Näin vältät stressiä ruokakaupassa

Joskus tarvitsemme vain pieniä valintoja, jotta voisimme keventää arkea.

1. Mene vain kylläisenä kauppaan.

Nälkäisenä tekee mieli kaikkea, joten silloin todennäköisimmin tulee ostettua liikaa ruokaa ja epäterveellisiä snäksejä. Lisäksi nälkäisenä ruuhkaisessa kaupassa pinna kiristyy helposti.

2. Jätä lapset kotiin, jos mahdollista.

Kaupassa lapsilla on tapana haluta kaikkea, olla erimieltä ja puuhastella omiaan. Jos mahdollista, kannattaa jättää lapset kotiin, kun tekee pitkän ostoslistan hankintoja.

3. Tee suunnitelmallinen ostoslista.

Päätä etukäteen, mitä ruokia aiot valmistaa ja tee kauppalista sen mukaan. Älä mene kauppaan miettimään, mitä tulevina päivinä syötäisiin.

4. Älä tee heräteostoksia.

Kaupassa usein huomaa, että hyllynreunat ovat tarjouksia täynnä. Tarjoustuotteiden ostaminen saattaa kuitenkin tulla kalliiksi, jos ei pysty kaupassa improvisoimaan kokonaista ruoka-annosta: mitä tarjouslihan kanssa syödään? Jos lisukkeet jäävät hankkimatta, saattaa tarjouslihakin jäädä syömättä.

5. Käy tutussa, sopivankokoisessa kaupassa.

Tutussa kaupassa asioiminen säästää hermoja: tiedät tuotesijoittelulogiikan, tunnet tuotevalikoiman ja voit tehdä kauppiaalle toiveita tuotteista.

Omille ostoksille sopivankokoinen kauppa tarkoittaa sellaista kauppaa, jossa sinun ei tarvitse kävellä turhaan satoja metrejä, jos unohdat jonkin tuotteen. Silti valikoima on sopiva.

6. Säästä – itseäsi ja luontoa

Punnitse tarkkaan, kumpi on tärkeämpää hinta vai laatu. Omat perustelusi voivat vaihdella tuotekohtaisesti. Ota ajan kanssa selvää yleisimmin käyttämistäsi tuotteista: Kuinka paljon niissä on lisäaineita? Ovatko ne luomutuotettuja (ja mitä se käytännössä tarkoittaa)? Mitä eroa on suomalaisella ja espanjalaisella vihanneksella – paitsi hinta? Kun sitten näet kaupassa tarjouksessa espanjalaisia tomaatteja, voit helposti tehdä valinnan halvemman ja kalliimman välillä.

7. Käy kaupassa pari kertaa viikossa

Kerta viikkoon kaupassa kuulostaa hyvältä. Mutta jos haluaa syödä vihanneksia – ja tuoreita sellaisia – on hyvä jakaa kauppareissut esimerkiksi kahteen kertaan viikossa. Näin ruoka ei pilaannu kotona. Kaksi suunnitelmallista kauppakertaa viikossa aiheuttaa varmasti vähemmän stressiä kuin kauppakäynnit “tarvittaessa” (joita yleensä tuppaa kertymään useampia).

8. Vältä ruuhka-aikoja, jos mahdollista

Yritä valita isoille ostoksille sellainen päivä tai kellonaika, jolloin kaupassa on väljempää.

9. Hanki osa ruoasta suoraan tuottajalta tai torilta isompina erinä

Näin saat perusainekset pakastettua tai säilöttyä, ja jotain ostoksia ei tarvitse tehdä lainkaan kaupasta. Hieno esimerkki tuottajien ja kuluttajien yhteensaattamisesta on Länsi-Uudenmaan Slow Food -yhdistys, joka järjestää tapahtumia ja painaa vihkosta, josta saa tietoa lähialueiden Slow Food -tuottajista.

Onnekkaat saavat satoa myös omasta puutarhasta!

Lähde:

Karin LiljaVähempi parempi – 77 keinoa, jotka muuttavat elämäsi, Aurinko Kustannus 2011

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image