Valon pisaroita: Paranemisen avaimet

Uuden vuoden aluksi ehdin jo Facebookissa kiittää teitä lukijoita aktiivisuudesta ja tykkäämisestä. Kiitos myös antamastanne palautteesta, joka auttaa meitä tasapainottamaan sisältöä toivottuun suuntaan. Hidasta elämää -sivuston jutuista erityisesti terveyteen liittyvät kirjoitukset ovat herättäneet keskustelua. Suurin osa kommenteista on positiivisia ja lukijat ovat selvästi ilahtuneita saadessaan uusia näkökulmia omiin vaivoihinsa, jopa pitkäaikaiseen sairauteen. Toki välillä tulee kritiikkiäkin. Joku on suorastaan suuttunut kun hänen vaivaansa tarjottu lähestyminen eroaa lääkärin määräämästä hoidosta. Eräs lukija kertoi että artikkeli 10 + 1 luomuvinkkiä migreenin selättämiseen oli herättänyt kiivasta keskustelua ja pahennusta migreenipotilaiden omassa nettifoorumissa. Jutun pelättiin vaikuttavan ihmisiin niin, ettei migreeniin enää suhtauduta tarpeeksi vakavaksi.

Myös Teemu Syrjälän diabetesta pohtiva artikkeli herätti tunteita puolesta ja vastaan. Joku pyysi meitä lopettamaan tällaisten juttujen julkaisemisen ja toinen lukija päästi paineita toteamalla ”Liikunta ja ruoat ovat ihan shittiä”. Nopean reagoimisen lisäksi voisimme pohtia Teemun jutussaan esittämää pyyntöä tarkastella omaa tilaa ja sairautta identiteetin kannalta. Tämä on kiinnostava ja tärkeä pointti, sillä kun ymmärrän voivani itse vaikuttaa terveyteeni ja hyvinvointiini, voin estää sen ilmiön, jossa sairaudesta muodostuu osa persoonaani ja identiteettiäni. Olenko siis diabeetikko vai ihminen, jolla on diabetes?

Keskitynkö elämiseen vai uhrina olemiseen?

Ruotsalainen terveyskirjailija Sanna Ehdin jakaa ihmiset kolmeen ryhmään kirjassaan Enemmän energiaa!:

Uhri – elää uhrikulttuurissa, jossa on sankarillista kantaa uhrin kaapua. Uhri kokee myös olevansa vailla valtaa omaan tilaansa. Alkamalla ottaa vastuuta siitä, mitä elämässä tapahtuu, ja muuttamalla tilannetta paremmaksi, uhriaste voidaan välttää.

Selviytyjä – tekee, korjaa ja työstää sitä, mitä on tapahtunut. Hän ymmärtää, että asiat hänen elämässään eivät ehkä ole niin hyvin – mutta hän ajattelee, että ainoastaan hän itse voi vaikuttaa siihen. Selviytyjä yrittää löytää aktiivisesti ratkaisuja lukemalla kirjoja artikeleita ruokavaliosta ja henkilökohtaisesta kehityksestä. Hän menee hoitoihin ja terapiaan, jotka saattavat auttaa eteenpäin.

Oman elämänsä eläjä – elää tässä ja nyt. Ihminen on vapauttanut itsensä kielteisestä ja hajottavasta samaistumisesta ja omistanut useampia vuosia henkilökohtaiselle kehitykselleen. Huomio siirtyy omista tarpeista siihen, mitä on mahdollista antaa muille ja saada aikaa – samaan aikaan, kun ihminen pitää itsestään hyvää huolta. Hän on elävä, toisin sanoen sielullisesti ja emotionaalisesti vahva persoona, joka on ajatuksissaan vapaa ja jonka keho toimii hyvin.

Teen itse parhaillaan sovinto- ja anteeksiantotyötä, jonka avulla pyrin päästämään irti siitä mikä ei koskaan muuttunut toivotun kaltaiseksi. Myönnän ettei se ole helppoa mutta iloitsen pienistäkin hetkistä, jolloin huomaan hengittäväni armollisemmin. Kaksi syöpää ja perheen hajoaminen tarjoavat minulle paljon sulateltavaa ja oman palapelin uudelleenrakentamista. Kiivaimman selviytymisvaiheen aikana minäkin ahmin tietoa, luin kirjoja, selviytymistarinoita ja terveysvaikuttajien blogeja, tapasin lääkäreitä, terapeutteja ja parantajia. Ratkoin vimmaisesti mysteeriä. Aivan kuten Sanna Ehdin selviytyjää osuvasti kuvasi. Tällä hetkellä palailen hiljalleen takaisin itseeni, kirjaan ylös ajatuksiani matkastani ja toivon pääseväni jakamaan niitä muillekin sitten kun sen aika on, oman elämänsä eläjänä.

 

Paranemisen avaimet

Kun on käynyt läpi mahdollisesti kuolemaan johtavan sairauden, vieläpä kahdesti, alkaa väistämättä kiinnostumaan eräästä kysymyksestä: Miksi juuri minä selvisin? Mikä ratkaisee sen, miten ihmiselle käy kun hänellä on vakava sairaus? Tunnustellaan millaisia ajatuksia nousee pintaan kun välitän sydämestäni seuraavat lauseet:

Paraneminen on mahdollista jokaiselle ja jokaisella meistä on kyky parantua. Jokainen tekee sen omalla tavallaan. Saamme apua lääkäreiltä ja parantajilta, mutta lopullisessa parantumisessa on kyse siitä, että palaat kotiin, omaan itseesi. Sen jälkeen teet lupauksen: En koskaan enää hylkää itseäni.

Jos paranemisen avaimia pitäisi kuvailla kahdella sanalla, ne ovat toivo ja muutos. Eräässä tutkimuksessa haastateltiin kokeneita syöpälääkäreitä ja heiltä kysyttiin missä vaiheessa heille tuli aavistus siitä, selviytyykö potilas vai ei. Suurin osa lääkäreistä kertoi tuon liittyvän hetkeen, jolloin potilas luopuu toivosta. Kun ihminen mielen tasolla luovuttaa, vointi heikkenee ja keho alkaa sammuttelemaan valoja. Suosittelen miettimään omaa suhdettasi toivoon päivittäin. Sen harjoittamista tukee vaikkapa meditointi.

Jos joskus omalle kohdallesi tulee tiukka paikka, joudut todennäköisesti kaivamaan toivon esiin itse. Suomalainen hoitokulttuuri lähestyy potilasta tutkimusfaktojen pohjalta syntyvän ennusteen kautta, joten lääkärisi ei välttämättä vala sinuun uskoa vaan hän kertoo miten sairaus etenee mitattavien tietojen valossa.

Arvostettu solubiologi Bruce Lipton sanoo kuitenkin kirjassaan The Biology of Belief (Uskomisen biologia) että aivot reagoivat samalla tavalla saamaansa informaatioon, olipa se totta tai pelkkä uskomus. Tähän perustuu myös plasebon eli lumelääkkeen teho. Keskity siis itse pitämään toivoa yllä. Rakasta itseäsi ja tee päätös muuttumisesta, niin keho seuraa mukana ja solut saavat positiivisen viestin aloittaa paraneminen.

Sairaus on kutsu muutokseen. Olipa kyseessä syöpä, migreeni, diabetes tai jokin muu merkki fyysisestä ja henkisestä ylikuormituksesta. Pyri ajattelemaan muutos haasteena, jolloin et pelkää etkä asetu puolustusasemiin vaan olet avoin uusille ratkaisuille. Tämä ei ole helppoa ja kaunista sillä paraneminen on sotkuinen prosessi kuten Soulteamin Henriika Maikku kirjoittaa omassa blogissaan (sitaatti kirjoittajan luvalla):

“Kokemukseni mukaan paraneminen ei tapahdu ilman räkää ja kyyneliä. Se on sotkuista. Se särkee huolellisesti rakennetut kulissit ja murtaa kontrollin. Elämän rosoisuudessa on sen rikkaus. Rikkimenemisen kauneudessa, haavoittuvuuteen uskaltamisessa. Paraneminen on armollista. Se kuuluu kaikille ja jokaisella on kyky parantua. Jokaisella on omat vastauksensa, ja sinun totuutesi on sinussa. Jokaisessa kyyneleessä. Jokaisessa huudossa ja laulussa. Jokaisessa kosketuksessa ja kikatuksessa. Jokaisessa hengityksessä.

Toivon sinulle koko Hidasta elämää -tiimin puolesta toivorikasta vuotta 2014 ♡

Pequ Nieminen

 

Ps. Juttuun liittyviä kirjavinkkejä:

Sanna Ehdin : Enemmän energiaa! Kohti rikasta, onnellista ja terveellistä elämää (Basam Books 2012)

Bruce Lipton : The Biology of Belief (Hay House 2011 – ei suomennettu)

Anita Moorjani : Kuolema antoi minulle elämän (Basam Books 2013)

Inkeri Elomaa : Tartu toivoon – Syöpälääkärin kädenjälki (Recallmed 2009)

Maija Haavisto : Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin (Finn Lectura 2013)

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: