Kuinka saada yhteys keneen tahansa?

Kirjoittaja Joni Aikio on oululainen luokanopettaja ja rakentavan vuorovaikutuksen (NVC, non-violent communication) ohjaaja. Tällä tekstillä hän haluaa antaa näkökulmaa vaikeiden tilanteiden ja erilaisten näkemysten kohtaamiseen ja yhteyden rakentamiseen silloin kun se vaikuttaa mahdottomalta.


Olen kuullut paljon maailmaa parantavia ideoita ja ajatuksia… Paljon sellaisia ideoita ja ajatuksia, joita eivät ikinä tule kuulemaan ne, jotka niitä eniten tarvitsisivat tai ne, jotka olisivat sellaisessa asemassa, että voisivat niitä tukea. Se turhauttaa minua paljon. Monesti ne ihmiset, jotka ovat kärkkäimpiä asiansa ajajia, eivät tule ikinä vastapuolensa kuulemiksi. Miksi emme voi olla kuin muurahaiset, jotka lyövät tuntosarvensa yhteen ja ovat hetkessä samoilla aaltopituuksilla ymmärtäen saman, minkä toinenkin. Vakuutan, että voimme saavuttaa tällaisen taianomaisen yhteyden. Mutta tuntosarvien puuttumisen vuoksi meidän tulee oppia käyttämään kieltämme taitavammin.

Meidän tulee oppia puhumaan tunteista ja tarpeista.

Eräs tuttavani oli mielestäni huikean älykäs. Oikein pursui maailman parantamiseen liittyviä ideoita, ja ideat olivat mielestäni hyviä. Tarkkaan mietitty palkitsemisjärjestelmä luontoa suojelevia tekoja tukemaan ja pieniä teknologisia innovaatioita, jotka olisivat todennäköisesti pystyneet lisäämään lukuisten ihmisten hyvinvointia, mikäli hän olisi saanut tukea ideoilleen. Kaikki edellytykset maailman parantamiseksi! Vai oliko sittenkään? Hän tyrmäsi omat ideani suoriltaan lapsellisiksi ja haukkui lukuisat poliitikot ja yritysmaailman edustajat ääliöiksi. Aloin ymmärtää, miksi hänellä oli vaikeuksia saada vastakaikua ideoilleen, vaikka hän oli lähettänyt kirjeitä useille poliitikoille. Ihmiset eivät halua tehdä yhteistyötä sellaisten kanssa, jotka asettuvat heidän yläpuolelleen.

Kun kuulemme mielipiteen, joka on vastakkainen kuin omamme, monesti puolustusmekanismimme heräävät ja esitämme kärkkäästi oman vastaväitteemme. Meillä on pakonomainen tarve osoittaa toisen ajatusmallien virheet ja joskus jopa moralisoida toista, jotta tämä ymmärtäisi hävetä omia ajatuksiaan ja itseään. Näemme häpeän tehokkaana muutosmoottorina. Mikä saisikaan ihmistä muuttumaan paremmin kuin väärässä olemisen häpeällinen taakka?

Mielestämme pahoille ihmisille tulee osoittaa kuinka pahoja he ovat, ja että heidän tekonsa eivät ole missään nimessä hyväksyttäviä. Vaikutus on kuitenkin päinvastainen kuin toivomme.

Ihminen toimii ja ajattelee aina omasta mielestään parhaalla mahdollisella tavalla. Jopa kuuluisa mafiapomo Al Capone omasta mielestään teki hyvää työtä auttamalla ihmisiä. Hänen on kuultu sanovan: ”Olen viettänyt parhaat vuoteni antamalla toisille ihmisille hyviä hetkiä, auttamalla heitä pitämään hauskaa, ja kaikki, mitä saan, on syytöksiä, sellaista on metsästetyn miehen elo.” Tuhannetkaan vastaväitteet eivät olisi muuttaneet Al Caponen mielikuvaa itsestään toisten auttajana väkivaltaisin, mutta mielestään hyväksyttävin keinoin.

Jos todella haluat toisen ihmisen kuulevan ja ymmärtävän sinun näkemystäsi, sinun täytyy ensin tulla vastaan.

Rakentaa yhteyttä ja osoittaa ymmärrystä. Yrittää löytää yhteistä maaperää sieltä, missä sitä ei näytä olevan. Se ei tarkoita, että olisit samaa mieltä toisen kanssa, tai että edes hyväksyisit hänen ajatusmaailmansa. Se tarkoittaa sitä, että pyrit ymmärtämään toisen lähtökohtia. Sitä, mikä häntä motivoi ajattelemaan tai toimimaan niinkuin hän toimii. Jos osoitat toiselle, että pyrit ymmärtämään, niin toisella ei ole tarvetta käyttää energiaansa puolusteluun. Ainoastaan silloin toisella osapuolella on resursseja ottaa huomioon sinun mielipiteesi. Ainoastaan silloin voitte kumpikin oppia jotain uutta ja rakentaa yhteyttä.

Oletko koskaan nähnyt poliittista väittelyä, jossa toinen osapuoli olisi yhtäkkiä sanonut: “Olet oikeassa! Hyvin argumentoitu. Ymmärrän nyt ajatteluni virheet”. Sellaista ei koskaan tapahdu. Emme ole oppineet vuorovaikuttamaan tavalla, joka mahdollistaisi toisen ajatuksista oppimisen. Yhteiskunnassamme valitettavan usein pidetään vahvuutena sitä, että omaa vahvoja mielipiteitä, joiden takana seisoo.

Buddhalaisten hengelliseltä johtajalta Dalai Lamalta kysyttiin kerran, että mitä hän tekisi, jos tiede osoittaisi hänen uskonsa vääräksi. Dalai Lama mietti pitkään ja vastasi: ”Tutustuisin kaikkiin artikkeleihin aiheesta, ja jos pitäisin todistuksia aukottomana, muuttaisin mieltäni ja uskoisin tiedettä.” Mikä voima onkaan ajatuksen joustavuudessa. Dalai Lama on kunnioitettu ja kuunneltu, koska hän kuuntelee ja kunnioittaa.

Ymmärryksen harjoittaminen ei tarkoita kuitenkaan, että jäät esimerkiksi suhteeseen, jossa koet jatkuvasti tulevasi huonosti kohdelluksi. Suurinta ymmärrystä on joskus lähteä, kun sanat eivät enää auta. Tai jos näet väkivaltaa, suurinta ymmärrystä voi olla mennä suojelemaan uhria tai soittaa poliisit. Ymmärrystä ei tule sekoittaa välinpitämättömyyteen eikä kaiken naiiviin hyväksymiseen.

Ymmärryksellä on valtava voima.

Ymmärryksen voima käy ilmi seuraavasta tarinasta. Edesmennyt Marshall Rosenberg kehitti tunteisiin ja tarpeisiin keskittyvän NVC-vuorovaikutusprosessin (Nonviolent Communication). Hän kertoi eräästä reissustaan, jonka yhteydessä hän oli puhumassa NVC-menetelmästä palestiinilaisille muslimeille. Yleisön seassa oli yksi erityisen vihainen kuuntelija, joka tajusi Marshallin olevan amerikkalainen. Vihainen kuuntelija alkoi huutaa: ”Murhaaja, lapsentappaja!” Marshall onnistui keskittymään miehen tunteisiin ja tarpeisiin. Hän oli aiemmin nähnyt tyhjiä kaasukranaatteja, joissa luki ”tehty USA:ssa”, ja hän arvasi, mistä mies oli vihainen:

Marshall: ”Oletko vihainen koska haluaisit hallitukseni käyttävän resurssejaan toisella tavalla?” (Tärkeintä oli yrittää aidosti ymmärtää ja lähteä arvaamaan vihanpurkauksen syytä.)
Palestiinalainen: ”Tottakai olen vihainen! Luuletteko, että me tarvitaan kyynelkaasua? Me tarvitaan viemäreitä eikä teidän kaasukranaatteja! Me tarvitaan asuntoja ja oma maa!”
M: ”Eli olet vihainen ja arvostaisit, jos saisitte tukea asumisoloihin ja poliittiseen itsenäisyyteen?”
P: ”Tiedätkö millaista on ollut asua täällä 27 vuotta niinkuin minä olen tehnyt perheeni kanssa? Onko sulla mitään käsitystä?”
M: ”Kuulostaa, että tunnet olosi epätoivoiseksi ja pohdit, voiko kukaan todella ymmärtää, millaista on elää tällaisissa oloissa. Ymmärsinkö oikein mitä sanot?”
P: ”Haluat ymmärtää!? Sanohan onko sulla lapsia? Käykö ne koulussa? Onko heillä leikkipihoja? Poikani on sairas! Hän leikkii avoimessa viemärissä! Hänen luokassaan ei ole kirjoja! Oletko nähnyt koulua jossa ei ole kirjoja!”
M: ”Kuulen, kuinka tuskallista sinulle on kasvattaa lapsia näissä oloissa. Haluat minun ymmärtävän, että haluat vain samaa, mitä kaikki muutkin omille lapsilleen: koulutuksen ja mahdollisuuden kasvaa ja leikkiä turvallisessa ympäristössä.”
P: ”Aivan! Perusasiat! Ihmisoikeudet! Ettekö te amerikkalaiset siksi niitä kutsu! Miksei useammat teistä tule katsomaan minkälaisia ihmisoikeuksia tuotte tänne!”
M: ”Haluaisit, että useammat amerikkalaiset olisivat tietoisia siitä, kuinka valtavasti täällä on kärsimystä, ja että he näkisivät politiikkansa seuraukset?”

Palestiinalainen osoitti näin tuskaansa lähes 20 minuuttia, ja Marshall kuunteli jokaisen lausunnon takaisia tunteita ja tarpeita. Hän ei ollut samaa tai eri mieltä. Hän otti sanat vastaan, ei hyökkäyksinä, vaan lahjoina kanssaihmiseltä, joka halusi jakaa sieluansa ja syvimpiä haavoittuvuuksiaan hänen kanssaan. Kun palestiinilainen mies lopulta koki tulleensa kuulluksi, hän pystyi kuulemaan, kun Marshall selitti hänen tarkoituksena leirillä. Tuntia myöhemmin luennon jälkeen sama mies kutsui Marshallin luokseen juhlaillalliselle.

Sinun ei tarvitse olla mestari, vaan tärkeintä on aito halu rakentaa ymmärrystä ja lisätä joustavuutta pikkuriikkisen kerrallaan.

Tiedämme jo kokemuksesta, kuinka vaikeaa on ymmärtää, kun on väsynyt ja stressaantunut jo valmiiksi. Silloin voi pyrkiä jälkeenpäin antamaan itse-empatiaa itselleen. Ymmärtää, että on toiminut parhaan silloisen tietonsa mukaan. Ensimmäinen askel ymmärtää muita ja saavuttaa yhteys on antaa ymmärrystä itselleen. Pienin askelin, ystävät hyvät.

Jos kuulisin tänään, että minulla on vielä kaksi vuotta jäljellä

Jos tänään kuulisin, että minulla on vielä kaksi vuotta jäljellä, pysähtyisin. Ajatus on erilainen kuin se, että minulla olisi vain tämä päivä, jota olen tunnustellut toisinaan. Se pysäyttää tähän hetkeen, mutta antaa tilaa ja merkityksen huomiselle, tehden huomisesta ja päivistä sen jälkeen tärkeitä. Minulla on tämä aika. Mihin haluan sen todella käyttää?

Ensimmäinen ajatukseni on, että haluan pysähtyä. En tarkoita, etten tekisi mitään, mutta jokin sisälläni kutsuu hiljentymään. Antamaan levottomuuden mennä ja olla. Olemaan niin tässä, kuin on mahdollista. Se tapahtuu ainoastaan rentoutumalla. Päästämällä irti. En voi yrittää olla tässä, voin vain antaa minun olla tässä, sen verran, kuin olemuksessani on sille tilaa juuri nyt. Hengitys, huokaus, kehoni tunteminen, ne auttavat. Silmien sulkeminen. Onneksi olen harjoitellut tätä, sillä muutoin en olisi paikalla elämäni viimeisessä kahdessa vuodessa. Ja se tuntuu juuri nyt tärkeimmältä.

Haluan kokea nämä hetket. Kuulla hiljaisen elävästä paikasta sisälläni, mitä todella tehdä tällä ajalla. Mikä on sydämelleni merkityksellistä? En voi ohjata elämää, mutta voin kuunnella sitä, mihin se jo sisälläni haluaa kulkea. Haluan myös valmistautua siihen hetkeen kun lähden, sen verran, minkä voin. Olla läsnä siinäkin. Muistan Kabirin laulusta (Kabir’s song – Snatam Kaur) tutut sanat.

”kuole sellainen kuolema, jumalan edessä, ettei sinun enää koskaan tarvitse kuolla.”

Kirjoittaessani huomaan, että sisimpäni kuunteleminen ja se, mitä haluan tehdä tällä ajalla, ovat sama asia. Kun kuuntelen, siirryn siihen virtaan, joka minussa elää. Elämäni tapahtuu minulle optimaalisella tavalla.

Sisälläni herää ajatuksia ja kuvia siitä, että haluan muistaa lähimpiäni. Viettää aikaani niiden ihmisten seurassa, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Kertoa heille siitä, kuinka arvokkaita he ovat. Nähdä heidät. Koskettaa heitä sillä rauhalla, johon olen saapunut sen jälkeen, kun elämäni hetkistä tuli minulle merkityksellisiä. Jakaa sen inspiraation, johon kytkeydyn kun herään elämään. Vailla niitä suunnitelmia ja rajoitteita, jotka aiemmin estivät minua elämästä. Millään siitä ei ole nyt merkitystä ja toivon, että olisin aiemmin päästänyt irti.

Vanhemmuus ja parisuhde. Olisiko itsekästä antautua sille, nyt kun tiedän lähteväni? Olen sille avoin. Rakkautta toiseen ihmiseen ei voi pakottaa, mutta sallin sen, jos se löytää minut. Ajatus siitä, että joku jatkaisi siitä, mihin olen tullut, on kaunis. Myös se, että joku muistaisi minua puolisona ja isänä.

Sisin on minulle rakas ja tärkein. Sen näkeminen, mikä on kaikessa sisintä. Näen sen kaikkialla, selkeämmin ja syvemmin, nyt kun katson kaikkea kuin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Herään elämän kauneudesta, mutta jokin sisälläni kaipaa yhä syvempää heräämistä. Haluan hiljentyä. Aavikolla, vuorilla, luostarissa, metsässä, järven rannalla ja rakkaan ystävän lähellä.

Kuulen myös kysymyksen; mitä en enää tarvitse? Mikä on ylimääräistä? Katson työtäni ja ilolla huomaan, että minulle tulee tärkeämmäksi tehdä se paremmin. Keskittyä sen keskiössä oleviin asioihin, kuten läsnäolo, aitous, uskaltaminen ja rakastaminen. Koska työskentelen ihmisten kanssa, tärkeimmäksi asiaksi nousee se, että elän tavalla, johon haluan sydämessäni rohkaista. En voi antaa toiselle tukea ilon koskettamisessa, jos en uskalla koskettaa sitä itse. Huomaan olevani kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut oppia näiden ihmisten kanssa. Siitä kiitollisuudesta haluan jakaa takaisin.

Kuinka turhaksi moni tavara muuttuu. Taakaksikin. Voin luopua monesta asiasta ja antaa sen sitä tarvitsevalle. Koti tuntuu edelleen tärkeältä, eihän minulla ole vakituista sellaista hetkeen ollutkaan. Tilaa on parille hyvälle elokuvalle ja haluan ehdottomasti pelata loppuun sen ostamani play station -pelin (leikkisä hymy nousee kasvoilleni).

Kanssakäymiseni tuntuu muuttuvan rehellisemmäksi. Miksi enää vältellä? Miksi toisaalta yrittää vaikuttaa mihinkään? Miksen vain olisi minä? Mikä tahansa muu tuntuu energian haaskaamiselta. Ei kai minulla koskaan ollutkaan muuta annettavaa, kuin se, mitä olen. Nyt jos koskaan on hyvä hetki todella antaa minut, niin toisille kuin itselleni.

”Niin kaikki ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää” – Juha Tapio

Tanssisin aina, kun kuulen musiikkia. Miksi ihmeessä en tehnyt niin jo aiemmin? Mitä väliä sillä mitä muut ajattelevat, tai mikä on oikein? Laulaisin mukana. Halaisin ja nauraisin. Rakastaisin, sillä niinhän olen piilossa tehnyt kokoajan.

Istun junassa ja katson ulos ikkunasta. Tunnen haikeutta, joka ei ole rumaa. Tunnen hengitykseni. Tämän hetken merkityksellisyyden ja samalla sen pienuuden elämän laajuuden edessä. Ihmettelen sitä, että kaikki tuntuu paljastavan merkityksensä vasta nyt, kun sen merkityksettömyys on käsinkosketeltavaa. Niin kaunista ja samalla niin tavallista. Niin kutsuvaa ja samalla niin toissijaista sen hiljaisuuden rinnalla, joka on alkanut tulla lähemmäs sisälläni. Kaunista. Se, että saan tuntea näin. Se, että viimein tämä hetki on minulle kaikista tärkein. Se, että jaan sen viimein itseni kanssa. Tunnen, että luojani ja minä olemme viimein samassa paikassa. Onneksi meillä on vielä tämä kaksi vuotta. Ja kenties, kenties se on totta, että meillä on ikuisuus.

Kuinka ihmeelliseltä nämä kaksi vuotta nyt näyttävätkään.

**

Minusta tuntuu, että tekstin sisällään pitämämien kysymysten kysyminen on tärkeää. Mitä minä tekisin, jos minulla olisi kaksi vuotta aikaa? Mitä paljastuu, jos annan itseni tuntea sen, että minulla on vain tämän verran aikaa.

Kysymykset kuljettavat kohti muutosta. Samalla ne pysäyttävät tähän. Asiat selkeytyvät. Jos en muista, että elämäni on rajallinen, nämä asiat on helppoa sivuuttaa, kuten usein käykin.

Miten uskaltautua elämään elämäänsä, kuin se olisi pian ohi? Miten luopua niistä asioista, jotka on rakennettu siitä turtuneesta tietoisuudentilasta, jossa elämän rajallisuus on unohtunut? Miten uskaltaa elää tässä ja vailla kompromisseja sydämensä suhteen? Vastaus on yksinkertainen. Lopulta on vain hypättävä, luotettava ja kokeiltava. Tehtävä se päätös, että elää elämäänsä, sen etäällä pitämisen ja odottamisen sijaan. Lohtua tuo se, ettei se koskaan vie minua kauemmas itsestäni, vei se mihin tahansa.

On olemassa miehiä, jotka ovat edelleen poikia – Miten miehet ja pojat eroavat toisistaan?

Pojat on poikia ja miehet miehiä. On olemassa aikuisia miehiä, jotka ovat edelleen poikia. On olemassa nuoria poikia, jotka ovat jo valinneet polun tulla mieheksi. Pojat ja miehet ovat molemmat tärkeitä.  Heidän panoksensa ihmissuhteisiin on hieman erilainen ja on tärkeää avata noita eri vaiheita, jotta myös kumppanina pystyt ymmärtämään ja mahdollisesti jopa tukemaan miehiä (ja poikia). Myös on hyvä huomata eroavaisuudet, mikäli haluat miehen pojan sijaan tai toisinpäin.

Ennen kuin luet tekstin, ymmärräthän, että kummassakaan ei ole mitään väärää. Miehen on tärkeää käydä pojan vaiheet läpi, jotta hän pystyy sen avulla ymmärtämään niiden eron ja toimia saatujen oppien mukaisesti. Viittaan pojalla ja miehellä lähinnä piirteisiin, tekoihin ja ilmentymiin, eikä sillä ole suoranaisesti tekemistä iän kanssa. Pohdin näitä teemoja syvällisemmin lokakuussa julkaistavassa elinvoimaisen miehen kirjassa.

Poika vai mies?

Poika on epävarma omasta olemisestaan. Hän keskittyy pääasiassa itseensä, antamalla itselleen ja ottamalla muilta. Mies on itsevarma, samalla myöntäen keskeneräisyytensä ja rehellisesti katsoen asioita, joissa hän voi kasvaa ja kehittyä. Hän keskittyy suurempaan ”tehtävään” kuin omaan itseensä, kuitenkaan koskaan hukkaamatta omaa hyvinvointiaan, olemistaan ja itsensä huoltamista.

Poika pitää kumppanin epävarmana, hän pyrkii hallitsemaan, manipuloimaan tai pitämään sinut pelossa. Hän lähestyy maailmaa usein pelon tai tyrannimaisuuden kautta, jolla hän yrittää kontrolloida ulkoista maailmaa, myös ihmissuhteitaan. Myös tyrannien taustalla on pelko, jota nämä pojat edustavat.

Siinä missä poika kertoo sinulle, että et riitä, mies tietää, että riität ja osoittaa myös sen sanojen lisäksi teoillaan. Hän nostaa sinua myös ylöspäin, ilman pidättelyjä ja alistamista, koska hän ei koe sinun kasvuasi uhaksi, vaan mahdollisuudeksi. Mies ei pelottele sinua uhkailullaan mutta pystyy tarpeen tullen kertomaan rehellisesti missä sinun mahdollisuutesi kasvuun ovat suurimmat. Hänellä ei ole tarvetta manipuloida, kuten ei ole myöskään tarvetta mielistellä ja jättää sanomatta asioita, jotka on sanottava.

Pojat keksivät tekosyitä, ihan niin kuin kouluaikoina, syytellen muita ja pyrkien pelastumaan tilanteesta hinnalla millä hyvänsä. Pojat häviävät tilanteista usein nuorempana fyysisesti paikan päältä, vanhempana emotionaalisesti. Poikana hänen kykynsä eivät vielä riitä ottamaan vastuuta ja kannattelemaan tilaa, jossa haasteet voidaan käsitellä. Näin hän ei pysty myöskään luomaan turvallista tilaa naiselleen kohdata haasteita.

Mies myöntää virheensä ja mokansa. Hän pystyy katsomaan asioita suoraan, missä hän on ”epäonnistunut” ja oppimaan tästä. Koska mies pystyy olemaan rehellinen, hän pystyy ottamaan vastuun, kantamaan oman elämänsä ja näin tekemään korjausliikkeet sitä kautta. Hän luo myös turvallisempaa ympäristöä muille ihmisille näin tehdessään. Erityisen tärkeää tämä on oman kumppanin ja lasten kanssa.

Poika keskittyy siihen mitä hän voi saada. Erityisesti mitä hän voi saada nyt ja heti tässä tilanteessa. Keskittyminen menee vahvasti oman mielihyvän ja tarpeiden täyttämiseen, usein keinolla millä hyvänsä. Hänen kykynsä nähdä maailmaa on vielä vahvasti omassa itsessään, niinpä moni ihmeellinen asia jää häneltä huomaamatta. Tämä piirre näyttäytyy myös hänen ihmissuhteissaan, hänen huomionsa ollessa siinä, mitä hän voi saada muilta ihmisiltä.

Mies keskittyy myös siihen mitä hän itse saa, samalla kuitenkin huomioiden sen mitä hän voi antaa. Mies pyrkii näkemään asiat, mitä hän voi antaa tässä hetkessä ja ennen kaikkea pitkässä juoksussa ihmisille. Hän tietää oman arvonsa, eikä koe tarpeelliseksi olla sitä todistelemassa muille. Näin mies pystyy pitämään katseensa tämän hetken toiminnoissa, jotka tähtäävät enemmän isompaan kuvaan, ihmissuhteiden kasvuun sekä yhteisön hyvinvointiin. Jälleen kerran mies pitää huolta omista perustarpeistaan, koska hän ymmärtää oman palautumisen, levon ja uudistumisen merkityksen.

Siinä missä poika kysyy ”mitä voin saada tästä?” mies kysyy ”mitä voin antaa tähän hetkeen?”.

Poika ei uskalla vielä rakastaa, vaan hän pitää ihmissuhteissaan periaatetta ”annan vasta kun sinä annat”. Hän ei kykene vielä antamaan rakkautta, koska ei ole sitä vielä itsessään sisällä kokenut. Hänen ajatuksensa rakkaudesta liittyy omistamiseen, hallitsemiseen ja ottamiseen, ilman takaisin antamista. Usein hän pitää tätä ajattelua täysin oikeutettuna, naiset ovat objekteja, joilta voi ottaa sen mitä haluaa. Poika ei täytä naista koskaan rakkaudella, joka ruokkisi naista sisältä päin. He jättävät tyhjäksi, sillä pojat eivät vielä osaa täyttää muita (eivätkä itseään) suuremmalla rakkaudella.

Mies pystyy rakastamaan, myös tuntemaan haavoja, tuskaa ja kipua, joita avautuminen on voinut aiheuttaa. He ovat usein tulleet satutetuiksi myös itse (niin kuin he itse satuttivat poikana) ja kokeneet myös tuskaa sydämessään. Poika tekisi päätelmän, että rakkaus satuttaa, ei kannata siis rakastaa. Mies näkee, että rakkaus ei itsessään satuta, vaan sen hylkääminen ihmissuhteissa.

Rakkaus ei lopu, ainoastaan valitsemme lopettaa sen kokemisen

Vaikkakin kipu on todellista, mies tietää ja on opetellut taidot, jolla sydän jälleen avataan. Hän pystyy palamaan rakkauden tilaan, avoimena olemiseen, siltikin että hän tietää siihen liittyvän kivun mahdollisuuden. Mies ymmärtää, että ainoa tapa rakastaa on olla avoimena ja antaa kaikkensa. Hänen on hylättävä pelkästään itsensä ajattelu, koska vain silloin hän pystyy antamaan kaikkensa.

Poika pelkää, samoin mies. Ero on siinä kuinka he toimivat pelon edessä. Nuo toimet ovat ne, jotka erottavat miehet pojista.

Poikia ei kannata tuomita, se on tärkeä vaihe mieheksi kasvaessa. Kuitenkin on hyvä naisena (kumppanina) pitää huoli omista rajoista sekä itsensä kunnioittamisesta, jotta emme satuta itseä turhaan. Mieheksi ei kasveta suoraan, pojan vaiheet ovat elintärkeitä. Kuitenkin joskus on päästettävä pojan käyttäytymismalleista irti ja avauduttava uudelle kasvulle kohti miehisyyttä.

Tämä vaatii uudistumista, opettelua, itsensä hyväksymistä ja roolimalleja sekä paljon asioiden käytännössä harjoittelua. Prosessi kestää aikansa, joten mitään kiirettä ei ole. Riittää vain kun teet valinnan lähteä tuolle polulle. Maailma tarvitsee enemmän miehiä, jotka uskaltavat rakastaa vahvalla miehisellä olemuksellaan. Anna itsellesi aikaa, hyväksy polkusi vaihe, kumppanina ole kärsivällinen sekä luota polkuusi. Voimia, rakkautta ja antoisia kohtaamisia itsesi kanssa.

Mitä on olla mies nykymaailmassa? Miten löytää yhteys luontoon, kasvaa ihmissuhteissa, oppia puhumaan tunteista ja olla samalla oma itsensä? Teemu Syrjälän Miehen vuoro tuntea -kirja vastaa näihin kysymyksiin. Kurkkaa kirja täältä:

Ei tunnu kivalta olla vihainen – mutta tästä syystä vihaa ei kannata ohittaa

Ei ole kivaa olla vihainen. Elämän nyanssit tuntuvat hukkuvan sydämentykytyksen ja oman ärtymyksen alle. Päätäkin särkee.

Viha on voimakas energia. Sen jatkuva ohittaminen ja pois selittäminen ei tee elämästä yhtään helpompaa, sillä jos vihaa säilöö sisuksiinsa, eikä anna sen tulla ulos, räjähtää odottamattomalla hetkellä totaalisesti.

Vihan tunnetta ei kannata, tai lopulta edes voi, ohittaa.

~

Kohtasin omaa vihaani tällä viikolla oikein kunnolla. Olin tilanteessa, jonka ratkaisu tuntui minusta niin epäreilulta, että tulin hyvin vihaiseksi. Sydän hakkasi vimmatusti, kainalot hikosivat, kädet tärisivät.

Olen luonnostani rauhallinen ihminen, enkä vihastu helposti. Koska osaan miellyttää, osaan myös piilottaa vihani, jolloin jatkuvasti luovutan oman voimani toisille.

Jos ei tunne omaa vihaansa, ei myöskään ole kosketuksissa omaan voimaansa.

~

Sain siis konkreettisen opetuksen siitä, miten hyödyllinen tunne vihakin on. Koska tunne oli niin voimakas, en kerta kaikkiaan voinut selittää sitä pois ja katsoa asiaa toisen näkökulmasta.

Sanoin suoraan, mitä mieltä olin. Se oli rehellistä ja valtavan arvokasta minulle. Samalla tunsin voimakkaasti, että tunne on minun. Toinen ihminen on saanut sen aikaan painamalla minussa epäreiluus-nappia, mutta tunne on omani.

Toinen ihminen yritti liennyttää kiukkuani ja halusi keskustella. Tunsin, ettei vihan keskellä ollut oikea aika siihen. Olin sanonut mielipiteeni ja nyt halusin käydä tunteeni läpi aivan kokonaan, ihan itse.

~

Kun nyt kerrankin uskaltauduin kunnolla kokemaan vihaa, vietin siinä kolme päivää. Unettomana yönä mieleeni kiipesi kaikenlaisia tilanteita, joissa olin tiedostamattani ohittanut vihani. Nyt ne saivat tulla. En tehnyt mitään, annoin vihan viipyä. Ja koska tunsin sen niin vahvasti omaksi tunteekseni, en usko että kovin moni ulkopuolella edes huomasi minun olevan silmittömän vihainen. Minulla ei ollut tarvetta syöstä sitä muiden päälle tai päästä siitä nopeasti eroon.

Kolmantena päivänä sain valtavan päänsäryn, joka oli kuin sumu aivojeni ympärillä. Vaikka olo oli tuskainen, tuntui siunaukselta olla ajattelematta ja älyllistämättä tunnetta. Tunsin kehossani suurta lämpöä ja rentoutta. Viha oli tehnyt tehtävänsä ja kohosin kohti myötätuntoa: itseäni ja muita konfliktin osapuolia kohtaan. Nyt voidaan keskustella.

Eikä keskustelussa ollut mitään epäselvää. Korjasimme epäreilun tilanteen molempia miellyttävällä tavalla, eikä mitään jäänyt kytemään.

~

Jokaisella tunteella on vissi tarkoituksensa, eikä mikään tunne ole itsessään vaarallinen. Tunteet ovat sielun kieli, ja antautumalla tuntemaan, hyväksymällä ja omistamalla omat tunteensa pääsee aina askeleen lähemmäs totuutta.

On virheellistä kuvitella, ettei elämän kuuluisi tuntua miltään.

Kiitollisuus – tapa, jolla teet jokaisesta aamustasi ihmeellisen ihanan

Haluaisitko, että jokainen aamusi olisi ihana ja miellyttävä?

Olen viime viikot tehnyt aamuisin hyvin helppoa onnellisuusharjoitetta. Ja olen yllättynyt, miten voimakas vaikutus harjoitteella on. Harjoitteen nimi on Aamun ihme. Ja se todellakin tekee aamuista ihmeellisen ihania.

Aina herättyäni, siinä torkutteluvaiheessa, unen ja valveen rajamailla olen muutaman minuutin ajan hokenut mielessäni:

Kiitos! Kiitos ! Kiitos! tai
Kiitollinen. Kiitollinen. Kiitollinen. tai
Kiitollisuus. Kiitollisuus. Kiitollisuus.

En ole erityisesti miettinyt, minkä sanan valitsen, vaan olen ryhtynyt toistamaan sitä kiitollisuuteen liittyvää sanaa, joka on ensimmäisenä putkahtanut mieleeni. Ja jokainen noista sanoista on ollut yhtä toimiva.

Helpoimmin tuo toistaminen tapahtuu juuri unen ja valveen rajalla, kun kaikkea vastustava mielen ylituomari ei ole vielä herännyt. Ylituomarin vastustuksen pystyy kiertämään myös sillä, että toistaa vain pelkkiä kiitollisuussanoja eikä yritäkään väittää itse olevansa kiitollinen. Varmaan huomaat, että sana ’kiitollinen’on huomattavasti helpompi hyväksyä ja toistaa kuin lause ’Olen kiitollinen’.

Parasta harjoitteessa on ollut se, ettei ole tarvinnut edes miettiä, mistä on kiitollinen. Ei tarvitse millään tavalla ottaa kantaa elämänsä tapahtumiin.  Ja pohtia, onko jotain hyvää tapahtunut elämässä. Riittää, että toistaa sanaa Kiitollisuus tai Kiitos tai Kiitollinen. Ja tuon sanan tunne siirtyy sinuun.

Kiitollisuuteen liittyvissä sanoissa on paljon energiaa. Niinpä kun on hetken toistellut kiitollisuutta, on kuin olisi kääriytynyt valtavan kauniiseen ja koskettavaan kiitollisuuden peittoon. Kiitollisuus täyttää koko olemuksen.

Välillä kiitollisuuden innoittamana olen kuvitellut, mitä kaikkea hyvää ja loistavaa – ihan parasta – päivä voisi tuoda tullessaan. Unelmoidessani olen yrittänyt ylittää moninkertaisesti kaikki todennäköisyyksien ja mahdollisuuksien lait. Silloin kiitos-sanojen lisäksi mieleni on täyttänyt Jess! Jess! Jess! ja olen tuntenut kehoni tekevän huikeita voiton tuuletuksia, vaikka olen vielä makoillut rauhassa peiton alla.

Tämä yksinkertainen aamuharjoite on tuonut runsain mitoin elämääni iloa ja valoa. Ja muistaessani olen vahvistanut sen tehoa aina silloin tällöin päivän aikana toistamalla uudelleen kiitollisuutta. Se on näkynyt energisenä innostuksena erilaisissa päivän touhuissa.

Harjoite tuntuu myös toimivan, kun ennen haastavaa tai epämiellyttävää tilannetta toistaa kiitosta muutaman minuutin ajan.  Huomasin sen ajaessani erääseen ei-niin-innostavaan kokoukseen, johon en olisi jaksanut osallistua, ja tekemällä matkan aikana harjoitetta. Ja kuinka ollakaan, perille päästyäni mielialani oli muuttunut ja tuloksena oli hyvin antoisa kokoontuminen.

Tärkein oivallukseni harjoitteesta on ollut, että kiitollisuuden tunteen kokemiseen ei tarvita syytä. Pelkästään sanalle kiitollisuus antautuminen on saanut kiitollisuuden tunteen kohoamaan ja nostanut energiatasoni todella korkealle. Ja mitä kauemmin jaksan toistaa kiitollisuutta ja riemuita siitä, sitä pitempään päivän aikana kuplin iloa ja kiitollisuutta.

Aamun ihme on kiitollisuudessa.
Kiitollisena on ihana nousta ylös.
Kiitollisena on ihana suunnitella tulevaa päivää.
Kiitollisena on ihana elää.

Erityisen loistavaa tulosta se on tuottanut ihmissuhteissa. Kokemukseni mukaan kiitollisuuden hyrinä ihmissuhteissa on hyvin lähellä rakastumista. Jotain aivan ihmeellisen ihanaa. Joten suosittelen Aamun ihme -harjoitetta lämpimästi kaikille <3

Erosta selviää eteenpäin, kun muistaa, ettei surua tarvitse hoitaa, eikä vihaa pelätä


Työssäni kohtaan eronneita tai eroa harkitsevia ihmisiä, jotka käyvät läpi voimakkaita ja vaikeita tunteita. Suuri osa heistä toivoo, että tunteen voisi suorittaa pian pois. Varsinkin surun ja vihan tunteet ottavat kovaa, mutta kumpikin eri tavoin. On ikävää, että suruun tarjotaan niin usein lääkkeitä ja sairaslomaa, koska suru ei ole tauti, joka kaipaa hoitoa vaan tunne, joka tarvitsee aikaa, läsnäoloa ja hoivaa. Hoito tulee purkista, mutta hoiva on myötätuntoa ja läsnäoloa. Hoiva on myös sitä, että sietää toisen pitkittynyttäkin surua, monelle läheiselle se on vaikeaa.

Erosuru voi kestää yli vuoden, kauemminkin, mutta siinä on erilaisia vaiheita. Sanon aina, ettei takapakeista pitäisi erotunteiden käsittelyn yhteydessä edes puhua, eron prosessointiin kuuluu luonnollisesti se, että välillä mennään eteenpäin ja välillä taaksepäin. Yleensä nämä alhaisten tunteiden vaiheet kuitenkin lyhenevät prosessin edetessä. Sureminen eroaa masennuksesta siinä, että se on dynaamista eli eteenpäin menevää. Masentuneen maailma on tasaisen harmaa ja merkityksetön, kun surevalla siinä on enemmän sävyjä.

Hylkäämisestä johtuva suru tuntuu siltä, kuin sydän murtuisi ja joillakin niin myös tapahtuu konkreettisesti. Me tiedämme, että hylkääminen näkyy aivoissa samoilla alueilla kuin kipu, yksinjääminen on ollut ihmisen historiassa usein myös henkiinjäämiskysymys. Vaikka nykyään kyllä selviämme arjesta ilman toisen läsnäoloa, voi tilanne olla tunnetasolla vaikea ja uuteen sopeutuminen ottaa paljon aikaa.

Harvat asiat elämässämme menevät niin kuin me toivomme. Petymme, kohtaamme vaikeuksia. Ajattelemme, että miksi juuri minulle kävi näin? Mitä suurempi merkitys jollain ihmissuhteella, työllä, tai muulla menettämällämme asialla on meille ollut, sitä suurempi on irrottautumisesta aiheutuva kipu. Tuskan tunteella on tärkeä sanoma, se kutsuu sen äärelle, joka vaatii huomiota. Siksi sen seuraan on syytä pysähtyä. Käymällä läpi tunnetyön, voi sen kautta löytää jotain yllättävääkin: itsestään tai päättyneestä parisuhteesta. Usein iso kriisi antaa meille mahdollisuuden myös hyvien asioiden aukeamiseen.

Vaikka suru on raskas tunne, on kulttuurissamme sille kuitenkin enemmän ilmaisutilaa kuin vihalle. Voimme itkeä, puhua surun tunteistamme ja saada tukea läheisiltämme. Vihan kanssa on usein hankalampaa. Yhdistämme vihan väkivaltaan. Harva kiltiksi kasvatettu tyttö tai poika osaa siksi aikuisenakaan ottaa käyttöönsä vihan suomaa myönteistä energiaa. Ei vihan ilmaiseminen tarkoita väkivaltaa, tavaroiden särkemistä tai tuhoamista. Vihan tunteen kanavoiminen uuden elämän käyttövoimaksi voi olla todella upea ja puhdistava kokemus.

Rakkaussuhteen päättymiseen liittyvä tunnetyöskentely ottaa helposti ainakin vuoden, useammankin. Monelle tämän ymmärtäminen on hankalaa, olisi kiusaus suorittaa tapahtunut nopeasti ohi, vetää tunnekuilut tasaava lääkekuuri, hypätä uuteen suhteeseen tai hakea lohtua viinin pehmentämistä omista hetkistä. Parhainta tulosta tulee kuitenkin, kun on valmis kohtamaan tunteensa ja suostumalla prosessille ilman pakoreittejä. Se ei ehkä ole kivuttomin tai nopein, mutta sen tulokset ovat tehokkaimmat ja pysyvimmät ja niiden hedelmistä voi nauttia myös mahdollisessa uudessa suhteessa.

Parisuhteen päättyessä yksi tärkeimmistä asioista on irrottautuminen entisestä kumppanista. Viha ja suru ovat tässä tärkeimmät välineesi, siksi ne on tärkeä huomioida silloinkin, kun et niihin heti löydä yhteyttä. Tähän voit ottaa avuksesi vaikka aiheesta kirjoittamisen tai tietoisen tunnetyöpajan luomisen, jossa annat itsesi olla rauhassa tunteen kanssa, sitä kutsuen ja sitä prosessoiden. Musiikki, valokuvat ja muut yhteiseen historiaanne liittyvät esineet ovat tässä avuksi.

Mahdollinen eron jälkeinen ystävyys, edes kaveruus, ei onnistu ilman molempien halua, siinä mielessä tilanne on sama kuin parisuhteessakin. Uusi lähentyminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että on työskennellyt oman eronsa läpi. Parisuhteessa ei voi milloinkaan laittaa toista vastuuseen omasta onnellisuudestaan. Ajattelen niin, ettei myöskään eron jälkeen voi asettaa toista yksin vastuuseen omasta onnettomuudestaan. Tunteita ei voi, eikä saa kieltää. Sinulla on oikeus tuntea kaikki tunteet läpi, mutta sinulla on velvollisuus itseäsi kohtaan olla omalla puolellasi, vahvistua ja löytää elämälle uusi merkitys. Siihen tarvitset uskoa ainakin itseesi, toivoa tulevaisuutta kohtaan ja kykyä nähdä, ettei rakkaus elämästä hävinnyt, vaikka suhde päättyi. Ero on aina myös mahdollisuus.

Herkkyys on uskallusta olla ihmiselle ihminen – Se ei ole heikkoutta, vaan jokaisesta löytyvää myötätuntoa

Kuulostaa ehkä aika älyttömältä, mutta kerään kukkia kedolla niin, että valitsen sellaiset kukat, joiden mielestäni kuuluu saada olla yhdessä niin pellossa kuin vaasissakin. Jätän niitylle paikalleen vauvakukat tai sitten otan koko kukkaperheen.

Jonkun mielestä voi olla käsittämätöntä huuhaata, että pellon leinikit ovat keskenään perheenjäseniä, mutta tiedän, että te herkät siellä hiffaatte jetsulleen, mitä tarkoitan. Näen syvälle pinnan alle ja aistin ihmisten ja asioiden välisiä yhteyksiä erittäin skarpisti. Koen elämän syvästi ja rikkaasti ja superherkkyyden käyttäminen on tavalla tai toisella aina ollut myös työtäni.

Herkkyydellä on toinenkin puoli. Olen ujostellut, mennyt hämilleni, vetäytynyt sivuun tai kuumentunut korvistani, jos joku valehtelee, tekeytyy vahvemmaksi tai muuksi kuin on, niittailee toisia tai puhuu muuta kuin oikeasti ajattelee. Olen toisinaan mennyt sosiaalisissa tilanteissa tällaisten juttujen vuoksi makkaralle kuin sukka, harmissani siitä, ettei vaan voida olla mitä ollaan.

Joskus olen antanut ihmisten myös lanata itseäni tai käyttää hyväkseen, koska olen kokenut myötätuntoa roolin vetäjää tai vahvaksi tekeytyjää kohtaan. Kiltteyteni ei oikeastaan olekaan aina ollut pehmeyttä vaan rajattomuutta ja ehkä ihan vääränlaista sääliä. Kuinka kumpikaan osapuoli voi löytää sydämen voimansa, jos minä annan epävarmuuttaan höyryävän manipuloida? Olenko siis itse aina ollut autenttisesti mitä olen? Olenko itse aina ollut läsnä sydämessäni, rehellinen, kunnioittava, epävarmuuteni kanssa sinut? No en tod.

Herkkyyden voima on kirjaimellisesti voimaa, joka syntyy, kun alkaa olla sinut kaiken sen kanssa mitä itse on – ja mitä toiset ovat. Herkkyys ei ole heikkoutta eikä poikkeustila, vaan jokaisesta löytyvää myötätuntoa. Jos joku esittää, huijaa tai peittelee, tuumailen nykyään, että hitsi mä kuulen sua. Minun ei silti tarvitse pienentyä, nolostella eikä kärvistellä, jos toinen ei juuri nyt osaa ilmaista, että mua itse asiassa jänskättää tai mulla ei ole hajuakaan, kuinka voisin päästää irti suorittamisesta, kilpailemisesta tai elämän kontrolloimisesta. Voin vain olla avoimesti läsnä itseni ja toisen kanssa, rajoistani huolehtien. Myötätunnolla kuulostellen, että niin just – tällaisia me ihmiset ollaan, inhimillisiä kaikkine kotkotuksinemme.

