Sinun on helppo olla itsesi kanssa ja rakastat itseäsi. ❤️
Tunnet itsesi, omat tarpeesi ja kunnioitat rajojasi.
Osaat kommunikoida tarpeistasi, rajoistasi ja haluistasi kumppanillesi.
Et ota paineita siitä, miten kauan seksin tulisi kestää, mitä asentoja sinun pitäisi kokeilla, päättyykö seksi orgasmiin, tai mistään muustakaan!
Olet läsnä hetkessä etkä pohdi sitä, mitä äsken tapahtui tai mitä kohta pitäisi tapahtua.
Et suorita mitään, vaan keskityt nauttimaan ja unohdat kaikki arkiasiat.
Luotat kumppaniisi ja koet turvaa.
Kuuntelet kehoasi ja sydäntäsi.
Suhtaudut lempeästi mahdollisiin epävarmuuksiin tai ohikiitäviin ajatuksiin – et yritä paeta niitä etkä toisaalta anna niiden vallata sinua. Annat itsellesi ymmärrystä, sydämesi pohjasta.
Annat itsesi nauttia täysillä, etkä anna mielen jarrutella tai kontrolloida kokemustasi.
Aloitit matkasi poikana. Sinulla oli isä, jota kenties katsoit ylöspäin, välillä ihaillen, toisinaan taas uhmaten. Sitten aloit erkanemaan hänestä. Opettelemaan omaa tapaasi olla mies. Ehkä pidit jotkut hänen antamansa neuvot, toiset kyseenalaistit ja hylkäsit.
Ja nyt vuosien vieriessä myös sinusta on tullut isä. Eikö ole uskomatonta? Kaikkien niiden käänteiden ja kasvukipujen jälkeen.
Isänä oleminen on elämäsi tärkein tehtävä. Se on etuoikeus, jota ei suoda kaikille. Jotkut meistä tulevat isäksi suunnitellusti, toisille se tapahtuu odottamatta. Yhdelle se on ensimmäinen kerta, toiselle kenties jo viides. Toisinaan vaalimme isyyttä auliisti, toisinaan se tuntuu riippakivenä omassa arjessa.
Yhtä kaikki, isäksi tuleminen on eri asia kuin isäksi kasvaminen.
Se on loppupeleissä valinta.
Isäksi kasvaminen on vaikea ja usein myös perin raskas rasti. Et ole kokemustesi kanssa yksin. Kaiken kuormituksen keskellä kulkee alati pelko siitä, teenkö asioita edes sinne päin vai pilaanko lapseni. Pystynkö välttämään virheet, joita oma isäni teki, mutta myös välittämään kaiken häneltä saamani hyvän?
Kyllä sinä pystyt.
Kuten olet varmasti huomannut, hyvän isyyden ohjeita pursuaa sieltä täältä. Tee näin, näin ja näin – ja varsinkin näin. Muussa tapauksessa lapsesi on vähintään pilalla. Näkemyksillä on usein hyvä tarkoitusperä, mutta usko pois, et määritä lastesi tulevaisuutta, vaikka annoit heille tänään aamiaiseksi luomuomenan sijasta Marianne-karkin (en suosittele tätä silti toistuvana tapana). Sillä ei myöskään ole väliä, onko sukat puettu oikein päin tai ovatko ne edes samaa paria.
Kuten tiedät, ne harvemmin ovat.
Välillä myös me isät olemme väsyneitä ja känkkäränkkiä, jolloin äänenpaino saattaa nousta tai suusta sinkoilla sammakoita. Se harmittaa joka kerta, koska seesteisen ja tammen lailla järkähtämättömänä seisovan isän ihanne on iskostettu mielen sopukoihin. Anteeksi pyytämisen taidon omaava isä valaa betonia lapsensa elämän polulle.
Pidäthän huolta myös itsestäsi? Uhriutuva tai toimintakyvytön isä ei ole siististi cool. Viesti myös tarpeistasi ulospäin.
Tiedän, se voi tuntua toisinaan ylitsepääsemättömän pelottavalta. Mitä jos sinua ei oteta tosissaan? Jopa syyllistetään? Isänä oleminen on herkkää hommaa, siihen kohdistuva kritiikki osuu aina jonnekin keskivertoa syvemmälle.
Ajattele silti, kun viestit oman hyvinvointisi puolesta, et tee niin pelkästään itsesi vaan myös lastesi puolesta.
Meidät isät nähdään usein äitiä rennompina. Ostamme lapselle kivoja juttuja ja järjestämme jännää tekemistä. Sirkustirehtööri on rooli, joka on toisinaan ihan mukana pukea ylle. Meillä isillä(kin) on silti yksi oleellisempi tehtävä: olla läsnä.
Tunnistat varmaan tilanteita, joissa ulkopuolelta tulevat puitteet ovat kunnossa, mutta koska et ole läsnä (kännykkä, tiedän, minäkin räplään sitä), kakarat hyppivät seinille. Eivät pahuuttaan, vaan koska janoavat läsnäolon tunnetta.
Sitä, että isä on!
Tiedän, että haluat olla hyvä isä lapsillesi, mutta resepti tuntuu toisinaan hankalalta toteuttaa. Tiedtäkö, luulen, ettei moista edes ole. Sovelletaan siis parhaamme mukaan. Paradoksaalisesti olet myös keskeneräisenä täydellinen isä lapsillesi. He eivät kaipaa turbomiestä (Jonnet ei muista) vaan isän, joka on siinä.
Sinulla on kaikki taito ja täysi oikeus olla juuri sellainen isä, millainen itse haluat lapsillesi olla.
Jään itse usein kiinni siitä, että teen vanhemmuudesta lähtökohtaisesti raskasta. Olen huolissani, aikataulutan, suunnittelen ja valvon järjestystä. Tähän päälle koko oman elämäni ja puolet ympäröivän maailman taakasta, niin siinähän ollaan.
Olen löytänyt tähän avaimen. Keinon siihen, kuinka palaan nopeasti sellaiseen läsnäoloon, jossa on tilaa kohdata omat lapseni.
Katson heitä silmiin.
Naurettavan yksinkertaista. Häkellyttävän helppoa. Äärimmäisen väkevää.
Tämän kirjeen loppuun haluan osoittaa hiljaista kunnioitusta myös isille, jotka eivät saa toteuttaa isyyttään. Teille, keiden fyysistä läsnäoloa rajoitetaan tahtomattanne tai keiden luontaista tapaa toteuttaa isyyttä tallotaan. Myös teille, ketkä ette näe lapsianne koskaan, mutta kaipaatte heitä silti päivittäin.
Tilanteenne on kohtuuton ja synnyttää paljon häpeää. Älä jää yksin sen kaiken keskelle. Isyytesi on arvokas ja sinua tarvitaan!
Hyvää isänpäivää!
-Harri-Pekka
Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.
Pitäisikö sinun kestää vähän enemmän? Olet liian herkkä. Näillä lausahduksilla esihenkilö tai muu työtoveri saattoi vähätellä, kun nostit esille ikävältä tuntuvan käytöksen työyhteisössä.
Samat toteamukset saattavat tulla vastaan myös esimerkiksi tilanteessa, jossa olet reagoinut yhdellä hyvin luonnollisella tavalla – itkemällä huonoa oloasi tai kokemuksiasi.
Molempien toteamusten taustalla vaikuttaa ajatus, että jokaisen tulee olla mahdollisimman paksunahkainen työelämässä. Herkkyys on tällaisessa ajattelussa paksunahkaisuuden vastakohta ja jotain, jota on tärkeää vältellä.
Liian herkäksi syytteleminen voi tuntua sinusta loukkaukselta – ja tässä muodossa se on. Jos joku reagoi sanoihisi kutsumalla sinua liian herkäksi, osoittaa se, ettei työtoverisi arvosta tätä ominaisuutta.
Samalla työtoverisi vähättelee oikeuttasi asettaa rajoja muille. Ei sinun tarvitse kestää yhtään enempää, vakuutan sinulle. Sinulla on oikeus omiin tunteisiisi sellaisina kuin ne ovat.
Kerro siis työtoverillesi, että
1. Sinulla on oikeus vetää rajat, millaista käytöstä otat vastaan ja millaista et. Muiden tehtävä on pysyä rajojen ulkopuolella ja kunnioittaa niitä.
2. Jokaisen tulee saada olla oma itsensä työyhteisössä. Se tarkoittaa, että joku voi olla vähän herkempi kuin toinen, mutta jokaisen tulee mahtua työyhteisöön ja löytää tapa toimia rakentavasti yhdessä.
3. Herkkyys on yksi tärkeimmistä ominaisuuksistasi ja suuri vahvuutesi. Sen puuduttaminen tarkoittaa, ettet pysty olemaan paras oma itsesi työyhteisössä.
4. Herkkyys on monissa työtehtävissä toivottava ominaisuus. Se on tärkeä ominaisuus esimerkiksi tiimityössä, johtamisessa tai asiakkaiden kohtaamisessa.
5. Se, miten paljon jaksat huonoa käytöstä, vaihtelee. Jaksamiseesi vaikuttaa työkuorma tai tapahtumat yksityisessä elämässäsi. Jaksamiseesi voi myös vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon olet joutunut ottamaan vastaan huonoa käytöstä jo aiemmin. Kutsun tällaista kuormitusta vähättelystressiksi, jota olen käsitellyt tässä aiemmassa blogikirjoituksessani.
Kun vuosikymmen sitten uuvuin, purin väsymystä, pelkoja ja turhautumista kirjoittamalla. Täytin toipilasvuosien aikana ainakin parikymmentä muistikirjaa sekavilla ajatuksilla ja raskailla tunteilla.
Purettavaa oli paljon… mutta kirjoittaminen auttoi.
Se auttoi minua kohtaamaan rehellisesti itseni ja tunteeni. Se auttoi näkemään elämässäni toistuvia kaavoja ja ajatusmalleja – ja sen myötä muutoksesta tuli mahdollinen.
Nyt kun vanhoihin kokemuksiin on tullut etäisyyttä, olen halunnut penkoa vanhoja muistikirjojani. Ne ovat paljastaneet paljon. Huomaan, että väistelin sitä, mikä minulle oli oikeasti totta: menetyksiä, kaipuuta ja ikävää.
Syyskuu 2013
”Tunnen, että kirjoittaminen on nyt minulle hyvästä. Annan asioiden tulla syvältä sisimmästäni, purkautua, selkiytyä.
Olen oppinut, että tunteeni ovat oikeat, vaikka ne eivät vastaisi mitään ennakko-oletuksia tai odotuksia. Mutta vielä on vanhaa kuormaa purkamatta, asioita ymmärtämättä.
Huomaan, miten siloiteltua kuvaa olen piirtänyt itselleni elämästäni. Olen käsitellyt vain niitä asioita, joiden haluan olevan mukana elämässäni. Olen kokonaan jättänyt pois niitä, jotka jotenkin kummittelevat mielessäni ja vievät energiaa, joita pohdin tai suren tavalla tai toisella: äitisuhde, avioero, hevosen menettäminen, yksinäisyyden tunne.”
Oli tärkeää tunnustaa itselleni, mitä en ollut uskaltanut ajatella, saati tuntea.
Muistan, kuinka tämän oivalluksen jälkeen tartuin vaikeisiin aiheisiin, yksi kerrallaan.
Kirjoitin tunteja. Purin muistikirjan sivuille kaiken sen, mitä en ollut halunnut muutoksen keskellä ja uuden elämän alkumetreillä ajatella: pettymystä, kiukkua, surua, pelkoa. Mitä näiden menetysten jälkeen on tulossa – vai onko mitään?
Kirjoittamisen jälkeen nukuin poikkeuksellisen pitkät yöunet. Kun olin lopulta ollut rehellinen itselleni, kehoni sai vihdoin levätä.
Sanat paljastavat paljon. Ne antavat kokemukselle hahmon. Ne auttavat kytkeytymään omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Ne vahvistavat uusia ajatusmalleja, kun elämä vaatii muutosta.
Onko sinun elämässäsi asioita, joita sinun olisi hyvä käydä läpi? Tartu niihin, vaikka pelottaisi. Kun kohtaat sen, missä olet nyt, olet jo matkalla muutokseen, kohti vapautta.
Itsetuntemuksen ja muutoksen tueksi sopii ihanasti Katri Syvärisen uusi korttipakka Elämä kantaa – luottamuksen kortit. Korteista löydät teemoja ja kysymyksiä kirjoittamiseen – ja siten kohtaat lempeästi itsesi. Tutustu ja tilaa!
Liiallinen vaativuus omaa itseä kohtaan voi olla yksi masennuksen ja uupumuksen henkisistä juurisyistä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettet tiedä mikä tekeminen on riittävästi ja milloin riität itse. Pohjattomalta tuntuva riittämättömyyden tunne on yksi merkki tästä. Sen lonkerot tuntuvat suorastaan kuristavan oman ihmisyyden kasaan.
Mikäli olet sisäisesti liian vaativa ja samaan aikaan liian kiltti, sinulla saattaa olla vaikeuksia tunnistaa, missä kulkee terveen ja epäterveen itsekkyyden raja. Kilttinä itseään pitävä pyrkii olemaan muille “helppo”, mutta voi olla itselleen hyvin ankara. Liian kilttinä ja samaan aikaan sisäisesti vaativana pidät tarpeettomasti itseäsi itsekkäänä tilanteissa, joissa yrität vaatia sinulle kuuluvaa oikeutta, kohtuutta ja huomiota. Et välttämättä uskalla tulla täysin näkyväksi omien tunteiden ja tarpeiden kanssa ja koet niistä kohtuuttoman kovaa syyllisyyden tunnetta. Toisin sanoen, et oikein osaa asettua itsesi puolelle tilanteissa, joissa se olisi hyvä tehdä ja jos asetut, koet siitä herkästi huonoa omaatuntoa.
Toinen vaihtoehto on, että ärsyynnyt helposti ihmisille, jotka sallivat itselleen sinun näkökulmastasi liikaa oikeuksia ja nautintoa, koska alitajuisesti kiellät ne itseltäsi. Kateuden tunne voi johdattaa sinut näiden haitallisten uskomusten äärelle.
Liiallinen vaativuus omaa itseä kohtaan voi saada sinut kieltämään itseltäsi nautinnon, levollisuuden ja hyvän olon. Koska et usko ihmisenä olevasi riittävä, sinun on oltava koko ajan toimelias, tehokas ja touhukas. Kelpaavuutesi ja arvosi on ehdollistunut suoritusten määrään, ei aitoon ihmisarvoon. Uskot, että kaikki hyvä pitää ensin ansaita kovalla työllä ja raatamisella. Lopulta tämä kierre voi johtaa piilevään henkiseen alakuloon, jolloin elämästä katoaa pikkuhiljaa värit ja mielekkyys. Olet luisumassa hyvää vauhtia kohti masennusta ja uupumusta.
Uskomus siitä, että on oltava jatkuvasti tekevä ja tehokas sekä muiden, että omissa silmissä, ajaa sinut suorittamaan elämää hampaat irvessä ja niska limassa. Suorittaminen taas voi olla alitajuisesti omaksuttu toiminnan ja elämisen malli jo lapsuudesta, mutta myös eräänlainen selviytymiskeino tai tapa torjua vaikeita tunteita. Suorittajaksi itsensä tunnistavat ovat lähes poikkeuksetta sisäisesti hyvin vaativia itselleen.
Liiallinen vaativuus itseäsi kohtaan voi saada sinut asettamaan itsellesi koko ajan uusia tavoitteita, standardeja ja saavutuksia, pieniä ja isoja, joista uskot merkityksen tunteen löytyvän. Samalla jatkuva asioiden ja menestyksen tavoittelu tai pakonomainen touhuaminen vie läsnäolosi pois nykyhetkestä sekä estää sinua olemasta tyytyväinen itseesi ja elämääsi tässä ja nyt. Lisäksi saatat ohittaa omia perustarpeita, koska “asiat ja työt täytyy hoitaa ensin ulkoisesti vimpan päälle”.
Kenties tunnet helposti myös kateutta ja alitajuisesti vertailet sekä kilpailet muita tai itseäsi vastaan? Peilaat sisäistä riittävyyttä näin hyvin epäterveellä tavalla, joka tekee olosi entistä kurjemmaksi. Et oikein koskaan tiedä riitätkö varmasti. Tämä saa olosi pohjimmiltaan hyvin epävarmaksi ja itsetunnon matalaksi.
Liiallinen vaativuus omaa itseä kohtaan voi nostaa herkästi huonommuuden, riittämättömyyden, syyllisyyden ja häpeän tunteita, joita pyrit ehkä välttelemään viimeiseen asti. Huonommuuden tunne voi saada sinut vetäytymään tai vaikenemaan sosiaalisista tilanteista ja siten vahvistaa välttelyyn perustuvaa käyttäytymistä. Toisessa ääripäässä taas saatat jatkuvasti yrittää loistaa, ponnistella sekä ylisuorittaa ja sillä tavoin poltat itsesi loppuun. Tämä pahentaa huonommuuden kokemusta ja heikentää itsetuntoa entisestään.
Moni uupunut on kertonut kärsivänsä suorastaan murskaavasta huonommuuden tunteesta. Huonommuuden tunne voi liittyä sisäiseen arvottomuuden kokemukseen, jolloin et koe olevasi ihmisenä hyvä ja arvokas tai vaihtoehtoisesti osaamisesi ei koskaan riitä vaatimuksiisi tai odotuksiin. Silloin sisäinen rimasi on aivan liian ylhäällä ja saatat kärsiä huijarisyndroomasta, jolloin kyseenalaistat koko ajan omaa osaamista ja kyvykkyyttä. Tämä on henkisesti raskasta sekä äärimmäisen väsyttävää ja kuluttavaa.
Kysy itseltäsi, vaaditko itseltäsi liikaa? Kyse voi olla vaativuuden tunnelukosta, joka on ottanut liikaa valtaa tunne ja uskomus maailmassasi. Se voi saada sinut uskomaan, ettet koskaan riitä tai kaiken pitää aina olla täydellistä ja vastata sinun korkeita sisäisiä odotuksia. Tai pelkäätkö epäonnistumista, pettymyksiä ja kritiikkiä niin paljon, että et edes uskalla yrittää? Tällä tavoin sabotoit itse itseltäsi onnistumisen mahdollisuudet. Nämä molemmat ovat kolikon kaksi eri puolta, jotka ilmenevät ihmisillä eri tavoin eri tilanteissa.
Täydellisyyden tavoittelu on kuin sisäinen vankila: se kahlitsee sinut tavoittelemaan jotakin fantasiamielikuvia itsestä ja maailmasta, mutta sulkee sinut samalla tiukkaakin tiukempaan lokeroon. Tavoitteista voi muodostua lopulta sisäisiä vaatimuksia, joilla punnitset oman arvosi. Pian huomaat olevasi jumissa juoksupyörässä, joka ei koskaan vie sinua perille. Täydellisyys ja kontrolli ovat pelkkää (mielen) illuusiota: ne eivät ole totta. Ihmisyys on hyvin epätäydellistä, kompleksista ja keskeneräistä.
Ja samalla olemme aina täysin riittäviä, siis ihan aina!
Olen huomannut, että mitä enemmän yritän hallita ja kontrolloida asioita, sitä stressaantuneemmaksi tulen. Ja mitä enemmän yritän tietää ja olla perillä asioista, sitä enemmän huomaan oman tiedostamattomuuden, keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden. Ah, kuinka vapauttavaa sallia ne! On kuin saisi sisäisesti enemmän tilaa hengittää, kun riittämättömyyden tunteen kuristus hellittää otettaan.
Sisäiset vaatimukset eivät ole muuta kuin useimmiten kuviteltuja tulkintoja siitä, millainen pitäisi olla tai mitä oletan muiden minulta odottavan! Tämän oivalluksen turvin olen pystynyt punnita haluanko ylläpitää vaatimuksia vai voisinko sallia itselleni hieman rennompaa asennoitumista itseäni kohtaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei tietenkään aina suju kuin tanssi.
Lempeys omaa itseä kohtaan ei ole suorittajalle mikään uusi päämäärä, jota kohti lähteä kulkemaan, vaan valtavan iso asennemuutos, joka kysyy pitkäjänteistä sisäistä siivoustyötä. Vastalääke on opetella pysähtymään myös vaikeiden tunteiden kuten pelkojen, häpeän, syyllisyyden ja riittämättömyyden äärelle sekä hyväksyä itsensä tässä ja nyt, eikä “sitten kun…”
Rakkautta tai hyväksyntää ei koskaan tarvitse ansaita, edes itseltään.
Kokosin loppuun vielä merkkejä siitä, miltä liiallinen vaativuus voi näyttää käytännössä.
Itselleen liian vaativa ihminen mm.
Kritisoi helposti itseä ja muita
Ohittaa omia todellisia tarpeitaan ja tunteitaan
On taipuvainen yliajatteluun, liialliseen loogisuuteen, järkeilyyn ja analysointiin
On sisäisesti itselleen hyvin ankara ja ruoskii itseään koko ajan
Ahdistuu herkästi tekemättömistä töistä ja koko ajan ”PITÄISI olla jossakin muualla”
Pinnistelee, ponnistelee ja pyrkii kontrolloimaan kaikkea eikä edes huomaa sitä aina itse, vaan pitää sitä virheellisesti normaalina
Ajaa itsensä helposti ylikuntoon tai ylikierroksille ja ahdistuu paikallaan olemisesta
On kyvytön rentoutumaan ja nauttimaan elämästä
Tavoittelee täydellisyyttä kaikessa, koska vähempi EI RIITÄ
Ei koskaan ole tyytyväinen itseensä tai muihin, vaan löytää aina virheitä ja parannettavaa, josta voi seurata uusia korkeampia tavoitteita
Ei osaa antautua ja pysähtyä nauttimaan niistä hyvistä ja arvokkaista asioista, joita elämässä juuri nyt on
Tuntee jatkuvia suorituspaineita, stressiä, kiirettä, vastuullisuuden ja velvollisuuden tunteita
Pitää tunteita, lempeyttä, pysähtymistä ja armollisuutta hömpänpömppänä, joka ei käytännössä koske itseä
Ei siedä itseltään virheitä tai epäonnistumisia
Panostaa jatkuvaan tekemiseen, menestykseen ja puurtamiseen sekä laiminlyö siksi läsnäoloa läheisten kanssa
Tuntee tietoisesti tai alitajuisesti kovaa syyllisyyttä, joka estää hyväksymästä omaa inhimillisyyttä ja keskeneräisyyttä
Kiitollisuus on paljon esillä, niin paljon että toisinaan se tulee ohitettua: ”Joo joo, totta kai olen kiitollinen.” Mutta kiitollisuuden ääreen kannattaa todella pysähtyä. Kiitollisuus muokkaa aivojamme onnellisimmaksi ja auttaa hormonejamme tuottamaan meille enemmän mielihyvää. Loistava diili, eikö?
Lisää kiitollisuutta elämääsi ja parisuhteeseesi esimerkiksi näin:
Kun heräät, sano ääneen ”Kiitos.” ja pohdi kiitollisuuden aiheita elämässäsi. Sillä ei ole väliä, ovatko kiitollisuuden aiheesi pieniä vai suuria, mutta sillä on, ovatko ne aitoja. Vaikka sinusta tuntuisi hassulta olla kiitollinen siitä, että sinulla on keittiön pöydällä kulhossa pähkinöitä, niin pistä se listallesi, jos se ilahduttaa sinua! Kaikkien kiitollisuuden aiheiden ei todellakaan tarvitse liittyä parisuhteeseesi, sillä kuten tiedät, onnellisuus ja tasapaino lähtevät aina sinusta itsestäsi. Kun koet luontaista onnellisuutta sydämessäsi, se heijastuu kauniisti myös kumppaniisi.
Kiitä kumppaniasi arkisista teoista – myös silloin, kun olet vähän ärsyyntyneellä tuulella! ”Kiva kun veit kierrätykset, hait lapset, teit ruokaa…” Luo tapa siitä, että sanot ääneen vähintään yhtä paljon hyviä asioita kuin huonojakin, jollet enemmänkin!
Kun keskustelette jotain parisuhteenne liittyvää, nosta aina esiin myös hyviä asioita: ”Tykkään siitä, että osaamme suhtautua pieniin riitoihin huumorilla, että halaamme joka ilta kunnolla, että ymmärrät ja tuet luovuuttani…” On helppoa keskustella siitä, mitä voisitte tehdä paremmin, mutta on vähintään yhtä tärkeää olla kiitollinen siitä, mikä välillänne toimii. On todella lämmittävää keskittyä hyviin asioihin parisuhteessa esimerkiksi riidan jälkeen!
Kiitä myös itseäsi ja näe, mitä kaikkea ihanaa sinussa on. Keskity näihin asioihin vaikkapa kun matkustat paikasta toiseen, kun olet suihkussa, ennen kuin menet nukkumaan tai kun katsot itseäsi peilistä. Kun arvostat itseäsi, osaat arvostaa myös rakastasi.
Suhtaudu elämään kiitollisesti. Elämässäsi on paljon hyvää. Jo se, että pystyt lukemaan tämän artikkelin, todistaa sen että moni asia on elämässäsi hyvin – osaat lukea, sinulla on jokin laite mistä lukea artikkeli, sinulla on sen verran aikaa että ehdit tekemään sen… Yleinen asenteesi koko elämää kohtaan heijastuu tietysti myös suhteeseesi.
Lähetä erikseen viesti tai sano erikseen, että arvostat yhdessäoloanne: ”Ihanaa että olemme yhdessä, kiva kun olet siinä vieressä, olet rakas ja tärkeä…” Tämä herättää molemmat joka kerta siihen, että on oikeastaan suuri etuoikeus jakaa elämää toisen ihmisen kanssa.
Panosta parisuhteeseen harjoitusten avulla. Tehkää parisuhteeseen liittyviä keskustelu- ja kosketusharjoituksia säännöllisesti. Näin lisäätte lämpöä ja luottamusta välillänne, hiotte kulmia ja osoitatte sekä itsellenne että toisillenne suhteen olevan tärkeä. Kun olet kiitollinen, et pidä parisuhdetta itsestään selvänä, vaan lahjana ja mahdollisuutena. ❤️
Mitran ihana uutuuskirja Meidän vuosi – lempeä matka parille nyt HE-puodissa – kurkkaa kirja tästä!
Tuija Siljamäki on tiedetoimittaja (FM) ja kirjallisuusterapiaohjaaja sekä kahden nuoren aikuisen äiti. Hänellä on kokemusta on vaikeasti ruoka-allergisen ja tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen kasvattamisesta sekä uupumuksesta. Häneltä on ilmestynyt tietokirja Kuokkavieraita: diabetes, allergia ja meidän perhe (Kirjapaja, 2020).
Tuija Siljamäki. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen
Kukapa ei haluaisi olla sinnikäs ja joustava kansalainen? Siksi me uupuneet koemme olevamme heikompia ja jotenkin huonompia. Resilienssi on ihanne, mutta usein unohtuu, miten vaikeaa on olla vahva yksin.
Syö vitamiineja. Osta jotakin kivaa. Jumppaa. Juokse. Punnerra. Pyyhi pölyt. Ota itseäsi niskasta. Lähde ulos. Pistä peitto heilumaan. Tällaisia neuvoja uupuneelle satelee.
Jokainen noista tehtävistä voi olla ylivoimainen. Jos se olisi näin helppoa, meillä ei olisi näin paljon uupuneita.
Jos on uupunut, se tarkoittaa, ettei jaksa nostaa itseään niskasta. Eihän murtuneella jalallakaan kehoteta lähtemään lenkille ja siivoamaan. Murtunut jalka kipsataan, mutta miten korjataan taakan alla murtunut mieli?
Ei ainakaan syyllistämällä, sillä uupunut on muutenkin kipeän tietoinen epäonnistumisestaan. Häpeä on valtava! Kukapa haluaisi myöntää – edes itselleen – ettei ollut riittävän kestävä ja joustava? Nyt tiedän, että olisin kaivannut enemmän tukea – niin ammatillista kuin yhteisöllistäkin. Niin monet äidit jäävät Suomessa liian yksin.
Mieli ry:n mukaan resilienssiä koettelevat arjen haasteet, muutokset ja stressi. Järjestö korostaa, että muiden tuki, avun pyytäminen ja tarjoaminen vahvistavat vaikeuksista palautumisen kykyä eli resilienssiä.
Usein resilienssi on kuitenkin käsitetty väärin ja mielletty vain yksittäisen ihmisen ominaisuudeksi. On unohtunut, että sitä vahvistaa yhteisön tuki, joka on kuin kipsi murtuneelle jalalle. Yhteisön tuen puutteen yhteydestä uupumukseen kertoo myös kansainvälinen tutkimus, jossa huomattiin, että vanhemman uupuminen oli yleisintä yksilöllisyyttä korostavissa maissa, kuten Suomessa.
Hyvä uutinen on se, että resilienssiään voi vahvistaa vahvistaa milloin vain, aikuisenakin, ja siihen tarvitsemme myös muita.
Amerikkalainen psykologi Carla Shuman listaa viisi vinkkiä erityisherkkien resilienssin vahvistamiseen, jotka ovat kokeilemisen arvoisia kaikille. Kolme niistä liittyy muihin ihmisiin ja kaksi yksilöön itseensä.
Löydä supervoimasi. Jos olet erityisherkkä, sinulla on todennäköisesti älyä, kuvittelukykyä, myötäelämisen kykyä, itsetuntemusta ja intuitiota. Minun supervoimani olivat sanat, käsin kauppalappuihin riipustetut kannattelevat sanat sekä kyky lumoutua pienestä, kuten lumihiutaleesta mustaa käsinettä vasten.
Työnnä varvas ulos mukavuusalueelta. Shuman puhuu mielen kuntosalista, itsensä altistamisesta vähitellen stressaaville asioille, jotka kuitenkin lopulta palkitsevat. Ajattelisin, että tämä toimii uupuneilla niin, että tekee itselleen mieluisia pikku juttuja, vaikka aluksi tuntuisi mahdottomalta. Esimerkiksi soittaa ystävälle, vaikka tuntuu ettei jaksaisi puhua. Tai vastaa myönteisesti kutsuun lähteä teatteriin, vaikka vilttiin kääriytyminen houkuttelisi enemmän.
Usko itseesi. Löydät kyllä omat luovat keinosi selvitä tästäkin vaikeudesta. Mieli ry:n mukaan luova toiminta – kuten terapeuttinen kirjoittaminen tai valokuvaaminen – vahvistaa resilienssiä.
Kerro muille kokemuksestasi. Näin voit paitsi saada tukea, myös levittää tietämystä niin uupumuksesta kuin erityisherkkyydestäkin.
Löydä omat ihmisesi. On tärkeää, että on joku, joka ymmärtää, miltä sinusta tuntuu, miltä uupumus tuntuu. Silloin on helpompi kestää myös ymmärtämättömyyttä, jota uupuneet ja herkät myös väistämättä kohtaavat.
Kun rakkaan näkeminen ei enää kutkuta vatsanpohjaa tai läikäytä sydäntä, mitä tehdä? Miten suhdetta voi lämmittää, kun toisen tavat alkavat jo ärsyttää, ja vanhat erimielisyydet palaavat hiertämään mieltä?
Hidasta elämää -kirjoittaja Mitra Vasara ehdottaa uudessa Meidän vuosi -tehtäväkirjassaan (Bazar 2023) pareille keinoja lämmittää suhdetta ja pitää yllä liekkiä. Kirjassa rakennetaan rakkautta sen päälle, mikä suhteessa on jo vahvaa ja hyvää sekä syvennetään suhdetta, ystävyyttä ja kumppanuutta entisestään. Tässä Mitralta viisi tapaa viritellä uutta lämpöä suhteeseen.
Mitra Vasara. Kuva: Raisa Taurinka
1. Katsastakaa, missä suhde menee nyt ja miltä se tuntuu
Mitä arvostatte toisissanne? Mikä ärsyttää? Mikä suhteessa toimii edelleen loistavasti? Mihin kaipaisitte muutosta? Pohtikaa asioita ensin yksin ja keskustelkaa sen jälkeen teemat läpi yhdessä. Antakaa kummallekin aikaa kertoa omasta kokemuksestaan keskeyttämättä.
Kun asiat eivät enää paina omaa sydäntä eivätkä ole välillänne, pääsette luomaan uutta puhtaalta pöydältä. Niin kauan, kun piilottelette todellisia tunteitanne (vaikkapa siinä pelossa, että toinen loukkaantuu), välillänne on turhaa etäisyyttä.
2. Muistelkaa suhteen parhaita hetkiä, tunnelmia ja tapahtumia – sekä menneestä että nykyhetkestä
”Tykkään siitä, kun sinä…” Tämä herättää kiitollisuutta, positiivisuutta sekä toiveikkuutta. Suhteessanne on ollut ja on edelleen paljon hyvää. Stressaantuneena tulee keskityttyä helposti hankaliin tilanteisiin ja ympärillään näkee pelkkiä ongelmia – myös suhteessa. Kun stressaantunut asenne vaihtuu kiitollisuuteen, olo rentoutuu ja paineet helpottavat.
3. Tehkää tilaa teille
Vaikka teillä ei olisikaan aikaa kaikkeen mahdolliseen, voitte aina tehdä kalenteriinne hieman tilaa johonkin kohtaan, jollekin kivalle asialle. Tehkää yhdessä jotain hauskaa, ihanaa, rentouttavaa, lämmintä… Vaikkette pääsisikään kylpylään viikonlopuksi, voitte ehkäpä saunoa rauhassa tunnin. Tai mennä aikaisemmin sänkyyn ja jutella lähekkäin, maata sylikkäin tai ottaa aikaa erotiikalle – ennen kuin olette liian väsyneitä. Keskustelkaa yhdessä siitä, milloin voisitte pitää jonkin yhteisen hetken ja mitä toivoisitte, että se pitää sisällään.
”Parisuhdeaika” nostaa monille stressireaktion ja paineita. Unohtakaa koko käsite ja kaikki paineet. Mistä te oikeasti haluatte nauttia yhdessä? Jutella hassuja ja lusikoida jäätelöä samasta paketista? Tanssia olohuoneessa? Makoilla alasti pimeässä? Tehdä keskusteluharjoituksen, joka avaa teille jotain tiettyä teemaa tai tunnetta?
4. Kokeilkaa koskettamista
Kokeilkaa koskettamista myös silloin, kun se ei ensimmäiseksi tule mieleen. Keho on yllättävän usein valmis halaukseen, syliin tai erotiikkaan. Mieli sen sijaan ei. Kokeilkaa koskettaa toisianne jollakin rennon ja helpon tuntuisella tavalla myös sellaisessa hetkessä, jossa mieli näkee parempana pitää etäisyyttä.
Tietenkään omia tai toisen rajoja ei koskaan rikota – jos jompikumpi ei oikeasti halua halata tai muuten koskettaa, niin ei tietenkään tehdä. Harjoituksen ideana on päästä mielen tasolta kehon ja sydämen tasolle, sillä vaikka mieli näkee yleensä esteitä koskettamisen tiellä, keho on usein valmis nauttimaan ja sydän rakastamaan.
5. Keskittykää kiitollisuuteen
”Sä et tajuu.” vai ”Rakas.” – kummalla asenteella menet suurimman osan ajasta? Anna kiitollisuuden näkyä hymyssäsi, puheissasi ja katseessasi. Sinulla on mahdollisuus jakaa elämäsi tämän ainutlaatuisen ihmisen kanssa. Vietätkö sen ärsyyntyneenä tai toivoen, että toinen muuttuu? Vai vietätkö sen kiitollisena kaikesta hyvästä, jolloin lämpö ja läheisyys vahvistuvat välillänne entisestään?
Tarkkaile, millainen asenne sinulla on itseäsi ja rakastasi kohtaan, vaikkapa viikon ajan. Näetkö rakkaassasi enemmän korjattavaa vai ihailtavaa? Entä onko sinussa enemmän virheitä vai rakastettavaa? Jotkut virheet on toki syytä korjata, mutta kenestäkään meistä ei koskaan tule täydellistä. On parempi uskaltaa rakastaa itseään ja omaa rakastaan virheineen kaikkineen – jotenkin kummasti virheet myös vähenevät helpommin, kun annat kritiikin sijaan tukea, armoa ja rakkautta.
Mitra Vasaran uusi Meidän vuosi – lempeä matka parille (Bazar 2023) on tehtäväkirja, joka johdattelee vuoden mittaiselle matkalle, joka kuljettaa teitä kohti lämpimämpää, syvempää ja antoisampaa parisuhdetta.
Meidän vuosi on tehty Teille, jotka…
haluatte syventää parisuhdettanne, ystävyyttänne ja kumppanuuttanne
koette, että suhde jää arjen keskellä vaille huomiota
tahdotte kokea entistäkin enemmän lämpöä, lempeyttä ja läheisyyttä välillänne
haluatte ehkäistä kriisit ja panostaa suhteeseenne ajoissa
ette halua “työstää” suhdettanne, vaan kaipaatte helppoja tapoja panostaa siihen
sytytte ajatuksesta, että voitte syventää myös eroottista suhdettanne entisestään.
Kun huomaat, että ulkona sataa, tekeekö mielesi lähteä ulkoilemaan? Usein sadesäällä jäämme sisälle ja yritämme keksiä tekemistä itselle ja lapsille, jotta viihtyisimme. Vettä saattaa sataa etenkin syksyllä useana päivänä peräkkäin. Meneekö yhteinen aikanne pilalle sateen vuoksi?
Oletko kysynyt lasten mielipidettä ulos lähtemiselle? Monestikaan lapset eivät lähtökohtaisesti näe sadetta esteenä ulkoilulle, mutta omaksuvat aikuisen nihkeän asenteen. Vaikka ulkoilu ei ensin houkuttaisi (lasta tai aikuista), kannattaa sille silti antaa mahdollisuus. Mitähän kivaa voisitte keksiä yhdessä ulkona sateella?
Voitte tehdä yhdessä pienet eväät mukaan. Tai voit yllättää lapsen retkellä mukaan ottamillasi eväillä. Missä olisi hyvä paikka retkieväiden syömiselle?
Tässä viisi mukavaa vinkkiä sadesään ulkoiluun:
Kuuntele luonnon ääniä. Jos mahdollista, sulje silmäsi. Kuuntele ääniä, jotka ovat ihan lähellä. Mitä ääniä kuulet? Ovatko äänet peräisin luonnosta, vai ovatko ne liikenteen ääniä? Kuuletko eläinten ääniä? Keskity myös hetkeksi kuuntelemaan ääniä, jotka kuuluvat etäämmältä. Millaisia ääniä silloin kuulet?
Etsikää ötököitä. Voitte ottaa leikkimielisen kilpailun: kuka huomaa jonkin tietyn ötökän ensimmäisenä? Voitte myös ottaa ötökkähavainnoistanne kuvia. Kotona voitte etsiä ötököistä lisää tietoa.
Huomaatko luonnon tuoksuja? Etsikää luonnosta suosikkituoksunne. Auta lasta nimeämään valitsemansa tuoksu, jotta hän oppisi tunnistamaan erilaisia asioita luonnossa tuoksunkin perusteella. Jos lapsen valitsema tuoksu on peräisin esimerkiksi kasvista, voit ottaa siitä kuvan. Kuvia on mukava katsella jälkeenpäin sadepäivien ilona.
Löydätkö luonnosta sateensuojia? Kokeile, ovatko esimerkiksi kuusten alaoksat hyviä sateensuojia. Muista kuitenkin, että ukkosella ei kannata mennä puiden suojaan.
Pyydä lasta suunnittelemaan ja piirtämään aarrekartta, tai tehkää se yhdessä. Piirtäkää kuva esimerkiksi kotipihasta ja merkitkää karttaan aarteen kätköpaikka. Voitte käydä (tai voit itse käydä yllätyksenä lapselle) piilottamassa kätköpaikkaan pienen aarteen ja etsiä sen myöhemmin kartan avulla. Voitte kutsua aarrejahtiin myös tuttavia. Tämä on hauskaa ajanvietettä ja yhteistä tekemistä isommallekin porukalle!
Iloisia sadepäiviä!
Lisää luontoon liittyviä tehtäviä uutuuskirjassani Minun luontoseikkailuni. Kirjan tehtävät ohjaavat lasta tutustumaan luontoon mielekkäällä ja innostavalla tavalla.
Minulle lempeys tarkoittaa tietoista valintaa; omalla asenteella ja mielen sisäisellä työskentelyllä on olennainen rooli. Lempeyskin on usein päätös ja taito, jota voi yhtä lailla opetella. Se on tapa suhtauta itseen ja muihin ihmisiin sekä myös tapahtumiin ympärillämme – se on puhetta, kosketusta ja tekoja.
Lempeys itseä kohtaan on itsesi myötätuntoista hyväksymistä juuri sellaisena kuin olet – myös kivun kanssa. Lempeys on suorittamisesta irti päästämistä – ajatusta, että vähemmän on enemmän. Se on oman kehon kuuntelua sekä kunnioittamista. Tarvittaessa pysähtymistä ja hellittämistä.
Lempeys kivun kanssa
Kun elän kroonisten sairauksien ja kivun kanssa, lempeys merkitsee minulle myös luottamusta parempaan – sitä, että voin luottaa, että toisenlaisiakin päiviä tulee. Lempeys itseä kohtaan on myös rajojen asettamista sekä omien voimavarojen hyväksymistä. Avun pyytämistä ja sen vastaanottamista.
Lempeys on rohkeutta, vapautta ja oikeutta elää omannäköistä elämää. Mutta kaikkein eniten lempeys on mahdollisimman konkreettisia arkipäiväisiä tekoja itsesi ja muiden hyväksi. Etenkin itsesi.
Olen oppinut toipuvana ylisuorittajana ja sairauksieni kanssa kamppaillessani, että joskus on vaikeaa ylläpitää sitä toivottua lempeämpää mielentilaa ja olla vaipumatta ankaraan sisäiseen puheeseen tai vaativampiin ajatuksiin – joskus myös ikävät tunteet, kuten suru, huoli ja pettymys ovat tahtomattaan elämässä läsnä. Toisina päivinä lempeys itseä ja muita kohtaan onnistuu paremmin kuin toisina.
Tällaisina päivinä tarvitaankin extra-annos lempeyttä ja rutkasti itsemyötätuntoa. Annan itseni myös olla keskeneräinen. Saan olla myös pieni, heikko ja tarvitseva. On avattava myötätuntoisuuden armollinen syli, joka luo tilaa olla pieni, huono, osaamaton, kykenemätön, riittämätön. Silloin on puhuttava itselleen erityisellä lämmöllä, suotava myös lepo ja pysähtyminen sekä muistettava pyytää apua, mikäli siihen on tarve.
Lisäksi voi havainnoida itseään lämpimän uteliaasti, ja kysyä itseltään; mitä minä kaipaan eniten juuri nyt? Mitä voisin tehdä helpottaakseni oloani tai minkä asian voisin jättää tekemättä?
Mutta kaikkein eniten lempeys on mahdollisimman konkreettisia arkipäiväisiä tekoja itsesi ja muiden hyväksi.
Mitä on lempeämpi elämä?
Minulle lempeämpi elämä tarkoittaa etenkin pysähtymistä, kiireetöntä arkea ja hitaita aamuja – myös kivun hyväksymistä ja sen kanssa sovussa elämistä.
Lempeämpi elämä tarkoittaa myös juuri sitä sinun näköistäsi elämää, jossa suorittamisen sijaan keskityt itsesi puolella olemiseen. Se on elämää, joka koostuu lempeistä teoista ja sanoista, jotka tukevat hyvinvointiasi. Se on myös irti päästämistä siitä, mikä ei enää palvele tai vie eteen päin. Luopumista siitä, mikä vie enemmän energiaa kuin antaa.
Lempeämpään elämään kuuluu vahvasti merkityksellisyyden tunne ja arjen pienet onnen hetket. Se on itsesi ja elämäsi arvostamista, hyväksymistä sekä rakastamista sekä myös kiitollisuuteen ja toivoon keskittymistä. Lempeämpi elämä on omien arvojesi mukaista elämää ja omien tarpeidesi täyttämistä. Se on oman hyvinvointisi etusijalle laittamista, tunteiden hyväksymistä ja kohtaamista sekä itsesi kehittämistä ja itseluottamuksesi kasvattamista.
Lempeämpään elämään kuuluu sisäinen halu olla terve ja onnellinen – jos välittää itsestään, tekee kaiken oppiakseen ja kasvaakseen. Lempeämpi elämä on uskallusta tavoitella unelmia lempeys edellä. Elämää, joka tekee juuri sinut onnelliseksi – ilman kilpailua ja vertailua.
10 ensiaskelta, miten voit elää lempeämpää elämää kivun kanssa:
Kuuntele kehoasi ja rauhoita hermostoasi esimerkiksi lempeän joogan avulla.
Lähesty kipua meditaation avulla. Tunteet, ajatukset ja kipu havainnoidaan, koetaan ja hyväksytään sellaisenaan, tuomitsematta.
Pysähdy kivun tunteen äärelle. Hyväksy se, että nyt on näin ja se tuntuu pahalta.
Älä yritä muuttaa tai paeta kipua, vaan pyri tunnistamaan sen herättämät tunteet ja sitten anna tunteelle nimi. Ja ehkä jonkin paikan kehossa. Yritä ymmärtää kipua ja sen aiheuttamia tunteita. Yritä kuunnella, onko niillä sinulle jokin viesti.
Sanoita tai kuvita kipu – anna sen tulla ulos sinusta. Silloin kivusta voi syntyä myös voimavara – ensin itselle ja sitten myös muille.
Puhu itsellesi erityisellä lämmöllä ja myötätunnolla sekä lähetä kivulle sen tarvitsemaa rakkautta.
Vastoinkäymisten ja syyllisten etsimisen sijaan keskity niihin asioihin, mihin voit itse vaikuttaa tai mitkä asiat elämässäsi ovat haasteista huolimatta hyvin.
Älä keskity kipuun vihollisena, vaan keskityn elämään sen kanssa sovussa.
Tee asioita, joista sinulle tulee hyvä olo ja jotka tukevat sinun kokonaisvaltaista hyvinvointiasi.
Hae turvaa ja tukea läheisiltäsi. Yksin ei tarvitse pärjätä.
Tutustu Annukan Lempeämpi minä -sivustoon ja palveluihin täältä.
Vanha tarina kertoo kolmesta sokeasta miehestä, jotka kohtasivat tiellä kulkiessaan elefantin – heille kaikille entuudestaan oudon eläimen. ”Tässä on jättiläiskäärme”, huudahti sokea mies, joka kosketti norsun kärsää. ”Eikä ole, ei tämä ole edes eläin. Tämähän on selvästi puunrunko”, sanoi toinen sokea mies, joka taputteli norsun jalkaa. ”No ei todellakaan ole puu eikä käärme. Tämähän on ohut ja liikkuu – tämä on valtava viuhka”, kommentoi kolmas sokea mies, joka tunnusteli elefantin korvaa.
Ohikulkija osui paikalle ja kertoi miehille, että heistä jokainen on oikeassa, mutta kukin on kuvaillut vain osaa kokonaisuudesta. Norsulla on sekä pitkä kärsä, tukevat jalat että suuret korvat. Kaikki se on totta. Jokainen havaitsi ja kuvaili palan siitä, mitä on.
Me kaikki olemme omalla tavallamme sokeita ja näemme kukin vain osan todellisuudesta – sen mikä siitä juuri meidän näkökulmastamme näkyy. Ja oma kokemus on meille aina totta.
Jokaisen todellisuus on oman kokemushistorian värittämä. Tulkitsemme kokemuksiamme kukin ihan omalla tavallamme. Tulkitsemme maailmaa ja sen tapahtumia omaan sisäiseen tarinavarastoomme kokemustemme myötä muodostuneiden tarinoiden kautta.
Jotta voisimme ymmärtää kokonaisuuden eri asioista ja tilanteista, on tärkeää, että jokainen voisi kertoa avoimesti sen mitä hänen näkökulmastaan näkyy. Muuten jää jotain piiloon ja kokonaisuus jää vajaaksi. Avaamalla äänensä rikastaa muiden kuvaa maailmasta. Ja puhumalla omaa totuuttaan vahvistaa itselleen oman kokemuksen merkitystä.
Ja yhtä tärkeää kuin kertoa oma näkemyksensä on avata korvat kuulemaan toisten kokemuksia – totuus kun ei ole kenenkään yksityisomaisuutta.
Helposti käy niin, että elämän eri tilanteissa osa meistä sanottaa itselleen tärkeät kokemukset muille ja osa vaikenee – pitää käsityksensä ja kokemuksensa vain itsellään. Aina ei suutansa toki tarvitse avata. Eikä ehkä kannata ottaa kantaa joka asiaan ja toitottaa ulos kaikkia mielipiteitään. Itselle tärkeät asiat sen sijaan on hyvä sanoa ääneen. Avata suu silloin, kun asialla on itselle merkitystä. Jos on aina vaiti, viestii samalla itselleen, etteivät omat kokemukset ja ajatukset ole yhtä mielenkiintoisia ja tärkeitä kuin muiden. Silloin omat käsitykset alkavat hapertua ja haalistua.
”Ajattelin ennen, etteivät ajatukseni ja tunteeni ole kiinnostavia ja tärkeitä. Olen oppinut muista kaikenlaista heidän juttujaan kuuntelemalla, mutta muut eivät ole oppineet mitään minusta, koska en ole tuonut tilanteeseen mitään vastavuoroisesti. Nyt ymmärrän, että minun näkemykseni on osa kokonaisuutta. Vertauskuvallisesti voi ajatella, että jokaisella on kolikoita taskussaan, ja jos vain osa meistä laittaa kolikkonsa pöydälle, osa jää piiloon. On reilua tuoda omat kolikkonsa eli näkökulmansa mukaan keskusteluun. Sitten niitä voi tarkastella yhdessä. Jokainen näkökulma rikastaa keskustelua”, kuvailee kokemuksiaan sanottamaan opetellut Maria Rohkeasti Rehellinen -kirjassa.
Jokaisen ääni ja kokemus on yhtä tärkeä tai yhtä vähäpätöinen. Jos saadaan kaikkien ääni kuuluviin, on kuva todellisuudesta monipuolisempi.
Rohkeasti rehellinen -kirjasta löytyy vinkkejä siihen, miten voi oppia avaamaan suunsa ja viestimään omaa totuuttaan. Kirjaa varten on mallitettu ihmisiä, jotka ovat aiemmin pitäneet kokemuksensa sisällään ja myötäilleet muita ja sitten päättäneet ryhtyä sanottamaan omaa sisintään rohkeasti muillekin. Nämä rohkeasti rehellisiksi ryhtyneet jakavat kirjassa kokemuksiaan ja heidän muutosmatkansa askeleet on mallitettu poluksi, jonka askeleita seuraamalla muut voivat tehdä elämässään samanlaisen muutoksen. Avata oman äänensä maailmalle. Löydät kirjan täältä.
Minun oli ennen todella vaikeaa pyytää anteeksi. Oikeutin huonon käytökseni sillä, että toinen oli tehnyt ensin jotain minua kohtaan. Tavallaan kumppanini oli siis aiheuttanut koko jutun! Kun todella sitouduin nykyiseen parisuhteeseeni, asuntolainaan ja perheen perustamiseen (noin kymmenen vuotta sitten), aloin ottaa sitoutumisen ja parisuhteessa kasvamisen tosissani. Minunkin olisi tärkeää myöntää virheeni eikä vaan oikutella tai siirtää vastuuta toiselle.
Hyvä parisuhde on molempien etu, joten kummankin kannattaa myöntää virheensä ja luoda siten turvaa parisuhteeseen.
Tämä oli hankala läksy, joka otti kovasti ylpeyteni päälle. Mutta koska tiesin, että haluan pysyä tässä suhteessa, halusin voittaa itseni – olihan puoliksi minun vastuullani tehdä suhteesta niin hyvä kuin vain mahdollista!
Anteeksipyyntöä ei tietenkään voi kiirehtiä niin, että asioita ei selvitetä. Kaikkea ei voi kuitata pahoittelemalla.
”Annan anteeksi.”
Joskus myös anteeksi antaminen tuntuu hankalalta. Mielessä olisi vielä kymmenen nasevaa vastausta ja olo on edelleenkin loukkaantunut. Joskus keskustelu ei kuitenkaan kerta kaikkiaan etene vaan molemmat vain riitelevät, kiukuttelevat tai mököttävät. Silloin on parasta tarttua tarjottuun anteeksipyyntöön ja antaa anteeksi, ja mahdollisesti myös pahoitella vielä omaa osuuttaankin. Joskus sitä saa todella taistella mielensä kanssa: ”Tiedän, että sanoin rumasti ja minun kuuluisi pahoitella käytöstäni. Minua ei silti huvita lainkaan pyytää anteeksi, sillä toinen sanoi näin, teki noin ja…”
Ylpeys haluaa voittaa. Sydän haluaa rakastaa.
Vilpitön pahoittelu lähtee tietysti sydämestä asti. Aina sinne ei meinaa yltää, mutta vilpitön yrityskin on hyvä. Kesken rasittuneen automatkan hieman kireä anteeksipyyntö voi olla parasta, mihin pystyy. Ja hieman huokailuja sisältävä anteeksianto saattaa myöskin olla sen hetken paras, vilpitön saavutus. Jo pelkkä halu sopia ohjaa oikeaan suuntaan – itsepäisyydestä, ylpeydestä tai eristäytymisestä sydämeen. Se tuo suhteeseen turvaa ja on selkeä viesti: haluan valita läheisyyden.
Todellinen anteeksianto saattaa tulla pienen hengittelyn jälkeen – tai koko riita saattaa unohtua seuraavan kymmenen minuutin sisään. Silloin ihmetyttää, miksi olikaan niin vaikeaa pahoitella tai päästä sopuun!
Mitran upea tehtäväkirja Meidän vuosi – lempeä matka parille on nyt saatavilla – löydät sen tästä!
