Kevätauringon säteissä kimaltelee toivo – Ei anneta pelon voittaa!

 

Jihuu, meillä on kesää täällä, huutelen kumppanilleni, kun ensimmäisen pälven pihalla näen! Äkkiä tuolipari talvisäilöstä pälveen, saalit istuinten lämmikkeeksi ja eväsretki voi alkaa. Kevään ensimmäinen. Siinä maistuu pizza auringonpaisteessa ja viherpeippojen konserttia kuunnellessa. Ilma tuoksuu sulavalta lumelta, pälven paljastamalta ruoholta ja kaukaa henkivältä kesän lämmöltä. Ei haittaa, vaikka aurinko ehkä saa ruusufinnin nenällä kukkimaan, antaa kukkia! Valon voima on ihmeellinen: mieli riisuu huolet hartioilta ja vaihtaa niille ilon energisen viitan.

Vielä on lunta, mutta hanget kantavat. Luonnossa on menossa siirtymäriitti talvesta kesään. Hangella kävellen pääsee hakemaan pajunkissoja maljakkoon. Tulee lapsuus mieleen ja hangilla kirmailu kavereiden kanssa. Enää ei niinkään juoksennella, vaan rauhassa kävellen kuunnellaan askelten rouskuntaa hangen kovalla pinnalla.

Tuvan ikkunasta voi seurata, kun linnut tankkaavat ruokaa. Siinä ovat mustarastas ja punatulkku vierekkäin ihanana väriparina nokkimassa maahan pudonneita siemeniä. Onpa usein oravakin, jonka turkissa havaittavissa jo vähän ruskeaa. Mustarastas kiittää illalla viheltelemällä läheisessä kuusikossa.

Vielä vähän aikaa (joka tässä iässä tuntuu kuluvan yhä nopeammin), ja pääsee pihalle keräämään hortaa aamupalalle ja muillekin aterioille, tankkaamaan luonnon vihreää voimaa.

En yhtään jaksa olla huolissani ilmastosta. Enemmän mieltä painaa ihmisten pelokas toivottomuus, jolle saa liaäravinnetta median välityksellä. Voi, tiedän kyllä, että muovin käyttöä on hyvä rajoittaa jne. Olen sitä mieltä, että ennemminkin on syytä vähentää pelkojen lietsomista ja vihapuheita.

Mitäpä, jos ottaisimme haasteena tämän ajan uhkakuvat ja virittäisimme toivon säteitä pelkojen sijaan?

Onko muna kanaa viisaampi ja lapsi aikuista? Voisi ollakin, kun annamme lapselle mahdollisuuden siihen! Että mitenkäkö? No, ensimmäinen ehto on se, että on lapsia täälläkin korkean elintason maassa.

Minä olen jo melko iäkäs. Elämä on ehtinyt opettaa sen, että toivoa ei pidä koskaan heittää. Saattaa olla niinkin, että vanhemmiten oikeasti tulee lapsenomaiseksi jälleen ja siksi uskoo enemmän toivon kuin pelon voimaan. Uskon niinkin, että hyvä voittaa lopulta aina, sillä se on kuin onkin vahvempi, kuin paha.

Eipä yhtään hassumpi uskomus omasta mielestäni.

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: