Erosta toipuminen voi olla yhtä tuskallista kuin vieroitus huumeista

Erokriisistä toipumisen toinen vaihe

Tekstille alustus löytyy täältä.

Eron jälkeinen vieroittuminen on verrattavissa addiktiosta vieroittautumiseen. Susan Andersonin mukaan kokemus ei ole kaukana narkomaanin tuskasta riippuvuusoireiden kourissa. Emotionaalinen hätä saa helposti ihmisen tuntemaan, että hänen on saatava menetetty rakkaus palaamaan takaisin hinnalla millä hyvällä.

Vieroittautumisoireet ovat intensiivisiä. Ihminen on läheisyysnarkomaani, joka tarvitsee rakkauden tuottamaa hyvää oloa, mutta ei sitä enää saa. Ihmissuhteet vaikuttavat aivojen omaan opioidijärjestelmään, joka tuottaa morfiinin kaltaisia aineita, kuten endorfiinia. Sekä narkootit (morfiini, heroiini ja opiumi) että aivojen tuottamat luonnolliset opioidit ovat voimakasta hyvää oloa tuottavia aineita, jotka muun muaassa lievittävät kipua.

Susan Anderson lainaa psykologi ja neurotieteilijä Jaak Pankseppia, jonka mukaan ihmisen aivot tuottavat enemmän opioideja silloin, kun hän on läheisessä ihmissuhteessa. Kun suhde loppuu, aivojen tuottama opioidien määrä vähenee, ja fyysiset vieroitusoireet alkavat. Biokemiallisesta näkökulmasta voidaan dramaattisesti, mutta ehkä oikeutetusti väittää, että intiimit suhteemme ovat osittain endorfiiniaddiktion muoto.

Vieroittautuminen vaatii etäisyyttä

Ihminen keksii usein mitä mielikuvituksellisimpia syitä pitää yhteyttä entiseen kumppaniinsa. Yksin jäänyttä voi verrata alkoholistiin, joka uskoo seuraavalla kerralla juodessaan välttävänsä humaltumisen. Vieroittautumisessa suositellaan ehdotonta no contact -sääntöä. Voimakkaista tunteista huolimatta on tärkeä pitäytyä ottamasta minkäänlaista yhteyttä entiseen puolisoon, vaikka se vaatisi itsensä lukitsemista käsiraudoilla keittiön pöytään. Joskus täydellinen yhteyden katkaiseminen ei ole mahdollista esimerkiksi yhteisten lasten takia. Silloin suositus on välttää kaikkea muuta paitsi välttämätöntä kommunikaatiota. Susan J. Elliot on kirjoittanut aiheesta laajasti kirjassaan Getting Past Your Breakup. Eron kanssa kamppailevat voivat saada kirjasta oivaltavaa näkökulmaa ja tukea vieroittautumisen aikana.

Vieroittautuminen on ajanjakso, jonka aikana henkilö on pakotettu kuulemaan sisäisen lapsensa itkun ja kokemaan sen tunteman hädän. Kokemus tarjoaa mahdollisuuden tunnistaa omat huomiotta jääneet syvät tunnepohjaiset tarpeet ja oppia pitämään niistä huolta. Jotkut pyrkivät ohittamaan vieroittautumisen vaiheen korvaamalla menetetty kiintymyksen kohde uudella suhteella. Vieroittautuminen ei kuitenkaan ole hedelmällinen aika menetyksen korvaamiselle, vaan omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamiselle.

Tunne turvallisuudesta

Kiintymysteorian mukaan lapsen läheisin hoitaja, useimmiten äiti, muodostuu lapselle niin kutsutuksi taustahenkilöksi (background object), jonka turvin lapsi uskaltautuu vähitellen tutkimaan ympäristöään itsenäisesti. Turvallisesti kiintynyt lapsi tietää voivansa hakea tukea vanhemmaltaan aina, kun jokin pelottaa tai epäilyttää.

Aikuisuudessa läheinen ihmissuhde täyttää samankaltaisen tarpeen. Intiimi ihmissuhde antaa tunteen turvallisuudesta ja varmuudesta myös silloin, kun olemme fyysisesti erossa kumppanistamme. Susan Andersonin mukaan ihminen toimii itsenäisesti, itsevarmasti ja tehokkaasti paradoksaalisesti usein juuri sen vuoksi, että hänen turvallisuuden tunteensa täyttyy parisuhteessa. Läheisen ihmissuhteen tuottama varmuus on jotain, joka on helppo ottaa itsestäänselvyytenä. Vasta eron koittaessa ihminen tulee usein kivuliaan tietoiseksi niistä perustavanlaatuisista tarpeistaan, joiden täyttymisestä parisuhde on hiljaa pitänyt huolta.

Sisäisen lapsen kohtaaminen

Addiktio suhteessa koettua läheisyyttä kohtaan saa voimansa yksilön autenttisesta tarpeesta kiintyä toiseen ihmiseen. Etsimme ikuisesti ideaalikumppania, kaksoisliekkiä tai sielumme toista puolikasta, joka täyttää syvimmät toiveemme ja parantaa yksinäisyytemme. Vieroittautumisvaiheen harjoitus auttaa yksin jäänyttä löytämään kaipaamansa ideaalirakastetun ja luomaan suhteen elämänsä tärkeimpään ihmiseen – omaan itseensä.

Alla kuvatun harjoituksen tarkoitus on aloittaa keskustelu aikuisen itsen ja erosta hätääntyneen sisäisen lapsen kanssa. Päämääränä on luoda syventynyt suhde tietoisen kehittyneen itsen ja tiedostamattoman emotionaalisen ytimen välille. Harjoituksen ovat kehittäneet psykoanalyyttikko Richard Robertiello ja hänen kollegansa Grace Kirsten. Tekniikka on kuvattu sekä Andersonin kirjassa että yksityiskohtaisesti Robertiellon ja Kirstenin teoksessa Big You Little You: Separation Therapy.

Harjoituksen ensimmäinen vaihe on visualisoida kuva itsestään pienenä noin 4-vuoden ikäisenä lapsena. Sisäinen lapsi ilmentää ihmisen autenttisia syviä tunteita. Tarkoitus on tarkkailla tätä pientä lasta kuin se olisi erillinen henkilö. Seuraava vaihe on visualisoida itsensä kykenevänä, itsenäisenä ja vahvana aikuisena; parhaana mahdollisena versiona itsestään. Kolmas vaihe on aloittaa mielikuvissa keskustelu sisäisen aikuisen ja lapsen välillä. Keskustelu on hyödyllistä kirjoittaa ylös.

Aikuisen rooli on tarjota lapselle kaikki, mitä lapsi tarvitsee: tunteen yhteenkuuluvuudesta ja siitä, että lasta rakastetaan, ihaillaan ja kuunnellaan. Lapsi puolestaan ilmaisee tunteensa ja kääntyy aikuisen puoleen apua tarvitessaan. Kun lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, hän pystyy jakamaan syvimmät tarpeensa, pelkonsa ja toiveensa. Harjoitus on suunniteltu tuomaan nämä autenttiset tunteet esille.

Harjoitusta tekevän ihmisen rooli on tarkkailla ja ohjata keskustelua, tulla tietoiseksi omista tunteistaan ja samalla tukea sisäistä aikuistaan, jonka tehtävä on olla tasapainoinen ja turvallinen tuki sisäiselle lapselle. Visualisaatioharjoituksen alussa aikuinen tervehtii lasta ja kysyy lapselta hänen tunteistaan. Aikuinen haluaa saada selville, mikä lasta vaivaa, tarjota hänelle apua ja saada lapsi tuntemaan olonsa rakastetuksi. Sisäinen lapsi on saattanut kokea vuosia tulleensa vähätellyksi tai jääneensä vaille huomiota. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi keskustelua lapsen kanssa kannattaa käydä päivittäin. Tekniikka on yksinkertainen, mutta tehokas.

Harjoituksen tarkoitus ei ole paeta surua, vaan hyödyntää sen voima. Vieroittautumisvaiheen tunteet ovat pakottavia ja voimakkaita. Kiintymyksen tarve toimii moottorina, jonka energian voimin ihminen syventää rakastavaa suhdetta omaan itseensä.

’Withdrawing is becoming you for the first time.

It is individuation.”

– Susan Anderson

 

Teksti pohjautuu Susan Andersonin kirjaan ‘The Journey from Abandonment to Healing’.

Lue myös:

https://hidastaelamaa.fi/2013/09/naisen-sydan-sarkyminen/

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: