Olen usein ajatellut, että elämä olisi paljon helpompaa, jos olisin vähemmän herkkä ja empaattinen. Tunnen vahvasti maailman tapahtumat – sodan ajatteleminen tuntuu fyysisenä pahoinvointina, eriarvoisuus saa veren kiehahtamaan, ilmastokriisi painaa rinnassa ja muistuttaa meidän kaikkien haavoittuvaisuudesta. Jos en ole tarkkana, minun on helppo upota ilmastoahdistukseen tai maailmantuskaan.
Myötätuntouupumuksen myötä olen joutunut harjoittelemaan rajojen vetoa ja tulemaan paremmin toimeen tunteideni kanssa. Vaikka sisimmässäni tunnen, että olemme kaikki yhtä niin luonnon kuin ihmiskunnan kanssa, on mielenterveyden kannalta tärkeä hahmottaa, mikä tunne on omaani ja mikä jonkun toisen; mihin pystyn tosiasiassa vaikuttamaan ja mihin en.
Oman rajallisuuden ymmärtäminen muistuttaa myös terveestä pienuudesta. Ei tarvitse yrittää olla kaikkeen pystyvä supersankarihahmo, mutta voi silti tehdä oman pienen osansa.
Halu tehdä hyvää ja parantaa maailmaa saa alkunsa herkkyydestä ja myötätunnosta. Kyvystä olla läsnä, kuunnella, tuntea ja myötäelää toisen ihmisen tai elollisen kokemusta. Herkkyyden ja empaattisuuden varjopuoliin liittyy muun muassa itsensä ja omien rajojen unohtaminen tai niiden tietoinen ”uhraaminen”, ylikiltteys ja ylivenyminen. Herkillä tuntosarvilla varustettu sielu väsyy helposti ja empaattisella voi mennä myötäeläminen ylitse.
Herkkyys ja empaattisuus ehtyvät, kun unohtaa itsensä ja antaa kaikkensa (aikansa, huomionsa, energiansa), mutta ei koskaan pysähdy vastaanottamaan. Vain palaamalla tietoisesti takaisin oman ytimensä äärelle, on mahdollista ravita sisintään niin, että rakkautta riittää jälleen jaettavaksi.
Tämä aika haastaa meitä, jotka olemme kiinni elämän pulssissa ja tunnemme maailman tapahtumat ihomme alla, mutta nyt jos koskaan maailma tarvitsee herkkiä ja empaattisia ihmisiä. Me ihmiskuntana emme saa sulkea silmiämme ihmisten kärsimykseltä, emme saa kasvattaa kuorta, jonka lävitse sydän ei enää näe toista.
Vaikka ympäröivä yhteiskunta muuta uskottelisi, ajattelen, että meissä jokaisessa on pohjimmiltaan olemassa herkkyys, joka yhdistää meidät toisiin ihmisiin ja elollisiin. Toisilla meistä tuo ominaisuus on vain enemmän pinnassa. Entä jos sillä on tarkoituksensa?
Kannustan kaikkia herkkiä ja empaattisia ihmisiä arvostamaan kyseisiä ominaisuuksia itsessään niin paljon, että on valmis pitämään itsestään ja herkkyydestään huolta. Kun antaminen ja saaminen ovat tasapainossa, on helpompi linjautua oman ydinolemuksensa kanssa ja löytää ne tavat ja keinot, joiden avulla ammentaa itsestään ympärilleen menettämättä kosketusta omaan sisimpäänsä.
Mitä jos seuraavan kerran ajattelisit herkkyydestäsi näin: Meidät ihmiset on tehty tuntemaan. Jos maailma pääsee ihosi alle, sinussa ei ole mitään vialla, vaan päinvastoin. Se on merkki siitä, että olet kosketuksissa ihmisyytesi kanssa.
Jokainen meistä tietää (toivottavasti) ainakin yhden yksilön, joka onnistuu aina jotenkin omalla toiminnallaan rauhoittamaan pian räjähtävän vuorovaikutustilanteen. Hänen edessään hyökkäävästi käyttäytyvän aggressio laantuu ja tilanne saadaan lopulta käytyä läpi huutamisen sijaan asiallisesti keskustelemalla. Lopuksi ehkä jopa naureskellaan yhdessä asioille. Samalla ei päädytä pitkään kestäneisiin vihan ja koston kierteisiin kuten kuluttaviin naapurus-, parisuhde- tai työpaikkariitoihin. Mistä voi olla kyse?
Oletko miettinyt omaa tapaasi reagoida hyökkäävään käytökseen? Miten toimit, kun toinen yksilö nostaa vuorovaikutuksessa asian esiin voimalla tai ehkä ilmassa leijuu valmiiksi syytellen katku. On niin helppoa ja tyypillistä nousta tässä kohtaa takajaloille ja antaa samalla mitalla takaisin. Aika usein bonuksen kera eli hyökkäävään käytökseen vastataan astetta hyökkäävämmin. Tästä seuraa usein koston kierre eli kierros kierrokselta panokset kovenevat. Pahaan vastataan usein pahalla tai vielä pahemmalla. Mitähän olisi tapahtunut jo ensimmäiseen syöttöön olisikin vastannut astetta kevyemmin takaisin? Meillä saattaisikin olla lyöntikisan sen sijaan yhteinen pallotteluhetki, kun pahaan vastataan neutraalisti tai jopa hyvällä.
Oletko miettinyt omaa tapaasi reagoida hyökkäävään käytökseen?… Pahaan vastataan usein pahalla tai vielä pahemmalla.
Tämä samainen teema on ollut vahvasti pinnalla jo aikaa sitten, jolloin Babyloniassa luotiin yksi varhaisimmista lakikokoelmista: Hammurabin laki. Tuo laki on käytössä edelleen kymmenissä maissa ja siinä puututaan esimerkiksi siihen, että millä mittakaavalla pahaan tulee vastata ja miten tuomioita jaetaan. Kyse on ”silmä silmästä” ja ”hammas hampaasta” ajatuksesta. Eli pahaan vastataan pahalla eli samalla mitalla. Laki on ankara, mutta samalla se ei hyväksy sitä, että pahaan vastataan vielä pahemmalla.
Hammurabin laki oli kovasta maineestaan huolimatta siis parannus entiseen. Se ei hyväksy vahvemman mielivaltaa tai kostamisen jatkuvaa kovenemista. Lyöntiin ei saa vastata puukolla tai puukkoon aseella. Laki on luotu reilut 3500 vuotta sitten ja ehkäpä olisimme seuraavaksi valmiita opettelemaan, että miten pahaan voi vastata vähemmän pahalla.
Hammurabin laki on ankara, mutta samalla se ei hyväksy sitä, että pahaan vastataan vielä pahemmalla.
Olin itse hiljattain tilanteessa, missä päätin testata tätä toimintaa käytännössä. Olin tallin pihassa painepesurilla pesemässä kuraista moottoripyörää, kun naapuripihan autohuoltamon työntekijä tuli juttelemaan. Tai ehkä enemmänkin purkamaan tunnetta, joskin aiheesta. Kävi nimittäin nopeasti selväksi, että hän oli ollut jo mahdollisesti pidemmän aikaa pettynyt siihen, että meidän pihan puolelta verkkoaidan välistä lensi usein kuravettä juuri pestyjen autojen päälle. Oman tulkintani mukaan pettymys purkautui ulos haastavaan sävyyn ja tuli tunne, että naapuri oli valmis taistoon asian puolesta.
Aidan takaa kuului pitkähkö kiihtynyt monologi ja sen päätteeksi olisin voinut hyvin puolustautua hyökkäämällä. Näin aika usein juuri esimerkiksi naapurusriidat alkavat. Päätin kuitenkin syöttää kevyesti lapaan takaisin ja sanoin, että ”olen pahoillani asiasta ja ymmärrän hyvin yskän”. Huomasin, kuinka naapuri äimistyi, leuka loksahti auki. Hän oli mahdollisesti valmistautunut taistoon joten kesti hetken aikaa tajuta, että olemme samalla puolella asian kanssa. Oli hyvin mielenkiintoista seurata toisen reaktioita: ikävä odotus ei toteutunut ja pian keskustelimme vaihtoehdoista, miten korjata tilanne.
Tutkimuksissa on huomattu, että yksilöt jotka tuntevat itsensä aliarvostetuiksi ovat helpommin taipuvaisia kostotoimiin. Kosto nähdään usein keinona saavuttaa hallinnan ja vallan tunne.
Todettakoon kuitenkin, että en läheskään aina onnistu tässä asiassa. Miksi koston kierteen tyrehdyttäminen heti alkuun saattaa sitten olla vaikeaa? Tutkimuksissa on huomattu, että yksilöt jotka tuntevat itsensä aliarvostetuiksi ovat helpommin taipuvaisia kostotoimiin. Kosto nähdään usein keinona saavuttaa hallinnan ja vallan tunne.
Loppuun vielä hauska mielikuva. Jotta itse onnistuisin näissä tilanteissa jatkossa paremmin, olen ottanut ihailun kohteeksi eläimen, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Vesisika eli kapybara on heinää puputtava ylikasvanut marsu ja tyyneyden perikuva. Sen selässä pienemmät eläimet kulkevat paikasta toiseen ja vesisika saattaa hengailla niin kilpikonnien kuin krokotiilien seurassa. Tämä esikuvallinen hahmo ei käy koskaan toisten eläinten kimppuun ja hänen seurassaan on muiden hyvä olla. Siinäpä tavoiteltavaa.
Manipulointi on valitettavan raskas ja samalla olennainen osa narsistista suhdetta.
Tyypillinen narsistinen manipulointikeino on toisen tunteisiin vetoaminen esimerkiksi:
pelottelemalla
uhkailemalla
kiristämällä
vetoamalla toisen omaantuntoon, sekä syyllisyyden tunteeseen.
Valehtelu, totuuden salaaminen, toisen vähättely ja mitätöinti, sekä toisen myötätuntoon vetoaminen ovat niin ikään manipulointia, jota hyvin yleisesti narsistinen persoona käyttää, jotta saisi oman tahtonsa periksi.
Manipuloijan tarkoitus ei koskaan ole päästä sopuun tai joustaa, vaan ajaa omaa asiaansa loppuun asti ja yleensä myös keinoja kaihtamatta.
Tämän vuoksi keskustelu on järkevintä päättää ennen kuin se oikeastaan ehtii edes alkaa.
Tässä muutamia vinkkejä miten voit vastata manipulointiin:
”Sehän oli vain vitsi! Eikö sulla ole yhtään huumorintajua?”
”Ei. En kaipaa tuollaista huumoria elämääni, enkä hyväksy sitä enää yhtään kertaa.”
Poistu tämän jälkeen paikalta, jolloin keskustelu päättyy eikä sinun tarvitse jäädä enää kuuntelemaan uusia syytöksiä.
”Olet taas vain keksinyt tuon kaiken ihan omasta päästäsi.”
”Se on sinun mielipiteesi ja tämä minun ja minä pysyn kannassani.”
Lopeta väittely toistamalla enintään kolme kertaa yllä oleva lause ja jos keskustelu ei muuta suuntaa, kerro että lopetat nyt keskustelun ja poistu paikalta. Muista toimia sanojesi mukaan, vain näin näytät, että olet todella tosissasi ja rajasi pitää.
”Mä olen niin huolissani susta. Hae itsellesi apua ja hanki lääkitys!”
”Ok, avun hankkiminen voisikin itse asiassa olla todella hyvä idea, kiitos vinkistä!”
Ja muistathan, että on täysin turhaa jäädä väittelemään kuka sitä apua nyt ihan oikeasti tarvitsisi.
”Etkö sä ymmärrä, kuinka naurettavalta tuo kuulostaa? Kukaan ei tule koskaan uskomaan sua ja mä pidän siitä huolen.”
”En kuuntele tällaista uhkailua, enkä aio keskustella kanssasi enää, näkemiin!”
Uhkailua sisältävään keskusteluun ei tarvitse koskaan jäädä. Huolet ja pelot, jotka uhkailusta mahdollisesti aiheutuvat on hyvä käsitellä ja purkaa luotettavan ystävän tai terapeutin kanssa, ei uhkailijan kanssa.
Levonpuu® on käsin rakkaudella valmistettu puinen jalusta, jonka päälle voi jättää kännykän lepäämään, jotta mieli saa hetken levon ja läheiset arvokkaita läsnäolon hetkiä.
Moni pohtii ruutuajan vähentämisen tarvetta. Usein ahdistaa, että puhelin on magneetin lailla kädessä ja mielessä joka välissä, vaikka haluaisi keskittyä elämässä sellaisiin asioihin, jotka lopulta ovat niitä kaikkein merkityksellisimpiä. Harva varmasti harmittelee elämänsä loppumetreillä, että tuli oltua liian vähän katse puhelimessa.
Levonpuu® on suunniteltu, jotta puhelimelle on kaunis paikka kotona silloin, kun päättää, että on levon aika. Jokainen Levonpuu® sisältää intention ja energian vapaudesta, läsnäolosta ja pienestä palasta luontoyhteyttä, maadoittavaa äiti maata. Levonpuu® -idea syntyi taiteilija Sirpa Levonperälle käänteentekevän kesän aikana, kun hän koki vahvan luontoyhteyden ilman kännykkää elämän sykähdyttävien, ohikiitävien hetkien äärellä.
Levonpuu® toimii konkreettisena merkityksellisten hetkien tuojana, kun kännykät ovat lepäämässä Levonpuun päällä. Sitä voi käyttää myös sisustuksellisena elementtinä kaunistamassa kotia ja tuomassa palan luonnon lämmintä tunnelmaa.
Sirpa kertoo tuotteesta ja sen valmistusprosessista – hän tekee jokaisen jalustan itse – intuisiivisesti ja kunnioittaen materiaalia sekä Levonpuu® -jalustan saajaa:
”Massiivitiikistä tehty puulevy on uniikisti alkuperäisen puun rungon muotoinen. Jalustan reunat ja puiset nappijalat on maalattu kyseiseen puuhun sopivalla sävyllä. Sävy on valittu intuitiivisesti – mikä on kutsunut ja henkinyt kyseistä puuta. Jokainen Levonpuu®-jalusta on uniikki. Pinta on hiottu sileäksi ja vahattu kestäväksi, sen voi helposti puhdistaa pyyhkimällä kostealla liinalla. Mikäli jalustassa olisi koloja tai halkeamia, niihin on sulatettu tummaa vahaa, jolloin pinta on yhtenäinen. Puu on elävä materiaali, joten halkeamien syntyminen on luonnollista. Halkaisijakoot vaihtelevat 30cm molemmin puolin: jalusta kannattelee levollisesti kaksi-neljä puhelinta. Levonpuun päälle voi toki laskea myös koruja, kiviä, avaimet tai vaikkapa vesilasin maadoittumaan.”
Superuniikki Levonpuu®, handmade by Sirpa Levonperä
Hinta: 180€ (sis. alv.24%)
Näin tilaat: Lähetä tilauksesi otsikolla Levonpuu-tilaus osoitteeseen: asiakaspalvelu(at)hidastaelamaa.fi. Laita meiliin nimesi, osoitteesi sekä tilaamasi tuotteen nimi.
Tuotteet (tuotekuvat alla):
Lempeä Aalto: koko n. 33×34 cm, sävy H440
Liila Dream: koko n. 28×35 cm, sävy S1040
Roosa Hattara: koko n. 33×34 cm, sävy H416
Lempeä Aalto: koko n. 33×34 cm, sävy H440
Liila Dream: koko n. 28×35 cm, sävy S1040Roosa Hattara: koko n. 33×34 cm, sävy H416
5+5 -harjoitus on lempeä keino pysyä kartalla siitä, missä kumpikin teistä menee. Mitä elämässä on meneillään, miten koet asiat, mikä mietityttää, mikä kiinnostaa? Mikä on tuntunut hankalalta, mikä taas innostavalta? Puhukaa rohkeasti siitä, mitä teillä kummallakin on meneillään yksilöinä. Toisella saattaa olla aivan erilainen vaihe kuin toisella: toista kiinnostaa liikunta, toista työ. Tai toinen on henkisesti jumissa, toinen taas purkaa tunteitaan taiteeseen vuolaasti. Kohdatkaa toisenne keskustelussa neutraalisti: Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?
Onnistunut keskustelu
Keskustelu aloitetaan rauhallisissa merkeissä.
Kun toinen puhuu, toinen kuuntelee.
Molemmilla on aikaa kertoa omasta kokemuksestaan.
Kumpikin saa puhua omasta näkökulmastaan ilman, että pyritään välittömästi, liian nopeasti kompromissiin.
Keskustelulle on aikaa ja tilaa.
Esiin nostetaan merkityksellisiä aiheita.
5+5 -harjoitus
Aloittakaa rauhallisesti. Istukaa mukavasti ja rennosti. Säätäkää valaistus kauniiksi ja laittakaa puhelimet äänettömälle ja pois näkyvistä, mikäli mahdollista.
Istukaa hetki aivan hiljaa ja hengitelkää syvään. Venytelkää, asettukaa, huokaiskaa ulos päivän rasitukset. Voitte myös hiljentyä lyhyeen meditaatioon yhdessä.
Sopikaa, kumpi teistä puhuu ensin ja kumpi kuuntelee. Puhuja saa kertoa 5 minuutin ajan omasta kokemuksestaan, asioistaan, huolistaan, ilonaiheistaan – mistä tahansa, mikä on juuri nyt hänen sydämellään. Puhukaa sydämestänne käsin – älkää suoltako ulos kaikkea sitä, mihin mieli on sillä hetkellä kiinnittynyt. Hiljentymisen hetki auttaa erottamaan turhan metelin ja aidot asiat! Puhukaa siitä, miltä teistä ihan oikeasti tuntuu. Kuunnelkaa hiljaa, kunnioittavalla ja lämpimällä asenteella. Myös kuuntelija voi keskittyä sydämeensä. Kuunnelkaa viisaan sydämen, ei tuomitsevan mielen, kautta.
Laittakaa 5 minuutin ajastin. Jos tarvitsette kännykkää siihen, asettakaa kännykkä pois näkyvistä, jottette kiinnitä huomiota sen ruutuun.
Kun toinen on puhunut, sanokaa: ”Kiitos.” Ottakaa tämän jälkeen tilaa pienelle läpikäynnille. Jos jokin jäi epäselväksi, kysykää pehmeästi: ”Ymmärsinkö oikein, että tarkoitit tätä…”
Laittakaa jälleen 5 minuutin ajastin. Kannattaa muistaa puhua omasta kokemuksestaan, ei käyttää vuoroa toisen puheenvuoroon vastaamiseen.
Kiittäkää toisianne ja tehkää pieni läpikäynti, jos tarvetta.
Toistakaa keskustelua viikottain.
Voitte myös pohtia näitä kysymyksiä ja keskustella vastauksistanne: Opitteko jotain uutta itsestänne ja toisistanne? Onko keskusteleminen syventänyt jotakin välillänne? Onko helpompaa kertoa vai kuunnella?
Äitihaavaa ei olisi olemassa ilman äitimyyttiä. Äitimyytti on kulttuurissamme eräänlainen uskomusten ja merkitysten tiivistymä, joka määrittelee, millainen äidin kuuluu olla:
Nöyrä, vaatimaton palvelija, joka ei pyydä itselleen mitään.
Uhrautuja, joka asettaa muut itsensä edelle ja venyy aina pidemmälle, kuin mihin voimavarat riittäisivät.
Loputtoman laupias, pyhä hahmo, joka ei tunne vihaa eikä muitakaan negatiivisena pidettyjä tunteita – hän on täydellinen, kaukana inhimillisestä.
Äitimyytti määrittelee myös, miten äitiin kuuluu suhtautua: kiitollisena ja nöyränä. Siksi moni ei uskalla edes ajatella, että äidissä voisi olla mitään vikaa. Tyttären on vaikea sallia itselleen kipua suhteessa äitiin, sillä se aiheuttaa helposti syyllisyyttä.
Samalla äitimyytti on ajanut äidit ahtaalle. Monet naiset ovat joutuneet uhraamaan toiveensa ja intohimonsa toteuttaakseen kulttuurin määrittelemää naiseutta ja äitiyttä.
Äideillä ei ole ollut valinnanvaraa eikä tilaa virheisiin. He eivät ole saaneet tilaa tunteilleen ja tarpeilleen. Ympäriltä ei ole saanut tukea kipuiluun.
Äitihaavasta puhuminen ja äitihaavan hoitaminen on samalla äitimyytin murtamista.
Miksi äitimyytin murtaminen hyödyttää myös äitejä?
– Riittämättömyydestä puhuminen on kokonaisvaltaisesti hoitavaa kaikille naisille. Ahdas naisen malli on saanut aikaan tiukat raamit, joihin yritämme yhä usein ahtautua. Moni pyrkii elämässä jatkuvasti täydellisyyteen, ja keskeneräisyytensä kohtaaminen aiheuttaa kokonaisvaltaisen epäonnistumisen tunteen. Kun naiset alkavat murtaa odotusten ja velvollisuuksien raameja, he tekevät samalla kaikille naisille tilaa olla omia itsejään.
– Äitihaavaa hoitaessa paitsi tytär, myös äiti voi oppia kunnioittamaan omia tarpeitaan. Äidin ei tarvitse loputtomiin uhrata itseään, vaan hän saa huomioida itsensä ja olla välillä vastaanottajan roolissa putoamatta kuitenkaan marttyyrin rooliin (joka usein kuuluu äitihaavaan).
– Äidit saavat tilaisuuden tarkastella kipukohtiaan, kuten suhdetta omaan äitiinsä. Lapsuudesta ja omalta äidiltä on todennäköisesti omaksuttu paljon uskomuksia, joiden mukaan on ehkä pitänyt elää – mutta niistä voi vapautua myöhemmälläkin iällä.
– Kipukohtien käsittely purkaa vaikeita, raskaita tunnekerroksia, kuten pelkoja, syyllisyyttä ja häpeää. Liian moni nainen kyseenalaistaa jatkuvasti itseään, tuntee syyllisyyttä unelmistaan tai häpeää sitä, ettei ole onnistunut vastaamaan kulttuurisia naiseuden ja äitiyden ihanteita.
– Uhriutumisen sijasta äiti voi – tyttären tavoin – alkaa vahvistaa omaa voimaansa. Vaikka äiti olisi nuorena kasvanut kapeaan naisen malliin ja uhrautujan rooliin, jossa hän on kokenut olonsa voimattomaksi, hänellä on missä tahansa iässä mahdollisuus ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja oman elämänsä suunnasta.
Luonto on nerokas, se ei tee virheitä. Siksi vaihdevuodet tuovat elämääsi uudenlaista, ehkä odottamatonta, viisautta. Vaihdevuodet ovat runsauden ja kukoistuksen aikaa. Se on sadonkorjuu, jolloin voit nauttia kaikkien aikaisempien elämänvaiheidesi tuomista kokemuksista, ominaisuuksista ja voimavaroista. Olet valmis tuomaan ainutlaatuiset lahjasi jonkin sinua suuremman kokonaisuuden palvelukseen. On aika säihkyä sielukkaasti.
Olet ainutlaatuinen
Se, että sinä kukoistat, astut omaan potentiaaliisi ja tulet ainutlaatuiseksi itseksesi, ei tapahdu vain siksi, että sinun elämäsi olisi mukavampaa, vaan kun sinusta tulee enemmän oma itsesi autenttisuudessasi, hyvyydessäsi, kauneudessasi ja hehkussasi, pystyt palvelemaan kokonaisuutta, maailmaa tai lähipiiriäsi ainutlaatuisella tavalla. Kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt sitä, eikä tule tekemäänkään sitä niin kuin sinä. Sinun elämälläsi ja viisaalla sydämelläsi on merkitystä.
Sinun lahjasi on myös se, miten olet olemassa, miten sinä elät elämääsi ainutlaatuisella tavalla maailmassa. Vain sinä voit kirjoittaa tietyn runon, laulaa laulun, tanssia tanssin, leipoa leivän. Ainutlaatuinen luovuutesi on lahja, ja sen lahjan antaminen on sinun tehtäväsi. Se on syy siihen, että olet syntynyt tänne. Osallistut omalla instrumentillasi tähän suureen olemisen ja luomisen sinfoniaan.
Naisen voima
Vanhemmat valtiomiehet ovat aina olleet arvostettuja, mutta uuden aikakauden todellinen muutos on ottaa kypsän naisen voima ja potentiaali käyttöön yhteiskunnassa. Naisten ja feminiinisen energian arvostuksen puute on suorassa yhteydessä maapallon luonnonvarojen riistoon. Jos haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen ja jatkaa elämää planeetallamme, tämän asenteen muuttaminen on elintärkeää. Toki ajat muuttuvat, mutta meidän naisten on otettava itse ohjat käsiimme, eikä enää odoteltava, että ne ojennetaan meille. Tämä maailma kaipaa kipeästi naisen voimaa.
Kaunis ja merkityksellinen elämä
Sinun ei tarvitse tulla maailmanparantajaksi vaihdevuosien aikana, jos se ei ole kutsumuksesi, mutta sinusta tulee väistämättä parantaja ja opas, joko ystävättärille, lähipiirin naisille, perheelle tai suuremmalle joukolle. Tässä iässä nainen kannattelee toisten transformaatioita kevyesti, koska hän tietää, että niiden toisella puolella on jotain uutta.
Kun näet jonkun toisen olevan matkalla, jumissa tai eksyksissä, sinä rohkaiset heitä, koska tiedät, että jos he vain jatkavat matkaansa, tuntevat tunteensa ja avaavat uusia portteja, he löytävät sen samettisen pehmeän pohjan, joka kannattelee kaikkea ja kaikkia. He löytävät paikan, jossa avautuu hehku.
Me olemme täällä tarkoitusta varten. Matka on juuri hyvä ja oikea sellaisena kuin se on. Sinun ei tarvitse olla pidemmällä tai muualla. Samaan aikaan, kun luomme muutosta, voimme elää onnellista, kukoistavaa, kaunista ja uskomattoman merkityksellistä elämää.
Keski-ikäisen naisen voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen voimavuodet. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät sen täältä.
Miika Kumara on ammatiltaan lastenhoitaja, joka on kiinnostunut laajasti eri elämän osa-alueista. Erityisesti syvälliset ajatukset ja ihmisen herkkyys ovat lähellä hänen sydäntään. Miika on sekä aviomies että isä.
Millaista on olla herkkä? Entä millaista on olla herkkä mies?
Se ei aina ole niin helppoa. Yhteiskunta asettaa monesti tietynlaisia odotuksia siitä, millaisia miesten tulisi olla. Monesti esimerkiksi itkemistä pidetään ei miehekkäänä asiana. Lisäksi tunteista avoimesti puhuminen saatetaan kokea ns. naisellisena piirteenä. Nämä edellä mainitut asiat ovatkin osana vaikuttamassa siihen, miksi miesten on hankalampaa hyväksyä omaa herkkyyttään, koska yhteiskunta asettaa tietynlaisia paineita miehiä kohtaan siitä, millaisia heidän tulisi olla.
Koen voimakkaasti kaikki ympärilläni tapahtuvat asiat. Niitä on hankala selittää ja ne kuormittavatkin paikoitellen. Kuitenkin asiassa on myös positiivinen kääntöpuoli, johon olen pyrkinyt keskittymään. Herkkyys on suuri rikkaus, jonka avulla on mahdollista nähdä maailma vielä tarkemmin ja poimia ympäristöstä erilaisia yksityiskohtia. Sen vuoksi herkän ihmisen ei kannatakaan säikähtää tai pahoittaa mieltään siitä, etteivät muut ihmiset välttämättä ajattele tai näe maailmaa samalla tavalla kuin herkkä ihminen kokee maailman. Voisikin sanoa, että kun muut näkevät metsän niin herkkä ihminen näkee metsän jokaisen puun.
Kuten aiemmin mainitsin, yhteiskunta asettaa meille tietynlaisia odotuksia. On sen vuoksi äärimmäisen tärkeää, ettei tässä tapauksessa herkkänä miehenä anna liikaa painoarvoa sille, millainen miehen tulisi olla yhteiskunnan mielestä. On tärkeää antaa lupa itselle olla se, joka on. Olenkin antanut itselleni luvan olla herkkä. Herkkyys on osa minua. Se on yksi osa ihmisen piirteistä. Käytän herkkyyttäni hyödyksi vuorovaikutustilanteissa niin työssäni lasten parissa kuin päivittäisessä arjessani. Herkkyys näkyy monella eri tavalla ihmisissä. Sen tunnistaminen voi viedä aikaa, koska herkkyys voi olla niin monimuotoista ja näyttäytyy jokaisella ihmisellä eri tavoilla. Kannattaakin antaa rohkeasti itselle lupa tutustua omaan herkkyyteensä ajan kanssa avoimin mielin.
Ilman herkkyyttä en olisi kokenut elämässäni tietynlaisia asioita. Olenkin siitä äärimmäisen kiitollinen. Aina en ole kokenut herkkyyttä positiivisena asiana ja joka päivä se ei tunnu mukavalta olla herkkä. Kuitenkin suurempi kokonaisuus ratkaisee ja se, että pitää mielessä, mitä kaikkea herkkyys mahdollistaa. Herkkänä sinä voit kokea tunteet voimakkaammin eli elää täysillä, itkeä ja rakastaa sekä aistia eri tunnetiloja. Herkkänä sinä voit tuntea olevasi elossa, kuunnella, olla tukena ja lohduttaa. Herkkiä ihmisiä tarvitaan vaikkei se aina siltä välttämättä sinusta ole tuntunutkaan. Muista siis tämä, kun seuraavan kerran mietit, kelpaatko herkkänä miehenä. Kelpaat paremmin kuin hyvin ja olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Tiina Nevanperä on taiteen tohtori, ratkaisukeskeinen taideterapeutti ja valmentaja. Herkän ja luovan Tiinan missio työssään Ateljee Mignonissa on tukea ihmistä elämänmuutoksessa kohti turvallisuutta, levollisuutta, omaa voimaa ja iloa.
Ystäväni järjesti viikonloppuna kotikonsertin olohuoneessaan. Hän on uppoutunut laulunopiskelija. Konsertissa lauloivat myös kaksi muuta ihastuttavaa laulajaa. Myös he halusivat elää unelmaansa todeksi. Minä onnellinen pääsin katsomon puolelle kotisohvalle kuuden muun onnekkaan kanssa.
Tällä kertaa en kirjoita taajaan keskustellusta esiintyjän kokemasta häpeästä. Kirjoitan sisäisestä turvallisuuden kokemuksesta, joka on perustarpeemme missä vaan sosiaalisessa tilanteessa. Sisäinen turvallisuuden kokemus nousi esille yhden laulajan mietteissä konsertin jälkimainingeissa. Häpeän tunne, voimakas itsestä luopumisen tunne ja turvallisuuden kokemus kietoutuvat toki perustavalla tavalla toisiinsa, mutta tästä aiheesta lähemmin toisella kertaa.
Laulajamme kertoi, että yleisöllemme oli turvallista esiintyä. Totesimme, että yleisö ja kanssaihmiset ovat yleensä aina esiintyjän puolella. Oletusarvoisesti yleisöä ja muita ihmisiä ei siis tarvitse jännittää. Laulajamme mukaan turvallisuuden tunnetta konsertissa lisäsi myös tila, jota määritti fyysisesti matto, joka oli esiintyjien näyttämönä ja että ikään kuin välissämme olisi ollut näin myös näkymätön verho rajana, jota ei ole lupa ylittää.
Turvan tunteminen on ihmisen perustarve. Turvan kokeminen koskee koko itseä. Jos turvan tunne jostain syystä horjuu, syntyy pelko, joka taas voi ensiksikin ylivirittää hermostoa, jolloin rauhoittuminen sosiaaliseen tilanteeseen ei onnistu. Vaihtoehtoisesti pelko voi lamaannuttaa, jolloin henkilö vaipuu alivirittyneeseen tilaan, kokee sisäisen romahduksen ja haluaa kätkeytyä kohtaamiselta ja tilanteelta, mutta ennen kaikkea itseltään.
Pelottavien tilanteiden välttely pitää pelon parhaiten hengissä – sanotaan. Pelko kaventaa ja typistää elämänpiiriä, jolloin elämässä olennaiset kokemukset, elämykset, tuntemukset ja mahdollisuudet hiipuvat ja heikentyvät. Tuolloin kaikki energia menee välttelyyn ja selviytymiseen. Elämä ei enää tahdo aueta itsestä ulospäin.
Seuraavassa jaan sinulle toimiviksi koettuja yksinkertaisia keinoja, miten lisätä sisäisen turvallisuuden tunnetta ja kokemusta, jolloin meneminen mukaan eri sosiaalisiin tilanteisiin helpottuu. Kaiken kukkuraksi saat lisää iloa ja onnistumisen kokemuksia itsellesi, jolloin myös pystyvyyskokemuksesi kasvaa.
Stressaavia ja ahdistavia sosiaalisia tilanteita voit pyrkiä helpottamaan seuraavilla kuudella keinoilla yhdessä tai erikseen.
Etukäteen ja säännöllisesti tehtävät rentoutumis- ja hengitysharjoitukset. Nämä harjoitukset aktivoivat parasympaattista hermostoa. Rentoutumis- ja hengitysharjoitusten avulla rentoutat lihaksia. Lisäksi harjoitukset rauhoittavat mieltä ja kehoa sekä palauttavat. Kun kykenet rentoutumaan jännittävässä tilanteessa, niin se ei enää ahdista sinua. Rentous ja ahdistuneisuus eivät näet asu samassa ihmisessä.
Jännittävässä tai ahdistavassa tilanteessa voit pyrkiä suuntaamaan huomiosi pois mielensisäisistä ajatuksista kohti ulkopuolisia aistimuksia: mitä näen ympärilläni, millaisia ääniä kuulen, mitä haistan ja miltä kehossani tuntuu jne.
Luo itsellesi voima- tai rauhoittumismantra, jota toistat mielessäsi haastavassa tilanteessa tai ennen sitä. Minulla itselläni on kahdeksantavuinen mantra. Lausun mielessäni neljä tavua hengittäessäni sisään ja loput neljä tavua, kun hengitän ulos ja toistan tätä tarvittavat määrät.
Luo itsellesi mielensisäinen turvapaikka, jota voi hyödyntää jännittävissä ja pelottavissa tilanteissa. Mielen sisäinen turvapaikka voi olla vaikka jokin todellinen paikka elämässäsi, jossa olet kokenut olevasi turvassa. Jos mieleesi ei tule mitään paikkaa, niin voit yhtä hyvin luoda sen mielikuvituksessasi. Mieti ja kuvittele, mikä voisi tehdä jostakin paikasta turvallisen juuri sinulle ja tee siitä oma turvapaikkasi, johon vain sinulla on pääsy. Pelottavassa ja jännittävässä tilanteessa voit aina mennä sisälle tähän omaan turvapaikkaasi mielessäsi.
Mieti etukäteen, mitä riskitekijöitä stressaavassa tilanteessa voi ylipäätään ilmetä? Ovatko ne todellisia vai ajatustesi luomaa kuvitelmaa, joille et itsekään löydä perusteita?
Päästä irti itseäsi jumittavista arvostelevista ja kriittisistä määritelmistä. Suhtaudu itseesi myötätunnolla, ystävällisesti ja armollisesti. Tarjoa itsellesi lohtua vaikeissa tilanteissa.
Harjoitusten tekeminen vaatii säännöllisyyttä, sinnikkyyttä ja tahtoa. Sinä onnistut ja jonakin päivänä voit nauttia kaikista esiintymisistä ja kohtaamisista eri sosiaalisissa tilanteissa.
Vaitonaiset (Atena 2023) on kirja suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta. Kirjassa väkivaltaa kokeneet naiset kertovat kokemuksistaan omalla äänellään. Kirjasta löytyy myös paljon tietoa ja keinoja väkivaltaisesta parisuhteesta irtautumiseen sekä parisuhteessa elävälle että läheisille. Kirjailija Saara Nurmo tunnetaan Murha joka tapahtui -podcastistaan, joka on yksi Suomen suosituimpia true crime -podcasteja.
Saara Nurmo. Kuva: Sami Mannerheimo
”Totuus on se, että kuka tahansa voi päätyä parisuhteeseen väärän ihmisen kanssa, ja jokainen meistä voi joutua väkivaltaiseen suhteeseen”, Saara Nurmo kirjoittaa suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta kertovassa Vaitonaiset-kirjassaan (Atena 2023). Mutta miksi lähisuhdeväkivallan uhri usein jää suhteeseen? Miksei hän vain lähde? Vaitonaiset-kirjan haastatellut naiset kertovat, mikä esti heitä lähtemästä. Tekstin lainaukset ovat kirjasta.
Henkinen väkivalta pohjustaa tietä fyysiselle
Vaitonaiset-kirjan naisten suhteissa oli ollut henkistä väkivaltaa jo ennen kuin mitään fyysistä tapahtui.
“Henkinen väkivalta alkoi Kimin ja Elisan suhteessa heti seurustelun alettua virallisesti. Kimi veti Elisan täysin omaan elämäänsä, eikä Elisan mielipiteillä, ajatuksilla, kavereilla, perheellä tai kiinnostuksen kohteilla ollut enää juurikaan väliä.”
“Kimi oli Elisan ensimmäinen poikaystävä, eikä 16-vuotias tyttö tiennyt, mikä oli normaalia, mitä hän voisi pyytää, mitkä olivat hänen rajansa, mitä rakkaus oli tai minkälainen parisuhde oli terve ja hyvinvoiva. Hän ei tiennyt, ettei seksi ole aina parisuhteen keskiössä eikä seksiin tarvitse aina suostua.”
Saara puolestaan kertoo omasta kokemuksestaan näin:
”Lyöntiä oli edeltänyt hänen pitkään jatkunut passiivis-aggressiivinen käytöksensä ja erilaiset ongelmat parisuhteessamme. Hän oli jo pitkään ennen lyöntiä käyttäytynyt minua kohtaan oudosti ja arvaamattomasti. Minusta oli tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että hän oli vihainen minulle. Vihainen jostain, mitä minä olin, tai jostain, mitä minä edustin.”
Vaikeat tunteet estävät lähtemisen
”Päällimmäiset tunteeni olivat häpeä ja epäusko. Minua hävetti se, että olin antanut jonkun tehdä itselleni niin, ja se, että olin ylipäätään ajautunut sellaiseen tilanteeseen. Samaan aikaan ahdisti ajatus siitä, että joku ei uskoisi minua. Miksi kertoisin tapahtuneesta, jos joutuisin vakuuttelemaan tai todistelemaan tapahtumia?” Saara kertoo.
”Minä en kuitenkaan koskaan ajatellut, että jättäisin hänet. Kumppanini oli kertonut minulle vaikeasta lapsuudestaan, yksinäisistä teinivuosistaan, vaikeasta suhteestaan sisaruksiinsa ja äidistään, jolla oli isoja haasteita elämässään. Isä hänellä oli olemassa, mutta ei läsnä. Ajattelin, ettei kumppanillani ollut ketään muuta, johon tukeutua. Ajattelin pitkään, että elämäni tulee olemaan täynnä riitoja ja valheita, ja ehkä fyysinen väkivalta toistuisi. En kuitenkaan ajatellut, että jättäisin hänet yksin.”
Kaisaa piti väkivaltaisessa suhteessa pelko siitä, ettei pärjäisi yksin:
”Kaisa muisteli kuulemaansa sanontaa, jonka mukaan väkivalta toistuu, jos sitä tapahtuu edes yhden kerran. Elikö hän nyt väkivaltaisessa suhteessa? Kaisa mietti miehen jättämistä, mutta pelko takertui välittömästi ajatuksiin ja kuristi ne olemattomiksi. Kaisa ajatteli, ettei pärjäisi yksin.”
”Vanhempien avioero oli jättänyt Kaisaan haavan, joka verhosi itsensä hylätyksi tulemisen pelkoon. Hän tarvitsi haavansa hoitamiseen varmuutta rakkaudesta, varmuutta yhteisestä tulevaisuudesta ja vakuuttelua siitä, että parisuhde toimii ja tuntuu hyvältä. Mikko palveli tätä tarvetta täydellisesti rakkauspommituksellaan. Vaikka Kaisan vanhempien avioero oli sujunut ilman päälle päin näkyvää draamaa, oli se vaikuttanut Kaisaan syvästi. Isän heti alkanut uusi suhde oli lisännyt lapsen epävarmuutta ja aiheuttanut särön luottamussuhteeseen. Kaisa ajatteli olevansa täydellisessä parisuhteessa Mikon kanssa, mutta sitä varjosti hylätyksi tulemisen pelko.”
”Kaisa halusi ydinperheen. Hänen mieleensä oli iskostettu ajatus siitä, kuinka Disney-prinsessat elävät onnellisena elämänsä loppuun asti prinssiensä kanssa, ja niin sen kuului mennä. Hän lohduttautui ajatuksilla siitä, että eihän parisuhteissa kaikki voi aina olla täydellistä ja että myös Mikko ansaitsi uuden mahdollisuuden. Oli aika aloittaa uusi kappale perheen elämässä ja unohtaa mennyt. Mikko oli valmis muutokseen, joten Kaisa ajatteli, että hänenkin oli joustettava ja työskenneltävä suhteen eteen. Vaati se sitten mitä tahansa.”
Käytännön vaikeudet
Kaisan kertomuksessa tulee esiin se, miten vähävaraisuus ja puolison harjoittama taloudellinen väkivalta voi tehdä lähtemisestä käytännössä vaikeaa tai mahdottoman tuntuista:
”Mikolla oli enemmän rahaa käytettävissään, ja pikku hiljaa se tarkoitti myös sitä, että hänellä oli suhteessa enemmän valtaa. Jo uuden työnsä koeajan aikana Kaisa alkoi tunnistaa palautuvan masennuksen merkkejä, joten hän päätti jättää työpaikan oman hyvinvointinsa vuoksi. Uusi avopuoliso ei pitänyt siitä, että Kaisa sairastui masennukseen. Mikon mielestä Kaisa oli epäonnistunut ja huono, eikä mies pitänyt ajatuksiaan itsellään.”
”Opintotuki oli korkeimmillaankin vain muutaman satasen, mutta Mikko vaati, että Kaisa antaisi kaikki rahansa Mikolle. Kaisa eli vuosia tilanteessa, jossa hänellä ei ollut käyttörahaa lainkaan vaan kaikki hänen saamansa meni suoraan Mikolle.”
”Kun Kaisa jäi äitiyslomalle ja sai äitiyspäivärahaa, Mikko velvoitti hänet maksamaan vuokran ja sähkölaskun. Tämän jälkeen Kaisalle jäi noin satanen kuukaudessa ruokaan ja muuhun.”
Mikko ei koskaan kertonut tarkkaa palkkaansa Kaisalle, eikä nainen tiennyt, että putkiasentajan keskipalkka on lähemmäs kolmetuhatta euroa kuukaudessa. Vasta myöhemmin, kun Kaisan ystävä sai tietää Mikon palkasta, myös Kaisalle selvisi, kuinka paljon hänen kihlattunsa tienasi.”
Tuen tai turvaverkkojen puute
Teini-ikäinen Elisa oli alusta asti salannut perheeltään ja ystäviltään poikaystävänsä uhkaavan ja väkivaltaisen käyttäytymisen. Sen vuoksi hän koki, ettei voinut tukeutua perheeseensä yrittäessään erota Kimistä.
”Koska tyttö ei ollut kertonut suhteen ikävistä puolista ystävilleen tai perheelleen, hän ei pystynyt hakemaan lähipiiriltään tukea, jota olisi erotilanteissa ja niiden jälkeen tarvinnut.”
Jos kohtaat lähisuhdeväkivaltaa, toimi näin
Suomessa 47 prosenttia naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa. Vuosittain noin 20 naista kuolee lähisuhdeväkivallan uhrina. Tässä muutama Vaitonaiset-kirjasta poimittu neuvo:
Läheisen kokemaan lähisuhdeväkivaltaan on hankala puuttua. Yksi tapa auttaa on läheisen rinnalla pysyminen ja tuen tarjoaminen hänelle, vaikka tämä päättäisikin jäädä väkivaltaiseen suhteeseen.
Jos pohdit, onko ihmissuhteessasi väkivaltaa tai olet jo tunnistanut kokevasi väkivaltaa, kerro siitä luotettavalle läheiselle tai hae ammattiapua. Kokijat tai väkivaltaisessa kodissa eläneet tarvitsevat usein ammattilaisen apua väkivallasta selviytymiseen. Väkivalta loppuu harvoin itsestään.
Ensi- ja turvakotien liiton nettiturvakoti tarjoaa chat-keskusteluapua TÄÄLLÄ. Chat-palvelussa lähisuhdeväkivallan parissa työskentelevät ammattilaiset tarjoavat keskusteluapua väkivaltaa kokeneelle ja muille asianosaisille.
Se ei tee kenestäkään heikkoa taikka avutonta. Olen itse joutun…siis anteeksi olen itse hakenut elämäni varrella apua ja tukea useamman kerran, erilaisilta tahoilta, niin julkisilta, yksityisiltä kuin yhdistyksiltäkin. Takana on äärimmäisen hyviä ja vähemmän hyviä kokemuksia, kuten monella muullakin.
Avuttomuuden ja keinottomuuden tunne ei tee kenestäkään arvotonta ihmistä.
Avun hakemiseen on liittynyt häpeää ja viallisuuden tunnetta. Olin mielestäni huono ja heiveröinen, rikki. Nykyisin näen asian ihan toisin. Avun pyytäminen (oli se sitten ystäviltä tai ns. virallisilta tahoilta) on hyvin haavoittuvaista. Se muistuttaa siitä syvästä inhimillisestä tosiasiasta, että kukaan ei elämässä täysin yksin selviä. Vaikka olisi miten hienoja keinoja ja konsteja, teoriaa ja tietoa, ihminen kaipaa ihmistä kulkemaan rinnalla ja olemaan vierellä. Pelastaa ei voi, mutta vierellä voi tosiaan olla. Ja apu voi olla joskus myös hyvin hyvin konkreettista.
Sekin on toki hyvä kysymys, mitä auttaminen sitten on, mitä oikea apu sitten on? Sillä tosiaan pelastamisjutut ei vaan toimi. Kukaan toinen ihminen kun ei voi ottaa toisen ajatuksia, tunteita taikka pelkoja pois.
Itsekin terapiatyötä tekevänä olen hyvin tietoinen, etten voi ottaa kenenkään tuntemaa kipua pois, mutta voin olla ihmisen kanssa. Pariterapiatilanteissa näkyy myös usein vaikeus näyttää kumppanille omaa haavoittuvaisuutta. Silloin alamme usein suojautumaan ja reagoimaan tavoilla, jotka usein kutsuvat enemmän vastakkainasetteluun kuin yhteyteen.
Onkin ihan tarpeellista pysähtyä miettimään, millaisen mallin on itse nähnyt ja omaksunut siitä, että onko haavoittuvaisuutta turvallista näyttää? Miten siihen on suhtauduttu?
Kenenkään ei pitäisi joutua selviämään yksin.
Olen samalla surullisen tietoinen, että avun pyytäminen ei ole aina tae avun saamisesta, varsinkaan aina niin nopeasti, kuin tarve olisi.Se on sydäntä särkevää.
Silti mielestäni jokainen joka uskaltaa hakea tukea ja apua, on äärimmäisen rohkea. On mielestäni tärkeä muistaa, miten haavoittuvaisessa kohdassa apua pyytävä ihminen on. Hän ikäänkuin paljastaa kaulansa, ottaa riskin.
On toki tilanteita, joissa tarpeeseen ei voi vastata, ja sekin voi herättää tunteita, kuten syyllisyyttä. Vaikkei toisen tarpeeseen voisi vastata, on silti mielestäni kunnioittavaa muistaa tilanteen herkkyys toiselle.
Ehkä me ihmiset elämme täällä enemmän tai vähemmän jatkuvasti sen paradoksin kanssa, että ketään ei voi pelastaa ja samalla jokainen meistä tarvitsee myös toisia.
Voit vapaasti jatkaa lauseita tutun ja turvallisen negatiivisilla adjektiiveilla. Niillä adjektiiveilla, jotka ovat kulkeneet sisäisen äänen muodossa mukanasi kenties lapsuudestasi asti. Tai mitä jos tekisitkin radikaalin ratkaisun, ryhtyisit oman elämäsi vallankumoukseen ja kyseenalaistaisit korvaasi kuiskivan kiusanhengen kertoman tarinan?
Taipumuksemme muodostaa itsestämme ja elämästämme tarinoita on inhimillinen ja ymmärrettävä. Kaoottisessa ja sattumanvaraisessa maailmassa asioiden jäsentäminen, syy-seuraussuhteiden etsiminen ja oman identiteetin lukitseminen luo turvallisuutta ja ennakoitavuutta. Samalla se saattaa myös salakavalasti kaventaa mahdollisuuksiamme tehdä erilaisia asioita ja nauttia elämän eri puolista.
Minä olen esimerkiksi kertonut itselleni pienestä pitäen olevani turvallisuushakuinen ja vähän liian herkkä kaikille muutoksille ja heilahduksille. Tästä huolimatta olen puolihuolettomasti päätynyt yrittäjäksi ja huomannut, että vaikka koenkin edelleen olevani turvallisuushakuinen, niin pystyn vallan hyvin elämään pienyrittäjän arkeen väistämättä kuuluvan epävarmuuden kanssa. Ja vaikka kumppanini muuttaa neljäksi kuukaudeksi ulkomaille ja arki ja yhteiset rutiinit muuttuvat radikaalisti, niin pystyn silti selviytymään ja jopa viihtymään uudessa elämäntilanteessani.
Tämä kuitenkin vaatii sen, että en usko jokaista sisäistä ajatustani ja tunnettani ja muodosta koko identiteettiäni niiden pohjalle. Osaan tilanteen niin vaatiessa ikään kuin astua itseni ulkopuolelle tarkkailemaan ja lausumaan pari lohdullista sanaa myrskyn keskelle joutuneelle itselleni. Yksikään ajatus ja tunne ei nimittäin ole pysyvä, eikä koko totuus.
Me ihmiset olemme kiinnostavia ja inhimillisiä juuri siitä syystä, että meissä on niin paljon erilaisia puolia. Olemme ristiriitaisia olentoja ja muodostamme hyvin harvoin ehyitä tarinoita. Me olemme niin paljon muutakin kuin ajatuksemme ja tunteemme ja se mitä (usein kritisoiva ja negatiivinen) sisäinen äänemme meille kertoo.
Seuraavan kerran kun huomaat rajoittavasi itseäsi tai tekemistäsi sisäinen äänesi kertoman tarinan takia, pysähdy hetkeksi. Kuuntele mitä ääni sanoo, mutta älä automaattisesti usko tai edes ota sitä vakavasti. Joskus on paikallaan jopa naurahtaa omalle sisäiselle äänelleen ”älä nyt viitsi…” -hengessä. Esimerkiksi herkkyys ei nimittäin sulje pois vahvuutta, eikä pelokkuus rohkeutta.
