Tykkäät kyllä ihmisistä, mutta viihdyt kotosalla etkä aina jaksa olla sosiaalinen. Olet saattanut lupautua lähtemään jonnekin, mutta kun sen aika koittaa, et kerta kaikkiaan jaksa lähteä ihmisten ilmoille.
2. Laitat mieluummin tekstiviestin kuin soitat
Puhelin ei ole lempiviestintävälineesi. Etenkin ventovieraalle soittaminen tuntuu jopa tuskastuttavan hankalalta.
3. Isossa ryhmässä jäät tarkkailijan rooliin, mutta tuttujen kesken uskallat tuoda äänesi kuuluville
Joskus tuntuu siltä ettet keksi mitään järkevää sanottavaa kun paikalla on isompi ryhmä ihmisiä. Tuttujen ihmisten seurassa, joihin luotat, uskaltaudut kuitenkin jopa hulluttelemaan.
4. Käyt pääsi sisällä jatkuvaa sisäistä keskustelua
”Kunpa saisin ajatukseni sammutettua”, tuskailin jo teini-ikäisenä. Onko sinunkin pääsi sisällä käynnissä jatkuva keskustelu, pohdinta ja analyysi?
5. Harkitset mieluummin kuin heittäydyt
Tarvitset päätöksentekoon aikaa. Haluat tutustua asiaan ja olla perillä vaihtoehdoista ennen kuin kokeilet jotain uutta tai sitoudut johonkin päätökseen. Et ole luontaisesti kovinkaan spontaani, vaan harkitseva.
6. Nautit yksinolosta
Et lainkaan kärsi siitä jos joudut olemaan itseksesi. Päinvastoin nautit siitä, että saat olla yksin omien ajatustesi kanssa. Saat parhaat ideasi kun kukaan ei ole häiritsemässä sinua.
7. Nautit hiljaisuudesta ja käytätkin usein kuulokkeita julkisilla paikoilla
Hiljaisuus on maailman ihanin ääni. Istut julkisissa kulkuvälineissä ja kahviloissa kuulokkeet korvilla jotta saat suljettua hälyn pois. Vastamelukuulokkeet ovat erityisherkän toivelahja!
8. Vieroksut vihaisia ihmisiä
Et tiedä miten toimia vihaisten ihmisten kanssa. Toisen kiukku saa sinut hämilleen. Herkkä inhoaa konflikteja ja syyttää herkästi itseään toisten pahantuulisuudesta, joten turvallisempaa on pysytellä erossa ristiriitatilanteista ja kiukkuisista ihmisistä.
9. Et harrasta small talkia
Rakastat syvällisiä kahdenkeskisiä keskusteluja, mutta et tiedä miten päin olisit jos joutuisit cocktailtilaisuuteen, jossa et tunne ketään. Tyhjänpäiväisyyksistä jutustelu ei ole sinun juttusi.
10. Vältät väkijoukkoja
Isot ihmismassat vievät sinusta mehut varsin nopeasti ja koet tarvetta vetäytyä jonnekin rauhalliseen paikkaan itseksesi. Monenlaisten aistiärsykkeiden pommitettavana oleminen on uuvuttavaa.
Nämä edellä mainitut piirteet kertovat paitsi erityisherkkyydestä, myös introverttiydestä eli sisäänpäin suuntautuneisuudesta. Valtaosa erityisherkistä (n. 70%) on introvertteja. Oletko sinäkin? Se on ihan yhtä hyvä ominaisuus kuin ulospäinsuuntautuneisuus.
Hidasta elämää osallistuu 9.-10.2. Finlandia -talossa järjestettäville Minä olen -messuille, ja kokosimme yhteen 5+1 vinkkiä messutarjonnasta.
Minä Olen -messut kokoavat yhteen kehon, mielen ja hengen hyvinvoinnista sekä ihmisen henkisestä kasvusta kiinnostuneet ihmiset. Kiinnostavien puhujien lisäksi messuilta löydät yli 200 näytteilleasettajaa sekä erilaisten hoitomuotojen esittelyjä ja konsultaatioita. Tervetuloa messuille inspiroitumaan ja löytämään juuri sinua tukevia asioita!
5 tärppiä: kiinnostavimmat luennot Minä olen -messuilla:
Pyry Suonsivu: Vitamiini- ja hivenainepuutosten mittaaminen ja -hoito – Saatko riittävästi vitamiineja ruoastasi. Luento lauantaina klo 13.15 – 14.15.
Deepthi / Kirsi Ranto Konsertti: VALOA – Mantralauluja mystisen pohjolan valosta. Konsertti lauantaina klo 14.15 – 15.45.
Outi Mäenpää ja Nona Peuransola: Matkalla näkyväksi – Kokemuksellinen luento. Luento lauantaina klo 16.15 – 17.15.
Karita Aaltonen: Uusi, tasapainoinen ja hyvinvoiva minä. Luento sunnuntaina klo 14 .00– 14.40.
Jaakko Halmetoja: Energisen elämän elementit. Luento sunnuntaina klo 14.00 – 15.00.
+1 : Hidasta elämää -kirjailijat
Lauantai 9.2.
Marika Rosenborg: Sinä selviät kyllä – tee erostasi kasvukokemus. Luento klo 11.20-12.10, Veranda 4-sali
Suvi Bowellan: Erityisherkän supervoimat – Nauti herkkyydestäsi kaikilla aisteilla. Luento klo 12.45-13.45, Finlandia-sali
Karita Palomäki: Elämää voi aina parantaa – tunnista paranemisen viisi eri tasoa. Luento klo 13.30-14.10,Veranda 4-sali
Meri Mort: Lumoava nainen – tiedosta villi voimasi. Luento klo 14.30-15-10, Veranda 4-sali
Jarko Taivasmaa: Metsä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään. Luento klo 15.30-16.10, Veranda 4-sali
Miia Moisio: Mitä masennus haluaa sinulle kertoa. Luento klo 12.30-13.10, Veranda 4-sali
Katri Syvärinen: Vuoden paras päivä – Löydä luovuutesi henkisen kasvun sykleistä. Luento klo 13.30-14.20, Veranda 4-sali
Auli Malimaa: Onni asuu jo sinussa – Tunnista persoonallisuustyyppisi ja oma tapasi olla onnellinen. Luento klo 14.30-15.10, Veranda 4-sali
Keiju Vihreäsalo: Jotta voisit rakastaa– Mitä rakkaus on? Luento klo 15.30-16.10, Veranda 4-sali
Tule moikkaamaan meitä osastolle:
Hidasta elämää -puoti on messuilla mukana. Löydät meidät osastolta 246-248. Tule moikkaamaan meitä ja tekemään edullisia messulöytöjä! PS. Sanomalla tunnussanat ”MINÄ OLEN IHANA” saat meiltä pienen yllätyslahjan. ♥
Maailmalla ihmetellään suomalaisten läheistä suhdetta metsään. Siitä on kuitenkin suhteellisen vähän aikaa, kun meidän elämämme on kietoutunut synkroniseen suhteeseen metsän kanssa. Eipä siis ihme, että kun menee metsään, tuntuu kuin menisi kotiin.
Metsässä kaikki tuntuu olevan kohdallaan, oikein ja tuttua. Sinänsä kokemus on hassu, koska oikeastaan metsässä kaikki on ihan sekaisin: mikään ei ole symmetristä eikä missään ole ”siistiä”. Oksia, käpyjä ja havuja on pitkin poikin. Jos samanlainen tila olisi kodissamme, moni meistä olisi totaalitiltissä. Ja silti metsässä kaikki on hyvin – tuntuu, ettei tarvitse tehdä mitään, ei tarvitse ponnistella. Kaikki on täydellistä sellaisenaan.
Kun menen metsään, tuntuu kuin metsän hiljainen humina huutoisi kaiken epäolennaisen pois olemuksestani: hengitän metsää, ja metsä puhaltaa minuun rauhaa. Tuntuu kuin olisimme yhtä – elämme toisistamme ja toisissamme. Tuntuu kuin kuuluisin johonkin, missä minulta ei vaadita mitään – ja silti olen osallinen.
Toinen meidän suomalaisten arkimeditaatio on sauna. Vaikka muualla olisi levotonta istua (esim. ilman puhelinta tai muuta viihdykettä), saunassa mitään viihdykettä ei kaipaa – kuten ei meditaatiossa. Sauna pakottaa keskittymään hengitykseen – kuten meditaatiossa. Saunassa ei myöskään synny vaivaannuttavaa hiljaisuutta toisen ihmisen kanssa, koska saunassa saa olla ihan hiljaa – kuten meditaatiossa.
Sekä metsä että sauna ovat meille suomalaisille ilmaisia mielialalääkkeitä: Kun alkaa pollaa kiristää, kannattaa ensiapuna painua metsään tai saunaan. Tai parhaimmillaan ensin metsään ja sitten saunaan. Tätä kannattaa toistaa, kunnes helpottaa.
Ei ole niin mutkikasta elämää tai ajatusta, joita metsä/mehtä/mettä tai sauna eivät ratkaisisi.
Opettaminen on paras tapa minkä tahansa asian mestarilliseen oppimiseen. Kun opettaa, oppii siis aina myös – tai ennen kaikkea – itse.
Opetan työkseni joogaa, ja joskus kesken tunnin minuun iskee epävarmuus, etten osaa tätä työtä lainkaan. Häpeän, että vien osallistujien aikaa, mutta toisaalta en voi jättää tunnin pitämistä keskenkään, olen sen aika konkreettisesti asiakkaille velkaa.
Olen opettanut lähes kymmenen vuotta, ja kokenut sinä aikana paljon opettajan paikalla. Tuo paikka on ihmeellinen: siellä harvoin tulee nälkä, jano tai vessahätä, enkä yleensä muista maallisia huoliani. Se on paras mahdollinen paikka toipumiseen, itsestään oppimiseen ja sieluni kutsun kuulemiseen.
Joskus sieluni muistuttaa minua siis epävarmuudestani ja häpeästäni.
Ai, miten arvokkaita tunteita nekin ovat! Vaikka haluaisin juosta pois, istun paikallani ja jatkan tunnin opettamista suunnitelman mukaan. Annan epävarmuuden olla mukana, ja ihmettelen itsekin kuinka voin istua tässä pystypäin.
Nöyrryn opettajani Shiv Charan Singhin esittämään ajatukseen, ettei minulla ole mitään opetettavaa, mutta tunnilla olevilla ihmisillä on paljon opittavaa. Minä en ole kovin erityislaatuinen, mutta opetettava asia on. Näillä valtavilla opetuksilla on oikeus tulla jaetuiksi, enkä minä halua asettua niiden tielle.
Kumarran sisäisesti ikuisuudelle ja muistan olevani Elämän palvelija. Se herkistää minut kyyneliin.
Tällaisen kokemuksen jälkeen saan yleensä kiitoksia erityisen hyvästä tunnista. En ole itse ollut opetuksen tiellä, vaan se on virrannut vapaammin.
Otan kiitokset vastaan ja lähetän ne eteenpäin universumille, joka on antanut minun oppia jälleen paljon.
Nämä kokemukset ja tämä ajattelu leviävät välillä myös arkeeni. Kun minua vaikka jännittää jokin arkinen asia, luotan siihen että kaiken ihmisyyden keskellä juuri nyt on minun tehtäväni ilmentää tätä jännitystä, epävarmuutta tai pelkoa.
Että oikeastaan yksittäiset tunteet ovat kuin aaltoja elämän valtameressä. Syvässä valtameressä, joka on puhdasta rakkautta. Enkä minä ole vain osa tuota merta, vaan minä olen se.
Tunne saa olla mukana sen aikaa kuin sen tarvitsee. Mitään ei tapahdu sattumalta. On valtavaa, jos uskaltaa katsoa itseään ja näyttäytyä myös erilaisten puoliensa kanssa. Ja elää siinä samalla, arvokkaasti, pystypäin.
Saatoin lapsiani eräänä aamuna kouluun polkupyörällä. Matkanteko meinasi pysähtyä täysin, kun lapset huomasivat matkalla oravan. “Äiti, äiti, kato, orava! Jee! Me nähtiin orava!” Meinasin jupista ääneen, että mitä ihmeellistä nyt oravassa oli! Sain onneksi ajatuksestani kiinni ennen kuin möläytin tuon lannistavan kommentin suustani ja pohdin, että miksi ei. Miksei orava voisikin olla ihmeellinen? Olin unohtanut.
Kuvittele tilanne, jossa saisit palautettua itsellesi iloa, terveyttäsi ja onnellisuuttasi tukevat tehdasasetukset takaisin. Säilyttäisit kaiken tarpeellisen, esimerkiksi koulutuksesi, työkokemuksesi, ikäsi ja kaiken sen, mikä elämässäsi on totta tällä hetkellä. Tehdasasetukset nollaisivat sinusta vain kaikki kuormittavat tylsät uskomukset, ohjelmoinnit ja väärät toistuvat toimintamallit. Niin todelle kuin ne tuntuvatkin, ne eivät useinkaan ole totta.
Kuvittele itsesi tehdasasetustesi alkujuurille. Kuvittele itsesi 10 kuukauden ikäiseksi ja palauta itseesi sen hetken ohjelmointisi. Jos olet kasvanut rakkauden ja turvan ilmapiirissä ja kaikki on suurin piirtein hyvin, mitä silloin uskoit itsestäsi? Muistatko?
Uskoitko, että olet hurmaava, rakastettava, taitava, ihmeellinen, rakkauden ja lempeyden arvoinen, ainutlaatuinen, ilahduttava ja merkittävä ihminen?
Uskoitko, että kehosi on juuri täydellinen sellaisena kuin se on? Et murehtinut kiloista, treenistä, erilaisista hiuksista, paremmasta ryhdistä, eloisamman värisistä silmistä? Et kadehtinut ystäväsi kiharampia hiuksia tai hoikempaa kroppaa. Elit hetkessä ja uskoit olevasi täydellinen.
Uskoitko, että pystyt mihin vain? Uskoitko, että kaikki on sinulle mahdollista? Harjoittelitko sinnikkäästi oppiaksesi uuden taidon lannistumatta? Uskoit varmasti, että kykenet ja sait kannustusta siihen läheisiltäsi. Uskoit, että osaat ihan mitä vain. Iloitsit ja juhlistit uusia taitojasi.
Uskoitko, että olet taitava, luova ja osaava? Uskoitko, että pystyt luomaan ihmeitä käsilläsi, äänelläsi ja koko olemuksellasi? Muistathan sen laulun, jonka opit laulamaan tai sen kuperkeikan?
Uskoitko, että elämä on liian lyhyt kantaaksesi mukanasi kaunaa ja anteeksiantamattomuutta? Näytit pahastumisen tunteesi selkeästi ja annoit tunteen tulla ulos täydeltä laidalta. Ja hetken päästä, kaikki oli hyvin taas. Annoit ja sait anteeksi. Unohdit ja päästit irti.
Uskoitko, että ihmiset ympärilläsi tahtovat sinulle hyvää? Uuden ihmisen kohdatessasi suhtauduit häneen uteliaasti ja positiivisesti ja useimmiten oletuksesi oli oikea. Tunsitko kuuluvasi joukkoon ja olevasi tärkeä monelle ihmiselle.
Uskoitko, että maailma on ihmeellinen paikka ja joka päivä voit oppia ja kokea jotain uutta ja hienoa kaikilla aisteillasi? Voisit katsella sateista päivää ja tuntea kiitollisuutta pisaroista ihollasi tai ihastella talitiaisen kaunista väritystä.
Mitä, jos voisit säilyttää kaiken hyvän, mikä on totta ja uskoa taas noin? Mille sinusta tuntuisi? Mitä sinä olisit?
“On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.” – Albert Einstein
Tiedätkö sen tyypin, jolla tuntuu aina olevan hyvä päivä? Sen, joka tervehtii sinua iloisesti, hymy huulilla ja josta huokuu ah-aina-niin-ihana tai äh-miten-ärsyttävä aurinkoinen energia. Saatat ihmetellä, miten se on mahdollista. Ehkä tunnet joskus myös pientä kateutta. Hänen elämänsä näyttää ulospäin niin helpolta ja seesteiseltä. Kuulostaako tutulta?
Totuus on, että emme voi koskaan tietää, mitä tuon ihmisen elämään todella kuuluu. Aurinkoisuus ja positiivisuus eivät ole välttämättä merkkejä siitä, että kaikki on hyvin. Ihminen voi käydä lävitse elämänsä rankimpia aikoja ja silti kohdata muut kanssakulkijat valosta käsin. Se ei tarkoita, että hymy ja ystävällisyys olisivat feikkejä. Elämän raadollisuus ja ihmeellisyys eivät sulje toisiaan pois. Voimme olla samaan aikaan sisältä palasina ja silti ottaa vastaan kaiken hyvän, mikä eteemme tulee.
Pienten ihmeiden ja arkisten kohtaamisten merkitys on kaikista suurin silloin, kun ihminen on elämän ja sisäisten myrskyjensä riepoteltavana.
Valon puoleen kääntyminen voi olla myös opittu selviytymismekanismi – ja toisille meistä elintärkeä sellainen. Joskus elämässä on yksinkertaisesti niin suuria asioita kohdattavaksi, että suojaamme itseämme etsimällä vastapainoksi kaikkea hyvää ja kaunista. Vahvistamme sitä, mitä eniten tarvitsemme.
Raja tunteiden välttelyn ja valon puoleen kääntymisen välillä on toki häilyvä. Pimeys ja surukin on tärkeä kohdata, mutta on myös aivan sallittua tehdä se pienissä, itselleen sopivissa palasissa niin, ettei elämä käy liian raskaaksi. Joskus kyse on kuukausista, joskus vuosien tai vuosikymmenten prosessista.
Jos elämä on koulinut sinut ”valon lapseksi”, olet todennäköisesti mestari kannattelemaan itseäsi. Olet taitava jakamaan valoa ja antamaan itsestäsi hyvää ja kaunista. Kääntöpuolena voi olla, että kannat edelleen surua ja murheitasi useimmiten yksin. Tai ehkä olet jäänyt valosi vangiksi ja kärsit siitä, että muut ihmiset näkevät sinusta vain yhden puolen. Silloin voi olla hyvä opetella raottamaan ovea myös toiselle, vähemmän tunnetulle Sinulle. Ne ovat molemmat yhtä arvokkaita ja yhtä totta.
Kun sinun ei enää tarvitse kääntyä vahvasti valon puoleen, voit olla rohkeasti molempia – iloa ja surua, kevyttä ja raskasta, valoa ja varjoja – ja kaikkea siltä väliltä.
Seuraavan kerran, kun tapaat sen Aina Aurinkoisen, niin muista tämä: valon kirkkaudesta voi päätellä korkeintaan varjon pituuden.
Joskus heräät ihanan aamun sijaan vuoden paskimpaan päivään. Se voi olla suurten vastoinkäymisten tai tunnelukkojen purkamisten aikaa elämässäsi, työlästä ja raskasta. Vuoden paskin päivä voi olla myös tavanomainen päivä. Mikään ei ole oikeasti pielessä, mutta on silti.
Epämääräinen tunteiden mössö velloo sisälläsi kuin laava, joka yrittää purkautua. Pitäisi osata olla tyytyväinen, mutta et ole, joten kruunaat kurjuuden syyttämällä itseäsi. Kaikki on hyvin, mutta silti en osaa olla kiitollinen.
Jos siltä tuntuu, ryve rauhassa. Joskus tarvitaan rehellisesti paskimpia päiviä. Anna olon olla – se väistyy kyllä, mutta älä ala uhriksi. Siihen rooliin on helppo unohtua. Toinen vaihtoehto on tunnustella, miten tehdä tilaa tunteelle, suorastaan vaalia sitä.
Minkään sortin henkinen harjoitus ei yleensä siinä vaiheessa kiinnosta tippaakaan ja taikahetki tuntuu lähinnä vitsiltä, mutta juuri silloin tarvitset sitä eniten.
Kun opit kannattelemaan itseäsi paskana päivänä, astut ihmeiden maailmaan. Se on todellista itsensä rakastamista.
Kiinnitä erityistä huomiota tilan luomiseen: vuoden paskin päivä vaatii ainutlaatuisen pyhän hetken. Kysy, millaisen juhlan tunnemössösi haluaisi. Sytytä sille kynttilä ja sano lempeän arvostavasti, että sinä olet ansainnut tämän. Rikot vanhoja kaavoja, joissa tunteet ovat kiellettyjä ja pahoja.
Itsensä kannatteleminen on kaunista sisäistä puhetta kurjuuden keskellä. Se on lämmin henkinen halaus, jonka annat itsellesi.
Viivy tunteen viestien äärellä ja hylkää tarinat, että sinussa on jotain vikaa, koska tunnet näin. Älä yritä olla mitään muuta kuin olet. Mitä tahansa harjoitukseesi kuuluukin, tee se hoitavasti ja olotilaasi kunnioittaen.
Entä jos vuoden paskimpana päivänä ei ole tilaisuutta helliä itseään, vaan pakollinen paha odottaa? Silloin tarvitset itsesi kannattelua enemmän kuin koskaan. Aina et voi valita, millaisille päiville esimerkiksi tietyt työtehtävät osuvat, mutta voit valita, millaista virettä itseltäsi vaalit.
Tee se, mihin pystyt: se olkoon tänään minimitaso tai vähemmän. Kun kaikki mättää, et kaipaa sisäisen kriitikon vaatimuksia. Älä veny, ole luvan kanssa pieni.
Ethän kurita elämäsi tärkeintä ihmistä, jolla on muutenkin paha olla – äläkä ketään muutakaan.
Oman olotilansa ymmärtäminen vapauttaa energiaa. Parhaassa tapauksessa voit jopa ammentaa tunteesta jotain työhösi tai kohtaamisiin ihmisten kanssa. Joskus olen vetänyt parhaimmat joogatunnit ja koskettavimmat koulutukset huonona päivänä, haavoittuvassa tilassa.
Se ei tarkota sitä, että kertoisin kaikille kaiken tai itkisin murheeni asiakkaille, vaan sitä, että löydän tunteestani työhön näkökulman, johon myös muut voivat samaistua. Kun hyväksyn tilanteeni ja kannattelen itseäni siinä, välitän samalla muille hyväksyntää ja kannattelevaa energiaa.
Ihmiset voidaan jakaa yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin enneagrammin avulla. Jokaisella tyypillä on oma tapansa ajatella, tuntea ja toimia – sekä olla onnellinen.
Persoonallisuustyyppimme myös rajoittavat onnellisuuttamme, kukin omalla tavallaan. Kun tunnistamme ja tiedostamme oman tyyppimme toimintatavat, voimme vapautua onnellisuutta rajoittavista uskomuksistamme ja avautua onnellisuuteen.
Mitkä näistä kysymyksistä saavat sinut nyökyttelemään?
Haluatko aina tehdä kaiken virheettömästi? Pyritkö jatkuvasti uudistamaan itseäsi paremmaksi ja kehittämään muita? Oletko mielelläsi mallina muille oikeasta tavasta elää ja toimia?
Onko muiden huomioiminen ja heistä välittäminen sinulle tärkeää? Laitatko muiden tarpeet ja toiveet omiesi edelle? Ilahduttaako sinua huomata, että olet tarpeellinen muille?
Onko sinulla kaikessa tekemisessäsi tavoite? Turhauttaako tehottomuus sinua? Haluatko myös muiden huomaavan saavutuksesi ja menestyksesi?
Ovatko tunteesi sinulle tärkeä tiedonlähde maailmasta? Tuntuuko sinusta pahalta, jos joku sanoo sinua tavalliseksi? Haluatko jättää yksilöllisen jälkesi kaikkeen tekemiseesi?
Uskotko, että kaiken voi ymmärtää ajattelun kautta? Onko mielesi sisäinen elämä kiinnostavampaa kuin arkesi? Arvostatko itsenäisyyttä ja toisten asioihin puuttumattomuutta?
Pyritkö toiminnassasi ja elämässäsi kohti turvallisuutta? Ennakoitko automaattisesti mahdolliset vaaratilanteet, riskit ja uhkat? Panostatko mielelläsi aikaasi ja energiaasi yhteisen hyvän eteen?
Onko hauskuus sinulle tärkeää? Innostutko herkästi uusista asioista? Onko sinulla aina useampia mahdollisuuksia ja suunnitelmia, miten edetä?
Hankitko itsellesi muilta kyselemättä sen, mitä koet tarvitsevasi? Tunnetko tarvetta vastustaa niitä, jotka kohtelevat muita epäoikeudenmukaisesti? Järkytätkö muita tai kapinoitko sovinnaisia tapoja vastaan omalla suoruudellasi?
Pyritkö ylläpitämään rauhaa ja harmoniaa kaikissa tilanteissa? Onko sinun helppo tulla toimeen muiden kanssa? Muistatko ne harvat hetket, jolloin olet suuttunut?
Minä olen tahtonut pikkutytöstä saakka kirjailijaksi (tai runoilijaksi), mutta kuten Maija Vilkkumaa laulaa Totuutta ja tehtävää -kappaleessaan; ”Voi se tie on vaikee…”.
Olen kirjoittanut aina tarinoita. Jo alakouluikäisenä vanhanaikaisella kirjoituskoneella, jossa virheet paikattiin valkoisella maalilla ja sitten lyötiin uusi kirjain maalitahran päälle. Kirjoitin myös neljätoistavuotiaana pidemmän novellin vanhempieni avioerosta 13-vuotiaan silmin ja osallistuin sillä kirjoituskilpailuun kaikilta salaa. Mutta se lyijykynällä kolmellekymmenelle ruutupaperille kirjoittamani nivaska palautui minulle takaisin.
Vähän vanhempana purin teiniangstiani runoiksi. Luin niitä taannoin, kun pakkasin tavaroitani muutossa. Mietin, että miten hirveän vaikeaa, kamalaa ja raastavaa voi 16-vuotiaan ihan tavallisen teinitytön arki olla, kun ”Se poika avasi jälleen kyynelkanavat kävelemällä käytävällä vilkaisematta ohitseni.”
Silti osa runoista on ainakin äitini mukaan edelleen tosi hyviä. Ainakin muutamia runojani (ei tosin niitä teini-iässä kirjoittamiani) pääsen julkaisemaan huhtikuussa ilmestyvässä HE-kirjaperheen kirjassaSuuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin. Olen siitä superinnoissani, vaikka samalla jännittää.
Mutta takaisin siihen kirjailijanelämään. Kun aloitin sen tosissani vuonna 2015, romantisoin elämäntapaa reippaasti. Ajattelin, että kirjoitan Etelä-Ranskan laventelipeltojen laidoilla, juon vähän Rosee-viiniä, ja inspiraatio laukkaa kuin viereisellä pellolla juoksevat valkoiset hevoset. Kahden ensimmäisen kirjani jälkeen vannoin, etten tee tätä koskaan enää. Nyt hahmottelen hyvää vauhtia viidettä kirjaideaani. Sillä jos olet kirjoittaja, sinun täytyy kirjoittaa.
Mutta mikäli halajat valita tietoisesti uran kirjailijana, kysy itseltäsi muutama kysymys. Jos vastaat niihin kyllä, anna mennä – onnistut ihan varmasti!
Onko sinulla tarpeeksivahva tarina, jonka haluat jakaa muille ja jonka muut haluavat lukea?
Onko tarinasi sisältämä viesti merkityksellinen sinulle, jollekin tietylle ryhmälle tai jopa koko maailmalle?
Oletko valmis sietämään yksinäisyyttä – toisinaan niin armotonta, ettet kertakaikkiaan voi sopia lounastreffejä kavereiden kanssa, sillä et voi keskeyttää kirjoittamista ilman, että punainen lanka saattaa hukkua.
Oletko valmis siihen, että ystäväsi loukkaantuvat siitä, ettei sinusta kuulu kuukausiin mitään?
Oletko valmis kirjoittamaan silloinkin, kun koneen ruutu oksettaa ja inspiraatio on hukassa? Sillä jos jäät odottelemaan, että inspiraatio iskee ja silloin teksti lähtee kulkemaan kuin itsestään, kirjasi saattaa jäädä ikuisesti haaveeksi. Joskus täytyy kirjoittaa väkisin viisi liuskaa keskinkertaisia lauseita ennen kuin syntyy timanttisia.
Oletko valmis kirjoitusprosessin kenties kauheimpaan vaiheeseen – Kill Your Darlings -ajanjaksoon, jossa joudut kustannustoimittajan pyynnöstä deletoimaan kokonaisia lukuja tai jopa luomistasi kirjahahmoista sinulle sen kaikista rakkaimman?
Oletko valmis siihen, että kirjailijanelämällä ei lähes kukaan Suomessa elä. Kirjojen kirjoittaminen vie paljon aikaa, ja tuntipalkka saattaa jäädä alle euron. Kirjojen lisäksi täytyy tehdä aika paljon muutakin.
Oletko valmis siihen, että joku haukkuu sydän verellä synnyttämääsi lasta? Jos olet huono kestämään kritiikkiä, oletko valmis kovettamaan itsesi siihen, että aina on olemassa joku joka ei tykkää.
Oletko valmis kirjoittamaan saman tarinan uudelleen ja uudelleen. Sillä kun itse luulet, että kirjasi on vihdoin valmis, kustannustoimittaja saattaa pyytää sinua kirjoittamaan koko nivaskan vielä kertaalleen ”vähän toisenlaisella äänellä”.
Onko sinulla poikkeuksellista kärsivällisyyttä, kunnianhimoa ja pitkäjänteisyyttä? Ja osaathan kirjoittaa?
Jos vastasit kaikkiin edellä listattuihin kysymyksiin kyllä, saatat hyvinkin olla seuraava menestyskirjailija. Tai ainakin saada kirjasi maaliin ja markkinoille. Ja voin kertoa, että sitä tunnetta, kun joku kirjoittaa sinulle kannustavan palautteen Sinun Omasta Kirjastasi tai sitäkun saa painotuoreen Oman kirjan käteen, ei voita mikään. Se on usein parempaa kuin…no, mikä tahansa.
P.S. Kirjoittaja on päättänyt selättää esiintymiskammonsa ja uskaltautua puhumaan kirjoittamisesta kirjallisuusretriiteissä. Tutustu ajankohtaisiin workshoppeihin täältä.
Mikä on sinulle se intohimon kohde, johon voit uppoutua tuntikausiksi? Mikä saa sinut keskittymään ja nauttimaan vaivattomasta tekemisestä? Useimmilla meistä on jokin innostuksen lähde, jonka parissa on helppo löytää flow-tila.
Flow-tilaa kuvataan optimaalisena tilana, jossa ihminen on uppoutunut toimintaan, unohtaa ajankulun ja kaikki sujuu ajattelematta, kuin itsestään. Tällainen flow liitetään tyypillisesti urheilijoiden tai esiintyvien taiteilijoiden suorituksiin, mutta flow’sta voi päästä nauttimaan kuka tahansa, jolla on taidoilleen sopiva tavoite ja optimaaliset olosuhteet tehtävää varten.
Mutta mielestäni flow voi saada muunkinlaisia sävyjä. Katson tarpeelliseksi erottaa kaksi erilaista flow-tilaa: edellä kuvatun suoritusflow’n sekä koko elämään laajemmin liittyvän vapaan virtauksen. Yhteistä näille tiloille ovat vaivattomuus ja sujuvuus, mutta niissä on myös eroja.
Suoritusflow auttaa saavuttamaan tavoitteen keskittymistä ja taitoa vaativissa tehtävissä. Siinä pysyminen ei kuitenkaan ole mahdollista loputtomiin, koska silloin huomio on vain yhdessä asiassa, ja keskittyminen vie energiaa. Pidemmällä aikavälillä suoritusflow auttaa oppimisessa ja uudelle tasolle siirtymisessä. Kun vaatimustaso kohoaa asteittain, kykenet vähitellen yhä vaativampiin suorituksiin.
Suoritusflow’lle on ominaista
Keskittyminen
Tarkka tavoite
Yksityiskohdat korostuvat
Sitoutuminen
Päättäväisyys
Itsevarmuus
Huippusuoritus
Vaatimustaso kasvaa
Tahdonvoima
Kontrolli
Vastustajan torjuminen
Tulos on tärkein
Elämän flow tarkoittaa tilaa, jossa voi viettää pitkiäkin aikoja – toivon, että läpi elämän. Se ohjaa katsomaan elämää laajemmin, kokonaisuutta kauniisti ymmärtäen, ja silti irrottautumaan aika ajoin sekä menneestä että tulevasta, sillä elämä on nyt. Elämän flow’ssa yksittäiset suoritukset asettuvat uuteen mittakaavaan ja haasteet on helpompi hyväksyä. Jos huippusuoritus epäonnistuu, osaat päästää siitä irti.
Elämän flow’n piirteitä ovat
Läsnäolo
Väljät visiot
Kokonaisuus ratkaisee
Irtipäästäminen
Uteliaisuus
Itsensä hyväksyminen
Syklisyys
Vaatimustaso vaihtelee
Antautuminen
Salliminen
Vastoinkäymisten hyväksyminen
Nauti matkasta
Nämä eivät sulje toisiaan pois vaan tukevat toinen toistaan. Vaikka ensisijaisesti haluaisit elää elämän virtaan heittäytyen, suoritusflow aktivoi ja haastaa kasvamaan. Jos vaadit itseltäsi kovaa suorituskykyä, sen vastapainoksi kannattaa vaalia lempeää läsnäoloa. Se auttaa palautumaan suorituksista ja tuo tasapainoa.
Opettele tunnistamaan, minne luontaisesti kallistut ja mitä kulloinkin tarvitset. Uskalla uppoutua tekemiseen ja nauttia siitä, mutta uskalla myös päästää siitä irti. Tuttuun tilanteeseen on aina helppo unohtua, mutta ehkä toisenlaisellakin flow-tilalla voisi olla sinulle annettavaa. Näin vaalit yhtä aikaa sekä hyvinvointia että suorituskykyä.
Teksti on lainattu ja sovellettu Katri Syvärisen kirjasta Vuoden paras päivä.
Kirjoittaja Inkeri Laine on 24-vuotias puheterapeuttiopiskelija ja hengitysohjaaja, ja kirjoittaa blogia henkiseen hyvinvointiin liittyvistä aiheista osoitteessa rakastarakkautta.com
Herkkyysteemasta ja etenkin erityisherkkyydestä puhutaan tällä hetkellä paljon ja olen huomannut sen aiheuttavan jonkin verran myös tuhahtelua ja vähättelyä. Halusin tuoda esiin oman näkökulmani siitä, miksi herkkyydestä on tärkeää juuri nyt herättää keskustelua ja pohtia, miksi se aiheuttaa vastareaktioita.
Herkkyyteen liitetään kulttuurissamme vahva negatiivinen leima, koska herkkyys koetaan vastakohtana pärjäämiselle, tehokkuudelle ja suorittamiselle. Moni on kasvanut malliin, jossa olet joko reipas tekijä tai herkkä nyhverö. Tämä ajattelumalli on perintöä historiastamme, jossa itsensä kuunteluun ei ollut mahdollisuutta ja reippaus oli ainoa keino selvitä hengissä. Koemme herkän inhimillisyyden helposti edelleen uhkana, vaikka syytä ei enää olisi.
Oman uupumukseni myötä herkkyyteni on ollut useampaan otteeseen suurennuslasin alla, ja olen hämmästyksekseni ymmärtänyt, että se on oikeastaan valtava voima, jonka puuttuessa juoksemme kovaa päin seinää. Herkkyys on juuri se puuttuva palanen, jota tehokkuutta ylistäessä ja kiireeseen hukkuessa ollaan kipeästi vailla. Yritämme usein kovalla ulkokuorella suojella herkkyyttämme, mutta voisi myös ajatella, että herkkyytemme on oikeastaan olemassa suojellakseen meitä.
Olen aiemmin kirjoittanut herkkyydestä erityisherkän näkökulmasta, mutta uskon, että ihan jokaisen terveydelle olisi tärkeää tutustua herkkyyteensä. Herkkyyden ollessa hyllyllä, alamme helposti suorittaa elämää ulkoa ohjatusti ja ohitamme olennaiset sisäiset viestit.
Kiire ei koskaan tuo herkkyyden valopuolia esiin
Vaatii rohkeutta kuunnella näitä viestejä – omia tunteita, omaa ajan ottamisen tarvetta, itselleen sopivaa tekemisen ja olemisen välistä rytmiä – sekä olla samaan aikaan hyvin tietoinen siitä, että ympäristö odottaa tehokkuutta, nopeita reaktioita ja suuria suorituksia. Vauhti ei kuitenkaan takaa hyviä tuloksia, eikä varsinkaan ihanteellista terveydentilaa.
Mitä herkempi yksilö, sitä enemmän informaatiota ottaa ympäristöstään ja muista ihmisistä vastaan, ja sitä enemmän on myös tarve pysähtymiseen. Herkkä tarvitsee aikaa tarkkailuun, tunnusteluun, pohtimiseen, varmisteluun, ymmärtämiseen ja valmistautumiseen. Tämä luonnollisesti vaatii aikaa enemmän kuin suinpäin toimiminen, mutta johtaa usein luoviin, laajakatseisiin ja huolellisiin lopputuloksiin. Kiire ei koskaan tuo herkkyyden valopuolia esiin. Kun kaahataan koko ajan oman luonnollisen rytmin edellä, seuraa hermoston ylivirittyminen ja ylikuormitttuminen (eli krooninen stressi, joka on monelle ennemmin sääntö kuin poikkeus) – ja ollaan kaukana parhaasta potentiaalista.
Mielestäni käynnissä oleva uupumusepidemia ja kasvavat mielenterveysongelmat ovat yksi hälyttävä esimerkki siitä, että kiellämme vahvasti jonkin inhimillisen tarpeen. Vaikka ulospäin näyttäisikin selviävän tahdissa, jatkuva sisäisen ja ulkoisen maailman epätasapaino näkyy väistämättä jossakin. Seuraamukset voivat näkyä monenlaisina fyysisinä ja psyykkisinä oireina, vuosia jatkuessaan jopa pitkäaikaisena sairastumisena.
Herkkyyden paradoksi on siinä, että mitä enemmän hidastaa, sitä parempia tuloksia saa aikaan. Hidastamisen arvoa on viime vuosina onneksi alettu ymmärtää ja nostaa sen ansaitsemalle jalustalle hieman enemmän, mutta vielä on pitkä matka näiden arvojen toteutumiseen jokapäiväisessä arjessamme. Herkkyys meissä jokaisessa sisältää sen persoonallisen, idearikkaan ja empaattisimman osan itseämme. Tuomalla herkkyyttämme tietoisuuteemme, heräämme hienovaraisemmille huomioille itsestämme ja ympäristöstämme. Näemme ongelmat selkeämmin, ja olemme avarakatseisempia ratkaisuille. Herkkyyttä vaalimalla kykenemme syväluotaavampaan ymmärrykseen siitä, millaista muutosta milloinkin tarvitaan. Herkkinä suhtaudumme myös toisiimme rakkaudellisesti ja tasavertaisina, koska suostumme näkemään sen saman inhimillisyyden muissa, joka itsessämmekin on. Herkkyys mahdollistaa aidon läsnäolon ja kokemusrikkaamman elämän. Toisin sanoen, en näe yhtäkään syytä, miksi herkkyyden leima olisi synkkä.
Muistan hetken kauan sitten, jolloin makasin sängyssä, silloinen aviomies vierelläni ja vauvamme keskellämme. Päätin, että en aio erota. En, vaikka sitten mitä tulisi. Tästä perheestä pidän kiinni, olihan tämä ollut suurin unelmani suunnilleen koko elämäni. Katsoin sormusta sormessani ja pakahduttavan suloisena nukkuvaa vauvaamme. Ja niin moni asia oli yhdessä suunniteltu, ja yhdessä luotu. Tämä ihminen oli ollut elämässäni kaksi kolmasosaa elämästäni. Muistan kirkkaasti, miten tietoisesti blokkasin pois kaikki ajatukset, jotka yrittivät kertoa, mikä kaikki oli suhteessamme oli huonosti. Tästä en lähde, ja PISTE.
Elämä tapahtuu sillä välin, kun suunnittelet muuta
Vauvavuoden jälkeen tilanne oli kuitenkin väistämättä tullut pisteeseen, jossa aviomieheni näki ainoaksi ratkaisuksi erota. Minulle ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin alkaa rakentamaan uutta elämää. Shokki, ja helpotus. Ehkä muutos oli kytenyt sisälläni jo kauemmin, ehkä päässäni oli takonut kysymys:
Kuka minä olen ilman tätä perhettä? Miten luon oman elämäni ilman kumppaniani? Mistä tiedän, että tämä on oikea ratkaisu? Mitä on olla omassa voimassaan oleva itsenäinen nainen?
Joku viisas on todennut, että todellinen muutos tapahtuu, kun samanlaisena pysymisen tuska on suurempaa kuin muuttuminen. Omassa elämässä olen lukuisia kertoja joutunut päästämään asioista, ihmisistä ja paikoista irti, jotta uudelle on tullut tilaa syntyä. Surun jälkeen olenkin voinut useasti todeta, että olenkin lähinnä kiitollinen, että joku hyvä asia tapahtui, en katkera siitä, että se loppui. Kaikella on aikansa, mikään elämässämme ei pysy samanlaisena ikuisuuksiin. Työelämässäkin ainoa varma asia on pysyvä muutos.
Reagoimme kukin omalla tavallamme elämämme muutostilanteisiin. Hyväksy omat tapasi, ja rakenna hyväksynnän päälle uutta luottamusta tulevaan. Kaikki tulee menemään hyvin. Johanna Kurkelan laulun sanoin:
”Ei panikoida, ei hätiköidä”. Tunteita tulee ja menee, anna kaikelle tilaa.
8 asiaa, joista saat tukea muutoksessasi
1. Persoonallisuutesi ja vahvuutesi
Sinulla on omat ainutlaatuiset vahvuutesi, joiden avulla selviät kyllä. Saat apua omien vahvuuksiesi tunnistamiseen tästä. Mikä sinussa on se ominaisuus, jonka avulla menet läpi minkä vaan?
2. Tunteesi, ajatuksesi ja uskomuksesi
Tunteiden aallokossa hyväksyvästi surffaamalla, ajatuksia lempeästi havainnoimalla ja omia uskomuksiasi tunnistamalla sinun voi olla helpompi mennä aina yksi päivä kerrallaan eteenpäin. Mikä on se uskomus, josta saat voimaa? Itselläni se on ollut Katie Byronilta kuulemani:
”Olet aina siellä, missä sinun kuuluukin olla, saamassa juuri niitä kokemuksia, mitä sinun kuuluukin saada, oppiaksesi juuri niitä asioita, joita sinun kuuluukin oppia.”
3. Ikäsi ja elämänkokemuksesi
Tähän ikääsi mennessä olet nähnyt ja kuullut monenlaista. Itsellesikin on sattunut ja tapahtunut.
Mitä 10 vuotta vanhempi sinä antaisi neuvoksi itsellesi tähän hetkeen?
4. Kokemuksesi muutoksista ja kriiseistä
Olet varmasti kokenut muutoksia aiemminkin. Itse olen kokenut paljon muutoksia, ikäviä yllätyksiä ja itse haluamiani muutoksia, kuten monet meistä. Läpikäytyäni avioeron, keskenmenon, työuupumuksen ja hometalo- sisäilmasairastumisprosessin yksi kaksi oppia nousi yli muiden: Minä olen aina vahvempi, kuin yksikään asia itseni ulkopuolella. Minä olen tarvitseva ja saan vastaanottaa paljonkin apua ilman syyllisyyttä.
Miten selvisit aiemmista kriiseistäsi ja mitä olet oppinut aiemmista elämäsi muutostilanteista?
5. Elämäntilanteesi (esim. taloudellinen tilanne)
Tukeudu elämäntilanteessasi sen hyviin puoliin. Koska olet juuri sen ikäinen, ja juuri siinä tilanteessa kuin olet, mitä hyötyä siitä on nyt muutoksellesi? Miten eri tavoilla voisit järjestää raha-asiat, jotta sinun ei tarvitse stressata kohtuuttomasti juuri nyt?
6. Kokemuksesi omasta arvostasi
Jos kyse on yksityiselämän muutoksesta, kokemus siitä, miten arvokas, rakas ja tärkeä sinä olet, antaa voimaa. Jos kyse on työelämäsi muutoksesta, kokemus näiden lisäksi myös työmarkkina-arvostasi nostaa ammatillista itsetuntoasi. Mitään aiempaa osaamista ei ole pyyhitty pois, ja voit aina vahvistaa omaa työmarkkina-arvoasi eri keinoin, lisäopiskeluin, kirjoin ja vaikkapa juttelemalla kiinnostavilla aloilla olevien ihmisten kanssa. Paljasta lahjasi, sillä muu maailma tarvitsee sinua, aiempi blogi aiheesta tässä.
7. Tukiverkostosi ja ihmissuhdetilanteesi
Osaatko ottaa vastaan apua? Lue aiempi blogini vastaanottamiseen liittyen tästä. Ketkä ovat ne ihmiset, joista saat voimaa juuri nyt? Keneen luotat, ja kenen lähellä haluat juuri nyt olla? Jos koet työntäneesi ihmisiä pois läheltäsi, ei ole häpeä pyytää heitä takaisin, ja kertoa omat tuen tarpeensa. Ole rohkea ja pyydä, voit yllättyä siitä, miten paljon sinua halutaan auttaa.
8. Varautumisesi ja valmistautumisesi muutokseen
Jos kykenet suhtautumaan elämään jatkuvasti muuttuvana virtana, voivat yllätykset tuntua helpommalta vastaanottaa. Se, miten hyvin olet valmistautunut, vaikuttaa siihen, miten helpolta muutos tuntuu. On paljon asioita, joihin ei voi valmistautua, esimerkiksi läheisen äkillinen menettäminen tavalla tai toisella. Näissä tilanteissa olen itse pyrkinyt olemaan joka päivä kiitollinen siitä, mitä juuri nyt on, ja sanomaan ääneen sen ihmisille, jotka elämässäni ovat. En halua katua sanomattomia asioita kenenkään hautajaisissa enää koskaan.
Voisitko olla itsellesi mukava muutosmatkallasi, rohkea reittisi valinnassa ja armollinen arjen aherruksessasi?
Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,
Riikka
Ps. Olen iloinen saadessani avata oman näköisen elämän luomisen vinkkejä keväällä 2019 ilmestyvään kirjaani, jonka teemana on oman tehtävän, vahvuuksien ja intohimojen löytäminen.
Kuuntele maaliskuussa 2019 pitämäni FB-live: Urakriisistä unelmatyöhön – kohti omannäköistä työelämää tästä.
Lue lisää siitä, miten luot itsellesi onnellisen työelämän Montevistan sivuilta tästä.