Sivu 423 – Hidasta elämää

Kuuntele sydämesi ääntä

Maailmanloppu ei tullutkaan, on siis edelleen jatkettava elämän pohtimista ja ihmisenä kasvamista. Mitä lupauksia teit uudelle aikakaudelle? Laihdutat jälleen? Teet vähemmän töitä? Muistat isovanhempia vähän useammin, edes joskus? Teet kotiruokaa ainakin kerran viikossa? Käyt illalla aikaisemmin nukkumaan? Annat aikaa lapsille?

Itse olen tehnyt yhden lupauksen. Ajatukseni tästä lupauksesta nousee niistä lukuisista keskusteluista, joita olen saanut ihmisten kanssa viimeisen puolen vuoden aikana käydä. Olen löytävinäni yhden yhteisen inhimillisen kysymyksen: onko minulla lupa kuunnella sydämeni ääntä? Kysymys on myös itselleni akuutti ja ajankohtainen. Minä lupaan kuunnella sydämeni ääntä tästä päivästä alkaen.

Cheek laulaa: ”Jos mä oisin sä, mä pysyisin mun vierellä…”. Aika mahtavat sanat. Monet ihmiset elävät elämäntilanteissa, jotka eivät tunnu oikeilta, hyviltä eikä itsen näköisiltä ja silti eletään ja ollaan olosuhteissa, joissa ei ole hyvä olla.

Jos oikein sisintään tutkailee, uskon, että moneen olosuhteeseen tyytymisen taustalta löytyy pelko. Mitä jos joudun loukkaamaan jotakuta? Mitä jos seuraava työpaikka ei vastaakaan odotuksiani? Mitä jos häviän rahallisesti? Mitä jos itse hajoan, tunnen surua ja tuskaa? Millaisen tuomion toisilta ihmisiltä saan?

Seisonko itseni rinnalla, jos annan elämäni rakentua näiden kysymysten varaan? Kuka sanelee elämäsi säännöt? Missä minä olen, missä on minun elämäni? Missä olen minä, rohkea ihminen, joka itse luo oman elämänsä? Voisinko rakentaakin elämäni seuraavien kysymysten varaan:

Mitä tekisin, jos en mitään pelkäisi?

Miten rakkaus tässä tilanteessa toimisi?

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Rakkaus lähtee itsestä, täyttää sydämen ja laajenee. Mitä rakkaus tilanteessasi tekisi, jos oikein rakastaisit itseäsi? Millainen olisi sellainen elämä, jossa rakastaisit itseäsi, muita ihmisiä ja oikeastaan koko elämää? Kun on kysynyt itseltään nämä kysymykset, voi lähteä miettimään, miten lähtee tavoittelemaan omaa onneaan. Kirjaa toiveesi paperille, askartele aarrekartta, pistä haaveesi ajatuksen avulla tilaukseen ja sanoita ääneen sitä, miltä elämäsi kohta näyttää. Elä unelmasi todeksi jo etukäteen, lähetä rakkauden ajatuksia uusiin tuuliisi ja tulet huomaamaan: maailmankaikkeus järjestää eteesi kaiken, mitä haluat ja paljon enemmän.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Avoimuuden aika

Perjantaina 21.12.12 talvipäivänseisaus pysäytti ajan hetkeksi. Jos astrologeihin on uskominen, olivat maapallo, linnunrata ja aurinko hieman klo 13:n jälkeen keskenään asetelmassa, joka toistuu noin 26 000 vuoden välein. Tuota hetkeä sanotaan kosmisten ihmeiden hetkeksi.

Joogisesti uskotaan, että samalla vanha ajanjakso päättyi ja uusi alkoi. Vielä jonkin aikaa olemme keskellä muutosta, siirtymässä ”kalojen ajasta vesimiehen aikaan”. Päämääränä on avoimuus ja jakaminen. Avainsanoja uudelle ajalle ovat tietoisuus, informaatio ja energia.

Kuten aina muutoksen keskellä, seurana on rutkasti epävarmuutta. Toiset eivät huomaa mitään erityistä, mutta herkimpiin kaikki tämä vaikuttaa. Monet inspiroituvat, jotkut tuntevat pelkoa. Tietoa on tarjolla koko ajan enemmän, mikä tuo mukanaan myös kaoottisuutta ja monimutkaisuutta. Halusimmepa tai emme, joudumme jatkuvasti ottamaan lisää vapautta – ja vastuuta.

Jokainen uusi sukupolvi on intuitiivisempi ja herkempi vastaanottamaan informaatiota. Kaikista tarjolla olevista viesteistä on löydettävä ne itselle olennaiset. Niinpä on entistä tärkeämpää tietää mitä tahtoo, mikä tekee minulle hyvää ja miten käytän kaikkea ympärillä olevaa tietoa viisaasti. Se, että joku muu saa jotakin, ei ole minulta pois. Rikkauksia on ylen määrin.

Kundaliinijoogassa toistetaan tälle ajan viittä ohjetta. Ne ovat sutria eli ikään kuin lankoja, jotka sitovat yhteen hetket, ihmiset ja tapahtumat.

Tunnista, että toinen henkilö olet sinä. Meissä kaikissa on paljon samaa. Älä tuomitse ihmisyyttä. Ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla: hyväksy se ja pidä huolta omasta käytöksestäsi. ”Jos et näe jumaluutta kaikissa, et näe sitä missään.”

On olemassa keino päästä jokaisen esteen läpi. Kun tarpeeksi haluaa, pääsee läpi harmaan kiven. Eikä tämä tarkoita päänsä hakkaamista, vaan mahdollisuuksien kuulemista ja havaitsemista. Uusia mahdollisuuksia on tarjolla jatkuvasti. Intuitiota kannattaa oppia kuulemaan.

Kun on aika, aloita ja paine väistyy. On turha jahkailla ja antaa mahdollisuuksien lipua ohitse. Kun aika on oikea, kannattaa stressaaminen lopettaa ja toimia. Saavuttaakseen mitä tahansa, on sen eteen tehtävä töitä. Sellaista elämä on.

Ymmärrä myötätunnolla tai ymmärrät ajan väärin. Ymmärrys ja yhteys lähtee sydämestä. Yhteyttä sydämeen kannattaa vaalia.

Värähdytä maailmankaikkeutta ja maailmankaikkeus raivaa polkusi. Kun jotakin oikeasti tarvitset, löydät tiesi sen luo. Järki ei sinne välttämättä osaa ohjata, mutta sydän osaa. Kun antaa, saa. Se on luonnonlaki.

Kauniita asioita…mutta miten?

Jokainen tavallaan. Ymmärrys, intuition kuuleminen, tahdonvoima, myötätunto tai kiitollisuus kasvavat harjoituksen myötä. Ainakin meditaatiossa piilee suuri voima.

Joogaopettaja Shiv Charan Singhin sanoin, “älä odota mitään, mutta ole valmiina kaikkeen”. Elämä on täynnä ihmeitä.

Hyvää vuodenvaihdetta ja onnellista alkua uudelle vuodelle!

Kortensa kekoon kantaminen tekee onnelliseksi

Mitä yhteistä on Lady Gagalla, Gandhilla ja postinjakajalla? Varmuudella voin sanoa, että jokaisella on kuusi perustarvetta jotka ohjaavat heidän elämäänsä. Oletan myös, että jokainen heistä täyttää työssään jollain tasolla osallistumisen tarvettaan.

Jokainen muita auttamaan ja itsestä jakamaan pyrkivä ihminen täyttää tekemisellään osallistumisen tarvetta, muiden rinnalla. Vaikka Gaga:n voi olettaa toimivan vahvasti myös merkityksellisyyden tarpeen ohjaamana, löytää hänen sanoituksista, haastatteluista ja taustoistaan myös pyrkimyksen kapinoivaan, henkisesti inspiroivaan ja opettavaan sanomaan, hänen uskomustensa mukaisesti.

Minulta kysyttiin kerran luennolla sitä, miten erottaa ohjaako auttamista todella osallistuminen vai merkityksellisyys. Vastasin, että usein ne kulkevat käsi kädessä. On silti eri asia auttaa muita saadakseen siitä palautetta ja auttaa muita koska kokee sen oikeaksi ja tekee sen palautteesta riippumatta. Usein nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä ja osallistumisen voisi sanoa olevan myös hyvä tapa kokea merkityksellisyyttä.

Jokaisella ihmisellä on sisäinen tarve myös pyyteettömästi itsensä ulkopuolelle suuntautuvaan toimintaan. Jokainen meistä löytää tapansa kantaa kortensa kekoon. Osallistuminen voi tapahtua toimimalla oman perheensä, ystäviensä, yhteisönsä tai koko maailman hyväksi. Siinä missä toinen kokee auttavansa eduskunnassa, saattaa toinen auttaa maailmaa meditoimalla kotona ja lähettämällä positiivista värähtelyään meidän kaikkien hyväksi. Joku taas kantaa naapurilleen postin aamulla.

Kuten muidenkin tarpeiden, myös osallistumisen kohdalla säännöt voivat olla kestämättömiä. Jos osallistumisen säännöt edellyttävät toimimista oman hyvinvoinnin kustannuksella, toiminta ei ole kestävää pitkässä seurannassa. Vääristyneet säännöt voivat aiheuttaa myös sen, että toimintamme on rakentavan sijasta tuhoisaa, tästä löydämme lukuisia esimerkkejä kautta maailman historian. Yhden osallistuminen voi olla toiselle väkivaltaa.

Monet onnellisuuden tutkijat paikantavat syvällisen onnen kokemuksen löytyvän juuri siitä, että todella antaudumme ohjautumaan ja toimimaan meitä suurempien asioiden puolesta. Motivaation tutkijat paikantavat voimakkaan vipuvarren löytyvän siitä kun löydämme tavan toimia paitsi itsemme, myös meille tärkeiden ihmisten puolesta. Kukaan on tuskin vielä koskaan muuttanut maailmaa vain itsensä vuoksi.

Monien kokemus osoittaa, että kun osallistuminen ei ole enää itsen ja oman merkityksen rakentamista, löytää arvaamattomia voimavaroja, täyttymystä ja myös syvemmin merkitystä toimistaan.

Asiat näyttäytyvät erilaisina kun niitä katsoo isommasta mittakaavasta. Arjen haasteet menettävät helposti merkityksensä kun elämää katsoo siitä perspektiivistä, että olemme täällä myös toisiamme varten.

Näkökulman todenperäisyydellä ei ole merkitystä, sillä sen tuo joka tapauksessa enemmän voimavaroja, selkeyttä ja hymyä elämään.

Kurkkaa Aaron uutuuskirja Rohkea elämä, joka kertoo rohkeudesta elää omannäköistä elämää.

Sarastus: Armo

Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.

Nousen sohvalta. Olen maannut siinä jo monta tuntia tuijottaen hitaasti tikittävää kelloa, aistien harmaan sumuista lauantai-iltapäivää. Kuljen huoneesta toiseen; näitä seiniä olen tuijottanut monta kuukautta. Avaan sälekaihtimet, ehkä on jo aika, kello käy kahta. Päivästä toiseen ihmettelen tätä pienen kaupungin maisemaa, pilkahdusta merestä, joka avautuu ikkunastamme.

Autot ajavat talomme ohi vesisateessa. Hän soittaa työmatkaltaan Tukholmasta ja minä tiuskin kiukkuani puhelimeen. Päätän puhelun lyhyeen. Mietin miksi hänelle tapahtuu koko ajan jotain ja miksi minä tuijotan näitä samoja seiniä. Vedän hupparini hupun päähäni. Palelee.

Keittiön kaapinovet ovat vihreät. Vihreät! Vuokraisäntämme on tehnyt remontin juuri ennen muuttoamme enkä voi ymmärtää miksi kukaan maalaisi vanhat 60-luvun kaapit noin kammottavaksi vielä 2010-luvulla. Saimme luvan maalata ovet uudelleen vaaleiksi, sillä en voi sietää niitä. Mutta edelleen avaan ne kammottavassa värissään ja otan esiin kahvikupin. Asiat etenevät hitaasti.

Keitän kupin teetä. Kurkkuni on kipeä, päätä särkee. Flunssa. Katson televisiosta ohjelmaa, jossa nelikymppiset, vielä kotonaan asuvat neitsyet etsivät sitä oikeaa. Odotan amerikkalaisten tosielämän kotirouvien hyppäävän ruutuuni – mitä ihanaa draamaa! Tuijotan imuria. Siivous saa vielä hetken odottaa. Anoppi Suomesta on tulossa huomenna kylään.

Kuinka nopeasti ihmisen aivot surkastuvat? En ole puoleen vuoteen tehnyt mitään järkevää aivotyötä. Tätä huoneesta toiseen vaeltelua arkeni on – ja vähän Facebookia siihen päälle. Katson uutta Billy-hyllyämme, ja olen aikeissa ottaa sieltä kirjan, mutta pyörrän päätökseni. En jaksa lukea elämäntaito-oppaita.

En ole kirjoittanutkaan yli kuukauteen. Aika on vain huomaamatta lipunut silmieni ohitse. Ollakseni rehellinen, olen viimeisten viikkojen ajan keskittynyt vain siihen että aika menisi eteenpäin. Että tulisi joulu, tulisi uusi vuosi. Tulisi jotain. Olen antanut itselleni luvan olla ajattelematta, analysoimatta, tulkitsematta, tuomitsematta – keskittynyt vain kuuntelemaan sillä pohtiminen ja pyörittäminen tuntuvat turhalta. Nyt on vain keskityttävä elämään jokainen päivä ja otettava vastaan jokainen tunne; kuunneltava mitä ne minulle haluavat sanoa, ja päästettävä niistä irti.

Mikä vuosi! Päästin irti taakasta, joka rajoitti minua elämästä. Ja sitten elin ja muutuin ja asetuin uuteen ympäristöön. Koin ihmeitä, joita en olisi saanut kokea, jollen olisi päästänyt irti vanhasta.

Ja sitten suvantovaihe. Vihreiden keittiönkaappien tuijottamista, nelikymppisiä neitsyitä televisiossa. Tungen pölynimurin siivouskaappiin ja suljen oven. En ole oma itseni, mutta samalla en tiedä kuka olen – jännittävä ristiriita! Otan jääkaapista palan pitsaa ja jälkiruoaksi suklaakonvehdin.

Minä, joka ennen lauantaiaamunakin laitoin kellon soimaan aamuseitsemältä peläten että elämä ajaisi muuten ohitseni, menen takaisin sohvalle odottamaan amerikkalaisia kotirouvia. Ihana vapaus! Ei tarvitse ahdistua omista ajatuksista. Ei tarvitse porautua niihin, tuntea huonoa omatuntoa siitä, ettei tee mitään järkevää.

Taidan antaa itselleni armon.

Turmiolliset lokerot

Teksti: Jani Wahlman

Turmiolliset lokerot

Meille ihmisille äärimmäisen hyödyllinen työkalu on lokerointi. Kun lokeroimme vaikkapa musiikkia, sosiaalisia statuksia tai mielipiteitä, meidän on helpompi käsittää ja käsitellä noita asioita. Poliittiset puolueet, musiikin ja elokuvien genret, uskontokunnat, tiede- ja ajatussuuntaukset ja monet muut asiat ovat esimerkkejä arjessa usein kohtaamistamme lokeroista, joista monilla on toki paikkansa ja etunsa.

Olemme arjen ahkeria lokeroijia, joskus tosin liiankin ahkeria. Jos tietyt piirteet ja tuntomerkit täyttyvät, meillä saattaa olla mielessämme jokin valmis lokero toisille ihmisille, kokemuksillemme ja meitä ympäröiville ilmiöille. Lokerointi ja luokittelu ovat onneksi ja autuudeksi monimutkaisessa maailmassamme, mutta vain tiettyyn rajaan asti.

Heti, kun alamme lokeroida jokaista aistiemme kautta havaittavaa informaationhippusta, ja muodostamme mieleemme tiukkoja lokeroita, alkavat toimenpiteen hyödyt peittyä siitä syntyviin haittoihin. Tiukka ja jämpti lokerointi kaventaa maailmankuvaamme ja voi synnyttää meille putkinäön.

Pian olemme umpiossa, meistä on tullut jääräpäisiä yhden totuuden ja parin periaatteen ihmisiä, joiden leuka vääntyy vääryyksistä väärälleen. Nuo vääryydet ovat kaikkea sitä, mitä maailmassa tapahtuu suosimiemme lokeroiden ulkopuolella tai inhoamiemme lokeroiden sisäpuolella.

Meiltä on kadonnut ominaisuus ottaa avosylin vastaan sitä erilaisuutta, mitä maailma meille päivästä toiseen tarjoaa. Meiltä on kadonnut halu ja osaaminen ymmärtää lokeroidemme ulkopuolisia asioita. Emme ymmärrä, jos ystävä hehkuttaa maailman mielettömyyttä, koska putkinäkömme ja lokeroidemme muodostamien linssien avulla näemme vain kapean ja ahtaan maailman. ”Mikä tässä muka on niin mieletöntä?”, saatamme pohtia.

Ahtaassa tilassa on pakko hidastaa. Taannoin käydessäni Vietnamin Ho Chi Minh Cityn lähellä Vietkongin aikoinaan kaivamassa Cu Chi -tunneleissa, oli noita tunneliverkostoja ahdasta ja ahdistavaa taivaltaa. Tahdin oli oltava hidas. Sen sijaan vaikkapa Porin Kirjurinluodolla lenkkeillessäni tila on vapaa ja voin juosta sydämeni kyllyydestä.

Yliannostellun lokeroinnin tuottaman mielen ahtauden välttäminen on erinomainen avain mielettömään arkeen. Ahkerille lokeroijille yksi harvoja toimivia reseptejä on elämän hidastaminen. Liikaa lokeroimatta elävälle ja elämän upeutta avosylin vastaanottavalle kaiken tuon upeuden fiilistely tuo uskomatonta voimaa, eikä mitään reseptejä tarvita.

* * *

Kirjoittaja Jani Wahlman opiskelee Porissa kauppatieteitä ja pian myös humanistisia tieteitä, kirjoittelee Porinoita-blogia (http://porinoita.blogspot.fi/) sekä häärii kaikenmoisissa projekteissa ja fiilistelee elämän mielettömyyttä.

Resepti: Punajuurilaatikko

Joulun kunniaksi vielä jotain… Tässä hyvä lisä tai vaihtoehto perinteisille laatikoille; kehittelemäni ihana Punajuurilaatikko!

Herkullista joulua kaille!

Punajuurilaatikko

1 kg punajuuria

2 dl kuohukermaa

1 dl vettä

3 munaa

½ tl ruususuolaa

1 rkl siirappia (tai hunajaa)

½ – 1 sitruunan mehu

1 tl muskottia

ripaus mustapippuria

½ – 1 pkt aurajuustoa (voi jättää hyvin myös pois)

voita

Keitä punajuuret vedessä pehmeiksi. Laita ne kylmään veteen ja hiero kuoret niistä pois (helpompaa kuin veitsellä kuoriminen). Raasta tai soseuta punajuuret (itse soseutin). Lisää muut aineet ja kaada seos voilla voideltuun vuokaan ja laita päälle muutama voinokare. Paista 200 asteessa ensiksi noin 50 min. Laske lämpö 150 asteeseen ja anna hautua kunnes koostumus on mielestäsi sopivaa.

Laaja kulma: Palkintoja

Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän “pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.

Huomasin pudonneeni palkintoansaan. Sellaiseen, jossa vastuu ulkoistetaan ja ajatellaan, että joku näkee ja palkitsee omassa elämässä koetut kärsimykset, uhraukset ja vaivan. Sellaiseen, jossa sorrutaan ajattelemaan, että seuraava vaihe elämässä on parempi, helpompi, sen sijaan että etsisi juuri tästä hetkestä hyvää. Tämä sama palkintoansa, johon nuorempana hairahdin, mutta josta luulin jo päässeeni. Tämä sama palkintoansa eli edelleen vahvasti, myrkytti ajatteluani huomaamattomasti.

Mutta tämäkin ansa on sitkeä. Sekin vaatii sitä, että tarkkailee omia olemassaolonsa vaikuttimia, ei ulkoista vastuuta ja jaksaa olla kärsivällinen. Mutta kun aina ei jaksa.

Seuraavana päivänä, yhden flussaisesti nukutun yön jälkeen istun tyttäreni kanssa sohvalla. Hän juo pillillä maitoa, tuttipullo on jäänyt historiaan. Hän kasvaa, puhuu kahta kieltä ja hänen paras ystävänsä on vietnamilainen. Muovikuusi vilkkuu, kotikaaos ei häiritse. Joulupyhinä flunssakin saa parantua rauhassa. Tajuan, että tässä se palkinto on. Tämä hetki, edes liikenteen melu ei häiritse. Kaikki se, mikä arkeeni kuuluu. Se, että olemme onnistuneet edes jotenkin sopeutuneet elämään vieraalla maalla.

Tekeminen ja oleminen ovat itsessään palkintoja, ei se, että niistä pitäisi seurata jotakin merkityksellisempää. Oman elämän tekemisen – ja myös tavan jolla on – on hyvä olla sellaisia, jotka ovat jo valmiiksi itselle merkityksellisiä. Tässä nykyhetkessä, ei seuraavassa elämässä eikä välttämättä edes huomenna. Vaan juuri nyt.

Ja lisäksi, on itsestä kiinni, näkeekö tässä hetkessä palkinnon piirteitä (jos niitä ylipäätään haluaa nähdä), vai putoaako ansaan ja langettaa vastuun palkinnon antamisesta jollekin muulle, ulkopuoliselle.

Resepti: Samettinen maa-artisokkakeitto

Tänään hehkutan maa-artisokkaa! Tämä tosi mahtavan makuinen mukula on aivan liian vähän käytetty ja se aina yllättää vahvalla, mutta samettisella maullaan. Maa-artisokkaa kutsuisin terveysperunaksi, sillä se – toisin kuin peruna – ei rasita lainkaan insuliiniaineenvaihduntaamme.

Continue reading Resepti: Samettinen maa-artisokkakeitto

Runokuva: Ihminen ihmiselle

Jokainen kerta kun nykäiset vastaantulijaa hihasta ja saat hänen huomionsa, hän nostaa sielusi korkeudelle taskustaan peilin. Jotkin meistä nauttivat huomiosta ja sen tuomasta persoonansa piirteitä vahvistavasta vuorovaikutuksesta, mutta mitä syvemmin tunnemme toista ihmistä, sekä toista ihmistä kohtaan, sen suuremmaksi käy tuo “peili”, jota jok’ikinen vastaantulija kantaa mukanaan. Sen alastomammiksi tulemme, meille itsellemme.

Miksi pelkäämme kohdata toista ihmistä?

Olla alaston, on olla haavoittuvainen. Oli tunne mikä hyvänsä jonka toinen meissä herättää, se nousee meistä itsestämme. Kun vuorovaikutuksen toinen osapuoli saa sinut vaikkapa hermostumaan, hän painaa sinussa “kipupistettä” jollakin sanomisellaan tai tekemisellään, ja tällöin peilaat hänen kauttaan jotain itsestäsi. Samoin kun huomaat jotain kaunista tai ihastuttavaa.

Kuka on toinen ihminen?

Lopulta kaikki ympärilläsi opettaa sinua itsestäsi. Mitä vahvempi reaktio, sen vahvempi yhteys sinulla on juuri sillä hetkellä itseesi, perimmäiseen olemukseesi. Ehkä toinen ihminen ärsyttää sinua, sillä hänessä on jokin piirre, jonka tunnistat itsessäsi ja jota et haluaisi kokea. Ehkä tiedostat tuon tunteen alkuperän, ja vaikka et tiedostaisikaan, on tuo toinen ihminen juuri antanut sinulle jotain arvokasta. Voiko toinen todella antaa sinulle enempää kuin osan itseäsi?

Olla ihminen ihmiselle, alastomana, kysyy rohkeutta. Olla itsensä vailla verhoa tässä ajassa, jossa olemme tottuneet yrittämään olla jotain, jonka oletamme olevan sitä jotain, voi vaatia monta kyyneltä ja vapautettua naurua. Mutta lopulta, voitko olla yhtään enempää tai vähempää kuin se, mitä olet paljaimmillasi. Kun olet läsnä toiselle puhtaasti ja sallit toisen olla sinulle, se on enemmän ja vähemmän kuin yksikään voi toivoa tai pyytää.

Juoksen, koska on joulu

Hulisen ja höyryän. Joulua. Lahjoja, joulutervehdyksiä ja tietenkin ruokaa. Minulle, niinkuin monelle meistä, se on reipastahtinen joulun sävel. Ja kuin varmuuden vuoksi, kaikki tuntuu tietysti jääneen viimetippaan – tai ainakin lähelle. Tulen kotiin ja tipahdan sohvalle. Poikki -fiilis, vaikka olenkin saanut pääosin ystävällistä palvelua.

Kömmin keittiöön. Haluan kunnon maitokaakaon. Kattila hellalle ja täysimaitoa kiitos. Onneksi on. Jaa – siis miksi kaahotan? Miksi juoksen, törmäilen, yritän ehtiä, keksiä ja jaksaa? Siksi, että on joulu. Niinpä – haluan osoittaa ihmisille ympärilläni, että he ovat tärkeitä. Ovat siis olleet tärkeitä ympäri vuoden, mutta näin jouluna taidan muistaa sen jotenkin selvemmin. Eihän tilanne kuitenkaan ole oleellisesti erilainen kuin vaikkapa syyskuun 12 päivänä. Tai minä muuna päivänä tahansa. Onko tässä kyseessä jokin joulutauti, jota ilmeisesti joulukalenterit levittävät. Siksihän niissä varmaan on luukkujakin.

Maito kiehuu, kaakao on kohta valmis. Sopiva kaakaoseos joukkoon, hetki rauhallista sekoitusta ja odotusta. Hmmm – sitä se varmaan on. Haluan osoittaa kiitollisuuteni. Hei haloo! Siinähän se on. Kiitos. Sitä minä ainakin odotan. Enkä vaan jouluna. Ei sen puoleen, jouluherkutkin kiitoksella maustettuina ovat vielä parempia. Mutta kiitos – se on asia, joka saa sydämeni tärisemään. Varsinkin kun joku kertoo, tilanteesta tai kokemuksesta, jossa olen onnistunut antamaan merkitystä hänen elämäänsä. Kun sellaisen kuulee tai lukee, kollilla tulee kyynel silmään ja ääni alkaa täristä. Tapahtuu jotain suurta. Olen osa häntä ja hän on osa minua.

Maistan kaakaota. Aika kuumaa vielä. Mutta menee, kun vähän puhaltelen ja puraisen mukaan piparia. Niin, se kiitos ja kiitollisuus. Siinähän se on koko jutun ydin. Minulla on riittävästi kaikkea materiaa, mitä tarvitsen. Paketit on kivoja, mutta eivät niin merkittäviä. Enempi se ajatus. Tarvitsenko minä niitä paketteja? Entä tarvitsevatko mun pakettieni saajat niitä. Enpä oikein usko. Pienille lapsille niiden merkitys on ymmärrettävä. Mutta entä me aikuiset, pääosin materialla kyllästetyt ihmiset.

Pipari loppui. Ei hätää löytyy joulutorttuja. Tein itse – tai siis poikieni kanssa. Ja kyllä – niistä tuli hyviä. Entä jos keskittyisin tänä jouluna kiitosten antamiseen? Sanoihin, jotka annan nauttien hänen katseestaan. Tai edes pieneen viestiin tai puheluun. Kertoisin läheisille ja ystävilleni, miten paljon he minulle merkitsevät. Kiittäisin avoimuudesta ja rehellisyydestä. Luottamuksesta ja kuuntelusta. Kärsivällisyydestä, erityisesti silloin, kun sitä on minulta puuttunut. Kiittäisin halauksista, joita olen saanut. Kertoisin miten suuri merkitys näillä asioilla on minulle ollut. Miten ne ovat melkein pysäyttäneet sydämeni ja saaneet minut tuntemaan itseni ihmiseksi. Sellaiseksi joka on hyväksytty sellaisena kuin on. Voinko saada sellaista paketista? Kiitos kaikki ystäväni. Nyt kerään rohkeutta kertoa tämän kaiken teille.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Tiedät, että tarvitset haasteita ja kasvua

Jos olemme turvallisuutta etsiessämme kitkeneet elämämme haasteet ja rikkaruohot, alkaa tasapaksuus aiheuttaa ristiriitaa sielumme pyrkiessä laajempaan yhteyteen itsensä kanssa.

Kuten minkä tahansa elollisen kohdalla, myös ihmisen elinehtona on kehittyminen, laajentuminen ja kasvu. Psyykemme on tietoinen tästä universaalista totuudesta ja sisäinen äänemme kehoittaa meitä hakeutumaan niin fyysisen, psyykkisen kuin henkisenkin kasvun äärelle.

Mitä korkeammalle siirrymme tarpeiden käsittelyssä, sitä syvällisempiin tarpeisiin kytkeydymme. Syvällisyys ei silti ole synonyymi huuhaalle, vaan kyse on persoonamme perustarpeesta. Tarpeita voidaan tarkastella myös kehittymisen näkökulmasta. Henkilö joka on tietoisesti työstänyt varmuuden, vaihtelun, merkityksellisyyden sekä yhteyden & rakkauden tarpeensa terveille säännöille ja tasapainoon, on usein luonnostaan altis katsomaan asioita kasvun ja kehittymisen näkökulmasta. Pelonomaisen tarpeiden täyttämisen sijaan elämä saattaa alkaa näyttäytyä oppimatkana ja mielenkiintoisena haasteena, jota ei ole tarkoituskaan pystyä ennakoimaan tai hallitsemaan täysin.

Kasvun tarve voi olla hallitsevana tarpeena myös ilman taustalla olevaa kehityskaarta. Samoin kasvu voi olla keino etsiä itselleen turvallisuutta, vaihtelua sekä merkityksellisyyttä

Jos katsoisit elämäsi haasteita ja epäturvallisuuksia kasvun näkökulmasta, muuttaisiko se kokemustasi niistä? Entä jos merkityksettömyyden tunteemme kertoisivat mahdollisuudesta löytää merkitys laajemmista ja kestävämmistä perusteista? Tai jos kokemuksemme rakkauden puutteesta kertoisikin kyvyttömyydestämme rakastaa, olisiko kokemuksesi elämästä erilainen?

Kasvun tarpeen tunnistaminen ja sen sisällyttäminen arkea ohjaaviin asioihin on hyvä tapa muuttaa kokemustamme vaikeissa hetkissä. Ottaessasi yhteyden siihen osaan itseäsi joka haluaa kasvaa, sinun on helpompaa ymmärtää ja vastaanottaa elämä silloinkin kun haluaisit kääntää vaikeuksille selkäsi.

Kurkkaa Aaron uutuuskirja Rohkea elämä, joka kertoo rohkeudesta elää omannäköistä elämää.

Kuinka saisin omanarvontuntoni takaisin eron jälkeen? – Psykologi vastaa

Kysy psykologilta -palstalla psykologi Heli Heiskanen vastaa Hidasta elämää -sivuston lukijoiden kysymyksiin. Voit esittää Helille oman kysymyksesi Hidasta elämää -keskustelupalstalla tässä keskusteluketjussa.

Kysymys:

“Olen eroamassa 30 vuotta kestäneestä suhteesta. Mieheni on enemmän tai vähemmän narsistinen, riippuen aina vuodenajoista. Olen koko tämän ajan kestänyt ja keksinyt aina “hyviä” selityksiä, miksi minun pitää jaksaa. Milloin hyvä syy jatkaa on ollut lapset, milloin mieheni suku tai mieheni terveydentila.

Olen itse sairastunut näiden vuosien aikana ja jouduin nuorena eläkkeelle. Nyt pyytäisinkin apua siihen, miten saisin omanarvontuntoni takaisin ja miten oppisin olemaan syyttämättä itseäni?”

Kysyjänä nimimerkki Elämä edessä

Helin vastaus:

Kiitos kysymyksestäsi nimimerkki Elämä edessä. Aihe koskettaa monia, jotka kokoavat omanarvontuntoaan henkisesti ja/tai fyysisesti vahingoittavan suhteen jälkeen. Toivottavasti sallit, että käytän termiä väkivaltainen suhde, jolla tarkoitan vääränlaista ja vahingoittavaa henkistä ja/tai fyysistä vallankäyttöä suhteessa.

Kylmän ja kuuman vaihtelu pitää toivoa yllä

Alistavassa suhteessa itsetunto on aina koetuksella. Haitallinen vallankäyttö nujertaa kohdettaan vähitellen, saa epäilemään ja syyttämään itseään, häpeämään itseään ja omaa tilannetta. Tyypillisesti väkivaltaisessa suhteessa kylmä ja kuuma vaihtelee: välillä toinen on arvosteleva, ilkeä ja kylmä, mutta juuri kun uhri on saamassa tarpeekseen, niin tekijä muuttuu taas mukavaksi, katuvaksi ja lupaa muutosta. Näin toivo pysyy yllä usein vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen.

Käsittele kokemuksesi luotettavan ihmisen kanssa

Kysyt, miten saisit omanarvontuntosi takaisin ja oppisit olemaan syyttämättä itseäsi. Se tulee vaatimaan oman aikansa, mutta eheytyminen on täysin mahdollista.

Pidä etäisyyttä entiseen puolisoosi, jotta hän ei enää pääse vahingoittamaan Sinua. Käy läpi tunteet, ajatukset ja kokemukset luotettavan ystävän tai ammattiauttajan kanssa. Käsityksesi tavanomaisesta toista arvostavasta kanssakäymisestä on saattanut hämärtyä suhteenne aikana. Sen vuoksi suosittelen toista ihmistä peiliksi, joka heijastaa kokemuksiasi takaisin ja auttaa näkemään mitä oikein on tapahtunut, mikä on ollut “normaalia” ja missä kohtaa on tehty väärin. Todennäköisesti moni asia valkenee Sinulle vasta eronne jälkeen, kun olet saanut rauhassa käsitellä ja sulatella kokemuksiasi.

Narsismin ymmärtäminen voi tuoda helpotusta

Kerrot että puolisosi oli enemmän tai vähemmän narsistinen. Narsismilla tarkoitetaan yleensä itsekeskeistä ja toisia hyväksikäyttävää henkilöä, jolla on suuret käsitykset itsestään. Narsistinen henkilö ei kestä kritiikkiä ja syyttää muita myös omista puutteistaan, on ylimielinen ja kateellinen (tai syyttää muita kateudesta).

Narsisti alistaa toisen, yleensä perheenjäsenen tai työtoverin ja saa uhrin tuntemaan itsensä huonoksi ja ongelmien aiheuttajaksi. Narsismista puhuttaessa on kuitenkin oltava varovainen, koska narsistinen persoonallisuushäiriö on psykiatrinen diagnoosi, jonka arviointi on syytä jättää lääkärille. Meillä kaikilla ihmisillä on jonkinasteisia narsistisia piirteitä (asteikolla 0–100%) ja mitä voimakkaampia ne ovat, sitä enemmän niistä on haittaa lähipiirille. Varsinainen narsistinen persoonallisuushäiriö on arviolta 1%:lla ihmisistä.

Narsismin ymmärtäminen voi kuitenkin tuoda paljon helpotusta hankalassa ihmissuhteessa eläneelle, koska se auttaa tajuamaan monia hyvinkin epäinhimillisiä ja käsittämättömiä käyttäytymispiirteitä. Tämä on myös tärkeää siksi, että voi omalta osaltaan ehkäistä joutumista narsistin uhriksi uudestaan.

Suosittelen avuksi kirjallisuutta mm. Naimisissa narsistin kanssa, Joutsiniemi, Kaulio, Mäkelä ym. ja Narsismin tiedostaminen – toipumisopas narsistille ja uhrille, Paula Salomaa.

Opettele suojelemaan itseäsi

Omanarvontuntosi voi palautua vähitellen. Pysy tietoisena siitä, ettet ryhdy enää alistavaan suhteeseen, vaan opettelet suojelemaan itseäsi ja pitämään etäisyyttä vahingoittaviin ihmisiin. Kuten nimimerkkisi sanoo, Elämä on edessä. Nauti vapaudestasi!

Katso Helin tulevat koulutukset ja kirja ”Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään” tästä.