Hanki tammikuisten aamujen

Istun kotonani kuunnellen Bachia. Yo-Yo Ma on sellossa ja minä tukossa. Koko mielelläni ja kehollani. Sillä, jota olen luvannut kohdella hyvin ja joka todellakin ansaitsisi jo huomiota. Jotta olo virkistyisi ja jaksaisi paremmin.

Hankin jo sen perinteisen kuntosalijäsenyyden ja kertasin Montignacin opit. Käväisin katsomassa Heikkilän ja tämän sivuston bloggaajien opit. Kaapissa on niiden jäljiltä pelkkää luomua ja superia. Nautin niitä sopivasti yhdisteltynä, mutta silti rennosti ja pienet lipsahdukset anteeksi antaen. Etten stressaisi.

Olen kuntopyöräillyt liki päivittäin puolen tunnin pätkiä. Näin alkuun. Jotta saisin rutiinin päälle ja lähtisin liikkeelle useammin.

Olen myös ottanut itselle aikaa. Kävelylenkkejä ja saunomista omassa seurassa. Lueskelua ja lempimusiikkia hiljaisessa kodissani, jossa olosta minä nautin.

Olen nauttinut myös rakkaiden ja ystävien seurasta. Työkin sujuu hienosti. Mukavia kohtaamisia ja tuloksen tekoa. Ystävienkin elämä sujuu.

Kaikki on kuosissaan ja kuitenkin istun hiljaa huoneessani. Olo on kuin lapsena lomaa odottaessa. Jotenkin levoton tai jotain…

Katson ulos ikkunasta huurteiseen metsään. Muistan ajan, kaukaa toisesta maailmasta, kun en vaivannut mieltäni huolilla huomisesta ja mummon leipä oli talvipäivien ilon aihe. Rakkauden osoituksena niin itsestään selvä, ettei sitä tarvinnut enää selittää tai ääneen sanoa.

Mieleeni hiipii kaipaus. Yksinkertaisuuden ja selkeyden.

Vieläkö sen voi saavuttaa? Sen tunteen hiihtolenkin jälkeen, kun voitelee lämmintä leipää ja suolainen voi sulaa käsille. Kun hanki hohtaa ja mieli on kirkas.

En tiedä, mutta taidan kokeilla.

For Now I Am Winter


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: