Terveys ja tunteet: Muutosta ilmassa

Tässä hetkessä monet meistä pysähtyvät miettimään, mitä muutosta haluaisi elämäänsä. Olisiko tämä uusi juttu jokin liikuntaharrastus, uusi ruokavalio, tai peräti jostakin ”huonosta” tavasta irti pääseminen ja uuden luominen tilalle. Niin, ainoa varma asia elämässä on muutos, joten ehkä kannattaisi hieman pysähtyä pohtimaan ja tiedostamaan, mitä muutosta juuri minä haluan ja minkä vuoksi.

Omien unelmien ja haaveiden kartoittaminen tulevasta muutoksesta on kenties prosessin helpoin vaihe, ainakin pinnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Itse koen näin, on mukava kuvitella ja visualisoida muutosta itsessään. Haaveilla kaikesta uudesta. Haluan aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, haluan oppia syömään terveellisemmin. Haluan järjestää itselleni joka päivä hetken rauhoittumiselle ja itseni hoitamiselle.

Usein olen kyennyt käynnistämään nämä uudet suunnitelmat alkuinnostuksen vallassa, mutta jossakin vaiheessa, muutaman viikon tai kuukauden päästä, alkuinnostuksen laantuessa homma hiipuu ja hienot suunnitelmani kuivuvat kasaan. Mitä silloin oikein tapahtuu, kun kaikki yhtäkkiä lopahtaa ja luovutan?

 

Tässä joitakin näkökohtia pohdittavaksi:

Mitkä ovat omat motiivini muutokseen?

Mitkä ovat omat perimmäiset motiivini ja arvoni muutosta ajatellen? Miksi juuri tämä muutos on minulle niin tärkeää? Onko toive todella minun vai jonkun muun? Onko motivaationi sisäistä vai ulkoista? Sisäinen motivoituminen on tiedostettu henkilökohtainen tarve muutokseen, kun taas ulkoinen motivaatio tulee itsen ulkopuolelta. Esimerkiksi uusien ”muotivillitysten” tai yhteiskunnallisten normien kautta, tai jonkun asiantuntijan neuvojen johdosta – esim. ”Sinun tulee nyt laihduttaa 10 kiloa, koska…”.

Haluanko muutosta vain, koska pelkään?

Pelkäänkö sairastuvani vakavaan sairauteen, jos en toteuta muutosta? Pelkäänkö toisen ihmisen tai ihmisryhmän hylkäämistä, jos en muutu? Pelkäänkö, etten ole ”normaali”, sellaisena kuin juuri nyt olen? Pelko on mielestäni huonoin mahdollinen motivaattori, koska pelon tunne jo sinällään aiheuttaa kehomieleen voimakkaan stressireaktion, joka osaltaan estää muutoksen toteutumista. Kun aivot ja koko keho ovat stressitilassa, on erittäin vaikea tehdä tietoisia valintoja ja pitää kiinni uusista rutiineista.

Mistä minun tulee luopua, jotta muutoksesta tulee tapa?

Jotta saan sen, mitä haluan ja toivon, mistä kaikesta (vanhasta ja tarpeettomasta) minun tulee luopua? Jos nyt kuvittelisin tilanteen, jossa luovun niistä asioista jotka estävät muutoksen toteutumista, mitä tunteita ja ajatuksia tämä herättää minussa? Olenko valmis ottamaan nämä tunteet vastaan? Millaisista ajatuksista ja uskomuksista pidän edelleen kiinni? Kun kykenen luopumaan, mitä tarkalleen ottaen haluan tilalle; tunteiden, ajatusten ja konkreettisten tekojen tasolla?

Mitä tarvitsen muutoksen toteutumisen tueksi?

Mitkä ovat sellaisia nautinnollisia ja energiaa tuovia asioita ja tekoja, jotka voisivat tukea itseäni muutosvaiheessa, ennen kuin muutos muuttuu arkiseksi tavaksi? Ketkä ihmiset voisivat tukea minua omassa muutosprosessissani? Millainen ympäristö tukee hyvinvointiani? Nämä ovat erittäin tärkeitä asioita pohdittavaksi, jotta saan mahdollisimman paljon positiivista voimaa ja energiaa muutosprosessin läpiviemiseen.

Mitä kehoni vastaa muutoksen ”ekologisuudesta” itselleni?

Kannattaa ehdottomasti kuunnella oman kehon viestejä, keho kertoo totuuden. Voit oppia löytämään kehostasi kyllä- ja ei-vastaukset esimerkiksi havainnoimalla, miten reagoit eri kehon osillasi itsellesi myönteisiin ja kielteisiin asioihin. Myönteinen kehon viesti itselläni on selkärankaa pitkin aina päälakeen asti virtaava raikas, kupliva energia, kielteinen kehon viesti sijaitsee puristavana tunteena sydämen, rintalastan ja kurkun alueella. Nämä tuntemukset ovat jokaisella yksilöllisiä ja niitä kannattaa tutkiskella.

 

Ja jos repsahdin tai luovutin, mikä esti minua toteuttamasta muutosta?

Voisinko ottaa repsahduksen itselleni oppimiskokemuksena, mieluummin kuin tapahtumana, josta jälleen kerran syytän itseäni ja aiheutan itseeni negatiivisen ajatus-tunne-stressikierteen, joka vahvistaa omia uskomuksiani epäonnistumisesta ja voin sen seurauksena muuttua identiteettitasolla ”ikuiseksi epäonnistujaksi”? Uskon, että meillä kaikilla ihmisillä on ainakin yksi elämänalue, jossa toimimme ns. itseä sabotoivasti, vaikka järkiajattelun avulla kuinka tietäisimme, miten olisi hyvä toimia.

Nämä repsahdukset ovatkin mitä parhaimpia kohtia oppia itsestään ja siitä, millaisissa asioissa voisin vielä kehittyä ihmisenä. Parhaimmillaan repsahdukset ohjaavat meitä tiedostamaan aikaisempia kokemuksiamme, milloin ja millaisissa tilanteissa rajoittavat uskomuksemme ovat syntyneet; usein jo alle kouluikäisenä. Opimme myös tunnistamaan tunteemme eri tilanteissa ja miten edelleenkin reagoimme vanhalla tavalla itsellemme stressaavissa tilanteissa.

Onko sinulla mielessäsi jokin uusi asia, ajankohtainen muutostarve elämässäsi? Mitäpä jos ottaisit seuraavan muutoksesi eräänlaisena oppimis- ja kehittymisprosessina? Ja vaikka alkuperäisiä tavoitteita ei täysin saavuttaisikaan, olet kuitenkin oppinut sillä kertaa jotakin uutta itsestäsi. Ja ehkäpä tulet löytämään itsellesi jotakin vielä parempaa, jota et olisi osannut alun perin kuvitellakaan!

 

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: