Viimeisimpien tutkimusten mukaan addiktioiden takana on poikkeuksetta kaipuu yhteyteen.
Taustalla on syvä kipu. Haava ja kokemus hylätyksi tulosta. Uskomus, että ei ole itsenään arvokas. Tämä kipu ja uskomus voi olla haudattuna niin syvälle, ettei siihen ole yhteydessä.
Addiktiot ovat keino yrittää lääkitä tuota kipua. Sitä musertavaa yksinäisyyden tunnetta, joka on jäänyt syvälle sisälle.
Tämä tekee addiktioista ymmärrettäviä. Ne ovat kaikkea muuta kuin järjen asioita.
Addiktiot eivät ole läheskään aina ns. klassisia alkoholiongelmia. Yhtälailla voi olla addiktoitunut huomioon, työhön, terveyden metsästämiseen, ihmissuhteeseen, jonkun ihmisen muuttamiseen.
Oleellista ei ole se MITÄ tekee, vaan se miten siihen suhtautuu. Jokainen addiktoitunut tietää kyllä sen tunteen. Sen, että kokee että on pakko. Että ei kestä ilman.
Ihmisen käyttäytymiselle on aina olemassa syy.
Vaikka käyttäytyminen näyttäisi ulospäin täysin järjettömältä, on sille olemassa jokin hyvinkin looginen syy. Ihminen hakee joko helpotusta tai välttää jotakin.
Jos emme pääse eheyttämään alkuperäistä haavaa, löytää addiktio lähes aina jonkun uuden muodon. Nimimerkillä, kokeiltu on. Pelaamista. Syömisen kontrollointia. Rakkausaddiktiota. Läheisriippuvuutta. Self-help addiktiota.
Lopulta on täytynyt uskaltaa alkaa kohtaamaan sitä kipua, joka on addiktion takana. Se tie on kaikkea muuta kuin selkeä ja seesteinen. Se tie ei ole sellainen, että itkenpäs kerran ja sitten se on siinä. Eheytyminen kysyy aikaa.
Se kysyy lämpöä, turvaa ja yhteyttä. Aitoa välittämistä ja vilpittömyyttä. Toistoja. Vanhan tunnekuorman purkamista. Lepäämistä.
Se tie on haavoittuvainen ja herkkä. Välillä tuntee olonsa aivan keskeneräiseksi. Ja se on ihan ok.
Kyllä, tarvitaan käytännön muutoksia. Mutta ennenkaikkea ihminen kaipaa hyväksyntää. Yhteyttä. Lämpöä. Myötätuntoa.
Haluan kirjoittaa tästä siksi, että tiedän että en ole ainoa. Tiedän miten moni kokee olevansa näiden asioiden kanssa yksin. Tiedän miten kipeältä tuntuu, kun luulee että itsessä on jotain vikaa. Se ei ole totta.
Addiktio voi sanana tuntua jyrkältä ja toivonkin että sen ympärillä olevia tabuja voidaan purkaa. Sillä pohjimmillaan, addiktioissa on kyse kaipuusta yhteyteen ja rakkauteen. Jotka ovat erittäin inhimillisiä tarpeita jotka koskettavat meistä ihan jokaista.
Aloita siitä, että voit sallia itsesi olla juuri siellä missä olet.
Joka tikapuun tasolta aukeaa eri näkymä ja mitä ylemmäs tikapuita kiipeät, sen kauniimpi ja avarampi on maisema. Mutta ei siellä huipulla voi aina nököttää maisemia ihaillen. Välillä pitää käydä matalalla tankkaamassa ja ravitsemassa itseään, käydä oppimassa itsestään, että saa voimaa kiivetä uudelleen, ehkä jopa hieman ylemmäs kuin viime kerralla. Elämä on yhtä kiipeilyä voiman maailman ja puskemisen maailman välillä.
Tikapuun tunteita ei ole tarkoitus suorittaa järkeillen, kiiveten systemaattisesti alhaalta ylös kohti voimaa ja rakkautta. Tunteita ja elämää ei voi kontrolloida. Ei ole mitään tavoitteita eikä oikeaa järjestystä tuntea. Ota luonnolliset tunteesi mielenkiinnolla vastaan ja luota niihin, niin alat luottaa myös itseesi. Älä lannistu, jos tiput voimistasi alemmille tasoille, niin on tarkoituskin. Kertaus on opintojen äiti ja suurimmat oppiläksyt opitaan alempana olevien, perustavaa laatua olevien tunteiden avulla. Niiden on tarkoituskin viedä sinun voimasi hetkeksi, jotta hidastaisit ja oppisit rauhassa uutta.
Me kaikki olemme voimaa, henkistä voimaa, mutta elämme maallista elämää, ja siksi puskevat tunteet ovat luotettavimpia suunnannäyttäjiämme maallisella matkallamme.
Tunne-elämäsi voi olla tasaisen turvallista tai yltäkylläisen rikasta, saat itse valita. Voit loikata suoraan häpeästä rakkauteen, kiivetä surusta hyväksyntään tai pelosta rohkeuteen. Jos pusket tunteitasi vastaan ja tukahdutat ne kehoosi raskaaksi painolastiksi, on sinun vaikeampaa kiipeillä ja varsinkin loikata. Alat jumittaa vain yhdellä tai kahdella tasolla, jolloin elämästäsi tulee niukkaa ja kapeakatseista. Energiasi on tukossa ja pelko ottaa vallan.
Tikapuita on siis tarkoitus kiipeillä ylös ja alas, sillä vaikka me kaikki haluaisimme leijua onnellisina ja vapaina voiman maailman tasoilla, emme pysy siellä, ellei perusta ole kunnossa.
Tätä perustaa on syytä käydä vahvistamassa aika ajoin, ja elämä kertoo sinulle milloin. Kun olet ymmärtänyt kunkin tunteen antaman opetuksen sinulle, tämä tunne PUSKEE sinua jälleen ylös voimaasi ja saat taas nauttia maisemista, niin kauan kun on taas aika laskeutua ja voimaantua vielä enemmän. Sinun pitää vain antautua tunteillesi ja elämällesi – ja voima on sinun!
