ja tunteiden äärelle voi kuitenkin tuntua vaikealta. Myös yleinen normi onnea hehkuvasta odottajasta sivuuttaa täysin raskausaikaan kuuluvat ristiriitaiset ja hankalatkin tunteet. Tämä kapeutunut näkemys voi saada tulevan äidin kokemaan häpeää ja syyllisyyttä, jolloin negatiivisiksi koetut tunteet on helpompi työntää syrjään ja niiden käsitteleminen jää välistä.

Uuden elämänvaiheen vastaanottaminen ja sisäistäminen on prosessi, joka vaatii aina samanaikaisesti päästämään irti tutusta ja totutusta. Ensimmäistä kertaa äidiksi tuleva on todennäköisesti voinut elää suhteellisen vapaata, itseään toteuttavaa arkea omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin. Luopuminen tästä voi ymmärrettävästi olla haastavaa ja tuntua tuskalliselta. Nämä hankalat tunteet ovat täysin luonnollisia myös niiden odottajien kohdalla, jotka ovat toivoneet vauvaa ja ehkä pitkäänkin odottaneet tulevansa raskaaksi.

Yllätyksenä voi myös tulla se, miten oma äitisuhde ja varhaiset hoivan kokemukset aktivoituvat raskausaikana usein ihan uudella tavalla. Omista lapsuuskokemuksista riippuen tämä voi nostaa pintaan myös vaikeita tunteita, mielikuvia ja muistoja. Nämä ajatukset ovat kuitenkin tarkoituksenmukaisia, sillä niiden tehtävänä on herätellä pohtimaan, millaisen äidin ja vanhemman mallin on kotoa saanut: Mikä on sitä hyvää, minkä haluaa jatkuvan omassakin äitiydessä? Mitä taas ei halua osaksi omaa vanhemmuutta? Onko jotain sellaista, mitä haluaisi antaa omalle lapselleen, mistä on itse jäänyt paitsi?

Nämä tärkeät pohdinnat kaipaavat aikaa ja tilaa. Lempeyttä ja rohkeutta ottaa vastaan, tuntea ja hyväksyä myös ristiriitaiset ja kielletyiksi määritellyt tunteet. Ne eivät tarkoita, että raskaus oli virhe. Ne eivät merkitse sitä, että odottaja on epäkypsä tai huono äiti. Sen sijaan ne ovat osa tärkeää sisäistä prosessia, joka mahdollistaa tietoisen, rakastavan ja vastuullisen Äitiyden syntymisen.

Nautinnollinen vastuuvapaa ja tekemätön aika – näin lomasta voi tehdä erityisen rentouttavan

Heräämme kesällä eloon. Loma antaa mahdollisuuksia, vaikka mihin, tai siltä se ainakin tuntuu. Muutamassa viikossa tai kuukaudessa meidän on koettava kaikki se ihmeellinen kesän taika, jota olemme koko vuoden odottaneet. Inhimillistä ja ymmärrettävää. Mutta miten sinne lomaan mahtuisi enemmän vastuuvapaata ja tekemätöntä aikaa?

Kun ei aina olisi kiire ja tarvitsisi suorittaa

Terapiassa tapaan asiakkaita, joiden ajatuksista voisin koota sanapilven, jossa isoimmalla fontilla lukisi ”kaipaan rauhaa ja lepoa”. Loma on tehty sitä varten, että tuo nautinto täyttyisi ja saisimme rellotella keho valuen ja mieli tyhjänä mahdollisimman paljon. Silti vaakakupissa painaa se kaikki, mitä loman aikana on myös ehdittävä toteuttaa.

Jos jatkamme loman ajan samaa kuin muutenkin, suoritamme lopulta lomankin

Vastuuvapaus on suotava itse

”Pitäisi” -tehtävät painavat vääjäämättä mieltä, jos emme itse anna niistä vapautta. Tässä kohtaa kesää vastuuvapautta kannattaa itseltään anoa ja myös erityisen hyvällä mielellä myöntää. Vapaus kaikesta pakosta on oman mielen hallintaa, ja moista ihanuutta kukaan ei tule sinulle ehdoin tahdoin tarjoilemaan. Vastuuvapaus on mielentila, jossa otat lomaa kaikesta siitä, mitä vaadit muuten itseltäsi.

Pötköttäisitkö pientareella hämmästellen pilvien kulkua ja puiden lehtien värinää tuulessa?

Vastuuvapaus on myös nautintoa ja läsnäoloa hetkestä, elämistä juuri siinä ja miettimättä tulevaa, toteutettavaa, tehtävää ja pakollisuuksia. Se ei ole laiskuutta, vaan ajan rajaamista myös olemiselle tekemisen sijaan.

Tekemätön aika on nautinnollista luksusta

Joutilaisuus määrittyy laiskuuden ja ansaitsemisen kautta. Tänä päivänä se näyttäytyy luksukselta, johon vain harvoilla on aidosti mahdollisuus. On kohtuullisen nautinnollista olla tekemättä mitään, vaikka monta päivää peräkkäin. Vielä nautinnollisempaa on, jos siihen antaa lupaa ja jopa pitää sitä niin tärkeänä itselleen, että kaiken voi raivata sen tieltä.

Pysähtyisitkö pientareelle tai puun kannolle istumaan ja kokemaan, miltä siinä kohtaa kesä näyttää, kuulostaa, tuoksuu ja tuntuu?

Tekemätön aika rauhoittaa hermostoa, antaa väsyneen kehon ja mielen levätä. Se lisää luovuutta, rohkeutta ja vaikuttaa hyvinvointiin valtavasti. Joutilaisuudesta nauttiminen on myös pysähtymistä omien tunteiden ja tuntemuksien äärelle. Aikaa itselle, ajatuksien rauhoittumiselle ja jäsentymiselle. Tekemätön aika auttaa kohtaamaan väistämättömän ja ennen kaikkea sinun elämäsi.

Kuinka paljon lomastasi on vastuuvapaata ja tekemätöntä aikaa?

Jos lomakalenteri on täynnä, voitko karsia jotain pois? Jos siellä on vielä tilaa, voisiko siinä kohtaa lukea ”nautintoaika”? Ja ne nautintohetket, voisiko ne täyttyä tyhjästä? Olisiko loman suurin tavoite löytää vapauden kokemus vastuuttomuudesta? Ja miltä tekemätön aika, missä saisit vain olla, kuulostaisi juuri nyt? Loma on sinun ja tarkoitus on levätä. Onko sitä suunnitelmissa mahdollisimman paljon?

Kannattaako suhdetta jatkaa? – Kysy itseltäsi nämä kysymykset ennen päätöstä

Voinko muuttaa kumppaniani? Voiko rakkaus parantaa? Jos vain tahdon tarpeeksi, voisiko tilanteemme muuttua?

Nämä ovat lauseita, jotka yhä uudelleen toistuvat keskusteluissa asiakkaideni kanssa. Joskus käyn niitä eropohdinnan keskellä olevan henkilön kanssa, joskus pohdimme näitä yhdessä parin kanssa. Voi olla vaikea suostua hyväksymään, että kaikki ei ole vain yrittämisestä tai tahdosta kiinni. Sanat eivät aina tavoita toisen luo, eikä yhteistä mielenmaisemaa löydy, vaikka kuinka haluaisi.

Rakkaus voi olla tahdon asia, mutta tunne siitä, että haluaa pysyä lähellä toista ja jatkaa yhteistä elämää, pitää sisällään paljon muutakin. Jos kumppanin tyytyväisyys ja kotirauha edellyttää oman itsen hylkäämistä, ollaan jo kaukana rakkaudesta. Jos joudut punnitsemaan ajatuksesi ennen niiden ilmaisemista jottei toinen suuttuisi, ollaan vaarallisella puolella.

Rakkaus on sitä, että molemmat saavat olla omia itsejään

Rakkaudellinen parisuhde elää turvallisessa mielenmaisemassa. Se antaa sinun olla kokonainen eri puolinesi. Vaatimukset, alentava ja vähättelevä puhe sekä kaikenlainen kontrollointi kertoo vallantarpeesta, ei tasavertaisesta ihmissuhteesta, jossa halutaan antaa toiselle parasta.

Joskus voi olla niin, että tunnet vetovoimaa ihmiseen, joka ei tee sinulle hyvää. Mieli tunnistaa jotain jännittävän virittävää ja liittää sen seksuaaliseen haluun. Tämä kytkentä voi liittyä myös menneisyyden kokemuksiin. Voi olla hämmentävää huomata haluavansa seksuaalisesti ihmistä, jonka arvoja ei jaa. Yhtä hankalaa voi olla sen huomaaminen, ettei maailman paras kumppaniehdokas vain aiheuta minkäänlaista lemmekästä värinää.

Tunteet ovat mitä ne ovat, emme valitse niitä. Voimme kuitenkin päättää mitä tunteemme kanssa teemme. Haluammeko vahvistaa sitä valitsemalla sen osoittaman suunnan vai päätämmekö vain huomata ja hyväksyä tunteen ratkaisematta tai vahvistamalla sitä toiminnallamme?

Emme valitse keihin rakastumme, mutta jos yhä uudellleen löydät itsesi rakkauden kerjäläisen -positiosta, huomaat selitteleväsi itsellesi toisen tekoja parhain päin tai alat pelätä kumppaniasi, on aika pysähtyä. Sinun tehtäväsi on olla itsesi puolella. Rakkaus on todella teonsana. Pärjäät paremmin yksin kuin huonossa seurassa. Uskalla siis valita itsesi, rakkaus kyllä pysyy luonasi.

Kannattaako suhdetta jatkaa? – Nämä kysymykset auttavat tekemään päätöksen

Jos epäröit kannattaako suhdetta jatkaa, kysy itseltäsi nämä kysymykset. Vastauksien avulla voit saada rohkeutta ottaa puheeksi tärkeitä asioita ja vahvistaa näin suhdettanne tai tekemään päätöksen toimimattoman suhteen jatkamisesta.

Koetko saavasi suhteesta yhtä paljon kuin annat?
On selvää, etteivät toiveet aina mene tasan, mutta rakastavaan suhteeseen kuuluu haluta hyvää myös toiselle.
Koetko turvaa kumppanisi lähellä? Onko suhteessa hyvä olla?
Jos joudut arvioimaan mitä uskallat sanoa tai tehdä, on aika havahtua huomaamaan tilanne.
Kuinka sinun ja kumppanisi parisuhdetarpeet täyttyvät suhteessanne?
Jos ette ole koskaan keskustelleet mitkä ovat tärkeimmät ydintarpeenne parisuhteessa, nyt on sen aika.
Vastaako kumppanisi sitä henkilöä, johon rakastuit?
Koetko suhteessasi yksinäisyyttä vaikka vierelläsi on ihminen, jonka valitsit? Voisiko olla että rakastuit haavekuvaan, jota pidät yhä yllä? On kaunista nähdä toisen potentiaali, mutta mielikuvitusihmisen kanssa ei kannata jakaa aikaa.
Kuinka on, jos kumppanisi ei tee mielestäsi parastaan, niin oletko sinä tehnyt?
On inhimillistä nähdä toisen käytöksessä enemmän vikoja kuin omassaan, mutta aina välillä kannattaa skannata myös itseään: Millaisia viestejä annan?