Käyn hämmentävän usein ja säännöllisesti keskustelua yrittäjäystävieni kanssa sanoista yritys, yrittäjä, yrittäminen ja yrittäjyys. Sanojen pohjana on yrittää-verbi, jonka semantiikka, merkitys, ei tunnu osuvan varsinkaan uuden aikakauden yrittäjyyteen.
Yrittää-sanan semantiikka – ainakin minulle itselleni – sisältää tausta-ajatukset:
a) Tehdä siksi, että saavuttaa yrittämisen tuloksena jotakin.
b) Yrittämisen onnistumista mitataan lopputuksessa.
c) Tekohetkellä ei voi olla varma siitä, tuleeko yritys onnistumaan tai menestymään.
d) Yrittäjä ei ole koskaan perillä, sillä on ikuinen yrittäjä.
Sanaan yrittää sisältyy mielestäni vahvasti myös puskeminen ja jonkinlainen vääntö, joka ei tule luonnostaan. Siihen ei siis liity flow, antautuminen, kepeys ja johdatus. Lainaan meditaatio-opettajani osuvaa vertauskuvaa virrasta:
Elämä on kuin virta, jossa ihminen voi päättää mennä vähän oikealle tai vähän vasemmalle. Ihminen ei kuitenkaan koskaan voi muuttaa virran suuntaa. Jos ihminen päättää uida vastavirtaan väkisin, hän huomaa nopeasti väsyvänsä ja menettävänsä kaikki voimansa.
Sama vertauskuva sopii hyvin yrittämiseen. Sana yrittää ei suinkaan sisällä elämänvirtaan heittäytymistä ja sen mukana kulkemista vaan yritystä uida vastavirtaan. Yrittäminen on siis merkitykseltään jonkinasteista ikuista kamppailua.
Uuden ajan ”yrittäjät” eivät tunne väkisin tekemisen mahdollisuutta. Sanoisin, että moni yrittäjä noudattelee Eckhart Tollen ”kolmea modaliteettia”:
1) Hyväksyminen
”Hyväksynnän tilassa tekeminen tarkoittaa sitä, että olet sovussa toiminnan kanssa. Tuo rauha on hienovaraista energiavärähtelyä, joka virtaa tuolloin tekoihisi. Hyväksyminen vaikuttaa pinnallisesti katsottuna passiiviselta tilalta, mutta todellisuudessa se on aktiivinen ja luova, sillä se tuottaa jotakin uutta tähän maailmaan.”
2) Nauttiminen
”Kun teet vallitsevasta hetkestä elämäsi keskipisteen menneen ja tulevan sijaan, kykysi nauttia tekemisestä – ja samalla elämänlaatusi – kohentuu yllättävästi. Ilo on olemisen dynaaminen puoli. Kun maailmankaikkeuden luovan voiman tietoisuus herää itsestään, se havainnollistuu riemuna. Sinun ei tarvitse odottaa jonkin ’merkityksellisen’ astumista elämääsi, jotta voit lopultakin nauttia siitä, mitä teet. Ilossa on enemmän kuin riittävästi.
3) Innostus
”Innostus tarkoittaa syvää tekemisen nautintoa, lisäelementtinään työstettävä tavoite tai näkemys. Kun liität tekemisen mielihyvään tavoitteen, energiakenttä tai värähtelytaajuus muuttuu. Nautintoon kytkeytyy nyt tietynlaista jännitettä, ja siksi se muuttuu innostukseksi. Innon lietsoman luovan toiminnan huipentuessa teoissa on valtavaa kiihkoa ja energiaa. Olet kuin nuoli, joka kiitää kohteeseensa – ja nautit matkastasi.”
Väitän, että sanat ja sanojen taustalla olevat merkitykset vaikuttavat tiedostamattomaan mieleemme – ja sitä kautta tekoihimme, onnistumiseemme. Yrittäjät ovat tuomittuja ikuiseen vastavirtaan uimiseen, yrittämiseen. Siitä on ilo ja innostus kaukana.
Moni uuden ajan yrittäjä onkin alkanut kutsua itseään tekijäksi (teko, tekeminen, tekijyys). Siinä on vähän vähemmän puskemista, ja siinä voi olla vaikka kuinka paljon innokkuutta.
Hyvä niin, sillä olen samaa mieltä Ralph Waldo Emersonin kanssa.
”Mitään suurta ei ole koskaan saavutettu ilman innokkuutta.”
Lasi vettä, aivonapit ja ristikäyntiä. Nopea suihku ja hampaiden pesu vasemmalla jalalla seisten. Sitten keittiöön aamiaiselle ja istumaan ihan eri paikkaan ruokapöydässä kuin eilen illallisella. Lykkään blenderiin mustikoita, avokadoa, spirulinaa, manteleita, pakastettuja voikukkia, kuivattua vuohenputkea ja macaa. Sitten luomukahvia ja täysjyväruisleipää.
Aamu alkoi myös nauraen ja äidin kanssa puhelimessa puhuen. Voi meidän hullua sukua, sieltä löytyisi aineksia moniin romaaneihin! Tahti on aikaisempiin aamuihini verrattuna hitaampi. Luen rauhassa hesaria ja kuuntelen Yle Puhetta. Olen seuraavan puolen vuoden ajaksi hypännyt ulos Kunto Plus -lehden deadlineputkesta ja tappotahdista.
Puen toppahousuja ja toppatakkia päälle, pakkasta on viisitoista ja koira odottaa eteisessä yhteistä metsälenkkiämme. Metsässä kävelemällä saan aivoilleni autuuden lisäksi pientä pähkäiltävää. Rämpiminen lumisessa kallioisessa maastossa haastaa niin aistini kuin tasapainoni. Kuuntelen oksien räsähdyksiä ja näen kuinka kymmenen metrin päässä peurapariskunta säntää kevyeen juoksuun minut ja koiran nähdessään. Kaunista ja koskettavaa!
Aion viettää tämän kevään luovasti lillutellen. Kuljen metsässä koirani kanssa, kirjoitan kolmatta kirjaani, suunnittelen koulutuksia, kursseja ja tulevia hyvinvointimatkoja. Meditoin ja olen vaan. Tuntuu hyvältä, että kalenterissa on nyt vain sopivasti merkintöjä. Ei deadlinea deadlinen perään. Kun avaan aamulla silmäni, tuntuu kuin olisin suuren seikkailun keskellä. Silti takaraivossa tykyttää pieni syyllisyys: saako näin olla, saako näin tehdä ja saako tästä vielä olla näin innoissaan?
Pakasteessa on onneksi vielä voikukkia parin kuukauden tarpeisiin ennen uuden villivihannessesongin alkua. Ilman niitä sekä pääni että suolistoni olisivat pulassa. Suoliston kunto on suoraan verrannollinen aivojen kuntoon. Pulppuileva kiukutteleva suolisto vetää pään sumuiseksi ja muistin takkuilemaan. Siksi vaalin voikukkia ja säilön niitä myös talven varalle.
Kun on hurahtanut aivojen hyvinvointiin, kaikki aivoihin liittyvä villivihanneksista aivojumppaan on yhtä juhlaa. Ideoin reseptiikkaa, keräilen tarinoita, haastattelen aivotutkijoita ja perehdyn intohimoisesti kansainvälisiin aivoja käsitteleviin julkaisuihin. Aidon intohimon ja kiinnostuksen takana ovat usein omat kokemukset. Aivot heitettiin elämäni tapetille kymmenen vuotta sitten, kun isäni sai auto-onnettomuudessa kallovamman. Siitä alkoi aivomatkani, jolle ei näy loppua.
Unettomuus, uupumus, masennus, aivoinfarkti, aivosyöpä, ylivilkkaus, MS-tauti, Alzheimerin tauti, dementia, Parkinsonin tauti, autismi…Aivo-oireet ja sairaudet vain lisääntyvät. Masennus rohmuaa ihmisiä synkkiin syövereihinsä ja Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että vuonna 2020 masennus on toiseksi yleisin kuolinsyy maailmassa. Aivoissa siis riittää työsarkaa.
Tilaan siis tähän kevääseeni lisää aivoja. Ihania kirjoja, asiastaan innostuneita tutkijoita, tapahtumia, kursseja ja matkoja. Kuvittelen jo mielessäni ensimmäistä kevätaamua, jolloin hipsin yöpaidassani ja paljain jaloin pihallemme ja noudan aamiaisleivälleni ensimmäiset sileälaitaiset voikukat energiaa ja elinvoimaa tuomaan.
Allergiat ovat monelle suuri vaiva ja osalle ihmisistä kevät ei tuo todellakaan helpotusta asiaan. Allergia on yleensä elimistön puolustusjärjestelmän käynnistämä reaktio ulkopuoliselle, useimmiten vaarattomalle aineelle. Oireita voivat olla punoittavat silmät, vuotava nenä, ihottumaa, hengitysongelmia, suolioireita jne. Pahimmillaan oireet voivat johtaa jopa kuolemaan, mutta yleensä selvitään huomattavasti vähemmällä. Allergia on tila, jossa vastustuskykymme ei toimi halutulla tavalla. Syitä allergioihin haetaan monesti ulkoapäin mutta onko asia todella näin? Onko allergia jotain itsemme ulkopuolelta tulevaa vai sittenkin jotain omassa elimistössämme? Mikä on pohjamme, joka saa tietyn ärsykkeen toimimaan tietyllä tavalla?
Allergioissa ei ole varmasti yhtä ratkaisua, joka poistaisi kaikki oireet. Mutta kannattaako oireita edes poistaa, ne kun yleensä kertovat jotain sanomaa kehomme tilasta. Oire tulee aina jostain syvemmästä. Olisiko syytä kysyä mikä on oireen syy? Mistä johtuu kehon voimakas reagoiminen ympäristöön ja sieltä tuleviin ärsykkeisiin?
Allergisen keho on yleensä “myrkyllinen” tietyissä määrin. On hyvä muistaa, että elämme aikaa, jolloin jokaisen keho on enemmän tai vähemmän täynnä kuonaa ja erilaisia epähaluttuja aineita. Mitään täysin puhdasta tuskin on enää edes olemassa maapallolla, joten huolta ei kannata kantaa mutta asia on hyvä tiedostaa. Jos keho on riittävän täynnä myrkkyjä, se ei pysty toimimaan sille tarkoitetulla tavalla. Jos kuonaa tulee enemmän sisään kuin keho pystyy poistamaan, syntyy yleensä ongelmia, jotka tulkitaan esimerkiksi allergiana.
Mitkä tekevät kehostamme sellaisen kuin se tänä päivänä on?
Ympäristö on erittäin suuressa roolissa. Mitä enemmän pakokaasuja, sitä enemmän kehomme kuormittuu. Suurisssa kaupungeissa tämä on ilmiselvä ongelma mutta voi aiheuttaa muuallakin harmia, ellemme saa riittävästi puhdasta ilmaa. Jos vietämme suurimman osan päivästä sisällä, ajamme ulkopätkät autolla, ja ainoat ulkoilut kohdistuvat autosta sisätiloihin, herää kysymys saamme riittävästi raitista ilmaa? Hengitämmekö puhdasta ja aitoa vai käsiteltyä ja kuollutta ilmaa?
Kolmannen maailman maissa, missä hygienia ja ns. hyvinvointiyhteiskunta eivät ole meidän länsimaalaisten luokkaa, havaitaan huomattavasti vähemmän allergioita. Samoin on ihmisillä, jotka asuvat maaseudulla. Näissä ympäristöissä kohdataan luonnollisesti enemmän bakteereita, jotka auttavat meitä kehittämään omaa vastustuskykyämme. Bakteerien pelko meillä päin on ajanut meidät elämään steriileissä kuplissa, joka ei välttämättä ole meille se kaikkein luontaisin tila elää.
Yksi merkittävä tekijä allergioissa on myös kemikaalit ja torjunta-aineet, joita saamme suuria määriä mm. ruoasta, kosmetiikasta ja lähes jokaisesta kotimme esineestä.
Myös suoliston kunto vaikuttaa siihen kuinka kohtaamme ulkomaailmaa. Mitä paremmassa kunnossa ykköspuolustusjärjestelmämme suolisto on, sitä paremmin pystymme kohtaamaan ulkoisia haasteita.
Nautimmeko usein ruokia, jotka vaikeuttavat elimistömme toimintaa?Missä ympäristössä sinä asut ja miten se vaikuttaa?
Lue artikkelisarjan toinen osa täältä ja kolmas osa löytyy täältä.
Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta.Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään.Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.
Olen lukossa. Jumissa. Edelleen, mitä uutta? Olen etsinyt itseäni, inspiraatiotani ja iloa jo vuoden. Enkä ole vieläkään päässyt mihinkään.
Paitsi Ruotsiin.
Häh? Eihän tämän näin pitänyt mennä! Odotin, että tähän mennessä olisin jo saanut langan päästä kiinni, että toteuttaisin taas uraunelmiani, menisin eteenpäin täyttä häkää. Että olisin taas jotain.
Jotain!
Tottahan se on; ennen maailma pyöri minun napani ympärillä, minun ehdoillani. Olen saanut kaiken haluamani. Olen mennyt suunnitelmallisesti eteenpäin etsien menestystä. Olen halunnut olla tähti, loistaa, jotta koko maailma tietäisi kuinka kova mimmi olen.
Yllättäen kaikki muuttui. Väsyin, epäonnistuin yrittäjänä ja jouduin pistämään unelmani romukoppaan – menetin otteen elämääni. Muutin vieraaseen maahan toisen ihmisen perässä – yhtäkkiä elämäni alkoi pyöriä hänen ympärillään ja hänen kauttaan.
Mä ja mun suuri egoni olemme ongelmissa!
Me kihisemme ahdistusta. Me huudamme huomiota. Nähkää meidät! Miksi kukaan ei huomaa? Miksi kukaan ei tarvitse? Haluamme todistaa maailmalle, että olemme tärkeitä. Haluamme tärkeillä.
Mutta ei; me vain odotamme. Ja koitamme kestää toisiamme.
Suuri egoni on kateellinen. Se ei kestä, että läheiset ympärilläni toteuttavat itseään. Se seuraa tuskastuneena vierestä niitä, joilla menee lujaa. Niitä, jotka edistävät unelmiaan systemaattisesti saavuttaen erinomaisia tuloksia. Niitä, jotka kirjoittavat kirjoja, perustavat yrityksiä ja istuvat kommentaattorina tv:n keskusteluilloissa. Miksi minä en ole siellä? Miksi junnaan vain paikoillani?
Minunhan sen piti olla, joka muuttaa maailmaa, joka saa jotain aikaan – joka jättää jälkensä tälle planeetalle! Ja on keskipiste.
Suuri egoni on marttyyri. Se kokee elävänsä muiden varjossa, ajattelee ettei ole saanut vielä mitään aikaan. Se sanoo, että minä olen epäonnistunut. Että minulla ei ole merkitystä.
Se hoputtaa minua löytämään nopeasti jonkun asian, jonka kautta voin toteuttaa itseäni, loistaa, menestyä. Ja sitten se on tyytyväinen. Onnellinen?
Suuri egoni on hiljennettävä! Koko jutun paradoksi taitaa olla, että juuri tämä valtava egoni estää minua löytämästä inspiraationi. Että minun pitäisi lakata etsimästä elämäntehtävää, joka pönkittäisi egoni tarvetta loistaa ja olla kova tyyppi. Että minun pitäisi vain keskittyä kuuntelemaan sydäntäni ja tekemään asioita, jotka tuntuvat minusta hyviltä ja oikeilta. Että minun pitäisi lopettaa vertailemasta itseäni muihin ja uskoa että muiden menestys ei ole minulta pois.
Että minun on vain keskityttävä omaan juttuuni luottaen, että hyväksyessäni tämän tilanteen löydän kaipaamani flow-tilan, jossa kaikki järjestyy kuten pitääkin. Uskoen, että sen sijaan, että odotan tulevani joksikin suureksi, olen jotain suurta jo nyt; että onneni ei ole riippuvainen siitä, mitä egoni saavuttaa. Ajatellen, että tämä on vain yksi vaihe elämääni. Vaihe, jossa annan suurelle egolleni turpaan.
1,54 euroa/ litra – ei onneksi pahan hintaista. Bensan käry haisee nenässäni kun tankkaan autoa. Vieressä tankataan nuorenparin vanhahtavaa vihreää Toyota Corollaa. Ehkä kaksikymppisiä. Tyttö istuu pelkääjän paikalla. Hyväkuntoisen näköinen nuorimies saa juuri tankin täyteen, laittaa tankkauspistoolin takaisin automaattiin ja istuu kuskin paikalle. Minulla tankissa on vielä paljon tyhjää.
Nuori pari näyttää keskustelevan. Auton ikkuna on raollaan ja keskustelu kuulostaa jotenkin kiivaalta. Sitten kuskin ikkunasta lennähtää jotain maahan ja auto käynnitetään. Häh. Nuoripari ajaa sivummalle, pois automaatin vierestä, jättää maahan läjän roskia ja jatkaa kiivasta keskusteluaan muutaman metrin päässä. Myös minun käämini kuumenee.
Mitä helvettiä tuo on olevinaan? Tuleeko ne korjaamaan roskansa pois. Ei ainakaan siltä näytä. Tavallisia tolloja. Päässäni surisee. Mitä minä käyn sanomassa niille? Kundi näytti aika bodilta ja voisi innostua esittelemään voimiaan. Olisiko tyttö fiksumpi? Hemmetti. Ei tätä tälläiseksikaan voi jättää. Tankki täysi. Se on nyt päätöksen aika. En meinaa jäädä tähän pähkäilemään. Jos teen jotain, teen sen nyt. Ajatuksissa hetki jäävettä päähän. Missä mennään? Mitä haluan saada aikaiseksi? Nuoriparikin taitaa kiivastelunsa ohessa jo kiinnittää huomiota minuun. Tässähän kohta hävettää itseäkin.
Otan automaatista kuitin. Istahdan paikalleni ja laitan kuitin etupenkkien välissä olevaan lokeroon. Sitten nousen ylös. Jotenkin hitaasti. Vältän näyttämästä kuikkuiselta, vaikka jalatkin tärisee kuikusta. Kävelen peräboxille ja otan hanskat. En edes katso nuoriin, kun kerään kaikki heidän jättämänsä roskat ja vien ne juuri heidän autonsa takana olevaan roskikseen. Liikun tiedostetun hitaasti, että heillä on aikaa katsoa. Hyppään autooni ja jatkan matkaani.
Mitä minä halusin? Siisteyttä. Mitä se siisteys sitten on? No esimerkiksi sitä, että ei ole roskia. Paikat voivat siis näyttää siistiltä, jos ne voivat olla myös roskaisia. Muutoin siisteyttä ei voi tunnistaa. Itseasiassa siisteyttä ei voi olla olemassa jos myös sen vastakohtaa ei ole olemassa. Mielenkiintoista. Mahtaako tämä päteä yleisemminkin. Voiko jokin näyttää isolta, jos sen rinnalla jokin ei ole pientä? Voiko jokin olla hyvä, jos se ei voi olla myös toisin, eli paha. Onko paha paha, vai onko se elämän edellytys sille, että jokin on hyvä. Voinko kokea valoisaa, jos en ole kokenut pimeää? Ja jos jokin tuntuu pahalta, mitä se tarkoittaa. Paraneeko paha sillä, että tuomitsen sen aiheuttajan. Tuskin.
Mitä olisin saanut aikaan, jos mennyt kertomaan nuorelle parille heidän epäsiisteydestään? Huomauttanut huonoista tavoista. Tuskin mitään hyödyllistä. Paitsi ehkä ketutusta, mahdollisesti sanaharkan ja huonolla tuurilla verta tippuvan ylemmän hengitysaukon. Olisivatko he huomaukseni johdota seuraavalla kerralla jättäneet roskat pudottamatta? No-no kovin epävarmaa. Sen sijaan olisin kohdistanut energiani juuri siihen asiaan, jota en haluaisi nähdä, kuulla tai kokea.
Mitä paha on? Se että joku toimii pienesti tai isosti vastoin odotuksiani, hyviä tapoja, lakeja tai toisen ihmisen hyvää. Vaikka vain pudottaa roskia tai isosti jättää lapsensa heitteille. Se on minulle mahdollisuus päättää mitä itse olen. Olenko tuomio vai rakkaus? Kysyn itseltäni haluanko itse kokea tuomioita vai rakkautta? No, muistan kyllä saaneeni tuomioita. Ei ollut herkkua. Jos joku halusi minun muuttuvan, olisiko ollut muita keinonoja, parempia. Olisi. Ihmettelin usein, miksi niitä ei käytetty.
Entä nyt? Mitä haluan osoittaa itselleni ja siinä sivussa maailmalle, jossa elän? Mitä olen valmis tekemään? Näen ja koen päivittäin tilanteita, joita voin kutsua pahaksi. Tilanteita, jotka eivät vastaa sitä, mitä odotan. Isompia ja pienempiä. Olenko valmis omasta puolestani rakentamaan sitä, mitä maailmaan haluan? Olenko valmis tekemään sitä, mikä on käsieni ulottuvissa. Oleko valmis hyväksymään, että Pietarin katulasten kohtalo ei ole minun ulottuvissani, joten kohdennan ehkä energiani kotikulmani lapsiperheisiin.
Jos en koe voivani tehdä sitäkään, sanon edes huomenen bussikuskille. Ehkä hän sen johdosta jaksaa leikkiä lastensa kanssa ja seuraavana päivänä koulussa on pari iloista lasta enemmän. Voisinko jopa sanoa kauniin sanan lounasravintolan kassalle? Toisiko se hänelle voimaa keskustella kotona murkkuikäänsä purkavan teinin kanssa? Teini ei lähtisi ovet paukkuen kotoa ja kaljaa kuluisi pari tölkkiä vähemmän? Vaikka jakaisin toisille edes pienesti sitä, mitä itse haluaisin kokea, seuraukset kertautuvat. Ja jos eivät kertaudu, niin entä sitten. Olen joka tapauksessa itse onnellisempi päivääni. Vaihtoehtona minulla on tietysti jakaa tuomioita epätoivottavista teoista. Onko se sitten suunta, johon haluan maailmaa viedä? Missä määrin se toisi maailmaani niitä kokemuksia, joita itselleni haluan saada? Onko paha minulle mahdollisuus osoittaa parastani vai hyvä tilaisuus jakaa tuomioita?
Ihanaa alkanutta vuotta kaikille. Keittiöremonttimme vuoksi ruoanlaitto meillä on ollut lähiaikoina hiukan minimalistisempaa, siksi odotan innolla uutta keittiötämme. Liesi-leivinuunin lisäksi odotan erityisesti keittiöömme tulevaa luonnonvalo-valaistusta. Haaveenani on, että pian keittiötasoillamme kukoistaa tuoreet yrtit ympäri vuoden, säästä tai vuodeajasta riippumatta.
Tuoreita yrttejä haluaisin kasvattaa keittiössäni ympärivuotisesti, koska niitä voisin käyttää lähes joka ruoassa. Niihin on yksinkertaisesti vain todella vaikea kyllästyä. Basilika on ehdoton suosikkini yrteistä puhuttaessa. Sitä on aikojen alusta käytetty lääkkeenä moneen vaivaan kuten masennukseen, verenpaineeseen, kohonneeseen verensokeriin, migreeniin, ummetukseen ja krapulan lievitykseen. Tämä hyvien vaikutusten lista on pitkä, mutta nykyään basilikan todellisten vaikutusten uskotaan liittyvän lähinnä sen tulehdusta lieventäviin ja ruoansulatusta edistäviin ominaisuuksiin. Sen sisältämä eteerinen öljy tuhoaa suolistoloisia ja saattaa ehkäistä mm. vatsahaavaa ja paksusuolen tulehdusta. Niin tai näin, siitä tulee ainakin hyvä olo koska maku on yksinkertaisuudessaan täydellinen.
Uuden vuoden kunniaksi laitan teille reseptin omaan lempiruokaani, basilikapestoon. Itse tehty pesto on taivaallisen makuista ja se on myös todella helppo valmistaa. Pestoa kannattaa tehdä isompi satsi jääkaappiin koska sitä voi käyttää missä vain, salaateissa, uunikalan kuorrutteena, sellaisenaan lisukkeena tai leivän päällä, uuniperunan täytteenä ja tietenkin pastan kanssa. Meillä ”pikaruokana” toimii gluteeniton pasta, johon sekoittamme pestoa, sekä mozzarella ja tomaatti kuutioita. Myös marinoitu kana sopii loistavasti pestopastan kanssa.
Tämä resepti poikkeaa hieman perinteisestä italialaisesta pestosta (lähinnä sitruunan, mustapippurin ja persiljan vuoksi). Pieni määrä sitruunaa tuo siihen kivan terävyyden ja persilja taas lisää raikkautta. Nämä voi hyvin jättä poiskin, mutta kokeilla ainkin kannattaa. Myös annosmitat ovat tässä suurpiirteisiä, koska omille mieltymyksille täytyy jäädä tilaa…
Basilikapesto
2 – 3 dl oliiviöljyä
2 nippua tuoretta basilikaa
1 nippu persiljaa (ei välttämätön)
0,5 – 1 pkt parmesan juustoa (200 g pala)
1 – 2 rkl pinjansiemeniä
2 – 4 valkosipulin kynttä
½ sitruunan mehu
ripaus mustapippuria
ripaus karkeaa merisuolaa tai ruususuolaa
Laita kaikki ainekset astiaan ja sekoita tehosekoittimella. Laita aineksia ensin pienempi määrä ja lisäile niitä makusi mukaan. Myös oliiviöljyä kannatta lisäillä pienissä erissä jotta koostumuksesta tulee mieleinen ja käyttötarkoitukseen sopiva.
Oletko joskus ollut tilanteessa jossa olet yrittänyt välittää toiselle ihmiselle välittämisesi, arvostuksesi tai jonkin muun positiivisen viestin ja kokenut, että se ei saavuta vastaanottajaa? Tai se jopa aiheuttaa reaktion joka on täysin ristiriidassa sen kanssa mitä yritit välittää? Oletko joskus loukkaantunut koska sinun hyviä tarkoitusperiäsi ei ymmärretty?
Sinulla, minulla ja kenellä tahansa on oma tapansa kokea tulevansa pidetyksi, arvostetuksi tai rakastetuksi. On täysin ymmärrettävää, että pyrimme välittämään viestimme myös muille ihmisille niillä samoilla menetelmillä jotka toimivat meidän kohdallamme. Osoitamme arvostuksemme osallistumalla toisen työhön, jos se on tapa jolla me itse koemme meitä arvostettavan. Tai osoitamme rakkautta lämpimällä hymyllä ja kosketuksella, koska juuri ne kertovat meille rakkaudesta.
Mutta tiedätkö sinä mikä on se tapa jolla läheisesi, se jolle haluat välittää viestisi, haluaa sen tapahtuvan? Entä jos radiosi on eri taajuudella kuin hänen?
Emme usein ole tietoisia siitä kuinka eri tavalla olemme rakentuneet kokemaan erilaisia tunteita. Välttämättä emme ole aina tietoisia edes siitä miten oma kokemuksemme rakentuu. Mitä täytyy tapahtua jotta minä tunnen oloni rakastetuksi? Kysymykseen on lähestulkoon yhtä monta vastausta kuin on vastaajiakin.
Minä olen kyllä arvostanut häntä. Kuunnellut ja osoittanut rakkauteni joka päivä. Tehnyt kaikkeni jotta hän olisi onnellinen – sanat jotka kuulen usein työssäni. Mutta entä jos tapasi kertoa ei ole se jonka hän voi kuulla?
Kuuntelin kerran, kun ystäväni lauloi Happoradion kappaletta Puhu äänellä jonka kuulen. Minulle laulu jätti ajatuksia elämissämme toistuvista ymmärtämättömyyden, hämmennyksen, turhautumisen ja pettymyksen tunteista joita koemme kun emme saa sitä mitä kaipaamme. Samoin tunnemme syyllisyyttä, surua ja suuttumusta siitä, että yrittämisestämme huolimatta emme onnistu antamaan toiselle sitä mitä haluaisimme.
Voisiko ratkaisu olla niin yksinkertainen, että päästäisimme hetkeksi irti omista toiveista ja kuuntelisimme toista? Opettelisimme ymmärtämään hänen kokemustaan ja sitä mitä hän kaipaa? Ja miten. Myöntäisimme, ettemme ole aina oikeassa ja antaisimme niin itselle kuin toisille mahdollisuuden onneen? Kuinka moni asia näyttäytyisi erilaisena jos emme olleetkaan oikeassa? Olisiko ratkaisu niin yksinkertainen – kuuntelen ja kysyn.
“Joskus se on vaikeaa, toiselle oleminen. Joka kerta se silti palkitsee, niin minun kuin hänen sydämensä.”
Olen elämänsä agendaa uusiksi kirjoittava, puolimatkalainen mies. Työkseni olen parikymmentä vuotta konsultoinut ja koutsannut ihmisiä erilaisissa organisaatioissa. Tänään kirjoitan nähdäkseni kuka olen.
En tiedä teistä, mutta ainakin itse elävästi muistan ensimmäiset pidemmät matkani auton takapenkillä. Silmät ymmyrkäisenä maailmaa katselevana lapsena. Siskon kanssa rallatellen… ”Onko vielä pitkä matka, koska ollaan perillä…”
Oli mukava päästä liikkeelle, nähdä uusia maisemia ja ihmisiä. Kontattiin takapenkillä, välillä etupenkkien välissä heiluen. Matka oli juhlaa. Ainakin ensimmäisen tunnin verran.
Jossain vaiheessa maisemat alkoivat näyttää samalta. Laulut oli laulettu ja ikkunoista alettiin tähystellä jotain vielä kiinnostavampaa. Jotain uutta.
Sellainen on ihmisen luonto. Se vie pitkälle. Tai tuottaa turhautumista ennen pitkää. Eikö vain? Sille pakonomaiselle etsimiselle ja turhautumiselle löytyy jo paljon jakajia. Siksi kait tämäkin sivusto on syntynyt.
Kun kaikki se, minkä eteen on tehty kovasti töitä ja joka on tuntunut tyydyttävältä, ei enää riitäkään tuomaan mielenrauhaa. Ja tulee se oivallus, joka kysyy “Oliko tämä tässä? Täytyy olla jotain … enemmän?” Ja sitten kokeillaan jotain muuta. Ja taas ihmisluonto toimii tavallaan. Uuden hakemisesta tulee tarve. Joskus pakkomielle.
Hidastaminenkin voi joskus olla tarve, jolla tavoitellaan jotain sellaista, minkä saavuttaminen ei sittenkään pitemmän päälle tuo sitä mitä odotti. Tyydytystä ja mielenrauhaa.
Mikä neuvoksi?
Hyväksyminen, sanon minä. Maailmamme ja elämämme on tulvillaan mahdottoman tuntuisia ongelmia, joita niin kauniisti haasteeksi kutsutaan. Ja kuitenkin, jos maltamme pysähtyä hetkeen, huomaamme asioiden saavan oikeat mittasuhteet. Varsinkin, jos pystymme hyväksymään olosuhteet juuri nyt sellaisiksi kuin ne ovat.
Pysähtyminen on yksinkertaista. Hengität hetken syvään, rauhallisesti ja kiirehtimättä. Tapaat ihmisen jonka luo voit mennä solmuinesi ja huomaat miten vyyhti aukeaa. Parilla lauseella. Tai löydät ryhmän ihmisiä, joiden kanssa pysähtyessä mieli rauhoittuu. Useimmiten siihen ei tarvita kuin hiljentymistä ja armollisuutta. Itselle.
Vaikka tähtäänkin hetkessä elämiseen ja haluan pitää huomiseni avoinna, niin arvaan, että yksi teema tulee teksteissäni toistumaan. Havahtuminen ja sen jälkeinen siirtymä uuteen olotilaan. Jotkut kutsuvat sitä murrosiäksi, toisille se on keski-iän kriisi.
Tiedä häntä … elämäksi sitä itse kutsuisin. Ja kutsunkin. =)
“Tunnustus..”
Minä rakastan sinua
nuori mies,
jonka
hiljalleen harmaantuvaa peilikuvaa
katselen aamu aamulta
armeliaammin. -jukka-
Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän “pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Maasta toiseen muuttaminen, matkustelu ja uusien ihmisten kohtaaminen tiivistävät tuntoja. Lukuisat lähdöt, hyväiset, jälleennäkemiset, matkalaukut eteisessä ja viimeiset kahvit Töölönlahdella, opettavat kohtaamaan lähdön tunteita. Sitä, ettei kaikki ole ikuista.
Vaikeita asioita on hyvä harjoitella, jotta tottuu niiden olevan osa elämää. Joskus kun kohtaamani asiat tai omat tunteeni ovat niin raskaita, että niitä on vaikea kohdata tai jopa mahdoton kantaa, ajattelen, että harjoittelen. Harjoittelen tätä oloa, tätä asiaa, sitä, että tällaistakin on. Vaikeiden tunteiden lisäksi sama harjoittelun asenne toimii matkustamisessa, lasten kasvattamisessa, parisuhteessa, vieraan kielen opettelussa tai minkä tahansa uuden tai jopa tutun rutiinin kohtaamisesta. Ei tarvitse osata, tietää, muodostaa ennakkokuvaa, miten jokin menee. Lähtökohtana onkin harjoitus, avoin mieli. Elämä kun kuitenkin on yhtä harjoitusta, halusin tai en.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen entistä enemmän pohtinut myös sitä, mitä haluan elämässä harjoittaa. Mikä on se tärkein asia, mikä minua täällä kantaa. Yhtenä päivänä tajusin, että elämäni tärkein asia on suhde omaan itseeni. En niinkään minä itse, vaan se, miten suhtaudun itseeni. Olenko itselleni lempeä, ankara, rasittava, mariseva – vai armelias ja kärsivällinen. Ja toisin kuin muista ihmissuhteista, itsestään ei myöskään saa lomaa. Omaa persoonaa joutuu sietämään, vaikkei omaa seuraansa kaipaisikaan. Siksi suhdetta omaan itseensä tulee vaalia ja harjoittaa. Sillä mikä parasta, asennetta voi harjoitella. Minä olen mikä olen, mutta suhtautuminen voi muuttua.
Kun ajattelen harjoittelevani, suhtaudun itseeni lempeämmin. Paljon lempeämmin kuin jos ajattelisin, että tämä minun täytyy nyt oppia. Tai miksi en tätä jo osaa. Harjoitteluun sisältyy lähtökohtaisesti se, että kaikki on hyvin jo nyt.Oppiminen ja muutos sen sijaan vaativat jotakin tapahtuvan ennen kuin kaikki voi olla hyvin.
Mutta kyllä asenteen treenaaminen, kuten muukin treenaaminen, voi mennä yli. Silloin sitä kapenee, tuijottaa ja tarkkailee omaa napaansa, vaikka katsetta nostamalla näkisi sadan eri linnun harvinaisen ylilennon. Sitä ei näe, vaan lankeaa “itsensä kehittämisen” ansaan, asenteen treenaamisen ylikuntoon. Mutta mikä parasta, ylikuntoon auttaa lepo, huomion kiinnittäminen johonkin muuhun – tai sen tajuaminen, ettei tämäkään ole niin vakavaa.
Harjoittelevalla asenteella eläminen on myös muuttanut käsitystäni kokeneesta ja viisaasta ihmisestä. Kokemus ei elämässä, eikä edes työelämässä, ole sitä, että tietää miten asiat ovat ja menevät. Kokemus on sitä, että ymmärtää, että asiat voivat aina olla ja mennä erilailla. Jokainen hetki on eräänlainen uusi harjoitus. Tätä kokemusta ei välttämättä tuo edes ikä. Vaan välillä jopa päinvastoin: lapset tajuavat, etteivät osaa ja omaavat harjoittelevan asenteen. Aikuiset sen sijaan eivät aina edes tajua harjoittelevansa. Tai mikä pahinta, häpeävät myöntää olevansa ensikertalaisia. Vaikka siitä saisi olla ylpeä!
Mitä väliä sillä on, tekeekö harjoitus mestarin. Ei tarvitse tulla mestariksi, eikä miksikään muuksikaan. Harjoitus riittää. Mutta jos välttämättä haluaa joksikin, niin harjoittamalla asennettaan, joka päivä, syntyy harjoituksen mestari.
Sanna aloitti elokuussa 2012 True Heartsissa puolen vuoden mittaisen NLP Practitioner -koulutuksen. Oivalluksia-blogissa Sanna kirjoittaa omista ajatuksistaan ja oivalluksistaan koulutuksen aikana. Myös kouluttaja Reetta Vanhanen vierailee Oivalluksia-blogissa kirjoittamalla NLP:stä.
On mielenkiintoista alkaa seurata omaa sisäistä puhetta: miten juttelen itselleni, millaisia totuuksia kerron itsestäni ja ympäröivästä maailmasta sekä millaisia arvolatauksia totuuksiini liitän. Tuo sisäinen puhe on usein samankaltaista kuin puhe, jota viljelen ulkomaailmaan, muille ihmisille. Ja lopulta kaikki puhe määrittelee sitä, mitä olen. Kehä on valmis.
NLP:ssä teimme pariharjoituksen, jossa koitimme pienillä sanavalinnoilla muuttaa sisäistä puhettamme (Huom! Jos puhe tekee hyvää, sitä ei kannata muuttaa, eli kannattaa valita jokin itseä soimaava puheenparsi ja tarkastella sitä). Myönsin parilleni, että minä olen kärsimätön.
Kun sanon, että minä olen kärsimätön, lauserakenne sisältää taustaoletuksen, että kärimättömyys on minun perusominaisuuteni, ikuinen ja muuttumaton asiaintila. NLP-termein puhutaan totuuspuitteesta. Jos jokin on, sitä ei voi muuttaa. Mutta jospa alkaisin kertoa itselleni asiasta hieman toisella tavalla?
Jospa sanoisin, että:
Minä ajattelen olevani kärsimätön. Omasta mielestäni olen kärsimätön. Minusta tuntuu, että olen kärsimätön. Joku on joskus joissain tilanteissa sanonut, että olen kärsimätön. Nimitän tätä kärsimättömyydeksi.
(NLP-termein tällaista puhetta kutsutaan maailmankuvapuitteeksi.)
Nyt alkaa jo vaikuttaa ja tuntua siltä, että kärsimättömyys ei olekaan ikuinen tuomioni. En ehkä sittenkään ole kaikissa tilanteissa kärsimätön. Ja toisaalta jos en aina etukäteen soimaisi itseäni kärsimättömäksi, en tuntisi itseäni niin usein epäonnistuneeksi? Ah, happi alkaa jo kulkea paremmin!
Päädyimme keskustelemaan parini kanssa siitä, mikä ero oikeastaan on innokkuudella ja kärsimättömyydellä. Ja että voisiko se, mitä kutsun mielessäni negatiivisella leimalla kärsimättömyydeksi, ollakin eteenpäin liikuttavaa energiaa, joka on äärimmäisen tarpeellista joissain tilanteissa. Kuten Eckhart Tolle sanoo: ”Innon lietsoman luovan toiminnan huipentuessa teoissa on valtavaa kiihkoa ja energiaa.” Ehkä tuo energia on joskus, joissain tilanteissa, ollut jollekin liikaa, ja olen saanut kuulla olevani kärsimätön, ja olen virheellisesti tehnyt siitä olemisen totuuteni.
Jos uskon Rumin sanoja, olen myös äärimmäisen kärsivällinen (joskin nuo hetket ovat usein välähdyksen omaisia), Rumi nimittäin sanoo: ”Kärsivällisyys ei ole istumista ja odottamista, se on ennalta näkemistä. Se on piikin katsomista ja ruusun näkemistä, se on yön katsomista ja päivän näkemistä.”
Oivallus nro 8: Ajatukset ja sanat ovat energiaa, ja ne luovat todellisuutta, eli muuttamalla ajatuksia ja sanoja, voin luoda uudenlaisen todellisuuden.
Vuoden vaihduttua moni meistä tekee itselleen lupauksia paremmasta elämästä. Suuri osa lupauksista liittyy omaan terveyteen, mutta erityisesti myös ulkonäköön. Treenisalit pullistelevat innokkaita ihmisiä, jotka tavoittelevat parempaa elämää, uutta minää ja onnellisempaa tulevaisuutta. Moni lipsauttaa huuliltaan ajatuksen siitä, että sitten kun painan 10 kiloa vähemmän, sitten kun minulla on lihaksia ja sitten kun vain näytän siltä ja tältä, sitten on kaikki hyvin. Sitten olen onnellinen. Sitten elämäni on täydellistä tai vähintäänkin sata kertaa ihanampaa. No höpöhöpö, sanon minä.
Itselle asetetaan niin kovat paineet, että innostus elämänmuutoksesta lopahtaa viikoissa. Sitten onkin helppo syyllistyä ja vaipua sohvalle vihaamaan itseään. Palata vanhaan ja ihmetellä, miksi mikään ei muuttunut.
Ihastuttava kaverini kirjoitti Facebookissaan aloittaneensa uuden vuoden nousemalla vaa’alle. Samaan hengenvetoon hän varoitti meitä muita tekemästä samaa. Hiljattain vaateputiikissa kuulin naisen äänen huikkaavan verhon toisella puolella odottavalle ystävälle, että voi luoja miten mä voin olla näin ällöttävä. Mä en tuu ikinä vaatekauppaan tai ehkä vain jään tänne sovituskoppiin enkä tule ulos. Ja kuinka ollakaan, kopista astahti ulos kaunis nainen, kuka tahansa meistä. Olen myös kysynyt ystäviltäni, mikä heissä heidän itsensä mielestä on parasta. Usein vastaus on ollut hämmentynyt: ai parasta? Kamoon, helpompaa on keksiä huonoja asioita, niitä tiedän heti kymmenen! Olen puuhastellut pitkään yhden unelmani, kirjaprojektin parissa, jonka puitteissa sain tavata 32 upeaa eri-ikäistä naista. Yllätyin, kun toiset heistä omat kuvansa nähtyään kokivat ensin ahdistusta. Minä kun taas näin pelkkää kauneutta, sekä sisäistä että ulkoista. Jokainen heistä oli upea, ihastuttava!
No, helppo se on täältä huudella. Itsekin olen kriittinen omia kuviani kohtaan. Tosin nykyään osaan katsoa kuvistani minuutin alkupaniikin jälkeen myös hyviä puoliani. Ja tiedän toki sen, että itsensä hyväksymisestä on iisiä puhua, toteutus on toki haasteellisempaa. Olen itsekin sortunut arvostelemaan ulkomuotoani peilin äärellä. Kyllä, minäkin olen joskus harkinnut jäädä sovituskoppiin asumaan sitä ennen selluliittejani tuskallisen inhon vallassa puristellen.
Jossakin vaiheessa kuitenkin oivalsin, että tie niin onnellisempaan kuin terveempään, energisempään ja iloisempaankin minään ei käy pelkästään treenisalin kautta eikä erityisesti itseinhon, itsevihan tai itsensä syyllistämisen kautta.
Sen onnellisemman, terveemmän, energisemmän ja iloisemman minän resepti on oikeastaan aika yksinkertainen: itsensä rakastaminen.
Entäpä jos ensi kerralla ahdistuksen puskiessa päälle et soimaisi itseäsi siitä, että farkut puristavat. Katsoisit itseäsi rakkaudella ja sanoisit lempeästi, että olet hyvä ja kelpaat minulle tällaisena. Mutta jos kuitenkin tahdot muuttaa itseäsi, tee se rakkaudella ja lempeästi, ilon kautta. Älä vihaa, syytä tai inhoa, sillä negatiivisuus ei ikinä voi johtaa myönteiseen lopputulokseen. Mitä enemmän itseä mollaa, sitä rankemmin omaa itsetuntoa painaa alas. Itselleen on syytä olla yhtä hyvä, ihana ja rakastavainen kuin muillekin maailman ihmisille.
Kehu siis itseäsi päivittäin ja mieti mieluummin hyviä puolia kuin huonoja. Kun keskityt hyvään, hyvä lisääntyy. Kun vahvistat vahvuuksiasi, heikkoudet hiipuvat. Puhu itsellesi kuin rakkaille ihmisille ympärilläsi. Nimeä päivittäin vähintään kolme kohtaa, joista niin henkisessä kuin fyysisessä itsessäsi pidät, minä voin aloittaa: Pidän siitä, että minulla on vahvat jalat, suuret siniset silmät ja olen iloinen ja myönteinen luonne. Oho! Tuli neljä! Sinäkin huomaat, että se on itse asiassa helppoa, kun vain pääset alkuun. Kun keskityt hyvään itsessäsi, alat pian huomata enemmän myönteisiä asioita. Luotsaa itseäsi tietoisesti kohti hyvää oloa. Pysähdy rauhassa kuuntelemaan, minkälaisia asioita sydämelläsi liikkuu. Huomioi itseäsi. Anna ajatusten tulla ja mennä, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Älä jää vellomaan epäkohtiin. Turhan valittamisen sijaan ala toimia. Ja nyt on oivallinen hetki siirtyä myös sinne treenisalille!
Yksi onnellisemman sinun, minun ja meidän salaisuuksista on se, miten itseemme suhtaudumme. Kun sinä rakastat itseäsi, sen ihanan tunteen nostattama hyvä energia välittyy myös ympäristöösi ja samalla muutat maailmaa. Muutat maailmaa olemalla oma, ihana itsesi.
Katselin Joulun välipäivinä dokumenttia simpanssitutkijasta, hyväntekijä Jane Goodallista. Äkkiä sain huomata, että olin jälleen inspiraation iskemä. Ei meinannut uni tulla silmään. Jälleen kerran tajusin kuinka paljon kuka tahansa voi tehdä, jos vain haluaa ja minkä tahansa asian puolesta haluaa. Itse haluan tehdä työtä eläinten ja luonnon hyvinvoinnin puolesta. Montaakaan juttua ei ole mitä en ole niiden eteen valmis tekemään. Päivittäin menee aikaa etsiessä uusia väyliä ja keinoja saadakseni varsinkin eläinten äänen kuuluville.
Olen elämässäni tavannut monia hyvin inspiroivia ihmisiä, mutta kaikkein inspiroivimpia ovat ne ihmiset, jotka jo tekevät eläinten puolesta asioita konkreettisesti. Näistä haluan erityisesti mainita hevostaito-opettaja Randy Abernathy (www.randyabernathyhorsemanship.com ), The Gentle Barn rescue ranchin perustaja ja omistaja Ellie Laks (www.gentlebarn.org ) ja koirakouluttaja Victoria Stilwell (http://positively.com/). Nämä ihmiset ovat niitä, joita olen seurannut lähimmin ja päässyt heidän kanssaan tekemään yhteistyötä ja ennen kaikkea olen saanut oppia heiltä.
Palatakseni tuohon tunteeseen, jonka Goodallin dokumentti herätti, on se oikeastaan tämän blogin pointti. Olen monesti sanonut voivani vaikka lyödä vetoa, että suurin osa ihmisistä kokee tuollaisia samanlaisia tunteita joskus elämässään. Jokaisella ne heräävät hiukan erilaisista asioista, joillekin se voi olla vaikka moottoripyörä toisella taidenäyttely jne. Tunne kuitenkin on melko lailla samankaltainen, uskallan väittää. Sinulle tulee palava halu vaikkapa pompata keskellä yötä sängystä ylös ja avata tietokone ja alkaa tutkia netistä myytäviä moottoripyöriä tai taidetta. Itselleni tuli valtava määrä uskoa siihen, että oma unelmani ”Farmi”, josta kerron myöhemmin, on todellakin toteutettavissa oleva unelma, idea ja tavoite.
Saatuani inspiraation, se on kuin polttoainetta, jolla voisi elää syömättä, juomatta tai nukkumatta muutaman päivän. Voin kuitenkin levollisin mielin sulkea silmät ja antaa unen tulla kun se on tullakseen. Miksi en sitten pompannut ylös ja lähtenyt tuumasta toimeen heti, etsiäkseni uusia keinoja tai tapoja unelmani edistämiselle. Siihen on helppo selitys. Minun ei tarvitse nousta ylös, koska tiedän varmuudella, että inspiraatio on vielä aamulla tallella ja tulen tekemään sen eteen jotakin heti kun olen seuraavan kerran hereillä.
Kuinka paljon meillä olisikaan ihmisiä jotka voivat sanoa toteuttaneen unelmiaan, jos he toimisivat samalla tavalla, inspiraation ohjaamina. Suurin osa ihmisiä jää unelmiensa kanssa ensinnäkin yksin tai eivät yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä niiden eteen ja sen jälkeen on helpompaa jättää tekemättä yhtään mitään. Oma neuvoni, jonka olen oppinut yhdeltä opettajistani Bob Proctorilta; tee aina se mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Olipa se puhelinsoitto, sähköpostin lähettäminen, kirjallisuuden hankkiminen tai ihan mitä tahansa. Etsi joku joka on jo tehnyt saman asian tai jotain muuta vastaavaa, mielikuvituksella ei ole rajoja. Sinun ei tarvitse tietää kaikkea eikä toteuttaa asiaa kerralla, ensimmäinen askel riittää. Kukapa se sanoikaan, ”tuhannen mailin matka alkaa yhdellä, ensimmäisellä askeleella”, oli todellakin oikeassa. Minä tiedän, kun aamulla herään, tulen sen ensimmäisen askeleen ottamaan.
Toivon todella, että sinä teet samoin seuraavan kerran kun inspiraatio iskee. Kysyin aikanaan Bob Proctorilta, että entäpä sitten kun pelottaa, ei uskalla soittaa puhelua tai ei uskalla puhua jollekin ihmisille, joka voisi ratkaisevasti auttaa asiassani? Hänen vastauksensa ei ollut se mitä odotin, mutta sisäistettyäni sen, elämässäni ei ole koskaan sen jälkeen ollut ylipääsemättömiä esteitä. Hän vastasi minulle, mitä ikinä oletkaan tekemässä, tee se sitten peloissasi, jos sinua pelottaa. Anteeksi mitä? Olin aluksi ymmälläni, mutta hän selitti, että on itse jo yli 70 – vuotias ja edelleen kohtaa pelottavia asioita päivittäin, mutta hän tekee silti mitä täytyy, päästäkseen haluamaansa lopputulokseen.
Olen tässä elämäni varrella tehnyt useamman kerran asioita, jotka ovat aluksi tuntuneet mahdottomilta. Noudattaen Proctorin ohjetta, tehden asioita välillä ns. puntti tutisten. Olen todellakin kokenut huikeita asioita. Olen saanut tavata ihmeellisiä ihmisiä ja nähnyt maailmassa ne paikat joista eniten olen koko elämäni haaveillut.
Paljon on edelleen tehtävää ja nähtävää. Sanonkin, jos jokin asia on olemassa miksi en jotain tekisi, se on se tunne juuri silloin kun tekemisen aloittaa tai pääsen niin pitkälle että ajoittain tekemisen taakka tuntuu melkein sietämättömän painavalta. Sanon myös, että syy sille miksi tehdä asioita joita teen, on se tunne, joka tulee heti sen jälkeen kun on valmista, onnistunut! Sitä tunnetta ei oikeastaan voita mikään, se on ehdottomasti parasta huumetta mitä ihminen ikinä voi kokeilla tai kokea.
Uskon vahvasti tunteiden voimaan, inspiraatioon yhtenä näistä. Uskon, että inspiraatio on annettu meille ihmisille suurella tarkoituksella! Voimme seurata sen ääntä tai jättää seuraamatta. Sanoisin kuitenkin, että jokainen joka sitä seuraa tulee tekemään monesta unelmastaan totta. Ihmiset saattavat monesti tehdä pilaa muista ihmisistä, jotka vaikkapa osallistuvat henkilökohtaisen kasvun seminaareihin. Minun mielestäni nämä ovat mahtavia mahdollisuuksia pitää inspiraation liekki elossa ja saada se roihuamaan oikein kunnolla.
Mitä Goodallin dokumentti sitten herätti minussa, on hautunut jo jonkin aikaa, vuosia. Siitä on kirjoitettu lehdissä haastatteluissani, puhun siitä aina ja kaikkialla ja kaikille jotka vain haluavat kuunnella. Aamulla herätessäni tiesin, että se mitä minun pitää tehdä on jakaa unelmani niin laajalle ihmisten tietoisuuteen kuin mahdollista. Muutamassa päivässä se onkin levinnyt hurjaa vauhtia. Varsinainen työ on vielä edessä ja mietinkin tässä, mikä on se seuraava askel. Se saattaa olla jotain hyvin pelottavaa, mutta kuten sanottu, tulen sen tekemään siitä huolimatta ja juuri siksi. Tämän tekstin alaosassa on suora linkki unelmani ”Farmin” Facebook-sivulle, käythän sieltä lukemassa lisää.
Tähän loppuun haluan kiittää vielä kerran noita ihmisiä, jotka tuolla alussa mainitsin, Randya, Ellieta ja Victoriaa. He ovat saaneet kiitokseni myös suoraan totta kai. Olen oppinut heiltä mm. sitkeyttä, lempeyttä, hyväksyntää, johdonmukaisuutta ja ennen kaikkea Rakkautta! He ovat todellinen esimerkki siitä, mitä voi saada aikaan, kun tekee sitä mikä on oma elämän tarkoitus ja intohimo!
On todella paljon muitakin ihmisiä, jotka elämässäni vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet, uskomattomia tiennäyttäjiä, ystäviä, opettajia ja rakkauden suurlähettiläitä, unohtamatta edellisessä blogissa kirjoittamistani eläimistä. Toivon, että teillä kaikilla on mahdollisuus löytää itselleen esikuvia ja tiennäyttäjiä elämäänsä, heitä todella tarvitsee, jokainen.