Tikapuun eri tunnetasoilla viihdytään kauemmin kuin toisilla, sen mukaan onko tunteen oppi ja energia sisään- vai ulospäin suuntautuvaa. Tunteet ovat energiaa eli voimaa, ja niiden energia tulee ja menee. Energia virtaa joko hitaasti ja raskaasti tai kevyesti ja nopeasti. Tunteen energia ohjaa sinua rakkaudella kohti voimaasi, sinulle sopivaan tahtiin.
Puskevat tunteet maadoittavat sinua ja johdattavat sinua ottamaan sopivan suuruisia askeleita sinne, mihin sinun pitää mennä. Häpeä, apatia ja pelko ovat sisäänpäin kääntynyttä energiaa, sillä nämä tunteet opettavat sinulle jotain tärkeää itsestäsi. Näillä tasoilla suuntaat katseen sisimpääsi ja näillä tasoilla viihdyt kauemmin kuin ulospäin suuntautuneissa tunteissa.
Häpeä on kaiken voiman alku. Se opettaa empatiaa ja kasvattaa voimaa rohkeasti, rauhassa ja harkiten. Häpeä auttaa sinua tunnistamaan henkiset rajasi, joiden sisällä sinulla on turvallista olla.
Apatia opettaa kohtaamaan tunteita ja tunnemyrskyjä ja ymmärtämään niistä saatavaa johdatusta ja voimaa. Se opettaa arvostamaan avun ja tuen vastaanottamista, perhettä ja yhteisöä.
Pelko opettaa ottamaan vastuuta omasta voimasta, jolloin ylität itsesi eli egosi, voiman vartijasi.
Syyllisyys, suru, himo, viha ja ylpeys ovat ulospäin suuntautunutta energiaa. Nämä tunteet opettavat sinulle asioita itsestäsi muiden ihmisten ja ympäröivän maailman avulla.
Syyllisyys opettaa myötätuntoa ja tervettä itsekkyyttä sekä auttaa sinua löytämään fyysiset rajasi – tasapainon olemisen ja tekemisen välillä.
Suru auttaa hyväksymään sen mitä et voi muuttaa, ja parantamaan sen minkä voit. Otat vastuuta koko maailmasta ja uskallat rakastaa menetyksenkin uhalla. Surun avulla opit irtipäästön taidon, sillä suru opettaa, että mikään ei ole pysyvää.
Himo auttaa sinua löytämään tasapainosi nopeasti, viemällä sinut tehokkaasti toiseen ääripäähän, jotta ymmärrät tulla sieltä keskemmälle. Kertaat häpeän ja syyllisyyden oppeja himon avulla.
Viha opettaa hidastamaan takaisin luonnon tahtiin. Vihan avulla voit vetää terveitä rajoja ja suunnata sen energian vääryyksien korjaamiseen. Kertaat apatian ja surun oppeja vihan avulla.
Ylpeysopettaa nöyrtymään, jotta voit ylittää egosi ja päästä voimaasi. Ole ylpeä itsestäsi ja saavutuksistasi, mutta älä takerru niihin ja tee niistä voimasi korviketta.
Tunnista puskemisen maailman tunne ja tiedät mihin se ohjaa sinua. Jos tunne on sisäänpäin käännyttävä, nauti rauhasta, suojele itseäsi ja vetäydy. Jos se on ulospäin suuntautuva, nauti elämästä ja opi sen tuomista kokemuksista. Puskevat tunteet ovat parhaita ystäviäsi jos haluat oppia tuntemaan itseäsi.
Kun olet ymmärtänyt kunkin tunteen antaman opetuksen sinulle, tämä tunne PUSKEE sinut ylös voimaasi ja saat taas nauttia maisemista, niin kauan kun on taas aika oppia lisää. Mitä suuremman muutoksen keskellä olet, sitä useimmin tulee käytyä juuri perustavanlaatuisimmissa tunteissa – laskeudu siis auliisti alemmas. Mitä alempana käyt, sen ylemmäs pääset.
Kiinnostuin kiltteyden teemasta toden teolla siinä vaiheessa kun huomasin joutuvani toistuvasti tilanteisiin, joissa minun oli pakko harjoitella itseni puolustamisen taitoa. Aivan kuin elämä olisi sanonut: ”Nyt sinun on korkea aika oppia tervettä rajanvetoa” toimittamalla eteeni ihmisiä ja tilanteita, joissa kiltteyden ja miellyttämisen tarpeeni aiheuttivat minulle isoja hankaluuksia. Jouduin yhtäkkiä ihmeellisten hyökkäysten kohteeksi ja henkilökohtaisessa elämässäni minusta tuntui siltä, etten koskaan saanut sitä mitä kaikkein eniten kaipasin.
Vääränlainen kiltteys aiheuttaa henkistä ja fyysistä kipua. Liian kiltit kärsivät tyypillisesti alakulosta, masennuksesta ja ahdistuneisuudesta, sekä kivuista ja kolotuksista, joille ei löydy mitään varsinaista elimellistä syytä. Tunteiden tukahduttaminen alkaa tuntua kehossa ja jatkuva taipuminen ja itseään vastaan tekeminen toisia miellyttääkseen saattaa pitkässä juoksussa kostautua jopa vakavana sairautena. Tämän sain todistaa oman äitini kohdalla. Se oli herätys, jonka tarvitsin, sillä huomasin itsekin sairastuneeni liialliseen kiltteyteen. Mitä nämä liiallisen kiltteyden oireet sitten ovat? Tässä joitain tyypillisimpiä toimintamalleja:
Tukahdutat suuttumuksesi ja kohdistat vihasi itseesi.
Käyttäydyt passiivis-aggressiivisesti.
Huomaat antavasi enemmän kuin saat.
Sinun on hankala ilmaista todellisia tunteitasi ja mielipiteitäsi.
Asetat muiden tarpeet aina omiesi edelle.
Annat helposti periksi ja taivut toisten tahtoon.
Haluat ylläpitää sopua hinnalla millä hyvänsä.
Vaadit itseltäsi paljon ja ajattelet, että suoriutumalla hyvin saat rakkautta ja hyväksyntää.
Tunnet itsesi usein väsyneeksi, näkymättömäksi ja yksinäiseksi.
Ylikiltti ihminen skannaa jatkuvasti ympäristöään, arvuuttelee mitä toiset häneltä odottavat ja koittaa parhaansa mukaan vastata näihin odotuksiin jo etukäteen. Se on valtavan väsyttävä tapa elää. Liiallinen kiltteys ei millään tavalla palvele myöskään kiltin ihmisen läheisiä. Kiltti on oikeastaan varsin epäreilu, sillä hän ei paljasta todellisia tunteitaan, ei kerro mitä oikeasti haluaa ja odottaa että muut osaisivat arvata mitä hän tarvitsee. Ylikiltti voi helposti muuttua marttyyriksi, joka syyllistää muita siitä, ettei saa haluamaansa. Hän yleensä kaipaa jatkuvaa vakuuttelua omasta kelpaavuudestaan hauraan itsetunnon ylläpitämiseksi ja se voi olla lähipiirille uuvuttavaa.
Kiltteys on suojautumis- ja selviytymiskeino, joka on monesti syntynyt sellaisten kokemusten pohjalta, joissa olemme lapsena kokeneet ettemme olekaan hyväksyttyjä ja rakastettuja sellaisina kuin olemme, tai olemme joutuneet kokemaan turvattomuutta. Vanhemmistaan täysin riippuvaisena lapsi kehittää keinoja, joilla turvata oma paikkansa perheessä ja vähintäänkin ulkoisten tarpeittensa tyydyttyminen.
Miten liiallisesta kiltteydestä sitten toivutaan?Yksi tärkeimmistä asioista on alkaa rakentaa rakastavampaa suhdetta itseensä ja lakata pelkäämästä sitä, että tulee hylätyksi jos ei aina tee niin kuin muut haluavat.
On olennaista ymmärtää olevansa nyt aikuinen joka osaa pitää huolen itse itsestään. Vääränlaisesta kiltteydestä toipumisen prosessi pitää sisällään traumojen purkamista, tukahdutettujen tunteiden käsittelyä, omien mielipiteiden ilmaisemisen opettelua, omien tarpeiden tunnistamisen opettelua ja rajojen vetämisen harjoittelua. Oikealla tavalla kiltiksi ei opita yhdessä päivässä, viikossa tai kuukaudessa, mutta joka ikinen päivä on mahdollisuus ottaa askelia kohti entistä terveempää suhdetta itseen ja muihin ihmisiin. Palkkiona saa kyvyn rakastaa ja arvostaa itseään, paremmat ihmissuhteet, terveemmän kehon ja elämän, jossa voi olla se kuka haluaa ja saada niitä asioita joita sydän halajaa.
Vierastan sitä, kun ihmiset määrittelevät itsensä tiukasti lokeroon: ”Katsos, minä olen tällainen introvertti” tai ”positiivinen ihminen” tai ”pessimisti” tai ”myöhästelijä”.
Tai toisesta ihmisestä todettuna: ”Se nyt on sellainen katkeroitunut vanha ukko” tai ”vihainen ihminen” tai ”egoisti” tai ”aina pahalla päällä”.
Kenenkään elämä ei ole jatkuvasti absoluuttista ääripäätä: ei ole pelkkää vihaa tai katkeruutta, ei pelkkää sairautta tai kipua – toisaalta ei myöskään ainoastaan positiivista tykitystä.
Tasapaino on kuin keinulauta. Hetkittäinen balanssi löytyy ääripäiden välistä.
~
Kaikista meistä löytyy intro- ja ekstroverttiä, optimismia ja pessimismiä, egoilua ja epäitsekästä rakkautta. Jos lukitsee itsensä yhteen ääripäähän, ei anna koko elämälle ja tunteiden kirjolle mahdollisuutta olla olemassa. Se tekee elämästä köyhempää.
Oman itsen (ja muiden ihmisten!) erilaiset puolet saattavat hämmentää: miksen ymmärrä itseäni?
Tämä johtuu siitä, että ääripäät tuntuvat ristiriitaisilta, ne ovat paradokseja keskenään. Miten pimeä ja valo voivat olla samaan aikaan läsnä? Ja silti on olemassa hetki, jossa pimeä vaihtuu valoksi ja päinvastoin, eikä se tapahdu veitsellä leikaten. Ääripäät tarvitsevat toisiaan ollakseen olemassa.
~
Yhtäaikaisten, ristiriitaisilta tuntuvien tunteiden sietäminen kuuluu elämään. Meissä kaikissa on monenlaisia vastakohtia ja polariteetteja. Meillä kaikilla on monenlaisia persoonia, kasvoja ja tarinoita.
Minussa on kyky rakastaa ja helliä, mutta toisaalta myös kyky täyteen välinpitämättömyyteen. Meissä jokaisessa on kauniita ja karmeita puolia, sillä olemme ihmisiä. Se on todellisuutta. Ja se on oikeastaan aika vapauttavaa.
~
Älä kiellä omaa varjoasi; sellaisia puolia, joista et ole niin ylpeä. Polariteetin toista päätä ei ole olemassa ilman toista. Ääripäitä ei kannata nähdä taisteluna, eikä toista puolta kannata yrittää tuhota itsessään, sillä se tuhoaa toisenkin. Jokaisen viisaan naisen tai miehen sisällä asuu totaalinen hölmö ja jokaisessa hölmössä asuu viisaus.
Eikä kannata yrittää pysyä vain keskitiellä, vaan käyttää molempia puolia, koko kapasiteettiaan.
Ääripäiden tunnistaminen itsessä on merkityksellistä henkisen kasvun tiellä, se on tärkeä askel kohti kokonaista minua. Polariteetit luovat sisäisiä ristiriitoja, mutta jos voin hyväksyä, että minussa on monia puolia, saa näiden ristiriitojen kitka ison kipinän aikaiseksi: se on elinvoimaa!
~
Kokeile omiin polariteetteihisi tutustumista harjoituksella: Kirjoita ylös erilaisia ominaisuuksia, joita sinussa on a) omasta, b) puolison, c) äitisi, d) työkaverin, e) sellaisen ihmisen mielestä, jonka et usko pitävän sinusta jne. Kirjoita kritiikittömästi kaikki mitä mieleesi tulee.
Käy sitten lista läpi ja ryhdy yhdistelemään vastakohtia toisiinsa ja muodosta niistä pareja. Saat tulokseksi todennäköisesti erikoisia yhdistelmiä, kuten säteilevän epävarma, rohkea vetäytyjä, itsekäs joogi, leppoisa taistelija… Voitko hyväksyä, että sinussa on kummatkin puolet ja että ne ovat toisinaan läsnä eri aikaan, mutta joskus myös samanaikaisesti?
Tätä reseptiä kehitellessäni keskitin huomioni kolmeen asiaan: herkulliseen makuun, pehmeään koostumukseen sekä terveellisyyteen. Mehevistä porkkana-kaurarieskoista tulikin juuri tällaisia. Pelkästään uunista tupruava rieskojen tuoksu sai mielihyvähormonit hyrräämään ja veden herahtamaan kielelle. Ensimmäinen puraisu pehmeää rieskaa vahvisti sen, että uunipellillinen hupenisi parempiin suihin siltä seisomalta.
Ohje on maidoton ja gluteeniton.
PORKKANA-KAURARIESKAT
Ohjeesta tulee noin 8 pientä rieskaa
4-5 porkkanaa (noin 400g)
3 dl kaurahiutaleita
1 tl psylliumia
1 tl soodaa
1 tl suolaa
loraus hunajaa
loraus porkkanoiden keitinvettä
VAIHE 1) Kuori ja pilko porkkanat. Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi talteen ja jäähdytä.
VAIHE 2) Yhdistä kaikki aineet tehosekoittimessa ja pyöräytä sykäyksinä valmiiksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa taikinan joukkoon porkkanoiden keitinvettä.
VAIHE 3) Lusikoi taikinakokkareita leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle ja muotoile ne pieniksi rieskoiksi kostein sormin. Paista 250 asteessa, noin 10-15 minuuttia.
On nainen, joka kuvailee synnytystä pitkänä orgasmina.
On nainen, joka olisi kuollut synnytykseen ellei olisi ollut maratoonari ja fyysisesti vahva.
On nainen, joka masentui vauva sylissään.
Tunnetko tämän naisen?
On nainen, jolta poistettiin munasarjat ennen kuin hän sai yhtään lasta.
On nainen, joka synnytti yhden lapsen ja adoptoi kaksi.
On nainen, jolle oli sanottu, ettei hän koskaan voisi saada lasta, ja nyt hän on äiti.
On nainen, joka on haudannut lapsensa.
Tunnetko tämän naisen?
On nainen, joka on tehnyt abortin.
On nainen, joka ei halua lapsia.
On nainen, joka on saanut keskenmenon.
On nainen, jolla on 8 lasta.
On nainen, joka ei rakasta lastaan.
Tunnetko tämän naisen?
On nainen, joka asuu autossaan.
On nainen, jolla on 2 lasta, omakotitalo, mies ja koira.
On nainen, joka rakastaa naisia.
On nainen, joka rakastaa miehiä ja naisia.
On nainen, joka rakastaa itseään.
Tunnetko sinä hänet? Hän tarvitsee ymmärrystäsi.
Valokuva: Kaboompics.com
Täältä löydät koottuna kaikki aiemmat kirjoitukseni.
Kirja voi olla yhtä aikaa kaunis ja koskettava, voimallinen ja merkityksellinen. Näistä lähtökohdista syntyi Hidasta elämää -kirjaperhe yhteistyössä Otavan kanssa.
Hidasta elämää -nettisivusto ja -somekanavat ovat kannustaneet ja luoneet merkityksiä suomalaisten elämään jo vuodesta 2010 lähtien. Tammikuussa 2017 ilmestyivät ensimmäiset Hidasta elämää -kirjaperheen kirjat, jotka ponnahtivat heti myyntilistojen kärkeen. Hidasta elämää -kirjojen, kuten nettisivustonkin, tavoite on parantaa suomalaisten kokemusta elämästä.
”Meidän ajattelussamme kirjojen lähtökohtana on luoda lukijoille kokonaisvaltainen elämys, joka on enemmän kuin mustaa tekstiä valkoisella taustalla – sitä voimme tehdä netissäkin. Kirja on elämys, joka on tarkoitettu koettavaksi – ei pelkästään tiedon jaon välineeksi”, kirjaperhettä suunnittelemassa ollut Hidasta elämä -sivuston perustaja Sanna Wikström sanoo.
Hidasta elämää -kirjoissa on panostettu sekä sisäsivujen visuaaliseen elämykseen että kauniisiin kansiin. Kun Hidasta elämää -kirjat laitetaan hyllyyn, ne muodostavat kauniin kokonaisuuden, ja silti jokainen kirja on myös uniikki ja linjassa kirjailijan luoman tekstin tunnelman kanssa.
”Nämä kirjat ovat kuin ystäviä, jotka kulkevat elämässä mukana. Niihin palataan yhä uudelleen. Siksi meille on ollut erityisen tärkeää, että pitkäaikainen ystävä on kaunis – sitä on kiva säilyttää myös kirjahyllyssä tai yöpöydällä. Kirjat ovat itsessään näyttäviä sisustuselementtejä”, Wikström kertoo.
Uudenlainen tapa suhtautua kirjaan on syntynyt nettirajapinnasta, sisällöt koetaan eri tavalla eri formaateissa: netissä napataan nopeaa oivallusta matkaan, kirjan kanssa luodaan tila, jossa annetaan hetki itselle sekä omille tunteille ja kokemuksille.
Suomen suurin kirjakustantamo Otava on tyytyväinen yhteistyöhön: ”On ollut todella innostavaa tehdä yhteistyötä Hidasta elämää -kirjaperheen kirjailijoiden kanssa. Kirjat tarjoavat suomalaisille väyliä ja voimia matkalla mielen ja kehon hyvinvointiin. Kirjojen vastaanotto on ollut loistava, ja neljää ensimmäistä kirjaa on tähän mennessä painettu yli 25 000 kappaletta”, iloitsee Hidasta elämää -kirjoista Otavalla vastaava kustannuspäällikkö Mari Mikkola.
Tähän mennessä kirjasarjassa on julkaistu seuraavat kirjat:
Sisäinen viisaus, oma ääni. Sydän. Intuitio. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Se ääni, joka ei aina kuulu mielen mölyjen takaa. Se ääni, jonka olemassaolon voi jopa unohtaa, etsiessään vastauksia ulkopuoleltaan.
Miten sitä voi alkaa kuulemaan ja mistä tietää, että siihen voi luottaa?
Sisäinen viisaus on jokaisessa. Olkoonkin niin, että emme ole siihen välttämättä kovinkaan paljon yhteydessä. Jotta sitä voi alkaa kuulemaan, on kuunneltava. Kuuntelu kysyy pysähtymistä.
Luulisi, että tämä on helppoa ja itsestään selvää, mutta se ei todellakaan ole.
Arkea suorittaessa ajaudumme helposti toimimaan totuttujen kaavojen mukaan, tunnustelematta lainkaan mitä todella nyt tarvitsisimme.
Sisäistä ääntään ei voi pakottaa tai painostaa esiin. Se ei puhu puskemalla. Jos sitä ei juuri nyt kuule, se on ihan ok. Ilmaise vilpitön halusi kuulla. Luota ja tee tilaa. Tulet kyllä kuulemaan. Sisäisen äänen kuuleminen voi pelottaa, se ei ole aina sitä mitä haluaisimme kuulla. Se kuitenkin aina pohjimmiltaan haluaa sitä, mikä on meille todella parhaaksi. Tämän näkee joskus vasta jälkeenpäin.
Sisäiseen ääneen luottamus vahvistuu sitä kautta, kun saat kokemuksia siitä että siihen luottaminen, niin järjettömältä kuin se onkin ehkä tuntunut, on johtanut johonkin, joka on sinulle totta ja oikeaa.
Sisäisen viisauden kuuntelun kuvitellaan olevan usein vain ihanaa. Ei se ole.
Se voi pyytää meitä antamaan aikaamme asioille, joita olemme pitkään laiminlyöneet. Se saattaa pyytää aikaa luonnossa, ehkä se pyytää menemään kohti ihmisiä, ehkä se pyytää ottamaan omaa tilaa. Ehkä se pyytää sulkemaan puhelimen illalla ajoissa.
Ehkä se pyytää jotain, jota sisuksissasi tiedät olevan sinulle hyväksi, mutta on niin paljon helpompi olla kuulematta ja jatkaa samalla tavalla. Ehkä se pyytää irroittamaan jostain vanhasta. Ehkä se pyytää avautumaan jollekkin uudelle. Ehkä se pyytää kohtaamaan jotain, jota on pitkään koittanut välttää.
Kukaan ei ole yhteydessä sisäiseen ääneensä kokoajan. Jokaisella meistä on mieli, joka hölisee kaikenlaista. Vaikka miten olisi tehnyt meditaatiota ja itsetuntemustyöskentelyä, siellä se mieli edelleen on ja se edelleen hölisee kaikenlaista. Mielestä ja ajatuksista ei tarvitse päästä eroon.
Oleellista on se mikä auttaa sinua kuulemaan.
Minulla on rukous, vilpitön pyyntö, joka kuuluu: ”Anna minun palata omaan keskikohtaani”. Ja sitten päästän irti. Sitten elän ihan tavallista elämää, ja luotan että kuulen sen kun olen valmis kuulemaan.
Sisäinen viisaus ei ole puskevaa, tuomitsevaa tai ankaraa. Se on äärimmäisen kärsivällinen. Ja yksi asia on varma, sen ääni ei hiljene. Se jaksaa odottaa. Kunnes olemme valmiita kuulemaan.
SISÄISTÄ VIISAUTTA VOI TUNNISTAA SEURAAVISTA:
Se on avointa, uteliasta, tutkivaa.
Ehdottomuuksien sijaan se kysyy.
Se rakastaa sitä, että uskallat kokeilla. Se tietää, että opit kokemalla. Se ei tuomitse sinua.
Se ei käytä ”Ei ikinä”, ”Aina” ja ”Koskaan” -kortteja.
Se ei uhriudu, se ei anna kävellä ylitseen
Se on tunteva, herkkä, haavoittuvainen ja inhimillinen
Se ymmärtää että elämää ei voi lokeroida
Erottelun ja syyttelyn sijaan, se haluaa ymmärtää
Se tietää myös rajojen olevan rakkautta, se ei kohtele itseään eikä toista tietoisesti kaltoin.
Sisäinen viisaus ei ole aina se mikä on heti helpointa, mutta kun saat kokemuksia sen kuuntelusta, huomaat että se todella haluaa parastasi.
Terveisin minä, joka olin varma että minulla ei ole intuitiota. Ja minä, joka en edelleenkään sitä todellakaan aina kuule.
Ja minä, joka edelleen ja jatkuvasti harjoittelen. Mutta kokemuksesta tiedän, että lopulta olen aina ollut kiitollinen kun olen uskaltanut kuunnella.
”Jos kaikki tekisivät unelmatyötään, niin kuka tekisi loput työt?”
Törmäsin kysymykseen somessa. Kysymys pysäytti, pisti pohtimaan ja kirvoitti kirjoittamaan.
Mitä ovat ne ”loput työt”?
Ovatko ne niitä, jotka eivät mahdu omanapalähtöisiin mieltymyksiimme ja mielikuviimme? Niitä, jotka ovat mielestämme jonkun hienon, kevyen, yleisesti arvostetun ja hyvin palkatun vastakohtia. Kenties fyysisesti raskaita, hikisiä, likaisia ja vaarallisia? Suota ja kuokkaa, lantakuormaa, kiehuvaa pikeä, katuporia, lemuavia roskiksia, lattiamoppeja ja kumihanskoja?
Ajattelen jotenkin sinisilmäisesti, että jokainen työ voi olla jonkun unelmatyö. Vaikka on tuhannesti töitä, joita en itse viitsisi, pystyisi, uskaltaisi, haluaisi tai jaksaisi tehdä, niin aina on joku pystyy, uskaltaa, haluaa ja jaksaa. Tekee ja tykkää.
Itse pelkään hevosia. Viiden lapsen äidin kuvailee sen sijaan hyvää mieltä tuottavasti työtään hevosten parissa. ”Olen äärettömän kiinnostunut siitä, miten paljon hevosen elämään vaikuttaa niiden neljän kavion oikea hoito, joiden päällä muutama sata kiloa eläintä keikkuu. Lisäbonarina näkyvä oman käden jälki, isot työkalut, kipinäkoneet, ja maailman rehellisimmät asiakkaat. Jos kroppa kestää, haluan tehdä tätä aina.”
Voiko unelmatyötään ytimekkäämmin kiteyttää. Oma osaaminen, innostus, auttaminen, merkityksellisyys, intohimo. Se on siinä.
Vaikea on ensiajattelemalla mieltää kaatishommiakaan unelmatyökseni. Mutta ystäväni isä koki olevansa unelmatyössään kaatopaikanhoitajana. Hänen suuri intohimonsa oli lajitella ja kierrättää. Kaikkea ihmisten hylkäämää. Isosti yli työtehtävien edellyttämän tarpeen. Ilosta säästää luontoa ja parantaa eloamme tässä maailmassa. Ilosta etsiä ja löytää omille ja kylän lapsille leluja. Ilosta pelastaa jopa hylättyjen lemmikkieläinten henkiä. Antaa niille uusi elämä ja uusi koti. Ilosta tuntea kaikki ja olla kaikkien tuntema.
Valtiotieteilijäksi koulutettu tuttava on liekeissä siivoustöistä. Into alkoi opiskelurahojen ansainnasta ja on johtanut omaan siivousfirmaan, joka työllistää muitakin. Silmissä palaa, kun hän kertoo mistä tahansa aiheeseen liittyvästä. En tiedä, voisiko siivoaminen olla unelmatyötäni – ei ainakaan täysin mahdoton ajatus. Siinä voisin kokea olevani konkreettisesti hyödyksi, koska tekemisensä jäljen näkee nopeasti. Näkee ehkä myös ilon, jota voi tuoda muille.
Joskus oman tekemisen merkityksen kokemiseen riittää vain omien ajatusten ja asenteen hienosäätö. Silmien avaaminen ja näön avartaminen. Radikaalia työn vaihtamista ei aina tarvita.
Ajatustani avaamaan sopinee klassikkotarina kahdesta kivenhakkaajasta, joista toinen kiroili ja töksäytteli vihaisena hänen tekemisestään kysyttäessä: ”Ettekö näe, hakkaan kiviä. Yksitoikkoista ja raskasta, mutta tällä tienaa elantonsa.” Toinen taas vastasi iloisesti tekevänsä tärkeää työtä hakkaamalla kiviä, joista rakennetaan upea katedraali.
Kirjoitin edellisessä blogissani, että sinulla on oikeus löytää oma unelmatyösi. Sain siitä sapiskaakin. ”Itsekästä jatyperää ajattelua, koska kaikilla ei ole unelmatyön tekemiseen mahdollisuutta. Ei etenkään kehitysmaissa.” Tätäkin pysähdyin pohtimaan. Ja yllätykseksi itsellenikin esitän entistä väkevämmän väitelmän.
Sinulla ei ole vain oikeus, vaan suorastaan velvollisuus löytää oma unelmatyösi!
Miksi? Juuri siksi, että meillä on (etu)oikeus elää hyvinvointivaltiossa. Me voimme ja meidän pitää. Voida mahdollisimman hyvin. Sinun, minun ja monien muiden. Hyvinvointiin ja energioidemme esteettömään virtaukseen kuuluu työ, josta innostuu yhä uudelleen ja uudelleen. Jossa löytää itselleen statusta, valtaa ja rahaa suuremman merkityksen.
Toki voimme kompensoida merkityksettömältä ja tylsältä tuntuvaa työtä rakkailla harrastuksilla, vapaaehtoistyöllä, hyvillä ystävillä, yhteisöllisyydellä tai muulla hyvällä. On kuitenkin iso riski vähätellä työn merkitystä muuna kuin tulon lähteenä, vietämmehän olennaisen osan ajasta työtä tehden.
Meillä jokaisella on vain yksi ja ainoa hyvinvointi.
Jos työssä on paha olla, niin tuskin sitä mikään muu hyvä täysin kompensoi.
Työhömme tyytymättöminä voimme huonosti, palamme loppuun, masennumme ja sairastumme. Olemme itse autettavia – tuskin kovinkaan auttamiskykyisiä. Energiamme menee omissa syvissä syövereissä kieriskelemiseen. Voimamme eivät riitä muuhun.
Hyvinvoivina ja sisäisesti rikkaina pystymme jakamaan hyvää. Pystymme auttamaan apua tarvitsevia. Lähellä ja kaukana.
Odotan tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.
Minulla on työhuoneen seinällä kortti, jossa lukee ”Laiskottelu on parhaimmillaan silloin, kun olisi oikein paljon tekemistä.” Ymmärrän sen niin, että juuri kaikkein pahimmassa kiireessä pysähtyminen ja laiskottelu tulisi eniten tarpeeseen. Silti viime viikolla tuskailin työkaverille, että juuri nyt en vain pysty pysähtymään tai pohtimaan omaa jaksamistani. Nyt on pakko puskea. Tiesin myös, että on minun vuoroni kirjoittaa tämä blogi ja nurisin vähän, että juuri nyt ei yhtään tunnu hitaalta vanhemmuudelta. Silloin työkaverit sanoivat, että kirjoita sitten siitä.
Töissä loppukevät on aina melkoisen kiireistä aikaa ja toukokuun lopulle ajoittuvat kaikki lasten koulujen ja harrastusten kevätjuhlat. Voi olla, että viikko on iltoja myöten täysi. Meidän perhettämme ilahduttaa vielä venynyt putkiremontti. Silloin, kun kalenteri on täysi, voi tuntua kohtuuttomalta vaatimus pysähtymiseen tai asioiden rajaamiseen.Joskus onkin vain helpottavinta todeta, että juuri nyt asioita on niin paljon, että en todellakaan pysähdy. Nyt painetaan päälle, suoritetaan kaikki pakolliset asiat ja vasta hetken päästä taas hengitellään.
Itselleni toimii hyvin se, että joskus annankin periksi kiireelle. Oleellista tässä tavassa on, että kiire ei saa jatkua liian pitkään ja sen jälkeen on annettava itselleen lupa ja aikaa palautua. Omat rajat on myös syytä tunnistaa ja tuntea. Minä en kuormitu ajoittaisesta kiireestä ja stressistä, kunhan saan sen jälkeen palautua rauhassa. Loputon hidastamisen vaatimus voi alkaa tuntua kuormittavalta, jos ei se sovi omalle luonteelle tai jos elämä ei juuri tässä hetkessä veny siihen. Silloin on paikallaan tunnustaa, että kiirekin voi olla ystävä.
Tässäkin pätee viisaus, että itseään kannattaa kuunnella ja tehdä ratkaisuja jotka omalla kohdalla toimivat. Myös hidastamisessa voi ulkoinen suorittaminen tuntua muuten, no suorittamiselta. Kiireellä ja stressillä on kuitenkin oltava takaraja, jonka jälkeen otetaan aikaa palautumiselle, muuten oma kuormitus voi kasvaa liian suureksi.
Meidän perheessä toukokuussa ei yritetäkään ottaa rauhallisesti vaan istutaan kevätjuhlissa, hommataan opettajille lahjoja, touhutaan ja mennään. Kesällä emme sitten teekään mitään ihmeellistä. Tälle kesälle suunnitelmat ovat tasan siinä, että mökkeillään. Mökillä aika pysähtyy ja päivän ohjelma on täysi jo siitä, että pitää käydä kaupassa tai lämmittää sauna. Ja kun olen kesän saanut vain olla, vailla aikatauluja ja ohjelmaa, levänneenä, jaksan taas syksyn kiireet ja touhun.
Kiireen keskellä on kuitenkin hyvä katsoa kalenterista takaraja kiireen sietämiselle. Deadlinen ystävänä pidän siitä, että myös kiireellä on päättymispäivänsä ja tiedän, että sen jälkeen lepo odottaa
Pauliina Lehtinen
Toiminnanjohtaja
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry
Ihminen on tasapainoisin silloin, kun hän on luonnollinen. Luonnollisena oloon kuuluu rehellisyys, aitous ja vastuu. Anteliaisuus ja runsaus, kauneus ja kärsimys, kaikki mitä luonto meille tarjoaa esimerkillään. Kaikki mitä löytyy luonnosta, löytyy myös meistä.
Voimme parhaiten silloin kun olemme harmoniassa luonnon kanssa. Kun luonto ravitsee itseään sateella ja käy matalalla paineella, on meidänkin syytä hidastaa ja sisäistää jotain elämässämme, ravita juuriamme, vahvistaa perustaamme. Kun luonto kuplii iloa, meilläkin on hymy herkässä ja kevyt olo.
Luonto ei vaadi palkkaa eikä käy vaihtokauppaa, vaan on ikuisesti antelias ja runsaudessaan uudistuva. Se näyttää meille, että aina ei voi kukoistaa, pitää välillä kuihtua ja kärsiäkin. Vuodenajat ovat erilaisia ja tarvitsemme eri asioita eri vuodenaikoina, pitää siis olla tietoinen ja tiputtaa vanhoja uskomuksia ja tapoja ja uudistua aikojen mukana. Pitää olla rehellisesti sitä, mitä on. Kukat eivät pyytele anteeksi loistoaan, rikkaruoho ei tunne kateutta kukkaa kohtaan.
Luontokappaleina luonto ja sen syklisyys vaikuttaa meihinkin. Oman elämän tärkein teema voi heijastua vahvasti eri vuodenaikoihin. On hyvä tunnistaa mitkä vuodenajat herättävät mitäkin tunteita. Käytätkö talven pimeyden hyväksi olemalla piilossa maailmalta, palautuaksesi syksyn irtipäästöistä, vai onko talvi juhlapyhien sosiaalista vilskettä? Saatko kevään valosta uutta energiaa vai onko kevät sinulle rankkaa aikaa, koska samainen valo tuo kaikki toimimattomat asiat ja pölyttyneet kulissit päivänvaloon?
Mitkä vuodenajat ovat sinulle lepokautta ja mitkä muutoksen aikaa?
Luonto elää harmoniassa ympäristön kanssa ja antaa tilaa jokaiselle, löytää ratkaisun ja kasvukohdat vaikka asvaltin reunasta. Luonnossa on miljoonia eri lajeja ja kaikki hyväksytään osaksi yhteisöä. Kaikilla on tehtävänsä ja tarkoituksensa. Luonto on myös karu ja raaka ja se ei peittele sitä. Se suuttuu, uhkuu, puhkuu, päästää ja purkaa pahan pois. Luonto on äärimmäisen kunnioitettava, eikä meillä ole parempaa tai luotettavampaa esikuvaa. Luonnollisuus on meille ominaisin ja sallivin elämisen muoto. Todellinen luontomme on tila, jossa emme tarvitse ulkopuoleltamme mitään, sillä olemme sisäisesti niin voimakkaita.
Uskomuksemme ovat kuin roskia, joita keräämme luontoomme.
Se miten kohtelemme luontoa, kuvastaa sitä, miten kohtelemme itseämme. Jos arvostamme itseämme, emme roskaa luontoa, emme lisää sen taakkaa. Jos rakastamme itseämme, rakastamme myös luontoa, kaikkia sen eri lajeja. Jos olemme kiitollisia elämästämme, olemme kiitollisia myös vehreästä ja elinvoimaisesta luonnosta ympärillämme. Luonto pitää meidät hengissä, maadoittaa, hoitaa ja tasapainottaa meitä. Luonto kulkee kanssamme käsi kädessä, tuntien ja heijastaen ihmisyyden olotilaa.
Kun toimimme itseämme eli luontoamme vastaan, lisäämme roskia, vahvistamme haitallisia uskomuksia.
Kun näen ihmisten heittävän roskia maahan, tai kohtelevan luontoa kaltoin, tulen surulliseksi, sillä näen, miten vähän he arvostavat itseään. Mieleeni ei tulisi heitä moittia ja näin lisätä heidän tuskaansa, päinvastoin, hymyilen heille ja sanon heille jotain, joka herättää heidän luontonsa. Annan ihmisille uuden näkemyksen heistä itsestään, näen sen luonnollisuuden, mitä he eivät sillä hetkellä näe. Se on sitä samaa tasapainottavaa ja myötätuntoista työtä mitä luontokin meidän puolestamme tekee.
Kaikilla meillä on omat roskakasamme, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Jos haluat voimistaa ja tukea luonnollisuutta itsessäsi tai läheisissäsi, se ei onnistu syyllistämällä tai moittimalla, neuvomalla tai tuomitsemalla. Kun näet ihmisten todellisen luonnon, todella NÄET heidät kaiken sen roskan alta, löydät kauneuden ja voiman. Luontokin haluaa että se nähdään. Se kasvattaa meille mitä ihanampia kukkia, mutta ehdimmekö me ihastella niitä? Luonto haluaa että sitä arvostetaan. Roskaajille antamani huomion jälkeen olen monta kertaa nähnyt, miten he nostavatkin roskansa ja vievät sen roskikseen. Tästäkin olen kiittänyt. Päästä irti, heitä pois, älä enää roskaa luontoasi, älä takerru mihinkään, mikä aiheuttaa sinulle lisää tuskaa. Älä lisää roskan ja kaaoksen määrää, vaan lisää teoillasi ja sanoillasi luonnollisuutta, kunnioitusta, kiitollisuutta ja sydämellisyyttä.
Poimi ja heitä pois roskia, tee sitä fyysisesti sekä henkisesti. Älä anna kenenkään roskata omaa tonttiasi. Näytä esimerkilläsi miten ympäristö pidetään puhtaana, jotta voisimme kaikki kukoistaa yhdessä.
Riittävä unen saanti on tärkeää jaksamisen ja myös terveyden kannalta, joten unen määrään ja laatuun kannattaa panostaa. Jos kärsit univaikeuksista, kokeile jotain näistä kymmenestä hyvän yön juomasta:
1. Mallas-Ovaltine
Sodan ajan lapsille tutummassa Ovaltinessa on paljon rautaa, sinkkiä, fosforia, magnesiumia ja B-vitamiinia. Ohramaltaasta tehdyssä Ovaltinessa on myös tryptofaani-aminohappoa, joka muuttuu kehossa serotoniiniksi muodostaen melatoniinia. Nämä ainesosat ohjaavat unen vaiheita ja auttavat sinua nukkumaan paremmin.
2. Kamomilla- ja laventelitee
Michigan Medical Centerin yliopiston tutkimuksen mukaan kamomillalla ja laventelilla on rauhoittava vaikutus ihmiseen, joten ne auttavat myös sinua nukkumaan paremmin.
3. Banaani-kirsikka-smoothie
Sekoita unettava smoothie lämpimästä maidosta, banaanista, kirsikoista, muskottipähkinästä ja hunajasta. Maidossa on tryptofaania, banaanissa melatoniinia ja serotoniinia, kirsikoissa ja hunajassa melatoniinia ja muskottipähkinä on luonnollinen relaksantti. Unettavaa vaikutusta voi tehostaa lisäämällä smoothieen myös pellavansiemeniä ja manteleita.
4. Lehmus- ja sitruunaruohotee
Kamomilla, lehmus, sitruunaruoho, karhunvatukan lehdet, orapihlajan marjat, appelsiinipuun kukat ja ruusunnuput ovat tämän teen rauhoittavat ainesosat. Ne voivat tosin aiheuttaa sivuvaikutuksia, joten totuta kehoasi rauhassa näihin uusiin ainesosiin.
5. Hapan kirsikkamehu
Journal of Medicinal Food ja Journals of Gerontology tekivät kaksi eri tutkimusta, joissa todettiin happaman kirsikkamehun vähentävän unettomuutta, kun sitä juo kahdesti päivässä 2,4 dl annoksina, kerran aamulla ja kerran 2 tuntia ennen nukkumaanmenoa.
6. Luomu rooibos-tee
Sekoita teehen luomu-rooibosta, appelsiinin kuorta, viherminttua, kamomillaa, kärsimyskukkaa, steviaa ja valeriaana-, eli rohtovirmajuuriuutetta, joilla on rauhoittava, rentouttava ja unettava vaikutus.
7. Kofeiiniton vihreä tee
Kofeiinittomassa vihreässä teessä on aminohappoteaniinia, jonka on todettu auttavan ahdistukseen, levottomuuteen ja stressiin, ja sen myötä myös nukkumiseen.
8. Lämmin maito
Yksi vanhimmista resepteistä unettomuuteen, minkä toimivuuden ovat osoittaneet useammat ihmiset kuin tutkimukset: kylmä tai lämmin lasillinen maitoa voi auttaa nukahtamaan.
9. Sitruunamelissatee
Maryland Medical -yliopiston mukaan sitruunamelissaa on käytetty jo keskiajalta lähtien vähentämään levottomuutta ja stressiä.