Sydämen kautta eläminen on sitä, että uskaltautuu itselleen ja toisille rehelliseksi siitä, mitä kokee. Se ei näytä miltään tietyltä vaan vaihtelee eri hetkissä. Kaikissa tilanteissa ei edes kannata avata itseään ihan levälleen. Sydämeen solahtaminen on inhimillisyydelleen, tunteilleen ja omalle totuudelleen avautumista ja sen kunnioittamista – ei mitään pliisua pässinä narussa kulkemista. Herkkyys on uskallusta olla ihminen ihmiselle, ei vain supersuorittaja, tähtimenestyjä, megaäiti tai joku muu etuliitetyyppi.

Sydämen tasolla eli herkkyyden kautta toisen kohtaamisen tunnistaa siitä, että tulee hyvä fiilis, lämmön läikähdys ja kunnioittavasti ja vertaamatta nähdyksi tulemisen tunne. Sydämen avoimuus ja aitous ajaa joskus raivon partaalle sellaisia, joiden on ainakin siinä hetkessä hankalaa suoda itselleen kaikkia fiiliksiään ja puoliaan. Toisia se muistuttaa, että hei vitsi, mäkin saan olla mä, ei tässä tartte mitään esittää. Se riisuu aseista tai saa varustelemaan linnoituksia, mutta sydämen kautta ja avoimena olemisen voi vain itse valita. Sitä ei toisilta voi vaatia, mutta sen saa rohkeasti antaa itselleen lahjaksi, riippumatta ympäristöstä tai muiden reaktioista.

Voi olla, että se mistä tässä maassa toisinaan puhutaan herkkyytenä onkin suhteellisen normaalia tunne-elämää – joka meillä on ihan lähihistorian havinan vuoksi pikkuisen hakusessa edelleen. Kun yleiseen ilmapiiriin kuuluu, että tunteet tulee pitää itsellään tai että jotkut fiilikset ovat vähemmän suotavia kuin toiset, herkemmät alkavat rakoilla, hikoilla ja punastella. Muistuttavat, että ei täällä mitään ihmiskoneita olla vaan ihan tavallinen sinä ja minä, voimassamme ja kärvistelyssämme. 

Menen Facebookiin usein vain, jos minulla on kyllin vahva fiilis. Kyllin vahva siihen, etten harmistu, jos kohtaan siellä enemmän kuoria kuin sydämiä. En tarkoita, että somessa tai yhtään missään pitää vaahdota tunteistaan ja itkeä ja vuodattaa tai pistää pystyyn vaikuttava show (joka on ihan eri asia kuin tunteiden jakaminen). Tuntuu kivalta kuulla, mikä toista ihan oikeasti pelottaa, mietityttää, hämmentää tai sydänläikyttää. Se on aitoutta ja inspiroi minuakin aina vaan pysymään sydämessäni ja itsessäni. Toisen autenttisuus muistuttaa, että vähän hupsuja, makeita, viisaita, pönttöjä, vahvoja ja hienoja ollaan kaikki tavallamme. Ja saadaan ollakin.

Nämä 6 asiaa tapahtuvat rakastuneen päässä – Rakkaus vaimentaa pelon, vihan ja surun

Erilaiset ihmiset tuntevat ääritunteita eri tavalla. Se on tutkitustikin totta.

Itse tunnen ja aistin asioita herkästi, liikutun pienistäkin pisaroista. Itken ilosta ja surusta, molemmista yhtä helposti.

Jos ollaan rehellisiä, olen varsinainen itkupilli, draamaprinsessa. Niin, että toisinaan lähimmäisetkin saavat hävetä. Olimme sitten elokuvissa, teatterissa tai kotisohvalla puhumassa elämästä, saatan itkeä tirauttaa, ihan vain liikutuksesta.

Sepittelen työkseni tarinoita. Ehkä mielikuvitus ja taipumus suuriin käänteisiin ja traagisiin kohtaloihin paperilla saavat aikaan sen, että koen eri tunneskaaloja niin vahvasti.

Mutta herkkyydestä on haittaakin. Kärsin unettomuudesta muutenkin, mutta tavallista voimakkaammat tunnetilat saavat nukkumisenkin ihan eri sfääreihin. On mahdotonta saada unta kun tuntee niin kovaa.

Ihan hetki sitten ihastuin. Rakastumisesta on varomatonta puhua niin lyhyen ajan jälkeen. Mutta taisin hullaantua. Ja siinä se sana on kätkettynä. Hulluus.

Olin juuri ehtinyt saavuttaa elämääni uudenlaista tasapainoa. Seesteisyyttä ja rauhaa siitä, että tulevaisuudessa kaikki menisi niin kuin pitäisi. Sitten tuli joku, joka horjutti sitä kaikkea kuin huojuvassa Torni -pelissä.

Tapailtuamme hetken ja heitettyäni itseni suinpäin tunteeseen, en enää kaikkina hetkinä tunnistanut itseäni. Taannuin käytökseltäni paikoin teinitytöksi ja sain ihastuspäissäni erikoisia puuskia. Minusta tuli, tunnustan sen kyllä, ihan vähän hullu.

Mutta se ilon ja energian määrä, joka valtasi kehon ja mielen! Höpöttelin hassuja ystävilleni ja juttelin tuntemattomille kaduilla. Juoksin kymmenen kilometrin lenkin päivittäin ja suunnittelin illallisia ja auringon värittämiä kesäretkiä.

Minusta tuli hetkellisesti Supernainen.

Tiesin toki entuudestaan, että ihastuneen tai rakastuneen aivoissa tapahtuu jotain kemiallista. Ja että se selittää kaikkea hullaantumista jotenkin lohdullisesti. Kaivoin esiin Ylen vanhan haastattelun, jossa jututettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Timo Partosta. Haastattelussa hän kertoi, että rakastuessaan ihmisen aivoissa tapahtuu kaikenlaista, ja että elimistö on stressaantunut. Niin juuri! Olin superstressaantunut!

Partonen vahvisti haastattelussa myös sen, että ihmiset ovat erilaisia rakastujia. He eroavat synnynnäisestikin siinä, kuinka voimakas rakastumisen tunne on. Joillakin reaktio on laimea, toisilla taas hyvin vahva. Kiitos Timo vahvojen tunnekuohujeni hyväksymisestä!

Ainoa mikä minua haastattelussa huolestutti oli se, että Partonen kertoi elimistön kemiallisen rakastumisreaktion väistyvän viimeistään puolentoista vuoden päästä. Puolentoista vuoden! Se tuntuu kovin pitkältä ajalta, sillä herkän ihmisen elimistö ja fysiikka uhkaa romahtaa jo lyhyenkin ihastumisen aiheuttaman stressitilan jälkeen.

Kaikkea tätä muuten tapahtuu rakastuneen päässä:

  1. Stressihormonin eli kortisolin tuotanto lisämunuaisista voimistuu. Sen pitoisuus veressä voi olla 40 % normaalia suurempi.
  2. Rakastuminen voi valvottaa, estää nukahtamista, kuluttaa voimavaroja ja energiaa.
  3. Välittäjäaine dopamiinin käyttö lisääntyy. Dopamiini on keskeinen mielihyvän kokemisessa ja mielenkiinnon ylläpitämisessä, mutta saattaa johtaa myös huomiokyvyn kapenemiseen.
  4. Miessukuhormonin, testosteronin, tuotantotaso muuttuu.
  5. Aivokuorukan alueella  tilanne näyttää samalta kuin riittävän vaikeaa tietokonepeliä pelaavalla. Solut syttyvät toimimaan.
  6. Hermovälittäjäaine serotoniini kiihdyttää tai hillitsee aivosolujen toimintaa. Tapahtuu kahdenlaisia muutoksia. Pelon, surun ja vihan tunteet laimenevat. Toisaalta tunnepohjainen oppiminen heikkenee. Jos suhteessa on jotain, mistä olisi hyvä oppia vastaisuuden varalle, niin se ei kovin helposti mieleen painu. Eli samat virheet ehkä toistetaan myöhemmissä suhteissa. Miten lannistavaa!

(Lähde: Yle, Oudot tunteet, haastattelussa Timo Partonen)

Olen muuten pitkälti riskinkarttaja ja suurimmalta osin pystyn hallitsemaan elämääni. Ottamaan juuri sen verran riskejä kuin uskallan. Toisinaan mietin, onko rakkaus minulle liian suuri riski. En nimittäin ole suoriutunut siinä aina kovin hääppöisesti. Ja kun itseni tuntien vielä tiedän, että rakkauden päättymisestä johtuva romahduskin on valtava tunnemyrsky ja aikaa vaativa toipumisprosessi siitä, että tarinasta, josta ehti maalata mielessään kaikkien aikojen suurinta rakkaussaagaa, ei tullutkaan totta. Riskin ottaminen tuntuu järjettömältä.

Mutta rakkaus on vähän kinkkinen juttu. Riskinä se ei taida loppujen lopuksi olla päätösjuttu. Niin minä järkeilin sitä ottaessani.

PS. Kevät ja kesä ovat tutkitusti otollisinta aikaa rakastumiselle. Valon määrän kasvu johtaa serotoniinin määrän kasvuun. Se taas lisää rakastumisen mahdollisuutta. Ihanaa ja rakkauden täyteistä kesää kaikille! <3

Onnellisen mielen 15 ohjetta

Teksti: Virpi Raipala-Cormier

Ihminen voi harjoitella positiivista elämäntapaa päivittäisissä toimissaan tässä ja nyt. Shakespeare on kirjoittanut: ”Onnellisuus on kuin parfyymi, ei sitä voi pirskotella päälleen niin, ettei siitä tulisi muutamaa pisaraa muidenkin päälle.”

  • Kiitollisuus, tyytyväisyys elämään
  • Jokaisessa hetkessä läsnä oleminen ja iloitseminen
  • Yksinkertainen elämäntapa
  • Hyväntahtoinen totuudenmukaisuus
  • Oikea, hyvää tarkoittava toiminta ja työ
  • Ajatusten, kehon ja ympäristön puhtaus
  • Myönteisten ihmisten seuraan hakeutuminen
  • Elämän, ihmisten ja kaikkien luontokappaleiden kunnioittaminen
  • Luonnossa liikkuminen
  • Elävien olentojen palveleminen
  • Antaminen lisää onnellisuutta
  • Rakkauden jakaminen, välittäminen ja myötätunto
  • Mieltä kohottavan kirjallisuuden lukeminen
  • Korkeimman ”jumalaisen” näkeminen kaikessa
  • Kaipuu Korkeimman Rakkauden yhteyteen

”Elämä on ihanaa kun sen vain oivaltaa”


Kirjoittaja on Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja, yrttien ja luontaishoitojen kouluttaja ja Frantsilan tuotekehitysvastaava sekä meditaatio- ja joogaopettaja. 

http://frantsilanhyvanolonkeskus.fi

 

 

 

 

100-vuotias: ”Minä kokeilen tehdä vähän uudenlaista…”

Kokkolalainen Heidi kertoo Facebookissa ihanasta kohtaamisesta marketissa:

Kaupassa tuli vastaan mummo, joka kysyi multa maitohyllyllä, mistäköhän vois löytää kookosmaitoa. Minä sitä hänelle etsimään, ja ojentelin lopulta ylähyllyltä pikku mummolle erilaisia purkkeja ja tiedustelin, mihin ruokaan aikoo niitä laittaa, jotta löytyis se sopivin purkki. Hän vastas: ”Minä kokeilen tehdä vähän uudenlaista keittoa ja reseptissä oli kookosmaitoa. Minä olen jo yli sata vuotta vanha, enkä ole koskaan ennen maistanut kookosmaitoa”. Näin sanoi reipas yli satavuotias mummo ja hymyili nätisti.

Millainen mummo tai pappa sinä haluaisit olla 100-vuotiaana? Millainen elämän seikkailija voisit olla nyt?

Ei, et ole liian vanha. Ei, ei ole liian myöhästä! Mene ja seikkaile – elämä odottaa sinua!

Auringonkukkapatongista teet herkullisen eväsleivän, joka sopii myös herkkävatsaisille

Teksti: Hanna-Leena Turpeinen

Oletko haaveillut piknik-korin täytteestä, joka ei saa vatsaasi turpoamaan? Niin minäkin. Valitettavan usein tavallisen vehnäpatongin syötyä vatsa saattaa alkaa oireilla ja olo muuttua väsyneeksi. Saatat ehkä olla yliherkkä gluteenille. Valkoisen puhdistetun vehnän tilalle löytyy myös gluteeniton eväskorin täyte. Auringonkukkapatonki muistuttaa aivan Pariisin mukulakivikaduilta ostettua sukulaista mutta tämä on täysin gluteeniton. Täytä patonki omilla suosikkitäytteilläsi. Minun patonkiini sujahti ihanan kesäinen makuyhdistelmä grillattua halloumi-juustoa, hempeän suolaista pestoa sekä makeaa mansikkaa. Muuta en juuri nyt kaipaakaan…

PATONKI-IDEA

1 x Vuohelan herkku Auringonkukkapatonki

vihreää pestoa

luomu halloumi-juustoa

tuoreita mansikoita

VAIHE 1) Halkaise patonki pitkittäissuunnassa ja täytä lempitäytteilläsi. Tadaa, valmista.

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Vuohelan Herkun kanssa. Kaikki Vuohelan herkun tuotteet ovat luontaisesti gluteenittomia. Löydät tuotteet ruokakauppojen hyllyiltä tai voit tilata niitä myös suoraan Vuohelan Herkun -verkkokaupasta

Uskallatko vielä luottaa ja heittäytyä, kuten nuorena?

Minut ja nuorempi minäni kutsuttiin yllättäen Vatikaaniin töihin kahdeksi vuodeksi. Olivat olleet jossain tilaisuudessa seuraamassa meidän työskentelyä ja suuressa viisaudessa todenneet, että täytämme heidän kriteerinsä.

Nuorempi minäni: ”Jippii – Rooma on ihana kaupunki!”

Minä: ”Siis mitä! Mikä ihmeen juttu tämä on? En ole hakenut mitään työtä Vatikaanista. Keitä nämä tyypit oikein olivat? Ja mitähän työtä se edes on? Siellä pölyttyneiden muurien sisällä.”

Nuorempi minäni: ”Viis siitä! Mahtava tilaisuus nähdä uutta!”

Minä: ”Mutta kun Roomassa on kesällä niin kuumakin!”

Nuorempi minäni: ”Pääseehän sitä nopeasti pitkiksi viikonlopuiksi ihaniin rantapaikkoihin tai vaikka Alppien viileyteen!”

Minä: ”No tuskin sieltä byrokratian keskeltä paperipinojen keskeltä mihinkään rannoille ehtii.”

Nuorempi minäni: ”Ilmoita perheellesi, että pakkavat tavaransa. Nyt mennään!”

Herätessäni mietin, kumpi minä haluaisin olla.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image