Lapset eivät vaurioidu vaikeista tunteista – Haitallisempaa on asioiden peittely tai tunteiden kanssa yksin jääminen

Elämä on elämää, kyllä se saa tuntua.⁠ Silti moni meistä projisoi lapsiinsa tai ylipäänsä muihin itse kokemansa yksinjäämisen. Se näkyy esimerkiksi niin, että ajattelee että karmeinta mitä voisi tapahtua ja kaikkein eniten väärin lapsia kohtaan olisi, jos vanhemmat eroaisivat tai jos lapsi kokee pettymystä, surua tai pelkoa. ⁠
⁠
Meillä on maassamme niin paljon tunnistamatonta, kollektiivista turvattomuutta ja tunnetraumaa, että suurin osa meistä on jäänyt varhaisissa vaiheissaan yksin (useammassa sukupolvessa). Tätä kaikkea voi hoivata. Voi löytää avautumista ja eheytymistä – sitä, että alaspainetut, piilotetut, vaietut ja tuntemattomat tunteet saa löytää ja käydä läpi. Se johtaa vapautumiseen ja voimautumiseen. ⁠

⁠
Moni meistä aikuisista kantaa kuitenkin vanhaa mallia, että olisi aivan hirveää, jos lapsi joutuisi kokemaan ”jotain kamalaa” – eli tunteita ja kenties sitä samaa yksinjäämistä, hämmennystä ja sekasotukua tunteissaan – kuin itse on joutunut kokemaan. ⁠
⁠Mutta ei lapsi jää yksin, jos häntä ei jätetä yksin.

Lapsi ei tarvitse  turvapeittoa elämältä vaan kohtaavan ja kuuntelevan sylin. Kokemuksen siitä, että on sallittua tuntea surua, pettymystä, kiukkua, häpeää, avuttomuutta, kepeyttä ja iloa ja vieläpä samaan aikaan toisinaan. Silloin lapsi oppii, että elämä ON kontrolloimatonta ja siinä tapahtuu monenlaisia asioita.

Hän oppii, että meillä jokaisella sielulla on täällä ihan oma pörhellyksemme käytävänä, eikä elämää, muutoksia, kriisejä ja kasvua tarvitse pelätä. Ei tarvitse pelätä virheitä, eikä sitä että jotain kamalaa voi sattua milloin vain. Ei tarvitse pelätä sitä, että jää yksin, eikä tarvitse sivuuttaa tunteitaan ja tarpeitaan vaan voi tulla kokonaisena rakastetuksi. Silloin oppii arvostamaan itseään ja kokemaan oloaan luottavaiseksi arvaamattomankin elämän keskellä.

Lapsi ei jää yhtään vähemmän yksin, jos hänen tietään silotellaan ja turvarakenteista (esimerkiksi ydinperheestä) pidetään ehdoin tahdoin kiinni, vaikka lasten vanhemmat olisivat kasvaneet toisistaan jo ulos, ja rakkaudellista voisi olla uudelleentutkia suhdetta tai kenties luopua ja luoda uutta. ⁠Miten muutenkaan lapsi oppisi olemaan tosi itselleen kuin aikuisen mallin kautta?

Kukaan meistä ei voi kasvaa eikä löytää täyttä potentiaaliaan tai sitä mitä haluaisi elämässä, ellei tiedä pystyvänsä handlaamaan myös vaikeita tunteita. Sellainen sisäinen voima syntyy vain kokemuksen – eli myös kriisien kautta.
⁠
Kukaan meistä ei kuole vaikeisiin tunteisiin ja muutoksiin. Mutta ilman tunnetaitoja voimme jäädä jumiin ja kokea huonoutta, vaikka oikeasti tarvitsisimme vain turvaa, hyväksyntää ja rauhaa kuulla tunteiden alla olevia tarpeita. Tarvitsemme sitä, että koemme olevamme rakastettuja ja kuultuja vaikeuksien keskelläkin. Lapsia voi opettaa käsittelemään tunteita ja elämää vastaanottavaisesti, luottavaisesti, turvan ja tunteiden taitoja kultivoiden. ⁠Myös omaa sisäistä lastaan saa ja voi opettaa tähän – vaikka eläkeikäisenäkin. Koskaan ei ole myöhäistä oppia ymmärtämään itseään ja tunteitaan myötätuntoisesti.

Kuva: Unsplash.com

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

10 vinkkiä työpaikkakiusatun tueksi – Näin vaikeassa tilanteessa kannattaa toimia

Ole ystävällinen työtoverille, joka kohtelee sinua huonosti. Se on todella haastava vaatimus kenelle tahansa, joka kohtaa henkistä väkivaltaa työyhteisössään. Myönnän sen heti. Valitettavasti se on kuitenkin ainoa asia, joka voi vielä tilannetta eteenpäin, ja mikä tärkeintä – varmistaa työpaikkakiusaamista kohtaavan oikeuksien toteutuminen.

Siinä vaiheessa, kun ulkopuoliset tulevat mukaan tilannetta selvittämään, on työpaikkakiusattu saattanut kokea henkistä väkivaltaa jo pitkään. Selvittämistä ei edistä, jos kiusaamista kokenut näyttää rajojaan tavalla, joka on muiden mielestä epäystävällistä. Silloin ulkopuolisesta voi tuntua, että kiusattu itse on tilanteessa suurin ongelma, eikä se, joka tilanteen omalla huonolla käytöksellään aloitti.

Jotta jaksat pysyä ystävällisenä, tarvitset valtavasti tukea tilanteessa, koska neuvoni ei ole helppo toteuttaa. Olosi on todennäköisesti rikkinäinen, vihainen ja todella ärtynyt – ja sinulla on oikeus myös näihin tunteisiin.

Siksi keräsin avuksesi kymmenen eri reittiä, joista voit etsiä itsellesi tukea. Älä jää tilanteeseesi yksin:

1. Esihenkilö ja HR.

Työnantajaa edustavilla tahoilla, kuten esihenkilöllä ja HR:llä, on velvollisuus puuttua epäasialliseen käytökseen. Tilanne on kuitenkin heille haastava ja heitä koskee myös tasapuolisuuden vaatimus – ja siksi he eivät voi olla ainoita tukihenkilöitäsi. Tarvitset tukea lisää.

2. Työterveyshuolto.

Työterveyshuollosta saat tietoa ja empatiaa sekä tarvittaessa myös sairauslomaa. He voivat myös tukea sinua, kun otat tilanteen esille työpaikallasi.

3. Työyhteisösovittelu, työnohjaus, lyhyt tai pitkä terapia, työpsykologi.

Pyydä työnantajaa maksamaan työyhteisösovittelija, työnohjausta, käyntejä työpsykologilla tai lyhytterapiaa. Jos näitä ei ole saatavilla, eikä sinulla ole varaa maksaa itse käyntejä, korvaa Kela kolme vuotta kuntoutuspsykoterapiaa. Myös julkiselta sektorilta ja järjestöistä löytyy erilaisia mielenterveyspalveluita.

4. Henkilöstön edustajat.

Työsuojeluvaltuutettu, luottamusmies, luottamusvaltuutettu… henkilöstön edustajilla on monta nimitystä. Jos sellaista ei ole vielä valittu työyhteisöösi, voit ottaa yhteyttää ammattiliittoosi.

5. Työtoveri, joka on samassa tilanteessa.

Jos ikävästi käyttäytyvä on esihenkilösi tai johtaja, teitä saattaa olla muitakin hänen suosikkijärjestelmänsä armoilla. Jos taas työyhteisössä on paljon erilaisia haasteita, saatat löytää kohtalotoverin toiselta osastolta tai muusta tiimistä.

6. Työyhteisöstä lähteneet.

Joku on saattanut jo ennen sinua olla saman ihmisen tai ihmisten työpaikkakiusaamisen kohteena. Tutki asioita ja ota yhteyttä työyhteisöstä lähteneisiin tarvittaessa. Joku, joka on jo kokenut saman, voi olla yksi tärkeimmistä tukipilareistasi tilanteessa.

7. Muut työpaikkakiusaamista kokeneet.

Voi olla, että et löydä samasta työyhteisöstä vertaistukea, mutta monia muita voit löytää. Kysy ystäviltä ja tutuiltasi, jos he ovat kokeneet henkistä väkivaltaa tai jos heillä olisi mielessä joku muu tukea kaipaava.

8. Perheenjäsenet, seurustelukumppani ja sukulaiset.

Läheisesi voivat olla suuri tuki tilanteessasi. Muista kuitenkin, ettet kuormita heitä liikaa tilanteella. Etsi myös muita ihmisiä tukiverkostoosi.

9. Kirjoita kokemuksistasi.

Kirjoita päiväkirjaa tai kokoa dokumentteja tietokoneellesi. Tapahtumien dokumentointi on tärkeää, kun viet asiaa eteenpäin, mutta se voi myös tarjoaa mahdollisuuden käsitellä tapahtunutta ja tunteitasi. Ehkä voit antaa jonkun myös lukea kirjoituksiasi?

10. Lue kirjallisuutta.

Kirjallisuus työpaikkakiusaamisesta, työyhteisöhaasteista ja johtamisesta voi tuoda sinulle tukea siitä, että olet oikeassa, eikä sinua saa kohdella huonosti. Esimerkiksi oma teokseni Se ei johdu sinusta – Vähättelyn historia työelämässä (Avain 2021) on saamani palautteen mukaan toiminut tässä tarkoituksessa. Yksi lukijani kertoi lukevansa kirjaa pienissä paloissa, jotta hän muistaisi, ettei tilanne johdu hänestä itsestään.

Tutustu myös muihin blogikirjoituksiini, kuten tähän, jossa puhun herkkien ihmisten kohtaamasta kiusaamisesta. Tai ehkä esihenkilön asenne näkyi muista tökeröistä kysymyksistä, joita olen listannut tässä blogikirjoituksessa.

Jos tilanteesi on todella vaikea, tähän blogikirjoitukseen olen ehdottanut sinulle muutaman vaihtoehdon, joiden mukaan edetä. Paljon voimia raskaaseen tilanteeseesi!

Kun uni ei tule ja rauhoittuminen on vaikeaa – lohdun ajatuksia unettomalle

Olen kokenut elämässäni useampia unettomuuden jaksoja, eikä yhdenkään niistä muisteleminen tunnu mukavalta. Tiedän, miltä tuntuu maata yön pimeinä tunteina hereillä ja pelätä hulluksi tulemista tai sitä, selviytyykö seuraavasta päivästä. Tahdon sanoa tämän muistutukseksi sinulle joka ehkä koet tai olet kokenut samaa: et ole yksin.

Olen ihminen, joka kuormittuu helposti niin innostuksesta kuin stressistä ja koen, että uupumisen läpikäyminen korosti tätä ominaisuutta entisestään. Minulle on ollut todella tärkeää oppia ymmärtämään omaa kehoa ja mieltä, herkkyyttä ja hermostoni toimintaa – etenkin jälkimmäinen on tuonut valtavasti voimaa ja ymmärrystä sekä konkreettisia työkaluja siihen, miten huolehtia omasta hyvinvoinnista ja unesta ihan jokapäiväisen arjen tasolla.

Hermostoa rauhoittavat harjoitukset, offline-aika, aamujen ja iltojen rauhoittaminen sekä omassa rytmissä ja itselle tärkeiden asioiden sekä arvojen mukaan eläminen ovat minulle tärkeitä ankkureita, joihin keskitän paljon energiaa.

Mutta vaikka hyvinvointi ja levon priorisointi ovat olleet kaiken tekemisen taustalla jo vuosien ajan, ei ihmisyydestä pääse eroon. Minulla kuormitus vaikuttaa ensimmäisenä siihen, että rentoutuminen muuttuu äärimmäisen hankalaksi ja tämä vaikuttaa taas suoraan uneen tai sen laatuun. Välillä kierre on mennyt niin pahaksi, että olen hakenut apua tilanteeseen.

Koin jossain vaiheessa häpeää siitä, että minun pitäisi jo tietää – että miksi kaikki ne kymmenet erilaiset rauhoittavat työkalut eivät toimi, ja eikö pitäisi jo osata paremmin. Mutta vaikka uni ja lepo ovat yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä kulmakivistä, siinä vaiheessa kun niistä alkaa stressaamaan, ei olla oikeassa suunnassa.

Yksi tärkeimpiä asioita onkin muistaa, että levon, unen tai palautumisen ei tarvitse olla suoritus, vaan jotain mille antaa aikaa ja tilaa.

Ja että ihmisen keho on viisas.

Se on viisas kun reagoi ja toisaalta, vaikka olisi kuinka kierroksilla, keho osaa kyllä rauhoittaa itseään. Vaikka valvoisi viikkoja, jossain vaiheessa uni tulee, sillä keho on luotu siihen. Ja tärkeintä mitä itselleen voi antaa – ainakin minun kokemukseni mukaan – on pehmeyttä ja armollisuutta. Niin päivällä, illalla kuin yölläkin.

Etenkin niissä hetkissä, kun hermosto rullaa pahasti ylikierroksilla on tärkeää harjoitella antamaan itselleen hyvää ja oppia priorisoimaan niitä kaikista pienimpiä tekoja, pysähtymisiä ja läsnäolon hetkiä, joita lopulta ovat kaikista merkityksellisimpiä.

Ja muistaa, että tämäkin menee ohitse aikanaan.

Listasin sinulle muistutuksia, jotka ovat itseäni auttaneet tai lohduttaneet unettomuuden tai levottomuuden keskellä:

Muistathan myös, että omaan oloon kannattaa hakea apua. Joskus univaikeuksia aiheuttaa nykyhetken tai aiemman elämän kipeät ja vaikeat tapahtumat, eikä niiden kanssa tarvitse pärjätä itsekseen. <3

  • Et ole yksin, etkä tule hulluksi vaikka et saisi unta. Kehosi on luotu nukkumaan, ja uni tulee jossain vaiheessa. Vaikka siihen tuntuisi vaikealta luottaa.
  • Selviät kyllä seuraavasta päivästä myös ns. puolilla valoilla. Olen itse todistanut tämän mahdolliseksi useampaan otteeseen, ja niin ovat lukemattomat muutkin samaa kokeneet. Voisitko ehkä rajata tulevaan päivään vain tärkeimmät asiat, jotta et kuormita itseäsi liikaa? Voisiko vähemmän olla enemmän?
  • Kokeile nousta sängystä jos homma menee pyörimiseksi. Käy juomassa, istahda lukemaan tai avaa ikkuna ja tuijota tähtitaivasta.
  • Tee sängystä turvallinen pesä, johon mennä vasta kun unettaa. Voit kokeilla panostaa kauniisiin ja laadukkaisiin lakanoihin sekä vuodevaatteisiin.
  • Tee makuuhuoneesta pimeä ja kokeile pitää lämpötila sopivan viileänä. Voit testata myös unimaskia tai korvatulppia, jos olet herkkä valolle ja äänille.
  • Unen saannissa on kyse antautumisesta, odottamalla se harvoin saapuu. Anna itsellesi aikaa rentoutumiseen ja turvan tunteen vahvistamiseen.

Älä kierrä angstia – näillä keinoilla voit käsitellä sitä

Moni havahtuu tavallisissa arjen tilanteissa huomaamaan, että olotila on epämääräisen ärtynyt, kiukkuinen tai pahantuulinen. Kauppajonossa seisominen ketuttaa, jonkun toisen kommentti on jäänyt kaivelemaan tai joskus sitä tuskastuu vain itseensä, kun unohti jumppakamat kotiin. Jos näitä arkisia olotiloja koittaa väistellä liiaksi, ne voivat jäädä vaivaamaan ihan huomaamatta.

On täysin luonnollista, ettei epämiellyttäviä olotiloja haluaisi kokea. Vältämmehän muutoinkin arjessa epämukavuutta. Väistelyn sijaan saatetaan tarvita muita keinoja. Angstin kokemuksesta puhutaan paljon, mutta mitä sille sitten oikein voisi tehdä? Miten omia tuntemuksiaan voisi käsitellä?

1. Tunnista ja tunnusta

Yritämme usein kieltää koko ikävän kokemuksen olemassaolon. Emme sallisi itsellemme kokea vaikka ärtymystä pikkuasioista. Ei kai nyt kauppajonossa seisominen saisi ärsyttää? Tutkimusten mukaan pelkkä sanan löytäminen omalle kokemukselle helpottaa. Koita löytää kokemuksellesi jokin sitä kuvaava sana, tai vaikka lause, joka kiteyttää sen. Millainen ääni kuvaisi sitä? Etsi rauhallinen paikka ja päästä se ulos sanoina. Joskus kirosana tai vaikka karjaisu antaa angstin kokemukselle muodon, joka auttaa sen käsittelyä.

Oman kokemuksen tunnustaminen ja salliminen itselle on avain sen helpottamiseen. Kun itsekseen tuskailu kuormittaa, pysähdy tutkailemaan kokemustasi kaikessa rauhassa. Kuinka voimakas nimeämäsi kokemus on asteikolla 1-10? Missä kohtaa tunnet sen kehossasi, ja miltä se tuntuu? Mitä ajatuksia ja tunteita siihen liittyy? Kysy sitten itseltäsi, miten voisit kokea enemmän väljyyttä ja tilaa tilanteessa, jossa olet.

2. Kehon kautta purkaminen

Saatat tunnistaa kokemuksesi parhaiten kehossasi. Jostakin kiristää tai puristaa, olo voi olla voimaton tai jopa aggresiivinen. Moni onkin huomannut, että juoksulenkki tai muu liikunnallinen tekeminen helpottaa oloa. Hienoa jos olet löytänyt jonkin itsellesi sopivan tavan purkaa angstin sävyttämää olotilaa.

Voit kokeilla löytää ilmaisutapaa kokemuksellesi kehon kautta ihan tietoisestikin. Mieti, millainen asento voisi kuvata kokemaasi olotilaa. Entä mikä olisi vastakohta tälle asennolle? Jos vaikka hartiat tuntuvat painuvan kasaan, ota korostetusti tuo asento. Kokeile sitten vastakohtaa, miltä tuntuu avata rintakehää? Olisiko jokin liike, joka helpottaisi oloasi?

3. Kirjoita tai piirrä

Angstin kokemukselle voi olla haastavaa löytää selkeää sanallista ilmaisua. Sen sijaan voi kokeilla muitakin keinoja. Jos huomaat angstisi liittyvän jonkun toisen toimintaan, kirjoita kirje tälle henkilölle. Päästä paperille kaikki ajatukset ja tunteet, joita mieleesi tulee. Kun olet saanut kaiken ulos, lue tekstisi vielä läpi. Älä kuitenkaan näytä kirjoittamaasi muille, sen sijaan voit repiä sen pieneksi silpuksi. Ehkä sitten on helpompi päästää kokemuksesta irti.

Jos pidät piirtämisestä tai maalaamisesta, tee kuva kokemuksestasi. Piirrä tai maalaa se sellaisena, kuin se tulee ulos. Voit miettiä, millaiset värit kuvastaisivat kokemustasi parhaiten ja käyttää puuvärejä tai vesivärejä. Älä mieti lopputulosta, vaan kuvasi voi jäädä lapsenomaiseksi tai rumaksikin. Pääasia, että kokemus pääsee ulos paperille. Tarkastele sitten tekemääsi kuvaa. Minkä nimen nyt antaisit sille?

Kun annat kokemuksellesi hetken aikaa ja jonkin keinon päästä ulos, se ei jää vaivaamaan sinua ja pilaa päivääsi. Luota prosessiin ja löydä itsellesi sopivat keinot käsitellä meitä kaikkia silloin tällöin vaivaavaa angstia.

Opi purkamaan ja käsittelemään vihaa, kiukkua ja muita räjähdysherkkiä tunteita Angstin purku -korttien avulla – kortit sopivat lapsille, nuorille ja aikuisille:

Mitäpä jos on tullut aika päästää irti jostain, mitä kannat sitkeästi mukanasi?

Kannamme kukin mukanamme monenmoista kuormaa, joka uhkaa toisinaan vääntää henkisen selkärankamme korkkiruuviksi.

Tämä on meidän ihmisten yksinoikeus. Tiettäväksi yksikään toinen eläinlaji ei sullo kokemuksiaan pääkoppaan ja hämmennä niitä vuosikausia menettäen mielenrauhansa, pahimmillaan jopa terveytensä.

Kun kohtaamme itsemme, haluamme usein ratkaista arvoituksen ja löytää vastauksia, joiden myötä uskomme taakan keventyvän. Kunhan vain saan kaiken käsiteltyä auki: isäsuhteen, äitisuhteen, edelliset suhteet, nykyisen suhteen, unelmieni suhteen, maailman palamisen, elämän tarkoituksen, jne.

Sitten voimme sanoa olevamme valmiita.

Monesti opetetaan, että pelot ja niistä kumpuavat haasteet täytyy ratkaista ajattelun ja tekemisen kautta. Pohtia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia.

Ehkä joskus niinkin.

On kuitenkin olemassa myös muita reittejä. Ei pois sulkevia vaan ennemmin tukevia.

Ympäristö ja ihmiset ympärillämme

Olemme saumaton osa ympäristöämme sekä ympärillämme olevia ihmisiä. Kuulumme yhteen, kasvamme yhdessä.

Etenkin meillä suomalaisilla on käsittämätön etuoikeus: pääsemme käytännössä mistä vain kohtuullisella vaivalla metsän siimekseen. Voimme mennä luontoon, kävellä havupuiden varjoon tai laskeutua veteen, ja kuunnella, mitä se meille haluaa kertoa. Sekä ympäröivä luonto että ennen kaikkea oma luontomme.

Molemmat pääsevät ääneen usein vasta hiljaisuuden laskeutuessa.

Voimme myös etsiä heitä, kenen seurassa meidän on turvallista olla, ja valita tulla nähdyksi ja kuulluksi taakkamme kanssa. Yleensä seurauksena on kuorman keventyminen kun huomaamme, ettemme ole yksin.

Voimme päästää jostain irti.

“Mielestäni ei ole olemassa parempaa menetelmää nykyhetkessä pysymiseen kuin päästä pois päästä ja siirtyä aistien maailmaan.”

Anthony de Mellon sitaatti kirjasta Sadhana – Tie Jumalan luo kiteyttää paljon.

Kärsimys on aina mennyttä tai tulevaa

Kun hahmotamme kuormaamme ja tarkkailemme sen aiheuttamaa kipua ja kärsimystä, huomaamme, että se kumpuaa lähes poikkeuksetta joko jostain tapahtuneesta tai skenaariosta, että jotain tulee tapahtumaan. Menneestä tai tulevasta.

Paradoksaalisesti olemassa olevassa hetkessä ei useinkaan ole mitään hätää.

Voin hengittää ja olla siinä.

Harva meistä omaa kuitenkaan sen kaltaista zeniläisyyttä, että pystyisi alvariinsa pyhittämään elämänsä olemassa olevalle hetkelle. Moiseen pyrkimykseen ei kannata hirttäytyä.

Ei liene silti pahitteeksi, jos rahtusen useammin sopisimme itsemme kanssa siitä, mitkä maailman murheet meidän on kohdattava juuri tänään ja mitkä voimme jättää jollekin toiselle päivälle.

Pätee yhtälailla niin työtehtäviin kuin myös sielullisiin pohdintoihin.

Ei ole syytä pelätä maailman kaatumista päivänä, jolloin huomaat seisovasi tukevasti pystyssä.

Et ole erillinen muista, eivätkä ole pelkosikaan

Kuormittaviin tunteisiin ja pelkoihin liittyy usein saumattomasti häpeä. Ajatus siitä, että olen erilainen ja jotenkin epäkelpo. Jos oma päänsisäinen maailma tuntuu vialliselta, sitä harvemmin haluaa raottaa ulospäin. Lääkkeeksi löytyy rooleja ja riippuvuuksia, jotka toimivat huopana musertavalle ja salassa pysyvälle tunteelle.

Eihän kukaan muu toimi näin. Ei kenelläkään muulla ole tällaista kuormaa tai tällaista kipua.

Kyllä, olet uniikki yksilö. Samalla lukemattomat ihmiset ympärilläsi tietävät mistä puhut, jos kuvailisit heille tuntojasi ja kokemuksiasi. Jaamme häkellyttävän määrän samankaltaisuutta. Mikäli valitsemme pysyä erillään muista, tämä ihme jää helposti huomaamatta.

Mieti tilannetta, jossa sinulle entuudestaan etäinen ihminen lähestyisi ja haluaisi uskoutua sinulle itselleen tärkeästä luottamuksellisesta asiasta. Mitä ilmeisemmin selkärankasi suoristuisi ja kuuntelisit herkällä korvalla. Luultavasti kokisit suureksi kunniaksi sen, että henkilö valitsee luottaa juuri sinuun. Haluaisit olla luottamuksen arvoinen.

Vaikka näin päin tilanne tuntuu itsestään selvältä, toisinpäin ajattelemme, etteivät muut ole kiinnostuneita omasta kivustamme ja huolistamme. Emme halua kuormittaa heitä, joten valitsemme pysyä vaiti.

Omista peloista ja häpeästä puhuminen luotettavan ihmisen kanssa on juurikin kuin raottaisi kokispullon korkkia. Se purkaa lempeästi sitä painetta, joka kuormasi painosta sisällesi on jumiutunut.

Ja kun yksityisen tuo julki, se muuttuu yhteiseksi.

Nykyihmisen eliniänodote on jossain 79-85 -ikävuoden välillä. Siinä ajassa ei ratkaista kaikkia ihmiselon varrelta tarttuneita pulmia.

Mitä sellaista kannat mukanasi, josta voisit päästää tänään irti?

 

Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.

Hankalien tunteiden hyväksyminen on helpompaa, kun katsot asiaa tältä kantilta

Yhdysvaltalainen psykologi, yksi hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) kehittäjistä Steven Hayes  kuvailee psykologisen joustavuuden kyvyksi olla tietoisesti läsnä tässä hetkessä ja toimia joustavasti tilanteen vaatimalla tavalla omat arvot huomioon ottaen. Suomessa HOT-tietoisuutta on ansiokkaasti levittänyt  kouluttajapsykoterapeutti, psykologi Arto Pietikäinen. 

HOT-työskentelyssä on keskeistä on kaksi asiaa: elinvoimaisen, rikkaan ja merkityksellisen elämän pohdinta, jossa käytetään työvälineenä arvotyöskentelyä sekä oppia käsittelemään epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita uudella tavalla hyödyntäen tietoisuustaitoja (mindfulness ja muut nykyhetkitaidot). Tärkeää on ymmärtää, etteivät vastustus, välttely ja kontrollointi ole hedelmällisiä keinoja saavuttaa vapaus hankalista tunteista.

Pidän tavattoman paljon HOT-työskentelystä, koska se auttaa kokemukseni mukaan elämässä keskeisissä kärsimystä tuottavissa asiossa. Ahdistuneisuus,  addiktiot, erilaiset kriisit, masennus ja pakko-oireinen häiriö ovat esimerkkejä ongelmista, joihin hyväksymis- ja omistautumisterapiasta voi saada apua. Käytännönläheisyyden tähden siitä on apua myös pienempien haasteiden kanssa. HOT-harjoittelua voi vallan hyvin tehdä myös ilman terapiaa vaikkapa kaverin kanssa. Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa tähdätään asiakkaan psykologisen eli mielen joustavuuden lisääntymiseen (kontrollintarpeen vähentymiseen) hyödyntämällä tietoisuusharjoittelua sekä hyväksymiseen ja käyttäytymisen muuttamiseen tähtääviä prosesseja. Myötätuntoinen suhtautuminen omaan itseen auttaa edistymisessä.

Tässä prosessien minua miellyttävät suomenkieliset vastineet (muitakin käännöksiä näkee) sekä alkuperäinen englanninkielinen termit. Näihin tutustumalla huomaat, että kyseessä ovat taidot, joita kuka vain voi oppia halutessaan.

Hyväksyminen (Acceptance)

Hyväksyminen on tietoista välttelyn lopettamista. Tuomitsemattoman suhtautumisen vahvistamista itsessä. Se on menneisyyden näkemistä sellaisena kuin se on, ilman siellä tapahtuneen hyödytöntä kieltämistä. Se on suostumista vastustuksen lopettamiselle. Hyväksyminen edellyttää tietoista läsnäoloa nykyhetkessä. Hyväksyminen on halukkuutta antautua nykyhetkellä sellaisena kuin se on. Huomaa, että hyväksyminen ei edellytä asian hyväksi havaitsemista tai siitä pitämistä.

Eriyttäminen (Defusion)

Ajatukset ovat ajatuksia, eivät tosiasioita. Ottamalla muutaman askeleen niistä kauemmaksi, voimme tehdä ajattelustamme neutraaleja havaintoja. Meidän ei tarvitse  uskoa tai reagoida ajatuksiimme millään lailla, eikä meidän tarvitse vastustaa ajatuksiamme, vaikka niiden sisältö olisi mitä vain. Tärkeää on kuitenkin huomata, jos ne pyrkivät estämään arvojemme mukaista elämää. Sitoutumalla harjoitteluun, eli toimimalla ahdistuksesta huolimatta toisin kuin (epätoivottu) ajatus  tai opittu toimintamalla kehottaa, luomme uusia hermoyhteyksiä. Toistojen myötä alttius ahdistua ajatusten myötä näissä tilanteessa vähenee.

Yhteys nykyhetkeen (Contact with the present moment)

Mindfulness- ja muu nykyhetkitaitoja vahvistava harjoittelu on keskeistä Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa, mutta myös monissa muissa tunnesäätelyn parantamiseen tähtäävissä terapiamuodoissa. Tietoinen hyväksyvä läsnäolo on keino päästä pois oman mielen sisältä. Harjoituksen voi sujauttaa oikeastaan mihin vain hetkeen. Olennaista on asettua kokemaan nykyhetki ja siihen liittyvät ajatukset, tuntemukset ja havainnot arvostelematta ja tuomitsetta.

Tarkkailijaminä (The Observing Self)

Meissä läsnä oleva “toinen”, joka huomaa ja havainnoi meissä tapahtuvia ajatuksia, tunteita ja tekoja. Tarkkailijaminä on vastuussa tietoisuudestasi sekä huomion kohdentamisestasi. Se havainnoi ajatuksiasi ja niihin liittyviä mielikuviasi, mutta ei kykene tuottamaan niitä. Tarkkailijaminä näkee asiat sellaisina kuin ne ovat, ilman arvostelua tai arvioimista. Siksi se on myös hyväksynnän lähde.  Se havainnoi kaikkia tekoja, muttei koskaan arvioi. Tarkkailijaminä on muuttumaton ja olemassa syntymästä kuolemaan. Yhteys tarkkailijaminään lisää myös yhteydentunnetta muihin ihmisiin. 

Arvot (Values)

Keskeinen osa HOT-työskentelyä on kirkastaa omia arvojaan. Mikä on minulle arvokasta ja tärkeää ja mitä se minulta vaatii? Arvojen tunnistaminen ja niihin sitoutuminen  auttaa irrottautumaan haitallisesta toiminnasta, joka estää elämään täyttä elämää.

Omistautuminen valinnoille ja niitä seuraaville teoille (Committed action)

Kun arvot ovat selkeytyneet ja valikoituneet, on aika sitoutua niihin ja elää valintojesi mukaisesti. Silloinkin kun mieli pelottelee tai haluaa varmistella voit kääntyä arvojesi puoleen. Näin vähennät haitallisten ajatusten, yllykkeiden  ja pyrkimysten vaikutusvaltaa, joiden perimmäisenä tarkoituksena  on epävarmuuden välttely.  Et toimi enää vahingollisen varmistelun ohjaamana vaan otat oman elämäsi haltuun. Astut matkustajan paikalta kuskiksi. Jokainen arvojesi mukainen valinta auttaa sinua eteenpäin varmistelusta irtautumisessa.

Tutustu Marikan uuteen varmistelusta vapauteen -kirjaan täällä.

 

 

Jos kuuntelet liikaa ulkoisia odotuksia, saatat unohtaa itsesi – Tämä asia on hyvä muistaa, kun ikäkriisi iskee

 

Jokainen meistä on varmasti kuullut joskus jonkun tuttunsa päivittelevän, kuinka ikäkriisi painaa päälle. Usein ikäkriisistä puhutaan silloin, kun juhlitaan pyöreitä vuosia. Ikäkriisiksi kutsuttu tunne voi kuitenkin iskeä missä vaiheessa elämää tahansa. Siihen vaikuttaa moni asia, esimerkiksi omat ja läheisten ihmisten toiveet ja odotukset ja yhteiskunnan asettama normi sille, mitä kaikkia asioita pitäisi saavuttaa tiettyyn ikään mennessä. Usein nämä odotukset ja toiveet ovat ristiriidassa keskenään. Ihmisille luodaan illuusio täydellisestä elämästä, mutta kukaan maailmassa ei pysty elämään näiden odotusten mukaan.

Olen itsekin elämäni aikana törmännyt näihin odotuksiin. Sain esikoiseni 21-vuotiaana ja silloin neuvolassa oltiin huolissaan siitä, kuinka pärjään niin nuorena äitinä. Toisen lapseni syntymän kohdalla todettiin, että onneksi sain lapsen alle kolmekymppisenä, että jaksan vielä touhuta lapsen kanssa. Väliin jää vain muutama vuosi, milloin olisi ollut ns. oikea aika saada lapsia.

Samaan aikaan, kun nuoria aikuisia kannustetaan perhe-elämään, ihmisiltä odotetaan sataprosenttista panostusta työelämään. Kolmekymppisenä pitäisi olla jo hyvässä uraputkessa. Elämässä onnistumista mitataan liian usein sillä mittarilla, mitä ihminen tekee työkseen. Mieluisaakin osa-aikatyötä tekevä ihminen voi pohtia, onko päässyt elämässään tarpeeksi pitkälle, jos ei ole edennyt urallaan tarpeeksi.

Kaikki eivät kuitenkaan halua perustaa perhettä, eivätkä kaikki saa lapsia, vaikka haluaisivat. Kaikki eivät halua omistaa elämäänsä työlle, vaan pärjäävät mieluummin pienemmillä tuloilla.

Näihin kahteen teemaan kun lisää sen, että ihmisen pitäisi asua omistusasunnossa, nähdä maailmaa, järjestää aikaa harrastuksille, ei ihme, että ihminen tuntee olevansa kriisissä jatkuvien odotusten ristitulessa.

Joskus asetamme myös itsellemme turhan suuria paineita tulevaisuuden suhteen. Jos ympärillä olevat ihmiset valitsevat elämässään kovin erilaisia asioita kuin itse olemme valinneet, voimme helposti pysähtyä vertailemaan itseämme muihin ja kokea epäonnistumisen tunnetta omaa elämäämme kohtaan. Oman elämän kriisit voivat tuntua helpommilta ylittää silloin, kun pysähtyy ajattelemaan niitä asioita, mitkä tällä hetkellä elämässä tekevät sinut onnelliseksi. Kun nämä asiat listaa paperille, usein huomaa, että elämässä on sittenkin saavuttanut paljon hyvää ja kaunista.

Kukaan meistä ei voi saavuttaa elämässä kaikkia asioita, eikä maailma pyöri niin, että me kaikki sopisimme samaan muottiin ja kulkisimme samanlaiset elämänpolut.

Erilaisuus on rikkautta, eikä sinun elämäsi tarina ole yhtään sen huonompi, vaikka se olisi kaikkien yhteiskunnan normien vastainen kertomus.

Padottu viha ja kiukku saavat aikaan ajatuksia, jotka harvoin ovat totta

Minua on kohdeltu ikävästi. Tunnen kiukkua. Jopa vihaa. Vatvon asiaa mielessäni. Minulle on muodostunut käsitys tapahtumista, ja käyn narratiivia mielessäni läpi. Kuka sanoi mitäkin, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Miten paljon olen kokenut vääryyttä. Itse asiassa: kuinka paljon olen eläessäni kokenut vääryyttä. Nyt sen pitäisi kyllä loppua. Tällainen elämän uhri kun olen, niin jossain kohtaa on noustava barrikadeille. Päätän sen nyt. Juputan mielessäni, miten aion tilanteen lopettaa. Käyn mielessäni läpi menneitä ja tulevia keskusteluita. Annan palaa. Sillee sanoisin – ja aionkin.

Sitten minusta tuntuu, että kaikki kaltoinkohtelun tilanteet – joista olen nyt todella raivoissani – ovat johtuneet siitä, että nuo ihmiset inhoavat minua. Niin ja kyllä: varmasti myös pohtivat yömyöhään ja viikonlopun lenkeillä, miten voisivat olla vielä ikävämpiä ihmisiä – erityisesti minua kohtaan. Mitä muka olen tehnyt väärin, että ansaitsen tuollaista? Mitä muka!?!

Sitten minusta alkaa tuntua, että juuri tuollaiset ihmiset ovat niitä, miksi minulla on niin rankkaa. Tekevät tahallaan elämästäni vaikeaa. Pohtivat joka välissä, miten voisivat olla vielä hankalampia. Ai että miten ravostuttavaa se on! Tekisi mieli pissata sellaisen ihmisen viikonloppuaamun muroihin. Siitäpä saisi takaisin samalla mitalla.

Oikeastaan raivostuttaa aivan kaikki. Sekin kaupan kassaihminen, joka ei katsonut silmiin. Tien varteen jätetyt koiran kakat. Eipä huvita mennä enää kauppaan tai kävellä kotiin, kun ketään ei enää tunnu kiinnostavan. Maailma on ihan pilalla kaiken välinpitämättömyyden kanssa. Ei ihme, että meillä menee kansakuntana niin huonosti. Kukaan ei tunnu ottavan vastuuta mistään. Paitsi minä. Aina raatamassa yksin ja ensimmäisenä. Pitämässä huolta. Ja mikä on maailman palkka: jatkuva ikävästi käyttäytyminen minua kohtaan.

Tunne alkaa syöttää ajatuksia, ja ajatuksethan liikkuvat nopeasti. Hetkessä on käyty edellisen kaltainen ajatuskela – tai jokin vastaava. Rakennamme tunteen ympärille narratiivia, tarinaa, aiempien kokemustemme pohjalta. Hetkessä meillä on hieno tunnetarina, Jos sisäistä narratiivia jatkaa viikosta tai vuodesta toiseen, tarina alkaa tuntua todelta. Tunne saa aikaan ajatuksia, ja ajatukset saavat taas aikaan tunteita. Kokemuksen kehä tiivistyy sisäiseksi todellisuudeksemme.

Kun pitkään jatkaa sisäistä narratiivia eikä puhu mitään siitä, voi käydä niin, että oma sisäinen todellisuus tai tapahtumien kulun kuvaus irtautuu täysin muiden kokemuksista. Joskus jos jossain vaiheessa paine purkautuu sanoina ja päästään vaihtamaan kokemuksia samasta tilanteesta, saattaa huomata, että toisen tarina on aivan erilainen. Saattaa syntyä keskustelua ”ei se noin mennyt” tai ”varmasti sanoit näin”. Tunne on saanut tapahtumat värittymään niin moneen kertaan, että uskomme mieluummin tunnetarinaa kuin sitä, mitä toinen sanoo.

Tunnetarinat olisivat ihania, jos ne olisivat vaikka rakkaustarinoita, mutta usein sisäiset narratiivit pyörivät murehtimisen, huolien tai haastavien kokemusten ympärillä. Siksi tällaiset tunnetarinat syventävät mielen pahoinvointia ja myös kuilua ihmisten välillä.

Miten sitten tunnetarinoinnin saa katki?

1) Huomaaminen ja tunnistaminen on ihan ensimmäinen – ja ehkä vaikein – asia. Ennen kuin tunnistaa omassa mielessään tällaiset ajatukset, ei oikein voi tehdä mitään.

2) Tunnetarinointia voi olla myös vaikea hyväksyä. On turvallista olla kiinni omassa tarinassaan, jonka avulla voi asettaa itsensä turvalliselta tuntuvaan rooliin suhteessa muihin. Toisaalta tunnetarinointi voi olla mekanismi, jolla saa oman minä- ja maailmankuvan pysymään johdonmukaisena. Ilman hyväksymistä on vaikea muuttaa mitään.

3) Puhuminen on tunnetarinoinnin katkaisemisen ydin. Se avaa padon. Tunne ei jää jumiin sisuksiin rakentamaan tunnetta palvelevaa tarinaa, vaan toinen ihminen voi tuoda siihen mukaan oman näkökulmansa. Vihasta tai kiukusta puhuminen ei aina ole helppoa, mutta harjoittelemalla sanoittamista tekee hyvinvointiteon itselleen: räjähdysherkät tunteet pääset ulos silloin, kun ne eivät ole vielä ehtineet muuttua sisäisiksi pyörremyrskyiksi.

Opi purkamaan ja käsittelemään vihaa, kiukkua ja muita räjähdysherkkiä tunteita Angstin purku -korttien avulla – kortit sopivat lapsille, nuorille ja aikuisille:

Mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi ja onnelliseksi aikuiseksi?

Millainen sinä olit lapsena? Ujo? Vilkas? Utelias? Tarkkailija?

Kuka sinä olet nyt?

Oletko sinä sellainen, kun haluat olla, vai oletko jotain, jota muuta odottavat sinun olevan?

Oletko sinä onnellinen?  Elätkö omannäköistä elämääsi?

Pysähdytäänpä hetkeksi näiden kysymysten äärelle.

Miten sinusta tuli sinä?

Lapsi,

pieni ihminen, suuren tuntemattoman edessä. Turvattomana ja täysin auki kaikelle.

Miten me kykenemme suojelemaan häntä tämän maailman melskeen keskellä?

Ja toisaalta, miten me autamme häntä selviämään itsekseen tässä kaikessa, sillä loppujen lopuksi niin elämä vain menee.

Me joudumme kantamaan aina loppupelissä itse vastuumme itsestämme, elämästämme ja onnestamme.

Mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi ja onnelliseksi aikuiseksi, omaksi itsekseen?

En väheksy koulutusta, akateemisia taitoja tai leikin ja liikunnan merkitystä, mutta nostaisin keskiöön nämä arvot:

 

1.Vahvat tunne- ja vuorovaikutustaidot

Kukaan ei pärjää elämässä yksin. Tarvitsemme rakkautta, kumppanuutta ja ystävyyttä. Siihen tarvitsemme pelisäännöt jota kutsumme vuorovaikutustaidoiksi.

Miten kohtelemme toista ihmistä? Miten puhumme toisille? Miten koemme empatiaa? Osaammeko olla suvaitsevaisia toisiamme kohtaan?

Miten minä osaa hillitä ja hallita omia tunteitani?

Tämä on ehkä kaikkein tärkeintä. Oppia elämään itsensä ja muiden ihmisten kanssa sopusoinnussa.

 

2.  Kyvyn tunnistaa oikean ja väärän ja halun toimia niiden mukaan

Mikä on oikein ja mikä väärin? Mikä on tilanteiden seuraus? Voinko satuttaa toista? Tai viedä toisen omaisuutta? Mitä tapahtuu, jos en tiedä mikä on oikein? Missä menee se raja, milloin toimina on vielä sallittua?

Tämä on meidän aikuisten tärkeimpiä tehtäviä opettaa lapsille. Kertoa mikä on oikein ja mikä väärin ja mitä siitä seuraa.

 

3. Taidon oppia hyväksymään itsensä

Meistä jokainen on ihana oma itsensä. Erityinen. Erilainen. Se on meidän suurin rikkautemme. Jokaisella on omat kasvunpaikkansa ja supervoimansa ja meitä ei koskaan voi verrata toisiimme.

Sinä riität. Hyväksymällä itsesi voit kulkea omannäköistä elämääsi ja tulla onnelliseksi. Terve itsetunto, omanarvon tunto ovat tärkeitä pilareita onnelliseen elämään.

 

4. Kyvyn unelmoida ja käyttää mielikuvitusta

Tämäkö on muka tärkeä taito? Miksi?

Kyllä, Kun unelmoit, rakennat elämääsi ajatuksillasi, käyttämällä mielikuvitusta luot itsellesi suurempia unelmia ja mahdollistat itsellesi upeamman elämän.

Kukapa olisi uskonut, mutta niin se vain on. Unelmoi isosti, sillä ilman unelmia ei ole mitään.

 

5. Halun tuntea ja nähdä kiitollisuutta

Mitä enemmän muistamme elää hetkessä ja tuntea kiitollisuutta pienimmistäkin asioista, sitä enemmän elämä tuo lisää kiitettävää. Ja jos voit valita, vallittaisitko ja ottaisit vastaan negatiivista energiaa vai kiittäisitkö ja ottaisit vastaan hyvää?

Tämä maailma on jo ihan liian sekaisin ja kaikesta löytyy aina pahaa, jos haluamme katsoa asioita niin. Jotta lapsemme oppisivat ottamaan myrskyjä vastaan, heidän täytyy oppia näkemään myös auringon säteet.

Oletko lapsesta asti kokenut olevasi jotenkin vääränlainen? – Kohtaamalla vanhat ajatusjumit voit löytää itsesi uudelleen

Kirjoittaessani aiempaa ADHD ja trauma -aiheista artikkeliani, aloin pohtia tarkemmin niitä sisäänrakennettuja ajatuksia, joita monet meistä oppivat lapsuudessa. Koska olen viime aikoina itse suunnannut huomiotani aiempaa enemmän synnynnäisen hermostoni piirteisyyteen, nämä luetellut asiat olivat tärkeitä pohtimisen aiheita myös omakohtaisesti.

Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen hermosto erityispiirteineen. Toisilla piirteet ovat kuitenkin sellaisia, joita pidetään yleisellä tasolla normaaleina, toisilla taas sellaisia, joita muut (ehkä enemmistö ihmisistä) eivät kovin hyvin ymmärrä ja osaa kohdata hyväksyvästi.

Esimerkiksi ADHD tai jokin muu ihmisessä oleva erityinen piirre voi olla muille vaikea ymmärtää ja kohdata. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, mikäli joudumme lapsesta saakka kokemaan olevamme vääränlaisia, eli meidän piirteitämme ei nähdä aitona osana minua, tämä voi aiheuttaa meille jopa elinikäisen, traumatisoivan, kokemuksen. Myöhemmin elämässä tarvitsemme runsaasti korjaavia kokemuksia hyväksynnästä ja tasaveroisesta kohtelusta, jotta tällainen jälki tai haava voisi alkaa parantua.

Mikäli sinä olet kokenut juuri tällaista, eli jumittumista tietynlaisiin ajatus- ja toimintamalleihin, seuraavasta voisi olla sinulle apua. Luettelen tässä useita tyypillisiä “ajatusjumeja”. Korostan jo tässä vaiheessa myös sitä, että nämä luetteloidut asiat eivät ole vain neuroerityisiin liittyviä asioita, vaan kyseiset kohdat voi kuka tahansa meistä tunnistaa itsellä oleviksi, jollain tavalla kuormittaviksi malleiksi.

  • En halua paljastaa kenellekään aitoja ajatuksiani tai tunteitani. Jos muut ne kuulisivat, minut voidaan hylätä – tai vähintäänkin saatan kokea vähättelyä ja minun ajatuksilleni vain nauretaan.
  • Minun ei kannata pysähtyä omien tunteitteni äärelle, kun ne ovat muiden mielestä vääränlaisia, näin ei kuuluisi tuntea. Eivät omat tunteeni ole niin tärkeitä, joten on helpompaa vain tukahduttaa ne.
  • No, ei nämä minun sisälläni olevat ajatuksetkaan ole niin tärkeitä; minulle on vähemmän kuormittavaa hyväksyä muiden ajatukset ainoana totuutena, miten kuuluu elää, olla ja toimia.
  • Vaikka välillä minua kutitteleekin ajatus, että haluaisin jollain tavalla muuttua toisenlaiseksi, opetella olemaan oma itseni, ei se kertakaikkiaan kannata. Olenhan jo yrittänyt ainakin tuhat kertaa, ja aina minut on lopulta pysäytetty.
  • Jotenkin luonnostaan haluan ajatella muista ihmisistä hyvää, mutta olen huomannut, ettei kannattaisi. Miksi luottaisin enää kehenkään, kun minua on satutettu niin monta kertaa.
  • Koska olen ollut pienestä asti aina syypää (suurinpiirtein kaikkeen), on sitten kyse pienestä tai isosta asiasta, olen oppinut peittelemään mokiani aina kun mahdollista. Poden myös huijarisyndroomaa näin aikuisena, koska en ole oppinut luottamaan omiin kykyihini.
  • En missään nimessä saa haastaa muita ihmisiä, varsinkaan auktoriteetteja, vaikka kokisinkin olevani eri mieltä asioista. En ole oppinut olemaan jämäkästi itseni puolella enkä pitämään omia rajojani. Kuinka voisinkaan, kun en edes tiedä, kuka aidosti olen.
  • Minun on parempi pärjätä yksin ja omin voimin ja keinoin, vaikka pää olisi kainalossa tai voimat loppu. En ole tärkeä kenellekään, joten turha pyytää mitään muilta, on sitten kyse henkisestä tai fyysisestä avusta tai tuesta.
  • En missään nimessä voi jättää tätä opittua maskia itsestäni pois, vaikka joskus niin haluaisinkin tehdä. Sisälläni elää siemen, kaipaus tutustua siihen, joka olen aidosti, mutta en ole vielä löytänyt yhtäkään ihmistä, jonka kanssa uskaltaisin olla se, joka olen. Kun en vielä tiedä, kuka ja mikä olen, en sen vuoksi tunnista niitä elämäni ihmisiä, joihin voisin tältä osin luottaa. En vaikka välillä uuvun kaiken tämän maskaamisen alle.

Pohdi mielessäsi ja kehossasi, mitkä näistä kohdista tuntuvat sinulle tutuilta? Mikäli löydät muitakin itsellesi totuuksiksi muodostuneita ajatuksia, joita en tässä luetellut, tutki niitäkin. 

Kysy itseltäsi, mistä kohdista voisit aloittaa itseesi ja omiin aitoihin ajatuksiisi tutustumisen. Kun löydät ensimmäisen, mieti, oletko sen osalta jo saanut edes pieniä korjaavia kokemuksia? Onko esim. joku ihminen, jossakin tilanteessa, hyväksynyt sinut sinuna, katsonut sinua kohti hyväksyvin silmin? Tai sanonut sinulle jotain rohkaisevaa? Nähnyt maskisi läpi sinut, ei vain sitä kuorta, jonka olet joutunut rakentamaan itsesi suojaksi? Nähnyt aidon potentiaalisi? Oletko voinut jollekulle kertoa tuntemuksistasi ja ajatuksistasi ilman, että niitä heti tyrmätään? Onko sinun kokemustasi asioista kunnioitettu? Onko sinulle sanottu, että voit pyytää apua, jos joskus tarvitset, ei tarvitse pärjätä yksin?

Juuri sen vuoksi, koska olemme lapsesta asti olleet lukossa ajatustemme ja oman totuuspuheemme kanssa, emme tunnista, että elämässämme on oikeasti saattanut olla sellaisia ihmisiä, jotka välittävät. Nämä ihmiset ovat saattaneet olla perheen tai suvun jäseniä, naapureita, koulumaailmasta tai harrastuksista tuttuja, ja he ovat saattaneet olla elämässämme vain pienen hetken. Tunnettu solubiologi Bruce Lipton on sanonut, että alle 5-vuotiaina aivomme imevät kuin sieni kaikki, mitä kuulemme itsestämme – sieltä asti muodostuvat omat ydinuskomuksemme.

Mikäli muistat edes yhden sinut hyväksyneen ihmisen ja kyseisen kohtaamiseen, siitä voit aloittaa. Muistele tilannetta oman aistijärjestelmäsi vahvuuksien kautta: tuleeko tilanne vahvimmin mielikuviisi, kuulemisen, sanojen ja tarinan vai kehosi tuntemusten kautta? Mitä muuta itsellesi tärkeää huomaat?

Sen jälkeen kysy itseltäsi, oletko valmis näkemään itsesi sellaisena aikuisena, jolla on mahdollisuus nähdä totuuspuheen taakse – mikä voisi olla tämän sisäisen puheen kolikon kääntöpuoli. Onko se ajatus täysin, sataprosenttisesti totta? Mikä ja kuka olisit ilman tätä ajatusta?

Tiedän omakohtaisestikin, ettei tämä työ itsensä kanssa tapahdu sormia napsauttamalla. Usein on myös viisasta hakeutua ammattiauttajalle, kuten olen itsekin tehnyt. Koemme myös joka ikinen päivä uutta, ja nämä uudetkin kokemukset on mahdollista hyödyntää, antamalla itselle lupa uteliasuudelle ja ihmettelylle – kaikelle sille, joka on myös autenttisen lapsen tapa nähdä maailma ympärillään.

Olisitko valmis tälle matkalle?

Lue lisää kirjastani: Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD (Bazar 2024)

Artikkelikuva: Karita Palomäki

Satuttavan suhteen viisi tyypillistä manipuloivaa lausetta – Älä mene tähän lankaan

Satuttavien suhteiden yksi suurista ongelmien aiheuttajista on toksisen persoonan jatkuva manipuloiva käytös.

Manipuloija pyrkii aina ajamaan pelkästään omaa itsekeskeistä etuaan ja yrittää saada toisen mukautumaan omaan ajatusmaailmaansa keinoja kaihtamatta.

Satuttavissa suhteissa yksi tyypillisin manipulointikeino on se, kun manipuloinnin kohteena olevaa syytetään hänen (terveistä ja normaaleista) rektioistaan kaltoinkohteluun, joita hän kokee.

Hyvin tavallista on myös se, ettei manipuloija suostu keskustelemaan haitallisesta käytöksestään, joka ongelmia alunperin aiheuttaa.

Seuraavat viisi lausetta ovat tyypillisiä lauseita, joita manipuloiva persoona kumppanilleen toistaa.

Jos kuulet toistuvasti näitä lauseita omalta kumppaniltasi tai joltain muulta läheiseltäsi on tämä selkeä merkki siitä, että sinun omaa tahtoa, toiveita, tunteita, sekä mielipiteitä yritetään hiljentää, vähätellä tai ohittaa eikä sinun tarvitse yrittää suostua tai alistua tähän.

1. Mä en ole koskaan tehnyt tai sanonut niin! Sä kuvittelet ja keksit tuon kaiken ihan omasta päästäs.

Tämä on hyvin tyypillinen lause, jossa kielletään ottamasta vastuuta omasta vahingollisesta toiminnasta tai sanoista sekä pyritään kääntämään kaikki jälleen toisen syyksi.

Pitkään jatkuessaa ja usein toistuessaan on melko tavallista, että manipuloinnin kohteeksi joutuva alkaa kyseenalaistamaan omaa todellisuudentajuaan, sekä kykyään ymmärtää suhteessa tapahtuvia asioita.

2. Sehän oli vaan leikkiä. Etkö sä ymmärrä yhtään huumoria?

Harva haluaa olla tosikko, jolla ei ole huumorintajua ja siksi tällaiset syytökset jälleen pitkään jatkuessaan saattavat saada aikaan ajatuksen: “Olenko sittenkin niin tosikko kuin hän väittää?”

Muistathan, ettei huumori ole sitä, että toista loukataan jatkuvasti ja saadaan aikaan paha mieli, vaan leikinlaskun idea on saada aikaan hyvä mieli ja pitää hauskaa yhdessä.

3. Sulla viiraa päässä ja pahasti. Hanki itselles lääkitys ja mee hoitoon!

Toisen terveydentilalla pelottelu tai sillä syyttely kuvastaa jo melko pitkälle edennyttä tarvetta saada toinen hiljaiseksi keinolla millä hyvänsä.

Samalla tämä voi kuvastaa myös manipuloijan keinottomuutta puolustaa itseään ja omaa ongelmallista toimintaansa.

4. Mieti mitä sä itse olet mulle tehnyt!

Hän viittaa johonkin monen vuoden takaiseen useean kertaan käsiteltyyn pieneen tai suureen asiaan, josta on loukkaantunut tai jota suhteessa on tapahtunut.

Näin manipuloija pyrkii johdattamaan keskustelua pois olennaisesta ja hänestä itsestä, sekä pyrkii oikeuttamaan omaa huonoa käytöstään, sekä vaientamaan toista.

5. Sä tiedät mitä tulee tapahtumaan, jos sä jätät mut!

Epäsuorat tai suorat uhkaukset ja pelottelu ovat henkistä väkivaltaa ja pyrkimystä saada esimerkiksi toinen jäämään satuttavaan suhteeseen.

Tiedäthän, ettei uhkailua tule koskaan sietää, eikä siitä pidä vaieta.

Jos sinua uhkaillaan on pelon tunne “riittävä kriteeri” Turvakotiin menemiseksi/pääsemiseksi tai yleensäkin manipuloijan/uhkailijan luota pois lähtemiseen välittömästi.

Lopuksi: Mitä enemmän suhteessasi on edellä mainittuja tai sen kaltaisia manipuloivia lauseita sitä enemmän suosittelen pysähtymään ja pohtimaan:

Kuinka paljon olet yrittänyt tehdä noiden asioiden poistamiseksi suhteesta?

Ottaako kumppanisi sinua todesta tai suostuuko hän ylipäätään keskustelemaan tasavertaisesti ja rauhallisesti suhteen epäkohdista tai siellä tapahtuvasta manipuloinnista?

Jos olet tehnyt jo kaiken voitavasi eikä keskustelut kumppanisi kanssa suju suosittelen keskustelemaan asiasta avoimesti läheisten tai ammattilaisten kanssa.

Tärkeintä on ettet vaikene, piilottele tai väheksy niitä asioita, jotka saavat sinut voimaan huonosti.

Lisää tietoa epäterveistä suhteista, niiden tunnistamisesta sekä keinoja toipumiseen löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!

Rakkauden pelko voi saada meidät ripustautumaan kumppaniimme

“Kun saan sinut, olen iloinen; kun en saa sinua, en ole onneton”, kirjoittaa Anthony de Mello teoksessaan Uudistuminen.

Olen ollut epävarma nuori poika, toisinaan olen sitä vieläkin. Muistan monet kerrat, jolloin aiemmissa parisuhteissani olen pyrkinyt saavuttamaan turvallisuuden tunteen kumppanini kustannuksella. Milloin olen vaatinut häntä tulemaan juhlista aiemmin kotiin, etten huolestuisi, milloin taas inttänyt yksityiskohtia menneisyydestä, jotta voisin kokea selustani varmistetuksi.

Tällaisina hetkinä en ole juurikaan kommunikoinut siitä käsin, miltä minusta itsestäni tuntuu. Sitäkin enemmän olen vastuuttanut toista ihmistä omista peloistani.

Houkutus tuunata rakkautta ja sen kohdetta on toisinaan suuri. Ladella salakavalasti listoja ja ehtoja, kohdistaa odotuksia. Yleensä ennemmin toiseen osapuoleen kuin itseeni.

Rakkausavioliiton lyhyt historia

Tehdään nopea katsaus modernin rakkausavioliiton historiaan. Mokomat yleistyivät keskiluokkaisten parissa vasta 1700-luvulla, jota aiemmin liitot solmittiin hyvin järkiperäisin syin. Kun palkallista työtä ei vielä liiemmin ollut, nousi sukujen perintö arvoon arvaamattomaan. Hyvillä naimakaupoilla varmistettiin, että varakkuus säilyi perheillä tai liikkui haluttuun suuntaan.

Romanttista.

Talouden rakenteiden muuttuessa, ihmisten vapaa-aika lisääntyi, jonka myötä syntyi uudenlaista toimettomuutta ja elämästä tuli enemmän henkilökohtaista. Tämä päti myös avioliittoon, josta kasvoi niin ikään henkilökohtainen valinta.

Tänä päivänä, yli kolmesataa vuotta myöhemmin, avioliittoa ja yleistä romanttista rakkauskäsitystämme on myllerretty lukuisat eri kerrat. 2020-luvulla ihmisiä kannustetaan vapauteen ja itsenäisyyteen.

Valitettavan usein, varsinkin parisuhteissa, tämä vapautuminen tapahtuu toisen ihmisen kustannuksella.

Odotamme, että toinen ihminen antaa meille kaiken sen, mitä emme ole tottuneet saamaan itse itseltämme. Ja kun hän ei sitä tee (kuinka voisikaan?), alamme epäillä, onko kyseessä sittenkään kohtalon sanelema sielujen sympatia.

Jos huoneessa ei ole valot päällä, on mukava katsella ikkunasta ulos. Tällöin ei tarvitse huomioida sitä, missä kunnossa oma huusholli lepää.

Toinen ihminen on peili, johon suostun tai en suostu katsomaan

Kirjailija Antti Rönkä sanoittaa tuntemuksiaan kirjassa Silloin tällöin onnellinen. Hän toteaa huomanneensa osaavansa tehdä hyvän ensivaikutelman:

“Osaan tulkita ilmeitä ja äänenpainoja, mukautua niihin, kysyä oikeita asioita ja sanoa mielipiteitä, joita muut haluavat kuulla. Mutta se on pelkkää näytelmää. Kun suhde toiseen syvenee, suojakuoreni kuluu pois ja joudun lopulta kosketuksiin todellisen minuuteni kanssa. Silloin alan epäillä itseäni. Sitä, kuka olen ja mitä haluan. Pelkään etten millään voi olla riittävä ja että voin menettää kaiken milloin tahansa.”

Antti, I feel you! 💚

Toinen ihminen näyttää meille usein jotain sellaista itsestämme, jota emme ole aiemmin halunneet tai osanneet nähdä. Hän on peili, johon joko suostun tai en suostu katsomaan. Jos en, on todennäköistä, että löydän edestäni kerta toisensa jälkeen uuden mutta saman ihmisen. Ulkomuoto saattaa muuttua, mutta mukana kulkevat samat tutut piirteet, jotka laukaisevat pelon ja epävarmuuden.

Pahimmillaan ripustaudumme ajatukseen, jossa toivomme että kumppanimme rakastaisi meitä luovuttamalla oman voimansa, jonka myötä myös itse tekisimme tavoin. Siinä sitten olisimme, kaksi keskenämme onnetonta ihmistä, joilla onneksi on toinen toisemme.

Rakkauden pelko saa voimaa ripustautumisesta

Paradoksaalisesti pelätessämme toisen ihmisen menettämisestä, kavahdamme myös rakkautta. Se kun saa kaiken virtansa vapaudesta.

Tommy Hellsten kiteyttää asian kauniisti kirjassa Virtahepo makuuhuoneessa:

“Sielu on täysin vapaa rakkauden edessä. Se on niin vapaa, että sillä on oikeus jopa olla ottamatta vastaan tuota rakkautta. Rakkaus nimittäin kunnioittaa rakkautensa kohdetta niin paljon, ettei se pakota itseään kehenkään.”

Olen havahtunut viime vuosina toistuvaan kuvioon, jossa ihastuessani toiseen ihmiseen, annan aluksi parhaiden puolieni loistaa. Sitä ei tarvitse puristaa, hekuma on luonnollinen. Jos ihastus on ollut vastavuoroista ja syventynyt, on esiin noussut kutkuttava houkutus takertua tuohon uuteen ihanaan ihmiseen.

Ikään kuin antaa onneni avaimet hänelle.

Tähän on silti myös vastine. Ripustautumisen sijaan voin tällaisina hetkinä kääntyä entistä vahvemmin omaan voimaani. Nauttia rakkauden nostattamasta onnellisuuden tunteesta, mutta omistaa se kaikki itse.

Jos ajattelemme, että joku toinen ihminen (tai elämäntilanne) voi korjata kaipuun tai aiemmin kokemamme kärsimyksen, ajaudumme pelkäämään rakkautta ja ripustaudumme. Tokikaan tällaista(kaan) pelkoa ei tarvitse piilottaa, koska sellainen synnyttää vain häpeää.

Toisen vastuuttamisen sijaan voimme silti kommunikoida siitä käsin, miltä meistä itsestämme tuntuu. Minkälaisia tunteita hän ja suhteemme meissä herättää. Niistä käsin kommunikoiminen synnyttää yleensä parempaa yhteisymmärrystä kuin toisen vastuuttaminen tai jopa syyllistäminen.

Aloitin Anthony de Mellon pohdinnoilla, joten päätän myös:

“En vaadi teitä tekemään minua onnelliseksi; onnellisuuteni ei ole teistä kiinni. Jos jätätte minut, en vaivu itsesääliin. Nautin seurastanne tavattomasti, mutta en riipu teissä kiinni.”

Jos minulta kysytään, tässä ollaan rakkauden äärellä.

Helpommin blogattu kuin tehty.

 

Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image