Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää järjestävät yhteistyössä ensimmäisen Hidasta elämää -festivaalin Ruovedellä 120-vuotiaan Vinhan ja sen puutarhan ihastuttavassa miljöössä 14.–15.6.2024
Syvällistä kesän kepeydellä – teemalla järjestettävä festivaali pitää sisällään hyvinvointiluentoja, Hidasta elämää -kirjailijoita, musiikkia ja rentoa, yhteisöllistä kesätunnelmaa.
Festivaali antaa mahdollisuuden hengähtää kesän sylissä, idyllisen Vinhan kirjakaupan ja Ruoveden leppoisan tunnelman keskellä. Se sisältää pysähtymistä itsensä ja kesän kauneuden äärelle. Tapahtumassa kuullaan mieltä ravitsevia luentoja sekä musiikkia, ja viikonlopun aikana on mahdollisuus osallistua työpajoihin ja vaikkapa retrodiscoon. Osa ohjelmasta sijoittuu kauniiseen Sofia Magdalenan kirkkoon. Vastaanvanlaista tapahtumaa ei ole aiemmin järjestetty. Festivaalilla kohtaavat kirjallisuus, taide ja henkinen hyvinvointi.
Kesäloman katveessa on hetki, kun saattaa tuntua, että koko maailma pitäisi saada valmiiksi. Jos kiristää tahtia kesäloman kalkkiviivoille, saattaa käydä perinteiset: ensimmäiset lomaviikon kuluvat toipuessa. Kiire ei lopu kiirehtimällä vaan hidastamalla – tapahtuma tarjoaa tähän oivalliset puitteet.
Festivaalin esiintyjät ovat oman alansa huippuammattilaisia ja tuttuja Hidasta elämää -yhteisöstä. Tapahtumassa esiintyy monia vahvoja osaajia, kuten mm. Katri Syvärinen, Karita Palomäki, Eevi Vuoristo, Teemu Syrjälä ja Sanna Wikström.
”Meidän ja uudestisyntyneen Vinhan välillä on ollut alusta saakka vahva ja lämmin yhteys. Siksi oli helppo vastata myöntävästi, kun Vinhan porukka ehdotti Hidasta elämää -festivaalin järjestämistä Vinhan tunnelmallisessa miljöössä Ruovedellä”, kertoo Hidasta elämää -median toinen perustaja Pequ Nieminen.
Festivaalin ohjelma aikatauluineen julkaistaan kevään mittaan. Liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Festivaalialueelle rakennetaan kävijöitä palvelemaan sekä food corner että basaarialue.
Vinhan toiminnan sydämenä on perinteinen kivijalkakauppa, jonka ympärille on kehitetty idyllinen kulttuurikeskus ja matkailukohde. Vinha on kirjakauppa, antikvariaatti, majoitus, galleria, kahvila kesäterasseineen ja paljon tapahtumia.
Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka sisällön tuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hidasta elämää on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa.
Tervetuloa nauttimaan huolettomista kesäpäivistä hitaasti Vinhaan!
Ei mennyt niin kuin Strömsössä! Harvemmin menee. Jopa huolellisin valmistelu kohtaa usein muuttuvia tekijöitä. Ne pakottavat takaisin sorvin ääreen, muuttamaan kurssia ja pohtimaan uusia mahdollisuuksia.
Samaan aikaan pintaan nousee väistämättä ärsytystä, joka huutaa reagoimaan.
Täysi kahvikuppi kaatuu, oma suosikkijoukkue häviää jääkiekossa, linja-auto on auttamattomasti myöhässä, ruokakaupan maksupääte ei toimi, nilkka nyrjähtää liukkaalla kelillä, asiakas peruu jo sovitut kaupat, työyhteisössä alkavat yt-neuvottelut, puoliso kertoo harkitsevansa eroa, läheisen ihmisen vakava sairastuminen.
Raskaita rasteja riittää.
Vaikka kaikki listalla olevat hetket eivät tunnu keskenään vertailukelpoisilta, niiden taustalla vaikuttaa sama mekanismi. Se työntää meidät epämiellyttävien tunteiden ulapalle. Siellä horisontti on usein sankan sumun peitossa.
Ärsykkeen ja reaktion väliin jäävä tila
Logoterapian perustaja Viktor Frankl teljettiin toisen maailmansodan aikana keskitysleirille, jossa hän joutui todistamaan ihmisen pimeintä ilmentymää. Sittemmin julkaistuissa kirjoissaan Frankl on todennut, että yksi tärkein selviytymiskeino Auschwitzissa oli kyky löytää toivoa toivottomuudesta.
Frankl kuvaa samassa asiayhteydessä ärsykkeen ja reaktion väliin jäävää tyhjää tilaa, josta käsin voimme tehdä valinnan. Tuo tila toimii lihaksen tavoin. Sitä voi venyttää ja kehittää, mutta ensin siellä on suostuttava viettämään aikaa.
Filosofi Esa Saarinen muistuttaa vuosien takaisessa Helsingin Sanomien artikkelissa, kuinka kestävä rakkaus edellyttää vaikeiden tunnetilojen sietämistä. Laajentaisin ajatuksen koskemaan koko henkilökohtaista elämää.
Sillä on valtava merkitys, kuinka reagoimme eteen tuleviin muuttuviin tilanteisiin ja niistä kumpuaviin epämiellyttäviin tunteisiin.
Asiat tapahtuvat sinua varten
Kirjailija ja mediapersoona Saku Tuominen kertoo tuoreessa kirjassaan Ettekö tiedä kuka minä olen kohtaamisestaan Byron Katien kanssa. Tuomisen uteli tältä maailmankuululta self-help -gurulta olennaisinta hyvästä elämästä. Tämä vastasi kryptisesti: ”Things don’t happen to you, they happen for you.”
Asiat eivät tapahdu sinulle, vaan sinua varten.
Emme voi useinkaan päättää asioita, joita eteemme tulee. Sen sijaan, voimme päättää millaisena ne otamme vastaan.
Siunauksena, kirouksena vai jonain muuna.
Lopeta uskomasta kaikkia ajatuksiasi
Muuttuvien tilanteiden synnyttämiä epämiellyttäviä tunteita voi oppia sietämään. Alkuun pääsee sillä, että lopettaa uskomasta kaikkia omia ajatuksiaan.
Mikäli suhtaudumme ajatuksiin ja tunteisiin siten, että identifioimme itsemme niihin, muodostuu sietäminenkin perin vaikeaksi. Tällöin epämiellyttävältä tuntuva tunne voi vaikuttaa ylitsepääsemättömältä ja koemme pakottavaa tarvetta reagoida siihen.
Heti, tässä ja nyt.
Eli juosta tukka putkella sen tilan läpi, josta Frankl kirjoitti, ja jossa meidän tulisi oppia viettämään enemmän aikaa.
Tunteen ja reaktion välisessä tilassa vietetty aika määrittää elämämme laatua enemmän kuin kenties mikään muu yksittäinen tekijä. Sen myötä syntyvät valinnat lisäävät, oman sisäisen harmonian lisäksi, myös vakautta ja mielenrauhaa lähipiiriin.
Seuraavan kerran kun tunne laukaisee sinut tuhatta ja sataa kohti reaktiota, vietä tovi tuossa tilassa. Havainnoi asiat ja valitse vasta sitten, kuinka reagoit. Vai reagoitko lainkaan.
Opettele katsomaan itseäsi ulkoapäin: Vaikeiden tunteiden keskellä asiat saavat lähes poikkeuksetta kohtuuttomat mittasuhteet. Sen sijaan, että identifioit itsesi vallalla olevaan tunteeseen, siirry lintuperspektiiviin. Kaikki on hyvin. Näet, ettei tunne ole kaatamassa sinua tai elämäsi pilareita.
Keskitä huomiosi olemassa olevaan hetkeen: Epämiellyttävät tunteet matkaavat usein menneeseen tai tulevaan. Ne tykkäävät märehtiä. Tuo huomiosi tähän hetkeen, jossa harvemmin on suurempaa hätää. Kun opettelet säilyttämään tyyneyden vallitsevassa hetkessä, myös ikävät tunteet on helpompi vastaanottaa.
Pidä huolta hermostosi hyvinvoinnista: Mikäli nukut vähän, selaat alati älypuhelinta tai laiminlyöt hyvinvointisi, eteen tulevat tunteet saattavat hermostuttaa suuresti. Tämän pitäisi olla itsestäänselvää meille kaikille. Pidä huolta siitä, että voit arjessasi hyvin. Sinulla on kaikki olemassa oleva tieto siihen (tai vähintään mahdollisuus hankkia se tieto). Kyse on positiivisesta itsekurista, joka toistuessa muuttuu ajan myötä palkinnoksi.
Maksimoi hyvän olon hormonit: Sillä on merkitystä, minkälaisilla asioilla ruokimme dopamiinia. Palkitse itsesi hyvinvointiasi rakentavilla asioilla, älä sitä kuluttavilla. Lisää serotoniinia liikkumalla ja huolehtimalla suolistosi hyvinvoinnista. Eritä oksitosiinia koskettamalla ja tulemalla kosketetuksi. Nämä kaikki vakauttavat oloasi ja lisäävät turvallisuuden tunnetta, jonka myötä epämiellyttävät tunteet eivät näyttäydy väkivahvoina.
Päästä irti, kulje kohti ja huomaa, ettei mitään pahaa tapahdu: Epämiellyttäviin tunteisiin liittyy usein lamaantuminen. Siedättämisessä oleellista on uskaltaa kulkea tunnetta kohti. Kun toistuvasti kuljet kohti sitä, mikä pelottaa tai tuntuu epämiellyttävältä, sen teho heikkenee. Alta paljastuu todelliset mittasuhteet, jotka ovat lähes poikkeuksetta tuntemaamme tunnetta pienemmät.
Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.
Herkkyys ja empaattisuus ovat ihmisyyden syvää ydintä, elintärkeitä ominaisuuksia, jotka auttavat meitä näkemään toisemme ja pitämään huolta ihmisistä ja elollisista ympärillämme. Jokainen meistä on omalla tavallaan herkkä ja jokaisesta ihmisestä löytyy kyky myötätuntoon. Toisilla meistä nämä ominaisuudet ovat vain enemmän pinnassa.
Usein puhutaan erityisherkistä ja empaatikoista. Vaikka kyseessä ei ole yhtenäinen ryhmä, joukko ihmisiä, jotka olisivat juuri samalla tavoin herkkiä tai empaattisia, käytän tätä sanaparia kuvaamaan ihmistä, jolla on tavanomaista voimakkaampi herkkyys aistia ympäriltä tulevia ärsykkeitä ja erityisesti tunnetiloja.
Mitä herkemmin aistii toisen, kaukaisenkin kanssaihmisen surun, hädän, kivun tai avun tarpeen, sitä todennäköisemmin haluaa kurottaa kohti toista avun merkiksi. Siksi moni herkkä ja empaattinen päätyy elämässään auttamaan muita tavalla tai toisella, lähisuhteissaan, työssään ja vapaa-ajallaan. Auttaminen on paitsi monelle herkälle ja empaattiselle ihmiselle luontaista, myös asia, joka tuo elämään merkityksellisyyden tunteen. Ja mikäli olisikaan sen kauniimpaa.
Paradoksaalista kyllä, liiaksi ammennettuna herkkyyteen ja empaattisuuteen liittyy myös kääntöpuoli, jossa herkkyys muuntuu turtuneisuudeksi ja myötätunto marttyyriudeksi tai vihaksi itseään kohtaan. Se, että on herkkä aistimaan toisen ihmisen tunnetiloja, tarjoamaan olkapäätään, kuuntelemaan ja olemaan läsnä, ei tarkoita, että ihminen osaisi aina soveltaa näitä jaloja taitoja itseensä. Silti jokainen meistä ansaitsee rakkautta ja huolenpitoa myös itseltään.
Se, minkä herkkä ja empaattinen taitaa luonnostaan muita kohtaan, on asia, jota moni meistä joutuu opettelemaan suhteessa itseensä. Usein havahtuminen tapahtuu vasta siinä vaiheessa, kun omat voimavarat ovat ylittyneet ja myötätunnon kaivosta on jäljellä enää pohja.
Myös itse olen kokenut hetken, jolloin tunsin olevani veden jakajalla, vain askeleen päässä kyynisyyden sillasta. Muistan miettineeni silloin: Jos jatkan tästä eteenpäin, menetänkö jotain itselleni arvokasta, kadotanko herkkyyteeni lopullisesti? Näin ei onneksi tapahtunut ja päätin hypätä sivupolulle, kunnes myötätuntovarastoni olisivat jälleen täyttyneet.
Vaikka tuollaista lopullista vedenjakajaa ei olisikaan olemassa, ajattelen nykyään, että sisäisten voimavarojen ehtymiseen on parempi reagoida ennemmin kuin myöhemmin. Erityisen tärkeää se on herkälle ja empaattiselle ihmiselle, jolle ihan tavallinen arki maailmantapahtumineen voi helposti keikauttaa mielen hyvinvoinnin pakkaselle.
Miten sitten oppia herkkyyttä ja myötätuntoa itseään kohtaan? Minulle on ollut apua seuraavien taitojen harjoittelusta – ehkä näistä joku voi resonoida myös sinussa.
Nämä asiat auttoivat minua löytämään tasapainon auttamisen ja oman hyvinvoinnin välille:
1. Kehoyhteyden vaaliminen. Keho puhuu meistä jokaiselle, mutta useimmiten olemme oppineet sivuuttamaan, turruttamaan tai ylianalysoimaan keholliset viestimme. Tämä on myös se malli, johon pääkeskeinen, suoritusorientoitunut kulttuurimme kannustaa. Yhteyden löytäminen omaan kehoon vaatiikin usein uudelleen opettelua.
Kuuntelemalla kehoni hiljaisia ja toisinaan äänekkäitäkin viestejä, olen oppinut tunnistamaan paremmin omat rajani enkä enää ylitä niitä yhtä helposti. Luottamus omaan kehoon on opettanut minua myös suojaamaan rajojani tarvittaessa. Pystyn helpommin päättämään, mihin ja kuinka paljon suuntaan myötätuntoani ja tiedän, miten pääsen takaisin rantaan, jos empatian aallot uhkaavat hukuttaa.
2. Menneisyyden painolastien purkaminen. Elämä haastaa meistä jokaista, ja joskus auttajakin on avun tarpeessa. Luontaisen herkkyyden ja empaattisuuden lisäksi mukanamme saattaa kulkea eletyn elämän edestä tunnetaakkoja. Kun ottaa aikaa niiden purkamiseen ja antaa itselleen luvan surra, oppii katsomaan myös itseään myötätunnolla.
Omien tunnetaakkojen äärelle pysähtyminen on tehnyt näkyväksi hädän itsessäni (ei pelkästään muissa) ja muistuttanut, että sisäisen kivun kohtaaminen on yhtä lailla arvokasta. Myös minä olen yhtä arvokas.
3. Oman herkkyyden ja empaattisuuden arvostaminen. Herkistä tunto- ja tunnesarvista tulee helposti omistajalleen taakka, jolloin näitä ominaisuuksia alkaa pitää heikkoutena vahvuuden sijaan. Silloin omaa ydintään saattaa sättiä ja vähätellä, sen sijaan, että todella arvostaisi kykyä olla herkkävaistoinen ja myötätuntoinen.
Vasta kun olen oppinut aidosti arvostamaan tuntosarviani, olen alkanut pitää niistä huolta. Tämä tarkoittaa muun muassa jatkuvaa tasapainon hakemista antamisen ja vastaanottamisen välillä.
4. Itsetuntemuksen tietoinen vahvistaminen. Mitä syvemmin tunnet oman itsesi, sitä helpompi sinun on linjautua ydinarvoistasi käsin ja välttää ns. ”repeäminen joka paikkaan”. Itselleni on ollut tärkeää myös oppia hahmottamaan omaa paikkaani maailmassa ja pohtia, mitkä ovat juuri minun tapojani auttaa, missä juuri minä voin olla avuksi parhaalla mahdollisella tavalla, ja mitkä asiat taas kuormittavat minua liikaa.
Itsetuntemuksen syventämiseen on monia keinoja, kuten lukeminen, kirjoittaminen tai syvälliset keskustelut ihmisten kanssa, jotka tarjoavat sinulle peilauspintaa omaan sisimpään. Myös kaikki mikä auttaa sinua pysähtymään tähän hetkeen ovat portteja itsesi äärelle.
5. Oman henkisen ”avustuspaketin” koostaminen. Herkkyys ja myötätunto ovat ominaisuuksia, jotka tuovat elämään paitsi valtavasti hyvyyttä, myös iloa ja syvyyttä. Niistä on lupa nauttia! Mieti, minkälaisten asioiden äärellä tunnet olevasi eniten elossa ja kutsu niitä lisää arkeesi.
Kaikki, mitä tuo elämääsi lisää läsnäoloa, nautintoa, iloa ja leikkiä toimii henkisenä voimavarana ja auttaa sinua vaalimaan näitä kallisarvoisia ominaisuuksia.
Elämäsi tärkein ja kannattelevin suhde on suhde omaan itseesi – mieleesi ja kehoosi
Kun haluat vahvistaa tätä tärkeää suhdetta ja oppia kuuntelemaan ja tulkitsemaan kehosi viestejä, kurkkaa nämä:
Tänään siivotessani kaikessa rauhassa alkoi yhtäkkiä päähäni tulvia kysymyksiä. Tiesin saman tien, että nämä ovat kysymyksiä, jotka haluan jakaa kanssasi. Hitaan elämän kysymyksiä. (Tai sitten check point-pysähdyksen kysymyksiä, mistä jatkaa taas paahtamaan pitkin omaa ihanaa polkua!)
Siispä kysyn sinulta:
Onko sinulla varaa pitää kiinni ihmisistä, jotka eivät todellisuudessa ole sydämesi ihmisiä?
Onko sinulla varaa sanoa itsellesi ei?
Unelmillesi?
Onko sinulla varaa priorisoida pelkojasi, elää varman päälle?
Onko sinulla varaa näyttää erilaiselta kuin miltä juuri Sinä näytät?
Ilmentää ja ilmaista itseäsi pliisummin kuin miten juuri Sinä tekisit?
Onko sinulla varaa olla näkemättä vaivaa hyvinvointisi eteen?
Onko sinulla varaa elää elämää, jossa kykysi, lahjasi, omat upeat värisi eivät saa loistaa?
Toisin sanottuna jonkun toisen, paljon vakavamielisemmän ja suoriutuvamman ihmisen elämää?
Onko sinulla varaa kokea itsesi pienemmäksi tai vähäpätöisemmäksi kuin joku muu?
Onko sinulla varaa jättää traumojesi käsittely seuraavaan elämään?
Onko sinulla varaa ajatella, että koskettaminen, puhuminen, laulaminen, tanssiminen, itkeminen tai nauraminen eivät olisi oikeuksiasi tai tehtäviäsi?
Onko sinulla varaa jättää seksuaalisuus taka-alalle?
Onko sinulla varaa sujahtaa automaatiolla vanhoihin muotteihin, säilytellä jotakin, mikä todellisuudessa luo kärsimyksen?
Onko sinulla varaa olla rakastamatta itseäsi yhä enemmän – ja olla tekemättä siitä elämäsi ykköstavoitetta, tavallaan koko homman punaista lankaa?
Vastaus kuuluu:
Ei. Ei sinulla ole varaa niin köyhään elämään. Olet niin niin paljon rikkaampi. Olet hyvin merkityksellinen ja arvokas, suoranainen avautuva aarre!
Ei sinulla, eikä minulla, ei meistä kellään, ole varaa sitä unohtaa.
Rakkaudella,
Riikka
Minusta ja palveluistani voit lukea alta tai tästä.
Olitpa sitten suhteessa tai etsit sellaista, yksi asia tuntuu olevan ylitsepääsemättömän tärkeä, jotta toisesta voisi tulla aidosta läheinen. Ja se on yhteys.
Yhteyden puute on kuin suljettu ovi kahden ihmisen välissä
Vaikuttaa siltä, että joidenkin ihmisten kanssa on mahdollista olla näennäisesti lähekkäin, mutta silti ollaan kuin eri puolilla samaa ovea. Vaikka oveen koputtaisi, se ei aukea. Ehkä näet hänet ikkunan läpi ja hän näyttää niin sopivalta. Ehkä juuri sellaiselta, mitä aina kuvittelitkin, toivoit.
Mutta vaikka hän on niin kauniina siinä, puhutte toisillenne oven ja lasin takaa. Ehkä erotatte sanoja, mutta ette kuitenkaan kuule, mitä toinen sanoo. Mitä hän tarkoitti. Tunsi. Ette saa tietää, mitä olisitte voineet nähdä ja kokea, jos ei olisi ovea. Ovi olisi niin helppoa avata, mutta se ei aukea.
Kaikki tuo ymmärtämättömyys voi jollain kummallisella tavalla tapahtua täydessä yhteisymmärryksessä. Ette vain tavoita toisianne ja molemmat kyllä tietävät sen jossain syvällä sisimmässään.
Se sama kaipuu, jota ehkä koit, kun vielä etsit häntä, palaakin takaisin. Se on ovena välissänne. Hän on niin lähellä, mutta kaipaat häntä samoin kuin kaipasit silloin, kun hän oli vielä tuntematon jossain kaukana.
Toisinaan tuntuu, että ovi saattaa pysyä vuosikausia kiinni kahden ihmisen välillä. Ehkä se on ollut kiinni aina, ehkä sulkeutunut pikkuhiljaa. Ehkä sen ei kuulunut koskaan avautua. Ehkä sen voisi avata. Ehkä toinen ei enää odotakaan oven takana, kun oven vihdoin saa auki. Tai sitten sinä olet jo lähtenyt.
Mistä tunnistaa, että toisen kanssa on yhteys?
Väitän, että ihminen tunnistaa jossain syvällä sisimmässään, kun ei tule kohdatuksi tai jos toinen ei anna sinun kohdata häntä. Yhteyden puute voi olla yllättävän helppo huomata, mutta ei aina hyväksyä.
Mutta mistä sitten tunnistaa, että toisen kanssa on yhteys? Onko ovet silloin apposen auki ja sitten vain marssitaan sisään?
Sanoisin, että silloin ovi on ainakin raollaan. Vaikka kuinka hirvittäisi, uskaltaako toisen päästää sisään tai uskaltaako itse ottaa ensimmäisen askeleen, uskaltaa kuitenkin. Vaikka et vielä tiedä, mitä tuleman pitää, sydämessäsi et voi olla avaamatta ovea. Huomaat kätesi jo kääntämässä kahvaa, vaikka et ehkä niin tietoisesti edes päättänyt tehdä niin.
Entä pysyykö ovi auki? Joskus toisen lähellä on vain selittämättömän hyvä olla. On helppoa olla toisen kanssa. Tai vaikka olisikin ollut epäselvyyttä, epäselkeydet on mahdollista selvittää sen sijaan, että asiat menisivät vain lisää solmuun.
Voiko yhteyttä pakottaa?
En oikein usko, että tätä alkuperäistä helppoutta toisen seurassa voi täysin keinotekoisesti saada aikaan, suorittaa tai pakottaa. Mutta ilman muuta sitä voi hellästi ruokkia. Sille voi tehdä tilaa ja antaa sen kasvaa.
Yhteyden eteen voi keskustella ja kommunikoida. Voi rakentaa luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen. Voi tutustua syvemmin itseensä ja sitä kautta nähdä myös toinen selkeämmin. Kuunnella, kertoa, koittaa ymmärtää. Mutta vaikka kaikki nämä asiat tapahtuisivat, aina yhteyttä ei siltikään tapahdu. Kaksi hyvää tyyppiä voi olla paikalla, mutta ovi pysyy kiinni. Hyvästä tahdosta ja yrityksestä huolimatta.
Sanoisin, että vasta kun yhteys on auki, kaikki muu tulee sen mukana. Yhteyskään ei vielä takaa järkkymätöntä, kestävää ihmissuhdetta, mutta se on vahva pohja sellaiselle. Kun ovi on auki toiselle, kaikki pääsee läpi – ei osu seinään, oveen tai ikkunaan.
Silloin voi keskustella, koska tulee kuulluksi. Silloin voi luottaa, koska tulee kannatelluksi. Silloin hyvä tahto ei ole vain etäinen aie, vaan konkreettinen teko, liikahdus, kädenpuristus. Toisen kosketus ei ole vain kaukainen unelma, vaan uni, josta on tullut totta.
Yhteydestä kaikki vasta alkaa. Silloin on mahdollista rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Jos et kuitenkaan ole varma, olisiko yhteyttä vielä mahdollista löytää, kokeile ovea, aukeaako se.
Onko yhteyttä vai ei? Kokeile rakkauden etsijän keskustelukorttien avulla, aukeaako keskustelu toisen kanssa ja tuletteko kuulluiksi. Kortit on laatinut tämän tekstin kirjoittaja Maaria Tommila. Katso taskukokoinen pakka täältä.
Miltä se tuntuu, kun on koko elämänsä yrittänyt olla jotain muuta kuin mitä aidosti on? Kun kokee, ettei ole hyvä sellaisena kuin on, vaan olisi parempi olla toisenlainen?
Moni ADHD-nainen on lapsesta asti pyrkinyt jäljittelemään neurotyypillisten ihmisten käytöstä – usein jopa tiedostamattaan. Pyrkimys olla samanlainen kuin muut voi kuitenkin johtaa monenlaisiin vaikeuksiin ja surullisiinkin elämänkohtaloihin.
Psykofyysinen fysioterapeutti, kirjailija Karita Palomäki on kokenut, miten uuvuttavaa normaaliuden tavoittelu voi olla. Karita sai itse vasta 51-vuotiaana tietää, että hänellä on ADHD. Diagnoosi antoi selityksen moniin lapsuuden ja nuoruudenkin vaikeuksiin. Se herätti voimakkaita tunteita ja oli myös suuri helpotus. Muutama vuosi diagnoosin jälkeen päällimmäiseksi on noussut ilo ja riemu oman aidon itsen, omien vahvuuksien ja paremman tasapainon löytämisestä.
Samalla syntyi myös kirja naisten ADHD:sta, sen tunnistamisestas sekä ennen kaikkea siitä, miten omien erityisten piirteiden kanssa voi oppia tulemaan paremmin toimeen ja löytää omat vahvuutensa. Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD (Bazar 2024) antaa tietoa, vertaistukea sekä keinoja rauhoittaa ja tasapainottaa mieltä, joka toimii vähän eri tavalla kuin muilla.
Tyttöjen adhd on erilaista kuin pojilla
Karitan omat adhd-piirteet tulivat lapsena ja nuorena esiin tytöille tyypilliseen tapaan – ei niinkään ylivilkkautena, kuten pojilla.
“Lapsena olin omissa maailmoissani elävä ja yksin viihtyvä haaveilija. Leikin muidenkin lasten kanssa, jos minua haettiin leikkimään, mutta en itse ollut aktiivinen hakemaan muita. Olin myös ujo ja arka. Koin monesti, ettei puhettani ymmärretty siten kuin olisin toivonut. Lapsuutta ja kouluikää leimasi olo, että minulle on naurettu tai katsottu hölmistyneen näköisenä. Juttuni olivat ehkä liian polveilevia.
Vieläkin on niin, että saatan innostua puhumaan jostain minua kiinnostavasta aiheesta enkä huomaa katsoa muita ihmisiä, että jaksavatko he kuunnella tai ovatko pysyneet kärryillä puheistani.
Minulla oli lapsena myös tarkkaavaisuuden ja vireystilan hallitsemiseen tapoja, joita kutsutaan stimmauskeinoiksi. Parhaiten muistan sen, että purin kynsiäni tosi paljon. Äitinikin muisti, että vaikka kuinka yritettiin, sille ei voitu mitään. Lisäksi minulla oli aistiyliherkkyyksiä. Minua oli todella vaikea saada suihkuun, ja varsinkin hiusten pesu oli hirveää ja suuri taistelun aihe, sillä en kestänyt vettä kasvoillani. Myös monien ruokien syöminen oli vaikeaa, koska tietyn tuntuinen ruoka oli ihan kauheaa. Ruokailutilanteet olivat vaikeita.
Toisaalta minulla oli myös aistien aliherkkyyttä: en tietyissä tilanteissa tuntenut juurikaan kipua tai huomannut vaikka vessahätää. Edelleen on niin, että en muista syödä tai käydä vessassa, jos minulla on vaikkapa jokin kiinnostava tekeminen meneillään. Saatan syödä tuhdin aamupalan ja sitten saattaa mennä kuuteen asti illalla, etten ole syönyt välissä mitään. Sitten vasta tulee nälän tunne yhtäkkiä. Janon tunne on sellainen, että nuoruudesta asti minulla ei ole ollut janon tunnetta juuri lainkaan.
Normaaliuden matkiminen uuvuttaa
“Lapsesta asti olen pyrkinyt myös sopeutumaan ja peittämään omia ADHD-piirteitäni matkimalla muita eli ‘maskaamalla’. Tämän ymmärsin vasta saatuani diagnoosin. Nyt aikuisena tunnistan sen, että kun olen enemmän itseni, olen oikeasti puheliaampi ja rempseämpi.
Lapsena olin hiljainen ja tarkkailin ylivirittyneessä tilassa ympäristöä, että uskallanko puhua. Yläkouluikäisenä ja opiskeluaikoina yritin matkia toisten kehon kieltä ja liikkeitä. En ollut aidosti omassa kehossani vaan yritin saada kehoni olemaan tietyssä ryhdissä tai toistin liikemalleja, joita näin muilla. Yritin olla samanlainen kuin neurotyypilliset ikätoverini.
Maskaamisesta puhutaan usein autismin kirjon yhteydessä, mutta sitä esiintyy myös jonkin verran ADHD-ihmisillä, erityisesti tytöillä ja naisilla. Jotta voisi kuulua joukkoon ja ei tulisi hylätyksi, opitaan olemaan samanlaisia kuin muut jäljittelemällä muita.
Ilman diagnoosia en olisi edes ymmärtänyt, mitä tämä maskaaminen on ollut ja miten olen tehnyt sitä ihan lapsesta asti. Vasta diagnoosin saatuani ymmärsin, mitä se tarkoittaa ja miten äärimmäisen kuluttavaa ja kuormittavaa on yrittää olla jotain muuta kuin oikeasti olen.”
Suurien tunteiden diagnoosi – ADHD löytyi ensin lapsilta sitten äidiltä
“ADHD löytyi minulta niin, että toiseksi vanhin lapseni meni tutkimuksiin ja sai diagnoosin. Kun täytin hänen papereitaan, ymmärsin, että taitaakin tulla äidin puolelta tämä. Myös nuorin lapseni on saanut saman diagnoosin ennen minua. Hakeuduin itsekin tutkimuksiin, ja sain diagnoosini suhteellisen nopeasti yksityiseltä puolelta.
Diagnoosin saaminen, aiheeseen liittyvien sometilien seuraaminen ja äänikirjojen kuunteleminen auttoivat minua ymmärtämään, että tietyt kokemani asiat liittyvät ADHD:hen. Diagnoosi oli minulle äärimmäisen helpottava. Samaan aikaan se herätti suuria tunteita, esimerkiksi surua. Mitä olisikaan tapahtunut, jos tämä olisi ymmärretty jo lapsena? Kuka minä olen ja minkälainen minä olen?
ADHD:n löytyminen aiheutti sen, että oma identiteettini meni jollain tavalla uusiksi. Se muutti minua. Nyt parin vuoden jälkeen koen, että ymmärrys tästä asiasta on auttanut minua tulemaan paremmin omaksi itsekseni ja sallimaan itselleni tietynlaisia toiminta- ja kommunikointitapoja. Olen oppinut ymmärtämään, mikä on aidosti minua. Tällainen minä olen ja saan olla.”
Elämä on välillä vuoristorataa, ja se on ihan ok
“Nykyään ymmärrän hermostoni erityispiirteet paremmin. Olen aika lailla vuoristorataihminen: kun innostun, teen asioita 100-prosenttisesti ja ylikin. Kun innostus loppuu tai asia ei minua kiinnosta, en saa itseäni millään tavalla energisoitua. Esimerkiksi kodin siivoaminen on minulle tällainen asia.
Voimakkaan tekemisjakson jälkeen saatan tipahtaa ihan nollatilaan tai kokea “ADHD-lamaantumisen”, joka on sellainen tila jossa en pysty tekemään mitään. Saatan skrollata kaksi tuntia kännykkää, ja sitä kautta pääsen ehkä siitä tilasta pois. Tai saatan levätä sängyllä rauhallisen näköisenä, mutta aivoni ovat kuin moottoritie, jossa on koko ajan 10 kaistaa auki.
Olen hyväksynyt oman hermostoni. Toki se välillä kiukuttaa ja harmittaa, että en pysty ihan kaikkeen. Mutta olen kokenut, että isosssa kuvassa on helpompaa, kun hyväksyn asian ja järjestän elämääni sen mukaan. Ymmärrän, että tämä on minua ja näin minä toimin.”
Vahvuuksien löytäminen auttaa toteuttamaan omia intohimoja
“Tämän matkan aikana olen oppinut omista vahvuuksistani: yksi isoimpia vahvuuksiani on uusien asioiden ideointi, vanhan ja uuden yhdistely. Minulla syntyy 100 ideaa päivässä. Tämänhetkinen intohimoni on vahvuuksieni valjastaminen ja sen oppiminen, että miten pystyn tuomaan niitä hyvällä tavalla esiin omassa työssäni.
Kun yhdistelen asioita, pääni yläpuolella on palapeli, jota rakennan. Minulla on valtava tarve saada yhdisteltyä tietoa ja koen, että sitä kautta minusta on apua ja hyötyä myös muille ihmisille. Auttamistyö on sydäntäni lähellä, ja ihmisten kohtaaminen on minulle voimavara. Yrittäjänä saan vapauden suunnitella omalle hermostolleni sopivat työajat ja vapaat. Kun ymmärrän itseäni, pystyn suunnittelemaan elämääni siten, että otan huomioon oman hermostoni ja herkkyyteni.”
Elämää parantavia oivalluksia oman hermostosi tarpeiden tunnistamisesta ja kuhisevan mielen tasapainottamisesta löydät Karita Palomäen uutuuskirjasta Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD.
Kirjassa yhdistyvät monien adhd-naisten tunnistamat kokemukset, tutkittu tietoa adhd:sta sekä Karitan oma ammattitaito ja kokemus psykofyysisena fysioterapeuttina.
Itseni puolella oleminen on itseni laittamista etusijalle omassa elämässäni. Se on ensisijaisesti lempeyttä itseä kohtaan eli itsemyötätuntoa ja siitä meidän on hyvä myös aloittaa, sillä se on taito, jota voimme kehittää.
Minulle itseni puolella oleminen tarkoittaa myös sitä, että keskityn kuuntelemaan omaa kehoani ja sen viestejä sekä valitsen tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyvältä ja jotka ovat itselleni tärkeitä sekä merkityksellisiä. Kun olen itseni puolella, osaan ja uskallan myös puolustaa itseäni tarpeen niin vaatiessa.
Itsensä valitseminen ja etusijalle laittaminen ei ole itsekkyyttä, omahyväisyyttä tai muiden huomioimatta jättämistä. Se ei ole välinpitämättömyyttä muita ihmisiä kohtaan eikä pelkkää itsensä ajattelua. Se on suuria ja pieniä arjen valintoja sekä tekoja, jotka tukevat omaa jaksamistani ja hyvinvointiani.
Et ole itsekäs ollessasi itsesi puolella
Törmään usein jooga- ja valmennusasiakkaideni kanssa siihen, että itsensä puolella oleminen koetaan itsekkääksi. Vuosien ajan olin itsekin omaksunut tämän virheellisen uskomuksen. Myönnän, etten oikeastaan edes tiennyt, mitä itsensä puolella oleminen tarkoittaa. Myös ympäristö ja ihmissuhteet voivat vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme puolella olemisen.
Vuosia sitten elin itse esimerkiksi parisuhteessa, jossa minun annettiin ymmärtää, etten saa tai ainakaan osaa olla itseni puolella. Tämä oli luonnollisesti haitallista monellakin tapaa. On kestänyt vuosia ja useita terapiaistuntoja, jotta olen ymmärtänyt oman arvoni.
Minulle itseni puolella oleminen tarkoittaa myös sitä, että keskityn kuuntelemaan omaa kehoani ja sen viestejä sekä valitsen tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyvältä ja jotka ovat itselleni tärkeitä sekä merkityksellisiä.
Vaadin pitkään itseltäni jokaisella elämän osa-alueella koko ajan enemmän ja suoritin ihan kaikkea. Pakotin vuosien ajan kehoni jatkuvasti äärimmäisyyksiin enkä kuunnellut sen hätähuutoja – pysähdyin vasta, kun oli liian myöhäistä. Lempeämmän elämän myötä olen rakentanut itseni uudelleen – identiteettini, arvoni ja itsetuntoni. Kohdannut menneisyyteni ja opetellut olemaan itseni puolella.
Joten lempeästi muistutan, että itsesi puolella oleminen on kaikkea muuta kuin itsekkyyttä.
Se on lempeyttä ja tervettä rakkautta itseäsi kohtaan. Se on itsesi kuuntelua ja arvostamista. Se on rajojen asettamista ja ei:n sanomista. Se on itsestäsi huolen pitämistä ja hyvän sallimista. Itsensä puolella olemisessa ei myöskään ole kyse siitä, että ajattelee oman elämänsä ja itsensä olevan tärkeämpiä kuin muiden, vaan sitä, että pitää myös niitä tärkeinä ja huomion arvoisina.
Sen sijaa, että unohtaisi omat toiveensa, tarpeensa ja arvonsa, ottaa itseään kädestä kiinni ja nostaa sen reippaasi ilmaan, kun tarve on. Sitä on itsensä puolella oleminen.
Harjoittele lempeydellä
Itsensä puolella oleminen ei aina ole helppoa ja itsekin palaan sen ja lempeyden äärelle säännöllisesti. Kun myötätunto itseä kohtaan unohtuu, se voi kostautua nopeastikin, kuten omalla esimerkilläni voin todentaa. Sen takia nykyään harjoittelen itsemyötätuntoa ja itseni puolella olemista päivittäin, pienissäkin asioissa.
Ja mitä konkreettisempi, sinun näköisesi ja arkisempi askel harjoitus on, sitä parempi. Ole siis hyvä myös itsellesi, älä vain muille. Eikö vain?
Mistä tunnistat, oletko itsesi puolella?
Osaat kuunnella kehosi viestejä – tarpeitasi ja toiveitasi.
Osaat asettaa terveitä rajoja ja sanoa ei.
Keskityt lempeyteen suorittamisen sijaan.
Puhut itsellesi hyväksyvästi ja rakastavasti.
Pidät kiinni oikeuksistasi ja puolustat itseäsi lujan lempeästi.
Elät omannäköistäsi elämää sisältäpäin ohjautuen.
Hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet ja luotat itseesi.
Annat itsellesi mahdollisuuden kehittyä, kasvaa ja oppia – olla keskeneräinen ja matkalla.
Sen sijaa, että unohtaisi omat toiveensa, tarpeensa ja arvonsa, ottaa itseään kädestä kiinni ja nostaa sen reippaasi ilmaan, kun tarve on. Sitä on itsensä puolella oleminen.
Nuorten kannustaminen rehellisyyteen on tärkeää heidän kasvatuksessaan ja kehityksessään vastuullisiksi aikuisiksi. Kipeintä on usein vanhemmuudessa tai aikuisuudessa se, että sinun tulisi olla esimerkki siitä, miten elämää kannattaa elää. Tämä onkin aikamoinen vastuu ja sen tulisikin saada aikuiset pohtimaan, mitä jokaisella ajatuksellaan ja teollaan luo ympärilleen.
Aina on hetkiä, että esimerkillisyys on utopiaa
Noissa hetkissä olisi hyvä muistaa sanoa ääneen, että nyt on tiukka paikka enkä pysty vaikka haluaisin. Kannattaa myös muistaa kertoa, miksi ei pysty tai kykene olemaan rehellinen. Tilanne lähes aina helpottaa kuitenkin elämän paineiden ja kiireen osalta ja silloin olisi hyvä jakaa sekin nuorelle lähellä. Että hetki sitten jouduin joustamaan rehellisyydestä myötäilemällä, mutta nyt minulla on taas voimia olla rehellisempi.
Lopulta rehellisyys on todella arkista
Se on läsnäoloa ja itseensä tutustumista joka päivä ja uteliaana elämän ihmettelemistä. Pysähtymistä, kuuntelemista ja havainnoimista. Se on oman kiireen ja säntäilyn rauhoittamista niin, että ehtii kohdata lapsen ja nuoren joka päivä ja joka hetki. Se on itsensä huomioimista myötätuntoisesti niin, että nuori oppii, että hänellä itsellään on merkitystä.
Tekoäly listasi joitakin asioita, joilla voit kannustaa nuoria rehellisyyteen:
Ole itse rehellinen esimerkki:
Nuoret oppivat usein eniten vanhemmiltaan ja aikuisilta ympärillään. Näytä hyvää esimerkkiä rehellisestä ja eettisestä käytöksestä omassa elämässäsi.
Kommunikoi avoimesti:
Luo ilmapiiri, jossa nuoret voivat tuntea olonsa turvalliseksi ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan. Kuuntele heitä avoimesti ja osoita kiinnostusta heidän huolenaiheisiinsa.
Keskustele arvoista ja eettisistä periaatteista:
Keskustele nuorten kanssa arvoista, moraalisista kysymyksistä ja eettisistä periaatteista. Auta heitä ymmärtämään, miksi rehellisyys on tärkeää.
Korosta seurauksia:
Selitä nuorille, että teoilla on seurauksia, ja että rehellinen käytös voi tuoda mukanaan positiivisia seurauksia, kun taas epärehellisyys tai itsensä piilottaminen muilta voi aiheuttaa ongelmia.
Kannusta myötätuntoa ja empatiaa:
Opeta nuoria asettumaan toisten ihmisten asemaan ja ymmärtämään, miten heidän teot voivat vaikuttaa muihin.
Rakenna luottamusta:
Anna nuorille mahdollisuus ansaita luottamuksesi ja osoita, että luotat heihin. Luottamus voi motivoida nuoria olemaan rehellisiä, koska he haluavat säilyttää sen.
Tarjoa tilaa virheiden tekemiselle:
Kaikki tekevät virheitä. Kannusta nuoria ottamaan vastuuta virheistään, oppimaan niistä ja korjaamaan ne rehellisesti.
Käytä kasvattavia tilanteita:
Kun nuori tekee virheen tai toimii epärehellisesti, käytä tilaisuutta keskusteluun ja oppimiseen sen sijaan, että rankaisisit ankarammin.
Hyödynnä tarinoita ja esimerkkejä:
Kerro tarinoita tai esimerkkejä rehellisistä ihmisistä tai tilanteista, jotka korostavat rehellisyyden arvoa.
Kannusta vastuullisuuteen:
Rohkaise nuoria ottamaan vastuuta omista päätöksistään ja teoistaan. Auta heitä ymmärtämään, että heillä on valta vaikuttaa omaan elämäänsä.
Nuorten kannustaminen rehellisyyteen vaatii kärsivällisyyttä ja johdonmukaista tukea. He tarvitsevat aikuisia, jotka ovat valmiita tukemaan heidän kasvuaan vastuullisiksi ja eettisiksi yksilöiksi. Samaa me aikuisetkin tarvitsemme. Mitä jos auttaisimme toinen toisiamme, yhdessä elämää opetellen?
Vinkki:
Jos sinulla on kotoa tai perheessä nuori, lähetä tämä blogi hänelle ja pyydä kuulla hänen ajatuksiaan siitä. Jos olet rohkeasti rehellinen, voit myös kysyä, miten hänen mielestään onnistut listan asioissa tai miten voisit onnistua niissä paremmin.
Lisää arkisia oppeja kohti rehellisempää elämää Rohkeasti rehellinen -kirjastani <3
Parisuhteet harvoin loppuvat siksi, että rakkautta ei enää ole. Parisuhdevalmennuksissanikin esiin noussut tavallisempi syy parisuhteiden päättymiselle on kumppanien kokema yhteyden puute. Yhteyden katoaminen tapahtuu torjumalla toista pienillä huomaamattomilla eleillä päivittäin ja kun tätä jatkuu tarpeeksi pitkään huomaakin jossain kohtaa, ettei koe enää mitään yhteyttä kumppaniinsa. Kun yhteys on kadonnut, kumppanit eivät enää motivoidu panostamaan parisuhteeseen.
On ymmärrettävää, että unelmoimme täydellisestä parisuhteesta ja rakkaudesta, joka täyttää meidät ja kaikki toiveemme ilman, että teemme sen eteen sen enempää töitä. Järjellä ajateltuna tiedämme, että mikään arvokas ei voi koskaan säilyä ja kehittyä tällä tavoin, mutta unelmoimme näin siitä huolimatta. Psykologinen termi tälle lapsenomaiselle maailmankuvalle on ulkoistaminen, joka tarkoittaa, ettemme tahdo hyväksyä vastuuta omien tarpeiden tyydyttämisestä. Rakkaussuhteissa tällainen toiveajattelu on kaikkein vahvimmillaan.
Saatamme myös takertua uskomukseen, että kumppani osaa lukea ajatuksemme ja tarpeemme. Tietoisessa kumppanuudessa kannamme vastuun siitä, että opettelemme kehittämään taitoja kertoa kumppanillemme lempeästi ja selkeästi ajatuksista, tunteista, tarpeista ja haluista.
Tämä vaatii kuitenkin sitä, että osoitamme kumppania kohtaan huomiota ja uteliaisuutta. Pysähdymme kumppanimme äärelle kysyen kysymyksen “mitä sinulle kuuluu tänään”. Erityisen tärkeää on kuunnella ja todella kuulla. Tietoisen läsnäolevan kuuntelemisen avulla osoitamme aitoa kiinnostusta sitä kohtaan, miten kumppani voi tänään. Tämä ilmentää tärkeintä välittämisen tapaa.
Tutkimusten mukaan niinkään tärkeää ei ole se, että kumppani pääsee kertomaan päivästään, vaan että hän saa kokemuksen kuulluksi ja nähdyksi tulosta, joka rakentaa turvaa ja yhteyttä kumppaneiden välille.
”Huomio on rakkauden monivivahteisin ja hienovaraisin muoto. Tässäkin hetkessä on mahdollisuus valita rakkaus itseä ja toista kohtaan. Tässä hetkessä voi valita antaa oman huomion lahjan ilmentäen sitä hetki hetkeltä” Hanne Savunen
Aamulla lämpötilamittari on reilusti miinuksen puolella ja edessä on kunnon pakkaspäivä. Mitä ajatuksia se sinussa herättää? Miltä sinusta tuntuu, kun huomaat pakkassään?
On ehdittävä pitää autoa lämmityksessä, on etsittävä villakerrasto kaapin perukoilta, ja mihin ne lapsen lapaset eilen katosivatkaan? On paljon ylimääräistä tekemistä ja helpommalla pääsisi, jos ulkona ei olisi niin kova pakkanen. Kylmyys, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin asti, epämukavuus. Tuttua mielen tuotosta?
Suomessa saamme monesti talvisin nauttia pakkassäästä. Meille talvi saattaa tuntua tavalliselta, ei kovinkaan hohdokkaalta, mutta maailman mittakaavassa talviolosuhteet on aika eksoottinen juttu. Huomaammeko useinkaan, kuinka erityislaatuisista sääoloista saamme nauttia? Kokeile jättää hetkeksi huomiotta mielen valitukset kylmyydestä ja tarkastele asiaa sen sijaan avoimin mielin. Mitä hyvää pakkasessa voisi olla?
Raikkaassa säässä ulkoilu virkistää kehoa ja mieltä, ja luonnosta löytyy talvella vaikka mitä mielenkiintoista tutkittavaa. Ajattelemme usein, että talvella luonto on hiljaa ja nukkuu, mutta onko asia sittenkään aivan niin? Mitä ääniä kuulet luonnossa pakkassäällä? Mitä muita havaintoja talvisessa luonnossa voi tehdä?
Pue riittävä vaatetus (tämä on tärkeää, jotta ulkoilu on oikeasti mukavaa) ja lähde tutkimaan, mitä kaikkea luonnosta löytyy talvella. Tässä esimerkkejä asioista, joita voit havainnoida:
Miltä pakkanen tuntuu kasvoillasi?
Tuoksuuko pakkanen? Kun hengität nenän kautta sisään, tuntuuko ilma kylmältä nenässäsi? Höyryääkö hengityksesi?
Miltä lumi tai jää tuntuu jalkojesi alla kävellessäsi?
Miltä askeleesi kuulostavat?
Miltä lumihanki tai lumisade näyttää pakkasella?
Miltä taivas näyttää pakkasella?
Tutki jäähän muodostuneita kuvioita. Millaisia kuvioita löydät?
Löydätkö talventörröttäjiä, eli kasveja, jotka ovat kuivuneet ja jäätyneet pystyyn?
Löydätkö talvisesta luonnosta jotain uutta, mitä et ole ennen huomannut?
Voit tutkia asioita yhdessä lapsen kanssa. Sisään palattuanne voitte myös piirtää tai kirjoittaa pakkassään seikkailustanne.
Onneksi olkoon, olet nisäkäs. Sydämesi säätimestä löytyy kaksi sopusointuista ääripäätä, jotka edesauttavat päivittäisen hyvinvointisi ohella myös kykyäsi säilyä hengissä.
Olet varmasti kuullut sympaattisesta- ja parasympaattisesta hermostosta. Ensin mainittu kiihdyttää sydämen sykettä ja aktivoi taistelun sekä paon mekanismeja. Jälkimmäinen puolestaan edistää rentoutumista ja lisää tyyneyttä.
Meillä nisäkkäillä nämä kaksi hermostoa toimivat tasapainossa keskenään. Sen vuoksi pystymme sopeutumaan nopeasti muutoksiin, joita elinympäristöstämme kumpuaa.
Tämä siis, jos uskallamme tuoda kohdallemme osuvat asiat ja niistä kumpuavat tuntemukset päästä myös kehoon, ja siten osaltaan säädellä omaa hermostoamme.
Myös viisaan ihmisen tunteet tuntuvat kehossa
Aistimme tunteet koko kehossamme, emme ainoastaan päämme sisällä. Jo vuonna 1890 yhdysvaltalaisen psykologian isäksi tituleerattu William James totesi tunteiden olevan “ennen kaikkea ruumiin tila ja vasta sen jälkeen aistimus aivoissa.”
Päätä kivistää. Sydän särkyy. Vatsaa kolottaa. Jalka on keveä.
Moisilla sanonnoilla on fysiologinen pohja.
Aivot muodostavat vain 4% ihmisen kokonaispainosta, mutta ne käyttävät silti peräti viidesosan ravinnosta saamastamme energiasta. Tämän aivojen kasvun on ounasteltu olevan merkittävä syy siihen, miksi juuri ihmiset järjestävät poliittisia vaaleja ja perustavat kaupallisia ostoskeskuksia, eivätkä esimerkiksi apinat tai elefantit.
Olemme tosi viisaita, ja mielellämme olemmekin.
Etenkin teollisen vallankumouksen aikaan myös psykologia palveli tieteenalana “ihmiskunnan yhteistä etua”. Esimerkiksi lasten suosimien perinteisten rakennuspalikoiden suosion taustalla on tarve opettaa lapsille järjestystä ja rakennustaitoja. Monien vanhempien suosima unikoulu on sekin alun alkaen entisen sotilaslääkärin keksimä käytäntö.
Janoamme autonomiaa, jonka myötä haluamme älyllistää myös tuntemamme tunteet ja järkeillä kehomme toiminnan. Tällöin herkistyy kuitenkin mahdollisuus, että ulkoistamme asioita joiden ydin piilee todellisuudessa itsessämme.
Vaikkapa sympaattisen- ja parasympaattisen hermoston toiminnasta kumpuavasta sekasorrosta tai sopusoinnusta.
Monet tutkijat ovat sittemmin kääntyneet lähemmäs ajatusta, että ihmiselon sosiaalisten suhteiden ja niiden kautta syntyneen kehityksen tärkein ominaisuus ei olisikaan suuret aivot vaan juurikin kahden autonomisen hermojärjestelmän välinen tasapaino.
Se, että pystymme säätelemään oman sydämemme sykkeen vaihtelua ja lyöntitiheyttä. Kiristämään ja hölläämään.
Useat laboratoriotestit osoittavat, että sydämen sykkeen ollessa sopusoinnussa myös aivomme toimivat paremmin. Tällöin kykenemme kohtaamaan myös odottamattoman. Olemme avoimempia muuttuville tekijöille, koska kykenemme hahmottamaan niihin ratkaisuja.
Oman hermoston hallinta ei lähtökohtaisesti tapahdu muuttamalla ulkoisia tekijöitä. Epäterveellinen ihmissuhde tai kohtuuttomasti kuormittava työ kannattaa toki mahdollisuuksien rajoissa lopettaa.
Ulkoisten olosuhteiden ihannetta oleellisempaa on kuitenkin pyrkiä hallitsemaan omaa elimistöä. Vähentää sekasortoa ja lisätä sopusointua.
Jos pyrimme tekemään muutoksen ulkoapäin, sisäinen itsemme nostaa päätään ennemmin tai myöhemmin ja mitätöi aikeemme. Mutta jos sen sijaan kesytämme sisäisen itsemme, ulkomaailma ei kykene vaikuttamaan tilaamme sen suuremmin.
Kyseessä ei ole päämäärä vaan ennemmin tapa elää.
5 vinkkiä sisäisen sopusoinnun lisäämiseen
Päivittäinen hyvinvointi lähtee pyrkimyksestä pitää elinvoimaisena ja tasapainoisena pyhä kolminaisuus: uni, ravinto ja liikunta. Näiden ohella merkittäviä mahdollisuuksia oman sisäisen sopusoinnun lisäämiseen ovat muun muassa seuraavat asiat.
Harjoittele hengittämään tietoisesti: Hengitys on tärkein ja tehokkain avain hermostomme virittämiseen sekä rauhoittamiseen. Tietoista hengittämistä voi harjoitella, siinä voi kehittyä ja siihen voi palata koska tahansa. Tietoinen hengittäminen määrittää kokemuksesi tästä hetkestä ja koko elämästä enemmän kuin kenties mikään muu yksittäinen tekijä.
Löydä sisäinen turvapaikkasi: Mielikuvien voima on väkevä. Mitkä ovat itsellesi sellaisia muistoja, jotka levittävät hyvää oloa kehoosi? Vaali niitä ja nosta mieleesi. Mitä näit silloin tai haistoit? Minkälaisia ääniä kuulit? Sisäinen turvapaikka rauhoittaa kehoasi ja mieltäsi riippumatta ulkoisista olosuhteista. Varsinkin, mikäli sen yhdistää juurikin tietoiseen hengittämiseen.
Käyskentele metsän siimeksessä: Metsän hyvinvointivaikutukset ihmiselle eivät ole riippuvaisia siitä, uskooko hän itse niihin. Kun lähdet käyskentelemään metsään saat huomata, että askeleesi verkkaistuvat ja mielesi maadoittuu. Tämä siis, mikäli maltat aistia ympäristöäsi ja itseäsi.
Kosketa auliisti: Iho on suurin yksittäinen elimemme. Se on valtavan herkkä ja aistikas ja reagoi etenkin pehmeään kosketukseen. Älä panttaa kosketusta tai pidä itseäsi etäällä. Tarvittaessa pyydä sitä. Koskettaminen edistää selviytymistä ja lujittaa sosiaalisia suhteitamme.
Kunnioita rytmiäsi: Yksi yleisimmistä sekasorron aiheuttajista omassa elämässä on rytmittömyys. Hyvä rytmi tähtää siihen, että voit hyvin joka ikinen päivä. Testaa ja oivalla asiat, jotka edistävät sisäistä sopusointuisuuttasi – ja vaali niitä kuin rakkainta aarrettasi.
Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.
Tämä kakku on meidän perheen arkiherkkujen kärjessä. Ja uskokaa tai älkää, 5 ja 1,5-vuotiaat lapseni syövät kakun yhdessä puoliksi, yhden päivän aikana. Mutta miksipäs ei, koska kakku on super herkullinen ja lisäksi terveellinen.
Ohje on myös munaton, gluteeniton ja sokeriton.
Banaanikakku ohje
4,5 dl kaurahiutaleita
1 tl soodaa
0,5 tl jauhettua inkivääriä
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
Ripaus suolaa
3 kypsää/ tumma pilkkuista banaania
2,5 dl piimää
VAIHE 1)
Laita uuni kuumenemaan 175C
VAIHE 2)
Sekoita kaikki aineet sauvasekoittimella yhteen
VAIHE 3)
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (itse käytin silikonivuokaa) ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia
