Resepti: Gluteeniton yrttileipä

Uusi vuosi tuo mukanaan lupauksia terveellisemmästä elämästä ja hyvä niin. Monet varmasti tekivät lupauksia ruokavalionsa suhteen tälle vuodelle ja siihen liittyen lupaanpa minäkin jotain. Lupaan keksiä tänä vuonna mahdollisimman herkullisia, mutta terveellisiä reseptejä tänne. Ihan vaan, jos niistä jollekin sattuisi apua olemaan niiden tehtyjen lupauksien pidossa.

Oma ruokaan liittyvä lupaukseni oli aloittaa vuosi itse suunnitellulla elimistön puhdistuskuurilla, mutta palaan sen sisältöön ja mahdollisiin positiivisiin vaikutuksiin kunhan näen onko siitä ollut hyötyä toivomallani tavalla.

Jaan teille nyt loppiaisen kunniaksi yhden onnistuneen gluteenittoman leipäreseptini, jossa hyödynsin tuota aiemmin mainitsemaani “mehumäskiä”, eli mehustuksessa ylijäänyttä kuitumassaa. Käytin tässä porkkana-parsamehun mäskin, mutta voit käyttää hyvin myös muiden mehujen, kuten kurkku-, fenkoli-, punajuuri- tai vaikka omenamehun mäskiä. Jos taas et omista mehulinkoa, voit käyttää mäskin tilalla esim. raastettua porkkanaa. Silloin tosin veden määrää voi hiukan vähentää Maustoin leipää myös reilusti kuivatulla rosmariinilla ja timjamilla ja niiden maku toimi leivässä mielestäni tosi hyvin.

Taikinasta on helppoa muotoilla leipä haluamaansa muotoon, eli vuokaa ei tarvita, mutta toki sellaista voi käyttää. Kananmunasta johtuen leivän säilyvyys ei ole parhaasta päästä, mutta säilyttämällä sitä jääkaapissa, säilyvyysaika pitenee huomattavasti. Itse leikkasin leivästä valmiita siivuja ja laitoin pussissa pakkaseen. Siten voit ottaa leipää sulamaan aina pariksi päiväksi kerrallaan.

Gluteeniton yrttileipä

200g vihannes mehun mäskiä (porkkana, parsakaali, punajuuri jne)

3 munaa

1,5 dl vettä

1,5 rkl rosmariinia

0,5 rkl timjamia

1,5 dl auringonkukansiemeniä

3 dl riisjauhoja

1 dl mantelijauhoja

2 dl tattarijauhoja

2 tl psylliumkuitua

1 tl suolaa

pinnalle:

oliiviöljyä

rosmariinia

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna psylliumin turvota noin 10 minuuttia. Muotoile taikinasta haluamasi kokoinen ja muotoinen leipä/leipiä ja voitele se oliiviöljyllä, sekä ripotteöe pinnalle rosmariinia. Paista leipää uunissa 180 – 200 asteessa noin 1 tunti.

Huom.

Leivän kypsymisaikaa on aina hiukan hankalaa määrittää, koska uuneja on erilaisia. Paras tapa varmistua on toki leikata leipää siten, että näet sen kypsyyden. Jos taas haluat leipäsi säilyvän ehjänä, niin parhaiten leivän kypsyyden varmistat koputtamalla leivän pohjaan, jos siitä kuulu sellainen “kumean” ontto ääni, on leipä mitä luultavimmin kypsää.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
Saat -30% alennuksen korttipakoista etukoodilla KORTIT30 
PUOTIIN
close-image